KRISTILLINEN VASTAVOIMA SYNTYY UUDELLEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KRISTILLINEN VASTAVOIMA SYNTYY UUDELLEEN"

Transkriptio

1

2 KRISTILLINEN VASTAVOIMA SYNTYY UUDELLEEN Vuosina toiminut kristillinen työväenpuolue oli aikansa kristillinen reaktio poliittiseen tilanteeseen Sotien jälkeen keskustelu nousi uudelleen ja 1958 perustettiin Suomen Kristillinen Liitto innoittajana erityisesti norjalainen Kristelig Folkparti, joka oli saanut ensimmäiset edustajansa suurkäräjille vuonna Ensimmäiseksi jäsenyhdistykseksi perustettiin 1960 Helsingin kristillisdemokraatit (vuodesta 1961 Helsingin Kristillinen Liitto). Lisää oli tulossa

3 KIPINÄ OMAAN TOIMINTAAN Joulukuussa 1965 liikkui Kymen läänin alueella Suomen Kristillisen Liiton lähettiläänä kristillisen politiikan innostama mies merikapteeni Paavo Kauppinen Helsingistä tehtävänantoon kuului esitellä kahdeksan vuotta aikaisemmin Helsingissä perustetun yhdistyksen toimintaa ja tehtäviä sekä suunnitelmaa osallistua maaliskuussa 1966 mahdollisimman monessa vaalipiirissä omia ehdokkaita asettaen eduskuntavaaleihin. (Piirin 20-v historiikista Pentti Harjula 1986)

4 PIIRIN PERUSTAMINEN Pentti Harjulan kutsusta joukko uskovia miehiä kokoontui Kouvolaan yömaja Toivonkotiin ideoimaan paikallistoimintaa ja tuleviin vaaleihin osallistumista. Päätetyn mukaisesti pidettiin Kouvolan Kuntotalon palloiluhallissa kristillis-isänmaallinen juhla, jossa puhujina olivat Suomen Kristillisen Liiton varapuheenjohtaja, hallitussihteeri Usko Waismaa, opettaja Tauno Marjala sekä metsänhoitaja Raino Westerholm. Kokousta johti kouvolalainen konduktööri Viljo Luukkonen ja yksinlaulajana oli neiti Tuula Mäkeläinen. Yhdistyksen perustavaan kokoukseen juhlan jälkeen osallistui noin 50 henkeä. (Piirin 20-v historiikista)

5

6 1970-LUKU

7 SKL:N LÄPIMURTO KYMESSÄ! Raino Westerholm valittiin 1970 kristillisen liiton ensimmäiseksi kansanedustajaksi. Äänimäärä oli 5560 ääntä ja 2,9% Kymessä annetuista äänistä. Kymen sanomat

8 VALTAKUNNALLISTA NÄKYVYYTTÄKIN TULI! Ilta-Sanomat/ KD 50-vuotisjulkaisusta

9 PRESIDENTINVAALIT 1978 Presidentinvaalissa 1978 Kymen alueen valitsijamiehet Esko Almgren, Pentti Harjula ja Marjatta Laakko. Valtakunnallisesti historiallinen vaalivoitto Kristilliselle liitolle - ja Kouvolassa yli 20% äänistä SKL:lle! Käyttäydytään me arvokkaasti. (Kristillinen liitto/ Westerholm) Kouvolan Sanomat

10 RAINO WESTERHOLM Puolueen ensimmäinen kansanedustaja Puolueen puheenjohtaja SKL presidenttiehdokas Kymen piirin perustajajäsen ja ideointikokouksen osanottaja Pentti Harjulan kanssa

11 TIETOLAATIKKO: KYMEN KANSANEDUSTAJAT Raino Westerholm Esko Almgren * * * Sakari Smeds Sari Palm * eduskuntakausi, jolla kansanedustajaa ei ollut

12 1980-LUKU Vuosikymmen oli Kymen piirin historian vaikutusvaltaisin. Koko vuosikymmenen ajan oli oma kansanedustaja sekä vahva edustus puolueen johtotehtävissä.

13 KOKO PUHEENJOHTAJISTO KYMESTÄ 1985 Puoluekokouksessa 1985 piirille jättipotti 1. Pj Esko Almgren 2. Pj Marjatta Laakko 3. Pj Antti Jarva Esko Almgren ja Marjatta Laakko jatkavat puheenjohtajistossa, SKL Joensuun puoluekokous 1987

14 ESKO ALMGREN Koko puolueen kummisetä ja kannustava voima Liittyy SKL 1976 Kymen piirin pj Puoluesihteeri Kansanedustaja Puolueen puheenjohtaja Puoluevaltuuston puheenjohtaja

15 PIIRI JA PAIKALLISOSASTOT YHTEISTYÖSSÄ Kuvassa Lappeenrannan kaupunginvaltuutetut Laakko, Häkkinen ja Orkamaa sekä kansanedustaja, puheenjohtaja Almgren ja toiminnanjohtaja Harjula.

16 JÄSENMÄÄRÄN KEHITYS 2500 Henkilöjäsenten lkm

17 SOTE PUHUTTANUT MYÖS 1980-LUVULLA!

18 1990-LUKU Vuosikymmenen alkupuolen SKL oli hallituksessa, mutta Kymellä ei ollut omaa kansanedustajaa. Vuoden 1995 vaalityö tuotti toivotun tuloksen ja Sakari Smeds valittiin kansanedustajaksi, sekä uudelleen vuonna 1999.

19 TIETOLAATIKKO: PUOLUEKOKOUKSET KYMESSÄ Kouvola Esko Almgren jatkaa puheenjohtajana yksimielisesti kirvelevän vaalitappion jälkeen Poliittisen urani vaikein hetki Lappeenranta Riemulliset tunnelmat suuren vaalivoiton jälkeen 2. Nimenmuutosäänestys (SKL > KD) (päätös seuraavassa puoluekokouksessa Jyväskylässä)

20 MUISTOJA 1990-LUVULTA Sakari Smeds muistelee vuoden 1994 piirikokousta Kouvolan kaupungintalolla, jossa hänet nimettiin alle 30-vuotiaana kansanedustajaehdokkaaksi. Yhdessä saatiin sitten hyvä vaalituloskin. Risto Rasimus toimi piirin puheenjohtajana koko 1990-luvun ja saa kiitosta muilta piirin vaikuttajilta. Ajanjakso oli myös KD:n kultakautta Kymen piirin Valkealan kunnassa, jossa puolue sai vaalivoiton ja kunnanhallituksen puheenjohtajuuden!

21 SAKARI SMEDS Pitkään puolueessa aktiivina ollut, kansanedustajana toiminut, sekä tämän jälkeen kuntapolitiikassa ja Kymen edustajana puoluevaltuustossa vaikuttanut Sakari Smeds pitää yhtenä kansanedustajakauden merkittävänä saavutuksena Repoveden kansallispuiston perustamishanketta. KD oli hyvin aktiivisesti mukana tässä taustavaikuttamisessa ja tänään saamme Kymessä nauttia upeasta retkeilykohteesta!

22 PENTTI HARJULA - JÄRJESTÖTYÖN SELKÄRANKA Kymen piirin järjestötyö henkilöityi monet vuosikymmenet Pentti Harjulaan, joka toimi pitkään piirin palkattuna toiminnanjohtajana. Hän myös kannusti puolueen järjestöpäällikön toimestaan ( ) koko kristillisen liiton kenttäorganisaatiota panemaan parastaan. Pentin asenteessa yhdistyi vahva vakaumus ja tavoitteellinen työote.

23 PIIRIN JOHTOHAHMOJA 1990-LUVULLA

24 EDUSKUNTAVAALIEN ÄÄNIMÄÄRÄT KYMESSÄ KD:n kokonaisäänimäärä

25 2000-LUKU Vaaleissa 2003 pettymys ei kansanedustajaa Vaaleissa 2007 piirille työvoitto: kansanedustaja Kymestä Sari Palm! Tuore kansanedustaja Tuula Karhulan kanssa kiitoskahveilla Lappeenrannan torilla pian vaalien jälkeen

26 SARI PALMIN MIETTEITÄ ALKUTAIPALEESTA KANSANEDUSTAJANA Olen kovin kiitollinen, että olen 2007 tullut pyydetyksi ehdokkaaksi ja tämän vaalin myötä ainutlaatuiseen ja erityiseen palvelutehtävään. Kansanedustajan tehtävä tarjosi eturivin paikan Kymen vaalipiirin edunvalvontaan vahvana muistoja ja lämpimänä hetkenä mieleen on painunut lapsuuden kotiseudulla Valkealassa ensimmäisten 2007 vaalien jälkeen tapahtunut piirin väen lähettävä siunaaminen. Silloin kaikki työ oli edessä.

27 2010-LUKU Eduskuntavaalikeväänä 2011 Kouvolassa joukolla liikkeellä

28 EDUSKUNTAVAALIT 2011 UUSI MEDIA KÄYTTÖÖN Otos Kotkan KD:n vaalivideosta. Hätäkokous

29 KD HALLITUKSESSA Erityinen eduskuntakausi Hallitusneuvotteluissa kesällä 2011 mukana Kymestä kansanedustaja Sari Palm, Sakari Smeds ja Laura Peuhkuri Sisäministerin tehtävien myötä puheenjohtaja Päivi Räsäsellä oli paljon työmatkoja Kymen alueelle erityisesti raja-asioihin liittyen. KD historiansa ensimmäistä kertaa kokonaisen kauden hallituspuolueena.

30 MUKAVIA MUISTOJA VIRKISTYSPÄIVISTÄ Yhdessä Etelä-Savon kanssa Puumalassa elokuussa 2013

31 2014 EUROVAALIT ANNA HYVÄN TYÖN JATKUA Kampanjatyötä Kotkan torilla. Esko Almgren ja euroedustaja Sari Essayah.

32 EHDOKKAITA MYÖS KYMESTÄ KEVÄT 2014 Piirin mainos Kouvolan Sanomissa

33 SARI PALM Kansanedustaja Palmin sydäntä lähellä ovat olleet koulutus ja nuoriso. Sari Palm toimi mm. valtakunnallisen työpajayhdistyksen puheenjohtajana. Aiheita oli myös muita. Ensimmäisellä kaudellaan Palm toimi eduskunnassa puolustusvaliokunnan jäsenenä. Myös tämän jälkeen hän seurasi aihealuetta huolella ja nousi puolueen johtavaksi turpo - osaajaksi.

34 TIETOLAATIKKO: KYMEN EDUSTUS PUOLUEEN JOHDOSSA Raino Westerholm Esko Almgren Pj Marjatta Laakko 2. Pj Antti Jarva 3. pj 1985 Sari Palm, 2. Vpj Laura Peuhkuri, 3. Vpj

35 PIIRIN PÄÄOMA - JOKA KANTAA TULEVAAN? Yksi vastaus: Yhteistyö

36

37 PIIRIN PUHEENJOHTAJAT Raino Westerholm Yrjö Trygg Esko Almgren Jukka Launo Risto Rasimus Antti Jarva Kalevi Komppa Juha Turkia Laura Peuhkuri Ilpo Sientola

38 PIIRIN VARAPUHEENJOHTAJAT Reino Hartikainen Yrjö Trygg Jaakko Orkamaa Hilkka Häkkinen Marjatta Laakko Pirkko Valkeapää 1999 Antti Jarva Juha Rantalainen Ilpo Varha Pirkko Parjanen

39 PIIRISIHTEERIT JA TALOUDENHOITAJAT Pentti Harjula , (vt) Kaisu Kortelainen Anne Olsson 2000 Ulla Paajanen/Ekholm Hanna Räsänen Risto Forsman Kaisa Häkkinen-Paananen PIIRIN TALOUDENHOITAJA TOIMINEET Pentti Harjula Kaisu Kortelainen Inkeri Tukiainen 2009-

40 PIIRISSÄ PALJON AKTIIVEJA Mainittujen henkilöiden lisäksi monet muut ovat kautta piirin historian antaneet aikaansa, varojaan ja osaamistaan piirin työhön sekä piirin toiminnassa mm. piirihallituksessa ja kokouksissa että paikallisosastoissa. Monet ovat toimineet ahkerasti myös erityisjärjestöjen KD Naisten ja KD Nuorten toiminnassa. Näiden edustajat ovat vaikuttaneet myös piirihallituksessa. KD-aktiivit ovat tunteja laskematta osallistuneet piirin toimintaan ja vaalityöhön ehdokkaina tai talkoolaisina, sekä jakaneet esitteitä, toimineet autonkuljettajina ja kantaneet vastuuta monissa tehtävissä.

41 KIITOS KAIKILLE VUOSIKYMMENTEN TYÖSTÄ!

42 Lähteitä: KD Kymen piirin, Pentti Harjulan, Marjatta Laakon ja KD-lehden arkistot. Keskustelut avainhenkilöiden kanssa. Lehtileikkeet: Etelä-Saimaa, Kymen Sanomat, Kouvolan Sanomat, Iltasanomat, Kristityn Vastuu, KD lehti. Valokuvat: Laura Peuhkuri, Sakari Smeds Video: Kotkan KD paikallisosasto Internet-sivut: KD-lehti, Lappeenrannan seudun KD paikallisosasto, Kotkan KD paikallisosasto.

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA Eduskuntavaalit 2007 Presidentinvaali parlamenttivaalit Kunnallisvaalit Ehdokkaan täydellinen nimi Kallis, Bjarne Puolue / valitsijayhdistys Suomen Kristillisdemokraatit

Lisätiedot

Kainuun Vasemmisto ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA JOHDANTO Alkuvuonna 2018 piiri keskittyi toiminnassaan tammikuussa käytyihin presidentinvaale

Kainuun Vasemmisto ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA JOHDANTO Alkuvuonna 2018 piiri keskittyi toiminnassaan tammikuussa käytyihin presidentinvaale Kainuun Vasemmisto ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. JOHDANTO Alkuvuonna 2018 piiri keskittyi toiminnassaan tammikuussa käytyihin presidentinvaaleihin. Loppuvuodesta toimintaa väritti valmistautuminen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT 1 Piirin säännöt SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. SÄÄNNÖT I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 VUODELTA 2011 1. Yhdistyksen jäsenistö Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.2011 oli jäsenluettelon mukaan 75 henkilöä. Jäsenistössä on tapahtunut määrällistä muutosta v. 2011 aikana. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. XXVII PUOLUEKOKOUKSEN ESITYSLISTA 18.-19.5.2007 PUOLUEHALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET SÄÄNTÖJEN 10 :N MUKAISEEN ESITYSLISTAAN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA Eduskuntavaalit 2007 Presidentinvaali parlamenttivaalit Kunnallisvaalit Ehdokkaan täydellinen nimi Pentti Juhani Oinonen Puolue / valitsijayhdistys Perussuomalaiset

Lisätiedot

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALIT

PRESIDENTINVAALIT PRESIDENTINVAALIT 99-2006 Vaalivuosi, valintatapa ja valintamenettelyn erityispiirteet ) 99: Eduskunta kuuden vuoden toimikaudeksi hallitusmuodon 94 :n siirtymäsäännöksen nojalla Presidenttiehdokk aat

Lisätiedot

MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi

MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi 75 vuotta 2010 MAOL ennen MAOL perustetaan Kerhotoiminnan alkuvaiheet Kerhojen perustamisvuodet Liiton toiminnan alkuvaiheita Liiton hallituksen puheenjohtajat Toimintaa 70- ja 80-luvulla MAOL-julkaisut

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Liitetiedot Kuntaliiton tiedotteeseen 14.5.2019 Lähde: https://tulospalvelu.vaalit.fi/epv-2019/fi/ehd_listat_kokomaa.htm, tiedot poimittu 26.4.2019 Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 UOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE r.p. UOLUETOIMI KUNTA KOKOUS 15.10.1981 Ы'* M CKOUSPAIKKA SIVA JA AIKA Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 3K0UKSEN

Lisätiedot

Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta

Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta Eduskuntavaalit Europarlamenttivaalit Presidentinvaalit Kunnallisvaalit Vuosi: Vuosi: 2009 Vuosi: Vuosi: 1. Ehdokkaan tiedot 1.1 Ehdokkaan täydellinen nimi 1.2 Arvo,

Lisätiedot

Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt. Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010.

Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt. Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010. 1 Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010. 2 3 Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Keskustan piiri ry. Muissa kuin

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 18.3.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 Liite 3 Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja valtuutettuja

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

PUOLUEHALLITUS 13 Puoluehallituksen kokoonpano...6 14 Puoluehallituksen tehtävät...6 15 Puoluehallituksen kokoontuminen ja päätösvaltaisuus...

PUOLUEHALLITUS 13 Puoluehallituksen kokoonpano...6 14 Puoluehallituksen tehtävät...6 15 Puoluehallituksen kokoontuminen ja päätösvaltaisuus... PUOLUEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty puoluekokouksessa 22.-23.5.2010 SISÄLLYSLUETTELO PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Puolueen nimi...2 2 Puolueen kotipaikka...2 3 Puolueen tarkoitus...2 4 Puolueen

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

Tietopaketti: presidentinvaalit. Ajatuspaja Toivo

Tietopaketti: presidentinvaalit. Ajatuspaja Toivo Tietopaketti: presidentinvaalit Ajatuspaja Toivo 25.1.2018 Presidentinvaali 2012 ensimmäinen kierros Vaalipiiri Äänestysprosentti Äänestäneet Ennakkoäänestäneet Ennakoiden osuus Helsingin vaalipiiri 76,6

Lisätiedot

EHDOTUS. Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. 1 Nimi ja kotipaikka. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Jäsenet

EHDOTUS. Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. 1 Nimi ja kotipaikka. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Jäsenet EHDOTUS Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. Sen kotipaikka on Oulun kaupunki ja toimialue Oulun lääni. Näissä säännöissä

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN KIRJANEN. Opas uusille jäsenille. Suomen. Sosialidemokraattinen Puolue

UUDEN JÄSENEN KIRJANEN. Opas uusille jäsenille. Suomen. Sosialidemokraattinen Puolue Suomen UUDEN JÄSENEN KIRJANEN Sosialidemokraattinen Puolue Opas uusille jäsenille 1 UUDEN JÄSENEN KIRJANEN Opas uusille jäsenille Julkaisija Suomen Sosialidemokraattinen Puolue rp. Saariniemenkatu 6 00530

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2015 Toimikunnanjäsenet vuonna 2015.: Armas Lahoniitty Arja Ilola Reino Lemmetyinen Anja Mantere Ilkka Sepponen Jaakko Lehtonen Kokoontumispaikkana Turussa

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Eduskuntaan valitut kunnanvaltuutetut 2019

Eduskuntaan valitut kunnanvaltuutetut 2019 Eduskuntaan valitut kunnanvaltuutetut 2019 Liitetiedot Kuntaliiton tiedotteeseen 16.4.2019 Lähde: vaalit.fi, tiedot poimittu 14.3.2019 ja 15.4.2019; kuntien luottamushenkilörekisteri, Kuntaliitto Sirkka-Liisa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20111215 09:14:42 TYÖ 2650.15 TAULUKKO 9015 ss VER % Telebus vko 48B-50B½/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY

1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY 1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 2( 5) SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2010 1. JOHDANTO Paikallisjärjestön tarkoituksena on koota

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen Julkaisuvapaa 12.4.2015 kello 15.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 18.03 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. 16 Ainali Päivi

Lisätiedot

Savo-Karjalan vihreät ry Säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Savo-Karjalan vihreät ry Säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Savo-Karjalan vihreät ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Savo-Karjalan vihreät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio ja toimialue Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit 40 vuotta. Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 2/2010. Kangasalan Kristillisdemokraatit ry

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit 40 vuotta. Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 2/2010. Kangasalan Kristillisdemokraatit ry Terveisiä Brysselistä, Unionin sydämestä! s-posti: seppo.samppala@hotmail.com Puhelin: +358505219131 Kangasalan Kristillisdemokraatit ry Puheenjohtaja Seppo Samppala Listekuja 2 C 6 36200 Kangasala K O

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä

El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v. 2018 jäseniä yhteensä 5003 30.9.2018 puheenjohtaja Levänen Arvo Ruuhilammintie 102 A 77570 Jäppilä arvo@multalansora.fi vpj Luukkonen Eeva-Liisa Koivulantie 29 52200

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.36 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. 15 Ainali Päivi

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 17.00 18.00 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Osanottajat Läsnä Asioiden esittelijä Ylikangas Kimmo kirkkoherra, pj.

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:21:05 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

1 Tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti avasi kokouksen klo 8:20. 2 Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan haastekampanja

1 Tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti avasi kokouksen klo 8:20. 2 Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan haastekampanja 1 EDUSKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMINNAN TUKIRYHMÄN KOKOUS Aika: To 2.10.2014 klo 8.20-9 Paikka: Eduskunta, Sali A 107 MUISTIO 3.10.2014 Läsnä eduskunnasta: Anne Kalmari Sanna Lauslahti Kari Uotila Pirkko Mattila

Lisätiedot

TIETOISKU 7/

TIETOISKU 7/ TIETOISKU 7/2003 30.7.2003 EDUSKUNTAVAALIT ESPOOSSA 2003 Kok. 28,5 34,1 35,4 SDP 17,6 19,5 23,1 Vihr. 9,9 12,6 12,8 Kesk. 4,4 7,1 11,0 RKP 8,6 10,2 12,1 Vas. 6,7 6,9 7,3 KD PS Lib. 3,3 2,5 1,6 1,5 0,2

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT

SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Keskusta r.p., ruotsiksi Centern i Finland r.p. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alue koko

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA parlamenttivaalit Sari Essayah Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. 26 288,99 8 859,36 0,00 Puolueen vaalikeräyksen kautta yht. 1 062,00 Piirin vaalikeräyksen kautta yht. 1 835,00 Yksityishenkilöiden

Lisätiedot

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Yleistä Toimintasuunnitelman perusteet Toimintasuunnitelma perustuu liiton ja piirin sääntöihin, kesäkuussa 2017 pidettyyn liittokokouksen

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

HELSINGIN VASEMMISTOLIITTO RY

HELSINGIN VASEMMISTOLIITTO RY 1 HELSINGIN VASEMMISTOLIITTO RY PÄÄTÖS 14.3.2015 HELSINGIN VASEMMISTOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty kevätpiirikokouksessa 14.3.2015. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2016. 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Elinvoimalautakunnan lupajaosto

Elinvoimalautakunnan lupajaosto Elinvoimalautakunnan lupajaosto Nimi: HÄNNIKÄINEN OUTI Sähköpostiosoite: outi_hannikainen@hotmail.com Puolue: en kuulu mihinkään puolueeseen Elinvoimalautakunta: Varapuheenjohtaja Elinvoimalautakunnan

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ LÄHIMMÄISYYTTÄ

KESTÄVÄÄ LÄHIMMÄISYYTTÄ KESTÄVÄÄ LÄHIMMÄISYYTTÄ HÅLLBAR MEDMÄNSKLIGHET 32. PUOLUEKOKOUS SEINÄJOELLA 18.-19.8.2017 Kristillisdemokraatit ARVOISTASI POLITIIKKAA Kristdemokraterna VÄRDEFULL POLITIK FÖR DIG www.kd.fi Kristillisdemokraatit

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN 1 JHL 210 ry Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n henkilökunta AVAINTA KVTES PALMIA OY:N HENKILÖKUNTA PALVELUKESKUS HELSINGIN HENKILÖKUNTA YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN 2 Hyvät Jäsenet! Jälleen kukat kukkivat

Lisätiedot

Eeva Puro; Kirsti Seppälä; Liberaalinen Kansanpuolue. Keskustapuolue. Keskustapuolueen Kankaanpään kunnallisjärjestö Kauko Juhantalo; Keskustapuolue

Eeva Puro; Kirsti Seppälä; Liberaalinen Kansanpuolue. Keskustapuolue. Keskustapuolueen Kankaanpään kunnallisjärjestö Kauko Juhantalo; Keskustapuolue Kotiseutukokoelma Kansio: POLITIIKKA Taulukot puolueittain Taulukko 1: Liberaalit, sinisessä Kankaanpää kehittyvä kaupunki -kansiossa 1. Vaalimainos (2 kpl): Liisa Liisa Jussila; Liberaalinen Jussila 147

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

LUKUOHJE PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA NYKYISTEN SÄÄNTÖJEN VASTAAVA KOHTA

LUKUOHJE PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA NYKYISTEN SÄÄNTÖJEN VASTAAVA KOHTA PUOLUEEN SÄÄNNÖT (esitys) Puoluehallituksen 16.4.2010 hyväksymä esitys uusiksi säännöiksi NYKYISTEN SÄÄNTÖJEN VASTAAVA KOHTA Hyväksytty puoluekokouksessa 27. 28.5.2006 LUKUOHJE Lisäykset ja muutetut kohdat

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

PIRKANMAAN KOKOOMUSNAISET RY:N SÄÄNNÖT

PIRKANMAAN KOKOOMUSNAISET RY:N SÄÄNNÖT PIRKANMAAN KOKOOMUSNAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pirkanmaan Kokoomusnaisten syyskokouksessa 19.11.2014 I LUKU NIMI JA TARKOITUS 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on PIRKANMAAN KOKOOMUSNAISET

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Vanhusneuvoston nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen

Vanhusneuvoston nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen Kaupunginhallitus 351 12.06.2017 Kaupunginvaltuusto 100 04.09.2017 Vanhusneuvoston 2017 2021 nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen 665/00.00.01.06/2017 KH 351 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Talousarvio kaudelle 2011 2011 Talousarviota ei esitelty. Se lähetetään sähköpostitse klubien sihteereille ja puheenjohtajille jälkikäteen.

Talousarvio kaudelle 2011 2011 Talousarviota ei esitelty. Se lähetetään sähköpostitse klubien sihteereille ja puheenjohtajille jälkikäteen. INNER WHEEL SUOMI-FINLAND PIIRI 139 SYYSPIIRIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA AIKA: 22.10.2011 klo 16.45 PAIKKA: Kokoushotelli Gustavelund, Kirkkotie 36, 04310 Tuusula ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus Piiripuheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTA R.P:N PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Johtokunnan ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi: YHDISTYKSEN NIMI

SUOMEN KESKUSTA R.P:N PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Johtokunnan ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi: YHDISTYKSEN NIMI Johtokunnan ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi: SUOMEN KESKUSTA R.P:N PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Suomen Keskusta r.p:n paikallisyhdistyksen nimi on Someron Keskusta r.y. Muissa

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Helsingin Vihreiden toimintatavat: Osallistuminen ja päätöksenteko

Helsingin Vihreiden toimintatavat: Osallistuminen ja päätöksenteko Helsingin Vihreiden toimintatavat: Osallistuminen ja päätöksenteko Hyväksytty piiriyhdistyksen kokouksessa 9.6.2008 1. KÄYTÄNNÖT JA OHJEET HELSINGIN VIHREISSÄ VAIKUTTAMISESSA...2 2. HELSINKILÄINEN VIHREÄ

Lisätiedot

Kansallinen Kokoomus r.p Hyväksytty puoluekokouksessa 13.-15.6.2014 Ennakkotarkastus PRH 12.6.2014 Säännöt rekisteröity 18.09.2014

Kansallinen Kokoomus r.p Hyväksytty puoluekokouksessa 13.-15.6.2014 Ennakkotarkastus PRH 12.6.2014 Säännöt rekisteröity 18.09.2014 Kansallinen Kokoomus r.p Hyväksytty puoluekokouksessa 13.-15.6.2014 Ennakkotarkastus PRH 12.6.2014 Säännöt rekisteröity 18.09.2014 KANSALLINEN KOKOOMUS R.P:N SÄÄNNÖT I LUKU NIMI JA TARKOITUS 1 NIMI, KOTIPAIKKA,

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Elinvoimalautakunnan lupajaosto

Elinvoimalautakunnan lupajaosto Elinvoimalautakunnan lupajaosto Nimi: HÄNNIKÄINEN MATTI Sähköpostiosoite: matti.hannikainen@raakkyla.fi Puolue: Perussuomalaiset Tarkastuslautakunta: Varapuheenjohtaja Nimi: HURSKAINEN TELLERVO Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen

Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Kilpailun osallistujat: Kärkkäälä, Patjaala, Rikkola,

Lisätiedot

(Varsinais-S) (Vaasa)

(Varsinais-S) (Vaasa) T 3 Yritysdemokratiatyöryhmä Eero Joutsijoki (1.11.1979 asti) Matti Lipiäinen (14.12.1979 lähtien) Martti Koivisto Aulis Alamattila Martti Salo (Satakunta) SÄÄN TÖVAL IOKUNTA Martti Hoffren (Kuopio) Esko

Lisätiedot

Elinvoimalautakunnan lupajaosto

Elinvoimalautakunnan lupajaosto Elinvoimalautakunnan lupajaosto Nimi: HÄNNIKÄINEN MATTI Sähköpostiosoite: matti.hannikainen@raakkyla.fi Puolue: Perussuomalaiset Tarkastuslautakunta: Varapuheenjohtaja Nimi: HURSKAINEN TELLERVO Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Kansalaisjärjestöjen vaalikysely Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot