Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä
|
|
- Heidi Hänninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tutkintaselostus C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta tai vahingonkorvausvelvollisuutta. Tutkintaselostuksen käyttämistä muuhun tarkoitukseen kuin turvallisuuden parantamiseen on vältettävä.
2
3 C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä TIIVISTELMÄ Pieksämäeltä Iisalmeen matkalla olleen tavarajunan viisi vaunua suistui kiskoilta Siilinjärvellä lauantaina kello Rataa onnettomuudessa rikkoutui 83 metrin matkalta ja suistuneet viisi vaunua saivat vain vähäisiä vaurioita alustan sekä päädyn rakenteisiin. Suistuminen aiheutti vastaantulevalle matkustajajunalle 37 minuutin myöhästymisen. Onnettomuus ei haitannut merkittävästi muuta junaliikennettä. Syynä suistumiseen oli kiskonkiinnitysten harventamisen, kiskon lämpenemisestä johtuneen puristusjännityksen ja kuormassa olleen junan aiheuttaman kuormituksen aikaansaama kiskonkiinnityksen pettäminen ja kiskojen siirtyminen ulkokaarteeseen päin. Oli kevään siihen mennessä lämpimin päivä jolloin ilman lämpötila oli noin +20 ºC ja kiskon lämpötila noin +40 ºC. Vastaavanlaisten onnettomuuksien välttämiseksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että päällysrakenteen vaihtoa ym. suurempaa ratatyötä ennen tehtäville raiteen vakavuutta heikentäville valmisteleville töille tulisi laatia selkeät työohjeet ja kriteerit. SUMMARY FREIGHT WAGONS DERAILING AT SIILINJÄRVI, FINLAND, ON 20 MAY, 2000 On Saturday, 20 May 2000 at hours, five wagons of a freight train heading towards Iisalmi from Pieksämäki derailed at Siilinjärvi. In the accident 83 m of track was damaged while the derailed five wagons only suffered minor damage in their underframe and end structures. Furthermore as a result of the derailment a meeting passenger train ran 37 minutes late. No other significant disturbances in train traffic was generated by the accident. The derailment was caused by the rail fastenings failing and the rails moving towards the outer curve, as a joint result of a bigger spacing adopted for the rail fastenings, the compression stress due to the warming up of the rails and the load stress created by the loaded train. Actually the day of the accident was the until then warmest spring day featuring an outdoor temperature of about +20 ºC and a rail temperature of about +40 ºC. In order to prevent corresponding accidents, the Accident Investigation Board of Finland recommends that unambiguous work instructions and work criteria be applied to such preparative work affecting track stability, to be performed prior to, e.g. superstructure replacement or other major track work. I
4 C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... I SUMMARY... I 1 ONNETTOMUUS Yleiskuvaus Tapahtumien kulku ONNETTOMUUDEN TUTKINTA TAPAHTUMAOLOSUHTEET Kalusto Ratalaitteet Turvalaitteet Määräykset ja ohjeet Olosuhteet Henkilöstö VAURIOT JA VAHINGOT Henkilövahingot Kalusto- ja laitevauriot PELASTUSTOIMET ONNETTOMUUDEN SYYT SUOSITUKSET... 6 LÄHDELIITTEET KUVALIITE II
5 C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä ONNETTOMUUS 1.1 Yleiskuvaus Siilinjärvellä tapahtui kello junaonnettomuus, jossa tavarajunan vaunuja suistui kiskoilta. Onnettomuudessa vaurioituivat suistuneet vaunut lievästi ja rataa noin 85 metrin matkalta. 1.2 Tapahtumien kulku Pieksämäeltä Iisalmeen kulkeva tavarajuna T 6059 lähti Pieksämäeltä lauantaina kello Juna lähti noin 15 minuuttia ennen aikatauluun merkittyä lähtöaikaa. Pieksämäen ja Siilinjärven välillä ei ollut junakohtauksia, joten juna pääsi kulkemaan aikataulustaan edellä. Aikataulun mukaan junalla olisi ollut junakohtaus matkustajajunan M 80 kanssa Toivalassa, mutta koska tavarajuna oli aikataulustaan edellä noin 30 minuuttia, kauko-ohjaaja siirsi junakohtauksen Siilinjärvelle. Hän turvasi tavarajunalle tulokulkutien Siilinjärven raiteelle II. Tavarajuna alensi nopeutta jo hyvissä ajoin ennen Siilinjärveä ja tuli hiljaisella nopeudella vaihteiden V1 ja V3 kautta raiteelle II. Veturissa oli vetotila päällä Veturinkuljettaja huomasi yllättäen jarrujohdon tyhjenevän ja näki peilistä junan sivulta nousevan pölyä. Juna pysähtyi jarrujohdon katkeamisesta johtuneella hätäjarrutuksella raiteelle II siten, että junan peräpää jäi vaihteiden V1 ja V3 päälle. Veturinkuljettaja otti linjaradiolla yhteyden Siilinjärven junasuorittajaan ja kertoi, että juna on katkennut ja että se pitäisi kytkeä uudelleen. He sopivat, että veturinkuljettaja menee katsomaan mitä junalle oli tapahtunut. Junasuorittaja ilmoitti asiasta linjaradiolla kaukoohjaajalle. Kun pöly junan sivulla oli laskeutunut, veturinkuljettaja näki sivupeilistä vaunujen päätyjä. Hän päätteli vaunujen asennosta niiden olevan poissa kiskoilta ja ilmoitti siitä Siilinjärven junasuorittajalle. Sen jälkeen hän lähti veturista suistuneiden vaunujen luo. Siilinjärven junasuorittaja ilmoitti vaunujen suistumisesta linjaradiolla kauko-ohjaajalle. Kauko-ohjaaja antoi pohjoisen suunnasta (Iisalmesta) tulevalle matkustajajunalle M 80 luvan ohittaa Siilinjärven seis -opastetta näyttävä tulosuunnan pääopastin raiteelle I. Tavarajunasta oli suistunut viisi vaunua, jotka olivat junan vaunut. Suistuminen tapahtui vaihteen V3 jälkeisessä kaarteessa vasemmalle eli kaarteen ulkopuolelle. Vaunut olivat suistuneet alkaen 66 metriä vaihteen V3 c/d-pään kielen kärjestä. Vasen kisko oli kaatunut ja koko raide siirtynyt ulkokaarteeseen päin. Ensimmäisenä suistunut puutavarakuormassa ollut Sp-raakapuuvaunu (11. vaunu) oli kulkenut kiskoilta suistuneena noin 60 metriä. Pahiten kiskoilta oli suistunut 13. vaunu. Sen oikea etukulma oli 2 metriä 1
6 C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä vasemmalle oikeasta kiskosta. Muut vaunut olivat suistuneet siten, että niiden oikean puolen pyörät olivat pudonneet kiskon sisäpuolelle (vasemmalle) ja vasemmat pyörät joko jääneet kaatuneen kiskon päälle tai pudonneet kiskon ulkopuolelle. Juna oli kulkenut jarrujohdon katkeamisesta johtuneen hätäjarrutuksen jälkeen vielä 22 metriä. 12. ja 13. vaunun välille oli syntynyt 7,5 metrin väli. Rataa oli rikkoutunut 83 metriä. Jotta matkustajajuna M 80 pääsi jatkamaan matkaa, Kemiran ratapihalla vaihtotöitä tehnyt vaihtotyöyksikkö siirsi tavarajunan T 6059 peräpäässä kiskoilla olleista 11 vaunusta kahdeksan sivuun raiteelle 4. Matkustajajuna M 80 jäi onnettomuuden vuoksi myöhään aikataulustaan 37 minuuttia. Tavarajuna jatkoi kiskoille jääneiden vaunujen kanssa matkaa kello ONNETTOMUUDEN TUTKINTA Onnettomuustutkintakeskus päätti käynnistää onnettomuuden johdosta virkamiestutkinnan. Tutkijana on toiminut johtava tutkija Esko Värttiö ja erikoistutkija Reijo Mynttinen. Onnettomuustutkintakeskuksen päivystäjä sai VR:n Käyttöosaston Liikenteenohjausyksiköstä tiedon onnettomuudesta kello Tutkija oli paikalla kello TAPAHTUMAOLOSUHTEET 3.1 Kalusto Tavarajunassa T 6059 oli Sr1-sähköveturi sekä 21 kuormattua ja 5 tyhjää tavaravaunua. Junan kokonaispaino oli tonnia ja kokonaispituus 408 metriä. Junan jarrupaino oli 638 tonnia ja jarrupainoprosentti 56. ¼ Sr1 Elo-t Rmm Rmm Rmmn Oa BH BH Obrk Obrk Ohr Sp BRT 86 t 43 t 21 t 21 t 21 t 22 t 21 t 18 t 80 t 80 t 25 t 75 t Hkb Hkb Hkb Hkb Hkb Hkb Hkb Hkb Hkb Hkb Hkb Hkb BRT 38 t 38 t 38 t 38 t 38 t 38 t 38 t 38 t 38 t 38 t 38 t 38 t Hkb Hkb Sp BRT 38 t 38 t 75 t Sr1 = sähköveturi Elo-t = 2-akselinen avonainen romunkuljetusvaunu (kuormattu) Rmm = 4-akselinen avonainen järeän tavarankuljetusvaunu (tyhjä) Rmmn = 4-akselinen avonainen järeän tavarankuljetusvaunu (tyhjä) Oa = 4-akselinen avonainen järeän tavarankuljetusvaunu (tyhjä) BH = 2-akselinen omatarveavovaunu (kuormattu) Obrk = 4-akselinen romunkuljetusvaunu (kuormattu) Ohr = 4-akselinen kevytromunkuljetusvaunu (tyhjä) Sp = 4-akselinen raakapuuvaunu (kuormattu) Hkb = 2-akselinen yleisavovaunu (kuormattu) 2
7 C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä ¼ BRT = liikesuunta = kokonaispaino Suistuneet vaunut olivat junan vaunut. Vaunut olivat raakapuulastissa. Vaunuista yksi oli 4-akselinen Sp-raakapuuvaunu ja loput Hkb-yleisavovaunuja. 3.2 Ratalaitteet Onnettomuus tapahtui Siilinjärven ratapihalla, jonka raiteiden rataluokka raidetta I lukuun ottamatta oli B 2. Raiteella II, jolla onnettomuus tapahtui, oli naulakiinnitteinen K43 kiskotus ja radan tukikerros oli sepeliä. Osa nauloista oli vaihdettu kiinnityksen parantamiseksi JT-kiinnitykseksi (katso kuva 1). Kuva 1. Ratanaulakiinnitys ja JT-kiinnitys. Figure 1. The rail nail fastening and the rail screw fastening with the JT press plate. Raiteella II oli sen huonokuntoisuuden vuoksi tarkoitus uusia seuraavalla viikolla päällysrakenne, eli vaihtaa sekä kiskot, pölkyt että sepeliä. Työn nopeuttamiseksi oli raiteella II aloitettu valmistelevat työt. Valmistelevissa töissä oli kiskon kiinnitysnauloja poistettu siten, että joka kolmanteen ratapölkkyyn oli jätetty yksi naula (tai JT-ruuvi ja puristelevy) kiskon ulkopuolelle ja kaksi naulaa kiskon sisäpuolelle. Muista ratapölkyistä kiinnitysnaulat oli poistettu kiskon ulkopuolelta ja osasta myös sisäpuolelta. Lisäksi sidekiskon kiinnitysruuveista joka toinen oli irrotettu. Sidekiskot oli kiinnitetty vain yhdellä ruuvilla kahden sijasta kumpaankin kiinnitettävään kiskoon. 3.3 Turvalaitteet Rataosa, jolla onnettomuus tapahtui, on suojastettu ja siellä on käytössä uusimman opastinjärjestelmän opastimet. Siilinjärven ratapihalla ohikulkevan liikenteen raiteiden liikenne kauko-ohjataan Pieksämäen kauko-ohjauskeskuksesta. Kauko-ohjaaja pystyy turvaamaan kulkutiet vain raiteiden I ja II kautta, ohjaamaan eteläpäässä vaihteita 1 ja 3c/d ja pohjoispäässä vaihdet- 3
8 C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä ta 2 sekä ko. raiteiden tulo- ja lähtösuunnan pääopastimia. Lisäehtona kaukoohjauskäytölle on, että pohjoispäässä pääraiteen (raide I) vaihde 32 (ja edelleen vaihde 34) sekä II -raiteeseen liittyvät vaihteet 3a/b, 4, 6, 8 ja 10 ovat lukittuna perusasentoon johtamaan suoralle raiteelle. Kauko-ohjauksen ilmaisintaulussa on ilmaisut raiteiden I ja II kulkutietiedoista, vaihteiden 1, 2, 3 ja 32 asennoista sekä ko. raiteiden ja vaihteiden eristysosuuksien varautumisesta ja vapautumisesta. Samanaikaisesti kun kauko-ohjaaja ohjaa liikennettä raiteilla I ja II, voi Siilinjärven junasuorittaja turvata erilliskäytössä Siilinjärven releasetinlaitteella kulkutiet muilla raiteilla. Hän voi tällöin ohjata Siilinjärven muita sähkökäyttöisiä vaihteita junasuorittajan taulusta. Hän voi myös käyttää vaihteita 3a/b, 4, 6, 8 ja 10 sovittuaan siitä ensin kauko-ohjaajan kanssa. Siilinjärvi voi toimia myös junasuorituspaikkana erilliskäytössä miehitettynä. Tällöin Siilinjärven junasuorittaja turvaa kaikki kulkutiet liikennepaikkaa suojaaville pääopastimille saakka ja tekee junasuoritussopimukset kauko-ohjaajan kanssa siitä läpimenevien, sinne tulevien ja sieltä lähtevien junien osalta. Onnettomuuden tapahtuessa Siilinjärven pääraiteet I ja II olivat kauko-ohjauksessa. Siilinjärvellä oli myös junasuorittaja turvaamassa vaihtotyöyksikön kulkuun liittyviä kulkuteitä. Kauko-ohjaaja turvasi tavarajunalle T 6059 tulokulkutien etelän suunnasta raiteelle II. Pohjoisesta päin oli tulossa matkustajajuna M 80, jonka kanssa kauko-ohjaaja järjesti kohtauksen kohtausautomatiikalla Siilinjärvelle. Koska tavarajuna ei ohittanut kokonaisuudessaan vaihdetta 3, jäi Siilinjärveä suojaavaan tulosuunnan pääopastimeen matkustajajunalle seis -opaste. Kauko-ohjaaja joutui ajattamaan matkustajajunan ohi seis -opastetta näyttäneen opastimen, jotta sai sen asemalle matkustajalaituriin. Turvalaitteet toimivat suunnitellun mukaisesti eikä niillä ollut vaikutusta onnettomuuteen. 3.4 Määräykset ja ohjeet Junakulkutien turvaaminen oli tehty Junaturvallisuussäännön (Jt) mukaisesti, koska raiteilla ei ollut liikennöintirajoitusta muille kuin yliraskaille vaunuille. Suurin vaunujen akselipaino oli ensimmäisen vaunun 21,5 tonnia ja veturin akselipaino oli 21 tonnia. Raiteella oli tehty seuraavalla viikolla tapahtuvan päällysrakenteen vaihtoa valmistelevaa työtä poistamalla kiskonkiinnityksen ratanauloja ja JT-kiinnityksiä sekä kiskonjatkoksien sideruuveja. Ratateknisten määräysten ja ohjeiden (RAMO) osissa 13, Radan tarkastus, ja 15, Radan kunnossapito, ei ole määrätty mitään erityisesti valmistelevaa työtä koskevaa. Kohdissa ja on käsitelty hellekäyriä ja niihin varautumiseen liittyviä toimenpiteitä. Kohdassa on muun muassa mainittu raiteen vakavuutta heikentävän työn vaikutusta sallittuun nopeuteen. Kiskonkiinnitysten irrottaminen valmistelevana työnä tapahtui yleisen tavan ja vakiintuneen käytännön mukaisesti. 4
9 C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä Olosuhteet Tapahtumahetkellä sää oli aurinkoinen ja lämpötila oli +20 Û&.HOOR h 30 min onnettomuuden jälkeen) läheisellä Alapitkän liikennepaikalla mitattu kiskon lämpötila oli +39 Û& 3.6 Henkilöstö Kaikilla tapahtumaan liittyvillä henkilöillä oli määräykset täyttävä koulutus sekä riittävä pätevyys ja kokemus tehtäväänsä. 4 VAURIOT JA VAHINGOT 4.1 Henkilövahingot Henkilövahinkoja ei aiheutunut. 4.2 Kalusto- ja laitevauriot Rataa rikkoutui 83 metrin matkalta. Suistuneet viisi vaunua saivat vain vähäisiä vaurioita alusrakenteisiinsa sekä päädyn rakenteisiin. 5 PELASTUSTOIMET Varsinaista pelastustoimintaa ei tarvittu, koska oli kyseessä tavaravaunujen suistuminen eikä henkilövahinkoja syntynyt. Junan takapäässä kiskoilla olleet, vaihteiden 3 ja 1 kautta liikennöinnin estäneet kahdeksan vaunua siirrettiin pois heti, kun vaihtotyöveturi saatiin paikalle, jotta asemalla odottanut matkustajajuna pääsi jatkamaan matkaansa (kello 17.58). Myöhemmin vielä kolme takapään kiskoilla ollutta vaunua siirrettiin pois ennen tutkijan paikalle tuloa. Vielä ennen VR:n raivausryhmän paikalle tuloa siirrettiin etupäässä kiskoilla olleet kymmenen vaunua matkaveturilla pois kello VR:n raivausryhmä aloitti työnsä kello ja sai kaikki vaunut siirrettyä pois rikkoutuneen raiteen päältä sunnuntaina kello mennessä. Koko raide II uusittiin seuraavan viikon aikana ennakkosuunnitelmien mukaisesti. 6 ONNETTOMUUDEN SYYT Syynä vaunujen suistumiseen oli kiskonkiinnityksen pettäminen ja kiskojen siirtyminen ulkokaarteeseen päin. Kiskojen kiinnitysten harventaminen yhdessä ilman nopean läm- 5
10 C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä penemisen kanssa sai, kuormassa olevan junan ajaessa kaarteeseen, kiskot (pölkkyineen) siirtymään ulkokaarteeseen päin ja kaatumaan, jolloin vaunut suistuivat. Kiskojen kiinnitystä oli harvennettu siten, että kisko oli kiinnitetty vain joka kolmanteen pölkkyyn kaikilla kolmella ratanaulalla tai JT-kiinnittyksellä. Myös näiden kiinni olevien kiinnitysten kiinnitykset olivat huonohkot johtuen iäkkäistä puuratapölkyistä. Kiskojen pitkittäistä puristusjännitystä ja näin hellekäyrän vaaraa lisäsi se, että oli kevään siihen mennessä lämpimin päivä. Ilman lämpötila oli noin +20 ºC ja kiskon lämpötila noin +40 ºC (1,5 h myöhemmin mitattu +39 ºC). 7 SUOSITUKSET S150 Ohjeet valmisteleville töille Päällysrakenteen vaihtoa ym. suurempaa ratatyötä ennen tehtäville valmisteleville töille tulisi laatia tarkat työohjeet ja turvallisuuskriteerit. [C3/2000R/S150] Ohjeissa tulisi muun muassa määritellä kuinka monta kiskonkiinnitystä minkäkin tasoisella raiteella saa poistaa ennen kuin siitä aiheutuu rajoituksia liikennöinnissä. Ratahallintokeskus ja VR-Yhtymä Oy ovat antaneet suosituksesta lausuntonsa. Lausunnot ovat täydellisinä lähdeliitteessä 11. 6
11 LÄHDELIITTEET Seuraavat lähdeliitteet on taltioituna Onnettomuustutkintakeskuksessa: 1. Päätös tutkinnan aloittamisesta C 3/2000 R, Siilinjärvi, Vaihde- ja opastinturvalaitos, piir.nro G, lehtiä 3, Pieksämäki Iisalmi, Kauko-ohjauksen ilmaisintaulu, piir.nro Y10089A, lehti 3/4, Kuopio Iisalmi, Kauko-ohjaus, Yleiskaavio, piir.nro L1526A, lehtiä 4, Lähtöjunan vaunuluettelo, T 6059, Tavarajunan T 6059 veturin (Sr1 3023) kulun rekisteröintilaitteen tulostus ajalta klo Linjaradion puherekisterin purku ajalta klo Tavarajunan T 6059 aikataulu 9. Matkustajajunan M 80 aikataulu 10. Viikkovaroitus nro 20, Itä-Suomi (Pieksämäki), koskee viikkoa Lausunnot tutkintaselostusluonnoksesta: Ratahallintokeskuksen lausunto 1037/63/00, VR-Yhtymä Oy:n lausunto Y6/021/00,
12
13
14 Kuva 3. Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä Suistuneet vaunut junan tulosuunnasta, vaihteen 3 päältä, kuvattuna. Kiskonkiinnitysten harventaminen oli aloitettu vasemmalla puolella raidetta olevan taaemman koneen kohdalta. Figure 3. Freight wagons derailing at Siilinjärvi on 20 May, The derailed wagons seen from the V3 turnout. Spacing of the rail fastenings had been done forward of the yellow machine you can see in the left side of the track. Kuva 4. Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä Suistuneet vaunut junan oikealta sivulta, edestä päin, kuvattuna. Figure 4. Freight wagons derailing at Siilinjärvi on 20 May, The derailed wagons seen from the right front end of the train.
15 Kuva 5. Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä Suistuneita vaunuja vasemmalta sivulta, takaa päin, kuvattuna. Jyrkkä mutka kiskossa pyörän etupuolella. Suistumiset alkaneet siitä lähtien. Figure 5. Freight wagons derailing at Siilinjärvi on 20 May, Derailed wagons seen from the left rear end. A sharp turn in the rail is front of the wheel. The derailings have been started from it. Kuva 6. Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä Joka kolmas ratapölkky, eli pölkyt jossa kisko oli kiinni, on siirtynyt ulkokaarteeseen päin. Figure 6. Freight wagons derailing at Siilinjärvi on 20 May, Every third sleeper, the sleepers to which the rail was fastened, has moved towards the outer curve.
16 Kuva 7. Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä Kuvassa 5 näkyvä mutka toiselta puolelta kuvattuna. Pyörän tekemiä jälkiä kiskon hamaran sisäreunassa. Oikea pyörä juuri ja juuri kiskon päällä. Figure 7. Freight wagons derailing at Siilinjärvi on 20 May, The sharp turn in the figure 5 seen from the other side. You can also see prints made by a wheel in the inner edge of the rail head. The right wheel reaches just on the rail.
Vaaratilanne junaliikenteessä Hyvinkään ja Jokelan välillä
Tutkintaselostus C 6/1998R Vaaratilanne junaliikenteessä Hyvinkään ja Jokelan välillä 24.4.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella
Tutkintaselostus C 1/2000 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella 16.2.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Rauhassa
Tutkintaselostus C 3/2001 R Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Rauhassa 26.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Vaaratilanne junaliikenteessä Lielahdessa 10.9.1998
Tutkintaselostus C 14/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Viinijärvellä
Tutkintaselostus C 27/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Yhdeksän puutavaralastissa olleen tavaravaunun suistuminen Rantasalmella
Tutkintaselostus C 9/2003 R Yhdeksän puutavaralastissa olleen tavaravaunun suistuminen Rantasalmella 31.7.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Haminan ratapihalla
Tutkintaselostus C 6/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Haminan ratapihalla 7.8.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junan ohjautuminen väärälle raiteelle Imatralla
Tutkintaselostus C 5/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Akonniemen satamaraiteella Varkaudessa 29.10.1996
Tutkintaselostus C 14/1996 R Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Akonniemen satamaraiteella Varkaudessa 29.10.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa
Tutkintaselostus C 14/1999 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa 19.9.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Oulussa 21.5.1998
Tutkintaselostus C 10/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Vilppulassa 26.4.1998
Tutkintaselostus C 7/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Lauritsalassa 7.11.1997
Tutkintaselostus C 37/1997 R Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Lauritsalassa 7.11.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Vaaratilanne junaliikenteessä Naarajärvellä
Tutkintaselostus C 24/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Kolmen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Huutokoskella
Tutkintaselostus C 5/2002 R Kolmen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Huutokoskella 31.5.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Viiden puutavaravaunun suistuminen Saaren liikennepaikalla
Tutkintaselostus C 4/2000 R Viiden puutavaravaunun suistuminen Saaren liikennepaikalla 29.6.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Kemissä
Tutkintaselostus C 23/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavarajunan veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Koskenkorvan liikennepaikalla
Tutkintaselostus C 3/2003 R Tavarajunan veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Koskenkorvan liikennepaikalla 30.3.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Työvaunun suistuminen kiskoilta Saunakalliossa
Tutkintaselostus C 29/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaihtotyöyksikön törmääminen kuormassa oleviin VAKvaunuihin Haminan satamassa 20.8.2002
Tutkintaselostus C 7/2002 R Vaihtotyöyksikön törmääminen kuormassa oleviin VAKvaunuihin Haminan satamassa 20.8.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Porissa
Tutkintaselostus C 36/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaihtotyöveturin työntämän vaunuryhmän törmääminen tavarajunan kylkeen Kouvolassa
Tutkintaselostus C 4/1998 R Vaihtotyöveturin työntämän vaunuryhmän törmääminen tavarajunan kylkeen Kouvolassa 28.2.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne
Tutkintaselostus C 8/1999 R Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 23.6.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Tavarajunan törmäys tyhjiin tavaravaunuihin Ylämyllyn liikennepaikalla
Tutkintaselostus C 17/1996 R Tavarajunan törmäys tyhjiin tavaravaunuihin Ylämyllyn liikennepaikalla 2.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Työntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 11.1.2001
Tutkintaselostus C 2/2001 R Työntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 11.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Henkilöjunan ja traktorikaivurin törmäysvaara Helsingin ratapihalla 31.5.2001
Tutkintaselostus C 6/2001 R Henkilöjunan ja traktorikaivurin törmäysvaara Helsingin ratapihalla 31.5.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Vaaratilanne junaliikenteessä Oulussa
Tutkintaselostus C /1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Koeajojunan ja tavarajunan yhteentörmäys Hyvinkäällä 19.2.1997
Tutkintaselostus C 7/1997 R Koeajojunan ja tavarajunan yhteentörmäys Hyvinkäällä 19.2.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavarajunan vaunujen suistuminen kiskoilta Pieksämäen ratapihalla
Tutkintaselostus C 4/2004 R Tavarajunan vaunujen suistuminen kiskoilta Pieksämäen ratapihalla 11.5.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Kontiomäen asemalla 29.4.1996
Tutkintaselostus C 3/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Kontiomäen asemalla 29.4.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Henkilövaunun suistuminen kiskoilta Mynttilässä
Tutkintaselostus C 1/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Työntekijän loukkaantuminen Kemissä 28.4.1997
Tutkintaselostus C 16/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Kirkkonummen ja Masalan asemien välillä 21.3.1996
Tutkintaselostus C 2/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Kirkkonummen ja Masalan asemien välillä 21.3.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Kahden työntekijän loukkaantuminen vaihtotyössä Jyväskylässä 15.10.1997
Tutkintaselostus C 35/1997 R Kahden työntekijän loukkaantuminen vaihtotyössä Jyväskylässä 15.10.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Sköldvikissä 18.3.1997
Tutkintaselostus C 10/1997 R Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Sköldvikissä 18.3.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavarajunan viimeisen vaunun laakerivaurio ja suistuminen Lahdessa 28.5.2003
Tutkintaselostus C 5/2003 R Tavarajunan viimeisen vaunun laakerivaurio ja suistuminen Lahdessa 28.5.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Matkustajavaunun suistuminen kiskoilta Kemin asemalla 7.2.2003
Tutkintaselostus C 2/2003 R Matkustajavaunun suistuminen kiskoilta Kemin asemalla 7.2.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Virheellinen kulkutie Kuopiossa
Raportti R2015-S1-08 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Säiliövaunujen suistuminen Sköldvikissä
Tutkintaselostus C 17/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne sillanmaalaustyömaalla Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 31/1997 R Vaaratilanne sillanmaalaustyömaalla Hämeenlinnassa 28.8.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Säkäniemellä 3.7.1998
Tutkintaselostus C 12/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Itsestään liikkeelle lähteneiden tavaravaunujen aiheuttama vaaratilanne Saunakalliossa 25.2.1998
Tutkintaselostus C 3/1998 R Itsestään liikkeelle lähteneiden tavaravaunujen aiheuttama vaaratilanne Saunakalliossa 25.2.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Riihimäellä
Tutkintaselostus C 9/2001 R Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Riihimäellä 31.7.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Lappeenrannassa
Tutkintaselostus C 12/1999 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Lappeenrannassa 12.8.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Kokkolassa 12.5.2004
Tutkintaselostus C 5/2004 R Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Kokkolassa 12.5.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavarajunan törmäys toisen tavarajunan perään Kontiomäen asemalla
Tutkintaselostus C 19/1996 R Tavarajunan törmäys toisen tavarajunan perään Kontiomäen asemalla 8.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Lähtevän tavarajunan ensimmäisen vaunun ensimmäisen telin suistuminen Siilinjärvellä
Raportti alustavasta tutkinnasta Lähtevän tavarajunan ensimmäisen vaunun ensimmäisen telin suistuminen Siilinjärvellä 17.9.2013 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden
Säiliövaunujen suistuminen Sköldvikissä
Tutkintaselostus C 3/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Pölkkyjen kuljetusyksikön törmääminen raiteenvaihtoyksikköön
Tutkintaselostus C 5/2000 R Pölkkyjen kuljetusyksikön törmääminen raiteenvaihtoyksikköön Olhavassa 3.7.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen kiskoilta Parikkalassa
Raportti alustavasta tutkinnasta R2014-E1 Tavarajunan kahden vaunun suistuminen kiskoilta Parikkalassa 10.1.2014 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien
Yksityisen päivystäjän törmääminen lähtevään tavarajunaan Kouvolan ratapihalla 6.6.2002
Tutkintaselostus C 6/2002 R Yksityisen päivystäjän törmääminen lähtevään tavarajunaan Kouvolan ratapihalla 6.6.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Kolmen säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa
Tutkintaselostus C 1/2003 R Kolmen säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa 3.1.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla
Tutkintaselostus C 1/1997 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 16.1.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Vaaratilanne junaliikenteessä Järvelässä
Tutkintaselostus C 18/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Kouvolan ratapihalla 2.8.2013
Raportti alustavasta tutkinnasta R2013-E2 Vaaratilanne junaliikenteessä Kouvolan ratapihalla 2.8.2013 Vaaratilanne Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien
Veturien yhteentörmäys Kotkassa Mussalon ratapihalla
Tutkintaselostus C 1/1996 R Veturien yhteentörmäys Kotkassa Mussalon ratapihalla 5.3.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Turengin asemalla
Tutkintaselostus C 22/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Turengin asemalla 27.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Vaaratilanne junaliikenteessä Leppävaarassa
Tutkintaselostus C 13/1997 R Vaaratilanne junaliikenteessä Leppävaarassa 4.4.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei
Vaaratilanne junaliikenteessä Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 1/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 28.8.2000
Tutkintaselostus C 7/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 28.8.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Tampereen laskumäessä
Tutkintaselostus C 9/2000 R Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Tampereen laskumäessä 1.12.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Ratatyöyksikön ajo raidepuskimen läpi ja suistuminen kiskoilta Ylöjärvellä 8.11.1996
Tutkintaselostus C 20/1996 R Ratatyöyksikön ajo raidepuskimen läpi ja suistuminen kiskoilta Ylöjärvellä 8.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Tavarajunan suistuminen kiskoilta Jalasjärvellä 19.2.1999
Tutkintaselostus C 2/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavarajunan ajo läpi raidepuskimen Suoniemellä 11.4.2002
Tutkintaselostus C 3/2002 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Raideopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla
Tutkintaselostus C 9/1999 R Raideopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 15.7.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaihtotyöyksikön viiden vaunun suistuminen Turun Heikkilän ratapihalla 8.2.2008
Tutkintaselostus C1/2008R Vaihtotyöyksikön viiden vaunun suistuminen Turun Heikkilän ratapihalla 8.2.2008 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Vaihtotyöyksikön törmääminen VAK-vaunuihin Kemin ratapihalla
Tutkintaselostus C 10/2003 R Vaihtotyöyksikön törmääminen VAK-vaunuihin Kemin ratapihalla 14.11.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Saapuvan tavarajunan kolmen vaunun suistuminen Tampereella Viinikan ratapihalla 18.5.2014
Raportti alustavasta tutkinnasta R2014-E2 Saapuvan tavarajunan kolmen vaunun suistuminen Tampereella Viinikan ratapihalla 18.5.2014 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden
Kahden ratakuorma-auton yhteentörmäys Vesangalla
Tutkintaselostus C 11/1998 R Kahden ratakuorma-auton yhteentörmäys Vesangalla 23.6.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Puutavaravaunujen suistuminen Multamäellä 4.5.1999
Tutkintaselostus C 7/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Kaivinkoneiden yhteentörmäys Vihannin ja Tuomiojan välillä
Tutkintaselostus C 5/2001 R Kaivinkoneiden yhteentörmäys Vihannin ja Tuomiojan välillä 7.5.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kahden säiliövaunun suistuminen kiskoilta Oulussa 27.5.1997
Tutkintaselostus C 19/1997 R Kahden säiliövaunun suistuminen kiskoilta Oulussa 27.5.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Veturin vetolaitteen irtoaminen ja tavaravaunun suistuminen Ypykkävaaran ja Vartiuksen välillä
Tutkintaselostus C 8/2005 R Veturin vetolaitteen irtoaminen ja tavaravaunun suistuminen Ypykkävaaran ja Vartiuksen välillä Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Kokkolassa
Tutkintaselostus C 2/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Kokkolassa 6.3.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Kemikaalivaunun suistuminen raiteilta Helsingin Länsisatamassa
Tutkintaselostus C 13/1998 R Kemikaalivaunun suistuminen raiteilta Helsingin Länsisatamassa 5.9.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Neljän venäläisen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Jyväskylän ratapihalla 14.5.2003
Tutkintaselostus C 4/2003 R Neljän venäläisen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Jyväskylän ratapihalla 14.5.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Tavaravaunun laakerivaurio ja suistuminen Muhoksella
Tutkintaselostus C 4/2002 R Tavaravaunun laakerivaurio ja suistuminen Muhoksella 27.5.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Riihimäellä 27.10.1996
Tutkintaselostus C 13/1996 R Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Riihimäellä 27.10.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Säiliövaunujen putoaminen kiskoilta Turussa 31.5.1996
Tutkintaselostus C 5/1996 R Säiliövaunujen putoaminen kiskoilta Turussa 31.5.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen Riihimäen tavararatapihalla 28.1.2016
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen Riihimäen tavararatapihalla 28.1.2016 Raportti alustavasta tutkinnasta: R2016-E1 ALKUSANAT Raportissa on kuvattu lyhyesti onnettomuuteen johtaneet tapahtumat sekä
Pikajunan vaunun laakerin ylikuumenemisesta aiheutunut vaaratilanne Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 26/1997 R Pikajunan vaunun laakerin ylikuumenemisesta aiheutunut vaaratilanne Hämeenlinnassa 23.6.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Oulaisissa
Tutkintaselostus C 4/2001 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Junasuorittajan loukkaantuminen vaihtotyössä Enossa 17.8.2001
Tutkintaselostus C 8/2001 R Junasuorittajan loukkaantuminen vaihtotyössä Enossa 17.8.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kahden ratakuorma-auton yhteentörmäys Korkeakoskella
Tutkintaselostus C 10/1999 R Kahden ratakuorma-auton yhteentörmäys Korkeakoskella 18.8.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Johdonvetojunan törmääminen sähkörataportaaliin Hämeenlinnassa 27.8.1997
Tutkintaselostus C 30/1997 R Johdonvetojunan törmääminen sähkörataportaaliin Hämeenlinnassa 27.8.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Uusikylän ja Kausalan välillä 11.9.1996
Tutkintaselostus C 10/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Uusikylän ja Kausalan välillä 11.9.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaihteenkuljetusvaunujen suistumiset Riihimäen ratapihalla 22.5.2012 ja Kouvolan ratapihalla 28.6.2012
Tutkintaselostus R2012-02 Vaihteenkuljetusvaunujen suistumiset Riihimäen ratapihalla 22.5.2012 ja Kouvolan ratapihalla Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen,
Junamiehen kuolemaan johtanut tapaturma vaihtotyössä Veitsiluodon teollisuusratapihalla Kemissä 30.9.1996
Tutkintaselostus C 11/1996 R Junamiehen kuolemaan johtanut tapaturma vaihtotyössä Veitsiluodon teollisuusratapihalla Kemissä 30.9.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien
Tavaravaunun kaatuminen alas siltapenkereeltä Hyvinkäällä
Tutkintaselostus C 4/1996 R Tavaravaunun kaatuminen alas siltapenkereeltä Hyvinkäällä 14.5.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Veturin ja kahden vaunun suistuminen Luumäellä
Tutkintaselostus C1/2006R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Veturien törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 6.1.2001
Tutkintaselostus C 1/2001 R Veturien törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 6.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Peruuttavan junan törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 20.9.1997
Tutkintaselostus C 32/1997 R Peruuttavan junan törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 20.9.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavarajunan veturin ja vaunun suistuminen kiskoilta Peräseinäjoella
Tutkintaselostus C 7/2005 R Tavarajunan veturin ja vaunun suistuminen kiskoilta Peräseinäjoella 31.10.2005 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Viiden tavaravaunun suistuminen kiskoilta Tuupovaaran ja Heinävaaran välillä
Tutkintaselostus C3/2006R Viiden tavaravaunun suistuminen kiskoilta Tuupovaaran ja Heinävaaran välillä 13.7.2006 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Tavarajunan yhden vaunun suistuminen Joensuussa 8.5.2004
Tutkintaselostus C 3/2004 R Tavarajunan yhden vaunun suistuminen Joensuussa 8.5.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Kahden ratatyöntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 8.10.1997
Tutkintaselostus C 34/1997 R Kahden ratatyöntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 8.10.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Metrojunien törmääminen Helsingin Itäkeskuksessa Tutkintaselostuksen R julkistaminen TERVETULOA!
Metrojunien törmääminen Helsingin Itäkeskuksessa 27.7.2016 Tutkintaselostuksen R2016-04 julkistaminen TERVETULOA! Turvallisuustutkintalaki (525/2011) 1 luku Yleiset säännökset 1 Turvallisuustutkinnan tarkoitus
Kertauskoekysymykset
Voimassa: 01.01.2013 alkaen Kertauskoekysymykset Kertauskokeessa tästä kysymyssarjasta kysytään: - 5 kysymystä opastimista - 5 kysymystä merkeistä - 10 kysymystä liikennöintimääräyksistä Teoriakokeen hyväksytyn
Veturilla työnnettyjen dieselöljyvaunujen törmääminen butaanivaunuun
Tutkintaselostus C 10/2002 R Veturilla työnnettyjen dieselöljyvaunujen törmääminen butaanivaunuun Sköldvikissä 1.10.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
SUOMEN RAUTATIEJÄRJESTELMÄN LIIKENNÖINTIIN LIITTYVÄT MÄÄRÄYKSET VENÄLÄISELLE RAUTATIEHENKILÖKUNNALLE
1/16 Antopäivä 23.8.2010 Voimassaoloaika 1.10.2010 alkaen, toistaiseksi Säädösperuste Rautatielaki (555/2006) 28 2 momentti SUOMEN RAUTATIEJÄRJESTELMÄN LIIKENNÖINTIIN LIITTYVÄT MÄÄRÄYKSET VENÄLÄISELLE