VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1"

Transkriptio

1 VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1 LOI MAA N S E UT U 1 Suunnittelualue 2 Lähtökohdat ja tavoitteet Varsinais-Suomen maakuntakaavaa laaditaan kokonaismaakuntakaavana, jonka valmistelu etenee seutukunnittain. Maakuntakaavalla korvataan alueelle aiemmin vahvistetut seutukaavat. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Loimaan seudun maakuntakaavaa. Alueen seitsemän kuntaa ovat Aura, Koski TL, Loimaa (ent. Alastaro, Mellilä), Marttila, Oripää, Pöytyä (ent. Yläne), Tarvasjoki. Loimaan seutu on yksi viidestä Varsinais-Suomen seutukunnasta. Sen keskus on Loimaa. Seutukunta kuuluu valtioneuvoston seutukuntakokeilualueisiin. Alueen väkiluku oli vuoden 2004 lopussa Asukamäärä on lähtenyt viime vuosina uudestaan nousuun. Kasvu on voimakkainta Turun seutua lähinnä olevissa kunnissa. Myös työpaikkojen määrä on nousussa. Vuonna 2003 työpaikkoja oli noin Työpaikoista suurin osa on kone- ja metalliteollisuudessa, vaikka alue tunnetaan paremmin maakunnan maatalousvaltaisimpana seutuna. Maakuntakaavatyö käynnistyi Loimaan seudun, Turunmaan, Vakka-Suomen sekä Turun seudun kehyskuntien osalta maakuntavaltuuston tekemällä päätöksellä. Aiemmin on vahvistettu Turun kaupunkiseudun maakuntakaava, Salon seudun maakuntakaava ja moottoritietä E18 koskeva vaihemaakuntakaava. Loimaan asema, Loimaa, kuva: Per Olof Welin Kaava-alue on luonteeltaan Loimaan saviseutuna tunnettua tasaista peltomaisemaa, johon liittyvät pitkä asutushistoria ja perinteinen maatalous. Alueella sijaitsevat Vaskijärven luonnonpuisto ja Kurjenrahkan kansallispuisto. Maatalousmuseo Sarka, Loimaa, kuva: Sarka Kuva: Lännen Tractors 1) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen suunnitelma maakuntakaavan osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä vaikutusten arvioimisesta. Suunnitelman tarkoitus on antaa maakuntakaavan asianosaisille ja maakuntakaavasta kiinnostuneille tahoille kuva kaavoituksen etenemisestä ja tieto vaikutusmahdollisuuksista maakuntakaavatyön eri vaiheissa

2 Loimaan seudun maakuntakaavan keskeisiä tavoitteita ovat: - seutukunnan elinvoimaisuuden vahvistaminen maankäytön suunnittelun avulla, - alueen yhdyskuntarakenteen kehityksen ohjaaminen, - ympäristöarvojen ja maankäytön yhteensovittaminen, - palvelujen turvaaminen kylä- ja keskusverkkoa kehittämällä, - yhdyskuntarakenteen hajautumisen estäminen ja hajarakentamisen ohjaus sekä - liikenneverkon kattavuuden ja toimivuuden varmistaminen. 3 Kaavan vaikutusalue Laadittavan maakuntakaavan välittömät vaikutukset kohdistuvat Loimaan seutuun ja koko maakuntaan. Kaavan luonteesta johtuen vaikutukset ulottuvat myös naapurimaakuntiin ja ovat laajuudeltaan kansallisia ja välillisesti paikoin kansainvälisiä. Vaikutusalueen ulottuvuus tarkentuu kaavasuunnittelun aikana. Maakuntakaavatyön yhteydessä selvitettäviä erityiskysymyksiä ovat: - valtateiden 9 ja 10 yhdistäminen, - Turku-Toijala-radan merkitys aluerakenteelle sekä - maakunnallisen vesihuollon turvaaminen / maankäytön ohjaaminen pohjavesialueilla. Rauma Lappi Huittinen Punkalaidun Eura SATAKUNTA Vampula Säkylä Alastaro Laitila Humppila Vakka-Suomi Yläne Oripää Loimaa Jokioinen Uusikaupunki Vehmaa Mynämäki Loimaan seutu Pöytyä Mellilä Ypäjä HÄM Nousiainen Vahto Aura Koski Tl Somero Taivassalo Velkua Askainen Rymättylä Masku Turun seutu Raisio Naantali Turku Kaarina Lieto Piikkiö Tarvasjoki Paimio Marttila Halikko Kuusjoki Salon seutu Pertteli Salo Kiikala Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos lupa nro 366/MYY/05 Sauvo km Loimaan seudun maakuntakaava-alue ja välitön vaikutusalue. 2 V A R S I N A I S - S U O M E N L I I T T O

3 4 Maakuntakaavan asema ja merkitys Maakuntakaavan laatiminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin. Maakuntakaava (aikaisemmin seutukaava) sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Kaavan tehtävänä on määrittää alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoittaa aluevarauksia alueidenkäyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden edellyttämässä laajuudessa ja tarkkuudella. Maakuntakaavassa käsitellään mm. alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämisen puitteita, turvataan maakunnan kannalta tärkeiden verkostoratkaisujen toteuttaminen sekä varmistetaan myös merkittävimmät luonnonsuojelun, kulttuuriympäristön ja virkistyksen tarpeet. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä muille, alueidenkäytön järjestämistä koskeville toimenpiteille. Maakuntakaavan laatiminen edellyttää monien tahojen yhteistyötä, johon alueidenkäytön suunnittelijoiden lisäksi alueviranomaiset, muiden alojen asiantuntijat sekä elinkeinoelämän, asukkaiden, maanomistajien ja kansalaisjärjestöjen edustajat tuovat oman panoksensa ja näkemyksensä. 5 Maakuntakaavoituksen yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Maakuntakaava on osa alueiden käytön suunnittelujärjestelmää ja siten tukee ja täydentää muuta maakunnallista suunnittelua ja aluekehitystoimintaa. Maakuntakaavassa otetaan huomioon tehdyt ja vireillä olevat seudullisesti, maakunnallisesti ja valtakunnallisesti merkittävät perusselvitykset, ohjelmat, suunnitelmat ja ohjeet kuten luonto- ja ympäristöselvitykset, kehittämisohjelmat, vesiensuojeluohjelmat ja tie-, energia- ja vesihuoltoverkostosuunnitelmat. Maakunnan suunnittelujärjestelmä. (Lähde: Suuntana menestyvä maakunta, Suomen ympäristö 514, YM 2001). suunnittelulla ja riittävillä vaikutusten arvioinneilla maakuntakaavalla edistetään: - turvallisen, terveellisen, viihtyisän ja sosiaalisesti toimivan elin- ja toimintaympäristön luomista; - yhdyskuntarakenteen ja alueidenkäytön taloudellisuutta; - rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista; - luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymistä; - ympäristönsuojelua ja ympäristöhaittojen ehkäisemistä; - rannikkoalueiden käyttöä ja hoitoa; - luonnonvarojen säästeliästä käyttöä; - yhdyskuntien toimivuutta ja hyvää sekä taloudellista rakentamista; - elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä; - palvelujen saatavuutta; - liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä; - kuntarajasta riippumatonta seudullista yhteistyötä, ja - virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyttä. Maakuntakaavoituksen keskeiset tavoitteet nojautuvat valtioneuvoston päättämiin valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, jotka täsmentyvät kaavoitusprosessin kautta. Vuorovaikutteisella V A R S I N A I S - S U O M E N L I I T T O

4 6 Maakuntakaavan oikeusvaikutukset ja kaavoitusta ohjaavat lait Maakuntakaavalla on laissa määrätyt oikeusvaikutukset ja ne kohdistuvat: - yleis- ja asemakaavan laatimiseen ja muuttamiseen sekä muihin maankäyttöja rakennuslakiin perustuviin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi, - viranomaisten toimintaan suunniteltaessa alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päätettäessä niiden toteuttamisesta, - rakentamiseen niillä alueilla, joilla on voimassa MRL 33 :n mukainen rakentamis rajoitus sekä - suojelumääräysten kautta muihin rakentamista ja alueiden käyttöä koskeviin toimenpiteisiin. Maakuntakaavan huomioon ottaminen ja edistämisvelvoite koskee kaikkia sellaisia valtion ja kunnan viranomaisia, joilla on katsottava olevan alueiden käyttöön liittyviä suunnittelu- tai toteuttamistehtäviä. Velvoite koskee myös kuntaa alueiden käytön suunnittelussa ja rakentamisen ohjauksessa mm. siten, että kunnan tulee laatia kaavoitustaan niin, että maakuntakaavan toteutuminen edistyy. Merkittäviä maakunnan suunnittelua ohjaavia ja huomioon otettavia lakeja maankäyttö- ja rakennuslain sekä alueiden kehittämislain lisäksi ovat mm.: - Ympäristönsuojelulaki (86/2000, YSL) - Rakennussuojelulaki (60/1985) - Muinaismuistolaki (295/1963) - Luonnonsuojelulaki ( / ) - Laki yleisistä teistä (234/1954; 133/1999) - Metsälaki (1093/1996) - Vesilaki (264/1961; 136/1999) - Vesihuoltolaki (119/2001) - Maa-aineslaki (555/1981) - Jätelaki (1072/1993) - Saariston kehityksen edistämisestä annettu laki (494/1981) 7 Osalliset, osallistuminen ja vuorovaikutus Maakuntakaavan laatimisesta vastaa Varsinais- Suomen liitto. Laatimisen eri vaiheita käsitellään liiton suunnittelu- ja ympäristötoimikunnassa ja ehdotusvaiheessa maakuntahallituksessa. Kaavan hyväksyy maakuntavaltuusto ja vahvistaa ympäristöministeriö. Seutukuntakohtaisen kaavan laadintaa ohjaamaan on nimetty työryhmä, jossa on edustajat suunnittelualueiden kunnista. Ohjausryhmä osallistuu liiton suunnittelu- ja ympäristötoimikunnan kokouksiin, joissa käsitellään seudun maakuntakaavan laadintaa koskevia asioita. Ryhmä voi kokoontua myös itsenäisesti. Koko suunnittelutyön ajan tehdään yhteistyötä eri toimialoja edustavien viranomaisten kanssa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman on tarkoitus antaa maakuntakaavan asianosaisille ja maakuntakaavasta kiinnostuneille tahoille kuva kaavoituksen etenemisestä sekä vaikutusmahdollisuuksista kaavatyön eri vaiheissa. Osallisia ovat kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin saattaa kaavoituksella olla huomattavaa vaikutusta. Periaatteena on, että kaikilla osallisilla halutessaan on mahdollisuus sanoa mielipiteensä ja tulla kuulluksi maakuntakaavaa laadittaessa. MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS SUUNNITTELU- JA YMPÄRISTÖTOIMIKUNTA SEUTUKUNTAKOHTAISET OHJAAVAT TOIMIKUNNAT VARSINAIS-SUOMEN LIITON MAANKÄYTÖN JA YMPÄRISTÖN OSAAMISRYHMÄ -SUUNNITTELU -VIRKAMIESVALMISTELU KANSALAISOSALLISTUMINEN - VALMISTELU- / EHDOTUSVAIHE - MIELIPITEET, MUISTUTUKSET - JATKUVAA SIDOSRYHMÄTYÖ - SELVITYKSET - PROJEKTIT/HANKKEET - VIRANOMAISYHTEISTYÖ - LAUSUNNOT 4 V A R S I N A I S - S U O M E N L I I T T O

5 Osalliset suunnittelualueiden kunnat ja seutukunnat maanomistajat ja muut, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin maakuntakaava vaikuttaa tai saattaa vaikuttaa viranomaiset - ympäristöministeriö - ympäristökeskus - Tiehallinto / Turun tiepiiri - Ratahallintokeskus - Museovirasto / Turun museokeskus-varsinais-suomen maakuntamuseo - Metsäkeskus - TE-keskus - lääninhallitus - merenkulkupiiri - puolustusvoimat naapurimaakuntien liitot ja naapurikunnat vaikutusalueella toimivat aatteelliset, ammatilliset, elinkeinopoliittiset, erityistehtäviä hoitavat ja asukkaita edustavat yhteisöt yms. Taulukko osallisista maakuntakaavoituksessa sekä osallistumisen menettelytavat. 8 Selvitettävät vaikutukset ja arviointimenetelmät Menettelytapa ja työn vaihe (ks. aikataulu) - aloitustilaisuus tavoiteseminaari - neuvottelut kunnittain aloitus-, valmisteluja ehdotusvaiheissa - esittelytilaisuudet - lausunnot luonnos- ja ehdotusvaiheissa - kommentit valmisteluvaiheessa tavoitteista ja nähtäville asetettavista valmistelu- ja luonnosaineistoista - kaavaehdotuksen nähtävilläolo ehdotusvaiheessa - muistutukset ehdotuksesta - tarvittaessa esittelytilaisuuksia - lain mukainen viranomaisneuvottelu aloitusvaiheessa - lain mukainen viranomaisneuvottelu hyväksymisvaiheessa - muu viranomaisyhteistyö koko prosessin ajan - lausunnot valmistelu- ja ehdotusvaiheissa, ministeriöiden lausunnot vahvistamisvaiheessa - liitoille ja kunnille tiedotetaan aloitusvaiheessa kaavan vireille tulosta ja valmisteluaineiston nähtäville asettamisesta - ehdotusvaiheessa tiedotetaan nähtäville asettamisesta - naapuriliittojen lausunnot ehdotuksesta - neuvottelut valmisteluvaiheessa - muistutukset ja lausunnot ehdotusvaiheessa Maakuntakaavoituksessa sovelletaan kaavan tehtävä ja tarkoitus huomioon ottaen lain määräämää ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Tarkastelussa arvioidaan riittävässä määrin kaavan toteutumisesta aiheutuvia vaikutuksia, jotka kohdistuvat - ihmisen terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen, - maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen, - yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriympäristöön, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen, - luonnonvarojen hyödyntämiseen sekä - em. tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin. Olemassa oleva ja suunniteltu infrastruktuuri on merkittävin ympäristövaikutusten aiheuttaja. Keskeisiä tarkastelukohteita ovat liikenne ja eri toimintojen maankäytöllinen sijoittuminen, päästöt, yhdyskuntarakenteen ympäristölliset ja sosioekonomiset vaikutukset sekä luonnonvarojen käytön vaikutukset. Maakuntakaavan vaikutuksia valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin arvioidaan kaavan sisältövaatimusten kautta. Kaavoituksessa varaudutaan myös arvioimaan eri suojelualueisiin (mm. Natura 2000 verkosto) kohdistuvia vaikutuksia. Arviointimenettely läpäisee koko suunnitteluprosessin ja on aiheena kaikissa osallistumis- ja vuorovaikutusvaiheissa. V A R S I N A I S - S U O M E N L I I T T O

6 Ympäristövaikutusten arvioinnissa ja kaavoituksen perusaineistoina käytetään voimassa olevan seutukaavan ja muiden kaavojen ohella valmiita tai valmisteilla olevia eri toimialoja koskevia suunnitelmia, selvityksiä, raportteja ja päätöksiä. Näitä ovat mm.: - suojelupäätökset, Natura-verkosto - kulttuuriympäristö-, maisema- ja luontoselvitykset - liikennesuunnitelmat - vesihuoltosuunnitelmat - jätehuoltosuunnitelmat - tuulivoimaselvitykset - maa-ainesselvitykset - melukartoitukset - yksittäisten hankkeiden YVA-menettelyt - rannikkoalueiden käyttö- ja hoitostrategia - Lounais-Suomen ympäristöstrategia ja -ohjelma Kaavoitustyön alkuvaiheessa laadittavassa työohjelmassa määritellään tarvittavat lisäselvitykset ja arvioidaan olemassa olevien selvitysten riittävyys, kattavuus ja ajanmukaisuus. 9 Vaihtoehtoiset kaavaratkaisut Vaihtoehtoisia kaavaratkaisuja tutkitaan ensisijaisesti yhdyskuntarakenteen ja joidenkin yksittäisten kaavavarausten osalta. Lähtökohtana on olevan taajamarakenteen tukeminen ja olevien alueiden laajentuminen ja tiivistäminen, mikä voi vaatia useiden vaihtoehtoisten ratkaisujen vertailua ja tutkimista. Vaihtoehdot täsmentyvät kaavoitustyön aikana. 6 V A R S I N A I S - S U O M E N L I I T T O

7 10 Tiedottaminen ja vuorovaikutus, yhteystiedot Kaikilla osallisilla on kaavan valmisteluprosessin eri vaiheissa mahdollisuus vaikuttaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön, kaavan tavoitteisiin, sisältöön ja vaikutusarviointien riittävyyteen. Kaavoitustyöstä ja sen vaiheista saa tietoa Varsinais-Suomen liitosta ja liiton kotisivuilta sekä erikseen järjestettävissä tiedotus- ja keskustelutilaisuuksissa. Kaavoituksen käynnistämisestä ja kaavan virallisista nähtävilläolovaiheista kuulutetaan maakunnallisissa, alueellisissa ja paikallisissa lehdissä. Kaavan valmisteluun liittyvää palautetta kerätään valmistelun kaikissa vaiheissa. Sitä voidaan antaa kirjallisesti tai suullisesti. Kirjallista palautetta otetaan vastaan postitse (PL 273, Ratapihankatu 36, Turku), faxilla ( ) ja sähköpostilla Suullista palautetta kerätään tiedotusja keskustelutilaisuuksissa, puhelimitse ( ) ja henkilökohtaisesti. Kaavoitukseen voi vaikuttaa myös ottamalla yhteyden alla lueteltuihin osallistujatahojen edustajiin. Varsinais-Suomen liitto, Ratapihankatu 36 (PL 273) Turku, fax (02) suunnittelujohtaja Heikki Saarento, puh , ympäristösuunnittelija Timo Juvonen, puh , maakuntainsinööri Tapio Tuhkanen, puh , maakuntainsinööri Janne Virtanen, puh , kaavasuunnittelija Lasse Nurmi, puh , erikoissuunnittelija Mervi Kylmälä, puh sähköposti: etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi Varsinais-Suomen liiton suunnittelu- ja ympäristötoimikunta: - Ari Korhonen, puheenjohtaja - Anne-Mari Virolainen, varapuheenjohtaja - Pauliina Haijainen - Jaakko Halkilahti - Aki Lehtonen - Anu Nummelin - Nina Söderlund Suunnittelualueen kuntien Aura, Koski TL, Loimaa (ent. Alastaro, Mellilä), Marttila, Oripää, Pöytyä (ent. Yläne), Tarvasjoki nimeämät ohjaavan toimikunnan jäsenet: - Hannu Gustafsson, Loimaa - Virpi Hahko, Koski Tl - Jari Kesäniemi, Aura - Vesa Ketola, Tarvasjoki - Marja-Liisa Laitila, Loimaa - Pekka Paju, Oripää - Marianne Raiko, Pöytyä - Raija Turtola, Pöytyä - Juhani Tynjälä, Marttila - Leena Virtanen, Loimaa V A R S I N A I S - S U O M E N L I I T T O

8 VARSINAIS-SUOMEN LIITTO MAAKUNTAKAAVOITUKSEN AIKATAULU VIRANOMAISNEUVOTTELU VIREILLETULOILMOITUS TAVOITESEMINAARI SISÄLTÖSEMINAARI VIRANOMAISNEUVOTTELU KAAVAN HYVÄKSYMINEN OAS LÄHTÖTIEDOT TYÖOHJELMA TAVOITEKARTOITUS TUULIVOIMA PERUSSELVITYKSET LIIKENNEVERKKO / LJS-TYÖ KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA MAISEMA LUONTO 4. EHDOTUSVAIHE - nähtävilläolon palautteen käsittely, vastineiden antaminen - kaavaluonnoksen täydentäminen maakuntakaavaehdotukseksi - maakuntakaavaehdotuksen hyväksyminen ja nähtäville pano - kaavaehdotuksen esittelytilaisuudet - kirjalliset muistutukset ja viralliset lausunnot 1. ALOITUSVAIHE - aloituspäätös - ensimmäinen viranomaisneuvottelu - osallistumis- ja arviointisuunnitelman käsittely nähtäville - kunta- ja sidosryhmäneuvottelut - esiselvitysten tekeminen ja perustietojen keruu käynnistyy 2. TAVOITEVAIHE - aloitusvaiheen palautteen käsittely - osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkennukset - lähtötietojen arviointi ja lisäselvitykset - tavoitteiden määrittely - kuntaneuvottelut - viranomais- ja sidosryhmäneuvottelut - seminaarit, yleisötilaisuudet 3. VALMISTELUVAIHE - tavoitevaiheen palautteen käsittely - vaihtoehtoisten ratkaisujen arviointi ja vertailu / vaikutusten arviointi - jatkoneuvottelut ja yhteistyö sidosryhmätahojen kanssa - valmisteluaineiston nähtävilläolo YHDYSKUNTARAKENNE PALVELUVERKKO YHDYSKUNTATEKNIIKKA KAAVALUONNOKSEN VALMISTELU VIRKISTYS JA MATKAILU VALM.AINEISTO / LUONNOS NÄHTÄVILLÄ MIELIPITEIDEN JA LAUSUNTOJEN KÄSITTELY VAIK.ARVIOINTI KAAVAEHDOTUKSEN VALMISTELU SELVITYSTEN TARK. JA TÄYD. TAVOITTEIDEN TARKISTUS VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYD. KAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 5. HYVÄKSYMISVAIHE - maakuntakaavaehdotuksesta annettujen muistutusten ja lausun..tojen vastineet ja mahdolliset tarkistukset - toinen viranomaisneuvottelu - maakuntahallitus hyväksyy maakuntakaavaehdotuksen ja esittää.. maakuntavaltuustolle kaavan hyväksymistä - valtuusto päättää kaavan hyväksymisestä ja alistamisesta, ympäristöministeriön vahvistettavaksi 6. VAHVISTAMISVAIHE - maakuntakaava ympäristöministeriön vahvistettavaksi - maakuntavaltuuston päätöksestä voi valittaa ympäristöministeriöön - ympäristöministeriö vahvistaa kaavan kuultuaan muita ministeriöitä. sekä käsiteltyään mahdolliset kaavaa vastaan tehdyt valitukset - ympäristöministeriön päätöksestä voi valittaa Korkeimpaan. hallinto-oikeuteen - tiedottaminen maakuntakaavan vahvistamisesta MUISTUTUSTEN JA LAUSUNTOJEN KÄSITTELY EHDOTUKSEN VIIMEISTELY 2. KAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ MUISTUTUSTEN JA LAUSUNTOJEN KÄSITTELY HYVÄKSYMISVAIHE KAAVAN VAHVISTAMINEN YM:SSÄ

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1 VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1 VA KK A-S UO M E N S E UT U 1 Suunnittelualue 2 Lähtökohdat ja tavoitteet Varsinais-Suomen maakuntakaavaa laaditaan kokonaismaakuntakaavana,

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1 VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA osallistumis- ja ar viointisuunnitelma (1 TU RU NMA A N S E UT U 1 Suunnittelualue 2 Lähtökohdat ja tavoitteet Varsinais-Suomen maakuntakaavaa laaditaan kokonaismaakuntakaavana,

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava

Satakunnan vaihemaakuntakaava Satakunnan maakuntakaavoituksen tilannekatsaus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Kokemäellä 25.8.2011 Maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaavan vahvistettavat

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Kumpulan alueen asemakaava

Kumpulan alueen asemakaava SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Kumpulan alueen asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19737 1 (8) Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet...

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 670070562BBJ 21.12.2007 Jämsänkosken kaupunki Kaukialan kylä Koveroniemen tilan RN:o 3:2 ranta-asemakaava 1 Esipuhe Ranta-asemakaavan laatiminen Koveroniemen tilalle

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh. OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 08.03.05

KAINUUN MAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 08.03.05 KAINUUN MAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 08.03.05 1 Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS? OAS on suunnitelma noudatettavista osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1: Osittaisen muutoksen sijainti Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Seivalan ranta-asemakaava

Seivalan ranta-asemakaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ANNIKKI SEIVALA Seivalan ranta-asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22621 1 (8) Sisällysluettelo Seivalan ranta-asemakaava... 2 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Outlet-kylän asemakaava

Outlet-kylän asemakaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän asemakaava 20.6.2013, 3.2.2014, tark. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22086 1 (8) Sisällysluettelo Outlet-kylän asemakaava... 2 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Muronkulman ranta-asemakaavan muutos Säkylän keskustan luoteispuolelle laaditaan ranta-asemakaavan luonnos kiinteistöille 738-401-17-4 ja

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI

RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI 3.3.2016 OAS 1 (6) Ketunluolan asemakaava RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI Ketunluolan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan laadinnan osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus

Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RUSKON KUNTA Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21831 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (9)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/ OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI

VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI OAS 1 (8) UPM Kymmene Oyj 4.10.2016 VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI SEINÄJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 päivitetty 9.6.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot