Squash. Tosi mukavaa. Vääntämisen filosofia. Oikein hyvää ja aktiivista. Olli Tuominen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Squash. Tosi mukavaa. Vääntämisen filosofia. Oikein hyvää ja aktiivista. Olli Tuominen"

Transkriptio

1 Squash Tosi mukavaa Oikein hyvää ja aktiivista Vääntämisen filosofia Olli Tuominen

2 Jari Mether Pääkirjoitus 3 Ramy Ashour Urheilun koodisto Jääkiekon SM-liiga alkaa tätä kirjoittaessani juuri tänään. Onkohan joku päävalmentajista tätä lukiessa jo erotettu? Kuinkahan monta pelaajaa on haettu tanssiin, kuten sanonta kuuluu? Kuinkahan monta peli- ja ottelurangaistusta jo on jaettu? Urheilun koodistosta on tämän syksyn aikana puhuttu paljon. Lajikohtaisesti koodisto tarkoittaa sääntöjen ulkopuolella olevaa harmaata aluetta, jonka mukaisesti urheilijat käyttäytyvät ja toimivat ottelujen aikana. Koodisto on käydyssä keskustelussa yhdistetty erityisesti jääkiekkoon, mutta se on käytössä myös muissa urheilulajeissa. Olen itse pelannut jalkapalloa ja jo omana aktiiviaikanani tällainen tietty harmaa alue oli olemassa. Koskaan ei sanottu tai huudettu tapa se kusipää, koskaan ei ollut tarkoitus vahingoittaa vastustajaa, mutta joskus ohje oli: ota sitä muutaman kerran vähän kovempaa, kyllä se siitä rauhoittuu. Vedä vaikka kerran sukille, jos ei muu auta. Minulla on hyvä ystävä, joka on pelannut koripalloa Suomessa maajoukkuetasolla. Hänen aikanaan tällaista rajan ylitystä ei koskaan tapahtunut. Joskus jotain pientä suunsoittoa ja tönimistä, siinä kaikki. Ei koskaan mitään muuta. Kuva: Petteri Repo Vaikea yhtälö Jääkiekko on maamme suosituin urheilulaji. Se on liiketoimintaa, jonka tavoitteena on olla voitollista. Tässä yhtälössä yhdistyvät joukkueen menestyminen, yleisöystävällisyys sekä myynti ja markkinointi. Pelkkä menestys ei enää riitä, se pitää lisäksi tulla yleisöä ja faneja kiinnostavalla tavalla niin, että joukkueen sponsoritkin ovat tyytyväisiä. Jääkiekkoilijat ovat tämän päivän gladiaattoreita, jotka esiintyvät yleisölleen illasta toiseen, ottelusta ja erästä toiseen. Sirkushuveja kansalle, kuten sanotaan. Ja joskus kontrolli tässä menestyksen ja viihteen kilpajuoksussa pettää. Urheilun lähtökohtana pitäisi olla se, että kaikki asiat pystytään selvittämään urheilun sisällä. Aivan pääsääntöisesti niin onneksi tapahtuukin, myös jääkiekossa, mutta toisinaan ulkopuolisten tahojen on pitänyt puuttua asioiden kulkuun. Tänä syksynä näin on käynyt jääkiekossa. On urheilun ja sen yhteiskunnallisen funktion kannalta murheellista, että ulkopuoliset tahot, ministerit, kansanedustajat, poliisiviranomaiset, joutuvat puuttumaan siihen, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on sallittua ja mikä ei. Mikä on moraalisesti oikein ja mikä arveluttavaa. Kaikki lähtee arvoista Mikä on oikein ja mikä väärin? Mitä on oikeudenmukaisuus, toisen ihmisen kunnioittaminen, yhdenvertaisuus, tasa-arvo? Me opimme nämä asiat kotona, koulussa, elämässä, harrastustemme parissa. Minulle squash on tarjonnut arvokkaan lisän ja kasvualustan omille arvoilleni, moraalikäsityksilleni ja tavoilleni toimia niin squashkentän sisä- kuin ulkopuolella. Minulle squash on ystävyyttä, tiukkoja pelejä ja rehtiyttä. Tukea ja apua, kun sitä tarvitaan. Iloa ja hauskanpitoa, kun on sen aika. Squash ei tarvitse koodistoa. Squash Squash-lehti on Suomen Squashliitto ry:n jäsenjulkaisu. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Squash.fi/lehti Berner Oy, Sport Eteläranta 4 A, 00130Hki puh sport@berner.fi päätoimittaja Jari Mether jari.mether@squash.fi julkaisija Suomen Squashliitto ry Radiokatu SLU puh fax (09) ulkoasu Graafinen Suunnittelu Mercury ilmoitukset, aineistot ja osoitteenmuutokset Toiminnanjohtaja Hannu Mäkinen Suomen Squashliitto ry hannu.makinen@squash.fi juttuehdotukset Päätoimittajalle paino Mustasaaren Painotalo OY ISSn ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) etukansi Espoo Squash Rackets Clubin mestaruuskisat. Kuva: ESRC squash-lehden numeron avustajat Lasse Aarto, Leo Hatjasalo, Markku Hyrske, Sari Ilkka, Anu Kosonen, Ville Leppänen, Cessi Lilja, Marko Nakari, Jukka Nummi, Petteri Repo, Squash Kuopio, Tommi Tapola, Olli Tuominen. Kiitos! Nettiliite osoitteessa squash.fi/lehti. Squash-lehden seuraava numero ilmestyy ja sen aineistopäivä on

3 Sisältö Leo Hatjasalo Puheenjohtajalta 5 Kuva: jukka nummi s. 6 7 World Masters Squash Championships 2012 s. 8 9 Firma-Squash 30 vuotta Meiltä ja muualta Euroopan mestarin mietteitä suomalaisesta squashista Jari Mether Vääntämisen filosofia Olli Tuominen 16 Urheilupsykologia faktaa vai fiktiota Jari Mether 17 Helmen squashkentät uusiksi Jari Mether 24 Pelaajan lisäravinteet Anu Kosonen Your squash is better than my guitar playing Ville Leppanen 28 Meidän presidentti: Sauli Niinistö paralympiaurheilijoita kannustamassa SLU 29 Petri Räbinä 50 vuotta Squash Kuopio Ry 29 Valmentajaseminaari katsoo tulevaisuuteen Harri Valkama Juniorit Junioritoiminnan käynnistäminen ja kasvattaminen Markku Hyrske Finnish Junior Open suomalaiskomennossa ESRC:n juniorimestaruuskilpailut Cessi Lilja Tapahtumat 6 7 World Masters Squash Championships 2012 Jukka Nummi 8 9 SM-Firma-Squash 30 vuotta Lasse Aarto 18 Hartwall Jaffa Cup Eero Salkala Palstat 3 Pääkirjoitus Jari Mether 5 Puheenjohtajalta Leo Hatjasalo 25 Squash Fun Stuff Marko Nakari 30 Jälkipelit Jari Mether Mahdollinen tehtävä! ajimme menneitä kilpailusaavutuksia kerratessa mieleeni L hiipi todellinen huoli: miten saisimme kokea vastaavia kilpailutapahtumia myös tulevaisuudessa. Kaikki tuleva riippuu vain ja ainoastaan lajimme parissa toimijoiden motivaatiosta, siis meistä kaikista, ja siitä, miten pystymme tuottamaan jatkuvasti uusia pelaajasukupolvia ja siten pysyvästi lujittamaan squashin asemaa muitten mailapelien joukossa. Kysymys ei ole vain yksittäisistä kilpailutapahtumista, vaan lajin säilymisestä ja sen jatkuvasta kehityksestä. Ilman yhteisesti asetettuja tavoitteita ja aitoa sitoutumista asioiden eteenpäin viemiseksi ei ole jatkuvuutta. Liiton tulee osaltaan edistää ja terävöittää lajin medianäkyvyyttä ja pyrkiä siten kasvattamaan lajin suosiota. Tämä taas luo mahdollisuuden jatkuvaan kansalliseen ja kansainväliseen kilpailumenestykseen, joka taas merkittävästi parantaa kaikenlaista medianäkyvyyttä sekä lisää näin squashin suosiota harrastuksena. Medianäkyvyydellä on siis hyvin suuri merkitys, jonka liitto tiedostaa. Pelkkä medianäkyvyyden lisääntyminen ei kuitenkaan pelasta lajiamme. Lajiliitto ei yksin voi eikä ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä lajin kehittäminen edellyttää, vaan lajin kantavien voimien tulee löytyä seuratoiminnasta. Vaikka liitto toki tukee ja konsultoi jatkuvasti seurojen toimintaa, vastuu lajin olemassaolosta ja tulevaisuudesta lepää kuitenkin täysin itse sekä squashseurojen että pelaajien aktiivisuuden ja motivaation varassa. Väitän, että seuroissa ja niiden yhteisöllisyydessä piilee se kaikki sisäinen voima, mitä tarvitaan lajin pysyvään menestykseen. Kyse on osaltaan yhteisestä pyyteettömästä halustamme, toisaalta velvollisuudestamme siirtää lajiin liittyvät jopa vuosikymmenten pituiset hienot kokemukset tuleville lajin harrastajille. Seurat ja niiden pelaajat sekä seurojen yhteydessä toimivat valmentajat ovat lähempänä uutta pelaajamateriaalia kuin he usein itse käsittävätkään. Tarvitaan vain hieman siviilirohkeutta meiltä lajin parissa toimijoilta mennä ja kertoa aina tilaisuuden tullen, mitä kaikkea juuri tämä mailapeli voi heille tarjota niin huikeita pelimuistoja kuin jopa elämänpituisia ystävyyssuhteita. Välittäminen, toisen tukeminen, pyyteettömyys ja yhteisöllisyys ovat mielestäni niitä pysyviä tunnusmerkkejä, jotka liittäisin kiinteästi tähän suurenmoiseen reilun pelin globaaliin yhteyteen. Suomen Squashväki, on siis aika tarttua toimeen! Haastan teidät kaikki tuomaan paikalliseen squashseuraanne ainakin yhden uuden junioripelaajan alkaneella syyskaudella, ja pitämään huolen siitä, että jaatte hänelle lajiin liittyvien perusasioitten lisäksi ne tekijät, jotka ovat saaneet juuri teidät harrastamaan squashia ja toimimaan pysyvästi lajin parissa. Tätä kolumnia kirjoittaessani tuleva viikonloppu tuo Talihalliin hienon liittomme järjes tämän Finnish Junior Open -kilpailutapahtuman. Juuri tällaiset urheilu- ja kilpailu tapahtumat ovat niitä korvaamattomia hetkiä nuorten pelaajiemme ja harrastajiemme elämässä, minkä vuoksi meidän kaikkien tulee olla mukana kehittämässä tätä loistavaa lajia. Suomen Squashliiton puolesta toivotan teille kaikille hyvää ja turvallista syksyn jatkoa! Leo Hatjasalo Puheenjohtaja Suomen Squashliitto Kuva: Petteri Repo //-- Pelkkä medianäkyvyyden lisääntyminen ei pelasta lajiamme. --//

4 6 7 TEKSTI JA KUVAT: Jukka Nummi World Masters Squash Championships 2012 Voittaja yleensä tarjoaa herrasmiesmäisesti häviäjälle juoman, jonka häviäjä valitsee. T ämä mahtava turnaus järjestettiin tällä kertaa Englannin Birminghamissa Mukana oli jälleen kerran ennätysmäärä (769) osallistujia lähes viidestäkymmenestä maasta. Suomalaisia oli ilmoittautunut mukaan peräti 32 pelaajaa. Tämä oli kisojen viidenneksi suurin yhden maan osallistujamäärä. Tästä me suomalaiset saimme olla useasti ylpeitä, koska asia oli selvästi noteerattu monen muun maan osallistujien ja järjestäjien keskuudessa. Jack Westren-Doll keskustelee ottelun jälkeen vastustajansa M50- sarjan voittaneen irlantilaisen maailmanmestarin Willie Hoseyn kanssa. Saksassa järjestettyjen Kölnin kisojen järjestelyt ontuivat todella pahasti, joten monen kilpailijan odotukset Birminghamin kilpailujen järjestelyjen suhteen olivat erittäin korkealla. Kilpailujen pelillisen tason odotettiin myös olevan erittäin korkea, oltiinhan squashin emämaassa Englannissa. Ennakkotiedotteet kilpailujen järjestelyistä antoivat jo viitettä, että kilpailijoista huolehditaan. Ilmoittautumisen jälkeen sähköposteja alkoi osallistujille tulla säännöllisin väliajoin kiitettävästi. Kilpailupaikkoina toimivat University of Birminghamin 7 kenttää, Edgbaston Priory Clubin 12 kenttää, West Warwick Sports Clubin 4 kenttää ja Solihull Arden Clubin 5 kenttää, joten kapasiteetti riitti kisojen järjestelyihin mainiosti. Suomalaisista oli päässyt kisojen siidattujen listalle neljä pelaajaa: Hanna Rusila (N35), Tommi Ryyppö (M40), Kale Leskinen (M55) ja Eetu Tuominen (M60), joten eniten meitä suomalaisia kiinnosti heidän menestyksensä. Valitettavasti vain Eetu Tuominen siidatuista pelaajista selvisi pidemmälle, muut hävisivät ensimmäisen ottelunsa. Positiivista oli se, että siidaamattomista suomalaisista Raimo Yliranta (M45), Timo Pajo ja Jack Westren-Doll (M50) etenivät pääkaaviossa kolmannelle kierrokselle. Platessa, Classic Platessa ja Consolation Platessa suomalaiset sitten menestyivät sitäkin paremmin. Suomalaisten odotukset kohdistuivat tälläkin kertaa Eetuun, mutta hän hävisi tiukan väännön jälkeen 3 2 ja jäi sijoille Tuloshan on erinomainen suoritus, mutta Eetun itsensä odotukset olivat korkeammalla. Kilpailussa mukana olevan on melko mahdoton seurata muiden suomalaisten otteluita, varsinkin, jos he pelaavat eri sarjoissa. Eri sarjat nimittäin pelattiin eri halleilla ja yleensä sellaiseen aikaan, jolloin omat pelit saattoivat olla täysin jossain muualla. Aktiivisesti keskustelemalla muiden suomalaisten kanssa aina joku tiesi jostakin ja pikkuhiljaa yleiskuva päivän suomalaisten tilanteesta alkoi muodostua. Jostakin kumman syystä otteluiden tulokset olivat yleensä nähtävänä vasta seuraavana aamuna. Kisajärjestäjät olivat organisoineet jokaiseen otteluun tuomarin, joten kilpailijoiden ei tarvinnut tuomita otteilta edes plateissa, mikä helpotti suuresti kilpailijoita. Tuomarit olivat erittäin hyviä ja ammattitaitoisia, ja linja oli tiukka, mutta selkeä. Tuomarit jakoivat selkeästi herkemmin strokeja, ja ei lettiä, verrattuna siihen, mihin meillä Suomessa on totuttu. Kolmannen kerran Seniorimastersiin osallistuneena on pakko todeta, että täällä Englannissa kilpailijoiden taso tällä kertaa oli huikea. Kohdatessasi kovan kaverin, joka oli sinua selvästi parempi 3 0, saattoi hävitä seuraavalla kerralla toiselle pelaajalle selvästi 3 0 ja niin edelleen. Mestareiden taustoja selvitellessä huomasi, että lähes jokainen mestari oli joku vanha ammattilainen tai entinen tai nykyinen squashvalmentaja. Kisaorganisaatio järjesti kaikkien seurattavaksi tarkoitetun näytösottelun lasisella pääareenalla, joka oli pystytetty erityisesti kilpailuja varten hienoon yliopiston konserttisaliin. Ottelussa olivat vastakkain maailman ykkönen James Willstrop ja Intian ykkönen Saurav Ghosal, ja se oli niin suosittu, että kaikki eivät mahtuneet mukaan. Tämä kismitti erityisesti niitä pelaajia, joiden oma peli oli järjestetty samaan aikaan kuin tämä näytösottelu. Peli oli tasokas, mutta Wilstrop käänsi kuitenkin ottelun itselleen selvin 3 0 numeroin. Omien pelien loppuessa oli kaikilla mahdollisuus pelailla ja seurata tietenkin kovatasoisia finaaleja. Semifinaaleista nostaisin tasokkaimmiksi sarjan M35 Egyptin Omar ElBorolossyn ja Saksalaisen Stefan Leifelsin kohtaamisen, jossa tiukan kamppailun jälkeen peli kääntyi Leifelsille 3 2 ja näin hän pudotti yhden suursuosikin finaalista. Samoin Englannin Nick Taylor pudotti M40 sarjassa Irlannin Derek Ryanin (joka oli vuoden 2010 Maailmanmestari) finaalista 3 0, erittäin viihdyttävän pelin (51 min.) jälkeen. Finaaleissa käytiin kaikkein kovimmat taistot M40 ja M35 sarjoissa. Nick Taylor antoi kovan vastuksen Australian Craig Rowlandille, mutta hävisi 3 1 (52 min.). Kisojen ehdottomaksi kruunuksi nousi ottelu Ranskan Renan Lavingen ja Saksalaisen Stefan Leifelsin välille. Saksalainen pani Lavingen todella ahtaalle tunnin kestäneessä ottelussa. Lavinge voitti kuitenkin 3 1 ja vei M35 sarjan maailmanmestaruuden Ranskaan. Kisojen päättäjäiset suurin osa suomalaisesta jätti väliin, ja vain viisi urhoollista osallistui niihin. Siellä kerrottiin squashin olympiahankkeesta päästä vuoden 2020 kesäkisoihin sekä esiteltiin seuraava vuoden 2014 kisajärjestäjä Hongkong. Järjestäjillä oli oiva tilaisuus näyttää kilpailujen päättäjäisten yhteydessä kaikille pätkä Lontoon olympialaisten avajaisia. Tämä juhlisti kiitettävästi päättäjäisten tunnelmaa. Lisäksi järjestäjä oli napsinut satojen kisakuvien kavalkadin, joka pyöri päättäjäisten alussa nonstoppina kaikkien nähtävänä. Yleisesti voidaan todeta, että menestyminen näissä kilpailuissa on todella vaativa ja haastava asia. Näissä kilpailuissa on kuitenkin mukana paljon muutakin arvokasta, jota kaikella kunnioituksella on syytä arvostaa. Hyvät ja tasokkaat pelit, kansainväliset pelikaverit, olla mukana suuressa tapahtumassa, mahdollisuus seurata tasokkaita pelejä, harjoitella vapaasti kisapaikoissa. Erityisesti jokainen vastustajasi muistaa sinut kohdatessaan hallilla, kadulla tai sosiaalisissa tapahtumissa tai iltamissa. Voittaja yleensä herrasmiesmäisesti tarjoaa häviäjälle juoman, jonka häviäjä valitsee. Tämän vuoden pelikaverit muistetaan myös seuraavalla ja puhetta jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Ennen kaikkea kisat ovat mahtava konkreettinen sosiaalinen tapahtuma, joka tempaisee mukaansa. Täällä pärjää myös melko pienellä kielitaidolla, pelikaverit auttaa jos tarve vaatii. Eetu hyvän ja tiukan taistelun jälkeen. Voin lämpimästi suositella kaikille tapahtumaa. Tästä tulee helposti perinne (tätä voitte Urheita suomalaisia kisojen päättäjäisissä. kysyä vaikka turkulaisilta) joten pyritään siihen, että Hongkongissa tavataan mahdollisimman runsain joukoin. Kiitos kaikille mukana olleille. Birminghamissa hotellihuoneessa Jukka Nummi, player

5 8 9 Teksti: Lasse Aarto Tästä se kaikki alkoi 30-vuotta aulig-squash nimellä tunnettua P firma-squash-turnausta pelattiin lähinnä pääkaupunkiseudulla 10 vuoden ajan luvulla. Kilpailujärjestelmä ei kuitenkaan toiminut pitkän päälle, koska vuosittain arvottiin joukkueet alkulohkoihin ja useimmilla joukkueilla pelit loppuivat kahteen rökäletappioon huippujoukkueita vastaan. 80-luvun alussa Oy AGA Ab:n silloinen toimitusjohtaja Carl Nordman toi idean uudenlaisesta firma-sarjasta Ruotsista, jossa pelattiin divisioonamuotoista firma-squash-sarjaa. Suomen Squashliitto ja Squashtuki ry aloitti ideoinnin 1983 sarjan käynnistämiseksi. Keväällä -84 pelattiin Helsingissä valtava turnaus, AGA- SM-FIRMA-SQUASH, johon osallistui heti ensimmäisenä vuotena yli 60 joukkuetta, eli parisataa pelaajaa, jotka osin sijoitettiin, osin arvottiin alkulohkoihin, mutta mikä tärkeintä, turnauksessa pelattiin kaikki sijat, jolloin saatiin joukkueet lähes todelliseen paremmuusjärjestykseen. Tästä muodostettiin jo syksyksi -84 uudenlainen, divisioonapohjainen firma-squash-kilpailu. Ensimmäisenä varsinaisena nykymuotoisena järjestettyyn turnaukseen osallistui Helsingissä 64 joukkuetta ja yhdeksällä muulla paikkakunnalla yhteensä 50 joukkuetta eli kaikkiaan 114 joukkuetta. Joukkueilla oli lähes aina omantasoisia vastustajia ja mikä tärkeintä, kukaan ei putoa yhdestä tai kahdesta tappiosta ulos kilpailusta, vaan kaikki pelaavat yhtä paljon pelejä. Kaksi viikonloppua, yhteensä kahdeksan peliä jokaiselle kolmen miehen tai kahden naisen joukkueelle. Näistä kaikista turnauksista parhaat joukkueet kohtasivat sitten kevään lopputurnauksessa. Alkuaan lopputurnaus pelattiin aina Helsingissä, mutta koska 90-luvun alkupuolella oli tamperelaisten joukkueiden panos ja menestys kilpailussa merkittävä, päätettiin lopputurnaus pelata vuorovuosin Helsingin ja Tampereen kesken. Koko turnaus on toiminut paria ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta hyvin pienellä järjestelyistä vastanneiden organisaatiolla. Alkuaan allekirjoittanut järjesteli kisaa Anneli Heinosen kanssa ja itse kilpailussa oli 4 5 hengen organisaatio. Valitettavasti aina ei tiedetty mitä joku muu oli kuulemma luvannut jollekin, joten hyvin pian päädyttiin yhden hengen panokseen kilpailujen ennakkotoimiin ja kahden hengen ryhmään itse kilpailutapahtuman toteuttamiseen. Janne Knusin panos oli tässä merkittävä usean vuoden ajan. Nykyinen ryhmä muodostui pikkuhiljaa, kun ensin Johanna tuli isän avuksi kilpailutoimistoon. Sitten Kaisa ja Ilkkakin löysivät omat toimensa kilpailuviikonloppuina. Kuka ohjasi pelaajia kentille, kuka jakoi T-paitoja ja juomapuolikin pelaajille oli varmoissa käsissä. Tarvittaessa Ilkka pienestä varrestaan huolimatta laittoi pelaajat kentällä järjestykseen toimiessaan kuumien otteluiden vakiotuomarina. Kun Oy AGA Ab luopui kilpailun sponssoroinnista 16 yhteisen, ansiokkaan vuoden jälkeen, päätettiin jakaa kiertopalkinnot niihin useimpia kiinnityksiä saanneille joukkueille. Tämä kuvaa hyvin, ketkä kuluneiden vuosien aikoina ovat kilpailuja hallinneet, jos hallitsijoita edes onkaan, kuten seuraavasta voitte todeta. Ensinnäkin vuosien varrella kilpailuissa oli ollut 51, ihan totta viisikymmentäyksi eri voittajajoukkuetta. Kuinka paljon onkaan mitalisteja. Kilpasarjassa kiertopalkinnon sai omakseen Nokia Telecommunications Oulusta 3 voitolla. Samaan määrään ylsi HPY (nyk. Elisa), mutta oululaiset saivat ne myöhäisempien voittojen takia. Kaikki muut vuodet oli aina eri voittaja. 14 vuotta 10 eri voittajajoukkuetta. Kuntosarjassa oli 16 vuodessa 11 eri voittajaa. Eninten voittoja keräsi TPO (nyk. Soon /Elisa), 3 kpl. Kahteen voittoon ylsivät HPY, Neste, Canon ja Nokia. Veteraaneja (nyk. Seniorit) hallitsi Helprint, 5 voittoa, niistäkin vain kerran kahdesti peräkkäin. Harrastesarjaa hallitsi Alabaman joukkue vieden neljästä kerrasta kaksi viimeisintä. Naisten kuntosarjassa 16 vuodessa 9 eri voittajaa, joista pytyn vei Tietoenator (nyk. Tieto) kolmella voitolla. Jälleen samaan määrään pääsi HPY, mutta aikaisempina vuosina. Lisäksi kahteen voittoon ylsivät Nokia, SKOP ja TPO. Naisten kilpasarjaa pelattiin vain kahdesti ja molemmat kerrat sen voitti HPY. Naisten harrastesarjaa ehdittiin pelata AGA-nimellä vain neljästi ja Raision kaupunki vei niistä kaksi. Turnauksen laajin tapahtuma on ilman muuta ollut Pääkaupunkiseudun alueturnaus, jota pelattiin kahtena viikonloppuna vuoden vaihteen molemmin puolin. 29 vuoden aikana valtakunnal- Viime vuosina osallistuneita joukkueita on turnauksessa ollut kymmenkunta vuosittain, eli kiinnostusta edelleen tapahtumaan riittää. Vapaa Firma -sarja on taannut ja helpottanut halukkaiden osallistumista tapahtumaan. Tällä kaudella pelataan siis 30-vuotisen taipaleen JUHLA- TURNAUS. JUHLATURNAUS pelataan Espoossa 3A-Sport Liikuntakeskuksessa Vaikka turnauksen nimi on edelleen SM-FIRMA-SQUASH, on jo muutaman vuoden ajan kaikilla kiinnostuneilla ollut oikeus osallistua turnauksen Vapaa Firma -sarjaan keräämällä oma joukkue, joka ei ole yrityssidonnainen, eli nyt on mahdollisuus muistella menneitä, vaikka omasta yrityksestä ei joukkuetta löytyisikään ja osallistua SM-FIRMA-SQUASHturnaukseen. Lisätietoja turnauksesta voit kysellä: Squashtuki ry: firmasquash@3asport.fi Lasse Aarto lisen turnauksen pelaajalista sisältää 2253 nimeä ja kun yksikin peli / kausi huomioidaan, on osanottotapahtumia ollut 6708 kappaletta. Joukkueita on osallistunut vuosien varrella 553 kappaletta ja osallistumisia on kertynyt 1868 kappaletta. Sitoutuneita pelaajia turnaukseen on melkoisesti, sillä seitsemän pelaajaa on osallistunut yli 20 kertaa turnaukseen ja lisäksi 128 pelaajaa on osallistunut vähintään 10 vuoden aikana kilpailuun. Vähintään 20 kertaa osallistuneet lienee oikeutettua jopa mainita. Allekirjoittanut 28 krt, Kai Nieminen / IVO,Fortum / Eltel 26 krt., Turre Koivisto / IBM ja Eetu Tuominen / HPY/Elisa molemmat 25 krt., Jukka Käyhkö 21 krt., Yrjö Ojala ja Jari Helander molemmat 20. Lasse Aartolle Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki SM-Firmasquash täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Se on huikea, yhtäjaksoinen aika, minkä tämä yrityksille järjestetty squashturnaus on jatkunut. Ja koko tämän ajan Firmasquash on voimakkaasti henkilöitynyt Lasse Aartoon, joka on käytännössä pyörittänyt turnausta yhdessä perheensä kanssa. Lasse on myös läheisesti liittynyt Squashtuki ry:n toimintaan. Squashtuki ry perustettiin alkujaan toimittamaan Squash-uutisia ja hoitamaan lehden jakelun jäsenistölle ja squashhalleille. Vuodesta 1984 alkaen Squashtuen pääasiallinen tehtävä on keskittynyt Firmasquashin järjestämiseen. Keskuskauppakamari on Firmasquashin juhlavuotena myöntänyt Lasse Aartolle kultaisen elämäntyömerkin siitä arvokkaasta työstä, jonka Lasse on tehnyt Firmasquashin ja suomalaisen squashin edistämiseksi. Suomen Squashliitto ja kaikki suomalaiset squashin ystävät onnittelevat Lassea ja Firmasquashia merkkivuoden johdosta. Teksti: Jari Mether KUVA: Petteri Repo

6 10 11 Teksti: Jari Mether KUVAT: Tommi Tapola Euroopan mestarin mietteitä suomalaisesta squashista Tapaamme tuoreen squashin Euroopan mestarin Olli Tuomisen kanssa helsinkiläisessä lounasravintolassa. Olo on rento: farkut, t-paita ja aurinkolasit puolentoista tunnin lajiharjoitteen jälkeen. Takana on tosi hyvä kevätkausi, joka jatkui tänä vuonna pitkälle kesäkuun puolelle. Mutta mikäs siinä, minulla oli erinomaisen hyvä vire päällä. Mikkelissä helmikuussa voittamastani Finnish Openista lähti loistava pelirytmi, joka vei Hongkongin finaaliin, British Openiin, Sveitsin liigan pronssimitaliin Zürich Grasshoppers -joukkueessa, EMkultaan kotikisoissa ja viimeisenä Ranskan liigamestaruuteen, listaa Tuominen tyytyväisenä. Yhden miehen show Squash on Suomessa jo kauan ollut yhden miehen show kerrallaan. Kun Tuomisen ranking-sijoitus on 24, seuraavana listalla oleva Henrik Mustonen on sijalla 49 (8/2012 toim. huom.). Ja aiemminkin tilanne on pääsääntöisesti ollut sama; Juha Raumolin ja Sami Elopuro olivat myös omana aikanaan kotimaansa selkeitä yksinvaltiaita. Naisista nyt puhumattakaan. Muistatteko Tuula Myllyniemen (nyk. Minetti), joka vuonna 2002 vetäytyi kentiltä voitettuaan 18 Suomen mestaruutta, mutta palasi vielä takaisin vuosiksi ja voitti kaksi mestaruutta lisää. Squashin maailmanlistalla Minetti oli parhaimmillaan 14. vuonna Nyt on 20 vuotta naisrintamalla ollut hiljaisempaa. Näinhän se on aika kauan ollut. Mutta silloin, kun Sami Elopuro oli rankingin 6., meillä oli kyllä muitakin kovia jätkiä. Pentti Pekkanen oli parhaimmillaan listan 24., itse asiassa sama sijoitus kuin minulla tällä hetkellä. Sen ajan tilannetta kuvaa hyvin se, että Suomi voitti vuonna 1991 joukkueiden MMkotikisoissa pronssia joukkueella Elopuro, Pekkanen, Marko Pulli ja Ville Mäkisarka. Se oli ihan tajuttoman kova suoritus, samoin kuin vuoden 1998 EM-hopea, jolloin olin jo itsekin mukana. Mutta silloin asiat olivat mm. valmennuksen puolella hyvin eri lailla kuin tänään, esimerkiksi aamutreenit vedettiin viisi kertaa viikossa, Tuominen vakavoituu, sillä valmennuksen tilanne, varsinkin maajoukkuetasolla, on hänen mielestään huonolla tolalla. Valmennus on yhteispeliä Aiemmin Talissa toimineessa valmennuskeskuksessa treenattiin ja keskusteltiin yhdessä, myös vapaa-ajalla. Suomalainen squash oli niin hyvää, että pelaajilla oli mahdollisuus oppia toisiltaan. Onneksi valmennuskeskus on taas vuoden tauon jälkeen herätetty henkiin, joskin pienimuotoisempana, ja kalenteriin on saatu myös pari maajoukkueleiriä, mikä on myös positiivista. Silti meillä ei esimerkiksi viime EM-joukkuekisoissa ollut edes varapelaajia mukana. Tilanne ei siis edelleenkään ole kovin hyvä, vaikkakin paranemaan päin, toteaa Tuominen, joka ei kenties itse niinkään kärsi nykytilanteesta, mutta on muiden puolesta aidosti huolissaan. Eihän tämä minua niinkään koske, sillä vietän suurimman osan kaudesta ulkomailla. Lisäksi valmennuksen ja valmentajan rooli muuttuu aika tavalla pelaajan uran edetessä. Valmentajasta tulee enemmänkin taustatuki, Motivaatio on korkealla Olli Tuominen voitti Espanjan Borja Golanin EM-loppuottelussa erin 3-0. jonka kanssa hiotaan yksityiskohtia ja keskustellaan paljon. Mutta nuoremmat pelaajat tarvitsevat jatkuvaa valmennusta ja säännöllistä leiritystä. Suomen Squashliitto pestasi englantilaisen Mike Harrisin päävalmentajaksi vuonna Harrisilla on hieno ura pelaajana ja valmentajana takanaan. Mike Harris on hyvä valmentaja, siitä ei ole kysymys. Mutta minä näen asian niin, että valmennuksen linjauksista liitossa tehdyt päätökset ovat vähentäneet valmennusta dramaattisesti. Palkataan valmentaja ulkomailta, mutta lopetetaan valmennus. Mahtoiko olla myös niin, että Harrisin ohjeistus ei ole ollut riittävää? Käsittääkseni ainakin alussa Harrisin toimenkuva oli epäselvä. Mistä hänelle maksettiin? Kyse on paljon siitä, kuinka paljon Harrisista on saatu irti ja samanaikaisesti, kuinka paljon hänessä on menetetty, Tuominen sivaltaa. Onneksi valmennusta on lisätty nyt alkavalle kaudelle ja Mäkelänrinteen urheilulukion squash-ryhmä on saatu taas pitkän tauon jälkeen kasaan. Nämä asiat ovat mielestäni erittäin tärkeitä etenkin nuorten pelaajien kehitykselle. Squashin harrastajamäärät ovat Suomessa tällä hetkellä niin pienet ja lahjakkuuksia niin harvassa, että yhtään nuorta ei ole varaa menettää PlayStationille tai muille urheilulajeille. On tehtävä kaikki mahdollinen, jotta saamme uusia huippuja. Meillä on vielä toistaiseksi joukko hyviä suomalaisia valmentajia, heidät pitää saada täyteen vauhtiin, Tuominen jatkaa. Milloin TOP10? Tuominen on parhaimmillaan ollut rankinglistan sijalla 13. Pääsy TOP10:n joukkoon on pienestä kiinni, kun vain asiat loksahtavat kohdalleen. Valmennuksessani ei ole tarvetta isoihin muutoksiin. Joitakin täsmennyksiä on tehty, lisään tänä kesänä mm. perusvoimaharjoittelua, mutta muuten mennään aika totutulla tavalla. Tunnen hyvin oman kroppani ja tiedostan hyvin, missä mennään. Se on varmasti ollut yksi syy siihen, että olen pysynyt niin terveenä kaikki nämä vuodet, Tuominen toteaa. Tuomisen kausi starttaa Malesiasta Tänä kautena elokuussa pelattava Bogotan kisa jää minun osaltani väliin ja kausi alkaa Malesian $ kilpailulla. Sieltä voisi jatkaa suoraan British Grand Prix -kisoihin ja sitten lokakuun alussa Philadelphiaan, jossa pelataan dollarin US Open, Tuominen listaa. Sitten vuoroon tulee Hong Kong ja syyskauden huipentumana Qatarin Dohassa joulukuussa World Open. Dohaan tulevat kaikki, sillä palkintorahaa on dollaria. Luulen, että se on rahamielessä isoin squashturnaus ikinä, taalojahan on jaossa kuin pienessä tenniskisassa. Tavoitteena on jatkaa syksyllä siitä, mihin keväällä jäätiin. Motivaatio on korkealla ja siitä lähdetään, että kevään hyvä vire jatkuu heti syksyn ensimmäisestä kisasta ja listasijoitus paranee, Tuominen toivoo. Tukikohta myös Espanjassa Espanjan luoteiskolkassa sijaitsevasta reilun asukkaan Santiago de Compostelan kaupungista on tullut helsinkiläisen toinen tukikohta. Siellä ollessaan lähellä olevalle squashhallille osuu treenikaveriksi usein Tuomisen EM-finaalivastustaja Borja Golan, joten harjoitusolosuhteet ovat kunnossa. Tuomiselle kertyi edelliskaudella 150 matkapäivää. Matkat veivät mantereelta toiselle ja Suomesta sekä Espanjasta oltiin ajoittain poissa pitkiäkin aikoja. Mutta kyllä Suomessa on kesällä niin siistiä, että minulle perustreenin vetäminen täällä ja kavereiden tapaaminen sopii ihan älyttömän hyvin. Minulla on täällä hyviä treenikavereita ja valmennuksellista apua saan tutulta kolmikolta Mika Monto, Tomi Niinimäki ja Kai Peltonen, vanhoja pelikavereitani kaikki, Tuominen toteaa. Lounastauko on takana. Hyppy isältä perityn polkupyörän päälle, joka totisesti on parhaat päivänsä nähnyt. Mutta se ei menoa haittaa. Takana yksi uran parhaista keväistä Olli Tuominen Syntynyt: , Helsinki Pituus: 176 cm Paino: 67 kg Opinnot: Mäkelänrinteen urheilulukio, ylioppilas 1999 Saavutukset: Suomen mestaruus EM-kulta 2012, EM-pronssi 2010, EM-joukkuehopea 1998, EM-joukkuepronssi 2000 ja 2001 Ammattilaisura: 1997 Ranking: 21 (9/2012) (paras sijoitus 13. vuonna 2006) PSA-kohokohdat: Semifinaali Tournament of Champions 2007, Semifinaali US Open 2010, 10 PSA-kisavoittoa Seurat: Helsinki Senators Set Marseille, Ranska Zürich Grasshoppers, Sveitsi Augsburg, Saksa Harrastukset: Kaverit, backgammon, kitara

7 12 Teksti: Olli Tuominen KUVA: Olli Tuomisen arkisto Vääntämisen filosofia Yleisö alkaa lämmetä. Ottelun reipas, joskin odottava alku on muuttunut totiseksi taisteluksi, jossa pelataan voitosta hinnalla millä hyvänsä. Valkoisen pallon ripeä liike on hidastunut kuin seinään pakottaen pelaajat liikkumaan yhä syvemmälle kentän nurkkiin. Yhtäkkiä lasikoppi tuntuu valtavalta ja vastustajan tahallinen, sääntöjen rajoilla liikkuva, kontaktin ottaminen vaikeuttaa palloille pääsyä entisestään. Yksikin epätarkka lyönti ja edessä seisovaa itseäni korkeammalle rankattua lihamuuria olisi lähes mahdotonta kiertää tuomarin levitellessä käsiään. Pelottaa. T ie voittamiseen on usein pitkä ja vaikeakulkuinen. Se vaatii itseluottamusta, malttia, peräänantamattomuutta ja paljon työtä. Kun vastakkain asettuu kaksi samantasoista pelaajaa, alkaa vääntäminen. Eväät näihin hetkiin löytyy kovista harjoituksista. Ottelu on tasainen ja tiedän pelanneeni hyvin päästyäni näinkin pitkälle. Yritän pitää itseni rauhallisena samalla, kun väistellen kyynärpäitä palloja hakiessani. Yleisö kannustaa ihmetyksekseni vastustajaa. Kaikesta voi aistia, että olen pääsemässä niskan päälle. Mietin miten tässä näin pääsi käymään ja kyykistyn rajun pallon päätteeksi sitomaan kengännauhani. Havahdun, kun tunnen pallon viuhuvan aivan pääni vierestä. Edellisessä erässä sain kuulla verbaalista vinoilua; vastustaja yrittää selvästi psyykata. Suuhuni nousee uusi maku, veri. Käsken itseäni pitämään sekä ajatukseni että pelini kontrollissa, vaikka tunnen kroppani olevan jännittynyt kuin bassonkieli. Tänään tältä kentältä lähtevässä maitojunassa olisi joku muu kuin minä. Väsymys on poistunut tietoisuudestani ja jäljellä on 110 % adrenaliinia ja loputon määrä voiton tahtoa. Pelonsekavasta tutinasta huolimatta onnistun hallitsemaan itseni. Pelaan virheettömästi ja voitan. Silmiemme kohdatessa katson häntä muikeasti hymyillen alaspäin. Tunnen kättelyn kestävän ikuisuuden, eikä sen nautintoa pysty sanoin kuvailemaan. Rautaisen itseluottamuksen rakentamiseen on harvoin oikotietä, vaan on uskallettava laittaa itsensä likoon epäonnistumisenkin pelossa. Myös häviöistä oppii. Itse suoritusta on usein heikentämässä erinäinen määrä ulkoisia häiriötekijöitä. Nämä tekijät vievät helposti ajatukset pois tehokkaasta tekemisestä, rappeuttavat itseluottamusta ja antavat hyviä tekosyitä, miksi juuri tänään peli ei sujukaan aivan toivotulla tavalla. Grippi luistaa, jänteet ovat liian löysät/ kireät ym. ym. Onneksi itselläni ei heti tule kovin montaa mieleen. Lähes poikkeuksetta suurin osa näistä syistä on erittäin vähäpätöisiä ja pieniä yksittäisiä asioita varsinaisten peliin vaikuttavien rinnalla. Silti ne vievät, liian helposti, huomion isommista asioista, joilla taas on todellinen merkitys lopputulokseen. Sama pätee myös harjoitteluun. On oltava rehellinen erityisesti itselleen, että treeneissä on riittävästi tehokkuutta ja että määrä sekä laatu vastaavat asetettuja tavoitteita. On siis olemassa paljon vääntämiseen vaikuttavia tekijöitä, mutta mistä vääntämisessä on lopulta kyse? Siinä on kyse itseensä luottamisesta, kyvystä sulkea pois pikkuasioita ja suomalaisille ennen niin tutusta vastustajan väsyttämistä takakentän jauhamisella. Vääntäminen on yrittämistä loppuun asti, itsestään kaiken antamista ja uskaltamista ottaa yhteen vastustajan kanssa. Se on sitä isosta sydämestä tulevaa taistelun voimaa, millä Suomi oli aikoinaan yksi Euroopan parhaista squashmaista. Se on todellista tahtoa, halua ja janoa. Käytännössä vääntäminen tarkoittaa virheetöntä peliä väsymyksestä ja tuskasta välittämättä. Se on vielä yksi lyönti taakse siitä ensimmäisestä aukeavasta paikasta, tai maltillinen puolustuslyönti hankalan haun jälkeen jo pitkään kestäneessä pallorallissa. Vääntäminen on niin monta linjalyöntiä peräkkäin, että kaveri ei jaksa nostaa enää mailaa. Se on tappolyönneissä oleva parin sentin varmistava ekstramarginaali niinä hetkinä, kun virhettä vaan ei saa tehdä. Pelin edetessä voi tapahtua ihmeellisiä asioita. Parhaimmatkin pelaajat taipuvat joskus, mikäli heidän pelissään vaan pysyy mukana riittävän kauan. Ja ihminen kykenee fyysisesti uskomattomiin suorituksiin, jos vaan yläkerta ei laita vastaan; väsymys onkin useimmiten eniten korvien välissä. Alun hehkutus kertoo yhdestä urani ikimuistoisimmasta ja tunteikkaimmasta ottelustani matkalla Tournament of Champions -kisan semifinaaliin vuonna Itse muistan aikoinaan voittaneeni maailman silloisen nelosen Simon Parken pelaamalla 1.4mm paksulla tennisjänteellä, joka oli jännittäessä huomaamattani kiertynyt parin sentin matkalta jonkin metallitapin ympärille. Tämä tietenkin löystytti jännitystä luonnottoman paljon. Se ei tuntunut kuitenkaan haittaavan, kun isot asiat olivat kunnossa. Tämän jälkeen en ole jänteitä syyttänyt. > Jatka keskustelua nettilehdessä > Varmista nyt pelivuorosi syksyn ja talven peleihin TALIN SULKAPALLO- JA SQUASH- KESKUKSESSA! Varamalla vakiovuorosi ajoissa varmistat parhaan ja sopivimman peliajan itsellesi. Nopean varaajan etuna tarjoamme kantaasiakkuuden Talihalliin. Kanta-asiakkaanamme saat aina tuoretta tietoa tarjouksista, tunnin squashklinkan ammattiohjaajalta veloituksetta sekä kutsut hallimme kanta-asiakastapahtumiin! Toimi nopeasti, soita jo tänään! Vakiovuorovaraukset puhelimitse: Lisätiedot myös: TALIN SULKAPALLO- JA SQUASHKESKUS Huopalahdentie 28, Helsinki LÖYDÄT TALIHALLIN MYÖS FACEBOOKISTA!

8 14 15 Teksti: Markku Hyrske, ESRC:n ja HSK:n päävalmentaja Artikkeli on syntynyt Squashliiton järjestämän valmennustoiminnan kehittämisseminaarin ryhmätöitten pohjalta Talihallissa. Pelkään toistavani itseäni ja vanhoja kirjoituksiani lehdessämme ja edellisen lehden numeron Jarkki Jaakkolan juttua, mutta silti kirjoitan. Junioritoiminnan käynnistäminen ja kasvattaminen Yhä suurempi aktiiviharrastajien joukko eli porukka, joka tuo asiakkaina rahaa halliin, on squashissa entisiä seurajunnuja, kuten myös yhä suurempi joukko seurojen johdosta, tekijöistä vetäjistä. Samoin kärkipelurimme on tuottanut seuratoiminta junioripelaajista. He ovat esikuvina ja menestyjinä niin paikallisessa kuin valtakunnallisessakin mediassa tärkeitä, jotta squash saa näkyvyyttä on olemassa. S eurojen on siis oltava kunnossa. Toisin päin jos squashseura ei tee mitään, on todennäköistä, että kentät siirtyvät muuhun käyttöön. Näin on käynyt jopa kunnallisissa halleissa, vaikka tulopaine on pieni, mutta liikuntatoimen johto seuraa käyttöastetta ja mikä vetää ja luo kuntalaisille viihtyvyyttä ja kuntoa. Squashväki katsokaamme peiliin! Mitä olen tehnyt lajimme elinvoiman hyväksi? Aiheutanko pistoksen omassa tunnossasi? Hyvä, jos sen teen! Kun junnutyö on kunnossa, on seurassa kaikki kunnossa, sanovat monet urheilun asiantuntijat. Seuran sisäisen laadukkaan ja nykyaikaisen portaikon 0-tasolta sankariksi, aikaansaanti sisältääkin niin paljon hyviä osia, että sen ohessa yleensä koko ry kuntoutuu ja hallinkin toiminta piristyy. Homma tapahtuu määrätietoisella vuosien työllä, mutta on antoisaa. Jahkailu ja spekulointi ei vie junnuasioita eikä seuraa eteenpäin, vaan ainoastaan turhauttaa mahdolliset asioista innostuneet ja kiinnostuneet. Kunnassa, seurassa tai hallilla, yhden ihmisen tai mieluiten ryhmän päätös toimeen tarttumisesta on ratkaisu. Kun päätös junioritoiminnan aloittamisesta ja kehittämisestä on tehty, homma vie mukavasti mennessään ja johtaa uskomattomiinkin tuloksiin. Halliyrittäjät arvostavat junioriasiaa Ilman junnuryhmiä arki-iltapäivien ja viikonloppujen vuorot jäävät usein myymättä. Myös kysytyimpien iltavuorojen täyttäminen junnuryhmillä on hyvä ohjaajienhan on pakko vetää osa ryhmistä duunin jälkeen primetime -aikaan, koska hallin ilmapiiri muuttuu. Irtovuorolaiset aikuiset joutuvat myös silloin käyttämään enemmän päivä- ja viikonloppuaikoja, joka on hyvä. Hallin tulisi aina olla elossa, jos satunnainen kävijä eksyy paikalle. Junnujen vanhemmista voi saada uusia pelureita ja tekijöitä ainakin seuraan. Monet ovat aikanaan pelanneet squashia ja innostus voi syttyä uudelleen. Hallit ovat yleensä aivan eri viihtyisyystasolla kuin ennen, joka tietenkin ex-pelureita innostaa, ja kun omaa lasta hallilla odottelee, näkee pelattavan nykyaikaisilla välineillä, ja juniori innoissaan kertoo kokemuksistaan, on asiassa myös hiukan uusi sävy. Jospa vaikka voisi pelata joskus oman perillisen kanssa tai ainakin harrastaa jotain samassa rakennuksessa. Kun junnutyö toimii, kouluryhmien määrä kasvaa klo 8 15 välillä, koska squashia harrastavat oppilaat pyytävät omaa opettajaansa tuomaan luokan hallille tai varsinkin, jos seura järjestää luokille esim. tutustumistreenejä kouluaikoina. Yleensä niiden jatkoksi tullaan luokkana useampi kerta ja osa oppilaista saapuu pelailemaan omiin nimiin vapaa-aikanaan. Alakoululaiset ovat osoittautuneet parhaaksi kohderyhmäksi, kun junnuja rekrytoidaan. Heillä ei vielä kaikilla ole omaa lajia ja liikunnalliset valmiudet ja henkinen vastaanottavuus ovat parhaassa vaiheessa. Koululaisryhmien tutustumistreenien (ns. Juniorikampanjan tapahtumat) saama palaute on ollut poikkeuksetta kiittävää! Pienemmän koneiston tarvitsemat alkeiskurssit ovat myös oiva tapa rekrytoida lapsia seuraan. On etu, jos lapset tulevat lähialueelta tai ovat squashväen lapsia, jolloin kulkeminen hallille onnistuu helposti. Ko. tapahtumissa on voitava tarjota (= myydä) heti viikon sisällä esim. kaveriporukalle omaa treeniryhmää (oma kenttä seuran treeneissä). Sen vetäjän olisi hyvä olla myös nähtävänä edes kuvassa, kun hommasta lapsille puhutaan. Ekan hallikäynnin jälkeen kotiin on mentävä esim. lapsen mukana repussa paperi, jossa squashin aloittamisen yksityiskohdat selviävät hintoineen. Vanhemmathan päättävät ja maksavat, mihin lapsi menee mukaan. Seuran toiminta tukee hallia ja toisin päin Seuran ja hallin välillä on hyvä olla kirjallinen sopimus, jossa näkyy molempien tahojen saamat edut ja toisaalta tarjoama vastine. Kysymys on työnjaosta. Hallin pitää saada seuroista (jäsenet ja mm. juniorien vanhemmat) tukea ja apua yhteisesti sovittavissa asioissa, joiden on hyvä palvella molempien intressiä. Seura taas saa edullisia vuoroja ja ehkä lasten lainavälineet ainakin rekrytointitapahtumiin. Yhteinen tarve on esim. asiakashankinta ja vuorojen myynnin kasvattaminen vaikkapa hankkimalla lisää vetäjiä ja jäseniä = junnuja, lasten vanhempia, opiskelijoita ja työssäkäyviä. Hankkimalla tukea kumppaneilta, kuten kunta, kouluvirasto, työyhteisöt, firmat jne. Tuki voi olla esim. tiedottamiseen liittyvää, mikä helpottaa asiakashankintaa, vetäjäkorvauksia, kenttämaksuja, tavaraa tai muita palveluja. Junioriasian kuntoon saattaminen on sekä seuran että hallin intressi Mitä paremmat lähtökohdat ja suurempi voima on takana sitä helpompaa on tietenkin junioritoiminnan kehittäminen. Hallin ja seuran tieto-taito, voimat ja resurssit yhdistäen on mahdollista järjestää vetäjät, välineet, markkinointi, rahoitus ja paikallisessa mediassa näkyvyys. Tässä kaikessa on useimmiten mielellään lisäksi apuna kouluvirasto ja kunnan liikuntatoimi. Kun ne havaitsevat uudet suunnitellut squashväen tarjoamat liikunnan mahdollisuudet, ollaan pitkällä. Vielä vähän lasten vanhemmista. Oman lapsen harrastusta on kiva tukea, jos asia ei aiheuta itselle kärsimystä. Hyvin johdettu seura vetää mukaansa ja tarjoaa eri henkilöille mielekästä ajoissa suunniteltua toimintaa, joissa on kymmeniä tehtäviä esim. osallistuminen hallintoon, talkoisiin tai projekteihin tai vaikka pelaajien huoltoryhmään. Parhaita ja järkeviä asioita on antaa omaa aikaa yhteiselle hyvälle ja avata ovia, joka on usein sitä, että tutustuttaa ihmisiä toisiinsa ja luo uusia mahdollisuuksia seuratyössä. Hommia on vaikka mitä porukan kuskaaminen kisoihin, omien kisojen mainosten vienti ilmoitustauluille, sähköpostien välittäminen tuttaville vaikkapa junnujen alkeiskurssista, jutun teko paikallislehteen, hallin avoimien ovien lajiesittelyissä toimiminen apulaisena, kahvin keitto, arpajaiset ym.. Suomen Squashliitto tukee seurojen juniorityötä eri tavoin Kyse on strategian ykkösasiasta. Päävalmentaja kiertää tj:n organisoimana seuroja 1 2:n päivän tapahtumissa, joissa on monia eri osioita seuran ja hallin toiveitten mukaan. Liiton kouluttajat kouluttavat ohjaajia ja valmentajia. Liitto koordinoi ja osin järjestää alueorganisaation avulla leirejä, tarjoaa tieto-taitoa mm. junnutyön käynnistämisestä ja kehittämisestä, junnukisoista, leireistä jne. Liiton piiristä saa tutoreita ja asiantuntijoita melkein hommaan kuin hommaan. Yllä olevasta ja muusta junnuasiasta tullaan perustamaan Tietopankki syksyn aikana. Se sisältää yksityiskohtaisia esimerkkimateriaaleja, joita voivat kaikki surutta kopioida. Aiheita ovat mm. toiminnan käynnistäminen, vetäjähankinta, organisointi, seuran junioritoiminnan sisältö, peli- ja harjoitusvälineet, rahoitus, vetäjäpalkkiot, kenttämaksut, juniorirekrytointi, -markkinointi ja -tiedotus sekä käytössä olevien tutorien yhteystiedot.

9 16 Kirjaesittely TekstI: Jari Mether, laillistettu psykologi Teksti: Jari Mether KUVAT: Markku Hyrske 17 Urheilupsykologia faktaa vai fiktiota? ämän vuoden keväällä ilmestyi T erinomainen kirja: Urheilupsykologian perusteet. Kirja on alan suomalaisten asiantuntijoiden yhteinen ponnistus. Tekijöiden mukaan tarvitaan yhteisiä askelmerkkejä, jotta urheilupsykologian käsitteistö vakiintuisi yhtä luonnolliseksi osaksi urheilukenttää. Psyykkinen, henkinen, mentaalinen, psykologinen. Niin, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kirja alkaa, syystäkin, käsitteistön määrittelemisellä. Luku 2 on otsikoitu Mitä urheilupsykologia on? Luvussa kartoitetaan kansainvälisiä juuria ja suomalaista urheilupsykologian perinnettä ja nykypäivää sekä luodaan näkemystä myös tulevaisuuteen. Ihmisen psyykkiset taidot, motivaatio ja tunteet saavat kirjan luvussa 3 paljon tilaa, samoin itseluottamuksen, rentoutumisen ja mielikuvien käsittely. Luvussa 4 keskitytään psyykkisen valmentautumisen tekniikoihin, siis siihen, miten asiat onnistutaan viemään toimintaan. Kaiken lähtökohta on ihmisen käyttäytymisen yksinkertainen lainalaisuus: pitää tietää ja ymmärtää, jotta voi suhtautua ja sen jälkeen tuloksellisesti toimia. Kaaviokuvana näin: Urheilupsykologian näkökulmasta ensimmäiseksi niin urheilijan kuin valmentajankin tulee saada lisää tietoa esim. henkisen valmennuksen tarjoamista mahdollisuuksista. Sen jälkeen urheilijan ja valmentajan tulee kysyä itseltään ja toisiltaan, uskommeko me tähän lähestymiseen, uskommeko me, että henkinen valmennus voi tuoda jotain uutta valmentautumiseemme ja parantaa suoritustamme. Jos vastaus näihin kysymyksiin on tieto asenne käyttäytyminen kyllä, urheilijalla ja valmentajalla on mahdollisuus onnistua ja saada henkisestä valmennuksesta apua ja tukea urheilullisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Luvussa 5 keskitytään liikuntataitojen oppimiseen ja luvussa 6 valmentajan psyykkisiin haasteisiin ja tukijärjestelmiin. Luvussa 7 puhutaan vammaisuudesta ja urheilusta, aina ajankohtaisesta aiheesta. Onneksi olkoon kaikki paralympialaisiin osallistuneet suomalaisurheilijat. Valitaanko tänä vuonna ensimmäisen kerran Vuoden Urheilija vammaisurheilijoiden joukosta? Se on erittäin lähellä. Luku 8 keskittyy ryhmäilmiöihin ja nyt puhutaan siis erityisesti joukkueurheilusta. Luvussa 9 puhutaan liikunnan hyvinvointivaikutuksista ja kirjan viimeinen luku yrittää katsoa tulevaisuuteen tai ainakin toivoo, että Urheilupsykologiset ammattikäytännöt ovat kehittyneet ja tulleet tutuiksi kaikille liikkujille, valmentajille, seuroille ja lajiliitoille. Urheilupsykologisten palvelujen kysyntä ja tarjonta kohtaavat kaikilla urheilun ja liikunnan sektoreilla. Toteutuvatko nämä unelmat, jää nähtäväksi. Toivottavasti toteutuvat. Urheilupsykologia on faktaa, kyse on tieteestä. Haluatko hyödyntää sitä, on kunkin oma valinta. Kysymys kuuluu: onko urheilijalla/valmentajalla varaa olla perehtymättä urheilupsykologiaan?, kysyy kirjan toinen kirjoittaja Martina Roos-Salmi. Suomen Sulkapalloliitto: Pelaajan psyykkisen kehittämisen polku Suomen Sulkapalloliiton urheilijan polku on rakennettu valmentajien, pelaajien sekä vanhempien tueksi alkaen lasten sulkapalloharrastuksen alkamisesta ja jatkuen sulkapalloilijan huippu-uraan. Pelaajan psyykkisen kehittämisen polku lähtee ajatuksesta, jonka mukaan arkista psyykkistä valmentautumista tapahtuu jatkuvasti luonnollisena osana lajiharjoittelua sekä urheilijan ja valmentajan välistä vuorovaikutusta. Psyykkinen valmennus on kuin fyysistä valmennusta: treenataan ja treenataan. arvioidaan ja muutetaan tarvittaessa tavoitteita ja menetelmiä, kunnes ollaan tyytyväisiä taitotasoon. Sitten ylläpidetään ja kehitetään edelleen taitotasoa sekä asetetaan uusia, innostavia tavoitteita, toteaa sulkapallon nuorten olympiavalmentaja Vellu Melleri. Pelaajan kehittyminen psyykkisissä ominaisuuksissa ja taidoissa on jaettu neljään vaiheeseen: Ensimmäisessä, valmiuksien vaiheessa, tavoitteena on tarjota lapsille kokonaisvaltaisesti laadukasta valmennusta, jolloin samalla saavutetaan edellytykset psyykkisen taitavuuden kehittymiselle myöhemmin uralla. Toisessa, perustaitojen vaiheessa, tavoitteena on, että nuoret pelaajat oppivat tunnistamaan omia psyykkisiä taitojaan ja ymmärtämään niiden merkityksen pelaajana kehittymisen olennaisena osana. Kolmannessa, huipputaitojen vaiheessa, psyykkisiä taitoja kehitetään yhä yksilöllisemmin ja lajinomaisemmin. Viimeisessä, psyykkisten taitojen automaatiovaiheessa, pelaaja ottaa yhä enemmän itse vastuuta psyykkisen taitavuuden ylläpitämisestä ja edelleen harjoittamisesta. Psyykkisellä polulla kehitettäviä ominaisuuksia ja taitoja ovat itseluottamus, motivaatio ja taito asettaa tavoitteita, keskittyminen ja vireystila, ajattelun hallinnan taidot sisältäen tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä kilpaileminen ja kilpailuun valmistautuminen. Fyysinen ja psyykkinen valmennus muodostavat aina yksilöllisen, valtaisan ja yksityiskohtaisen kokonaisuuden, jonka hallinta vaatii valmentajalta monenlaista osaamista. Kaikki, mitä valmentajalta vaaditaan, on kiinnostus psyykkisten ominaisuuksien ja taitojen kehittämiseen sekä aito arvostus omia urheilijoitaan kohtaan. Kaksi kysymystä Squashliitolle: 1. Onko Squashliitolla käytettävissään psyykkisen valmennuksen osaamista? 2. Onko valmennuksen johtoryhmä miettinyt henkisen valmennuksen mukaan ottamista valmennuksen kokonaisohjelmaan? Lähteet: Leena Matikka, Martina Roos-Salmi (toim.) Urheilupsykologian perusteet, Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 169, Helsinki 2012 Valmentaja-lehti, nro 3, 2012 > Jatka keskustelua nettilehdessä > Helmen squashkentät uusiksi HELMI Liiketalousopistolla Helsingin Malmilla on kaksi erinomaista squashkenttää. Niiden kunto vuosien kovan käytön jälkeen oli kuitenkin jo hieman rapistunut, joten oli aika ryhtyä toimeen. Hyrskeen Markku tyttärensä ja poikansa kanssa uusi ykköskentän kesäkuussa ja toisen kentän vuoro on ensi kesänä. Ykköskenttä on nyt erinomaisessa kunnossa ja opiskelijoiden sekä henkilökunnan jatkuvassa käytössä. Squashkenttien lisäksi HELMI Centerissä on kolmeen osaan jaettava peliareena, tanssistudio ja korkealuokkainen kuntosali. Katso lisätietoja Helmi Centeristä ja urheiluakatemiamerkonomin koulutuksesta osoitteessa Etukenttä nyt. Lattian hionta.

10 18 Teksti: Eero Salkala KUVA: ESRC Hartwall Jaffa Cup spoo Squash Rackets Club järjestää Esport Centerissä kaudel- E la kuusi osakilpailua. Kilpailusarjaan on tälle kaudelle lisätty luokat T19 ja P19 ja osakilpailuista saa nyt myös Squashliiton rankingpisteitä! 3. osakilpailu pelataan la Esport Centerissä. ks. ESRC.fi Jaffa-Cupia pelataan jälleen. Viime kausi oli yhden vuoden tauon jälkeen uusi, 24. lenkki Suomen vanhimman squashkilpailun ketjussa. Kaikkien aikojen junnukisa, kuten Helsinki Squash Rackets Clubin kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen nro 1 Keijo Keitsi Kiukkola luonnehti Jaffa Cup -kilpailusarjaa HSRC:n jäsenlehti Nikkiboxin 40-vuotisjuhlanumerossa elokuussa Christer Paltshik ideoi 1988 squashkilpailun, jota Hartwall edelleenkin sponsoroi Jaffa-juomalla. Kaudella kilpasarjaan osallistui riemastuttavasti yhteensä 75 pelaajaa: kahdeksan seuran 24 tyttöä ja 51 poikaa. Kultaisen mitalin saivat: T17: Inka Luhtala ESRC T15: Jenni Heikkilä ESRC T13: Ella Heikkilä ESRC T11: Liisa Serenius HSK P17: Anton Hämäläinen HSRC P15: Elias Korhonen ESRC, P13: Niko Haapakoski HSRC P11: Andreas Holmqvist ESRC Seuroittain oli pelaajia (suluissa osallistumisia): Espoo Squash Rackets Club ESRC 40 (120) Helsingin Squash Rackets Club HSRC 9 (28) Helsingin Squashkerho HSK 8 (27) Järvenpään Squashklubi JSK 3 (3) Kouvolan Squash-seura KSQ 2 (3) Mikkelin Squash MiSq 3 (3) Tampereen Squashkerho TSK 7 (16) Turun Seudun Squash TSSq 3 (6) Lisäpalkinnon saivat kaikissa osakilpailuissa mukana olleet pelaajat: T13: Helmi Takala TSK P15: Elias Korhonen ESRC P13: Niko Haapakoski HSRC ja Petteri Rahikainen HSK P11: Andreas Holmqvist ESRC ja Joel Vanhanen ESRC Nämäkin tiedot ja paljon muuta on nähtävissä ESRC:n sivustolta Jaffa Cup -kohdassa. Tervetuloa mukaan kisoihin! Eero Salkala Hartwall Jaffa Cup kilpailun johtaja ESRC:n kunniajäsen nro 1

11 20 21 Junior Squash KUVAT: Petteri Repo Finnish Junior Open suomalaiskomennossa Kauden ensimmäinen European Junior Circuit osakilpailu Finnish Junior Open pelattiin Helsingin Talihallissa. Suomalaisnuoret pelasivat erinomaiset kisat ja osoittivat, että systemaattinen valmennustyö tuo tulosta. Täydelliset tulokset osoitteessa squash.fi. Pojat alle 17 v. Semifinaalit Jami Äijänen Casper Kloster DEN 11/9 11/2 11/6 Kristian Rautiainen Mirko Muukkonen 11/0 11/8 11/1 Pronssi Casper Kloster Mirko Muukkonen 11/7 11/3 11/7 Finaali Kristian Rautiainen Jami Äijänen 8/11 2/11 11/8 11/9 11/4 Tytöt alle 15 v. Henrietta Huuhka FIN Sofia Korpeinen FIN 13/11 11/3 13/11 Henrietta Huuhka Katri Aalto-Setälä FIN 11/8 11/7 14/12 Henrietta Huuhka Darina Kirichenko UKR 11/9 11/8 11/3 Henrietta Huuhka FIN Anni Lehikoinen FIN 11/2 11/3 11/4 Sofia Korpeinen Katri Aalto-Setälä 11/9 11/6 11/2 Sofia Korpeinen Darina Kirichenko 11/6 11/7 11/4 Sofia Korpeinen Anni Lehikoinen 11/6 11/4 11/5 Katri Aalto-Setälä Darina Kirichenko 11/5 8/11 5/11 11/8 13/11 Katri Aalto-Setälä Anni Lehikoinen 11/8 11/5 15/13 Darina Kirichenko Anni Lehikoinen 11/2 11/6 11/7 Pojat alle 19 v. Semifinaalit Miko Äijänen Christian Steffensen, DEN 11/9 11/2 13/11 Hendrik Vössing DEN Kasper Svith DEN 7/11 11/1 11/8 11/8 Pronssi Kasper Svith Christian Steffenson 11/3 8/11 11/8 11/6 Finaali Miko Äijänen Hendrik Vössing 11/3 11/7 7/11 13/11 Tytöt alle 17 v. Semifinaaliit Emilia Soini Maarit Ekholm 11/2 11/3 11/3 Riina Koskinen Shruthi Lakshmi Settipalli IND 11/5 11/6 11/1 Pronssi Maarit Ekholm Shruti Lakshmi Settipalli 6/11 9/11 11/6 11/4 11/9 Finaali Emilia Soini Riina Koskinen 11/4 11/5 11/2

12 22 23 ESRC 2012 Teksti: Cessi Lilja KUVAT: ESRC ESRC:n juniorimestaruuskilpailut ESRC:n juniorimestikset pelattiin sunnuntaina , junnujen viimeinen tärkeä koitos ennen kesää. Jarkin ystävällisen, mutta määrätietoisen muistutuksen jälkeen kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 49 junnua. Hallille saapui satakunta squashihmistä, kun vanhemmat ja sisaruksetkin tulivat katsomaan tiukkoja pelejä. Ottelut pelattiin paras kolmesta ja kaikki vähän vanhemmat pelaajat tuomitsivat itse ottelunsa. Sopiva kilpasarja löytyi jokaiselle, nuorimmat pelasivat sarjoissa pojat ja tytöt alle 11 ja jotkut osallistuivat jopa kahteen sarjaan. Pienimmillä (alle 9) oli lisäksi oma taitorata. Kisat olivat tasokkaat, kaikki taistelivat hyvin ja voittajat saivat lopuksi mitalinsa. Kilpailun ohella seuran puuhamiehet ja naiset olivat järjestäneet arpajaiset ja seuran vaatteita oli myös myynnissä. Haastattelin muutamaa junnua. Aleksi Jankkila, Inka Luhtala, Antti Lehtinen ja Elias Korhonen pitivät kaikki kisasta, he sanoivat että ESRC on tosi hyvä klubi! Pelit oli mennyt ihan hyvin, he olivat sekä voittaneet että hävinneet. Kysyin jos he aikovat treenata kesällä ja kaikki vastasivat kyllä, Inka ja Elias osallistuvat myös molemmat Matiaksen squash-kesäleirille. Kisat olivat tasokkaat, kaikki taistelivat hyvin ja voittajat saivat mitalinsa. Kysyin myös junnujen vanhemmilta, mitä he pitävät ESRC:n junnutoiminnasta. Sain vain positiivia vastauksia kuten: Oikein hyvää ja aktiivista tosi mukavaa erinomaisen hyvin järjestetty hyvä vaihtoehto pleikkarin pelaamiselle! :) Kilpailun loppuhuipentumana tuore EM-mestari Olli Tuominen saapui, ja junnut kyselivät häneltä monta nokkelaa kysymystä. Olli antoi muun muassa hyviä neuvoja, miten voi tulla ammattisquashpelaajaksi. Vastaus sille kysymykselle oli yksinkertaisesti TREENATA! Jarkin ystävällisen, mutta määrätietoisen muistutuksen jälkeen kisoihin osallistui 49 junnua.

13 24 25 Teksti: Anu Kosonen KUVA: Sari Ilkka PIIRROS: Marko Nakari Pelaajan lisäravinteet nsimmäinen asia, mistä pelaajan tulee aina olla varma on se, E että energiaa tulee riittävästi. Tällöin mieli pysyy vireänä, ajatus pelissä ja jalka kevyenä. Seuraavaksi pitää huolehtia proteiinin määrästä. Squashissa, jossa voidaan syödä hyvinkin runsaita määriä, voidaan proteiinin saanti varmistaa laadukkailla proteiinin lähteillä eli vähärasvaisilla lihatuotteilla, rasvaisella kalalla, kanalla, kananmunilla, maitotuotteilla, pavuilla ja soijalla. Kun perusruokavalio on kunnossa, voidaan alkaa hifistelemään. Näkisin, että squashissa on tärkeintä saada paljon tehoja irti ja jaksaa pelata jopa useampia tunteja päivässä. Rankat treenit rasittavat elimistön vastustuskykyä ja energiantuottojärjestelmää. Jos oletamme, että perusruokavalio on kunnossa, tulisikin kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin: Vastustuskyky koostuu melko monimutkaisesta systeemistä, joka käyttää hyväkseen erilaisia vitamiineja, kivennäisaineita, aminohappoja ja rasvahappoja. Kova treeni rasittaa elimistöä ja aiheuttaa siellä sekä mikrovaurioita lihaksiin että hapetusreaktioita kaikkialle elimistöön. Mm haitallisten happiradikaalien määrä lisääntyy, maitohappoa kerääntyy lihaksiin ja elimistön happamuus lisääntyy, jolloin vastustuskyky heikkenee hetkellisesti. Elimistön toipumista ja vastustuskyvyn hetkellistä laskua voidaan kuitenkin kompensoida jonkun verran lisäravinteilla. Energiantuottojärjestelmä perustuu lähes täysin soluissamme oleviin mitokondrioihin, jotka ovat elimistömme pieniä voimaloita. Niissä tuotetaan taukoamatta energiaa kaikkeen, mihin sitä vain satumme tarvitsemaan ja vähän ylikin. Liikunnan on havaittu lisäävän mitokondrioita soluissa, jolloin energiaa on luonnollisesti helpompi tuottaa nopeasti. Energiantuotto kuitenkin vaatii, kuten vastustuskykykin, ravintoaineita toimiakseen kunnolla. Kuitenkin ennen lisäravinteiden käyttöönottoa olisi hyvä käydä esim. antioksidanttiklinikalla tai muulla vastaavalla testaamassa omat vitamiini- ja kivennäisainetasot verestä, jotta vältyttäisiin turhilta yliannostuksilta ja rahan menolta. Samoin suosittelisin urheilijoita aina konsultoimaan jonkun asiantuntijan kanssa lisäravinteidensa käyttöönotosta. Aktiivisella levolla ja unella on kuitenkin enemmän merkitystä kuin lisäravinteilla. Perusruokavalion pitää myös olla kunnossa ennen kuin vitamiini- ja kivennäisainelisiä aletaan käyttää. Rankat treenit rasittavat elimistön vastustuskykyä ja energiantuottojärjestelmää Näistä voi olla apua vastustuskyvyn vahvistamisessa Kuitu ja probiootit Vitamiinit: B3 B6 biotiini C Kivennäisaineet: sinkki magnesium kromi Näistä voi olla apua energiantuottoon Vitamiinit: E-vitamiini (ei nuorille) B1 B2 B3 B5 B6 Kivennäisaineet: kalium magnesium mangaani rauta alfalipoiinihappo Q10 L-karnitiini Kreatiini N-Acetyl-Cysteine (NAC) Xxxxxxxxxxxxxxxxxx Marko Nakari on monelle squashpelaajalle tuttu ja kova pelimies joidenkin vuosien takaa. Julkaisemme kussakin Squash-lehdessä yhden Markon lajiaiheisen piirroksen.

14 26 27 TEKSTI JA KUVAT: Ville Leppänen Your squash is better than my guitar playing M inun squashurani alkoi, kun olin mukana vuonna 1991 Espoossa jarjestyissa squashin joukkue-mm-kisoissa osana markkinointitiimia. En silloin itse juurikaan pelannut, vaikka valilla kavinkin huitomassa Citykaytavan klubilla. Samin, Penan ja Markon viela komeillessa palkintopallilla mietin jo tulevia. Pakkasin laukkuni ja ostin menolipun Lontooseen, tarkoituksenani luoda ura musiikkibisneksessa. Musiiki vei mennessaan ja squash unohtui vuosikausiksi. Jokin vuosi sitten paatin etta tarvitsen kunnollisen harrastuksen. Kiertue-elama oli vaihtunut seesteisempaan musiikintuottajan tyohon ja levy-yhtion vetamiseen. Studiossa vietetyt pitkat paivat alkoivat uhkaavasti keraantya keski-ikaisen perheenisan vyotarolle. Parin kilometrin paasta kotoa loytyi paikallinen squash klubi Blackheath Squash Rackets Club. Liityin 1928 perustettuun yksityisklubiin, joka sijaitsee samalla tontilla rugby-, krikettija tennisklubien kanssa. Skandinaavisesta nakokulmasta katsottuna mesta on nuhjuinen, jopa rottelo. Paikalliset tyytyvat pidattyvaisempiin ilmaisuihin, kuten ajan patinoima ja persoonallinen. Tontilla toimiva rugby-klubi onkin Englannin vanhin, jo 1858 perustettu, josta syysta paikkaa kutsutaan vain nimella Club. Erillisia maaritteita ei tarvita. Alunperin squashkentat rakennettiin rugbypelaajia varten, jotta pojat pysyisivat kondiksessa kesakaudet. Blackheathiin oli tietysti vaikea paasta sisalle. Raha- tai statuskysymys se ei ollut. Kaveriporukat ovat maassa kuin maassa sisaanpainlampivia. Pelasin kaikkia vastaan, joilta peliaikaa herui. Vanhojen pappojenkin minua juoksuttaessa ymmarsin pian, etta peliin kuuluu muutakin kuin kova yritys. Junioritaustaa omaamattomana paatin hankkia pelitekniikkaa ja -tietoutta. Googlen avulla naapurustosta loytyi Ben Ford, itsekin PSA Top 100 pelaaja ja Peter Barkerin valmentaja, joka suuren motivaationi innoittamana lupautui auttamaan hullua suomalaista faijaa siina missa Kentin alueen lupaavia junnujakin. Nailla evailla haastelin klubimme parhaimmistoa silla tuloksella, etta liigajoukkueiden kapteenit huomasivat pelikykyni tai lahinna ehka pelihaluni. Joukkuesquashiin ei kai ole helppoa loytaa pelaajia missaan pain maailmaa. Tuurailin estyneita aina tilaisuuden tullen, kehityin ja sain vakkaripaikan. Me pelaamme pohjoisen Kentin liigaa, johon kuuluu etela-loontoolaisia ja pohjoisen Kentin klubeja. Divareita on viisi. Joukkueita on kymmenen per divari. Alue on Suomen kokoinen vaestoltaan, mutta pelimatkaa ei koskaan kerry puolta tuntia enempaa. Monet ovat yksityisklubeja, toiset ovat kuntoilukeskuksiin siirtyneita entisia yksityisklubeja, joiden tonteille grynderit loysivat tuottavampaa kayttoa. Ville Leppänen (vas.) ja paikallinen vastustaja. Pelaamme liigasquashia tiistaiiltaisin, kuten on tapana tehda joka puolella Englantia. Matseja on kerran viikossa, talvet ja kesat, pienia taukoja lukuunottamatta. Liigaottelut alkavat puoli kahdeksalta. Pelataan viisihenkisin joukkuein. Traditionaalisella pisteenlaskulla edetaan, kunnes ilta paattyy yhteiseen ateriaan ja drinkkeihin, jotka kotijoukkue tarjoaa klubinsa tiloissa. Fiinimmeissa klubeissa ei paase baariin ilman pikkutakkia. Tosin, naissakin paikoissa sosiaalista puolta korostetaan kilpaurheilun sijaan. Harvemmin kotiin ennen puoltayota ehtiikaan. Meilla on klubirakennuksessamme oma privaattikeittiomme ja jokaisella pelaajalla on oma kokkausvuoronsa. Lentavaksi huuleksi on muodostunut se, etta mita tahansa kokkaankin, kaverit aina kehuu poronlihan makua. Jonain paivana aion viela toteuttaa heidan haaveensa aidosta poronkaristyksesta. Pelatun squashin taso vaihtelee suuresti divisioonien valilla. Divareissa 4 5 peli muistutti ajoittain squashia. Divarista 3 divariin 2, jossa nykyisin pelaamme, oli iso harppaus pelin tempon ja tarkkuuden suhteen. Ykkosessa vastaan voi tulla aloittelevia tai entisia PSA-kundeja, siella parhaille pelaajille jopa maksetaan peleista. Olen ainoa meidan jengista, joka on tarpeeksi utelias halutakseen nousta ykkoseen. Kasittaakseni naiden countykohtaisten harrastelijaliigojen lisaksi on viela kansallinen Premier League, jossa pelaa kotija ulkomaiset huippuammattilaiset. Viime vuonna kavin England Squashin valmentajakurssin, jonka perusosion lapaisin kirkkain arvosanoin. Ilmeisesti on niin, ettei sita kaytannossa voi normaalialylla varustettu reputtaa. Joka tapauksessa, sen lapun omaavalla on liiton lupa opastaa junnuja squashin maailmaan. Nain teen sunnuntaiaamuisin. Tulevaisuuden squashtahdet ovat siis kotoisin Blackheathilta... Squashin saloihin tutustuessani luin lehtijutusta, etta James Willstropilla on oma rokkibandi, joka esiintyy naytosottelujen yhteyteen jarjestetyissa iltamissa. Parin ylimaaraisen punkkulasillisen voimalla syntyi ajatus ottaa haneen yhteytta. Loysin hanen managerinsa Mick Toddin yhteystiedot ja lahetin sahkopostia tyyliin jos James koskaan haluaa levyttaa, han on tervetullut meidan studiolle, ja studiolasku on squashtunnilla kuitattu!. En uskonut kuulevani asiasta sen enempaa. Toisin kavi. Ensiksi yhteytta otti Mick ja sitten James, joka oli kaynyt lukemassa blogejani, joissa kirjoitan myos squashista. Han kirjoitti mukavasti, etta elamme rinnakkaisissa maailmankaikkeuksissa. Han on squashammattilainen joka rakastaa musiikkia, mina puolestani musiikin ammattilainen, joka rakastaa squashia. Nain liikkeelle lahteneesta kirjekaveruudestamme on muodostunut antoisaa ja valaisevaa mielipiteiden vaihtoa. Musabisnes ja squashbisnes eivat ole toisistaan niin kaukana kuin luulisi. Kiertueella elaminen on samankaltaista, epavarmuus tulevasta on tuttua, onnistumiseen tarvittavaa hirvittavaa tyomaaraa on ulkopuolisten tavisten vaikea ymmartaa, motivaation loytamisen ja itsensa likoonpanemisen kanssa saa painia koko ajan. Kosketuspintoja on monia. Mick, James ja hanen isansa ja valmentajansa Malcolm ovat todella sydamellista ja mukavaa porukkaa, joiden kanssa vietetyt illat PSA-kiertueen tullessa Lontooseen ovat inspiroineet monella tapaa. Sain Jamesilta sen squashtunninkin, jonka yhteydessa tehdylla studiovierailulla James ei kuitenkaan suostunut tarttumaan kitaraan, koska your squash is better than my guitar playing. Maistuvin kehu, jonka olen ikina saanut! Kevaan British Openin aikaan Malcolm esitti kutsun tulla treenaamaan Pohjois- Englantiin Pontefract klubiin, josta lahtoisin on paitsi James Willstrop niin myos entinen PSA-ykkonen Lee Beechill. Jos duuniaikataulu sallii, teen reissun loppukesasta. Sanoin Malcolmille, etta senkun kutsuvat parhaimman tulevaisuutensa jo ohittaneen suomalaisen, mutta heidan pitaisi myos kutsua lupaavia suomalaisia junnuja treenaamaan ja elamyksia kokemaan. Malcolm innostui asiasta ja pyysi valittamaan viestin eteenpain. Toivottavasti Squash-lehden lukijat tarttuvat siihen. Kun saatte viestin ilman a-pilkkuja kirjoittavalta suomalaiselta, vastaa viestiin, pliis! Otan usein squashkassini mukaan ulkomaanreissuille ja sovin peleja paikallisten klubien kanssa. Jerusalemin arabikortteleissa pelasin kentalla joka oli metrin kapeampi kuin normaali kentta, mutta myos metrin syvempi. Palloa oli vaikea saada vastustajan ohitse, mutta kun sen sinne sai, se ylimaarainen metri kentan peralla tuotti tuskaa. Parvekkeelle kokoontunut yleiso kannusti kotipelaajaa aanekkaasti. Suomesta on loytynyt kivoja pelikavereita Merihaasta ja Esport Centerista, ja viimeksi Talihalilta. Se on muuten aivan uskomattoman hieno paikka, josta suomalaiset squashihmiset voivat olla ylpeita. En olisi uskonut, jos minulle olisi vuoden -91 lopulla sanottu, etta kahdenkymmenen vuoden paasta squash on sinulle erittain rakas harrastus ja sen ymparilla pyorivista ihmisista tulee mukavia kavereita. Ehka on niin kuten lempikirjailijani Kurt Vonnegut sanoi, etta jokaisella ihmisella on karass, ryhma ihmisia jotka ovat kosmisessa yhteydessa keskenaan ja joiden elamat kerta toisensa jalkeen nivoutuvat yhteen, vaikka he olisivat missa pain maailmaa ja tekisivat mita tahansa. Eli, kun saatte viestin ilman a-pilkkuja kirjoittavalta suomalaiselta joka kyselee pelikavereita teidan paikkakunnaltanne, vastatkaa viestiin, pliis, niin paastaan pelaamaan.

15 28 29 KUVA: (c) Suomen Paralympiakomitea Teksti ja kuva: Squash Kuopio Ry Teksti: Harri Valasma Meidän presidentti: Sauli Niinistö paralympiaurheilijoita kannustamassa Suomen paralympiaurheilijat iloitsivat aidosti siitä, että ensi kertaa kisojen historiassa myös Suomen tasavallan presidentti oli saapunut seuramaan heidän edesottamuksiaan. Vierailu viritti urheilijat myös huippusuorituksiin. Petri Räbinä 50 vuotta Valmentajaseminaari katsoo tulevaisuuteen - työlista asavallan presidentti Sauli Niinistö on elämänsä aikana näh- T nyt lukuisia urheilutapahtumia niin paikan päällä kuin TV:kin välityksellä. Kuitenkin Lontoon paralympiakisat olivat hänelle uudenlainen hieno kokemus. Tunnelma kisapaikoilla oli erilainen ja käsin kosketeltava. Jo ensimmäisenä vierailupäivänään presidentti sai ihastella Leo-Pekka Tähden voitokasta kelausta ja kylmähermoisen Jere Forsbergin (18 v.) upeaa jousiammuntaa. Emme nähneet yhdenkään suomalaisen häviävän mutta monen suomalaisen voittavan ja ylipäätään tunnelma on ollut todella hieno. Katsomot ovat olleet täynnä ja vaikka kilpailu on kovaa sekä kamppailut hyvinkin kireitä ehkä myös katkeria on tapahtumien henki ollut hyvin myötätuntoinen ja myötäelävä. Lisäksi yleisö on hyvin asiantuntevaa. Sama oli havaittavissa myös olympiakisoissa, jossa katsomot täyttyivät ja brittiläinen urheilukulttuuri näytti parhaan puolensa. Se oli tavallaan yllätys, koska minä ja monet muut olimme sen harhaluulon uhreja, että britit ymmärtävät vain jalkapallon, kriketin ja hevospoolon kaltaisten lajien päälle, mutta he tuntuvat olevan kiinnostuneita ihan kaikesta. Se on oikeaa sportman spirittiä, jota täällä selvästi on ilmassa. Presidentti Niinistö jatkaa, että sama näkyy myös kannustuksessa, joka ei ole yksipuolista hommaa, jossa kannustetaan vain omia. Yhtään buuausta en ole kuullut. Leo-Pekka Tähden ylivoima kelauksessa oli tietenkin oma lukunsa, mutta myös tasavallan presidenttiin Jere Forsbergin kylmähermoisuus teki vaikutuksen. Hän voisi antaa monillekin pikkuluentoja siitä, miten tosi tiukkaan tilanteeseen mennään hyvin leppoisan näköisenä ja lähes hymyillen silti kylmähermoisesti kymppejä ampuen. Se oli todella vakuuttava niin urheilu- kuin henkisenä suorituksena. Presidentti oli todistamassa Fordbergin voittoisaa finaaliammuntaa ja näki, kuinka urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sai laittaa kultaisen mitalin Forsbergin kaulaan. Suomen paralympiaurheilijat iloitsivat avoimesti siitä, että ensi kertaa myös Suomen tasavallan presidentti saapui seuraamaan kisatapahtumia ja tapaamaan urheilijoita. Leo- Pekka Tähti sanoi sen antaneen kelaukseensa juuri sen tarvittavan voiton varmistaneen lisäpotkun. Paralympiakisoihin osallistuu yli 160 kansakuntaa ja lähes urheilijaa. Kyseessä ei ole vain huippu-urheilutapahtuma vaan samalla voidaan tuoda esille sitä, mitä kaikkea voidaan saada aikaan yhteisellä tekemisellä, toisten kannustamisella ja määrätietoisuudella. Paralympiaurheilijat ovat jo kisoihin päästäkseen joutuneet kapuamaan aikamoiselle vuorelle. Samankaltaisen onnistumisen kokemuksen soisi kaikille syrjäytymisvaarassa oleville. Signaali on vammautuneille nuorille aivan erinomainen, eikä vain heille vaan myös kovasti mukana oleville perheenjäsenille. Täällä näkee valtavan paljon ihmisiä, jotka tekevät arvokasta vapaaehtoistyötä. Sauli Niinistö muistuttaa, että vapaaehtoistyö on myös hyvin palkitsevaa. Monet vanhemmat ihmiset voivat välttää omaa syrjäytymistään sillä, että antavat siellä kentällä apua nuorille. Urheilu on mitä mainioin tapa ja valtava mahdollisuus saada kaikki mukaan yhteiskunnan toimintaan. Siitä jalkapallo on yhtenä lajina oiva esimerkki, muistuttaa Suomen Palloliiton puheenjohtajana presidentiksi valintaansa saakka toiminut Niinistö. Myönnän katsovani asioita jalkapallon Presidentti Sauli Niinistö ja Paralympiakomitean puheenjohtaja Petri Pohjonen. kautta hiukan yksisilmäisesti, mutta olen sen kautta päässyt näkemään niin paljon ja esimerkiksi maahanmuuttajanuorten sopeutuminen yhteiskuntaan sujuu paljon helpommin, kun on urheilun tarjoama yhteinen kieli. Kentällä sopeutuu hyvin nopeasti siihen, että kaveri on hiukan erilainen tai eri lähtökohdista. Paralympiakisat tarjosivat presidentille myös mahdollisuuden tutustua vaikkapa maalipallon kaltaisiin uusiin lajeihin. Sekin peli oli hänelle tuttu TV:n kautta mutta vasta paikan päällä lajin luonne selvisi. Kun televisiossa näytettiin vain maalit, niin siinä erehtyi luulemaan, että tuohan on aika helppoa hommaa. Kun nyt näki sitä pelattavan, osoittautui se todella jännittäväksi joukkuelajiksi, jossa taitaa olla vähän huumoriakin mukana, naurahtaa Sauli Niinistö ja kuvaa, miten kolmikko toisiaan kentällä kannustaa. Lisäksi pelissä on sopiva annos ovelaa taktiikkaa, jota myös urheilussa tarvitaan. Päivän ohjelmaan kuului lounas urheilijoiden kanssa paralympiakylässä ja sinne poistuessaan Sauli Niinistö sanoi, ettei tätä nautintoa kyllä osaa oikein työpäiväksi nimetä - niitä presidentin mukavampia oikeuksia! Lähde: Yle Urheilun haastattelu, Jouko Vuolle LUM 10/12, SLU.fi. Kuopiolaisen squashseuran Squash Kuopio Ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Petri Räbinä täyttää 50 vuotta Petri on ollut squashin uuden tulemisen aikakaudella aktiivinen toimija niin pelikentällä, valmennuksessa kuin hallinnossa. Viimeisen reilun kahdenkymmenen vuoden aktiivisesta seuratoimintajaksosta Petri on ollut puheenjohtajana kymmenisen vuotta. Squash Kuopio Ry:n historia tuntee kolme SSQL:n kultaisen ansiomerkin saajaa, joista Petri on yksi. Samoihin aikoihin 34 vuotta sitten, kun Petri aloitti squashin pelaamisen legendaarisella Kelloniemen hallilla, perustettiin Squash Kuopio ry. Petri kehittyi lahjakkaana ja taitavana pelaajana nopeasti Tuomo Wuxi Kettusen ohjauksessa. Petri toimi myös Suomen alle 16 v. maajoukkueryhmän valmentajana 1980-luvulla. Pitkäjänteinen valmennukseen ja hallintoon osallistuminen jo nuoruudessa kuvastaa esimerkillisen laajaa vastuunkantoa. Kun katsoo pitkäaikaista liikuntaystäväänsä, niin nöyrtyy sen aidon, iloisen, avoimen olemuksen edessä. Tuntuu turhalta kaivaa menneisyyden ranking-sijoituksia, kilpailumenestyksiä tai valmennuksellisia saavutuksia. Saavutus on ehkä vasta mitali urheilun arvokisoissa? On haastavaa yhdistää työ ja vapaa-ajan harrasteet ilman puuduttavaa vaikutusta, mikäli molemmat ovat samansisältöisiä. Petri työskentelee vammaisurheilun valtakunnallisesta koordinoinnissa yhdistäen onnistuneesti liikunnan eri ulottuvuuksia elämäänsä. Yhdistämällä työuran vammaisurheilun parissa sekä elämänmittaisen urheilu- ja liikuntaharrastuksen onnistuneesti saisi varmaan ainakin pistesijan elämän arvokisoissa? Kun pohtii isoa kuvaa niin ymmärtää, että tämä kaveri on tehnyt liikunnasta elämän mittaisen tarinan jo nyt, vaikka on vasta puolivälissä matkalla. Matka on tärkein, ei saavutukset. Todelliset legendat urheilun ja liikunnan parissa syntyvät tällaisten henkilöiden jatkuvasta huippusuorittamisesta ja kyvystä tuottaa ilmaisuja, jotka jäävät elämään. On kunnia tuntea ihminen, joka osaa motivoida itsensä tunteeseen saakka, tunteeseen, jota kutsutaan kutsumukseksi. Siitä on hyvä ammentaa tulevinakin peli-vuosina. Mennäänkö ykköselle lyömään? Squash Kuopio Ry:n psta Onnittelut Petrille Kuten viime keväänä oli sovittu, Valmennuksen johtoryhmän koolle kutsuma valmentajaseminaari pidettiin Talihahallin kerhotiloissa. Osanottajia oli kaikkiaan kahdeksasta seurasta, yhteensä noin 20 valmentajaa ja valmennuksesta kiinnostunutta seuravaikuttajaa. Yleisen tilannekatsauksen ja keskustelun päätteeksi kaksi ryhmää pohti omia valmennukseen/junioritoiminnan kehittämiseen liittyviä asioita. Junioritoimintaan keskittyneen joukon sihteerinä toimi Markku Hyrske (ks. sivut 14 15) ja maajoukkuevalmennusta käsittelevän ryhmän sihteerinä oli Harri Valasma. Maajoukkuevalmentajille ja maajoukkueisiin kuuluvien pelaajien henkilökohtaisille valmentajille järjestetään workshopeja kauden aikana. Aiheet kaudella Treenipankki (5.10. klo 19 21) Mike Harris Pelitaktiikan harjoittelu / opettaminen (6.10. klo ) Mike Harris Fysiikkavalmennus (syksyn aikana/ joulukuu) Pekka Kainulainen Harjoittelun ohjelmointi (syksyn aikana / joulukuu) Pekka Kainulainen Tekniikka (29.1.) Mike Harris Henkinen valmennus (Finnish Open tai 23.3.) Aiheet kaudella Pelianalyysit Nykyisten ja entisten huippupelaajien urakertomukset Testaaminen Ravinto/uni Mike antaa henkilökohtaisia valmentajasessioita maajoukkuevalmentajille ja maajoukkueisiin kuuluvien pelaajien henkilökohtaisille valmentajille sekä osallistuu haastajaryhmän harjoituksiin ja U15/U13 leirille sunnuntaina Miesten, naisten ja alle 19 v. maajoukueiden valmennus pois Mikelta, kun löytyy oikean kompetenssin omaava valmentaja/valmentajat. Naisten maajoukkuuen toiminnan eriyttäminen ei ole järkevää ainakaan ennenkuin junioreita nousee naisten sarjaan. Yhteisleiri M/N/U19/U17 toimi hyvin, joten toimintaa jatketaan.

16 30 Jälkipelit Monto joutui kidutuksen kohteeksi teksti: Jari Mether KESÄETU: VOLVIA TÄYSKASKO NYT 0 Volvo S60 ja V60 -mallien uudet D2-moottorit kuluttavat yhtä vähän polttoainetta ja synnyttävät yhtä vähän CO 2 -päästöjä manuaalina ja automaattina. Lisäksi turbodieselmoottoreihin tuovat taloudellisuutta start/stop-tekniikka ja jarruenergian talteenotto. Volvon ylivoimainen dieselmallisto on suunniteltu sinua varten. Kuva: tommi tapola tasavahvat VOLVON UUDET D2-MOOTTORIT OVAT YHTÄ TALOUDELLISIA MANUAALINA JA AUTOMAATTINA Mika Monto (etualalla) ja Henrik Mustonen liigafinaalissa ilman kidutusta. Senaattori Monto Helsingistä joutui lauantaina ankaran kidutuksen kohteeksi Tampereella järjestetyn Nääs-Cupin yhteydessä. Kidutusta jatkui useampi tunti ja siihen osallistuivat useat eri tahot eri rooleissa. Suunnittelusta vastasivat Nääs Squashin ministerit, jotka väkivalloin sulloivat viisi ottelua yhteen päivään. Toteutuksesta vastasivat herrat Leskinen, Äijänen x2, Mehta ja Mustonen. Kidutuksen epäeettistä raakuutta kuvaa, että osa toteuttajista oli vielä alaikäisiä. Ylläoleva lainaus on Helsinki Senatorsien sivustolta syyskuun 9. päivältä, muutama päivä perinteisen Nääs Cupin jälkeen. Ihan senatormainen kommentti, hurtti ja mustan huumorin sävyttämä. Mutta samalla se piti sisällään viestin viestin, joka ei ole uusi, mutta hautautunut jonnekin. Miksi yhden päivän aikana pitää pelata viisi ottelua? Mitä tarkoitusta se palvelee? Sitäkö, että ulkopaikkakuntalaisten ei tarvitse yöpyä ja näin kisoista pelaajille aiheutuvat kustannukset pysyvät pieninä; osallistumismaksu ja matkasta aiheutuvat kulut. Sitäkö, että järjestäjät pääsevät helpommalla; hoidetaan koko homma yhdessä päivässä? Minusta tällaisessa kilpailutoiminnassa ei ole järjen häivääkään. Jos kisojen järjestämisen lähtökohta on se, että ne saadaan läpiviedyiksi yhden päivän aikana ja näin kaikille jää aikaa muuhunkin viikonlopun aikana, ollaan hakoteillä. Tiedän, että tästä asiasta on keskusteltu vuosien saatossa useaankiin kertaan, myös silloin, kun itse olin liiton toiminnassa mukana. Olin silloinkin samaa mieltä: kun maamme parhaat pelaajat kohtaavat kansallisissa kisoissa, kisat tulisi jakaa kahdelle päivälle niin, että semifinaalit, pronssiottelu ja loppuottelu pelattaisiin sunnuntaina. Perustelut mielipiteelleni on sama kuin Senatorsien sivuilta lainattu tämän kirjoituksen ensimmäisen kappale. Jos ajattelemme, että kilpailujenkin tavoitteena ja tarkoituksena on kehittää pelaajiamme erityisesti kilpailuolosuhteissa, onnistumaan tiukoissa otteluissa voittamaan vastustajansa ja sitä kautta kehittymään pelaajina, niin jääkiekkotermiä lainatakseni vihkoon menee ja pahasti. Senatorsien sivuilta löytyy myös seuraava elokuinen lainaus Poku Salolta: Viime kauden osallistujakeskimäärä oli 54,3 pelaajaa ja jos ne jaetaan n. 16 pelaajan kaavioihin, tulee kaikkien sijojen pelaamisesta yli 100 matsia. Aika kova urakka yhdelle päivälle. Pelkällä platella matsien määrä putoaa kolmanneksella. Kaudella pelaajakeskimäärä oli muuten 53,5, eli ei kovin suurta harvennusta. Yksipäiväisten kisojen bankettiin en taas luota ollenkaan. Eihän porukalla ole yleensä aikaa jäädä edes palkintojenjakoon. Mielipiteet tuntuvat jakautuvan puolesta ja vastaan. Osan mielestä pusketaan kisat läpi päivässä ja osan mielestä ainakin Eliittikisat pitäisi jakaa kahdelle päivälle. Minusta kaikki M1-kisat tulisi olla kaksipäiväisiä, kisojen osallistujamäärä huomioiden. Jos kolmella ottelulla selvitään koko turnauksesta, se menee varmasti yhdessä päivässä, mutta jos tarvitaan neljä ottelua, pelattakoon ratkaisupelit sunnuntaina. Se on pelaajan oman suorituksen ja kehittymisen kannalta paras ratkaisu. Järjestäjiä se luonnollisesti sitoo vielä sunnuntaille, mutta suurin työ on jo takanapäin. Olisin valmis menemään niin pitkälle, että saadakseen liitolta järjestämisoikeuden M1-tason kisoihin, järjestävän seuran tulee sitoutua kaksipäiväisiin kisoihin. 119 G/KM man. 119 G/KM AUT. Kuvan autot lisävarustein. 114 G/KM man. 114 G/KM AUT. VOLVO V60 D2 alkaen ,32 Volvo S60 D2 alkaen ,07 Uuden Volvo S60 ja V60 ostajalle Volvia Täyskasko veloituksetta yhden vuoden ajaksi. Edellyttää Volvia Liikennevakuutusta. Etu on voimassa asti. Volvo S60/V60 mallisto alkaen: autoveroton hinta , autovero 6.170,07, kokonaishinta ,07. Autoetu alkaen: vapaa 715 /kk, käyttöetu 520 /kk. EU-yhd. 4,3-9,9 l/100 km, CO g/km. Volvo-sopimus alkaen: n. 45 /kk (3 vuoden sopimus, km/vuosi). Varaa koeajo. volvocars.fi

17 Meltronin upeasti valaisemalla kentällä on ilo pelata! Olli Tuominen, PSA #24. Voit itsekin kokea Meltronin kirkkaan ja miellyttävän LED-valaistuksen Merihaan Pallohallin kentällä #4. Meltronin LED-valaistus säästää 60 % energiaa verrattuna vanhoihin T8-putkilamppuihin. Pelaajat kiittävät aikaisempaa laadukkaammasta valaistuksesta ja hallipäällikkö kustannussäästöistä ja huoltovapaudesta.

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club r.y. Hartwall Jaffa Cup 11.2.2012 Sivu 1 / 6 Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club r.y. Hartwall Jaffa Cup 11.2.2012 Sivu 1 / 6 Eero Salkala Hartwall Jaffa Cup 11.2.2012 Sivu 1 / 6 4. osakilpailun 11. 2.2012 ottelutulokset Tytöt alle 15 v 1. Sofia Korpeinen, ESRC 2. Jenni Heikkilä, ESRC 3. Bea Lönnqvist, ESRC 4. Roosa Nieminen, JSK 1. Bea Lönnqvist,

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

1. osakilpailun ottelutulokset. Tytöt alle 17-15v

1. osakilpailun ottelutulokset. Tytöt alle 17-15v Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 1. osakilpailun 14.9.2013 ottelutulokset Tytöt alle 17-15v 1. Sanna Koivumäki ESRC T17 2. Johanna Salmi KSQ T15 3. Johanna Penttilä ESRC T15 4. Helmi

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club r.y. Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club r.y. Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Eero Salkala Hartwall Jaffa Cup 10.3.2012 Sivu 1 / 7 5. osakilpailun 10.3.2012 ottelutulokset Tytöt 1. Jenni Heikkilä, ESRC T15 2. Ella Heikkilä, ESRC T13 3. Iida Lehikoinen, ESRC T13 4. Sanna Koivumäki, HSK T15 5.

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014 Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 13.09.2014, 04.10.2014, 29.11.2014, 31.01.2015, 14.03.2015 ja 25.04.2015.

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kausi Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kausi Eero Salkala Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 3. osakilpailun 8.12.2012 ottelutulokset Tytöt alle 17v 1. Inka Luhtala ESRC 2. Jenni Heikkilä ESRC 3. Isabel Blomqvist ESRC 4. Daniela Cronstedt

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 6 Kausi Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 6 Kausi Eero Salkala Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua kilpailukutsussa mainitussa paikassa alkaen klo 10. Kilpailupaikat ovat: Luokat 1. 10.09.2016 Espoo

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club r.y. Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 6 Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club r.y. Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 6 Eero Salkala Hartwall Jaffa Cup 10.12.2011 Sivu 1 / 6 3. osakilpailun 10.12.2011 ottelutulokset Tytöt alle 15 v 1. Katri Aalto-Setälä, ESRC 2. Anni Lehikoinen, ESRC 3. Jenni Heikkilä, ESRC 4. Amanda Alvesalo, ESRC

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club r.y. Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club r.y. Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Eero Salkala Hartwall Jaffa Cup 12.9.2011 Sivu 1 / 5 1. osakilpailun 10.9.2011 ottelutulokset Tytöt alle 17 v, tytöt alle 15 v, pojat alle 13 v 1. Cecilia Lilja, ESRC T17 2. Inka Luhtala, ESRC T17 3. Niko Haapakoski,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kausi Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kausi Eero Salkala Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 5. osakilpailun 16.3.2013 ottelutulokset Tytöt alle 17 15v 1. Inka Luhtala ESRC T17 2. Jenni Heikkilä ESRC T17 3. Jenni Först ESRC T15 4. Helmi Takala

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

AC Kajaani valmennuslinja 2017

AC Kajaani valmennuslinja 2017 ACK pelitapa-oppaassa kerrotaan selkeästi millaista jalkapalloa ACK:ssa halutaan pelata! Pelitapa pyritään valitsemaan asetettujen tavoitteiden mukaan; junioreissa tavoitteet ovat pelaajakehityksessä ja

Lisätiedot

Kauden yhteenveto ja lopullinen pistetilanne

Kauden yhteenveto ja lopullinen pistetilanne Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kauden 2012 2013 yhteenveto ja lopullinen pistetilanne Luokkien voittajat (vähintään kolme osakilpailua) kultamitali - Inka Luhtala ESRC T17 - Jenni

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi Eero Salkala Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 14.09.2013, 12.10.2013, 30.11.2013, 01.02.2014, 22.03.2014 ja 26.04.2014

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kausi 2012-2013 Eero Salkala 26.1.2013

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kausi 2012-2013 Eero Salkala 26.1.2013 Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 4. osakilpailun 26.1.2013 ottelutulokset Tytöt alle 17v 1. Jenni Heikkilä ESRC 2. Anni Lampila ESRC 3. Isabel Blomqvist ESRC Lohkon ottelut 1. Jenni

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 Pitelet käsissäsi HPK-Juniorijääkiekon strategiaa kausille 2012-2015. Strategian luomisessa olemme pitäneet mielessä nimenomaan, miten seuramme voi kehittyä vastaamaan

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 8 Kausi Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 8 Kausi Eero Salkala Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 8 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kahdeksan osakilpailua kilpailukutsussa mainitussa paikassa alkaen klo 10. Kilpailupaikat ovat: Luokat 1. 01.09.2018 Espoo

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Erikoiskilpailusuoritukset Loviisan keilahallissa Statistiikkaa ajanjaksolta

Erikoiskilpailusuoritukset Loviisan keilahallissa Statistiikkaa ajanjaksolta 20.1.2015, P-E. Hägg Erikoiskilpailusuoritukset Loviisan keilahallissa Statistiikkaa ajanjaksolta 2008-2014 Oheisessa selvityksessä lyhyesti esitetty miten kilpakeilailuinnostus on kehittynyt hallissamme

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliitto 1

Suomen Jääkiekkoliitto 1 13.2.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 13.2.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat Muut toimijat Pelaajat Muut toimijat Kunnioita

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliitto 1

Suomen Jääkiekkoliitto 1 4.3.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 4.3.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat Pelaajat Muut toimijat Muut toimijat Kyse on

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi

Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi ESS Urheilu 16.11.2017 Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi Pelicansin Nastolan F2-junnut pelaavat kerran viikossa tennistä. Oheislaji tuo monipuolisuutta, mikä

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 11 Kausi Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 11 Kausi Eero Salkala Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 11 3. osakilpailun 30.11.2013 ottelutulokset Tytöt alle 19v - pojat alle 19v 1. Mika Laakkonen ESRC P19 2. Katri Aalto-Setälä ESRC T19 3. Cessi Lilja

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa NJS Milan: Joukkueen Säännöt 2011 Hyväksytty Vanhempainkokouksessa 25.03.2011 Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä Kuinka paljon lapset oikeasti liikkuvat? Kuinka moni meistä tietää kuinka paljon

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

JSK Squash Mediakortti Mainostuotteet & hinnasto

JSK Squash Mediakortti Mainostuotteet & hinnasto Kuvassa vuoden 2019 tuote Suomen mestari Miko Äijänen. Viime vuonna hänen veljensä Jami Äijänen voitti Suomen mestaruuden. JSK Squash voitti viime kaudella myös joukkuemestaruuden ja edusti Suomea Hollannissa

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo

Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa?

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Suomalainen kriketti Suomen Krikettiliiton ajankohtaisena tavoitteena on ottaa käyttöön ensimmäinen ainoastaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä ja

Lisätiedot

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Maailma on täynnä erilaisia polkuja Huipulle on monta erilaista tietä Huippu-urheiluikä ja sen merkitys harjoittelussa Monipuolinen liikunta Miksi?

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt

Lisätiedot

B-Joukkue - Pelaajapalaveri

B-Joukkue - Pelaajapalaveri B-Joukkue - Pelaajapalaveri 12.5.2016 B-joukkueen pelaajat + toimihenkilöt Jääkiekkoliiton Arvot B-joukkueen Arvot B-joukkueen Tavoite Pelaajien toiveet Harjoittelu Pelaaminen Harjoittelu ja säännöt Pelaaminen

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Juniorityö petankkiseuroissa

Juniorityö petankkiseuroissa Petankkiseuratoiminta - Juniorityö 1 Juniorityö petankkiseuroissa Nämä rivit on kirjoitettu avuksi niille seuroille joiden piirissä mietitään juniorityön aloittamista tai kehittämistä. Ei ole olemassa

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO Hienoa, että olet valinnut Sport Club Kokkola ry:n seuraksesi. Toivomme, että luet tämän oppaan läpi. Tämä opas toimii käsikirjana, josta voit myöhemmin tarkistaa asiat,

Lisätiedot

Kiekko-Espoo seurayhteisö

Kiekko-Espoo seurayhteisö Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin

Lisätiedot

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Perustettu lokakuussa 2012 kaveriporukan jalkapallojoukkueeksi Jäseniä 32 ja harrastajia n. 50 Toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Valmistautumisen ja kilpailemisen valmiuksien tavoitteita Tutustuminen omiin, valmistautumiseen

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA

MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA KUN KUNNIOITAMME TOISIAMME, PELISTÄ NAUTTIVAT KAIKKI. Kunnioita peliä -ohjelma on suunniteltu, jotta suomalainen jääkiekko olisi reilumpaa kaikille osapuolille. Kyse on

Lisätiedot

2. osakilpailun ottelutulokset. Tytöt alle 17-15v

2. osakilpailun ottelutulokset. Tytöt alle 17-15v Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 10 2. osakilpailun 12.10.2013 ottelutulokset Tytöt alle 17-15v 1. Sanna Koivumäki ESRC T17 2. Ella Heikkilä ESRC T15 3. Helmi Takala TSK T15 4. Johanna

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot