Helsingin yliopiston alumnit tekevät matkan Karibialle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin yliopiston alumnit tekevät matkan Karibialle 1. 12.3.2015"

Transkriptio

1 Alumnimatka Kuubaan Helsingin yliopiston alumnit tekevät matkan Karibialle Tervetuloa ainutlaatuiselle matkalle kokemaan eksoottinen ja moniulotteinen Kuuba. Muualta tulleista vaikutteista ja yleisestä nykyaikaistamisesta huolimatta Kuuban kultuuriperintö, joka on peräisin niiltä orjilta, jotka ja 1700-luvulla tuotiin saarille työvoimaksi ei ole kadonnut. Kuuban historia ulottuu kauas aikaan ennen Castroa, Che Guevaraa ja Kolumbusta aikaan, jolloin espanjalaiset valloittivat Latinalaisen Amerikan. Kuitenkin Kuuba nykyisellään voi olla häviämässä. Matkaseurue koostuu niin lääkäreistä, matemaatikoista, teologeista kuin historioitsijoista ja juristeista. Huolella valitut matkakohteet, asiantuntijaluennoitsijat ja akateeminen matkaseura yhdistettynä mukavaan matkustusmuotoon luovat erinomaiset puitteet elämykselle. On vaikeaa olla ihastumatta Kuuban ja sen rikkaaseen luontoon, kulttuuriin, rakennustaiteeseen, mereen ja rantoihin, puhumattakaan itse kuubalaisista. Sivu 1/13

2 PÄIVITTÄINEN MATKAOHJELMA Kuuba on pokkeuksellisen mielenkiintoinen matkakohde. Minne Karibialla menetkin, huomaat, että kaikki on toisin. Siellä eletään Karibian rytmissä ja nauru on herkässä. Perinteinen kuva hohtavan valkoisista palmurannoista ja turkoosinsinertävästä merestä on täyttä totta. Samalla tarjoaa sisämaa sademetsiä ja laajan kirjon eri kasvi- ja eläinlajeja, joita ei muualta löydy. Päivä 1: Helsinki Havanna (1.3.) Kokoonnumme Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta aikainen lähtö KLM:n lennolla Amsterdamin kautta Havannaan. Saavumme Kuubaan myöhään iltapäivällä ja siirrymme kentältä hotelliin, jossa syömme tervetuliaisillallisen. Ennen illallista professori Peltola luennoi aiheesta Che Guevara, kollega Argentiinasta. Matkallemme osallistuu lääketieteellisen tiedekunnan Vuoden Alumni 2012, infektiotautiopin professori ja trooppisten tautien asiantuntija Heikki Peltola. Hän on tutkinut paljon lasten vaikeita infektioita, myös kehitysmaissa, ja julkaissut tuloksiaan lääketieteen arvostetuimmissa lehdissä. Kuuba on Peltolalle tuttu hän on jopa tavannut Fidel Castron ja osallistujilla on ilo kuulla kolme Peltolan luentoa matkan aikana. Matkalle mukaan tulee myös paikallinen Kuuban asiantuntija, kuubalainen professori ja tutkija Eric Martínez. Hän työskentelee parhaillaan Pedro Kouri Institute of Tropical Medicinessä Havannassa. Parempaa paikallistuntijaa emme voisi toivoa. Kohteissa vierailujen aikana esityksistä vastaavat paikalliset englanninkieliset oppaat. Kaikista käytännön asioista vastaa Alumniyhdistyksen toiminnanjohtaja Pia Österman. Päivä 2: Che Guevaran kaupunki Santa Clara Cienfuegos (2.3.) Lähdemme hotellista aamiaisen jälkeen ja ajamme Santa Claran kaupunkiin. Kaupunki tunnetaan Che Guevaran kaupunkina. Täällä hänen määrällisesti alivoimaiset sissijoukkonsa pysäyttivät Batistan vastahyökkäyksen vuonna Taistelu käänsi sodan kulun. Lounaan jälkeen käymme mahtavalla Che monumentilla, mausoleumissa ja museossa. Sitten ajamme Cienfuegosiin, jossa aluksemme Serenissima odottaa meitä. Purettuamme laukkumme syömme illallisen. Päivä 3: Cienfuegos -kaupunkikävely (3.3.) Cienfuegos sijaitsee Kuuban etelärannikolla ja siellä asuu noin asukasta. Kaupunkia pidetään yhtenä maan mielenkiintoisimmista sen erikoisen arkitehtuurin ja sijainnin ansiosta Karibianmeren ison lahden poukamassa. Cienfuegos on yksi Kuuban tärkeimmistä rannikkokaupungeista ja se on erityisesti aikana ennen vallankumousta saavuttanut vaurautensa sokerituotannosta, lannotteista, öljynjalostuksesta, kalastuksesta sekä hedelmä- ja tupakkakaupasta. Tämä on matka, jota ei voi jättää kokematta! Kaupunkikierroksemme vie meidät Cienfuegosin UNESCON maailman perinnöksi lueteltuun vanhaan kaupunginosaan. Kävelemme Paseo del Prado pääkatua kauniille Parque Marti -torille, jossa on aivan oma riemukaarensa. Sivu 2/13 Sivu 3/13

3 Käymme Tomas Terry -teatterissa vuodelta 1895 tyylikkäine kattomaalauksineen ja parvekkeineen, jossa muun muassa Caruso on esiintynyt. Tämä yhä käytössä oleva teatteri on yksi Latinalaisen Amerikan vanhimpia. Käymme kaupungin katedraalissa ja koemme ihmeellisen kasvitieteellisen puutarhan, jossa on yksi maailman suurimmista palmukokoelmista. Kaupunkikierroksemme päättyy ylelliseen sokeriparonin palatsiin, josta ajamme takaisin laivaan lounaalle. Iltapäivä on vapaa omatoimiselle tutustumiselle. Syötyämme illallisen kuubalainen orkesteri viihdyttää meitä Andrea Loungessa. Sen jälkeen Serenissima suuntaa kohti Trinidadia. Päivä 4: Trinidad (4.3.) Varhain aamulla voivat halukkaat käynnistää aamun yhteisellä ohjatulla liikuntatuokiolla etukannella. Aamiaisen jälkeen jätämme laivan ja lähdemme kaupunkikävelylle Trinidadiin Kuuban ehkä kauneimpaan kaupunkiin, jossa auringonvalo maalaa värit ainutlaatuisesti. Alkuperäiset mukulakivikadut ja pastellinväriset talot antavat vaikutelman kuin aika olisi pysähtynyt viisisataa vuotta sitten. Myös Trinidad on lueteltu Unescon maailmanperintökohteeksi. Kaupunki toimi luvulta 1800-luvulle sokeri- ja orjakaupan keskuksena. Kaupungin sydämessä sijaitsevat talot, Plaza Mayo, useat palatsit ja leveät bulevardit todistavat kaupungin suuruusajasta. Sitten palaamme laivaan lounaalle. Iltapäivän aikana matkaamme kohti Santiago de Cubaa ja kuulemme ennen illallista professori Peltolan luennon: Orjakauppa, musiikki ja infektiot. Päivä 5: Siirtomaakaupunki Santiago de Cuba (5.3.) Maan toiseksi suurinta asukkaan kaupunkia Santiago de Cubaa kutsutaan Kuuban salaiseksi pääkaupungiksi. Santiago de Cuba ei koskaan amerikkalaistunut, kuten Havanna, mistä syystä kaupunki on säilyttänyt aidon viehätyksensä ja rikkaan historiallisen arvonsa. Kaupunki on rakennettu terasseille. Viehättävät talot rautakaltereineen ja puisine kaiteineen kietoutuvat rinteille mahtavan vuoristomaiseman (Sierra Maestra), syvänsinisen meren upeiden uimarantojen ja huojuvien palmujen ympäröimänä. Lounaan jälkeen lähdemme kaupunkikierrokselle. Näemme niin yksinkertaiset korttelit kuin mahtavat siirtomaahuvilat ja palatsit. Ajamme historialliseen keskustaan, jossa ohjelmaan sisältyy käynti Diego Vela zquen talossa. Pysähdymme hetkeksi myös Bacardin perheen palatsilla. Täällä kyseinen perhe käynnisti rommin tuotannon. Seuraava pysähdys on Plaza de la Revolution isoine kenraali Maceon monumentteineen. Sitten vierailemme kunnianarvoisessa Casa de la Trova musiikkikahvilassa. Jos meillä on onnea, saatamme kuulla musiikkia ennen kuin matkaamme takaisin illalliselle. Päivä 6: Vallankumouskaupunki Santiago de Cuba (6.3.) Halukkaat voivat jälleen käynnistää aamun yhteisellä, ohja- tulla liikuntatuokiolla etukannella. Aamiaisen jälkeen jatkuu kierroksemme Santiago de Cubassa. Ensimmäinen pysähdys on Moncada varuskunta. Tämä kaupungin ehkä tunnetuin rakennus toimii nykyään Kuuban vallankumouksen historialle omistettuna museona. Santiago de Cubaa kutsutaan Kuubassa vallankumouskaupungiksi koska Castron vallankumous Batistan hallinon kukis- tamiseksi alkoi täällä. Vaikka hyökkäys epäonnistui, se johti 26:s kesäkuuliikkeen perustamiseen, joka puolestaan lopulta johti diktaattori Batistan kukistumiseen. Museon jälkeen ajamme San Pedro dela Rocan linnakkeeseen, joka tunnetaan myös Castillo del Moro nimellä. Tämäkin matkakohde on lueteltu Unescon maailmanperinnöksi. Jatkamme tärkeälle monumentaaliselle kuubalaiselle hautausmaalle Cementario de Santa Ifigenia, joka on peräisin 1800-luvun lopulta. Hautausmaalla on useita kauniita ja vaikuttavia hautamonumentteja ja täällä sijaitsee myös kansallissankari Martisin hauta. Ifgeniaan on haudattuina useita Kuuballe tärkeitä henkilöitä, kuten kesäkuuliike 26:nnen vallankumouksellisia. Syömme lounaamme kauniissa Hotelli Casa Granadassa, jonka jälkeen iltapäivä on varattu omatoimiselle tutustumiselle. Alkuillasta jatkamme risteilyä Kuuban kaunista rannikkoa pitkin. Sivu 4/13 Sivu 5/13

4 Päivä 9: Hemingwayn jalanjäljissä Havannassa (9.3.) Aamiaisen jälkeen jätämme Serenissiman ja aloitamme tämän Ernst Hemingwaylle omistetun päivän ajamalla linja-autolla Hemingwayn talolle, jonka nimi on Finca Vigia. Se sijaitsee San Francisco de Paulassa, vaatimattomassa esikaupungissa aivan Havannan ulkopuolella. Täällä Hemingway asui vuodesta 1939 vuoteen Hänen kuolemansa jälkeen talo luovutettiin lähes koskemattomana Kuuban kansalle. On todella erikoinen kokemus käydä hänen kotonaan sisustus, kaikki hänen kirjansa ja vaatteensa ovat paikallaan aivan kuin hän tulisi kotiin hetkenä minä hyvänsä. Teemme kävelyn puutarhassa, jossa hänen veneensä Pilar ja kissahautausmaansa sijaitsevat. Jatkamme matkaa pieneen hurmaavaan kalastajakylään nimeltä Cojimar. Täällä Hemingway piti alustaan. Alkuksen kippari Georges Fuentes oli esikuvana kalastaja Santiagolle kirjassa Vanhus ja Meri. Kylässä on myös pronssinen rintakuva kuuluisasta kirjailijasta ja täällä syömme maukkaan lounaan tunnetussa kalaravintolassa, jonka ruokalistalla on ollut samoja ruokalajeja jo vuodelta Jatkamme tutustumalla kirjailijan suosikki kapakoihin La Bodequita del Medion ja La Floridatan, missä hän tapasi juoda jääkylmät Daiquirinsa. Palattuamme Havannaan tutustumme Ambos Mundos Hotelliin, joka on tyyliltään klassinen siirtomaakauden tuote vuodelta Täällä vanha ilmapiiri suorastaan huokuu seinistä. Hotelli oli Hemingwayn suosikkihotelli kun hän ensi kertaa saapui Kuubaan. Huone nro 511, jossa hän muun muassa kirjoitti kirjan Kenelle kellot soivat, on säilytetty museona. Päivän päätteeksi ajamme omalle hotellillemme, kirjaudumme sisään ja syömme illallisen. Päivä 7: Bahia de Nipe rantaelämyksiä (7.3.) Ankkuroimme kauniiseen Bahia de Nipe -lahteen. Täällä Kolumbus nousi maihin löydettyään suuren saaren, jonka nimeksi myöhemmin tuli Kuuba. Hienot rannat ja kristallinkirkas vesi kutsuvat rentoutumaan ja uimaan. Iltapäivä on varattu rantaelämyksille. Saamme nauttia auringosta ja uintiretkistä. Alkuillasta palaamme laivaan ja jatkamme matkaamme kohti pääkaupunki Havannaa. Päivä 8: Rentoutumista merellä (8.3.) Ollessamme merellä jokaisella on aikaa rentoutua ja nauttia. Nyt on aikaa auringonottoon, vilvoitteluun jacuzzissa, lukemiseen ja seurusteluun. Halukkaille on mahdollista järjestää yhteinen liikuntatuokio etukannella. Iltaisin laivan pianisti viihdyttää meitä Andrea Loungessa. Ennen meripäivän päättymistä illalliseen saamme kuulla professori Peltolan luennon Aëdes aegypti, silmälääkäri Carlos Finlay ja keltakuume. Sivu 6/13 Sivu 7/13

5 Päivä 10: Havanna -kaupunkikierros sekä Cabaret Tropicana (10.3.) Syötyämme aamiaisen olemme valmiit tutustumaan Havannan miljoonakaupunkiin. Kaupunkikierros antaa meille hyvän kuvan värikkäästä pääkaupungista. Oppaamme tutustuttaa meidät kaupungin kuuluisimpiin paikkoihin niin suuriin kuin pieniinkin. Turisteille tutumpien paikkojen lisäksi pääsemme myös kurkistamaan paikallisten havannalaisten elämään. La Habana Vieja (Vanha Havanna) on saamassa takaisin rakennustaiteellisen kauneutensa, kiitos innokkaan restaurointityön. Sekin on Unescon maailmanperintölistalla. Kierroksemme alkaa kaupungin historiallisesta osasta ja kulkee mahtavien torien Plaza de Armas ja Katedraalitorin kautta. Tutustumme San Cristobalin katedraaliin kauniine barokkijulkisivuineen ja saamme ihailla Plaza de Armasin historiallisia rakennuksia. Jatkamme tutustumalla El Morro ja La Cabana linnakkeisiin, joista on erinomaiset näkymät kaupunkiin. Käymme sikarikaupassa, jossa näemme kuinka sikarit pyöritellään ja teemme käynnin rommimuseossa Museo del Ron maistiaisineen. Tämän jälkeen omakustanteinen lounas. Havanna on elävä amerikkalaisten autojen museo. Kaupungissa on lukematon määrä hyvin hoidettuja dollarihymyjä 1950-luvulta. Minne katseen vain kääntää näkee vanhan Letukan, Buickin, Pontiacin, Hudsonin tai Plymarin. Iltapäivällä teemme ajelun näillä unelma-autoilla. Luvassa on ainutlaatuinen kokemus, kun nojaamme auton reunustaan ja nautimme matkasta, joka tarjoaa niin kulttuuria kuin historiaa. Vierailemme Hotelli National de Cubassa ja nautimme upeista näkymistä ja tutustumme, tottakai, sen Hall of Fameen nähdäksemme ketkä kuuluisuudet täällä ovat asuneet. Pysähdymme myös torille, joka kuuluu mailman suurimpiin: Plaza de la Revolucio n (vallankumoustori). Tämän jälkeen ajamme hotellille levähtämään. Cabaret Tropicana! Legendaarinen ja maailmankuulu yökerho. Lukuun ottamatta rulettipöytiä mikään ei ole muuttunut sitten vuoden 1939, jolloin yökerho avattiin. Show on näytetty sen jälkeen lähes joka ilta myös vallankumousvuosina. Show on kaikkea sitä mitä kuubalaiset rakastavat; kaksikymmenhenkinen orkesteri avaa näytöksen, minkä jälkeen värikkäissä asuissa esiintyvät tanssijat luovat karnevaalitunnelman maan kuuluisimmassa cabaressa. Show alkaa kello ja jatkuu amfiteatterissa taivaan alla. Syömme jäähyväisillallisen ennen illan esitystä. Rumban askeleet Päivä 11: Havanna Helsinki (11.3.) Lennämme Havannasta lounasaikaan tai iltapäivästä KLM/Air Francen lennolla Amsterdamin ja Pariisin kautta. Saavumme Helsinkiin 12. maaliskuuta iltapäivällä tai alkuillasta. Sivu 8/13 Sivu 9/13

6 M/S SERENISSIMA M/S Serenissima aloitti kunnioitettavan uransa Hurtigrutenin reitillä Norjan rannikolla 1960-luvulla. Vuonna 2003 tehdyn perusteellisen remontin aikana alus muutettiin perinteiseksi risteilyalukseksi, ja vuonna 2013 alus uudistettiin täysin. Serenissiman koko ja syvyys tekevät mahdolliseksi sen, että laiva pääsee suoraan keskelle historiallisia kaupunkeja ja pienempiinkin satamiin, joihin suuret risteilyalukset eivät pääse. Laiva tarjoaa reilulle sadalle matkustajalle aistikkaan, kustavilaiseen tyyliin sisustetun ympäristön sekä korkeatasoista palvelua. Herkulliset ateriat aamiais- ja lounasbuffetit sekä pöytiin tarjoillun illallisen tarjoaa koulutettu miehistö aluksen ruokasalissa. Hytit on varustettu mukavuuksin. Aluksesta saa tietoa sen kotisivuilta ja aluksen kaavakuva on tämän esitteen lopussa. Hurtigrutenin tuntija on koonnut yhteen laivasta pienen historiikin ja lisännyt siihen uusia kuvia osoitteessa: captainsvoyage.com/hurtigruten/serenissima---harald-jarl.html. Executive Suite Owner Suite MATKA-AIKATALU 1.3. Helsinki Havanna 2.3. Che Guevaaran kaupunki Santa Clara - Cienfuegos 3.3. Cienfuegos -kaupunkikävely 4.3. Trinidad 5.3. Siirtomaakaupunki Santiago de Cuba 6.3. Vallankumouskaupunki Santiago de Cuba 7.3. Bahia de Nipe 8.3. Rentoutumista merellä 9.3. Hemingwayn jalanjäljissä Havannassa Havanna-kaupunkikierros sekä Cabaret Tropicana Havanna- Helsinki Junior Suite Deluxe Stateroom LENTOAJAT (KL + AF) 1.3. Helsinki Amsterdam Havanna, aamu 1.3. ip Havanna Pariisi Amsterdam Helsinki, lounasaika ilta Superior Stateroom Standard Stateroom Standard Single Inside cabin Huomioikaa ystävällisesti kuvien olevan viitteellisiä, sisustus on hyttikohtainen. Sivu 10/13 Sivu 11/13

7 HINNAT Hintaan sisältyvät lentomatkat sekä kaikki lentoverot, viisumit sekä Kuuban maastapoistumismaksu, risteily valitsemassasi hyttiluokassa, täyshoidon aluksella ruokajuomineen (viini, olut, alkoholittomat juomat), juomarahat miehistölle laivalla ja kuljetukset sekä retket ohjelman mukaisesti (kuten vierailun Hemingwayn kotimuseossa ja legendaarisen Cabaret Shown Tropicana yökerhossa) sekä suomalaisen matkanjohdon ja luento-ohjelman. Lisäksi matkan hinta sisältää kolme (3) hotelliyötä Havannassa, täysihoidon Havannassa, juomat poisluettuina. Poikkeuksena lounas matkan 10. päivänä sekä ateriat paluupäivänä. Pidätämme oikeuden matkaohjelman muutoksiin. M/S SERENISSIMA Hyttiluokka Hinta/hlö euroissa Lisämaksu mikäli soolona tuplahytissä Executive Suite Owners Suite Junior Suite Deluxe Stateroom Superior Stateroom Standard Stateroom Standard Single Sisäpuolen hytti kahdelle Sisäpuolen hytti yhdelle ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautumiset ja tiedustelut ystävällisesti sähköpostitse projetktivastaava Liisa Suonsivulle, Lisätietoa puhelimitse numerosta Jätä viesti niin otamme yhteyttä. Lisätietoja myös numerosta Ilmoittautumismaksu on 500 euroa. Loppulasku lähetetään noin kuusi viikkoa ennen lähtöpäivämäärää. Viimeinen ilmoittautumispäivä PERUUTUSKULUT Ilmoittautumishetkestä lähtien: 500 /hlö päivää ennen matkaa 25 % matkan hinnasta päivää ennen matkaa 50 % matkan hinnasta Tämän jälkeen 100% matkan hinnasta. Matkan toteutumiselle edellytämme 60 ilmoittautunutta. ROKOTTEET Rokotteiden vaatimukset ja suositukset muuttuvat maasta riippuen jatkuvasti. Pyydämme kääntymään lääkärin tai terveyskeskuksen puoleen ajantasaisen tiedon saamiseksi. Suosittelemme tarkistamaan polio- ja jäykkäkouristusrokotteiden voimassaolon sekä havrix- tai twinrixrokotteen ottamista hepatiittia vastaan. Lisätietoa: VAKUUTUKSET Kuuban matkalla edellytetään todistus voimassaolevasta sairasvakuutuksesta. Yleensä tämä sisältyy tavalliseen kotivakuutukseen. Ota kotivakuutuksesi kantakortti mukaan. Suosittelemme tarkistamaan, että matkavakuutus on voimassa ja varmistamaan, että vakuutuksen peruutusturva on voimassa. Sivu 12/13 Sivu 13/13

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä. Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN *, **, **, , JA

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN *, **, **, , JA HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN 13.-19.4.*, 15.-21.5.**, 1.-7.8.**, 22.-28.8., 3.-10.9. JA 14.-20.9.2017 Hurtigruten on Norjan rannikon alkuperäinen laivareitti, joka

Lisätiedot

IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016

IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016 IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016 Limerick - Galway - Westport - Sligo - Vihreän saaren kierroksella matkataan kauniissa maisemissa, osin paljon kehuttua "Wild Atlantic Way" -reittiä

Lisätiedot

Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam

Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam 15.11-29.11.2014 Tässä se vihdoin tulee! Matkaohjelma, jonka valmistuminen kesti kauemmin kuin talon rakentaminen. Guyanas on pioneerimatka Etelä-Amerikkaan, poluille,

Lisätiedot

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA *, , , , , , JA

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA *, , , , , , JA HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA 13.-19.4.*, 15.-21.5., 1.-7.8., 17.-24.8., 22.-28.8., 3.-9.9., 8.-15.9. JA 14.-20.9.2017 Hurtigruten on Norjan rannikon alkuperäinen laivareitti, joka on jo vuodesta

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille

Luomuviinimatka Andien juurille Luomuviinimatka Andien juurille 24.02. - 08.03.2017 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä. Matkamme alkaa

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Matkaoppaana legendaarinen Italian asiantuntija Silja Tuominen Matkaemäntänä Hanna Ekola, musiikissa Hannan tilaisuuksissa mukana

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km

Lisätiedot

Hyvä tietää. Uusi-Seelanti. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Uusi-Seelanti. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Uusi-Seelanti Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Uudesta-Seelannista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Wellington Englanti ja maori Kristinusko ja Uudenuseita Seelannin pienempiä dollari

Lisätiedot

Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013

Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013 Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013 Kohteina: Brother Islands, Daedalus ja Elphinstone Divetravel Finland kutsuu sinut mukaan maailman luonnonkauneimmille sukellusvesille! Suuntaamme Egyptin

Lisätiedot

GRAN CANARIA

GRAN CANARIA GRAN CANARIA 26.9.-3.10.2016 POHJOISRANNIKKO Toinen vähän pidempi saarikierroksemme suuntautui pohjoisrannikolle reittiä Las Palmas Moya - Santa Maria de Guia Playa de las Nieves. Monta mielenkiintoista

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016

MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016 MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016 Yksi Maltan suurimmista vetonauloista on saarivaltion ympärillä vellova meri, joka vetää ihmisiä saarelle nauttimaan upeista maisemista ja kirkkaista vesistä. Maltan pitkä

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden ME RAKASTAMME MERTA Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden Mistä alus lähtee? Lindenin kotisatama on Halkolaituri Pohjoisrannassa. Mikä on ryhmän maksimikoko Lindenillä? Lindenillä voimme ottaa kyytiin

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

HISTORIALLINEN RETKI KUOLAN NIEMIMAALLE SALLA PETSAMO MUURMANSK

HISTORIALLINEN RETKI KUOLAN NIEMIMAALLE SALLA PETSAMO MUURMANSK HISTORIALLINEN RETKI KUOLAN NIEMIMAALLE SALLA PETSAMO MUURMANSK 1. YLEISTIEDOT Aika: Retki toteutetaan 13.7. - 17.7.2016 Reitti: Keuruu-Jyväskylä-Kangasniemi-Kontiomäki-Salla-Alakurtti-Kantalahti-Muurmansk-

Lisätiedot

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Vuoden 2015 World Dairy Expo ammattimatka lähestyy. Matkan pituus on kahdeksan päivää. Ohjelman mukaan matkaan sisältyy yhteensä 8 tilavierailu,

Lisätiedot

DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA

DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA Lomasi alkaa pian. Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllistä tietoa risteilystä. Mukavaa matkaa! Päivä 1: Dubai Päivä 2: Abu Dhabi Päivä 3: Merellä Päivä 4: Khor Fakkan

Lisätiedot

Hyvä tietää. Brasilia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Brasilia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Brasilia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Brasiliasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Brasilia 201 milj. Portugali Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen ja lukuisia muita uskontoryhmiä

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

aquablue Charter teemapurjehduksia yrityksille 2012

aquablue Charter teemapurjehduksia yrityksille 2012 aquablue Charter teemapurjehduksia yrityksille 2012 Ottakaa irtiotto kaupungin hälystä ja jättäkää stressi laiturille. aquablue Charter vie teidät äänettömin purjein virkistävälle merelle suoraan Helsingin

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Ecuadorin luontomatka ja Galapagos-risteily 9.-19.11.2016

Ecuadorin luontomatka ja Galapagos-risteily 9.-19.11.2016 Ecuadorin luontomatka ja Galapagos-risteily 9.-19.11.2016 Ecuadorin vuoristo- ja sademetsäalueet sekä tarunomaiset Galapagossaaret ovat monen luontomatkailijan haaveena. Tällä matkalla tutustutaan niin

Lisätiedot

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA

Lisätiedot

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rooma Noin 61 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia 90%, muslimeja 2%, muita uskontoja

Lisätiedot

Kokoontuminen hotelliimme Brisbanessa. Yhteinen päivällinen kello 19:00 mennessä saapuneille.

Kokoontuminen hotelliimme Brisbanessa. Yhteinen päivällinen kello 19:00 mennessä saapuneille. Tongatapu Tyynen valtameren saaristo 28.3-17.4.2014 27.3-16.4.2015 Unohda Ahvenanmaan saaristo ja lähde suuremmille vesille. Tongatapu on vertaansa vailla oleva saariseikkailu, jonka perusajatus on nähdä

Lisätiedot

Hyvä tietää. Peru. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Peru. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Peru Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Perusta Pääkaupunki Asukasluku Kielet Lima 29,8 milj. Quechua ja espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen Sol Tällä sivulla on

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

KEVÄÄN 2017 RETKIOHJELMA

KEVÄÄN 2017 RETKIOHJELMA 02 Helmikuu 2017 TO 9.2.2017 Salinas de San Pedro SÄÄVARAUS Luvassa on lintubongarin ja hiekkadyynejä rakastavan luontoretki. Luonnonsuojelualue Salinas de San Pedro on 6 km pitkä hiekkadyyni- ja suolajärvialue

Lisätiedot

Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh.

Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh. Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh. 092340 4400 Matkan hinta: 1360 / hlö, kun vähintään 20 lähtijää

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin Elohopeakerhon matkaohjelmat 2008. Tervetuloa!

Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin Elohopeakerhon matkaohjelmat 2008. Tervetuloa! Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin Elohopeakerhon matkaohjelmat 2008 Tervetuloa! Hyvä elohopeakerholainen Kädessäsi on Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin ja Matkatoimisto Matkapoikien ensimmäinen tiedote elohopeakerholaisille

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään

Lisätiedot

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA PELIT KESKUSKENTÄLLÄ Ilmoittautumiset 27.4. 2015 mennessä Tervetuloa TUL Veteraanipäiville kauniiseen, ystävälliseen ja rehelliseen

Lisätiedot

Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry

Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry JÄSENMATKA ISLANNIN IHMEITÄ SAAGOJEN SAARELLA Matka-aika: la 7.9. ke 11.9.2013 Islanti on meille monelle pitkäaikainen haave pääsisinpä käymään. Nyt tämän haaveen

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

KoneAgria Tampereella Majoitustarjonta

KoneAgria Tampereella Majoitustarjonta KoneAgria Tampereella 12.-14.10.2017 Majoitustarjonta Scandic Tampere City Tampereen keskustassa heti rautatieasemaa vastapäätä sijaitseva Scandic Tampere City tarjoaa rennon hotellivierailun. Rautatieasemalta

Lisätiedot

noraplan valua INNOITUS SUORAAN LUONNOSTA TÄYDELLINEN LATTIANNE

noraplan valua INNOITUS SUORAAN LUONNOSTA TÄYDELLINEN LATTIANNE noraplan valua INNOITUS SUORAAN LUONNOSTA TÄYDELLINEN LATTIANNE Kuvittele lattia, joka tuo luonnon kauneuden ja alkuperäisyyden tiloihisi. Lattia, joka säteilee lämpöä, valoa ja rauhaa. Ajattele täydellistä

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Punkaharju Tuunaansaari Saimaan regatta järjestetään lauantaina heinäkuun 2. päivä Punkaharjun Tuunaansaaressa. Tuunaansaaren Lomakeskusalue tarjoaa loistavat

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Tunnelma on rento mutta tehokas!

Tunnelma on rento mutta tehokas! Kokoukset ja juhlat Kokoukset Tunnelma on rento mutta tehokas! Oli oikeastaan neronleimaus järjestää kokous muualla kuin omassa konttorissa. Ne silmiä häikäisevät loistoputket ja epämukavat tuolit eivät

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE VIIKKO-OHJELMA Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE VIIKKO-OHJELMA Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE VIIKKO-OHJELMA 2016 2017 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (14:30-16:30) ma, ti (9:00-11:00) su, to Tutustu Lapin luontoon moottorikelkkaillen.

Lisätiedot

Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan!

Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan! Euroopan mielenkiintoisimpia kaupunkikohteita! Venäjän toiseksi suurin kaupunki, entinen Venäjän keisarikunnan pääkaupunki 1712-1918 Dramaattinen historia kolme maailmansotaa ja kolme vallankumousta UNESCON

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

KARIBIAN-RISTEILY MSC OPERALLA

KARIBIAN-RISTEILY MSC OPERALLA KARIBIAN-RISTEILY MSC OPERALLA TIETOA RISTEILYSTÄSI Lomasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllistä tietoa risteilystä. Hyvää matkaa! Päivä 1: Lento Helsinki Havanna Päivät 1 2: Varadero

Lisätiedot

Hyvä tietää. Chile. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Chile. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Chile Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Pääkaupunki Asukasluku Kieli Santiago 17,2 milj. Espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisuus Chilen peso 736.905 km2 Tällä sivulla on

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN JÄSENMATKA KAUNIISEEN KOILLIS-ITALIAAN Matka-aika: su 17.4. - pe 22.4.2016 SUORALLA LENNOLLA LAPPEENRANNASTA

ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN JÄSENMATKA KAUNIISEEN KOILLIS-ITALIAAN Matka-aika: su 17.4. - pe 22.4.2016 SUORALLA LENNOLLA LAPPEENRANNASTA ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN JÄSENMATKA KAUNIISEEN KOILLIS-ITALIAAN Matka-aika: su 17.4. - pe 22.4.2016 SUORALLA LENNOLLA LAPPEENRANNASTA Matkamme vie meidät Koillis-Italian kauniisiin maisemiin. Kohteenamme

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Pohjois-Italian kauneimpiin paikkoihin

Kulinaarinen luomuviinimatka Pohjois-Italian kauneimpiin paikkoihin Kulinaarinen luomuviinimatka Pohjois-Italian kauneimpiin paikkoihin 16.09. - 22.09.2017 Bozen, Jenesien, Verona, Garda-järvi tarkoittaa mahtavia maisemia, hyvää ruokaa ja luomuviinejä sekä paljon kulttuuria

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

TERVETULOA MATKALLE MUKAAN!

TERVETULOA MATKALLE MUKAAN! METO RY:N JA AGROLOGIEN LIITON JÄSENMATKA: ALKUKESÄN LUONTOELÄMYS HUIPPUVUORET JÄÄKARHUN KUNINGASKUNTA MATKA-AIKA: keskiviikko 8.6. sunnuntai 12.6.2016 Norjan kuningaskuntaan kuuluvat Huippuvuoret sijaitsevat

Lisätiedot

KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi , San Diego

KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi , San Diego KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi 27.6.-1.7.2016, San Diego Tervetuloa kanssamme Esrin kansainväliseen käyttäjäkonferenssiin 2016! Maailman suurin paikkatietotapahtuma, Esri User Conference

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

PORTUGALIIN LISSABONISTA PORTOON 12. 19.4.2016

PORTUGALIIN LISSABONISTA PORTOON 12. 19.4.2016 PORTUGALIIN LISSABONISTA PORTOON 12. 19.4.2016 Portugali kiehtoo erilaisuudellaan ja monipuolisuudellaan. Portugalin kohta 900-vuotisen historian aikaisen rakennustaiteen monumenttien rikkaus on hämmästyttävän

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

La Gomera

La Gomera La Gomera 31.1.- 7.2.2017 Meno: D8 510 - NORWEGIAN AIR INTERNATIONAL LTD ti 31.1.2017 Helsinki- Teneriffa (Reina Sofia) klo 10:40-15:05 Paluu: D8 511 - NORWEGIAN AIR INTERNATIONAL LTD ti 7.2.2017 Teneriffa-

Lisätiedot

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. JÄSENTIEDOTE 2011 1 Kuva: Jari Matikainen SUKUSEURAN 10-VUOTIS JUHLALOUNAS perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. Tervetuloa sukuseuramme 10-vuotis juhlalounaalle Pajarinhoviin

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Albatros Travel on järjestänyt Sielukas Kuuba matkoja useita vuosia ja järjestää nyt RIL Senioreille oman ryhmämatkan.

Albatros Travel on järjestänyt Sielukas Kuuba matkoja useita vuosia ja järjestää nyt RIL Senioreille oman ryhmämatkan. Sielukas Kuuba Albatros Travel on järjestänyt Sielukas Kuuba matkoja useita vuosia ja järjestää nyt RIL Senioreille oman ryhmämatkan. Kiertomatkalla tutustumme mm. Havannaan ja Trinidadiin, ja siihen sisältyy

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Kuubalaisten välittömyys ja rento elämänasenne tarttuvat helposti myös lomailijaan.

Kuubalaisten välittömyys ja rento elämänasenne tarttuvat helposti myös lomailijaan. Kohdeopas Havanna Havanna Havanna on charmikas yhdistelmä rapistunutta kauneutta ja riemukasta elämäniloa. Havannan Vanhankaupungin kauniisti restauroitujen rakennusten arkkitehtuuri kertoo Kuuban siirtomaaisäntien

Lisätiedot

SIELUKAS KUUBA. RIL-seniorit Kuubassa lokakuussa 2016

SIELUKAS KUUBA. RIL-seniorit Kuubassa lokakuussa 2016 SIELUKAS KUUBA RIL-seniorit Kuubassa lokakuussa 2016 Varhain 17.10.2016 kokoontui Helsinki Vantaan lentoasemalle 13 RIL-senioreiden pariskuntaa ja Albatross-matkatoimiston opas päämääränään Kuuban Havanna,

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Hyvä tietää. Etelä-Afrikka. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Etelä-Afrikka. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etelä-Afrikka Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etelä-Afrikasta Pääkaupunki Kielet Asukasluku Pretoria Kristinusko ja erilaisia afrikkalaisia uskontoja 11 virallista kieltä esimerkiksi:

Lisätiedot