Lausunto Pohjois-Savon liitolle
|
|
- Miina Hukkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lausunto Pohjois-Savon liitolle Jakelu: Muutosjohtaja Elsa Paronen, maakuntajohtaja Marko Korhonen, maakuntahallituksen puheenjohtaja Seppo Kääriäinen, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki, medialle Taiteen ja kulttuurin työryhmän esitys palvelumalliksi maakuntavirastolle sekä koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan toimenpiteiksi. Luovat alat kehittämistoiminnan kärjeksi Pohjois-Savossa Luovat alat ja niiden kehittäminen on nostettu kehittämiskärjeksi hallitusohjelmassa. Anne Brunilan johtaman Luovat alat -työryhmän raportissa huhtikuussa 2017 luovien alojen työllistämis- ja liiketoimintapotentiaali nostettiin erityisesti esille. Pohjois-Savossa alan EU-rahoitus on Luova ja osallistava Suomi -hankkeen selvityksen mukaan noin puolet valtakunnallisesta keskitasosta ollen vain 2,2 %. Lapissa ja Kymenlaaksossa vastaava rahoitusosuus on 8 10 %. Hankkeen mukaan Pohjois-Savossa on alueen väestöpohjaan ja koulutukseen verrattuna vähän luovien alojen yrityksiä. Rahoituksen matalaan tasoon vaikuttavat monet eri tekijät. Pohjois-Savossa ei ole voimassaolevaa luovien alojen kehittämisohjelmaa, eikä luovia aloja tai kulttuuria mainita maakuntaohjelmassa. Kuopion kaupungilla luovat alat, taide ja kulttuuri on sisällytetty hyvinvointiin ja kaupungin yhteistyöhankkeista vain Tahkon alueen tapahtumahanke on luokiteltavissa alan hankkeeksi. Kuopion Savilahden alueen smarteimmat ratkaisut, SmaRahankkeessa kulttuurirajapintaa sivutaan. Kuopion kaupungin kansalaistoiminnan kehittämishankkeissa on hyvin esillä osallisuus ja kulttuurialan toimijoita hankkeiden toteuttajina. Kuntatasolla yhteistyötä tehdään mm. Sisä-Savossa ja Ylä-Savossa pienten kuntien yhteisissä hankkeissa ja kulttuuristrategiat on tehty, mikä näkyy palvelutarjonnan tasossa. Luovan alan kehittämistoimenpiteet kuitenkin puuttuvat niin maakunta- kuin kuntatasollakin. Itä-Suomen Ely-Keskuksen rahoituspäällikkö Timo Ollilan mukaan maakunnallisen Sarka-hankkeen tekemä erittäin hyvä työ kantoi hedelmää vuosia hankkeen jälkeen, mutta vaikutus on jo vähentynyt. Alan koulutusta alueella on ja hyviä esimerkkejä rohkeista avauksista sekä menestyvistä yrityksistä ja yhdistyksistä kuten Anti-festivaali, Sisä-Savon Sävelet ry, Fantasia Works Oy, Partanen-Lamusuo Oy, QVIM-Arkkitehdit Oy, Genelec Oy ja Hanna Korvela Design Oy sekä mm. Sonkajärven Eukonkanto Oy. Koemme, että alalla on runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Taiteilijoiden ja luovan alan osaajien työskentelyedellytysten parantaminen vähentää tekijöiden siirtymistä Etelä-Suomeen ja nostaa esille uusia ja toimintaansa aloittavia toimijoita. Luovien alojen hyödyntämisen mahdollisuudet ovat erinomaisia mm. sote-sektorilla, matkailussa ja yrityksissä.
2 Kulttuuri ja taidealan palveluilla on suuri merkitys alueen viihtyvyydelle ja elinvoimaisuudelle sekä asukkaiden hyvinvoinnille. Kannamme huolta siitä, että pienet kunnat maakunnassa ovat eriarvoisessa asemassa palveluiden tuottajina. Palveluiden tasa-arvoinen saatavuus pitää turvata. Maakuntavirastolla on tärkeä kuntien yhteistyön edistäjän ja toimialojen välisen verkottajan rooli kulttuuri-, sosiaali- ja terveyssektoreilla. Kulttuurityöllisten määrä Tilastokeskuksen mukaan on Pohjois-Savossa noin 2500 henkilöä. Osaltaan lisätietoa taidekentästä saadaan syksyllä valmistuvasta Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiilista. Kokonaisuutena luovien alojen tilanteesta on tarpeen tehdä lisäselvityksiä. Ehdotamme, että luovan alan kehittämis- ja rahoituspalveluihin panostetaan Pohjois-Savon alueella ja kulttuuristen peruspalveluiden tasa-arvoinen saatavuus varmistetaan. Luovien alojen palvelut kuntoon maakuntavirastossa Ehdotus Pohjois-Savon maakuntaviraston palvelumalliksi - Maakuntaviraston kasvupalveluihin luodaan Luovat alat -työryhmän ehdotuksen mukaisesti Creative Business Finland -palvelut tai vastaava palvelukokonaisuus, johon kootaan tärkeimmät yrityskehitys-, kasvu-, neuvonta-, koulutus- ja kansainvälistymispalvelut. Luovan alan osaamista vahvistetaan virastossa. - Uuteen maakuntavirastoon perustetaan maakunnallinen teemaryhmä, jossa maakuntaviraston lisäksi Taiken ja Luovan (nyk. Avi) edustus. Vastaavia yhteistyöryhmiä on mm. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. - Järjestetään vähintään 2 kertaa vuodessa luovan alan verkostotapaamisia kentän toimijoille. - Uuteen maakuntavirastoon perustetaan luovan alan ja kulttuurin yksikkö. - Maakuntaohjelmassa luovat alat nostetaan kehitettävänä toimialana esille sekä alueellisena vetovoima- ja hyvinvointitekijänä. - Maakunnan yhteistyöryhmään (MYR) valitaan jäseneksi kulttuurin ja luovien alojen asiantuntija.
3 Maakuntatasolla toimialan kehittämisohjelmat käyntiin Ehdotus luovan alan KTK-toiminnan edistämiseksi (koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminta) - Luovan alan maakuntastrategian tekemiseksi haetaan valmistelurahoitus ja perustetaan laaja-alainen johtoryhmä, jossa on valtion virastojen, kuntien, yritysten, koulutusorganisaatioiden ja taiteilijoiden edustus. Ehdotamme Taiteen edistämiskeskukselle käynnistämisvaiheen rahoituksen hakemista. - Strategian pohjalta käynnistetään luovan alan maakunnallinen kehittämisohjelma (sis. toimenpideohjelman). Ehdotamme, että Savonia-ammattikorkeakoulu hakee rahoitusta kehittämisohjelman toteuttamiseksi. Kehittämisohjelman toteutuksen yhteistyökumppaneiksi haetaan monipuolisesti kunta- ja toimijatasoa. - Koulutustoimijoiden yhteistyötä alan kehittämiseksi vahvistetaan (Sakky, Ylä-Savo, Savonia, UEF, Taideyliopisto, kansalaisopistot, Kuopion konservatorio). - Maakuntaan tehdään kulttuurihyvinvointisuunnitelman Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mallin mukaisesti. Ehdotetaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille suunnitelman tekemistä. Lisäksi ehdotamme, että maakuntauudistuksen valmisteluvaiheessa Pohjois-Savon liitto sisällyttää toimintaansa taiteen ja kulttuurin yhteistyöryhmän ja laajentaa kokoonpanoa kuntien, taiteilijoiden ja yrittäjien sekä rahoittajien edustajilla. Työryhmän puolesta Merk Matti Kaarlejärvi puheenjohtaja Taina Laitinen sihteeri
4 Työryhmän jäsenet tehtäväksi saaneena ajalle : Taiteen ja kulttuurin alatyöryhmä maakuntauudistus, Pohjois-Savon liitto Matti Kaarlejärvi, puheenjohtaja, taiteilija, Pohjois-Savon taidetoimikunnan puheenjohtaja, Mikael Karikoski, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus, Jyri Wuorisalo, tki-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu Kirsti Häkkinen, rehtori, Sisä-Savon kansalaisopisto Taina Laitinen, sihteeri, läänintaiteilija, Taiteen edistämiskeskus, , Työryhmä on kuullut seuraavia asiantuntijoita: Nanna Hänninen, taiteilija, yrittäjä, Neemo Oy Arja Laitinen, hankepäällikkö, Taiteen edistämiskeskus Eeva Mäkinen, projektipäällikkö, Voimala-hanke, Kuopion konservatorio Timo Ollilla, rahoituspäällikkö, Itä-Suomen Ely-keskus Kirsi Siltanen, aluekoordinaattori, Luova ja osallistava Suomi -hanke Minna Sirnö, johtaja, Taiteen edistämiskeskus Kirsi Soininen, markkinointijohtaja, Kuopion kaupunki Lisäksi alan toimijoilla on ollut mahdollista osallistua työryhmän työskentelyyn seuraavissa tapahtumissa: 1.6. Sawosta maailmalle, Luovasti erottautuen maailmalle -workshop, mm. yritysneuvoja Marja- Leena Laitinen, muotoilu- ja yritysalan toimijoita Taiteilijat äänessä -seminaari (alustajina mm. Kulttuuri-, urheilu- ja Eurooppa-ministeri Sampo Terho, kirjailija Sirpa Kähkönen, näytelmäkirjailija Miko Kivinen, arkkitehti Heikki Lamusuo, läänintaiteilija Anu Muurinen sekä työpajoissa taidejohtaja Anna Vilkuna, suunnittelija Pauli Kallio, toimitusjohtaja Heikki Masalin, erityisasiantuntija Paula Karhunen, läänintaiteilija Krista Petäjäjärvi)
5 LÄHTEET: Alueellinen taiteen edistäminen. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:9. Etelä-Pohjanmaan liitto. Luova talous ja aineettoman arvon luominen kasvun kärjiksi. Luovat alat Suomen talouden ja työllisyyden vahvistajina -työryhmän raportti, opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:18. Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan strategia 2025, opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:20. Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Siltanen, Kirsi LUOVAN OSAAMISEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN ALUEELLINEN VAHVISTAMINEN alueelliset rakennerahastohankkeet Luova ja osallistava Suomi. Taideyliopisto. en%20alueellinen%20vahvistaminen.pdf
6 Liite 1. Maakuntatasolla toimivien virastojen tehtävät 2019 Maakunnille kulttuuripolitiikan osalta on siirtymässä seuraavat tehtävät maakuntalakiluonnoksen 6 :n mukaan: 9) aluekehittämisviranomaisen tehtävät, alueen, sen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen, näihin liittyvä koulutus ja osaamisen kehittäminen, kulttuurin edistäminen, yritys-, työ- ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotoutumisen edistäminen; 13) kulttuuriympäristön hoito; 17) maakunnallisen identiteetin edistäminen alueella yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa; 18) kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maa-kuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista; Käytännössä tehtävät koskevat mm. aineettoman arvon luomisen ja luovan talouden sekä kulttuurimatkailun edistämiseen liittyviä tehtäviä, kulttuuriympäristöasioita sekä strategisen kehittämisen tehtäviä. Aluehallintovirastot ovat muuttumassa alkaen lupa- ja valvontavirastoksi. Uusi virasto hoitaa valtionhallinnon lupa-, ohjaus-, valvonta- sekä kehittämistehtäviä hallinnonalalla. Kulttuurin osalta uuden viraston tehtäviin kuuluu mm. kirjastotoimi. Taiteen edistämiskeskus on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto, jonka tehtävänä on edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu Taiken tehtäviin niiltä osin kuin se ei ole minkään muun viranomaisen tehtävä. Valtakunnallisella Taiteen edistämiskeskuksella (TAIKE) on 13 toiminta-aluetta. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat jakavat apurahoja taiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille. TAIKEn toimintaan alueilla kuuluu myös läänintaiteilijatyö, TAIKEn kehittämisohjelmat sekä TAIKEn aluetoimipisteiden erityisasiantuntijoiden (10) työn kautta.
Luovasti erottautuen maailmalle
Luovasti erottautuen maailmalle Luovat alat nousuun Pohjois-Savossa Työpaja 1.6.2017 Sawosta maailmalle Taina Laitinen Tuottaja-läänintaiteilija Aikataulu - Klo 14.20 14.40 Lyhyt alustus ja esittäytyminen
Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste
Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön
Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä
Aika: Torstai 6.4.2017 klo 14.00 15.50 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x) Kari Virranta pj. (x) Jari Mutanen (x) Jarmo Pirhonen
Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta
Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Kulttuurin tulevaisuuspöytä 3.5.218 Mikkeli Erityisasiantuntija
OKM:n ohjeistus vuodelle 2019
OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön
Luovat alat ja kulttuuri maakuntauudistuksessa
Luovat alat ja kulttuuri maakuntauudistuksessa Kirsi Siltanen, aluekoordinaattori Creative and Inclusive Finland / Taideyliopisto 14.6.2017 Sitten mä tajusin ettei kukaan muukaan tiedä Maakuntaliiton kulttuurivastaava
Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta
Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla
[Aluekehitys]
[Aluekehitys] Aluekehittäminen on maakunnan itsehallinnon ydin, joka sisältää poliittista tahdonmuodostusta, suunnittelua, strategiatyötä, yhteistoimintaa ja verkostoitumista, ja jossa asiakaslähtöiset
Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston
Kymenlaakson Liitto. Luovien alojen näkökulmaa maakuntauudistuksessa Mia Hämäläinen
Kymenlaakson Liitto Luovien alojen näkökulmaa maakuntauudistuksessa 16.5.2018 Mia Hämäläinen Iso-Britanniassa Taidetta (kulttuuria) reseptillä -projektin on havaittu vähentäneen yleislääkärikäyntejä 37
Taiteen paikka on lähellä meitä
Taiteen paikka on lähellä meitä Foto: Minna Sirnö Pari sanaa Taikesta Pari sanaa Taikesta Oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin Foto: Minna Sirnö % Taiken hakijoista % Taiken kaikista tuista % Taiken alueellisista
Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat
Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille
Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu
Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne
Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne Marjatta Eväsoja, kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja 24.1.2018, Työryhmien yhteiskokoontuminen Maakunta järjestäjänä ja tuottajana MAAKUNTAVALTUUSTO Tarkastuslautakunta
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 Kokousaika kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Maakuntauudistuksen
Kuopion kesäseminaarit Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin yhteydessä
Kuopion kesäseminaarit 2017 Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin yhteydessä Sisällysluettelo HYVINVOIVA KUNTA - Navettakissasta hoivarobottiin -hyvinvointiseminaari..... 3 SUJUU KUIN TANSSI? - Työhyvinvointiseminaari
Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste
Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja
Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur
Opetus ja kulttuuriministeriö Lausunto 29.03.2018 Asia: VM040:00/2017 Maakuntien viitearkkitehtuuri Landskapens referensarkitektur Lämnat utlåtande Allmänna kommentarer om referensarkitekturen Erilaisissa
Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio
Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja
Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia
Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia, ympäristöministeriö 11.4.2018 Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivä, Helsinki Maakuntalaki HE 15/2017 2 luku
Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät
www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-
Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa
Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin
Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi
Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille
Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho
Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Henri Terho henri.terho@minedu.fi www.taike.fi Taiteen edistämiskeskus Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto. Tehtävät: Edistää taidetta
Suosittelemme taidetta jokaiselle
Suosittelemme taidetta jokaiselle Rahoittajan näkökulma ja ministerien suositukset Johanna Vuolasto, FT, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus 9.11.2018/ 2.11.2018 Parannetaan taiteen ja kulttuurin
Koulutuksen ja työelämän haasteet ja mahdollisuudet
Koulutuksen ja työelämän haasteet ja mahdollisuudet Eeva Mäkinen FT, MuM, kehitysjohtaja Itä-Suomen Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Itä-Suomen Hyvinvointivoimala 1 Itä-Suomen Hyvinvointivoimala
KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija
KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika Kokouspaikka 2.3.2017 kello 13:00-16:00 (12:15-13:00 lounas) Sali&Keittiö, Lähemäenkatu 11, 50170 Mikkeli Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019
Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savo 2019 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja tekijät Sosiaalija terveydenhuolto Aluekehittäminen Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi
Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella
Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu. Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6.
Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6.2017 Uuden maakunnan aluekehitystehtäviä 1/2 Strateginen
Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa
Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:
Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus
Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen
Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen
Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Maakunnallinen yhteistyö Juha S. Niemelä 27.11.2008 Yhteistyön lähtökohdat Yhdessä tekemisen kulttuuri Työllisyystilastot nousukaudenkin aikana
Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv
Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP 3 5 10 1 6 1 1 1 28 ~9700 htv EP Valmisteluvaiheet 21.4.2017 3 Ajankohtaista (1/2) Väliaikaishallinnon rakentaminen Väliaikaisen valmistelutoimielimen
Luovan talouden kehittämishaasteet
Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan hyväksyminen
OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen
OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?
Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan
Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa. Karoliina Luukkainen
Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa Karoliina Luukkainen 4.9.2017 1. Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tarkoittaa? 2. Alueellinen
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
VATE Asko Peltola
VATE 12.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun valinnanvapaudesta (julki
Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa
Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan
STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti
STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun
Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot
Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Turvallisuus opetusalalla - ennakoi, opi ja toimi Rauma 26.-27.9.2018 Mikko Helasvuo Tiina Mäkitalo Michael Mäkelä Thomas Sundell Merja Ekqvist,
Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari
Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-
Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017
Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa
Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju
Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Satakunnan maakunnallinen kulttuurifoorumi Pori 12.12.2017 Opetus- ja kulttuuripolitiikan strategia
Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen mahdollistamalla
Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste
Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin
Maakuntauudistus ja kulttuuri Etelä-Pohjanmaa
Maakuntauudistus ja kulttuuri Etelä-Pohjanmaa Maakuntauudistus ja vahvistuvat yhteistyörakenteet sivistyksessä ja hyvinvoinnissa työpajat: 3.5. Seinäjoki, klo 10.00-14.00, Tuija Ahola, kehittämissuunnittelija
Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4
Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä
Maakunnan keskeiset tehtävät
Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi
Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola
Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen
Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa
Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi
Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon
Oulun Eteläisen aluekeskusohjelman organisointi
Koordinointi: aluekeskusohjelman yhteyspäällikkö ja tiedottaja Vastuuorganisaatio: Ylivieskan seutukunta toimijoiden kokoaminen, hankkeiden suunnittelu, kehittämistyön koordinointi, tiedonvaihto Oulun
Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä
Anya Productions Anya Productions Ky Kuopiolainen kulttuurialan tuotanto-, koulutus- ja myyntipalveluyritys 2 työntekijää, 3 harjoittelijaa (Ely keskuksen myöntämä ensimmäisen työntekijän tuki) Kirjanpito,
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Mistä maakunta- ja soteuudistuksessa on kysymys? Video: www.alueuudistus.fi/viittomakieli Uuden maakunnan tehtävät sosiaali- ja terveydenhuolto
Pohjois-Savon ELY-keskus, Kallanranta 11, Kuopio, kokoushuone Majakka
Pöytäkirja Numero 1 (5) PÖYTÄKIRJA AIKA Ma 12.3.2018 klo 12.00 13.40 PAIKKA Pohjois-Savon ELY-keskus, Kallanranta 11, Kuopio, kokoushuone Majakka KUTSUTUT Varautuminen ja riskienhallinta alajaoston jäsenet,
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen
Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!
Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen
Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM
Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat 12.9.2018 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Lähtökohtana hallitusohjelma Hallitusohjelma: Osaaminen ja koulutus -kokonaisuuden kärkihanke 4: Parannetaan
Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko
Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa
Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat
Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Jerrytapaamisen kulku 9.5.2019 Esityslista: 1. Tervetulotoivotus ja kokouksen läpikäyminen 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Järjestöneuvoston
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN
Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto osa 1. Kulttuurisote slidepohjia
Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto 9.11.2018 osa 1 Kulttuurisote slidepohjia Kulttuurisote strateginen kumppanuushanke v.2018 Rahoitus: Taiteen edistämiskeskus
SOTE alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa
Oulu, 3.2.2015 Pohjois Pohjanmaan ELY keskus, Kymmenen virran Sali, Veteraanikatu 1 alan kehittämiseen liittyvät muut alueelliset kehittäjäorganisaatiot. 10.00 Hyvinvointipalvelut mahdollisuus yrittäjyydelle
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016
ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee
ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle
Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta
Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja
Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät
23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt
ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee
ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 6.2.2017 kello 13:00-16:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Maakunnan monialainen ja poikkihallinnollinen kehittämisyksikkö
M A A K U N TA U U D I S T U S Maakunnan monialainen ja poikkihallinnollinen kehittämisyksikkö Muutosjohtaja Jukka Ylikarjula, versio 17.8.2017 11.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Monialainen kehittämisyksikkö
Landskapens uppgifter
ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör
Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Maakunnan strategiset läpimurto-ohjelmat 5
MUISTIO 2/2019 1 AIKA 11.03.2019 klo 10:15-11:45 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Tilannekatsaus 4 3 Maakunnan strategiset läpimurto-ohjelmat
Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,
Tekes Muotoilun rahoittaja Antti Salminen Maria 0-1, 27.4.2017 Hallituksen puoliväliriihen tiedotteen liite 25.4.2017 Hallituksen toimintasuunnitelma vuosille 2017 2019: Uudet avaukset; Luovaa taloutta
Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja
Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista
Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja
Strategiset tavoitteet ja toiminta Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset linjaukset ja tavoitteet 2018 2020 Rakenteellisten uudistusten alueellinen toteuttaminen - Maakunta- ja soteuudistus (ml. siirtyvät
Lakiuudistuksen tilannekatsaus
Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion
CreMA - monialahanke. Avustuksen esittely. Tuotantoneuvoja Milla Moilanen
CreMA - monialahanke Avustuksen esittely Tuotantoneuvoja Milla Moilanen Mikä on CreMA-rahoitus? 3 CreMA on Monialainen Luovan alan yrityksen lisäksi hankkeessa mukana myös perinteisten teollisuus-, palvelu-
Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:
Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää
Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 7, 3 krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajan tilannekatsaus 4
MUISTIO 3/2018 1 AIKA 12.11.2018 klo 08:30-10:20 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 7, 3 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Muutosjohtajan tilannekatsaus
Luovan osaamisen mahdollisuudet
Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan