Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain.
|
|
- Jukka-Pekka Kokkonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain vuorotteluvapaalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain vuorotteluvapaalain muuttamisesta (HE 195/2006 vp). Valiokuntakäsittely Sosiaali- terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM 51/2006 vp). Päätös Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait: työttömyysturvalain muuttamisesta muutetaan 30 päivänä joulukuuta 2002 annetun työttömyysturvalain (1290/2002) 5 luvun 4 :n 3 momentti, 6 luvun 3 a :n 1 momentin 1 kohta, 9 :n 2 momentin 2 kohta 11 sekä 10 luvun 3, sellaisina kuin niistä ovat 6 luvun 3 a :n 1 momentin 1 kohta laissa 459/ luvun 11 osaksi viimeksi mainitussa laissa sekä 10 luvun 3 osaksi laeissa 1330/2004, 1364/ /2005, sekä lisätään 14 lukuun uusi 1 a seuraavasti: 5 luku Työttömyyspäivärahan saamisen edellytykset 4 Palkansaan työssäoloehtoon luettava työ Palkkaa koskevat edellytykset täyttyvät, kun palkka on työehtosopimuksen mukainen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan on oltava vähintään 940 euroa kuukaudessa. 6 luku Työttömyyspäivärahan määrä kesto 3 a Työllistymisohjelmalisän edellytykset Ansiopäivärahan 2 :n 3 momentin mukaista työllistymisohjelmalisää maksetaan työnhakille, jolle on laadittu työllistymisohjelma joka: 1) on menettänyt työnsä työsopimuslain 7 luvun 3, 4, 7 tai 8 :ssä tarkoitetuista taloudellisista tai tuotannollisista syistä, vastaavista syistä merimieslain mukaan tai julkisen yhteisön toiminnasta johtuvista syistä joka on en- HE 195/2006 vp StVM 51/2006 vp
2 nen irtisanomisan päättymistä ollut työssä yhteensä vähintään kolme vuotta yhden tai useamman työnantan palveluksessa; tai 9 perusteella eläkettä, kuntoutustukea tai tapaturmavakuutuslain mukaista tapaturmaeläkettä. Lisäpäiväoikeus Vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneelle työnhakille voidaan 7 :ssä säädetyn enimmäisan estämättä maksaa palkansaan peruspäivärahaa ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun saakka, jona työnhaki täyttää 65 vuotta, jos hän: 2) on enimmäisan täyttyessä hankkinut 11 :ssä tarkoitettua työssäoloaikaa vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. 11 Työssäoloan laskeminen Edellä 3, 9 10 :ssä tarkoitettu työssäoloaika lasketaan työntekijän eläkelain (395/2006) 3 :ssä tarkoitettujen työeläkelakien alaisten ansioiden perusteella. Työssäolokuukausien lukumäärä saadaan kamalla kunkin kalenterivuoden ansiot luvulla 423. Kalenterivuosikohtainen osamäärä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaislukuun, joka voi olla enintään 12. Eri vuosien osamäärät lasketaan yhteen. Edellä 3 10 :ssä tarkoitettua työssäoloaikaa mukaista äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa taikka erityishoitorahaa; taikka suorittanut varusmies- tai siviilipalvelusta; 3) jona henkilö on ollut työkyvytön saaden työntekijän eläkelain 3 :ssä mainittujen lakien 10 luku Koulutuspäivärahaa koskevat säännökset 3 Koulutuspäivärahan saamisen erityisedellytykset Koulutuspäivärahaan on oikeus sillä, joka aloittaa päätoimisen ammatillisia valmiuksiaan edistävän koulutuksen. Koulutuspäivärahaan on oikeus myös sillä, joka ryhtyy päätoimisesti tkamaan ennen työttömyyttään keskeytyneitä, ammatillisia valmiuksia edistäviä opinto. Koulutuspäivärahan saamisen edellytyksenä on, että haki on koulutuksen aloittaessaan: 1) saanut välittömästi edeltäneen 12 kuukauden aikana työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea vähintään 65 työttömyyspäivältä; sekä 2) hankkinut 6 luvun 11 :ssä tarkoitettua työssäoloaikaa vähintään 10 vuotta. Jos hakin 1 momentin mukainen koulutus tai opinnot sisältyvät työllistymisohjelmaan, koulutuspäivärahan saaminen ei edellytä 2 momentin 1 kohdassa säädetyn edellytyksen täyttymistä. Jos haki on saanut koulutuspäivärahaa tai pitkäaikaistyöttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetussa laissa (709/1997) tarkoitettua tukea, työssäoloaikaan luetaan vain koulutuspäivärahan tai tuen saamisen jälkeinen aika. Koulutuspäivärahaan ei ole oikeutta henkilöllä, joka työllistyy kokoaikatyössä yli kahden viikon an. Koulutuspäivärahaan ei ole myöskään oikeutta, jos opiskeli saa opintotukilain (65/1994) mukaista opintotukea koulutuspäivärahan perusteena olevien opintojen taikka muiden päätoimisten opintojen suorittamiseen. 2
3 14 luku Erinäisiä säännöksiä 1 a Palkan vähimmäismäärän työssäolokuukausien laskennassa käytettävän määrän korotus Edellä 5 luvun 4 :n 3 momentissa 6 luvun 11 :n 2 momentissa mainittu määriä tarkistetaan vuosittain tammikuun alusta lukien työntekijän eläkelain 96 :n 1 momentissa tarkoitetulla palkkakertoimella. Edellä 1 momentissa tarkoitetut määrät ovat vuoden 2007 tasossa. voimaantuloa olevalta alta sovelletaan tämän aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta muutetaan aikuiskoulutustuesta 28 päivänä joulukuuta 2000 annetun lain (1276/2000) 7, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1333/2004, sekä lisätään lakiin uusi 31 a, seuraavasti: 7 Aikuiskoulutustuen ansainta-aika Aikuiskoulutustuen saamisen edellytyksenä on, että henkilö on hankkinut työssäoloaikaa tukikauden alkamiseen mennessä vähintään viisi vuotta. Työssäoloaika lasketaan työntekijän eläkelain (395/2006) 3 :ssä tarkoitettujen työeläkelakien alaisten ansioiden perusteella. Työssäolokuukausien lukumäärä saadaan kamalla kunkin kalenterivuoden ansiot luvulla 940. Kalenterivuosikohtainen osamäärä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaislukuun, joka voi olla enintään 12. Eri vuosien osamäärät lasketaan yhteen. Edellä 1 momentissa tarkoitettua työssäoloaikaa (1224/2004) mukaista äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa taikka erityishoitorahaa; taikka suorittanut varusmies- tai siviilipalvelusta; 3) jona henkilö on ollut työkyvytön saaden työntekijän eläkelain 3 :ssä mainittujen lakien perusteella eläkettä, kuntoutustukea tai tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaista tapaturmaeläkettä. 3
4 31 a Työssäoloan laskennassa käytettävän määrän korotus Edellä 7 :n 2 momentissa mainittua lukua tarkistetaan vuosittain tammikuun alusta lukien työntekijän eläkelain 96 :n 1 momentissa tarkoitetulla palkkakertoimella. Edellä 7 :n 2 momentissa mainittu luku on vuoden 2007 tasossa. voimaantuloa olevalta alta sovelletaan tämän vuorotteluvapaalain 4 :n muuttamisesta muutetaan 30 päivänä joulukuuta 2002 annetun vuorotteluvapaalain (1305/2002) 4, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1244/2004, seuraavasti: 4 Vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys Vuorotteluvapaan edellytyksenä on, että henkilö on hankkinut työssäoloaikaa ennen vuorotteluvapaan alkamista vähintään 10 vuotta. Jos henkilö on aiemmin saanut vuorottelukorvausta, työssäoloaikaa on oltava vähintään viisi vuotta edellisen vuorotteluvapaan päättymisestä. Työssäoloaika lasketaan työntekijän eläkelain (395/2006) 3 :ssä tarkoitettujen työeläkelakien alaisten ansioiden perusteella. Työssäolokuukausien lukumäärä lasketaan siten kuin työttömyysturvalain 6 luvun 11 :n 2 momentissa säädetään. Edellä 1 momentissa tarkoitettua työssäoloaikaa (1224/2004) mukaista äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa taikka erityishoitorahaa; tai suorittanut varusmies- taikka siviilipalvelusta. voimaantuloa olevalta alta sovelletaan tämän 4
5 Helsingissä 12 päivänä joulukuuta
SISÄLLYS. N:o Laki. tieliikennelain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1249 1258 SISÄLLYS N:o Sivu 1249 tieliikennelain muuttamisesta... 3649 1250 ajoneuvolain 89 :n muuttamisesta... 3651 1251
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
HE 195/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, siten, että se määritetään työeläkelakien
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta
1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto
Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2006 vp. Hallituksen esitys osasairauspäivärahaa koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2006 vp Hallituksen esitys osasairauspäivärahaa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä osasairauspäivärahaa koskevaksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta Asia
Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 20/2004 vp Hallituksen esitys eräiden toimeentuloturvaa koskevien lakien takaisinperintäsäännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien
EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EV 10711996 vp- HE 72/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7211996 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999
30.12.2002/1305. Vuorotteluvapaalaki 30.12.2002/1305. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 7 21/03/2011 13:51 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2002» 30.12.2002/1305 30.12.2002/1305 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Vuorotteluvapaalaki
HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, ettei puolison
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 148/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 148/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta sekä asumistukilain
Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta
Laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 84 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 888/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 9 kohta,
VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki
HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työttömyysturvalakiin säännökset ikääntyneiden työnhakijoiden
Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi julkisesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain sekä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta
Koulutusrahasto Työmarkkinaosapuolten hallinnoima rahasto, jonka tehtävänä on edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen Rahasto on aloittanut toimintansa
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain
EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain 88 ja 100 a :n ja vakuutuskassalain 132 ja 134 :n muuttamisesta Asia Hallitus on
Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain
Laki. opintotukilain muuttamisesta
EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain
SISÄLLYS. N:o Laki. lastensuojelulain 10 ja 17 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2003
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2003 N:o 1358 1370 SISÄLLYS N:o Sivu 1358 lastensuojelulain 10 ja 17 :n muuttamisesta... 4551 1359 potilasvahinkolain 11 b :n muuttamisesta...
muuttamisesta Päätös Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 156/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n, työttömyysturvalain ja vuorotteluvapaalain 17 :n muuttamisesta Asia Hallitus on
HE 23/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 23/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Erityishoitorahan alkamisajankohtaan
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiden etuuksien
Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.
EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Muutosturvainfo PIONR
Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla
HE 49/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Ehdotetut muutokset liittyvät muutosturvan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp Hallituksen esitys laeiksi kunnallisen eläkelain, valtion eläkelain, kunnallisen eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen, kunnallisen eläkelain voimaanpanolain
HE 51/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vuorotteluvapaalakia siten, että vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2004 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain ja evankelis-luterilaisen kirkon perhe-eläkelain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta
Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen työvoimapoliittisen. uudistamiseen liittyväksi lainsäädännöksi.
EV 229/1997 vp - HE 178/1997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen työvoimapoliittisen järjestelmän uudistamiseen liittyväksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 178/1997
Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp Hallituksen esitys vanhempainpäivärahoja ja työnantajakustannusten korvaamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä vanhempainpäivärahoja
Laki (532/2009) sairausvakuutuslain muuttamisesta
1 (10) Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2009 Laki (532/2009) sairausvakuutuslain muuttamisesta muutetaan 21 päivänä joulukuuta 2004 annetun sairausvakuutuslain (1224/2004)
Päätös. Laki. työntekijän eläkelain voimaanpanolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 197/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle rekisteröidyn TEL-lisäeläkejärjestelmän lakkauttamiseksi ja eräiksi muiksi lisäeläkettä koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
SISÄLLYS. yleissopimukseen tehtyjen muutosten voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 469 481 SISÄLLYS N:o Sivu 469 Laki tuloverolain 33 b :n muuttamisesta... 3653 470 Laki ennakkoperintälain muuttamisesta...
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että peruspäivärahan määrä olisi
HE 223/2004 vp. loppuun, jona henkilö täyttää 68. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia,
Hallituksen esitys Eduskunnalle työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyyskassalakia,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi autoverolain muuttamisesta (HE 147/2007 vp). Valiokuntakäsittely
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on
taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä
EDUSKUNNAN VASTAUS 192/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Aikuiskoulutustukeen oikeuttava koulutus. Määritelmät. Aikuiskoulutustukea voidaan myöntää henkilölle,
EDUSKUNNAN VASTAUS 196/2000 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ~sia 1. Eduskunta edellyttää, että koulutusaikaiset tukijärjestelmät sovitetaan tarkoituk
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 ja 2 a luvun 6 a, sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 9 laissa 1001/2012 ja 2 a luvun
SISÄLLYS. N:o Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1197 1212 SISÄLLYS N:o Sivu 1197 Laki eräiden riskin aiheuttavien tuotteiden markkinavalvontaan liittyvien tietojen ilmoittamisesta
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi
EV 26/1998 vp - HE 13/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 13/1998
1) palkansaajalla työsuhteessa, virkasuhteessa tai muussa vastaavassa palvelussuhteessa olevaa henkilöä;
1 of 11 21/03/2011 14:24 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2000» 28.12.2000/1276 28.12.2000/1276 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki aikuiskoulutustuesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 154/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain. muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 154/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 130/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi sosiaalisista yrityksistä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 130/2003 vp Hallituksen esitys laiksi sosiaalisista yrityksistä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi sosiaalisista yrityksistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki
Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Voimaantulo Julkisten alojen eläkelaki ( / ) tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. Lakia sovelletaan eläkkeisiin,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1992 vp - HE 72 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain muuttamisesta ja rajoituksesta oikeuteen saada aikuisopintorahaa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan aikuisten
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp).
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM
Laki. merimieseläkelain muuttamisesta
Laki merimieseläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merimieseläkelain (1290/2006) 96 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 885/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 6 kohta, 11
60 vuotta. Lisäksi ehdotetaan, että työttömyyskassalakiin
1990 vp. - HE n:o 153 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan parannettavaksi työttömien
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain 29 b ja 29 d :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 296/2015 Laki merimieseläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun
EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 7 luvun 3, 4 :n 4 momentti ja 12 :n 2 momentti, sellaisina
Laki. opintotukilain muuttamisesta
Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3
Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain
Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta
EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen
S :n mukaan eläkkeen vähimmäismäärä on 3 7 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT vp. n~o 213
1982 vp. n~o 213 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 5 a :n muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi
Opintotukilaki 5 a, 2 mom.
Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA
TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA Uudenmaan muutosturvayksikkö Hillevi Ceder 1 TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUT OVAT: avoimia kaikille valtakunnallisia luottamuksellisia maksuttomia 2 TYÖVOIMATOIMISTO
Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi
Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Työnhakijan ja työnantajan vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä työnantajansa kanssa tekemänsä vuorottelu sopimuksen mukaisesti vapautuu määräajaksi
Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2007 vp Hallituksen esitys laiksi Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi Eläketurvakeskuksesta
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lyhytaikaisissa. eläkelain mukaisen tulevan ajan palkan säännöksiä. Muutokset koskisivat viittaussäännöksen
HE 180/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 7 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o työttömyysturvalain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1188 1193 SISÄLLYS N:o Sivu 1188 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta... 5665 1189 Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta
Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2011 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.
EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2011 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi ja laiksi työeläkeotteen antamisesta vuonna 2012 Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä