Nro 2. Kirkkolaki. Suomea Suuriruhtinaanmaan evankelis-luterilaiselle kirkolle, ENSIMÄINEN OSA. Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta yleensä.

Transkriptio

1 N:o 2. Keisarillisen Majesteetin armollinen esitys Suomen Kansaneduskunnalle joulukuun 6 päivänä 1869 annetun kirkkolain uuden suomenkielisen tekstin hyväksymisestä. Sittenkun Keisarillinen Majesteetti Suomen Valtiosäädyille vuoden valtiopäivillä oli antanut armollisen esityksen voimassa olevan, joulukuun 6 päivänä 1869 annetun kirkkolain uuden suomenkielisen tekstin hyväksymisestä, ovat Valtiosäädyt alamaisessa kirjelmässä 15 päivältä huhtikuuta 1905 ilmoittaneet, että, alamaisessa vastauskirjelmässä esiintuoduista syistä, tästä asiasta ei ollut voitu aikaansaada Valtiosäätyjen päätöstä, minkä tähden asia oli rauennut. Lainsäädäntötoimi yllämainitussa tarkoituksessa näyttää kuitenkin edelleenkin olevan tarpeen vaatima. Sen johdosta, että nykyään voimassa olevan kirkkolain säätämisen jälkeen suomalainen kirjakieli kaikilla aloilla on ollut varsin tuntuvan kehityksen alaisena ja erittäinkin lakikieli suureksi osaksi uudistunut, esiintyy puheena olevan lain suomenkielinen asu monessa suhteessa puutteellisena tai epäselvänä. Tästä syystä asetti vuonna 1898 kokoontunut neljäs Suomen yleinen kirkolliskokous kirkkolain suomenkielisen tekstin uusimista varten erityisen komitean, joka vuonna 1901 antoi ehdotuksen asiasta. Sittenkun tästä ehdotuksesta saman lain 455 :n säännöstä noudattaen oli vaadittu maan seurakunnilta ja papistolta lausunnot, on vuonna 1903 pidetty viides Suomen yleinen kirkolliskokous yksimielisesti hyväksynyt alempana olevan ehdotuksen

2 2 N:o 2 kirkkolain suomenkieliseksi tekstiksi ja alamaisuudessa alistanut sen Keisarillisen Majesteetin ja Valtiosäätyjen tutkittavaksi ja hyväksyttäväksi. Tämän johdosta on Keisarillinen Majesteetti tahtonut, että Kansaneduskunnan hyväksyttäväksi jätetään sanottu ehdotus kirkkolain suomenkieliseksi tekstiksi. Tämä teksti näyttää olevan hyväksyttävä huolimatta siitä että eri esityksessä ehdotetaan muutoksia eräisiin kirkkolain pykäliin. Jos sellaiset muutokset aikaansaadaan, ovat tietysti ne säännökset, joita muutokset koskevat, sovellutettavat uudessa muodossaan.

3 Nro 2 Kirkkolaki Suomea Suuriruhtinaanmaan evankelis-luterilaiselle kirkolle, ENSIMÄINEN OSA. Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta yleensä. Ensimäinen Luku. Kirkon tunnustuksesta. 1. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka, perustuen Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, on ilmilausuttu vanhimman kirkon kolmessa päätunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ynnä muissa luterilaisen kirkon niin sanottuun sovintokirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa, ja pitää tunnustuksen korkeimpana lakina sen näissä tunnustuskirjoissa selvästi lausutun järkähtämättömän totuuden, että Jumalan pyhä sana on ainoa ohje, jonka mukaan kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvosteltava. 2 - Kirkon pyhät toimitukset ovat tämän tunnustuksen mukaisesti suoritettavat; ja sentähden ne kirkolliset kirjatkin, niinkuin kirkkokäsikirja, virsi- ja evän-

4 N:o2 keliumikirja sekä katkismus, jotka hyväksytään seurakunnissa julkisesti käytettäviksi näissä toimituksissa, pitää olla tehdyt saman tunnustuksen mukaisesti. Toinen Luku. Kirkon jäsenistä. 3. Jäseniksi kirkon yhteyteen otetaan: lapsia pyhän kasteen sakramentin kautta; johonkin muuhun kristittyyn kirkkoyhdyskuntaan kuuluvia, oikein kastettuja, sen kautta että tekevät evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen; niitä, jotka eivät ole oikein kastettuja, sekä niitä, jotka eivät ole kristittyjä eivätkä enää lapsia, sen kautta että tekevät saman tunnustuksen ja sitten saavat kasteen. 4 Kirkon jäsenillä on oikeus vapaasti nauttia kirkon etuja. Ne, jotka ovat syntyneet evankelis-luterilaiseen kirkoon kuuluvista vanhemmista, saavat kasteen kautta oikeuden kristilliseen kasvatukseen ja opetukseen sekä, tarpeellisen opetuksen ja sitä seuraavan kasteenliitonuudistuksen jälkeen, oikeuden nauttia Herran pyhää ehtoollista ja kirkon muita etuja. Toista uskontunnustusta olevat kristityt sekä ne, jotka eivät ole kristittyjä, saavat, kun siirtyvät evankelis-luterilaiseen kirkkoon, tämän siirtymisen kautta oikeuden kirkon etuihin. 5 - Kirkon jäsenet ovat velvolliset viettämään kristillissiveellistä elämää, ahkerasti käymään julkisessa jumalanpalveluksessa ja muutenkin käyttämään hyväksensä kirkon armonvälikappaleita, avioliittoon mennessänsä antamaan kirkon pyhittää sen säädetyllä tavalla, niin myös kastattamaan lapsensa ja toimittamaan niille

5 Nro 2 5 kristillisen kasvatuksen sekä evankelis-luterilaisen kirkon periaatteiden mukaisen kristinopin-opetuksén. 6. Jos evankelis-luterilaisen kirkon jäsenellä havaitaan olevan harhaoppisia mielipiteitä, koettakoon kirkko, niinkuin XII luvussa sanotaan, perinpohjaisella opetuksella ja lempeästi varottamalla saattaa häntä huomaamaan erehdyksensä. Jos hän ei ota siitä ojentuaksensa, vaan pysyy erehdyksessään ja haluaa vakaumuksensa nojalla erota tämän kirkon yhteydestä ja siirtyä toiseen kirkkoyhdyskuntaan, älköön kirkko häntä siitä estäkö. Kolmas Luku. Kirkon järjestysmuodosta. 7. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet ovat jaetut kirkkoseurakuntiin, joiden kunkin ulkonainen alue on kirkkokunta. 8. Kukin evankelis-luterilainen kristitty on sen seurakunnan jäsen, jossa hän on kirkonkirjoissa, ja on osallinen sen oikeuksissa ja velvollisuuksissa. 9. Sen ohessa että kirkon yksityisillä jäsenillä on 4 :ssä mainittu oikeus, on kukin seurakunta semmoisenaan oikeutettu itse hoitamaan asioitansa ja omaisuuttansa, niinkuin tässä kirkkolaissa tarkemmin sanotaan. 10. Kunkin seurakunnan tulee, niiden velvollisuuksien lisäksi, jotka 5 :n mukaan kullakin yksityisellä kirkon jäsenellä on, 'myöskin olla osallisena niiden varo-

6 6 N:o 2 jen hankkimisessa, joita tarvitaan kaiken sen voimassa pitämiseen, mikä kuuluu seurakunnan kirkollisiin asioihin, niinkuin siitä on erittäin säädetty. H Jumalan sanaa julkisesti saarnaamassa, pyhiä sakramentteja hoitamassa ja muita kirkollisia toimituksia suorittamassa sekä kristillisestä elämästä muuten huolta pitämässä tulee kussakin seurakunnassa olla yksi tahi useampi pappi, joiden velvollisuudet ja oikeudet ovat tarkemmin määrätyt tämän kirkkolain kolmannessa osassa. Kullakin seurakunnan jäsenellä olkoon kuitenkin oikeus, jos tahtoo, mihin kirkolliseen toimitukseen tahansa käyttää toisessa seurakunnassa palvelevaa pappia, tämän suostumuksella. 12. Seurakunnan yhteisiä asioita hoitaa osittain yleinen kirkonkokous, osittain sellaisessa kokouksessa valittu kirkkoneuvosto; sen ohessa pitää lähempää huolta kirkon omaisuudesta niinikään kirkonkokouksessa erittäin valittu kirkonisännöitsijä. 13. Seurakuntien kirkollishallitusta varten on maa jaettu hiippakuntiin ja kukin hiippakunta rovastikuntiin. Hiippakunnassa hoitavat tätä hallitusta piispa ja tuomiokapituli, ja kutakin rovastikuntaa valvoo lähemmin rovasti. 14. Kirkon ylin hallitus koko maassa on Suomen hallituksen asia, ja sitä hoidetaan erittäin säädetyllä tavalla. Oikeuttansa ehdottaa lakia kaikesta, mikä koskee ainoastaan kirkon omia asioita, käyttää, kirkko itse edusmiestensä kautta kirkolliskokouksessa, mutta kirkolliskokouksessa ehdotettujen lakien tutkiminen ja vahvistaminen on Keisarin ja valtiopäiville kokoontu-

7 Nro 2 7 neiden Suonien Valtiosäätyjen tehtävä. Asioista, jotka koskevat kirkon suhdetta valtioon tahi toista uskontunnustusta olevaan kirkkoyhdyskuntaan, tulee kirkolliskokouksen aina antaa lausuntonsa. Kaikki asiat, jotka tulevat kirkolliskokousten päätettäviksi, ovat edeltäpäin hiippakuntain pappeinkokouksissa valmisteltavat. 15 Jos nousee kysymys ennestään olevain seurakuntain jakamisesta, yhdistämisestä, lakkauttamisesta tahi muusta muuttamisesta, taikka uusien seurakuntain perustamisesta, tahi kirkkojen käyttämättömäksi jättämisestä tai yhteenrakentamisesta, niin on se, sittenkuin asianomaiset seurakunnat ja tuomiokapituli ovat antaneet siitä lausuntonsa, jätettävä senaatin tutkittavaksi ja ratkaistavaksi. Sellaisen kysymyksen saakoon seurakunta, tehtyänsä siitä päätöksen kirkonkokouksessa, taikka piispa, pidettyänsä tarkastuksen, ilmaantuneista syistä tuomiokapitulissa nostaa, nimikään tuomiokapituli itse, milloin sen katsoo tarpeeliseksi. Kun kysymys on nostettu, kuulusteltakoon joko yhteisissä tahi erityisissä kirkonkokouksissa asianomaisten seurakuntain mieltä kaikista asiaan kuuluvista seikoista, ja tuomiokapituli lähettäköön sitten asian ynnä oman lausuntonsa ja kirkonkokousten pöytäkirjat senaattiin. 16. Uusien papinvirkain perustaminen ja ennestään olevain lakkauttaminen seurakunnissa olkoon seurakuntain omassa vallassa, ja niiden tulee kirkonkokouksessa siitä sopia. Kirkonkokouksen päätös on kuitenkin jätettävä tuomiokapitulin tutkittavaksi ja vahvistettavaksi. 17. Kysymys uusien hiippakuntain perustamisesta taikka ennestään olevain muuttamisesta voidaan nostaa kirkolliskokouksessa; ja kokouksen siitä tekemä ehdo-

8 8 N:o2 tus on jätettävä Keisarin tutkittavaksi ja ratkaistavaksi. Rovastikuntain jaon määrätköön tuomiokapituli asianhaarain mukaan. TOINEN OSA. Kirkon pyhistä toimituksista. Neljäs Luku. Yhteisestä ja yksityisestä jumalanpalveluksesta. 18. Yhteinen, julkinen jumalanpalvelus on kauttakoko maan pidettävä kirkoissa joka sunnuntai ja sitä paitsi seuraavina vanhastaan kristikunnassa vietettyinä juhlapäivinä, nimittäin: joulupäivänä, toisena joulupäivänä, uudenvuodenpäivänä, loppiaisena, Maarian ilmestyspäivänä, pitkänäperjantaina, toisena pääsiäispäivänä, helatorstaina, toisena helluntaipäivänä ja Johannes kastajan päivänä. 19 Puolipäiväjumalanpalvelus on mainittuina päivinä pidettävä kaikissa seurakunnissa sekä maalla että kaupungeissa. Ehtoojumalanpalvelus on pidettävä niissä kaupungeissa, joissa kaksi pappia tahi useampi toimittaa virkaa samassa kirkossa. Muissa kaupungeissa ja maallakin pidettäköön niinikään, missä paikkakunnalliset olot sallivat, ehtoo jumalanpalvelus, josta asianomainen tuomiokapituli, kuulusteltuansa papiston ja seurakuntien mieltä, antaa tarkempia määräyksiä. Aamujumalanpalvelus on pidettävä kaikissa niissä seurakunnissa, sekä maalla että kaupungeissa, missä ei pidetä ehtoo jumalanpalvelus ta, ja silloin saarnataan Kristuksen kärsimisen historiasta paaston aikana sekä

9 N:o2 9 katkismuksesta sinä vuodenaikana, jonka papisto ja seurakunta, asiasta sovittuansa, katsovat soveliaimmaksi. Sitä paitsi on aamujumalanpalvelus pidettävä ensimäisenä joulu-, pääsiäis- ja helluntaipäivänä, missä asianhaarat eivät sitä estä. 20. Kaupungissa on joka viikko pidettävä rukoushetki raamatunselityksineen vähintäänkin yhtenä arkipäivänä, jonka papisto yksissä neuvoin seurakunnan kanssa määrää, mutta useamminkin, jos tuomiokapituli käskee, papiston ja seurakuntain mieltä kuulusteltuansa. Maalla olkoon sama laki, missä paikkakunnalliset ja muut olot sen aiheuttavat ja sallivat. Kaupungeissa on rukoushetki ynnä saarna Kristuksen kärsimisen historiasta pidettävä pääsiäisen edellisen viikon neljänä ensimäisenä arkipäivänä. 21. Yhteinen jumalanpalvelus edellämainittuina päivinä on toimitettava siinä järjestyksessä, kuin käsikirja määrää; ja pappi älköön mielivaltaisesti siitä poiketko, ellei nimenomaan ole sallittu jossakin tapauksessa menetellä asianhaarain mukaan. 22. Julkinen jumalanpalvelus muina joko kirkollisina tahi yhteiskunnallisina juhlapäivinä, olivatpa ne rukous-, riemu-, kiitos- tahi valituspäiviä, toimitetaan niinkuin siitä joko on säädetty taikka vastedes yleisiä tahi erityisiä tilaisuuksia varten ehkä määrätään. 23. Saarna on jokavuotisina sunnuntai- ja juhlapäivinä pidettävä näiksi päiviksi käsi- ja evankeliumikirjassa määrätyistä teksteistä. Muina päivänä, milloin pidetään jumalanpalvelus, saarnataan teksteistä, jotka

10 10 N:o 2 joko siksi kertaa määrätään taikka saarnamies vapasti valitsee. Älköön, 126 :ssä säädetyn edesvastauksen uhalla, saarnaan sekoitettako sellaista, mikä ei oppiin kuulu, älköön varsinkaan semmoista, joka saattaa synnyttää hengellisiä epäilyksiä tahi yhteiskunnallisia levottomuuksia, taikka joka sisältää loukkaavan viittauksen erityiseen henkilöön, taikka johtaa huomiota seurakunnassa ennestään tuntemattomiin hairahduksiin ja synteihin, joiden mainitseminen on enemmän pahennukseksi kuin parannukseksi. 24. Veisuussa on käytettävä hyväksytyssä virsikirjassa olevia virsiä, ja olkoon saarnamiehen vallassa määrätä, mitkä virret tahi virren värsyt ovat jumalanpalveluksessa veisattavat Veisuuta saapi jumalanpalveluksessa sunnuntai-ja juhlapäivinä säestää uruilla tahi muilla sopivilla soittimilla; ja olkoon tämän asian järjestäminen kunkin seurakunnan omassa vallassa. 26. Ne rukoukset ja esirukoukset, jotka käsi- ja evankeliumikirjassa ovat julkista jumalanpalvelusta varten säädetyt, taikka jotka erityisiä tilaisuuksia varten ehkä määrätään, ovat pidettävät niin, kuin ne sisällykseltään ovat vahvistetut. Esirukoukset sairasten puolesta, samoin kuin rukoukset ja kiitokset lapsensynnyttäjäin kirvotuksesta, tahi sairasten parantumisesta, tahi sattuneista kuolemantapauksista, tahi muista seurakuntaa koskevista asioista, pitäköön saarnamies tilaisuutta varten valituilla sanoilla lyhyesti ja yksinkertaisesti.

11 N:o 2 H 37 Jumalanpalvelus sekä mitä siilien kuuluu on kussakin seurakunnassa niiden toimitettava, joille saarnavirka siellä on uskottu. Muu pappi älköön siihen sekaantuko kirkkoherran luvatta, jos tämä on saapuvilla, taikka siellä virkaa toimittavan papin suostumuksetta, taikka rovastin tahi tuomiokapitulin määräyksettä, ellei hätätila sitä vaadi. 28. Jos pappi, jonka olisi pidettävä jumalanpalvelus, taudin tahi muun edeltäpäin arvaamattoman esteen takia ei voi sitä pitää, saapukoon jumalanpalvelusta toimittamaan se seurakunnan papeista, joka likimpänä asuu taikka ensiksi saapi esteestä tiedon. 29. Jos papille, joka yksin toimittaa virkaa seurakunnassa, tulee semmoinen este, taikka jos seurakunnassa, jossa on useampia pappeja, kaikki yhfaikaa tulevat kykenemättömiksi jumalanpalvelusta toimittamaan, kun seurakunta sitä varten on kokoontunut, pitäköön joko joku kirkkoneuvoston jäsen, tahi joku seurakunnan vanhin, tahi lukkari, sittenkuin virsi on veisattu, aamurukouksen, lukekoon päivän tekstin ja sitä käsittelevän saarnan jostakin hyväksytystä postillasta, ja päättäköön toimituksen tavallisilla kirkkorukouksilla ja siunauksella. 30. Kaikkien tulee koettaa saapua kirkkoon jumalanpalveluksen alkuun ja olla siinä sen loppuun asti. Jos joku käytöksellään häiritsee hartautta jumalanpalveluksessa, meneteltäköön häntä kohtaan niinkuin XIII luvussa sanotaan. 31. Puolipäiväjumalanpalvelus alotettakoon yleensä kello kymmenen* aamupäivällä älköönkä sitä viivy tet-

12 12 N:o2 tako muiden kirkollisten toimitusten tähden; mutta kaupungissa, jossa sama kirkko on kahden tai useamman seurakunnan käytettävänä, määrätköön tuomiokapituli, neuvoteltuansa seurakuntien kanssa, minä aikoina puolipäiväjumalanpalvelukset ovat pidettävät. Sama olkoon laki maalaisseurakunnista, joissa eri kielten tähden eri puolipäiväjumalanpalvelukset pidetään, sekä ajasta, milloin aamu- ja ehtoojumalanpalvelus on alotettava. Jos muuten jollakin paikkakunnalla olosuhteet vaativat ajan muuttamista, olkoon tuomiokapitulilla valta antaa siitä määräys, kuulusteltuansa asianomaisen seurakunnan mieltä. 32. Yksityistä hartautta pitäköön perheenisäntä usein kodissansa niiden kanssa, jotka siellä oleskelevat, ja seurakunnan papin tulee sanalla ja esimerkillä siihen vakavasti kehottaa sanankuulijoitansa. 33. Yksityisiä hartausseuroja, joihin kokoontuu niin paljon ihmisiä, ettei niitä sovi lukea kotihartaudeksi, saadaan myös pitää ilman asianomaisen papiston välitöntä johtoa; kuitenkaan ei, ilman kirkkoherran erityistä lupaa, sillä aikaa kuin yhteistä jumalanpalvelusta seurakunnassa pidetään. Seurakunnan pappien tulee, mikäli heidän aikansa myöntää, käydä sellaisissa yksityisissä hartausseuroissa. Jos niissä joku, joka ei ole pappi taikka ei ole saanut asianomaista lupaa julkisesti saarnata, rupeaa pitämään opetuspuheita, jotka ovat vastoin evankelista oppia tahi aikaansaavat häiriöitä, niin kirkkoneuvosto kieltäköön häntä sellaista opetustointa vastedes seurakunnassa pitämästä. Sitä kohtaan, joka tällaisia hartauskokouksia panee toimeen niillä ajoin, jolloin niitä ei ole lupa pitää, taikka joka vastoin kirkkoneuvoston kieltoa pitää niissä opettajan tointa, menetellään niinkuin XIII luvussa sanotaan.

13 N:o 3 13 Viides Luku. Kasteesta. 34. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien vanhempain lapset ovat ilman tarpeetonta viivytystä pyhään kasteeseen saatettavat. Jos lapsen syntymisestä on kulunut kuusi viikkoa ja lapsi vielä on kastamatta, muistuttakoon seurakunnan kirkoherra siitä lapsen vanhempia tahi edusmiehiä. Jos ei lasta sitten kahdeksan päivän kuluessa kasteta eikä päteviä esteitä voida näyttää, meneteltäköön vanhempia tahi edusmiehiä kohtaan niinkuin XIII luvussa on säädetty; mutta älköön lasta vastoin vanhempain tahi edusmiesten vakaasti ilmoitettua tahtoa saatettako kasteeseen. 35. Lapsenkaste on papin toimitettava siinä järjestyksessä, kuin käsikirja määrää. 36. Kaste toimitettakoon kirkossa taikka kotona, joko sen papin luona, jota siihen pyydetään, tahi lapsen vanhempain tai edusmiesten tahi jonkun muun luona, aina sen mukaan kuin pappi ja lapsen vanhemmat tahi edusmiehet siitä sopivat. 37. Kun kaste kerran on oikein toimitettu, ei sitä saa uudistaa. Mutta jos pappi saa tiedon, ettei lapsi ole oikein kastettu, kastakoon hän sen, niinkuin se olisi kastamaton. 38. Löytölapsen, jonka kasteesta ei voida saada luotettavaa tietoa, kastakoon käsikirjassa määrätyllä tavalla sen seurakunnan pappi, missä lapsi on löydetty.

14 14 N:o Jos lapsi on niin heikko, että pelätään sen kuolevan, ennenkuin ehditään saada pappia sitä kastamaan, kastakoon sen joku evankelis-luterilaista uskontunnustusta oleva hyvämaineinen kristitty siinä järjestyksessä, kuin käsikirja hätäkasteesta määrää. 40. Hätäkaste on niin pian kuin mahdollista ilmoitettava kirkkoherralle ja, jos lapsi toipuu, vahvistettava käsikirjassa sanotulla tavalla. 41. Juutalaiset ja muut, jotka eivät ole kristittyjä, ovat siirtyessään evankelis-luterilaiseen kirkkoon, kastettavat käsikirjassa säädetyllä tavalla. 42. Kastettaessa pitää muutamia henkilöitä olla kummeina saapuvilla, ei kuitenkaan muita kuin evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, jotka ovat Herran pyhällä ehtoollisella käyneitä ja elämässänsä nuhteettomia. Kummit ovat papille ilmoitettavat, kun kastamista pyydetään. Kuudes luku. Kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta. 43. Vanhempain ja holhoojain tulee kasvattaa lapsensa ja holhottavansa kristillisesti ja antaa tai hankkia heille tarpeellista evankelis- luterilaisen opin opetusta. Mestarit ja isännät, jotka ovat ottaneet toisten lapsia oppiin, palvelukseen tai muuten kotiinsa, pitäkööt samoin kuin vanhemmat huolta lasten kristillisestä kas-

15 N:o 2 15 vatuksesta ja opetuksesta. Seurakunnan papiston on tätä valvominen., 44. Jos vanhemmat, holhoojat, mestarit tai isännät tässä kohden laiminlyövät velvollisuutensa, ja lapsi on täyttänyt seitsemän vuotta eikä vielä mitään ole tehty sen opettamiseksi, niin kirkoherra vuoden lukukinkereillä tai muussa sopivassa tilaisuudessa vakavasti kehottakoon heitä tekemään velvollisuutensa. Jos he kuitenkaan eivät tätä käskyä noudata, tulee kirkkoherran kehottaa lapsen kummeja tai läheisimpiä sukulaisia tässä kohden täyttämään vanhempain tai holhoojain velvollisuutta ja pitämään huolta lapsen kristillisestä opetuksesta. 45. Jokainen seurakunta on velvollinen pitämään tointa siitä, ettei alituista tilaisuutta lukutaidon ja kristinopin opetuksen saamiseen puutu lapsilta, joiden vanhemmat ovat kykenemättömät siitä itse huolta pitämään, eikä myöskään orvoilta, joilla ei ole sukulaisia eikä holhoojia, jotka tahtoisivat tahi taitaisivat heitä kristillisesti hoitaa. Kirkkoherra valvokoon, että seurakunta-oikein täyttää tämän velvollisuutensa. 46. Antaaksensa huolellista kristinopinopetusta lapsille, jotka ovat tulleet siihen ikään ja saavuttaneet sen ymmärryksen kehityksen, mikä tarvitaan oikeaan Herran pyhällä ehtoollisella käymiseen, tulee papiston kussakin seurakunnassa joka vuosi pitää.rippikoulua siinä järjestyksessä, kuin papisto kirkkoherran johdolla keskenänsä sopii; ja tuomiokapituli, kuulusteltuansa papiston ja seurakuntain mieltä asiasta, määrätköön, kuinka pitkä aika vuodesta tähän rippikouluopetukseen on käytettävä. Jos vanhemmat ja edusmiehet haluavat saada lapsensa jonkun erityisen, oman tahi vieraan seurakunnan

16 16 N:o 2 papin yksityisesti opetettaviksi, ja tämä pappi siihen suostuu, olkoon sellainen yksityinen rippikoulu luvallinen. Jos vanhemmat tahi edusmiehet ovat vastahakoisia oikeassa ajassa laskemaan lapsiansa ja holhottaviansa rippikouluun, muistuttakoon heitä kirkkoherra heidän laiminlyönnistään ja siitä sielunvaarasta, joka rippikoulun viivytyksestä saattaa seurata; jos eivät ota kirkkoherran muistutuksesta ojentuaksensa, ilmoittakoon hän sen kirkkoneuvostolle. 47. Mitkä lapsista voidaan pitää Herran ehtoolliselle valmistuneina, tutkikoon kirkkoherra yksissä neuvoin niiden pappien kanssa, jotka ovat olleet osallisina lasten opettamisessa. Lapsille, jotka ovat kaksi vuotta käyneet yhteistä rippikoulua, mutta joita ei kuitenkaan ole katsottu valmistuneiksi Herran ehtoolliselle pääsemään, on eri rippikoulu pidettävä. 48. Niille lapsille, jotka rippikoulun päätettyänsä on katsottu kristillisesti valmistuneiksi uskonsa tunnustamaan ja Herran pyhällä ehtoollisella käymään, pidettäköön, kirkkoherran määrättävänä päivänä ja käsikirjassa tarkemmin säädetyllä tavalla, kirkossa julkinen kasteenliitonuudistustoimitus, jossa lapset tunnustavat uskonsa. Lapset, jotka pätevistä, kirkkoherran tutkittavista syistä eivät voi olla yhteisessä kasteenliitonuudistustoimituksessa osallisina, laskettakoon erikseen ripille. 49. Saadaksensa selville, mitenkä varsinkin nuoriso on edistynyt lukutaidossa ja kristinopintaidossa, ja millaiset kristinopin tiedot seurakunnalla yleensä on, sekä heitä niissä edelleen vartuttaaksensa, ja vahvistaak-

17 N:o 2 17 sensa, tulee papiston joka vuosi kautta seurakunnan, siinä järjestyksessä, kuin on erittäin määrätty, pitää lukukinkereitä, ja niihin saapukoot vanhemmat, isännät, palkolliset ja työväki sekä ne lapset, jotka ovat tulleet siihen ikään, että heitä sopii ja tulee kuulustella. 50. Kun aamu- ja ehtoojumalanpalveluksessa saarnataan jostakin katkismuksen kappaleesta, on saarnan päätyttyä kirkossa lyhyesti kuulusteltava samaa kappaletta, varsinkin siltä nuorisolta, joka viimeksi kuluneina vuosina on päästetty Herran pyhälle ehtoolliselle. 51. Kristinopinopetuksessa on käytettävä sitä katkismusta, joka laillisesti on seurakunnassa käytettäväksi otettu taikka sallittu. 52. Kuinka niitä kohtaan on meneteltävä, jotka ovat huolimattomat kristinoppia oppimaan taikka kristillistä kasvatusta ja opetusta lapsillensa antamaan, säädetään XIII luvussa. 53. Jos vierasta uskontunnustusta oleva kristitty taikka se, joka ei ole kristitty, selvällä järjellä ja vapaasta tahdosta jonkin seurakunnan papistolle ilmoittaa haluavansa tulla otetuksi evankelis-luterilaisen kirkon yhteyteen, antakoon kirkkoherra siitä tiedon tuomiokapitulille ja odottakoon sen vastausta. Sittenkuin tuomiokapituli on antanut siitä määräyksen, on kääntyvälle tarkoin opetettava evankelista oppia ja, kun hän on siinä tarpeelliset tiedot saanut, on hän otettava evankelisen kirkon yhteyteen, käsikirjassa sanotulla tavalla. Vierasta uskontunnustusta olevain kristittyjen ottaminen kirkon yhteyteen tapahtukoon kirkkoneuvoston edessä ja ilmoitettakoon seuraavana sunnuntaina 2

18 18 N:o 2 seurakunnalle Jumalaa rukoillen. Niiden ottaminen, jotka eivät ole kristittyjä, on toimitettava kirkossa ja kuulutus siitä sopivin kehotuksin seurakunnalle luettava saarnastuolista lähinnä edellisenä sunnuntaina. Jos otettavat taudin tähden taikka muista syistä eivät voi saapua kirkkoon, tapahtukoon tämä ottaminen yksityisesti todistajain läsnäollessa ja ilmoitettakoon seuraavana sunnuntaina seurakunnalle. Seitsemäs Luku. Ripistä. 54. Yleinen rippi, jossa ripitettävät yleisesti tunnustavat syntinsä, anovat niitä anteeksi ja saavat synninpäästön, on, valmistukseksi Herran pyhälle ehtoolliselle, käsikirjassa määrätyllä tavalla pidettävä kaikille niille, jotka haluavat tulla osallisiksi tästä sakramentista. Niiden, jotka yhdessä käyvät Herran ehtoollisella, on myös yhdessä oltava rippitoimituksessa, joka kirkossa pidetään. 55. Jos joku muuten haluaa yksityisesti tehdä sielunpaimenelle sellaisen yleisen synnintunnustuksen ja saada häneltä synninpäästön, älköön sitä kiellettäkö. 56. Erityinen rippi, jossa jokin erityinen synti tunnustetaan ja anotaan anteeksi taikka muuten omantunnon hädässä ja levottomuudessa pyydetään Jumalan pyhästä sanasta lohdutusta ja neuvoa, tulee sielunpaimenen pitää niille, jotka sitä haluavat, ja annettakoon siinä katuvaisille erityinen synninpäästö. 57. Ne, jotka ovat tuomitut joistakin julkisista tör* keistä synneistä ja rikoksista, ripitettäköön erityisesti,

19 tf:o 2 19 käsikirjassa sanotulla tavalla, kun he, osottaen katuvansa syntiänsä ja haluavansa synninpäästöä, pyytävät rippiä. Tämä rippi tapahtukoon joko yksityisesti papin edessä tahi muutamien seurakunnan jäsenten saapuvilla ollen, taikka koko seurakunnan läsnäollen Herran alttarin edessä, aina sen mukaan, miten ne tahtovat, jotka tällaista rippiä pyytävät. 58. Niitä kohtaan, jotka tahtovat sielunpaimenelle salaisessa tunnustuksessa ilmaista jonkin rikoksen, joka heidän omaatuntoansa vaivaa, tulee sielunpaimenen erityisessä ripissä menetellä seuraavalla tavalla: a) Jos teko, jonka syntinen tunnustaa, jo on täytetty eikä ole muille tietty kuin hänelle itselleen ja niille, jotka ehkä ovat olleet hänen kanssansa siinä osallisina, ja hän katumusta osottaa, antakoon pappi hänelle synninpäästön. Sama olkoon laki, kun hän tunnustaa teon, josta hän on ollut oikeuden tutkittavana, mutta josta tuomari on hänet vapaaksi tuominnut. b) Jos teko on sellainen, että se on koskenut ihmisten henkeä tahi yleistä menestystä, ja siitä on yleisesti liikkunut todennäköisiin syihin perustuva huhu, taikka syntistä on siitä teosta julkisesti syytetty tahi oikeudessa käytetty, kehottakoon pappi häntä tunnustamaan tuomarin edessä. Jos hän ei tahdo siihen taipua, ja jos teko on täytetty eikä enää voi kenenkään vahingoksi tahi turmioksi tulla, viivytelköön pappi kuitenkin synninpäästöä jonkun aikaa, ellei syntinen ole kuolemanvaarassa ja osota katumusta. ^ Mutta jos teko vieläkin voi jotakin onnettomuutta tahi vahinkoa tuottaa, niinkuin että toista yleisesti luullaan samaan asiaan syypääksi tahi siitä oikeudessa käytetään, taikka muuta senkaltaista, niin älköön synninpäästöä annettako, ennenkuin hän tuomarin edessä tunnustaa teon taikka, jos hän on suurimmassa kuolemanvaarassa, on sen tunnustanut kajhdelle todistajalle tahi yhdelle paitsi papille.

20 20 N:o 2 c) Sitä, joka ripin turvissa näin uskoo asiansa papille, älköön pappi ilmisaattako, 123 :ssä säädetyn edesvastauksen uhalla. Jos pappi kutsutaan todistamaan asiasta, josta hän ei tiedä muuta, kuin mitä ri-. pissa on hänelle uskottu, älköön sitä ilmaisko. d) Jos joku salaripissä ilmaisee rikoksen, joka hänellä ja useammalla hänen kanssansa on hankkeissa isänmaan rauhaa ja turvallisuutta, taikka yksityisten henkeä ja onnea vastaan, niin pitää papin tarkkaan tiedustella kaikki asianhaarat, jos mahdollista on, ja kehottaa syntistä antamaan teko julkisesti ilmi. Jos hän ei siihen taivu, ilmoittakoon pappi asian hyvissä ajoin ja varovaisesti asianomaisille ja antakoon heille tietoa asianhaaroista sen verran, kuin harkitsee mahdolliseksi, syntisen suorastaan taikka välillisesti siitä ilmi tulematta. Kahdeksas Luku. Herran ehtoollisesta. 59. Heiran pyhää ehtoollista on yhteisessä jumalanpalveluksessa sunnuntai- ja juhlapäivinä jaettava, niin usein kuin jotkut Herran ehtoollisella käymään esteettömät seurakunnan jäsenet ovat ilmoittaneet haluavansa tulla siitä osallisiksi. 60. Kaikki, jotka haluavat Herran pyhällä ehtoollisella käydä, ilmoittakoot sen seurakunnan kirkkoherralle. 61 f. Jos seurakunnassa, jossa on tapana jakaa Herran ehtoollista rippitoimituksen jälkeisenä päivänä, joku pyytää siitä heti rippitoimituksen päätyttyä erikseen tulla osalliseksi ja voi esittää päteviä syitä, niinkuin

21 Nro 2 21 matkalle lähtöä, joka ei siedä viivytystä, taikka muuta sellaista, älköön sitä kiellettäkö. 62. Jos joku on sairaana tahi vanhuuttaan heikkona eikä voi kirkkoon mennä, taikka jos on muu todellinen hätätila, silloin on lupa Herran ehtoollista kotonakin jakaa. 63. Älköön kukaan muu kuin pappi pyhää ehtoollista jakako. Mutta jos joku on kuolemanvaarassa, niinkuin merihädässä tahi muussa onnettomuudessa, eikä pappia ole tavattavissa, niin saa kuka kristitty tahansa, jolta hän sitä pyytää, antaa hänelle Herran ehtoollista, jos hän uskonsa vahvistukseksi haluaa sitä nauttia. 64. Jokaisen oman koettelemuksen varassa olkoon, kuinka usein hän tahtoo käydä pyhällä ehtoollisella. Jos joku on päälle vuoden siitä poissa, muistuttakoon sen seurakunnan papisto, jossa hän asuu, kristillisellä rakkaudella ja sävyisyydellä häntä tästä Herran ehtoollisen laiminlyömisestä, niinkuin 91 :ssä sanotaan. 65. Pyhälle ehtoolliselle älköön päästettäkö: a) niitä, joita, ei vielä ole opetettu ja ripille laskettu, niinkuin VI luvussa säädetään, ellei ole niin, että he tautivuoteella ilmoittavat sitä erinomaisesti haluavansa ja käsittävät sen arvon; b) mielipuolia, niin kauan kuin ovat mielenhäiriössä ; c) niitä, jotka maallinen oikeus on rikoksesta tuominnut, niin kauan kuin eivät nöyrry erityistä rippiä tekemään, eikä myöskään niitä, jotka tuomiokapituli on määrännyt toistaiseksi olemaan erillään ehtoollisen nauttimisesta.

22 22 N:o Älköön pappi tyhjän huhun ja kulkupuheen tähden, taikka vihasta ja ilkeydestä, taikka oman tahi sukulaistensa asian vuoksi, taikka mistään muusta syystä, joka ei perustu lakiin, 126 :ssä säädetyn edesvastauksen uhalla rohjetko estää ketään pyhältä ehtoolliselta. 67. Mykiltä, jotka elävät kristillisesti, älköön pyhää ehtoollista kiellettäkö, kun he selvästi ilmoittavat sitä haluavansa, älköönkä sairasmielisiltä, kun he ovat selvällä järjellä. 68. Jos joku, joka tiettävästi on törkeästä rikoksesta syytettynä ja tutkinnon alaisena, taikka joka on ollut oikeuden tutkittavana rikoksesta, jonka ilmisaaminen sillä kertaa on täysien todisteiden puutteessa jätetty vastaiseksi, ilmoittautuu Herran ehtoolliselle, tulee kirkkoherran vakavasti kehottaa häntä vilpittömään tunnustukseen, ennenkuin hän nauttii ehtoollista. 69. Jos tuntematon ilmoittautuu Herran pyhälle ehtoolliselle, menetelköön pappi niinkuin 155 :n b kohdassa on sanottu. 70. Jos joku, joka aikoo astua Herran pyhälle ehtoolliselle, havaitaan olevan väkevistä juomista juopuneena taikka muuten silminnähtävästi sekavassa mielentilassa, käskettäköön hän ehtoollispöydästä pois. Yhdeksäs Luku. Ayioliittoon Yihkimisestä. Tl. Ne, jotka tahtovat mennä avioliittoon toistensa kanssa ovat vihkimisellä yhdistettävät, niinkuin käsikirja sanoo.

23 Nro I.- Ennenkuin vihkiminen tapahtuu, on avioliittosopimus Jumalaa rukoillen kirkossa kuulutettava, niinkuin siitä on erittäin säädetty. 73. Aviokuulutuksen antakoon sen seurakunnan kirkkoherra, jossa morsian on kirkonkirjoissa. Kuulutusta älköön annettako: a) kun jompikumpi, mies taikka nainen, ei ole kristitty; b) miehelle taikka naiselle, joka ei ole vielä päässyt osalliseksi Herran pyhästä ehtoollisesta; c) niissä tapauksissa, joissa yleinen laki tahi siihen kuuluvat asetukset kieltävät avioliiton. 74. Kun aiottu avioliitto on kuulutettu eikä mitään sen päättämisen estettä ole ilmoitettu, on vihkiminen toimitettava eikä sitä saa kauan viivyttää, ellei tähän ole erittäin tärkeitä syitä. 75. Vihkiminen toimitettakoon joko kirkossa tahi kotona, ja olkoon siinä saapuvilla vähintäänkin kaksi todistajaa. 76. Jos vihkimisen toimittaa joku muu pappi kuin sen seurakunnan kirkkoherra, jossa avioliitto on kuulutettu, antakoon kirkkoherra todistuksen, että kuulutus on tapahtunut ja ettei mikään estä avioliiton päättämistä vihkimisellä. Ilman sellaista todistusta älköön muu pappi vihkimistä toimittako, 126 :ssä säädetyn edesvastauksen uhalla. 77. Jos mies taikka nainen ei lupaa mennä toisensa kanssa naimisiin, kun pappi vihkiessään sitä häneltä kysyy, keskeyttäköön pappi toimituksen.

24 24 Nro 2 Kymmenes Luku. Lapsensynnyttäjäin kirkonkäynnistä. 78. Kun aviovaimo on synnyttänyt lapsen ja sen jälkeen terveeksi tullut, pitäköön pappi rukouksen ja kiitoksen hänen puolestansa, joko vaimon käydessä ensi kertaa kirkossa, taikka kotona, käsikirjassa sanotulla tavalla. 79. Kun morsian taikka aviolupauksin maattu nainen on synnyttänyt lapsen, pidettäköön hänen puolestansa, joko kirkossa tahi kotona, semmoinen rukous, kuin käsikirjassa on erittäin määrätty. Yhdestoista Luku. Hautaamisesta ja ruumiinsiimaamisesta. 80. Kun kuolemantapaus on sattunut, niin on, seurakunnan kirkkoherralle siitä viivyttelemättä tehtävän ilmoituksen jälkeen, ruumis viimeistäänkin puolen vuoden kuluttua kuolinpäivästä lukien haudattava joko yhteiseen hautausmaahan taikka erityiseen hautasijaan, jonka vainaja itse ennen kuolemaansa taikka hänen kuolemansa jälkeen hänen omaisensa ovat asianomaisella luvalla hänelle valinneet. 81. Ruumis haudattakoon joko siinä seurakunnassa, missä vainaja on kuollut tahi missä hän kuolinhetkellään on asunut tai mihin hän on jättänyt jälkeensä kiinteää omaisuutta, taikka mihin hän ennen kuolemaansa on itsellensä haudan määrännyt taikka hänen omaisensa tahtovat sen hänelle valita.

25 N:o Ruumiinsiunaaminen on toimitettava jommallakummalla niistä kahdesta tavasta, jotka käsikirjassa ovat säädetyt. 83 Euumiinsiunaamista käsikirjaan otetulla täydellisemmällä tavalla, eli niin sanottua juhlallista ruumiinsiunaamista, älköön keneltäkään kiellettäkö, paitsi niissä tapauksissa, jotka tässä jälempänä mainitaan. Tällaisessa ruumiinsiunaamisessa on lupa pitää seurakunnassa tavallisia hautausmenoja surusaattoineen, kellonsoittoineen j. n. e. asianomaisten tahdon mukaan. 84. Tässä mainittu ruumiinsiunaaminen toimitettakoon joko haudalla, tahi kirkossa, tahi erityisessä huoneessa, jota seurakunta siihen käyttää, tahi vainajan kotona, jos asianhaarat vaativat. 85. Jos vainajan ruumis on haudattava toiseen seurakuntaan kuin missä vainaja on kuollut, toimitettakoon siunaaminen kummassa näistä seurakunnista asianomaiset mieluummin tahtovat. Jos siunaaminen on tapahtunut toisessa seurakunnassa kuin missä ruumis haudataan, älköön sitä hautaan laskettaessa enää pidettäkö mitään kirkollista toimitusta. 86. Jos vainajan puoliso tai läheisimmät.omaiset haluavat ruumissaarnaa, saa pappi, joka siihen suostuu, sen pitää ruumiinsiunaamisen ohessa. 87. Kun ruumista siunattaessa esitetään vainajan elämäkerta, tehtäköön se ilman liikanaista laveutta ja turhaa kehumista.

26 26 Nro Lyhyemmällä käsikirjassa määrätyllä tavalla siunattakoon hautaan: kuolleena syntynyt lapsi; kastamatta kuollut lapsi; se jossakin seurakunnassa kuollut, josta ei tiedetä kuka hän on taikka missä hänen oikea kotinsa on ollut; se, joka on kuollut väkeviä juomia ylellisesti nauttiessansa; ne, jotka äkkipikaisuudessa ovat tappaneet toinen toisensa taikka muuten rikoksen teossa saaneet surmansa, ja se, joka vakain tuumin on itsensä surmannut. Tällaisen hiljaisen siunaamisen toimittaa pappi, mutta ilman minkäänlaisia hautausmenoja, puheita, saarnaa, kellojen soittoa, ainoastaan läheisimpäin omaisten läsnäollen, jos heitä on ja jos he tahtovat ruumista saattaa, sekä hautaamiseen välttämättömästi tarpeellisten henkilöiden saapuvilla ollen. Kahdestoista Luku. Yksityisestä sielunhoidosta. 89. Kunkin seurakunnan papisto on velvollinen sanankuulijoitansa yksityisestikin Jumalan sanalla ahkerasti etsimään, seka pitämään huolta heidän kristillisestä uskostansa ja elämästänsä. 90. Jos seurajoinnan jäsenen havaitaan ilmaisevan sellaista mielipidettä, joka on vastoin evankelis-luterilaista uskoa, tulee sen seurakunnan papiston, jossa hän asuu, sävyisyydellä ja rakkaudella opettaa häntä ja koettaa Jumalan sanalla johdattaa häntä huomaamaan erehdyksensä. 91. Sitä, joka on kauemman aikaa ollut käymättä Herran ehtoollisella, puhutelkoon pappi rakkaudella ja sävyisyydellä ja koettakoon taivuttavilla Jumalan py-

27 N:o 2 27 hän sanan nuhteilla ja kehoituksilla vaikuttaa hänessä sellaista mielentilaa, että hän parannukseksensa ja lohdutukseksensa tahtoo ja voi Herran ehtoollista nauttia. Jos hän tässä yhä näyttää ylenkatsetta ja vastenmielisyyttä Herran ehtoollista vastaan, menetettäköön häntä kohtaan niinkuin 103 :ssä sanotaan. 92. Hengellisesti raskasmielisiä pitää papin, kutsuttuna tahi kutsumatta, Jumalan sanalla opettaa, lohduttaa ja vahvistaa. 93. Jos joku on rikoksesta tuomittu, pitää papiston vakavasti ja rakkaudella häntä erityisesti puhutella ja, hänen eri sieluntilojensa mukaan, joko koettaa häntä taivuttaa katuvaisuuteen, taikka häntä lohduttaa ja rohkaista. 94. Jos joku seurakunnassa on yleisesti tunnettu paheellisesta elämästä, vaikka häntä ei olekaan mistään rikoksesta tuomittu, pitää papiston erityisesti puhutella ja varottaa häntäkin. 95. Kun pappia kutsutaan sairaan luo, pitää hänen kutsumusta noudattaa, ellei hän itse makaa sairaana, ellei hänen ole pidettävä yhteistä jumalanpalvelusta, taikka ellei hän voi näyttää muuta laillista estettä, jolta ei mitenkään pääse lähtemään. Jos este on sellainen, joka pian menee ohitse, menköön hän sinne heti sen perästä. Pappi, joka tässä kohden' laiminlyöpi velvollisuutensa, olkoon edesvastauksen alainen, niinkuin 125 :ssä sanotaan. 96. Jos joku makaa sairaana kauemman aikaa, kutsuttamatta luoksensa pappia, käyköön pappi kuitenkin hänen luonansa ^a puhelkoon hänen kanssansa hänen

28 28 Nro 2 sielunsa tilasta. Jos sairas on jumalattomasti elänyt, pitäköön pappi hänestä erityistä huolta. 97. Tarttuvaisen kulkutaudin liikkuessa jollakin paikkakunnalla olkoon papin velvollisuus sekä kutsuttaessa tulla sairasten luo että kutsumattakin käydä heidän luonansa ja pitää huolta heidän hengellisestä hyvästään, niin kauan kuin aika on ja sairaat vielä ovat täydessä tajussansa. Kehottakoon myös terveinä olevia aikanansa miettimään mitä heidän sielunsa parhaaksi sopii. 98. Niiden luona, jotka ovat vankeudessa, pitää asianomaisen papiston ahkerasti käydä, erittäin tiedustaa itsekunkin mielentilaa ja kristinopintaitoa, huolellisesti opettaa heitä, jos ovat taitamattomia, tarkasti katsoa, että siveettömyyttä ja paheita heidän keskuudessansa ehkäistään, sekä puhutteluilla ja sopivilla Jumalan sanan nuhteilla koettaa taivuttaa heitä parannukseen. 99. Vankia, joka on tuomittu kuolemaan ja jonka on kärsittävä rangaistuksensa, pitää papin siihen kristillisesti valmistaa. Tämä valmistaminen on lähinnä vankilan papin taikka, missä sellaista ei ole, paikkakunnan papiston tehtävä; kuitenkin sopii tuomiokapitulin siihen määrätä muukin pappi, joka tähän arkaluontoiseen palvelukseen katsotaan erittäin sopivaksi. Jos kuolemaan tuomittu pyytää puhutella jotakuta erityistä paikkakunnan pappia, olkoon kutsuttu velvollinen kieltäytymättä noudattamaan hänen pyyntöänsä. Jos hän pyytää pappia seuraamaan itseänsä mestauspaikalle, älköön pappi tätä palvelusta häneltä kieltäkö.

29 N:o '2 29 Kolmastoista Luku. Kirkkokurista Niihin nähden, jotka paheellisella elämällä taikka harhaopilla taikka kristillisen kutsumuksensa velvollisuuksia laiminlyömällä aikaansaavat pahennusta seurakunnassa, käyttäköön seurakunnan papisto ja kirkkoneuvosto kristillistä kirkkokuria Jos seurakunnassa jonkun havaitaan paatuvan julkiseen syntiin ja paheeseen, josta häntä kuitenkaan ei ole oikeuteen vedetty, saakoon hän ensin varotuksen kirkkoherralta kahden kesken; jos hän ei ota siitä ojentuaksensa, on varotus kirkkoherran ynnä kahden tahi kolmen vakavaksi kristityksi tunnetun seurakuntalaisen uudistettava; jos hän ei sittenkään -ojennu, antakoon kirkkoneuvosto hänelle varotuksen koko seurakunnan nimessä. Jos hän kuitenkin pysyy katumattomuudessansa, julistakoon kirkkoneuvosto hänet menettäneksi oikeuden olla kummina, valita jäseniä kirkkoneuvostoon, edusmiehiä kirkolliskokoukseen ja niiden valitsijamiehiä, sekä oikeuden itse tulla valituksi mainittuihin toimiin; kuitenkin on kirkkoneuvoston tästä tekemä päätös alistettava tuomiokapitulin tutkittavaksi, joka, jos asianhaarat siihen antavat aihetta, kutsukoon syyllisen eteensä ja, jos hän, saatuansa vakavan varotuksen, ei sittenkään osota parannusta, julistakoon hänet määrätyksi aikaa kelvottomaksi nauttimaan Herran ehtoollista. Jos hän luopuu synnistänsä, tunnustaa sen ja pyytää sitä anteeksi erityisessä ripissä sielunhoitajan edessä, antakoon kirkkoneuvosto edellämainitut oikeudet hänelle takaisin; ja ilmoittakoon sen myös tuomiokapitulille. Sama laki olkoon niistä, jotka törkeistä rikoksista on vedetty

30 30 N:o 2 maalliseen oikeuteen ja siellä tuomittu edesvastaukseen, mutta jotka tästä rangaistuksesta eivät ole ottaneet ojentuaksensa Jos vanhemmat eivät anna toimittaa lapsiansa kastettaviksi, taikka jos joku seurakunnan jäsen tahallansa jättää hankkimatta kristillistä kasvatusta ja opetusta omille lapsillensa tahi niille, jotka hänen hoidettavinansa ovat, ja jos he eivät ole ottaneet ojentuaksensa varotuksen sanasta, niin meneteltäköön heitäkin kohtaan niinkuin 101 :ssä on sanottu Jos seurakunnan jäsen tekee itsensä syypäksi ilmeiseen Jumalan sanan ja jumalisuuden harjoitusten halveksimiseen, eripuraisuuteen avioliitossa, tylyyteen lapsiansa, perhekuntaansa tahi muita alaisiansa kohtaan, tottelemattomuuteen vanhempiansa kohtaan sekä leppymättömyyten, eikä opetuksen ja varotuksen sanasta ole ottanut ojentuaksensa, olkoon laki sama kuin 101 :ssä sanotaan Jos seurakunnan jäsen, joka suosii harhaoppia, koettaa muita siihen vietellä ja siten aikaansaa häiriötä ja pahennusta seurakunnassa, taikka jos joku ei tottele kirkkoneuvostoa, kun se kieltää häntä pitämästä opetuspuhetta yksityisessä hartauskokouksessa, antakoon kirkkoneuvosto siitä tuomiokapitulille tiedon Jos seurakunnan jäsen, jonka kuulusteleminen lukutaidossa ja kristinopintaidossa katsotaan tarpeelliseksi, laiminlyöpi lukukinkerit, taikka ei anna lastensa tahi muiden käskynsä alaisten käydä lukukinkereillä tahi rippikoulussa, taikka jos joku jumalanpalveluksessa tekee itsensä syypääksi epäjärjestykseen tahi

31 N:o 2 31 sellaiseen hairahdukseen, kuin 30 :ssä mainitaan, taikka rikkoo sitä vastaan, mitä 33 :ssä on säädetty yksityisen hartauskokouksen ajasta, niin varotettakoon häntä niinkuin 101 :ssä sanotaan. Jos hän ei siitä itseänsä paranna, ilmoittakoon kirkkoneuvosto asian maalliselle oikeudelle. KOLMAS OSA. Kirkollisista viroista kirkon pyhiä toimituksia varten. Neljästoista Luku. Pappisvirasta yleensä. 106.*) Pappisviran tehtävänä on julkisen jumalanpalveluksen, pyhien sakramenttien ja muiden VI, VII, IX XI luvussa mainittujen kirkollisten toimitusten hoito. Älköön kukaan toimittako mitä näinmuodoin kuuluu pappisviran tehtäviin, jollei häntä ole, tässä jälempänä sanotulla tavalla, virkaan kelvolliseksi katsottu ja vihitty; mutta hätätilassa noudatettakoon mitä siitä, kunkin asian laadun mukaan, on säädetty. Hyviksi tunnetuille ja kristillismielisille henkilöille saakoon kuitenkin piispa ja tuomiokapituli, heitä ensin tutkittuansa, antaa toistaiseksi luvan saarnata ja seurakunnassa olla kristinopin opettamisessa osallisina. Ylioppilaille, jotka saarnavirkaan valmistautuvat, saavat myös seurakuntien kirkkoherrat antaa sellaisen luvan. *) 7 p;nä kesäkuuta 1895 annetun K. Asetuksen mukaan.

32 32 N:o Pappisviran erityisenä toimena on myöskin yksityisen sielunhoidon ja kristillisen kirkkokurin pitäminen; kuitenkin on muillakin seurakunnan jäsenillä velvollisuus ja oikeus ottaa siihen osaa Sen, joka tahtoo papiksi päästä, pitää olla puhdasniminen ja hyvämaineinen, tunnettu jumaliseksi ja kristilliseksi elämässänsä, kaksikolmatta ikävuotta täyttänyt, yliopistossa tietojensa puolesta hyväksytty pappissivistykseen kuuluvissa, erittäin säädetyissä oppiaineissa, sekä olla vapaa sellaisesta taudista taikka jäsenten, puheen tahi aistimien virheestä ja viasta, joka haittaa pappisviran toimittamista taikka muuten on loukkaava Papiksivihkimistä pyytävä liittäköön hakemukseensa: asianomaisen kirkkoherran antaman kastetodistuksen sekä todistuksen Herran ehtoollisella käymisestään ja maineestaan; yliopiston todistuksen käytöksestään ja siellä harjoittamistaan opinnoista; todistuksen suorittamistaan opinnäytteistä ja, jos hän päälle puolen vuoden on ollut yliopistosta eronneena, ennenkuin ilmoittautuu papiksi vihittäväksi, todistuksen elämästänsä, sen tahi niiden seurakuntien kirkkoherrojen antaman, missä hän väliaikana on oleskellut. Jos hakijalla jo on virka, jonka perusteella vihkiminen voidaan hänelle myöntää, liittäköön hakemukseensa, asianmukaisen papinkirjan ohessa, sen viraston antaman todistuksen, jonka alaisena hän on. Jos se on tuomiokapituli, olkoon hakemus yksistään riittävä. 110 f. Sen, joka tuomiokapituliin on antanut hakemuksen saarnavirkaan vihkimisestä, pitää, ennenkuin hän vihitään, piispan ja tuomiokapitulin edessä osottaa ky-

33 N:o 2 33 kenevänsä toimittamaan saarnavirkaa Jumalan seurakunnan rakennukseksi ja sitä varten suorittaa seuraavat näytteet: a) siinä kaupungissa, jossa tuomiokapituli on, määrättynä päivänä julkisessa jumalanpalveluksessa saarnata suomen- ja ruotsinkielellä; b) tuomiokapitulin edessä pitää kyselmys jostakin hänelle edeltäpäin määrätystä katkismuksen kappaleesta ja lyhyt selitys jostakin hänelle edeltäpäin ilmoitetusta raamatunpaikasta; sekä c) tuomiokapitulin edessä käydä julkinen tutkinto, jossa piispa, tuomiorovasti ja tuomiokapitulin molemmat jumaluusopin oppineet asessorit kuulustelevat, onko hänellä kykyä pappisviran toimittamisessa käyttää niitä jumaluusopin oppiaineita, joissa hänen tieteelliset tietonsa jo on yliopistossa arvosteltu. Ja päättäköön tuomiokapituli siinä järjestyksessä, joka on määrätty siellä esiintulevien asiain käsittelemiselle, onko hakija hyväksyttävä pappisvirkaan vihittäväksi vai ei Älköön ketään papiksi vihittäkö, ellei hän ole saanut kutsumusta toimittamaan papinvirkaa joko jonkin seurakunnan kutsumana tahi toisen papin apulaisena, taikka ole vakinainen tiedetten tahi kielten opettaja maan yliopistossa tahi oppikouluissa, taikka vakinainen virkamies tuomiokapitulissa, ja sen ohessa myöskin sitoutunut tuomiokapitulin harkinnan mukaan olemaan apuna papinviran toimissa sillä paikkakunnalla, jossa hänellä on virka, taikka muuallakin sinä aikana, jolloin hänen vakinainen virkansa sen myöntää Kun vakinainen papinvirka on avoinna, taikka pappi on virantoimituksesta erotettu pitemmäksi tahi lyhyemmäksi aikaa, taikka tuomiokapituli katsoo vakinaisen papin kivulloisuuden tahi vanhuuden tähden ky- 3

34 34 Nro 2 kenemättömäksi virkaansa täysin toimittamaan, taikka seurakunta on niin laaja ja kansakas, ettei vakinainen pappi yksin ennätä sitä asianmukaisesti hoitaa, niin kutsukoon ja määrätköön tuomiokapituli virkaa hoitamaan taikka vakinaista pappia auttamaan jonkun pappisvirkaan ilmoittautuneista, kun ei ole joutilasta pappia siihen määrättävissä. Apulaiseksi vakinaiselle papille määrättäköön mahdollisuuden mukaan se, jota hän mieluimmin tahtoo, kun vain kutsuttu muuten on otollinen; jos avoimesta papinpaikasta armovuosia nautitaan, määrättäköön armovuoden saarnaajaksi mieluimmin se, jota armovuosien nauttija siksi ehdottaa Älköön ketään vihittäkö apupapiksi, ellei kirkon ja seurakuntain palvelus todella sitä vaadi, taikka niin kauan kuin ennen vihittyjä on hiippakunnassa joutilaina ja virantoimitukseen käytettävinä Kukin vihittäköön papiksi siinä hiippakunnassa, johon hän on kutsuttu virkaa toimittamaan, taikka johon hän tahtoo papiksi päästä. Älköön tässä pidettäkö väliä siitä, onko hän. syntynyt tahi kasvatettu samassa hiippakunnassa vai muualla. Jos pappisvirkaan pyrkijöitä on useampia, kuin silloin tarvitaan apupappeja, niin otettakoon etupäässä oman hiippakunnan lapsia, jos heidät havaitaan toisten pyrkijäin vertaisiksi Papiksivihkimisen toimittakoon hiippakunnan piispa. Kun piispanvirka on avoinna tahi piispa sairauden tä.hden estettynä, toimittakoon tuomiorovasti tahi vanhempi papiksi vihitty tuomiokapitulinasessori vihkimisen Papiksivihkiminen on toimitettava hiippakunnan tuomiokirkossa, ellei hätätila vaadi sitä muualla toi"

35 Nro 2 85 niitettäväksi. Ennenkuin vihkiminen toimitetaan, on se, jos mahdollista, edellisenä sunnuntaina tahi juhlapäivänä Jumalaa rukoillen kirkossa ilmoitettava Papiksivihkimisessä, joka toimitetaan käsikirjan määräämässä järjestyksessä, pitää pappisvirkaan vihittäväin tehdä seuraava vala: Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että minä, toimittaessani Jumalan seurakunnassa saarna virkaa, jonka nyt olen valmis vastaanottamaan, olen ftskollisesti ja puhtaasti pysyvä Jumalan pyhässä sanassa, joka on ilmoitettu vanhan ja uuden testamentin profeetallisissa ja apostolisissa kirjoissa, sekä evankelis- luterilaisen kirkon siihen perustuvassa tunnustuksessa, niin etten julkisesti julista ja levitä enkä salaisesti edistä ja suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Minä tahdon myös kaikella ahkeruudella ja uskollisuudella harrastaa Jumalan sanan oikeata opettamista sanankuulijoilleni ja pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan hoitaa, sekä jumalisuuden harjoitusta keskinäisessä rakkaudessa ja kaikin puolin hyvää, rauhaisaa ja, kunniallista vaellusta opilla ja esimerkillä vahvistaa ja edistää. Niinikään tahdon ja aion uskollisesti noudattaa ja käyttää kirkon lakia ja voimassa olevia asetuksia, tunnollisesti täyttää virkatehtäväni, osottaa esimiehilleni velvollisuudenmukaista kuuliaisuutta, virkakumppaneilleni veljellistä hyväntahtoisuutta, sanankuulijoilleni altista palvelusta ja kaikkea kohtuutta. Kaikkea tätä minä tahdon ja aion rehellisesti noudattaa, niinkuin oikean papin tulee ja sopii, niin että siitä voin vastata Jumalan ja ihmisten edessä, ilman mitääd juonia ja ilkeää kavaluutta. Niin totta kuin Jumala minua auttakoon hengen ja sielun puolesta Papiksivihkimisen perästä ja sittenkuin vihityt ovat tehneet tuomiokapitulin edessä uskollisuuden ja kuuliai-