Touch your own nose first puheenjohtajan mietteitä työpaikan arjesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Touch your own nose first puheenjohtajan mietteitä työpaikan arjesta"

Transkriptio

1 Jäsentiedote 1/ Touch your own nose first puheenjohtajan mietteitä työpaikan arjesta Lueskelin hyvää lehteämme Secretariusta1/2017 ja siinä oli mielenkiintoinen juttu, jossa tuotiin esiin työelämän karrikoituja tyyppejä. Aloin pohtia, että nyt vallalla työelämässä ovat avokonttorit ja yhteissähköpostit kaiken tiedon yhteiseksi jakamiseksi. Käyttäytymismallitkin halutaan kaiketi tehdä samankaltaisiksi ja yhteneviksi ja tällä tavalla helpottaa työn sujumista. Työ on työtä ja siellä on aina toimittu tiettyjen työantajan pelisääntöjen mukaan, palkka tulee siitä vastineeksi. Mutta entäpä jos en osaakaan mukautua uusiin malleihin? Osaanko jakaa osaamistani oikealla tavalla, mitä jos teenkin virheitä tai en osaa olla niin sosiaalinen kuin kaikki muut tai uskon, että juuri minua ei arvostetakaan työyhteisössä? Jokaisella työpaikalla, varsinkin suurilla ja kauan toimineilla, on paljon erilaisia ja ajan myötäkin syntyneitä kirjoittamattomia sääntöjä, mutta myös ihmisten tapoja toimia. Yksi on rakentanut vuosien mittaan osaamisestaan hurjan käyttöpääoman ja ammentaa siitä kyllä jokapäiväiseen työhön, mutta ei aina kollegojensa hyväksi. Toinen taas tuo jatkuvasti esiin omaan töidensä hurjaa määrää. Hän tuntuu kannattelevan selässään koko tiiminsä työtaakkaa. Kolmas on ottanut kaikkeen hyvin välinpitämättömän kannan ja tekee vain sen mitä kuuluukin tehdä, jättäytyen tarkoituksella taka-alalle kera olankohautuksien. Neljäs tyyppi haluaa kyllä laatia työpaikan säännöt, mutta jättää ne itse huomiotta. Hän sanelee kernaasti, miten toimitaan eikä juuri hyväksy vastalauseita, mutta huomauttelee toisten tekemisistä. Palaverin vähäpuheisin, se hiljainen hyväksyjä ja sopeutuja, ei tuo itseään esiin, mutta tekee tunnollisesti kaiken vaaditun odottamatta kiitosta. Hän ei näytä loukkaantuvan toisten sanomisista, mutta ei osaa oikein pitää puoliaankaan. Millaiset asiat ja mallit, ja ennen kaikkea, mitkä arvot ohjaavatkaan omaa työidenteettiäni? Luen kirjaa Idiootit ympärilläni - joka on provosoivasta nimestään huolimatta erittäin hyvä. Sen avulla avautuvat erilaiset työidentiteetit ja niiden taustat. Ja onhan se niinkin, että touch your own nose first eli pitää katsoa omaa käytöstään ensin. Ja kaikki mitä näemme on lopultakin vain meidän oman käsityksemme tulosta. Kun kirjan avulla pyrin katsomaan armollisuudella erilaisten käyttäytymismallien taakse, huomaan, että kenties tuon määräilijänkin taustalla on pelko omasta riittämättömyydestään, osaamistaan säilövän sisimmässä epävarmuutta työn jatkumisesta ja työ kuorman alle kaatuvalla siitä, oppiiko hän sen uuden atk-ohjelman noin vain yhtä nopeasti kuin y-sukupolveen kuuluva kollega. -Ninni-pj

2 Jäsentiedote 1/ Jyväskylän jaoston kevätkokouksesta 2017 Jäsenasiat Jyväskylän jaoston kevätkokous pidettiin Kuokkalan kartanossa. Kokoukseen osallistui 22 jaoston jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisen kevätkokouksen esityslistan mukaiset asiat ja kaikki asiakohdat tulivat hyväksytyiksi tai vahvistetuiksi. Esityslistan asiakohdassa 6.6. Muut mahdolliset jaoston hallituksen kevätkokoukselle esittämät asiat, päätettiin myöntää Anna Konoselle ero jaoston hallituksen jäsenyydestä hänen erottuaan Sihteeriyhdistyksestä Kevätkokous päätti myös valita Marita Ruuskan Anna Konosen tilalle jaoston hallituksen jäseneksi kaudelle Onnittelut Maritalle valinnasta! Kokousilta aloitettiin Kuokkalan kartanon emännän Iris Mäkisen tervehdyksellä ja kartanon esittelyllä. Saimme myös todeta, että Kuokkalan kartanon kahvipöydän antimet ovat aina yhtä herkulliset. Kokouksen jälkeen estradille astui Viking Linen Heini Vikström, jolla oli tuomisenaan Viking Linen kevätkuulumiset ja iloisen punaiset tuliaiskassit. Lämpimät kiitokset Irikselle ja Heinille! Uudet jäsenet: - Riina-Kaisa Prittinen, Puolustusvoimat - Sari Leppänen, Nostolava-auto Jalo&Jalo Oy - Jaana Kotivuori, JAMK - Tuija Meriläinen, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy - Teija Pitkänen, Osuuskauppa Keskimaa - Marjo Janhonen, Wesentra Oy Eronneet jäsenet: - Makkonen Niina - Salo Johanna - Kononen Anna - Hynynen Tiina - Vaarala Sanna Jyväskylän jaoston kevään 2017 jäsenhankintakampanja Sihteeriyhdistyksen toiminnan jatkuvuus ja virkeys taataan sillä, että saamme joukkoomme uusia jäseniä. Parhaiten se tapahtuu kertomalla omia kokemuksia yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista sille mukavalle kollegalle, joka ei vielä ole liittynyt jäseneksi ja jonka kanssa tahtoisi tämän kaiken kivan jakaa. Jyväskylän jaostossa järjestettiin keväällä pienimuotoinen jäsenhankintakampanja, missä luvattiin palkita uudeksi jäseneksi liittyvän suosittelija valinnan mukaisesti joko T-Barbequen Sihteerisiirapilla tai Teeleidin Sihteerin salaisuus teellä.

3 Jäsentiedote 1/ Jäsenhankintakampanjassa ansioituivat: Leena Kuuri, Wesentra Oy Kaija Sissonen, Puolustusvoimat Sisko Leppänen, JAMK Susanna Konu, JAMK Lämmin kiitos teille. Hienosti tehty! Teihin ollaan yhteydessä palkintojen valintojen ja toimituksen osalta. Ilmoitathan Taijalle heti, jos omaa kampanjan aikaista suositteluasi ei ole tässä ja nyt huomioitu. Muistathan ilmoittaa muutokset yhteystiedoissa sekä työsuhteessasi! Ilmoita, jos jäät esim. eläkkeelle, vuorotteluvapaalle, perhevapaalle tai työttömäksi. Ilmoita samalla myös uudet yhteystietosi, esim. henkilökohtainen sähköposti, jotta sihteeriviestit tavoittavat sinut myös jatkossa. Jaostomme jäsenasiat hoitaa Anne-Maria Melkko, p , annemaria.melkko@gmail.com Uudet jäsenet esittäytyvät Tervehdys, olen Riina Prittinen ja kotoisin Laukaan Leppävedeltä. Työelämäni on kuljettanut minut Scandicin hotellimaailmasta Paviljongin tapahtumamaailmaan ja sieltä Fashion Unitin ja Elixian kautta Puolustusvoimille. Täällä olen ollut töissä nyt kohta neljä vuotta. Työni on erittäin monipuolista ja pääsen järjestämään tilaisuuksia ja tapahtumia muiden töiden lisäksi. Parasta työssäni on se, että saan olla monien eri ihmisten kanssa tekemisissä päivittäin. Yhdistykseen liittyminen olisi voinut tapahtua aikaisemminkin, koska se on ollut mielessä pitkän aikaa. Äitini on ollut sihteeriyhdistyksessä pitkään mukana (nyt jo eläkkeellä) ja useampi tuttavani kuuluu yhdistykseen myös. Toivon yhdistykseltä mukavia yhteisiä hetkiä ja verkostoitumista. Mahdollisuuksia kokea, nähdä, nauttia ja elää. Työn ulkopuolella oma elämäni on aika aktiivista, koska kaksi poikaani (7 v. ja 11 v.) ovat parhaassa harrastusiässä ja heidän harrastuksiinsa kuuluu mm.

4 Jäsentiedote 1/ jääkiekko. Näin ollen olen tuttu näky jäähallilla. Lisäksi olen osakkaana sukutilamme maatilayhtymässä ja Perttulan tila Oy:ssä. Tarjoamme yrityksille tiloja ja palveluita luonnossa ja aidossa maalaismiljöössä. Harrastan betonitöitä, liikuntaa ja mitä milloinkin tekee mieli tehdä. Minua kiinnostaa ruoka, viini, leipominen, matkustus, sisustus, hyvinvointi, luonto, itsensä kehittäminen ja elämästä nauttiminen eri tavoin. Tässä iässä on mahtavaa, kun tietää jo kuka on ja mikä tekee onnelliseksi. Haluaisin tehdä vielä enemmän hyväntekeväisyyttä, yhdistystoimintaa, vaikuttamista ja matkustamista. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tämä liittyminen tuo tullessaan ja on mukava päästä tutustumaan teihin muihin paremmin. Aurinkoisin kevätterveisin, Riina Hei, olen Marjo Janhonen, 33-vuotias nainen ja syntynyt Mikkelissä. Lapsuuteni vietin Laukaan Lievestuoreella. Mikkelin ammattikorkeakoulusta valmistuin markkinoinnin tradenomiksi Minulla on kaksi pientä lasta (tyttö 5 v. ja poika kohta 3 v.) ja avomies. Asumme omakotitalossa Jyskässä ja vapaa-aika menee omien ja lasten harrastusten parissa. Harrastan kahvakuulailua, ryhmäliikuntaa ja lenkkeilyä. Töissä olen Wesentra Oy:ssä, jossa aloitin tämän vuoden tammikuussa Verification Specialist-tittelillä. Sihteeriyhdistykseen innostuin liittymään Leena Kuurin vinkistä. Haluan verkostoitua ja osallistua mielenkiintoisiin tapahtumiin. Mielelläni tutustun mm. uusiin kokouspaikkoihin, joita voi myöhemmin omalle työporukalle suositella. Mukavaa alkanutta kevättä kaikille! Marjo

5 Jäsentiedote 1/ Hei, olen Jaana Kotivuori. Olen Pohjois- Pohjanmaalta Hämeenlinnan kautta Jyväskylään kotiutunut vuonna Toimin Jyväskylän ammattikorkeakoululla henkilöstösihteerinä. Vanha konkari, henkilöstöasioiden parissa olen työskennellyt jo yli 20 vuotta, viimeiset 6 vuotta täällä Jamkissa. Työ on välillä aika hektistä, mutta mielenkiintoista eikä kahta samanlaista päivää ole ollut. Elämäntilanne on siinä vaiheessa, että vanhempi lapsista on muuttanut jo omilleen ja toisellakin on jo jalka oven välissä. Nyt on aikaa omille harrastuksille. Vain koira hidastaa vielä vähän menemistä. Olen ahkera lavatanssin harrastaja. Kovasti tässä ilmojen lämpenemistä odotellaankin, jotta kesälavoille tarkenisi mennä. Viime syksynä kävin myös golfkurssilla. Nähtäväksi jää hurahdanko siihen kuinka isosti tänä kesänä. Matkustelukin on mukava harrastus, kun vain lompakko antaisi myöten. Terveisin, Jaana Tulevia tapahtumia ti Perttulan tila, yritysvierailu - tapahtuma täynnä, voit ilmoittautua jonotuslistalle Lyytissä: - lisätiedot: Taija Viinikka, taija.viinikka(at)jkl.fi ti JKL Move liikuttaa, Pirunkorven kenttä, Mustalampi, Jyväskylä - ilmoittautuminen mennessä: - lisätiedot: Taija Viinikka, taija.viinikka(at)jkl.fi Syksyllä 2017: pe S2017 Mahdollista työelämän hattutemppusi, Tampere - Ilmoittautuminen: Mahdollista_tyoelaman_hattutemppusi_61 92# - lisätiedot: Sari Ollikainen, sari.ollikainen(at)sihteeriyhdistys.fi pe Sihteeriyhdistyksen syyskokous + risteily Tallinnaan - Ilmoittautuminen:

6 Jäsentiedote 1/ Save the Date: ke Sokos Hotels, iltapäiväkahvit Jalon terassilla pe-la Yön yli kestävä tutustumisvierailu Lahteen runsaan ohjelman kera. Menneet tapahtumat Jyväskylän jaoston menneisiin tapahtumiin voit tutustua jaoston omilla verkkosivuilla Sihteeriyhdistys.fi -> Jyväskylän jaosto -> Menneet tapahtumat Sihteeriyhdistys tekee hyvää hyväntekeväisyyshanke Sihteeriyhdistys osallistui Suomi 100 juhlavuoden ohjelmaan Sihteeriyhdistys tekee hyvää hyväntekeväisyyskampanjalla. Kaikki 10 jaostoa ympäri Suomen järjestivät omilla alueillaan hienoja hyväntekeväisyystempauksia Sihteeriviikolla Jyväskylän jaosto halusi tehdä hyvää monimuotoisesti ja siten, että mahdollisimman moni meistä löytäisi varmasti itselle sopivan tavan osallistua. Halusimme toteuttaa lähimmäisen läsnäoloa, käsillä tekemistä ja konkreettista apua sitä tarvitseville. Ajatus oli, että pienistä puroista kasvaa iso virta. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte Palvelutalo Telkänpesän Kansalliseen veteraanipäivään Tilaisuus oli täynnä sekä iloa että liikutusta. Kiitos teille, jotka neuloitte yli sata Äiti Teresan lappua. Niistä saadaan aikaiseksi kaksi isoa ja kaunista torkkupeittoa. Torkkupeitot arvotaan tai myydään Jyväskylän seurakunnan toimesta ja niistä saadut varat lahjoitetaan diakonaaliseen tarkoitukseen, esim. Yhteisvastuukeräykseen. Kiitos myös teille, jotka valmistitte tai hankitte tarvikkeita yli 70 kotiruokaateriaan vähävaraisille perheille lahjoitettavaksi. Perheet olivat erittäin ilahtuneita ja kiitollisia. Oli ilo toimia yhdessä lähimmäisen hyväksi.

7 Jäsentiedote 1/ Kuva-albumit Jyväskylän jaoston kevään tapahtumissa on otettu valokuvia ja videonpätkiä kaikkien iloksi ja ne on kerätty teille sähköisiin albumeihin katsottaviksi: Vierailupäivä Kuopio-Tahko alueella : Sihteeriyhdistys tekee hyvää hyväntekeväisyyskampanja: Elämysilta Varjolassa : Pohjolan Matka : Onko sinulla näistä tapahtumista valokuvia, jotka haluaisit jakaa meidän muiden kanssa? Lähetä kuvasi Taijalle. Lisätään ne albumeihin. Sihteeriyhdistyksen 100 valokuvaa projekti Sihteeriyhdistys on käynnistänyt Sihteeriyhdistys 100 valokuvaa projektin, jonka tarkoituksena on kerätä jokaisesta jaostosta 10 valokuvaa, mitkä valottavat tämän päivän sihteerin, assistentin ja toimistoammattilaisen työtä. Saamme näin koottua ajankuvan työstämme. Kuvat kerätään kevään ja kesän aikana ja syksyllä tehdään 100 valokuvan kuvakollaasi. Kuvia tullaan käyttämään Sihteeriyhdistyksen sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä. Kuuluuko työnkuvaasi jotakin normaalista poikkeavaa, hauskaa, erilaista? Jotakin, mikä ei ehkä sisälly kaikkien assareiden toimenkuvaan. Lähetä siitä kuva Taijalle osaseksi tätä hienoa projektia, os. taija.viinikka(at)jkl.fi. Juttuja Secretarius-lehteen Kiehtooko kirjoittaminen? Haluaisitko oman juttusi julkaistavaksi omassa Secretarius-lehdessämme? Hyviä juttuja kaivataan aina. Ole rohkea ja lähetä juttusi Secretarius-yhteyshenkilöllemme Pia Saikkoselle, pia.saikkonen(at)op.fi

8 Jäsentiedote 1/ Ilmoitusmyynnistä ansaintamahdollisuus jaostoille Jaostoilla on nyt oikeus saada % provisio toteutuneista markkinointiilmoituksista paketin laajuuden mukaan. Vaihtoehtoina ilmoitus Secretariuslehteen, sähköinen uutiskirje jäsenille ja nettimarkkinointi yhdistyksen sivuilla. Tai vaikka koko paketti! Ilmoitusmyyntiä voivat tehdä kaikki jäsenet mutta on hyvä ilmoittaa suunnitelmastasi ensin puheenjohtajallemme Nina Kaarelle päällekkäiskontaktointien välttämiseksi, os. ninnikaari(at)gmail.com. Olisiko oma työnantajasi tai jokin muu tuttu taho kiinnostunut laittamaan ilmoituksen Secretarius-lehteen tai hankkimaan jopa koko Sihteeriyhdistyksen markkinointi-mix kokonaisuuden? Sinulta riittää valmiiksi puhuttu diili tai asiakkaan lisätietopyyntö ja kontaktihenkilön yhteystiedot, yhdistyskoordinaattorimme Sari Ollikainen hoitaa loput. Lisätietoja: Sari Ollikainen, sari.ollikainen(at)sihteeriyhdistys.fi, p

9 Jäsentiedote 1/ Jyväskylän jaoston omat Sihteeri-tuotteet myynnissä! Sihteerin salaisuus -tee Sihteeritee on tehty yhteistyössä Teeleidin kanssa. Tee on vihreää sencha-teetä, joka on maustettu mansikalla, ruusunnupuilla, laventelinkukilla ja samppanja-aromilla. Paino 80g/pussi. Hinta 8 /pussi Sihteerin lakritsisalmiakkisiirappi Lakritsisalmiakkisiirappi Sihteeriyhdistyksen logolla vieraslahjaksi tai omaan käyttöön. Siirappi on jyväskyläläisen pienyrityksen T-Barbequen kehittämä tuote, joka on suussa sulavan ihanaa esim. jäätelön, lettujen tai sitruunapiirakan päällä. Hinta 6 /1,5 dl prk Mukana sitruunapiirakan ohje Tilaus- ja maksuohjeet Sitovat tuotetilaukset: Anne-Maria Melkko, annemaria.melkko(at)gmail.com Maksu käteisellä (mielellään tasaraha). Isommissa määrissä myös laskutus mahdollinen. Teepussit ja siirappipurkit toimitetaan tilaajille ensisijaisesti jaoston tapahtumien yhteydessä. Sopimuksen mukaan toimitus myös muina ajankohtina.

10 Jäsentiedote 1/ Jaoston hallitus 2017, yhteystiedot Puheenjohtaja Nina Kaari Jyväskylän yliopisto puhelin ninnikaari(at)gmail.com Varapuheenjohtaja Leena Kuuri puhelin Wesentra Oy leena.kuuri(at)gmail.com Tiedotus Taija Viinikka Jyväskylän Tilapalvelu puhelin taija.viinikka(at)jkl.fi Pöytäkirjasihteeri Ulla Ravattinen Valmet Technologies Oy puhelin ulla.ravattinen(at)valmet.com Jäsen ja Secretarius-yhteyshenkilö Pia Saikkonen OP Keski-Suomi puhelin pia.saikkonen(at)op.fi Jäsen Marita Ruuska puhelin martta.rsk(at)gmail.com Jäsenasiat Anne-Maria Melkko Skanska Talonrakennus Oy puhelin annemaria.melkko(at)gmail.com Hallitusedustaja Niina Häkkinen Oy SKF Ab puhelin niina.hakkinen(at)skf.com Sihteeriyhdistys ry, yhdistyskoordinaattori Sari Ollikainen puhelin sari.ollikainen(at)sihteeriyhdistys.fi

11 Jäsentiedote 1/ Jäsenedut 2017 Asianajotoimisto Eversheds Oy Puistokatu 21, Ilmainen alustava puhelinneuvonta Cocodens Gummeruksenkatu 6 E, sisäpiha 10 % alennus kaikista palveluista, myös kokoustilan vuokrasta Decola Torikeskus 2. krs, 15 % alennus normaalihintaisista tuotteista, verkkokaupassa sihteerit15 alennuskoodilla Donna kenkäkauppa Väinönkatu 32, 10 % alennus Hotelli Yöpuu - Ravintola Pöllöwaari Yliopistonkatu 23, Lasilliset kuohuvaa ruokailun yhteydessä pöytäseurueelle SY-kortin omaavan maksaessa laskun Iittala Outlet Jyväskylä Kammintie 6, 15 % alennus 1- ja 2-laadun normaalihintaisista tuotteista Juhla- ja kokouspalvelu Wanha Freda Oy Yliopistonkatu 11, 10 % alennus avoimien tapahtumien ruokailuista Jyväs-Optiikka Kauppakatu 5, 25 % alennus normaalihinnoista aurinkolasit ja linssit. Piilolaseja tarjoushintaan esim. Dailies Agua Comfort Plus 18e/30kpl (linssejä aina varastossa) Keski-Suomen kauppakamari koulutukset jäsenetuhintaan Kukkakauppa Ruusupuu Tapionkatu 15, 10 % alennus normaalihintaisista tuotteista Kiinteistömaailma Lkv/PR Neliöt Oy Puistokatu 2, 10 % alennus asunnonvälityspalkkiosta Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuori Laajavuorentie 30, Alennusta kylpylä-, kuntosali-, hyvinvointikeskuksen hinnoista sekä keilaushinnoista. Jyväskylän Liivi- ja Sukkapiste Ky Väinönkatu 32, 10 % alennus kaikista ostoista Sarate Design p , 20 % alennus tuoteostoista (ei koske verkkokauppaa) Sisustus Nostalgia Kauppakeskus Kolmikulma 15 % alennus tuotteista Viherlandia Kammintie 6, 10 % alennus ruukuista, kasveista ja silkkikasveista, lahjatavaroista vihermyymälässä sekä taimimyymälän kasveista Muutokset mahdollisia, jäsenetujen tarkistus ja päivitys käynnissä parhaillaan.

12 Jäsentiedote 1/ Yhdistyksellä ja Jyväskylän jaostolla aktiiviset Facebook-sivut Seuraa ja käy tykkäämässä päivityksistä - lisäät näkyvyyttämme! Yhdistyksen sivu Facebookissa Jyväskylän jaoston sivu Facebookissa Olemme myös Instagramissa! Nähdään tapahtumissa!

Jäsentiedote 6/ Kohtaamisia

Jäsentiedote 6/ Kohtaamisia Jäsentiedote 6/2016 1 Kohtaamisia Eräs jäsenemme laittoi viestiä, että on liian väsynyt tullakseen illalla jaoston tapahtumaan. Minä kannustin tulemaan, sillä kokemuksesta tiedän, että rankan päivän jälkeen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN JAOSTON JÄSENKORTTI YHTEISTYÖKUMPPANIT 2012

JYVÄSKYLÄN JAOSTON JÄSENKORTTI YHTEISTYÖKUMPPANIT 2012 JYVÄSKYLÄN JAOSTON JÄSENKORTTI YHTEISTYÖKUMPPANIT 2012 BEAUTIFUL DAY Beautiful Day on korkeatasoinen täyden palvelun kauneuskeskus viehättävässä Halssilassa ja kauppakeskus Forumissa Jyväskylässä. Avoinna:

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Olkoon meillä tyyneyttä hyväksyä se, mitä emme voi muuttaa, rohkeutta muuttaa se, mitä emme voi hyväksyä ja viisautta erottaa nuo kaksi toisistaan.

Olkoon meillä tyyneyttä hyväksyä se, mitä emme voi muuttaa, rohkeutta muuttaa se, mitä emme voi hyväksyä ja viisautta erottaa nuo kaksi toisistaan. Jäsentiedote 1/2015 1 Puheenjohtajan tervehdys Välillä työelämä tuntuu olevan 24/7 muutosta. Organisaatiot kehittävät jatkuvasti toimintaansa ulkoisten tai sisäisten signaalien ohjaamina pysyäkseen mukana

Lisätiedot

9.10.2013. Tämän pienen runon ajatuksin toivotan teille kaikille ihanaa ja aktiivista syksyä.

9.10.2013. Tämän pienen runon ajatuksin toivotan teille kaikille ihanaa ja aktiivista syksyä. 1 Puheenjohtajan tervehdys Syksy, olet tervetullut. Auringon kultaamat vesipisarat vaahteran punaisilla lehdillä. Pakkasyön pienet jääkiteet kuurapeittona vihreällä nurmella. Luonto antaa iloa väreillään.

Lisätiedot

Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut. VisitKouvola

Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut. VisitKouvola Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut VisitKouvola 1 Kouvolan kokous- ja tapahtumapalvelut Yhteinen kokous- ja tapahtumamatkailu brändi Yksi paikka, mistä asiakas saa asiantuntija-apua Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Jaoston johtokunta on valinnut 30.1.2013 jaostomme kunniapuheenjohtajaksi Riitta Koistisen. Onnea Onnea Riitalle!

Jaoston johtokunta on valinnut 30.1.2013 jaostomme kunniapuheenjohtajaksi Riitta Koistisen. Onnea Onnea Riitalle! Puheenjohtajan tervehdys Aurinko Armas, kippura varvas Aurinko Armas, kippura varvas, saa taivaan hehkumaan. Hanki Hanski hanget hohtaa, hangelle helmiä tupsuttaa. Pyry Pate pyryttää, sauvaansa rajusti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013 Ihanaa kevättä hyvät Yrittäjänaiset! Vihdoinkin kevät alkaa näyttää tuloaan, pieniä yöpakkasia lukuun ottamatta. Räystäät tippuvat vettä ja lakaisukoneet täyttävät katuja ja linnut laulaa Ihmiset alkavat

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Sisällysluettelo.

Sisällysluettelo. 1 Sisällysluettelo www.sihteeriyhdistys.fi Etusivun näkymä 2 Nopein tie ilmoittautumiseen 3 Tapahtumat välilehti avoinna, kaikki jaostot 4 Tapahtumat välilehti avoinna, Helsingin seudun jaosto 5 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Jäsenhankintakampanja Valtakunnallinen kampanja sosiaalisessa mediassa

Lisätiedot

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. TYÖHAKEMUS Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. Työhakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa työnantaja osaamisestasi ja sopivuudestasi avoimeen työpaikkaan. Hakemuksesi

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.007 S&A päivät ät Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely S & A päivät 6.-7.9.007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 5 Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä,

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Tammikuu Toivakan kirkonkylän Marttojen 90v. Juhlavuosi. Ma 11.1 klo 16.30 hallituksen kokous Kotisillan kerhohuone

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna Matkalla kasvuun yhteistyöhanke 1.9.2016 31.12.2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke 22.3.2017 Hämeenlinna Hankerahoitus Hankkeen kokonaisbudjetti 450 000 Hämeen ELY-keskus, 70 %, 315 000

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

MILGEAR SUOMEN ERIKOISVARUSTE OY. Petri Kostama. Pk-yrityksen haasteita ja ratkaisuja

MILGEAR SUOMEN ERIKOISVARUSTE OY. Petri Kostama. Pk-yrityksen haasteita ja ratkaisuja MILGEAR SUOMEN ERIKOISVARUSTE OY Petri Kostama Pk-yrityksen haasteita ja ratkaisuja Suomen Erikoisvaruste Oy perustettu keväällä 2006 firma syntyi harrastuksien kautta tuotteet tuttuja nettikaupat, kivijalkamyymälä

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa

Lisätiedot

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018 Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a syksy 2018 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN On hyvä tietää, kuka olen. On tärkeää ja välttämätöntä on tunnistaa asioita itsestään ja omasta mielentilastaan ja tunteistaan.

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

PAIKALLISET JÄSENEDUT

PAIKALLISET JÄSENEDUT nurmeksen@yrittajat.fi www.nurmeksenyrittajat.fi 21.2.2017 NURMEKSEN YRITTÄJÄT RY:N PAIKALLISET JÄSENEDUT 1.2. - 31.12.2017 Nurmeksen Yrittäjät ry:n edistää paikkakunnan tuotteiden ja palveluiden menekkiä

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot

Tutustu varapuheenjohtajaehdokkaisiin

Tutustu varapuheenjohtajaehdokkaisiin Tutustu varapuheenjohtajaehdokkaisiin 1. Kuka olen 2. Vahvuuteni varapuheenjohtajana 3. Mitä haastavaa/uutta näen tässä tehtävässä 4. Millä sanoilla jaostosi jäsenet kuvailisivat sinua 5. Mihin suuntaan

Lisätiedot

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy Emmi Salo & Mervi Laaksonen Historiaa Tyttöjen tila sai alkunsa Tyttöprojekti Helmestä vuonna 2003, jossa koottiin tyttötyötä tekeviä tahoja yhteen ja

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään 24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa

Lisätiedot

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista. SissiSuosikit 2017 ToimistoSissit ovat sihteereitä ja assistentteja, joista valtaosa vastaa työssään yritystapahtumien järjestelyistä. ToimistoSissit tietävät, missä palvelu pelaa! ToimistoSissit on kollegaverkosto,

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista. SissiSuosikit 2018 ToimistoSissit ovat sihteereitä ja assistentteja, joista valtaosa vastaa työssään yritystapahtumien järjestelyistä. ToimistoSissit tietävät, missä palvelu pelaa! ToimistoSissit on kollegaverkosto,

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa!

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa! SissiSuosikit 2015 SissiSuosikit 2015 äänestys on ToimistoSissien jäsenistön keskuudessa 28.10. 31.12.2015 toteutettu äänestys parhaista partnereista ja kiinnostavimmista tapahtumatiloista. Sihteerit ja

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä Aina mun pitää Muutama sananen viestimisestä Annmari Salmela Savon Sanomat, Helsingin Sanomat, Kotimaa, Blogi, Some Vapaaehtoistyo.fi, Kotimaanapu.fi KÄÄK! HÄSÄT #vapaaehtoistyo #vapaaehtoistyofi #vetfi

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

MITEN AVAAN YOUNG LIVING -JÄSENTILIN?

MITEN AVAAN YOUNG LIVING -JÄSENTILIN? 1 MITEN AVAAN YOUNG LIVING -JÄSENTILIN? 1. Jos olet jo jäsen ja haluat rekisteröidä uuden tiimiläisen, kirjaudu ihan ensin ulos Virtuaalitoimistosta. 2. Avaa verkkosivu https://www.youngliving.com/fi_fi

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN!

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! MEDIAKORTTI 2019 ILMOITTAMINEN KANNATTAA! AINA! HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! Hämeen kauppakamari -lehti tarjoaa lukijoilleen tuoretta tietoa, asiantuntija-arvioita ja monipuolisia näkemyksiä

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi Miten kirjoitan tiedotteen? 15.2.2017 Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi Syitä kirjoittaa tiedote Meillä on tapahtuma, johon haluamme osallistujia Haluamme näkyvyyttä itsellemme tai asiallemme

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Maisemanvaihdos. piristää. Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016. Ryhmäetu. Sormisyötäviä ja vihershotteja. Tutustu kokoustiloihin etukäteen

Maisemanvaihdos. piristää. Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016. Ryhmäetu. Sormisyötäviä ja vihershotteja. Tutustu kokoustiloihin etukäteen Ryhmäetu Kun varaat kokous- tai ryhmämatkan vähintään 20 hengelle. Kysy lisää! Maisemanvaihdos piristää Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016 Sormisyötäviä ja vihershotteja Laajensimme kokoustarjoiluja.

Lisätiedot

Paikka Kaakkois-Suomen AMK, Kouvolan kampus, Paraatikenttä 7, neuvottelutila Kaarisali, päärakennus 3. krs

Paikka Kaakkois-Suomen AMK, Kouvolan kampus, Paraatikenttä 7, neuvottelutila Kaarisali, päärakennus 3. krs Pöytäkirja 6/2017 1 (12) Aika 07.06.2017 klo 10:00-10:20 Paikka AMK, Kouvolan kampus, Paraatikenttä 7, neuvottelutila Kaarisali, päärakennus 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 59 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN!

Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN! 1 Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN! Loimu on kaikkien luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden oma liitto. Me tarjoamme sinulle: Asiantuntijayhteisön loimulaisilta aloilta Tukea

Lisätiedot

Takomo MiniJopi 1.0 Minityön ilmoitus- ja hakupalvelu

Takomo MiniJopi 1.0 Minityön ilmoitus- ja hakupalvelu Takomo MiniJopi 1.0 Minityön ilmoitus- ja hakupalvelu Mikä on MiniJopi? MiniJopissa voit ilmoittaa sekä hakea kätevästi lyhytkestoista etätyötä ns. minityötä. Minityötä on mm. verkkosivuston tai muutaman

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot