Toimitusjohtajan katsaus
|
|
- Tiina Majanlahti
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VUOSIKATSAUS 2016 Avainlukuja 2016 Pankkiliiketoiminta, milj. eur Talletukset, milj. eur Rahoitustoiminta, milj. eur Vakavaraisuussuhde, %... 42,0 Henkilöstö...15 Omistaja-asiakkaat
2 Toimitusjohtajan katsaus Toimintaympäristö Maailmantalouden kasvu jatkui vuonna 2016 pitkäaikaista keskiarvoa hitaampana. Vuoden aikana luottamus talouteen horjui erityisesti Britannian EU-jäsenyydestä järjestämän kansanäänestyksen vuoksi. Talouskehitys ja luottamus kohenivat kuitenkin jälleen vuoden lopulla. Euroalueen inflaatio jäi etenkin alkuvuonna vähäiseksi. Euroopan keskuspankki (EKP) laski maaliskuussa ohjauskorkonsa nollaan ja talletuskorkonsa -0,4 prosenttiin. Lisäksi EKP laajensi arvopapereiden osto-ohjelmaansa. Euribor-korot laskivat edelleen hieman EKP:n toimien seurauksena. Pitkät korot nousivat vuoden lopulla, mutta jäivät vuoden alkua matalammalle. Suomen talous alkoi vähitellen elpyä. Rakentaminen kasvoi vahvasti ja kulutus hyvää vauhtia. Viennin kehitys oli edelleen vaisua. Työttömyys kääntyi laskuun ja kotitalouksien luottamus vahvistui selvästi vuoden lopulla. Kuluttajahintojen nousu jäi vähäiseksi. Asuntomarkkinat piristyivät ja asuntojen hinnat nousivat maltillisesti. Kotitalousluottokanta jatkoi viime vuonna vajaan kolmen prosentin kasvuaan. Yritys- ja asuntoyhteisöluottokannan kasvu hidastui alle viiteen prosenttiin. Luottojen kysynnän odotetaan vilkastuvan alkuvuonna. Talletuskannan kasvu hidastui julkisyhteisö- ja yritystalletusten heikomman kehityksen seurauksena. Rahastoja vakuutussäästöt nousivat viime vuonna selvästi nettomerkintöjen lisääntymisen sekä hyvän markkinakehityksen ansiosta. OP Ryhmä teki vuonna 2016 historiansa parhaan, n. 1,1 miljardin euron liikevoiton ja uudisti strategiaansa monialaiseksi palveluyritykseksi tavoitteena laajentua mm. terveys- ja hyvinvointiliiketoimintaan sekä asumisen ja liikkumisen palveluihin. Nivalan Osuuspankki Nivalan kaupungin väkiluku kasvoi vuonna 2016 yhdeksällätoista henkilöön ja työttömyysprosentti aleni 12,8 prosenttiin edellisvuoden 14,6 prosentista. Nivalassa myönnettiin uusiin asuntoihin viime vuonna 19 rakennuslupaa. (14) Luottojen lyhentäminen nopeutui matalan korkotason johdosta, mutta uusia luottoja nostettiin silti edellisvuoden tahtiin eli 28 miljoonalla eurolla. Positiivista oli maatalouden ja yritysten investointien viriäminen. Asiakasvaroista eniten kasvoivat rahastosijoitukset, tuotto-osuudet sekä ASP- ja maksuliiketilit. Talletukset kasvoivat 112 miljoonaan euroon. Tuotto-osuuksia merkittiin 2,6 miljoonalla eurolla. Asiointinsa Osuuspankkiin ja OP Vakuutukseen keskittäneiden asiakkaiden määrä kasvoi 198 henkilöllä. OP Vakuutuksen henkilöasiakkaiden markkinaosuus kasvoi 32,3 prosenttiin ja maatilojen 26,9 prosenttiin. Pankkiin liittyi vuoden aikana 306 uutta omistaja-asiakasta ja heitä on jo Nivalan Osuuspankki teki jälleen hyvän liiketuloksen, euroa. Korkokate heikkeni hivenen, mutta palkkiotuotot kasvoivat. Pankin vakavaraisuus on vahva 42 prosenttia. Hallitus esittää kokoontuvalle osuuskuntakokoukselle, että tuotto-osuuksille maksetaan 3,25 ja lisäosuuksille 0,45 prosentin korko. Samassa kokouksessa käsitellään pankin sääntömuutosasia ja päätetään euron lahjoituksesta nivalalaisille yhdistyksille nuorten kesätyöpaikkoihin. OP Nivala käyttää vuoden 2016 tuloksestaan toimialueensa hyväksi euroa. Omistaja-asiakkaiden saamien OP-bonusten määrä kasvoi euroon, kun otetaan huomioon myös OP Ryhmän yhtiöistä maksetut bonukset. Asiakkaamme käyttivät OP-bonuksia OPvakuutusten maksamiseen euron edestä. Tuotto- ja lisäosuuksille maksettava korko on euroa. Lahjoitusten ja sponsoroinnin määrä vuonna 2016 oli euroa. Henkilökuntamäärä väheni viime vuonna kahdella toimihenkilöllä. Työjärjestelyistä johtuen konttorin aukioloaikaa muutetaan maaliskuun alusta ja uusi aukioloaika on klo Palveluaikoja laajennetaan maaliskuusta alkaen siten, että yhtenä iltana viikossa palvellaan ajanvarausasiakkaita klo konttorilla tai asiakkaan niin halutessa myös verkkoneuvottelun kautta. Parhaat kiitokseni teille hyvät asiakkaamme ja omistajamme luottamuksesta Nivalan Osuuspankkia kohtaan. Haluamme tarjota teille erinomaisen asiakaskokemuksen, parhaat omistaja-asiakkaan edut ja edelläkävijän digitaaliset palvelut. Kiitokset myös hallinnollemme ja henkilökunnalle erinomaisesta yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Markku J. Niskala Toimitusjohtaja Nivalan Osuuspankki 2
3 Nivalan Osuuspankin tilinpäätöstiedot Tuloslaskelma (1 000 ) Korkokate Muut tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Muut hallintokulut Liiketoiminnan muut kulut Kulut yhteensä Arvonalentumiset luotoista Poistot Liikevoitto TASE (1 000 ) VASTAAVAA Käteiset varat Saamiset luottolaitoksilta Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä Osakkeet ja osuudet Johdannaissopimukset Aineelliset hyödykkeet Muut varat Siirtosaamiset ja maksetut ennakot Laskennalliset verosaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA VIERAS PÄÄOMA Velat luottolaitoksile Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Johdannaissopimukset Muut velat Siirtovelat ja saadut ennakot Laskennalliset verovelat - - VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ OMA PÄÄOMA Osuuspääoma Muut sidotut rahastot Edellisten tilikausien voitto Tilikauden voitto OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ VASTATTAVAA YHTEENSÄ KESKITTÄJÄASIAKKAAT BONUSTEN MÄÄRÄN KEHITYS
4 OP Nivalan yhteiskunnallinen tilinpäätös 2016 Yhteiskunnallinen tilinpäätös Verot yhteensä : * Pankki * Henkilökunta OP-Bonukset omistajajäsenille Korot OP:n Tuotto- ja lisäosuuksiin sijoittaneille Lahjoitukset ja tuki nivalalaisille yhdistyksille (kulttuuri, liikunta, ym.) & nuorten kesätyöpaikkoihin kaikki yhteensä: OP viikolla pankin henkilökunta jalkautui mm. Nivalan Vanhustenkotiyhdistyksen tiloihin kahvitarjoilun ja keskustelun merkeissä. Kesätyöpalkat 2016 nuorille Nivalan OP lahjoitti nivalalaisille yhdistyksille 30 nuoren kesätyöpalkat vuonna Tällä työllistettiin vuotiaita nuoria kahden viikon ajaksi seuraavasti: Järvikylän koulun vanhempainyhdistys ry leikkikenttätoiminnan ohjaajina toimimista Karvoskylän kyläyhdistys ry kyläyhdistyksen tilojen vuokraustoiminnan hoitamista, siivousta, nurmikon leikkuuta sekä purku- ja maalaustyötä Nivalan asumisoikeusyhdistys ry yksinasuvan seniorin auttamista sisä- ja ulkotöissä Nivalan 4H-yhdistys ry erilaista päiväleiritoimintaa mm. liikunta/leikkikenttä -kerhon vetämistä sivukylillä - Lomaruoka/tekeminen-teemana kokkausta ja liikunnallista toimintaa. Keskustassa erilaiset ilmaiset harrastukset 4 Joulumuistamisiin varattu summa lahjoitettiin MLL:n joulupuukeräyksen kautta vähävaraisten perheiden lasten joululahjoihin. Lahjoitusta luovuttamassa vs. myyntijohtaja Minna Palola (oik.) ja vastaanottamassa Heli Silvola. esim. Frisbeegolf, pyöräily, pihapelit, Kohderyhmänä 8 28 vuotiaat paikkana nuorisotila/toimisto/yläkoulu. - Senioritoimintaa. Päivittäistä apua arkeen kaupassa käyntiä, ulkoilua ja seurustelua. Nurmikonleikkausta, puutarhatyötä, tapahtumien järjestämistä Nivala Pesis ry kesäohjaajina toimimista Nivalan Seudun Golf ry kahvioapulaisina, golfkentän hoitoapulaisena ja golfkerhon vetäjänä toimimista Nivalan Työpajasäätiö Nuoret työskentelivät säätiön eri työpajoissa metalli-, puu-, tekstiili- ja kunnossapitotöissä työpajaohjaajien ja apuohjaajien alaisuudessa. Nivalan Vanhustenkotiyhdistys ry Hoivatyöhön tutustumista, ulkoilutuksen ja viriketoiminnan avustamista.
5 Henkilöstö, hallinto ja toimikunnat Henkilöstö Mervi Alpua, Marjut Hintsala, Erno Jokinen, Teija Jylkkä, Tuula Jyrkkä, Jani Kontiola, Maarit Korkiakoski, Jussi Kuittinen, Jaana Mehtälä, Jonne Mottisenkangas, Maria-Elina Myllylä, Markku J. Niskala, Laura Palokangas, Minna Palola, Petra Uusivirta, Anu Viita-aho Hallitus Puheenjohtaja: Pekka Ruostetsaari Varapuheenjohtaja: Hanna Järviluoma Jäsenet: Raimo Pelo, Essi Saarinen, Katja Torssonen, Tapio Uusitalo, Markku J. Niskala Maatalousrahoituspäällikkö Anna-Reetta Isomaa siirtyi eläkkeelle traktorikyydillä. Hallintoneuvosto Puheenjohtaja: Hannu Tölli Varapuheenjohtaja: Arto Hänninen Jäsenet: Ossi Erkkilä, Marko Hongisto, Vesa Juola, Esa Jussilainen, Raija Korkalainen-Isoniemi, Pasi Korkiakoski, Mika Lähdemäki, Eija-Riitta Niinikoski, Eeva Närhi, Timo Poikkimäki, Jorma Sammalkangas, Tuomas Suvanto, Hilkka Suni, Maija Tammela, Essi Ylikoski Tarkastusvaliokunta Puheenjohtaja: Raija Korkalainen-Isoniemi Jäsenet: Eija-Riitta Niinikoski, Pasi Korkiakoski Osuuspankin siivooja Marja-Liisa Hilosen viimeinen työpäivä alkoi limusiinikyydillä. Nimitysvaliokunta Puheenjohtaja: Hannu Tölli Jäsenet: Jenny Hilonen, Arto Hänninen, Hanna Järviluoma, Matti Peltola, Pekka Ruostetsaari Tilintarkastaja KHT-Yhteisö KPMG Oyj, vastuutarkastajana Katri Hokkanen Elohopeatoimikunta Puheenjohtaja: Aino Löytynoja Jäsenet: Leo Jaakola, Senja Junno, Aino Latvala, Markku Pietikäinen, Eila Saviluoto, Aulikki Similä Kesän 2016 Kirkkovenesoudussa OP:n joukkue saavutti hopeaa. 5
6 Vuoden 2016 tapahtumia Elohopeakerho retkeili huhtikuussa Espanjan Aurinkorannikolla. Hippo yleisurheilukisat pidettiin kesäkuussa. Hippo-hiihdot ovat talvilomaviikon suosituin tapahtuma monelle. 6
7 SE TUNNE KUN ASIAT LOKSAHTAVAT PAIKOILLEEN... OP-viikolla pankissa oli kuhinaa. LAINA- NEUVOTTELUT KOTISOHVALTA op.fi /verkkoneuvottelu Yhdessä hyvä tulee. NOP:n ja Veronmaksajien Keskusliiton tilaisuus kiinnosti laajasti. Rahoitusjohtaja Jussi Kuittinen, rahoitusasiantuntija Maria- Elina Myllylä ja OP Vakuutuksen asiamies Olli Viitanen uuden pihaton avajaisissa. OP Nivala kuuluu mm. parapyöräilijä Teppo Polven tukitiimiin. 7
8 Aukioloaikamme muuttuvat alkaen. Konttori avoinna Ma pe klo Palvelemme lisäksi kerran viikossa ajanvarauksella laina-, laki- ja sijoitusasioissa klo Kirjapaino Kuki Ky 2017 Tämä ei ole jäljennös pankin virallisesta tilinpäätöksestä, vaan sitä suppeampi ja vapaamuotoisempi kuvaus tilikaudesta Palveluajat ja yhteystiedot Kalliontie 20, Nivala ma-pe lisäksi ajanvarauksella myös ilta-aikoja. Henkilökohtainen puhelinpalvelu pankin aukioloaikoina tai numerossa arkisin kello Verkkopalvelut joka päivä 24 h/vrk * Yrityspuhelinnumeroon soittaminen 010-puhelun hinta on 0,0835 euroa/puhelu + 0,167 euroa/min. Nivalan Osuuspankin puhelinpalvelu Rahoitus- ja sijoituspalvelut Maatalous- ja yrityspalvelut Lakiasiat Laaksojen OPKK Oy LKV Välittäjät: Annikki Karsikas-Liimatainen Marita Ylén-Julin Isännöinti: OP Vakuutuksen asiamies Olli Viitanen Vakuutuskorvausasiat
Toimitusjohtajan katsaus
VUOSIKATSAUS 2014 Avainlukuja 2014 Ansaintatase, milj. eur...296 Talletukset, milj. eur...103 Rahoitustoiminta, milj. eur...171 Vakavaraisuussuhde, %...32,6 Henkilöstö...18 Jäsenet... 5 178 1 Toimitusjohtajan
Toimitusjohtajan katsaus
VUOSIKATSAUS 2018 Avainlukuja 2018 Asiakasliiketoiminta, milj. eur.. 332 Talletukset milj. eur,... 118 Rahoitustoiminta, milj. eur... 173 Vakavaraisuussuhde, %... 48,1 Henkilöstö...15 Jäsenet... 5 743
Toimitusjohtajan katsaus
VUOSIKATSAUS 2017 Avainlukuja 2017 Pankkiliiketoiminta, milj. eur.. 313 Asiakasvarat, milj. eur,... 144 Rahoitustoiminta, milj. eur... 168 Vakavaraisuussuhde, %... 43,7 Henkilöstö...15 Omistaja-asiakkaat...
Toimitusjohtajan katsaus
VUOSIKATSAUS 2015 Avainlukuja 2015 Ansaintatase, milj. eur... 301 Talletukset, milj. eur... 103 Rahoitustoiminta, milj. eur... 170 Vakavaraisuussuhde, %... 42,1 Henkilöstö...18 Jäsenet... 5 301 1 Toimitusjohtajan
VUOSIKATSAUS Osuuspankki NIVALAN. 100 vuotta
VUOSIKATSAUS 2013 Avainlukuja 2013 Ansaintatase, milj. eur... 291 Talletukset, milj. eur... 107 Rahoitustoiminta, milj. eur... 168 Vakavaraisuussuhde, %... 15,2 Henkilöstö... 20 Jäsenet... 5 139 100 vuotta
Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8
Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö
698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE
14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä
TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA
Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT
524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot
Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %
Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
Tammi-joulukuu Op-ryhmä
Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä
Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Vuosikatsaus 2016 Lammin Osuuspankin vuosi Lammin Osuuspankin tulos, kannattavuus ja vakavaraisuus paranivat vuoden 2016 aikana ja pankki saavutti näin tilikaudelle asettamansa
OSAVUOSIKATSAUS
1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004
OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004
OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004
OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004
OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1
Luottolaitosten tilinpäätökset
Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 10 prosenttia vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate
Luottolaitosten tilinpäätökset
Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 13 prosenttia vuonna 2013 Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2013 viimeisellä
OSAVUOSIKATSAUS
Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003
OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0
Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys
Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä
Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Vuosikatsaus 2017 Lammin Osuuspankin vuosi Lammin Osuuspankin kertaeristä puhdistettu asiakasliiketoiminnan kannattavuus sekä vakavaraisuus paranivat vuoden 2017 aikana
DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj
Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös
Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005
OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä 31.3.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT
1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002
Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.
VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten
OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005
Tammi-kesäkuu 2005 OP-ryhmä 30.6.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa Jäseniä
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla
PEDERSÖRENEJDENS ANDB
PEDERSÖRENEJDENS ANDB Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2012 2013 2014 2015 2016 Korkokate 5 239 5 521 5 896 5 729 5 797 t Palkkiotuotot, netto 1 181 1 441 1 768 2 022 2 071 t Hallintokulut
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut
3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA
3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä
1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:
TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021
YH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ
Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA
N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006
Tammi-maaliskuu 2006 31.3.2006 236 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 30 800 Asiakkaita 4,0 miljoonaa Jäseniä
SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1
SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana
Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa
ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS
PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 Yleistä Vuosi 2004 on yhtiön kolmastoista toimintavuosi. Yhtiö on kansainväliseen ABN AMRO - pankkikonserniin kuuluvan ruotsalaisen Alfred Berg
1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:
OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 3/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN
Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS
3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen
Vesiosuuskunta Uhkoila
1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA
Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA
Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008
24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan
Katsaus vuoteen Pankkimme osuuskuntakokous pidetään Hailuodon Nuorisoseuran tiloissa lauantaina klo Lämpimästi tervetuloa!
VUOSIKATSAUS 2009 Katsaus vuoteen 2009 Veijo Nissilä toimitusjohtaja Vuodesta 2009 muodostui Hailuodon Osuuspankille menestyksekäs huolimatta alkaneesta talouden taantumasta. Pankin asiakas- ja jäsenmäärät
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )
VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005
U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :
TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:
OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 5/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN
Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013
Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%