EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. turskakantojen elvytystoimenpiteistä. (komission esittämä)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. turskakantojen elvytystoimenpiteistä. (komission esittämä)"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(2003) 237 lopullinen 2003/0090 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS turskakantojen elvytystoimenpiteistä (komission esittämä)

2 PERUSTELUT Tämä ehdotus turskakantojen elvytystoimenpiteistä on jatkoa aiemmille joulukuussa 2001 ja 2002 tehdyille turskaa ja kummeliturskaa koskeneille ehdotuksille (KOM(2001) 724 lopullinen ja KOM(2002) 773 lopullinen). Sen lähtökohtana on myös joulukuussa 2002 kokoontuneen kalastusneuvoston komissiolle esittämä pyyntö ehdottaa lopullista elvytyssuunnitelmaa, jolla korvattaisiin väliaikaiset, TACeista ja kiintiöistä annetun asetuksen (EY) N:o 2341/2002 liitteellä XVII käyttöön otetut toimenpiteet. Ehdotus kummeliturskakantojen elvyttämiseksi annetaan nyt erikseen. Ehdotuksen kokonaistavoitteena on varmistaa, että turskakannat elpyvät tutkijoiden lausunnoissaan suosittelemille turvallisille varmuustasoille 5 10 vuoden aikavälillä. Ehdotuksessa on neljä lukua: I luvussa määritetään turskakannat, joita ehdotus koskee, ja asetetaan kunkin kannan koolle sen ennalta varautumisen periaatteen mukainen alaraja. Tämä luku on suurelta osin muuttumaton viimeisimpiin ehdotuksiin verrattuna. Komissio pysyy ehdotuksessaan, että Irlanninmeren ja Englannin kanaalin itäosan turskakannat olisi sisällytettävä tähän elvytyssuunnitelmaan, jonka olisi koskettava myös pyyntiponnistusrajoitusta. Irlanninmerellä voimassa olevista turskan kutupaikkojen suojelemiseksi säädetyistä teknisistä erityistoimenpiteistä huolimatta tämän kannan tila on yhä erittäin vakava ja vaatii tiukempia toimenpiteitä. II luvussa määritellään kalakantojen ehdottomat vähimmäiskoot, joiden alittaminen merkitsee tutkijoiden mukaan kantojen joutumista vaaraan romahtaa täydellisesti. Sen jälkeen luvussa säädetään suurimpien sallittujen saalistasojen (TAC) asettamiselle suuntaviivat, jotka perustuvat kantojen nykyistä kokoa koskeviin tutkijoiden arvioihin. Jos tämä kannan arvioitu koko on suositellun tason alapuolella mutta vähimmäistason yläpuolella tai vain vähän sen alapuolella, TAC asetetaan siten, että tavoitteena on kannan koon kasvaminen 30 prosentilla seuraavana vuonna. Jos kuitenkin kannan arvioitu koko on selvästi vähimmäistason alapuolella, ehdotetaan jyrkempiä toimenpiteitä. Luvussa säädetään myös yksityiskohdista periaatteesta, jonka mukaan minkään TACin suurin vuotuinen muutos enempää ylös- kuin alaspäinkään ei saisi elvytyssuunnitelman ensimmäisen täytäntöönpanovuoden jälkeen olla 15:tä prosenttia suurempi. Näitä TACien asettamissääntöjä koskee kuitenkin sellainen poikkeus, että tutkijoiden suosittamia ennalta varautuvia kalastuskuolevuusarvoja toisin sanoen kestävän hyödyntämisen mukaista enimmäiskalastuskuolevuutta ei pitäisi ylittää. Komissio katsoo, että näiden arvojen rikkominen ei sovi yhteen ennalta varautuvan lähestymistavan kanssa. III luku sisältää komission ehdotukset siitä, miten hallinnoidaan pyyntiponnistuksen rajoittamisjärjestelmää eli miten rajoitetaan kalastusalusten kalastukseen käyttämää aikaa niin, että se vastaa asetettuja TACeja. Järjestelmä antaa jäsenvaltioille ja kalastajille joustavuutta pyyntiponnistuksen hallinnointiin ja myöntämiseen yksittäisille kalastusaluksille ja takaa kullekin jäsenvaltiolle tehokkaat ja oikeasuhteiset pyyntiponnistuksen vähennykset, joita voidaan seurata ja valvoa tehokkaasti. Yksinkertaistaen esitettynä järjestelmä toimii seuraavasti: 2

3 ensin lasketaan kaikkien turskankalastusalusten aiempi kokonaispyyntiponnistus, sitten päätetään valittua TACia vastaavan pyyntiponnistukseen tarvittavan vähennyksen suuruus, tämä vähennys jaetaan jäsenvaltioiden kesken suhteutettuna siihen, miten paljon turskaa ne ovat purkaneet viitejakson aikana verrattuna koko yhteisön purettujen turskasaaliiden määrään. Jäsenvaltiot jakavat nämä kilowattipäivinä ilmaistut pyyntiponnistusrajoitukset alustensa kesken kyseessä olevien turskakantojen maantieteellisten alueiden sisällä mutta ei niiden välillä. Niitä voidaan vapaasti siirtää ja käyttää milloin tahansa vuoden kuluessa. Järjestelmään sisältyy myös muita piirteitä, kuten satamastapoissaolopäivän täsmällinen määritelmä ja vapautus päivien laskemisesta erityisoloissa, ja ne perustuvat turskakannan väliaikaisten elvyttämistoimenpiteiden täytäntöönpanoa koskeneisiin neuvotteluihin. IV luvussa säädetään toimenpiteistä, jotka koskevat pyyntiponnistuksen hallinnointijärjestelmän piiriin kuuluvien alusten parannettua seurantaa, tarkastuksia ja valvontaa. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat ennakkoilmoituksia, vaatimusta turskan purkamisesta nimetyissä satamissa sekä säilytys- ja kuljetusedellytyksiä koskevat yksityiskohdat. Tämä luku on säilynyt suurelta osin ennallaan aiempiin ehdotuksiin verrattuna, vaikkakin VMS:n käyttöä koskevat säännöt on poistettu, koska niitä käsitellään tätä asiaa koskevassa uudessa asetuksessa, joka annetaan osana YKP:n uudistusta. Teknisiä säilyttämistoimenpiteitä ei ole sisällytetty tähän asetukseen. Joukko turskakantojen elpymistä auttavia teknisiä toimenpiteitä on jo otettu käyttöön neuvoston asetuksella (EY) N:o 850/98. Turskakantojen elpymistä koskevia teknisiä lisätoimenpiteitä arvioidaan paraikaa ja niitä saatetaan panna täytäntöön myöhemmin. Tällä asetuksella täytäntöön pantavat turskakantojen elvyttämistoimenpiteet vaikuttavat suoraan niihin, jotka kalastavat turskan ohessa saaliiksi saatavia lajeja ja jotka ovat yhteydessä ehdotettavaan rajoitusjärjestelmään. On huomattava, että asetuksella on myös seurauksia muiden, turskan kanssa yhdessä elävien lajien ja kantojen suurimpiin sallittuihin saaliisiin, vaikka asetuksessa ei tähän olekaan suoraa viittausta. Tällä asetuksella korvataan turska- ja kummeliturskakantojen elvytystoimenpiteistä annetun tarkistetun neuvoston asetusehdotuksen säännökset (KOM(2002) 773 lopullinen). 3

4 2003/0090 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS turskakantojen elvytystoimenpiteistä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 37 artiklan, ottaa huomioon komission ehdotuksen 1, ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon 2, sekä katsoo seuraavaa: (1) Kansainväliseltä merentutkimusneuvostolta (ICES) äskettäin saadun tieteellisen lausunnon mukaan monien yhteisön vesissä elävien turskakantojen korkea kalastuskuolevuus on johtanut siihen, että meressä elävien sukukypsien kalojen määrät ovat vähentyneet tasolle, jolla kannat eivät ehkä pysty täydentymään lisääntymällä, ja kyseiset kannat ovat tästä syystä romahdusvaarassa. (2) Tällaisia kantoja ovat Kattegatin, Pohjanmeren, johon sisältyvät Skagerrak ja Englannin kanaalin itäosa, Skotlannin länsipuolen ja Irlanninmeren turskakannat. (3) On toteutettava toimenpiteitä näiden kantojen elvyttämiseen tähtäävien monivuotisten ohjelmien laatimiseksi. (4) Tässä asetuksessa säädettävillä edellytyksillä näiden kantojen elpymisen odotetaan kestävän viidestä kymmeneen vuotta. (5) Tällaisen toimenpideohjelman voidaan katsoa saavuttaneen tavoitteensa, kun sukukypsän turskan määrä on kahtena peräkkäisenä vuonna suurempi kuin se määrä, jonka kalastuksenhoidosta vastuussa olevat ovat päättäneet merkitsevän turvallisten biologisten rajojen sisällä pysymistä. (6) Tavoitteen saavuttamiseksi kalastuskuolevuuden tasoa on tarpeen valvoa siten, että meressä elävien sukukypsien kalojen määrien vuotuinen kasvu on erittäin todennäköistä. 1 2 EUVL C [ ], [ ], s. [ ]. EUVL C [ ], [ ], s. [ ]. 4

5 (7) Tällainen kalastuskuolevuuden valvonta voidaan saavuttaa luomalla asianmukainen menettely kyseisten kalakantojen suurimpien sallittujen saaliiden (TAC) vahvistamiseksi ja ottamalla käyttöön järjestelmä, jossa kyseisiin kalakantoihin kohdistuva pyyntiponnistus rajoitetaan tasoille, joilla TACien ylittyminen on epätodennäköistä. (8) Kun kannat ovat elpyneet, komission olisi tehtävä ehdotus ja neuvoston päätös jatkotoimenpiteistä 20 päivänä joulukuuta 2002 elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2371/ artiklan mukaisesti. (9) Tässä asetuksessa säädettyjen toimenpiteiden noudattamisen varmistamiseksi tarvitaan yhteiseen kalastuspolitiikkaan sovellettavasta valvontajärjestelmästä 12 päivänä lokakuuta 1993 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2847/93 4, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2846/98 5, säädettyjen valvontatoimenpiteiden lisäksi myös muita valvontatoimenpiteitä. ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: I LUKU AIHE JA MÄÄRITELMÄT 1 artikla Aihe Tällä asetuksella vahvistetaan elvytysohjelma seuraaville turskakannoille (jäljempänä 'uhanalaiset turskakannat'): a) Kattegatin turska; b) Pohjanmeren, Skagerrakin ja Englannin kanaalin itäosien turska; c) Skotlannin länsipuolen turska; d) Irlanninmeren turska EYVL L 358, , s. 5. EYVL L 261, , s. 1. EYVL L 358, , s. 5. 5

6 2 artikla Maantieteellisten alueiden määritelmät Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia maantieteellisten alueiden määritelmiä: a) 'Kattegat' tarkoittaa sitä kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) rajaaman alueen III a osaa, joka rajoittuu pohjoisessa viivaan Skagenin majakasta Tistlarnan majakkaan ja tästä pisteestä lähimpään pisteeseen Ruotsin rannikolla sekä etelässä viivoihin Hasenøresta Gnibens Spidsiin, Korshagesta Spodsbjergiin ja Gilbjerg Hovedista Kulleniin; b) 'Pohjanmeri' tarkoittaa ICES-suuraluetta IV ja sitä ICES-alueen III a osaa, joka ei kuulu Skagerrakiin, sekä sitä ICES-alueen II a osaa, joka sijaitsee jäsenvaltioiden suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesialueilla; c) 'Skagerrak' tarkoittaa sitä ICES-alueen III a osaa, joka rajoittuu lännessä viivaan Hanstholmin majakasta Lindesnesin majakkaan ja etelässä viivaan Skagenin majakasta Tistlarnan majakkaan sekä tästä pisteestä lähimpään pisteeseen Ruotsin rannikolla; d) 'Englannin kanaalin itäosa' tarkoittaa ICES-aluetta VII d; e) 'Irlanninmeri' tarkoittaa ICES-aluetta VII a; f) 'Skotlannin länsipuoli' tarkoittaa ICES-aluetta VI a ja sitä ICES-alueen V b osaa, joka sijaitsee jäsenvaltioiden suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesialueilla. II LUKU TAVOITETASOT 3 artikla Elvytyssuunnitelman tarkoitus Edellä 1 artiklassa tarkoitetulla elvytyssuunnitelmalla pyritään lisäämään sukukypsien kalojen määriä yhtä suuriksi tai suuremmiksi kuin seuraavassa taulukossa esitetyt tavoitetasot: Kanta Tavoitetasot tonneina Kattegatin turska Pohjanmeren, Skagerrakin ja Englannin kanaalin itäosien turska Skotlannin länsipuolen turska Irlanninmeren turska

7 4 artikla Tavoitetasojen saavuttaminen Kun komissio toteaa tieteellis-teknis-taloudellisen kalatalouskomitean (STECF) hyväksymän ICESin lausunnon perusteella, että jonkin kyseessä olevan turskakannan tavoitetaso on saavutettu kahtena peräkkäisenä vuonna, neuvosto päättää määräenemmistöllä komission ehdotuksesta poistaa kyseisen kannan tämän asetuksen soveltamisalasta ja vahvistaa sille hoitosuunnitelman asetuksen (EY) N:o 2371/ artiklan mukaisesti. III LUKU SUURIMMAT SALLITUT SAALIIT 5 artikla Suurimpien sallittujen saaliiden vahvistaminen TAC vahvistetaan 6 artiklan mukaisesti, jos STECF on ICESin tuoreimman raportin perusteella arvioinut sukukypsien turskien määrän olevan yhtä suuri tai suurempi kuin seuraavassa taulukossa ilmoitetut vähimmäistasot: Kanta Vähimmäistaso tonneina Kattegatin turska Pohjanmeren, Skagerrakin ja Englannin kanaalin itäosien turska Skotlannin länsipuolen turska Irlanninmeren turska artikla Suurimpien sallittujen saaliiden vahvistamismenettely 1. Neuvosto päättää vuosittain määräenemmistöllä komission ehdotuksesta kullekin uhanalaiselle turskakannalle seuraavan vuoden TACin. 2 TACit eivät saa ylittää saalistasoa, jolla ne tuoreimpaan raporttiin perustuvan STECF:n tieteellisen arvion mukaan johtavat siihen, että TACien soveltamisvuoden lopussa meressä elävien sukukypsien kalojen määrät ovat lisääntyneet 30 prosenttia verrattuina kyseisen vuoden alussa arvioituihin meressä eläneisiin määriin. 3. Neuvosto ei vahvista TACia, jonka STECF arvioi ICES:n tuoreimman raportin perusteella johtavan soveltamisvuotenaan seuraavia arvoja suurempaan kalastuskuolevuuteen: 7

8 Kalakanta Kalastuskuolevuus Kattegatin turska 0,60 Pohjanmeren, Skagerrakin ja Englannin kanaalin itäosien turska 0,65 Skotlannin länsipuolen turska 0,60 Irlanninmeren turska 0,72 4. Jos on odotettavissa, että 2 kohdan soveltaminen johtaa siihen, että sukukypsien kalojen määrä TACin soveltamisvuoden lopussa ylittää 3 artiklassa mainitun määrän, TAC vahvistetaan sellaiselle tasolle, joka ICESin tuoreimpaan raporttiin perustuvan STECF:n tieteellisen arvion mukaan johtaa siihen, että sukukypsien kalojen määrä on kyseisen vuoden lopussa yhtä suuri kuin 3 artiklassa mainittu tavoitetaso. 5. Tämän artiklan ensimmäistä soveltamisvuotta lukuun ottamatta, a) jos 2 tai 4 kohdassa säädettyjen sääntöjen soveltaminen johtaisi siihen, että TAC ylittäisi edellisen vuoden TACin yli 15 prosentilla, neuvosto vahvistaa TACin, joka on enintään 15 prosenttia suurempi kuin kyseisen edellisen vuoden TAC; tai b) Jos 2 tai 4 kohdassa säädetyn säännön soveltaminen johtaisi siihen, että TAC alittaa edeltävän vuoden TACin yli 15 prosentilla, neuvosto vahvistaa TACin, joka on enintään 15 prosenttia pienempi kuin kyseisen edeltävän vuoden TAC. 6. Edellä olevaa 4 ja 5 kohtaa ei sovelleta, jos soveltaminen johtaisi 3 kohdassa säädettyjen arvojen ylittymiseen. 7 artikla TACien vahvistaminen poikkeuksellisissa oloissa Jos STECF on ICESin tuoreimman raportin perusteella arvioinut jonkin kyseessä olevan turskakannan sukukypsien kalojen määrän olevan 5 artiklassa säädettyjä määriä pienempi, sovelletaan seuraavia sääntöjä: a) sovelletaan 6 artiklaa, jos sen soveltamisen voidaan odottaa lisäävän sukukypsien kalojen määrää TACin soveltamisvuoden loppuun mennessä vähintään 5 artiklassa mainittua määrää vastaavalle tasolle; b) jos 6 artiklan soveltamisen ei voida odottaa lisäävän sukukypsien kalojen määrää TACin soveltamisvuoden loppuun mennessä vähintään 5 artiklassa mainittua määrää vastaavalle tasolle, neuvosto päättää määräenemmistöllä komission ehdotuksesta seuraavalle vuodelle sellaisen TACin, että sukukypsien kalojen määrän voidaan odottaa TACin soveltamisvuoden lopussa olevan suurempi kuin 5 artiklassa mainittu määrä. 8

9 IV LUKU PYYNTIPONNISTUKSEN RAJOITTAMINEN 8 artikla Kilowattipäivien sallittujen enimmäismäärien vahvistaminen Neuvosto päättää määräenemmistöllä komission ehdotuksesta kilowattipäivien sallitun enimmäismäärän, joka ei ylitä kyseessä olevia turskakantoja seuraavana vuonna kalastaville kunkin jäsenvaltion alusryhmille liitteessä I säädettyjen edellytysten mukaisesti laskettua määrää. 9 artikla Tietokannan perustaminen ja sen rakenne 1. Kunkin jäsenvaltion on sisällytettävä tietokantaan jokaisen 2 artiklassa määritellyn maantieteellisen alueen, tämän artiklan 2 kohdassa määritellyn viitejakson jokaisen vuoden ja jokaisen sen jäsenvaltion lipun alla purjehtivan, yhteisössä rekisteröidyn aluksen, josta on purettu turskaa, tuulenkalaa tai harmaaturskaa kyseisen jakson aikana, osalta seuraavat tiedot: a) aluksen nimi ja sisäinen rekisteröintinumero; b) aluksen moottoreiden tuottama koneteho kilowatteina mitattuna neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2930/86 6 mukaisesti; c) jäljempänä 13 artiklassa määriteltyjen satamastapoissaolopäivien lukumäärä; d) puretun turskan määrä tonneina; e) puretun tuulenkalan määrä tonneina; f) puretun harmaaturskan määrä tonneina; g) kilowattipäivät, jotka saadaan kertomalla satamastapoissaolopäivien lukumäärä aluksen moottoreiden tuottamalla kilowatteina ilmaistulla koneteholla. 2. Tietokanta on perustettava viimeistään seuraavina päivämäärinä: a) 31 päivänä lokakuuta 2003 vuodet 2000, 2001 ja 2002 kattavan kolmivuotisen viitejakson osalta; b) vuotta 2003 seuraavina vuosina kunkin vuoden 15 päivänä heinäkuuta edeltävän kolmivuotisjakson osalta. 3. Tietokanta on toimitettava komissiolle paperilla ja atk-muodossa viimeistään 15 päivänä marraskuuta kohdan a alakohdassa säädetyn viitejakson osalta ja viimeistään asianomaisen vuoden 30 päivänä heinäkuuta 2 kohdan b alakohdassa säädetyn viitejakson osalta. 6 EYVL L 274, , s. 1. 9

10 10 artikla Jäsenvaltioiden suorittamat laskelmat 1. Jäsenvaltioiden on laskettava jokaisen 2 artiklassa määritellyn maantieteellisen alueen osalta seuraavat määrät: a) viitejakson keskimääräiset kilowattipäivät jokaisen 9 artiklassa tarkoitettuun tietokantaan kuuluvan aluksen osalta; b) keskimääräisten kilowattipäivien kokonaismäärä, joka on a alakohdan mukaisesti laskettujen keskimääräisten kilowattipäivien summa niiden alusten osalta, jotka viitejakson aikana ja tietokantaan sisältyvien tietojen perusteella: i) ovat purkaneet turskaa; ii) ovat purkaneet tuulenkalaa ja/tai harmaaturskaa mutta eivät turskaa. 2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua laskelmaa mukautetaan tarvittaessa neuvoston päätöksen N:o 97/413/EY velvoitteista aiheutuvien pyyntiponnistusrajoitusten huomioon ottamiseksi. 3. Laskelmien tulokset on toimitettava komissiolle samoja, 9 artiklan 3 kohdassa säädettyjä määräaikoja noudattaen. 11 artikla Kilowattipäivien jakaminen 1. Jäsenvaltioiden on päätettävä kunkin 2 artiklassa tarkoitetun maantieteellisen alueen osalta kilowattipäivien sallitun enimmäismäärän jakamisesta lippunsa alla purjehtivien ja yhteisössä rekisteröityjen alusten kesken. 2. Kilowattipäivien siirtäminen on kielletty: edellä 2 artiklassa määriteltyjen alueiden välillä, ja jäljempänä 12 artiklassa määriteltyihin luetteloihin 1 tai 2 sisältyvien alusten välillä. 12 artikla Alusluettelot 1. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kunkin 2 artiklassa määritellyn maantieteellisen alueen osalta kaksi nimet ja sisäiset rekisterinumerot sisältävää luetteloa aluksista, joille kilowattipäiviä on myönnetty. Luettelot on laadittava seuraavien säännösten mukaisesti: a) luetteloon 1 sisältyvät alukset, joilla on lupa purkaa turskaa; 10

11 b) luetteloon 2 sisältyvät alukset, joilla on lupa purkaa tuulenkalaa ja/tai harmaaturskaa mutta ei turskaa. Kaikkien 9 artiklassa tarkoitetussa tietokannassa olevien alusten on oltava joko luettelossa 1 tai luettelossa 2. Näissä luetteloissa voi myös olla aluksia, jotka eivät sisälly mainittuun tietokantaan. Mikään alus ei saa esiintyä molemmissa luetteloissa. 2. Siihen saakka kun jäsenvaltio toimittaa 1 kohdassa tarkoitetut luettelot komissiolle, sovelletaan komissiolle viimeksi toimitettuja luetteloita. Jos tällaisia luetteloita ei ole aiemmin toimitettu komissiolle, sovelletaan seuraavia sääntöjä: a) luettelon 1 katsotaan sisältävän alukset, joiden nimet ja sisäiset rekisterinumerot sisältyvät viimeisintä viitejaksoa koskevaan tietokantaan ja jotka eivät ole purkaneet tuulenkalaa eivätkä harmaaturskaa kyseisen jakson aikana; ja b) luettelon 2 katsotaan sisältävän kaikki muut kuin a alakohdassa tarkoitetut alukset. 13 artikla Satamastapoissaolopäivät Yksittäiselle alukselle myönnetyt kilowattipäivät muunnetaan vastaavaksi määräksi satamastapoissaolopäiviä jakamalla kilowattipäivien lukumäärä aluksen moottoreiden kilowatteina ilmaistulla koneteholla, lisäämällä saatuun tulokseen 0,5 ja jättämällä huomiotta tuloksena olevan luvun desimaalit tai muut murto-osat. Satamastapoissaolopäivällä tarkoitetaan mitä tahansa yhtäjaksoista 24 tunnin jaksoa jollekin 2 artiklassa määritellylle maantieteelliselle alueelle saapumisesta laskettuna tai sellaisen ajanjakson mitä tahansa osaa. 14 artikla Jäsenvaltioiden velvollisuudet Jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei mikään 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa luetteloissa mainituista aluksista ole poissa satamasta eikä millään 2 artiklassa tarkoitetulla maantieteellisellä alueella useampia kuin 13 artiklan ensimmäisessä kohdassa lasketun määrän päiviä. 15 artikla Purkamista ja jälleenlaivausta koskevat kiellot 1. Alusta, joka ei sisälly 12 artiklassa määriteltyyn luetteloon 1 tai luetteloon 2, kielletään purkamasta tai jälleenlaivaamasta turskaa, koljaa, valkoturskaa, punakampelaa, kielikampelaa, tuulenkalaa tai harmaaturskaa, jotka on pyydetty joltakin 2 artiklassa tarkoitetulta maantieteelliseltä alueelta, sekä näiltä alueilta pyydettyä keisarihummeria, ellei sitä ole pyydetty hummerimerroilla. 11

12 2. Siihen saakka kun jäsenvaltio perustaa tietokannan ja toimittaa sen komissiolle 9 artiklan mukaisesti, kyseisen jäsenvaltion kaikkia aluksia kielletään purkamasta turskaa, koljaa, valkoturskaa, punakampelaa, kielikampelaa, tuulenkalaa tai harmaaturskaa, jotka on pyydetty joltakin 2 artiklassa tarkoitetulta maantieteelliseltä alueelta. V LUKU SEURANTA, TARKASTUS JA VALVONTA 16 artikla Pyyntiponnistusilmoitukset Asetuksen (ETY) 2847/93 II A osaston säännöksiä sovelletaan aluksiin, jotka sisältyvät 9 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuihin luetteloihin ja toimivat liitteessä II luetelluilla alueilla. 17 artikla Ennakkoilmoitus 1. Yhteisön kalastusaluksen päällikön tai hänen edustajansa, jolla on enemmän kuin yksi tonni turskaa aluksellaan, on ilmoitettava kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille vähintään neljä tuntia ennen jäsenvaltion satamaan tai purkamispaikkaan saapumistaan seuraavat tiedot: a) purkamissatama tai -paikka; b) arvioitu saapumisaika kyseiseen satamaan tai kyseiselle purkamispaikalle; c) aluksella pidetyn turskan määrät kilogrammoina ilmaistuna elopainona; d) purettavan tai jälleenlaivattavan turskan määrät kilogrammoina ilmaistuna elopainona. 2. Sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, jossa aiotaan purkaa enemmän kuin yksi tonni turskaa, voivat vaatia, ettei aluksella pidetyn saaliin purkamista saada aloittaa ennen kuin kyseiset viranomaiset antavat siihen luvan. 3. Yhteisön kalastusaluksen päällikön tai hänen edustajansa, joka haluaa jälleenlaivata tai purkaa merellä tai kolmannen maan satamassa tai purkamispaikassa aluksella pidettyä turskaa, on ilmoitettava lippujäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille 1 kohdassa tarkoitetut tiedot 24 tuntia ennen merellä tapahtuvaa jälleenlaivausta tai purkamista tai kolmannessa maassa tapahtuvaa purkamista. 18 artikla Nimetyt satamat 1. Jos yhteisön kalastusaluksesta aiotaan purkaa yhteisön alueella yli kaksi tonnia turskaa, aluksen päällikön on varmistettava, että purkaminen tapahtuu ainoastaan nimetyissä satamissa. 12

13 2. Kunkin jäsenvaltion on nimettävä satamat, joissa turskan yli kahden tonnin suuruisten aluksesta purkamisten on tapahduttava. 3. Kunkin jäsenvaltion on toimitettava komissiolle 15 päivän kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta luettelo nimetyistä satamista ja 30 päivän kuluessa siitä ilmoitus asiaan liittyvistä tarkastus- ja valvontamenettelyistä sekä ehdoista ja edellytyksistä turskan määrien kirjaamiseksi ja raportoimiseksi kunkin purkamisen yhteydessä. Komissio välittää nämä tiedot muille jäsenvaltioille. 19 artikla Turskan erillissäilytys 1. Yhteisön kalastusaluksella on kiellettyä pitää missään erillisessä laatikossa tai muussa säiliössä minkäänlaista määrää turskaa sekaisin muiden mereneliölajien kanssa. 2. Yhteisön kalastusalusten päälliköiden on annettava jäsenvaltioiden tarkastajille tarvittavaa apua, jotta kalastuspäiväkirjassa ilmoitetut määrät ja aluksella pidetyt turskasaaliit voidaan ristiintarkastaa. 20 artikla Turskan kuljetus 1. Jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia, että kaikki jollakin 2 artiklassa tarkoitetulla alueella pyydetyt turskamäärät, jotka on ensin purettu kyseisessä jäsenvaltiossa, punnitaan ennen niiden kuljettamista ensimmäisestä purkamissatamasta muualle. 2. Poiketen siitä, mitä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2847/93 13 artiklassa säädetään, kaikkien turskan määrien, jotka kuljetetaan johonkin muuhun paikkaan kuin missä ne on ensimmäisen kerran purettu tai mihin ne on tuotu, mukana on oltava jäljennös jostakin kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa säädetystä ilmoituksesta, joka koskee kyseisten lajien kuljetettuja määriä. Kyseisen asetuksen 13 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädettyä poikkeusta ei sovelleta. 21 artikla Erityinen seurantaohjelma Poiketen siitä, mitä asetuksen (ETY) N:o 2847/93 34 artiklan c kohdan 1 alakohdassa säädetään, kyseessä olevien turskakantojen erityiset valvontaohjelmat voivat jatkua kauemmin kuin kahden vuoden ajan niiden voimaantulosta. 13

14 VI LUKU LOPPUSÄÄNNÖKSET 22 artikla Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja [...] 14

15 Liite I Komissio vastaa tässä liitteessä kuvattujen laskelmien tekemisestä. Kilowattipäivien sallitun enimmäismäärän laskeminen kullekin jäsenvaltiolle kullakin maantieteellisellä alueella 1 osa: TACiin liittyvä odotettavissa oleva kalastuskuolevuus TACiin liittyvän seuraavan vuoden odotettavissa olevan kalastuskuolevuuden on oltava sellainen arvo, joka on johdonmukainen kyseisen, tuoreimman ICESin raportin perusteella vahvistetun TACin käytön kanssa. Tästä arvosta käytetään jäljempänä nimitystä 'F tac '. 2 osa: Keskimääräisen kalastuskuolevuuden laskeminen viitejakson ajalta ICESin tuoreimmasta raportista peräisin olevat kansainvälisen kokonaiskalastuskuolevuuden arvot kultakin viitejakson kolmelta vuodelta lasketaan yhteen ja saatu summa jaetaan kolmella. Tästä arvosta käytetään jäljempänä nimitystä 'F ref '. 3 osa: Kilowattipäivien sallitun enimmäismäärän laskeminen kullekin jäsenvaltiolle 1. Alukset, jotka ovat purkaneet tai todennäköisesti purkavat turskaa ja sisältyvät siksi 9 artiklassa tarkoitettuun luetteloon Tämän liitteen 3 osassa määritellyt laskutoimitukset antavat tulokseksi kilowattipäivien sallittujen enimmäismäärien arvot kullekin jäsenvaltiolle suhteessa kunkin jäsenvaltion viitejakson aikana purkamaan turskamäärään. Liitteessä olevan 3 osan 1 kohdassa lasketaan arvot luettelossa 1 mainituille aluksille ja 3 osan 2 kohdassa vastaavat arvot luettelossa 2 mainituille aluksille. 3 osan 1 kohdassa Ensimmäinen vaihe näissä laskutoimituksissa on arvioida kokonaismukautus kilowattipäiviksi kaikkien jäsenvaltioiden osalta viitejakson aikana. Sillä varmistetaan, että TACin käyttöön liittyviä kilowattipäiviä ja sitä kautta kyseiseen TACiin liittyvää kalastuskuolevuutta ei ylitetä. Kokonaismukautus (K) lasketaan seuraavan kaavan mukaan: K= (F tac F ref ) / ms (F ref x P² ref,ms /D ref,ms ) jossa: F tac on 1 osan mukaisesti saadun TACin käyttämiseksi vaadittava kalastuskuolevuus. F ref on kalastuskuolevuus viitejakson aikana laskettuna 2 osan mukaisesti. P ref,ms on yksittäisen jäsenvaltion osuus kaikkien jäsenvaltioiden purkamasta turskasta viitejakson aikana. D ref,ms on yksittäisen jäsenvaltion keskimääräinen vuodessa käyttämien kilowattipäivien määrä viitejakson aikana jäsenvaltioiden 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan mukaisesti laskemana. K on kilowattipäivien kokonaisvähennys kaikissa jäsenvaltioissa. Kohdassa a lasketaan kunkin jäsenvaltion osalta arvo P 2 ref,ms. Kohdassa b lasketaan kunkin jäsenvaltion osalta arvo P 2 ref,ms. Kohdassa c lasketaan kunkin jäsenvaltion osalta arvo F ref x P 2 ref,ms. Kohdassa d lasketaan kunkin jäsenvaltion osalta arvo F ref x P 2 ref,ms/d ref,ms. Kohdassa e lasketaan yhteen kullekin jäsenvaltiolle d kohdassa saadut arvot, kuten yhteenlaskuoperaattori ( ms ) edellä olevassa kaavassa osoittaa. Kohdassa f jaetaan F tac :n ja F ref :n erotus kohdan e tuloksella. Tuloksena oleva arvo on edellä olevan kaavan K, joka on kilowattipäivien kokonaismukautus verrattuna viitejakson kilowattipäiviin ja joka varmistaa, ettei F tac ylity. Seuraava vaihe on jakaa kokonaismukautus jäsenvaltioiden kesken suhteutettuna sen mukaan, mikä on ollut kunkin jäsenvaltion osuus kaikkien jäsenvaltioiden puretuista turskan kokonaissaaliista viitejakson aikana. Kohdassa g tämä kokonaismukautus jaetaan jäsenvaltioiden kesken suhteutettuna sen mukaan, mikä on ollut kunkin jäsenvaltion osuus kaikkien jäsenvaltioiden puretuista turskan kokonaissaaliista viitejakson aikana (nämä osuudet on laskettu a kohdassa). 15

16 a) Kunkin jäsenvaltion osuus viitejakson aikana puretuista turskasaaliista lasketaan seuraavasti: i) kunkin jäsenvaltion purkaman turskan kokonaismäärä jaetaan kaikkien jäsenvaltioiden purkaman turskan yhteismäärällä kultakin viitejakson kolmelta vuodelta käyttäen ICESin tuoreimman raportin purettuja saaliita koskevia tietoja, tai jos nämä määrät eivät ole käytettävissä, jäsenvaltion 7 artiklassa tarkoitetun tietokannan tietoja; ii) kunkin jäsenvaltion osalta 1 kohdassa tulokseksi saadut määrät lasketaan yhteen ja tulokseksi saatu määrä jaetaan kolmella; b) kullekin a kohdassa tulokseksi saadulle luvulle lasketaan toiseen potenssiin korotettu arvo; c) kukin b kohdassa saatu tulos kerrotaan 2 osan mukaisesti tulokseksi saadulla luvulla F ref ; d) kullekin jäsenvaltiolle c kohdassa tulokseksi saatu luku jaetaan 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan mukaisesti lasketulla kyseisen jäsenvaltion kilowattipäivien lukumäärällä; e) edellä d kohdassa tulokseksi saadut luvut lasketaan yhteen; f) edellä olevan 1 osan mukaisesti saadun F tac :n arvosta vähennetään 2 osan mukaisesti saatu F ref ja näin saatu tulos jaetaan e kohdassa tulokseksi saadulla luvulla; g) edellä f kohdassa tulokseksi saatu luku kerrotaan kullekin jäsenvaltiolle a kohdan ii alakohdan mukaisesti lasketulla luvulla; h) kukin g kohdassa tulokseksi saatu luku lisätään jäsenvaltioiden 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan mukaisesti laskemaan kilowattipäivien lukumäärään. 2. Alukset, jotka ovat purkaneet tai todennäköisesti purkavat tuulenkalaa ja/tai harmaaturskaa mutta eivät turskaa ja sisältyvät siksi 9 artiklassa tarkoitettuun luetteloon 2 Kunkin jäsenvaltion 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohdan mukaisesti laskema kilowattipäivien lukumäärä kerrotaan 0,9:llä. 4 osa: Pyyntiponnistuksen jakamisen vertaaminen aiempiin monivuotisissa ohjausohjelmissa (MOO) asetettuihin pyyntiponnistusrajoituksiin Niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka hallinnoivat joitakin laivastonosiaan monivuotisiin ohjausohjelmiin sisältyviä pyyntiponnistusrajoituksia käyttäen, rajoituksia ja aluksia, joita rajoitukset koskivat, verrataan tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluviin uusiin rajoituksiin ja aluksiin. Näiden rajoitusten on oltava aiemmin vahvistettuja rajoituksia alhaisempia tai niiden kanssa yhtä suuria. Kohdassa h kunkin jäsenvaltion kilowattipäivät mukautetaan asianmukaisella, g kohdassa lasketulla määrällä, jolloin saadaan tulokseksi kullekin jäsenvaltiolle kilowattipäivien sallittu enimmäismäärä, jolla varmistetaan, ettei F tac eikä näin ollen myöskään itse TAC ylity. 3 osan 2 kohdassa Niiden alusten, jotka eivät ole purkaneet turskaa mutta ovat purkaneet tuulenkalaa ja/tai harmaaturskaa, viitejakson aikaisesta kilowattipäivien määrästä vähennetään 10 prosenttia. 16

17 5 osa: Loppuhuomautukset Edellä 3 osan 1 kohdan h alakohdassa ja 2 kohdassa lasketut kilowattipäivien määrät ovat 9 artiklan 3 ja 4 kohdassa määritellyissä luetteloissa 1 ja 2 mainittujen alusten sallittujen kilowattipäivien enimmäismäärät. 17

18 Liite II Pyyntiponnistusalueet III a (Kattegat) IV, II a (Pohjanmeri), III a (Skagerrak) ja VII d (Englannin kanaalin itäosa) V b ja VI a (Skotlannin länsipuoli) VII a (Irlanninmeri) 18

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Muutettu ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. turska- ja kummeliturskakantojen elvytystoimenpiteistä

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Muutettu ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. turska- ja kummeliturskakantojen elvytystoimenpiteistä EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.12.2002 KOM(2002) 773 lopullinen 2001/0299 (CNS) Muutettu ehdotus: NEUVOSTON ASETUS turska- ja kummeliturskakantojen elvytystoimenpiteistä (komission EY:n perustamissopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Kalatalousvaliokunta 2004 12. joulukuuta 2003 PE 327.857/13-47 TARKISTUKSET 13-47 Mietintöluonnos (PE 327.857) Dominique F.C. Souchet ehdotuksesta neuvoston asetukseksi pohjoisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2016 COM(2016) 123 final 2016/0068 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

IP/05/1470. Brysselissä 24. marraskuuta 2005

IP/05/1470. Brysselissä 24. marraskuuta 2005 IP/05/1470 Brysselissä 24. marraskuuta 2005 Itämeren kalastuskiintiöt vuodelle 2006: Komissio ehdottaa, että turskankalastusmahdollisuuksien edellytykseksi asetettaisiin pyyntiponnistuksen vähentäminen,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.11.2013 COM(2013) 818 final 2013/0405 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0001 (NLE) 5018/17 PECHE 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

11552/08 VHK/phk DG B III

11552/08 VHK/phk DG B III EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2008 (OR. fr) 11552/08 PECHE 187 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS asetusten (EY) N:o 2015/2006 ja (EY) N:o 40/2008 muuttamisesta eräiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2017 C(2017) 2358 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 18.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 16.10.2012 2012/0077(COD) TARKISTUKSET 19-31 Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.385v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2016 COM(2016) 441 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Komission ehdotus neuvoston asetukseksi asetusten (EU) 2016/72 ja (EU) 2015/2072 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2014 COM(2014) 719 final 2014/0341 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka Hallituksen esitys yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain muuttamisesta (HE 204/2017 vp) Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11435/17 AGRILEG 141 DENLEG 57 VETER 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 25.1.2017 L 19/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/117, annettu 5 päivänä syyskuuta 2016, kalastusta koskevista säilyttämistoimenpiteistä

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET KALAVAROJEN SÄILYTTÄMINEN Kalavarojen säilyttäminen edellyttää niiden ekologisesti kestävän hyödyntämisen ja alan pitkän aikavälin elinkelpoisuuden varmistamista. Sen vuoksi Euroopan unionissa on annettu

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11300/17 PECHE 293 DELACT 130 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 13. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12. Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12. Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komissio Päivä: 3. joulukuuta 2012 Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2012 KOM(2012) 21 lopullinen 2012/0013 (COD)C7-0042/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET L 146/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/879, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, yksityiskohtaisten järjestelyjen vahvistamisesta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 19.11.2015 L 302/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/2072, annettu 17 päivänä marraskuuta 2015, eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.6.2015 COM(2015) 239 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE yhteisen kalastuspolitiikan mukaisia vuoden 2016 kalastusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.11.2017 C(2017) 7875 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.11.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2014 COM(2014) 547 final 2014/0253 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Senegalin tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 18.9.2012 2012/0077(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Itämeren turskakantoja ja näitä kantoja hyödyntäviä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 C(2018) 1585 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 21.3.2018, sellaisia jäämien enimmäismääriä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jotka on otettava

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan, L 330/16 ASETUKSET NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1221/2014, annettu 10 päivänä marraskuuta 2014, eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2017 COM(2017) 774 final 2017/0348 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/1139 muuttamisesta tiettyjä Itämeren silakkakantoja koskevien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2016 COM(2016) 545 final 2016/0260 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Neuvoston asetus. neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Neuvoston asetus. neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2014 COM(2014) 378 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus Neuvoston asetus neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0128/54. Tarkistus. Linnéa Engström Verts/ALE-ryhmän puolesta Anja Hazekamp GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0128/54. Tarkistus. Linnéa Engström Verts/ALE-ryhmän puolesta Anja Hazekamp GUE/NGL-ryhmän puolesta 22.4.2015 A8-0128/54 54 Anja Hazekamp Johdanto-osan 8 kappale (8) On aiheellista vahvistaa useita lajeja koskeva kalastuksenhoitosuunnitelma ottaen huomioon turska-, - ja kilohailikantojen välinen vuorovaikutus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0260 (NLE) 13196/16 PECHE 369 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2015 COM(2015) 413 final 2015/0184 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0254 (NLE) 14539/14 PECHE 481 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.9.2007 KOM(2007) 492 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien ja niihin liittyvien

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. tammikuuta 2011 (12.01) (OR. en) 5038/11 PECHE 1

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. tammikuuta 2011 (12.01) (OR. en) 5038/11 PECHE 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. tammikuuta 2011 (12.01) (OR. en) 5038/11 PECHE 1 ILMOITUS Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Kom:n ehd. nro: 16068/10 PECHE 277 (J/L asiak. 17546/10

Lisätiedot

(EYVL L 316, , s. 8)

(EYVL L 316, , s. 8) 1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN KOMISSIO LUONNOS: versio 2.01, 30.11.2010 D012380/01 Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], jalankulkijoiden ja muiden loukkaantumiselle alttiiden tienkäyttäjien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 25.9.2003 KOM(2003) 566 lopullinen 2003/222 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisistä siviili-ilmailun turvaamista koskevista säännöistä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, 25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta

Lisätiedot

Ehdotus. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ],

Ehdotus. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ], EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2010 KOM(2010)325 lopullinen 2010/0175 (COD) C7-0156/10 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ], neuvoston asetuksen (EY) N:o 2187/2005 muuttamisesta

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 10.4.2014 L 107/39 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 361/2014, annettu 9 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/2009 yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen säätämisestä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11367/17 AGRILEG 137 VETER 61 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D050237/03

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) 5350/18 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto LIMITE PUBLIC

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2016 COM(2016) 643 final 2016/0313 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin aluksiin sovellettavien eräiden syvänmeren kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 121 final 2015/0063 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2019

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2019 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.8.2018 COM(2018) 608 final 2018/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot