Unkarin uutiset. No:
|
|
- Niina Sala
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 No: 17 Unkarin uutiset Huhti- ja toukokuu ovat olleet mielenkiintoista aikaa täällä Unkarissa. Työhömme on tullut uusi vivahde. Muutamat ystävät, joihin olemme työssämme tutustuneet ovat halunneet joko vierailla kodissamme tai pyytäneet meitä vierailemaan heidän kodissaan. Tämä mahdollistaa keskustelun sellaisistakin aiheista, joista ei ryhmän keskellä voi puhua. Pyydämmekin esirukousta näihin tilanteisiin jatkossa, jotta voisimme olla Pyhän Hengen johdossa. Pääsiäisenä saimme vieraita Suomesta: Jounin vanhemmat Uuraisilta sekä Jounin tädin perheen Myyrmäen Helluntaiseurakunnasta. Jouni, Veksi ja Markus kävivät jatkamassa Alma utcan huoneen remontointia, tapetoinnin ja maalauksen merkeissä. Annu, Leena, Mirja sekä Tuomo puolestaan istuttivat kukkia sekä vierailivat holokaustvanhuksen luona. Lisäksi Leena ja Mirja järjestivät viikon aikana pienen karjalanpiirakka-kurssin kahdelle unkarilaiselle nuorelle naiselle. Toinen kurssilainen oli tiimiläisemme, Moni ja toinen Eszter, Israel Instituutista. Eszter on järjestänyt monille suomesta tulleille aktioryhmille lounaita ja päivällisiä omistamassaan kahvila-ravintolassa.
2 Huhti- toukokuun vaihteessa saimme vieraaksemme Kotkan Helluntaiseurakunnasta Marja-Liisa Turusen. Vietimme yhden päivän tiimiläistemme kanssa ja yhdessä pohdimme Marja-Liisan valmistamien alustusten pohjalta seurakunnan ja lähetystyön Raamatullisia perusteita ja tiimiläiset valmistivat maukasta unkarilaista perinneruokaa. Marja-Liisan vierailun aikana vietimme yhden humputtelupäivän kaupungilla ja linnavuorella. Linnavuorella piipahdimme yhteen taidegalleriaan, jossa oli kauniita juutalaisaiheisia tauluja. Gallerian omistaja oli kiinnostunut tietämään, miksi asuimme Unkarissa. Kerrottuani työstämme holokaustvanhusten parissa, omistaja kertoi itsekin olevansa holokaustselviytyjä. Seuraavana päivänä päätimme vierailla uudestaan galleriassa ja viedä yhdet villasukat omistajalle. Hän oli todella otettu lahjastamme ja työstämme ja halusi kutsua meidät yhden ystävänsä kotiin, jossa kokoontuu säännöllisesti kerran kuussa muutamia holokaustvanhusten ryhmiä.
3 Marja-Liisan jo lähdettyä kävimme tapaamassa sekä gallerian omistajan ystävää, että yhtä holokaustryhmää hänen kodissaan. Saimme kertoa työstämme ja jakaa kaikille käsin kudotut villasukat pienenä rakkauden osoituksena. Pari holokaustselviytyjää antoi yhteystietonsa, ja kertoi, että haluaisi tutustua paremmin meihin. Tuon tilaisuuden jälkeen olemme pitäneet viikottain yhteyttä heihin. Gallerian omistajan ystävä on eläkkeellä oleva historian opettaja. Hän kävi kertomassa täällä luokkaretkellä olleelle suomalaiselle koululuokalle oman selviytymistarinansa. Toukokuun puolivälissä vietin (Annu) kolme päivää Unkarin holokaust vanhusten kanssa Mauthausenissa, Itävallassa. II MS:n aikaan Mauthausenissa ja sen läheisyydessä oli useita työleirejä/ keskitysleirejä, joilla kuoli tuhansia Unkarin juutalaisia. Matkalle osallistuneet olivat joko itse olleet jollakin em. leirillä tai heidän läheisensä oli ollut siellä. Sain kuulla useita murheellisia ja kauhistuttavia kertomuksia suoraan heiltä. On erikoista, että tänä päivänä jossakin päin maailmaa kehdataan väittää, ettei holokaustia ole ollut, kun kuitenkin keskellämme elää tuhansia eläviä todistajia. Sain omin silmin nähdä, kuinka kosketettuja ryhmäläiseni olivat, kun Lintzin kaupungin johto esitti syvän anteeksipyynnön tilaisuudessa paikalla olleille holokaust selviytyjille. Unohtumaton oli myös kymmenien Itävallan Jad Vashemin kristittyjen ystävien järjestämä tilaisuus näille paljon kärsineille Unkarin juutalaisille. Ystävällisyys ja vaivannäkö painuivat syvälle sydämeen ja monia hyviä ystävyyssuhteita syntyi.
4 Sunnuntaiaamuna Mauthausenissa oli kansainvälinen suuri muistojuhla, johon oli saapunut osallistujia kaikilta eri mantereilta. Jokaisella Mauthausenin leirille ihmisiä lähettäneellä maalla on oma muistomerkki, jonka luona vierailevien maiden edustus kävi laskemassa seppeleen. Useissa muistomerkeissä luki teksti Ettei sama enää koskaan toistuisi. Iäkkäiden vierailijoiden lisäksi paikalla oli useita koululaisryhmiä. Ystäväni Agi-täti kertoi, kuinka koskettavaa oli nähdä nuoria, jotka kunnioittivat läsnäolollaan muistoa ja toisaalta niin surullista, ettei joukossa ollut yhtään unkarilaista nuorta. Kotiinpaluumatkalla jaoin suomalaisten kutomat villasukat jokaiselle lahjana ja muistona siitä, että Suomessa on monia ihmisiä, jotka välittävät heistä. Matkatoverini olivat syvästi kosketettuja ja haluavat lähettää todella lämpimät kiitoksensa Suomeen!!! Tämän jälkeen moni halusi vaihtaa yhteystietoja kanssani ja tavata myöhemminkin. Kesäkuun 6. päivä Budapestissa järjestetään ainutlaatuinen konferenssi, jossa käsitellään monipuolisesti holokaustin muistoa eri luennoitsijoiden toimesta. Konferenssiin tulee mm. Arto Hämäläinen Suomesta sekä Susanna Kokkonen Israelista ja monia paikallisia kristittyjä ja juutalaisia puhujia. Pääorganisoijina
5 ovat toimineet meidän tiimiläisemme Szabi ja Zoli. Kiitos, jos jaksat muistaa heitä erityisesti rukouksin, sillä tällaisen konferenssin järjestäminen teettää sekä paljon töitä, että haastetta hengellisessä sodankäynnissä. Meille on avautunut mahdollisuus järjestää Holokaustista selvinneiden Shalom-kuoron matka Suomeen. Kuoro kokoontuu viikottain juutalaisten toimintakeskuksessa. Kuorolaiset ovat innolla tulossa Suomeen esiintymään ja tutustumaan suomalaisiin. Meille kaikille avautuu erinomainen mahdollisuus päästä kohtaamaan ja siunaamaan näitä ihmisiä. Toivomme, että muiltakin paikkakunnilta, kuin missä kuoro esiintyy, tulisi vaikka yhteiskuljetuksella johonkin kolmesta konsertista. Niin mielellämme esittelisimme nämä Unkarin ystävämme teille ja samalla näkisitte työmme hedelmää täältä Unkarista. Shalom-kuoro vierailee Suomessa Suurin osa kuorolaisista on joko keskitysleireiltä tai getosta selvinneitä vanhuksia. Konserttipaikat ovat seuraavat: ke 17.9 klo: 18 Martinus-sali, Vantaa, to 18.9 klo: 18 Kotkan Helluntaikirkko, la 20.9 Turussa; Turun konsertin tarkka aika ja paikka selviää myöhemmin. Holokaustvanhukset ovat pienivaraisia, joten olemme päättäneet tukea lentolippujen kuluissa heitä. Jos koet, että haluat omalta osalta olla tukemassa Shalom kuorolaisten lentolippuja ja muita matkasta aiheutuvia kuluja, voit
6 lähettää rakkauden lahjasi Kotkan Helluntaiseurakunnan työrahatilillemme: FI ja viite: Tällä tilinumerolla ja viitenumerolla lahjoituksesi ohjautuu lyhentämättömänä Shalom kuoromatkan tarpeisiin. Työrahan käytöstä toimitamme vuosittaaisen kirjanpidon Kotkan Helluntaiseurakuntaan. Rukoillaan matkan puolesta, että Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen johto saisivat olla tuon matkan yllä. Juhannuksena tulemme konferenssiin, joten toivomme, että näemme sinua siellä. Konferenssiin on tulossa myös tiimiläisistämme, Szabi, Moni, Zoli ja Kitti, jotka tulevat varmasti ilahtumaan, jos joku Suomesta muistaa heitä. Lopuksi vielä suuri kiitosaihe, sillä löysimme sopivan kokoisen ja hintaisen huoneiston istutettavan seurakunnan kokoontumiselle juutalaiskorttelista. Huoneiston omistajan serkku oli esittelemässä huoneistoa ja kuullessaan työstämme, hän sanoi, että hänkin haluaisi tulla seurakuntamme toimintaan mukaan, kun se alkaa. Koemme rauhaa seurakunnan istutuksen suhteen ja saamme nähdä tulevina päivina, kuinka Herra johdattaa ja pitää huolta kaikista seurakunnan tarpeista. Seurakuntatilojen vuokrakuluihin tarvitsemme tukea ensimmäisen vuoden ajalle. Olemme saaneet jo osalle tukisummaa vuodeksi sitoutuneen tahon. Jos haluat sitoutua vuodeksi avustamaan vuokrakuluissa jollakin summalla, ota yhteyttä Kotkan Helluntaiseurakunnan pastoriin, Kari Ketojaan. Satunnaiset tukilahjat voit ohjata tähänkin tarkoitukseen työrahatilimme ja viitenumeron kautta. Kun palaamme kesälomalta, on aika hankkia kalustoa, joten kiitos että muistat moninaisia seurakunnan tarpeita rukouksin. Kiitosaiheitamme: Srk:n kokoontumispaikka löytyi Alma utcalle löytyi remonttiapulaisia Suomesta Monet uudet ystävät
7 Rukousaiheitamme: Holokaust konferenssi 6. kesäkuuta Shalom kuoron matka Tapaamiset uusien ystävyyksien kanssa Eemelille löytyisi kaveri koulusta jälleen syksyllä Tapaamisiin, Jouni, Annu, Eemeli ja Leevi Pursiainen
Iloista kevättä sinulle rakas uutiskirjeemme lukija!
No: 20 Unkarin uutiset HELMI-MAALIS Iloista kevättä sinulle rakas uutiskirjeemme lukija! Kiitos kun olet muistanut perhettämme ja työtämme rukouksin! Tämä työ on sellaista, että haasteita riittää jokaiselle
Unkarin uutiset syys-loka 2015
Unkarin uutiset syys-loka 2015 Suuri kiitos sinulle, joka olet muistanut eri tavoin sekä perhettämme että työtämme Unkarin juutalaisten keskellä. Olemme saaneet monia rukousvastauksia ja kokeneet Jumalan
No: 21 Unkarin uutiset HUHTI-TOUKO
No: 21 Unkarin uutiset HUHTI-TOUKO Kiitos jälleen esirukouksistasi! Työmme ja ihmiset joita tapaamme työssämme tarvitsevat kipeästi esirukoustasi. Toivomme, että osaisimme tässä kirjeessämme kertoa sanoin
Unkarin uutiset. Hei rakas uutiskirjeemme lukija!
No: 18 Unkarin uutiset SYYS - LOKAKUU Hei rakas uutiskirjeemme lukija! Kiitos kun olet muistanut perhettämme ja työtämme rukouksin! Tämä työ on sellaista, että haasteita riittää jokaiselle päivälle ja
Villasukat lämmittävät!
No:13 Unkarin uutiset 15.10.2013 Villasukat lämmittävät! Tiistaina 8.10, saimme jälleen olla tapaamassa holokaust vanhuksia, jakamassa villasukkia ja kertomassa, kuinka haluamme seistä Unkarin juutalaisten
UNKARIN UUTISIA. Kiitos monien esirukousten, paljon on tapahtunut asioita niin juutalaistyössä kuin perheemmekin kohdalla!
UNKARIN UUTISIA TAMMI-HELMIKUU 2016 Kiitos monien esirukousten, paljon on tapahtunut asioita niin juutalaistyössä kuin perheemmekin kohdalla! Joululomalla pääsimme muuttamaan omaan kotiimme, johon meidät
Hyvää uutta vuotta sinulle rakas uutiskirjeemme lukija!
No: 19 Unkarin uutiset MARRAS-TAMMI Hyvää uutta vuotta sinulle rakas uutiskirjeemme lukija! Kiitos kun olet muistanut perhettämme ja työtämme rukouksin! Tämä työ on sellaista, että haasteita riittää jokaiselle
Unkarin Uutiset 2.9.2015
Unkarin Uutiset 2.9.2015 Hei rakas uutiskirjeemme lukija, Kiitos sinulle arvokkaasta tuestasi ja uskollisuudestasi muistaa työtämme rukouksin. Elämme tällä hetkellä muutosten aikoja ja siksi erityisesti
No:12 Unkarin uutiset 15.4.2013
No:12 Unkarin uutiset 15.4.2013 Juuri kun olin viimeistelemässä tätä uutiskirjettä, ovikello soi ja kiertävät polttopuu kauppiaat tulivat myymään puita. Kun tutkin puita ja tinkasin hintaa, tulivat poliisit
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ
! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat
YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015
YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 26.5.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei vaan, Näin toukokuun lopussa on ensimmäiset merkit olemassa tulevasta useamman kuukauden mittaisesta sadekaudesta. Sadekausi on elintärkeä maalle
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.
1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015
su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa
Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.
Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.
Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen
Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.
Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana
Perheen perusteet 1. osa
Perheen perusteet 1. osa 1 opettaja rabbi J. Melamed 2013 talvi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Bereshit, Jumala puhuu omassa sanassaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Vaikea sanoa, mitä suomenkielinen
Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa
Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä
KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia
1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia
opettaja Isak Penzev 4.10.2012
1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä
Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Story 36 of 60. www.m1914.org
Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada
Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä
Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko
Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti
JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun
JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin
Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia
20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin
Akaan srk:n riparivuosi 2017
Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus
1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.
Kiitos kaikista viesteistä, joita olemme saaneet. Kiitos esirukouksistanne. Olemme saaneet olla terveinä.
Keväinen Unkari Kiitosaiheita Kiitos kaikista viesteistä, joita olemme saaneet. Kiitos esirukouksistanne. Olemme saaneet olla terveinä. Olemme muuttaneet huhtikuun alusta keskelle kaupunkia Otp - pankin
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Leirikirjan omistajan muotokuva:
Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Hyvät ystävät, Kun aloitin kirjoittamaan tätä kirjettä oli vielä kevät ja sanoin:
Ystäväkirje 2/2012 Karita Laisi FELM, Shivtei Israel 25, P.O. Box 584 Jerusalem, Israel Hyvät ystävät, Kun aloitin kirjoittamaan tätä kirjettä oli vielä kevät ja sanoin: Lämmin kevät on saapunut Israeliin
Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO
SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi
Rovaniemen Helluntaiseurakunta Välähtikö? Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi 2 Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä uuden työmuodon aloittamiseksi Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä
Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta
Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen
Meyer: Paholaisen tavat
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 40 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Yliluonnolinen vapauttaa lakihenkisyydestä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 88-89 08:40
bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille
Joulukuu Uusikatu 78
Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Joulukuu 2018 - Uusikatu 78 Joulukuun ohjelma www.ohsrk.fi La 1.12. klo 11 13 Soppaa ja evankeliumia Toppila-Centerissä, Paakakatu 2 La 1.12. klo 19 Valo - ilta
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Ilmapiiri missä kaikki on mahdollista!
Musiikki on kallisarvoinen lahja Jumalalta, jonka tarkoitus on inspiroida ja kohottaa sielua ja k o h o t t a a a j a t u k s e m m e korkeisiin ja jaloihin teemoihin. K a n s a i n v ä l i s e s s ä Musiikkikonsertissa
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja