PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO"

Transkriptio

1 PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2016

2 Sivu 2 1. Vammaisneuvoston asema ja tehtävät Porvoon vammaisneuvosto on kaupungin alueella asuvien vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi perustettu yhteistyöelin. Vammaisneuvostosta tulee uuden kuntalain myötä pakollinen vuonna 2016, minkä vuoksi kaupunginhallitus hyväksyi neuvoston uuden toimintasäännön. Vammaisneuvosto 1. edistää toiminnallaan kaupungin eri toimialojen toiminnan suunnittelua, valmistelua ja seurantaa asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta 2. edistää toiminnallaan kolmannen sektorin toimintaa vammaisten henkilöiden tukemiseksi 3. edistää vammaisten henkilöiden näkyvyyttä voimavarana 4. tekee yhteistyötä mm. vanhusneuvoston kanssa, jotta myös ikääntyneet vammaiset huomioidaan. Vuonna 1983 perustettu Porvoon vammaisneuvosto on Suomen vanhin ja neuvoston asema osana kaupungin organisaatiota vahva ja vakiintunut. Aseman ylläpitäminen ja toiminnan edelleen kehittäminen vammaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi edellyttää neuvostolta ja sen jäseniltä pitkäjänteistä aktiivista työtä. Neuvosto seuraa kunnallishallinnon ja muun yhteiskunnan eri alojen toimintaa vammaisten kannalta sekä edistää heidän, vammaisyhdistysten ja viranomaisten välistä yhteistyötä. Neuvosto voi tehdä aloitteita ja esityksiä ja antaa lausuntoja asioista, joilla on merkitystä eri tavoin vammaisille kuntalaisille. 2. Vammaisneuvoston jäsenet Kaupunginhallitus nimesi kokouksessaan vammaisneuvoston jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä vuosiksi : Jäsen Varajäsen Maija Aatelo, puheenjohtaja Riitta Virkki-Korhonen Paulina Hannus, varapuheenjohtaja Marina Johansson Johanna Aaltonen, Reijo Mokka Matti Lehesniemi Annette Forsblom Jorma Kiljunen Marja-Terttu Lindfors Ritva Kolisoja Erkki Hietala Maijaleena Paulamäki Elsa Kokko Toimi Piela Tarja Sola Sirkka Sorvali Hannu Sievers Maria Kuutschin, vammaispalvelun toimistosihteeri, vammaisneuvoston tekninen sihteeri

3 Sivu 3 3. Vammaisneuvoston toiminta vuonna 2016 Vammaisneuvoston suoria kontakteja viranhaltijoihin, kaupungin organisaatioihin ja eri sidosryhmiin on kehitetty ja pyritty saamaan aikaan konkreettisia tuloksia. Neuvosto kokoontui kaikkiaan 11 kertaa vuonna Kokouspaikkoina olivat Palomäen Palvelukeskus ja puheenjohtajan koti. o Tammikuun kokouksen aiheina mm. Porvoon hotellien invahuoneet ja Itä-Uudenmaan vammaisneuvostojen yhteistyö o Helmikuun kokouksessa uusi vammaisneuvosto aloitti työnsä o Maaliskuussa keskusteltiin mm. liikennevalojen ääniohjauksesta ja invapysäköinnistä. o Huhtikuun kokous oli yhteiskokous Itä-Uudenmaan vammaisneuvostojen (ItuVane) kanssa. Lisäksi käsiteltiin mm. hyvinvointiraporttia, johon ei ole juurikaan vammaisasioita. o Toukokuun kokouksen vieraana oli Porvoon matkailuoppaat ry:n puheenjohtaja Raija Tölkkö. Keskusteltiin erityisesti esteettömän matkailun mahdollisuuksista kuten geokätköilystä sekä Porvoon VAMPOn väliraportista ja sosiaaliasiamiehen raportista. o Kesäkuun kokouksessa puhuttiin seminaareista ja muusta ItuVane-yhteistyöstä. o Elokuussa keskusteltiin mm. Omenamäen korjaussuunnitelmista, joista ei ole pyydetty vammaisneuvoston lausuntoa. o Syyskuun kokouksen aiheina oli mm. Piispankadun terveyskeskuksen sulkeminen, josta ei ole saatu tietoa. o Lokakuun kokouksen pääaihe oli päivitettävä hoitotarvikkeiden jakeluohje. o Marraskuun kokouksessa puhuttiin mm. Vammaispelvelujen asiakastyytyväisyyskyselystä. o Joulukuun kokous oli puheenjohtajan kotona, vieraana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Nuutti. o Käytiin läpi mm kansainvälisen vammaisten päivän jatkoa Toimitilahankkeet Neuvosto painottaa, että keskustaan tarvitaan viivytyksettä muunneltavat, riittävän suuret ja esteettömät 3. sektorin toimintatilat. Vammaisneuvosto kannattaa ajatusta korjata Lundinkadun päässä olevat entisen terveysaseman tilat 3. sektorin käyttöön, mutta tilahankkeen toteutuminen vie vuosia, joiden ajaksi tarvitaan muita tiloja Esteettömyysasiat Katuosasto jatkoi Piispankadun ja Mannerheiminkadun jalkakäytävien esteettömyyden parantamista, mistä neuvosto on hyvin tyytyväinen. Esteettömät hotellihuoneet -keskustelutilaisuudessa Auditorio Sörkässä vahvistui käsitys siitä, että hotelleissa tarvitaan eri tavoin ja eri määrin esteettömiä huoneita eri lailla vammaisille matkustaville. Ongelmana on myös se, että esteettömyysluokitukset täyttäviä tiloja on vaikea rakentaa olemassa oleviin tiloihin.

4 Sivu 4 Puheenjohtaja on osallistunut Liikenneturvallisuustyöryhmän työhön. Kokouksissa on tuotu esiin ongelmia, mm. invapysäköintipaikkojen käyttäminen lumensäilytykseen, vaikka vammaisten liikkuminen on juuri lumiseen aikaan muutoinkin haastavinta ja liikennevalojen ääniohjauksen vioista. Vammaisneuvosto on pettynyt kaupungin toimintaan Omenamäen palvelutalon remontoinnissa. Vammaisyhdistysten tarpeita ja toiveita ei kuultu eikä otettu huomioon ratkaisuja tehtäessä, vaikka ne ovat tilojen merkittävä käyttöryhmä. Vammaisneuvostolta ei pyydetty lausuntoa korjaussuunnitelmista, vaan vasta sisustusratkaisuista Yhteistyö kaupungin eri organisaatioiden kanssa Näsin terveysaseman sisäänkäynnin edustalla oleva betonibunkkeria madallettiin, mutta se estää edelleen bussilinjan ulottamisen terveysasemalle. Henkilökohtaisen avun toteutuksessa on nyt kolme mallia: ensisijaisen työnantajamallin ohella on ostopalvelumalli sekä palveluseteli, joka on tarkoitettu lähinnä sijaistarpeisiin. VAMPO vajaakuntoisten työllistäminen Porvoossa on hoidettu huonosti. Kaupungin pitäisi näyttää esimerkkiä ja palkita osatyökykyisiä, vammaisia, pitkäaikaistyöttömiä ja muita vaikeasti työllistyviä inkluusioperiaatteen mukaisesti. Puheenjohtaja osallistui Porvoossa tilaisuuksiin: klo 16:30 Hyvinvointialan palvelutuottajien ja kaupungin ajankohtaisfoorumi klo 13 Sosiaaliasiamiesten selvitykset vuodelta Itä-Uudenmaan vammaisneuvostot Vammaisneuvosto kutsui Itä-Uudenmaan vammaisneuvostot yhteiskokoukseen huhtikuussa. Kokouksessa päätettiin käynnistää yhteistyö ja informaation vaihto tulevan sote-uudistuksen osalta ja muissa ajankohtaisissa vammaisasioissa. Yhteistyötä koordinoivaan ohjausryhmään valittiin Porvoosta Maija Aatelo ja Matti Lehesniemi. Neuvostot tapasivat Eduskunnan VAMYT-ryhmän ti sekä Tapaamisiin valmisteltiin PowerPoint-esitykset neuvostoista ja tärkeiksi koetuista kehityskohteista. Auditorio Sörkässä järjestettiin luentotilaisuus sote-uudistuksesta, puhujana neuvotteleva virkamies Inga Nyholm valtiovarainministeriöstä. Rakentamislain muutosehdotukseen lähetettiin Itä-Uudenmaan vammaisneuvostojen yhteinen lausunto, jossa vastustettiin suunniteltuja esteettömyysmääräysten huonontamisia. Vammaispalvelujen vaihtoehtoiset säästöt, selvitysmiehen raportti Neuvosto ei ehtinyt ottaa kantaa raporttiin, mutta puheenjohtaja kommentoi sitä omissa nimissään.

5 Sivu Muu toiminta Vammaisneuvosto ehdotti Kelan paikallisen toimiston raskaan oven keventämistä, mutta Kela ei vastannut ehdotukseen eikä muutosta ole tehty. Kansainvälinen vammaistenpäivä oli lauantai. Puhujien löytäminen osoittautui mahdottomaksi pitkän viikonlopun vuoksi, minkä vuoksi perinteistä seminaaria ei voitu järjestää Kansallinen toiminta Puheenjohtaja osallistui Pohjoismaiseen VAMPO-seminaariin Disability Policies and the Impact of UNCRPD in the Nordic Region ja Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO päätösseminaariin Helsingissä. Puheenjohtaja ja Matti Lehesniemi osallistuivat Hyvä Ikä -messuille ja niiden yhteydessä järjestettyihin koulutustilaisuuksiin Tampereella Puheenjohtaja osallistui Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus YK:n vammaisyleissopimuksen viitoittamalla tiellä -seminaariin Tampereella. Matti Lehesniemi osallistui Vallin Ikäteknologiakeskuksen Helsingissä järjestämään seminaariin digitalisaatiosta Tiedotus Vammaisneuvoston kokouspöytäkirjat lähetetään sähköisesti jäsenten ja varajäsenten lisäksi ne tilanneille vammaisyhdistyksille. Vammaisneuvosto on ollut esillä paikallisissa medioissa. Uutisaiheita ovat olleet mm. hotellihuoneiden esteettömyys ja järjestetyt seminaarit sekä keskusta-alueen esteettömyyden parantaminen Muuta Porvoon Yhdistyskeskus ry ei saanut RAY:n tukea kaupungin tarjoamaa kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa sekä muita kotona selviytymisen tukipalveluja täydentävään PYKkotiapuun, koska RAY pitää toimintaa kunnan vastuulle kuuluvaksi. Vammaisneuvoston kulut olivat 2883,76 ja alittivat kulubudjetin. Kokouspalkkiot on maksettu entiseen tapaan kaupunginhallituksen talousarvion kautta. 4. Jatkossa työstettäviä asioita Vammaisneuvoston informoinnista ja kuulemisesta pitää tehdä vakiokäytäntö kaikissa vammaisia koskevissa asioissa jo niiden valmisteluvaiheessa. On tärkeää vaikuttaa

6 Sivu 6 ennakolta esim. kilpailutusten laatukriteerien määrittelyihin, koska sopimuksissa sovittavien palvelujen laatu määräytyy niiden perusteella. Porvooseen tarvitaan esteetön opastuskierros matkailijoille ja ajantasaiset tiedot tarjolla olevista esteettömistä palveluista. Porvooseen pitää saada esteettömiä majoitustiloja, mikä vaatii toteutuakseen hotellihuoneiden invaluokituksen porrastamista. Esteetön rakentaminen on edullista, kun se tehdään rakennusvaiheessa. Siksi on varmistettava, että Vammaisneuvostolta pyydetään lausunto kaikista merkittävistä rakennushankkeista. Nykyisissä rakentamismääräyksissä ei ole mainintaa asukkaiden invapysäköintipaikoista, joita ei siksi rakenneta. Rakentamismääräyksiin tarvitaan pakollinen varaus asukkaiden invapysäköintipaikoista, koska ihmiset asuvat tulevaisuudessa aikaisempaa pidempään kotonaan. Yksityisten pysäköintialueiden invapysäköinnin maksullisuus tai ilmaisuus on nykyisin sattumanvaraista ja huonosti informoitua. Päätettiin ehdottaa, että yksityiset pysäköintialueet merkitään nykyistä selvemmin ja merkintään lisätään tieto siitä, oikeuttaako invalupa ilmaiseen pysäköintiin vai ei.

PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO

PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAMMAISNEUVOSTON ASEMA JA TEHTÄVÄT... 2 2. VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTA... 2 1.1. KOKOUKSET... 2 2.1. SOTE-UUDISTUS... 3 2.2. YHTEISTYÖ

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO

PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sivu 2 1. Vammaisneuvoston asema ja tehtävät Porvoon vammaisneuvosto on kaupunginhallituksen asettama yhteistyöelin, jonka jäsenet edustavat vammaisia,

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO

PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO PORVOON KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAMMAISNEUVOSTON ASEMA JA TEHTÄVÄT... 2 2. VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTA... 2 2.1. KOKOUKSET... 2 2.2. VPL-MATKOJEN KILPAILUTUS...

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti

Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti Kaupunginhallitus 239 23.10.2017 Vammaisneuvoston asettaminen ja neuvoston jäsenistä päättäminen 184/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 239 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää Lisätietojen

Lisätiedot

Paikka Omenamäen palvelukeskus, kokoushuone Silva, Tulliportinkatu 4

Paikka Omenamäen palvelukeskus, kokoushuone Silva, Tulliportinkatu 4 Pöytäkirja 1/2019 1 (6) Vammaisneuvoston kokous Aika Torstai 19.1.2019 klo 16 Paikka Omenamäen palvelukeskus, kokoushuone Silva, Tulliportinkatu 4 Läsnä Aatelo Maija puheenjohtaja Aaltonen Johanna Hietala

Lisätiedot

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen Kaupunginhallitus 212 12.06.2017 Kaupunginhallitus 298 02.10.2017 Kaupunginhallitus 387 04.12.2017 Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021/Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintaohje

Vammaisneuvoston toimintaohje 1 (5) Vammaisneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tarkoitus 3 2 Kokoonpano ja neuvoston nimeäminen... 3 3 Kokousasiat... 3 4 Tehtävät 4 5 Voimaantulo...5 3 (5) 1 Tarkoitus Vammaisneuvosto on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE TOIMINTASUUNNITELMA 10.3.2018 Sivu 1 (2) TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-19 Porvoon kaupungin vammaisneuvosto on vammaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi perustettu yhteistyöelin,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Porvoon kaupungin vammaisneuvosto TOIMINTASUUNNITELMA 30.1.2017 Sivu 1 (3) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Porvoon kaupungin vammaisneuvosto on vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 1/ (5) Kaupunginhallitus

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 1/ (5) Kaupunginhallitus Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) 8 Vammaisneuvoston toimintasääntö 2017-2021 ROIDno-2018-53 Valmistelija / lisätiedot: Maarit Alikoski maarit.alikoski@rovaniemi.fi Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

Asialista Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, Mikkeli

Asialista Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00-17.30 Paikka Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (Ruokalan kabinetti) Sivu 1 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (Ruokalan kabinetti) Sivu 1 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 16.01.2018 klo 10:00-12:13 Paikka Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (Ruokalan kabinetti) Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 10 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTA-

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 10 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTA- ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 20 Vanhus- ja vammaisneuvosto 04.09.2012 AIKA 18:00-19:45 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTA- 22 MINEN

Lisätiedot

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs Perjantai 12.10.2018 12.00 14.00 Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs läsnä: Tornion Invalidit ry. Raimo Toratti Lapin Näkövammaiset ry., Soile Järvirova Tornion kerho Tornion kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sote Uusimaa Vammaisten palvelut Henkilökohtaisen avun alatyöryhmä

Sote Uusimaa Vammaisten palvelut Henkilökohtaisen avun alatyöryhmä Sote Uusimaa Vammaisten palvelut Henkilökohtaisen avun alatyöryhmä 21.11.2017 Työryhmä Espoo Pj. Anu Autio, anu.autio@espoo.fi Helsinki, Jarmo Salminen, jarmo.salminen@hel.fi ; varajäsen, Minna Eronen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE Porvoon kaupungin vammaisneuvosto TOIMINTASUUNNITELMA 16.2.2015 1 (5) TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Porvoon kaupungin vammaisneuvosto on kaupunginhallituksen asettama kaupungin ja sen alueella

Lisätiedot

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 5/2012 26.11.2012 Asiat VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VAMN 23 VAMMAISPOLIITTISEN OHJELMAN TARKISTUS 23 VAMN 24 VAMMAISNEUVOSTON ESITTEEN

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Vanhusneuvosto Kokousaika 28.01.2015 klo 14:00-15:00 Kokouspaikka Parikkalan terveysaseman kokoushuone Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (9) Vammaisneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (9) Vammaisneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 06.03.2018, klo 16:59-18:36 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, 1 krs. Käsitellyt asiat 5 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 6 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vammaisten palvelut uudessa maakunnassa -keskustelutilaisuus klo 18 20

Vammaisten palvelut uudessa maakunnassa -keskustelutilaisuus klo 18 20 Vammaisten palvelut uudessa maakunnassa -keskustelutilaisuus 12.10.2017 klo 18 20 Ohjelma 18.00 Uusimaa 2019 -hanke: tavoitteet ja tilannekatsaus vammaisten palvelujen osalta Toimitusjohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja,

Lisätiedot

Vammaispalvelut Päijät-Hämeessä

Vammaispalvelut Päijät-Hämeessä Vammaispalvelut Päijät-Hämeessä Vammaisasioiden maakunnallinen seminaari 3.11.2017 Hollola Pirkko Valtanen Organisaatio Phhyky toimintakulut n. 767 M Valtuusto Hallitus Toimitusjohtaja Eetu Salunen Esikunta

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Vanhusneuvosto ESITYSLISTA Kokousaika 16.11.2017 klo 12.00- Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleen jäsenet Outi Kurkela pj Piia Juuso j Aimo Ahti j Ristenrauna Magga j Onni

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Liite 1 asukltk 17.5.2017 25 1 (2) Ylöjärven kaupunki Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven lapsi- ja nuorisoneuvosto

Lisätiedot

Kuru neuvoston toimintasääntö

Kuru neuvoston toimintasääntö 1 (2) Ylöjärven kaupunki Kuru neuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven Kuru-neuvosto on kaupungin ja Kurun kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin.

Lisätiedot

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT HAMINAN KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIRJA KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 3 Erityisliikuntakortti 4 4 jen yhteistapaaminen 5 5 Vammais-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 VANHUS- JA VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Aika Torstai 24.10.2013 klo 14.00 15.30 Paikka Läsnä sto Osallistujat

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 30.1.2018 klo 10:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

4 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi. 6 Vammaisneuvoston päivitetyn toimintasäännön käsittely, edustajien nimeäminen lautakuntiin

4 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi. 6 Vammaisneuvoston päivitetyn toimintasäännön käsittely, edustajien nimeäminen lautakuntiin Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (16) Aika 19.09.2017, klo 16:35-18:12 Paikka Lounashuone, kaupungin virastotalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 ) Otsikko Sivu

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 ) Otsikko Sivu KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (13 ) Vanhusneuvosto 03.02.2017 AIKA 03.02.2017 klo 10:00-11:20 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma vammaisväestön tueksi ajalle

Marttilan kunnan suunnitelma vammaisväestön tueksi ajalle Kh 6.8.2018 Liite 1 ( 122) Kv 3.9.2018 Liite 3 ( 27) Marttilan kunnan suunnitelma vammaisväestön tueksi ajalle 2018-2020 Vammaisväestön tulevaisuuden visio YHDENVERTAISUUS KUNTALAISENA SAMAT OSALLISTUMISEN

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

KHALL 81 Hallintojohtaja

KHALL 81 Hallintojohtaja Kaupunginhallitus 81 26.02.2013 Kaupunginhallitus 209 07.05.2013 Kaupunginhallitus 269 25.06.2013 Kaupunginhallitus 328 09.09.2013 Kaupunginhallitus 384 28.10.2013 KUHMON VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANON TÄSMENTÄMINEN

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisällysluettelo Vanhusneuvoston kokoonpano 2013... 3 Kokoustoiminta... 4 Lausuntoja, ehdotuksia, esityksiä ja kirjelmiä...

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (12 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (12 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (12 ) Vammaisneuvosto 14.10.2015 AIKA 14.10.2015 klo 09:00-10:35 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle

Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 154 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 22.05.2017 Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt 1.6.2017 OUKA/4083/00.02.01/2017 Ote pöytäkirjasta 11/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15.

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15. KINNULAN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 21.9.2017 kello 15 16 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) pj x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 4/2014 vammaisneuvosto

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 4/2014 vammaisneuvosto KOKOUSAIKA 13.8.2014, klo 12:47-14:27 KOKOUSPAIKKA Toininranta, Honkaniementie 35, Laukaa SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset jäsenet: Jan Hänninen (puheenjohtaja) Helka Lahtinen (varapuheenjohtaja)

Lisätiedot

14.3.2013 VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3

14.3.2013 VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 1/2013 14.3.2013 Asiat VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 VAMN 4 VAMN 5 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

Lisätiedot

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT HAMINAN KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIRJA KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 3 Toimintasuunnitelma 2019 4 4 Esteettömyysasiat 5 5 Saapuneet

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 Vammaisneuvosto 25.02.2016. Kokousaika Torstai 25.02.2016 klo 13.00 14.36

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 Vammaisneuvosto 25.02.2016. Kokousaika Torstai 25.02.2016 klo 13.00 14.36 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kokousaika Torstai 25.02.2016 klo 13.00 14.36 Kokouspaikka Valkeakosken terveyskeskuksen luentosali, Särpimäenkatu 27, 37600 Valkeakoski Osallistujat Poissa olleet

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto. Toimintakertomus , poikkeuksellisesti vanhusneuvosto jatkoi toimintaansa asti.

Keravan vanhusneuvosto. Toimintakertomus , poikkeuksellisesti vanhusneuvosto jatkoi toimintaansa asti. Keravan vanhusneuvosto Toimintakertomus 2015 2016, poikkeuksellisesti vanhusneuvosto jatkoi toimintaansa 31.5.2017 asti. 2 (5) 1. Vanhusneuvoston kokoonpano 2015-2016 Keravan vanhusneuvosto on yhteistyö-

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 21.09.2016 Sivu 1 / 1 1441/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 177 30.5.2016 Valtuusto 83 13.6.2016 Tekninen lautakunta 85 21.9.2016 85 Esteetön Espoo 2020, Espoon kaupungin esteettömyysohjelman

Lisätiedot

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin.

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin. Muistio Kauhajoen vanhusneuvoston kokouksesta 26.5.2015 klo 13.00 15.50 Paikka: Kauhajoen kaupungintalo,kaupunginhallituksen kokoushuone. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Marja Aalto avasi kokouksen ja

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15 Vanhusneuvosto 26.08.2015 AIKA 12:00-13:30 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 VANHUSNEUVOSTON TÄRKEÄNÄ PITÄMIÄ PAINOPISTEALUEITA JA ASIOITA

Lisätiedot

68 Vammais- ja esteettömyysasiamies Hanna Karojärven esittäytyminen. 69 Ajankohtaista hyvinvoinnin palvelualueelta

68 Vammais- ja esteettömyysasiamies Hanna Karojärven esittäytyminen. 69 Ajankohtaista hyvinvoinnin palvelualueelta Tampere Pöytäkirja 8/2017 1 (13) Aika 19.09.2017, klo 14:00-16:41 Paikka Keskusvirastotalo, Tammerkoski, 2. krs Käsitellyt asiat 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 66 Pöytäkirjan tarkastus 67

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTON PÖYTÄKIRJA. Maanantai Kaupungintalo, valtuustosali. Länsi-Pohjan AVH-yhdistys ry.

VAMMAISNEUVOSTON PÖYTÄKIRJA. Maanantai Kaupungintalo, valtuustosali. Länsi-Pohjan AVH-yhdistys ry. VAMMAISNEUVOSTON PÖYTÄKIRJA Maanantai 28.8.2017 13.00 15.30 Kaupungintalo, valtuustosali Läsnä: Tornion Invalidit ry. Lapin Näkövammaiset ry., Tornion kerho Tornion seurakunta Liikuntatoimi Tornion Reuma

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00 17.45 Paikka Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VAMN 27 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 28 VAMN 28 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 28 VAMN 29 ESTEETTÖMYYS KUNNASSA 29

VAMN 27 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 28 VAMN 28 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 28 VAMN 29 ESTEETTÖMYYS KUNNASSA 29 4/2016 23.11.2016 Asiat VAMN 27 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 28 VAMN 28 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 28 VAMN 29 ESTEETTÖMYYS KUNNASSA 29 VAMN 30 KUNNAN VAMMAISPOLIITTISEN OHJELMAN SEURAAMINEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2017 1 (7) 703 Vammaisneuvoston asettaminen ja jäsenten nimeäminen HEL 2017-006901 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa vammaisten henkilöiden osallistumisja vaikutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja, Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 240/00.00.01/2015 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sirpa Immonen, puh. 046 877 2628 Niina Savikko, puh. 043 825

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (14 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (14 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2018 1 (14 ) Vanhusneuvosto 30.11.2018 AIKA 30.11.2018 klo 10:00-11:45 PAIKKA Mainiokoti Vihtori, Rovankatu 1, 94600 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen avaus 3

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vammaisneuvosto AIKA 17:00-19:45. PAIKKA Perusturvan kokoustila, Terraario Kuruntie 10

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vammaisneuvosto AIKA 17:00-19:45. PAIKKA Perusturvan kokoustila, Terraario Kuruntie 10 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vammaisneuvosto 27.11.2018 AIKA 17:00-19:45 PAIKKA Perusturvan kokoustila, Terraario Kuruntie 10 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (12 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (12 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 (12 ) Vanhusneuvosto 12.04.2019 AIKA 12.04.2019 klo 10:05-11:20 PAIKKA Valtakatu 26, 2. krs kokoushuone, 94100 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus 3

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

VAMN 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VAMN 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VAMN 17 SUOMEN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA 2010-2015 17

VAMN 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VAMN 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VAMN 17 SUOMEN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA 2010-2015 17 3/2010 27.10.2010 Asiat VAMN 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VAMN 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VAMN 17 SUOMEN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA 2010-2015 17 VAMN 18 PALAUTE SEUTUKUNNAN

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 8/ ( 13) Vammaisneuvosto

Tuusulan kunta Pöytäkirja 8/ ( 13) Vammaisneuvosto Tuusulan kunta Pöytäkirja 8/2018 1 ( 13) Aika 07.11.2018, klo 15:59-17:23 Paikka Hyrylä n terveyskeskus 2 krs, kokoustila Martta- Maria Käsitellyt asiat 47 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 48 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT HAMINAN KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIRJA KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 17 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 18 Ajankohtaista vammaispalvelussa 4 19 Kiitokset ja

Lisätiedot

KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Brahe (3. krs.)

KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Brahe (3. krs.) KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo 13.00 kaupungintalo Brahe (3. krs.) KOKOUSKUTSU 1 Kokouskutsu 3/2018 Aika klo 13:00 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Brahe 3 krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2017 1 (6) 702 Vanhusneuvoston asettaminen ja jäsenten nimeäminen HEL 2017-006884 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 7/ (14) Vammaisneuvosto Aika , klo 16:07-18:08. Kokoustila Martta-Maria.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 7/ (14) Vammaisneuvosto Aika , klo 16:07-18:08. Kokoustila Martta-Maria. Tuusulan kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (14) Aika 13.09.2017, klo 16:07-18:08 Paikka Kokoustila Martta-Maria Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaaminen 41 Kokouksen läsnäolijat 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Maakunnallinen vammaisneuvosto 5

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Maakunnallinen vammaisneuvosto 5 1 Kokouskutsu 2/2019 Aika klo 14:30 15:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot 3 krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus 4 3 Maakunnallinen vammaisneuvosto

Lisätiedot

MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Vanhusneuvosto

MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Vanhusneuvosto MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MUONION VANHUSNEUVOSTON KOKOUS Aika KLO 14.00 16.30 Paikka Läsnä Sosiaalitoimiston kokoushuone Kutsutut/osallistujat Läsnä Yrjö Perkkiö veteraanijärjestöjen edustaja,

Lisätiedot

KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Leino (3. krs.)

KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Leino (3. krs.) KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo 14.30 kaupungintalo Leino (3. krs.) 1 Kokouskutsu 1/2019 Aika klo 14:30 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino 3 krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto

Keravan vanhusneuvosto Keravan vanhusneuvosto Iiris Laukkanen 14.12.2018 Vanhusneuvoston tehtävät ja toiminta Kuntalaki 27 Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Vammaisneuvosto 21.03.2016 AIKA 21.03.2016 klo 18:00-19:06 PAIKKA Helmirannan kokoustila, Helminkuja 3, 62200 Kauhava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Valtakunnallisen

Lisätiedot

16 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 18 ESSOTE:n vanhus- ja vammaisneuvoston edustajan nimeäminen

16 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 18 ESSOTE:n vanhus- ja vammaisneuvoston edustajan nimeäminen Puumala Pöytäkirja 5/2016 1 (10) Aika 24.11.2016, klo 10:00-12:11 Paikka Palvelukeskus Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin.

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasääntö 1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. 2 Kirkkonummen vammaisneuvoston tarkoituksena on 1)

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 01.02.2017 AIKA 14:00-15:10 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN 3 TOIMINTAKAUTEEN 2 KATSAUS KUNNAN

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Vanhusneuvosto Kokousaika 16.01.2017 klo 14:00-15:35 Kokouspaikka Parikkalan terveysaseman kokoushuone Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sisällysluettelo Vanhusneuvoston kokoonpano 2015... 3 Kokoustoiminta... 4 Lausuntoja, ehdotuksia, esityksiä ja kirjelmiä...

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Vammaisneuvoston vaikuttaminen kaupunkistrategian päivitykseen 5

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Vammaisneuvoston vaikuttaminen kaupunkistrategian päivitykseen 5 1 Kokouskutsu 2/2018 Aika klo 13:00 14:03 Paikka Kaupungintalo, ravintola Kajateria Messenius Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus 4 3 n vaikuttaminen

Lisätiedot

Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto

Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto Seppo Mustonen, Eläkeliitto ry Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto Vaikuttaminen on viestintää, jonka tavoitteena on muuttaa viestin kohteena olevan henkilön

Lisätiedot

Maakunnallinen vanhusneuvosto

Maakunnallinen vanhusneuvosto Maakunnallinen vanhusneuvosto Pirkanmaan vanhusneuvostojen tapaaminen 13.10.2016 Lempäälä Raija Moilanen Tampereen vanhusneuvosto Maakunnan vaikuttamistoimielimet ( lausunnolla oleva Maakuntalaki 26 )

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 24.01.2017 klo 15:00 16:30 PAIKKA Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/ TERVEYSKESKUS, Metsolantie 2, B-ovi, Ruokala aloitamme kahvittelulla varsinainen kokous alkaa klo 17.

PÖYTÄKIRJA 4/ TERVEYSKESKUS, Metsolantie 2, B-ovi, Ruokala aloitamme kahvittelulla varsinainen kokous alkaa klo 17. KERAVAN VAMMAISNEUVOSTONKOKOUS AIKA 17.8.2017 klo 17.00 18.53 PAIKKA TERVEYSKESKUS, Metsolantie 2, B-ovi, Ruokala aloitamme kahvittelulla varsinainen kokous alkaa klo 17.00 LÄSNÄ Taipale Olavi, puheenjohtaja

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Vammaisneuvosto Aika 11.04.2019 klo 14:00-15:51 Paikka Tornikabinetti, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 23

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4 1 Kokouskutsu 4/2018 Aika klo 13:00-13:37 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino 3 krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus 4 3 Kainuu sote- ja maakuntauudistus/osallisuuden

Lisätiedot