XII (KYTTÄLÄ), TUOMIOKIRKONKADUN MUUTTAMINEN KÄVE- LYPAINOTTEISEKSI KADUKSI VÄLILLÄ VERKANTEHTAANKATU - SUVANTOKATU KAAVA NRO 8558

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "XII (KYTTÄLÄ), TUOMIOKIRKONKADUN MUUTTAMINEN KÄVE- LYPAINOTTEISEKSI KADUKSI VÄLILLÄ VERKANTEHTAANKATU - SUVANTOKATU KAAVA NRO 8558"

Transkriptio

1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS XII (KYTTÄLÄ), TUOMIOKIRKONKADUN MUUTTAMINEN KÄVE- LYPAINOTTEISEKSI KADUKSI VÄLILLÄ VERKANTEHTAANKATU - SUVANTOKATU KAAVA NRO 8558 Asemakaavan selostus, joka koskee 17. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä ja 2. päivänä marraskuuta 2015 tarkastettua asemakaavakarttaa nro Asian hyväksyminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Lisätietoja osoitteessa: 1

2 TIIVISTELMÄ Yleistä Asemakaavan muutos koskee Tampereen XII kaupunginosassa (Kyttälä) sijaitsevan Tuomiokirkonkadun muuttamista kävelypainotteiseksi kaduksi välillä Verkatehtaankatu Suvantokatu. Kaava-alueen sijainti ja luonne Suunnittelualue sijaitsee kaupungin keskustassa Kyttälän kaupunginosassa. Muutoksen kohteena olevan katuosuuden pituus on noin 200 metriä. Tuomiokirkonkadun poikkileikkauksen leveys on Otavalankadun ja Suvantokadun välisen katuosuuden pohjoispäässä noin 12 metriä ja muualla noin 21 metriä. Yksisuuntaisen katuosuuden molemmin puolin on rakennettu jalkakäytävät ja itälaidalle suuntaispysäköintipaikkoja. Leveämmillä osuuksilla kadun länsilaidalla on lisäksi puurivi ja vinottain katuun nähden sijoitettuja pysäköintipaikkoja. Otavalankadun ja Suvantokadun välisellä katuosuudella on neljä tonttiliittymää. Tuomiokirkonkadun katualuetta rajaavat idässä ja lännessä ja luvuilla valmistuneet kerrostalot. Katualueen rajaan kiinni sijoittuvat rakennukset ovat 4-7- kerroksisia. Rakennusten alimmissa kerroksissa on liike-, ravintola- ja toimistotiloja, ylemmissä kerroksissa asuinhuoneistoja. Kulku porrashuoneisiin on järjestetty useimpien rakennusten osalta sekä sisäpiha kautta että suoraan kadulta. Tavoitteet Suunnittelun tavoitteena on mahdollistaa Tuomiokirkonkadun rakentaminen kävelypainotteiseksi kaduksi välillä Verkatehtaankatu Suvantokatu. Suunnittelun yhteydessä tutkitaan myös katualueeseen rajautuvien kortteleiden (lähivaikutusalueen) liikenteen ja pysäköinnin järjestämistä sekä mahdollisten muiden katualueen käyttöön vaikuttavien toimintojen tai rasitteiden tarvetta. Toiminnallisten ja laadullisten tekijöiden ohella erityistä huomiota kiinnitetään alueen saavutettavuuteen sekä reittien jatkuvuuteen ja liittymiseen ympäröivän alueen liikenneverkkoon. Kaavaprosessin vaiheet Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Tampereen kaupungin konsernihallinto / Kaupunkiympäristön kehittäminen / Yleisten alueiden suunnittelu (diaarinumerotre:- 1025/ /2014). Suunnittelualue on kaupunginhallituksen hyväksymän kaavoitusohjelman kohde nro 3. Kaava on tullut vireille osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) julkisen nähtäville asettamisen yhteydessä Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olon aikana järjestettiin yleisötilaisuus ja kaksi työpajatilaisuutta, joissa keskusteltiin kävelykadun ongelmista, tavoitteista ja kehitysehdotuksista. Työpajoihin kutsuttiin suunnittelualueeseen rajautuvien taloyhtiöiden edustajia sekä suunnittelualueella ja sen läheisyydessä toimivien yritysten edustajia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana jätettiin neljä viranomaislausuntoa/kommenttia (Tampereen Kaukolämpö Oy, Pirkanmaan Maakuntamuseo, kaupungin yleisten alueiden suunnittelu, Tampereen Vesi) sekä yksi osallisten laatima mielipide. Kooste saadusta palautteesta on kaavaselostuksen liitteenä 5. Saatu palaute koski pääsääntöisesti muita kuin asemakaavassa ratkaistavia asioita, ja se pyritään ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon asemakaavan jälkeen laadittavassa katusuunnitelmassa. Valmisteluvaiheessa tutkittiin aloitusvaiheessa saatu palaute ja järjestettiin neuvotteluja eri osapuolten kesken. Valmisteluaineisto, johon sisältyivät yleissuunnitelma- ja kaavaluonnokset, kuulutettiin julkisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Aineistojen esittelytilaisuus järjestettiin

3 Valmisteluaineistosta jätettiin yksi viranomaislausunto sekä kaksi osallisten mielipidettä. Saadun palautteen perusteella huoltoajo päätettiin sallia myös Verkatehtaankadun ja Otavalankadun välisellä katuosuudella. Palautteen johdosta suunnitelmaan ei ollut tarpeen tehdä muita muutoksia. Yhdyskuntalautakunta hyväksyy kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Nähtävilläoloaikana osallisilla on mahdollisuus jättää suunnitelmasta kirjallisia muistutuksia kaupungin kirjaamoon. Kaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen laaditaan tarvittavat vastineet, jonka jälkeen kaavaehdotus viedään yhdyskuntalautakunnan, kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Asemakaavan keskeinen sisältö Asemakaavalla nykyinen katualue muutetaan Verkatehtaankadun ja Otavalankadun välillä jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi kaduksi, jolla huoltoajo on sallittu. Otavalankadun ja Suvantokadun välinen katualue muutetaan yleiselle jalankululle varatuksi katualueeksi, jolla huoltoajo ja tontille ajo on sallittu. Risteysalueet muutetaan jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi kaduksi, jolla ajoneuvolla ajo on sallittu edellyttäen, että katu materiaaleilla, kalusteilla ja istutuksilla on pääkäyttötarkoituksen turvaamiseksi jäsennelty. Kaavan yleismääräyksen mukaan jalankululle ja polkupyöräilylle varatut alueet on toteutettava kaupunkikuvallisesti korkeatasoisella ja monipuoliset toiminnot mahdollistavalla tavalla. Asemakaavalla jatketaan jo aiemmin kaavoitettua Tuomiokirkonkadun kävelykatuosuutta Verkatehtaankatu Kyttälänkatu. Kaavan toteuttaminen tukee Tampereen keskustan liikenteellistä visiota ydinkeskustan kehittämisestä jalankulkupainotteiseksi hitaan liikkumisen alueeksi. Tuomiokirkonkadun katumiljöö muuttuu suunnittelualueen kohdalta keskustamaiseksi ja pienimittakaavaisemmaksi kävelijän ympäristöksi. Muutoksella tavoitellaan houkuttelevaa ja virikkeellistä reittiä mahdollisen Tampereen Areenan ja ydinkeskustan välille. Kaavan toteutuminen lisää suunnittelualueella ja sen läheisyydessä liikkuvien jalankulkijoiden määrää. Lisäksi kaava vähentää merkittävästi katuun rajautuville kiinteistöille koituvia meluhaittoja ja voi parantaa paikallisesti myös ilmanlaatua. poistettava kaava pinta-ala ha rak.oik. kem2 e= katualue 0, yht. 0, kaavaehdotus pinta-ala ha rak.oik. kem2 e= katualue 0, yht. 0, Asemakaavan toteutus Asemakaavan toteuttaminen voidaan aloittaa sen saatua lain voiman. Asemakaavan suunnittelun pohjana on käytetty kaavaselostuksen liitteenä 3 olevaa yleissuunnitelmaluonnosta, joka havainnollistaa alueen toteuttamistapaa ja kaava-alueen ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Asemakaava mahdollistaa myös yleissuunnitelmaluonnoksesta poikkeavan ratkaisun. Tarkempi toteutussuunnittelu tehdään katusuunnitelmavaiheessa, jossa tutkitaan ja määritellään tarkemmin alueelle osoitettavat toiminnot, istutukset, materiaalit ja kalusteet. Viranomaismenettelyt Aloitus- ja valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto on laadittu yhteistyössä kaupungin ao. toimialojen ja viranomaisten kanssa. Kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittaessa lausunnot asianomaisilta kaupungin toimialoilta ja muilta viranomaistahoilta. Ehdotuksen nähtävilläolon ja palautteen käsittelyn jälkeen järjestetään tarvittaessa ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu. 3

4 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin Kyttälän XII kaupunginosan katualuetta (Tuomiokirkonkatu). Kaavan tilaaja: Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön kehittäminen, projektiarkkitehti Iina Laakkonen Kaavan laatija: Ramboll Finland Oy, Pakkahuoneenaukio 2, PL 718, Tampere projektipäällikkö arkkitehti Mikko Siitonen Vireilletulo: Dno TRE:1025/ / Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee Kyttälän kaupunginosassa. Alue muodostuu noin 200 metriä pitkästä Tuomiokirkonkadun osuudesta Verkatehtaankadun ja Suvantokadun välisellä alueella. Kaava-alueen ja lähivaikutusalueen rajaus osoitekartalla 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus ASEMAKAAVAN MUUTOS, XII (Kyttälä), TUOMIKIRKONKADUN MUUTTAMINEN KÄVELYPAINOT- TEISEKSI KADUKSI VÄLILLÄ VERKATEHTAANKATU SUVANTOKATU KAAVA NRO 8558 ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Kaupunginosa: XII (Kyttälä) Katualuetta. (Tuomiokirkonkatu) ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kaupunginosa: XII (Kyttälä) Katualuetta. (Tuomiokirkonkatu) 4

5 1.4 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark Asemakaavakartta , tarkastettu Yleissuunnitelmaluonnos (Maisemasuunnittelu Hemgård) 4. Asemakaavan seurantalomake 5. Kooste saadusta palautteesta (alkuperäiskopiot) 1.5 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista 1. Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma (kh ) 2. Kyttälän yleissuunnitelman päivitys, Ramboll Finland Oy 3. Tuomiokirkonkadun aiemmat katusuunnitelmat 5

6 2. LÄHTÖKOHDAT 2.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee kaupungin keskustassa Kyttälän kaupunginosassa ja siihen kuuluu noin 200 metrin pituinen osuus Tuomiokirkonkadusta (Verkatehtaankatu - Suvantokatu). Tuomiokirkonkadun poikkileikkauksen leveys on Otavalankadun ja Suvantokadun välisen katuosuuden pohjoispäässä noin 12 metriä ja muualla noin 21 metriä. Yksisuuntaisen katuosuuden molemmin puolin on rakennettu jalkakäytävät ja itälaidalle suuntaispysäköintipaikkoja. Leveämmillä osuuksilla kadun länsilaidalla on lisäksi puurivi ja vinottain katuun nähden sijoitettuja pysäköintipaikkoja. Otavalankadun ja Suvantokadun välisellä katuosuudella on neljä tonttiliittymää. Tuomiokirkonkadun katualuetta rajaavat idässä ja lännessä ja luvuilla valmistuneet kerrostalot. Katualueen rajaan kiinni sijoittuvat rakennukset ovat 4-7- kerroksisia. Rakennusten alimmissa kerroksissa on liike-, ravintola- ja toimistotiloja, ylemmissä kerroksissa asuinhuoneistoja. Kulku porrashuoneisiin on järjestetty useimpien rakennusten osalta sekä sisäpihan kautta että suoraan kadulta. Tarkastelualue Tarkastelualue muodostuu kaavan suunnittelualueesta ja sen lähiympäristöstä. Kaavaratkaisua ja sen vaikutuksia arvioidaan lähivaikutusalueella myös suhteessa lähiympäristöön. Lähivaikutusaluetta ovat korttelit, jotka rajautuvat Rautatienkadun ja Aleksanterin kadun sekä Hämeenkadun ja Otavalankadun muodostamalle alueelle. Etelässä Otavalankadun laidalla lähialueeseen rajautuvat myös Sorin aukio ja Tampereen ortodoksinen kirkko. Kaava-alueen ja lähivaikutusalueen rajaukset Ilmakuva kaava-alueesta v Luonnonympäristö Kasvillisuus Suunnittelualueella ei ole luonnontilassa olevaa ympäristöä, koska kyseessä on keskikaupungilla sijaitseva katuliikennealue. Kadun länsilaidalla on istutettu puurivi (puistolehmus). 6

7 2.1.3 Rakennettu ympäristö Yhdyskuntarakenne Suunnittelualue sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa Kyttälän kaupunginosassa. Kyttälän alue liitettiin Tampereen kaupunkiin 1877 ja se asemakaavoitettiin vuonna Tätä ennen alueella oli matalien puutalojen muodostama sokkeloinen työläisesikaupunki. Tampereeseen liittämisen jälkeen Kyttälä purettiin ja rakennettiin uudelleen 1890-luvulta alkaen ruutuasemakaavan mukaisesti. Suunnittelualueeseen rajautuvat nykyiset rakennukset ovat rakennettu ja ja 60-lukujen aikana. Kyttälän asemakartta 1889 (alkuperäinen karttapiirros V.Lindholm). Kuvassa on esitetty päällekkäin silloisen Kyttälän rakennuskanta ja vuoden 1886 asemakaava. Suunnittelualueen likimääräinen rajaus on esitetty punaisella viivalla. Kaupunki- ja katukuva Suunnittelualueen sijainti on kaupunkikuvallisesti merkittävä. Tuomikirkonkatu jatkuu Verkatehtaankadun risteyksestä pohjoiseen Hämeenkadulle ja sen yli kohti Tampereen tuomiokirkkoa muodostaen kaupunkikuvallisesti merkittävän katuyhteyden keskusta-alueella. Asuminen ja väestö Asemakaavan lähivaikutusalueella on noin 600 asukasta. Palvelut Suunnittelualue sijaitsee Tampereen keskustassa ja siellä toimivat yritykset ovat osa keskustan monipuolista palvelutarjontaa. Asemakaavan lähivaikutusalueella toimii noin 130 yritystä. 7

8 Tuomiokirkonkadun (välillä Hämeenkatu Suvantokatu) liiketilat toimialoittain vuonna 2012 (Keskustan kehittämishankkeiden kaupallisten vaikutusten arviointi. Santasalo ) Liikenne Tuomiokirkonkatu on suunnittelualueella yksisuuntainen. Kadun kanssa risteävät yksisuuntaiset poikittaiskadut Verkatehtaankatu, Otavalankatu ja kaksisuuntainen Suvantokatu. Tekninen huolto Suunnittelualue on liitetty alueellisiin vesihuolto-, energia- ja tietoliikenneverkostoihin. Vesihuollon nykytilanteen johtokartta 8

9 Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Kaava-alueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä, eikä hankkeeseen liity niiden osalta selvitystarpeita. Tuomiokirkonkadulla on kulttuurihistoriallista merkitystä Hämeenkadun valtakunnallisesti merkittävän rakennetun ympäristön sekä Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö selvityksen mukaiseen arvokkaaseen Hatanpään valtatien ympäristöön kuuluvan Sorin aukion välisenä akselina. Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt Suunnittelualueen merkittävin ympäristöhäiriö muodostuu liikennemelusta. Alhaisten ajonopeuksien sekä liikennemäärien takia Tuomiokirkonkadun tai sitä risteävien katujen meluhaitat eivät merkittävästi rajoita suunnittelualueen käyttöä. Otteet Tampereen kaupungin meluselvityksen (2012) melukartoista. Vasemmalla melu päivä 2030 keskiäänitaso, oikealla melu yö 2030 keskiäänitaso. turkoosi:45-50db vihreä:50-55db keltainen: 55-60dB oranssi: 60-65dB punainen:65-70db Maanomistus Suunnittelualue on Tampereen kaupungin omistuksessa. 2.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Maakuntakaava Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa (vahvistettu ) suunnittelualue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi. Merkinnällä osoitetaan palveluvarustukseltaan kaupunkitasoisten keskusten palvelu-, hallinto- ja muiden toimintojen alueita ja niihin liittyviä liikennealueita ja puistoja. Alueelle 9

10 voi sijoittua myös asumista ja sille voidaan sijoittaa vähittäiskaupan suuryksiköitä. Suunnittelualue kuuluu lisäksi kaupunkikehittämisen kohdealueeseen (kk2). Merkinnällä osoitetaan Tampereen ydinalue, jota tulee kehittää vetovoimaisena ja dynaamisena valtakunnanosakeskuksena ottaen huomioon valtakunnallisiin kulttuuriympäristöihin liittyvät rakennus- ja teollisuushistorialliset arvot. Suunnittelualueen itäpuolella sijaitseva rautatieasema on osoitettu seudullisesti merkittäväksi joukkoliikenteen vaihtoterminaaliksi (matkakeskus, LM). Voimassa olevissa Pirkanmaan vaihemaakuntakaavoissa 1 (turvetuotanto) ja 2 (liikenne ja logistiikka) ei ole osoitettu suunnittelualueelle sijoittuvia toimintoja tai aluevarauksia. Vasemmalla ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta ja oikealla maakuntakaavan 2040 luonnoksesta. Valmisteilla olevan Pirkanmaan uuden kokonaismaakuntakaavan (maakuntakaava 2040) luonnos sekä täydennetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat julkisesti nähtävillä välisenä aikana. Maakuntakaava 2040 korvaa vahvistuessaan nyt voimassa olevan Pirkanmaan 1. maakuntakaavan ja vahvistetut vaihemaakuntakaavat. Maakuntakaavan 2040 luonnoksessa suunnittelualue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Alue kuuluu myös kaupunkiseudun keskusakselin kehittämisvyöhykkeeseen (kk-1), joita koskevia kehittämissuosituksia ovat mm. tiivis ja sekoittunut yhdyskuntarakenne, alueiden saavutettavuuden edistäminen kävellen, pyöräillen ja joukkoliikenteellä sekä korkean ja laadukkaan rakentamisen edistäminen. Tampereen rautatieasema on osoitettu seudullisesti merkittäväksi rautatieliikenteen asemaksi, jonka yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee ottaa huomioon liityntäpysäköinnin tarpeet, saattoliikenteen ratkaisut sekä joukkoliikenteen vaihtomatkojen sujuvuus Yleiskaava Keskustan oikeusvaikutukseton yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Sen mukaan alueen pohjoisosa on keskustatoimintojen aluetta (C) ja eteläosa kerrostalovaltaista asuntoaluetta (AK). Alue varataan liike-, toimisto-, hallinto- ja palvelutiloille, keskustaan soveltuvalle asumiselle sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomille työpaikkatoiminnoille. Alueen kerrosalasta pääosa on sijoitettava kerrostaloihin. Kaava-alueella on voimassa keskustan liikenneosayleiskaava, jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt oikeusvaikutteisena Liikenneosayleiskaavassa suunnittelualueeseen kuuluvat osat Tuomiokirkonkadusta, Verkatehtaankadusta ja Otavalankadusta on osoitettu kävelypainotteisiksi kaduiksi. Suvantokatu on osoitettu kokoojakaduksi. 10

11 Otteet keskustan osayleiskaavasta ja keskustan liikenneosayleiskaavasta. Aiemmin hyväksytyt yleiskaavat korvaavan keskustan strategisen osayleiskaavan ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä välisen ajan. Osayleiskaavaehdotuksessa suunnittelualue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi ja ydinkeskustan kehittämisvyöhykkeeksi, jolla tulee mm. parantaa ydinkeskustan elinkeinotoiminnan edellytyksiä, saavutettavuutta ja kävelyalueen elävyyttä. Alueella on tarjottava mahdollisuuksia ennakoimattomaan kohtaamiseen ja tapahtumine järjestämiseen. Lisäksi Tuomiokirkonkatu on merkitty urbaaniksi jalankulkuakseliksi, jolla jalankulun olosuhteita on parannettava viihtyisien kävelyalueiden, kävelykatujen ja kävelypainotteisten katujen avulla. Jalankulkuakselin varrella olevan maankäytön ja toimintojen on tuettava akselin elävyyttä ja aktiivisuutta. Jalankulkuakselin toteutuksen tulee edistää kivijalkakauppaa ja sen toimintamahdollisuuksia. Otteet keskustan strategisesta osayleiskaavaehdotuksesta ( ). Vasemmalla maankäyttökartta ja oikealla liikennekartta. Tampereen keskusta sisältyy lisäksi valmisteilla olevan Tampereen kantakaupungin yleiskaavan 2040 suunnittelualueeseen. Kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä keväällä 2014, jolloin käynnistettiin myös lukuisia selvityksiä ja analyysejä yhdyskuntarakenteen nykytilasta. Vuoden 2015 aikana muodostetaan tavoitteet sekä niiden pohjalta vaihtoehtoisia kaavaluonnoksia. Tavoitteena on, että kaava hyväksytään vuoden 2016 loppuun mennessä. 11

12 Asemakaava Suunnittelualueella on voimassa vahvistettu asemakaava nro 891. Sen mukaan suunnittelualue on katualuetta, jonka länsilaitaa reunustavat kaavassa vahvistamatta jätetyt katuistutukset. Katuun rajautuvat korttelit nro 185, 186, 188 ja 189 ovat asunto- ja liikerakennusten korttelialueita. Korttelien kadunpuoleisille sivuille on osoitettu rakennusala asuin- ja liikerakennusta varten, jonka keskimääräinen normaalikorkeus saa olla enintään 21,0 m. Rakennukseen saa sijoittaa niin monta kerrosta kuin sallittuja huonekorkeuksia käyttäen on mahdollista. Toisiin liittyvä rakennus on suunniteltava yhtenäiseksi naapurirakennusten kanssa. Tässä tarkoituksessa saadaan normaalikorkeudesta poiketa enintään 1,0 m. Ote ajantasa-asemakaavasta. Suunnittelualueen rajaus esitetty punaisella viivalla. 12

13 Muut suunnitelmat Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma 2040 Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma 2040 on hyväksytty seutuhallituksessa Suunnittelualue kuuluu Tampereen seutukeskukseen ja osaamiskeskittymään. Kävelyn ja pyöräilyn infrastruktuurin kehittämistä ja ylläpitoa tuetaan kaikilla keskusalueilla. Ote Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmasta Muut suunnitelmat ja selvitykset Asemakaavan suunnittelun pohjana käytetään mm. Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelmaa ja Kyttälän katujen yleissuunnitteluaineistoja sekä Tuomiokirkonkatua koskevia aiempia katusuunnitelmia. Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelmassa Tuomiokirkonkatu on merkitty kävelykaduksi, jolla huoltoajo voidaan sallia aamulla. Kyttälän katujen yleissuunnitelmassa kaava-alue on merkitty kävelypainotteiseksi alueeksi, jolla on erikseen suunniteltu kalustus. Asemakaavaprosessin aikana laaditaan lisäksi katualueen käyttöä koskeva yleissuunnitelmaluonnos, jossa käsitellään tavoitteena olevan tilanteen (kävelypainotteinen katu) suunnittelun periaatteita, eri toimintojen sijoittumista sekä katu- ja kaupunkikuvaa koskevia muutoksia Tonttijako Suunnittelualueella ei ole voimassa tonttijakoa Pohjakartta Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittauksen laatima ja se on tarkistettu vuonna

14 3. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muutoksella on tarkoitus mahdollistaa Tuomiokirkonkadun rakentaminen kävelypainotteiseksi kaduksi välillä Verkatehtaankatu Suvantokatu. 3.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Aloitteen asemakaavamuutoksesta on tehnyt Tampereen kaupungin konsernihallinto / kaupunkiympäristön kehittäminen / Yleisten alueiden suunnittelu. 3.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Osallisia tässä hankkeessa ovat mm.: Kaavamuutoksen hakija Naapurikiinteistöjen omistajat, asukkaat ja työntekijät (lähivaikutusalue) Kaupungin eri toimialat ja liikelaitokset (mm. kaupunkiympäristön kehittäminen, viranomaispalvelut, Pirkanmaan Pelastuslaitos, Tampereen Kaukolämpö Oy, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi Liikelaitos, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos) Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan maakuntamuseo Muut ilmoituksensa mukaan Osallisten luetteloa voidaan täydentää suunnittelutyön aikana Kaavan vireilletulo (MRL 6 2mom) ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaava on tullut vireille osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) julkisen nähtäville asettamisen yhteydessä Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin julkisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Nähtävilläoloaikana jätettiin kolme viranomaislausuntoa/kommenttia sekä yksi osallisten laatima mielipide. Kooste saadusta palautteesta on kaavaselostuksen liitteenä 5. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olon aikana järjestettiin yleisötilaisuus ja kaksi työpajatilaisuutta, joissa keskusteltiin kävelykadun ongelmista, tavoitteista ja kehitysehdotuksista. Työpajoihin kutsuttiin suunnittelualueeseen rajautuvien taloyhtiöiden edustajia sekä suunnittelualueella ja sen läheisyydessä toimivien yritysten edustajia. Työpajoihin osallistuneiden kanssa keskusteltiin kävelykatuihin liitetyistä peloista ja toiveista, sekä pyydettiin osoittamaan kartalla sopivia kohtia erilaisille toiminnoille ja kalusteille. Työpajoissa keskusteltiin myös asukkaiden ja yritysten tarvitsemista huolto- ja tontilleajojärjestelyistä. Työpajojen tuloksena 14

15 yleissuunnitelmaluonnokseen lisättiin terassi- ja tapahtuma-aukiovarauksia sekä poistettiin kalusteita katutason umpinaisten julkisivujen kohdista. Huolto- ja tontilleajotarpeiden tarkastelun myötä Verkatehtaankadun ja Otavalankadun välinen osa Tuomiokirkonkatua osoitettiin kaavaluonnoksessa puhtaasti kävelylle. VALMISTELUVAIHE Valmisteluvaiheessa tutkittiin aloitusvaiheessa saatu palaute ja järjestettiin neuvotteluja eri osapuolten kesken. Palaute koski pääsääntöisesti muita kuin asemakaavassa ratkaistavia asioita, ja se pyritään ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon asemakaavan jälkeen laadittavassa katusuunnitelmassa. Suunnitteluaineisto kehitettiin hankkeen ohjausryhmän kanssa yhteistyössä kaavaluonnokseksi. Valmisteluaineisto kuulutettiin julkisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Nähtävilläoloaikana pidettiin lisäksi avoin esittelytilaisuus Asemakaavaluonnoksesta jätettiin yksi viranomaislausunto sekä kaksi osallisten mielipidettä. Annetuissa lausunnoissa ja mielipiteissä kiinnitettiin huomiota seuraaviin seikkoihin (tiivistelmä ja kursiivilla asemakaavamuutoksen laatijan vastine): Lausunnot: 1. Pirkanmaan maakuntamuseo Maakuntamuseolla ei ole kaavaluonnoksesta huomautettavaa. Mielipiteet - Merkitään tiedoksi. 1. Ari Lehmus Ehdotus 1: Kuivin jaloin Stockalta sipulikirkolle - Katua voitaisiin osittain kattaa erillisillä katoksilla, joiden muoto vaihtelisi. Osa voisi olla itsenäisiä, osa tukeutua rakennuksiin. Ehdotus 2: Kadun rajaan voitaisiin asettaa sähköiset, öisin ylösnousevat pollarit, jotka estäisivät yöllistä häiriötä tuottavaa ajelua alueella. Alueen toimijat voisivat ohjata pollareita puhelimitse tms. - Mielipiteen johdosta suunnitelmaan ei ollut tarpeen tehdä muutoksia. Kaava ei estä katosten rakentamista tai sähköiset pollareiden asentamista katualueelle. Näitä ei yleissuunnitelmaluonnoksessa ole kuitenkaan tässä vaiheessa esitetty. Katokset voisivat olla mahdollisia esimerkiksi erilaisten tapahtumien yhteydessä, joita kaavan toteutuessa on alueella helpompi järjestää. 2. Asunto Oy Tampereen Aleksanterinkatu 31 Mielipiteessä käsitellään pääasiassa samaan aikaan Tuomiokirkonkadun valmisteluaineiston kanssa nähtävillä ollutta Verkatehtaankadun katusuunnitelmaa. Tuomiokirkonkadun osalta mielipiteessä todetaan, että huoltoajon kieltäminen Tuomiokirkonkadulla osaltaan hankaloittaa tavarahuoltoliikennettä ko. kiinteistölle. - Mielipiteen johdosta huoltoajo päätettiin sallia myös Verkatehtaankadun ja Otavalankadun välisellä katuosuudella. Suoraan Tuomiokirkonkatuun rajautuvien kiinteistöjen huoltoajoa tutkittiin kiinteistökohtaisesti ennen kaavaehdotuksen laatimista. Vaikka kaikki kortteleiden 185 ja 188 tonttiliittymät sijoittuvatkin Verkatehtaankadulle ja Otavalankadulle, erityisesti kadun länsipuoliset kiinteistöt toivat esille Tuomiokirkonkadun kautta tapahtuvan huoltoajon tarpeen. Aleksanterinkatu 31:n tonttiliittymä sijoittuu Verkatehtaankadulle, eikä kaavalla ole välitöntä vaikutusta ko. kiinteistön huoltoajon järjestämiseen. 15

16 Saadun palautteen perusteella huoltoajo päätettiin sallia myös Verkatehtaankadun ja Otavalankadun välisellä katuosuudella. Palautteen johdosta suunnitelmaan ei ollut tarpeen tehdä muita muutoksia. Yhdyskuntalautakunta hyväksyy kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Nähtävilläoloaikana osallisilla on mahdollisuus jättää suunnitelmasta kirjallisia muistutuksia kaupungin kirjaamoon. Kaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen laaditaan tarvittavat vastineet, jonka jälkeen kaavaehdotus viedään yhdyskuntalautakunnan, kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Asemakaavatyön aikana aineistojen nähtävillä oloista julkaistaan kuulutukset kaupungin ilmoituslehdissä. Aineisto on nähtävillä Palvelupiste Frenckellissä osoitteessa Frenckellinaukio 2 B, josta saa opastusta kaavan valmisteluun liittyvistä asioista. Aineisto on lisäksi nähtävillä kaavoituksen Internet-sivuilla osoitteessa: Viranomaisyhteistyö Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin viranomaiskommentit/lausunnot Tampereen kaukolämpö Oy:ltä, Pirkanmaan Maakuntamuseolta, kaupungin yleisten alueiden suunnittelulta ja Tampereen Vedeltä. Palautteessa esitettiin seuraavia kommentteja: Tampereen Kaukolämpö Oy:llä on Tuomiokirkonkadulla kaukolämpöjohtoja välillä Verkatehtaankatu Suvantokatu. Johto-osuuksilla ei ole perusparannustarvetta. Kaukolämpöjohtojen päälle ei saa rakentaa kiinteitä rakennelmia tai sijoittaa istutuksia. Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö selvitys soveltuu käytettäväksi kaavan lähtöaineistona rakennetun ympäristön osalta. Selvityksen perusteella Tuomiokirkonkatuun ei kaava-alueen osalta liity erityisiä kulttuuriympäristön arvoja. Tuomiokirkonkadulla on kulttuurihistoriallista merkitystä Hameenkadun valtakunnallisesti merkittävän rakennetun ympäristön ja osayleiskaavan selvityksen mukaan arvokkaaseen Hatanpään valtatien ympäristön kuuluvan Sorin aukion välisenä akselina. Katualueen suunnittelussa tulee ottaa huomioon hulevesien tulvareitit. Tuomiokirkonkadulla olevan vesihuollon toimivuus tulee varmistaa. Mielellään kävelykadun rakentamishanke tulisi yhteen sovittaa Kyttälän alueen katu- ja verkostosaneerauksien toteutusohjelman kanssa. Valmisteluaineistosta saatiin viranomaislausunto Pirkanmaan Maakuntamuseolta. Lausunnossa maakuntamuseo toteaa, ettei kaavaluonnoksesta ole huomautettavaa. Kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittaessa lausunnot asianomaisilta kaupungin toimialoilta ja muilta viranomaistahoilta. Ehdotuksen nähtävilläolon ja palautteen käsittelyn jälkeen järjestetään tarvittaessa ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu. 3.4 Asemakaavan tavoitteet Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Kaavan tavoitteena on mahdollistaa Tuomiokirkonkadun rakentaminen kävelypainotteiseksi kaduksi välillä Verkatehtaankatu Suvantokatu Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman mukaisesti. Suunnittelualue on osa kulttuuriympäristöarvoja sisältävää Tampereen ydinkeskustaaluetta ja Kyttälän kaupunginosaa, joten suunnitteluratkaisuilla on tuettava ympäristön arvojen säilymistä ja vaalimista. Itse suunnittelualueella ei kuitenkaan sijaitse arvokkaita luonnonympäristöjä eikä rakennustaiteellisesti merkittäviä tai muita suojeltavia kulttuuriperintökohteita. Sijainti ydinkeskustassa korostaa kuitenkin laadukkaan kaupunkirakentamisen merkitystä. 16

17 3.4.2 Prosessin aikana syntyneet tavoitteet, tavoitteiden tarkentuminen Kaavaprosessin aikana on järjestetty työpajoja suunnittelualueen ja sen lähistön asukkaille ja yrittäjille. Näissä työpajoissa on haettu kehitysehdotuksia ja suuntaviivoja kävelykadun ja asemakaavan suunnittelutyölle. Työpajojen kommenttien pohjalta on suunnitelmia tarkennettu mm. istutusten, istuinryhmien ja terassivarausten sijoittelun sekä pelastus-, huolto- ja tontille ajon järjestämisen osalta. Ehdotusvaiheessa suunnitelmaa on edelleen tarkennettu Verkatehtaankadun ja Otavalankadun välisen katuosuuden huoltoajon sallimisen ja vaijerivalaisinten sijoitteluperiaatteiden sekä nykyisten katupuiden osalta, jotka yleissuunnitelmaluonnoksessa esitetään korvattavaksi vaahteroilla. 4. ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 Kaavan rakenne Asemakaavassa alueelle muodostuu kävelypainotteinen katuosuus Tuomikirkonkadulle välillä Verkatehtaankatu Suvantokatu Mitoitus poistettava kaava pinta-ala ha rak.oik. kem2 katualue 0, yht. 0, kaavaehdotus pinta-ala ha rak.oik. kem2 katualue 0, yht. 0, e= e= 4.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Ympäristön laadulle asetettuja tavoitteita ovat mm. katutilan laadun kehittyminen. Kävelykatu tulee sisältämään nykyistä laadukkaampia päällystemateriaaleja ja parantamaan alueen viihtyisyyttä. 4.3 Aluevaraukset Muut alueet Katualue Asemakaavalla nykyinen katualue muutetaan Verkatehtaankadun ja Otavalankadun välillä jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi kaduksi, jolla huoltoajo on sallittu. Otavalankadun ja Suvantokadun välinen katualue muutetaan yleiselle jalankululle varatuksi katualueeksi, jolla huoltoajo ja tontille ajo on sallittu. Risteysalueet muutetaan jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi kaduksi, jolla ajoneuvolla ajo on sallittu edellyttäen, että katu materiaaleilla, kalusteilla ja istutuksilla on pääkäyttötarkoituksen turvaamiseksi jäsennelty. Kaavan yleismääräyksen mukaan jalankululle ja polkupyöräilylle varatut alueet on toteutettava kaupunkikuvallisesti korkeatasoisella ja monipuoliset toiminnot mahdollistavalla tavalla. 17

18 4.4 Kaavan vaikutukset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Asemakaava-alue sijoittuu olemassa kaupungin ydinkeskustaan olevien infrarakenteiden ja joukkoliikenteen yhteyteen. Kaava toteuttaa kaupungin ydinkeskustan liikennevisiota mahdollistamalla kävelypainotteisen keskustan laajentamisen. Kaavamuutos tukee valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita parantamalla ympäristöä vähän kuormittavien liikennemuotojen käyttöedellytyksiä sekä kehittämällä Tampereen ydinkeskustaa monipuolisena palvelujen, asumisen, työpaikkojen ja vapaa-ajan alueena. Maakuntakaavan tavoitteet Asemakaavamuutos noudattaa maakuntakaavan tavoitteitta. Alue on vahvistetussa maakuntakaavassa osoitettu keskustatoimintojen alueeksi. Lisäksi suunnittelualue kuuluu Tampereen valtakunnanosakeskuksen ydinalueeseen. Maakuntakaava 2040 luonnoksessa alue kuuluu kaupunkiseudun keskusakselin kehittämisvyöhykkeeseen. Asemakaavalla tuetaan maakuntakaavan kehittämissuosituksia alueiden saavutettavuuden edistämisestä kävellen, pyöräillen ja joukkoliikenteellä. Asemakaavan suhde yleiskaavan sisältövaatimuksiin Koska voimassa oleva keskustan osayleiskaava ei ole oikeusvaikutteinen, on hanketta tarkasteltava myös yleiskaavallisesti. Arviointi suoritetaan käymällä läpi maankäyttö- ja rakennuslaissa esitetyt yleiskaavan sisältövaatimukset ja arvioimalla niiden toteutuminen keskustan osayleiskaavassa kaavan 8558 suunnitelman osalta (MRL 39, 2. momentti kohdat 1-9 ja 4.momentti). Keskustan osayleiskaavassa asemakaava-alueen pohjoisosa on keskustatoimintojen aluetta ja eteläosa kerrostalovaltaista asuntoaluetta. Oikeusvaikutteisessa keskustan liikenneosayleiskaavassa asemakaava-alue on osoitettu kävelypainotteiseksi kaduksi. MRL 39.2 kohta 1: Yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys Asemakaavan tavoitteiden mukainen rakentaminen on yleiskaavan kokonaisrakenteen tarkoittamaa alueidenkäyttöä ja nivoutuu Tampereen kaupungin ja kaupunkiseudun kehittämislinjauksiin. MRL 39.2 kohta 2: Olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö Kaavamuutoksen mahdollistama katurakentaminen tulee toteutuessaan tukemaan olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta. Alue hyödyntää jo olemassa olevaa palveluverkostoa ja kunnallistekniikkaa. MRL 39.2 kohta 3: Asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus Suunnittelualue sijaitsee olemassa olevalla asuinalueella ja kuuluu kehittyvään Tampereen keskusta-alueeseen. Kaavamuutoksen mukainen rakentaminen parantaa keskusta-asumisen viihtyisyyttä kävelykadun varrella ja tuo lisää potentiaalisia käyttäjiä alueen palveluille. MRL 39.2 kohta 4: Mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla Kaavamuutos parantaa kevyen liikenteen kulkuyhteyksiä ja kävely-ympäristön laatua ydinkeskustassa. Nämä muutokset tukevat osaltaan kestävää liikkumista. Energia-, vesi- ja jätehuolto on järjestettävissä olevaa infrastruktuuria hyödyntäen ja osana laajempaa kokonaisuutta. MRL 39.2 kohta 5: Mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön Alueelle ei osoiteta ympäristön turvallisuuteen tai terveyteen vaikuttavia toimintoja. Kävelykadun myötä eri väestöryhmien, kuten lasten ja vanhusten turvallinen kävely-ympäristö laajenee ja näin ollen luo eri väestöryhmille aiempaa tasapuolisemmat edellytykset hyödyntää kaupunginosan toimintoja ja palveluja. MRL 39.2 kohta 6: Kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset Kaavamuutos toteuttaa Tampereen keskustaan liikenneverkkosuunnitelman tavoitteita sijoittaa kävelyn pääakseleita joukkoliikenteen solmukohtien, kaupan, palveluiden- ja kulttuurin kohteiden välille parantaen näin ollen myös elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Kävelykadun myötä osa 18

19 nykyisistä yrityksistä saattaa hakeutua pois Tuomiokirkonkadun varrelta. Tilalle tulee todennäköisesti yrityksiä, joille kävelykatu on hyvä sijaintipaikka. MRL 39.2 kohta 7: Ympäristöhaittojen vähentäminen Kaavamuutos toteuttaa osaltaan kaupungin tavoitetta poistaa keskustasta ylimääräistä ja sinne kuulumatonta henkilöautoliikennettä ja näin ollen vähentää keskustan melu- ja saastekuormaa. MRL 39.2 kohta 8: Rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonvarojen vaaliminen Kaavamuutoksen liiteaineistossa on havainnollistettu uuden katurakentamisen vaikutuksia nykyiseen kaupunki- ja katukuvaan. Kaavamuutoksen mukainen rakentaminen parantaa osittain nykyistä katukuvaa. MRL 39.2 kohta 9: Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys Kaavan toteutumisella ei ole vaikutusta virkistysalueiden määrään tai sijoittumiseen. Kävelykatu täydentää keskustan virkistysalueista ja reiteistä muodostuvaa kokonaisuutta. Johtopäätökset: Yleiskaavallisen tarkastelun perusteella asemakaavaluonnoksen osoittama muutos on mahdollinen. Lisäksi muutos on samansuuntainen vireillä olevan keskustan strategisen osayleiskaavan ratkaisujen kanssa Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Yhdyskuntarakenne ja kaupunkikuva Kaavan toteuttaminen tukee Tampereen keskustan liikenteellistä visiota ydinkeskustan kehittämisestä jalankulkupainotteiseksi hitaan liikkumisen alueeksi. Tuomiokirkonkadun katumiljöö muuttuu suunnittelualueen kohdalta keskustamaiseksi ja pienimittakaavaisemmaksi kävelijän ympäristöksi. Tuomiokirkonkadun kävelykatumuutoksella tavoitellaan myös houkuttelevaa ja virikkeellistä reittiä mahdollisen Tampereen Areenan ja Hämeenkadun ympäristön välille. Asuminen ja väestö Kaavamuutoksella ei ole vaikutusta ympäröivien alueiden asukaslukumäärään. Liikenne Kaavamuutos mahdollistaa Tuomiokirkonkadun muuttamisen kävelypainotteiseksi, joka parantaa huomattavasti kävelijöiden asemaa katualueella. Kävelykatumuutoksen myötä Tuomiokirkonkadulla sijaitsevat autopaikat poistuvat. Kaavamuutoksen myötä ajoneuvoliikenne kielletään huoltoajoa lukuun ottamatta suunnittelualueella kokonaan. Suunnitteluratkaisu siirtää osaltaan ajoneuvoliikenteen painetta Tuomiokirkonkatua ympäröiville katualueille. Verkollisesti ratkaisu on otettu jo huomioon Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelmassa sekä Kyttälän katujen yleissuunnitelmassa. Kaavamuutos ei estä Tuomiokirkonkatua risteävien katujen ajoneuvoliikennettä. Rakennettu kulttuuriympäristö Kaavamuutoksella ei ole vaikutusta rakennettuun kulttuuriympäristöön. Katuympäristön laadun kohentuminen nostaa Tuomiokirkonkadun arvoa ja korostaa kadun merkitystä Tuomiokirkon, Hämeenkadun ja Sorin aukion välisenä akselina. Tekninen huolto Kaava ei edellytä muutoksia olemassa oleviin verkostoihin. Kävelykadulle mahdollisesti tulevat terassivaraukset ja muut teknisen huollon liitokset tutkitaan katusuunnitelmassa ja ne ovat liitettävissä jo olemassa olevaan verkostoon, joka kulkee Tuomiokirkonkadun alla. Sosiaaliset vaikutukset Kaavan toteuttaminen lisää suunnittelualueella ja sen läheisyydessä liikkuvien jalankulkijoiden määrää. Lisääntynyt ihmismäärä sekä kävelykadulla järjestettävät erilaiset tapahtumat lisäävät 19

20 alueen toimintojen ja kadun käyttöastetta, mutta toisaalta muutos voi myös näkyä ei-toivottuna oleskeluna ja häiriökäyttäytymisenä Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Kaavalla ei ole merkittäviä vaikutuksia luontoon tai luonnonympäristöön, koska alue on nykyäänkin rakennettua katuympäristöä. Kaava mahdollistaa nykyisten katupuiden säilyttämisen tai uusimisen tarpeen mukaan. Yleissuunnitelmaluonnoksessa katupuut esitetään vaihdettavaksi vaahteroiksi. Katualueen rakennetun ja vettä läpäisemättömän pinnan määrä ei oleellisesti muutu nykyisestä. Kaavaa seuraavassa katusuunnittelussa otetaan huomioon hulevesien tulvareitit. 4.5 Ympäristön häiriötekijät Kaavan toteutuminen vähentää merkittävästi alueen ajoneuvoliikennettä ja katuun rajautuville kiinteistöille koituvia meluhaittoja, ja voi parantaa paikallisesti myös ilmanlaatua. 4.6 Kaavamerkinnät ja -määräykset 4.7 Nimistö Alueelle ei synny uutta nimistöä. 5. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaavan toteuttaminen voidaan aloittaa sen saatua lain voiman. Asemakaavan suunnittelun pohjana on käytetty kaavaselostuksen liitteenä 3 olevaa yleissuunnitelmaluonnosta, joka havainnollistaa alueen toteuttamistapaa ja kaava-alueen ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Asemakaava mahdollistaa myös yleissuunnitelmaluonnoksesta poikkeavan ratkaisun. Tarkempi toteutussuunnittelu tehdään katusuunnitelmavaiheessa, jossa tutkitaan ja määritellään tarkemmin alueelle osoitettavat toiminnot, istutukset, materiaalit ja kalusteet. 20

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.4.2015, tark. 17.9.2015 XII (KYTTÄLÄ), TUOMIOKIRKONKADUN MUUTTAMINEN KÄVELYPAINOT- TEISEKSI KADUKSI VÄLILLÄ VERKATEHTAANKATU - SUVANTOKATU.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.7.2015, tark. 21.9.2015 XII-185-28, ALEKSANTERINKATU 33, OTAVALANKATU 5, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON AJANTASAISTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 TAMPERE Dno 7834/10.02.01/2011 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. KAAVA NRO 8428. Kaava-alue,

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 Tampella (IX), Valumallinpolku 4, 5, 7, 11, 12, käyttötarkoituksen muuttaminen ja tonttien muodostaminen. Asemakaava nro 8641.

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2014, tark. 23.3.2015 XII (KYTTÄLÄ) -187-34, HÄMEENKATU 3, RAKENNUKSEN KOROTTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8546. Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2010, tarkistettu 30.8.2010 PELTOLAMMI-5954-2 SEKÄ PUISTO-, LIIKENNE- (PYSÄKÖIMISALUE) JA KATUALUE, SÄÄSTÄJÄNKUJA

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. 10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2008 LEINOLA, Korttelin 6447 täydennysrakentaminen, osoite Kenkirajankatu 11, Kaava nro 8253. TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti 2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 XIII-192-2 ja 3 (RATINA), Sorinkatu 12 ja 16, SORIN NUORISOTALON TONTIN LIITTÄ- MINEN POLIISITALON TONTTIIN JA KERROSALAN

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.8.2013, tark. 19.5.2014 III (NALKALA) JA XIII (RATINA), TORI- JA VESIALUETTA, LAUKONTORI, PAVILJONGIN RAKENTAMINEN, KAAVA NRO 8515.

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak 006030) Koskee 6. kaupunginosan korttelin 658 tonttia 1, muutoksella muodostuu korttelin 658 tontti 1. ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS 15.9.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot