Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella
|
|
- Anja Juusonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tutkintaselostus C 1/2000 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta tai vahingonkorvausvelvollisuutta. Tutkintaselostuksen käyttämistä muuhun tarkoitukseen kuin turvallisuuden parantamiseen on vältettävä.
2
3 C 1/2000 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella TIIVISTELMÄ Keskiviikkona suistui säiliövaunu kiskoilta Tampereen varikon tasoristeyksessä. Vaunun ensimmäinen teli suistui kiskoilta. Onnettomuus ei aiheuttanut kalustovaurioita ja vaunu pysyi pystyssä, eikä vuotoja havaittu. Onnettomuuden syy oli se, että tasoristeys oli vesisateen, pakkasen puolella olleen sään ja autoliikenteen jäljiltä erittäin jäinen. Kiskot olivat jään alla ja vaunun pyörät nousivat jään päälle aiheuttaen suistumisen. Vastaavanlaisten onnettomuuksien välttämiseksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että kyseisen tasoristeyksen kunto käydään tarkastamassa ennen vaunujen siirtoa purkupaikalle. SUMMARY TANK WAGON DERAILING ON DEPOT TRACK IN TAMPERE, ON 16 FEBRUARY, 2000 On Wednesday 16 February 2000, a tank wagon derailed in a level crossing on Tampere Depot yard. The front bogie of the wagon - as seen in its running direction - derailed. No damage to the rolling stock was discovered as a result of the incident; the wagon remained in an upright position with no leaks detected therein. The incident was caused by the level crossing being covered by thick ice as a result of rain water having frozen thereon and road vehicles having travelled on the ice and packed it. The rails were in fact in the ice layer and the wheels of the wagon in question rose on the ice and thereby caused the derailment of the bogie. In order to prevent corresponding incidents in the future, the Accident Investigation Board of Finland recommends that the condition of the level crossing always be checked prior to the transfer of wagons to their unloading site. I
4 C 1/2000 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... I SUMMARY... I 1 ONNETTOMUUS Yleiskuvaus Tapahtumien kulku ONNETTOMUUDEN TUTKINTA TAPAHTUMAOLOSUHTEET Kalusto Ratalaitteet Turvalaitteet Määräykset ja ohjeet Olosuhteet Henkilöstö VAURIOT JA VAHINGOT Henkilövahingot Kalusto- ja laitevauriot PELASTUSTOIMET ONNETTOMUUDEN SYYT SUOSITUKSET... 3 LIITTEET Liite 1. Lausunnot LÄHDELIITTEET KUVALIITE II
5 C 1/2000 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella ONNETTOMUUS 1.1 Yleiskuvaus Tampereen varikon tasoristeyksessä suistui kiskoilta dieselöljykuormassa olleen säiliövaunun ensimmäinen teli. Vaunu pysyi pystyssä eikä vuotanut. Onnettomuus ei aiheuttanut kalusto- eikä henkilövahinkoja. 1.2 Tapahtumien kulku Keskiviikkona aamupäivällä oli veturin, vaihtotyöjohtajan ja junamiehen muodostama työryhmä tekemässä vaihtotöitä Tampereen ratapihalla. Vaihtotyöveturi kytkettiin viiteen kuormassa olevaan säiliövaunuun Tampereen Viinikan ratapihan raiteella 227. Veturin ja vaunujen välinen jarrujohto kytkettiin ja vaunujen jarrut tarkastettiin. Vaihtotyöveturi veti vaunut raiteelta 227 Tampereen Perkiön ratapihan vetoraiteelle 890. Sieltä vaihtotyöyksikkö työnsi vaunut raiteen 880 kautta raiteelle 880A. Vaihtotyönjohtaja ja junamies olivat ensimmäisen vaunun päädyssä ohjaamassa vaihtotyöliikettä. Raiteella 880A on tasoristeys ennen dieselöljyvaunujen purkupaikkaa. Vaihtotyöyksikön työntäessä vaunuja hiljaisella nopeudella ensimmäisen säiliövaunun ensimmäisen telin pyörät nousivat tasoristeyksessä jään päälle ja suistuivat kiskoilta. Tällöin vaihtotyönjohtaja antoi radiopuhelimella seis -opasteen. Myös veturinkuljettaja näki vaunun suistumisen ja pysäytti vaihtotyöyksikön. Tasoristeys oli raiteen 880A kohdalta erittäin jäinen. Vaunu pysyi pystyssä, eikä siihen tullut vuotoja. Vaihtotyöyksikkö yritti vetää vaunua takaisin kiskoille, mutta ei onnistunut. Suistuminen tapahtui kello ja Onnettomuustutkintakeskus antoi luvan raivaustöihin kello ONNETTOMUUDEN TUTKINTA Onnettomuustutkintakeskus päätti käynnistää onnettomuuden johdosta virkamiestutkinnan. Tutkijana on toiminut erikoistutkija Reijo Mynttinen. 1
6 C 1/2000 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella TAPAHTUMAOLOSUHTEET 3.1 Kalusto Vaihtotyöyksikössä oli Dr14-dieselveturi ja viisi dieselöljykuormassa ollutta säiliövaunua. Vaihtotyöyksikön kokonaispituus oli 79 metriä ja -paino 447 tonnia. Vaihtotyöyksikön vaunuissa oli ilmajarrut kytkettynä. ¼ Soek BSo BSo Soek BSoek Dr Soek = 4-akselinen lämpöeristetty säiliövaunu öljytuotteiden kuljetukseen BSo = 4-akselinen säiliövaunu dieselpolttonesteen kuljetukseen, omatarvevaunu BSoek = 4-akselinen lämpöeristetty säiliövaunu öljytuotteiden kuljetukseen, omatarvevaunu Dr14 = dieselveturi ¼ = liikesuunta Liikkuvassa kalustossa ei havaittu sellaisia vikoja tai puutteita, jotka olisivat voineet aiheuttaa onnettomuuden. 3.2 Ratalaitteet Onnettomuus tapahtui Tampereen varikon raiteella 880A. Raiteiden kunnossapidosta vastaa Tampereen rata-alue lumityöohjelman mukaisesti. Raiteen 880A kiskot oli puhdistettu tasoristeyksessä lumesta ja jäästä kaksi viikkoa aikaisemmin, eikä raiteella oltu liikennöity sen jälkeen. Tasoristeyksen yli kulkee autoliikennettä koko ajan. Kiskojen päällä oli paksu kerros jäätä ja sen päällä oli muutama senttimetri lunta. 3.3 Turvalaitteet Turvalaitteilla ei ollut vaikutusta onnettomuuteen. 3.4 Määräykset ja ohjeet Vaihtotyötä koskevat määräykset on annettu Junaturvallisuussäännön (Jt) kohdassa V. Vaihtotyöyksikkö noudatti ko. ohjetta. Tampereen varikon raiteiden kunnossapidosta vastaa Tampereen rata-alueen Tampereen toimintayksikkö. Kunnossapidosta on tehty lumityöohje talvikaudelle Siinä ei ole erikseen mainintaa varikon tasoristeyksen kunnossapidosta. 3.5 Olosuhteet Sää oli pilvinen ja satoi hieman lunta. Lämpötila oli 1 C. 2
7 C 1/2000 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella Henkilöstö Kaikilla tapahtumaan liittyvillä henkilöillä oli määräykset täyttävä koulutus ja riittävä kokemus tehtäväänsä. 4 VAURIOT JA VAHINGOT 4.1 Henkilövahingot Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja. 4.2 Kalusto- ja laitevauriot Onnettomuus ei aiheuttanut kalusto- eikä laitevaurioita. 5 PELASTUSTOIMET Tampereen varikon raivauspäällikkö tarkasti ettei säiliössä ollut vuotoa. Onnettomuustutkintakeskus antoi luvan raivaustöihin kello ONNETTOMUUDEN SYYT Onnettomuuden syy oli se, että raiteen 880A tasoristeyksen kunnossapidosta ei oltu huolehdittu riittävästi. Säiliövaunun ensimmäisen telin pyörät nousivat tasoristeyksessä olleen jään päälle ja suistuivat kiskoilta. Raidetta 880A ei oltu liikennöity yli kahteen viikkoon ja se oli viimeksi puhdistettu kaksi viikkoa aikaisemmin. Jäätä oli kiskon päällä noin 4 cm. 7 SUOSITUKSET S152 Tasoristeyksen kunnon tarkastaminen Tasoristeyksen kunto tulisi tarkastaa ennen vaunujen tuontia raiteelle 880A. [C1/2000R/S152] Ratahallintokeskus ja VR-Yhtymä Oy ovat antaneet suosituksesta lausuntonsa. VR- Yhtymä Oy:n lausunto on otettu suosituksessa huomioon. Ratahallintokeskuksen poikkeavat ja täydentävät näkemykset ovat liitteessä 1. Lausunnot ovat täydellisinä lähdeliitteessä 6. 3
8 Liite 1/1 LAUSUNNOT Ratahallintokeskuksen poikkeavat ja täydentävät näkemykset suositukseen: "Tampereella sattuneesta onnettomuudesta tehdyn tutkintaselostuksen C1/2000R luonnokseen sisältyvän suosituksen johdosta haluan todeta, että käytännössä ei ole järkevää toimintaa jättää harvoin liikennöidyn raiteen lumen ja jään poistoa yksin lumitöistä vastaavan huoleksi, vaan raiteella liikennöivällä tulee olla myös vastuu tilanteen tarkistamisesta. Suositusta voisi hieman yleistää koskemaan muitakin vastaavia paikkoja ja korostaa sitä, että viimekädessä se yksikkö, joka raiteelle menee vastaa liikkumisen turvallisuudesta."
9 LÄHDELIITTEET Seuraavat lähdeliitteet on taltioituna Onnettomuustutkintakeskuksessa: 1. Päätös tutkinnan aloittamisesta C 1/2000 R, Veturin (Dr14 nro 1866) nopeusmittarin piirturin tulostus 3. Tampereen rata-alueen lumityöohjelma talvikaudeksi Päivystyskanavan puherekisterinauhan purku 5. Raiteen 880 vaunuluettelo 6. Lausunnot tutkintaselostusluonnoksesta: Ratahallintokeskuksen lausunto 650/63/00, VR-Yhtymä Oy:n lausunto Y 5/021/00,
10
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Haminan ratapihalla
Tutkintaselostus C 6/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Haminan ratapihalla 7.8.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Hyvinkään ja Jokelan välillä
Tutkintaselostus C 6/1998R Vaaratilanne junaliikenteessä Hyvinkään ja Jokelan välillä 24.4.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa
Tutkintaselostus C 14/1999 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa 19.9.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kolmen säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa
Tutkintaselostus C 1/2003 R Kolmen säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa 3.1.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Lappeenrannassa
Tutkintaselostus C 12/1999 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Lappeenrannassa 12.8.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Akonniemen satamaraiteella Varkaudessa 29.10.1996
Tutkintaselostus C 14/1996 R Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Akonniemen satamaraiteella Varkaudessa 29.10.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Naarajärvellä
Tutkintaselostus C 24/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla
Tutkintaselostus C 1/1997 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 16.1.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Kahden työntekijän loukkaantuminen vaihtotyössä Jyväskylässä 15.10.1997
Tutkintaselostus C 35/1997 R Kahden työntekijän loukkaantuminen vaihtotyössä Jyväskylässä 15.10.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaihtotyöyksikön törmääminen kuormassa oleviin VAKvaunuihin Haminan satamassa 20.8.2002
Tutkintaselostus C 7/2002 R Vaihtotyöyksikön törmääminen kuormassa oleviin VAKvaunuihin Haminan satamassa 20.8.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Lielahdessa 10.9.1998
Tutkintaselostus C 14/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaihtotyöveturin työntämän vaunuryhmän törmääminen tavarajunan kylkeen Kouvolassa
Tutkintaselostus C 4/1998 R Vaihtotyöveturin työntämän vaunuryhmän törmääminen tavarajunan kylkeen Kouvolassa 28.2.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Kokkolassa
Tutkintaselostus C 2/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Kokkolassa 6.3.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Veturien yhteentörmäys Kotkassa Mussalon ratapihalla
Tutkintaselostus C 1/1996 R Veturien yhteentörmäys Kotkassa Mussalon ratapihalla 5.3.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Itsestään liikkeelle lähteneiden tavaravaunujen aiheuttama vaaratilanne Saunakalliossa 25.2.1998
Tutkintaselostus C 3/1998 R Itsestään liikkeelle lähteneiden tavaravaunujen aiheuttama vaaratilanne Saunakalliossa 25.2.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Lauritsalassa 7.11.1997
Tutkintaselostus C 37/1997 R Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Lauritsalassa 7.11.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Säiliövaunujen suistuminen Sköldvikissä
Tutkintaselostus C 17/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Sköldvikissä 18.3.1997
Tutkintaselostus C 10/1997 R Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Sköldvikissä 18.3.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Rauhassa
Tutkintaselostus C 3/2001 R Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Rauhassa 26.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 28.8.2000
Tutkintaselostus C 7/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 28.8.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Kokkolassa 12.5.2004
Tutkintaselostus C 5/2004 R Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Kokkolassa 12.5.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Henkilöjunan ja traktorikaivurin törmäysvaara Helsingin ratapihalla 31.5.2001
Tutkintaselostus C 6/2001 R Henkilöjunan ja traktorikaivurin törmäysvaara Helsingin ratapihalla 31.5.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Porissa
Tutkintaselostus C 36/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Vilppulassa 26.4.1998
Tutkintaselostus C 7/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Työntekijän loukkaantuminen Kemissä 28.4.1997
Tutkintaselostus C 16/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Työvaunun suistuminen kiskoilta Saunakalliossa
Tutkintaselostus C 29/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne sillanmaalaustyömaalla Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 31/1997 R Vaaratilanne sillanmaalaustyömaalla Hämeenlinnassa 28.8.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junan ohjautuminen väärälle raiteelle Imatralla
Tutkintaselostus C 5/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Työntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 11.1.2001
Tutkintaselostus C 2/2001 R Työntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 11.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Tampereen laskumäessä
Tutkintaselostus C 9/2000 R Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Tampereen laskumäessä 1.12.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Säiliövaunujen suistuminen Sköldvikissä
Tutkintaselostus C 3/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Veturilla työnnettyjen dieselöljyvaunujen törmääminen butaanivaunuun
Tutkintaselostus C 10/2002 R Veturilla työnnettyjen dieselöljyvaunujen törmääminen butaanivaunuun Sköldvikissä 1.10.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Tavarajunan törmäys tyhjiin tavaravaunuihin Ylämyllyn liikennepaikalla
Tutkintaselostus C 17/1996 R Tavarajunan törmäys tyhjiin tavaravaunuihin Ylämyllyn liikennepaikalla 2.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Matkustajavaunun suistuminen kiskoilta Kemin asemalla 7.2.2003
Tutkintaselostus C 2/2003 R Matkustajavaunun suistuminen kiskoilta Kemin asemalla 7.2.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaihtotyöyksikön törmääminen VAK-vaunuihin Kemin ratapihalla
Tutkintaselostus C 10/2003 R Vaihtotyöyksikön törmääminen VAK-vaunuihin Kemin ratapihalla 14.11.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Kontiomäen asemalla 29.4.1996
Tutkintaselostus C 3/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Kontiomäen asemalla 29.4.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Vaaratilanne junaliikenteessä Kirkkonummen ja Masalan asemien välillä 21.3.1996
Tutkintaselostus C 2/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Kirkkonummen ja Masalan asemien välillä 21.3.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne
Tutkintaselostus C 8/1999 R Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 23.6.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Riihimäellä
Tutkintaselostus C 9/2001 R Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Riihimäellä 31.7.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junamiehen kuolemaan johtanut tapaturma vaihtotyössä Veitsiluodon teollisuusratapihalla Kemissä 30.9.1996
Tutkintaselostus C 11/1996 R Junamiehen kuolemaan johtanut tapaturma vaihtotyössä Veitsiluodon teollisuusratapihalla Kemissä 30.9.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien
Yhdeksän puutavaralastissa olleen tavaravaunun suistuminen Rantasalmella
Tutkintaselostus C 9/2003 R Yhdeksän puutavaralastissa olleen tavaravaunun suistuminen Rantasalmella 31.7.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Vaihtotyöyksikön ja kuorma-auton yhteentörmäys tasoristeyksessä Sörnäisissä 15.12.2006
Tutkintaselostus C4/2006R Vaihtotyöyksikön ja kuorma-auton yhteentörmäys tasoristeyksessä Sörnäisissä 15.12.2006 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Tavarajunan veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Koskenkorvan liikennepaikalla
Tutkintaselostus C 3/2003 R Tavarajunan veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Koskenkorvan liikennepaikalla 30.3.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Kolmen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Huutokoskella
Tutkintaselostus C 5/2002 R Kolmen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Huutokoskella 31.5.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Oulussa 21.5.1998
Tutkintaselostus C 10/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Yksityisen päivystäjän törmääminen lähtevään tavarajunaan Kouvolan ratapihalla 6.6.2002
Tutkintaselostus C 6/2002 R Yksityisen päivystäjän törmääminen lähtevään tavarajunaan Kouvolan ratapihalla 6.6.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Kemissä
Tutkintaselostus C 23/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Viinijärvellä
Tutkintaselostus C 27/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Johdonvetojunan törmääminen sähkörataportaaliin Hämeenlinnassa 27.8.1997
Tutkintaselostus C 30/1997 R Johdonvetojunan törmääminen sähkörataportaaliin Hämeenlinnassa 27.8.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kemikaalivaunun suistuminen raiteilta Helsingin Länsisatamassa
Tutkintaselostus C 13/1998 R Kemikaalivaunun suistuminen raiteilta Helsingin Länsisatamassa 5.9.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaihtotyöyksikön viiden vaunun suistuminen Turun Heikkilän ratapihalla 8.2.2008
Tutkintaselostus C1/2008R Vaihtotyöyksikön viiden vaunun suistuminen Turun Heikkilän ratapihalla 8.2.2008 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä
Tutkintaselostus C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä 20.5.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Ratatyöyksikön ajo raidepuskimen läpi ja suistuminen kiskoilta Ylöjärvellä 8.11.1996
Tutkintaselostus C 20/1996 R Ratatyöyksikön ajo raidepuskimen läpi ja suistuminen kiskoilta Ylöjärvellä 8.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Koeajojunan ja tavarajunan yhteentörmäys Hyvinkäällä 19.2.1997
Tutkintaselostus C 7/1997 R Koeajojunan ja tavarajunan yhteentörmäys Hyvinkäällä 19.2.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Säiliövaunujen putoaminen kiskoilta Turussa 31.5.1996
Tutkintaselostus C 5/1996 R Säiliövaunujen putoaminen kiskoilta Turussa 31.5.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei
Pölkkyjen kuljetusyksikön törmääminen raiteenvaihtoyksikköön
Tutkintaselostus C 5/2000 R Pölkkyjen kuljetusyksikön törmääminen raiteenvaihtoyksikköön Olhavassa 3.7.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Vaaratilanne junaliikenteessä Järvelässä
Tutkintaselostus C 18/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen kiskoilta Parikkalassa
Raportti alustavasta tutkinnasta R2014-E1 Tavarajunan kahden vaunun suistuminen kiskoilta Parikkalassa 10.1.2014 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien
Lähtevän tavarajunan ensimmäisen vaunun ensimmäisen telin suistuminen Siilinjärvellä
Raportti alustavasta tutkinnasta Lähtevän tavarajunan ensimmäisen vaunun ensimmäisen telin suistuminen Siilinjärvellä 17.9.2013 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden
Kaivinkoneiden yhteentörmäys Vihannin ja Tuomiojan välillä
Tutkintaselostus C 5/2001 R Kaivinkoneiden yhteentörmäys Vihannin ja Tuomiojan välillä 7.5.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Raideopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla
Tutkintaselostus C 9/1999 R Raideopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 15.7.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Kahden ratakuorma-auton yhteentörmäys Vesangalla
Tutkintaselostus C 11/1998 R Kahden ratakuorma-auton yhteentörmäys Vesangalla 23.6.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Viiden puutavaravaunun suistuminen Saaren liikennepaikalla
Tutkintaselostus C 4/2000 R Viiden puutavaravaunun suistuminen Saaren liikennepaikalla 29.6.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junasuorittajan loukkaantuminen vaihtotyössä Enossa 17.8.2001
Tutkintaselostus C 8/2001 R Junasuorittajan loukkaantuminen vaihtotyössä Enossa 17.8.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen Riihimäen tavararatapihalla 28.1.2016
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen Riihimäen tavararatapihalla 28.1.2016 Raportti alustavasta tutkinnasta: R2016-E1 ALKUSANAT Raportissa on kuvattu lyhyesti onnettomuuteen johtaneet tapahtumat sekä
Tavarajunan suistuminen kiskoilta Jalasjärvellä 19.2.1999
Tutkintaselostus C 2/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Neljän venäläisen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Jyväskylän ratapihalla 14.5.2003
Tutkintaselostus C 4/2003 R Neljän venäläisen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Jyväskylän ratapihalla 14.5.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Leppävaarassa
Tutkintaselostus C 13/1997 R Vaaratilanne junaliikenteessä Leppävaarassa 4.4.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei
Tavarajunan vaunujen suistuminen kiskoilta Pieksämäen ratapihalla
Tutkintaselostus C 4/2004 R Tavarajunan vaunujen suistuminen kiskoilta Pieksämäen ratapihalla 11.5.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavarajunan törmäys toisen tavarajunan perään Kontiomäen asemalla
Tutkintaselostus C 19/1996 R Tavarajunan törmäys toisen tavarajunan perään Kontiomäen asemalla 8.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Onnettomuudet ja vaaratilanteet vaarallisten aineiden kuljetuksissa rautateillä. Liikenteen analyysit Suppea analyysi Ville Vainiomäki
Onnettomuudet ja vaaratilanteet vaarallisten aineiden kuljetuksissa rautateillä Liikenteen analyysit Suppea analyysi Ville Vainiomäki Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafi Publications 2/2014 Sisällysluettelo
Vaaratilanne junaliikenteessä Oulussa
Tutkintaselostus C /1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Säkäniemellä 3.7.1998
Tutkintaselostus C 12/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Riihimäellä 27.10.1996
Tutkintaselostus C 13/1996 R Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Riihimäellä 27.10.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Veturien törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 6.1.2001
Tutkintaselostus C 1/2001 R Veturien törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 6.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Metrojunien törmääminen Helsingin Itäkeskuksessa Tutkintaselostuksen R julkistaminen TERVETULOA!
Metrojunien törmääminen Helsingin Itäkeskuksessa 27.7.2016 Tutkintaselostuksen R2016-04 julkistaminen TERVETULOA! Turvallisuustutkintalaki (525/2011) 1 luku Yleiset säännökset 1 Turvallisuustutkinnan tarkoitus
Kahden säiliövaunun suistuminen kiskoilta Oulussa 27.5.1997
Tutkintaselostus C 19/1997 R Kahden säiliövaunun suistuminen kiskoilta Oulussa 27.5.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Pikajunan vaunun laakerin ylikuumenemisesta aiheutunut vaaratilanne Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 26/1997 R Pikajunan vaunun laakerin ylikuumenemisesta aiheutunut vaaratilanne Hämeenlinnassa 23.6.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Henkilövaunun suistuminen kiskoilta Mynttilässä
Tutkintaselostus C 1/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Säiliövaunun suistuminen vaihtotyössä Kokkolan Ykspihlajassa
Tutkintaselostus C4/2008R Säiliövaunun suistuminen vaihtotyössä Kokkolan Ykspihlajassa 15.5.2008 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Veturin ja kahden vaunun suistuminen Luumäellä
Tutkintaselostus C1/2006R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Trafin julkaisuja Rautateillä vaarallisten aineiden kuljetuksissa tapahtuneet onnettomuudet ja vaaratilanteet.
Rautateillä vaarallisten aineiden kuljetuksissa tapahtuneet onnettomuudet ja vaaratilanteet Ville Vainiomäki Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafi Publications 21/2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto...
turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala Safety Advisor Oy
Liikenteenohjausjärjestelmän turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala www.safetyadvisor.fi fi matti.katajala@safetyadvisor.fi +358 44 5301230 Liikenteenohjaus ja onnettomuustutkinta
Tavarajunan viimeisen vaunun laakerivaurio ja suistuminen Lahdessa 28.5.2003
Tutkintaselostus C 5/2003 R Tavarajunan viimeisen vaunun laakerivaurio ja suistuminen Lahdessa 28.5.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Peruuttavan junan törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 20.9.1997
Tutkintaselostus C 32/1997 R Peruuttavan junan törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 20.9.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Saapuvan tavarajunan kolmen vaunun suistuminen Tampereella Viinikan ratapihalla 18.5.2014
Raportti alustavasta tutkinnasta R2014-E2 Saapuvan tavarajunan kolmen vaunun suistuminen Tampereella Viinikan ratapihalla 18.5.2014 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden
Kahden venäläisen rikkidioksidikonteilla kuormatun konttivaunun suistuminen kiskoilta Harjavallassa 7.6.2004
Tutkintaselostus C 6/2004 R Kahden venäläisen rikkidioksidikonteilla kuormatun konttivaunun suistuminen kiskoilta Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Kouvolan ratapihalla 2.8.2013
Raportti alustavasta tutkinnasta R2013-E2 Vaaratilanne junaliikenteessä Kouvolan ratapihalla 2.8.2013 Vaaratilanne Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien
Tavaravaunun laakerivaurio ja suistuminen Muhoksella
Tutkintaselostus C 4/2002 R Tavaravaunun laakerivaurio ja suistuminen Muhoksella 27.5.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Mussalon ratapihalla
Tutkintaselostus C 11/1999 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Mussalon ratapihalla Kotkassa 9.9.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Vaaratilanne junaliikenteessä Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 1/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavaravaunun kaatuminen alas siltapenkereeltä Hyvinkäällä
Tutkintaselostus C 4/1996 R Tavaravaunun kaatuminen alas siltapenkereeltä Hyvinkäällä 14.5.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaihtotyöyksikön ja kurottajan törmäys Helsingin Länsisatamassa
Tutkintaselostus C 8/2004 R Vaihtotyöyksikön ja kurottajan törmäys Helsingin Länsisatamassa 29.6.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaihtotyöyksikön ja sementtiä kuljettaneen ajoneuvoyhdistelmän törmäys Lappeenrannassa 1.7.2003
Tutkintaselostus C 6/2003 R Vaihtotyöyksikön ja sementtiä kuljettaneen ajoneuvoyhdistelmän törmäys Lappeenrannassa 1.7.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Työmiehen jääminen henkilöjunan veturin alle Varkaudessa
Tutkintaselostus C 15/1998 R Työmiehen jääminen henkilöjunan veturin alle Varkaudessa 14.9.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Veturin vetolaitteen irtoaminen ja tavaravaunun suistuminen Ypykkävaaran ja Vartiuksen välillä
Tutkintaselostus C 8/2005 R Veturin vetolaitteen irtoaminen ja tavaravaunun suistuminen Ypykkävaaran ja Vartiuksen välillä Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Kahden ratatyöntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 8.10.1997
Tutkintaselostus C 34/1997 R Kahden ratatyöntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 8.10.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Tampereella 17.11.1998
Tutkintaselostus C 16/1998 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Tampereella 17.11.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Puutavaravaunujen suistuminen Multamäellä 4.5.1999
Tutkintaselostus C 7/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Vähässäkyrössä
Tutkintaselostus R2012-S1/11 Kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Vähässäkyrössä 8.5.2012 Vakava onnettomuus Onnettomuustutkintakeskus tutkii teematutkintana R2012-S1 kaikki vuonna 2012 tapahtuneet