TOIMINTAKERTOMUS 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2006"

Transkriptio

1 Suunta Jyväskylä ry /15 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Vuosi 2006 oli toiminnan täyteinen vuosi Suunta Jyväskylälle. Keväällä olimme järjestämässä Poliisien SM-kilpailuja Laajavuoressa ja Kinkomaalla, elokuussa oli vuorossa Nuorten Jukola 2006 ja Keski- Suomen Viesti Laajavuoressa ja lokakuun alussa järjestimme AMerikoispitkät myöskin Laajavuoressa. Nuorten Jukolan 2006 järjestelyissä onnistuimme loistavasti, saimme kehuja mm. SSL:ltä, mutta taloudellisesti jäimme tuottotavoitteesta. 2. KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINTA KARTTATUOTANTO Vuonna 2006 Timo Sivill päivitti Laajavuoren (1:10000, painettu) kartan Nuorten Jukolaa ja Keski-Suomen viestiä varten. Kartasta tehtiin A3-kokonene kartta Laajavuori ja A4 kokoinen Vuorilampi tulevia tapahtumia varten. Kuntorasteja ja suunnistuskoulun harjoituksia varten tehtiin tai päivitettiin seuraavat kartat: Kitumäki 1:10000 Rummakkomäki 1:10000 Kouluja ja harjoituksia varten tehtiin tai päivitettiin seuraavat opetuskartat: Kortepohja 1:5000, 1:3000, 1:1000 Keski-Palokan koulu 1:5000, 1:2000, 1:1500, 1:1000 Yliopisto 1:3000, 1:2000 Norssi 1:1000 Kampuksen kenttä 1:1000 Hippos 1:4000

2 Suunta Jyväskylä ry / KILPAILUJEN JÄRJESTÄMINEN Poliisien SM-kilpailut Nuorten Jukola 2006 Jyväskylän kihlakunnan poliisilaitos järjesti Poliisien SM-kilpailut Jyväskylääs. Suunta Jyväskylä ry osallistui järjestelyihin laatimalla maastokokeen suunnistusosuuden ja tulospalvelun Laajavuoressa ja suunnistuskilpailun tulospalaveluineen Kinkomaalla. Nuorten Jukola järjestettiin Laajavuoren ulkoilualueella Kilpailukeskuksena toimi laajavuoren hiihtostadion. Kilpailun johtajana toimi Jarmo Oikarinen ja ratamestarina Kari Hytönen. Kilpailuun osallistui 186 joukkuetta joista 150 pääsi hyväksytysti maaliin. Seitsemän osuuksisen viestin ratapituudet olivat n.(4,4+4,4+2,5+2,5+3,7+4,9+5,6) km Lopputulokset 1. 6 Kangasala SK FIN 3:12:25 1 Topias Tiainen 27: Mikko Hölli 28: : Iida Savolainen 18: :14: Martti Siikaluoma 14: :28: Maija Ojanen 25: :54: Outi Ojanen 41: :36: Samu Lehtola 36: :12: Navi FIN 3:18:02 1 Niko Ihalainen 27: Antton Viljakainen 29: : Henna-R Haikonen 16: :13: Mikko Hölttä 17: :31: Kati Korhonen 31: :02: Laura Pajunen 39: :41: Juha Hyyryläinen 36: :18: MS Parma FIN 3:19:33 1 Jesse Martelius 27: Eero-Matti Vainio 30: : Reeta Rantanen 17: :15: Sami Hämäläinen 14: :29: Laura Juntunen 27: :57: Tiia Miettinen 40: :38: Antti Vainio

3 Suunta Jyväskylä ry / Keski-Suomen Viesti Täydelliset tulokset on luottevavissa ja muut järjestelyihin liityvät asiat: Kilpailusta on laadittu erillinen loppuraportti. 19. Keski-Suomen viesti järjestettiin Laajavuoressa. Kilpailun johtajana toimi Jarmo Oikarinen ja ratamestarina Jouni Mäkäräinen. Joukkueita osallistui yhteensä 49. H17A (7,7 + 7,8 + 11,1 + 6,3 + 7,7 km) 1 Vaajakosken Terä Lasse Kautto, Pasi Ikonen, Jani Lakanen, Jonne Lakanen, Jarmo Puttonen 2 Vaajakosken Terä Vehkalahden Veikot D17A (6,0 + 3,7 + 6,1 km) 1 Asikkalan Raikas Kirsi Vanhalakka, Erja Jokinen, Minna Kauppi 2 Jämsän Retki-Veikot Vehkalahden Veikot Kilpailun täydelliset tulokset ja muut järjestelyasiat on luettavissa: AM-erikoispitkät Am erikoispitkä järjestettiin Laajavuoressa. Kilpailun johtajana toimi Hannu Korhonen ja ratamestarina Jarmo Oikarinen. Kilpailuun osallistui 60 kilpailijaa ja 33 kuntoilijaa. H21 tulokset 1 Jouni Kahelin VaajTe Antti Anttonen VaajTe Simo Lindgren JRV D21 sarjassa ei ollut osanottajia. Kilpailun täydelliset tulokset ja muut järjestelyasiat on luettavissa:

4 Suunta Jyväskylä ry / Sinetti-Cup Kurkocup Suunta Jyväskylä ry järjesti keski-suomen SinettiCup:n yhden osalkilpailun Laajavuoressa , kilpailun tulokset ja muut järjestelyasiat on luettavissa: Perinteinen Kurkocup järjestettiin syksyllä yhteistyössä Vaajakosken Terän:n kanssa seitsemän osakilpailun sarjana. Kurkocup:n osallistui kaikiaan 123 kilpailijaa. Kurkocupin osakilpailut 1. ke klo 19 Kanavuori Kaapro Häkkinen 2. ke klo 19 Teränmaan metsämannut Jake Puttonen 3. ke klo 18 Viratonlampi Kari Hytönen 4. ke klo 18 Vesala Jarmo Oikarinen 5. ke klo 18 Isolahti Antti Häkkinen 6. ke klo 18 Mysiönmäki Timo Joensuu 7. ke klo 18 Mannila Pasi Liuha Voittajat sarjoittain: Kurkot 1. Pasi Ikonen, 2. Jouni Kahelin, 3. Tuomas Kari Kurkottaret 1. Merja Rantanen, 2. Sari Anttonen, 3. Maaret Rantanen Gubet 1. Pekka Noponen, 2. Matti Autio, 3. Tarmo Tyynelä Junnut 1. Markku Oikarinen, 2. Teemu Vuorenpää, 2. Sami Anttonen (*) Kilpailun täydelliset tulokset ja muu materiaali löytyy osoitteesta

5 Suunta Jyväskylä ry / VALMENNUSTOIMINTA Valmennusryhmät Leirit ja harjoitukset Kilpailut ja menestys Valmennusryhmän toiminta keskittyi pienen edustusryhmän ja nuorten ryhmän ympärille. Edustusryhmään kuului 6 aktiivisesti harjoittelevaa ja kilpailevaa suunnistajaa. Nuorten ryhmässä aktiivisesti osallistui vain 2 nuorta. Keskisuomen aluevalmennusryhmään kuuluivat Lauri Oikarinen Janne Häkkinen Riku Martikainen ja Markku Oikarinen. Hiihtosuunnistuksen vol-leirille osallistui Joona Viholainen. Hankasalmen suunnistuslukion kevätleirille Latviaan osallistui 3 edustus ryhmäläistä. Lisäksi edustusryhmä piti keväällä leirin Turun alueella ja syksyllä SM kilpailujen yhteydessä. Edustus- ja nuortenryhmälle järjestetiin seuraavat taitoharjoitukset: AV-harjoituksia viikoittain ja niiden lisäksi muutama harjoitus keväällä Seura kustansi myös edustus- ja nuorten ryhmäläisten osallistumiset kuntorasteille. Henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa parhaasta sijoituksista vastasivat nuoret Markku Oikarinen (3.hisu) sekä veteraaneissa Sirkka Oikarinen (1., 4., 5.), Saara Koivunen (2.,3.,4.,5.)ja Alpo Mäkelä (2.,4.). Paras viestisaavutus oli hiihtosuunnistuksen 4. sija sarjassa H40 joukkueella Jyrki Tuomala, Jarmo Oikarinen ja Pekka Juvakka. Jukolan viestissä ykkösjoukkueen hylkäyksen vuoksi paras sijoitus oli 297. Suunta Jyväskylä 2 FIN 11:51:39. 1 Pekka Noponen 1:42: Jarmo Oikarinen 1:53: :36: Vesa Ruuska 2:06: :42: Markku Oikarinen 1:09: :52: Hannu Saarivaara 1:15: :08: Riku Martikainen 1:38: :47: Pekka Juvakka 2:04: :51:

6 Suunta Jyväskylä ry / SM-MENESTYS Venlojen viestissä paras joukkue oli 114 Suunta Jyväskylä FIN 3:44:39 1 Ulla Lahtinen 48: Saana Sivill 47: :36: Susanna Parkkisenniemi 57: :34: Sirkka Oikarinen 1:10: :44: Hiihtosunnistuksen SM-normaali: H16 7. Markku Oikarinen H Riku Martikainen D45 6. Sirkka Oikarinen D70 4. Saara Koivunen Hiihtosunnistuksen SM-viesti: H18 5. Riku Martikainen Joona Viholainen Markku Oikarinen Hiihtosunnistuksen SM-pika: H16 3. Markku Oikarinen D75 2. Saara Koivunen SM-erikoispitkät: D45 4. Sirkka Oikarinen SM-sprint: - SM-pitkä: D45 1. Sirkka Oikarinen D75 5. Saara Koivunen H80 4. Heino Pietiläinen H85 2. Alpo Mäkelä SM-keskimatka: D40 5. Ulla Lahtinen D45 5. Sirkka Oikarinen D75 3. Saara Koivunen H85 4. Alpo Mäkelä SM-viesti: - SM-yö: -

7 Suunta Jyväskylä ry /15 3. LASTEN SUUNNISTUSTOIMINTA 3.1 Toiminta Kaudella 2006 Suunta Jyväskylän lasten suunnistustoiminta tapahtui kuudessa eri tasoryhmässä:viikarit (4-6v),alkeisryhmä,pikku-RR, RRryhmä, TR/tavallinen suunnistus ja vaikeampi tavallinen; 6-18 v.) sekä ns. Ryhmät kokoontuivat samaan aikaan ja ennenkaikkea samassa paikassa. Kutakin ryhmää veti muutama (2-4) päävetäjää ja avustavina ohjaajina toimivat lasten vanhemmat sekä osa edustusryhmän nuorista. Kaikkiaan ohjaajia oli 26. Lapsia ja nuoria oli mukana suunnistusryhmissä (6-17 v.) 107. Lasten ikäjaukauma painottui kuitenkin vasta-alkajiin ja rastireittiläisiin (10 vuotiaita ja sitä nuorempia 70 %, viikarit mukaan lukien 75 %). Lapset jaettiin keväällä taitojensa mukaan eri ryhmiin, mutta siirtoja ryhmistä toisiin tapahtui lasten ehdoilla koko kauden ajan, eniten kuitenkin syyskauden alussa. Ohjauksessa eri ryhmissä pyrittiin yhtenäiseen toimintatapaan, jossa ohjauksen painopiste oli metsässä paikanpäällä tapahtuvaa ohjaus (kuten oikaisujen esittelyt ja perässäjuoksut). Kunkin harjoituksen aluksi ja lopuksi pidettiin lyhyet selostukset harjoituksen aiheista ja muista yleisistä asioista. Kauden 2005 toiminta jakautui kevät- ja syyskauteen ja niille tehtiin erilliset ohjelmat. Kevätkaudella kokoonnuttiin 10 kertaa, syyskaudella 9 kertaa ja käyntikertoja tuli lapsille tuli yhteensä 1251 kpl eli keskimäärin kullakin kerralla oli mukana 65 lasta. Kevätkaudella osallistuttiin Vuokatissa järjestetylle Leimaus-leirille (7 lasta ja 2 ohjaaja), Syyskauden avasi alueen oravapolkuleiri ja kilpailut AOKkilpailuun osallistui (24 lasta), AOV-viestiin (2joukkuetta). Kevätkauden päättäjäiset järjestettiin Oravasaarenkoululla oman päiväleirin yhteydessä. Kesän aikana keskisuomen alueen Sinettiseurat (Kangasniemen Kalske, Keuruun Kisailijat, JRV ja S-JKL) järjestivät neljä sinetti Cup harjoituskilpailua joihin matkattiin yhdessä linja-autolla mukana oli n.30 lasta.vähntaan kolmessa tapahtumassa mukana olleet saivat kompassit ja kaikki muutkin palkittiin viimeisessä tapahtumassa,jonka Suunta Jyväskylä järjesti Laajavuoressa. Palkinnot jakoi Jani Lakanen. Seuran nuoret osalistuivat myös Nuorten Jukolan järjestelyihin.

8 Suunta Jyväskylä ry / Saavutukset Syyskausi päätettiin Vesalan leirikeskuksessa pidetyssä päättäjäistapahtumassa. Alueoravapolkuviestiin (AOV) osallistuttiin kolmella joukkueella. Viestin voitti S-JKL ( Konsta Lehto, Pinja Sipiläinen, Miro Tuomala, Eeli Viholainen), toinen oli JRV ja kolmas IPR, S-JKL toinen Joukkue oli 7., Kaikkiaan joukkueita viestiin osallistui 15 kpl ja lisäksi 5 joukkuetta kilpailunulkopuolella. Hs-normaali, , Savon Rasti 3. H16 Oikarinen Markku 1. H12 Viholainen Eeli S-JKL 2.Tuomala Misa S-JKL Latu, , Hankasalmen Hanka 1.H16 Oikarinen Markku S-JKL 3.D14 Jurvakainen Vuokko S-JKL 1.D10 Sipiläinen Pinja S-JKL Hs-viesti, , Savon Rasti 1. H14 S-JKL (EVi, VJu, TJu) Hs-pika, , Jämsän Retki-Veikot 1. H16 Oikarinen Markku S-JKL 1. H12 Viholainen Eeli S-JKL 1. D14 Jurvakainen Vuokko S-JKL Keskimatkat, , Saarijärven Pullistus 3. H14 Jurvakainen Tuukka S-JKL 1. H12 Santtula Tuukka S-JKL 2. H10 Jurvakainen Atte S-JKL Partio, , Muuramen Rasti 2. H16 S-JKL (MOi, HSa, JVi) 3. H14 S-JKL (TJu, KLe, EVi) Pitkä, , Karstulan Kiva 3. H14 Jurvakainen Tuukka S-JKL 2. H12 Tuomala Misa S-JKL 2. D14 Jurvakainen Vuokka S-JKL Viesti, , Keuruun Kisailijat 2. H16 S-JKL 1 (HSa, JVi, MOi) 2. H16 S-JKL 1 (KLe, TJu, Evi)

9 Suunta Jyväskylä ry /15 Yö, , Vaajakosken Terä 3. H16 Oikarinen Markku S-JKL 1. H14 Lehto Konsta S-JKL AOK, , Jämsän Retki-Veikot 3. H16 Oikarinen Markku S-JKL 3. H14 Lehto Konsta S-JKL 2. H13 Jurvakainen Tuukka S-JKL 1. H12 Viholainen Eeli S-JKL 2. H10 Tuomala Miro S-JKL 1. H8 Kaario Otto S-JKL 2. H8 Sipiläinen Konsta S-JKL 3. D10 Sipiläinen Pinja S-JKL 3. D8 Vaismaa Silva S-JKL KLL: 3. H10RR Miro Tuomala S-JKL 5. H11TR Henri Lamberg S-JKL 8. H12 Eeli Viholainen S-JKL 7. H13 Tuukka Jurvakainen S-JKL LASTEN KÄYNTIKERRAT Pikku-RR Vaikea tavall. Tukir./Tavall. Rastireitti Alkeisryhmä Viikarit 0 KAP KAP S10 S11

10 Suunta Jyväskylä ry / Ohjelmat Kevätkauden ohjelma 18.4 Viitaniemi 25.4 Hippos 2.5 Laajavuori 9.5 Palokka Touruvuori 16.5 Sinetti Cup Kalske 23.5 Savumäki 30.5 Keljonkangas 6.6 Ladunmaja 13.6 Oravasaari 21.6 Sinetti Cup Keuruu Syyskauden ohjelma Orapolkuleiri Jämsä 8.8. Halssila 15.8 Kotanen 26.8 Nuorten Jukola 29.8 Laajavuori (Sinetti Cup) 5.9 Palokka Keskipalokan Koulu 2.9 Sippulanniemi 19.9 Keltinmäki 23.9 Vesala Kauden päättäjäiset 4. KUNTOSUUNNISTUSJAOSTO 4.1 Tapahtumat ja tilastot Vuonna 2006 järjestettiin 26 kuntorastitapahtumaa ajalla Kesän aikana kirjattiin yhteensä 4827 suunnistussuoritusta eli keskimäärin noin 186 suoritusta / kerta. Kasvua edelliseen vuoteen oli yli 7 %. Tarkasteltaessa lähemmin tilastoja havaitaan käyrästön noudattavan perinteistä muotoa. Kauden alusta suorituskerrat lähtevät pikku hiljaa nousemaan ja alkukesän firmaliigan osakilpailujen kohdalla saavutetaan ensimmäinen huippu. Keskikesällä on vähän seesteisempää, kunnes sitten toinen huippu tulee loppukesän firmaliigan kohdalla. Siitä sitten taas tahti tasaantuu kauden lopun lähestyessä, tosin yleisestä trendistä poikkeuksena ovat toiseksi viimeiset Killerin kuntorastit.

11 Suunta Jyväskylä ry /15 Vuonna 2006 yksittäisen tapahtuman suoritusennätystä ei rikottu ja sen kunnian saa edelleen pitää Nenäinniemi vuonna suorituksellaan. Nyt alkukesän Kinkoriutan firmaliigan osakilpailu 282 suorituksella veti hieman pitemmän korren loppukesän Laajavuoren firmaliigasta (281). Ilmeisesti kesällä 2004 alkaneesta osallistujakilpailusta on jo tullut perinne. Periaatteenahan siinä on, että mitä enemmän käy kuntorasteilla sitä suurempi todennäköisyys on voittaa. Seuran nettisivut tarjoavat oivan mahdollisuuden seurata reaaliaikaisesti omaa kuntorastiaktiivisuutta ja sieltä voi tarkistaa mihin kategoriaan arvonnassa kuuluu. Arvonta suoritettiin kuntosuunnistusjaoston palaverissa ja voitot osuivat seuraaville henkilöille: kausikortti 2007 (kaikki kävijät): Sirpa Keränen 50 euron lahjakortti (vähintään 15 suoritusta): Jukka Koskinen 100 euron lahjakortti (vähintään 20 suoritusta): Hannu Väärämäki. Oheisessa kuvaajassa on esitetty koko kesän kävijämäärät tapahtumittain. FL merkintä tarkoittaa Firmaliigaosakilpailua. Kuntorastit FL FL 250 FL FL FL FL Osallistujia Harju Viitaniemi Yrttisuo Sippulanniemi Seppälänkangas Sarvivuori Kinkoriutta Kotalamminmäki Mysiönmäki Ilvesvuori Isolahti Kitumäki Roninmäki Neulajoki Nenäinniemi Horinvuori Kangasvuori Tyyppälä Sallaajärvi Touruvuori Pirttimäki Laajavuori Kotanen Viratonlampi Killeri Harju-Hippos Oma rata D-rata C-rata B-rata A-rata

12 Suunta Jyväskylä ry /15 Paikka Karttoja A B C D Oma Yhteensä Harju Viitaniemi Yrttisuo Sippulanniemi Seppälänkangas Sarvivuori Kinkoriutta Kotalamminmäki Mysiönmäki Ilvesvuori Isolahti Kitumäki Roninmäki Neulajoki Nenäinniemi Horinvuori Kangasvuori Tyyppälä Sallaajärvi Touruvuori Pirttimäki Laajavuori Kotanen Viratonlampi Killeri Harju-Hippos Yhteensä Alla on esitetty kuntosuunnistushistoriikki kuvaajan muodossa. Kuntosuunnistustapahtumat ja -suoritukset vuosina Tapahtumat / krt Suoritukset Suoritukset Tapahtumat

13 Suunta Jyväskylä ry / Maksut 4.3 Firmaliiga 4.4 Reittihärveli Kuntorastien maksut olivat seuraavanlaiset: Karttamaksu oli 4 euroa/kerta, MuuRa:n jäsenet puoleen hintaan (S-JKL:n jäsenillä oli sama etu MuuRan rasteilla) Alle 16-vuotiaat saivat suunnistaa ilmaiseksi, Emit-vuokra perittiin 10 kerran sarjalippu maksoi S-JKL:n jäseniltä 30 euroa ja muilta 35 euroa 15 kerran sarjalippu maksoi S-JKL:n jäseniltä 35 euroa ja muilta 50 euroa Kausilippu 26 kertaa maksoi S-JKL:n jäseniltä 45 euroa ja muilta 65 euroa Vuokraemit 2 euroa/kerta Firmaliigassa oli 6 osakilpailua ja säännöt olivat pääpiirteissään samat kuin edellisenä kesänä. Kevätkauden viimeinen osakilpailu oli pitkänmatkan ja syyskauden viimeinen pikamatkan kilpailu. Firmaliigaan osallistui 20 firmaa ja palkintosijat jaettiin seuraavasti: 1. Yliopisto 2. Metso Paper 3. Metsähallitus Vuonna 2006 laajennettiin reittihärvelin hyödyntämismahdollisuutta kuntorasteilla. Reittihärveliin oli mahdollista piirtää reitinvalintansa 18 kuntorastilla. Piirtäjien määrä vaihteli tapahtumaa kohti 6 26 keskiarvon ollessa vajaat 15 (A-rata: 4 16, ka 9,1 ja B-rata: 0 9, ka 4,8). C- ja D-radoilla oli vain muutamia yksittäisiä piirroksia. 5. SEURATOIMINTAJAOSTO 5.1. Jäsentilanne Jäsenten hankintaan panostettiin ja uusia jäseniä seuraan tuli lasten vanhemmista ja kuntorasteilla käyvistä suunnistajista. Seurassa oli jäseniä vuoden 2006 lopussa: jäseniä 272 miehet / naiset 181 / 91 yli 19 v 146 alle 19 v 126

14 Suunta Jyväskylä ry / Talkootoiminta ja palkitseminen Seuratoiminnan painopiste oli Nuorten Jukolan järjestämisessä. Teemana ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä olivat suunnistusta harrastavat nuoret ja lapset. Seuran jäsenet osallistuivat Nuorten Jukola talkoisiin sekä järjestelyihin aktiivisesti. Kisaorganisaation päävastuullisille ja seuran johtokunnalle oli vuosi 2006 tiivis ja työtäyteinen. Jäsenistöä palkittiin aktiivisesta toiminnasta kuntorastien järjestäjänä sekä nuorten ohjaajana kauden päätöstilaisuudessa. Tämän lisäksi järjestettiin Nuorten Jukola toimitsijoille karonkka Viestintä ja tiedotus Nuorten Jukola tapahtumaan tehtiin edellisenä vuonna markkinointisuunnitelma. Kisatapahtuman markkinointi aloitettiin osuusisäntien rekrytoinnilla ja he saivat näkyvyyttä ja oman toimintansa esittelyä seuran julkaisuissa. Seura sai hyvin näkyvyyttä Keski-Suomen alueella ja Jyväskylän seudulla. Lisäksi Suunnistaja-lehdessä oli useita juttuja sekä valokuvia seuran eri tapahtumista. Tämä näkyvyys on tullut aktiivisesta juttujen tekemisestä, joita seuranjäsenenä Varpu Savolainen on tehnyt. Vuoden aikana julkaistiin neljä Kompassi- seuralehteä. Kompassin kakkosnumero oli jokaiseen talouteen jaettava perinteinen Rastilehti (painos kpl). Sen keskeisimmät tehtävät ovat suunnistuksen tunnetuksi tekeminen ja suunnistustapahtumista tiedottaminen. Kolmas Kompassi oli Nuorten Jukolan kisalehti, jota painettiin 3000 kpl. Kompassilehden taittajana toimi Petri Hämynen ja hän perehdytti Esa Saksolan hoitamaan tehtävää jatkossa. Rastilehden jakelutalkoot uudistettiin. Osa alueista jaettiin Jakeluportaan kautta ja loput lehdistä jaettiin jäsenistön kautta; eri alueilla asuville jäsenille lähetettiin henkilökohtainen kutsu osallistua lehden jakoon. Tämä toimi hyvin ja jakomäärät olivat tasaiset sekä inhimilliset eri jäsenille. Verkkokompassin kautta tiedotettiin ajankohtaisista tapahtumista sekä niistä asioista, joiden välittämiseen Kompassi-lehti on liian hidas. Tietoa saatiin Verkkokompassin kautta mm. kuntorastien järjestämispaikoista ja tuloksista, seuran järjestämistä muista kilpailuista ja harjoitusleireistä sekä valmennustoiminnasta.

15 Suunta Jyväskylä ry / Kilpailuihin ilmoittautuminen ja yhteiskuljetukset 5.5. Asusteet ja varusteet Kilpailuihin ilmoittautumiset hoidettiin pääosin Verkkovihkopalvelun kautta. Jukolan ja Venlojen viestiin osallistuville järjestettiin yhteiskuljetus. Koululiikuntaliiton kilpailuihin sekä Nuorten Jukolaan mentiin alueen muiden seurojen kanssa yhteiskyydillä. Keski-Suomen alueen Sinetti- Cup tapahtumiin mentiin linja-autolla. Nuorten Jukolan toimitsijoille hankittiin fleece-asu pieneen omakustannushintaan. Uusittuja seura-asusteita tilattiin jäsenistölle Noname:lta. Seuran yleisilmeen uudistamista jatkettiin edellisestä vuodesta uusimalla kuntorastien sekä suunnistuskoulun materiaalit ja ohjeet sekä opasteet. 6. TALOUS Seuran talous on esitetty tilinpäätöksessä. Positiiviseen kehitykseen vaikuttivat hyvin onnistuneet kilpailut.

TOIMINTAKERTOMUS 2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007 Suunta Jyväskylä ry 05.02.2008 1/14 TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. YLEISTÄ Vuonna 2007 Suunta Jyväskylä ry järjesti toukokuussa maakuntasuunnistuksen Huhtasuolla ja elokuussa kansalliset Paasivuoressa. 2. KILPAILU-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Suunta Jyväskylä ry 12.02.2009 1/15 TOIMINTAKERTOMUS 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 Suunta Jyväskylä ry järjesti elokuussa AM-pitkämatkan kilpailut Petäjäveden Jussilanperällä korttelicupin, kuntorastien,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2004

TOIMINTAKERTOMUS 2004 SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 1/13 TOIMINTAKERTOMUS 2004 YLEISTÄ Vuosi 2004 oli Suunta-101 Jyväskylä ry:lle kahtalainen. Tunnustuksena aktiivisesta lapsija nuorisotoiminnasta seuralle myönnettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 Suunta Jyväskylä ry 15.03.2010 1/15 TOIMINTAKERTOMUS 2009 1. YLEISTÄ Vuonna 2009 Suunta Jyväskylä ry järjesti toukokuussa AM-sprint kilpailut Huhtasuolla, Korttelicupin, kuntorastien, Kurkocupin ja lasten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 Suunta Jyväskylä ry 20.02.2006 1/14 TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. YLEISTÄ Vuosi 2005 oli Suunta Jyväskylä ry:lle uudistautumisen aikaan. Seuran nimi vaihdettiin muodosta Suunta 101 Jyväskylä ry muotoon Suunta

Lisätiedot

SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ VUOSIKERTOMUS

SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ VUOSIKERTOMUS SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ VUOSIKERTOMUS 2003 Yleistä vuodelta 2003 Jäsenistö Seurassa on yhteensä 340 jäsentä, joista jyväskyläläisiä 220. Alle 18-vuotiaita junioreja on 78. Aktiivisuunnistajia ( kilpailuluvan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 Suunta Jyväskylä ry 14.03.2011 1/19 TOIMINTAKERTOMUS 2010 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n (S-JKL) toimintaa leimasi vuoden 2010 aikana varsin monipuolinen tapahtumien kirjo. Vuosi oli myös Suomen Suunnistusliitto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 7.3.2013 Sivu 1/21 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2012 oli samalla seuran 100v. juhlavuosi. Heti juhlavuoden alussa jouduimme perumaan hiihtosuunnistuksen katsastus-/kansalliset

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ 19.11.2007 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 ainoa kilpailullinen tapahtuma on AM-pitkänmatkan kilpailut 16.8.2008 Jussilanperällä. Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden,

Lisätiedot

Sijoitukset paranivat Jukolassa

Sijoitukset paranivat Jukolassa Sijoitukset paranivat Jukolassa Suunnan Venlat paransivat viimevuoden sijoitusta 13 tilaa: nyt 73, viime vuonna 86. Kakkosjoukkueen sijoitus parani sijaan 151 (182). Hyvän aloituksen teki Maiju Kovanen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 Suunta Jyväskylä ry 7.4.2014 Sivu 1/21 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä sai 101. toimintavuonaan hienon palkinnon: Seura valittiin "vuoden 2013 urheiluseuraksi " Suomen Urheilugaalassa

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ 21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12 Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2015 oli toiminnallisesti varsin vilkas ja monipuolinen. Seuran toiminnan painopistealueet olivat

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20 Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän vuosi 2014 alkoi hienosti, kun seuramme valittiin tammikuussa Vuoden urheiluseuraksi Suomessa. Vuoden suurin tapahtuma

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus

Lisätiedot

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa. Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry Sivu 1/14

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry Sivu 1/14 Suunta Jyväskylä ry 19.4.2017 Sivu 1/14 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2016 oli toiminnallisesti varsin vilkas ja monipuolinen. Seuran toiminnan painopistealueet olivat

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ 16.11.2009 1/11 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ 29.11.2013 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan kivijalkana ovat viime vuosina olleet viikoittainen kuntorastitoiminta, laadukkaat suunnistuskoulut, kilpailutoiminta

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2014 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2014 suunnistuskoulu järjesti 16 tilaisuutta, 4 niistä iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 15, apuohjaajia 10 ja oppilaita 89.

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Juha Laasanen 9.11.2017 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 9.11.2017, Laihian nuorisoseura 18.00 Tarjoilua 18.15 Suunnistuskauden kohokohtia / Juha 18.30

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 Juha Laasanen 12.11.2014 Kolme omaa kilpailua: 8. 5. Koulujen välinen sprintti-suunnistuskilpailu keskuskoululla, 63 osallistujaa 26. 7. EP:n am-oravapolkukilpailu + avoin kansallinen

Lisätiedot

Otra-ahon pellolle palattiin kansallisten merkeissä keväällä 2001.

Otra-ahon pellolle palattiin kansallisten merkeissä keväällä 2001. 2000-luku 2000 Vuosituhat vaihtui ja kisahaasteena olivat SM-viestit. Kisamaastoksi oli valittu jo vuosia aiemmin Rahkovuoren - Myrävuoren kallioiset rinteet Konginkankaalla. Otraahon tilan pellot ottivat

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ 26.11.2012 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän seuratoiminnan tavoitteena on tehdä laaja-alaista juniorityötä ja kasvattaa omia huippuja tarjoamalla valmennusta

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä. LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2 Rankiohje Vuonna 2016 laskettavat rankilistat Hiihtosuunnistuksen ranki 1 kilpailut ajalta: 1.12.2015 31.3.2016 julkaisu: IRMAssa viimeistään 12.4.2016 kilpailupistemääriä laskettaessa käytetään perustana

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO LAPPAJÄRVEN KALAVEIKKOJEN JÄRJESTÄMÄT JO PERINTEISET KRAATERINYKYTYKSET KÄYTIIN HIENOSSA PILKKISÄÄSSÄ.102 PILKKIJÄÄ OLI LÄHTENYT TAVOITTELEMAAN SUURIA

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2017

Suunnistuskoulu 2017 Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 14.11.2011 1/13 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 14.11.2011 1/13 1. YLEISTÄ 14.11.2011 1/13 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. YLEISTÄ Seurafuusion kautta perustettu Suunta Jyväskylä ry viettää vuonna 2012 toimintansa 100- vuotis toimintakautta. Seuran yksi perustajaseuran

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

Kaahareiden kesä 2019

Kaahareiden kesä 2019 Kaahareiden kesä 2019 Kaaharit 11-14-vuotiaita suunnistetaan avoratoja tai tukireittiä ohjaajat: Tuulikki Olkkonen 11-12-vuotiaat, 040 531 9018, marja.tuulikki.olkkonen@gmail.com Riina Liuha 13-14-vuotiaat,

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 16.7.2011 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2011 voittajat: Juha (oik.) ja Eero Tirkkonen, Jämsä Päijänteen kuha-cupin 2011 suurin kuha

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014

JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPPI 1 km 1 Pinja Kilpeläinen KENSU T 13 Erä 0 2:20 1 Sakari Hynynen HH 2000 P 13 Erä 0 2:45 2 Eemeli Kanervo Mixathlon P 13 Erä 0 2:46

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. KaSun toiminnan tavoitteet ja Kainuu ja Kajaani kansainvälisten suunnistuksen suunnitelmat suurtapahtumien 2013+ keskipisteessä Syyskokous 28.10.2012 Päämäärät 2013 Nuoriso- ja

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET Kaakon Suunnistus ry ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET JÄRJESTETTÄVÄT KILPAILUT Alueella järjestetään seuraavat aluemestaruuskilpailut: Hiihtosuunnistus: pitkä matka keskimatka sprintti viesti sprinttiviesti

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Katsaus menneeseen KS-gaalassa 15.11.2015 Mikko Kekki Kouvolan Suunnistajien puheenjohtaja Kouvolan Suunnistajat lyhyesti seuran

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu ilma-aseet

Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu ilma-aseet Kouvola 07. - 08.02.2015 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Timo Puisto MA 99 98 99 97 97 98 588 2. Olli Hahl MA 99 96 99 97 99 97 587 3. Jouni Jokinen KuusA 97 99 98 95 99 96 584 4. Aleksi Leppä HAS 96

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

PUSU 1/2016 Kevät 2016/16.vuosikerta

PUSU 1/2016 Kevät 2016/16.vuosikerta 1 PUSU 1/2016 Kevät 2016/16.vuosikerta Suunnistusjaoston uusi puheenjohtaja Timo Kulmala ALUEOR AVALEIR ILÄISE 2 PUSU eli Pullistuksen Suunnistus Suunnistajien jäsenlehti Julkaisija: Toimitus: Ilmestyminen:

Lisätiedot

Suunnistuskoulu Yhteenveto

Suunnistuskoulu Yhteenveto Suunnistuskoulu 2016 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2016 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 21 ja oppilaita 76. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta KOMPASSI 3/2011 Puheenjohtajan palsta Hyvät Suunta Jyväskylän jäsenet Tervetuloa syksyyn myös suunnistuksen parissa! Aluksi kuitenkin kesäkuulle ja nuorten EM-kisoihin. Tuukka Jurvakaiselle tässäkin yhteydessä

Lisätiedot

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92

Lisätiedot

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012 Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailun järjestäjä: Jämsän Retki-Veikot ry. Kilpailumuoto: Aamupäivän kilpailu avoin sprinttisuunnistus jonka sarjat

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2008 HARVIA-UISTELU, Korpilahti 28.-29.6.2008 KILPAILUN TULOKSET Raimo Mäntynen ja Simo Ollikainen Muuramesta ja kuhasaalis 14 362 g PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP KILPAILUTOIMIKUNTA

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed)

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA 2/2016 Nilsiä 2. KalakukkoSRA 3/2016 Outokumpu 3. KalakukkoSRA 4/2016 Rautalampi Open results #. Name Points

Lisätiedot

SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N TULOKSET

SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N TULOKSET SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N20 25-27.07.2017 TULOKSET 25m olympiapistooli Y Finaali 1 Kimpimäki Teijo JjA 3 2 4 5 3 2 0 3 22 0 0 0 0 4 2 Toivola Juha HyMAS 3 2 3 2 4 3 2 3 22 0 0 0 0 3 3 Lahti Teemu

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2013 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2015

Suunnistuskoulu 2015 Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Äetsä Kunnon Helaventti Äetsä 21.05.2009 Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Kilpasarjat FIC:n 2. osakilpailu Kilpasarja, miehet (14 kilpailijaa) 1. Suihkonen Jani HTL,

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 23.11.2010 1/13 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 23.11.2010 1/13 1. YLEISTÄ 23.11.2010 1/13 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan lähtökohtana on tarjota laadukkaita liikuntamahdollisuuksia suunnistuksen parissa niin kilpaurheiluna

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot