Hakuohje Salibandy Akatemian yhteistyöseuraksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hakuohje Salibandy Akatemian yhteistyöseuraksi 2015 2017"

Transkriptio

1 Hakuohje Salibandy Akatemian yhteistyöseuraksi Mitä tarkoittaa Salibandy Akatemia yhteistyöseurana oleminen? Salibandy Akatemia kehittää ja toteuttaa salibandyn kehittymisen seurantakokonaisuutta ja valmentajien täydennyskoulutusta valittavien yhteistyöseurojen kanssa. Taustalla on Sami Hyypiä Akatemian (SHA) jalkapallotoiminta vuodesta 2011 lähtien. Yhteistyöhön valitaan kahden vuoden määräajaksi 8-13 seuraa, joista 4-5 on tyttöseuroja. Valintakriteerit löytyvät hakuohjeen sivulta 6. Toiminta koskee yhteistyöjakson ensimmäisenä vuonna tytöissä C ikäluokan pelaajia sekä pojissa D1 ikäluokan että D2 ikäluokan pelaajia. Yhteistyöjakson toisena vuonna toimintaan nousee mukaan 2003 syntyneet tytöt ja 2004 syntyneet pojat. Tapahtumissa voi olla mukana vuotta nuorempia pelaajia seuran linjausten mukaisesti. Salibandy Akatemian ensimmäisen vuoden ikäluokat kilpailukaudella C tytöt, 2001 ja 2002 syntyneet D1 pojat, 2002 syntyneet D2 pojat, 2003 syntyneet Kehittymisen seurantatapahtumia järjestetään jokaiselle ikäluokalle kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen toimintavuoden vuoden tapahtumat ajoittuvat toukokuulle ja syyskuulle Kaikki tapahtuman aikaiset pelit kuvataan ja jaetaan Eerikkilän kehittämän sähköinen valmennus-, koulutus- ja kehittymisympäristön kautta katsottavaksi ja analysoitavaksi pelaajille ja valmentajille. Kuvattujen pelien avulla voidaan analysoida sekä yksilön että joukkueen pelaamisen kehittymistä. Kokonaisvaltainen kehittymisen seurantakokonaisuus pitää sisällään yleistaitojen, lajitaitojen, taktisten taitojen, fyysisten valmiuksien ja henkisten valmiuksien (itsearvioinnit) kontrolleja. Seurantakokonaisuuteen liittyen kerätään tietoa myös pelaajien harjoittelu- ja pelimääristä kauden aikana. Tapahtuman viimeisenä päivänä toteutetaan Salibandy Akatemian johdolla jokaiselle joukkueelle palautetilaisuus, jossa joukkueen pelaajat ja valmentajat saavat palautetta omasta kehittymisestään toimenpidesuosituksineen. Toteutettava seurantakokonaisuus on normaalia urheilutoimintaa sekä itsearviointien / kyselyiden osalta normaalin tasoista koulussakin tapahtuvaa oppilas-, pelaajakeskeistä toimintaa. Koska seurantatapahtumiin osallistuu vuotiaita lapsia, on toimintaan osallistuminen mahdollista ainoastaan vanhemman / huoltajan kirjallisella suostumuksella. Salibandy Akatemia toimittaa seuroille erillisen lomakkeen, joka on toimitettavissa pelaajan vanhemmille / huoltajille allekirjoitettavaksi. Lomakkeessa myös sitoudutaan siihen, että saatavat kehittymisen seurantatiedot pelaajasta ovat pelaajan, pelaajan vanhempien, joukkueen vastuuvalmentajien ja valmennuspäällikön, Salibandy Akatemian asiantuntijoiden sekä nuorten maajoukkuevalmennuksesta vastaavien käytettävissä sovittavalla tavalla noudattaen Suomen lakia sekä hyväntavan mukaista käytäntöä. Toimintaan osallistuvien joukkueiden seurantatietojen keskiarvot ovat kaikkien osallistuvien joukkueiden käytössä. Lisäksi Salibandy Akatemia kertoo nettisivuillaan yleisesti lajianalyysistä johdetuista kehittymisen viitearvoista ja eri ikäluokkien joukkueiden keskiarvojen kehittymisestä matkan varrella. Tavoitteena on sopivasti avoin, keskiarvofaktoihin perustuva informaatio korrektisti toteutettuna, mikä antaa meille kaikille suuntaa yhteiseen juniorisalibandypelaajien kehittämiseen. Kokonaisuuteen sitoudutaan kahdeksi vuodeksi, jonka aikana on jokaiselle ikäluokalle 4 seurantatapahtumaa Eerikkilässä. Jokainen tapahtuma maksaa 130,00eur per pelaaja / valmennustiimin jäsen sisältäen majoituksen, täysihoidon (2 vrk), turnauksen ja kehittymisen seurannan palautteineen. Jokaiseen joukkueeseen voidaan nimetä pelaajaa ja 3-5 valmennustiimin jäsentä.

2 Valittavien seurojen joukkueiden valmentajille toteutetaan täydennyskoulutusprosessi, joka on johdettu kehittymisenseuranta tapahtumien faktoista keskittyen erityisesti lajiharjoittelun laadun nostamiseen käytännössä, harjoittelun ohjelmointiin sekä harjoittelun johtamiseen, vuorovaikutustaitoihin ja palautteen antamiseen. Täydennyskoulutusprosessi toteutetaan siten, että Salibandy Akatemia toteuttaa Eerikkilässä vuoden aikana kaksi viikonlopun mittaista (pe-la) tilaisuutta. Lisäksi valmentajille järjestetään yksi koulutustilaisuus vuosittain toteutettavan Salibandy Akatemian seurakäynnin yhteydessä seuran omassa toimintaympäristössä. Valmentajien täydennyskoulutusprosessi maksaa 400,00 euroa per valmentaja vuodessa sisältäen täysihoidon (2 x 2vrk), koulutusmateriaalin ja koulutuksen Eerikkilässä toteutettaviin lähijaksojen liittyen. Lisäksi Salibandy Akatemian seurakäynnin yhteydessä toteutettava iltatilaisuus valmentajille sisältyy tähän kokonaisuuteen. Seura vastaa valmentajien matkakuluista Eerikkilään. Kokonaisuuden tueksi järjestetään täydennyskoulutusta valittujen seurojen valmennuspäälliköille. Täydennyskoulutus alkaa 4/2015 ja päättyy 8/2016. Täydennyskoulutus sisältää kahden vuoden aikana neljä kolmen päivän lähijaksoa Eerikkilässä yhteistyöseurojen valmennuspäälliköille. Valmennuspäälliköiden täydennyskoulutus järjestetään arkipäivinä. Huhtikuun lähijaksot ovat maanantaista keskiviikkoon ja elokuun keskiviikosta perjantaihin. Lisäksi valmennuspäälliköille ja valmentajille on kahden vuoden prosessin aikana kaksi viikonloppukoulutusta (pesu).valmennuspäälliköiden täydennyskoulutus maksaa 550,00eur per henkilö sisältäen täysihoidon (4 x 3vrk valmennuspäällikkö + 2 x 3vrk valmennuspäällikkö ja valmennus), koulutusmateriaalin ja koulutuksen Eerikkilässä toteutettaviin lähijaksojen liittyen. Salibandy Akatemia toteuttaa seurakäynnit kerran vuodessa jokaiseen toiminnassa mukana olevan seuran omaan toimintaympäristöön. Seurakäynti koostuu kolmesta osasta, joista yksi on suunnattu seurajohdolle, toinen seuran valmentajille ja kolmas seuran pelaajien vanhemmille. Seura vastaa seurakäynnin tiloista, kutsuista ja kestityksestä. Mitä kokonaisvaltaisen kehittymisen seuranta pitää sisällään? Kokonaisvaltaisen kehittymisen seurantakonsepti on johdettu lajianalyysistä - mitä salibandy vaatii. Toteutettavat kyselyt / itsearviointikokonaisuudet on johdettu kansainvälisistä tutkimuksista ja julkaisuista. Tässä alla kuvataan käytännönläheisesti, minkälaisia asioita Salibandy Akatemian kokonaisvaltaisen kehittymisen seurannan konsepti tulee pitämään sisällään ja minkä kautta tapahtumassa asia todentuu: Syötän, kuljetan, suojaan, lauon ja otan haltuun = lajitaidot lajitaitotesteistä ja peleistä Orientaationi, kehonhallintani, tasapainoni ja rytmini = yleistaidot yleistaitotesteistä Ehdin ja jaksan = fyysiset ominaisuudet fyysisen kunnon testeistä Hyökkään pallollisena ja pallottomana sekä puolustan pallollista ja pallotonta + joukkue kentällä = pelikäsitys pienpelistä, peleistä ja itsearvioinneista Pysynkö terveenä? = vammojen ennaltaehkäisy Perustiedot salibandysta ja sen pelaamisesta = tiedolliset valmiudet kyselytesti Millainen olen ja miksi pelaan? = henkisiä valmiuksiani itsearviokysely Harjoittelenko ja pelaanko riittävästi ja oikein kehittyäkseni = harjoittelu- ja pelimäärät kysely Kokonaisuus toteutetaan kolmen päivän aikana Eerikkilässä. Ensimmäisenä päivänä ja toisen päivän aamupäivällä keskitytään kehittymisen seurantakokonaisuuden toteuttamiseen. Toisena päivänä alkaa peliturnaus, jonka yhteydessä toteutetaan vielä joitakin kevyempiä kontrollikokonaisuuksia (esim. itsearvioinnit, vammojen ennaltaehkäisy). Pelejä pelataan tapahtumasta riippuen 3-4 / joukkue. Turnausten kaikki ottelut kuvataan. Tapahtuman viimeisenä päivänä Salibandy Akatemian kautta annetaan palaute jokaiselle joukkueelle joukkueen / pelaajien tasosta ja kehittymisestä toimenpidesuosituksineen. Mitä valmentajien täydennyskoulutusprosessi pitää sisällään? Valmentajien täydennyskoulutusprosessi pitää sisällään kaksi lähijaksoa Eerikkilässä, jotka toteutetaan yhdessä yhteistyöseurojen valmennuspäälliköiden kanssa. Lähijaksojen lisäksi koulutusprosessi sisältää etäopiskelua omaan valmennustoimintaan liittyen sekä seurakäynnin yhteydessä toteutettavan valmentajaillan.

3 Valmentajien täydennyskoulutusprosessin avainasioita ovat: Salibandy Akatemian tapahtumista saatujen faktojen hyödyntäminen joukkueen vuoden sisällä olevassa toiminnassa: toiminnan ja harjoittelun ohjelmoinnissa: tavoitteet suunnittelu toteutus seuranta sekä päivittäisvalmennuksessa Antaa valmentajille lisää valmiuksia kehittää pelaajia kokonaisvaltaisemmin ja tehokkaammin Antaa valmentajalle lisää tiedollisia valmiuksia ja erityisesti lisää osaamista käytännön harjoitusten toteuttamiseen, valmennusprosessin hallintaan sekä lisää kykyä käyttää nykyaikaisia työkaluja valmennusprosessin tehostamiseen Rakentaa yhdessä valmentajien kanssa tehokkaampia ja konkreettisia tapoja saada joukkueharjoittelun laatua nousemaan sekä saada parempi juoni sekä laatua joukkueharjoittelusta pelaajien omatoimiseen harjoitteluun Valmentajien täydennyskoulutusten teemat ja toimintatavat sovitaan yhdessä seurojen kanssa. Valmentajien täydennyskoulutusprosessista vastaa Salibandy Akatemia ja toteutuksessa on mukana valmennuksen eri osaalueiden asiantuntijoita. Mitä valmennuspäälliköiden täydennyskoulutus pitää sisällään? Koulutuksen lähtökohdat: Valmentaja toteuttaa oman joukkueensa valmennuksessa seuran linjaa, painopisteitä ja toteutustapoja ja näin syntyy kestävää, linjakasta kehitystä yksittäisen pelaajan näkökulmasta. Isossa kuvassa junioreiden valmennustoiminnassa on paljon kehitettävää. Pelaajan näkökulmasta valmennustoiminnassa ei synny kestävää ja linjakasta kehityspolkua. Näin meillä on tarve seuroissa valmennuspäälliköiden täydennyskoulutukselle, jonka avulla syntyy selkeämpää, yhdessä työstettyä ja toteutettavaa valmennuslinjaa Suomalaiseen salibandyyn ja sen kehittämiseen. Täydennyskoulutus sisältää kahden vuoden toimintakauden aikana neljä kolmen päivän lähijaksoa Eerikkilässä yhteistyöseurojen valmennuspäälliköille. Lisäksi valmennuspäälliköille ja valmentajille on kahden vuoden toimintakauden aikana kaksi viikonlopun (pe-su) mittaista koulutusjaksoa. Koulutuksen avainasioita ovat (valmiuksia seuran valmennuspäällikön tehtävän toteuttamiseen) Ihmisenä kasvua ja johtamis - / vuorovaikutus valmiuksia Valmennusorganisaation johtaminen, tavoitteet, tehtäväkuvat, ajankäyttö ja prosessien toteuttaminen seuran sisällä yhdessä koko valmentajakunnan kanssa Kokonaisvaltainen seuran valmennuksen, joukkueiden ja pelaajien kehittäminen ja kehittymisen seuranta sekä seuran sisäinen valmentajakoulutus / seuran sisäinen valmentajien sparrausjärjestelmä Salibandy Akatemia tapahtumien ja valmentajien täydennyskoulutuksien hyödyntäminen seuran valmennusjärjestelmän kehittämisessä sekä valmennuksen toteuttamisessa. Koulutusprosessissa koulutuksessa oleva valmennuspäällikkö toteuttaa kehittämistyönään 1) seuran valmennuslinjan päivittämisen prosessi 2) valmennusorganisaatiossa toimiville ihmisten päivitetty tehtäväkuva ajankäyttö prosessi 3) seuran valmennus organisaation toimintatapojen päivitys prosessi Tämän ohjatun kehittämistyön tekeminen alkaa huhtikuussa 2015 ja kokonaisuus syntyy aikavälillä 5/2015-8/2016 seurassa toteuttavalla prosessissa, jossa on mukana johto, toimisto, kaikki valmennusorganisaatiossa toimivat ihmiset. Tuloksena on kirjallinen tuotos, dokumentti 9/2016, joka mahdollistaa seurassa tietoisemman tavan toimia pelaajien ja joukkueiden kehittämisessä yhteen hiileen puhaltaen. Toimitaan linjakkaasti ja kestävän kehityksen periaattein pelaajan näkökulmasta sekä seuratoimijoiden näkökulmasta katsoen. Eerikkilän sähköinen valmennus-, koulutus- ja kehittymisympäristö Salibandy Akatemian toiminnassa? Eerikkilän kehittämä sähköinen ympäristö on kokonaisvaltaisen valmennuksen työkalu pelaajille, valmentajille ja valmennuspäälliköille. Sähköisen ympäristön kautta pelaaja voi seurata omaa kehitystään, valmentaja oman joukkueen pelaajien kehitystä ja valmennuspäällikkö kaikkien seurojen pelaajien kehitystä. Jokainen Salibandy Akatemia toiminnassa mukana oleva pelaaja, valmentaja ja valmennuspäällikkö saavat käyttöönsä omat

4 henkilökohtaiset tunnukset Eerikkilän sähköiseen ympäristöön, jonka kautta materiaalit ovat heidän saatavillaan ajasta ja paikasta riippumatta. Salibandy Akatemia tapahtumissa sähköiseen ympäristöön tallennetaan kaikki kokonaisvaltaisen kehittymisen seurannan ja harjoittelun tiedot. Pelaaja pääsee katsomaan omia tuloksiaan, oman joukkueen keskiarvoja ja omia tavoitetasojaan. Valmentaja pääsee katsomaan oman joukkueen pelaajien tuloksia, oman joukkueen keskiarvoja sekä muiden joukkueiden keskiarvotietoja. Valmennuspäällikkö voi seurata kaikkien oman seuran pelaajien / joukkueiden kehittymistä ja vertailla tuloksia muiden joukkueiden keskiarvotuloksiin ja parhaisiin tuloksiin. Salibandy Akatemia tapahtumissa kuvatut pelit ja niistä tägätyt videoklipit ladataan sähköiseen ympäristöön pelaajien ja valmentajien katsottavaksi. Kaikki pelaajat ja valmentajat saavat nähtäväkseen omat pelit kokonaisuudessaan. Videoklippejä on sekä joukkuekohtaisia että pelaajakohtaisia. Pelaaja ja valmentaja voivat keskustella videoista sähköisessä ympäristössä. Salibandy Akatemia tapahtumista tulevan materiaalin lisäksi joukkueiden valmentajilla on mahdollisuus lisätä omaa materiaaliaan (esim. pelivideot) ja seuraympäristössä tehtyjen testien tuloksia. Lisäksi pelaajat voivat pitää sähköisessä ympäristössä harjoituspäiväkirjaa ympäri vuoden. Tätä toimintaa on mahdollista laajentaa seurassa myös Salibandy Akatemia ikäluokkien ulkopuolelle. Eerikkilän sähköisen ympäristö toimii myös valmentajien ja valmennuspäälliköiden täydennyskoulutuksen oppimisympäristönä. Koulutusprosessi materiaaleineen, tehtävineen ja keskusteluineen luodaan samaan sähköiseen ympäristöön. Mitä seura, valmentaja, vanhemmat, pelaaja saavat tässä Salibandy Akatemian toteuttamassa toiminnassa? Seura saa toiminnan kautta sparrausta koko juniorivalmennusjärjestelmänsä edelleen kehittämiseen, säännöllisen kokonaisvaltaisen kehittymisen seurannan omille vuotiaiden joukkueilleen sekä täydennyskoulutusprosessin valmentajilleen. Seura saa kehittymisen seurantadatan kaikista joukkueistaan ja voi vertailla joukkueiden kehittymistä suhteessa muihin joukkueisiin. Valmentaja saa palautetta siitä, miten hänen toteuttamansa valmennus kehittää pelaajia. Kuvattavien pelien kautta valmentaja pääsee katsomaan ja analysoimaan oman joukkueen pelaajien pelaamista yksilönä ja osana joukkuetta. Valmentaja saa sparrausta ja ohjeistusta oman joukkueensa harjoittelun suunnittelun, toteutuksen, yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksensa kehittämiseen ja tehostamiseen. Vanhemmat saavat faktoja siitä, miten heidän salibandya pelaava lapsi kehittyy. Sen kautta he osaavat tukea osaltaan vielä paremmin urheilevan lapsensa kasvua ja kehittymistä. Kehittymisen seuranta palautteineen antaa vanhemmille mahdollisuuden tehdä kehittyvää yhteistyötä lapsensa joukkueen valmentajan kanssa lapsen kehittymisen parhaaksi. Seurailtoihin osallistuminen antaa lapsen vanhemmille sparrausta ja lisätietoa toteuttaa tietoisemmin omaa myönteistä, harrastusta tukevaa vanhemman roolia salibandyjoukkueessa mukana olevalle lapselleen. Pelaaja saa toiminnassa tietoa siitä kuin hyvin harjoittelu (seuran harjoitukset + muu liikkuminen viikoittain) kehittää häntä ja hänen joukkuettaan. Pelaaja saa myös vertailuarvoja muiden joukkueiden pelaajien tasosta ja kehittymisestä. Kuvattavien pelien kautta pelaaja pääsee katsomaan ja analysoimaan omaa pelaamistaan yksilönä ja osana joukkuetta. Kun seurantatiedot ovat yhdessä sovittavalla tavalla sekä pelaajan vanhempien että seuran joukkueesta vastaavan valmentajan käytettävissä, on pelaajan kokonaisvaltaisempi kehittäminen tietoisemmin ja yhteisen linjan mukaisesti mahdollista. Tuloksena on parempaa, kokonaisvaltaisempaa ja pysyvämpää kehittymistä sekä yhteistä asioiden ymmärrystä ja sisäistämistä. Kaikki ymmärtävät organisoidun seuraharjoituksien ja pelien merkityksen / roolin. Toisaalta ymmärretään myös omalla ajalla tehtävän harjoittelun merkityksellisyys rooli ja yhteys seuran harjoituksiin.

5 Mitkä ovat Salibandy Akatemia yhteistyöseurojen valintakriteerit ajalle 5/2015-9/2016? Seurassa toimii seuraavat juniori-ikäluokat: pojissa F B juniorit ja tytöissä E C juniorit Salibandy Akatemia yhteistyössä etusijalle asetetaan seurat, joilla on joko oma edustusjoukkue tai yhteistyösopimus edustusjoukkueeseen, joka pelaa sekä naisissa että miehissä vähintään Divarissa Seuran talous on terve. Hakemukseen liitetään vuoden 2013 tilinpäätöstiedot. Seurassa on palkattu työntekijä. Seura tarjoaa kokonaisuuteen osallistuvilleen juniorijoukkueilleen ympärivuotiset lajiharjoitusolosuhteet vähintään 3-4 kertaa / viikko. Hakemuksessa on kuvattava kokonaisuus, jossa 02- ja 03- syntyneillä pojilla sekä 01- ja 02 syntyneillä tytöillä on vähintään 6 tuntia joukkuetoimintaa viikossa sisältäen joukkueharjoittelun ja pelit. Hakemuksessa on esitettävä toteutunut kilpailukauden harjoittelu ajanjaksolta elokuu - joulukuu Harjoitteluselvitys tehdään tytöissä vuotiaiden ja pojissa vuotiaiden harjoittelun osalta. Seurassa on valmennuslinja, joka sisältää lasten vaiheen valmennuksen linjaukset. Seura sitoutuu linjan päivittämiseen yhteistyössä Salibandy Akatemian ja Salibandyliiton kanssa 5/2015 9/2016 (osana suunniteltu täydennyskoulutusta valmennuspäälliköille). Seura sitoutuu toimintaan osallistuvien joukkueiden osalta kahdeksi vuodeksi (kehittymisen seurantatapahtumat, valmentajien täydennyskoulutusprosessit, valmennuspäällikkökoulutus sekä Eerikkilän sähköisen ympäristön käyttö). 100 % osallistuminen Salibandy Akatemia tapahtumiin parhaalla joukkueella kaikissa ikäluokissa = pelaajaa, 3-5 valmennus / huoltotiimin jäsentä tapahtumissa + seuran valmennuspäällikkö paikalla (Salibandy Akatemia vastaa valmennuspäällikön täysihoidosta) 5/2015 9/2016 välisenä aikana yhden tapahtuman hinta on 130,00eur / hlö sisältäen turnauksen, kaikki testit, testipalautteet, majoituksen ja täysihoidon (aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala) 100 %:n osallistuminen Salibandy Akatemian täydennyskoulutuksiin (minimi kaikkien ikäluokkien joukkueiden päävalmentaja ja valmennuspäällikkö) 4/2015 9/2016 toimintakauden aikana on kaksi viikonlopun mittaista (pe-su) valmentajien täydennyskoulutusta. Valmentajien täydennyskoulutus maksaa 400,00eur. / valmentaja sisältäen koulutuksen, majoituksen ja täysihoidon (aamiainen, lounas, päivällinen) 100 % osallistuminen valmennuspäälliköiden täydennyskoulutukseen Valmennuspäälliköiden täydennyskoulutus toteutetaan aikavälillä 4/2015 9/2016. Kokonaisuus sisältää Eerikkilässä neljä kolmen päivän valmennuspäällikkökoulutuksen lähijaksoa sekä kaksi viikonlopun mittaista (pe-su) koulutusjaksoa seuravalmentajien kanssa. Kokonaisuuden hinta on 550,00eur / valmennuspäällikkö sisältäen koulutuksen, majoituksen ja täysihoidon (aamupala, lounas, päivällinen) Mukana olevat seurat / joukkueet sitoutuvat käyttämään Eerikkilän sähköistä ympäristöä. Mukana oltava vähintään kokonaisuudessa toimivat ikäluokat Sähköisen ympäristön käyttö kustannukset ovat 25,00euroa / joukkue / kk Seura sitoutuu yhteistyössä Salibandy Akatemian kanssa yhdessä sovittavalla tavalla; kouluttamaan valmentajia, palkkaamaan vain koulutettuja valmentajia suunnittelemaan, miten valmentajat käyvät Salibandyliiton valmennuskoulutusta tasoilla 1-3 toteuttamaan yhteistyötä sovitulla tavalla (esim. esitiedot tai täydennyskoulutus) toteuttamaan seuran johdon ja Salibandy Akatemian yhteistyöhön / kehityskeskusteluun 1 x vuodessa (seurakäynti = koko hallitus paikalla)

6 Seuran hallitus päättää ennen , että seura hakee Salibandy Akatemian yhteistyöseuraksi ja sitoutuu yllämainittuun yhteistyöhön Hakemukseen liitettävä hallituksen kokouksen päivämäärä, jossa päätös on tehty Liitteeksi hakemukseen on liitettävä hallituksen kokouksen pöytäkirjaote päätöksestä Miten Salibandy Akatemian yhteistyöseuraksi haetaan? Hakulomake löytyy erillisenä tiedostona tämän ohjeen yhteydestä. Hakemus tulee lähettää täytettynä perjantaina klo mennessä sähköpostilla osoitteeseen: Seurat valitaan Salibandy Akatemia yhteistoiminnan piiriin mennessä ajalle 5/2015-9/2016. Valinnat tekee Salibandy Akatemia ja Suomen Salibandyliitto valintakriteereihin perustuvan arvioinnin pohjalta. Seurantatapahtumia ikäluokalla on vuosittain kaksi ja ne järjestetään Eerikkilän Urheiluopistolla. Tapahtumat rytmittyvät siten, että vuoden ensimmäinen tapahtuma on toukokuussa ja toinen syyskuussa. Kolmen päivän seurantatapahtumien päivät ovat joko sunnuntaista tiistaihin tai keskiviikosta perjantaihin. Seurojen valintojen jälkeen julkaistaan tapahtumien ja koulutusten tarkat päivämäärät ikäluokittain. Lisätiedot: Kyösti Lampinen Miikka Lamu

Suomi on maailman paras salibandymaa. Strateginen tavoite vuonna 2028

Suomi on maailman paras salibandymaa. Strateginen tavoite vuonna 2028 SALIBANDY MAAJOUKKUETIE Suomi on maailman paras salibandymaa Strateginen tavoite vuonna 2028 3 Name of presentation Place lorum ipsum Käytännönläheinen kuvaus, minkälaisia asioita kokonaisvaltainen kehittymisen

Lisätiedot

Hakuohje MAAJOUKKUETIE Floorball Academy yhteistyöseuratoimintaan MAAJOUKKUETIE FBA konsepti - pelaajakehityksen uusi aika

Hakuohje MAAJOUKKUETIE Floorball Academy yhteistyöseuratoimintaan MAAJOUKKUETIE FBA konsepti - pelaajakehityksen uusi aika Hakuohje MAAJOUKKUETIE Floorball Academy yhteistyöseuratoimintaan 2017 2019 MAAJOUKKUETIE FBA konsepti - pelaajakehityksen uusi aika Suomen Salibandyliitto uudistaa pelaajakehitysjärjestelmän. Uusi kokonaisuus

Lisätiedot

Hakuohje Sami Hyypiä Akatemian yhteistyöseuraksi ajalle 2015-2017

Hakuohje Sami Hyypiä Akatemian yhteistyöseuraksi ajalle 2015-2017 Hakuohje Sami Hyypiä Akatemian yhteistyöseuraksi ajalle 2015-2017 Mitä tarkoittaa SHA:n yhteistyöseurana oleminen? Sami Hyypiä Akatemia (SHA) kehittää ja toteuttaa jalkapallon kehittymisen seurantakokonaisuutta

Lisätiedot

Hakuohje MAAJOUKKUETIE Floorball Academy yhteistyöseuratoimintaan

Hakuohje MAAJOUKKUETIE Floorball Academy yhteistyöseuratoimintaan Hakuohje MAAJOUKKUETIE Floorball Academy yhteistyöseuratoimintaan 2019-2021 MAAJOUKKUETIE FBA pelaajakehityskonsepti Suomen Salibandyliiton pelaajakehitysjärjestelmän kokonaisuus kantaa nimeä MAAJOUKKUETIE.

Lisätiedot

Sami Hyypiä Akatemia

Sami Hyypiä Akatemia Sami Hyypiä Akatemia Kenelle Toiminta koskee yhteistyöjakson ensimmäisenä vuonna lapsiurheiluvaiheessa 2005, 2004, 2003 ja 2002- syntyneitä poikia ja tyttöjä. Yhteistyöjakson toisena vuonna toimintaan

Lisätiedot

Hakuohje Sami Hyypiä Akatemian valtakunnalliseen toimintaan

Hakuohje Sami Hyypiä Akatemian valtakunnalliseen toimintaan Hakuohje Sami Hyypiä Akatemian valtakunnalliseen toimintaan 2017-2019 Taustaa Sami Hyypiä Akatemia on toteuttanut kokonaisvaltaista kehittymisen seuranta konseptia kehittymisen seurantatapahtumineen sekä

Lisätiedot

Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti. Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia

Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti. Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia Miksi kokonaisvaltaisen kehittymisen seuranta konsepti I? Yksilön kehittämisnäkökulma Faktaa Oman osaamisen tasosta

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1 Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1 www.salibandy.net Valmentajakoulutus / tasot I-III Perusteet / tavoitteet TIETÄÄ YMMÄRTÄÄ Sähköinen oppimisympäristö

Lisätiedot

MAAJOUKKUETIE FBA konsepti - pelaajakehityksen uusi aika

MAAJOUKKUETIE FBA konsepti - pelaajakehityksen uusi aika MAAJOUKKUETIE FBA konsepti - pelaajakehityksen uusi aika Suomen Salibandyliitto uudistaa pelaajakehitysjärjestelmän. Uusi kokonaisuus kantaa nimeä MAAJOUKKUETIE. MAAJOUKKUETIE toteutetaan yhteistyössä

Lisätiedot

Sami Hyypiä Akatemian valtakunnallisen toiminnan kuvaus

Sami Hyypiä Akatemian valtakunnallisen toiminnan kuvaus Sami Hyypiä Akatemian valtakunnallisen toiminnan kuvaus 2019-2021 Sisällys Sami Hyypiä Akatemian alle 15-vuotiaiden valtakunnallinen toiminta... 4 Alle 15-vuotiaiden valtakunnallinen toiminta 2019-2021

Lisätiedot

Toimintaan osallistuvien joukkueiden seurantatietojen keskiarvot ovat kaikkien osallistuvien joukkueiden käytössä.

Toimintaan osallistuvien joukkueiden seurantatietojen keskiarvot ovat kaikkien osallistuvien joukkueiden käytössä. Sami Hyypiä Academy (SHA) kehittää ja toteuttaa jalkapallon valtakunnallista kehittymisen seurantakokonaisuutta sekä valmentajien ja valmennuspäälliköiden täydennyskoulutusta kahden vuoden määräajaksi

Lisätiedot

Alueellinen valmennuskeskustoiminta

Alueellinen valmennuskeskustoiminta Alueellinen valmennuskeskustoiminta 2019-2021 Alueellinen valmennuskeskustoiminta Suomen Palloliiton alueelliset valmennuskeskukset (Keski-Suomi ja Pohjoinen) ovat toteuttaneet räätälöidysti kokonaisvaltaista

Lisätiedot

SHA TOIMINNAN INFO S18-K19 PELAAJIEN VANHEMMAT

SHA TOIMINNAN INFO S18-K19 PELAAJIEN VANHEMMAT SHA TOIMINNAN INFO S18-K19 PELAAJIEN VANHEMMAT 1. SHA toiminta 2. SHA Vuosikello + kehittymisen seurantatapahtumien kuvaus 3. SHA perustoiminnan kustannukset 1. SHA TOIMINTA SHA toiminta SHA ja SPL rooli

Lisätiedot

Toimintaan osallistuvien joukkueiden seurantatietojen keskiarvot ovat kaikkien osallistuvien joukkueiden käytössä.

Toimintaan osallistuvien joukkueiden seurantatietojen keskiarvot ovat kaikkien osallistuvien joukkueiden käytössä. Sami Hyypiä Academy (SHA) kehittää ja toteuttaa jalkapallon kehittymisen seurantakokonaisuutta sekä valmentajien ja valmennuspäälliköiden täydennyskoulutusta kahden vuoden määräajaksi valittujen 13 poikaseuran

Lisätiedot

Valmentajapäivät 23.9.2011 Hki. Sami Hyypiä Akatemian toiminta Kyösti Lampinen. www.samihyypiaakatemia.fi

Valmentajapäivät 23.9.2011 Hki. Sami Hyypiä Akatemian toiminta Kyösti Lampinen. www.samihyypiaakatemia.fi Valmentajapäivät 23.9.2011 Hki Sami Hyypiä Akatemian toiminta Kyösti Lampinen www.samihyypiaakatemia.fi Esityksen sisältö: 1) SHA:n toiminnan lähtökohdat, tavoitteet, organisaatio 2) SHA:n Kehittymisen

Lisätiedot

EeNet mahdollisuutena seuroille 2013 alkaen ->

EeNet mahdollisuutena seuroille 2013 alkaen -> EeNet mahdollisuutena seuroille 2013 alkaen -> Lähtökohtia Sami HyypiäAkatemia on luonut Eerikkilän Urheiluopistoa ja sen asiakkaita palvelen sähköisen oppimisympäristön Oppimisympäristö palvelee laaja-alaisesti

Lisätiedot

SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat

SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat Valmentajat ja vanhemmat 17.00-18.30 SHA yleisinfo (Kyösti) Potentiaalinen pelaaja syntyy tekemisen tuloksena (Hannele) Tutkimustuloksia ulkomailta

Lisätiedot

VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu

VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu SHA TOIMINTA Sami Hyypiä Akatemia on perustettu Suomen Palloliiton toimintastrategian

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason II Salibandyvalmentajakoulutus SBV2

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason II Salibandyvalmentajakoulutus SBV2 Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason II Salibandyvalmentajakoulutus SBV2 www.salibandy.net Valmennuskoulutuksen lähtökohtia ja tavoitteita www.salibandy.net Valmennuskoulutuksen lähtökohtia

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

KOKONAISVALTAINEN KEHITTYMISEN SEURANTA JALKAPALLOSSA

KOKONAISVALTAINEN KEHITTYMISEN SEURANTA JALKAPALLOSSA KOKONAISVALTAINEN KEHITTYMISEN SEURANTA JALKAPALLOSSA KUNTOTESTAUSPÄIVÄT 18.3.2016 Hannele Forsman, LitM Kehityspäällikkö, valmennuskeskus, EUO Jatko-opiskelija, JYU, KIHU 1 SISÄLTÖ 1. Uusinta uutta tiivistelmä

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

Kehittymisen seuranta -tapahtumat Syksy Suomen Palloliitto / Etelä-Suomen valmennuskeskus

Kehittymisen seuranta -tapahtumat Syksy Suomen Palloliitto / Etelä-Suomen valmennuskeskus Kehittymisen seuranta -tapahtumat Syksy 2019 Suomen Palloliitto / Etelä-Suomen valmennuskeskus 1 Tässä infokirjeessä tietoja ja käytänteitä kehittymisen seuranta -tapahtumista syksyn 2019 osalta. Älkää

Lisätiedot

MYEWAY-PALVELUN OHJEET VALMENNUSPÄÄLLIKÖLLE

MYEWAY-PALVELUN OHJEET VALMENNUSPÄÄLLIKÖLLE MYEWAY-PALVELUN OHJEET VALMENNUSPÄÄLLIKÖLLE 1 MYEWAY SHA-TOIMINNASSA MyEWay on Eerikkilän ylläpitämä sähköinen kehittymisenseuranta- ja oppimisympäristö SHA-henkilökunta luo valmennuspäällikölle tunnukset

Lisätiedot

FLOORBALL ACADEMY YLEISINFO

FLOORBALL ACADEMY YLEISINFO SISÄLTÖ FBA yleisinfo (KL) Taustaa kokonaisuudelle (KL) Suomalaisen urheiluvalmennuksen keskeisimpiä haasteita Näkökulmia konseptin kehittämiseen Suomalaisen valmennusosaamisen malli FBA konsepti vuoden

Lisätiedot

Sisältö. EeNet koulutus seurojen pääkäyttäjille

Sisältö. EeNet koulutus seurojen pääkäyttäjille EeNet koulutus seurojen pääkäyttäjille Sisältö 1. Kirjautuminen 2. Omat tiedot 3. Käyttäjähallinta 4. Harjoituspäiväkirja 5. Kehittymisen seuranta 6. Materiaalit 7. Kyselyt 1 1. Kirjautuminen Kirjautumisosoitteet

Lisätiedot

MYEWAY OHJEET VALMENTAJALLE/ JOUKKUEENJOHTAJALLE

MYEWAY OHJEET VALMENTAJALLE/ JOUKKUEENJOHTAJALLE MYEWAY OHJEET VALMENTAJALLE/ JOUKKUEENJOHTAJALLE 1 MYEWAY SHA-TOIMINNASSA MyEWay on Eerikkilän ylläpitämä sähköinen kehittymisenseuranta- ja oppimisympäristö Seuran valmennuspäällikkö luo valmentajien

Lisätiedot

MYEERIKKILÄ OHJEET VALMENNUSPÄÄLLIKÖLLE

MYEERIKKILÄ OHJEET VALMENNUSPÄÄLLIKÖLLE MYEERIKKILÄ OHJEET VALMENNUSPÄÄLLIKÖLLE MYEERIKKILÄN AVAINTOIMINNALLISUUDET VALMMENNUSPÄÄLLIKÖN NÄKÖKULMASTA Kehittymisen seuranta Seuran pelaajien ja joukkueiden taso ja kehittyminen Seuran eri ikäluokkien

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

MYEWAY OHJEET PELAAJALLE

MYEWAY OHJEET PELAAJALLE MYEWAY OHJEET PELAAJALLE 1 MYEWAY SHA-TOIMINNASSA MyEWay on Eerikkilän ylläpitämä sähköinen kehittymisenseuranta- ja oppimisympäristö Joukkueen valmentaja/ joukkueenjohtaja luo pelaajille tunnukset ennen

Lisätiedot

PELAAJALLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - TUNNUSTEN AKTIVOINTI HUOLTAJAN TOIMESTA - HARJOITUSPÄIVÄKIRJAN PITÄMINEN

PELAAJALLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - TUNNUSTEN AKTIVOINTI HUOLTAJAN TOIMESTA - HARJOITUSPÄIVÄKIRJAN PITÄMINEN PELAAJALLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - TUNNUSTEN AKTIVOINTI HUOLTAJAN TOIMESTA - HARJOITUSPÄIVÄKIRJAN PITÄMINEN MYEERIKKILÄ FBA TOIMINNASSA MyEerikkilä on Eerikkilän Urheiluopiston ylläpitämä sähköinen

Lisätiedot

2.2.2015 SHA:N PELAAJAKEHITYSKONSEPTI. Esityksen sisältö:

2.2.2015 SHA:N PELAAJAKEHITYSKONSEPTI. Esityksen sisältö: 222015 SHA:N PELAAJAKEHITYSKONSEPTI 3112015 SPL SEMINAARI /KYÖSTI LAMPINEN, EUO VK JA SHA JOHTAJA Esityksen sisältö: 1 Sami Hyypiä Akatemian rooli 2 SHA pelaajakehityskonsepti valmentaja/valmennuspäälliköiden

Lisätiedot

MYEERIKKILÄ OHJEET VALMENTAJALLE

MYEERIKKILÄ OHJEET VALMENTAJALLE MYEERIKKILÄ OHJEET VALMENTAJALLE MYEERIKKILÄN AVAINTOIMINNALLISUUDET VALMENTAJAN NÄKÖKULMASTA Kehittymisen seuranta Pelaajien/ joukkueen taso ja kehittyminen Vertailu tavoitetasoihin ja muihin joukkueisiin

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja:

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: SPL ETELÄ UEFA C UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: Urheilu ja lajiosaaminen - osaa suunnitella ja toteuttaa nuorten vaiheen toimivia harjoituksia, harjoitusviikkoja ja jaksoja kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Foot PASS Finland Auditoini 1

Foot PASS Finland Auditoini 1 Turun Nappulaliiga Turun Nappulaliiga, TuNL 20400 Turku 20500 Turku 19/03/2012 03/05/2010 yhteispisteet 5500 3525 64 5500 3272 59 organisaatio 300 290 97 300 270 90 strategia 500 436 87 500 424 85 pelaajakartoitus

Lisätiedot

Foot PASS Finland Auditoini 1

Foot PASS Finland Auditoini 1 Kaarinan Pojat 20780 Kaarina 05/01/2011 yhteispisteet 5500 3163 58 5000 5 0 organisaatio 300 253 84 300 0 0 strategia 500 425 85 500 0 0 pelaajakartoitus 600 294 49 600 0 0 jalkapallo 1: valmennus 750

Lisätiedot

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013 Seuraohjelma oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013 Liittohallituspäätös 16.12.2013 Tavoite: laajentaa oto seuravalmennuksen piiriin kuuluvien seurojen määrää max. 10 seuralla

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAJILLE/ JOUKKUEENJOHTAJILLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - PELAAJIEN LISÄYS - JOUKKUETAPAHTUMIEN LISÄYS (VALMENTAJA)

OHJEITA VALMENTAJILLE/ JOUKKUEENJOHTAJILLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - PELAAJIEN LISÄYS - JOUKKUETAPAHTUMIEN LISÄYS (VALMENTAJA) OHJEITA VALMENTAJILLE/ JOUKKUEENJOHTAJILLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - PELAAJIEN LISÄYS - JOUKKUETAPAHTUMIEN LISÄYS (VALMENTAJA) MYEERIKKILÄ FBA TOIMINNASSA MyEerikkilä on Eerikkilän Urheiluopiston

Lisätiedot

Valmennuslinja. Kultsujuniorit

Valmennuslinja. Kultsujuniorit Valmennuslinja Kultsujuniorit Seuran tavoitteet - Kehittää junioreita yksilöinä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti - yksittäisen pelaajan oman tason mukainen harjoittelu ja pelaaminen - joukkueet jaetaan

Lisätiedot

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja:

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: SPL ETELÄ UEFA C UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: Urheilu ja lajiosaaminen - osaa suunnitella ja toteuttaa nuorten vaiheen toimivia harjoituksia, harjoitusviikkoja ja jaksoja kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Huuhkaja- ja Helmaripäivät

Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät 15.8.2016 Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät on aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkueikäluokkiin (13-14-v pojat, 13-15-v tytöt) kohdistuva kokonaisvaltainen

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti

Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus Kiitos osallistumisestanne syksyllä 2017 käynnistyvään ja kaksi vuotta kestävään alueelliseen kehittymisen

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia PELAAJAPROFIILI Yksilökeskeinen valmennusfilosofia Suomen Palloliitto on määritellyt: "Yksilökeskeisellä valmennusfilosofialla tarkoitetaan valmentajan ja pelaajan välistä vuorovaikutusta ja toimintaa,

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti

Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti Suomen Palloliitto / Pohjois-Suomen valmennuskeskus Kiitos osallistumisestanne syksyllä 2017 käynnistyneeseen ja kaksi vuotta kestävään alueelliseen kehittymisen

Lisätiedot

Vantaan Jalkapalloseura

Vantaan Jalkapalloseura Vantaan Jalkapalloseura 2008-syntyneiden joukkueiden perustaminen Vantaan Jalkapalloseura ry - Vantaalainen Jalkapalloseura - N. 1500 lisenssipelaajaa - Suomen yksi suurimmista jalkapalloseuroista - Oma

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia. - Kokonaisvaltainen valmennus

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia. - Kokonaisvaltainen valmennus Yksilökeskeinen valmennusfilosofia - Kokonaisvaltainen valmennus Kokonaisvaltainen valmennus Taktiikka / Pelikäsitys Havainnointi / Hahmottaminen Ratkaisuvaihtoehdot Päätöksenteko Ratkaisut Suorittaminen

Lisätiedot

TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015 -

TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015 - TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015-20.12014 TPV:n arvot 4. Mihin toimintamme perustuu? Tavoitteellisuus Positiivisuus Vastuullisuus!loisuus! Visio 2017 Tähtien tekijä TPV toimii monipuolisesti osana tamperelaista

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

Harjoittele terveenä urheile laadukkaasti Hoitopolun rakentaminen urheiluseuraan Case Ilves jalkapallo

Harjoittele terveenä urheile laadukkaasti Hoitopolun rakentaminen urheiluseuraan Case Ilves jalkapallo Harjoittele terveenä urheile laadukkaasti Hoitopolun rakentaminen urheiluseuraan Case Ilves jalkapallo Heli Rekimies, fysiikkavalmentaja ja fysioterapeutti Ilves Edustus KLINIKKATOIMINTA Kaikilla pelaajilla

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

AC Kajaani valmennuslinja 2017

AC Kajaani valmennuslinja 2017 ACK pelitapa-oppaassa kerrotaan selkeästi millaista jalkapalloa ACK:ssa halutaan pelata! Pelitapa pyritään valitsemaan asetettujen tavoitteiden mukaan; junioreissa tavoitteet ovat pelaajakehityksessä ja

Lisätiedot

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen 61 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi Miten kehität valitsemiasi asioita?

Lisätiedot

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle Visio 2025 Rovaniemen Palloseuran juniorityön visiona kasvattaa systemaattisesti pelaajia omaan edustusjoukkueeseen ja kansainvälisille kentille alkaen vuodesta 2025 Vision toteuttamiseksi seura on luonut

Lisätiedot

PEP Seurakehitys. Alkutila 2011 vs. lopputila 2012. Kari Alho, Johtokunnan pj.

PEP Seurakehitys. Alkutila 2011 vs. lopputila 2012. Kari Alho, Johtokunnan pj. PEP Seurakehitys 11 vs. lopputila 1 Kari Alho, Johtokunnan pj. Tausta PEP osallistui vuonna 11 alueelliseen seurakehityshankkeeseen yhdessä muun Uudenmaan ja Pirkanmaan seuran kanssa kyselyllä tammikuussa

Lisätiedot

TPV Strategia - Päivitys

TPV Strategia - Päivitys TPV 2017 Strategia - Päivitys 2016-6.12.2015 TPV:n arvot 1. Tavoitteellisuus 2. Positiivisuus 3. Vastuullisuus 4.!loisuus! Mihin toimintamme perustuu? Visio 2017 Tähtien tekijä - TPV toimii monipuolisesti

Lisätiedot

PELAAJANPOLKU GrIFK jalkapallo 2014

PELAAJANPOLKU GrIFK jalkapallo 2014 PELAAJANPOLKU jalkapallo 2014 1. Valmennusfilosofia 1.1 Yksilökeskeinen - Tunne pelaajat ja jokaisen kehitystarpeet - Jokaiselle haasteita omalla tasolla - Valmiit mallit eri ikäluokkien toimintaan - Ikäluokkien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

SEUROJEN ÄÄNI - Seminaari Pelaajan laadukas arki JJK:ssa

SEUROJEN ÄÄNI - Seminaari Pelaajan laadukas arki JJK:ssa SEUROJEN ÄÄNI - Seminaari 4.2.2017 Pelaajan laadukas arki JJK:ssa PELAAJAN LAADUKAS ARKI 1. SEURAN TAVOITTEET 2. SEURAN TUKITOIMET VALMENTAJALLE, PELAAJALLE JA PERHEELLE 3. MITEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA

Lisätiedot

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle Visio 2025 Rovaniemen Palloseuran juniorityön visiona on kyetä systemaattisesti kasvattamaan pelaajia omaan edustusjoukkueeseen ja kansainvälisille kentille alkaen vuodesta 2025 Vision toteuttamiseksi

Lisätiedot

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Riihimäen Palloseura Toimintamalli Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille

Lisätiedot

EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö

EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö 1. Kirjautuminen Seuran valmennuspäällikkö, joukkueen valmentaja tai joukkueenjohtaja luo pelaajalle tunnukset EeNettiin noin 1kk ennen ensimmäistä

Lisätiedot

ISO KUVA JA AVAINASIAT YLEISELLÄ TASOLLA Yleistä

ISO KUVA JA AVAINASIAT YLEISELLÄ TASOLLA Yleistä ISO KUVA JA AVAINASIAT YLEISELLÄ TASOLLA Yleistä Painopisteitä Vuosikello ja sen sisällä olevat tapahtumat Kokonaisvaltainen kehittymisen seuranta Ekkono Pelianalyysit MyEerikkilä Lohkojaot ja ajankohdat

Lisätiedot

TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen

TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen 1 Kenelle: LePan ikäluokille E11-F7 (01-05 syntyneet), tytöissä ja pojissa. Miksi: Harjoittelun

Lisätiedot

Valmennuksen kokonaissuunnitelma Koitossa

Valmennuksen kokonaissuunnitelma Koitossa Valmennuksen kokonaissuunnitelma Koitossa Yleistä Valmennuksen kokonaissuunnitelma on tarkoitettu ohjeeksi seuraan tulevalle valmentajalle ja nykyisille valmentajille. Tämä suunnitelma on hyväksytetty

Lisätiedot

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 OHJELMA 12.00-13.00 Lounas 13.00 Avaussanat, SPL Länsi-Suomi valmennuskoulutuspäällikkö

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01

Lisätiedot

JOUKKUEEN- JOHTAJA 5.12.2013

JOUKKUEEN- JOHTAJA 5.12.2013 JOUKKUEEN- JOHTAJA JOUKKUEENJOHTAJA Seuratoiminta on kaiken sydän Joukkueenjohtaja on joukkueen johtaja Joukkue on aina tiimi Vanhemmat ovat suurin voimavara Turnaus- ja ottelujärjestelyt Miksi tieto kulkee

Lisätiedot

Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti. Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus

Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti. Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus 1 Kiitos osallistumisestanne syksyllä 2017 käynnistyneeseen ja kaksi vuotta kestävään alueelliseen kehittymisen

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti. Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus

Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti. Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus Kehittymisen seurantatapahtumien infopaketti Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus 1 Kiitos osallistumisestanne syksyllä 2017 käynnistyneeseen ja kaksi vuotta kestävään alueelliseen kehittymisen

Lisätiedot

FortumTutor -ohjelma Petri Kurki, Fortum tutor, FC Reipas

FortumTutor -ohjelma Petri Kurki, Fortum tutor, FC Reipas FortumTutor -ohjelma Petri Kurki, Fortum tutor, FC Reipas 7.3.2015 Lahti FortumTutor -ohjelma Junioritoiminnan tulee olla laadultaan sellaista, että lapsilla roihuaa pelaamisen kipinä - Fortum Tutor -ohjelman

Lisätiedot

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS 20.9.2018 PELI-KARHUT TOIMINTAFILOSOFIA Peli-Karhut tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia ja nauttia jalkapallon pelaamisesta ja harjoittelemisesta riippumatta

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET URHEILULLISUUS YHTEISTYÖ TAVOITTEELLISUUS OLOSUHTEET HYVÄ JATKUMO VALMENNUS HALLINTO,kiekkoilun tuki / kaupunki PELAAJAMASSAT Blues seura Aaro Kivilinna

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1

EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1 EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1 1. Kirjautuminen Seuran valmennuspäällikkö, joukkueen valmentaja tai joukkueenjohtaja luo pelaajalle tunnukset EeNettiin noin 1kk ennen ensimmäistä SHA tapahtumaa.

Lisätiedot