Tietoturvailmiöt 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietoturvailmiöt 2014"

Transkriptio

1 Tietoturvailmiöt Tietoturvailmiöt 2014

2 Heikkouksia internetin rakenteissa, nettihuijauksia ja kohdistettuja hyökkäyksiä Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen havaintojen mukaan vuoden 2014 tietoturvailmiöt koskivat laajasti verkon käyttäjiä ja koostuivat hyvin monitasoisista kybermaailman uhkista. Suomessa nettihuijaukset olivat peruskäyttäjien riesana. Maailmanlaajuisesti pinnalle nousivat kohdistetut hyökkäykset aivan uudenlaisessa mittakaavassa, kun tietoturvayhtiöt julkaisivat tietoja lähes kilpajuoksulla. Laajimmin kaikkia verkon käyttäjiä ovat koskeneet liikenteen salauksiin liittyvät haavoittuvuudet, joista merkittävimmäksi nousi OpenSSL-kirjaston Heartbleed-nimellä tunnetuksi tullut haavoittuvuus. Lukuisista tietoverkkoihin kohdistuneista uhista huolimatta suomalaiset verkot ovat säilyneet maailman puhtaimmalla tasolla. Siitä kertoo myös kansainvälisessä vertailussa menestyminen. Helsingissä 31. joulukuuta 2014 Kirsi Karlamaa, Johtaja Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus Sisällys Heikkouksia internetin rakenteissa, nettihuijauksia ja kohdistettuja hyökkäyksiä...2 Verkkohuijauksilla saaliiksi puoli miljoonaa euroa...3 Haittaohjelmahavainnoista 85 % peräisin yhden teleyrityksen verkosta...5 Kohdistetut hyökkäykset kiusaavat yrityksiä...6 Vuoden koukuttavimmat haavoittuvuudet: vuotava sydän ja taisteluväsymys...7 Suomalaiset verkot ovat edelleen puhtaimpien joukossa...8 Tietoturvailmiöt

3 Verkkohuijauksilla saaliiksi puoli miljoonaa euroa Internetin käyttäjiin kohdistui keväällä 2014 pankkitunnuksia pyydystänyt suomenkielinen huijauskampanja. Se keräsi yli puoli miljoonaa euroa huijaamalla suomalaisilta tietoja väärennetyillä internetsivustoilla mm. pankin, postin ja tullin nimissä. Tehokas verkkohuijaus rantautui Suomeen Kevään huijauskampanja oli poliisin mukaan Suomen mittakaavassa eniten vahinkoa tuottanut kalastelukampanja ja Euroopankin mittakaavassa merkittävä. Kampanja jatkui useita kuukausia, asianomistajia on yli 400 ja rahanpesusta epäiltyjä henkilöitä yli 40. Ihmisten hyväuskoisuus, viestien hyvä kieliasu sekä tekstiviestien ja puheluiden hyödyntäminen tekivät kalastelusta entistä tehokkaampaa. Huijauskampanja saatiin loppumaan laaja-alaisella viranomaisyhteistyöllä elokuussa. Poliisi vastasi rikosten tutkimisesta ja Kyberturvallisuuskeskuksen vastuulla oli kalasteluun käytettyjen sivustojen raportointi tahoille, joilla oli mahdollisuus irtikytkeä ne verkoista. Urkintakampanjaan liittyviä internetsivustoja ja verkkotunnuksia oli pahimmillaan yli kymmenen viikossa, mutta ne saatiin irtikytkettyä parhaimmillaan minuuteissa tiedon saamisesta. Kaksi teosta epäiltyä on vangittuna. Molempien epäiltyjen kiinnioton jälkeen kalastelukampanja loppui. Nettihuijaukset ovat maailmalla vanha ja vakiintunut ilmiö. Suomalaisten on aiemmin ollut usein helppo tunnistaa huijaukset, koska niiden kieli on ollut muu kuin suomi, teksti on ollut huonosti käännettyä tai huijauksessa käytetyt tuotemerkit eivät ole olleet suomalaisille tuttuja. Nopeasti kasvavan kansainvälisen nettikaupan ja entistä paremman suomen kielen ansiosta huijausten odotetaan muodostuvan entistä vakavammaksi uhkaksi suomalaisille. Tietoturvailmiöt

4 Haittaohjelmat varastavat henkilötietoja ja salasanoja Satunnaisten käyttäjien tietoja varastamaan pyrkivät haittaohjelmat muodostivat vuoden aikana suurimman yksittäisen uhan tavallisten käyttäjien tietoturvallisuudelle. Kyberturvallisuuskeskus sai vuoden aikana yhteensä yli ilmoitusta suomalaisissa verkoissa havaituista tietoja varastavista haittaohjelmatartunnoista. Tietoja varastavat haittaohjelmat tarttuvat samoin kuin muutkin haittaohjelmat. Käyttäjä voidaan houkutella asentamaan sähköpostin liitetiedostona saapunut tai verkosta ladattu haittaohjelma. Haittaohjelma saattaa päätyä käyttäjän työasemaan myös siirrettävien muistilaitteiden välityksellä. Haittaohjelmat tarttuvat myös hyväksikäyttämällä käyttöjärjestelmän ja varusohjelmien haavoittuvuuksia. Tällöin käyttäjän on tyypillisesti vierailtava haitallisella tai murretulla internetsivulla, jolle on sivuston ylläpitäjän tietämättä lisätty haitallista sisältöä. Tietoja varastavat haittaohjelmat pyrkivät varastamaan muun muassa henkilötietoja ja kirjautumistietoja erilaisiin palveluihin. Varastettuja tietoja voidaan hyödyntää jatkorikosten tekemisessä esimerkiksi ostamalla tavaroita uhrin nimissä. Tietoturvailmiöt

5 Haittaohjelmahavainnoista 85 % peräisin yhden teleyrityksen verkosta Teleyrityksen verkosta suuntautuvan haittaohjelmaliikenteen määrän kasvu huomattiin siitä, että aktiivisilla toimilla on merkitystä asiakkaiden päätelaitteiden tietoturvan kannalta. Kyberturvallisuuskeskuksen Autoreporter-palvelun avulla. Teleyritykselle raportoitujen haittaohjelmatartuntojen määrät olivat moninkertaiset normaalitilanteeseen verrattuna. Autoreporter on Viestintäviraston vuodesta 2006 käytössä ollut palvelu, jonka piiriin kuuluvat kaikki Kyseisen teleyrityksen ryhdyttyä tarvittaviin toimenpiteisiin asiakkaiden saastuneiden koneiden osuus kokonaismäärästä on palautunut vastaamaan sen markkinaosuutta. Tapaus on esimerkki suomalaiset verkkoalueet. Autoreporterista saatavien tilastotietojen avulla voidaan arvioida suomalaisissa verkoissa esiintyvien haittaohjelmien yleisyyttä. Autoreporterin avulla teleyritykset ja verkkojen omistajat saavat tiedon verkossaan olevista haittaohjelmatartunnoista ja voivat välittää tiedot asiakkailleen haittaohjelman poistoa varten. Autoreporterin haittaohjelmahavainnot kyseisen teleyrityksen osalta 1. vuosineljännes Kyberturvallisuuskeskuksen havainto ja selvitys teleyrityksen kanssa. 2. vuosineljännes Teleyrityksen toimenpiteet. 3. ja 4. vuosineljännes Tilanne normalisoitunut tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu Tietoturvailmiöt

6 Kohdistetut hyökkäykset kiusaavat yrityksiä Kyberturvallisuuskeskus sai vuoden aikana tietoonsa uusia epäilyjä suomalaisiin organisaatioihin suunnatuista kohdistetuista hyökkäyksistä. Myös kohdistettujen hyökkäysten tekemiseen käytettyjä haittaohjelmaperheitä paljastui lisää. Valtionhallinnon ja yritysten näkökulmasta merkittävimmän uhkan muodostavat kohdistetut hyökkäykset. Pahimmassa tapauksessa hyökkääjä voi saada organisaation verkon haltuunsa kenenkään huomaamatta. Näin hyökkääjän on mahdollista päästä kiinni organisaation salattuihin tietoihin ja hyökkääjä voi verkon vallattuaan lymyillä siellä vuosikausiakin. Hyökkäysten havaitseminen tavallisilla menetelmillä on yleensä mahdotonta. Tietoturvatoimijat ovat julkaisseet vuoden aikana useita raportteja kohdistetuissa hyökkäyksissä käytetyistä haittaohjelmista. Esimerkiksi Norjan CERT-ryhmä julkaisi varoituksen energiasektoria vastaan kohdistetusta vakoiluun käytetystä Havex-haittaohjelmasta. Vuoden aikana on tunnistettu myös useita muita uusia haittaohjelmaperheitä: mm. Regin, Snake ja Sandworm. Kyberturvallisuuskeskuksen tiedossa on myös suomalaisia tapauksia, jotka viittaavat raporteissa mainittuihin haittaohjelmiin. Kyberturvallisuuskeskus on jakanut kohdistettujen hyökkäysten havaitsemisen mahdollistavia teknisiä tunnistetietoja organisaatioille, jotka ovat hyökkäysten todennäköisiä kohteita. Lisäksi tunnisteita on hyödynnetty Viestintäviraston vakavien tietoturvaloukkausten havainnointi- ja varoitusjärjestelmä HAVARO:ssa. HAVARO-järjestelmään on saatu mukaan edustava joukko suomalaisia yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä organisaatioita. Järjestelmän tuottamien tietojen avulla organisaatiot ovat kyenneet välittömiin toimenpiteisiin tietoturvan kehittämiseksi. Tietoturvailmiöt

7 Vuoden koukuttavimmat haavoittuvuudet: vuotava sydän ja taisteluväsymys OpenSSL-ohjelmistosta löytynyt laajavaikutteinen virhe, Heartbleed (suom. vuotava sydän) sai oivaltavan nimensä ja vetävänsä logonsa ansiosta runsaasti maailmanlaajuista näkyvyyttä suomalaiselle tietoturvaosaamiselle. Heartbleed-haavoittuvuuden sisältänyt koodi oli kolmen vuoden takaa, Sandworm-haavoittuvuus koski kaikkia viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistuja Windowsin versioita ja Shellshockhaavoittuvuus kantaa jo 25 vuoden taakse. Runsas julkisuus ruokkii usein spekulaatioita julkistuksen tehneiden salatuista tarkoitusperistä, niin myös tällä kertaa. Epäluulo johti poikkeukselliseen julkiseen väittelyyn haavoittuvuuden hyväksikäytön oletetusta helppoudesta ja sen myötä haavoittuvuuden todellisesta vakavuudesta. Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus arvioi, Esimerkiksi tietoturvayritys Cloudflare esitti julkisen hakkerointihaasteen, johon myös Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntija osallistui ja onnistui pienellä vaivannäöllä ratkaisemaan esitetyn haasteen. Samalla hän osoitti, että haavoittuvuuden avulla hyökkääjän on mahdollista varastaa palvelimen muistista muun muassa että aiemmin vähälle huomiolle jääneiden keskeisten ohjelmakirjastojen ja ohjelmien tietoturvatutkimukseen kiinnitetään jatkossa tarkempaa huomiota. Tällaisten haavoittuvuuksien löytäminen käynnistää tulevaisuudessakin laajoja päivityskierroksia. Tähän liittyen Kyberturvallisuuskeskus uusii varoituskäytäntöjään vuoden 2015 aikana. salausavaimia. Heartbleedia ja sen vanavedessä seuranneita Shellshockia (suom. taisteluväsymys, Bashkomentotulkin haavoittuvuus) ja Sandwormia (suom. hiekkamato, Windowsin haavoittuvuus) yhdisti laajan vaikuttavuuden ohella se, että virheet olivat piilleet ohjelmakoodissa jo vuosien ajan ennen löytymistään. Tietoturvailmiöt

8 Suomalaiset verkot ovat edelleen puhtaimpien joukossa Kyberturvallisuuskeskuksen käytettävissä olevien tietojen perusteella suomalaisissa tietokoneissa on ollut vähiten haittaohjelmatartuntoja maailmassa. Suomalaiset tietoverkot arvioitiin tuoreimmassa Microsoft Security Intelligence Report (SIR) 17 -raportissa vuoden 2014 alkupuoliskon aikana puhtaimmiksi maailmassa. Puhtautta mitataan arvioimalla kuinka usein verkkoon liitetyt järjestelmät kohtaavat haittaohjelmia. Raportin viimeisellä tarkastelujaksolla Suomessa vain 5,9 % verkkoihin liitetyistä koneista kohtasi haittaohjelmia. kohdanneet koneet eivät saastu, sillä useissa koneissa on päivitetyt ohjelmistot ja tietoturvaohjelmisto. Osa saastuneistakin koneista saadaan puhdistettua ennen kuin saastumisesta syntyy merkintä Microsoftin tilastoon. Suomessa 0,21 % verkkoon liitetyistä tietokoneista oli Microsoftin laskujen mukaan jouduttu puhdistamaan. Myös muiden Pohjoismaiden ja Japanin tietoverkot sijoittuivat vertailussa hyvin. Samaan aikaan kansainvälinen keskiarvo oli 19,1 %. Puhtautta mitataan myös sillä, kuinka usein haittaohjelmia poistetaan Microsoftin ajoittain suoritettavilla puhdistusohjelmilla. Kaikki haittaohjelmia Suomen hyvää sijoittumista selittää osaltaan teleyritysten aktiiviset toimet haittaohjelmahavaintojen suhteen sekä suomalaisten käyttäjien parantunut tietoturvatietämys. Käyttäjät pitävät ohjelmistojen päivitykset hyvin ajan tasalla, eikä jokaista tuntematonta linkkiä klikata. Microsoftin toimenpitein haittaohjelmista puhdistettujen tietokoneiden osuudet (lähde: SIR 17) Suomi 0,21% Alankomaat 0,43% Tanska Puola Ruotsi 0,28% 1,28% 0,34% Saksa Norja 0,57% 0,25% Viro 0,35% Liettua 0,83% Latvia 0,46% Valko-Venäjä 0,80% Venäjä 0,49%

9 Itämerenkatu 3 A, Helsinki Puhelin: (vaihde) Faksi: Tietoturvailmiöt 2014

Mitkä ovat vuoden 2017 keskeisimpiä tietoturvauhkia?

Mitkä ovat vuoden 2017 keskeisimpiä tietoturvauhkia? Mitkä ovat vuoden 2017 keskeisimpiä tietoturvauhkia? ja kuinka niiltä tulisi suojautua? 2.10.2017 Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden teemaviikko Tietoturva- ja kyberturvallisuusluennot Turvaamme

Lisätiedot

Missä Suomen kyberturvallisuudessa mennään -Kyberturvallisuuskeskuksen näkökulma

Missä Suomen kyberturvallisuudessa mennään -Kyberturvallisuuskeskuksen näkökulma Missä Suomen kyberturvallisuudessa mennään -Kyberturvallisuuskeskuksen näkökulma Apulaisjohtaja Jarkko Saarimäki 20.11.2015 Jatkuva tavoitettavuus ja läsnäolo verkossa Tieto digitalisoituu Langattomuuden

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Kyberturvallisuuskeskuksen vuosikatsaus

Kyberturvallisuuskeskuksen vuosikatsaus Kyberturvallisuuskeskuksen vuosikatsaus Vuosi 2014 Sisällys Johdanto... 4 Tietoturvavuoden keskeiset havainnot ja toimet... 5 Vuoden 2014 merkittävimmät tietoturvailmiöt... 6 Verkkopankkitietojen kalastelu

Lisätiedot

Kyberturvallisuus ja finanssialaan kohdistuvat kyberuhat. Tomi Hasu Kyberturvallisuuskeskus

Kyberturvallisuus ja finanssialaan kohdistuvat kyberuhat. Tomi Hasu Kyberturvallisuuskeskus Kyberturvallisuus ja finanssialaan kohdistuvat kyberuhat Tomi Hasu Kyberturvallisuuskeskus 6.10.2015 1 Kyberturvallisuutta vai tietoturvallisuutta? Tietoturvallisuus koskee tietojärjestelmien ja verkkojen

Lisätiedot

Kyberturvallisuuden tila Suomessa Jarkko Saarimäki Johtaja

Kyberturvallisuuden tila Suomessa Jarkko Saarimäki Johtaja Kyberturvallisuuden tila Suomessa Jarkko Saarimäki Johtaja Jarkko Saarimäki, johtaja 16.6.2016 1 Jarkko Saarimäki, johtaja 16.6.2016 2 http://ec.europa.eu/digital-agenda/en/towards-5g Useita limittäisiä

Lisätiedot

23.9.2014. Kyberturvallisuuskatsaus

23.9.2014. Kyberturvallisuuskatsaus 23.9.2014 Kyberturvallisuuskatsaus 3/2014 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Tietoturva tilastojen valossa... 4 1 Autoreporter... 4 1.1 Haittaohjelmahavainnot... 4 1.2 Haittaohjelmahavainnot eri teleyritysten

Lisätiedot

Tietoverkot ja käyttäjät hallitseeko tietoturvaa enää kukaan?

Tietoverkot ja käyttäjät hallitseeko tietoturvaa enää kukaan? Tietoverkot ja käyttäjät hallitseeko tietoturvaa enää kukaan? HANSEL ICT-päivä 26.9.2013 Wanha Satama Protecting the irreplaceable www.f-secure.com Sisältö Haittaohjelmat vai urkinta suurin uhka? Tietoturvan

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

OpenSSL Heartbleed-haavoittuvuus

OpenSSL Heartbleed-haavoittuvuus Raportti 1 (9) 30.4.2014 OpenSSL Heartbleed-haavoittuvuus 1 Taustaa 1.1 Haavoittuvuuden toimintaperiaate Tässä Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen laatimassa raportissa käsitellään OpenSSL-haavoittuvuuden

Lisätiedot

Tietoturvapalvelut Huoltovarmuuskriittisille toimijoille. Abuse-seminaari Ilmoitusvelvollisuus 10.11.2010

Tietoturvapalvelut Huoltovarmuuskriittisille toimijoille. Abuse-seminaari Ilmoitusvelvollisuus 10.11.2010 Tietoturvapalvelut Huoltovarmuuskriittisille toimijoille Abuse-seminaari Ilmoitusvelvollisuus Jarkko Saarimäki Kehityspäällikkö Kauto Huopio Vanhempi tietoturva-asiantuntija CERT-FI Lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Kyberturvallisuuden tila ja sähköinen tunnistaminen. FINAS-päivä

Kyberturvallisuuden tila ja sähköinen tunnistaminen. FINAS-päivä Kyberturvallisuuden tila ja sähköinen tunnistaminen FINAS-päivä 26.1.2017 Vahva sähköinen tunnistaminen ja sähköiset luottamuspalvelut Vahva sähköinen tunnistaminen tarkoittaa tunnistus- ja luottamuspalvelulain

Lisätiedot

Tietoturvan nykytila tietoturvaloukkausten näkökulmasta. Jussi Eronen Erityisasiantuntija CERT-FI

Tietoturvan nykytila tietoturvaloukkausten näkökulmasta. Jussi Eronen Erityisasiantuntija CERT-FI Tietoturvan nykytila tietoturvaloukkausten näkökulmasta Jussi Eronen Erityisasiantuntija CERT-FI Tietoturvaloukkausten trendejä == Kestoaiheita Kohdistetut hyökkäykset Haavoittuvien palveluiden murrot

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö kyberturvallisuudessa. Johtaja Kirsi Karlamaa

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö kyberturvallisuudessa. Johtaja Kirsi Karlamaa Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö kyberturvallisuudessa Tietoturvaloukkausten käsittelyn tukeminen Kyberturvallisuuskeskus toimii kansallisena tietoturvaloukkausilmoitusten ja vika- ja häiriöilmoitusten

Lisätiedot

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 4.10.2016 Lataa luennon materiaali, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Haittaohjelmat (malware) Virukset,

Lisätiedot

Kyberturvallisuus. Jarkko Saarimäki Turvallisuussääntelyryhmän päällikkö

Kyberturvallisuus. Jarkko Saarimäki Turvallisuussääntelyryhmän päällikkö Kyberturvallisuus Jarkko Saarimäki Turvallisuussääntelyryhmän päällikkö Kyberturvallisuuskeskuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuuus Kansallinen CERT-toiminto; ohjeet, tiedotteet, haavoittuvuuskoordinaatio

Lisätiedot

Vaivattomasti parasta tietoturvaa

Vaivattomasti parasta tietoturvaa Vaivattomasti parasta tietoturvaa BUSINESS SUITE Tietoturvan valinta voi olla myös helppoa Yrityksen tietoturvan valinta voi olla vaikeaa loputtomien vaihtoehtojen suossa tarpomista. F-Secure Business

Lisätiedot

TIETOTURVALLISUUDESTA

TIETOTURVALLISUUDESTA TIETOTURVALLISUUDESTA Tietoturvallisuus riippuu monista asioista. Tärkein niistä on käyttäjä itse! Käyttäjä voi toimia turvallisesti tai turvattomasti Tervettä harkintaa tarvitaan erityisesti Internetin

Lisätiedot

Kyberturvallisuuskeskuksen vuosikatsaus

Kyberturvallisuuskeskuksen vuosikatsaus Kyberturvallisuuskeskuksen vuosikatsaus Vuosi 2014 Sisällys Johdanto... 4 Tietoturvavuoden keskeiset havainnot ja toimet... 5 Vuoden 2014 merkittävimmät tietoturvailmiöt... 6 Verkkopankkitietojen kalastelu

Lisätiedot

Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa

Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Kyberturvallisuuskeskus -luottamusta lisäämässä Paasitorni 2.4.2014 Apulaisjohtaja Rauli Paananen Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika Viestintäviraston

Lisätiedot

Kyberturvallisuus yritysten arkipäivää

Kyberturvallisuus yritysten arkipäivää Kyberturvallisuus yritysten arkipäivää Enterprise 2017 buustia, bittejä ja bisnestä Kauto Huopio Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus 2 Tietoturvapalvelut huoltovarmuuskriittisille yrityksille Tietoturvaloukkausten

Lisätiedot

TIETOTURVAKATSAUS 1/2009

TIETOTURVAKATSAUS 1/2009 TIETOTURVAKATSAUS 1/2009 3.4.2009 1 CERT-FI tietoturvakatsaus 1/2009 Johdanto Vuodenvaihteen jälkeen on tietoturvauutisia hallinnut Conficker- tai Downadupnimellä tunnettu haittaohjelma. Conficker on levinnyt

Lisätiedot

Kyberturvallisuuskatsaus

Kyberturvallisuuskatsaus 18.6.2014 Kyberturvallisuuskatsaus 2/2014 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Tietoturva tilastojen valossa... 4 1 Autoreporter... 4 1.1 Haittaohjelmat... 4 1.2 Suomen sijoitus maailmalla... 5 2 Havaro... 6

Lisätiedot

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi?

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Internetin hyödyt ja vaarat Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Linkit Chrome https://www.google.com/intl/fi/chrome/browser/ Firefox http://www.mozilla.org/fi/ Opera http://www.opera.com/fi Vertailu

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Tietoturva SenioriPC-palvelussa

Tietoturva SenioriPC-palvelussa Tietoturva SenioriPC-palvelussa SenioriPC-tietokone perustuu Linux-käyttöjärjestelmään, jolle ei ole ainakaan toistaiseksi saatu aikaan vaarallisia haittaohjelmia. Windowskäyttöjärjestelmään näitä on olemassa

Lisätiedot

TIETOTURVAKATSAUS 1/2010 9.4.2010

TIETOTURVAKATSAUS 1/2010 9.4.2010 TIETOTURVAKATSAUS 1/2010 9.4.2010 1 CERT-FI tietoturvakatsaus 1 /2010 Johdanto Älypää-pelisivustolta maaliskuussa varastettujen käyttäjätietojen julkaiseminen vaaransi palveluun rekisteröityneiden käyttäjien

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

CERT-FI tietoturvakatsaus 2/2012

CERT-FI tietoturvakatsaus 2/2012 CERT-FI tietoturvakatsaus 2/2012 Johdanto Verkkosivujen käyttäjä voi saada haittaohjelmatartunnan aivan huomaamatta myös "tuttujen ja turvallisten" sivujen kautta. Tällöin sivulle on lisätty haitallista

Lisätiedot

Ajankohtaista kyberturvallisuudesta. Johtaja Jarkko Saarimäki

Ajankohtaista kyberturvallisuudesta. Johtaja Jarkko Saarimäki Ajankohtaista kyberturvallisuudesta Johtaja Jarkko Saarimäki Jarkko Saarimäki 8.5.2017 2 Jarkko Saarimäki 8.5.2017 3 http://ec.europa.eu/digital-agenda/en/towards-5g Useita limittäisiä verkkoja, erilaisia

Lisätiedot

#kybersää maaliskuu 2018

#kybersää maaliskuu 2018 #kybersää maaliskuu 2018 #kybersää kertoo kuukauden merkittävistä tietoturvapoikkeamista ja -ilmiöistä. Tarkoituksena on antaa lukijalle nopea kokonaiskuva siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013 28.5.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000

Lisätiedot

Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen palvelut tietoturvaloukkaustilanteissa. Kauto Huopio

Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen palvelut tietoturvaloukkaustilanteissa. Kauto Huopio Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen palvelut tietoturvaloukkaustilanteissa Kauto Huopio Mikä on Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus? Kyberturvallisuuskeskus on Kansallinen tietoturvaviranomainen,

Lisätiedot

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 8.3.2016 Lataa luennon materiaali, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietokoneen suojaus Palomuuri

Lisätiedot

Suojaamattomia automaatiolaitteita suomalaisissa verkoissa

Suojaamattomia automaatiolaitteita suomalaisissa verkoissa Suojaamattomia automaatiolaitteita suomalaisissa verkoissa 29.6.2015 Sisällysluettelo Suojaamattomia automaatiolaitteita suomalaisissa verkoissa... 3 Keskeisiä tuloksia ja havaintoja... 3 Mahdollisia uhkia...

Lisätiedot

Ohje tietoturvaloukkaustilanteisiin varautumisesta

Ohje tietoturvaloukkaustilanteisiin varautumisesta Ohje tietoturvaloukkaustilanteisiin varautumisesta 2.6.2010 Johdanto Ohjeessa esitellään yleisiä näkökohtia yritykseen kohdistuvien tietoturvaloukkaustilanteiden hallintaprosessien käyttöönottamisesta.

Lisätiedot

#kybersää marraskuu 2017

#kybersää marraskuu 2017 #kybersää marraskuu 2017 #kybersää kertoo kuukauden merkittävistä tietoturvapoikkeamista ja -ilmiöistä. Tarkoituksena on antaa lukijalle nopea kokonaiskuva siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Case Tietoja varastava haittaohjelma

Case Tietoja varastava haittaohjelma Case Tietoja varastava haittaohjelma CIP-seminaari, 29.10.2012 Thomas Grenman / Tietoturva-asiantuntija HAVARO-sormenjälki ET TROJAN - Known Trojan Downloader HTTP Library MSIE 5 Win98 seen with ZeuS»

Lisätiedot

Tietoturvapalvelut huoltovarmuuskriittisille toimijoille

Tietoturvapalvelut huoltovarmuuskriittisille toimijoille Tietoturvapalvelut huoltovarmuuskriittisille toimijoille 2008-11-12 TIVA @Oulu Erka Koivunen Yksikön päällikkö CERT-FI CERT-FI:n esittely CERT-FI kansallinen CERT-viranomainen Coordinated CERT == Computer

Lisätiedot

Kyberturvallisuus vuosi 2018, 2019 & #kybersää? VAHTI-päivä Tilannekuvapalveluiden ja yhteistyöverkostojen päällikkö Jarna Hartikainen

Kyberturvallisuus vuosi 2018, 2019 & #kybersää? VAHTI-päivä Tilannekuvapalveluiden ja yhteistyöverkostojen päällikkö Jarna Hartikainen Kyberturvallisuus vuosi 2018, 2019 & #kybersää? VAHTI-päivä 14.12.2018 Tilannekuvapalveluiden ja yhteistyöverkostojen päällikkö Jarna Hartikainen Kyberturvallisuuskeskuksen päätoiminnot Regulaatiotehtävät

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

Luottamusta lisäämässä

Luottamusta lisäämässä Luottamusta lisäämässä Kyberturvallisuuskeskus Kyberturvallisuuskeskus aloitti toimintansa osana Viestintävirastoa 1.1.2014. Se vahvistaa Viestintäviraston jo vuodesta 2001 lähtien hoitamia tietoturvatehtäviä.

Lisätiedot

Mihin varautua, kun sairaala varautuu kyberuhkiin? Perttu Halonen Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät,

Mihin varautua, kun sairaala varautuu kyberuhkiin? Perttu Halonen Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät, Mihin varautua, kun sairaala varautuu kyberuhkiin? Perttu Halonen Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät, 24.5.2017 Sisällys Keskeisimpiä kyberuhkia Liian paljon huomiota kiinnitetään... Liian vähän

Lisätiedot

Mobiililaitteiden tietoturva

Mobiililaitteiden tietoturva Mobiililaitteiden tietoturva 2009-02-23 Raahe Erka Erka Koivunen Koivunen Yksikön Yksikön päällikkö päällikkö CERT-FI CERT-FI CERT-FI:n esittely CERT-FI kansallinen CERT-viranomainen Coordinated CERT ==

Lisätiedot

TIETOTURVAKATSAUS 3/2009

TIETOTURVAKATSAUS 3/2009 TIETOTURVAKATSAUS 3/2009 21.10.2009 CERT-FI tietoturvakatsaus 3/2009 Johdanto CERT-FI on käsitellyt vuoden 2008 alusta kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä noin 1800 sellaista tapausta, joissa tietoja

Lisätiedot

Verkkohyökkäysten tilannekuva ja tulevaisuuden verkkosuojauksen haasteet 2008-09-16. Timo Lehtimäki Johtaja Viestintävirasto

Verkkohyökkäysten tilannekuva ja tulevaisuuden verkkosuojauksen haasteet 2008-09-16. Timo Lehtimäki Johtaja Viestintävirasto Verkkohyökkäysten tilannekuva ja tulevaisuuden verkkosuojauksen haasteet 2008-09-16 Timo Lehtimäki Johtaja Viestintävirasto Ajankohtaista Verkkohyökk kkäyksistä 2 Tietoturvaloukkausten lyhyt historia ennen

Lisätiedot

Mobiilimaailma ja tietoturva. Erkki Mustonen, tietoturva-asiantuntija F-Secure Oyj

Mobiilimaailma ja tietoturva. Erkki Mustonen, tietoturva-asiantuntija F-Secure Oyj Mobiilimaailma ja tietoturva Erkki Mustonen, tietoturva-asiantuntija F-Secure Oyj F-Secure lukuina Suomalainen jo 20 vuotta alalla toiminut yritys Toimintaa yli 60 maassa ympäri maailmaa Henkilökuntaa

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Viestintäviraston tilannekuvajärjestelmät. Timo Lehtimäki Tulosalueen johtaja Internet ja tietoturva/viestintävirasto

Viestintäviraston tilannekuvajärjestelmät. Timo Lehtimäki Tulosalueen johtaja Internet ja tietoturva/viestintävirasto Viestintäviraston tilannekuvajärjestelmät Timo Lehtimäki Tulosalueen johtaja Internet ja tietoturva/viestintävirasto Tilannekuva?! Mikä/mitä on tilannekuva? Kuva viestintäverkkojen tietoturvallisuustilanteesta,

Lisätiedot

Windows XP -tuen loppuminen aiheuttaa tietoturvariskejä yksityishenkilöille

Windows XP -tuen loppuminen aiheuttaa tietoturvariskejä yksityishenkilöille Windows XP -tuen loppuminen aiheuttaa tietoturvariskejä yksityishenkilöille ja organisaatioille Maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Windows XP käyttöjärjestelmätuki päättyy... 3 Käyttöjärjestelmien haavoittuvuudet...

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Miten varmistat taloteknisten järjestelmien tietoturvallisuuden?

Miten varmistat taloteknisten järjestelmien tietoturvallisuuden? Miten varmistat taloteknisten järjestelmien tietoturvallisuuden? Paloturvallisuuspäivät, Helsinki 13.12.2017 Sami Orasaari Tietoturva-asiantuntija Viestintävirasto / Kyberturvallisuuskeskus Esityksen sisältö:

Lisätiedot

Luottamusta lisäämässä. Toimintasuunnitelma 2014 2016

Luottamusta lisäämässä. Toimintasuunnitelma 2014 2016 Luottamusta lisäämässä Toimintasuunnitelma 2014 2016 Toimintasuunnitelma Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen visio on, että Kyberturvallisuuskeskuksesta kehittyy entistä monipuolisempia tietoturvapalveluita

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

#kybersää 09/2018 #kybersää

#kybersää 09/2018 #kybersää #kybersää 09/2018 #kybersää kertoo kuukauden merkittävistä tietoturvapoikkeamista ja -ilmiöistä. Lukija saa nopean kokonaiskuvan siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden aikana tapahtunut. Tilanne

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen

Itämeren alueen ohjelma Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen Itämeren alueen ohjelma 2014+ Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen 5.6.2013 Itämeren alueen ohjelma Baltic Sea Region Programme 2014+ Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelmia Valmisteilla

Lisätiedot

Tieto ja turvallisuus SOTE:n ytimessä. 3T-tapahtuma, Jyväskylä, Perttu Halonen

Tieto ja turvallisuus SOTE:n ytimessä. 3T-tapahtuma, Jyväskylä, Perttu Halonen Tieto ja turvallisuus SOTE:n ytimessä 3T-tapahtuma, Jyväskylä, 2.11.2017 Perttu Halonen Vapaus, tasa-arvo, luottamus Viestintävirasto takaa toimivan tietoyhteiskunnan tietoturva-asiantuntija Perttu Halonen

Lisätiedot

Pikaopas. Tietoturva, GDPR ja NIS. Version 3.0

Pikaopas. Tietoturva, GDPR ja NIS. Version 3.0 Pikaopas Tietoturva, GDPR ja NIS Version 3.0 GDPR henkilötietojen suojaus EU:n uusi tietosuoja-asetus tuli voimaan 25.5.2018 kaikissa EU-valtioissa. Asetus syrjäyttää ja korvaa aikaisemman henkilötietojen

Lisätiedot

Palvelunestohyökkäykset. Abuse-seminaari Sisältö

Palvelunestohyökkäykset. Abuse-seminaari Sisältö Palvelunestohyökkäykset Abuse-seminaari 2009 Kauto Huopio Vanhempi tietoturva-asiantuntija CERT-FI Sisältö Havaintoja nykytilanteesta Hyökkäysmenetelmistä Havaintoja uusimmista tapauksista Varautuminen

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Energia 2009 Kivihiilen kulutus Kivihiilen kulutus 2009, ensimmäinen neljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Kivihiiltä käytettiin vuoden 2009 tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2010, 3. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammisyyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 kolmen ensimmäisen

Lisätiedot

Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017

Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017 Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017 Decens - Sujuvaa yhteistyötä Decens on ICT palvelutoimittaja Perustettu vuonna 2008 Päätoimipaikka on Tampere Yrityksessä työskentelee n. 70 henkilöä Toimipisteet:

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013 20.12.2013, Lasse Krogell Alan Yritysrakenne TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Tilastokeskus julkaisi marraskuun lopulla tiedot

Lisätiedot

Verkkorikollisuus tietoturvauhkana. Valmiusseminaari, 11.10.2005 ylitarkastaja Sari Kajantie, KRP/Tietotekniikkarikosyksikkö

Verkkorikollisuus tietoturvauhkana. Valmiusseminaari, 11.10.2005 ylitarkastaja Sari Kajantie, KRP/Tietotekniikkarikosyksikkö Verkkorikollisuus tietoturvauhkana Valmiusseminaari, 11.10.2005 ylitarkastaja Sari Kajantie, KRP/Tietotekniikkarikosyksikkö Verkkorikollisuuden erityispiirteet Verkkorikollisuus on ammattimaista ja tähtää

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

TARTTIS TEHDÄ JOTAKIN! Juha-Matti Heljaste F-Secure Oyj

TARTTIS TEHDÄ JOTAKIN! Juha-Matti Heljaste F-Secure Oyj TARTTIS TEHDÄ JOTAKIN! Juha-Matti Heljaste F-Secure Oyj ON OLEMASSA KAHDENLAISIA YRITYKSIÄ: 1. NE JOIHIN ON MURTAUDUTTU 2. NE JOTKA EIVÄT VIELÄ TIEDÄ SITÄ F-Secure tarjoaa kehittyneitä kyberturvallisuuspalveluita

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2011, 1 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden

Lisätiedot

#kybersää 05/2018 #kybersää

#kybersää 05/2018 #kybersää #kybersää 05/2018 #kybersää kertoo kuukauden merkittävistä tietoturvapoikkeamista ja -ilmiöistä. Lukija saa nopean kokonaiskuvan siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden aikana tapahtunut. Tilanne

Lisätiedot

TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA

TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA Maat, joissa ei ole talvirekaita koskevia vaatimuksia Maat, joissa o talvirekaide/ketjuje käyttöä koskevia paikallisia vaatimuksia Maat, joissa

Lisätiedot

TIETOTURVAKATSAUS 2/2009

TIETOTURVAKATSAUS 2/2009 TIETOTURVAKATSAUS 2/2009 3.7.2009 CERT-FI tietoturvakatsaus 2/2009 Johdanto Haittaohjelmia levitetään myös wwwsivuilla olevien mainosten välityksellä. Suomalaisen lehden internet-keskustelupalstalla olleen

Lisätiedot

ULKOLAISET AUTOILIJAT ONNETTOMUUSANALYYSI LAPIN ELY-KESKUS

ULKOLAISET AUTOILIJAT ONNETTOMUUSANALYYSI LAPIN ELY-KESKUS ULKOLAISET AUTOILIJAT ONNETTOMUUSANALYYSI LAPIN ELY-KESKUS 2009 2013 TARKASTELU ONNETTOMUUSTILASTOISTA LAPISSA Mukana liikenneviraston ylläpitämään onnettomuusrekisteriin kirjatut onnettomuudet Tilastollisesti

Lisätiedot

Kyberturvallisuus kiinteistöautomaatiossa

Kyberturvallisuus kiinteistöautomaatiossa Kyberturvallisuus kiinteistöautomaatiossa Harri Hamberg Country Security Manager Schneider Electric Finland Oy Tähän voit laittaa yrityksen/organisaation logon ja halutessasi oman kuvasi Kiinteistönhallinnan

Lisätiedot

Flash-haittaohjelmat

Flash-haittaohjelmat IAB mainonnan työryhmä Flash-haittaohjelmat Mitä tehdä, kun viruksia levitetään miljoonille verkkomainoksien katsojille? Olli Erjanti 13.5.2008 Mediareaktori Oy Perustettu 2001, liikevaihto ~350 t e, 11

Lisätiedot

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki KLUBISIHTEERIN AVAINTEHTÄVÄT PrePETS 2016 10.2. 16.2. - 18.2.2016 Tiedosta tehtäväsi ja vastuusi Keskity olennaiseen Pidä klubisi pyörimässä TITLE 2 Klubisihteerin

Lisätiedot

Abuse-toiminnan ajankohtaiset ilmiöt

Abuse-toiminnan ajankohtaiset ilmiöt Abuse-toiminnan ajankohtaiset ilmiöt Viestintäviraston Abuse-seminaari Saku Tolvanen Tietoturvapäällikkö Elisa Oyj Mitä, miksi ja milloin Luotettavuus SVTSL Tietoturva Muuta Mennyt vuosi Ilmoitusten käsittely

Lisätiedot

Huhtikuu 2019 #KYBERSÄÄ

Huhtikuu 2019 #KYBERSÄÄ Huhtikuu 2019 #KYBERSÄÄ #kybersää kertoo kuukauden merkittävistä tietoturvapoikkeamista ja -ilmiöistä. Lukija saa nopean kokonaiskuvan siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden aikana tapahtunut.

Lisätiedot

Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen

Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen 2 Fi-verkkotunnus on yhtä supisuomalainen asia kuin sauna ja joulupukki. Se on merkki turvallisuudesta ja luotettavuudesta.

Lisätiedot

#kybersää 06/2018 #kybersää

#kybersää 06/2018 #kybersää #kybersää 06/2018 #kybersää kertoo kuukauden merkittävistä tietoturvapoikkeamista ja -ilmiöistä. Lukija saa nopean kokonaiskuvan siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden aikana tapahtunut. Tilanne

Lisätiedot

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila Kalenterit 2011 Maisema 2011 Koko: 300 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2011 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat

Lisätiedot

Päivitetty TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

Päivitetty TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Päivitetty 11.5.2017 TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT 2 (5) JOHDANTO Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian (myöhemmin Omnia) tietoverkon ja -järjestelmien sitovat Omnian opiskelijoita

Lisätiedot

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Viron talousnäkymat Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Haavoittuvuudet: enimmäkseen täysmyytti tai sitten historiaa Kuinka haavoittuva on Viron talous? Olettehan kuulleet vielä viime aikoinakin

Lisätiedot

TURVAA LIIKETOIMINTASI KAIKKIALLA. Protection Service for Business

TURVAA LIIKETOIMINTASI KAIKKIALLA. Protection Service for Business TURVAA LIIKETOIMINTASI KAIKKIALLA Protection Service for Business MOBIILI MAAILMA Käytämme enemmän laitteita ja meillä on enemmän yhteyksiä kuin koskaan ennen. On kätevää ja myös erittäin tuottavaa kun

Lisätiedot

Mobiililaitteiden ja sovellusten tietoturvallisuus mihin tulee kiinnittää huomiota?

Mobiililaitteiden ja sovellusten tietoturvallisuus mihin tulee kiinnittää huomiota? Mobiililaitteiden ja sovellusten tietoturvallisuus mihin tulee kiinnittää huomiota? Sisällys Tietoturvauhkia Sovellusten tietoturvallisuus» 1. Sovelluskaupat» 2. Sovelluksen tekijä» 3. Käyttöoikeudet»

Lisätiedot

#kybersää helmikuu 2018

#kybersää helmikuu 2018 #kybersää helmikuu 2018 #kybersää kertoo kuukauden merkittävistä tietoturvapoikkeamista ja -ilmiöistä. Tarkoituksena on antaa lukijalle nopea kokonaiskuva siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Energia 2012 Kivihiilen kulutus 2012, 3 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden

Lisätiedot

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen TIETOTURVA Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen 24.1.2017 TIETOTURVA KÄSITTEENÄ = tietojen, tietojärjestelmien, palveluiden ja verkkoliikenteen suojaamista Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

MIKÄ ON KYBERPUOLUSTUKSESSA RIITTÄVÄ TASO? Riittävän ratkaisun rakentaminen

MIKÄ ON KYBERPUOLUSTUKSESSA RIITTÄVÄ TASO? Riittävän ratkaisun rakentaminen MIKÄ ON KYBERPUOLUSTUKSESSA RIITTÄVÄ TASO? Riittävän ratkaisun rakentaminen AGENDA Puolustajien eri menetelmät Hyökkääjät, motivaatio ja tavat Kun tietomurto tapahtuu Reaaliteettien tarkastus Riittävän

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kyberturvallisuuskeskuksen palvelut ja vuosittainen automaatiokartoitus RAKLI Käyttö- ja ylläpitotoimikunta. Erika Suortti-Myyry

Kyberturvallisuuskeskuksen palvelut ja vuosittainen automaatiokartoitus RAKLI Käyttö- ja ylläpitotoimikunta. Erika Suortti-Myyry Kyberturvallisuuskeskuksen palvelut ja vuosittainen automaatiokartoitus RAKLI Käyttö- ja ylläpitotoimikunta Erika Suortti-Myyry Sisältö Kyberturvallisuuskeskuksen palvelut Vuosittainen automaatiokartoitus

Lisätiedot

#kybersää 04/2018 #kybersää

#kybersää 04/2018 #kybersää #kybersää 04/2018 #kybersää kertoo kuukauden merkittävistä tietoturvapoikkeamista ja -ilmiöistä. Lukija saa nopean kokonaiskuvan siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden aikana tapahtunut. Tilanne

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot