Kaikille kursseille voi ilmoittautua alkaen ennen kurssin alkua internetin kautta osoitteessa:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaikille kursseille voi ilmoittautua alkaen ennen kurssin alkua internetin kautta osoitteessa:"

Transkriptio

1 RUUKIN KANSALAISOPISTO Kansalaisopiston johtokunta hyväksyi pitämässään kokouksessa kädessänne olevan lukuvuoden opinto-ohjelman sisällön. Tarjolla on opetusta yhteensä 5752 tuntia useissa toimipisteessä kaikenikäisille eri puolilla kuntaa. Keväällä toteutetun asiakaskyselyn perusteella kansalaisopiston monipuoliseen kurssitarjontaan ja toiminnan järjestämiseen eri kylillä ollaan tyytyväisiä. Saadun palautteen pohjalta liikuntakursseja tullaan kehittämään lukuvuoden aikana. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Siikajoen kunnalle opintosetelityyppistä avustusta kansalaisopiston toimintaan jälleen 3000 euroa käytettäväksi lv Avustuksen kohderyhmään kuuluvat maahanmuuttajat, työttömät, seniorit yli 63 v. ja eläkkeellä olevat sekä alhaisen pohjakoulutuksen omaavat opiskelijat. Opinto-ohjelmaan on erikseen merkitty ne liikunnan opetuksen kurssit, jotka ovat opintosetelin turvin kaikille avoimia ja maksuttomia. Maahanmuuttajille ja työttömille ovat lisäksi kaikki opiston kurssit maksuttomia. Työttömän tulee tarvittaessa osoittaa työttömyytensä kurssin alkaessa opettajalle työvoimaviranomaiselta saamallaan todistuksella. Mikäli hän työllistyy kurssin kestäessä, ei hänen tarvitse suorittaa kurssimaksua. Opinto-ohjelmaan tulevista muutoksista ja lisäyksistä ilmoitamme lukuvuoden aikana Siikajokilaakson opistopalstalla ja kuntatiedotteessa. Ohjelma on luettavissa internetissä Siikajoen kunnan kotisivuilla Löydät meidät myös facebookista. Ruukin kansalaisopiston johtokuntaan kuuluvat: Alpo Ylikulju (pj), Pirkko Rapakko (vpj), Pekka Mällinen, Esa Palokangas ja Sirkka Yrjänä. Sivistyslautakunnan edustaja johtokunnassa on Laura Vikiö. Sihteerinä toimii Tiina Kangas (rehtori). TYÖKAUSI Lukuvuonna syyslukukausi ajalla ja kevätlukukausi Syys- ja talvilomaviikkojen aikana ei järjestetä opetusta. Opettaja voi kuitenkin ryhmänsä kanssa sopia tuntiensa pidosta toisinkin neuvoteltuaan asiasta ensin rehtorin kanssa. Syyslukukausi on 10 viikkoa ja kevätlukukausi 15 viikkoa. ILMOITTAUTUMINEN Kaikille kursseille voi ilmoittautua alkaen ennen kurssin alkua internetin kautta osoitteessa: Ilmoittautua voi vielä opettajalle menemällä piireihin. Opiskelijat hyväksytään kursseille ilmoittautumisjärjestyksessä. Opettajat harkitsevat enimmäisryhmäkoot.

2 Opiskelija voi käydä yhdesti tutustumassa maksutta opintopiiriin. Osallistumislomakkeen (rastilomake) täyttäminen on samalla myös ilmoittautuminen. Laskutuslomake tulee opettajan täyttää erittäin huolellisesti. Ilmoittautuminen on sitova. Lasku lähetetään ilmoittautumisen perusteella aikanaan postitse. Käteismaksuja ei oteta vastaan. Henkilötietokaavakkeen täyttävät vain uudet opiskelijat, jotka eivät aikaisemmin ole opiskelleet Ruukin kansalaisopistossa tai opiskelijat, joiden tiedot ovat muuttuneet. OPISTOMAKSUT JA KURSSIMAKSUT Opistomaksu on syyslukukaudella 25 ja kevätlukukaudella 37,50. Opinto-ohjelmaan on merkitty erikseen maksuttomat liikuntakurssit (opintoseteli), jotka ovat ilmaisia kaikille näille kursseille osallistuville opiskelijoille. Opistomaksua tai kurssimaksua ei peritä tammenlehväsukupolvelta, kurssin alkaessa työttömiltä eikä maahanmuuttajilta. Heille kaikki opiston kurssit ovat maksuttomia. Maksamaton opistomaksu tai kurssimaksu menee nopeasti perintätoimistolle perintään ja voi johtaa ulosottotoimenpiteisiin. Opiskelijoista johtuvaa kurssin peruuntumista tai poissaoloja ei hyvitetä maksujen perinnässä. KURSSIEN TOTEUTUMINEN Kurssi toteutuu, jos ensimmäisellä kerralla on vähintään 7 opiskelijaa paikalla. Mikäli kurssin opiskelijamäärä on kolme kertaa peräkkäin alle 7 opiskelijaa, rehtori toteaa kurssin lakanneeksi. Kurssimaksuja ei palauteta. Harkinnan mukaan myös pienemmillä opiskelijamäärillä kurssi voidaan järjestää, jos rehtori katsoo kurssin tarpeelliseksi jostakin erityisestä syystä. Pianonsoiton opetusta ei ole mahdollista antaa kuin yhdellä kurssilla/oppilas. Kaikesta säännöllisestä opiskelusta annetaan pyydettäessä osallistumistodistus. Todistuksesta peritään 3. Opiskelijoita ei ole vakuutettu opiston puolesta. Tervetuloa harrastamaan ja viihtymään! Siikajoella Tiina Kangas, rehtori

3 MUSIIKKI YHTEISLAULU TÖNKYRÄNKANGAS, LUOHUA, Mäentie 77 SALONPÄÄ SEPPO 20 t sl, 29 t kl, Tervetuloa iloiseen seuraan laulelemaan yhdessä! Kurssimaksu: sl 25, kl 37,50. ke PERINNEKUORO JÄNTTI PENTTI 24 t sl, 34 t kl, ma Kurssimaksu: sl 22,50, kl 30. Kuorossa vielä muutama veteraani laulamassa. Esiintymisiä veteraanien hautajaisissa ym. tilaisuuksissa.yksiäänistä mieskuorolaulua, kuorokansiot PIANO, PAAVOLA Teija Malkakorpi 136 t sl, 234 t kl, ma Klassisen pianonsoiton ja vapaan säestyksen opiskelua.opetusmateriaali vallitaan yhdessä opettajan kanssa ensimmäisillä tunneilla. Vanhat oppilaat: Ilmoittautuminen koululla opettajalle klo 17 alkaen ja uudet klo 18 alkaen. Oppilaan sekä huoltajan henkilötunnukset oltava mukana ilmoittautumisessa. Opettajana toimii musiikkipedagogi Teija Malkakorpi Kurssimaksu sl 30, kl 45, PIANO, RUUKKI Teija Malkakorpi 103 t sl, 162 t kl, ti Klassisen pianonsoiton sekä vapaan säestyksen opiskelua. Vanhat opiskelijat, ilmoittautuminen koululla opettajalle ed. viikolla klo 17 ja uudet opiskelijat klo 18. Kurssimaksu sl 30, kl 45,50. Oppilaan ja huoltajan henkilötunnukset oltava mukana ilmoittautumisessa. Opettajana toimii musiikkipedagogi Teija Malkakorpi KITARAKURSSI, RKI Petri Kangas 90 t sl, 130 t kl, ma Kurssimaksu sl 25, sl 37,50. Gumeruksen koulun kitarapiirin alkamisajankohta ilmoitetaan syyskuussa, mikäli onnistumme saamaan opettajan. Vasta-alkajat ja pidemmälle edenneet opiskelijat voivat osallistua opetukseen. Huomio! Ensimmäisellä kerralla jaetaan soittoajat, joten kaikkien on tultava paikalle to klo 16.00! HANURIPIIRI, PAAVOLA OIKARINEN MIKKO to Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. Piiri tarkoitettu sekä vasta-alkajille että pidemmälle ehtineille ja luodaan kestävä pohja elinikäiselle harrastukselle PIANO, LUOHUA LUOHUAN KOULU, Kupsalankuja 7 Teija Malkakorpi 74 t sl, 80 t kl, pe Klassisen pianonsoiton sekä vapaan säestyksen opiskelua. Vanhat opskelijat, ilmoittautuminen opettajalle edellisellä viikolla koululla klo 17, uudet opiskelijat klo 18. Kurssimaksu sl 30, kl 45,50. Oppilaiden ja huoltajien henkilötunnukset mukaan jo ilmoittautumisessa.opettajana toimii musiikkipedagogi Teija Malkakorpi.

4 PIANO, REVONLAHTI REVONLAHDEN KOULU, Koulukuja 11 Teija Malkakorpi 61 t sl, 105 t kl, ke Klassisen pianonsoiton sekä vapaan säestyksen opiskelua. vanhat opiskelijat, ilmoittautuminen klo 17 koululla ja uudet opiskelijat klo 18 Revonlahdella on myös torstain ryhmä. Myös torstain ryhmäläiset ilmoittautvat keskiviikkona.. Kurssimaksu sl 30, kl 45,50. Oppilaan ja huoltajan henkilötunnukset oltava mukana ilmoittautumisessa. Opettajana toimii musiikkipedagogi Teija Malkakorpi NAISKUOROLAULU Sanna Jaako 40 t sl, 60 t kl, Kurssimaksu sl 25 kl 37,50. ti PIANO SIIKAJOEN KYLÄ GUMERUKSEN KOULU, Jaakontie 1 Irma Kallunki 95 t sl, 143 t kl, ma Pianonsoiton opetusta kaikenikäisille.iloa arkeen!soittoaikojen sopiminen to 7.9. klo Komppalinnassa. Kurssimaksu sl 30, kl 45,50. NÄYTTÄMÖTAITEET LASTEN JA NUORTEN NÄYTELMÄPIIRI, TUOMIOJA KYLÄTALO, TUOMIOJA, Tuomiojantie 870 Jonna Kettukangas 33 t sl, 48 t kl, Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. ti DRAAMARYHMÄ NUORILLE KUNNANVIRASTON NUORISOTILAT, Toni Kettukangas 33 t sl, 48 t kl, ti Kurssi on tarkoitettu vuotiaille nuorille Tavoitteena on kehittää nuorten ilmaisua ja tutustua teatteri-ilmaisun ja näyttelijän työhön. Kurssi pidetään kunnanvirastolla, Ruukissa nuorisotiloissa. KUVATAITEET MONITAIDEPIIRI, RKI TAIDETALO RAIJALA, Raija Oivo ti Kokeilemme erilaisia materiaaleja. Opiskelija tekee työtä omista lähtökohdistaan alkaen. Kurssi soveltuu sekä vastaalkajille että pidemmälle ehtineille Uutena opettelemme Tiffany-lasin käsittelyä. Kurssimaksu sl 25 kl 37,50. Kurssimme pidetään Raija Oivon galleriassa, os. Nahkurintie 13, Ruukki. MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA PUUTYÖ, SIIKAJOKI GUMERUKSEN KOULU, Jaakontie 1 Klaus Kauppinen 40 t sl, 60 t kl, Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. ma

5 PUUTYÖ, PAAVOLA Osmo Keränen 40 t sl, 60 t kl, Puutöitä, entisöintitöitä, sahaus, höyläys, liimaus, viimeistely, ym. Kurssimaksu sl 25, kl 37, PUUTYÖ, RUUKKI Jukka Kauppinen Puutyökurssilla opiskelija tekee itse valitsemaansa työtä. Tiedustelut: Jukka Kauppinen p PUUVENEEN RAKENTAMINEN, RUUKKI Jukka Kauppinen 40 t sl, 60 t kl, Kurssilla mahdollisuus rakentaa soutuvene tai kanootti. Tiedustelut: Jukka Kauppinen p KÄSITYÖ, OIKARINEN ma ma ke OIKARISEN TALO (Luohuan Ylipää), Ylipääntie 390 a NIEMELÄ SOILI Kudontaa, virkkausta, neulontaa ja ompelua.kurssimaksu sl 25, kl 37,50. to KÄSITYÖ JA KUDONTA, RANKINEN RANKISEN VANHA KOULU, Luohuantie 1182 KUUSIRATI LEA Luodaan, rakennetaan, kudotaan, neulotaan, ommellaan ja askarrellaan. Kurssimaksu al 25, kl 37, ENTISÖINTI,TUOMIOJA LAPIN KOULU, VIIPALEPUOLI, Tuomiojantie 870 Klaus Kauppinen 80 t sl, 120 t kl, ma to Huomio! Ryhmä 1 kokoontuu klo , ryhmä 2 klo Iltaryhmä vodaan aloittaa hieman aikaisemmin, jos opiskelijamäärä on iso. Kurssimaksut sl 25 kl 37,50. Huonekalujen entisöintiä ja verhoilua.opiskelija voi säilyttää kerrallaan kolme entisöitävää tavaraa opetuspaikassa KUDONTA, I SAHAN KOULU SAHAN KOULU, HUTTUNEN VIRVE Kurssimaksu sl 25, kl 37,50 to TEKSTIILITYÖ, TUOMIOJA LAPIN KOULU, VIIPALEPUOLI, Tuomiojantie 870 NIEMELÄ SOILI 34 t sl, 45 t kl, ke kurssimaksu sl 25 kl 37,50. Kudontaa, virkkausta, neulontaa Kurssin lopuksi syyskaudella askartelee jouluksi.

6 KUDONTAA JA MUITA KÄSITÖITÄ, NIKKARI NIKKARIN PIRTTI, Yrityspuisto TIMLIN EEVA-KAISA Kurssimaksu sl 25 kl 37,50. to POSLIININMAALAUS, PAAVOLA PERTTULA AILA 30 t sl, 48 t kl, Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. ti KUDONTAA JA MUITA KÄSITÖITÄ, KANKURINPIRTTII KANKURINPIRTTI, Ruukintie 911 c TIMLIN EEVA-KAISA Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. to KUDONTA PAAVOLA (tietokoneohjatut kangaspuut) PAAVOLAN NEUVOLAN ETELÄPUOLI, HONKAMÄKI HELLI Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. ma POSLIININMAALAUS, RANKINEN RANKISEN VANHA KOULU, Luohuantie 1182 Aila Perttula Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. ke KONENEULONTAKURSSI SAARIKOSKEN KOULU, Saarikoskentie Hannele Salmi 24 t sl, 30 t kl, la Kurssimaksu sl 25., kl 37,50. Tervetuloa mukaan sekä aloittelijat että pidemmälle edenneet. Oman koneen tuominen ei ole välttämätöntä, sillä koululta voi lainata neulekonetta kurssin ajaksi. Opettelemme koneen käyttöön liittyviä toimintoja. jokainen voi neuloa myös haluamiaan neulevaatteita kurssin aikana. Kevään päivämäärät sovitaan vielä tarkemmin. Lisäksi koneiden huoltopäivä ja lisälaitteisiin tutustuminen. Pienet niksit helpottavat neulomista koneella KUDONTAA JA MUITA KÄSITÖITÄ, SAARIKOSKI SAARIKOSKEN KOULU, Saarikoskentie Eeva-Kaisa Timlin Sl. 25 kl 37,50 to ÄSSÄNKÄSSÄ - KUVATAIDETTA JA KÄSITÖITÄ LAPSILLE, 6-9 v. TIMLIN EEVA-KAISA ke Imoittautuminen opettajalle 7.9. mennessä. p Kurssimaksu sl 25, kl37,50. Käsityötä ja kuvataidetta lapsille. Materiaalimaksu s. 10 eur, k. 15 eur.

7 ÄSSÄKÄSSÄ -KUVATAIDETTA JA KÄSITÖITÄ LAPSILLE v. TIMLIN EEVA-KAISA ke Ilmoittautuminen opettajalle 6.9. mennessä p Kurssimaksu sl 25 kl 37,50. Käsitöitä ja kuvataidetta lapsille. Materiaalimaksu s. 10 eur. k. 15 eur KÄSITYÖ- JA ASKARTELURYHMÄ, RAAHEN PSYYKE APILA, RUUKKI, NIEMELÄ SOILI Kurssimaksu sl 25, kl 37,50 ma POSLIININMAALAUS, TUOMIOJA KYLÄTALO, TUOMIOJA, Tuomiojantie 870 PERTTULA AILA Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. ma KUDONTAA JA MUITA KÄSITÖITÄ RIVITALO, Jaakontie 1, Siikajoki, Jaakontie 1 TIMLIN EEVA-KAISA Kurssimaksu sl, 25, kl 37,50. Kudontaa, erilaisia käyttö- ja koristetekstiilejä, mattoja, liinoja ma LASTEN KÄSITYÖKOULU, LUOHUA LUOHUAN KIRJASTO, Kupsalankuja 7 NIEMELÄ SOILI Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. Askartelua, käsitöitä. ti TEKSTIILITYÖ, LUOHUA LUOHUAN VANHUSTENTALON KERHOHUONE, NIEMELÄ SOILI 34 t sl, 45 t kl, Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. Lisäksi askartelemme jouluksi syyskauden lopuksi. ti ÄSSÄNKÄSSÄ -KUVATAIDETTA JA KÄSITÖITÄ LAPSILLE 6-15 v. TIMLIN EEVA-KAISA pe Ilmoittautuminen opettajalle 7.9. mennessä p Kurssimaksu sl 25 kl 37,50. Paavolan koulun puupuoli Materiaalim. s. 10 eur. k. 15 eur ÄSSÄNKÄSSÄ-KUVATAIDETTA JA KÄSITÖITÄ LAPSILLE (6-14 v.) HEIKINHOVI, SIIKAJOENKYLÄ, Eeva-Kaisa Timlin ma Lapsi oppii erilaisten kuvataiteen ja käsityön taitojen avulla toteuttamaan itseään. Perinteisiä ja kokeilevia kuviksen ja käsityön tekniikoita.ilmoittautum. opettajalle 6.9. mennesä. p Kurssimaksu sl 25 sl 37,50. Piiri pidetään Siikajoenkylän Heikinhovissa. Materiaalim. s. 10 eur. k. 15 eur.

8 KIRJONTA JA TILKUT GUMERUKSEN KOULU, Jaakontie 1 ALA-AHO RITVA Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. Tilkkutöitä, kirjontaa, virkkausta. to UNISIEPPARI Virve Huttunen 12 t sl,, 10 eur. la su Unisieppari on intiaanikulttuurista peräisin oleva koriste-esine. Sieppari valmistetaan kutomalla kehikkoon ja koristelemalla sulilla ym. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta tai tuoda mukana. ilm. opettajalle tekstiviestillä p VÄÄNNETÄÄN RAUTALANGASTA Virve Huttunen 12 t sl, la Kurssilla valmistetaan rauta-, ym. metallilangasta pienehköjä esineitä sisustukseen ja lahjoiksi. Opettajalta voi ostaa tarvikkeita. Mukaan hanskat, sivuleikkurit ja pyöröpihdit, jos on. Ilm. tekstiv. p Syksy: ja KERAMIIKKA, PAAVOLA HUTTUNEN VIRVE Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. Kurssilla valmistetaan savesta polttamalla keramiikkaa. ke SAVITYÖ, REVONLAHTI REVONLAHDEN KOULU, Koulukuja 11 HUTTUNEN VIRVE Kurssimaksu sl 25, kl 37,50. pe HELMISTÄ KORUIKSI, PAAVOLA la Virve Huttunen 14 t kl, Kurssimaksu 12. Mukaan omat tarvikkeet, jos on. Opettajalta voi myös ostaa kaikkea tarvittavaa. Valmistamme helmikoruja aikuisille ja lapsille.aloittelijat ja pidemmälle edenneet voivat tulla ryhmään. : ilm MUUT TAIDE- JA TAITOAINEET VALOKUVAAMISEN PERUSTEET to Sini Yrjänä 40 t kl, Opiskelemme kameran käyttöä, valokuvauksen perusasioita, sommittelua, luovaa valokuvausta teemme erilaisia harjoituksia. Kurssi kokoontuu kerran viikossa,kurssimaksu 37,50.

9 ENGLANTI ENGLANNIN JATKOKURSSI Marita Ruotsalainen Sopii kieltä noin 1-3 vuotta opiskelleille. Kurssimaksu sl 30, kl 45,50. ti ENGLANNIN ALKEET ke vasta-alkajille ja/tai kaiken unohtaneille. Tervetuloa rohkeasti mukaan! Op. Maritta Ruotsalainen ENGLANNIN AKTIVOINTI RUOTSALAINEN MARITA Sopii kieltä useamman vuoden opiskelleille. Kurssimaksu sl 30, kl 45,50 ma VENÄJÄ VENÄJÄNKIELEN ALKEET KUNNANVIRASTO, JOHTOKESKUS, Siiksasavontie 1 a Liubov Bobrenko Kurssi sopii vasta-alkajille. Oppikirjana Saljut 1.Aloitus kyrillisistä kirjaimista. Kurssimaksu sl 30, kl 45, VENÄJÄNKIELEN ALKEET ti GUMERUKSEN KOULU, Jaakontie 1 Liubov Bobrenko Oppikirjana on Saljut 1.Aloitus kyrillisistä kirjaimista. Kurssimaksu sl 30, kl 45,50. ke VENÄJÄNKIELEN JATKOKURSSI GUMERUKSEN KOULU, Jaakontie 1 Liubov Bobrenko Oppikirjan Saljut 2 pohjalta. ke ESPANJA ESPANJANKIELEN ALKEET Jacqueline Aguilera ti Opiskelemme kieliopin perusasioita. Opettelemme ääntämistä ja tavallisia viestintätilanteita Kurssi soveltuu vastaalkajille. Oppikirjana Que tal 1? kielioppi ja harjoitukset sekä tekstit ja sanastot. Sl 30 eur, kl 45,50 eur.

10 USKALLA PUHUA ESPANJAA Jacqueline Aguilera ti Opiskelemme kieliopin teeman mukaisesti. Harjoittelemme ääntämistä ja puhumista. Kurssi sopii useamman vuoden opiskelleille. Oppikirjaa emme välttämättä tarvitse, mutta jos teillä on Que tal 1 tai 2, niin ottakaa mukaan. PUUTARHATALOUS HEDELMÄPUIDEN HOITO- JA VARRENNUSKURSSI KUNNANVIRASTO, JOHTOKESKUS, Siiksasavontie 1 a la Tuomo Vähäsarja 6 t kl, Kurssilla opetellaan mm. omena-, päärynä-, kirsikka-, ja luumupuiden lisäämistä varrennuksen avulla, istutusta, kasvatusta, lannoitusta, leikkaamista ja suojaamista jyrsijöiltä. Kurssilla tutustutaan laajasti uusiin omena-, päärynä-, kirsikka-, luumu-,makeapihlaja-, aprikoosi-, persikka ja viinirypälelajikkeisiin. Kurssilla varrennetaan kaikille opiskelijoille vähintään yksi hedelmäpuu, joka EI sisälly kurssimaksuun ( omenapuu 5 eur. muut 8 eur.) Ilmoittaudu mennessä puiden tilauksen vuoksi. LIIKUNTA PILATES, PLA Kurssimaksu sl 20, kl 30. pe AEROBIC Kurssimaksu sl 20, kl 30. ti KUNTOJUMPPA, RUUKKI Kurssimaksu sl 20, kl 30. Monipuolista liikuntaa ryhmän tarpeet humioiden. to VARTTUNEIDEN KUNTORYHMÄ, LUOHUA LUOHUAN KOULU, Kupsalankuja 7 14 t sl, 22 t kl, Maksuton. ti VARTTUNEIDEN KUNTORYHMÄ, PLA (maksuton) Maksuton. ke

11 KUNTOJUMPPA, REVONLAHTI REVONLAHDEN KOULU, Koulukuja 11 Kurssimaksu sl 20 kl 30 Monipuolista liikuntaa ryhmän toiveista. ma KUNTOJUMPPA, SAARIKOSKI SAARIKOSKEN KOULU, Saarikoskentie Kurssimaksu sl 20 kl 30. Monipuolista liikuntaa ryhmän toiveista. ma KUNTOSALI, RKI RUUKIN KUNTOSALI, Kaunistontie Kurssimaksu sl 20 kl 30 pe KUNTOJUMPPA, PLA Kurssimaksu sl 20 kl 30. Monipuolista liikuntaa ryhmän toiveista. ke MIESTEN JUMPPA, SAARIKOSKI SAARIKOSKEN KOULU, Saarikoskentie Kurssimaksu sl 20, kl 30. ke MIESTEN JUMPPA, RUUKKI Kurssimaksu sl 20, kl 30 ti VARTTUNEIDEN KUNTORYHMÄ, RTI I(maksuton) REVONLAHDEN KOULU, Koulukuja 11 Maksuton to PARITANSSIKURSSI, ALKEET PAAVOLAN NUORISOSEURA, Kirkkotie 14 Pekka Karisaari ti Opettelemme valssia, cha cha chata, foksia, humppaa, tangoa, perustekniikkaharjoituksia ym. Kurssimaksu sl 20, kl 30.

12 PARITANSSIKURSSI, JATKOK. PAAVOLAN NUORISOSEURA, Kirkkotie 14 Pekka Karisaari Opettelemme rumbaa, hidasta foksia, jiveä, sekä erilaisia variaatioita. kurssimaksu sl 20, kl 30. ti SYDÄMELLISTÄ JUMPPAA, RUUKKI (maksuton) RUUKIN YLÄKOULUN LIIKUNTASALI, Kirsi Leinonen to Maksuton kurssi. Sydänliikuntaa naisille ja miehille kuntopiirin ja teemajumpan merkeissä leppoisassa ilmapiirissä NAISTEN JUMPPA, SIIKAJOENKYLÄ KOMPPALINNA, Jaakontie 1 Kurssimaksu sl 20, kl 30. Monipuolista liikuntaa ryhmän toiveiden mukaan. to VARTTUNEIDEN LIIKUNTA, SIIKAJOENKYLÄ KOMPPALINNA, Jaakontie 1 Maksuton.Liikunta on suunniteltu senioriväestöä silmälläpitäen. ma TAEKWONDON PERUSKURSSI, RKI Antti Kukkonen ma Kurssimaksu sl 20, kl 30. Peruskurssilla opitaan taekwondon perusteet sekä itsepuolustuksen alkeita. Peruskurssin loppupuolella on mahdollista suorittaa vyökoe. Kurssimaksu ei sisällä lajilisenssiä eikä urheiluseuran jäsenmaksua TAEKWONDON JATKOKURSSI Antti Kukkonen ma Kurssimaksu sl 20, kl 30 Jatkokurssilla harjoitellaan oppilaskohtaisesti oman vyöarvon mukaisia asioita. Opistomaksu ei sisällä lajilisenssiä aikä urheiluseuran jäsenmaksua.

MUSIIKKI. Ruukin kansalaisopisto Opinto-ohjelma YHTEISLAULU

MUSIIKKI. Ruukin kansalaisopisto Opinto-ohjelma YHTEISLAULU MUSIIKKI 110104 YHTEISLAULU TÖNKYRÄNKANGAS, LUOHUA, Mäentie 77 ke 18.00-20.15 SALONPÄÄ SEPPO Ilm. 15.5.2019 mennessä 110105 PERINNEKUORO to 15.00-16.30 16.9.2019-27.11.2019, JÄNTTI PENTTI 110106 PIANO,

Lisätiedot

OPINTO-OHJELMA MUSIIKKI YHTEISLAULU

OPINTO-OHJELMA MUSIIKKI YHTEISLAULU OPINTO-OHJELMA 2016-2017 MUSIIKKI 110104 YHTEISLAULU TÖNKYRÄNKANGAS, LUOHUA, Mäentie 77 SALONPÄÄ SEPPO 18 t sl, 24 t kl, Tervetuloa iloiseen seuraan laulelemaan yhdessä! Kurssimaksu: sl 25, kl 37,50. ke

Lisätiedot

RUUKIN KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA 2015-2016

RUUKIN KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA 2015-2016 Ruukin Kansalaisopiston opinto-ohjelma 2015-2016 RUUKIN KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA 2015-2016 Kansalaisopistossa palvelemme Sinua: Siikajoen kunnanvirastolla toimisto on avoinna arkisin klo 9-15.30

Lisätiedot

Kansalaisopistossa palvelemme sinua. Sisällysluettelo

Kansalaisopistossa palvelemme sinua. Sisällysluettelo Ruukin kansalaisopiston opinto-ohjelma 2018-2019 Kansalaisopistossa palvelemme sinua Toimisto on avoinna Siikajoen kunnanvirastolla: arkisin klo 9 15.30 iltaisin sopimuksen mukaan Sisällysluettelo Musiikki...

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015

SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto 18.6.2014 48 SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Paraisten kunta-alue Musiikki sl kl yht. 110106 Timangit - seniorikuoro 22 22 44 Leena Tuomi

Lisätiedot

MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT

MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT Hiukset tänään 110411 Yläkoulun taideluokka, Sulkukatu 12 Kuusisto Tarja ma-la 18.15-21.15 19.10.2015-24.10.2015, 18 t Enintään 10 opiskelijaa Kurssilla perehdytään kotioloissa tehtyihin

Lisätiedot

RUOVESI MUSIIKKI. 110142 NAISKUORO LÄHTEEN LIKAT 30.9.2015-9.12.2015, 24 oppituntia 13.1.2016-20.4.2016, 28 oppituntia

RUOVESI MUSIIKKI. 110142 NAISKUORO LÄHTEEN LIKAT 30.9.2015-9.12.2015, 24 oppituntia 13.1.2016-20.4.2016, 28 oppituntia RUOVESI MUSIIKKI 110140 MIESKUORO 14.9.2015-7.12.2015, 36 oppituntia 11.1.2016-25.4.2016, 42 oppituntia ma 18.30-21.00 Erlend Jantsikene Kurssimaksu 70,00 Kuoromusiikkia klassikoista nykyviihdesävelmiin.

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit:

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit: Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto Poikkeavat kurssimaksut syksyllä 2015 KIELET JA TIETOAINEET YKSIKKÖ Suomi 2 kurssit Kielet TAIDEYKSIKKÖ Opintosetelein tuetut kurssit siten, että koko kurssimaksu

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/03.09.2012 Kokousaika 03.09.2012 klo 16.00 16.35 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2018-2019 NO NIMI TUNNIT NO NIMI TUNNIT 12000 Syksy 2018 Kitara maanantai KAUSALA 36 12000 Kevät 2019 Kitara maanantai KAUSALA 36 12001 Syksy 2018 Lasten

Lisätiedot

PALVELULIIKENTEEN, ASIOINTILIIKENTEEN SEKÄ RUO- KA- JA KOULUKULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

PALVELULIIKENTEEN, ASIOINTILIIKENTEEN SEKÄ RUO- KA- JA KOULUKULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS PALVELULIIKENTEEN, ASIOINTILIIKENTEEN SEKÄ RUO- KA- JA KOULUKULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan!

Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan! Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan! Vapaan sivistystyön rakenteet ovat uusiutumassa, samalla myös ylläpitäjien valtionosuuksia tarkistetaan. Parin

Lisätiedot

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Muonion kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kansalaisopiston kursseilla korostuvat

Lisätiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot 1 KIVALO-OPISTO Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi Yhteystiedot Kemin toimipiste: Käyntiosoite: Kemin kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi Puhelin: 0400 328 435, rehtori, 040-748 3672, toimisto

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Harjun koululla: MOTO KERHOT ( monitoimikerhot, sis. mm liikuntaa,

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

Opintoryhmä Kokoontumispaikka slk klk yht

Opintoryhmä Kokoontumispaikka slk klk yht PURUVESI-OPISTO EHDOTUS OPETUSSUUNNITELMAKSI 2014-2015 OPISTON TYÖKAUSI: Syyslukukausi 15.9.-20.12.2014 Syysloma 20.-26.10.2014 Kevätlukukausi 12.1.-30.5.2015 Talviloma 23.2.-1.3.2015 Pääsiäisloma 3.-6.4.2015

Lisätiedot

Kuntonyrkkeily ma Asema 13 nuorisotalo Kansalaisopisto / Tero Vekki. urheilutalo, Kansalaisopisto / Heidi Valjus-Lindeman

Kuntonyrkkeily ma Asema 13 nuorisotalo Kansalaisopisto / Tero Vekki. urheilutalo, Kansalaisopisto / Heidi Valjus-Lindeman KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA Saliliikunta Kuntonyrkkeily ma 17.30-18.30 Asema 13 Kansalaisopisto / Tero Vekki Vatsa-peppu-reisi jumppa ma 17.30-18.30 Joogaa kaikenikäisille, Vuokatti,

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Mirja Vehovuori mirja.vehovuori@lohja.fi 09 22422786, 050 5230711 www.hiidenopisto.fi

Lisätiedot

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi

Lisätiedot

Juhannuskylän koulupolku

Juhannuskylän koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua

Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2016 OHJELMA Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan

Lisätiedot

Lestijärvi, Keskuskoulu, kotitalousluokka

Lestijärvi, Keskuskoulu, kotitalousluokka KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010 Kokousaika Torstai 19.00 19.38 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Lestijärvi, Keskuskoulu, kotitalousluokka Jäsenet Marketta

Lisätiedot

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2/22.08.2013. Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (- ) (x) (- ) (x) (x)

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2/22.08.2013. Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (- ) (x) (- ) (x) (x) KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2/22.08.2013 Kokousaika 22.08.2013 klo 15.00 16.43 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15 JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus. Kerhotoiminta

Isonkyrön kunnan perusopetus. Kerhotoiminta Isonkyrön kunnan perusopetus Kerhotoiminta 2016-2017 Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2016-2017 Opetushallitus on myöntänyt Isonkyrön kunnan peruskouluille aikaisempia vuosia vähemmän valtionavustusta

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2019-2020 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua.

Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua. Poikkeavat kurssimaksut keväällä 2016 Alhaisin laskutettava kurssimaksu Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua. Kielet ja tietoaineet -yksikkö

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013 Muokattu 4.9.2012 1 Musiikkikasvatuksen koulutus, vuosikurssit 3. 5. Maunonkadun toimipiste Huom! v Kaikille opintojaksoille tulee ilmoittautua web-oodissa. v Tarkista aikataulu AINA ennen opetuksen alkua..

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. / SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen

Lisätiedot

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut: KESÄLUKIO-OPAS Lahden yhteiskoulun aikuislukio 2019 Kesälukion verkkosivut: www.lyk.fi/kesalukio Ohjeet ja lomakkeet: - Kesälukion kurssitarjotin - Kurssien sisällöt, oppikirjat ja arviointi - Ilmoittautumislomake

Lisätiedot

Suunnitellut kurssit - Syksy 2016, Kevät

Suunnitellut kurssit - Syksy 2016, Kevät Suunnitellut kurssit - Syksy 2016, Kevät 2017 13.06.2016 Yksikkö: Saariston kansalaisopisto Lukuvuosi: Syksy 2016, Kevät 2017 Lajittelu: Kurssikoodi Järjestys: Nouseva Ryhmittele postitoimipaikan mukaan

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2014-2015 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli, (58e)

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Koiviston koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua 1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin

Lisätiedot

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA 2017-2018 Info 21.8.2017 Avoin yliopisto Jutta Karhu 1. Yleistä opiskelusta 2. Psykologian perusopinnot 3. Psykologian aineopinnot 4. Monimuoto- ja verkkoopiskelu 5. Suorituskäytänteet

Lisätiedot

Lahti Wellamo-opisto https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto

Lahti Wellamo-opisto https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto Lahti Wellamo-opisto https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto 041104222 NUKKETALOJA JA PIENOISHUONEITA Kurssimaksu: 52,00 Paikka: Salpakankaan koulu, teknisen työn lk Opettaja: ammatill. opettaja Leea

Lisätiedot

Alkavien kurssien luettelo: Kielet. Paikka Opettaja. Tunnit Päivä ja kello. Alkaa Päättyy Numero Kurssin nimi. Maksu

Alkavien kurssien luettelo: Kielet. Paikka Opettaja. Tunnit Päivä ja kello. Alkaa Päättyy Numero Kurssin nimi. Maksu Tampereen seudun työväenopisto 3.-17.10. alkavia kursseja, joille vielä mahtuu 3.10. tilanteen mukaan ja ilmoittautuminen on menossa juuri nyt. Katso kurssikuvaukset esitteestämme tai kurssitarjottimelta.

Lisätiedot

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet.

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet. RYHMÄ C 8. luokkaa varten 4 x 1 jakso / aine, /vko ÄIDINKIELI Luova kirjoittaminen 1 jaksoa, /vko Kurssilla saadaan virikkeitä ja ohjausta luovaan kirjoittamiseen. Kirjoitetaan esimerkiksi tarinoita, novelleja

Lisätiedot

LUKUVUOSI VERKKOKURSSIT (luonnos)

LUKUVUOSI VERKKOKURSSIT (luonnos) LUKUVUOSI 2019 2020 VERKKOKURSSIT (luonnos) INFO, https://genfibeta.weebly.com/info.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin muotoon gen.fi/) Lukuvuosi 2019 2020 verkkokurssit, https://genfibeta.weebly.com/info-lukuvuosi-2019-2020.html

Lisätiedot

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA)

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) Kuntosavotta-hanke 1/8 5.3.2010 KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) ILMOITTAUTUMINEN KERRALLA SAMAN PALVELUNTARJOAJAN KAIKKIN KERTOIHIN www.laari.info

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2014 Sivistyslautakunta 33 Kokousaika Keskiviikko 9.4.2014 klo 18.00-20.16 (kahvitauko 19.15-19.34) Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 29-38

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 SIPOON KANSALAISOPISTO - SIBBO MEDBORGARINSTITUT SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 KURSSIEN TUNNIT /suunnitelma Syksy Kevät 11 TAIDE- JA TAITOAINEET 1101 MUSIIKKI 1101110 Sipoon Sointu 33 33 Pirkko

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2018 2019 Anarâškielâ máttááttâs 2018 2019 Syksy 2018 / Čohčâ 2018 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot