riö ei enää vahvistaisi kunnalliskertomuksen osana olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon kaavaa. Eduskunta on 5 päivänä lokakuuta 1993 lähettänyt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "riö ei enää vahvistaisi kunnalliskertomuksen osana olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon kaavaa. Eduskunta on 5 päivänä lokakuuta 1993 lähettänyt"

Transkriptio

1 1993 vp- StVM 50- HE 168 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö n:o 50 hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunta on 5 päivänä lokakuuta 1993 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen n:o 168 laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti hallintovaliokunta on antanut asiasta lausuntonsa. Hallintovaliokunnan lausunto n:o 5 on tämän mietinnön liitteenä. Asian johdosta ovat valiokunnassa olleet kuultavina sosiaali- ja terveysministeri Jorma Huuhtanen, valtiovarainministeri Iiro Viinanen, vanhempi hallitussihteeri Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä, neuvotteleva virkamies Raija Koskinen valtiovarainministeriöstä, neuvotteleva virkamies Arto Luhtala sisäasiainministeriöstä, sosiaali- ja terveysasiainpäällikkö Olli Kerola Suomen Kuntaliitosta, talousarviopäällikkö Lauri Manninen Helsingin kaupungista, talousarviopäällikkö Antti Puisto Tampereen kaupungista, sosiaalijohtaja Tapio Partanen Varkauden kaupungista, maakuntajohtaja Hannes Kemppainen Kainuun maakuntaliitosta ja edunvalvontapäällikkö Ulla Kapanen-Grönfors Uudenmaan liitosta. Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia muutettavaksi vuoden 1994 osalta siten, että käyttökustannusten valtionosuutta vähennettäisiin koko maan tasalla noin miljoonaa markkaa. Vähennyksestä 40 prosenttia määräytyisi kuntien asukasluvun ja 60 prosenttia kuntien veroäyrimäärän perusteella. Vähennys koskisi vain vuotta Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 1992 tai sitä aikaisemman toiminnan johdosta vuonna 1994 suoritettavaksi tulevien käyttökustannusten valtionosuuksien loppuerien maksatus lykättäisiin vuoteen Sosiaali- ja terveysministe- riö ei enää vahvistaisi kunnalliskertomuksen osana olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon kaavaa. Esitys liittyy valtion vuoden 1994 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 1994 alusta. Valiokunta toteaa, että ehdotus merkitsee muutosta sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien alkuperäiseenjakoperusteeseen. Jakotapa ei vastaa valtionosuusuudistuksessa sovittua periaatetta. Valiokunnan saaman tiedon mukaan kunnallisen alan työmarkkinaratkaisun johdosta on tarpeellista ja tarkoituksenmukaista vähentää valtionosuuksien leikkausta hallituksen esitykseen sisältyvästä menettelystä. Tämä on tarkoitus toteuttaa samassa suhteessa ja samalla jakoperusteella kuin alkuperäinen esityskin on tehty. Tämän johdosta kunnan asukasta kohden vähennettävä markkamäärä muuttuu 224 markaksi ja markkamäärä, jonka nojalla kunnan äyrimäärään perustuva vähennys lasketaan, miljoonaksi markaksi. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Edellä esitettyyn viitaten valiokunta kunnioittavasti ehdottaa, että lakiehdotus hyväksyttäisiin muutoin hallituksen esityksen mukaisena paitsi 45 a näin kuuluvana: 45 a Vuoden 1994 käyttökustannusten valtionosuuden vähennys Edellä 12 :n mukaisesti kunnalle lasketusta vuoden 1994 käyttökustannusten valtionosuudesta vähennetään: S

2 vp - StVM 50 - HE 168 1) kutakin kunnan asukasta kohden 224 markkaa; sekä 2) markkamäärä, joka saadaan jakamalla miljoonaa markkaa kaikkien kuntien yh- teenlaskettujen veroäyri en määrällä ja kertomalla tulos kunnan veroäyrien määrällä. (2 mom. kuten hallituksen esityksessä) Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 1993 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Skinnari, varapuheenjohtaja Taina ja jäsenet Ala-Harja, U. Anttila, Antvuori, Hiltunen, Hurskainen, Kauppinen, Kuittinen, Muttilainen, Nordman, 0. Ojala, Perho-Santala, Puhakka, Puisto ja Stenius-Kaukonen. Vastalause Hallituksen esitys n:o 168 laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain mfmttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta liittyy valtion vuoden 1994 talousarvion tasapainottamiseksi tehtyyn päätökseen kuntien valtionosuuksien leikkaamisesta yhteensä 5,2 miljardilla markalla. Leikkaus rikkoo vastikään hyväksytyn kuntien valtionosuusuudistuksen perusperiaatteita sekä sopimusta kuntien ja valtion välisen kustannusten jaon muuttumattomuudesta. Leikkauksista kärsivät eniten kunnat, joiden saama valtionosuus asukasta kohden on muutoinkin pienempi kuin muilla kunnilla. Nämä kunnat ovat lisäksi kärsineet verotulojen menetyksiä työttömyyden ja konkurssien vuoksi. Jo vuonna 1992 ja 1993 kunnissa on tehty henkilöstömenoissa ym. kulutusmenoissa säästöjä, jotka ylittävät valtioneuvoston kunnille asettamat tavoitteet. Hallituksen päätös uusista valtionosuusleikkauksista ylittää kuntien mahdollisuudet selviytyä vaadituista säästöistä ilman, että kansalaisten tasa-arvon ja yhte,iskunnan toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeät sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut vaarantuisivat. Valtionosuuksien leikkaus hallituksen esittämällä tavalla johtaa kunnallisveron korotuksiin ja kuntien lisävelkaantumiseen peruspalveluiden tarjonnan vähentämisen ja palvelumaksujen korotusten lisäksi. Kunnat joutuvat myös vähentämaan henkilöstöään eikä irtisanomisiltakaan voida välttyä. Tämä lisää avointa työttömyyttä ja sen kustannuksia sekä kotitalouksille että kunnille ja valtiolle. Kuntien tarve arvioida menojaan ja tehostaa toimintaansa on tunnustettava. Säästötavoitteiden on kuitenkin oltava realistisia ja edellä mainitut vaikutukset huomioon ottavia ja niiden tulee kohdistua kuntiin tasapuolisesti. Säästötavoitteissa on myös otettava huomioon jo toteutetut säästöt. Kunnalliset henkilöstöjärjestöt vetosivat voimakkaasti hallitukseen sen puolesta, että hallitus olisi puolittanut suunnittelemansa valtionosuusleikkauksen. Jos valtionosuuksia vähennettäisiin vain 2,6 miljardilla markalla, se voitaisiin tehdä joustavasti siten, että palveluvarustus voidaan säilyttää ja kunnalliset työpaikat turvata. Edellä olevan perusteella ehdotamme, että lakiehdotus hyväksyttäisiin muutoin valiokunnnan mietinnön mukaisena paitsi 45 a näin kuuluvana: 45 a Vuoden 1994 käyttökustannusten valtionosuuden vähennys Edellä 12 :n mukaisesti kunnalle lasketusta vuoden 1994 käyttökustannusten valtionosuudesta vähennetään:

3 Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuslain muuttaminen 3 1) kutakin kunnan asukasta kohden 149 markkaa; sekä 2) markkamäärä, joka saadaan jakamalla 1 122,5 miljoonaa markkaa kaikkien kuntien yhteenlaskettujen veroäyrien määrällä ja kertomalla tulos kunnan veroäyrien määrällä. (2 mom. kuten valiokunnan mietinnössä) Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 1993 Jouko Skinnari Kyllikki Muttilainen Marjatta Stenius-Kaukonen Ula Anttila Virpa Puisto Outi Ojala Sinikka Hurskainen

4 vp - StVM 50- HE 168 EDUSKUNNAN HALLI::-.TOV ALIOKlJ:\T A Liite Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 1993 Lausunto n:o 5 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunta on lähettäessään 5 päivänä lokakuuta 1993 hallituksen esityksen n:o 168 laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi samalla määrännyt, että hallintovaliokunnan on annettava asiasta lausuntonsa sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Asian johdosta ovat valiokunnassa olleet kuultavina vanhempi hallitussihteeri Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä, vanhempi hallitussihteeri Matti Lahtinen, ylitarkastaja Matti Väisänen ja kulttuuriasiainneuvos Anneli Äyräs opetusminist~riöstä, neuvotteleva virkamies Arto Luhtala ja ylitarkastaja Rainer Alanen sisäasiainministeriöstä, budjettisihteeri Pentti Puoskari ja neuvotteleva virkamies Raija Koskinen valtiovarainministeriöstä, ylitarkastaja Tuija Leminen työministeriöstä, kehittämispäällikkö Aino-Elina Mäkimattila Suomen Kuntaliitosta, tutkimuspäällikkö Pekka Hemmilä kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta, lakimies Markku Lemmetty Akavasta, osastopäällikkö Maija Anttila Terveyden- ja sosiaalihuoltoalan ammattijärjestöstä edustaen Toimihenkilöiden neuvottelujärjestöä, neuvottelupäällikkö Esko T. Aro Kuntien teknillisten keskusliitosta edustaen Kuntien tekniikan ja peruspalvelujen neuvottelujärjestöä, yhteiskuntasihteeri Markku Jalonen Kunnallisvirkamiesliitosta edustaen Kunta-alan unionia, talousarviopäällikkö Lauri Manninen Helsingin kaupungista, sosiaali- ja terveysjohtaja Pekka Wirta, talousjohtaja Ulla Juurolaja rehtori Urho Enlund Lahden kaupungista, kunnanjohtaja Pekka Lindholm,Perhon kunnasta, taloussuunnittelusihteeri Esa Mäkinen Kittilän kunnasta ja kunnanjohtaja Jari Horttanainen Tuupovaaran kunnasta. Hallituksen esitys Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia muutettavaksi siten, että kuntien vuoden 1994 sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuudesta vähennettäisiin koko maan tasolla miljoonaa markkaa. Valtionosuuden vähennyksestä 40 prosenttia määräytyisi kuntien asukasluvun ja 60 prosenttia kuntien veroäyrimäärän perusteella. Vähennys olisi väliaikainen ja koskisi vain vuotta Lisäksi ehdotetaan, että kuntien ja kuntayhtymien vuoden 1992 tai sitä aikaisemman toiminnan johdosta vuonna 1994 suoritettavaksi tulevien käyttökustannusten valtionosuuksien loppuerien maksatusta lykättäisiin vuoteen Sosiaali- ja terveydenhuollon seuranta- ja tilastojärjestelrnien uudistukseen liittyen ehdotetaan, että sosiaali- ja terveysministeriö ei enää vahvistaisi kunnalliskertomuksen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan osan kaavaa. Valiokunnan kannanotot Julkisen talouden asema pysyy laman johdosta heikkona myös vuonna Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuden alentaminen on osa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on säästöjen aikaansaaminen julkisessa taloudessa. Vähennyksistä, jotka hallituksen esityksissä ehdotetaan tehtäväksi kuntien yleiseen valtionosuuteen ja opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön tehtäväkohtaisiin käyttötalouden valtionosuuksiin, 502 miljoonaa markkaa perustuu palvelumaksuihin liittyvään säästövelvoitteeseen, miljoonaa markkaa valtioneuvoston 4 päivänä maaliskuuta 1993 päättämien vuosia 1994 ja 1995 koskevien meno- ja henkilökehysten edellyttämään henkilöstömenovähennykseen, miljoonaa markkaa perhetukiuudistuksesta aiheutuvaan kuntien verotulojen lisäykseen ja 750 miljoonaa markkaa valtioneuvoston 31 päivänä maaliskuuta 1993 päättämän kannanoton mukaiseen indeksikorotuksen jäädytystä vastaavaan val-

5 Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuslain muuttaminen 5 tionosuuksien vähennykseen. Lisäksi valtionosuuksia ehdotetaan vähennettäväksi 70 miljoonaa markkaa sen johdosta, että kansaneläkkeiden lisäosamenosta johtuva kuntien rahoitusosuus pienenee kuntien äyrinrtiärän supistumisen johdosta. Valtionosuudet vähenevät hallituksen esityksissä ehdotetun kokonaisuuden perusteella voimassa olevan lainsäädännön mukaisista valtionosuuksista yhteensä miljoonaa markkaa. Vähennys ehdotetaan hallituksen esityksissä tehtäväksi niin, että kuntien yleisen valtionosuuden vähennys on 559 miljoonaa markkaa, opetusministeriön hallinnonalan valtionosuuksien vähennys 971 miljoonaa markkaa ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan valtionosuuksien vähennys miljoonaa markkaa. Valtionosuuksien vähennykset, jotka muodostavat kokonaisuuden, ehdotetaan tehtäviksi teknisesti erillisinä erinä siten, että valtionosuusjärjestelmä sekä valtion ja kuntien välinen kustannusten jako pysyisivät mahdollisimman selkeinä ja että valtionosuuksien vähennykset kohdistuisivat tasapuolisesti erityyppisiin kuntiin. Valiokunta toteaa, että ehdotus merkitsee muutosta sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien alkuperäiseen jakoperusteeseen. Vähennys olisi kuitenkin väliaikainen ja koskisi vain vuotta Valiokunta toteaa, että käyttökustannusten valtionosuudet eivät ole enää vuoden 1993 alusta voimaan tulleen valtionosuusuudistuksen jälkeen käyttötarkoitussidonnaisia. Valtionosuuksien alentaminen merkitsee yleistä kuntien tulojen vähenemistä tältä osin. Sanottu ei tarkoita luonnollisesti sitä, että kuntasektorin sisällä määrärahoja olisi vastaavasti alennettava toimiajoittain valtionosuusleikkauksien suhteessa. Valtionosuuksien leikkaaminen on epätyydyttävä ratkaisu. Siihen on kuitenkin olevissa oloissa välttämätöntä sopeutua. Samalla tulisi kaikkien niiden tahojen, joiden toimenpiteillä on vaikutusta kuntien talouteen, toimia käytettävissä olevilla keinoilla samansuuntaisesti siten, että voitaisiin mahdollisimman vähin haitallisin seuraamuksin selviytyä laman vaikutuksista. Valtionosuuksien alentamisen tosiasialliset vaikutukset ovat riippuvaisia palvelut järjestävien kuntien toimenpiteistä. Kunnat voivat kohdentaa valtionosuuksien vähennykset haluamallaan tavalla eri hallinnonaloille ja toisaalta kunnilla on monissa tapauksissa mahdollisuuksia kehittää toimintatapoja siten, että kustannuksia voidaan alentaa palveluista tinkimättä. Saatujen tietojen mukaan osassa kuntiajouduttaneen kuitenkin palvelutasoa alentamaan, mikäli lakiehdotusten mukaiset leikkaukset toteutuvat täysimääräisinä vuonna Saadun selvityksen perusteella kuntasektorilla on syntynyt tulopoliittinen neuvottelutulos. Neuvottelutuloksen hyväksyminen alistetaan järjestöjen asianmukaisten toimielinten ratkaistavaksi. Mikäli neuvottelutuloksen perusteella syntyy sopimus, valtionosuuksien leikkaamisesta luovutaan 1,3 miljardilla markalla siten, että summa koostuu kansaneläkkeiden lisäosamenojen 70 miljoonasta markasta ja henkilöstömenojen osalta miljoonasta markasta. Leikkausten alentaminen toteutetaan samalla tavalla sektoreittain kuin vähennykset hallituksen esityksissä on alun perin ehdotettu tehtäviksi. Valtionosuuksien leikkaukset pienenevät siten 24,65 prosentilla. Esitys liittyy hallituksen esitykseen laiksi eräistä poikkeuksista kuntien valtionosuuslain 8 :n säännöksiin vuonna 1994 (HE 158) sekä hallituksen esitykseen laiksi eräistä opetus- ja kulttuuritoimen vuoden 1994 rahoitusta koskevista järjestelyistä (HE 151). Esitykset muodostavat kokonaisuuden, minkä vuoksi ne on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdessä. Esitys liittyy vuoden 1994 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta Valiokunta ehdottaa kunnioittaen, että sosiaali- ja terveysvaliokunta mietintöään laatiessaan ottaisi huomioon, mitä tässä lausunnossa on esitetty. Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Väistö, varapuheenjohtaja Varpasuo, jäsenet R. Aho, Enestam, Järvilahti, Korva, Laakkonen, Metsä- mäki, Pulliainen, Saario, Urpilainen, Vehkaoja ja Vähänäkki sekä varajäsenet Ihamäki, Muttilainen, Rask ja Röntynen.

6 vp- StVM 50- HE 168 Eriävä mielipide Hallituksen esitykset n:o 151 laiksi eräistä opetus- ja kulttuuritoimen vuoden 1994 rahoitusta koskevista järjestelyistä ja n:o 168 laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta liittyvät valtion vuoden 1994 talousarvion tasapainottamiseksi tehtyyn päätökseen kuntien valtionosuuksien leikkaamisesta yhteensä 5,2 miljardilla markalla. Jo vuonna 1992 ja 1993 kunnissa on tehty henkilöstöruenoissa ym. kulutusruenoissa säästöjä, jotka ylittävät valtioneuvoston kunnille asettamat tavoitteet. Hallituksen päätös uusista valtionosuusleikkauksista ylittää kuntien mahdollisuudet selviytyä vaadituista säästöistä ilman, että kansalaisten tasa-arvon ja yhteiskunnan toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeät peruspalvelut vaarantuisivat. Valtionosuuksien leikkaus hallituksen esittämällä tavalla johtaa kunnallisveron korotuksiin ja kuntien lisävelkaantumiseen palvelutarjonnan vähentämisen ja palvelumaksujen korotusten lisäksi. Kunnat joutuvat myös vähentämään henkilöstöään eikä irtisanomisiltakaan voida välttyä. Tämä lisää avointa työttömyyttä ja sen kustannuksia sekä kotitalouksille että kunnille ja valtiolle. Valtionapuleikkaukset kohdistuvat kuntiin epäoikeudenmukaisesti. Kun kuntien maksutulojen lisäys ja perhetukiuudistuksen kuntien verotuloja lisäävä vaikutus otetaan huomioon, on Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 1993 valtionapuleikkausten vaikutus kantokykyluokittain seuraava: mk!as " " " " mk/as " " " Kuntien tarve arvioida menojaan ja tehostaa toimintaansa on tunnustettava. Säästötavoitteiden on kuitenkin oltava realistisia ja edellä mainitut vaikutukset huomioon ottavia ja niiden tulee kohdistua kuntiin tasapuolisesti. Säästötavoitteissa on myös otettava huomioon jo toteutetut säästöt. Kunnalliset henkilöstöjärjestöt vetosivat voimakkaasti hallitukseen sen puolesta, että hallitus olisi puolittanut suunnittelemansa valtionosuusleikkauksen. Jos valtionosuuksia vähennettäisiin esim. 2,6 miljardilla markalla, se voitaisiin tehdä joustavasti siten, että palveluvarustus voidaan säilyttää ja kunnalliset työpaikat turvata. Tässä tapauksessa oikeudenmukainen tapa luopua leikkauksista olisi ollut pienentää kuntien osuutta kansaneläkkeen lisäosamenoista. Hallitus ei kuitenkaan suostunut kuntajärjestöjen ehdotukseen. Edellä olevan perusteella esitämme, että lakiehdotus hylättäisiin. Kari Urpilainen Raila Aho Erkki Pulliainen Maija Rask :Marjatta Vehkaoja Matti Vähänäkki Kyllikki Muttilainen

7 1993 ''P - StVM 51 - HE 250 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö n:o 51 hallituksen esityksestä laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunta on 26 paivana lokakuuta 1993 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen n:o 250 laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta. Asian johdosta ovat valiokunnassa olleet kuultavina sosiaali- ja terveysministeri Jorma Huuhtanen, valtiovarainministeri Iiro Viinanen, hallitusneuvos Tuulikki Haikarainen, vanhempi hallitussihteeri Anja Kairisalo ja nuorempi hallitussihteeri Pekka Humalto sosiaali- ja terveysministeriöstä, budjettineuvos Pertti Tuhkanen valtiovarainministeriöstä, johtaja Veikko Mäkelä sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta, osastopäällikkö Kaarina Ronkainen ja proviisori Sinikka Rajaniemi kansaneläkelaitoksesta, ylijohtaja Hannes Wahlroos lääkelaitoksesta, asiamies Pekka Piispanen Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitosta, sosiaalipoliittinen asiamies Markku Koponen Liiketyönantajain Keskusliitosta, tutkimussihteeri Mirja Janerus Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöstä, ekonomisti Pirjo Harjunen Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:sta, toiminnanjohtaja Santero Kujala Suomen Lääkäriliitosta, toimitusjohtaja Reijo Kärkkäinen Suomen Apteekkariliitosta, tiedotuspäällikkö Kirsti Bult Suomen Farmasialiitosta, toimitusjohtaja Jarmo Lehtonen Lääketeollisuusliitosta, sosiaalisihteeri Outi Sonkeri Keuhkovammaliitosta ja kuntoutuspäällikkö Ulla-Riitta Penttilä Sydäntautiliitosta. Hallituksen esitys Hallituksen esityksessä ehdotetaan lääkekorvaukset kohdennettavaksi osittain uudelleen niin, että lääkkeiden hinnat ja lääkekustannukset voidaan ottaa hoitokäytännössä entistä enemmän huomioon ja ohjata lääkkeiden määräämistä ja käyttöä terveydenhuollon kokonaisedun mukaisesti. Tarkoituksena on myös saada aikaan lääkkeiden hintakilpailua. Lääkkeiden korvausprosentit olisivat 100, 75 tai 50%. Sadan ja 75 prosentin korvausryhmälle ehdotetaan 35 markan omavastuuosuutta ostokerralta ja 50 o/o:n korvausryhmälle 45 markan omavastuuosuutta ostokerralta. Vakuutetut maksaisivat omavastuuosuuden jokaisessa korvausryhmässä kultakin ostokerralta myös vuotuisen omavastuun täytyttyä. Lisäkorvaus suoritettaisiin, jos takaisin maksettava määrä kalenterivuodelta on yli markkaa. Tarkoitus on myös kehittää erityiskorvaukseen oikeuttavien sairauksien ja lääkkeiden luetteloita siten, että ne parhaiten vastaisivat nykyaikaista ja hyvää hoitokäytäntöä. Ehdotetut korvausosuuksien muutokset vähentäisivät vuotuisia sairausvakuutusmenoja 150 miljoonaa markkaa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä huhtikuuta Esitys liittyy valtion vuoden 1994 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Valiokunnan kannanotot Yleistä Hallituksen esityksen tavoitteet, lääkekorvausten kohdentaminen ja lääkkeiden käytön suuntaaminen terveydenhuollon kokonaisedun mukaan sekä pyrkimys hintakilpailun aikaansaamiseen, ovat sosiaali- ja terveysvaliokunnan mielestä tarkoituksenmukaiset ja järkevöittävät kokonaisuutena lääkekorvausjärjestelmää. Järjestelmään liittyvissä alemmanasteisissa päätöksissä on pidettävä huolta siitä, että myös ne tukevat terveydenhuollon kokonaisuutta, perustuvat painaviin lääketieteellisiin näkökohtiin, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon sekä ottavat huomioon myös kansantalouden kokonaisuuden yksittäisiä lääkkeitä koskevan päätöksenteon ohella. Lääkehuolto on tärkeä osa hoitoa ja sen on nivouduttava siihen kokonaisuuteen, mikä potilaan hoidosta muodostuu mukaan lukien hänen fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen turvallisuutensa. Kun lääkehoidolla voidaan useissa tapauksissa välttää, lyhentää tai keventää laitoshoidon tarvetta, tulee nämäkin näkökohdat ot T

Eduskunta on 28 patvana syyskuuta 1993 lähettänyt sivistysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi otsikossa mainitun hallituksen esityksen

Eduskunta on 28 patvana syyskuuta 1993 lähettänyt sivistysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi otsikossa mainitun hallituksen esityksen 1993 vp - SiVM 27 - HE 151 Sivistysvaliokunnan mietintö n:o 27 hallituksen esityksestä laiksi eräistä opetus- ja kulttuuritoimen vuoden 1994 rahoitusta koskevista järjestelyistä Eduskunta on 28 patvana

Lisätiedot

1993 vp - HE 168 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 168 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

1994 vp- HaVM 15-HE 274

1994 vp- HaVM 15-HE 274 1994 vp- HaVM 15-HE 274 Hallintovaliokunnan mietintö n:o 15 hallituksen esityksestä laiksi arpajaislain 3 :n ja arpajaisverolain 2 :n muuttamisesta Eduskunta on 1 päivänä marraskuuta 1994 lähettänyt hallintovaliokunnan

Lisätiedot

1994 vp-stvm 50-HE 331

1994 vp-stvm 50-HE 331 1994 vp-stvm 50-HE 331 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö n:o 50 hallituksen esityksestä laiksi työttömyysturvalain 27 a :n muuttamisesta Eduskunta on 12 päivänä joulukuuta 1994 lähettänyt sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö vp

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö vp StVM 29/1996 vp- HE 189/1996 vp Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 2911996 vp Hallituksen esitys laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunta on 22 päivänä

Lisätiedot

eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun eräissä päivärahoissa

eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun eräissä päivärahoissa SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/997 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntoutusrahalain 3 :n poikkeuksellisesta soveltamisesta sekä työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun

Lisätiedot

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää- HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

1992 vp- VaVM 46- HE 114

1992 vp- VaVM 46- HE 114 1992 vp- VaVM 46- HE 114 Valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 46 hallituksen esityksen johdosta laeiksi maidon, sianlihan ja viljan vientikustannusmaksusta annetun lain 9 :n muuttamisesta ja lannoiteverosta

Lisätiedot

vp - StVM 51 - HE 250

vp - StVM 51 - HE 250 2 1993 vp - StVM 51 - HE 250 taa huomioon määriteltäessä tautikriteerejä sekä lääkkeiden ja sairauksien korvattavuutta. Saatujen tietojen mukaan Suomessa käytetään suhteellisen runsaasti sekä reseptilääkkeitä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1992 vp - StVM 35 - HE 93

1992 vp - StVM 35 - HE 93 1992 vp - StVM 35 - HE 93 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö n:o 35 hallituksen esityksestä vakuutuskassalaiksi ja laiksi sairausvakuutuslain 61 :n muuttamisesta Eduskunta on 17 pmvana kesäkuuta

Lisätiedot

Eduskunta on 8 päivänä kesäkuuta 1992 lähettänyt

Eduskunta on 8 päivänä kesäkuuta 1992 lähettänyt 1992 vp - StVM 18 - HE 85 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö n:o 18 hallituksen esityksestä laeiksi sairausvakuutuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 134/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 134/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 134/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien valtionosuuslain sekä kunnan talouden vakauttamisesta ja kuntaselvityksestä annetun lain 19 :n muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1992 vp - HE 291 ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 291 ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ 992 vp - HE 29 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 5 ja 6 :n ja sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun

Lisätiedot

HE 113/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 113/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 luvun 8 ja 9 :n muuttamisesta

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 luvun 8 ja 9 :n muuttamisesta SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 luvun 8 ja 9 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 6 päivänä marraskuuta 2013

Lisätiedot

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

2000 alusta miljoonan markan. HE 79/1999 vp. Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon

2000 alusta miljoonan markan. HE 79/1999 vp. Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon HE 79/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen

Lisätiedot

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto. HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle päätetyt opetustoimen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 122/2004 vp kuntien valtionosuuslain 30 :n, sosiaalija terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 b :n, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä

Lisätiedot

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki

Lisätiedot

Hallintovaliokunnan mietintö 4/1997 vp

Hallintovaliokunnan mietintö 4/1997 vp HaVM 4/1997 vp- HE 12/1997 vp Hallintovaliokunnan mietintö 4/1997 vp Hallituksen esitys eräiksi muutoksiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta koskevaan lainsäädäntöön Eduskunta on 28 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain

Lisätiedot

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 )

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 ) SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Torstai 6.10.2005 kello 10.00-12.10 Läsnä pj. vpj. jäs. Valto Koski /sd Eero Akaan-Penttilä /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Anneli Kiljunen /sd (1 5, 6 osittain) Marjaana

Lisätiedot

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ

JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 53/2002 vp Hallituksen esitys laiksi kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 1 päivänä lokakuuta

Lisätiedot

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon

Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon HE 151/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

1993 vp - StVM 22- HE 107

1993 vp - StVM 22- HE 107 1993 vp - StVM 22- HE 107 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö n:o 22 hallituksen esityksestä laiksi erikoissairaanboitolain 47 :n muuttamisesta Eduskunta on 7 päivänä syyskuuta 1993 lähettänyt sosiaali-

Lisätiedot

HE 137/1997 vp PERUSTELUT

HE 137/1997 vp PERUSTELUT HE 137/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 4 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

1994 vp- StVM 47-HE 211

1994 vp- StVM 47-HE 211 1994 vp- StVM 47-HE 211 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö n:o 47 hallituksen esityksestä laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n väliaikaisesta muuttamisesta ja lasten kotihoidon tuesta

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.

HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta. HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2002 vp Hallituksen esitys laiksi tuloverolain 127 a :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä joulukuuta 2002 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1114 1127 SISÄLLYS N:o Sivu 1114 sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 28/1995 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta

HE 28/1995 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta HE 28/995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta EHDOTUKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että valtiolle lapsilisäjärjestelmästä

Lisätiedot

1989 vp. - II LaVM n:o 4 - Esitys n:o 237/1988 vp.

1989 vp. - II LaVM n:o 4 - Esitys n:o 237/1988 vp. 1989 vp. - II LaVM n:o 4 - Esitys n:o 237/1988 vp. Toisen lakivaliokunnan mietintö n:o 4 hallituksen esityksestä laiksi perintökaaren 25 luvun muuttamisesta Eduskunta on 14 päivänä helmikuuta 1989 lähettänyt

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta KEMINMAAN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus 07.08.2018 Sivu 1 D/610/00.04.00/2018 327 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( )

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat 11.5.2017 FCG Talous- ja veroennustepäivät 10.-11.5.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien 1993 vp - HE 148 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 54/2009 vp

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 54/2009 vp SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 54/2009 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 30 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2001 vp. Hallituksen esitys laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta JOHDANTO

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2001 vp. Hallituksen esitys laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta JOHDANTO SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2001 vp Hallituksen esitys laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 2 päivänä lokakuuta 2001 lähettänyt

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 134/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Lakiin lisättäisiin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1994 vp - HE 65. korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/91) perusteella sairausvakuutuksen omavastuuajalta,

1994 vp - HE 65. korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/91) perusteella sairausvakuutuksen omavastuuajalta, 1994 vp - HE 65 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ihmisen elimien ja kudoksien irrottamisesta lääketieteelliseen käyttöön annetun lain 11 :n ja sairausvakuutuslain 4 a :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lisätiedot

2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT

2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT HE 123/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi kuntien valtionosuuslain 27 :n muuttamisesta, kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 14a :n kumoamisesta, valtionavustuksesta

Lisätiedot

Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.

Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991. 1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin

Lisätiedot

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta 1991 vp - HE 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin väliaikaisesti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp VaVM 22/1998 vp- HE 61/1998 vp VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp Hallituksen esitys laiksi erään Joroisten kunnassa sijaitsevan kiinteistön myymisestä Järvikylä Gods Aktiebolag -nimiselle yhtiölle

Lisätiedot

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit

Lisätiedot

vuonna 1996, laiksi kuntien kantokykyluokituksesta annetun lain kumoamisesta sekä laiksi kansaneläkelain 62 :n muuttamisesta

vuonna 1996, laiksi kuntien kantokykyluokituksesta annetun lain kumoamisesta sekä laiksi kansaneläkelain 62 :n muuttamisesta LA 56/1995 vp Lakialoite 56 Manninen ym.: Lakialoite laiksi eräistä kuntien valtionosuusjärjestelyistä vuonna 1996, laiksi kuntien kantokykyluokituksesta annetun lain kumoamisesta sekä laiksi kansaneläkelain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014 HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden

Lisätiedot

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta

Lisätiedot

Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä

Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä Normihanke Seminaari 3.9.2009 lakiasiain johtaja Kari Prättälä Hallituksen politiikkariihi 24.2.2009 1. Valtio käynnistää yhteistyössä Kuntaliiton kanssa normitalkoot, joissa kartoitetaan ja pyritään poistamaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 121 792 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Lisätiedot