PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI"

Transkriptio

1 PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI Helsingin ja Tampereen yliopiston alumnit järjestävät yliopistomatkan Pariisiin Helsingin ja Tampereen yliopiston alumnit tekevät ainutlaatuisen matkan Pariisiin syyskuussa Matka on suunniteltu yhdessä filosofian tohtori Kristina Rankin kanssa, joka on tutkinut suomalaisia Ranskassa. Hän toimii matkan suomenkielisenä oppaana. Vaikka Pariisi onkin erittäin ranskalainen pääkaupunki, on se samalla ympäri maailmaa tulleiden opiskelijoiden ja opettajien globaali kohtaamispaikka. Historian, taiteen, kirjallisuuden, muodin ja gastronomian ohella lukuisilla korkeakoululaitoksilla ja yliopistoilla on aina ollut ja on edelleen merkittävä osa pariisilaisessa elämänmenossa. Pariisi on ollut myös suomalaisille tärkeä opinahjo kautta aikojen. 1/5

2 Tällä matkalla koemme ennen kaikkea vasemman rannan intellektuellin ilmapiirin. Tutustumme eri korkeakoululaitoksiin (Sorbonne, Collège de France, École Normale Supérieure, École Nationale d Administration, École de Guerre), käymme muun muassa Sorbonnen perinteisessä yliopistossa ja teemme mittavia kaupunkikävelyjä. Tapaamme kiinnostavia suomalaisia ja ranskalaisia opiskelijoita, professoreita sekä muiden alojen edustajia. Matkaan kuuluu yhteisiä illallisia klassisissa ravintoloissa ja mahdollisuus nauttia kaupungin rikkaasta kulttuuritarjonnasta. päivittäinen MATKAOHJELMA 1. PÄIVÄ: Helsinki pariisi (ke 11.9.) Lennämme työpäivän päätteeksi Helsingistä Pariisiin. Laskeudumme Charles de Gaullen lentokentälle klo paikallista aikaa, suuntaamme bussilla Seinen vasemmalle rannalle 5:een arrondissementiin, jossa majoitumme hotelliimme Hôtel André Latin iin (***) rue Gay-Lussacilla, joka sijaitsee kävelyetäisyydellä Luxembourgin puistosta ja Panthéonista. Illalla meidät otetaan vastaan Suomen suurlähetystössä Place de la Finlandella, jonka jälkeen Pariisin yöelämä kutsuu! 2/6

3 Université de Paris Sorbonnen yliopisto 2. PÄIVÄ: Sorbonne Quartier latin (to 12.9.) 1200-luvulla perustettu Sorbonnen yliopisto on maailmankuulu oppilaitos, jossa jopa Turun piispa Olavi Maununpoika hoiti rehtorin virkaa. Useiden yliopistouudistusten jälkeen Sorbonne on jakaantunut eri yliopistoiksi, joilla kaikilla on oma profiilinsa, maineensa ja sijaintinsa ympäri kaupunkia. Aamupäivällä tutustumme Place de la Sorbonnella sijaitsevaan vanhaan päärakennukseen, sen Cour d honneuriin, vanhaan amfiteatteriin eli luentosaliin, tapaamme kirjallisuustieteen professori Sylvain Briensin (Sorbonne Université, Études Nordiques), joka on aiemmin opiskellut Linköpingissä. Kuulemme yliopiston historiasta ja nykytilanteesta sekä pohjoismaisista kirjailijoista Pariisissa. Sorbonnen yliopistolla on mahdollisuus nauttia lounasta opettajien kahvilassa. Lounastauon jälkeen piipahdamme viereisessä Collège de Francessa, jonka perusidea oli olla Sorbonnen vastavoima ja täysin erilainen yliopisto. Tässä yliopistossa ei ole opiskelijoita, vaan ainoastaan tutkimusta tekeviä professoreita ja yleisölle avoimia luentoja. 3/6

4 École Militaire Ranskan sotakorkeakoulu Iltapäivällä voi vierailla omalla ajalla esimerkiksi Suomen Instituutissa Rue des Écoles illa, keskiajan museossa Musée de Cluny ssä tai tehdä ostoksia 5. kaupunginosan antikvariaateissa ja kirjakaupoissa tai 6. arrondissementin boutiqueissa. Lähistöllä on myös vierailun arvoinen Bibliothèque Nordique. Illaksi kokoonnumme yhteiselle aterialle 1920-luvun helmeen, La Coupoleen, jossa vieraanamme on Pariisissa toimivia kiinnostavia suomalaisia. 3. PÄIVÄ: GRANDES ÉCOLES (pe 13.9.) Aloitamme aamun reippaalla kävelyllä ja vierailemme läheisillä eliittikouluilla (Grandes Écoles), École Normale Supérieuren ja ENA:n. Tapaamme ranskalaisia ja suomalaisia korkeakoulujen alumneja. Lounastauolla voi tehdä ostoksia tai nauttia syksyisestä kaupunkitunnelmasta. Iltapäiväksi suunnittelemme käyntiä Ranskan sotakorkeakoulussa. Perjantai-ilta on omaa aikaa valon kaupungissa matkanjohtajillamme on runsaasti ehdotuksia tutustumisen arvoisista alueista ja vinkkejä illan ohjelmaksi. 4/6

5 4. PÄIVÄ: omaa kulttuuriohjelmaa (LA 14.9.) Lauantaipäivä on varattu omalle kulttuuriohjelmalle. Ensikertalaisille suosittelemme klassisia nähtävyyksiä laidasta laitaan. Feinschmeckereille on tarjolla lukuisia käyntikohteita, ilmoitamme lähempänä matkaa ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista. Museoista mainittakoon Louvre, Musée des Arts décoratifs, Musée Clémenceau, Musée de l histoire de la Médécine tai Kunnialegioonan museo ja kävelyalueista Le Marais, St-Germain-des-Près, Rue de Rivoli, rue Mouffetard. Yhteinen päätösillallinen nautitaan Pariisin vanhimmassa ravintolassa, Le Procopessa rue de l Ancienne Comédien varrella. 5. PÄIVÄ: kotimatka Pariisi helsinki (su 15.9.) Innokkaimmat ehtivät tehdä juoksulenkin Luxembourgin puistossa tai osallistua katoliseen messuun Saint-Sulpicen kirkossa ennen kuin lähdemme kohti Helsinkiä puolenpäivän aikaan. TERVETULOA mukaan matkalle! 5/6

6 LENNOT: Helsinki Charles de Gaulle 16:05 18:10 (Finnair) Charles de Gaulle Helsinki 15:10 19:00 (Finnair) HOTELLI: hôtel andré latin*** 50 Rue Gay Lussac, Paris Hotelli sijaitsee Seinen vasemmalle rannalla 5:llä arrondissementillä. 500 m Luxembourg RER-asema 700 m Place Mongen metroasema Ilmastointi 24 h vastaanotto cocktailbaari, jossa kafeteria Hissi Internet Satelliitti-TV Safety box Puhelin Hiustenkuivaaja ja muut kylpytuotteet Mannermainen aamiainen joko aamiaishuoneessa tai huoneeseen tarjoiltuna jokaisena aamuna. matkan hinta: Matkan hinta on 1550 euroa/henkilö kahden hengen huoneessa. Yhden hengen huoneen lisämaksu on 310 euroa. Vähimmäisosanottajamäärä on 26 henkilöä. Matkalle on paikkoja rajoitettu määrä. Huomioi, että ohjelma saattaa vielä muuttua riippuen koulujen mahdollisuuksista ottaa ryhmä vastaan. Ilmoittautumismaksu on 250 euroa ja se maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Loppulasku erääntyy 6 viikkoa ennen lähtöpäivää. HINTAAN SISÄLTYY: Finnairin lento Helsinki Pariisi meno-paluu Kuljetukset hotelliin ja lentokentälle Majoitus kahden hengen huoneessa aamiaisella 2 korkeatasoista päivällistä ruokajuomineen Ohjelman mukaiset vierailut eri kouluissa ja rakennuksissa Matkan cicerona toimii Kristina Ranki Matkanjohtaja Alumniyhdistyksestä MATKAN HINTAAN EI SISÄLLY: Ateriat ja juomat, joita ei ole mainittu ohjelmassa, bussi ja metromaksut, matkavakuutus. MATKAEHDOT: Axtours pidättää oikeuden ohjelma-, hinta- ja aikataulumuutoksiin, jotka johtuvat liikennöitsijöistä, kurssivaihteluista, lentoveroista ja polttoaineen hinnankorotuksista. PERUUTUSEHDOT: Peruutus mennessä Peruutus Peruutus Peruutus Peruutus jälkeen 50 euroa 50% matkan hinnasta veloitetaan 75% matkan hinnasta veloitetaan 85% matkan hinnasta veloitetaan 100% matkan hinnasta veloitetaan Pyydämme tarkistamaan jo varausvaiheessa, että matkavakuutuksenne ja peruutusturvanne kattavat tämän matkan peruutusehdot. passi: Matkustajilla täytyy olla mukana voimassa passi. VARAUKSET: Varaukset ja tiedustelut sähköpostitse matkatoimisto Axtoursin yhteyshenkilö Liisa Suonsivulle, alumni@axtours.fi tai puh HUOM! Ilmoita varauksen yhteydessä nimesi kuten se on passissa. 6/6

PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI

PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI Helsingin ja Tampereen yliopiston alumnit järjestävät yliopistomatkan Pariisiin 18. 22.9.2019 Helsingin ja Tampereen yliopiston alumnit tekevät ainutlaatuisen matkan Pariisiin

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

TERVEYS- JA VIRKISTYSMATKA JOOGATEN JA RENTOUTUEN

TERVEYS- JA VIRKISTYSMATKA JOOGATEN JA RENTOUTUEN TERVEYS- JA VIRKISTYSMATKA JOOGATEN JA RENTOUTUEN TENERIFFA 20. 27.11.2019 Helsingin yliopiston alumniyhdistys järjestää terveys- ja virkistysmatkan Teneriffalle. Nauti sielun ja kehon rentoutumisesta

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat; Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Illallinen hotellin ravintolassa.

Illallinen hotellin ravintolassa. 1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,

Lisätiedot

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa

Lisätiedot

Rhododendron-kerhon ryhmämatka Etelä-Englantiin keväällä 2012

Rhododendron-kerhon ryhmämatka Etelä-Englantiin keväällä 2012 Rhododendronkerho järjestää jäsenilleen ryhmämatkan Etelä-Englannin alppiruusupuistoihin huhtikuun viimeisellä viikolla 2012. Ajankohta 22.4 29.4.2012. Matkaa suunnitteleva työryhmä K. Theqvist, O. Jussila,

Lisätiedot

TARJOUS 1 Tiina Aalto Puh. 0205 61 5306 Fax 0205 61 5333 11.8.2010 tiina.aalto@kavevatravel.fi

TARJOUS 1 Tiina Aalto Puh. 0205 61 5306 Fax 0205 61 5333 11.8.2010 tiina.aalto@kavevatravel.fi TARJOUS 1 Turun Kaupunki Pertti Heinonen Puh. 02-262 4802 pertti.heinonen@turku.fi RYHMÄMATKA RUOTSIIN JA NORJAAN Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme ryhmällenne seuraavia matkapalveluita: Kohde

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 31.8. 7.9.2014 8 VRK ALK 990 SUORAT CHARTER LENNOT HKI, TRE JA

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

HYOL RY:N OPINTOMATKA BRYSSELIIN

HYOL RY:N OPINTOMATKA BRYSSELIIN HYOL RY:N OPINTOMATKA BRYSSELIIN Matka-aika: Tiistai 5.6.2012 Perjantai 8.6.2012 Bryssel on monipuolinen kaupunki, jota osaltaan värittää Euroopan Unionin keskeisten toimintojen sijaitseminen kaupungissa.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä Keski-Suomen metsänhoitajat ry suunnittelee kolmipäiväistä matkaa Kannaksen ja Pietarin suuntaan syksyllä,

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä

Lisätiedot

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km

Lisätiedot

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä

Lisätiedot

Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016

Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme yllämainittuina ajankohtina kalastusmatkat.

Lisätiedot

opintomatka 2. 7.9.2013

opintomatka 2. 7.9.2013 ALUSTAVA OHJELMA Opintomatkalla tutustutaan amerikkalaiseen vanhusten ja muis;sairaiden hoidon toiminnansisältöön, sen kehi@ämiseen sekä Green House Project konsep;in. Nähtyä ja kuultua työstetään Proud

Lisätiedot

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa.

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa. BALKANIN KIERROS 3-10.10.2015 : Albania, Makedonia, Kosovo Kuvassa Tirana 1. matkapäivä 3.10.2015 Helsinki - Tirana Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja

Lisätiedot

JCI WORLD CONGRESS 2015

JCI WORLD CONGRESS 2015 Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista

Lisätiedot

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Vuoden 2015 World Dairy Expo ammattimatka lähestyy. Matkan pituus on kahdeksan päivää. Ohjelman mukaan matkaan sisältyy yhteensä 8 tilavierailu,

Lisätiedot

AIKUISTEN KIELIKURSSIT PARIISI 2019

AIKUISTEN KIELIKURSSIT PARIISI 2019 AIKUISTEN KIELIKURSSIT Pamplemousse on ranskalaiseen kulttuuriin ja ranskan kieleen erikoistunut suomalainen yritys, ja on kuluttajavirastoon rekisteröity vastuullinen matkanjärjestäjä (KUVI 4796/04).

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty 5.1.2014/eh hamaeero(at)kolumbus.fi HUOM! Matkaa voi jatkaa makunsa mukaan alusta tai lopusta. Kesän 2014 matka LUONNOS (matkan pituus 9 päivää + mahd.

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 21.3-4.4.2019 Suuntaamme jälleen kohti Playa del Carmenia, ja yritämme rikkoa edellisen matkan kalastussaaliin. Kalastuksen kohteena ovat marliinit ja purjekalat,

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme Playa del Carmeniin uuden kalastusmatkan. Matka soveltuu lomamatkaksi

Lisätiedot

Bonjour Provence! Maaseudun romantiikkaa ranskalaisittain

Bonjour Provence! Maaseudun romantiikkaa ranskalaisittain Bonjour Provence! Maaseudun romantiikkaa ranskalaisittain 24.9-30.9.2011 Tervetuloa ylläpitämään kuntoasi ja tutustumaan kiehtoviin uusiin maisemiin tuttujen seurassa! Vuoden 2011 pyörämatka vie Ranskan

Lisätiedot

... Alppien alta Adrialle

... Alppien alta Adrialle Itävallan, Unkarin, Italian ja Kroatian syleilyssä sijaitseva pieni Slovenia on mantereemme monipuolisimpia maita. Sen maalaukselliset maisemat ulottuvat Alpeilta Adrianmerelle tarjoten lukuisia maailmanluokan

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

MAJOITUS PYEONGCHANGISSA SEOLIM HOTEL*** (MOUNTAIN CLUSTER)

MAJOITUS PYEONGCHANGISSA SEOLIM HOTEL*** (MOUNTAIN CLUSTER) PARALYMPIALAISET KOREA 9. 18.3.2018 PYEONGCHANG LENNOT JA MAJOITUS G R O U P +358 9 622 70 940 (Karoliina tai Maiju) info@elamysmatkat.com KUTSU PARALYMPIALAISIIN Haluamme tarjota sinulle ja seuralaisellesi

Lisätiedot

CHAMPAGNE REIMS JA ÉPERNAY

CHAMPAGNE REIMS JA ÉPERNAY CHAMPAGNE REIMS JA ÉPERNAY Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen jäsenistä koostuva seurue tekee 2. 5.5.2019 matkan Champagneen. Matkalla koetaan herkullisia elämyksellisiä kevätpäiviä, joiden aikana

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen.

MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen. MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen. Sisällys MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan

Lisätiedot

MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016

MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016 MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016 Yksi Maltan suurimmista vetonauloista on saarivaltion ympärillä vellova meri, joka vetää ihmisiä saarelle nauttimaan upeista maisemista ja kirkkaista vesistä. Maltan pitkä

Lisätiedot

Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014

Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014 Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014 Tervetuloa mukaan golfmatkalle Kambodzaan ja Thaimaahan. Luvassa on loistava vaihtoehto ainutlaatuista golfmatkaa etsiville laadukkaissa olosuhteissa,

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin (10 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin (10 pv) TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin 22. 31.10.2018 (10 pv) Yhdysvaltojen keskilännessä maisemaa hallitsevat lännenelokuvista tutut laajat preeriat, joilla karja laiduntaa.

Lisätiedot

Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh.

Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh. Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh. 092340 4400 Matkan hinta: 1360 / hlö, kun vähintään 20 lähtijää

Lisätiedot

Normandian Jouluristeily Seinejoella

Normandian Jouluristeily Seinejoella 23.12.2018 Normandian Jouluristeily Seinejoella Esittely 23.12.2018 Normandian Jouluristeily Seinejoella 5 pv Pariisi Rouen Duclair Honfleur Rouen Pariisi Vietä hurmaavan huoleton ja ikimuistoinen joulu

Lisätiedot

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja

Lisätiedot

Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry

Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry JÄSENMATKA ISLANNIN IHMEITÄ SAAGOJEN SAARELLA Matka-aika: la 7.9. ke 11.9.2013 Islanti on meille monelle pitkäaikainen haave pääsisinpä käymään. Nyt tämän haaveen

Lisätiedot

BRASILIA / Antti Vauhkonen

BRASILIA / Antti Vauhkonen 1 BRASILIA / Antti Vauhkonen Lennot: ( huom. Pariisin menoaikataulu saattaa muuttua ) 27.11 AF1099 Helsinki- Pariisi klo 12.15 14.20 27.11 AF442 Pariisi Rio de Janeiro klo 23.20 07.35 06.12 AF443 Rio de

Lisätiedot

Matkaohjelma. A- Beach Links Kohti rantalomaa. Yrjö Tervakangas

Matkaohjelma. A- Beach Links Kohti rantalomaa. Yrjö Tervakangas Matkaohjelma A- Beach Links Kohti rantalomaa Yrjö Tervakangas 2 1. Päivä: Saapuminen Siem Reapiin valitsemastanne kohteesta. Kuljetus hotellille ja sisäänkirjautuminen. Päivällinen paikallisessa ravintolassa.

Lisätiedot

Oy Kon-Tiki Tours Ltd Fredrikinkatu 25 A 10, 00120 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)9 466 300 www.kontiki.fi

Oy Kon-Tiki Tours Ltd Fredrikinkatu 25 A 10, 00120 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)9 466 300 www.kontiki.fi Amsterdam tunnetaan kuvauksellisista kanavistaan ja polkupyöristään. Museoitakin on yli viisikymmentä, joten valinnanvaraa riittää. Amsterdamin paikalle nousivat ensimmäiset puutalot jo 1200-luvulla, jolloin

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla Lomamatka Turkin Sideen 3.5. 10.5.2018 Lento Jyväskylästä Anatalyaan Matkan hinta 699.00 Supertäysihoidolla Hotelli La Grande Resort & Spa on iso, monipuolinen kylpylähotelli joka sijaitsee ranta-alueella

Lisätiedot

Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010

Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010 Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010 Tervetuloa mukaan koulutusmatkalle Kööpenhaminaan. Matka on räätälöity Scienceverkoston opettajia varten. Ohjelma on mielenkiintoista sekä monipuolista tarjoten

Lisätiedot

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun.

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun. Mombasan alue on tunnettu Marliinien, purjekalojen ja Doradojen urheilukalastuspaikka. Kalat alkavat siirtyä joulukuun puolessa välissä pohjoisesta etelään merivirtojen mukaan. Mombasan edustalla on hyviä

Lisätiedot

Perhelomat. Hinnasto 2013. Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17.

Perhelomat. Hinnasto 2013. Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17. Perhelomat Hinnasto 2013 Visit Denmark 06 Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17. Ikaalisten Matkatoimisto 2013 - Pidätämme

Lisätiedot

Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013

Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013 Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013 Tervetuloa mukaan golfmatkalle Vietnamiin. Kohteina pääkaupunki Hanoi ja tunnin lennon päässä Keski- Vietnamissa Danang. Hanoissa on sekä pikkukaupungin

Lisätiedot

Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT

Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT 23-29.4.2020 Matka Roomaan ja sen ympäristön huviloihin kertoo meille kardinaalien, aateliston ja mesenaattien historiasta. Tällä matkalla tututkin

Lisätiedot

McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås

McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås McDonald s Cup 2014 17-19.10.2014, Västerås Matka-aika 16-20.10.2014, To-Ma (Turnauspäivät Pe-Su) McDonald s Cup 2014 - Järjestävä seura: BK-30 Västerås - Min 4 ottelua per joukkue - 99-01 11 vs 11 (2

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) Matkan järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopiston hallinnoima KantriKoulutus 2 hanke. Opintomatka liittyy

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011

Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011 Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011 Cannus Oy (Suomi) ja Nordic Trade House - NTH (Kiina) järjestävät suomalaisille yrityksille Finland Pavilion

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille

Luomuviinimatka Andien juurille Luomuviinimatka Andien juurille 24.02. - 08.03.2017 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä. Matkamme alkaa

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

On visite la Bretagne!

On visite la Bretagne! On visite la Bretagne! Bretagne sijaitsee niemimaalla ja rajaa Atlanttiin. Rantaviivaa on yhteensä noin 1300 kilometriä. Bretagnen pääkaupunki on Rennes. Muita kaupunkeja alueella ovat muun muassa St.Malo,

Lisätiedot

TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014

TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014 TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014 Alustava matkaohjelma: 29.9. maanantai Klo 13.05 Lähtö Turkish Airlinesin reittilennolla Helsingistä Istanbuliin. Lentoaika 3 t 25 min. Klo 16.30 Saapuminen

Lisätiedot

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa SPORTTIPAKETTI Hinnat voimassa 10.1. 23.12.2014 Henkilömäärä/ryhmän koko vähintään 11 henkeä Majoitus tulopäivänä klo 15.00 jälkeen kylpyläosaston vapaa käyttöoikeus kuntosalin vapaa käyttöoikeus runsaat

Lisätiedot

METSÄLEHDEN OPINTOMATKA KWF METSÄALAN MESSUTAPAHTUMA, KWF

METSÄLEHDEN OPINTOMATKA KWF METSÄALAN MESSUTAPAHTUMA, KWF METSÄLEHDEN OPINTOMATKA KWF METSÄALAN MESSUTAPAHTUMA, KWF 2016 Metsäkonealan uutuuksia ja trendejä puuenergia on nyt laajasti esillä Matka-ajankohta: ke 8.6. la 11.6.2016 KWF-Tagung (Das Kuratorium für

Lisätiedot

MARTTOJEN TUTUSTUMISMATKA AURINKOISEEN ESPANJAN ANDALUSIAAN ESPANJA / ANDALUSIA / TORREMOLINOS Matkan ajankohta

MARTTOJEN TUTUSTUMISMATKA AURINKOISEEN ESPANJAN ANDALUSIAAN ESPANJA / ANDALUSIA / TORREMOLINOS Matkan ajankohta MARTTOJEN TUTUSTUMISMATKA AURINKOISEEN ESPANJAN ANDALUSIAAN Matkakohde ESPANJA / ANDALUSIA / TORREMOLINOS Matkan ajankohta 03.05. 11.05.2019 Tervetuloa kokemaan aitoa espanjalaista elämää, kulttuuria,

Lisätiedot

-opintomatka Solna, Ruotsi 2.-5.4. 2014

-opintomatka Solna, Ruotsi 2.-5.4. 2014 -opintomatka Solna, Ruotsi 2.-5.4. 2014 Miltä kuulostaa ruokakul-uuriin profiloitunut vanhusten hoivako4, jossa on joka maanantai tas4ng päivä, keskiviikkoisin gourmet- lounas, ja jossa kahvitellaan itse

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN JÄSENMATKA KAUNIISEEN KOILLIS-ITALIAAN Matka-aika: su 17.4. - pe 22.4.2016 SUORALLA LENNOLLA LAPPEENRANNASTA

ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN JÄSENMATKA KAUNIISEEN KOILLIS-ITALIAAN Matka-aika: su 17.4. - pe 22.4.2016 SUORALLA LENNOLLA LAPPEENRANNASTA ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN JÄSENMATKA KAUNIISEEN KOILLIS-ITALIAAN Matka-aika: su 17.4. - pe 22.4.2016 SUORALLA LENNOLLA LAPPEENRANNASTA Matkamme vie meidät Koillis-Italian kauniisiin maisemiin. Kohteenamme

Lisätiedot

Lomalla Raamatun historiaa

Lomalla Raamatun historiaa Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel

Lisätiedot

Bella Italia Po joen laakso ja Venetsia 4-11 heinäkuuta 2015

Bella Italia Po joen laakso ja Venetsia 4-11 heinäkuuta 2015 Bella Italia Po joen laakso ja Venetsia 4-11 heinäkuuta 2015 Viikon ohjelma 1. päivä Venetsia Tapaaminen Venetsian lentokentän saapumisterminaalissa Finnairin lennon saapumisen yhteydessä (AY 771 klo 16:35-18:30

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

Matka SFC :n suviseuroihin

Matka SFC :n suviseuroihin "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi

Lisätiedot

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN METSÄ JA LUONTOMATKA ILOISEEN UNKARIIN Matka-aika: keskiviikko 23.9. maanantai 28.9.2015

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN METSÄ JA LUONTOMATKA ILOISEEN UNKARIIN Matka-aika: keskiviikko 23.9. maanantai 28.9.2015 METSÄNHOITOYHDISTYSTEN METSÄ JA LUONTOMATKA ILOISEEN UNKARIIN Matka-aika: keskiviikko 23.9. maanantai 28.9.2015 Metsä- ja luontomatkamme suuntautuu iloiseen Unkariin. Matkan aikana pääsemme tutustumaan

Lisätiedot

MHY KANTA-HÄMEEN METSÄ- JA LUONTOMATKA SAKSAN SCHWARZWALDIIN MATKA-AIKA: su 6.4. pe 11.4.2014

MHY KANTA-HÄMEEN METSÄ- JA LUONTOMATKA SAKSAN SCHWARZWALDIIN MATKA-AIKA: su 6.4. pe 11.4.2014 MHY KANTA-HÄMEEN METSÄ- JA LUONTOMATKA SAKSAN SCHWARZWALDIIN MATKA-AIKA: su 6.4. pe 11.4.2014 Schwarzwald on metsäinen vuorijono Lounais-Saksassa, Baden-Württembergin osavaltiossa. Alueen korkein huippu

Lisätiedot

KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013

KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013 Bonus-Matkat KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013 Jälleen on tullut aika suunnistaa uusille vesille. Tällä kertaa olemme valinneet

Lisätiedot

Hyvä tietää. Brasilia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Brasilia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Brasilia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Brasiliasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Brasilia 201 milj. Portugali Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen ja lukuisia muita uskontoryhmiä

Lisätiedot

Pietarin omatoimimatkat junalla

Pietarin omatoimimatkat junalla Pietarin omatoimimatkat junalla Allegro-juna vie Kouvolasta Pietariin vain 2 tunnissa 20 minuutissa keskustasta keskustaan ja passi- ja tullimuodollisuudet hoituvat kätevästi junassa, omalla paikalla istuen.

Lisätiedot