ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio)"

Transkriptio

1 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio) SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Heikki Pajuvesa

2 O r i m a t t i l a n R e s e r v i l ä i s e t r y. EHDOTUS kevätkokoukselle T O I M I N T A K E R T O M U S v YHTEENVETO Yhdistyksen 53. toimintavuosi on päätöksessä. Vuosi toteutettiin ennakkoon laaditun suunnitelman mukaisesti sisältäen monenlaista tapahtumaa liikunnan-, ammunnan-, kuntoilun- ja aatteellisen työn sektorilla. Reserviläisliiton, Reserviläisurheiluliiton, Päijät-Hämeen Reservipiirin ja alueemme Talkookilpailuissa saimme arvokkaita sijoituksia. - Reserviläisliiton mestaruuskilpailussa pienoiskiväärillä Mika Rouhiainen oli Y sarjassa 2. ja asento ammunnassa 4. Pienoispistoolilla naisten sarjassa Eeva Vilander oli 4. - ResUL:n ilma-asekilpailussa Mauri Pokkinen oli H50 sarjassa 4. - Piirin kilpailussa pienoiskiväärillä Mika Rouhiainen oli Y sarjassa 1. ja Simo Kuoppamäki 2. sekä sarjassa Y60 Kaj Ahlers 2. - Ilma-asetalkoosarjassa joukkueiden sijoitukset olivat 2., 3., ja 4. Järjestimme Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailun pistooli- ja kiväärilajien ammunnat Hälvälässä elokuuta. Kilpailujen johtajana toimi Juhani Vilo ja Kari Komi otti vastaan kilpailijailmoitukset sekä laati ampuma-aikataulun kisapäiville. Eri lajien ammunnan johtajat olivat myös yhdistyksemme jäseniä, talkoolaisia Orimattilasta oli liki 30. Viikonvaihteen tapahtuma oli erittäin mittava, kilpailuun osallistui yli 200 kilpailijaa ja ampumasuorituksia kertyi pitkälti yli 500. Ampumaradan toiminnan lupa-asian päätös käsittelystä tuli loppuvuodesta kahden odotteluvuoden jälkeen. Se sisälsi useita haasteellisia muutostehtäviä jotka tulee suorittaa pistooli- ja kivääriradoille ensivuoden kevääseen mennessä. Tähän olimme ennakolta varautuneet ja teimme suunnitelman kustannuslaskelmineen lyijyluotien keräämiseen luotiloukuilla sekä hiekan seulomiseen lyijyluodeista. Syntyville muutoskustannuksille haettiin EU:n rahoitusta ETPÄHÄ:stä. Vielä ennen vuoden loppua saattiinkin myönteinen vastaus tukirahoitukselle, mutta se ei riitä kuin pieneen osaan kustannuksista. Hyvin merkittäväksi osuudeksi muodostuu jäsenistön oma talkootoiminta ja mahdollinen ulkopuolinen tukirahoitus ja nimenomaan rahoitus. Teimme tutustumisretken Pääesikuntaan 16.5., paikka johon pääsy ei ole aivan helppoa, alustavaa työtä piti tehdä puoli vuotta ennen h-hetkeä. Retken iltapäiväosuudella tutustuimme Santahaminan nähtävyyksiin oppaan johdolla.

3 Syyskokouksen yhteydessä muistimme 26 ansioitunutta yhdistyksen jäsentä yhdistyksemme omalla rintaneulalla sekä valitsimme Jan Heinäsen yhdistyksen vuoden reserviläiseksi. - Reservipiiri myönsi yhdistyksellemme piirin hopeisen ansioristin. Pronssisen ansioristin sai Kari Komi - Reserviläisurheiluliiton hopeisen ansiomitalin Keijo Vilander, pronssisen ansiomitalin Eeva Vilander ja Päivi Könönen. - Reserviläisliiton pronssisen ansiomitalin Arto Larjanne sekä yhdistyksen tilien pitkäaikainen (15v) tilintarkastaja Hannu Toivonen. Jan Heinänen sai ylennyksen ylikersantiksi 4.6. ja vänrikiksi sekä ylennyksen korpraaliksi saivat Tapio Koski, Jari Kotaniemi, Mika Kuisma, Hannu Lahtinen ja Sauli Teräväinen. Avustimme Sotaveteraanien rahankeräystapahtumassa kyyditsemällä varusmiehiä keräysalueella. Veteraanien kirkkopyhää perinteisin menoin vietettiin toukokuussa Orimattilan kirkossa. Järjestimme Veteraanien haastekävelyn YK:n rauhanpäivän kunniaksi kauniissa syksyisessä syyssäässä. Elomarkkinoilla suoritimme rahakeräyksen Veteraaneille. Osallistuimme Veteraanien pikkujoulutilaisuuteen Joulutulet keräsivät edelliseen vuoteen verraten vähäisen määrän orimattilalaisia Ämmäntöyrään ampumaradalle hiljentymään Joulun viettoon, laulamaan tuttuja joululauluja ja paistelemaan tikunpäässä makkaraa nuotiolla. Itsenäisyyspäivänä oli perinteisesti lippulinna Orimattilan kirkossa ja seppeleenlaskujen yhteydessä lippulinnat molempien kirkkojen sankarihaudoilla. Jouluaattona kynttilöiden sytytys sankarihaudoille ja Joulunaikana kunniavartiot Orimattilan kirkon sankarihaudalla. Yhdistyksessä jäsenmäärä kasvoi niukasti ja ilahduttavaa on se, että nuoret ovat kiinnostuneet toiminnastamme. Vuoden 2009 prosenttiammunnan tulos oli alhainen, vain 18,9 % jäsenistöstä suoritti 10 laukauksen ampumisn. KOKOUKSET Piirin vuosikokoukset Kevätkokous Lahti, Tapiomaa Syyskokous Lahti, Nordea Pankki Tapiomaa Liiton kokoukset Kevätkokous Lappeenranta ei edustajaa Syyskokous Turku Juhani Vilo Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana 6 kertaa Yhdistyksen vuosikokous Kevätkokous Järjestötupa 8 henkilöä Syyskokous Osuuspankin kok.tila 17 henkilöä HALLITUKSEN KOKOONPANO Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Jäsen- ja nuorisoasiat Jäsen- ja liikunta-/kilpailut Jäsen, koulutus Jäsen, aatteellinen työ Arto Tapiomaa Jari Hamberg Heikki Pajuvesa Kari Komi Simo Ojala Arto Larjanne Nooke Ylitalo Veijo Suvanto

4 TOIMINTA Monipuolista toimintaa on järjestetty yhdistyksen jäsenkunnalle monin eri tavoin, ampumakilpailuja kesällä Ämmäntöyrään ampumaradalla ja talvella Urheilutalon monitoimihallissa. Vuoden aikana on suoritettu omissa omissa Cup-kilpailuissa kesäkaudella 96 ampumasuoritusta ja talvikaudella 77 ampumasuoritusta, eli yhteensä 173 ampumasuoritusta. Huomioiden kaikki yhdistyksen ampumakilpailut, on suorituksia kertynyt noin 250. Avustimme liikenteen ohjaajina tammikuussa Orimattila rallissa kisojen järjestäjiä OriUA:ta. Nuuksion kansallispuiston kauniissa maisemissa ja vaihtelevassa maastossa kävimme retkeilemässä heinäkuussa viikonlopun verran. Sysmän Terri -jotokseen, partiokilpailuun osallistui partiomme menestyksekkäästi, sijoitus 12., kisassa mitataan mm. partion sotilaallisia tietoja ja taitoja. Perheliikuntapäivää vietimme kiertämällä Kairessuon-Mieliäissuon luontopolku. Emme ole unohtaneet kalastajia sillä olemmehan olleet 2:lla joukkueella mukana reserviläisten pilkkimestaruuskilpailuissa ja järjestäneet omat onkikisat. Yhdistyksemme jäseniä muistimme onnitteluadressein heidän täyttäessä merkkivuosia. Syyskokouksen yhteydessä jaettiin ansioituneille jäsenille yhdistyksen 2 kultaista, 6 hopeista ja 18 pronssista rintaneulaa sekä valitsimme Jan Heinäsen yhdistyksen vuoden reserviläiseksi. Hänelle luovutettiin näyttävä kilpi pistimen kera. Yhteisiä illanviettoja järjestimme ampumakausien päättäjäisten ja palkintojen jakotilaisuuksien merkeissä. Vuoden koko toiminta on koottu kuukausittain esitettyyn muotoon joka on tämän vuosikertomuksen loppuosassa. Tapahtumia kuluneen vuoden aikana on ollut 89. TALOUDELLINEN TILANNE Yhdistyksen taloudellinen tilanne: vuoden toiminnan tulos oli 3.850,70 euroa ylijäämäinen. - tulos tulee erittäin hyvin onnistuneen Res.liiton ampumakilpailun toteuttamisesta. JÄSENMÄÄRÄ Yhdistyksen jäsenmäärä oli henkilöä ja henkilöä. - vastaa 1,82 % jäsenmäärän kasvua vuoden aikana Kenraali Siiki Pääesikunta Nuuksio Perheliikuntapäivä

5 TAPAHTUMAT V.2009 AIKANA Tammikuu - Oma 3. ilma-ase Cup kisa monitoimihallissa. - Liikenteen ohjauksessa Orimattila Rallissa 17.1., 9 henkilöä - Hallituksen kokous Järjestötuvalla. Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu - Ampumaradoilla laukausten määräilmoitus vuodelta 2008 (8.790 ls) toimitettu Pertti Oksaselle Onkijärven yksityistien tiekunnan jäsenelle Jouko Valkoselle toimitettu yhdistyksemme yhteystiedot Yhdistyksen kevätkokous Järjestötuvalla, 8+1 osallistujaa - Yhdistyksemme pitkäaikainen jäsenemme Matti Lehto kuoli 20.1., suruadressi. - Oma 4.s ilma-ase Cup kisa 20.2., suoritusta. - Ilma-ase talkoosarja tuli päätökseen, osallistuimme kolmella joukkueella, sijoitukset; joukkue III oli 2., joukkue II oli 3. ja joukkue I oli 4. - ResUL:n ilma-asekilpailut Akaalla , mm. Mauri Pokkinen sijoittui 4.ksi sarjassa H50 ilmapistooli 40 ls /10 m. P-H res.piiri sai samaisessa sarjassa joukkuepronssin jossa M.Pokkinen oli mukana. - SM Res pilkkikisat Iitissä 7.3., osallistuimme kahdella kolmimiehisin joukkuein ei mainittavampaa tulosta kisoista - Oma 5.s ilma-ase Cup kisa 18.3., jossa yhteensä 12 suoritusta. - Mielipide jäsenkyselyn nettiversiona Res.liitto toimitti uudesta ampuma-aselaista, johon vastasimme Yhdistyksen ilma-ase mestaruuskilpailut pistoolilla ja kiväärillä P-H Reservipiirin kevätkokous Lahdessa - Pertti Laaksonen täytti 70 vuotta 27.3., onnitteluadressi. - Jouni Vilhonen 50 vuotta 7.4., onnitteluadressi - Anne Rampa 50 vuotta 8.4., oli matkoilla, emme päässeet onnittelemaan henkilöä. - Suoritimme koko jäsenistöllemme tiedustelun liiton uudesta jäsenmerkkitilauksesta, tilauksia tuli 47 kpl - Veteraanien rahakeräys illat, yhdessä HÄMR kanssa. - Ampumaratojen avoimet päivät 6.5., kävijöitä vain muutama kymmenen henkilöä. - Keijo Lindströmin muistokilpailu 13.5., 11 kilpailijaa, Erkki Loponen voitti - Timo Hämäläinen 60 vuotta Tutustumisretki Pääesikuntaan ja Santahaminaan, 22 henkilöä - Kaatuneitten muistopäivä 17.5., liput kirkolla, 7 henkilöä. - Tauno Backman 70 vuotta 17.5., onnittelut 1.6. tilaisuudessa. - P-H piirin Veteraanien kirkkopyhä 21.5.Orimattilassa, kolehtien keruu ja liput seppeleen laskussa ja kirkossa juhlan aikana, 7 henkilöä. - Harjoitusammunnat ampumaradalla, 6 henkilöä.

6 - Yhdistyksen perinnepäivä kirkolla, 6 henkilöä. - Jäsenkirjeiden postitus sähköisesti ja kirjeitse aikavälillä Kesäkuu Heinäkuu Elokuu - Oma CUP ammunnan 1. osakilpailu 1.6. ampumaradalla, 19 suoritusta. - Talviampumakauden päättäjäiset ja palkintojen jakotilaisuus 1.6. klo ampumaradan majalla, paikalla 19 henkilöä. - Orimattilan Suojeluskunta perinnetoimikunnan kokous 2.6. Eero Laineella, ( Heikki Pajuvesa puh.joht., Eero Laine siht. ja Arto Tapiomaa jäsen) - Ylennykset reservissä; vääpeliksi Pekka Maunula ja ylikersantiksi Jan Heinänen - Taulujen tekotalkoot ampumaradalla 5.6. illalla, 2+1 henk. - P-H reservipiirin pistoolikilpailu Orimattilassa 6.6. klo , osallistujia 15 kilp. - Piirin Cup -ammunta Heinola (262p) - Orimattila (180p) - Ritarimaljakilpailu , 10 kilpailijaa, voittaja Tauno Backman. - Piirille lasku (55,80 ) pistoolikisan tauluista. - Oma Cup -ammunnan 2. kierros 29.6., 22 suoritusta - Jouko Reimi 70 vuotta 10.07, Onnitteluadressi - Maastovaellus Nuuksion kansallispuistossa, 3 osallistujaa - uusi jäsenhakemus Aarne Klemetti - Res. pyöräily , matka 24 km, osallistui 3 henkilöä - ResUL:n palvelusase ampumakilpailut Hälvälässä 25.07, O:lasta osallistui 3 kilpailijaa, Matti Hietala, Arto Tapiomaa ja Kari Komi - Oma Cup -ammunnan 3. kierros , 22 suoritusta - Res.liiton ampumakilpailujen toimitsijakokous Hälvälässä, AT+HP - Yhdistyksen onkikilpailu Virenojan myllyllä, 8 kilpailijaa, H.Pajuvesa voitti - Yhteistyötoiminta tapahtuma laavulla , Perushoitajat osasto 404, 4 vierasta ja AT+HP "isäntinä". - Elomarkkinat , veteraaneille rahakeräyksessä S.Vohlonen ja H.Pajuvesa - Yhdistyksen mestaruusammunnat pistoolilla, 10 kilpailijaa - Res.liiton ampumakilpailuun taulujen tekotalkoot Hälvälässä, 10henkilöä - Piirin pienoiskiväärin ampumakilpailut Kärkölän Järvelässä, - 60 ls makuu Y, 1.) Mika Rouhiainen 583 pist. 2.) Simo Kuoppamäki ls makuu Y60 2.) Kaj Ahlers Yhdistyksen mestaruusammunnat pienoiskiväärillä, 10 kilpailijaa - Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut Hälvälässä; Orimattilasta 28 toimitsijaa pistooli- ja kiväärilajeissa. Noin 240 kilpailijaa ja n.600 suoritusta. Orimattilasta osallistui kilpailuihin 8 ampujaa ls makuu, Y 2.) Mika Rouhiainen 584 pist. - 3 x 20 ls Y 4.) Mika Rouhiainen 553 pist. - Piirihallituksen kokous Autotalo Laakkosella Lahdessa, A.Tapiomaa - Uusi jäsenhakemus 19.8., Ilmen Mikko - Uusi jäsenhakemus Vappula Ahti, Nastola - Oma Cup -ammunnan 4. osakilpailu , 16 suoritusta.

7 Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu - Perheliikuntapäivä 5.9. Kairessuon-Mieliäissuon luontopolku kiertäen, osallistui 11 - Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailujen järjestelyjen loppupalaveri OSU:n paviljongilla 8.9., paikalla 20 toimitsijaa. - ResUL:n Ansiomerkkiehdotukset liittoon 11.9., haku seuraavasti: - oman Cup-ammunnan 5. ja samalla kesäkauden viimeinen osakilpailu 12.9., 13 kilpailijaa ja 18 suoritusta. - Veteraanien haastekävelyn, YK:n rauhanpäivän kunniaksi, ilmoituksien jako keskustaan 12.9., mm. kaupat ja Kehräämö, lehden toimitukseen ja seurapalstalle. - Veteraanien haastekävely klo välisenä aikana, lähtö kaupungintalon edestä edeten Rantatietä ja kiertäen Lemmensillan kautta Käkeläntielle ja takaisin lähtöpisteeseen, kävelyyn osallistui 40 henkilöä. - Päijät-Hämeen alueen ampumaurheilu- ja maanpuolustusjärjestöille tarkoitettu keskustelutilaisuus kansanedustaja Kalle Jokisen kanssa uudistuvasta aselaista. Paikkana Asikkalan ampumaradan kota, paikalle oli tullut 35 henkilöä. - Päijät-Hämeen Maanpuolustus- ja Kansalaisjärjestöjen yhteistyöryhmän kokous vuoden 2010 toiminnan kokoamiseksi Hämeen Rykmentin auditoriossa, osallistui Heikki Pajuvesa ja Seppo Vohlonen ( ups. Heimo Lahtinen ja Mp.naisista Tuula Vohlonen). - Syyskokouksen lehti-ilmoitus toimitettu Aluelehteen joka on yhteinen kolmen Orimattilalaisen maanpuolustusyhdistyksen kanssa. - Tapio Kuisma 70 -vuotta 26.9., onnitteluadressi. - Res. Terri-Jotos Sysmässä , osallistui partio Olan Mäyrät, sijoitus Hallituksen kokous klo ampumaradan majalla, 7 /8 paikalla. - Heikki Mäkelä 75-vuotta 9.10., onnitteluadressi. - P-H reservipiirin syyskokous Nordea Pankki, Aleksi 5 Lahti, A.Tapiomaa - Yhdistyksen syyskokous klo Osuuspankin kokoustilassa yhdessä res.upseerien ja Maanpuolustusnaisten kanssa. Tilaisuudessa esitelmöi kirjailija ja lentohuoltoupseeri Sipiläinen Loviisaasta. Paikalla 38 henkilöä. Vuoden Orimattilan reserviläiseksi valittiin ylikersantti Jan Heinänen. - Hallituksen epävirallinen kokous klo Järjestötuvalla, AT,HP,VS,AL - Reino Snell 60-vuotta 3.11., onnitteluadressi - Kesäampumakauden päättäjäiset ja palkintojen jakotilaisuus klo.l9.00 haulikkoradan paviljongilla. Tilaisuus oli samalla yhdistyksen pikkujoulu., 20 osall. - Res.liiton syyskokous Turussa, yhdistystä edusti valtakirjalla Juhani Vilo. - Res.piirin ampumavastaavien kokous , osallistui Kari Komi. - Hallituksen kokous Misocossa, kaikki paikalla (8) - Oma 1.ilma-ase Cup -kilpailu Urheilutalon monitoimihallissa, 12 ampujaa. - Ylennykset ja huomionosoitukset klo16.15 Upseerikerholla Hennalassa Ylennykset: Vänrikiksi Jan Heinänen. Korpraaliksi: Tapio Koski, Jari Kotaniemi, Mika Kuisma, Hannu Lahtinen ja Sauli Teräväinen.

8 Huomionosoitukset: P-H res.piirin hopeinen ansioristi: Orimattilan Reserviläiset ry:lle P-H res.piirin pronssinen ansioristi: Kari Komi ResUL:n hopeinen ansiomitali: Keijo Vilander " pronssinen " Eeva Vilander, Päivi Könonen Res.liiton pronssinen ansiomitali Arto Larjanne, Hannu Toivonen (tilintarkastaja) - Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet 6.12., liput Orimattilan kirkossa ja sankarihaudalla seppeleenlasku. Lippulinna ja seppeleen lasku sankarihaudalle Kuivannon kirkolla. - Joulutulet Ämmäntöyrään ampumaradalla , paikalla 8-10 henkilöä. - Joulukorttien postitustalkoot Järjestötuvalla, 4 henk. - Oma 2. ilma-ase Cup -kilpailu Urheilutalon monitoimihallissa, 14 ampujaa. - Armas Nousiainen 70 vuotta Kyttilöiden sytytys sankarihaudoille ja Jouluaaton kunniavartiot. - Jouluaamun kunniavartiot sankarihaudalla Heikki Pajuvesa sihteeri Keijo Lindsrömin muistokilpailu reservikiväärilla vas. Erkki Loponen (voittaja) ja Arto Tapiomaa Reserviläisliiton mestaruuskilpailut vas. Tapani Kuisma ja asetarkastus

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus )

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus ) ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus ) SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Heikki Pajuvesa O

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt 1. Yleinen osa 1.1. Johdanto Nämä Suomen Reserviupseeriliiton (RUL), Reserviläisliiton (RES)

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Vuosi 2012 oli Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n 22.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 95 jäsentä.

Vuosi 2012 oli Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n 22.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 95 jäsentä. SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Vuosi 2012 oli ry:n 22.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 95 jäsentä. KOKOUSTOIMINTA Toimintavuoden aikana

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015 2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

A M P U M AT U L O K S E T

A M P U M AT U L O K S E T MERIRESERVILÄISET ry SJÖRESERVISTER rf NAVAL RESERVISTS Assc 2010 A M P U M AT U L O K S E T Reserviläisurheiluliiton mestaruuskilpailut ResUL:n Perinneaseiden Mestaruuskilpailut 2010 älvälä 14.-15.8.2010

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 9.3.2002 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2001 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) 19:37:16 Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeakiven ampumarata, Akaa 30. - 25m Isopistooli, sarja Y 1. Ari Meinander LAS 98 90 97 285 97 93 97 287 572 2. Marko Inovaara HlAS 94

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN ALUEMESTARUUSKILPAILU

LOUNAIS-SUOMEN ALUEMESTARUUSKILPAILU SaSA:n rata Halikko, Hevonpää 01. - 02.09.2012 0:00:24 25m Olympiapistooli, sarja Y 1. Veli-Matti Torikka SäSA 89 93 83 265 94 93 89 276 541 2. Olli Söderlund RSA 92 93 75 260 91 88 84 263 523 3. Juha

Lisätiedot

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella. RESERVILÄISLIITTO ry Helsinki, 1.3.2008 RESERVILÄISLIITON ANSIOMITALIEN SÄÄNNÖT Reserviläisliitto Reservin Aliupseerien Liitto ry:n ansiomitalijärjestelmä on perustettu vuonna 1980. Nämä mitalisäännöt,

Lisätiedot

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 11.-12.4. Liiton vuosikokous, seppeleenlasku, tervehdysten vastaanotto Helsingissä

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Kilpailu IV / 2012 29.8.2012 HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1(6) Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 58. toimintavuosi on Reserviläisliitto

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Toimintakäsky II / 2011 18.2.2011 HELSINGIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI KEVÄTKILPAILUN

Lisätiedot

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012 Turku - Salo 07. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Jari Kallio SAT PL 97 97 97 98 98 96 583 2. Joni Röman HKI PL 94 98 98 97 98 95 580 3. Tapio Kajan P-S PL 92 98 94 93 96 94 567 4. Lasse Voutilainen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 3 60ls makuu 7 7 20ls makuu 5 5 TA-sarja 5 5 Yhteensä 2016 20 20

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2005 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 Kulunut vuosi oli kiltamme 40. toimintavuosi. Juhlavuoden päätapahtumaksi muodostui killan 40-vuotisjuhla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 04.09.2011 19:30:55 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi

Lisätiedot

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/6 ry:n vuoden 2013 toimintakertomus YLEISTÄ Vuosi 2013 oli ry:n 23. toimintavuosi. Vuoden merkittävin tapahtuma oli Kansainväliseen Rauhanpäivään liittyvä Kansa kävelemään

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ

ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ TULOKSET - KIVÄÄRI 50m Kivääri 20 ls, makuu sarja 12T: 1) Sebastian Långström KSF 189, 2) Jens Rudnäs RS 189, 3) Niklas Nyman KSF 186, 4) Karolina Ekholm

Lisätiedot

Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä.

Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä. Kinkunsulatuskilpailu 8.1. Tikkurilassa tiistaina 8.1. klo 16:30 alkaen pienoispistoolikilpailu 15 + 15 laukausta (pienoispistoolin tarkkuus- ja kuviosarjat). Kummassakin osassa ammutaan aluksi 5 ls. koesarja.

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

K-UAS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Jäsentiedote 1/2008 www.k-uas.fi

K-UAS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Jäsentiedote 1/2008 www.k-uas.fi K-UAS Keski-Uusimaan Ampumaseura ry Jäsentiedote 1/2008 www.k-uas.fi Yleistä Keski-Uusimaan Ampumaseura ry PL 32 04301 TUUSULA Seuran kotisivujen osoite WWW. K-UAS.FI Sivuilla on ajankohtaista tietoa seuran

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Vantaan Reserviläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 2011

Vantaan Reserviläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 Vantaan Reserviläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1 / 6 Toimintakertomus 2011 Hallinto 2011 Toimintavuonna 2011 yhdistyksen jäsenkasvu on edelleen jatkunut, kyseisenä vuonna yhdistykseen liittyi 91 uutta

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2010

SR ry. Jäsentiedote 2/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 2/2010 Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

ORIMATTILAN SEUDUN URHEILUAMPUJAT RY

ORIMATTILAN SEUDUN URHEILUAMPUJAT RY ORIMATTILAN SEUDUN URHEILUAMPUJAT RY VUOSIKERTOMUS 2013 2 ALKUSANAT Vuosi 2013 oli jälleen työntäyteinen sekä kilpailullisesti menestyksekäs. Haulikon 1. radan remontti ja ympäristöluvan jättäminen olivat

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SUOMEN RAUHANTURVAAJALIITTO RY SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/6 TOIMINTAKERTOMUS 2011

SUOMEN RAUHANTURVAAJALIITTO RY SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/6 TOIMINTAKERTOMUS 2011 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/6 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli ry:n 21.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 111 varsinaista jäsentä ja kaksi kannattajajäsentä.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

RESL SM-ampumakilpailu

RESL SM-ampumakilpailu 22.08.2011 16:01:35 50m pienoiskivääri 60 ls makuu joukkueet, sarja H 1. Etelä-Häme 2 1759 Alik Pekka Saari 588, Rva Hanna-Kaija Nieminen 586, Pion Jani Kortteissto 585 2. Etelä-Pohjanmaa 1748 Hra Jaakko

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Hyvää alkanutta 80-vuotisjuhlavuotta kaikille jäsenille! Alkanut

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

HELSINGIN VARUSKUNNAN AMPUJAT ry VUOSIOHJELMA

HELSINGIN VARUSKUNNAN AMPUJAT ry VUOSIOHJELMA 1929 2013 HELSINGIN VARUSKUNNAN AMPUJAT ry VUOSIOHJELMA 2013 2 HAMMASHOITOA OULUNKYLÄSSÄ Siltavoudintie 4 Hammaslääkäri, lääkäri Jukka Kärkkäinen OK-Hammas Ajanvaraus 752 0880 PALVELUT TALOYHTIÖILLE Korjaushankkeiden

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015 Suomen 6mR- liitto ry, Finlands 6mR- förbund rf 21. lokakuuta 2015 Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015 Aika: Keskiviikko, 21.10.2015, klo 18:00 Paikka: Brändö Seglare(BS) / Kulosaari 1. Kokouksen

Lisätiedot

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos Petri Mäki 19 203 202 233 156 212 171 1177 tulos + tas 222 221 252 175 231 190 1291 Helvi Mäkipää 11 141 176 213 191 191 183

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Vuonna 2013 jaoston toiminnan keskipisteessä oli nuorten ampujien aluevalmennuksen ja leirityksen mahdollistaminen taloudellisesti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(7) Toimintasuunnitelma 2015 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Lisätiedot

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 Aitovuori, Tampere 10. - 20:05:56 Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 97 97 98 98 98 585 2. Jari Lehtinen P-HA 97 93 98 99 98 97 582 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 98 95 96 96 94 576 4.

Lisätiedot