RAPORTTI. Vieremän Salahmin ruukin kartoitus ja tutkimus viikolla Sijainti: Pk SALAHMI (Helsinki 1972) x:7078 y:497 z:101,11
|
|
- Lotta Parviainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAPORTTI Vieremän Salahmin ruukin kartoitus ja tutkimus viikolla Sijainti: Pk SALAHMI (Helsinki 1972) x:7078 y:497 z:101,11 Karim Peltosen todettua lisätutkimusten tarpeellisuuden selvittää Salahmin vanhan sillan sekä sille vieneen tien sijaintia, Tielaitoksen sillanrakennussuunnitelmien vuoksi, teki allekirjoittanut yhdessä FM Eeva-Maria Viitasen sekä ylioppilas Donald Lillqvistin kanssa viikon ajan työtä ruukin alueella yrittäen selvittää yllä mainitut asiat. Työ suoritettiin dokumentoimalla voimalaitoksen ojankaivuussa syntyneet profiilit piirtämällä ja valokuvaamalla, sekä koekuopittamalla lapiolla siltatyömaan vaikutuksen alaisuuteen joutuvaa aluetta. Lisäksi kartoitettiin ruukin aluetta molemmin puolen jokea, sekä ruukin pihapiiriä. Kiintopisteenä käytettiin valtakunnallisessa verkossa olevaa pistettä h(n60) +101,11. Ojituksessa syntyneiden profiilien dokumentointi: Ylempi profiili: Ylempi, eli maan tasoittamisen yhteydessä syntynyt profiili piirrettiin 9,5 metrin pituudelta, alkaen 8 metrin etäisyydeltä nykyisestä sillasta. Profiili oli keskimäärin puolitoista metriä korkea. 3 metrin pituudelta leikkaus jakautuu kolmeen kerrostumaan. Ylinnä oli noin puolen metrin paksuinen kerros humuksen- ja soransekaista savea, jonka alla oli noin 25 sm. paksuinen kerrostuma hiekka- ja maakerroksia. Alinna oli sm. paksu hiilikerros, jonka alta pilkotti sekoittunut kerros tummaa kulttuurimaata, kiveä, hiiltä ja savea. 3:sta 8,5 metriin profiilissa, oli alinna hiilikerros, jossa oli puun jäännöksiä. Ylempänä oli kourumaisesti muotoutunut, n. 20 sm. paksuinen kerros puhdasta savea, jonka alla, ja hiilikerroksen päällä, oli n. 10 sm. paksuinen kerros harmaata savea, jossa myös esiintyi hiekkaa ja noen- tai hiilennokareita. Savikourun päällä oli kerrostuma, joka koostui keskimäärin noin 5 sm. paksuisista sora-, hiekka-, ja hiilensekaisista sorakerroksista. Tämä kerrostuma oli noin metrin paksuinen. Sen päällä lepäsi n. 20 sm. paksuinen kerrostuma humuksen- ja hiekansekaisen soran muodostamia kerroksia. Kaiken kaikkiaan se on varsin selkeästi tienpohjan leikkauksen näköinen. Profiilin läpi kulki alaviistoon n. 6,25 metristä n. 7,25 metriin piirretyn profiilin alusta yhteensä n. 1,80 metrin pituinen ja 20 sm. paksuinen harmaata maata oleva vyöhyke. Tämä oli ilmeisesti kaivettu muitten kerrosten läpi, ja saatta siten viitata paalunsijaan. Alempi profiili: Kuusi metriä lounaaseen edellä kuvatusta profiilista alkoi varsinainen voimaputkea varten kaivettu oja, ja tämän toimenpiteen yhteydessä syntynyt profiili, jota piirrettiin nykyisestä sillasta asti noin 40 metrin etäisyyteen siitä. Profiili oli kahdesta metristä kahteen ja puoleen metriin korkea. Metrin syvyyteen ja kahden ja puolen metrin etäisyyteen sillasta oli pelkästään isoja kiviä silta-arkkua vasten. Kahden metrin syvyydessä ne ulottuivat metrin etäisyyteen sillasta, josta alkoi hiekan ja soran sekainen alue. Sen päällä oli kerros, jossa oli sekaisin hiekkaa, soraa ja savea, sekä irtonaisia kiviä, jopa yksi betonilohkare kolmen metrin päässä sillasta. Samalla etäisyydellä, alemmassa kerroksessa, oli parin lankun päät näkyvissä. Siitä eteenpäin alkoi soransekaisen hiekan ja soranja hiekansekaisen saven välillä noin 20 sm. paksuinen kerros, joka koostui lähinnä lahonneesta puusta, tai muusta orgaanisesta materiaalista.
2 Viiden metrin etäisyydellä näkyi kolme lautaa noin puolentoista metrin syvyydessä. Kuuden metrin etäisyydellä samassa tasossa oli joitakin hirsiä näkyvissä. Yllä mainitut puujäänteet ovat mahdollisesti tulkittavissa vanhan sillan tai padon rakenteiksi. Seitsemästä ja puolesta metristä aina 12,80 metriin saakka oli ohut (n. 5 sm. paksu) kerros hiiltä ja nokea. Tämä vastaa suunnilleen oletettavaa tien paikkaa. Alempia kerroksia tällä välillä ei pystytty dokumentoimaan, niiden ollessa hiekkakasan peittämiä. Siinä kohdassa, missä tämä kerros loppui, tuli esiin (n. 13 m. kohdalla) noin metrin paksuinen savipatja, joka nousi leikkauksen pohjalta sen pinnalle. 15,5 metrin kohdalla se oheni n. 20 sm. paksuiseksi, jona se jatkui aina 18,5 metrin etäisyyteen saakka, jossa sen pää oli n. 50 sm. syvyydessä, ollen n. 17 m. kohdalla koskettanut leikkauksen yläpintaa. Savipatjan alla maa-aines oli 13,5 metristä 16,5 metriin rautapitoista ja orgaaniseen aineeseen sekoittunutta. 14 metrin kohdalla oli leikkauksen pohjalla iso kivi, jonka yläpinta oli ohuen puu- ja rautakerroksen peitossa. Alinna näkyi n. 20 sm. puhdasta savea. 15,20 metrin etäisyydellä sillasta näkyi savipatjojen välissä parhaimmillaan 1,8 metrin paksuinen linssi, jossa maa-aines koostui lähinnä hiilen ja kuonan sekoituksesta. Sen paksuin kohta oli n. 17 metriä sillasta, josta etäisyydestä se alkoi taas supistua sekä ylhäältä että alhaalta niin, että se oli 19 metrin kohdalla enää metrin paksuinen, ja kääntyen siitä kohtaa alaspäin, loppui tyystin 21 metrin etäisyydellä sillasta, jossa kohden näkyi profiilissa päällekkäin ladottuja kiviä. Tämän kerroksen päällä oli n. 19 metristä aina 20,5 metriin saakka parhaimmillaan n. metrin paksuinen linssi, joka koostui vuorotellen hiekka-, hiili- ja sorakerroksista. Ylin kerros muodostui noin 17,3 metrin etäisyydeltä eteenpäin hiilen- ja kuonansekaisesta maasta (hiekkapitoinen humus). 8 metrin matkalta, 21 metristä 28,5 metriin saakka, jossa myös esiintyi ladottuja kiviä, profiilissa oli alimman savikerroksen päällä puolen metrin vahvuinen kerros hiiltä ja kuonaa, jonka päällä oli noin metrin paksuinen kerrostuma ohuita kerroksia hiekkaa, maata, hiiltä, sekä pienirakeista soraa. Välillä esiintyi ohuita nokikerroksia. Lähellä kiviä oli alimmissa kerroksissa myös sekä tiilimurskaa että tiilenpalasia. Hiekkakerrokset viittaavat hiekoitettuun lattiaan. Näyttäisi siltä, että putkioja tässä kohtaa leikkasi naulavasarapajan kulmaa. Ladottuja kiviä oli 28,5 metrin kohdalta eteenpäin kaksi, sekä 28,5-29 metrin kohdalla, että 30 metrin kohdalla. Niiden välillä ja päällä oli pienempää kiveä. Pienten kivien kerros jatkuu tästä eteenpäin, aina 32 metriin saakka. Alimman savikerroksen päällä oli tässä kohden ohut hiili- ja nokikerros, kun maa-aines kivien välissä oli lähinnä kerroksia hiiltä, maata ja hiekkaa. 30 metristä eteenpäin olivat pienet kivet keskittyneet lähes yksinomaan puolen metrin sisällä pohjasta. Ylempänä oli kerroksia hiiltä, hiilen ja saven sekoitusta sekä kerroksia maata, hiiltä ja hiekkaa. Ylimmässä kerroksessa hiilipitoisuus väheni, mitä etäämmäs sillasta liikutaan, niin että 24 metristä se oli lähes yksinomaan maan, soran ja kuonan sekoitusta. 33,5 metristä 37 metriin profiilia peitti savivyörymä, jonka jälkeen profiilissa näki enää huonosti toisistaan erottuvia kerroksia savea ja hiiltä, jossa oli ainakin 43 metriin saakka isohkoja (0,25-1 metri läpimitaltaan) kiviä. Koekuopitus: Vanhaa tienpohjaa etsittiin tekemällä sarja koekuoppia n. kolmen metrin välein linjassa, joka oli suorassa kulmassa suhteessa nykyiseen siltaan. Sillan rautakaiteen päästä alkaa puukaide, jonka toinen tukipilari sillasta tiensuuntaisesti laskien käytettiin linjan kiinnekohtana. Ensimmäinen kuoppa tehtiin viiden metrin päästä kaiteesta, ja viimeinen 17,8 metrin etäisyydelle. Näiden lisäksi tehtiin lapiopistoja kahden metrin päästä linjasta molempiin suuntiin, sekä joen toisella puolella yksittäisiä pistokokeita. Päälinjalla löytyi, savikerroksen alla, 13 metriin saakka tiiviiksi puristettu kerros hiekkaa ja soraa. 16 metrin etäisyydellä löytyi lapionlehden syvyydessä sekoiittunutta maata, humusta, puuta, resenttiä lasia ja rautanaula, kun 17,8 metrin etäisyydellä maassa löytyi hiiltä ja kuonaa. 22 metrin etäisyydellä hiiltä löytyi jo maan pinnasta asti. 16 metrin kohdalla kaksi metriä päälinjasta jokeen päin löytyi maasta kuonaa, hiekkaa ja
3 soraa, tiiviiksi pakatussa kerroksessa, kun samalla etäisyydellä sillasta, kaksi metriä päälinjasta joesta poispäin, löytyi sekoittunutta maata, tiiltä ja kuonaa. Joen toisella puolella olivat täytemaakerrokset niin paksut, että vaikka kaivettiin kuopat noin metrin syvyyteen, ei päästy niiden läpi. Kartoitus: Koska vanha tienpohja ja sillan paikka tulee tuhoutumaan - tai vähintään peittymään - uuden sillan alla, sidottiin vanhaa tietä alueen muihin muinaisjäännöksiin ja pysyviin rakenteisiin yleiskarttaa tekemällä, jotta se tulisi dokumentoiduksi. Ruukin alueesta, lähinnä joen molemminpuolisista rannoista sekä ruukin piha-alueesta, tehtiin yleiskartta mittakaavaan 1:500. Karttaan merkittiin ruukinaikaiset rakenteet, sekä huomattavimmat uudenaikaiset rakenteet, kuten nykyinen silta, voimala ja sen vesiputki. Ruukin aikaisista rakenteista huomattavia olivat ojien erottamat terassit, voimaputki puhallinhuoneeseen, myllyn rännin jäänteet, sekä masuunin peruskiveystä. Toisella puolella jokea piirrettiin entisen uittorännin jäänteet karttaan. Piha-alueella mitattiin rakennukset sekä koivukujat, sekä päärakennukseen vievä, että pehtoorin talon ohitse navettaan päin vievä kuja. Tämän lisäksi piirrettiin karttaan ilmeisesti istutetut vanhat puut, kuten lehtikuuset ja hopeapajut, sekä alueen ilmeeseen oleellisesti vaikuttavia muita rakenteita. TULOKSIA Naulavasarapajan sijainti: Voimaputken ojan kaivuussa oli ilmeisesti halkaistu vanha naulavasarapaja, sillä silloin syntyneessä profiilissa oli näkyvissä ladottua kiveä n. 21 ja metriä nykyisestä sillasta, sekä näiden välissä jälkiä hiekkalattiasta. Sillan sijainti: Ylemmässä - maaston tasoituksen yhteydessä syntyneessä - profiilissa näkyi selvänä vanha tiepohja n metriä uudesta sillasta, ja n. 6 metriä koilliseen voimaputken ojasta. Tästä voidaan päätellä, että vanhemman siltapadon nykyistä siltaa lähempi sivu on sijainnut n m. nykyisestä sillasta alajuoksuun päin, ja jatkunut aina n m. asti. Tätä aluetta - ojasta joenuomaan päin - on melko täydellisesti tuhottu uuden voimaputken ojan kaivuutyössä. Sillan joen toispuoleisella rannalla sijainnutta maihinnousupaikkaa ei pystytty varmuudella toteamaan, todennäköisesti siksi, että patoaltaan ruoppauksen yhteydessä paikalle on tuotu runsaasti maata. Verrattaessa nykytilannetta 1800-luvun loppupuolella tehtyyn karttaan (Solitander 1884), vaikuttaa kuitenkin siltä, että vanha silta olisi ylittänyt joen suurin piirtein siinä kohtaa, missä nyt on padon edessä oleva betoninen keinouoma, eli silta olisi tullut rannalle melko lähellä nykyistä siltaa, niin, että vanhan sillan ylempi reuna olisi melkein kiinni nykyisen sillan alemmassa reunassa. Tien sijainti: Kuten edellä mainittiin, sijaitsee vanha tienpohja n m. nykyisestä sillasta alajuoksuun päin, suunnilleen nykyisen sillan rautakaiteen betonisen päätypylvään kohdalla.
4 Koekuopituksen perusteella näyttää siltä, että se tästä lähtee melko terävässä kulmassa nykyiseen tiehen nähden Salahmin ruukin kartanoon päin, niin että jo n. 10 m. koilliseen, sen nykyisen tienpuoleisen reunan näyttäisi olleen korkeintaan 5 m. etäisyydellä - lähempänä nykyistä tietä ei pystytty kaivamaan - ja ulompi reuna n. 13 m. etäisyydellä. Lähellä tätä kohtaa on ollut vanha tienhaara, jossa kartanoon ja masuuniin päin menevät tiet ovat haarautuneet toisistaan. On mahdollista, että tämä tienhaara on sijainnut nykyisen tienhaaran kohdalla. Näyttää kuitenkin todennäköisemmältä, että se on sijainnut jonkin verran lähempänä jokea. Siihen viitannee se törmä, jonka alku on 17,8 m. Salahmi - Kiuruvesi - tiestä, ja 15,4 m. nykyisestä voimalaitokseen menevästä tiestä. Maaperä aivan törmän reunalta ei kuitenkaan muistuta paljonkaan tienpohjaa, sillä sitä lähellä olevista kuopista löytyi lähinnä sekoittunutta maata, rautanaulaa, lasia (modernia), tiiltä, kuonaa ja hiiltä. Kartassa vuodelta 1935 (Gerdt 1973, ei mainitse mistä on kopioitu) näkyy tätä tienhaaraa. Mittakaava on tosin sen verran pieni, että siitä ei voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä Muita havaintoja: Voimalaitoksen vesiputkea varten kaivetusta ojasta nostetuissa maakasoissa oli runsaasti m.m. erinäköisiä puunkappaleita, joista varsinkin yksi oli mielenkiintoinen. Se koostui kolmesta yhteen liitetyistä tukista, joiden mitat olivat n. 339 x 85 x 20 sm. 51 sm. yhdestä päästä oli 33 sm. pituinen ja 11 sm. syvä neliskanttinen lovi. Toisessa päässä oli yksi sivu n. 140 sm. pituudelta peitetty laastilla. Näyttäisi siltä, että nämä tukit olisivat jostakin rakenteesta, joka on vaatinut, että pystyssä olevien tukkien toinen pää olisi kaivettu maahan, ja siten tarvinnut suojan kosteutta vastaan. Kyseeseen tulisi lähinnä siltaan kuuluvaa rakennetta, kuten esimerkiksi silta-arkkuun, tai muuhun vastaavaan rakenteeseen kuuluvia tukkeja. Lopuksi: Vanhan tien sijainnin tultua selvitetyksi ja dokumentoiduksi, ei ole enää estettä Tielaitoksen kevyen liikenteen sillalle, edellyttäen, ettei rakennustöiden yhteydessä tule ilmi muita, ennestään tuntemattomia rakenteita. FM Tryggve Gestrin Liitteet: kartat - ote peruskartasta 1: yleiskartta 1:500 - profiilikartat 1:50 diat negat
5 Teoksia, joihin yllä viitataan: Gerdt, Tytti 1973 Salahmin ruukki Proseminaariesitelmä J. Ahvenaisen taloushistorian - proseminaarissa Jyväskylän Yliopistossa (manus.) Solitander 1884 Om bruksrörelsen och bergshandteringen i östra Finland. Berättelse öfver en under sommaren 1881 verkställd resa till bruk och bergverk inom Wiborgs, St. Michels och Kuopio län. Helsingfors.
PERNIÖ, KIRJAKKALA. Näytteenottokuoppien kaivuun valvonta
Raportti konekaivuun valvonnasta, jonka tutkija Heljä Brusila suoritti 25.8.999 Perniön Kirjakkalan ruukin alueella näytteenottokuoppien kaivuun yhteydessä. PERNIÖ, KIRJAKKALA Näytteenottokuoppien kaivuun
Porvoo Kirkontörmä Saastuneen maa-aineksen poistamisen arkeologinen valvonta 2016
1 Porvoo Kirkontörmä Saastuneen maa-aineksen poistamisen arkeologinen valvonta 2016 Timo Jussila Tilaaja: Porvoon seurakuntayhtymä 3 Kartat Kaivauspaikka on merkitty vanhoille kartoille sinipunaisella.
Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus
Väliraportti 1.7.2009 Ulrika Köngäs Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus Ruotsinpyhtään Skårbäcksmossenin 1700-luvun sotilasleirin alueella suoritettiin arkeologiset
ROVANIEMEN ALUEEN ASEMAKAAVOITUS, POHJANOLOSUHTEIDEN MAAPERÄN SELVI- TYS - VENNIVAARA
RAPORTTI 1 (5) Rovaniemen kaupunki Kaavoituspäällikkö Tarja Outila Hallituskatu 7, PL 8216 96100 ROVANIEMI ROVANIEMEN ALUEEN ASEMAKAAVOITUS, POHJANOLOSUHTEIDEN MAAPERÄN SELVI- TYS - VENNIVAARA YLEISTÄ
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n
Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Mustajärven vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Yleiskartta...
Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt
1 Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt Kustantaja: Tottijärven vesiosuuskunta/pajulahti 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Maastokartta...
TAMMELA Keskinen. Kuoppajäännöksen koekaivaus
TAMMELA Keskinen Kuoppajäännöksen koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2009 KAIVAUSKERTOMUS 1 Kohteen nimi: TAMMELA Keskinen Muinaisjäännöslaji: kuoppajäännös (3
Siirtoviemärilinja Harjavalta-Pori
Siirtoviemärilinja Harjavalta-Pori Maanrakennustyön valvonta Ulvilan Saaressa 2009 FM Tiina Jäkärä Museovirasto/RHO 1 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Ulvila Tutkimuksen laatu: valvonta Kohteen ajoitus:
ÄÄNEKOSKI Laukaantie Hirvaskangas 1600 -luvun tien leikkausdokumentointi
Keski-Suomen museo Kulttuuriympäristö Arkeologia ÄÄNEKOSKI Laukaantie Hirvaskangas 1600 -luvun tien leikkausdokumentointi Miikka Kumpulainen 2009 Keski-Suomen museo Tutkimuskohde: Laukaantie Hirvaskangas,
Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund
1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...
KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 1. Rakennustyömaa. Neljä harmaakiviseinän jäännöstä
Turku, KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 TUTKIMUKSEN LAATU Rakennustyömaa AIKA 5.5.-22.7.98 TUTKIJAT VALOKUVAAJAT H.Brusila, N.Lepokorpi, A.Pihlman M.Puhakka, A.Pihlman, N.Lepokorpi
Tampere Haihara Koekuopitus 2010
1 Tampere Haihara Koekuopitus 2010 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantaja: Tampereen kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Tutkimus... 2 Koekuoppakartta... 7 Valokuvia...
ESPOO, ESPOONKARTANO, MANKBY Liite 1 Georg Haggrén Kuvanro Alue Taso Yksikkö Kuvaus Suunta Päivä Kuvaaja
1 13 12 Alueen 13 ja 17 välissä olevan profiilipalkin N-profiili ennen sen poistamista. Vasemmalla kellari, rakennus 25. NE-SW 4.6.2013 GH 2 13 12 Yleiskuva. Stereokuvapari. Taustalla alue 19. Rakennukset
Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu FT Kari Uotila Muuritutkimus ky
1 Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu 2015. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Kuusiston kartanon puutarhan itäosaan tehtiin marrakuussa 2015 lvi-kaivanto,
TURKU, KAKSKERTA, BRINKHALL Kavaljeerisiiven länsipuolen vesijohtoputken kaivanto
1 TURKU, KAKSKERTA, BRINKHALL Kavaljeerisiiven länsipuolen vesijohtoputken kaivanto MUSEOVIRASTO, RAKENNUSHISTORIAN OSASTO Kenttätyöt ja raportointi Antti Suna 13.12.2006 2 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014.
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Saaren kartanon alueella tehtiin pihalammen pohjoisrannalle valaisinpylvästä varten kaivanto,
EESPOO, ESPOONKARTANO, MANKBY Liite 5 Georg Haggrén 2012
Näytteen numero: 1 Yksikkö: Y13-56 X= 745.83 Y= 283.5 Z (ylä)= 18.89 Z (ala)= 18.64 TID 1-2 Väri: Ruskea Näytteenottokontekstin kuvaus: Todennäköisesti paalunsija. Pieni, n.15-20cm halkaisijaltaan oleva
AKAA Naskalantie Kaapeliojan kaivun arkeologinen valvonta
1 AKAA Naskalantie Kaapeliojan kaivun arkeologinen valvonta 2018 Juuso Koskinen Tilaaja: Eltel Networks Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Valvonta... 3 Havaintojen kohdat vanhoilla
Nokia Siuro Knuutila arkeologinen valvonta 2013
1 Nokia Siuro Knuutila arkeologinen valvonta 2013 Timo Jussila Johanna Stenberg Kustantaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Lähtötiedot... 5 Valvonta... 5 Tulos... 6 Kuvia...
ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus
ULVILA Liikistö Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus Tiina Jäkärä 2008 Yksityinen tutkimuskaivaus Tutkimuskohde: Ulvila Liikistö Ulvila Pappila rno 1:20 Tutkimus: keskiaikaisen kappelinpaikan
Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011
1 Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Sijaintikartta... 3 Kartoitus... 3 Kartat...
Sastamala Suodenniemi Pohjankylä Viemärilinjan koekaivaus hist. ajan kylätontilla 2010
1 Sastamala Suodenniemi Pohjankylä Viemärilinjan koekaivaus hist. ajan kylätontilla 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Tahlon Viemäri Ay 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus...
Hämeenlinna Aulanko 1 ja 2 Rakennettavan tontin J valvonta. Kreetta Lesell f :3 MUSEOVIRASTO. JJriiA..fVt1- t<lc ~- 11.
Atl,(f?JL OJ. 321/!J./2.2006 M Hämeenlinna Aulanko 1 ja 2 Rakennettavan tontin J valvonta Kreetta Lesell 2008 f.145313:3,, MUSEOVIRASTO JJriiA..fVt1- t
Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011
Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 2 Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot
Maakaasuputkilinja Hämeenlinna-Lempäälä
Maakaasuputkilinja Hämeenlinna-Lempäälä Tiekatkaisujen valvonta Valkeakoskella 2009 Munteentie ja Itkontie FM Tiina Jäkärä Museovirasto/RHO 2 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Valkeakoski Tutkimuksen
Pälkäne Ruotsila vesihuoltolinjan konekaivuun valvonta 2009
1 Pälkäne Ruotsila vesihuoltolinjan konekaivuun valvonta 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Etelä-Pälkäneen vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Kiukaanpohja... 6 Kansikuva:
RUOVESI Pyynikkilän kesäteatterin katoksen tukirakenteiden kohtien arkeologinen tutkimus 2016
1 RUOVESI Pyynikkilän kesäteatterin katoksen tukirakenteiden kohtien arkeologinen tutkimus 2016 Ville Laakso Timo Sepänmaa Tilaaja: Ruoveden kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3
Pk Kauttua x= , y= , z=45-50
M Kertomus sadevesiviemärikaivannnon valvontatyöstä Euran Kauttuan Kauttuan ala-asteen (ent. Uusi kansakoulu) kivikautisella asuinpaikalla 5.- 6.11. 1996 Pk 1134 07 Kauttua x=6779 54-62, y=1562 52-70,
OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti
OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti 19.11.2009 Rakennushistorian osasto Marika Hyttinen 2010 2 Peruskarttaote 2444 09 OULU Tarkastuskäynti Oulun kauppatorin työmaalla Oulun kauppatorilla tehtiin talvella
R A A S E P 0 R I Marianne Koskimies
R A A S E P 0 R I 1969 Marianne Koskimies 23. 6.-10.7.1969 1 ETELÄINEN ESILINNA KEHÄl.TUURIN PAALUTUS (jatkoa kesäkuun tutkimuksille) Otettiin kaivinkoneelia savimaata (ks. J.Mikkolan selostus) pois puretun
SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS
Vastaanottaja Senaatti-kiinteistöt Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 26.2.2010 Viite 82127893 SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO
Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09
VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A
Ylöjärvi Seurakuntakeskuksen tontin arkeologinen koekuopitus 2008
1 Ylöjärvi Seurakuntakeskuksen tontin arkeologinen koekuopitus 2008 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Ylöjärven seurakunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Kartat... 4 Maastokartta...
Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009
1 Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Plus arkkitehdit 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 5 Kansikuva: rakennettavaa tonttialuetta,
Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI
Kalajoen kaupunki MAAPERÄTUTKIMUS Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 31.07.2018 MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Yleistä Kalajoen kaupungin (Hannu Vähäkuopus) toimeksiannosta on KS Geokonsult
Q{) + 'bv ' ' ',/ v ;1f ',r. c.,«j 341. e,~ RAASEPORI Slottsmalmen 344 +
344 343 342 c.,«j 341 bv Y3 1 2. e, Q rtt 34 339 338 v ;1f,r.. 2. Y3 1 2 Q{) \r,/... q,.? " 13 Y31 - Y31-l Y31-2 Y31-3 Y31-4 Y31-5 Y31-6 Y31-7 Y31-8 Y3HO R3Hl R31-12 R31-13 R31-14 Y3HS R31-17 R31-18 R31-19
2. Yleiskuva kesän 2015 kaivausalueiden sijainnista. Etualalla kesällä 2014 täytetty alue 2. SW-NE GH.
YLEISKUVAT TUTKIMUSALUEESTA 1. Yleiskuva kesän 2015 kaivausalueiden sijainnista. Etualalla kesällä 2014 täytetty alue 1. SE-NW. 25.5.2015. GH. 2. Yleiskuva kesän 2015 kaivausalueiden sijainnista. Etualalla
NUMMI-PUSULA Ranta-asemakaavojen muutosten arkeologinen inventointi
NUMMI-PUSULA Ranta-asemakaavojen muutosten arkeologinen inventointi Miikka Haimila 2004 Nummi-Pusula inventointi 2004 2 Sisällys Yleiskartta... 3 Johdanto. 4 Kohdekuvaukset: Alue 3. 5 Alue 9. 7 Alue 17..
Kunta: Liminka. Isoniityn uusjako. Ängesleväjoen pohjoispuolen viljelystiesuunnitelma. Suunnitelmaselostus. Nykytilanne
Kunta: Liminka Isoniityn uusjako Ängesleväjoen pohjoispuolen viljelystiesuunnitelma Suunnitelmaselostus Nykytilanne Ängeslevän joen pohjoispuolen viljelystie liittyy maantiehen(ouluntie) numero 847. Nykyinen
Jämsä Kurra Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2008
1 Jämsä Kurra Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Jämsän kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kuvia... 3 Kartat... 4 Muinaisjäännökset... 5
Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa
1 Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Kustantaja: Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
ÄÄNEKOSKI Konginkangas Jokela
ÄÄNEKOSKI Konginkangas Jokela Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Miikka Kumpulainen 2003 Kaivauskertomus Kohteen nimi: Äänekoski Konginkangas Jokela Muinaisjäännöslaji: kivikautinen asuinpaikka Inventointinumero:
Hankasalmi Revontulen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2014
1 Hankasalmi Revontulen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Lomakeskus Revontuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi... 5
Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009
1 Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Etelä-Pälkäneen vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Maastokartat... 5 Ilmakuva...
PIRKKALA Pirkkalankylä Tursiannotko Arkeologinen koekaivaus 2018
PIRKKALA Pirkkalankylä Tursiannotko Arkeologinen koekaivaus 2018 Johanna Rahtola Timo Sepänmaa Hannu Poutiainen Tilaaja: Elenia Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Koekaivaus... 3 Tulos... 4 Koekuopat...
PORI, TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUE RAKENNUSTÖIDEN ALOITTAMISEN ARKEOLOGISET VALVONTATYÖT
PORI, TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUE RAKENNUSTÖIDEN ALOITTAMISEN ARKEOLOGISET VALVONTATYÖT 31.5. - 4.6.1999 FM Jyrki Palo Museovirasto, rakennushistorian osasto 2 PORIN TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSTÖIDEN
Loviisa. Suur-Sarvilahden kartano. Suur-Sarvilahden kartanon läntinen siipirakennus arkeologiset koekuopitukset
Loviisa. Suur-Sarvilahden kartano. Suur-Sarvilahden kartanon läntinen siipirakennus arkeologiset koekuopitukset 3.12.2013. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 5.12.2013 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Tutkimuskohde
TAMPERE Aakkula, Paununkatu 18 koekuopitus 2011
1 TAMPERE Aakkula, Paununkatu 18 koekuopitus 2011 Hannu Poutiainen Kustantaja: Jouni Kalliomäki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Koekuoppakartta... 5 Koekuopat... 6 Tontin koillisosasta
Ylöjärvi Majniemen kivikautisen asuinpaikan kartoitus 2010
1 Ylöjärvi Majniemen kivikautisen asuinpaikan kartoitus 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Leena ja Markku Kuusela 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tutkimus... 4 Kuvia...
~tf ~ Turun yliopisto ~~ ' University of Turku. Kaarinan Ravattulan Ristimäen kivikautisen asuinpaikka-alueen tutkimukset 2013 I I I /
' J f I I I / LIITE 2 ' - _, Kaarinan Ravattulan Ristimäen kivikautisen asuinpaikka-alueen tutkimukset 2013 Tutkimusalue huhtikuussa 2013. Kuva: Tytti Juhola Tytti Juhola Niina Klemola Heli Etu-Sihvola
Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9
1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo
EURA KUKONMÄKI. Koekaivaus. Hanna-Mari Nieminen Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander 191J'
EURA KUKONMÄKI Koekaivaus Hanna-Mari Nieminen Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander 191J' EURA - KUKONMÄKI Pk. 113408, koord. 678041156108, korkeus 36 m mpy Kertomus koekaivauksesta 9.-10.6.1999 Euran Kukonmäessä
Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016
1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat
Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09
VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A
Laitila Hartikkalan-Kylänpään asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi. Jahtivoudintie 2 epäm. röykkiöiden ympäristön tutkimus 2006
1 Laitila Hartikkalan-Kylänpään asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi ja Jahtivoudintie 2 epäm. röykkiöiden ympäristön tutkimus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Laitilan kaupunki 2 Sisältö:
RAPORTTI TARKASTUSMATKASTA KRISTIINANKAUPUNGIN VANHALLE ASEMAKAAVA-ALUEELLE OSOITTEESEEN LÄNTINEN PITKÄKATU 19. (tontti )
RAPORTTI TARKASTUSMATKASTA KRISTIINANKAUPUNGIN VANHALLE ASEMAKAAVA-ALUEELLE OSOITTEESEEN LÄNTINEN PITKÄKATU 19. (tontti 28700202392139) jonka Teija Tiitinen Museoviraston Länsi-Suomen kulttuuripalvelut
Tammela Kellarinmäki muinaisjäännöskartoitus 2013
1 Tammela Kellarinmäki muinaisjäännöskartoitus 2013 Jasse Tiilikkala Kustantaja: Forssan vesihuoltoliikelaitos 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 5 Inventointi ja kartoitus...
Valkeakoski Sääksmäen kirkon viereisen hautausmaan uurnahauta-alueen koekuopitus 2008
1 Valkeakoski Sääksmäen kirkon viereisen hautausmaan uurnahauta-alueen koekuopitus 2008 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Koekuopitus... 3 Kuvat...
HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS
Vastaanottaja Hollolan kunta Kuntatekniikan päällikkö Ari Rinkinen Virastotie 3 15870 Hollola Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.6.2012 Viite 82143252-01 HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE,
Forssan museo FORSSA Haudankorva Salmistanmäki
Forssan museo FORSSA Haudankorva Salmistanmäki Peruskartta 2113 7 Tammela kaivauspaikan koordinaatit: p= 6748 297, i= 3318 826 keskikoordinaatit: p= 6748 283, i= 3318 877 z = n. 1 kl. Haudankorva tl. Salmista,
Hämeenlinnan kasarmialue. Avattujen putkikaivantojen arkeologinen dokumentointi syyskuu 2015.
1 Hämeenlinnan kasarmialue. Avattujen putkikaivantojen arkeologinen dokumentointi syyskuu 2015. FT Kari Uotila & HuK Annukka Debenjak Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Hämeenlinnan kasarmialueella oli avattu
Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011
1 Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantajat: Pirkanmaan
Ikaalinen Sarkkilan kylätontti. Täydennyksiä ja tarkennuksia v koekaivausraporttiin
1 Ikaalinen Sarkkilan kylätontti Täydennyksiä ja tarkennuksia v. 2011 koekaivausraporttiin Viite: mjrek 1000019274. Raportti: Poutiainen, Laakso & Bilund: Ikaalinen Sarkkila koekuopitus 2011 Viestissään
Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011
1 Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Muistokivi Oy M. Kaila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Tutkimuskartat... 5 Vanhat kartat...
NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 21.9.2010 Viite 82130365 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA,
,-f-;._11 e 1t /{ < 1" (.>
,-f-;._ e t /{ < " (.> ; (f,,,. /:'(., Z.Z.6./tf lffa..... L Naantalin kirkon tutkimukset vuosina 996-997 Puistoalueen viemärikaivannon valvonta (Kaivausalue 970) 20.8-3.9.997 Johdanto Viemärikaivanto
Raahe Laivakankaan kaivospiirialueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2008
1 Raahe Laivakankaan kaivospiirialueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Nordic Mines AB 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Tutkimusalue... 3 Muinaisjäännökset...
Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila
1 Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Sastamalan kaupunki, Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta...
~ 1 : 1 LEMPÄÄLÄ HÄÄKIVI 1. /t 11k<-<~..b6! 1 1/J zc 15 L!J II ARKEOLOGINEN VALVONTA 2014
/t 11k
Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09
VIHDIN KUNTA Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3414/09 PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808 03101 NUMMELA fax (09) 343 3262 fax (09) 222 1201 email
Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016
1 Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016 Teemu Tiainen Tilaaja: Pälkäneen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Valvonta... 5 Havainnot...
Vammala Putaja Kiikoiskosken arkeologinen kartoitus 2008
1 Vammala Putaja Kiikoiskosken arkeologinen kartoitus 2008 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Hämeen TE-keskus 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Havainnot...
Pelkosenniemi Kairala Kitisen uoman ja Kotiuopajan välisen läpivirtausputken kaivannon alueen arkeologinen tutkimus 2016
1 Pelkosenniemi Kairala Kitisen uoman ja Kotiuopajan välisen läpivirtausputken kaivannon alueen arkeologinen tutkimus 2016 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Kemijoki Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2
Jyväskylä Kankaankatu tarkkuusinventointi 2014
1 Jyväskylä Kankaankatu tarkkuusinventointi 2014 Hannu Poutiainen Tilaaja: Jyväskylän kaupunki 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tarkkuusinventointi... 4 Menetelmät... 5 Havainnot...
TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011
TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011 Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Kustantaja: Tauno Syrjäsen perikunta Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartoitus... 2 Kartat... 4 Sijaintikartta...
VIITASAARI Kirkkosaaren muinaisjäännösinventointi 2006
1 VIITASAARI Kirkkosaaren muinaisjäännösinventointi 2006 Hannu Poutiainen, Tapani Rostedt, Timo Jussila Kustantaja: Viitasaaren kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4 Kirkkosaaren
KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005
1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...
Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3
SISÄLLYS Arkisto- ja rekisteritiedot 2 Karttaote kaivauspaikan sijainnista 3 1. Johdanto 4 1.1. Alueen tutkimushistoria 4 2. Kohteen sijainti ja
Närpiö Norrskogen/kaatopaikka-alue Kaatopaikka-alueen länsipuolen röykkiöiden kaivaus 7. 11.5.2007 Katja Vuoristo 2007 SISÄLLYS Arkisto- ja rekisteritiedot 2 Karttaote kaivauspaikan sijainnista 3 1. Johdanto
SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005
SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3
Sepon koulu. Tukikohta XXXII Ukontulenpolun dokumentointi. Espoo 2019
1 Sepon koulu Tukikohta XXXII Ukontulenpolun dokumentointi Espoo 2019 Tilaaja Espoon kaupunki, Tilakeskus-liikelaitos Tilaajan edustaja Vesa Pyy, rakennepäällikkö Ohjaus Tryggve Gestrin, intendentti, Espoon
Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09
VIHDIN KUNTA Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3392/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3392/09/1 1:2000 Leikkaus
TURKU Nunnankatu salaojakaivon purkuputki 2013 Kaupunkiarkeologinen valvonta
TURKU Nunnankatu salaojakaivon purkuputki 2013 Kaupunkiarkeologinen valvonta Kaivausraportti Heidi Martiskainen Turun museokeskus 2013 Arkisto- ja rekisteritiedot Tutkimuskohde: Turku, Nunnankatu Kaupunginosa:
PIHTIPUDAS Pohjoisniemi. Kivikautisen asuinpaikan ympäristöön suunnitellun vesijohtolinjan koekaivaus
PIHTIPUDAS Pohjoisniemi Kivikautisen asuinpaikan ympäristöön suunnitellun vesijohtolinjan koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2009 KAIVAUSKERTOMUS 1 Kohteen nimi:
Liite 1. VANTAALÄNSISALMI 2002 Gubbacka ja Labben. Pk
Liite VANTAALÄNSISALMI 2002 Gubbacka ja Labben Pk 2043 07 Peruskartta :20 000 PerusCD 2002 0. 5 II '; Rakennuksen pohja Pellonreuna 00m --- -- Vanha tienpohja Muinaisjäännösalueen raja VANTAA, LÄNSISALMI
Kertomus muinaistieteellisestä kaivauksesa
Nakkila, Kukonharja, Kaasanmäki Kertomus muinaistieteellisestä kaivauksesa 28. 8. - 30. 8. 1967 Kesällä 1962 löysi mv Matti Poutanen Kaasanmäen länsilaidassa itään viettävään rinteeseen kaivetusta kylän
e1 x= , y= , z= n. 5 m mpy keskikoordinaatit ei merkintää 70x 160m Hailuodon kirkosta n.7,7 km kaakkoon
HALUOTO MARJANEM PERUSTEDOT Ml-tyyppi: Tyypin rakenne: Ajoitus: Rauhoitusluokka: Lukumäärä: Perus kartta: Merkitty peruskartatle: Koordinaatit: Koordinaattiselite: Maastomerkintä: Pinta-ala: Etäisyystieto:
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008
1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...
Liite 7 Pirkkala Tursiannotko 2013 KARTTALUETTELO
Liite 7 Pirkkala Tursiannotko 2013 KARTTALUETTELO 1. Yleiskartta 2. D-alue, pintavaaitus 3. D-alue, taso I 4. D-alue, taso II 5. D-alue, taso III 6. D-alue, taso IV 7. D-alue, taso V 8. D-alue, taso VI
Sastamala Kalliala Vesihuoltolinjan koekaivaus 2010
Sastamala Kalliala Vesihuoltolinjan koekaivaus 2010 Tiina Jäkärä 2010 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot 3 Tiivistelmä..4 1. Johdanto..6 2.
Nokia Sahanranta arkeologinen tarkkuusinventointi 2017
1 Nokia Sahanranta arkeologinen tarkkuusinventointi 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 7 Lähteet... 10 Kuvia... 11 Kansikuva: Tarkkuusinventoitua
Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012
1 Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Kartat... 4 Kuvia... 5 Puistokäytävän
JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601
Vastaanottaja Janakkalan kunta Leena Turkka Junttilantie 1 14200 Turenki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.3.2010 Viite 82127816 JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI
Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...
HAAPAVESI Haapavesi Ivo kivikautisen asuinpaikan kartoitus
HAAPAVESI 2010 Haapavesi Ivo kivikautisen asuinpaikan kartoitus Jaana Itäpalo 10.08.2010 K-P:N ARKEOLOGIAPALVELU Sisällysluettelo s. 1. Perustiedot... 2 2. Inventoinnin lähtökohdat ja menetelmät... 2 3.
RYMÄTTYLÄ. Rymättylän kirkon porttihuoneen edustan valvontatyö
RYMÄTTYLÄ Rymättylän kirkon porttihuoneen edustan valvontatyö 16.8.2004 FT Kari Uotila Hannele Lehtonen Muuritutkimus K y 2004 Arkisto- ja rekisteröintitiedot Tutkimuskohde: Tutkimuksen aihe: Ajoitus:
MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS
MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS Niittysmäki-Konkanmäki tuulipuiston osayleiskaava FT Samuel Vaneeckhout 23.5.2012 Perustiedot Kunta: Leppävirran kunta Kylä: Sahkarlahti Tila: Sorsanpelto 13:2 Tiili 5:35 Lehtokallio