(11) 1 - ei tarvetta muutoksille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "(11) 1 - ei tarvetta muutoksille"

Transkriptio

1 1 (11) Kiinteistöliiton nykyiset säännöt Hyväksytty liittokokouksessa NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Kiinteistöliitto ry, ruotsiksi Finlands Fastighetsförbund rf. Epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Real Estate Federation. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsinki ja toimialue on koko maa. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Liiton tarkoituksena on kiinteistöalan johtavana valtakunnallisena etujärjestönä - toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä etuja, - toimia kiinteistöalan yhteisten pyrkimysten ja päämäärien hyväksi yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kiinteistöalan yhteisenä edunvalvojana sekä - nostaa kiinteistöalan arvostusta ja kehittää alan yleistä kilpailukykyä. Tarkoitustaan liitto toteuttaa: - järjestämällä neuvontatoimintaa, keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia sekä muita koulutustilaisuuksia, - tutkimalla ja tilastoimalla kiinteistöalaa, - tiedottamalla ja harjoittamalla julkaisutoimintaa, - avustamalla tiedotusvälineitä ja muita media-alan toimijoita sekä eri järjestöjä kiinteistöalaa koskevissa asioissa - toimimalla viranomaisten ja kiinteistöjen edustajien yhdyssiteenä, - ylläpitämällä yhteyksiä alan ulkomaisiin järjestöihin sekä - tukemalla muuta liiton tarkoitusta edistävää toimintaa. Toimintansa tukemiseksi liitto voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, anoa avustuksia ja apurahoja. Liitto voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä ja irtainta omaisuutta. Hallituksen esitys liittokokoukselle 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Kiinteistöliitto ry, ruotsiksi Finlands Fastighetsförbund rf. Epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Real Estate Federation. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsinki ja toimialue on koko maa. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Liiton tarkoituksena on kiinteistöalan johtavana valtakunnallisena etujärjestönä - toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä etuja, - toimia kiinteistöalan yhteisten pyrkimysten ja päämäärien hyväksi yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kiinteistöalan yhteisenä edunvalvojana sekä - nostaa kiinteistöalan arvostusta ja kehittää alan yleistä kilpailukykyä. - edistää kiinteistöomaisuuden kunnossapitämistä ja ylläpitämistä Suomessa - huolehtia muutenkin kiinteistöomistamisen edellytyksistä maassamme Tarkoitustaan liitto toteuttaa: - järjestämällä neuvontatoimintaa, keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia sekä muita koulutustilaisuuksia, - tutkimalla ja tilastoimalla kiinteistöalaa, - tiedottamalla ja harjoittamalla julkaisutoimintaa, - avustamalla tiedotusvälineitä ja muita media-alan toimijoita sekä eri järjestöjä kiinteistöalaa koskevissa asioissa - toimimalla viranomaisten ja kiinteistöjen edustajien yhdyssiteenä, - ylläpitämällä yhteyksiä alan ulkomaisiin järjestöihin sekä - tukemalla muuta liiton tarkoitusta edistävää toimintaa. Toimintansa tukemiseksi liitto voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, hakea avustuksia ja apurahoja. Liitto voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä ja irtainta omaisuutta. 1 - ei tarvetta muutoksille 2 - strategiasta mahdolliset seuraavat liiton toiminnan tarkoituksen muutokset on kirjattava sääntöihin - toimintamuotoihin ei liene tarvetta muutoksille - kielellistä nykyaikaistamista

2 2 (11) 3 JÄSENET Liiton jäseneksi voidaan hyväksyä kiinteistöalalla toimiva oikeuskelpoinen yhteisö. Jäsenet ovat alueellisia yhdistyksiä tai toimialayhdistyksiä. Liittokokouksella on oikeus liittohallituksen esityksestä kutsua liitolle kunniapuheenjohtajiksi kiinteistöalalla erityisesti ansioituneita henkilöitä. 3 JÄSENET Liiton jäseneksi voidaan hyväksyä kiinteistöalalla toimiva oikeuskelpoinen yhteisö. Jäsenet voivat olla kiinteistöyhdistyksiä, alueyhdistyksiä, valtakunnallisia toimialayhdistyksiä tai useamman kuin yhden kiinteistöyhdistyksen alueella toimivia 1 momentin mukaisia yhteisöjä (suorajäsen). Liittokokouksella on oikeus hallituksen esityksestä kutsua liitolle kunniapuheenjohtajiksi liiton tai sen jäsenten toiminnassa erityisesti ansioituneita henkilöitä. Liittokokouksella on oikeus hallituksen esityksestä kutsua liitolle kunniajäseniksi liiton tai sen jäsenten toiminnassa ansioituneita henkilöitä. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. 4 YHTEISTOIMINTA-ALUEET Hallitus vahvistaa tarvittaessa kiinteistöyhdistysten yhteistoiminta-alueet. Kiinteistöyhdistykset voivat toimia yhteistyössä yhteistoiminta-alueella ja samalla lisäksi kuulua jäseninä yhteistoiminta-alueella mahdollisesti toimivaan alueyhdistykseen. 5 KIINTEÄ LIITTOYHTEYS Hallitus vahvistaa toimialueiden ja jäsenyyskriteereiden osalta kiinteistöyhdistysten ja alueyhdistysten säännöt sekä sääntöjen muutokset. 3 - valtakunnallisesti toimivien jäsenten suorajäsenyys liittoon tehdään mahdolliseksi. Ei mahdollista yksittäisten asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden suorajäsenyyttä liittoon - liittokokoukselle mahdollisuus kutsua kunniajäseniä kunniapuheenjohtajien lisäksi 4 (uusi) - toiminnan, jäsenmaksudegression sekä hallitusedustuksen pohjana olevat alueiden määrittelemisen sääntöpohja 5 (uusi) - jos halutaan, etteivät kiinteistöyhdistysten toimialueet ole päällekkäisiä, on liittohallituksella oltava mahdollisuus olla vahvistamatta liian laajan toimialueen määritteleviä sääntöjä

3 3 (11) 4 JÄSENYYDESTÄ EROAMINEN JA EROTTAMINEN Hallitus hyväksyy ja erottaa jäsenet. Jäsen, joka jättää kehotuksesta huolimatta vuoden ajalta jäsenmaksunsa maksamatta, voidaan katsoa eronneeksi. Jäsen voidaan erottaa, jos se toiminnallaan huomattavasti vahingoittaa liittoa. Erotettu tai eronneeksi katsottu jäsen menettää kaikki oikeutensa liittoon nähden, mutta on velvollinen maksamaan erottamisvuoden jäsenmaksun ja sitä ennen erääntyneet aikaisempien vuosien jäsenmaksunsa. Jos jäsen haluaa erota liitosta, sen on kesäkuun loppuun mennessä ilmoitettava eroamisesta kirjallisesti hallitukselle tai liiton puheenjohtajalle tai ilmoittamalla liittokokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Eroaminen astuu voimaan eroamisilmoitusta lähinnä seuraavan kalenterivuoden alusta. Eroava jäsen on velvollinen maksamaan eroamisvuonna ja sitä ennen erääntyneet jäsenmaksunsa. 6 JÄSENYYDESTÄ EROAMINEN JA EROTTAMINEN Hallitus hyväksyy ja erottaa jäsenet. Jäsen voi erota liitosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai liiton puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisestaan liittokokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Ilmoitus on tehtävä kesäkuun loppuun mennessä. Eroaminen astuu voimaan eroamisilmoitusta lähinnä seuraavan kalenterivuoden alusta. Eroava jäsen on velvollinen maksamaan eroamisvuonna ja sitä ennen erääntyneet jäsenmaksunsa. Jäsen, joka jättää kehotuksesta huolimatta vuoden ajalta jäsenmaksunsa maksamatta, voidaan erottaa. Jäsen voidaan myös erottaa, jos se toiminnallaan huomattavasti vahingoittaa liittoa. Erotettu jäsen menettää kaikki oikeutensa liittoon nähden, mutta on velvollinen maksamaan erottamisvuoden jäsenmaksun ja sitä ennen erääntyneet aikaisempien vuosien jäsenmaksunsa. 4 > 6 - kielellisiä täsmennyksiä sekä momenttien järjestyksen muutos vastaamaan pykälän otsikkoa - eronneeksi katsominen = erottaminen yhdistyslain mukaan

4 4 (11) 5 JÄSENMAKSUT Jäsen on velvollinen maksamaan liitolle vuosittain jäsenmaksun. Jäsen on velvollinen maksamaan liitolle tilavuusjäsenmaksua siltä osin, kuin jäsenyhteisön omilta jäseniltään perimä jäsenmaksu määräytyy tilavuusperusteisesti Jäsen on velvollinen maksamaan liitolle osuuden jäsenen omilta jäseniltään perimistä sopimusjäsenmaksuista, joiden määräytymisperuste ei ole tilavuusjäsenmaksun määräytymisperuste. Liittokokous vahvistaa jäsenmaksuperusteiden yksikköhinnat ja niiden perusteella kultakin jäseneltä kannettavan jäsenmaksun suuruuden. 7 JÄSENMAKSUT Jäsen on velvollinen maksamaan liitolle vuosittain jäsenmaksun. Kiinteistöyhdistyksen jäsenmaksu koostuu seuraavista osista: 1) perusmaksu kiinteistöyhdistyksen jäsenten luvun mukaisesti, ei kuitenkaan kannatusjäsenten osalta. Perusmaksu voidaan päättää eri suuruiseksi kiinteistöyhdistyksen jäsenen tilavuusperusteisen jäsenmaksun perusteena olevan rakennustilavuuden mukaan 2) tilavuusjäsenmaksu 3 momentin mukainen degressio huomioiden siltä osin kuin kiinteistöyhdistyksen omilta jäseniltään perimä jäsenmaksu määräytyy tilavuusperusteisesti 3) vuokranantajamaksu kiinteistöyhdistyksen vuokranantajajäsenten luvun mukaisesti 4) suhteellinen osuus kiinteistöyhdistyksen omilta jäseniltään perimistä muista jäsenmaksuista, ei kuitenkaan kannatusjäsenmaksuista Kiinteistöyhdistyksen jäsenten yhteinen rakennustilavuus otetaan huomioon tilavuusjäsenmaksua määrättäessä degressiivisen asteikon mukaan. Asteikon tilavuusluokkien rajat sekä kustakin tilavuusluokasta huomioonotettavat osuudet päätetään liittokokouksessa. Alueyhdistysten, toimialayhdistysten ja suorajäsenten jäsenmaksun määräytymiseen sovelletaan 2 momentin mukaisia jäsenmaksuosia. Toimialayhdistyksen jäsenmaksu voi määräytyä myös osuutena sen omilta jäseniltään perimien jäsenmaksujen kertymästä päätöstä edeltävänä vuonna. Suorajäsenen jäsenmaksu voi määräytyä myös sen asunto- ja kiinteistöliiketoiminnan liikevaihdon mukaan. Liittokokous vahvistaa jäsenmaksuosien yksikköhinnat kullekin 3 pykälän 2 momentin mukaiselle jäsentyypille erikseen. Liittokokous voi päättää, että jonkin jäsenmaksuosan kohdalla ei oteta huomioon viimeisten yhden tai useamman vuoden aikana liittyneitä jäsenyhdistyksen jäseniä. 6 JÄSENMAKSUN MAKSAMINEN Jäsenen tulee suorittaa jäsenmaksunsa liitolle vuosittain liittokokouksen vahvistamaan ajankohtaan mennessä. Mikäli kaksi tai useampi kiinteistöyhdistys toimii 4 pykälän mukaisesti samalla yhteistoiminta-alueella, hallituksen yhteistoiminta-aluejakoa koskevaa päätöstä seuraavasta vuodesta alkaen tilavuusjäsenmaksu määräytyy näiden osalta yhteistoiminta-alueen mukaan, ja kiinteistöyhdistyksen tilavuusjäsenmaksu on suhteellinen osa yhteistoiminta-alueelle määrätystä tilavuusjäsenmaksusta. Jäsenen tulee suorittaa jäsenmaksunsa liitolle vuosittain liittokokouksen vahvistamaan ajankohtaan mennessä. Jäsenen tulee toimittaa jäsenmaksukannan määräämiseksi tarvittavat tiedot liittoon tammikuun loppuun mennessä. Tietojen tulee perustua edeltävän vuoden viimeisenä päivänä olleeseen tilanteeseen. Jäsenen tulee toimittaa jäsenmaksun määräämiseksi tarvittavat tiedot liittoon tammikuun loppuun mennessä. Tietojen tulee perustua edeltävän vuoden viimeisenä päivänä olleeseen tilanteeseen. 5 ja 6 > 7 - jäsenmaksu- ja degressioperusteiden kirjaaminen ja tarkentaminen sääntöihin on tarpeen - jäsenmaksun maksamiseen liittyvän pykälän 6 voinee liittää 5 :ään

5 5 (11) 7 LIITTOKOKOUS Liiton jäsenet käyttävät liiton ylintä päätösvaltaa liiton kokouksissa, joista käytetään nimitystä varsinainen liittokokous ja ylimääräinen liittokokous. 8 VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Varsinainen liittokokous pidetään joka vuosi kesäkuun loppuun mennessä hallituksen määräämässä paikassa ja määräämänä aikana. 9 YLIMÄÄRÄINEN LIITTOKOKOUS Ylimääräinen liittokokous pidetään, kun liittokokous niin päättää tai kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 liiton äänioikeutetuista jäsenistä pyytää sitä erityisesti ilmoitetun asian käsittelemistä varten. Tämä pyyntö on esitettävä kirjallisesti hallitukselle ja siinä on mainittava, minkä asian käsittelemiseksi kokousta halutaan. Hallituksen on kutsuttava ylimääräinen liittokokous koolle kuuden (6) viikon kuluessa pyynnön esittämisestä. 10 KOKOUSKUTSU Hallituksen on toimitettava kutsu liittokokouksiin kullekin jäsenelle kirjeellä, joka on postitettava vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Jäsenellä on oikeus saada haluamansa asia liittokokouksen käsiteltäväksi, jos se ilmoittaa siitä hallitukselle kirjallisesti yhtä kuukautta ennen liittokokousta niin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 8 LIITTOKOKOUS Liiton jäsenet käyttävät liiton ylintä päätösvaltaa liiton kokouksissa, joista käytetään nimitystä varsinainen liittokokous ja ylimääräinen liittokokous. 9 VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Varsinainen liittokokous pidetään joka vuosi kesäkuun loppuun mennessä hallituksen määräämässä paikassa ja määräämänä aikana. 10 YLIMÄÄRÄINEN LIITTOKOKOUS Ylimääräinen liittokokous pidetään, kun liittokokous niin päättää tai kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kolme (3) kiinteistöyhdistystä tai toimialayhdistystä tai 1/10 liiton äänioikeutetuista jäsenistä pyytää sitä erityisesti ilmoitetun asian käsittelemistä varten. Tämä pyyntö on esitettävä kirjallisesti hallitukselle ja siinä on mainittava, minkä asian käsittelemiseksi kokousta halutaan. Hallituksen on kutsuttava ylimääräinen liittokokous koolle kahden (2) kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä. 11 KOKOUSKUTSU Hallituksen on toimitettava kutsu liittokokoukseen kullekin jäsenelle kirjeellä tai sähköisenä viestinä, joka on lähetettävä vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Jäsenellä on oikeus saada haluamansa asia liittokokouksen käsiteltäväksi, jos se ilmoittaa siitä hallitukselle kirjallisesti kahta (2) kuukautta ennen liittokokousta niin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 7 > 8 - ei tarvetta muutoksille 8 > 9 - ei tarvetta muutoksille 9 > 10 - suorajäsenten mahdollisuuden takia pieni täsmennys muotoiluun - kuuden viikon määräajan pidentäminen kahteen kuukauteen 10 > 11 - kielellinen korjaus - kokouskutsun ja sen liitteiden lähettäminen esim. sähköpostilla tehdään mahdolliseksi - kuukauden määräajan pidentäminen kahteen kuukauteen

6 6 (11) 11 ÄÄNIOIKEUS Liittokokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni ja tämän lisäksi niin monta ääntä kuin sen edellisenä kalenterivuonna liitolle maksamat jäsenmaksut ovat täysiä 1 %:n suuruisia eriä liiton saamista jäsenmaksutuloista pyöristettynä lähimpään suurempaan täyteen prosenttiin. 12 ÄÄNIOIKEUS Liittokokouksessa on kullakin kiinteistöyhdistyksellä ja toimialayhdistyksellä yksi ääni ja tämän lisäksi niin monta ääntä kuin on sen edellisenä kalenterivuonna liitolle maksamien jäsenmaksujen osuus kaikista liiton saamista jäsenmaksuista kerrottuna kahdellasadalla (200) ja pyöristettynä ylöspäin lähimpään kokonaislukuun. Alueyhdistyksellä ei ole äänioikeutta. Suorajäsenellä on niin monta ääntä kuin on sen edellisenä kalenterivuonna liitolle maksamien jäsenmaksujen osuus kaikista liiton saamista jäsenmaksuista kerrottuna kahdellasadalla (200) ja pyöristettynä ylöspäin lähimpään kokonaislukuun. Äänioikeuden edellytyksenä on, että kaikki erääntyneet jäsenmaksut on maksettu edellisen kalenterivuoden aikana. Jäsenellä on oikeus lähettää liittokokoukseen yhtä monta äänioikeutettua edustajaa kuin sillä on ääniä. Kunniapuheenjohtajalla ja tilintarkastajilla on oikeus osallistua liittokokoukseen. Heillä on liittokokouksessa puhevalta, mutta ei äänioikeutta. Äänioikeuden edellytyksenä on, että kaikki edellisinä kalenterivuosina erääntyneet jäsenmaksut on maksettu ennen liittokokousta. Jäsenellä on oikeus lähettää liittokokoukseen yhtä monta äänioikeutettua edustajaa kuin sillä on ääniä. Yksi edustajista käyttää kaikkia jäsenen ääniä, ja valtakirjaan on merkittävä muut jäsenen edustajat sijaantulojärjestyksessä. Kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenillä, tilintarkastajilla, hallituksen jäsenillä, vaalitoimikunnan jäsenillä ja liiton toimihenkilöillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus liittokokouksessa. Liittokokous voi myöntää puhe- tai läsnäolooikeuden myös muille henkilöille. 11 > 12 - täsmennetään tulkinnanvaraista äänioikeuspykälää kiinteistöyhdistysten ja toimialayhdistysten osalta - määritellään suorajäsenten äänioikeus, ja mahdollisten alueyhdistysten äänivallattomuus - täsmennetään jäsenmaksuvelvollisuusmomenttia - täsmennetään valtakirjakäytäntöä vastaamaan vallinnutta käytäntöä - muotoillaan uudelleen PLO:t

7 7 (11) 12 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAT Varsinaisessa liittokokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Esitettävä: 1. tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen, toimintakertomuksen ja tilintarkastajien kertomuksen. Päätettävä: 1. tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapaudesta tilivelvollisille. Vahvistettava: 1. liiton toimintasuunnitelma sekä 2. jäsenmaksuperusteiden yksikköhinnat ja sopimusjäsenmaksujen perusteet ja niiden perusteella kannettavan jäsenmaksun suuruus seuraavaksi kalenterivuodeksi sekä jäsenmaksujen eräpäivät. Määrättävä: 1. liiton puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien sekä valiokuntien, toimikuntien ja jaostojen jäsenten palkkiot, 2. hallituksen jäsenten lukumäärä sekä 3. vaalitoimikunnan jäsenten lukumäärä. Valittava: 1. hallituksen puheenjohtaja ja kolme varapuheenjohtajaa, 2. hallituksen jäsenet erovuoroisten sijaan, 3. vaalitoimikunnan puheenjohtaja 4. vaalitoimikunnan jäsenet sekä 5. kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä. Käsiteltävä: 1. muut kokouskutsussa mainitut asiat. 13 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAT Varsinaisessa liittokokouksessa on: Esitettävä: 1. tilinpäätös sekä tilintarkastuskertomus 2. vuosikertomus Päätettävä: 1. tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapaudesta hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Vahvistettava: (poistettu) 1. 7 pykälän mukaisten jäsenmaksuosien yksikköhinnat ja alennukset seuraavaksi kalenterivuodeksi sekä jäsenmaksujen eräpäivät. Määrättävä: 1. liiton puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien sekä valiokuntien, toimikuntien ja jaostojen jäsenten palkkiot, 2. hallituksen jäsenten lukumäärä sekä 3. vaalitoimikunnan jäsenten lukumäärä. Valittava: 1. hallituksen puheenjohtaja sekä vähintään yksi ja enintään kolme varapuheenjohtajaa, 2. hallituksen jäsenet erovuoroisten sijaan, 3. vaalitoimikunnan puheenjohtaja 4. vaalitoimikunnan jäsenet sekä 5. yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja tarvittaessa heille varatilintarkastajat Käsiteltävä: 1. muut kokouskutsussa mainitut asiat. 12 > 13 - toimintasuunnitelman vahvistaminen siirretään hallituksen tehtäväksi - varapuheenjohtajien määrään joustavuutta - tilintarkastajien määrään joustavuutta - termien täsmentämistä

8 8 (11) 13 HALLITUS Liiton asioita hoitaa hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan ja kolmen varapuheenjohtajan lisäksi vähintään 16 ja enintään 25 muuta jäsentä. Hallituksen puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia kutsutaan liiton puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajiksi. 14 HALLITUS Liiton asioita hoitaa hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, vähintään yksi ja enintään kolme varapuheenjohtajaa ja sen lisäksi vähintään 10 ja enintään 20 muuta jäsentä. Hallituksen puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia kutsutaan liiton puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajiksi. Hallituksen jäsenten tulee edustaa tasapuolisessa suhteessa 3 pykälän mukaisia jäsenryhmiä sekä 4 pykälän mukaisia yhteistoiminta-alueita. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien toimikausi on yksi vuosi ja se päättyy vaalia seuraavan varsinaisen liittokokouksen päättyessä. Muiden jäsenten toimikausi on kaksi vuotta ja se päättyy vaalia seuraavan toisen varsinaisen liittokokouksen päättyessä. Puolet jäsenistä on vuosittain erovuorossa. Ensimmäisellä kerralla ratkaistaan erovuorossa olevat arvalla. Henkilöä ei voida valita hallituksen jäseneksi, jos hän täyttää 67 vuotta ennen uuden toimikauden alkua. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on läsnä kokouksessa. Puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle. Päätökset hallituksessa tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien toimikausi on yksi vuosi ja se päättyy vaalia seuraavan varsinaisen liittokokouksen päättyessä. Muiden jäsenten toimikausi on kaksi vuotta ja se päättyy vaalia seuraavan toisen varsinaisen liittokokouksen päättyessä. Henkilöä ei voida valita hallituksen jäseneksi, jos hän täyttää 68 vuotta ennen uuden toimikauden alkua. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on läsnä kokouksessa. Puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle. Päätökset hallituksessa tehdään ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. 13 > 14 - hallituksen koon pienentäminen - määritellään sääntöihin, että hallituksen jäsenten valinnasta huomioidaan alueellinen tasapuolisuus, pitäisikö vielä määritellä, että suhteessa maksettuihin jäsenmaksuihin? - pitäisikö jäsenen yläikärajassa ottaa huomioon yleisen eläkeiän muuttuminen? - muuten kielellistä täsmentämistä

9 9 (11) 14 HALLITUKSEN TEHTÄVÄT Hallituksen tehtävänä on: 1. johtaa liiton toimintaa sääntöjen ja liittokokousten päätösten mukaisesti, 2. liiton edustaminen, 3. valmistella liittokokousten käsiteltäväksi tulevat asiat sekä asiat, joita liiton jäsenet sille esittävät, 4. laatia tilinpäätös ja toimintakertomus kalenterivuosittain, 5. laatia toimintasuunnitelmaehdotus sekä ehdotukset jäsenmaksuperusteiden yksikköhinnoiksi ja sopimusjäsenmaksujen perusteiksi kalenterivuosittain, 6. kutsua koolle liittokokous, 7. panna täytäntöön liittokokouksen päätökset, 8. ottaa toimitusjohtaja ja muut liiton johtavat toimihenkilöt sekä vahvistaa heidän tehtävänsä ja palkkansa, 9. palkita liiton toiminnassa ansioituneet henkilöt liiton ansiomerkillä, 10. asettaa liiton työvaliokunta, 11. asettaa toiminnan edellyttämät jaostot vuosittain valmistelemaan hallituksen niille antamia tehtäviä, 12. hyväksyä ja erottaa liiton jäsenet sekä 13. tehdä esitys liittokokoukselle liiton kunniapuheenjohtajista. 15 TYÖVALIOKUNTA Työvaliokunnan tehtävänä on valmistella hallitukselle esitettävät asiat sekä tehdä hallituksen määräämät tehtävät. Työvaliokuntaan kuuluu liiton puheenjohtaja puheenjohtajana ja varapuheenjohtajat sekä enintään viisi muuta hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä. Työvaliokunta kokoontuu liiton puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Työvaliokunta on päätösvaltainen, kun puolet työvaliokunnan jäsenistä, joista yhden tulee olla puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, on paikalla. 15 HALLITUKSEN TEHTÄVÄT Hallituksen tehtävänä on: 1. johtaa liiton toimintaa sääntöjen ja liittokokousten päätösten mukaisesti, 2. edustaa liittoa, 3. valmistella liittokokousten käsiteltäväksi tulevat asiat sekä asiat, joita liiton jäsenet sille esittävät, 4. laatia tilinpäätös ja vuosikertomus kalenterivuosittain, 4 a. laatia toimintasuunnitelma 5. laatia ehdotukset jäsenmaksuperusteiden yksikköhinnoiksi ja alennuksiksi kalenterivuosittain, 6. kutsua koolle liittokokous, 7. panna täytäntöön liittokokouksen päätökset, 8. ottaa toimitusjohtaja ja vahvistaa hänen tehtävänsä ja palkkansa, 8 a. hyväksyä liiton merkkiohjesääntö 9. palkita kiinteistöalalla ansioituneet henkilöt liiton ansiomerkillä tai mitalilla, 10. asettaa liiton työvaliokunta sekä muut tarvittavat valiokunnat, toimikunnat ja työryhmät, 11. asettaa toiminnan edellyttämät jaostot vuosittain valmistelemaan hallituksen niille antamia tehtäviä, 12. hyväksyä ja erottaa liiton jäsenet sekä 13. tehdä esitys liittokokoukselle liiton kunniapuheenjohtajista ja kunniajäsenistä. 16 TYÖVALIOKUNTA Työvaliokunta valmistelee hallitukselle esitettävät asiat sekä hoitaa hallituksen sille antamia tehtäviä. Työvaliokuntaan kuuluu liiton puheenjohtaja puheenjohtajana ja varapuheenjohtajat sekä enintään viisi muuta hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä. Työvaliokunta kokoontuu liiton puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Työvaliokunta on päätösvaltainen, kun vähintään puolet työvaliokunnan jäsenistä, joista yhden tulee olla puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, on paikalla. 14 > 15 - kielellistä täsmentämistä ja synkronointia 12 :ään - toimintasuunnitelma hallituksen päätettäväksi asiaksi - poistetaan hallitukselta muiden toimihenkilöiden kuin toimitusjohtajan palkkaus - kunniajäsenistä esitys liittokokoukselle 15 > 16 - stilistiikkaa

10 10 (11) 16 VAALITOIMIKUNTA Varsinaisessa liittokokouksessa valitaan vuosittain vaalitoimikunta, joka tekee esityksen seuraavan varsinaisen liittokokouksen henkilövalinnoista. Vaalitoimikuntaan, jonka tulee tasapuolisesti edustaa koko jäsenkenttää, valitaan puheenjohtajan lisäksi vähintään kolme ja enintään kahdeksan jäsentä. Varsinainen liittokokous valitsee vaalitoimikunnan puheenjohtajan. 17 NIMENKIRJOITUS Liiton nimen kirjoittavat liiton puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin ja liiton varapuheenjohtajat kaksi yhdessä tai joku heistä hallituksen määräämän toimihenkilön kanssa. 18 TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS Liiton tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään maaliskuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kuukauden kuluessa tilinpäätösasiakirjojen saamisesta lukien. Tilintarkastajien toimikausi on kalenterivuosi, ja toimikausi alkaa valintaa seuraavan kalenterivuoden alusta. 17 VAALITOIMIKUNTA Varsinaisessa liittokokouksessa valitaan vuosittain vaalitoimikunta, joka tekee esityksen seuraavassa varsinaisessa liittokokouksessa valittavista liiton puheenjohtajasta, varapuheenjohtajista, hallituksen jäsenistä sekä tilintarkastajista. Vaalitoimikuntaan, jonka tulee tasapuolisesti edustaa koko jäsenkenttää, valitaan puheenjohtajan lisäksi vähintään kolme ja enintään kahdeksan jäsentä. Varsinainen liittokokous valitsee vaalitoimikunnan puheenjohtajan. Puheenjohtajan ollessa estynyt osallistumaan kokoukseen, vaalitoimikunta valitsee keskuudestaan kokouksen puheenjohtajan. 18 NIMENKIRJOITUS Liiton nimen kirjoittavat liiton puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin ja liiton varapuheenjohtajat kaksi yhdessä tai joku heistä hallituksen määräämän toimihenkilön kanssa. 19 TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS Liiton tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös ja vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään maaliskuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien tulee antaa tilintarkastuskertomus hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen varsinaista liittokokousta. Tilintarkastajien toimikausi on kalenterivuosi, ja toimikausi alkaa valintaa seuraavan kalenterivuoden alusta. 16 > 17 - vaalitoimikunnan varapuheenjohtajan valinta 17 > 18 - ei muutoksia 18 > 19 - termit tilintarkastuslain mukaisesti

11 11 (11) 19 SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA LIITON PURKAMINEN Näitä sääntöjä voidaan muuttaa liittokokouksen päätöksellä, jos vähintään 3/4 annetuista äänistä kannattaa muutosta kokouksessa. Liitto voidaan purkaa kahden vähintään kuukauden väliajoin pidetyn liittokokouksen päätöksellä, jota vähintään 3/4 annetuista äänistä kannattaa. Jos liitto purkautuu, sen varat on käytettävä kiinteistöalan etuja ajaviin tarkoituksiin sillä tavoin kuin liiton viimeinen purkamisesta päättävä liittokokous määrää. Jos liitto lakkautetaan, luovutetaan sen varat Kiinteistöalan Koulutussäätiölle. 20 SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA LIITON PURKAMINEN Näitä sääntöjä voidaan muuttaa liittokokouksen päätöksellä, jos vähintään 3/4 annetuista äänistä kannattaa muutosta. Liitto voidaan purkaa kahden vähintään kuukauden väliajoin pidetyn liittokokouksen päätöksillä, joita vähintään 3/4 annetuista äänistä kummassakin liittokokouksessa kannattaa. Jos liitto purkautuu, sen varat on käytettävä kiinteistöalan etuja ajaviin tarkoituksiin sillä tavoin kuin liiton viimeinen purkamisesta päättävä liittokokous määrää. Jos liitto lakkautetaan, luovutetaan sen varat Kiinteistöalan Koulutussäätiölle. 19 > 20 - kielellistä stilistiikkaa 21 (SIIRTYMÄSÄÄNNÖS mahdollinen uusi pykälä) - ei vaikuta tarvittavan

1 (8) Säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA

1 (8) Säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA Säännöt 1 (8) 19.4.2008 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 3 JÄSENET Yhdistyksen nimi on Suomen Kiinteistöliitto ry, ruotsiksi Finlands Fastighetsförbund rf. Epävirallinen englanninkielinen

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIITTO PÄIJÄT-HÄME RY:N SÄÄNNÖT

KIINTEISTÖLIITTO PÄIJÄT-HÄME RY:N SÄÄNNÖT 29.08.2013 1( 6) KIINTEISTÖLIITTO PÄIJÄT-HÄME RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Päijät-Häme ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistyksen

Lisätiedot

KIINTEISTOÄ LIITTO PAÄ IJAÄT-HAÄ ME RY

KIINTEISTOÄ LIITTO PAÄ IJAÄT-HAÄ ME RY Hyväksytty yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa 1. käsittelyssä 18.10.2012 1( 6) KIINTEISTOÄ LIITTO PAÄ IJAÄT-HAÄ ME RY 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Päijät-Häme ry. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Etelä-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt

Etelä-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Etelä-Savon Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kiinteistöyhdistys. Kiinteistöyhdistyksen kotipaikka on Mikkelin kaupunki

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kiinteistöyhdistys.

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kiinteistöyhdistys. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kiinteistöyhdistys. Kiinteistöyhdistyksen kotipaikka on Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Yhdistys voi kuulua jäsenenä kiinteistöalan valtakunnallisiin keskusjärjestöihin.

Yhdistys voi kuulua jäsenenä kiinteistöalan valtakunnallisiin keskusjärjestöihin. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Kanta-Häme. Siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeenlinna ja toimialue on Kanta-Hämeen maakunta.

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki. Yhdistys voi kuulua jäsenenä erilaisiin toimialansa järjestöihin. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Kiinteistöyhdistys r.y. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toiminta-alueena Varsinais-Suomi.

Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Kiinteistöyhdistys r.y. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toiminta-alueena Varsinais-Suomi. Varsinais-Suomen Kiinteistöyhdistys r.y.:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Kiinteistöyhdistys r.y. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toiminta-alueena Varsinais-Suomi.

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Keski-Suomen maakunta.

Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Keski-Suomen maakunta. KESKI-SUOMEN KIINTEISTÖYHDISTYS ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Keski-Suomen maakunta.

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 14.11.2011. 1 Nimi ja kotipaikka

Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 14.11.2011. 1 Nimi ja kotipaikka 1/6 Säännöt Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 14.11.2011 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry. Delegationen för stiftelser och fonder rf. Yhdistys on

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5

GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5 GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5 Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on GBC Suomi ry, epävirallinen lyhenne FIGBC ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT 21.3.2014

HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT 21.3.2014 HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT 21.3.2014 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hirsitaloteollisuus r.y. ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on GBC Suomi ry, epävirallinen lyhenne FIGBC ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen ruotsinkielinen nimi on GBC Finland rf ja epävirallinen

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. KARJALAN SIVISTYSSEURA ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen Pianoseura ry, ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1/5 OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun Lipottaret ry ja sen kotipaikka on Oulu 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ensi- ja turvakotien liitto ry., ruotsiksi Förbundet för mödra

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Autismi- ja Aspergerliitto ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Autismi- ja Aspergerliitto ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Autismi- ja Aspergerliitto ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Autismi- ja Aspergerliitto ry, ruotsiksi Autism- och Aspergerforbundet rf, ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. SÄÄNNÖT HÄMEEN LASKUVARJOURHEILIJAT RY ASIKKALA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

Suunnistusliiton säännöt

Suunnistusliiton säännöt Suunnistusliiton säännöt SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO ry Suomen Suunnistusliiton säännöt (Rekisteröity 19.9.2008) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Suunnistusliitto ry. ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry SÄÄNTÖEHDOTUS 2019

Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry SÄÄNTÖEHDOTUS 2019 Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry SÄÄNTÖEHDOTUS 2019 Vuosikokoukselle 26.3.2019 ehdotettavat säännöt Ehdotus sisältää muutaman keskusteltavan kohdan. Sääntöjen vertailu ja perustelut toisessa dokumentissa.

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot