Norppaleirin raportti 2014
|
|
- Ari-Pekka Katajakoski
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Norppaleirin raportti 2014 Savo-Karjalan luontopiirin (Sakan) järjestämällä norppaleirillä oli 20 lasta ja leiri oli siis täysi. (Lapsista 3 Joensuusta, 3 Mikkelistä, 1 USA:sta, 2 Kuopiosta, 2 Savonlinnasta, 1 Haarajoelta, 6 Jämsästä ja 2 Kokemäeltä. Leirillä oli 11 poikaa ja 9 tyttöä) Yli puolet lapsista asuu tai mökkeilee Saimaan rannalla. Johtajavastuu oli jaettu kahdelle joiden lisäksi leirillä oli kolme ohjaajaa ja kokki. Monet lapset olivat innokkaita tulemaan myös ensi vuonna. Toivotaanko, että leirit saavuttavat mahdollisimman monta lasta vai voiko samat osallistua useana vuonna? Leiriä mainostettiin Savonlinnan ja Enonkosken koulujen sähköpostilistoilla ja Facebook-ryhmissä. Lisäksi leiriä mainostettiin Luonto-Liiton ja Savo-Karjalan Luontopiirin nettisivuilla ja Facebook-sivuilla, sekä SLL:n paikallisyhdistysten Facebookryhmissä. Leiri täyttyi nopeasti, eikä esim. lehtimainostusta tarvinnut tehdä. Kiinnostuneita oli enemmän kuin paikkoja leirillä. Ohjelma oli toimiva ja sujui ongelmitta. Saimaannorppaa käsiteltiin läpi leirin ohjelman; leiriläisten kanssa keskusteltiin kunkin omista norppakokemuksista, kerrottiin alueen norpista, kehiteltiin uusia norppaleikkejä ja leikittiin vanhoja SLL:n norppaleikkejä. Tutustuimme norpan vuoteen eri vuodenaikoihin keskittyvillä rasteilla, joissa mm. tutustuttiin norpan pesään, Liisa ja Veeti -pehmonorppiin, katsottiin videoita norppien elämästä, kuunneltiin norppien ääniä ja käytiin läpi norpan elinvaiheita ja -tapoja vuoden aikana. Tutustuttiin norpan historiaan, ravintoon, uhkiin ja suojeluun. Lapset saivat tutkia lähiympäristö ja etsiä norpalle mieluisia makuukiviä, joista yhdelle viritimme riistakameran. Leirinuotiolla lauloimme norppalauluja ja pidimme norppatietovisan. Pyrimme näkemään norppia liikkuessamme järvellä. Leirillä oli henkilökunnassa kaksi melonnanohjaajaa, joiden opastuksella lapset tutustuivat kanootilla liikkumisen saloihin. Vesillä liikkumisen ja melonnan opettelu oli arvokas osa leiriä, vaikka norpan bongailu jäikin hieman vähäisemmäksi kun opettelu vei niin paljon aikaa ja isolla porukalla liikkuessa ääntä syntyi. Ensi vuonna voisi liikkua vesillä vielä enemmän, esim. pienemmissä ryhmissä soutuveneillä hiljaa järven elämää ja norppia tarkkaillen hiljaa. Leirillä painettiin norppapaitoja, huovutettiin norppia ja painettiin leirilippu. Lisäksi lapset piirsivät karttoja lähiympäristöstä ja maalasivat Koloveden maisemia. 1
2 Ohjelmaan kuului muutenkin luonnossa ja kansallispuistossa liikkumisen opettelua niin vesillä kuin maallakin. Opettelimme suunnistuksen perusteita ja ympäristön hahmottamista piirtämällä karttoja ja opettelemalla kompassin käyttöä. Kädentaitoja ohjelmassa oli kankaanpainannan, huovuttamisen ja maalaamisen merkeissä. Kansallispuistosta ja sen käytön erityispiirteistä lapset oppivat vielä lisää kun he suorittivat Taitajan talismaanin Metsähallituksen Tiina Linsénin johdolla. Viimeisen päivän huipennuksena oli satuseikkailu, jossa lapset kiersivät satuhahmon luota toiselle ratkoen ongelmia päämääränään parantaa häiriintynyt verkkokalastaja, joka uhkasi norppia toimillaan. Lapset mm. pelastivat verkkoihin joutuneen kuutin, saivat Vetehiseltä ja Vennamolta apua verkkokalastajan parannusloitsua varten. Verkkokalastaja parani ja siirtyi kalastamaan norppaystävällisillä kalastusvälineillä. Asiaohjelmien välissä leikittiin ja uitiin paljon sekä kalastettiin ja saunottiin. Norppaleirillä kävi toimittaja Etelä-Savon Ylestä, joka teki pitkän jutun radioon ja uutisjutun Ylen kotimaan uutisten nettisivuille. Leiri näkyi myös Luonto-Liiton ja Luonnonsuojeluliiton nettisivuilla. Lisäksi Norppaleiristä oli ennen leiriä juttu Itä-Savolehdessä. Leiripaikka Koloveden kansallispuiston Huhtiniemessä oli erittäin toimiva ja hieno Paikan kapasiteetti oli sopiva tämän kokoiselle leirille. Mahdollisuus norpan näkemiseen on tärkeä tällaisella leirillä. Ainoastaan vedenhaku (täytyi hakea päivittäin Enonkoskelta) ja muutenkin leiritavaroiden tuominen paikalle oli hieman työlästä. Lähestulkoon kaikki leirimateriaalit ja keittiötarvikkeet tuotiin pikkubussilla ja soutuvene peräkärryssä Sakan huviloilta Kuopion Karhonsaaresta. Toisaalta kaikkien paikkojen kanssa on samat haasteet. Ajankohta oli leirikäytäntöjen ja säiden kannalta hyvä, vaikka todennäköisyys norpan näkemiselle olisikin suurempi alkukesästä. Leiri- ja keittiötavaroiden takia ei norppaleiri voi olla päällekäin muiden Sakan leirien kanssa. Leiri pysyi hyvin budjetissaan: sekä menoja, että tuloja oli n euroa. Lopulliset laskelmat saamme kunhan saamme erittelyn palkkioiden sivukuluista. Kaiken kaikkiaan mielestämme leiri oli oikein onnistunut ja tämän kesän pohjalta on hyvä lähteä kohti ensi kesän norppaleiriä. Ehdottaisimme, että ensi kesän leiri järjestettäisiin edelleen samassa paikassa. Ensimmäisen kesän perusteella voidaan seuraavaa leiriä suunnitella paremmin paikan erityispiirteet ja mahdollisuudet huomioon ottaen, vesillä liikkumista lisäten. Meeri Koivuniemi & Ilona Aho 2
3 Kuvia leiriltä. Kuvat: Kaarina Tiainen Atrin tatuointi. Helmi sai kalan. SLL:n lahjoja leiriläisille. Kuutin seikkailut lautapeli Leiripaitojen jakoa. Satuseikkailu, Vetehinen antaa neuvoja. 3
4 LASTEN NORPPALEIRI Savo-Karjalan Luontopiirin Norppaleiri vuotiaille Koloveden Huhtiniemessä Hinta: Luonto-Liiton ja SLL:n jäsenille 40, muille 60 (sisarhinta 40 ). Lisätiedot ja ilmoittautuminen: retkeilyä vesillä liikkumista norppatietoutta leikkejä seikkailuja luonnontutkailua kädentaitoja uimista saunomista iltanuotiolla herkuttelua Kuva: Kaarina Tiainen 4
5 LEIRIOHJELMA Lauantai * Tarvikkeiden haku Karhosta pikkubussilla * Ruokaostokset mahd. Meerin autolla * Saapuminen Huhtiniemeen ja leiripaikan valmistelua Sunnuntai LAPSET SAAPUVAT - tutustumisleikkejä (eläinnimet, muita nimileikkejä, jännät eläimet ym.) - säännöt yhdessä leiriläisten kanssa ja valmiit säännöt seinälle - keskustelua saimaannorpasta ja leiriläisten kokemuksista 13:30 Lounas 14:30 Leikkejä & teltat - ohjaajapiilo (tutustuminen alueeseen) - telttakuntiin jako - telttakummien valinta - telttojen pystytys - norppaleikkejä - riistakamerat paikoilleen 17:30 Päivällinen 18 Saunat 1 ja 2 20 Iltapala Maanantai :30 Herätys 9 Aamiainen 10 Norpan vuosi 1. Talvi: pesä & Liisa-norppa, video, talviet uhat (sisällä) -Meeri- 2. Kevät: ääni, uhkat/verkot, Veeti-kuutti, tunnistuspeli, karvanvaihto (rannassa) -Ilona & Jani-Matti- 3. Kesä: ravinto, kalapeli/lajit, kalat katiskassa, saalistuskäyttäytyminen, historia (paikka?) -Ville- 4. Syksy: reviirit, liikkuminen/elinpiirit, norpan huovutus (pihapiiri) -Tuuli- 13 Lounas & siesta 14:30 Leikkejä & kädentaitoja - ilmastonmuutos - norpat ääntelee - piilonen - leiripaidat (SLL:n norppasapluuna) - leirilippu 19:30 Iltapala Tiistai :30 Herätys 9 Aamiainen 10 Melontaa ja Saimaan maisemointia - puolet leiriläisistä opettelee melomaan -Ville ja Kimi- - puolet opettelee suunnistuksen perusjuttuja ja suunnistaa maalauspaikoille (välissä rastit) -Jani-Matti- ja tutkailee vanhoja kuvia alueesta, vesivärimaalailee -Tuuli- 13 Lounas (Ilona ja Meeri kokkaa) & siesta 14 Melontaa ja maisemointia - ryhmät vaihtuvat 19 Iltapala 5
6 Keskiviikko Herätys 5:30 Norpan pongailua: aamuretki - melotaan mahdollisesti Vaajasalon luontopolulle retkeilemään - aamiainen maastossa 8:30-9 Välipala 9:30-11 Päikkärit 11:30 Lajintunnistus - vesiötököitä - kasviruudut 13 Lounas & siesta 14 Taitajan talismaani -ohjelma Metsähallitukselta 19:30 Iltapala - Kalevala-tarinointia - Norppa-Alias Torstai :30 Herätys 10 Aamiainen 11 Talkoilua ja muuta puuhaa - heinäseipäiden tekoa tms. - riistakameroiden haku ja kuvien katsomista 13 Lounas & siesta 14 Satuseikkailu - lasten jako kolmeen ryhmään - Hullu-ukko (Ville), Vetehinen (Jani-Matti), Vellamo (Meeri), Norppa (Ilona), Tietäjä-Akka (Tuuli) 1. Hullu-Ukko tulee jo taloon paasaamaan (heikentyneen todellisuudentajun syndrooma, oireina mm. luotosuhteen vääristymä) 2. Tietäjä-Akka pihapiirissä (arvuuttelua, vihje Norpan ymmärtämiseksi) 3. Norppa rannassa (ongelman esittäminen ja ohjaaminen Vetehisen luo pelotellen) 4. Vetehinen jossain veden rajassa (ensin ilkeä/pelottava, antaa taikaveden järven syvimmästä kohdasta) 5. Vellamo (tulee hätiin lepyttelemään Vetehistä, antaa loitsun palaset ja auttaa lapsia hullun loitsinnassa) 6. Hullun parannus (vesi & yrtit & loitsut + pelästyttäminen) -> norpan suojeluinnostus 20 Iltapala - lettukestit ja villiyrttitee Perjantai :30 Herätys 9 Aamiainen 9: > Pakkaaminen & leikkejä - teltat ja kamat kasaan - saunan ja tuvan siivousta - huutokauppa (hävinneet tavarat omistajilleen) - loppuleikkejä 12 LAPSET LÄHTEVÄT 6
Norppaleirin raportti 2015
Norppaleirin raportti 2015 Luonto-Liitto Savo-Karjalan piiri Annukka Aho ja Ilona Aho Savo-Karjalan luontopiirin (Sakan) järjestämällä norppaleirillä 26.-31.7.2015 oli 14 lasta. (Lapsista 3 Joensuusta,
Norppaleirin raportti 2017 Teksti: Rida Haapala ja Raisa Savolainen, leirin johtajat Kuvat: Kaarina Tiainen
Norppaleirin raportti 2017 Teksti: Rida Haapala ja Raisa Savolainen, leirin johtajat Kuvat: Kaarina Tiainen Leiriläisten ohjeistusta ja hetki omaa aikaa. Leiriläiset Luonto-Liiton Savo-Karjalan luontopiirin
Norppaleirin raportti 2018
Teksti: Joakim Kärkäs ja Olli Lindholm, leirin johtajat Luonto-Liitto Savo-Karjalan luontopiiri Kuvat: Kaarina Tiainen Norppaleirin raportti 2018 YLEISTÄ Savo-Karjalan luontopiirin (Sakan) järjestämällä
Norppaleirin raportti 2016 (Teksti: Rida Haapala & Raisa Savolainen)
1 Norppaleirin raportti 2016 (Teksti: Rida Haapala & Raisa Savolainen) Leiripaikka Turponsaaressa. Leiriläiset Savo-Karjalan luontopiirin (Saka) järjestämällä norppaleirillä Saimaan Pihlajavedellä sijaitsevassa
Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma
Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta
Haukan Sanomat Saapumislehti
Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten
Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!
Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa
Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama
Vapaa-aikajaosto 7.4.2008 LIITE 2 Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama LEIRIN TEEMA KALASTUS MAANANTAI 7.7. klo 10.00 Saapuminen leirille, lipunnosto, leirin avaus, suojelijan tervehdys,
Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015
Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7
36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan
VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE
VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina
Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012
Järjestäjä: Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Yhteistyökumppanit: Suomen Urheiluopisto, urheiluseurat, lajiliitot Kohderyhmä 8-14 vuotiaat tytöt ja pojat Ajankohta 11.-14.6.2012 Paikka: Suomen Urheiluopisto,
LEIRITOIMINNAN MALLI
LEIRITOIMINNAN MALLI Leiritoiminnan malli Tämä malli on kaikkien toimijoiden käyttöön. Tästä saat ideoita ja vinkkejä käytännönjärjestelyihin sekä muistilistaa siitä, mitä kaikkea on hyvä muistaa leiritoiminnan
MTLH ry / Meidän perheen loma
MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden
#Kesis2017 SAUVON AHTELA
#Kesis2017 SAUVON AHTELA 13.-16.6.2017 #Suomi100 #Yhdessä #unelmatliikkeelle #LiikU #Kesis2017 Sporttipaketit (ent. Lajipaketit) Kesis on Varsinais-Suomen suurin ja monipuolisin liikuntaleirikokonaisuus,
Mobiilit luontorastit lukiolaisille
Mobiilit luontorastit lukiolaisille Kesto: riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin/tablet-tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio:
Etsi kolme erilaista puun lehteä. Tunnista ne koodin takaa löytyvän palvelun avulla. Kirjoita vastaukset muistiin ja ota lehdet mukaan.
Mobiilit luontorastit 4. 6.lk Kesto: riippuu reitin pituudesta Kenelle: 4 6.lk Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin/tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: luonnossa
Aluetapaaminen 1-2016. Kartanohostel WillaNuttu, Savonlinna
Aluetapaaminen 1-2016 Kartanohostel WillaNuttu, Savonlinna Ohjelma Lauantai 14.00 Aluetapaaminen alkaa 16.30 Päivällinen 17.15 Aluetapaaminen jatkuu 18.00 Sauna, palju, kota (iltapala) Sunnuntai 8.00 Aamupala
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7
36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015
Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!
Tekemisen riemua ja onnistumisen elämyksiä luonnossa
Tekemisen riemua ja onnistumisen elämyksiä luonnossa Takaisin Luontoon ry. Yhdistyksen perustava kokous 07.10.2011 Rekisteröity 01.12.2011. Rekisterinumero 207.020 TAKAISIN LUONTOON ry. Takaisin Luontoon
KLO MAANANTAI 9.9 KLO TIISTAI 10.9 KLO KESKIVIIKKO 11.9 KLO TORSTAI koulut varaa koulut varaa koulut varaa koulut varaa
JÄÄHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2019-2020 vko 37 Omatalo ICE pvm 9.9-15.9 KLO MAANANTAI 9.9 KLO TIISTAI 10.9 KLO KESKIVIIKKO 11.9 KLO TORSTAI 12.9 15.00-16.15 Yleisö/mailaton (2) 15.30-16.30 IITA (5,6) 15.00-16.15
LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO
4 LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO Tänä vuonna leirillä kuunnellaan tavallista enemmän lasten liikuntaunelmia. Talvileirillä keräsimme lapsilta toiveita ja niiden pohjalta muun muassa leirin lajivalikoimaan
Kyyhkylän kuntoutuskeskus
Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Meidän perheen loma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Saapuminen ja majoittuminen Kyyhkylään Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön
Ulkoilua Kuolimon äärellä!
Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
LOHTAJAN AMPUMA- JA HARJOITUSALUE
LOHTAJAN AMPUMA- JA HARJOITUSALUE Lohtajan ampuma- ja harjoitusalue sijaitsee Kokkolasta 30 km pohjoiseen. Ampuma- ja harjoitusalueen maapinta-ala on n 1400 ha ja vesialueen n 170 ha. Suoja-alueeseen sisältyy
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015
SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!
SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri
Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti
Lintuvaaran 6M leirikoulu
Lintuvaaran 6M leirikoulu ti 29.8- pe 1.9.2017 TOIMINTASUUNNITELMA Leirikoulun paikka: Lomakeskus Pukkila, Virrat LEIRIKOULUN LUONNE Lomakeskus Pukkilan leirikoulut on erä- ja luonto painotteisia. Leirikoulussa
Villantuoksuinen elämysloma perinnemaisemien ja monimuotoisuuden hyväksi
Kuva: Mirja Nylander / Metsähallitus Villantuoksuinen elämysloma perinnemaisemien ja monimuotoisuuden hyväksi Lammaspaimenviikot suojelualueilla Metsähallitus Anneli Suikki 9.11.2017 Kuva: Vesa Simonen
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten
HYVINVOINTILOMA Esimerkkiloma
Hyvinvointia luonnosta: Jousiammunta ja pihapelit 9.15-10.00 Liikuntapiirakasta liikkeelle 10.00-10.45 Kehonhuoltohetki 9.30 10.30 Ohjattu vesijumppa allasosastolla 13.00 14.30 Syö hyvää: Lisää Vaihda
TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.
TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki
Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)
Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun
Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA
Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Omaa tilaa. Hengittää, olla, nauttia. Seitsemäs taivas -vиkonlo u Seitsemäs taivas -viikonloppulomaan
Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014
Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT
Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle!
Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle! Robotics Week Finland 24.11. 30.11. Robottilaakso Vanhan kaupunginlahti, Viikintie 1, Helsinki Tiekartta robottilaaksoon Selvitysvaihe huhti-toukokuu
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!
.com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Mobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen
Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA
Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Rantahotelli Art&Design Rantahuvilat Art&Design Rinnehuvilat Omaa tilaa. Hengittää, olla, nauttia.
KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015
KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Savo-Karjalan Luontopiirin toimintasuunnitelma 2015 Hyväksytty piirin syyskokouksessa
Savo-Karjalan Luontopiirin toimintasuunnitelma 2015 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 14.11.2014. 1. Yleistä Savo-Karjalan Luontopiiri on Luonto-Liiton Itä-Suomessa toimiva piirijärjestö. Luonto- Liitto
lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle!
lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle! Uudenmaan Vammaispalvelusäätiön loma- ja leiriopas kesään 2015 lomat ja leirit 2015 Uudenmaan vammaispalvelusäätiö järjestää ja kehittää
Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko
Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Yleisurheilutreenit aloitetaan 23. toukokuuta ja jatkuvat koko kesän ajan. Lisätietoja toiminnanjohtaja Carina
Mobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: yläkoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Koulutus TVT-palvelujen käyttöönotto
3. Leiriläiskokous
3. Leiriläiskokous 5.7.2018 AIHEET Matkustus Ohjelma Teema Majoitus Ryhmät Varusteiden jakoa ja Gordionin solmuja MATKUSTUS MATKUSTUS - LÄHTÖ Bussi tulee Tupoksen Salen kautta sunnuntaina 7.05 Ole paikalla
Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00
Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000
TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8
2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU
Mobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: alakoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: jokamiehen
Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen
Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi
3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7
3.5.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.
HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA
HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY 3.7.-5.8.2018 VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA Mistä maasta olet kotoisin? N=576 SUOMI RUOTSI VIRO SAKSA ITALIA NORJA TANSKA RANSKA ENGLANTI
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.
Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!
Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!
VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA
VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme
Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi. Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset
Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi 2017 Sivu 1 Valtakunnalliset kilpailut Piirin cupit ja PM-kilpailut Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset uusi vuosi
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.
Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri
Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon
Saimaannorppa on Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs samaan tapaan kuin esimerkiksi Australiassa asuvat kengurut.
Tietovisa Saimaannorppa on Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs samaan tapaan kuin esimerkiksi Australiassa asuvat kengurut. Norppa on erittäin uhanalainen, sillä niitä on jäljellä vain hieman yli 300 yksilöä.
Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.
Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)
Leirin keskuspaikkana toimii Ylikiimingin koulu piha-alueineen.
Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliittojen palokuntanuorten Tervas 2019-leiri järjestetään Ylikiimingissä Oulussa 14.-20.7.2019. Leirin järjestää SPEK yhdessä Ylikiimingin palomiehet ry:n kanssa. Leirille
Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa
Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke
TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä
.com - Tapahtumia Maanantai 25.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 26.09.2017 Vesijumppakurssi
LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:
LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole
Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017
Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen
Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä
KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia
11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen
Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019
KOMIA! Ensiavun suurleiri Valmiuden yksikkö
Tehdään yhdessä KOMIA! KOMIA! on ainutlaatuinen ensiavun suurleiri KOMIA! juhlistaa 60-vuotista ensiapuryhmätoimintaa KOMIA! leirillä harjoitellaan ensiapua, tavataan uusia ihmisiä, parannetaan Punaisen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa
MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma
MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:
Minorileiri 4/4 Kuortaneen urheiluopistolla
Minorileiri 4/4 Kuortaneen urheiluopistolla 9. 12.2.2017 Hei voimistelijat, valmentajat ja seurat tutustukaa alla oleviin linkkeihin! - 2016-2017 Minoritoiminta ja pelisäännöt http://voimistelu.fi/fi/kilpavoimistelu/naisten-telinevoimistelu/valmennus/valmennusringit/minorit
2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry 2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Saapumispäivä 27.6.2008 Poistumispäivä 1.7.2008 Lääkärintarkastus 27.6. klo 16.00 20.00 Punnitus 27.6.
Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry
Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Meidän perheen loma 5 vrk täysihoito (Muutokset mahdollisia, lopullinen ohjelma käydään läpi tervetuloinfossa!) Sunnuntai klo 14.00 alkaen
Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016
Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Tämä esite
Kuva: Juha Nurmi TIEDÄTHÄN MITÄ TEET ?
Kuva: Juha Nurmi TIEDÄTHÄN MITÄ TEET 30.7. 6.8.2018? MIKÄ SATAHANKA? Satahanka on 4 6 vuoden välein järjestettävä kansainvälinen meripartioleiri. Satahanka XIII järjestetään 30.7-6.8.2018 Loviisan Rönnäsissä,
lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle!
lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle! Uudenmaan Vammaispalvelusäätiön loma- ja leiriopas kesään 2013 1 Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö järjestää ja kehittää teemallisia lomaja
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.
Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö
Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen