24 h. Meillä osataan nämä LVI-hommat! Yritysasiantuntijat palveluksessasi. Ota yhteyttä. Sivut Sivu 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "24 h. Meillä osataan nämä LVI-hommat! Yritysasiantuntijat palveluksessasi. Ota yhteyttä. Sivut 8 10. Sivu 3"

Transkriptio

1 Marraskuu l 6/ Vielä ehtii mukaan Sibeliuksen juhlavuoden ideointiin Koordinaattori Karri Salo, Hillevi Kaarlenkaski ja muu juhlavuoden puuhaväki kannustavat yrityksiä mukaan Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden tuotteiden ja tapahtumien suunnitteluun. Sivu 3 Selingot palkittiin pitkästä elämäntyöstään yrittäjinä Anja ja Lasse Selinko saivat harvinaislaatuisen tunnustuksen 60 vuoden yrittäjyydestään. Heidän elämäntyönsä Hämeen Lasitoimi on kasvanut kansainväliseksi perheyritykseksi. Sivut 8 10 Luotettava paikallinen talonmies palveluksessasi! Olemme toimineet Hämeenlinnan seudulla pitkään. Paikallisena toimijana pystymme reagoimaan asiakkaan tarpeisiin nopeasti. PÄIVYSTYS 24 h MITTOJESI MUKAISTA VAKUUTUSTURVAA POHJANTÄHDESTÄ Pohjantähdestä saat aidosti henkilökohtaista palvelua ja pienellekin yritykselle oman nimetyn yhteyshenkilön. Pidämme huolta sisä- ja ulkotilojen siisteydestä asumisen viihtyvyydestä ja turvallisuudesta. Huoltosopimus räätälöidään aina talosi tarpeita vastaavaksi. Tiedustelut ja tarjouspyynnöt Kai Tervapuro KANTA-HÄMEEN KIINTEISTÖALA Hattelmalantie 9 Kerro, miten voimme olla avuksi. Meille paras kiitos on tyytyväinen asiakas. OY Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna puh avoinna ma-pe klo kysy eduistamme ja pyydä tarjous! Meillä osataan nämä LVI-hommat! Yritysasiantuntijat palveluksessasi. Ota yhteyttä. Parolantie 68, Hml Puh Arkisin klo Soita meille ja sovi aika tapaamiseen! p

2 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset Yrittäjät löytöretkelle kulttuuriperintöön Esittävä taidemusiikki on toimiala, jota kukaan ei oikeastaan tarvitse. Tässä lähtökohta pohdinnalle, kun taidealan edustaja kirjoittaa Hämeenlinnan Yrittäjäuutisiin. Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön toiminta edustaa elämystaloutta, experience economya. Elämystalous on Suomessa, kuten koko läntisellä paljon puoliskolla, nouseva toimiala. Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiöllä on haaste, mutta samalla mahdollisuus, velvollisuus ja etuoikeus olla jakamassa sellaista hyvää, mitä musiikkimaailma tarjoaa. On hienoa saada ihmiset haluamaan ja löytämään sellaista, mitä he eivät tiedä tarvitsevansa, mutta mikä rikastuttaa elämää. Tässä työssä tarvitaan innovatiivisuutta, sitkeyttä, läsnäoloa, jalkautumista ja uskoa omaan tuotteeseen. Ankara kilpailu on musiikkialalla jokapäiväinen ja arkinen asia. Erityisesti esittävän taiteen puolella yhteisön hyväksyntä ja olemassa olon oikeutus on lunastettava kerta kerralta uudestaan. Joka aamu on lähdettävä nollapisteestä luomaan uusi nousu ja hype seuraavaan esitykseen. Eilispäivän menestyksellä ei pitkälle pötkitä - sanomalehden huippuarvostelut ovat seuraavana päivänä kalankääreenä. Kilpailu on kovaa myös elämystaloudessa, kun on löydettävä uusi näkökulma, helppo saavutettavuus ja korkea laatu. Riskinotto liittyykin niin taiteilijoiden kuin yrittäjien elämään. Kulttuurin ja liike-elämän yhdistäminen on itse asiassa hyvin sibeliaaninen ajatus. Sibelius sanoi aikanaan seurustelevansa mieluummin Autopelti- ja kolarivauriokorjaamo HANNU TONTERI TURENGIN MAALAUSPALVELU AUTO OY Vain soitto vakuutusyhtiöön ja meille. Hoidamme loput. Naarmusta kokomaalauksiin Kappaletavara maalausta Vakuutusyhtiön työt Dupont -sävynmittaus Blowtherm -kammio Nykypäiväiset laitteet liikemiesten kuin taiteilijakollegoidensa kanssa. Liikemiesten kanssa voi keskustella taiteesta, mutta taiteilijakollegoiden kanssa keskustellaan aina vain rahasta tai sen puutteesta. Tuotteisiin ja palveluihin on tänä päivänä hyvä liittää tarinoita. Onneksi Sibeliuksesta on valtava määrä tarinoita, joita voimme hyödyntää. Haastankin kaikki yrittäjät löytöretkelle Hämeenlinnan entiseen, nykyiseen ja tulevaan kulttuuriperintöön löytämään elinvoimaa meille kaikille. Kulttuuriosaaminen on bisneselämässä megatrendi, meillä hämeenlinnalaisilla on etuoikeus oppia sitä Sibeliuksen kautta. Erkki Korhonen Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön johtaja Myös mopoautot Nouto- ja sijaisauto Kaikki saman katon alta 35 v. kokemuksella, takuutyönä. Mallinkaistentie 13, Turenki Leikkaa talteen 2 Teräksinen hallijärjestelmä Tarvetta laajentaa? VEKO on laadukas suomalainen teräshallijärjestelmä, joka soveltuu monenlaisiin käyttötarkoituksiin. VEKO ratkaisu - kun pelkkä tila ei riitä. LinnaSteel Oy Väihintie Hämeenkoski puh Jalkaterapia Helmi Asianajotoimisto ACTAS Oy Tuula Vihtilä Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna Rekisteröity jalkojenhoitaja Asianajaja VT Mika Allén, p VT Jorma Kukkonen, p Varatuomari Asianajaja Muut toimistot: Tampere, Sastamala, Valkeakoski jalkojen perushoidot kynsihoidot silicon ortoosit pohjallishoidot lahjakortit Teräkset toimittaa Tervetuloa! WÜRTH -tuotteet KULMALA -tikkaat TESTO -naulaimet HITACHI -sähkötyökalut BOSCH -sähkötyökalut KANTOLANKATU hämeenlinna puh. (03) Vastaanotto Fysiassa Aulangontie 35 p WÜRTH -tuotteet KULMALA -tikkaat TESTO -naulaimet HITACHI -sähkötyökalut BOSCH -sähkötyökalut VTR-huolTo oy Turuntie 29, Hämeenlinna Puh H antenniasennukset H TV-huollot H Videovalvontalaitteet H murtohälytyslaitteet H Radio- ja TV-huollot H Satelliittiantennit Betonituotteita betonipintaiset seinä- ja väliseinäelementit pilari-, sokkeli- ja anturaelementit erikoisvalut kauttamme myös Vanajantie 9, HML, puh Palvelemme ma-to 7-17, pe 7-18 la suljettu asennukset elementeille! Puh

3 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset 3 Jo yli sata yritystä tai yhteisöä mukana ideoimassa tuotteita ja tapahtumia Sibelius-juhlavuotta tehdään tyylillä Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta ideoidaan Hämeenlinnassa neljässä yrittäjien ja elinkeinoelämän työryhmässä. Kaikkiin ryhmiin voi vielä mennä mukaan miettimään yhdessä Sibeliukseen liittyviä tuotteita ja tapahtumia. Matkailun työryhmää vetää Leena Puumalainen, kaupan ja kaupunkikeskustan ryhmää Sari Hagemeier ja tuotteiden ja palvelujen ryhmää Sari Rautio. Oheistapahtumien työryhmää johtavat Hillevi Kaarlenkaski ja Ari Räsänen. Kokoontumisensa jo aloittaneet työryhmät ovat avoimia kaikille, ja niihin voi ilmoittautua Hillevi Kaarlenkaskelle osoitteeseen hillevi. kaarlenkaski(at)projektistudio. fi. Myös ryhmien vetäjille voi ilmoittautua suoraan. Mukana on jo yli sata yritystä, yhdistystä tai yhteisöä. Kaupungissa on oikeasti potentiaalia, ja nyt on ensimmäistä kertaa kaikille yhteinen innostava teema. Nyt ollaan nostamassa Hämeenlinnan omanarvontuntoa ja tunnettuutta, Kaarlenkaski sanoo. Yhteistyötä suvun kanssa Juhlavuoden järjestelyjen ytimessä on Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön väki, jolla on kädet täynnä töitä. Sibelius Celebrtions -työnimen alla he vauhdittavat ja käynnistävät erilaisia juhlavuoteen liittyviä asioita Suomessa. Hillevi Kaarlenkaski ja Karri Salo suunnittelevat säveltäjämestarin juhlavuotta sibeliaanisessa hengessä, joka heidän mukaansa on levinnyt hyvin koko kaupunkiin. Säätiön roolina on enemmänkin sisällön tuottaminen ja brändin vahtiminen, koordinaattori Karri Salo sanoo. Säätiöllä on läheiset suhteet Sibeliuksen sukuun, ja siten se voi toimia ikään kuin suodattajana, että ideat ja toteutukset ovat soveliaita säveltäjän juhlavuoden teemaan. Säätiö myös informoi sukulaisia sisällöistä. Hämeenlinnassa juhlavuoden visuaalista kokonaisuutta ja ilmettä koordinoi taiteilija, muotoilija Markku Piri. Hänen mukaansa säveltäjän suku ei kontrolloi tekijöitä, vaan pikemminkin ohjeistaa ja neuvoo. Kyse on diplomatiasta ja mentaalihygieniasta. Halutaan, että säilyy tietty taso ja tyyli, eikä pääsisi syntymään mitä tahansa, Piri sanoo. Työn alla on graafinen ilme ja ohjeistus, joka kattaa Sibelius juhlavuoden mutta alkaa jo kaupungin 375-vuodesta 2014 ja jatkuu aina itsenäisyyden juhlavuoteen Graafinen ilme julkistetaan tammikuussa. Sitä voivat käyttää esimerkiksi juhlavuoden omakseen ottaneet yritykset omiin tarkoituksiinsa. Kilpailu opiskelijoille Juhlailmeen suunnittelusta on parhaillaan meneillään Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoille suunnattu kilpailutus. Kyse ei ole vain brändäyksestä, vaan siitä, miten vuosien juhlaputki näkyy kaupungissa ja lähiseudulla. Teemme pitkäjänteistä visuaalista kehittämistyötä. Siinä pitää olla myös sisältöä, sillä päälle liimatun ilmeen rakentaminen ei kannata ilman substanssia, Piri sanoo. Kaiken tekemisen tavoitteena on, että Sibelius jää oikeasti elämään kaupunkiin: tuotteisiin, tapahtumiin, yrityksiin, matkailuun eikä vain juhlavuoden ajaksi, vaan pitkälle tulevaisuuteen. Tarkoituksena on myös, että yleinen tietämys Sibeliuksesta kasvaa, niin että hänestä tiedetään muutakin kuin pari hänen sävellystään. Juhlavuoden tekijät kuvailevat, että nyt on meneillään laaja-alainen kulttuurin kehitysprojekti, jossa tähdätään sekä kaupungin omien asukkaiden että kansallisen ja kansainvälisen tietämyksen lisäämiseen. Kulttuurisisällön kehittämisen ohessa kehitetään myös visuaalisen ilmeen elementtejä. Työ jatkuu, kasvaa ja muuntuu ajan myötä, Piri sanoo. Esko Helle pelkää paikallisten yrittäjien jäävän kilpailutuksen jalkoihin Vanhustenhuollossa pian huutolaisajat Janakkalalainen valtiopäiväneuvos Esko Helle kantaa huolta paikallisten ja nimenomaan kotimaisten yrittäjien pärjäämisestä kuntien hankintojen tarjouskilpailuissa. Janakkalan Vasemmistoliitto on Helteen johdolla tehnyt asiasta useita valtuustoaloitteita jo vuosien ajan, ja hän itse on tuonut huoltaan esiin muun muassa yleisönosastokirjoituksissa. Kilpailutuksissa on näyttänyt siltä, että pienet yrittäjät ovat jääneet isojen alkoihin. Tämä voi johtaa siihen, että isot kansainväliset yritykset saavat monopolin ja jyräävät pienet kokonaan, hän sanoo. Vanhustenhuollossa Helle näkee jopa merkkejä huutolaispoika-aikoihin palaamisesta. Kilpailun voittaa se, joka hoitaa ihmisen halvimmalla. Kotihoidossa vanhukset ovat käytännössä jo heitteillä. Hoidon laadulle pitäisi antaa kilpailutuksen pisteissä nykyistä suurempi painoarvo, hän sanoo. Pietikäisen linjoilla Helteen mukaan suurimmat pai- Veteraanipoliitikko Esko Helle Janakkalasta kävi piipahtamassa isolla kirkolla ja kertoi huolenkannostaan paikallisten yrittäjien puolesta. neet asiassa ovatkin juuri sosiaali- ja terveysalalla, ja iso kysymys on, miten hoidon laatu mitataan. Mahdollinen säästö ei välttämättä koidu kunnalle loppuun asti säästöksi. Kilpailutusta tulisi miettiä pidemmällä sihdillä. Esimerkiksi lääkäripalveluista suuri osa on jo ulkomaisessa omistuksessa, ja omistajat ovat kasvottomia pääomasijoittajia. Pelottaa, jos tällaiset yritykset saavat liian suuren vallan, silloin ne pystyvät hinnoittelemaan ja ostamaan pienet pois markkinoilta. Tarjouspyynnöt tulisi pilkkoa niin, että pienetkin yritykset pääsisivät kilpailuun mukaan. Helle komppaa kokoomuslaista europarlamentaarikkoa Sirpa Pietikäistä, joka sanoi lehtihaastattelussa, että porkkanoita ei ole pakko ostaa suomalaisiin laitoksiin Puolasta eikä kanasuikaleita Thaimaasta. Kun kunnat ovat menneet hankinnoissaan hinta edellä, suuret tuottajat ovat voittaneet kilpailutukset. Pietikäinen muistuttaa, että maku ja laatu saavat todellakin vaikuttaa porkkanan ostoon. EU:lta on tulossa helmikuussa voimaan uusi direktiivi, joka selventää, miten ympäristöseikkoja ja sosiaalisia tekijöitä voidaan ottaa kriteereiksi kilpailutuksissa. Vastaukset tyydyttivät Janakkalan kunta on tänä syksynä antanut Vasemmistoliiton kysymyksiin entistä tarkempia vastauksia. Myös kilpailutuksia hoitavan KuntaPron edustajat ovat selvittäneet yhtiön toimintaa. Vastaukset olivat nyt parempia, eivät enää niin ylimalkaisia kuin aikaisemmat. En tarkoita sitä, että luottamushenkilöiden tulisi päästä sorkkimaan kilpailutuksia, mutta tietoa niistä pitää saada. Uusille aloitteille ei ole nyt enää tarvetta, ennen kuin nähdään, miten nämä asiat lähtevät rullaamaan, Helle sanoo. Yrittäjät puhukaa! Helle tuntee lukkarinrakkautta yrittäjiä kohtaan, sillä hän on itsekin yrittäjän poika. Hänen isällään oli oma sähköurakointiliike. Lisäksi hän itse on toiminut erikoishammaslääkärin ammatissaan hetken myös yrittäjänä. Saan satasen verran yrittäjäeläkettä, sillä pidin kouluhammashoidon lisäksi yksityisvastaanottoa silloin, kun yrittäjäeläkelaki tuli voimaan. Kansanterveyslain aikana yksityisvastaanotto loppui, hän kertoo. Viime aikoina Helle on pannut ilokseen merkille, että kotimaista pk-yrittäjyyttä on lähdetty puolustamaan joukolla. On hyvä, että yrittäjäjärjestötkin ovat heränneet ja menneet kilpailutusmantran sisään. Yrittäjien kannattaa tehdä myös yhteistyötä, ja he voisivat olla entistä enemmän yhteydessä poliitikkoihin, etteivät purnaisi vain omissa nurkissaan. Itse olen aina kaivannut reilua keskustelua. Kun saadaan kokoon erilaisia näkemyksiä, asiat hioutuvat paremmiksi, hän pohtii.

4 4 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset Kannattaako pienyrittäjän tehdä työterveyshuoltosopimus? Sopimus työterveyshuollosta ei ole yrittäjälle pelkkä kuluerä, vaan hyöty on molemminpuolinen. Tällaista viestiä toivat Linnan Klinikan toimitusjohtaja Seppo Kivinen, vastaava työterveyslääkäri Sanna Eloranta ja työterveyshoitaja Elisa Salomaa pienyrittäjien te taan, joka pidettiin HPK:n toimistossa lokakuun alussa. Työterveyshuolto on yrittäjälle mahdollisuus. Työterveyshoitaja tekee työterveyshuoltosopimuksen ja työpaikkaselvityksen perusteella toimintasuunnitelman yhdessä yrittäjän kanssa. Toimintasuunnitelma päivitetään vuosittain. Kela korvaa yrittäjälle 60 prosenttia lakisääteisestä työterveyshuollosta (mm. toimintasuunnitelman teko, työpaikkakäynnit ja terveystarkastukset) sekä yleislääkäritasoisesta sairaanhoidosta 50 prosenttia. Ilman sopimusta sairaskäynnistä lääkärillä Kela-korvaus on pienempi, Eloranta perusteli sopimuksen tekemisen hyötyä. Työterveyshuollon kustannukset Kela-korvauksen ylittävältä osalta voi vähentää yrityksen verotuksessa. Lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi yrittäjä voi ottaa sairaskuluvakuutuksen, jonka kulut on myös mahdollista vähentää yrityksen verotuksessa. Verottajan ja Kelan suhtautuminen Illan runsaslukuista osallistujajoukkoa askarrutti Kelan ja verottajan suhtautuminen yrittäjän työterveysmaksuihin. Yrittäjä Kaarlo Purhonen kertoi, että hän on saanut kaikki vähennykset ja korvaukset menemään sujuvasti läpi. Hämeenlinnan Yrittäjien toiminnanjohtaja, yrittäjä Kalevi Lauronen puolestaan varoitteli, että Kelan kanssa saa olla tarkkana, mutta asiat kyllä sielläkin lopulta hoituvat. Hän kehui yhteistyön helppoutta työterveyshuollon kanssa, sillä itse ei tarvitse edes muistaa mennä ennalta ehkäiseviin tarkastuksiin, vaan työterveyshoitaja soittaa joka kevät ja kutsuu kokeisiin. Ilman jokavuotisia tarkastuksia terveys saattaa huonontua huomaamatta, varsinkin kun ikää alkaa olla reippaasti yli 40 vuotta. Kyllä monet ovat yllättyneet, että heidän terveytensä ei olekaan niin hyvä kuin he ovat olettaneet. Tarkastuksissa löytyy hoitamattomia sairauksia, kuten diabetesta, Salomaa kertoi. Oma lääkäri ja hoitaja Jokaiselle asiakkaalle sovitaan oma nimetty työterveyslääkäri Vastaava työterveyslääkäri Sanna Eloranta Linnan Klinikalta kertoi Hämeenlinnan pienyrittäjille, miksi kannattaisi tehdä sopimus työterveyshuollosta. Tilaisuus pidettiin HPK:n toimistossa. ja -hoitaja. Yhteistyön pohjana on yleensä yleislääkäritasoinen sopimus, johon kuuluu ennalta ehkäisevä työterveyshuolto sekä yleislääkärin sairasvastaanotto ja yleisimmät laboratorioja röntgentutkimukset. Ennalta ehkäisevän hoidon sisältävä perussopimus maksaa euroa vuodessa. Hintaan vaikuttaa esimerkiksi terveystarkastukseen sisältyvien laboratoriotutkimusten määrä. Lisämaksut tulevat päälle sen mukaan, mitä palveluita käytetään. Lätkämatsiin HPK:n isännöimän te lan päätteeksi yrittäjät pääsivät katsomaan Rinkelinmäelle HPK- KalPa-ottelua Linnan Klinikan vieraana. Mekin käytämme paikallisia yrityksiä aina kun vain mahdollista, muun muassa Linnan Klinikkaa, jonka kanssa meillä on työterveyssopimus, HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela kertoi. Myös Linnan Klinikka pitää toiminnassaan johtoajatuksena sitä, että rahat jäävät pyörimään omalle paikkakunnalle. Olemme puhtaasti paikallinen yritys, ja työterveys on yksi keskeisiä alueitamme. Haluamme tehdä yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa, Kivinen sanoi. AINA Sopiva Pienyrittäjän palvelupaketti Mobiilipalvelu Laajakaista Kotisivut Tietokoneet Tulostimet Tekninen tuki AINAlla on nyt Sopiva ratkaisu pienyrittäjän it-ongelmiin! Saat kaiken tarvittavan yhdestä osoitteesta ja sopivaan hintaan. Paketti räätälöidään aina yrittäjän omien tarpeiden mukaisesti. Valitsetpa sitten puhelimen ja laajakaistan tai tietokoneen ja kotisivut, meiltä saat yrityksesi kokoisen ratkaisun. AINA TUPLANETTI 22, 50 /kk TEHOKAS INTERNET JA KOTISIVUT TOIVEIDESI MUKAAN AINA TUPLANETTI 100M kaapelimodeemi tai 24M ADSL + 8,6M Reissunetti Myös ilman määräaikaa WLAN-modeemi 0 USB-modeemi 0 Avaus 0 Viisi sähköpostilaatikkoa AINA KOTISIVUT 19,50 /kk, sivujen rakentaminen 590 Määräaikaisen 24 kk Tuplanetin tilaajalle ensimmäinen puoli vuotta ilmaiseksi. Etu 117. Tilattavissa myös oma FI-tunnus. Hinnat Alv 0% AINA 3G PERUSKONE 43 /kk TIETOKONE AVAIMET KÄTEEN -ASENNUKSENA AINA PERUSKONE -pakettiin kuuluu Virustorjunta ja palomuuri Palveleva tekninen tuki MS Office Home&Business 2010 FI Tietokoneessa 36 kk:n on-site-takuu Hinnat Alv 0% Aina Peruskone on HP ProBook, yrityskäyttöön tarkoitettu tietokone. Virustorjunta, palomuuri, MS Office sekä sähköpostiasetukset on asennettu koneelle valmiiksi. Palveluun sisältyy koneen kuljetus ja kytkentä asiakkaalle. Sopimuksen kesto 36 kk. AINA ASIAKASPALVELU ma pe 8 20, la

5 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset 5 Raatihuoneenkadun kehittäminen Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistyksen Kiinteistö- ja Liikennetiimi (KiLi) perusti viime keväänä kävelykatutyöryhmän, jonka tehtävänä on pohtia Raatihuoneenkadun kehittämisen tahtotilaa. Syyskuun lopulla järjestettiin Raatihuoneella seminaari, johon kutsuttiin poliittiset päättäjät, keskeiset viranhaltijat, Reskan kiinteistönomistajat sekä Kaupunkikeskustayhdistyksen keskeiset toimijat. Seminaarin taustalla oli huoli vallitsevasta pattitilanteesta: kiinteistönomistajat odottavat, että kaupunki tekee jotain ja kaupunki odottaa kiinteistönomistajilta aloitetta. Ilmeisesti meillä on myös toinen pattitilanne, sillä virkamiehet odottavat poliittisia päätöksiä ja vastaavasti päättäjät odottavat virkamiehiltä valmisteltuja päätösehdotuksia. Päätöksiä odotetaan Kaupunkikeskustayhdistys on pyrkinyt viemään asioita eteenpäin jo kymmenen vuotta. Edelleen kuitenkin odotetaan kaupungilta päätöksiä, erityisesti pysäköinti- ja liikenneratkaisuihin sekä kaavoitukseen liittyviin linjauksiin. Pitää muistaa myös taloudellisen toimeliaisuuden näkökulma eli miten hankitaan uusia asukkaita, luodaan työpaikkoja sekä saadaan lisää verotuloja. Mutta päätöksiä pitää tehdä ja se kuuluu niille luottamusmiehille, jotka olemme suuressa viisaudessamme valinneet asioita puolestamme päättämään, vaatii Etelä-Hämeen Op-kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja Reetta-Maria Tolonen-Salo. Yrittäjät maksumiehinä? Mielipidekirjoitukset ja jopa poliittiset päättäjät vaativat, että yrittäjien pitää tehdä aloite ja investoida pysäköintilaitokseen. Tässä menevät puurot ja vellit kovasti sekaisin. Kaupunki rakentaa infran ja kun se toimii, niin ihmiset ja tavarat liikkuvat. Sitten merkittävät kaupan alan toimijat kiinnostuvat tiloista ja kiinteistösijoittajat (=institutionaaliset sijoittajat, kuten Sponda, Veritas, pankit ja vakuutusyhtiöt) rakennuttavat kiinteistöt. Sen jälkeen yrittäjät vuokraavat tilat, maksavat yhteisöveroa ja työllistävät. Miten esimerkiksi keskustan optikko tai parturiyrittäjä voisi ottaa vastuulleen infran rakentamiseen? Kestämätön tilanne Tämän hetkinen kaavatilanne keskustan alueella on kestämätön suunnittelijan ja kiinteistönomistajan kannalta. Kaava ei mahdollista kiinteistöjen kehityshankkeita, koska poikkeuksia ei myönnetä eikä käsitellä ennen kuin osayleiskaavaa on tarkasteltu ja hyväksytty kokonaisuutena. Nyt se tulee eteen kaikissa kehityshankkeissa, toteaa suunnittelija Juha Laine RCo:sta ja jatkaa, että kaupunki on myöntänyt niin paljon poikkeuksia, että Ely-keskus ei enää puolla niitä, ennen kuin kokonaistarkastelu on tehty. Käsittämätöntä että tilanne voidaan päästää näin pitkälle. Juha Laine Juha Isosuo ja Timo Kenakkala Päätöksiä, perkele! otsikoi Kari Karppinen ansiok kaan kirjoituksensa tilaisuudesta (Kaupunkiuutiset ). Miten päätöksiä nyt sitten saadaan aikaan? Ei kaupunki ole missään rakennuskiellossa, vaikka keskustan yleiskaavaa valmistellaan. Kiinteistöjen kehittämistä voi ja pitääkin tehdä koko ajan. Juuri nyt kehityshankkeiden nostaminen käsittelyyn on hyvin ajankohtaista, sillä eihän kaupunki yksipuolisesti voi edes ennakoida kaavallisia kehitystarpeita, toteaa apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo. Pysäköintisuunnitelman yhteydessä on päätetty, että keskustan pysäköinti hoidetaan pysäköintilaitoksissa. Nyt jo näyttää siltä, että Kaivoparkki alkaa täyttyä, eikä se muutoinkaan ratkaise asiaa. Päätös torinaluspysäköinnin ja linja-autoaseman alueelle rakennettavan pysäköintilaitoksen välillä on tehtävä. Näiden vaihtoehtojen välillä tarvitaan analyyttinen vertailu, jossa korostetaan toimivuutta, kaupunkikuvaa ja kustannuksia. Ratkaisua ei voi perustella tämän päivän tarpeella, vaan tarkasteluaika on vähintään 50 vuotta eteenpäin, kertoo Isosuo Keskustan yleiskaava, ja yleensä yhteinen näkemys siitä, minkälainen Hämeenlinnan keskusta on tulevaisuudessa, tarvitaan. Nyt on yhdestoista hetki tarttua toimeen. Siihen työhön tarvitaan mukaan myös yrittäjät, asukkaat, nuoret kaikki keskustasta kiinnostuneet. Päättäjät sitten linjaamaan tekemään rivakasti sitä työtä, mihin meidät on valittu! Sari Rautio Elävä, vilkas, turvallinen ja kiinnostava kaupunkikeskusta hyödyntää koko seutua, maalailee kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Rautio. Tarvitaan ratkaisu, mihin autot laitetaan Mika Partanen Pitää miettiä kokonaisuus Rautatieasemalta Verkatehtaan kautta moottoritien katteelle. Mitä siitä halutaan? Mielestäni sen pitää olla kävely- ja fillaripainotteinen, viihtyisä kokonaisuus. Ensin tarvitaan joku ratkaisu, mihin autot laitetaan, muuten ei tapahdu mitään, kiteyttää keskustan yrittäjä Mika Partanen. Kuvat ja teksti Mikko Rousi Kirjoittaja toimii Raatihuoneenkadun kehittämisryhmän puheenjohtajana Yrittäjien hallituksessa elitismi on kaukana Hämeenlinnan Yrittäjien hallituksen uusimmat jäsenet Sari Hagemeier, Jere Putkisaari ja Timo Sollo ovat saaneet järjestötoiminnalta sitä, mitä odottivatkin. Vaikuttamisen lisäksi aktiivinen toimiminen on antanut hyviä juttuja ja uusia tuulia myös omaan yrittämiseen. Timo Sollolla on yrittämisestä jo 26 vuoden kokemus. Hän on valmis jakamaan oppimaansa muillekin. Hagemeir työskentelee Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistyksen palvelupäällikkönä ja toimii yrittäjäpohjalta kielenkääntäjänä, Putkisaarella on Benefico-ohjelmistoyritys ja Sollolla rakennusalan yritys. Yksinyrittäjä kaipaa verkostoja ja mielipiteiden vaihtoa samanhenkisten ihmisten kanssa. Hallituksessa on tullut eteen asioita, joita ei ollut aikaisemmin edes ajatellut, Hagemeier sanoo. Myös Putkisaari pitää yrittäjien verkostoitumista ehdottoman tärkeänä varsinkin, kun näistä 60 prosenttia on yksinyrittäjiä. Hän painottaa, että verkoston avulla oma osaamispääoma kasvaa. Tavallisia ihmisiä Järjestötoimintaan ei kolmikon mukaan liity hitustakaan elitismiä. Hallitukseenkin toivotaan jäseniksi ihan tavallisia yrittäjiä, yksinyrittäjistä lähtien. Emme ole norsunluutornissa, vaan muiden kanssa samalla viivalla. On kuitenkin tärkeää, että toiminnalla on kasvot, he korostavat. Sollo miettii, että hän haluaisi 26 vuoden yrittäjäkokemuksellaan ja omalla esimerkillään olla kannustamassa nuorempia yrittäjiä. Olen yrittäjänä vanha konkari ja kokenut huonojakin aikoja. Voisin olla rinnalla kulkija ja antaa omia kokemuksiani muiden hyödyksi, hän sanoo. Yksittäiset yrittäjät ottavat erilaisissa asioissa hallituksen jäseniin yhteyttä, ja juuri sitä he odottavatkin. Yrittäjillä ja kaupungilla on hyvät suhteet, ja meidän mielipiteemme otetaan päätöksenteossa huomioon. Olemme vahvana järjestövälikätenä kaupungin suuntaan, he kuvailevat. Viime aikoina Hämeenlinnan yrittäjissä on herättänyt huolta kaupungin päätösten viipyminen muun muassa pysäköintiasiassa. Uusia toimijoita kaivataan Yrittäjien järjestötoimintaan kaivataan lisää jäseniä ja uusia yrittäjiä. Tässä yhteydessä uusi ei välttämättä tarkoita nuorta ihmistä, vaan tuoretta yrittäjää, joka voi olla vaikka jo eläkeiässä. Järjestötoiminnan ei pitäisi olla mikään pelottava juttu. Toiveena on, että tulijat olisivat aktiivisia toimimaan. Omaa aikaa voi antaa juuri niin paljon kuin haluaa. Tässä saa myös irtiottoa omasta työstä, mikä on Sari Hagemeier ja Jere Putkisaari sanovat, että Hämeenlinnan Yrittäjien hallituksessa he ovat saaneet paljon uusia näkökulmia yrittämiseen. tärkeää henkiselle puolelle, Hagemeier sanoo. Sollon mukaan hallitustyö on lisännyt yhteisöllisyyden tunnetta. Hän toivoo, että järjestötoimintaan lähtisi kaikenikäisiä yrittäjiä, miehiä ja naisia. Nuoria olisi hyvä saada toimintaan, mutta kyllä meidän yli viisikymppistenkin kokemusta tarvitaan, hän pohtii. Tulkaa yrittäjät mukaan! Hallituksen kokouksia on 6-8 vuodessa ja lisäksi on joitain vapaaehtoisia menoja, sen isommasta ajanviejästä ei ole kyse. Työelämää se ei haittaa, päinvastoin voi saada uusia kumppanuuksia ja asiakassuhteita, Putkisaari kannustaa. Pelko pois Putkisaari haluaisi erityisesti hälventää pelkoja yrittäjäksi ryhtymisestä. Tavoitteenamme on edelleen parantaa yrittäjien asemaa ja oikeusturvaa. Paljon on vielä tekemistä, mutta eteenpäin mennään. Monet ihmiset miettivät yrittäjyyttä, mutta heitä saattaa jarruttaa pelko epäonnistumisesta. Meidän pitäisi ottaa mallia USA:sta, missä epäonnistuminenkin on sallittua, eikä siitä saa loppuiäksi leimaa otsaan. Yrittäjyyteen liittyy Putkisaaren mukaan myös vääriä mielikuvia, mikä nostaa kynnystä. Itse olen ollut 4,5 tuotta yrittäjänä. Kertaakaan en ole katunut, vaikka vaikeitakin aikoja on ollut, hän vakuuttaa. Hagemeier on tehnyt töitä yrittäjänä jo kahdeksan vuotta. Hän toimii aktiivisesti myös naisyrittäjien järjestössä. Luulin joskus, että naisyrittäjillä on jakkupuku ja Mersu, mutta me ollaan ihan taviksia, hän nauraa.

6 6 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset Kehittämiskeskuksen sähköiset Hyötytietoa ja työkaluja yritystoimintaan tutustu palveluihimme verkossa! Toimitilat ja yritystontit Yrityspörssi Kokouspaikat Tutustu Hämeenlinnan ja Hattulan vapaisiin toimitiloihin ja yritystontteihin. Jätä oma hakuilmoitus tai luo oma hakuvahti. Voit ilmoittaa rekisteriin oman tilasi tai muokata ilmoitustasi. Ilmoita yrityksesi myyntiin, etsi ostettavaa yritystä tai hae liikekumppania. Menestystarina voi alkaa täältä... Tervetuloa KokousTarmon palveltavaksi! Tutustu kokouspaikkoihin ja tee hakuja omilla toiveillasi. Jätä saman tien tarjouspyyntö! Yritysrekisteri Kaikkien Hämeenlinna ja Hattulan yritysten yhteystiedot. Voit hakea yrityksiä aakkosittain tai toimialoittain. Voit muokata oman yrityksesi tietoja saamallasi käyttötunnuksella. Voit myös liittää rekisteriin uuden yrityksen. Sorviin.info on maksuton työnantajien ja työharjoittelupaikkaa etsivien kohtaamispaikka verkossa. Työnantaja voi jättää sinne paikkoja ja löytää harjoittelupaikkaa etsivät. Opiskelija tai muu harjoittelupaikkaa etsivä voi jättää oman paikkahakunsa tai katsoa ilmoitettuja paikkoja. Suosittelen Sorviin.infoa muillekin, sillä palvelu oli toimiva ja helppokäyttöinen. Löysimme harjoittelijan viikossa, kertoo Insolo Oy:n Jukka Kartano. Kehke Uutiskirje Tilaa omaan sähköpostiisi aina ajankohtainen Kehittämiskeskus Oy Hämeen uutiskirje, niin pysyt ajan hermolla. Uutiskirjeen lukijan kommentti: Olen saanut uutiskirjeestä paljon hyödyllistä tietoa. Se on auttanut työssäni. Kehittämiskeskus Oy Häme on Hämeenlinnan kaupungin elinkeinoyhtiö. Tavoitteemme on tehdä Hämeenlinnan seudusta Etelä-Suomen vetovoimaisin yrittämisen ja asumisen paikka. Vahvistamme yritysten toimintamahdollisuuksia ja huolehdimme seudun kilpailukyvystä sekä vetovoimaisuudesta tiiviissä ja avoimessa yhteistyössä muiden seudun toimijoiden kanssa. Kehittämiskeskus Oy Häme Talaskuja 3 (4. krs), Hämeenlinna

7 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset 7 Tuoreille yrittäjille asiaa aamukahvin lomassa Visamäessä on tänä syksynä tarjottu jo kahdet aamukahvit tuoreille yrittäjille. Samalla osallistujat ovat voineet verkostoitua ja saaneet tietoa yrittämiseen liittyvistä asioista. Tänä keskiviikkoaamuna juodaan kolmannet aamukahvit, ja tilaisuutta voi seurata myös netistä. korjaamo SEPPo SoININEN oy Laaniitynkatu 1, Hml P Avoinna arkisin 8 18 Määräaikaishuollot / korjaukset Katsastustarkastukset / katsastuspalvelu OBD-mittaukset / vikakoodien luku Bensiini- ja dieselmoottoreiden päästömittaukset Meiltä Myös total-öljyt! SähköALU OY Sähkösuunnittelu Sähkö- ja teleurakointi Antenniasennukset Teollisuuden kunnossapito Aamukahvi-idea lähti itämään Mafia-risteilyllä käydyistä keskusteluista, kun Hämeenlinnan Yrittäjien hallituksen jäsen Jere Putkisaari heitti ajatuksen ilmaan. Idea toteutettiin syksyllä osana Hämeen ammattikorkeakoulunyrittäjyysyhteisön JUNA-hanketta. Myös Hämeen kauppakamarin kehityspäällikkö Mirja Ojantausta lähti toteutukseen mukaan. Ensimmäisellä kerralla, pienen tiedottamisen jälkeen, mukana oli noin 30 osallistujaa, toisella kerralla heitä oli jo noin 40, Hamkin työelämäpalvelukoordinaattori Eveliina Toivonen kertoo. Toivonen ottaa vastaan ilmoittautumisia, ja häneltä voi kysyä lisätietoja, mutta välttämättä aamuihin ei tarvitse edes ilmoittautua. Tuore yrittäjä ei aina ole nuori ihminen, vaan hän voi olla vanhempikin henkilö. Toivosen mukaan aamukahvien osallistujien ikähaitari onkin ollut vuotta. Joukossa on ollut myös tahoja, jotka tarjoavat yrittäjille palveluita. Jere Putkisaari Hämeenlinnan Yrittäjistä, Eveliina Toivonen ja Sari Hanka Hämeen ammattikorkeakoulusta sekä Mirja Ojantausta Hämeen kauppakamarista junailevat yhdessä tuoreille yrittäjille aamukahvijuttuja Visamäessä. Rento tunnelma Hamkin työelämäpalvelupäällikkö Sari Hanka kertoo, että tarkoituksena on tiedon jakamisen lisäksi tutustuttaa tuoreita yrittäjiä toisiinsa. Osallistujajoukossa on ollut myös opiskelijoita. Aamukahville on avoimet ovet. Haemme ikään kuin rentoa leiritunnelmaa, joka jatkuu keskusteluna FaceBookissa. Tarkoituksena on, että osallistujat tutustuvat toisiinsa, ja teemme myös Hamkin tarjontaa tutuksi. Tilaisuudet striimataan suorana ja jaetaan sosiaalisen median kautta. Kevääksi aamujen ohjelmaan on ajateltu kasvuun liittyviä tarinoita, Hanka kertoo. Viimeksi osallistujat keskustelivat vilkkaasti lähes tunnin ajan, ja tilaisuutta seurattiin suorana Pirkanmaalla asti, Toivonen mainitsee. Putkisaari muistuttaa, että monet saattavat pohtia yrittäjäksi ryhtymistä, mutta eivät uskalla ottaa ratkaisevaa askelta. Tilaisuuksissa voidaan hänen mukaansa myös sparrata näitä pohtijoita. Tarkoituksena on, että aamukahvista tulee perinne, joka jatkuu vuodesta toiseen, hän sanoo. Jari Roive ja Säde Sonck Tänä syksynä on vielä yhdet aamukahvit Ensi vuonna niitä jatketaan kerran kuussa -tahtiin. Tarjolla on kahvin lisäksi sämpylää, ja aina paikalla on joku alansa asiantuntija kertomassa omaa tarinaansa. Tänä keskiviikkona Jari Roive Klubben Sport Finland Oy:stä kertoo, miten voi saada vetoa verkkokauppaan. Joulukuun 4. päivänä Säde Sonck Uniqu Artista laittaa Boostia brändiin. Tammikuun 15. päivänä Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassasta kertoo yrittäjän sosiaaliturvasta. Kevään muut puhujat ilmoitetaan myöhemmin. Parolantie 1, Hämeenlinna Puh VUOKRATAAN Hyvä ja toimiva liiketila Hämeenlinnan ydinkeskustassa Katutasossa 145 m 2 + varasto 72 m 2. Edullinen vuokra. Katso lisätiedot oikotie.fi /toimitilat Ota yhteyttä VANERIA sahauspalvelu Avoinna ark. 8 17, la 9 13 Puusepänkatu 3, HML.Puh. (03) Nuorta intoa keskustassa Pimeän kaupan iltaan ( ) osallistui useita Hämeenlinnan lyseon lukion luovan yrittäjyyden linjan opiskelijoita. Me luovan yrittäjyyden linjalaiset avustimme muun muassa keskustassa toimivia yrityksiä illan aikana. Mahdollisuus päästä auttamaan Pimeän kaupan illan kanssa oli todellakin hieno kokemus meille nuorille opiskelijoille, ja se tarjosi meille ainutkertaisen mahdollisuuden päästä tutustumaan kaupunkimme yrittäjiin. On hyvin tärkeää saada kontakteja yritysmaailmaan, vaikkakin saattaa vaikuttaa siltä, että esimerkiksi mainoslehtisten jakaminen kaupungilla ei hirveästi nuorta hyödytäkään. Näin ei kuitenkaan ole. Voin kokemuksesta sanoa sen verran, että tutustuminen yrittäjään ja hyvän jäljen jättäminen, oli sitten mikä tahansa työ kyseessä, antaa mainion lähtökohdan vaikkapa kesätyön hakuun, sillä luultavasti yrittäjä ottaa töihin mieluiten jo hänelle tutun nuoren, joka on päässyt osoittamaan työintonsa ja kykynsä. Yhteistyö luovan yrittäjyyden linjan ja Kaupunkikeskustayhdistys ry:n välillä on vasta aluillaan, mutta jo nyt sekä linjan opiskelijat, että keskustan yritykset ovat hyötyneet tästä hedelmällisestä yhteistyöstä. Tapahtumat, kuten Pimeän kaupan ilta, antavat nuorille avaimet, joilla he pystyvät avaamaan ovia työelämään. Minulla oli ilo päästä tutustumaan Cafe Kaunon henkilökuntaan ja yrittäjä Sami Malmsteniin. Pimeän kaupan iltana toimin maistiaisten tarjoilijana kyseisessä kahvilassa. Kokemus oli jo itsessään hieno, mutta myös lyhyen työrupeaman jälkeen rauhassa nautittu erinomainen kahvi ja leivos auttoivat nostattamaan hymyn kasvoilleni. Yrittäjät hyötyvät myös, sillä he saavat innokasta apuvoimaa erilaisten tapahtumien järjestämisessä ja toteuttamisessa, ja ehkä jopa luotettavaa ja innokasta kesätyövoimaa. Patrick Hanska Samana iltana olin myös tekemässä kyselyä keskustan viihtyvyydestä kahden opiskelijan kanssa. Kyselyn oli tarkoitus kartoittaa, mitä mieltä nuoret ovat Hämeenlinnan keskustasta tällä hetkellä. Kyselyssä painottui se, että nuoret haluavat lisää tapahtumia keskustaan. Nuoret tulevat tällä hetkellä keskustaan pääosin shoppailemaan, mutta kokevat, että keskustaa pitäisi elävöittää, ja itse olen taipuvainen olemaan samaa mieltä kyselyyn vastanneiden nuorten kanssa. Luovan yrittäjyyden linjan opiskelijoiden antama nuorten näkökulma tulee tärkeään asemaan, kun kaupunkikeskustayhdistys ry suunnittelee jatkossa tapahtumia keskustassa. Miksipä me nuoret emme itse voisi auttaa yhdistystä suunnittelemalla tapahtumia yhdessä heidän kanssaan, jolloin myös nuorten mielipiteet, näkökulma ja toiveet tulisivat esiin ja otettaisiin huomioon? Katseet ovat ainakin omalta osaltani siirtyneet jo tulevaan. Joulun alla keskustassa on menoa ja meininkiä jouluisten tapahtumien ja joulutorien muodossa. Olisi hienoa päästä näkemään nuoren innokkuuden käden- ja luovan ajattelutyönjälki myös tulevissa tapahtumissa. Hämeenlinnan kaupunki on jo valmiiksi meritoitunut ja tullut tunnetuksi nuorensa huomioon ottavana kaupunkina, josta hyvä esimerkki on viime vuonna järjestetty Nuorten huippukokous, johon minullakin oli kunnia saada osallistua. Meillä yrityslinjalaisilla lyseolla on paljon annettavaa ja valtavasti tarmokkuutta olla mukana rakentamassa positiivista ja tapahtumarikasta eläväistä keskustaa Hämeenlinnalle yhdessä Kaupunkikeskustayhdistys ry:n kanssa. On todella hienoa ja esimerkillistä, että Hämeenlinnassa osataan hyödyntää nuorten ajatuksia, innokkuutta ja luovuutta, kun kaupungin viihtyisyyttä kehitetään ja parannetaan. Suunta on ehdottomasti oikea, ja olen varma, että myös tulevaisuus sen osoittaa, kun siirrytään yhdessä sanoista tekoihin! Nuorten mietteitä yrittäjyydestä Lehtemme antaa äänen myös nuorille yrittäjänaluille. Kolumnisarjassa kirjoittavat ajatuksiaan Lyseon lukion Luovan yrittäjyyden linjan oppilaat. Linjan valmentajana toimii lehtori Tuija Tiala. Luovan yrittäjyyden linja käynnistyi kolme vuotta sitten HYK:ssä ja siirtyi sieltä lukioiden yhdistymisen myötä Lyseoon. Kolumnisarjan aloitti viime lehdessä (5/2013) HYK:ssä lukionsa ja yrittäjäopintonsa aloittanut ja Lyseon lukiossa niitä jatkava Samuli Virtanen. Nyt kirjoitusvuorossa on Patrick Hanska.

8 8 Hämeenlinnan Yrittäjät toimii 2013 Järjestämme yhdessä Hämeenlinnan Seudun Osuuspankin ja KPMG:n kanssa tiistaina klo Osuuspankin kokoustiloissa osoitteessa Kasarmikatu 6 tilaisuuden Yritysverotuksen uudistus kiristyy vai ei? Ilmoittautumiset mennessä www. op.fi/hameenlinna, uutisia ja tapahtumia. Tilaisuuteen voidaan ottaa 60 ensin ilmoittautunutta. Hämeenlinnan Yrittäjien syyskokous tiistaina klo 18 Danske Bankissa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 10 mukaiset asiat. Ilmoittaudu sähköpostiin Hyvä jäsenemme. Huolehdithan, että sähköpostisoitteesi on käytettävissämme ja se on ajan tasalla. Lähetämme jäsentiedotteet vain sähköpostitse. Seuraa myös uudistettuja kotisivujamme Sähköpostimme on Yhteistyössä Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset Vanajanlinnassa jaettiin harvinainen yrittäjäpalkinto Yrittäjäjuhla loi valoa tulevaisuuteen Vanajanlinnassa pidetyssä yrittäjäjuhlassa viime perjantaina vietettiin iltaa valoisissa tunnelmissa, niin juhlapuheiden kuin palkittujen yritysten tarinoiden kannustamana. Juhlassa koettiin myös harvinaislaatuinen hetki, kun lasialalla elämäntyönsä tehneet Lasse ja Anja Selinko palkittiin 60 vuoden yrittäjyydestään yrittäjäristin timanttiristillä. Hämeen Lasitoimi on edelleen perheyritys. Lelushopin perustajat Sirkka ja Viljo Saari palkittiin 50 vuoden yrittäjätimanttiristillä. Myös Lelushop on pysynyt perheyrityksenä. Vuoden yrityksen tunnustuksen sai Jouko Vuoksion perustama perheyritys, pakkausalalla toimiva tukkuliike Jouco Oy. Lammin Säästöpankki jakoi nuoren yrittäjän palkinnon valokuvaaja Mikaela Löfrothille, ja Suomen Yrittäjäopisto palkitsi vuoden yrittäjäopiskelijana Satu Leppäsen. Yrittäjäristin timanttiristien saajista ja vuoden yrityksestä on jutut toisaalla tässä lehdessä. Lasse ja Anja Selinko olivat yrittäjäjuhlaillan kirkkaimmat tähdet. Heidät palkittiin 60 vuoden yrittäjyydestään yrittäjäristin timanttiristillä. Lamasta selvitään Hämeenlinnan Yrittäjien puheenjohtaja Heikki Kokko korosti puheessaan, että lama ei ole vienyt yrittäjien intoa yrittää, vaikka välillä on ollut raskaitakin aikoja. Kuluvan vuoden yksi tärkeimpiä asioita on hänen mielestään ollut kaupunginvaltuuston ja yrittäjäyhdistysten allekirjoittama sopimus, jonka mukaan molemmat osapuolet pyrkivät kehittämään yrittämisen edellytyksiä ja sitä kautta myös kaupungin vetovoimaisuutta. Tavoitteena on myös helpottaa paikallisten yritysten pääsyä mukaan kaupungin hankintojen tarjouskilpailuihin. Itse katson positiivisesti tulevaisuuteen. Tästäkin lamasta selvitään. Onneksi on myös nuoria uskaliaita yrittäjiä, joilta voidaan odottaa pitkiä uria, Kokko sanoi. Hämeenlinna Yrittäjien toiminnanjohtaja Kalevi Lauronen puolestaan uskoi välijuonnossaan, että arviot Hämeenlinnan vetovoiman, kilpailukyvyn Satu Leppänen sai Suomen Yrittäjäopiston palkinnon ansioistaan yrittäjäopiskelijana. ja väestönkasvun hiipumisesta muuttuvat seuraavissa mittauksissa positiiviseen suuntaan, sillä juhlassa oli useita yrittäjiä, jotka ovat muuttaneet Hämeenlinnaan, samoin kuin työnhakuun oli tultu jopa Oulua myöten. Positiivisia asioita ilmassa Myös tuore kaupunginjohtaja Timo Kenakkala loi myönteistä henkeä iltaan. Hämeenlinnassa on monenlaisia positiivisia asioita ilmassa, kuten ensi vuonna vietettävät kaupungin 375-vuotisjuhlat, vuoden 2015 Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuosi ja uuden elinkeinoyhtiön valmistelut. Toivon yrittäjiltä uskallusta jääkiekkotermein sanoen: Ei voi voittaa, jos ei uskalla yrittää. Iloisessa juhlassa viihtyivät myös Tanja ja Esa Markus Temekosta (vas.), Mika Selinko alias Frank Hämeen Lasitoimesta sekä Tiina ja Esa Reponen Työstöhankinta Reposesta. Valokuvaaja Mikaela Löfroth sai Lammin Säästöpankin myöntämän nuoren yrittäjän palkinnon. Hän kertoo tulleensa kuusi vuotta sitten Hämeenlinnaan yrittämään kaupungin hyvän sijainnin vuoksi. Hämeenlinnan Yrittäjien uudet jäsenet Tmi Pasi Ryöppy Pasi Ryöppy Sawaddee Oy Susan Vekka-Kemppainen Tmi Petri Ketonen Petri Ketonen Pauli Simolin T:mi Pauli Simolin Suomen Viini- ja keittiötarvikekauppa Oy Pauliina Erkintalo Taidekehys Anika Anika Korpimaa Rakennus Oy Kattomestarit Matti Hanhivaara TSR-racing Jukka Nykänen Nemesia Pets Oy Tiia Aittamaa Harvialan Metsäpalvelu Oy, Janakkalan Isännöintipalvelu Birgitta Virkki Fici-Copy Ky Kimmo Andersson Eklund Matti Matti Eklund Asianajotoimisto Markku Raimi Markku Raimi NetPilvi Oy Sami Tuohioja Laumer Oy Merja Laksola Rakennus- ja remonttipalvelut Sami Kuusisto Sami Kuusisto NaTouchee T:mi Satu Natunen Siivouspalvelu Lahtinen Tmi Tarja Lahtinen Mainostoimisto Pilot Oy Matti Lassila RakennusALU Oy Pekka Alutoin SähköAlu Oy Pekka Alutoin

9 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset 9 Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala ja hänen Anita-vaimonsa osallistuivat yrittäjäjuhlaan. Pariskunta asuu Sairionrannassa ja kertoi, että mielikuvat Hämeenlinnasta mahdollisuuksien kaupunkina ja viihtyisänä asuinpaikkana ovat käyneet toteen. Viljo ja Sirkka Saarella on takanaan 50 vuoden ansiokas yrittäjyys. Siitä tunnustukseksi he saivat yrittäjäristin timanttiristin. Vanajanlinnan toimitusjohtaja Pekka Vihma harmitteli isännän puheessaan valtiovallan kaavailuja edustuskulujen vähennysoikeuden poistosta ja alkoholin hinnan nostosta. Nämä eivät ole pieni asia matkailualalle, joka on Hämeenlinnassa toiseksi eniten työllistävä toimiala. Pitäisi muistaa myös, että matkailuala on suuri nuorten työllistäjä, ja nythän nuorisotyöttömyys on kaikille suuri huolenaihe, Vihma huomautti. Vanajanlinnan kuulumisista Vihma kertoi sen verran, että mennyt lokakuu oli liikevaihdollisesti heikoin kautta aikojen, mutta vastaavasti marraskuusta on tulossa paras koskaan. Loppuillasta juhlaväkeä viihdytti hämeenlinnalaissyntyisen Elina Arlinin (s. Orkoneva) yhtye. Vuoksion perheyritys Jouco Oy valittiin tänä vuonna vuoden yritykseksi. Vasemmalta nykyinen toimitusjohtaja Kimmo Vuoksio, Ira Vuoksio, Kaija Vuoksio ja yrityksen perustaja Jouko Vuoksio. Yrittäjäillan vieraat kiittelivät Vanajanlinnan juhlapaviljonkia viehättäväksi juhlapaikaksi. ESKELISELTÄ Yrittäjät antoivat lausuman, että lyseon lukion siirto pois keskustasta heikentäisi kauppiaiden myyntitulosta. Eräs poliitikko kerkesi heti moittimaan: Päätöstä ei saa tehdä sillä perusteella, mihin lukiolaiset kantavat rahansa. Jaa ei. Päätös on tyypillinen, josta pitää tehdä myös yrittäjyysvaikutusselvitys. Katsotaan yhtä hintalappua ja unohdetaan toinen. Kunta saa rahansa yhteisöveroina, pääomatuloina ja ansiotuloina. Jos ne menetetään, siirto voi tulla tosi kalliiksi. Heleä-ääninen Joan Baez laulaa ohjelmissaan laulun Finlandia jenkkiyleisölle kunnioittaakseen ihailemaansa Suomea. Nuoremmat eivät ehkä muista, että hän oli 70-luvulla folklaulun valovoimaisimpia tähtiä. Yhtenä tunnetuimmista oli laulu "We shall ovecome". Menisin katsomaan, jos hänet saadaan tänne Sibelius-vuonna Sekä Siirin että Velssin asukkaat valittavat 10-tien liikenteen vilkkaudesta ja huonosta mahdollisuudesta päästä tielle. Sama ongelma on Idänpään S-Marketin kohdalla olevassa risteyksessä. Keskustasta kotiinsa työpäivän jälkeen ajavat autoilijat menevät 10-tielle muuta kuin Idänpään kautta. Muutama laajakaarinen liikenneympyrä Lahti-tielle tarvitaan selvästi lisää. Tiedossa on, että 85 prosenttia katteen liiketilasta on vuokrattu. En tätä kirjoitettaessa tiedä, onko Alko mukana. Se voisi katteen sijasta harkita keskustasta vapautuviin tiloihin muuttoa. Linnankorttelin kauppakeskuksen yksi vaihtoehto on puskutraktori. Paikalle tullee sitten jossain ajassa asuntoja. Joulumyynnin alkajaisiksi 2014 monelle poliitikolle selviää, mitä toriympäristön infran kehittämisen laiminlyönti merkitsee. Heidän ei silti tarvitse kantaa töppäyksistään vastuuta. Keskikaupungilla asuu tilaston mukaan alle asukasta. Keskikaupungin kehittämisseminaarissa mainittiin visio seuraavan 20 vuoden aikana jopa lisäasukkaasta keskustaan. Se muuttaisi keskustan palvelukysyntää. Kuka poliitikko näkee sinne asti, kun ei näe edes vuoden päähän? Facebook ei kuulu kaveripiiriini. Joidenkin käyttäjien mukaan viestiketjut ovat pitkiä, kun poliitikot jatkuvasti kirjoittavat sinne uutta soopaa. Poliitikot kirjoittavat tarinaa istumissaan kokouksissa. He ovat paikalla, mutta eivät läsnä. Eräs hoiva-alan yrittäjä kertoi, että kaupungin valintaperusteet ovat palvelun ostamisessa muuttuneet. Palvelua ei osteta, koska yrityksen tase on liian lihava. Tasekirjaa oli heiluteltu nenän edessä. Aikaisemmin oston este huoneistossa oli ollut liian korkeat portaat. Sulasol järjestää vuonna 2017 laulujuhlat Hämeenlinnassa. Kaupunkikeskusta ry aikanaan suunnitteli joka toinen vuosi Hämeenlinnassa pidettäviä laulujuhlia. Asiasta oltiin hissukseen, koska pelättiin jonkun varastavat idean. Hiljaisuutta on ollut tähän päivään asti. Kun nyt saadaan malli juhlien järjestämisessä, voitaisiinkohan Hämeen laulujuhlia jatkaa omin voimin siitä eteenpäin? Hämeenlinna on hukannut arvonsa. Historiallista museota ei enää ole. Tavarat on säästämisen takia viety varastoihin ympäri Hämeenlinnaa. Muutaman esine vietiin linnaan. Tilat kumisevat tyhjyyttään. Samalla on lopetettu maakuntamuseo. Kaupunginhallitus päätti, että jätekuljetuksessa kunnallistamista ei hyväksytä. Kohta siitä joku ulkopuolinen kommuuni päätti toisin. Kuka voisi myös kaupunkilaisille selittää, millä päätöskuviolla tämä tapahtui? Mitä muita vastaavia kuvioita on siirtää päätöksenteko pois kaupunkilaisilta? I have a dream. Hämeenlinnan kaikki yrittäjät alkavat käyttää painotuotteissaan ja eissaan oman logonsa lisäksi pientä "Sibelius 150 Hämeenlinna" - logoa. Hyvää kaupallista vuotta pukkaa, sanoisi Ritan Jokke. Olemme yhdessä enemmän- kulttuuriperintömmekin tukemisessa.

10 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset 10 Selingon lasia on joka puolella Hämeenlinnalaiset Lasse ja Anja Selinko ryhtyivät yrittäjiksi hyvin nuorena; Anja oli tuolloin vain 20- ja Lasse 22-vuotias. Viime perjantaina pariskunta palkittiin yrittäjäristin timanttiristillä 60 vuoden yrittäjyydestä. Upeata, ihan huippuelämää on ollut, näin kansa- ja rippikoulupohjalta, Lasse Selinko kuvailee yrittäjän taivaltaan. Vaikka yrittäjällä on vastuuta, on myös vapautta, ja vaikka työ on rankkaa, se on myös palkitsevaa. Hienointa on, kun näkee, mitä omat kädet ovat saaneet aikaan, hän sanoo. Hämeen Lasitoimi on kasvanut kansainväliseksi perheyritykseksi, joka on vallannut tuotteillaan maailmaakin Lontoota ja Berliiniä myöten. Hämeenlinnassa Selinkojen työtä on näkyvissä lähes joka kadunkulmassa. Anja ja Lasse Selinko (istumassa) viettävät ansaittuja eläkepäiviä Hämeenlinnassa, mutta Uhrikivenkadun liikkeessä he poikkeavat silloin tällöin vaikkapa aamukahvilla. Kuvassa myös Mika Selinko, Leena Selinko, Sallamaria Selinko ja Johanna Selinko. Ammattina lasinhioja Muistojensa kätköistä Selingot näyttävät paperia vuodelta Siitä selviää, että Lasse teki tuona vuonna oppisopimuksen tähtäimenään lasinhiojan ammatti. Lasin käsittelystä tuli myöhemmin hänen itsensä ja samalla hänen koko perheensä elämäntyö. Vuonna 1952 Lasse oli perustamassa avointa yhtiötä, jonka nimi oli Lasitoimi Selinko & Syrjänen. Vuonna 1954 nimi muuttui pelkäksi Lasitoimi Selingoksi. Hukarin talon alakerrassa Kasarmikatu 15:ssä aloitimme, mutta jo kahden vuoden päästä muutimme Saaristenkadulle kivitaloon, jossa oli enemmän tilaa verstaalle ja pienelle myymälälle, Selingot kertovat. Kivitalo, joka oli Häme-yhtiön omistuksessa, on vieläkin paikallaan Saaristenkatu 11:ssä. Hevoskuormia Ensimmäinen lasilasti lähti asiakkaalle Selingon verstaalta vuonna Kuormaa veti Vuoman hevonen. Muutamaa vuotta myöhemmin yritys alkoi saada tilauksia isommilta työmailta, joista suurin oli Hätilän torni. Sinnekin tavarat vietiin hevosella. Seuraava iso työmaa oli piirimielisairaala. Olimme mukana Kummilan urakoilla, ja siihen aikaan kaupunki kasvoi ihan silmissä, Selingot muistelevat. Vuonna 1956 he ostivat oman pakettiauton, ja hevoskuljetukset jäivät pikkuhiljaa historiaan. Kymmenen vuotta myöhemmin yritys hankki Autokumipalvelulta kylmän kaarihalli Kaurialasta Uhrikivenkatu 6:stä, minne koko toiminta myymälä mukaan lukien 1980-luvun alussa siirtyi laajennettuihin tiloihin. Jo vuonna 1974 yritys laajeni niin, että sille avattiin erillinen taulu- ja kehyskauppa Hallituskadulle. Liikkeessä työskentelivät Lasse Selingon sisaret. Vuonna 1987 Hämeenlinnassa saneerattiin kolme pankkia, KAS, OP ja STS, joihin toimitimme lasit. Pankit olivat tuolloin nousussa, mutta pian sen jälkeen tuli lama. Meidät pelastivat laman aikana Venäjän rikkaat, joille myimme lasia, Selingon muistelevat. Kaikki lapset mukana Selinkojen lapset, Mika, Leena, Kristiina ja Johanna, kasvoivat lasiliikkeen toimintaan mukaan pienestä pitäen. He kaikki työskentelevät edelleen yrityksessä. Myös lapsenlapset ovat ottaneet työelämän ensi askeleita vanhempiensa jalanjäljissä. Nykyään Hämeen Lasitoimi Oy on täyden palvelun lasiliike, jonka asiakaskunta on pitkin Etelä-Suomea. Yritys tarjoaa kaikki lasitusalan tuotteet, palvelut ja asennukset. Tuotteita ovat rakennuslasit, lämpölasit, lanka- ja palolasit, tiffany- ja peili- ja taidelasit. Palveluihin kuuluu myös kehystäminen. Lasi tuodaan Hämeenlinnaan Belgiasta, sillä Suomessa sitä ei enää valmisteta. Nykyisen toimitusjohtajan Mika Selingon erityisosaamiseen kuuluvat muun muassa kaarevat lasipinnat. Teemme toimituksia ihan mihin tahansa maapallolla, hän sanoo. Tunnetuimpia rakennuksia, joissa Hämeen Lasitoimen lasi on päässyt näkyvään osaan, ovat muun muassa Vodafonen pääkonttori Lontoon Piccadillylla, Dome Aquariumin kattokupu Berliinissä, useat loistoristeilijät, Helsingin Kaisaniemen kasvihuoneet, Aulanko, Linnatuuli, Hämeenlinnan rautatieaseman tunnelit. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Sirkka Saari, 75, tekee yhä päivittäin työtä perheyrityksessä Lelukauppaa jo puoli vuosisataa Lelushoppia vuosikymmeniä pyörittänyt Sirkka Saari kertoo yhä hoitavansa yrityksen kirjanpitoa ja laskevansa palkat. Lisäksi hän valitsee, hyväksi koetulla rutiinillaan, uudet työntekijät myymälään. Sirkka Saari omassa valtakunnassaan. Nuket, kuten muutkin lelut, ovat puolessa vuosisadassa muuttuneet paljonkin. Teen kotona niin paljon paperitöitä, että juuri muuta en ehdikään. Ja myymälässä tuuraan aina, kun tarvitaan, melkein päivittäin, 75-vuotias isoäiti kertoo iloisena. Sirkka ja hänen miehensä Viljo Saari palkittiin viime perjantaina yrittäjäristin timanttiristillä 50 vuoden yrittäjyydestä. Viljo on hoitanut liikkeessä kaikenlaista nikkarointia vaativia hommia, kuten remontteja, ja lisäksi hänkin on tehnyt myyntityötä. Pariskunta jaksaa edelleen olla työn touhussa, sillä he pitävät kunnostaan hyvää huolta. Tiistain olemme pyhittäneet itsellemme. Silloin käymme vesijumpassa, Sirkka kertoo. Saaret ovat onnellisia siitä, että heidän poikansa Mika ja miniänsä Anneli jatkavat liikkeen pitoa. Yrityksen omistus siirtyi Mikalle vuonna Alku Forssassa Lelushopin taival alkoi Forssassa, kun Sirkka ja Viljo Saari pistivät lelukaupan pystyyn tyhjästä. Hänen kaupallinen koulutuksensa auttoi asiaa, mutta taloudellinen alkupanos oli hänen mukaansa vaatimaton. Forssassa liike toimi 20 vuotta, minkä jälkeen tuli tauko. Nyt Lelushoppi on ollut kaupungissa taas 14 vuoden ajan. Hämeenlinnassa liike on ollut 35 vuotta. Myös Lahdessa se toimi aikoinaan 10 vuotta Triotavaratalossa. Hämeenlinnaan Lelushoppia pyydettiin aikoinaan Hallituskadulla auenneelle Shoppitorille. Siellä liike toimi reilut viisi vuotta ja muutti sen jälkeen Skogsterin taloon. Nykyisin myymälä on kolmannessa sijaintipaikassaan Palokunnankadulla. Meillä on 51 vuoden aikana käynyt asiakkaana useampi sukupolvi. Vähän on aina vuosia välissä, ja sitten tulevat taas perheiden uudet lapset, Sirkka hymyilee. Muovinuket ja peltiautot Puolen vuosisadan takaista leluvalikoimaa muistellessaan Sirkan mieleen tulevat alastomat muoviset nuket, joiden silmätkään eivät liikkuneet, sekä peltiautot ja puiset lelut. Mitään mekaanisia, soivia tai radioohjattavia vempeleitä ei silloin ollut. Legot ovat pitäneet pintansa koko ajan. Niiden osuus on neljäsosa myynnistä. Meillä on tarjolla legojen koko skaala, ja uutuudet tulevat aina heti meille myyntiin. Nykyään Lelushopin valikoimissa on noin eri tuotetta. Myymälöiden lisäksi niitä myydään netissä. Lelushoppi on tullut kuuluisaksi myös ulkomaita myöten. Amerikkalainen pikkupoika sanoi mammalleen, että mennään siihen lelukauppaan, jossa on niin paljon leluja, ettei tahdo mahtua sisälle. Irlannista oleva perhe taas käy Hämeenlinnassa sukuloimassa ja he ovat kertoneet, että aina pitää tulla meille, kun omassa maassa ei ole näin monipuolisia leluliikkeitä, Sirkka kertoo nauraen. Lelujen myynti on Sirkan mukaan vuosien saatossa koko ajan kasvanut, mutta tänä vuonna on vaarassa tulla pieni notkahdus. Joulukauppa voi pelastaa kuitenkin tilanteen, sillä joulumyynti vastaa jopa viiden kevätkuukauden kauppaa. Sesonkiaikaan myös henkilökunta yli tuplaantuu, sillä työntekijöiden määrä kasvaa 20:een. Nuorten ensimmäinen työpaikka Lelushopissa ovat sadat nuoret päässet työnteon alkuun. Työharjoittelijoita on jatkuvasti, oppisopimuksia on ollut useita, ja vakituinen henkilökunta on viihtynyt työssään pitkään. Yksi työntekijä, Forssan liikkeen myymälävastaava, on ollut yrityksessä lähes 30 vuotta. Kaikkiaan Lelushopilla on oman väen lisäksi kuusi vakituista työntekijää ja tilapäiset päälle. Sirkka vakuuttaa, että hän ei ole koskaan katunut yrittäjäksi ryhtymistään. Tätä halusin, ja olen viihtynyt. Ihana asia on ollut myös se, että olen voinut työllistää niin paljon nuoria ihmisiä.

11 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset 11 Jouco Oy:n työntekijät Sirpa Kinnunen (vas.), Marjatta Rekola, Anita Hämäläinen, Kimmo Vuoksio, Anssi Tuominen ja Risto Haapanen. Yritys on ollut jo 16 vuoden ajan parhaassa AAA-luottoluokassa ja palkittu maakunnan vahvimpana yrityksenä Jouco Oy:n perusti Jouko Vuoksio 26 vuotta sitten. Kasvava hämeenlinnalainen perheyritys välittää pakkaustarvikkeita teollisuudelle Joucon tuomia puteleita lähes joka kodissa Karjalankadun kotitoimistosta se alkoi vuonna Tuolloin Jouko Vuoksio pisti pystyyn Jouco Oy:n ja alkoi tuoda maahan pieniä pakkaustarvikkeita. Tähän päivään yritys on kasvanut liikevaihdoltaan miljoonien eurojen toimijaksi, ja viiden hengen toimisto sijaitsee nyt Palokunnankadulla. Hämeen Yrittäjät ja Hämeenlinnan Yrittäjät palkitsivat Jouco Oy:n vuoden yrityksenä Vanajanlinnassa pidetyssä juhlassa. Yhä perheyrityksenä toimivan Joucon osto- ja myyntivalikoima käsittää kaikenlaisia pakkauksia 5 millilitran kosmetiikkapurkista 210 litran muovitynnyriin. Se toimittaa kattavasti pakkauksia lääke-, luontaistuote-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuudelle sekä viinitiloille, marjanjalostajille ja kalataloudelle. Liikevaihto ylitti ensimmäistä kertaa neljä miljoonaa euroa viime vuonna, kun yritys täytti 25 vuotta. Suurin osa asiakkaistamme on 160 kilometrin säteellä Hämeenlinnasta, mutta teemme kauppaa myös muualle Suomeen, Pohjoismaihin ja Baltiaan, toimitusjohtaja Kimmo Vuoksio kertoo. Pakkaukset EU-maista Tuotteet valmistetaan enimmäkseen muissa EU-maissa. Saattaa olla, että esimerkiksi sampoopullo tulee Englannista ja pumppu Saksasta. Meillä on hyvät yhteydet koko EU:n alueella ja voimme auttaa asiakkaita pakkaustarpeissa nopeastikin. Parhaimmassa tapauksessa asiakas saa tilauksensa jo seuraavana päivänä. Pidämme isompia eriä varastossa, mikä on meidän roolimme ja myös vahvuutemme. Päivässä varastolta lähtee keskimäärin 15 toimitusta eteenpäin, Vuoksio kertoo. Sukupolvenvaihdos Yrityksen perustaja Jouko Vuoksio jäi eläkkeelle vuonna 2006, mutta hän jatkaa edelleen yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Kimmo Vuoksio aloitti yrityksessä ensin myyntijohtajana ja siirtyi myöhemmin palkatuksi toimitusjohtajaksi. Teimme sukupolvenvaihdoksen vuonna 2010, ja yhtiökumppaninani on veljeni Ismo Vuoksio, Kimmo kertoo. Yrityksessä on tällä hetkellä viisi työntekijää. Anita Hämäläinen, Anssi Tuominen, Marjatta Rekola ja Sirpa Kinnunen tulivat taloon 1990-luvulla.Varastopäällikkö Risto Haapanen aloitti työnsä vuonna 2005, kun yritys hankki varaston Moreenista. Noin kuution ja 1000 lavapaikan varasto tuntui aluksi isolta, ja tiloissa olikin ensin vuokralaisia. Mutta toimintamme kasvaa koko ajan, eikä tiloja ole enää muille vuokrattavaksi, Kimmo Vuoksio kertoo. Luottamus tuo menestyksen Jouco Oy:n menestyksen Vuoksio uskoo syntyneen pienistä asioista, joista suurin on luottamus. Voisi sanoa, että tärkeintä on se, mitä asiakkaat ajattelevat. Meidät saa helposti ja nopeasti kiinni, vastaamme tarjouspyyntöihin heti ja annamme toimituksista realistiset tiedot. Olemme saaneet palautetta luotettavuudesta ja rehellisyydestä, ja meillä on todella pitkiä asiakassuhteita. Ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö on menestyksellisen toiminnan perusta. Hämeenlinnassa on Vuoksion mukaan ollut hyvä yrityksen toimia. Jouco Oy:n on tarkoitus jatkaa perheyrityksenä eteenkinpäin. Teemme itsenäisesti ja vakavaraisesti omaa hommaamme, ja tulevaisuuskin näyttää valoisalta. Ala ei ole niin suhdanneherkkä kuin esimerkiksi asunto-, auto- tai venekauppa. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua MERVI KÄKI Uuteen elinkeinoyhtiöön liittyy paljon intohimoja. Ja hyvä niin! Kiinnostus yhtiötä kohtaan kertoo siitä, että yhtiö koetaan tärkeäksi. Toivoin, että voisin jo nyt kertoa, mitä uusi yhtiö tuo tullessaan, mutta varmaankin se tulee olemaan yhdistelmä juuri tuosta vanhasta brittiläisestä lorusta jotain uutta, jotain vanhaa. Uusi yhtiö pyrkii ottamaan tulevaisuudessakin paikkansa Hämeenlinnan elinkeinon kehittäjänä ja joka on yritysten haluttu ja luotettava kumppani. Jotain uutta markkinoinnissa Hämeenlinna on jäänyt turhan vähälle huomiolle eriomaisesta sijainnistaan huolimatta. Sijaintimme on meille sekä etu että haitta. On liian helppo hurauttaa Hämeenlinnan ohi niin Helsinkiin kuin Tampereellekin. Meidän tulee esittää ohikulkijoille syitä pysähtyä tänne. Ja tietysti saada heidät jäämään pidemmäksikin ajaksi kuin vain päiväksi. Siitä syystä Hämeenlinnan tunnettuutta ja houkuttelevuutta tulee nostaa markkinoinnin ja monin muin keinoin. Jotain vanhaa palveluissa Sekä Kehke että Innopark ovat tuottaneet lukuisan joukon palveluita kaupungin kehityshaluisille yrityksille. Vuoden aikana olemme järjestäneet yli 200 erilaista koulutus-, verkostoitumis- ja kansainvälistymistilaisuutta, erilaisia toimialakohtaisia tapaamisia, teemaklinikoita ja aamukahvitteluja. Pyrimme jatkossakin toteuttamaan ison joukon erilaisia kohtaamisia ja mahdollisuuksia itsensä ja yrityksensä kehittämiseen. Samalla pyrimme kehittämään rinnalle erilaisia sähköisiä palveluita niille, jotka eivät pysty aina irrottautumaan mukaan tilaisuuksiin ja jotka haluavat palveluita myös työajan ulkopuolella. Jotain sinistä? Innoparkin palvelut osaamisintensiivisille yrityksille edustavat tässä sitä jotain sinistä. Onhan tunnetuinta sinisen sävyä aina kutsuttu process blueksi eli suomeksi käännettynä insinöörin siniseksi. Innoparkin tarjoamat palvelut osaamisintensiivisille yritykselle jatkuvat ja Visamäen Korkeakoulukeskus tulee vahvistumaan. Sinne tulee keskittymään entistäkin enemmän erilaista innovaatio- ja tutkimustoimintaa ja niitä tukevia palveluita. Jotain lainattua Jotain lainattua ovat viisaat ajatukset ja hyvät ideat asiakkailtamme ja kollegoiltamme yhdistyvissä yhtiöissä. Hyvänä apuna ovat olleet myös muut elinkeinoyhtiöt ja niiden parhaat käytännöt. Näiden pohjalta on ollut hyvä käynnistää uuden yhtiön rakentaminen. Olen nyt reilut pari kuukautta yrittänyt koota ajatukset, prosessit, tuotteet, palvelut ja organisaatiot yhteen, pitää jotain, luopua jostain ja luoda jotain uutta. Tehtävä on ollut yllättävän haasteellinen, mutta eiköhän vuoden vaihteeseen mennessä asiat ole kirkastuneet, kuten alkuperäinen aikataulukin oli. Joten olkaapa kuulolla, perästä kuuluu!

12 12 KUMMISEDÄLTÄ Eläkeikä ylöspäin, eläkkeet alaspäin Pääministeri Matti Vanhasen muutaman vuoden takaiset pohdinnat eläkeiän nostosta Rukan lumilla eivät sulaneet kevätlämpimien mukana. Nyt Vanhanen vetää toimitusjohtajana Perheyritysten liittoa, mutta hänen pohdintansa elävät. Julkisen keskustelun ansiosta ymmärretään yhä paremmin faktat: kun eliniän odote nousee, on eläkeiänkin noustava tai vaihtoehtoisesti pitää korottaa maksuja. Kun vielä suuret ikäluokat astuvat palkansaajista eläkeläisiksi, eläkeiän nostotarve kiihtyy. Kansalaiset ja poliittiset päättäjät ovat yhä valmiimpia nostamaan tuota alarajaa. Tavoitteena on, että 12 vuoden kuluttua eläkkeelle jäädään keskimäärin 62,4 vuoden iässä. Jo päätetyillä ratkaisuilla päästäisiin 61,4 vuoteen. Eläkekysymyksiä pitkään pohtinut Jukka Pekkarisen vetämä asiantuntijaryhmä on tullut siihen tulokseen, että ilman osa-aikaeläkkeen rajoittamista sekä työttömyyseläkeputkeen ja eläkkeelle lähdön alaikärajan nostamista tavoite ei toteudu. Pekkarinen sanoo suoraan myös sen, että eläkkeiden tasoa pitää laskea maltillisesti, vaikka eläkeikä nousisikin tavoitellusti, koska eläkkeen saajien määrä kasvaa räjähdysmäisesti Suomessa jo lähivuosina. Suomen eläkejärjestelmää pidetään kansainvälisesti esimerkillisenä. Eläkevakuutusyhtiöiden sijoitusten arvo on jo 120 miljardia euroa eli yli tuplasti valtion vuosibudjetin. Lähivuosikymmeninä ei siis tuokaan varallisuus riitä. Asiantuntijatyöryhmä näkee kuitenkin, että loppujen lopuksi suhteellisen pienillä korjausliikkeillä eläkejärjestelmämme saadaan kestäväksi. Eläkeiän alarajan nosto ei ole äkkiseltään ajateltuna kummoinen asia. Nyt kun vielä on saatu asiantuntijaryhmältä selkeät nuotit siitä, miten pitäisi menetellä, luulisi päätöksen nuijimisen olevan helppoa. Eläkeasiat päätetään kolmikantaisesti eli mukana ovat työmarkkinoiden etujärjestöt, koska eläkkeet maksavat työnantajat ja työntekijät siten, että kaksi kolmasosaa kuuluu työantajille ja loput työntekijöille. Työmarkkinajärjestöjen pitäisi sopia asiasta ensi vuoden syyskuuhun mennessä. Sen jälkeen päätös siirtyy hallitukselle ja eduskunnalle. Etenkin demareille eläkeiän alarajan nostaminen tuottaa tuskaa. Sanoihan puheenjohtaja Jutta Urpilainen ennen viime eduskuntavaaleja, ettei tämä hallitus nosta eläkeikää. Demaripomo on myöhemmin toistanut tätä lupausta. Suomen taloudellinen tilanne ja etenkin julkisen talouden jättivaje panevat päättäjät koville. On tehtävä ratkaisuja, jotka eivät miellytä äänestäjiä ja jotka ovat vastoin omia periaatteita tai aiempia lupauksia. Paljon kertoo sekin, että vasemmistoliitto ja demarit olivat siunaamassa hallituksen esitystä alentaa yhteisöverokanta 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Vasemmistolaisten äänestäjien mielestä eläkeiän nostaminen ja työttömyysputken katkaiseminen ovat tuskin tuota pahempi ratkaisu. Vaikeiden päätösten läpimenoon rohkaisee myös se tosiasia, että vaikeilla hetkillä suomalaiset päättäjät kykenevät koviinkin päätöksiin. Viimeisin esimerkki tästä on kasvu- ja työllisyyssopimus. Hyvin maltillisen ratkaisun hyväksyi 93 prosenttia palkansaajista. Tällainen suhtautuminen kertoo tosiasioiden tunnustamisesta, mutta myös siitä, että joskus kankeilta tuntuvat suomalaiset neuvottelujärjestelmät toimivat. Meillä päätökset tehdään neuvottelupöydissä ja vaikuttaminen tapahtuu omia näkemyksiä esittämällä, eikä provosoimalla väkeä kaduille. Suomalainen sopimusyhteiskunta vaikuttaa ulkoapäin katsoen harmaalta ja tylsältä kun draama ja tunnekuohut korvataan järjellä ja faktatietojen esittämisellä. Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset QR-koodin käyttö on yleistynyt vauhdilla QR-koodeja näkyy nykyään joka paikassa. Kyseessä on alun perin teollisuuden liukuhihnoille kehitetty tunnistetekniikka, joka tulee englannin kielen sanoista Quick Responce. Yleensä QR-koodeilla halutaa välittää tuotteen tai palvelun osoitelinkki mobiileihin päätelaitteisiin. Koodi voidaan painaa käytännössä mihin tahansa: mainoksiin, matkalippuihin, bussin kylkeen, käyntikorttiin, hotellihuoneeseen. Sen avulla halutaan antaa mahdollisuus etsiä nopeasti lisätietoja kohteesta. Paperimainonnassa tarkoituksena on usein välittää koodin avulla enemmän tietoa asiasta kuin itse mainokseen mahtuisi tekstiä. Ilmaiset lukuohjelmistot netistä QR-koodi voidaan lukea älypuhelimen viivakoodin lukijalla, joka avaa koodiin kirjoitetun osoitteen suoraan www-selaimeen. Lukulaitteena toimivan kameran lisäksi viivakoodin lukemiseen tarvitaan ohjelmisto, jonka saa internetistä ilmaiseksi. Ohjelmistojen hakeminen ja asennus on helpointa suoraan puhelimesta. Android-puhelimiin ohjelmisto löytyy Android Marketista ja Nokian puhelimiin Ovi palvelusta. Applen iphoneen sovellukset saa AppStoresta. Osa Nokian malleista sisältää QRkoodien lukuohjelman valmiiksi asennettuna nimellä viivakoodin lukija tai barcode reader. Muun muassa junalipuissa on nykyään QR-koodi. vuoden takuu sisältäen 1. vuoden SWAP-laitevaihtotakuun vuoden takuu sisältäen 1. vuoden SWAP-laitevaihtotakuun

13 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset 13 Katri Pietilä palasi pankkimaailmaan Nordea Pankki sai tänä syksynä paluumuuttajan, kun Katri Pietilä tuli 18 vuoden tauon jälkeen takaisin pankkimaailmaan. Hän aloitti lokakuussa Hämeenlinnan yrityskonttorin asiakasvastuullisena johtajana. Vaikka olen työskennellyt välillä yrityksissä, olen kuitenkin pankki-ihminen. Tuntui kuin olisin kotiin tullut, hän hymyilee. Lähes kaikki asiat ovat Pietilän mukaan muuttuneet siitä, kun hän viimeksi työskenteli pankissa. Myös johtamistavat ovat nykyään erilaiset. Konttorinjohtajan tehtävä on olla esimies, joka huolehtii siitä, että kaikki toimii. Ennen työhön liittyi vanhaa hierarkiaa, kun johtajat neuvottelivat sopimukset ja sihteerit allekirjoituttivat ne. Nyt kaikki tekevät kiinnostavaa työtä ja isompia kokonaisuuksia, hän sanoo. Ensimmäiset työviikot Pietilällä ovat kuluneet perehdyttämisessä. Kun se vaihe on ohi, hän saa oman asiakassalkun. Nordeassa on kaikille yritysasiakkaille nimetty oma vastuuhenkilö. On tosi mielenkiintoista lähteä kierrokselle ja tutustua Katri Pietilä odottaa innolla sitä hetkeä, kun hän pääsee yritysasiakkaidensa pariin. yrityksiin. Kokemukseni eri toimialoilta varmasti helpottaa lähestymistä, sillä vanhat lainalaisuudet toimivat yhä. Vuosien aikana olen saanut myös valtavasti tuttuja sekä työelämästä että henkilökohtaisesta elämästä, koska olen asunut ja tehnyt työtä suurimman osan elämästäni Hämeenlinnan seudulla, nykyisin Hattulassa asuva Pietilä kertoo. Pienyrittäjän perheestä Syntyjään Pietilä on vanhan polven hämeenlinnalaisten tuntemaa Partasen baarisukua. Nuorena hänkin teki monet kesät ja illat töitä mummon ja äidin jalanjäljissä. Pienyrittäjän arki on tuttua. Nuoruuteni olin uimahallin ja Hämeenkaaren tiskin takana, siinä opin myynnin perusasiat ja asiakaspalvelun, hän kertoo. Toisenlainen työelämä alkoi kauppakorkeakoulusta valmistumisen jälkeen. Ensimmäinen pankkityönantaja oli SYP:n rahoitusyhtiö SYR, jonka Helsingin-toimistossa Pietilä hoiti Kaakkois-Suomen piirin asiakkaat. Noina vuosina Pietilän perhe muutti Hattulaan, takaisin kotiseudulleen, ja Katri tuli töihin emopankin puolelle Kanta-Hämeen yritysosastoon yritysasiamieheksi. Urakierron mahdollistamana hän siirtyi vuonna 1990 Hyvinkään konttorin yrityssektorista vastaavaksi johtajaksi. Viisi vuotta myöhemmin SYP ja KOP yhdistyivät Merita Pankiksi ja Pietilä tuli takaisin Hämeenlinnaan Etelä-Hämeen yrityspalveluyksikköön. Hämeenlinnassa ehdin olla pankissa vain kaksi kuukautta, kun lähdin lainalle Konecranesille sijoittajasuhdepäällikön rooliin. Hoidin myös konsernin viestintää ja vastasin sen henkilöstöasioista Suomessa. Vuonna 2003 Pietilä siirtyi HPO-yhtymän (Aina Groupin) hallintojohtajaksi, ja ennen paluutaan pankkiin hän ehti toimia myös Vitabalansin toimitusjohtajana. Kaikki työpaikat ovat tuoneet hyvää kokemusta. On hienoa, että olen saanut tehdä töitä yrityspuolella monella eri toimialalla: konepajateollisuudessa, media- ja ict-alalla ja lääketeollisuudessa. Rahoitusta yrittäjille Uuteen työhönsä liittyen Pietilä sanoo, että Nordea Pankki rahoittaa ja palvelee erittäin mielellään yrityksiä ja erityisesti uusia yrityksiä. Nordealla on halua ja mahdollisuuksia rahoittaa yritysasiakkaita. Rahaa löytyy, kun vain on hyviä käyttötarkoituksia ja edellytykset yrittämiseen olemassa. Rahoitamme kaiken kokoisia yrityksiä, hän sanoo. Pohjantähti haluaa loistaa erottuen Pohjantähti haluaa loistaa vakuutusalan kiristyvässä kilpailussa nimensä mukaisesti ja pyrkii erottumaan joukosta. Hämeenlinnassa pääkonttoria pitävä, yksi Suomen vanhimmista vakuutusyhtiöistä panostaa yhä vahvemmin asiakaspalveluun. Suomessa hyvä asiakaspalvelu on katoamassa. Samalla, kun palvelut siirtyvät nettiin, yrityksissä vähennetään henkilöstön määrää. Pohjantähdessä tehdään päinvastoin: lisäämme henkilökuntaa lähelle asiakasta ja näin erottaudumme palvelumallimme kautta, myynnistä ja asiakaspalvelusta vastaava johtaja Katja Kankaanpää-Uotila kertoo. Jokaiselle yritysasiakkaalle Pohjantähti nimeää oman yhteyshenkilön. Kokemuksemme mukaan asiakkaat arvostavat asiantuntevaa henkilökohtaista palvelua vakuutusasioiden hoidossa. Aito yhteyshenkilö nimetään pienimmällekin yrittäjälle. Näin asiointi helpottuu ja yrittäjä voi keskittyä omaan työhönsä. Puhelin- ja internetpalvelut tarjoavat vaihtoehdon, jos konttorilla käyntiin ei ole mahdollisuutta tai asia ei sitä erikseen vaadi, Kankaanpää-Uotila sanoo. Moottoritien katteelle Keskinäisenä vakuutusyhtiönä toimivalla Pohjantähdellä on konttoreita 37 paikkakunnalla, Pohjantähden Skogsterin konttorissa asiakkaita palvelevat Matti Naapuri (istumassa vas.), Katja Kankaanpää-Uotila, Markku Heikkonen (seisomassa eturivissä vas.), Titta Ahrapalo, Satu Halme, Merja Saarman, Tuija Ruokojoki, Matti Suvilampi (takarivissä vas.), Harri Ojanperä, Aulis Kukkasniemi, Janne Korpela ja Taija Aalto. Kuvasta puuttuvat Eija Hansen ja Heidi Koukila. Helsingistä Kittilään asti. Toimipisteitä perustetaan suunnitelmallisesti sinne, missä on tarvetta henkilökohtaiselle palvelulle asiakaskunnassa. Työntekijöitä Pohjantähdessä on kaikkiaan 332. Pääkonttori sijaitsee Hämeenlinnan Keinusaaressa, missä myös palvellaan asiakkaita. Varsinainen asiakaspalvelukonttori on Skogsterin talossa Raatihuoneenkadulla, missä työskentelee 13 vakuutusmyynnin ja korvauskäsittelyn ammattilaista. Konttorin esimiehenä toimii Kankaanpää- Uotila, ja samalla hän vastaa Pohjantähden myynnistä ja asiakaspalvelusta koko Suomessa. Skogsterilla tuttu yhteyshenkilö palvelee niin vakuutus- kuin vahinkoasioissakin. Asiakkaan palvelu pystytään 80-prosenttisesti hoitamaan heti konttorissa. Konttoreille on koulutettu ja sijoitettu korvauskäsittelijöitä, ja suurimmissa toimipisteissä työskentelee myös omia vahinkotarkastajia. Monet haastavilta tuntuvat asiat ratkeavat käytännössä nopeasti, kun ne voidaan selvittää kasvotusten ilman useita välikäsiä. Asioilla voi olla vaikeita nimiä ja käsitteitä, mutta ne selviävät parhaiten ihmisten kesken keskustellen, Kankaanpää-Uotila sanoo. Lokakuussa 2014 Skogsterin asiakaspalvelu siirtyy moottoritien katteelle avautuvan kauppakeskuksen toiseen kerrokseen. Hyvä tulos, terveenä eläkkeelle Vuodesta 1895 toiminut ja aikaisemmin Hämeen Vakuutuksena tunnettu yhtiö lähti vahvaan kasvuun, kun se täytti sata vuotta. Yhtiön omistavat asiakkaat, toimintaan ei liity pörssikeinottelua eikä voiton tavoittelua, Kankaanpää-Uotila muistuttaa. Viime vuonna Pohjantähden tulos oli noin 4,5 miljoonaa euroa. Syyskuun lopun tiedoin uskomme tekevämme tänä vuonna entistäkin paremman tuloksen. Kasvu on mahdollistanut myös uusien etujen tarjoamisen: vakuutusmaksuista saa nykyisin Finnair Plus -pisteitä ja Ykkösbonusta, ja vakuutusmaksujen hinnan korotukset voidaan pitää maltillisena.. Yhtiö kantaa huolta myös työntekijöidensä hyvinvoinnista. Uusimpana tempauksena henkilökunnalle tarjotaan työn puolesta päivittäin D-vitamiinia. Taustalla on ajatus siitä, että työntekijä pääsee terveenä eläkkeelle.

14 14 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset Lammin Säästöpankki avasi 11. konttorinsa Lopelle Paikallisuus arvossaan Tukea kasvuun! Kehittämispalvelut Toimitilapalvelut Lammin Säästöpankki laajentaa sinne, missä isommat toimijat lopettavat palveluitaan. Viimeksi pankki avasi uuden konttorin lokakuun puolivälissä Lopella. Edellinen uusi toimipiste avautui kaksi vuotta sitten Janakkalassa. Seuraamme muiden käyttäytymistä. Kun muut rationalisoivat toimintaansa, palveluille jää kysyntää. Paikallisuus tuntuu purevan, yrityspankinjohtaja Jari Oivo kertoo. Myös rahoitusjohtaja Arja Varjus korostaa paikallisuuden merkitystä. Hänen mukaansa moni asiakas oikeasti arvostaa sitä, että asioidessa saa tutun ihmisen kiinni henkilökohtaisesti ja pääsee puhumaan tämän kanssa kasvokkain eikä puheluihinkaan vastata jossain kaukaisessa palvelukeskuksessa. Hämeenlinnassa 20 vuotta Joulukuussa tulee 20 vuotta siitä, kun Lammin Säästöpankin Hämeenlinnan-konttori perustettiin. Pankin toiminta on jakautunut neljään alueeseen, joilla jokaisella on oma rahoitusjohtajansa. Alueet ovat Häme pohjoinen ja eteläinen sekä Uusimaa pohjoinen ja eteläinen. Maa- ja metsätalouden rahoitusasioissa Lammin Säästöpankki tekee tiivistä yhteistyötä Pro Agria Hämeen kanssa käyttäen sen asiantuntijapalvelua. Tänä vuonna pankki on aloittanut myös Pohjantähden kanssa maaja metsätalous- sekä yritysvakuutuksiin liittyvän yhteistyön. Pohjantähden toimintamalli Rotareiden neljän kysymyksen koe Onko tämä totta, onko tämä oikein, onko tämä eduksi molemmille osapuolille, luoko tämä parempaa tulevaisuutta tulee mieleen päivittäin jopa sanomalehteä lukiessa. Lahden Autokori jätti konkurssihakemuksen, koska Scania siirsi tilauksensa Puolaan. Konkurssihallinto jatkaa toimintaa ja 150 henkilöä säilytti työnsä toistaiseksi. Uusi tehdas valmistui v. 2007, ja sen tarkoitus oli valmistaa n. 300 bussia vuosittain. Bussiyrittäjät joutuivat kuitenkin siirtämään hankintoja odottaessaan vuorojensa kilpailuttamista. Liikenteen perusedellytyksiä kun ovat usko tulevaisuuteen ja mahdollisuus pitkäjänteiseen suunnitteluun. Paikallisen kilpailutuksen vaiheet ovat hämeenlinnalaisille tuttuja. Tällä hetkellä odotamme markkinaoikeuden päätöstä ja seuraavaa kilpailutusta. Miten tarjoajien taloudelliset mahdollisuudet otetaan huomioon tulevaisuudessa, on vielä avoinna, ja sen luulisi kiinnostavan päättäjiäkin. Arpa on heitetty! Lammin Säästöpankki ja Pohjantähti tekevät yhteistyötä yritysasiakkaiden parissa. Vasemmalla yrityspankinjohtaja Jari Oivo, Pohjantähden johtaja Katja Kankaanpää-Uotila ja rahoitusjohtaja Arja Varjus. on sama kuin Lammin Säästöpankilla. Periaatteinamme ovat paikallisuus, henkilökohtainen palvelu ja hyvä tavoitettavuus. Palvelullamme on kasvot, Pohjantähden myynnistä ja asiakaspalvelusta vastaava johtaja Katja Kankaanpää-Uotila sanoo. Yhteiskäyntejä Pankin ja vakuutusyhtiön yhteistyö perustuu suosituksiin ja vinkkeihin, mutta asiakkaat itse päättävät, mitä palveluita he lopulta käyttävät. Kaikki vakuutukset räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan. Vakuutusyhtiön ja pankin edustajat voivat käydä yhdessäkin esimerkiksi maatilalla kartoittamassa asiakkaan tarpeet. Olemme mielellämme myös maa- ja metsätalouspankki, meillä on siihen asiantuntemusta. Palveluidemme ansiosta maatilan ihmiset voivat keskittyä omaan tekemiseensä, Oivo ja Varjus sanovat. Tiloilla on tehty viime aikoina paljon sukupolvenvaihdoksia, ja samalla uusi sukupolvi on lähtenyt kysymään tarjouksia omiin rahoituskuvioihinsa. Useilla tiloilla on muutakin yritystoimintaa, kuten maatilamatkailua. Nuorissa on tulevaisuus. Haluamme olla myös nuoren polven pankki, ja esimerkiksi opintolainaa myönnämme omakustannushintaan. Meillä on Varsinaisena pommina pidän Onnibussin voittoa Jyväskylässä. Jyväskylän Liikenne on 75-vuotias yritys ja nykyisin Koiviston Auto Oy:n omistama. Koiviston Auto siirtyi sodan jälkeen Viipurin Koivistolta Lahteen ja on noussut alan johtavaksi yritykseksi kilpaillen ykkössijasta Savon Linjan kanssa. Jyväskylässä Onnibussi voitti paikallisliikenteen kolmea autoa lukuun ottamatta. Kilpailuttamatta on edelleen lähi- ja maaseutuliikennettä bussin verran. Toiminnan menetys oli 75-prosenttinen, mutta kiinteät kulut lisättynä käyttöarvojen muutoksella realisointiarvoiksi saattavat ylittää sata prosenttia. Ihmettelen, miten 8 auton Onnibussi järjestää 84-bussin liikenteen. Miten se hankkii rahoituksen, bussit, varikon ja tilat? Miten toiminta järjestyy? Tarjoaako yritys bulvaanina? Keille? Tarjousten hintaero on lehtien mukaan viisi prosenttia. Se kattaa tuskin liikennesuunnittelijoiden palkkoja, mutta on moninkertaisesti pienempi kuin yritysystävällisen yhteiskunnan yritykselle aiheuttama vahinko. omassakin henkilöstössä nuoria johtajia, muun muassa Hattulassa, Janakkalassa ja Riihimäellä, Oivo ja Varjus kertovat. Hyvä vuosi Tästä vuodesta on tulossa Lammin Säästöpankille hyvä vuosi, suurin piirtein viime vuoden tasoa. Hämeenlinnan seutu ei ole yhtään huonompaa aluetta kuin esimerkiksi Uusimaa, missä on paljon kasvua rakentamisen myötä, Oivo sanoo. Pankkiveron takia lainojen marginaaleissa on ollut viime aikoina lievää nousua. Nyt kannattaakin Oivon mukaan suosia luotoissa kiinteää korkoa. Matti Vekka Saadakseni lisätietoja soitin suuresti arvostamalleni Jyväskylän Liikenteen toimitusjohtaja Jaakko Rauniolle ja sanoin kirjoittavani pakinaa Hämeenlinnan Yrittäjäuutisiin. Hän kertoi joutuvansa irtisanomaan 150 kuljettajaa ja yhteensä 15 muuta: korjaamopäällikön, ajomestareita, asentajia ja toimistovirkailijoita. Onnibussi puolestaan on ilmoittanut palkkaavansa 130 kuljettajaa, joilla tulee toimeen liikenteen hoitamisessa. Onko tarjous laskettu oikein? Onnibussin toimitusjohtaja Pekka Möttö on kertonut hankkivansa uusia busseja ja pärjäävänsä, koska kuljettajathan tuloksen tekevät. Niinpä niin? Jaakko Raunio hämmästelee yleistä mielipidettä ja annettuja lausuntoja. Yhtään pahoittelua hän ei ole kuullut edes niiltä, joiden kanssa on vuosikymmeniä suunnitellut ja sopinut liikenteestä. Hän valmistautui kolmenkymmenen bussin hankintaan tarjouspyynnön mukaisesti, mutta jäi odottamaan kilpailutuksen ratkaisua. Asiakkaille liikenteen aikataulut, reitit, taksat ja kaluston taso ovat samat. Säilyykö toimintavarmuus? Kaupungilta jäävät pääkonttorin siirtyessä yrityksen verotulot saamatta ja osa henkilöstöstä siirtyy varhaiseläkkeelle tai kortistoon. Ovatkohan pakkosiirrettävät kuljettajat iloisia muutoksesta odotellen uutta isännänvaihtoa jo seuraavassa kilpailutuksessa. Juristit puolin ja toisin hankkivat palkkansa jättämättä kiveäkään kääntämättä. Mahdollinen valitus hallinto-oikeuteen antanee lisäaikaa, joskin kokemuksellinen talousviisauden hankinta voi tulla kalliiksi, olipa seurauksena päätöksen toteutus tai purku. Onneksi olkoon Jyväskylä!

15 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset 15 Yrittäjäopisto on nyt Verkatehtaalla Suomen Yrittäjäopiston Hämeenlinnan-toimipaikka on muuttanut Verkatehtaalle opistotalon viidenteen kerrokseen. Tilat Verkatehtaalla vapautuivat kesällä, ja osa toiminnoista siirtyi opistotaloon jo silloin. Joissakin tiloissa tehtiin ensin pientä remonttia, markkinointija viestintäkoordinaattori Kati Mattila kertoo. Aiemmin SYO toimi Hämeenlinnassa kahdessa eri paikassa, nyt kaikki toiminnot saatiin saman katon alle. Verkatehdas on meille kuin lottovoitto. Nyt luokat, tietotekniikkakoulutus ja yrittäjien ohjaustilat ovat samassa, kompaktissa paketissa, Mattila sanoo. Hyvässä kasvussa Yrittäjäopiston syksyyn kuuluu muutakin hyvää. Viime vuosi oli opiston koko toimintahistorian paras volyymiltaan: liikevaihto, yli 6 miljoonaa euroa, oli kaikkien aikojen paras, ja opiskelijoita oli ennätysmäärä, yli Ja tahti jatkuu samanlaisena. Yrittäjäopisto toimii 47 eri paikkakunnalla. Kauhavalla on pääpaikka, Seinäjoella ja Hämeenlinnassa on kaksi muuta pysyvää toimipaikkaa. Opisto järjestää yrittäjille koulutusta ja valmennusta. Yritysvalmennuksessa vahvana periaatteena on, että henkilökunta jalkautuu yrityksiin, siten saadaan asioita sovellettua heti käytäntöön. Monet asiakkaistamme pitävät myös lähipäiviä tärkeinä, sillä ne antavat tervetulleen irtioton. Itsekseen puurtaessaan yrittäjä ei välttämättä näe aina metsää puilta, eikä arjen rumbassa ehdi ideoida uusia ajatuk- Marjo Lehtimäki opettaa Yrittäjäopistossa englantia 30 vuoden kokemuksella. Kuvassa on meneillään kielitunti Verkatehtaan uusissa tiloissa. sia, Mattila sanoo. Yritysvalmennuksessa on usein eri toimialojen ihmisiä yhdessä ja koulutus on yleispätevää. Esimerkiksi raksamies ja kampaaja voivat hyötyä yhteistyöstä ja saada toisiltaan voimaa työhönsä. Puhtia yksin yrittämiseen Suomen Yrittäjäopiston asiakaskunta on Mattilan mukaan kuin suoraan Suomen yrittäjien kokotilastosta: suurin osa on mikroyrittäjiä, jotka haluavat kehittää toimintaansa. Toimintamme ideana on auttaa eri aloilla toimivia pkyrittäjiä jaksamaan sekä kasvattamaan myyntiään ja yritystoimintaansa. Pidämme yhteisiä istuntoja ja teemme kädet savessa töitä yritysten toiminnan kehittämiseksi, Mattila kuvailee yrittäjävalmennuksien sisältöä. Mattila korostaa, että opisto on yrittäjille mukana kulkija. Asiakkaalla on aina yksi ihminen, joka on vastuussa juuri hänen asioistaan. Toimimme yrittäjän tarpeen mukaan. Katsomme, että valmentajana on henkilö, jonka asiantuntemus parhaiten vastaa yrityksen toimialaa. Mattilalla itsellään on pitkä historia Yrittäjäopistossa. Toiminta on hänen mukaansa tasaisessa kasvussa, ja tekemistä riittää edelleen. Nykyään yrittäjät onneksi ajattelevat valmennukseen lähtemisestä ja osaamisensa jakamisesta niin, että ei se ole heiltä itseltään pois. Enää ei varjella omaa juttua, vaan ajatellaan, että kun antaa myös saa. Niin ikään rahoituskanavat osaamisen hankkimiseen ovat Mattilan mukaan monipuolistuneet. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten yrittäjä ei voinut itse opiskella oppisopimuksella. Nyt sekin on mahdollista. Valtiovallan asenne yrittäjän opiskelua kohtaan on parantunut. Tarjolla on rahoitusinstrumentteja ja asiantuntijapalvelua erilaisiin tarpeisiin. Yrittäjäopiston kannalta iloinen asia on, että yrittäjien tietoisuus näistä erilaisista kouluttautumismahdollisuuksista pitää opiston väen kiireisenä. lounaspöytä arkisin klo Kokous- ja juhlatilat hlö:lle Sulosointuja makuhermoillesi Laurell kakuilla! Yrityskauppa Arvonmääritykset, asiakirjapalvelu yrityskaupan suunnittelu ja toteutus. Yrityskaupat Hämeessä Yritysvälittäjä Arto Kaukonen Täydellisen helppo ratkaisu asiakas- tai henkilöstötilaisuuden järjestämiseen. Sijoitukset tulee suunnitella hyvin VERKATEHDAS LOUNGE Voit yhdistää sen mihin tahansa Vanaja-salin yleisötapahtumaan. Hintaan sisältyy pääsylippujen lisäksi illallinen omassa viihtyisässä tilassa, joka on ryhmän käytettävissä koko illan. Ryhmän minimikoko 10 hlö. Kysy lisää ja pyydä tarjous: Anu Kärmeniemi, tai Hämeenlinnan Handelsbankenin sijoitusasiantuntija Aki Heinonen ja apulaiskonttorinjohtaja Jarkko Pöysti painottavat, että yritysten sijoituspäätöksissä ei voi koskaan korostaa liikaa suunnitelmallisuutta. Korostamme suunnitelmallisuutta, sillä se jää yritysten varainhoidossa helposti liian pienelle huomiolle, ehkä jopa kokonaan hoitamatta. Meillä on tapana, että jokaiselle yrittäjälle tehdään oma yksilöllinen ratkaisu, Heinonen ja Pöysti sanovat. Suunnitelmallisuudessa on suureksi avuksi se, että tunnetaan yrityksen tilanne hyvin ja puhutaan asioista avoimesti. Ajatuksena on, että emme tyrkytä jotain tiettyä tuotetta, vaan teemme jokaiselle suunnitelman, joka sopii juuri hänelle. Kun suunnitelma on valmis, saa asiakas päättää tekeekö hän sijoitukset itse, vai tehdäänkö omaisuudenhoitosopimus, jolloin Handelsbankenin asiantuntijat huolehtivat sijoittamisesta tehdyn suunnitelman mukaisesti. Omaisuudenhoidon suosio kasvaa jatkuvasti. Varainhoito räätälöidään Varainhoito perustuu yksilöllisyyteen, johon vaikuttavat paljon esimerkiksi yrityksen tulevat investoinnit. Yrityksillä on halua sijoittaa, ja myös vaihtoehtoja on paljon, siksi asiantuntijapalvelulle on kysyntää. Yrittäjät keskittyvät mieluummin omaan tekemiseensä ja antavat asiantuntijoiden hoitaa varainhoidon. Sijoittamisesta on Heinosen ja Pöystin mukaan tullut koko ajan haastavampaa, ja kilpailu on kovaa samalla tavalla kuin muussakin pankkitoiminnassa. Alhainen korkotilanne on ohjannut yrityksiä miettimään yhä useammin sijoittamista, sillä rahoja ei kannata roikottaa tileillä. Yleisen huonon taloustilanteen aikaan sijoittajat ovat myös epävarmoja ja tarvitsevat sijoituksiinsa entistä enemmän asiantuntijaapua. Asiakkaat osaavat olla vaativia. Omaisuudenhoidon tuottavuudesta raportoidaan aktiivisesti ja sen myötä asiakkaan on helppo seurata omaisuudenhoidon menestystä. Tämän lisäksi asiakkaan kanssa tavataan sopivin väliajoin. Halutessaan asiakkaat saavat sijoituskatsauksen ilmaiseksi päivittäin sähköpostiinsa, Heinonen ja Pöysti kertovat. Kansainvälisen pankin taustatuki Sijoitusasiantuntijoiden pitää olla jatkuvasti ajan hermolla. Heidän aamunsa alkaa perehtymällä maailmalta ja Suomesta tuleviin taloustietoihin ja päivän mittaan informaatiota tulee jatkuvasti. Sijoitusmaailmasta tekee haastavan se, että tilanteet markkinoilla saattavat muuttua nopeasti. Toisaalta se tekee työstä erittäin mielenkiintoista. Vahvat tukitoiminnot kuitenkin helpottavat työtä. Meillä on erittäin hyvä, yksi Pohjoismaiden suurimmista sijoitusorganisaatioista taustalla. Lisäksi Handelsbanken on Suomen pankeista kaikkein kansainvälisin. Taustaosaaminen on siis erittäin hyvää. Tästä huolimatta asiakas saa erittäin henkilökohtaista palvelua Hämeenlinnassa. Hämeenlinnassakin on paljon yrityksiä, jotka toimivat kansainvälisesti ja joiden asioitamme me hoidamme. Osaamisemme riittää vaativimpiinkin asioihin, Heinonen ja Pöysti vakuuttavat. Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy Paasikiventie 2, Hämeenlinna Aki Heinonen (vas.) ja Jarkko Pöysti kertovat, että heillä itselläänkin on oma sijoitussuunnitelma. He ovat sijoittaneet hajautetusti osakemarkkinoille.

16 16 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset Koe työmme tulos - Kiinteistöhuolto Siivous Tekniset palvelut Käyttäjäpalvelut Teollisuuspalvelut RTK-Palvelu Oy Hämeentie 8, Forssa, puh Larin Kyöstin katu 28, Hämeenlinna, puh ISO 9001 ja ISO sertifioidut kiinteistöpalvelut maanlaajuisesti Paikallisesti palvelee: Paroistentie 2, Hämeenlinna Teemme muutoksestasi ToTTa Martela tarjoaa yhdestä osoitteesta niin huippulaadukkaat kalusteet kuin kaikki työympäristön muutosprosesseissa tarvitsemasi palvelut. Lue lisää osoitteessa martela.fi/palvelut martela keskus Häme 10 oy Vankanlähde 7, Hämeenlinna Asiakaspalvelu Ruununmyllyntie 12, Hämeenlinna puh Automyynti ma pe 9 18, la Auto-Ilves Oy Oy Hämeenlinna 2013 Suomen Yritysvaliot Oy

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Uutta vetovoimaa bisnekseen.

Uutta vetovoimaa bisnekseen. Magneetti vetää uusia mahdollisuuksia Kurikkaan Kurikan Magneetti on uusi yritysalue ja kaupungin ykköshanke, joka yhdistää keskustan ja kolmostien vilkkaan valtaväylän. Uutta vetovoimaa bisnekseen. WWW.KURIKKA.FI

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Oulun seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Häjyjen pj:n kommentti Simo Nikulan Ilkassa 25.7.2014 olleeseen kirjoitukseen, jossa hän käsitteli E-P:n liikuntatapahtumia.

Häjyjen pj:n kommentti Simo Nikulan Ilkassa 25.7.2014 olleeseen kirjoitukseen, jossa hän käsitteli E-P:n liikuntatapahtumia. Sippolan Eero hei! Olen Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry:n puheenjohtaja. Toivon, että julkaisette ao. tekstini Ilkassa ja mahd. muissakin Ilkka-konsernin julkaisuissa. Asia koskee mm. Nikun kommenttia

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ Perustettu 2009 Kauppahalli24.fi-verkkoruokakauppa avattiin 11/2012 Ulkoistetut partnerit: Terminaalitoiminnot: LTP-logistics oy Kuljetukset: Itella Posti oy Suomalainen omistus Luonnollisesti tuorein

Lisätiedot

KESKIVIIKKO 14.9.2011. Ryhmätyö 1. asioille. aikaa tähän. Ei meillä ole. omaltakannalta: Onko pakko? saatu jo

KESKIVIIKKO 14.9.2011. Ryhmätyö 1. asioille. aikaa tähän. Ei meillä ole. omaltakannalta: Onko pakko? saatu jo EKOTUKIKITOIMINNAN PERUSKOULUTUS OSA III KESKIVIIKKO 14.9.2011 Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista. Ryhmätyö 1 Ensimmäisessä ryhmätyössä osallistujat

Lisätiedot

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Esitykseni 8.12.2014 Diacor terveyspalvelut Oy osana Suomen suurinta yhteiskunnallista

Lisätiedot

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA?

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? (Päivitetty 10.8.2015) MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! Digitaalisuus tuo mahdollisuuksia, joita emme ole ennen nähneet tai edes kuvitelleet.

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio. Tervetuloa asiakkaaksi!

Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio. Tervetuloa asiakkaaksi! Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio Tervetuloa asiakkaaksi! PUITESOPIMUS Koskee kansanterveyslain edellyttämien kuntien lakisääteisten työterveyspalveluiden järjestämistä Paimion kaupungin ja Sauvon kunnan

Lisätiedot

Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020. Jätehuolto -määräykset

Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020. Jätehuolto -määräykset Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020 Jätehuolto -määräykset Hannele Tiitto, jätehuoltosuunnittelija, Forssan kaupungin jätelautakunta Ohjelmatyön tekijät Jätelautakunta

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN. ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti

VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN. ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti NETTILUKIO Nettilukio täydentää olemassa olevaa koulutustarjontaa ja sopii

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville!

Tervetuloa Partneripäiville! Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Partneripäivät 12.9.2014, ohjelma 10.30 Ilmoittautuminen alkaa Radisson Blu hotelli, Hallituskatu 1, Oulu

Lisätiedot

Janakkalan elinvoimaohjelma 2016-2020. xx.03.2016

Janakkalan elinvoimaohjelma 2016-2020. xx.03.2016 Janakkalan elinvoimaohjelma 2016-2020 xx.03.2016 7.6.2016 1 Elinvoiman tavoitteet (2020) Kunnassa toimivilla yrityksillä on hyvät toimintaolosuhteet ja kasvuedellytykset Uusia yrityksiä ja asukkaita sijoittuu

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja Sami Köykkä Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja 26.2.2014 Agenda 10:00 Aloitus 10:20 Kertaus 10:45 Vieraileva puhuja 11:30 Lounas 12:15 Ratkaisun suunnittelu 13:20 Toteutussuunnitelma 13:50

Lisätiedot

Tapahtumien Hämeenlinna

Tapahtumien Hämeenlinna Tapahtumien Hämeenlinna 20.1.2015 www.linnan.fi Linnan Kehityksen tavoitteena on hankkia kaupunkiin isoja tapahtumia Haemme aktiivisesti kaupunkiin erityyppisiä isoja tapahtumia: Isojen yritysten vuositilaisuudet,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 EXPO 2010 - SUURMENESTYS Kävijöitä virpoi yhteensä lähes 67 000. Aiemmat ennätykset rikottiin + 35 %! Ei huono, kun posse oli enimmäkseen tyytyväinenkin.

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Kiinteistökehityshankkeista uutta vetovoimaa Kiinteistöhankkeet ja keskustan elinvoimaisuus

Kiinteistökehityshankkeista uutta vetovoimaa Kiinteistöhankkeet ja keskustan elinvoimaisuus Kiinteistökehityshankkeista uutta vetovoimaa Kiinteistöhankkeet ja keskustan elinvoimaisuus Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo, Hämeenlinna SISÄLLYSLUETTELO 1. Hämeenlinna 3-7 2. Mitkä asiat tukevat/

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Intohimona yrittäjyyskasvatus!

Intohimona yrittäjyyskasvatus! Toinen linja 14 00530 Helsinki 29.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ YES- VERKOSTON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA (PUITESOPIMUS) pyytää tarjouksia yrittäjyyskasvatuskoulutusten asiantuntijapalve- luista vuosille 2015-2018

Lisätiedot

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Vastantekoa sarjatuotantona pakollinen työharjoittelujakso kesällä 1962

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen yrittäjäkoulu

Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen yrittäjäkoulu Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen yrittäjäkoulu 1 Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen

Lisätiedot

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi MITÄ MENTOROINTI TARKOITTAA Mentorointi keskittyy yrittäjien liiketoiminnan

Lisätiedot

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Raision otos: Raision vastausprosentti: 6 500

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ

PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ Kouvolan Yrittäjät Siru Vainio / Sirelle Design Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola kouvolan@yrittajat.fi siru.vainio@sirelle.fi www.yrittajat.fi/kouvola 27.9.2009 2/2010 PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ YRITYSTÄ

Lisätiedot

Yhteismarkkinointi 2.0 Yhteistyöehdotus vuodelle 2011

Yhteismarkkinointi 2.0 Yhteistyöehdotus vuodelle 2011 Yhteismarkkinointi 2.0 Yhteistyöehdotus vuodelle 2011 Vahvuudet Keskeinen sijainti, hyvät yhteydet Monipuolinen asunto- ja tonttitarjonta Vehreä luonto ja hyvät harrastusmahdollisuudet Hyvä elämänlaatu

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Kaarinan otos: Kaarinan vastausprosentti: 6 400

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Hankkeen tarve Idea hankkeeseen lähti yrittäjäjärjestöiltä -hanke Huoli yksinyrittäjien ja mikroyritysten henkilöstön jaksamisesta ja toimintaedellytysten turvaamisesta

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009

HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009 HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI - STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009 Matkailu maakunnan yksi strategisista elinkeinoista ja toiseksi suurin työllistäjä

Lisätiedot

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä HYVÄ-ALUEFOORUM Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä Risto Pietilä Oulu 29.10.2009 www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Kannonkoski. Kannonkoski. Mannerheimintie 76 A PL 999, 00101 Helsinki 09 229 221 toimisto@yrittajat.

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Kannonkoski. Kannonkoski. Mannerheimintie 76 A PL 999, 00101 Helsinki 09 229 221 toimisto@yrittajat. Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 KANNONKOSKI... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

HINKU-aurinkopaneelien yhteishankinta. Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus

HINKU-aurinkopaneelien yhteishankinta. Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus HINKU-aurinkopaneelien yhteishankinta Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus FAQ Yksityishenkilöiden hanke, joten täysin vapaamuotoinen tarjouspyyntö Muutama kuntakin mahtui mukaan HINKU-toimijat tekivät työn

Lisätiedot

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA Oppijan osallistamisen malli Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? Aikuisoppijoiden osallistuminen Aikuisoppijan viikon (AOV)

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude: Projektin tavoite 1) Winter is attitude projektin avulla halutaan elävöittää

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta PUSKARADIO toimii verkossa - tutkittua tietoa suosittelusta Näin pääset alkuun: 1 2 3 +1 PALVELE ASIAKKAITASI suosittelemisen arvoisesti PYYDÄ ASIAKKAITASI KERTOMAAN saamastaan palvelusta hyväksi havaittuun

Lisätiedot

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset Attitude 2012 Pirkanmaan tulokset Kyselyn taustaa Kohderyhmänä toisen asteen toisen vuosikurssin opiskelijat Vastaajia yhteensä 379 12 lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta Tampereen kaupunkiseudulta

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista.

Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista. PROFILOINNIN TYÖKALUT Yrityksen kaikilla merkeillä täytyy olla yhtenäinen linja. Visuaalinen kokonaisuus: symbolit, merkit, tunnukset, tunnusvärit, typografia muodostavat yhden eheän erottuvan linjan,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 54 Jäsenyrityksiä 116 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työttömien nuorten ääni Työttömien nuorten ääni -barometri* kurkistaa työttömyystilastojen taakse ja antaa työttömille nuorille äänen.

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Kun minua pyydettiin pitämään puhe tänään tässä juhlassamme, käsitin ensin, että minua pyydettiin

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot