TOIMINTAKERTOMUS 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2007"

Transkriptio

1 Suunta Jyväskylä ry /14 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Vuonna 2007 Suunta Jyväskylä ry järjesti toukokuussa maakuntasuunnistuksen Huhtasuolla ja elokuussa kansalliset Paasivuoressa. 2. KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINTA KARTTATUOTANTO Vuonna 2007 Antti Häkkinen kartoitti uudellen Paasivuoren (1:10000, tulostekartta) alueen kansallisia kilpailuja ja tulevia tapahtumia varten. Kuntorasteja ja suunnistuskoulun harjoituksia varten tehtiin tai päivitettiin seuraavat kartat: Korteniitty 1:5000 Lehtisaari 1:7500 Lohikoski 1:7500 Säynätsalo 1:7500 Viitaniemi 1:5000 Yrttisuo 1:10000 Kouluja ja harjoituksia varten tehtiin tai päivitettiin seuraavat opetuskartat: Haukkala 1:5000 Tikan koulu 1:5000, 1: KILPAILUJEN JÄRJESTÄMINEN Maakuntasuunnistus Keski-Suomen maakuntasuunnistus järjestettiin Huhtasuon liikuntapuistosta. Kilpailun johtajana toimi Hannu Korhonen ja ratamestarina Jarmo Oikarinen. Kilpailuun osallistui 28 joukkuetta, joista 26 pääsi hyväksytysti maaliin. Viisiosuuksisen viestin ratapituudet olivat n. 3,5+3,1+2,6+4,5+4,5 km.

2 Suunta Jyväskylä ry /14 Lopputulokset 1. Jyväskylä os. Turpeinen Antti Puttonen Jarmo Oikarinen Lauri Joensuu Timo 2. os. Tuomala Jyrki Noponen Pekka Björkvist Niklas Heikkilä Ossi 3. os. Malmivirta Sanna Oikarinen Sirkka Kurittu Kaisa Martinmäki Kaisu 4. os. Weckman Janne 5. os. Lakanen Jani 2. Jyväskylän mlk os. Hartman Janne Hytönen Juho-Veikko Kautto Lasse Liuha Jouko 2. os. Viholainen Joona Autio Matti Mehto Harri Juvakka Pekka 3. os. Viholainen Eeli Jurvakainen Tuukka Närhi Anna Kivelä Riikka 4. os. Liuha Jarkko 5. os. Kahelin Jouni 3. Laukaa os. Lehtimäki Pasi Lehtimäki Juha Väätäinen Olli 2. os. Kekoni Heikki Paukku Ismo Heiskanen Jarmo 3. os. Tammela Seppo Salonen Kauko Anttonen Sari 4. os. Pikkarainen Toni 5. os. Anttonen Antti

3 Suunta Jyväskylä ry /14 Kilpailun täydelliset tulokset ja muut järjestelyasiat on luettavissa: SinettiCup Kansalliset kilpailut Paasivuoressa Kurkocup SinettiCup 2007 yksi neljästä osatapahtimista järjesttiin Laajavuoren hiihtostadionilta. Kuvia tapahtumasta ja tulokset on luettavissa: Kansalliset keskimatkan kilpailut järjestettiin Paasivuoressa. Kilpailun johtajana toimi Jarmo Oikarinen ja ratamestarina Antti Häkkinen. Kilpailuun osallistui 368 kilpailijaa. H21 tulokset 1. Jouni Kahelin VaajTe Timo Sivill VaajTe Timo Joensuu VaajTe D21 tulokset 1. Laura Hokka JRV Mia Taini JRV Marjo Niittynen KooVee Kilpailun täydelliset tulokset ja muut järjestelyasiat on luettavissa: Perinteinen Kurkocup järjestettiin syksyllä yhteistyössä Vaajakosken Terän kanssa kuuden osakilpailun sarjana. Kurkocup:n osallistui kaikiaan 110 kilpailijaa. Kurkocupin osakilpailut : 1. to klo 19 Paasivuori 2. to klo 18 GWS 3. to klo 18 Halkokangas 4. to klo 18 Kanavuori 5. to klo 18 Viitaniemi 6. to klo 18 Hiihtomaa

4 Suunta Jyväskylä ry /14 Voittajat sarjoittain: Kurkot: 1. Lauri Oikarinen, 2. Jouni Kahelin, 3. Antti Anttonen Kurkottaret: 1. Laura Hokka, 2. Sofia Haajanen, 3. Merja Rantanen Gubet: 1. Ossi Heikkilä, 2. Tarmo Tyynelä, 3. Panu Kärkkäinen Junnut 1. Konsta Mehto, 2. Topias Peltonen, 3. Joona Viholainen Kilpailun täydelliset tulokset ja muu materiaali löytyy osoitteesta VALMENNUSTOIMINTA Valmennusryhmät Leirit ja harjoitukset Valmennusryhmän toiminta keskittyi pienen edustusryhmän ja nuorten ryhmän ympärille. Edustusryhmään kuului 4 aktiivisesti harjoittelevaa ja kilpailevaa suunnistaja. Nuorten ryhmään osallistui aktiivisesti 3 nuorta. Keski-Suomen aluevalmennusryhmään kuuluivat Janne Häkkinen Riku Martikainen ja Markku Oikarinen. Leirejä pidettiin syksyllä SM kilpailujen yhteydessä Ristiinassa ja Nastolan Pajulahdessa. Edustus- ja nuortenryhmän suunnistajat osallistuivat AV-harjoituksiin ja sen lisäksi heille järjestettiin keväällä joitakin omia harjoituksia. Seura kustansi myös edustus- ja nuorten ryhmäläisten osallistumiset kuntorasteille. 2.4 KILPAILUT JA MENESTYS Veteraanien maailmanmestaruuden voitti Sirkka Oikarinen. Henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa parhaista sijoituksista vastasivat veteraaneissa Sirkka Oikarinen (1., 3. ja 3.), Saara Koivunen (4. ja 4.), Jyrki Jäppinen (3.), Heino Pietiläinen (2. ja 2.), Maks Uusitalo (3.) ja Alpo Mäkelä (3. ja 4.).

5 Suunta Jyväskylä ry / MM-menestys Paras viestisaavutus oli 6.sija sarjassa H40 joukkueella Pekka Noponen, Pekka Juvakka ja Ossi Heikkilä. Jukolan viestissä paras sijoitus oli 131 ajalla 9:50:17. Joukkueen ajat ja sijoitukset osuuksittain: 1 Ossi Heikkilä 1:12: Jouni Mäkäräinen 1:17: Jyrki Jäppinen 1:43: Markku Oikarinen 1:04: Pasi Sillanpää 1:14: Vesa Klemettinen 1:22: Janne Häkkinen 1:55: Venlojen viestissä paras joukkue oli 89. ajalla 3:54:41. Joukkueen ajat ja sijoitukset osuuksittain: 1 Kaisu Martinmäki 46: Sirkka Oikarinen 54: Niina Kautto 1:03: Kaisa Kurittu 1:10: Nuortenjukolassa paras joukkue oli 82 ajalla 4:14:48. Joukkueen ajat ja sijoitukset osuuksittain: 1 Joona Viholainen 30: Tuukka Jurvakainen 32: Himmi Korhonen 29: Misa Tuomala 14: Vuokko Jurvakainen 30: Milla Korhonen 1:12: Markku Oikarinen 44: SM-menestys Veteraanien MM D45 1. Sirkka Oikarinen D40 8. Ulla Lahtinen H85 9. Alpo Mäkelä Hiihtosuunnistuksen pitkämatka D75 4. Saara Koivunen Hiihtosuunnistuksen pikamatka D75 4. Saara Koivunen

6 Suunta Jyväskylä ry /14 SM-erikoispitkä D45 3. Sirkka Oikarinen H40 3. Jyrki Jäppinen SM-sprint: D45 1. Sirkka Oikarinen SM-pitkä: D45 3. Sirkka Oikarinen H80 2. Heino Pietiläinen H85 4. Alpo Mäkelä SM-keskimatka: H80 2. Heino Pietiläinenn H85 3. Alpo Mäkelä SM-viesti: H40 6. Pekka Noponen Pekka Juvakka Ossi Heikkilä KLL: H13 2. Misa Tuomala H11TR 5. Atte Jurvakainen H10RR 9. Juuso Lahikainen H9RR 10. Mitri Tuomala 3. LASTEN SUUNNISTUSTOIMINTA 3.1 Toiminta Kaudella 2007 Suunta Jyväskylän lasten suunnistustoiminta tapahtui kuudessa eri tasoryhmässä:viikarit (5-6v),alkeisryhmä (7-8), RRryhmä (7-9),TR/tavallinen suunnistus(10-12) ja vaikeampi tavallinen/nuoret; (13-18 v.) Ryhmät kokoontuivat samaan aikaan ja ennenkaikkea samassa paikassa. Kutakin ryhmää veti muutama (2-4) päävetäjää ja avustavina ohjaajina toimivat lasten vanhemmat sekä osa edustusryhmän nuorista. Kaikkiaan ohjaajia oli 25. Lapsia ja nuoria oli mukana suunnistusryhmissä (6-17 v.) 105. Lapset jaettiin keväällä taitojensa mukaan eri ryhmiin, mutta siirtoja ryhmistä toisiin tapahtui lasten ehdoilla koko kauden ajan, eniten kuitenkin syyskauden alussa.

7 Suunta Jyväskylä ry /14 Ohjauksessa eri ryhmissä pyrittiin yhtenäiseen toimintatapaan, jossa ohjauksen painopiste oli metsässä paikanpäällä tapahtuvaa ohjaus (kuten oikaisujen esittelyt ja perässäjuoksut). Kunkin harjoituksen aluksi ja lopuksi pidettiin lyhyet selostukset harjoituksen aiheista ja muista yleisistä asioista. Kauden 2007 toiminta jakautui kevät- ja syyskauteen ja niille tehtiin erilliset ohjelmat. Kevätkaudella kokoonnuttiin 9 kertaa, syyskaudella 9 kertaa ja käyntikertoja tuli lapsille tuli yhteensä 993 kpl eli keskimäärin kullakin kerralla oli mukana 55 lasta. Kevätkaudella osallistuttiin Eurajoella järjestetylle Turnaus-leirille (5 lasta ja 2 ohjaaja), Muuramessa järjestetylle Alueen Oravapolkuleirille AOKkilpailuun osallistui (31 lasta), AOV-viestiin (4 joukkuetta). Nuorten Jukolaan Paimiossa osallistuttiin kahdella joukkueella Kesän aikana keskisuomen alueen seurat (Kalske, SaPu ja S-JKL) järjestivät Kolme Sinetti Cup harjoituskilpailua, joihin matkattiin yhdessä linja-autolla, mukana oli n.30 lasta. Kaikki osallistujat palkittiin. 3.2 Saavutukset: Alueoravapolkuviestiin (AOV) osallistuttiin neljällä joukkueella. Viestin voitti Kalske, S-JKL oli toinen (Viholainen Joona, Klemettinen Veera, Sipiläinen Konsta ja Tuomala Miro) Muus S-JKL olivat sijoilla 7,14 ja 17. Kaikkiaan joukkueita viestiin osallistui 24 kpl ja lisäksi 2 joukkuetta kilpailun ulkopuolella. AM Hs Keskimatka, , Haapamäen Urheilijat 1. H16 Viholainen Joona 2. H16 Takkunen Antti 1. H14 Tuomala Misa 2. H14 Jurvakainen Tuukka 3. H12 Jurvakainen Atte AM Hs Pitkämatka, , Jämsän Retki-Veikot 1. H16 Viholainen Joona 2. H14 Viholainen Eeli 3. H12 Jurvakainen Atte 2. D12 Sipiläinen Pinja AM Sprintti JRV 2. H16 Viholainen Joona 1. H14 Jurvakainen Tuukka 2. H14 Tuomala Misa 1. H12 Tuomala Miro AM Keskimatkat, , Viitasaaren Suunta 1. H16 Viholainen Joona 1. H14 Jurvakainen Tuukka 3. H14 Tuomala Misa 1. H12 Lamberg Henri 3. H12 Tuomala Miro

8 Suunta Jyväskylä ry /14 1. H10 Lahikainen Juuso AM Pitkä, , Rasti E4 2. H16 Viholainen Joona 2. H13 Tomala Misa 3. H13 Viholainen Eeli 1. H12 Tuomala Miro 3. H12 Lamberg Henri 3. D12 Sipiläinen Pinja 3. D10 Klemettinen Veera AM; Viesti, , Uuraisten Urheilijat 1. H14 S-JKL 1 (JTu, Mtu, EVi) 2. H14 S-JKL 2 (TSe, AHa,MTu ) AM Yö, Keuruun Kisailijat 2. H16 Viholainen Joona AM Erikoispitkä Vihtavuoren Pamaus 1. H16 Viholainen Joona AOK, , Muuramen Rasti 1. H16 Viholainen Joona 2. H14 Viholainen Eeli 1. H12 Tuomala Miro 2. H12 Lamberg Henri 1. H10 Lahikainen Juuso 2. H8 Tuomala Mitri 3. H8 Lepo Vertti Vaikea tavall. Tukir./Tavall. Rastireitti Alkeisryhmä Viikarit KAP. K1 K2 K3 K4 K5 K6 K7 K8 K9 K10 KAP S1 S2 S3 S4 S5 S6 S7 S8 Kuva 1. Lasten käyntikerrat 2007

9 Suunta Jyväskylä ry / Ohjelmat Kevät Laajavuori Mannila 1.5 Seuran kesänavaus 8.5 Haapaniemi 15.5 Sinetti-cup Kangasniemi 22.5 Keljonkangas 29.5 Isolahti Oravanpolkukilpailut ja leiri Muurame 12.6 Touruvuori 19.6 Sinetti-cup ja kevätkauden päätös Laajavuori Syksy Tammirinne 7.8 Keljonkangas 11.8 Kansalliset Paasivuori 14.8 Aittovuori 21.8 Kivilampi 28.8 Sinetti Cup Saarijärvi 4.9 Mannila 11.9 Sippulanniemi 18.9 Muurame 4. KUNTOSUUNNISTUSJAOSTO 4.1 Tapahtumat Kesän kuntorastikausi oli jälleen menestys. Kaudella oli yhteensä 26 tapahtumaa, joissa kirjattiin yhteensä 5211 suoritusta, joka on lähes 300 enemmän kuin edellisenä vuonna. Toukokuussa Laajavuoressa tehtiin "all time record" 348 suorituksella. Edellisvuoteen verrattuna suorituksissa oli lisäystä erityisesti keväällä ja alkukesällä, kun taas loppukesä oli hieman hiljaisempi. Alkukesän kävijämääriä lisäsi se, että kausi aloitettiin heti torstairasteilla, kun edellisvuosina ensimmäiset taphtumat olivat sunnuntaina. Alkukaudesta lisäystä tuli myös suunnistuskoulun "oppilaista", joita oli n. 70 henkilöä.

10 Suunta Jyväskylä ry /14 Ilmeisesti kesällä 2004 alkaneesta osallistujakilpailusta on jo tullut perinne. Periaatteenahan siinä on, että mitä enemmän käy kuntorasteilla sitä suurempi todennäköisyys on voittaa. Seuran nettisivut tarjoavat oivan mahdollisuuden seurata reaaliaikaisesti omaa kuntorastiaktiivisuutta ja sieltä voi tarkistaa mihin kategoriaan arvonnassa kuuluu. Arvonta suoritettiin kuntosuunnistusjaoston palaverissa ja voitot osuivat seuraaville henkilöille: kausikortti 2008: Esa Saksola 50 euron lahjakortti: Toni Karppinen 100 euron lahjakortti: Risto Paasivirta 400 Kuntorastit Osallistujia Lohikoski Mannila Kuva 2. Osallistujat radoittain kauden aikana FL FL FL Säynätsalo Yrttisuo Neulajoki Härkösuo Laajavuori Kangasvuori Sarvivuori Ilvesvuori Sallaajärvi Mysiönmäki Nenäinniemi Isolahti Kotalamminmäki Tyyppälä Kitumäki Kinkoriutta Killeri Paasivuori länsi Hiihtomaa Roninmäki FL FL Oma rata D-rata C-rata B-rata A-rata Paasivuori itä Viraton etelä Sippulanniemi Kypärämäki

11 Suunta Jyväskylä ry /14 Kuntosuunnistustapahtumat ja -suoritukset vuosina Tapahtumat / krt Suoritukset Suoritukset Tapahtumat Kuva 3. Tapahtumien lukumäärä ja osallistujat vuosittain Kuntorastikävijät Kävijöiden määrä Tapahtuma Kuva 4. Osallistujat viime vuosina kauden aikana

12 Suunta Jyväskylä ry /14 Kuntorastikävijät 6000 Kävijöiden määrä Tapahtuma Kuva 5.Kumulatiivinen kävijämäärä viiem vuosien aikana 4.2 Maksut Kuntorastien maksut olivat seuraavanlaiset: Karttamaksu oli 5 euroa/kerta, MuuRa:n jäsenet puoleen hintaan (S-JKL:n jäsenillä oli sama etu MuuRan rasteilla) Alle 16-vuotiaat saivat suunnistaa ilmaiseksi, Emit-vuokra perittiin 10 kerran sarjalippu maksoi S-JKL:n jäseniltä 35 euroa ja muilta 40 euroa 15 kerran sarjalippu maksoi S-JKL:n jäseniltä 40 euroa ja muilta 60 euroa Kausilippu 26 kertaa maksoi S-JKL:n jäseniltä 55 euroa ja muilta 80 euroa Vuokraemit 2 euroa/kerta 4.3 Firmaliiga Firmaliigassa oli 5 osakilpailua ja säännöt olivat pääpiirteissään samat kuin edellisenä kesänä. Kevätkauden toinen osakilpailu oli pikamatka ja syyskauden viimeinen pitkän matkan kilpailu. Firmaliigaan osallistui yli 20 firmaa ja palkintosijat jaettiin seuraavasti: 1. Yliopisto 2. Metso Paper 3. Metsähallitus

13 Suunta Jyväskylä ry /14 5. SEURATOIMINTAJAOSTO 5.1 Jäsentilanne Vuonna 2007 seura sai muutamia uusia jäseniä. jäseniä 263 miehet / naiset 181/82 yli 19 v 152 alle 19 v Talkootoiminta ja palkitseminen Seuratoiminnan painopiste oli maakuntasuunnistuksen ja kansallisten kilpailujen järjestämisessä Paasivuoressa. Seuran jäsenet osallistuivat Paasivuoren talkoisiin sekä järjestelyihin vähän nihkeämmin kuin edelisen vuoden Nuorten Jukola-järjestelyihin. Kilpailut kuitenkin onnistuivat hyvin. Muksulaan jouduttiin palkkaamaan ulkopuolisia ihmisiä hoitamaan lapsia. Jäsenistöä palkittiin aktiivisesta toiminnasta kuntorastien järjestäjänä sekä nuorten ohjaajana kauden päätöstilaisuudessa. Alkukaudesta jäsenistölle tarjottiin Könkkölässä mahdollisuus avata suunnistuskausi yhdessä suunistaen, syöden ja saunoen. Väkeä oli paikalla lähes Viestintä ja tiedotus Tiedotus tapahtui vuoden 2007 aikana Kompassi -lehden kautta. Kompassi -lehtiä ilmestyi kolme: tammikuussa, elokuussa ja marraskuussa. Varpu Savolainen kirjoitti suurimman osan jutuista. Muu sisältö oli enemmän jäsenistöä tiedottavaa. Kompassin neljäs julkaisu oli huhtikuussa jokaiseen talouteen jaettava perinteinen Rastilehti (painos kpl). Sen keskeisimmät tehtävät ovat suunnistuksen tunnetuksi tekeminen ja suunnistustapahtumista tiedottaminen. Kompassin ja Rastilehden taittajana toimi Esa Saksola. Rastilehden jaossa osa alueista jaettiin Jakeluportaan kautta ja loput lehdistä jaettiin jäsenistön kautta; eri alueilla asuville jäsenille lähetettiin henkilökohtainen kutsu osallistua lehden jakoon. Jakotalkoot eivät onnistuneet edellisvuoden tapaan, vaan useita alueita jäi jakamatta. Jäsenistö ei ollut innokas jakamaan lehtiä.

14 Suunta Jyväskylä ry /14 Verkkokompassin kautta tiedotettiin ajankohtaisista tapahtumista sekä niistä asioista, joiden välittämiseen Kompassi-lehti on liian hidas. Tietoa saatiin Verkkokompassin kautta mm. kuntorastien järjestämispaikoista ja tuloksista, seuran järjestämistä muista kilpailuista ja harjoitusleireistä sekä valmennustoiminnasta Kilpailuihin ilmoittautuminen ja yhteiskuljetukset 5.5. Asusteet ja varusteet Kilpailuihin ilmoittautumiset hoidettiin pääosin Verkkovihkopalvelun kautta. Jukolan ja Venlojen viestiin osallistuville järjestettiin yhteiskuljetus. Nuorten Jukolaan, ja Keski-Suomen alueen Sinetti-Cup tapahtumiin mentiin linja-autolla. Seura-asuja tilattiin keväällä Nonamelta. 6. TALOUS Seuran talous on esitetty tilinpäätöksessä. Positiiviseen kehitykseen vaikuttivat edelleen vilkkaana jatkunut kuntosuunnistus toiminta ja hyvin onnistuneet kilpailut.

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Suunta Jyväskylä ry 12.02.2009 1/15 TOIMINTAKERTOMUS 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 Suunta Jyväskylä ry järjesti elokuussa AM-pitkämatkan kilpailut Petäjäveden Jussilanperällä korttelicupin, kuntorastien,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 Suunta Jyväskylä ry 15.03.2010 1/15 TOIMINTAKERTOMUS 2009 1. YLEISTÄ Vuonna 2009 Suunta Jyväskylä ry järjesti toukokuussa AM-sprint kilpailut Huhtasuolla, Korttelicupin, kuntorastien, Kurkocupin ja lasten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 Suunta Jyväskylä ry 22.01.2007 1/15 TOIMINTAKERTOMUS 2006 1. YLEISTÄ Vuosi 2006 oli toiminnan täyteinen vuosi Suunta Jyväskylälle. Keväällä olimme järjestämässä Poliisien SM-kilpailuja Laajavuoressa ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 Suunta Jyväskylä ry 20.02.2006 1/14 TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. YLEISTÄ Vuosi 2005 oli Suunta Jyväskylä ry:lle uudistautumisen aikaan. Seuran nimi vaihdettiin muodosta Suunta 101 Jyväskylä ry muotoon Suunta

Lisätiedot

SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ VUOSIKERTOMUS

SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ VUOSIKERTOMUS SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ VUOSIKERTOMUS 2003 Yleistä vuodelta 2003 Jäsenistö Seurassa on yhteensä 340 jäsentä, joista jyväskyläläisiä 220. Alle 18-vuotiaita junioreja on 78. Aktiivisuunnistajia ( kilpailuluvan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2004

TOIMINTAKERTOMUS 2004 SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 1/13 TOIMINTAKERTOMUS 2004 YLEISTÄ Vuosi 2004 oli Suunta-101 Jyväskylä ry:lle kahtalainen. Tunnustuksena aktiivisesta lapsija nuorisotoiminnasta seuralle myönnettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 Suunta Jyväskylä ry 14.03.2011 1/19 TOIMINTAKERTOMUS 2010 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n (S-JKL) toimintaa leimasi vuoden 2010 aikana varsin monipuolinen tapahtumien kirjo. Vuosi oli myös Suomen Suunnistusliitto

Lisätiedot

Sijoitukset paranivat Jukolassa

Sijoitukset paranivat Jukolassa Sijoitukset paranivat Jukolassa Suunnan Venlat paransivat viimevuoden sijoitusta 13 tilaa: nyt 73, viime vuonna 86. Kakkosjoukkueen sijoitus parani sijaan 151 (182). Hyvän aloituksen teki Maiju Kovanen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 7.3.2013 Sivu 1/21 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2012 oli samalla seuran 100v. juhlavuosi. Heti juhlavuoden alussa jouduimme perumaan hiihtosuunnistuksen katsastus-/kansalliset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12 Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2015 oli toiminnallisesti varsin vilkas ja monipuolinen. Seuran toiminnan painopistealueet olivat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 Suunta Jyväskylä ry 7.4.2014 Sivu 1/21 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä sai 101. toimintavuonaan hienon palkinnon: Seura valittiin "vuoden 2013 urheiluseuraksi " Suomen Urheilugaalassa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20 Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän vuosi 2014 alkoi hienosti, kun seuramme valittiin tammikuussa Vuoden urheiluseuraksi Suomessa. Vuoden suurin tapahtuma

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ 19.11.2007 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 ainoa kilpailullinen tapahtuma on AM-pitkänmatkan kilpailut 16.8.2008 Jussilanperällä. Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden,

Lisätiedot

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa. Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry Sivu 1/14

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry Sivu 1/14 Suunta Jyväskylä ry 19.4.2017 Sivu 1/14 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2016 oli toiminnallisesti varsin vilkas ja monipuolinen. Seuran toiminnan painopistealueet olivat

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ 21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus

Lisätiedot

Keurusrastit , Keuruu, Einari Vuorelan koulu, K Klo 23:10:30 H21 5,86 km. Lähti : 19 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

Keurusrastit , Keuruu, Einari Vuorelan koulu, K Klo 23:10:30 H21 5,86 km. Lähti : 19 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 H21 5,86 km Lähti : 19 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 1. Föhr Tero VeVe 39:09 2. Sulkula Ilari VaajTe 39:58 +49 3. Sulkula Anton S-JKL 41:14 +02:05 4. Tuomala Misa S-JKL 42:14 +03:05 5. Pohjola Lauri S-JKL

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

Keurusrastit 2012 keskimatkat, KeuKi ILMOITTAUTUNEET SARJOITTAIN. nro lähtöaika lisenssi emit nimi seura H21

Keurusrastit 2012 keskimatkat, KeuKi ILMOITTAUTUNEET SARJOITTAIN. nro lähtöaika lisenssi emit nimi seura H21 H21 1 11.01 27584 118811 Siivonen Jere S-JKL 2 11.03 31205 156177 Tölli Marko S-JKL 3 11.05 1832 150709 Saavalainen Olli SiiRa 4 11.07 10073 99970 Lamminsivu Harri S-JKL 5 11.09 18390 59719 Maukonen Timo

Lisätiedot

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET Kaakon Suunnistus ry ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET JÄRJESTETTÄVÄT KILPAILUT Alueella järjestetään seuraavat aluemestaruuskilpailut: Hiihtosuunnistus: pitkä matka keskimatka sprintti viesti sprinttiviesti

Lisätiedot

Otra-ahon pellolle palattiin kansallisten merkeissä keväällä 2001.

Otra-ahon pellolle palattiin kansallisten merkeissä keväällä 2001. 2000-luku 2000 Vuosituhat vaihtui ja kisahaasteena olivat SM-viestit. Kisamaastoksi oli valittu jo vuosia aiemmin Rahkovuoren - Myrävuoren kallioiset rinteet Konginkankaalla. Otraahon tilan pellot ottivat

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 16.7.2011 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2011 voittajat: Juha (oik.) ja Eero Tirkkonen, Jämsä Päijänteen kuha-cupin 2011 suurin kuha

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

2 / Suunnistusjaosto. www. vi h tavu oren pam au s. n et

2 / Suunnistusjaosto. www. vi h tavu oren pam au s. n et 2 / 201 2 Suunnistusjaosto www. vi h tavu oren pam au s. n et Päätin eilen, että tänään syyskuun viimeisenä aloitan Pamausrastin kokoamisen. Pääkirjoituksen aiheeksi ei ollut mitään ideaa. Avuksi tuli

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ 29.11.2013 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan kivijalkana ovat viime vuosina olleet viikoittainen kuntorastitoiminta, laadukkaat suunnistuskoulut, kilpailutoiminta

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Juha Laasanen 9.11.2017 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 9.11.2017, Laihian nuorisoseura 18.00 Tarjoilua 18.15 Suunnistuskauden kohokohtia / Juha 18.30

Lisätiedot

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA):

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): - R1: - R2: MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): RANKISSA 1. LUOKKA (H/D 12 H/D 21) SM/KLL -KISOISSA 1O PARHAAN JOUKOSSA EM/MM -KISOISSA HENKILÖKOHTAISESSA

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä. LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus

Lisätiedot

Kaahareiden kesä 2019

Kaahareiden kesä 2019 Kaahareiden kesä 2019 Kaaharit 11-14-vuotiaita suunnistetaan avoratoja tai tukireittiä ohjaajat: Tuulikki Olkkonen 11-12-vuotiaat, 040 531 9018, marja.tuulikki.olkkonen@gmail.com Riina Liuha 13-14-vuotiaat,

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 sujui vaakaasti, kaikki am-kisat kisailtiin, vaikka latukisa meni juoksuksi. Suorituksia amkisoissa tuli yhteensä 2870 ja kuntosuunnistuksessa

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

HOPEASOMPA-CUP KESKI-SUOMI 2009

HOPEASOMPA-CUP KESKI-SUOMI 2009 HOPEASOMPA-CUP KESKI-SUOMI 2009 Loppupisteisiin lasketaan kaksi parasta osakilpailusijoitusta 2.1. HS-Cup I, Keuruu (P) 1=100 2=80 3=60 4=50 5=45 6=40 7=36 8=32 9=29 10=26 25.1. HS-Cup II, Uurainen (V)

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ 16.11.2009 1/11 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Rullapikaluistelun SM-kilpailut , Helsinki

Rullapikaluistelun SM-kilpailut , Helsinki Miehet yleinen, 200m aika-ajo 1 Jarmo Valtonen HTL 19,00 2 Teemu Ylänen HTL 19,13 3 Santeri Arousva LPGP 19,60 4 Julius Lepola LPGP 20,02 5 Robert Brandt HTL 20,03 6 Taneli Kerola LPGP 20,19 7 Max Forsstedt

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

KISAMENESTYS. Äänekoski 100v suunnistus JUKOLAN VIESTI. Yhteenvetoon koottu Jukola ja SM-mitalistit

KISAMENESTYS. Äänekoski 100v suunnistus JUKOLAN VIESTI. Yhteenvetoon koottu Jukola ja SM-mitalistit Äänekoski 100v suunnistus KISAMENESTYS Yhteenvetoon koottu Jukola ja SM-mitalistit JUKOLAN VIESTI 1955 Ensimmäinen vierailu Jukolaan Tampereelle 1955: Sumiaisten Kunto velisarjalla Onni Norontaus, Olavi

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

1 / 201 2. Suunnistusjaosto. www.vihtavuorenpamaus.net

1 / 201 2. Suunnistusjaosto. www.vihtavuorenpamaus.net 1 / 201 2 Suunnistusjaosto www.vihtavuorenpamaus.net Asialla ei pitänyt olla mitään tekemistä suunnistuksen kanssa. Olin keväällä työmatkalla Tanskassa, Suomen edustajana pohjoismaisessa hankkeessa. Norjaa

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

XIII Pohjantähtirastit

XIII Pohjantähtirastit XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo

Lisätiedot

Suomen Cup - Ylitornio

Suomen Cup - Ylitornio Suoen Cup - Miehet 3 x 7,5 k (V) 2,5 k - Tuoarineuvosto 2,5 k Apulais- Matti Salinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Nr Joukkue / Nii 1 Jäin Jänne 1 1-1 Antti Ojansivu 1-2 Markus Vuorela 1-3 Ristoatti Hakola 2 Kouvolan

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2016

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2016 Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2016 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 1. Marko Einola Porin Paini-Miehet 2. Petri Isokoski Haukiputaan Heitto 3. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio Tuloksia Päivitetty: 28.7.2012 19:56:34 28.7.2012 Kuopio Hirvi 40 kertalaukausta 1. 2. lopp uus N 1 Päivi Vähä-Jaakkola PuKu 185 189 374 0 2 Anne Aho KoE 177 180 357 0 3 Maria Heikola V-SA 170 168 338

Lisätiedot

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012 Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailun järjestäjä: Jämsän Retki-Veikot ry. Kilpailumuoto: Aamupäivän kilpailu avoin sprinttisuunnistus jonka sarjat

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella 24.2.2017 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu Kilpailun sarjat: M120-V; M120-1; M120-2; M120-3; M150-V; M150-1; M150-2; M150-3 ; M180-V; M180-1; M180-2; M180-3; M200-V;

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2 Rankiohje Vuonna 2016 laskettavat rankilistat Hiihtosuunnistuksen ranki 1 kilpailut ajalta: 1.12.2015 31.3.2016 julkaisu: IRMAssa viimeistään 12.4.2016 kilpailupistemääriä laskettaessa käytetään perustana

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2018 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET

KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2018 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2018 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET Järjestäjä: Keski-Suomen Ampujat Paikka: Rajamäen ampumarata, Laukaa Aika: 16.-17.6.2018 Keski-Suomen 2018 Aluemestaruuskilpailujen

Lisätiedot

Imatra 2.11.2012. Annmari Viljanmaa

Imatra 2.11.2012. Annmari Viljanmaa Imatra 2.11.2012 Annmari Viljanmaa TUOMARINEUVOSTON TULEE KOKOONTUA RIKKOMUKSEN ILMETESSÄ Todetaan itse / hiihtotapavalvonta/muu toimitsija/ protesti EI käsitellä turuilla ja toreilla kuultuja asioita

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014

JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPPI 1 km 1 Pinja Kilpeläinen KENSU T 13 Erä 0 2:20 1 Sakari Hynynen HH 2000 P 13 Erä 0 2:45 2 Eemeli Kanervo Mixathlon P 13 Erä 0 2:46

Lisätiedot

Suunnistava UUSIMAA ALUEMESTARUUSKILPAILUT 2014. Keskimatka, Espoon Suunta Aika: 14.5.2014 Espoossa Tarkempi kutsu: www.espoonsunnta.

Suunnistava UUSIMAA ALUEMESTARUUSKILPAILUT 2014. Keskimatka, Espoon Suunta Aika: 14.5.2014 Espoossa Tarkempi kutsu: www.espoonsunnta. Suunnistava UUSIMAA ALUEMESTARUUSKILPAILUT 2014 Sarjat ja osanottomaksut sivuilla 34-35. Keskimatka, Espoon Suunta Aika: 14.5.2014 Espoossa Tarkempi kutsu: www.espoonsunnta.fi Oravapolkuviesti, Rajamäen

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2014 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2014 suunnistuskoulu järjesti 16 tilaisuutta, 4 niistä iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 15, apuohjaajia 10 ja oppilaita 89.

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 ***

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** Suunnistusta 1956-2011 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 29.3.2011 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42 1 18.5.214 12:37:42 Sijoitus Kilpailija Ammunnan pisteet Joukkue Seura 1 Rönkä Saku Martti Valtteri FIN Team Aitoa Menoa 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 Hynynen Timo Ensio FIN Erektio Mittarit 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Lisätiedot

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 29.-30.1.1966 (Janakkalan Jana, Hallan Visa ja Lappajärven Veikot) 2. Raimo Virolainen Tampereen Painimiehet 3. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 1. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Naiset 10 vuotta 1 km P ======================= 1. Lotta Salonen Kaipolan Vire 4.45,8 2. Anniina Ström Laukaan Urheilijat 4.58,3 0.12,5 3. Heta Virkajärvi Kaipolan Vire 5.04,1 0.18,3 4. Roosa Marin Pihtiputaan

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot