Kotimaan evankeliointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotimaan evankeliointi"

Transkriptio

1 Kotimaan evankeliointi :n tiedotuslehti 2 / 2008 Sari Essayah: evankeliointi on seurakunnan toiminnan perusta Paras on edessä tähtää tulevaisuuteen Konfrerenssi - ikkuna helluntaiherätykseen Lauluista kaunein: kohtaa ja laulattaa! Rakas ja arvokas - myös vammaisena Aktiot rohkaisevat evankelioimaan Nuorten ja opettajien herättelyä

2 Kotimaan evankeliointi 2/08 Uusia haasteita vai uusi näky? Paras on edessä Evankelioimistyössä on törmätty kerta toisensa jälkeen tilanteisiin, joissa meitä haastetaan johonkin uuteen. Evankelioimismenetelmiä on epälukuinen määrä. Jokaisen nimeen myös vannotaan. Raamatusta löytyvät henkilökohtainen evankeliointi, massaevankeliointi ja evankeliointi Kristuksen ruumiin välityksellä. Siellä, missä Jumalan seurakunta elää ja toimii Sanan periaatteiden mukaisesti, tapahtuu myös evankelioimista. Seurakunnan tehtävänä on toimia evankelioimiskeskuksena, kuten edesmennyt, arvostettu Herran palvelija Ensio Mustonen aikoinaan opetti. Vapaa Sisälähetys on ollut mukana raivaamassa tietä evankeliumille Suomessa. Olemme kulkeneet kotimaan lähetystyön kärjessä. Siinä tahdomme kulkea edelleenkin. Viime kesästä tähän kesään mennessä ovat työntekijämme tavoittaneet tuhansia uskosta osattomia, joista monet ovat antaneet elämänsä Jeesukselle. On kylvetty ja on leikattu. Tästä lankeaa suuri kiitos ennen kaikkea Herrallemme, mutta myös uskollisille työmme tukijoille. He ovat mahdollistaneet toimintamme rukouksin ja uhrein. Olemme joutuneet Sisälähetyksen piirissä vakavasti pohtimaan tulevaisuuttamme. Olemme viipyneet Herran edessä asian kanssa. Olemme etsineet uutta näkyä Herralta. Sisintämme on polttanut kansamme hätätila. Paras on edessä -hanke on Jumalan ajoittama. Lasten ja perheiden hätä on käsin kosketeltava. Hyvinvoivatkin perheet tarvitsevat tukea ja rohkaisua. Uskomme, että Jumala on antamassa jotain aivan uutta Paras on edessä -teemavuoden myötä. Päämäärämme on, että hanke ei jäisi vain ohimeneväksi ilmiöksi, vaan että lasten ja perheiden asema nostetaan myös evankelioimistyössämme etusijalle. Kotimaan evankeliointi :n tiedotus- ja jäsenlehti Julkaisija Kauppatie 117, Kauhava Päätoimittaja, taitto Janne Lahti Helluntaiherätyksen yhdistyskentässä on tapahtumassa muutoksia. Yhteistyön tiivistäminen, päällekkäisyyksien karsiminen ja jopa joidenkin yhteisöjen yhdistyminen on ollut keskusteluissa. Onpa kaksi yhdistystä fuusioitunut muutama vuosi sitten. Vapaa Sisälähetys on käynyt keskusteluja Ristin Voitto ry:n kanssa yhteistyön tiivistämisestä. Molempien yhdistysten sääntöjen tarkoituspykälä on sama: evankeliumin julistaminen kotimaassa. Ristin Voitto -yhdistyksellä ei ole omaa toimintaa. Se on kustannusliikkeen pääomistaja ja omistaa osuuden kiinteistöyhtiöstä Keuruulla. Olemme avoimissa ja toisiamme kunnioittavassa ilmapiirissä käymissämme keskusteluissa todenneet, että nyt saattaisi aika olla kypsä jopa näiden yhdistysten sulautumiselle. Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä? Se antaisi entistä paremmat mahdollisuudet evankeliumin levittämiseen tässä maassa. Se antaisi mahdollisuuden käyttää kustannusyhtiön voittovaroja suoraan sielujenvoittamiseen. Se ei suinkaan merkitsisi sitä, että kotimaan evankeliumin työhön ei enää tarvitsisi uhrata. Oikeastaan toiminnan tehostuminen tuo mukanaan uusia haasteita. Näemme yhdessä, että olemme ehkä viimeinen sukupolvi, jolle on uskottu evankeliumin saattaminen jokaiselle suomalaiselle. Tästä meillä on näky, jonka toteuttamiseen tarvitsemme entistä enemmän tukijoita. Luotamme Jumalan hyvän käden ohjaukseen. Emme aio tehdä mitään sellaista, joka korottaisi ihmistä. Haluamme kirkastaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen suurta nimeä. Siksi pyydämmekin nöyrästi esirukousta, että osaisimme tehdä oikeat ratkaisut, oikeaan aikaan. Tapio Sopanen Forssan helluntaiseurakunnan pastori ja Vapaa Sisälähetys ry:n hallituksen puheenjohtaja Toimitusneuvosto Tapio Sopanen, Markku Tuppurainen, Seppo Paldanius, Janne Lahti Tilaukset ja osoitemuutokset Kauppatie 117, Kauhava Puh ISSN Sisällysluettelo Uusia haasteita - vai uusi näky Tapio Sopanen 2 Paras on edessä tähtää tulevaisuuteen Janne Lahti 3 Hyvä Sanoma tukee Paras on edessä -hanketta Pirkko Räty 3 Sari Essayah Perustana evankeliointi ja perhe Seppo Paldanius 4 Juhannuskonferenssi 6 Konferenssiuutisia 7 Keuruulla kajahtaa Jippii Marko Valkeinen 8 Jippii 10-vuotta Jippii elokuvaa kuvataan 12 paikkakunnalla 9 Markku Tuppuraisen vierailuohjelma 9 Joosua-aktio Aktiokokemuksia 10 Vapaa Sisälähetyksen tueteluettelo kevät Irja, yhtä arvokas Anneli Karras 12 Palveluspaikka Näkövammaispalvelussa Seppo Paldanius 13 Helluntaiseurakuntien Vammaispalvelu 13 Kesän Lauluista kaunein Janne Lahti 15 Tapaus vapaus Alavus Onni Haapala 16 Apuasi tarvitaan 16 hanke tähtää tulevaisuuteen Vuoden 2008 alussa käynnistynyt Paras on edessä hanke tähtää helluntaiseurakuntien lapsi- ja perhetyön voimakkaaseen kehittämiseen. Hanketta toteuttavat yhteistyössä maamme helluntaiseurakunnat, Aikamedia, Iso Kirja ja Vapaa Sisälähetys. Hankkeen tavoitteena on kiinnittää seurakuntien huomio lapsi- ja perhetyöhön, etsiä, tukea ja varustaa lapsityöntekijöitä, luoda valmiuksia perhetyön toteuttamiseen, sitouttaa seurakuntien päättäjät lapsi- ja perhetyön kehittämiseen sekä kohdistaa evankelioinnin painopistettä lapsiin ja perheisiin. Hyvä Sanoma tukee Paras on edessä -hanketta Toimintaa laajalla rintamalla Paras on edessä hankkeeseen liittyen on julkaistu Lapsityön linjaukset asiakirja sekä muuta seurakuntien lapsi- ja perhetyön käynnistämiseen ja kehittämiseen tarvittavaa materiaalia. Kevään aikana hankkeen edustajat käynnistivät vierailukäyntejä seurakuntiin. Niiden tarkoituksena on tavata seurakunnan johto ja lapsi- ja perhetyöstä vastaavat henkilöt sekä kokoontua heidän kanssaan yhteiseen palaveriin. Tapaamisissa kartoitetaan seurakunnan tekemää lapsi- ja perhetyötä ja sen kehittämistarpeita. Hankkeen tiimoilta järjestetään niin valtakunnallisia kuin alueellisiakin tapahtumia. Kevään 2008 aikana järjestettiin muun muassa mediakasvatusseminaari, turvakoulutus ja pääsiäisestä helluntaihin kestänyt rukous- ja paastojakso. Erilaisten teematilaisuuksien lisäksi myös Juhannuskonferenssin teema liittyy hankkeeseen. Hyvä Sanoma lehden kesänumero (6-7) sekä syksyllä ilmestyvä Hyvä Sanoma Extra -lehden erikoispainos liittyvät hankkeen evankeliointikampanjoihin. Lisäksi syksyllä ilmestyy Perhetyön käsikirja. Pitkäjänteistä kehittämistyötä Tulevaisuuteen tähtäävä Paras on edessä -hanke edellyttää seurakuntien vanhimmistoilta ja muilta vastuunkantajilta pitkäjännitteistä kehittämistyötä. Maamme lasten ja perheiden hyväksi käynnistetty hanke on vasta alkuvaiheessa. Kaikki lapsi- ja perhetyön kehittämisestä kiinnostuneet seurakunnat ehtivät siihen vielä mukaan! Laajan hankkeen kustannusarvio on euroa. Tästä euroa katetaan koulutuksen osallistumismaksuilla sekä Hyvä Sanoma Extra -teemalehden myynnillä. Jäljelle jäävät euron kustannukset katetaan Helluntaiherätyksen Talvipäivien myöntämällä valtakunnallisella keräyksellä. Janne Lahti Paras on edessä hankkeen päällikkö Kymmenen ensimmäistä vuotta isänä ajattelin enimmäkseen, mitä minä itse haluan. Juoksin asioiden perässä, jotka eivät ole mahdollisia tasapainoisessa perhe-elämässä. Lauloin, menin kavereitten kanssa, elin poikamiesmaista elämää, vaikka olin tullut isäksi, Mika Karola kertoo kesä-heinäkuun Hyvässä Sanomassa. Sitten hän jatkaa: Heräsin huomaamaan, että meillä on lapsia, jotka ajattelevat, puhuvat ja tuntevat. Ymmärsin, että vaimon ei kuulu yksin huolehtia heistä, vaan minun tulee olla siinä mukana. Mika Karolan haastattelu on osa Hyvän Sanoman lapsi- ja perhekokonaisuutta, joka tukee helluntaiseurakuntien Paras on edessä hanketta. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan haastattelussa valottuu maamme lasten ja perheiden kokonaisvaltainen tilanne. Muiden painavien näkemystensä ohella Aula ottaa lehdessä kantaa myös helluntaiseurakuntien lapsityön linjauksiin. Psykiatri Juha Kemppisen mukaan kristillisten arvojen esillä pitäminen perhe-elämässä terveellä tavalla tuottaa hyviä tuloksia. Hän sanoo, että jos ihminen on saanut lapsuudessaan sopivasti sekä rajoja että rakkautta ja vapautta, hänen toipumisensa on huomattavasti helpompaa, tapahtuipa elämän varrella mitä tahansa. Jos ihmisen mielessä on täysi kaaos, sinne on vaikea rakentaa mitään uutta, Kemppinen toteaa. Totuttuun tapaan Hyvässä Sanomassa on vahvasti esillä se, mitä Jumala saa aikaan yksilöihmisten ja sitä kautta tietysti myös perheiden elämässä. Lehdessä on monta eri-ikäisen ihmisen mielenkiintoista ja koskettavaa uskoontulokertomusta, jotka ovat omiaan todistamaan lukijoille, että meillä todella on elävä, rukouksia kuuleva Jumala.

3 Kotimaan evankeliointi 2/08 SARI ESSAYAH Perustana evankeliointi ja perhe Vapaa Sisälähetyksen käytännönläheisyys kotimaan evankelioinnin saralla sytytti Sari Essayahin tulemaan yhdistyksen hallitukseen, joka sai tunnetun puoluesihteerin valitsemisen myötä riveihinsä monipuolista osaamista. Oman toimensa ohella evankelistana toimiva Essayah pitää evankeliointia seurakunnan elinehtona ja toisaalla perhettä yhteiskunnan keskeisenä perustana. Erilaisten yhdistysten ja hallitusten pyyntöihin useimmiten kielteisesti vastaavan paimiolaisen Sari Essayahin poikkeuksellisen päätöksen motiivina lähteä Sisälähetyksen hallitukseen oli se, että yhdistyksen toiminta on evankelioimista edistävää sekä se että yhdistys kuuluu omaan herätysliikkeeseen. Erityisesti se, että Sisälähetyksen toimesta tehdään ja tuetaan käytännön evankeliointia, jolla on selkeä vaikutus ihmisten elämään ja arkeen, sytytti paljon käsitteellisiä asioita sisältävissä kokouksissa työkseen istuvan puoluesihteerin tuomaan oman panoksensa Sisälähetyksen toimintaan. Valinnallaan Vapaa Sisälähetys sai hallituksen ja koko yhdistyksen asioidenhoitoon tutkitustikin Suomen laajimmin tunnetun ja suositun helluntailaisen kauppatieteiden maisterin, entisen huippukävelijän ja kansanedustajan myötä hengellistä, taloudellista sekä yhteiskunnallista tietotaitoa, kontakteja ja tunnettavuutta. Evankeliointi seurakunnan toiminnan perusta Yli kirkko- ja seurakuntarajojen evankelistana oman Paimiossa sijaitsevaa viihtyisää omakotitaloa perheensä kanssa tukikohtanaan pitävä Sari Essayah tekee työtä kotimaan hyväksi monella rintamalla. toimensa ohella toimivan Sari Essayahin mielestä helluntailiikkeessä tulee miettiä mitä yhteistyötä eri yhdistystemme välillä voidaan tehdä, mitä synergiaetuja yhteistyöllä on saavutettavissa ja mitä yhdistyksiä on mahdollista sulauttaa keskenään. Hänen mukaansa herätysliikkeemme on toimittava aktiivisesti hallinnollisen byrokratian ja koordinoimattoman varainhankinnan päällekkäisyyksien vähentämiseksi, mutta samalla on pohdittava sitä, että mitä käytännön evankelioinnin tulisi olla. Meidän tulee miettiä, kuinka me voisimme aivan konkreettisesti jalkautua ihmisten pariin ja kuinka voisimme kohdata tämän päivän suomalaisen ja miten se tapahtuisi vielä mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti, uusi hallituksen jäsen pohtii. Paitsi Sisälähetyksen ja sen hallituksen tehtävänä myös henkilökohtaisena tehtävänään Sari Essayah näkee sen, miten seurakunnat saadaan innostumaan evankelioinnista. Monen yhdistyksen toiminnassa mukana olleena hän on nähnyt, kuinka jonkun ajan kuluttua yhdistyksen alkuperäinen näky tai into alkaa hiipua ja osalle porukkaa alkaa riittää se, että pidetään rutiinit yllä ja tehdään vain se mitä säännöissä on määrätty. Seurakuntapuolellakin on vaarana, että kokousrutiinien ja ohjelman pyörittämisestä tulee tärkeämpää kuin evankeliumin levittämisestä, ihmisten kohtaamisesta ja sielujenvoittamisesta. Evankeliointi on kaiken seurakunnan toiminnan perusta! Meillä ei voi olla elävää ja rakentavaa opetuslapseuttamista eikä muitakaan uskossa oleville tarkoitettuja toimintoja, jos meillä ei ole evankeliointia joka sykkii seurakuntaan uutta elämää, tuo sinne uusia ihmisiä ja pidä näin seurakuntaruumista elossa. Yhteiskunnan perusta perheessä Vastikään hallituksen jäseneksi valittu jäsen on vakuuttunut, että Sisälähetyksellä on hyvä suunta kun se keskittyy lapsiin ja perheisiin muun muassa Paras on edessä -hankkeen kautta. Hänen mukaansa jo tilastojen, joiden mukaan ihmiset tavoitetaan evankeliumilla parhaiten alle kaksikymppisinä, pitäisi saada uskovat heräämään missä on evankelioinnin hedelmällisin maaperä. Näen eräänä Sisälähetyksen keskeisenä tehtävänä herätellä seurakuntia ymmärtämään, että lapsi- ja nuorisotyö on parhaimpia tapoja tavoittaa perheitten kautta myös kuormitettuja ja tiukoissa työ- ja perhe-elämän paineissa eläviä työikäisiä, joilla on kaikkein vähiten kosketuspintaa seurakuntiimme. Yhteiskunnallisillakin näköalapaikoilla vaikuttavan Sarin mukaan perheet ja lapset ovat tänä päivänä usein aika tiukoilla. Kuitenkin yhteiskunnan hyvinvoinnin perusta lepää perheissä eikä suurillakaan yhteiskunnan satsauksilla kyetä korvaamaan sitä hoivaa, rakkautta ja yhteisöllisyyttä mikä tulee perheestä. Olen nähnyt muun muassa erityislastenkodissa työskentelevän mieheni työn kautta, että jos perhe epäonnistuu esimerkiksi lasten kasvatustyössään, yhteiskunta kykenee vaivoin korjaamaan syntyneitä vahinkoja, yleensä ei täysin silloinkaan. Itsekkäässä ja individualismia korostavassa ajassamme perheen keskeisyys yhteiskunnan hyvinvoinnin perustana pitäisi tunnustaa ja nostaa Suomessakin enemmän esille tarvitsemme paluuta perhekeskeisyyteen. Kiireisen työelämän ja perheen arjen haasteitten keskellä henkilökohtaisestikin sukkuloivan Sari Essayahin mielestä Paras on edessä -hankkeella on äärimmäisen hyvä kohde: lapset ja perheet. Sari iloitsee hankkeesta paitsi evankelistana hengellisesti, myös yhteiskunnallisesti työnsä kautta. On huomattava, että seurakuntiimme kuuluvien uskovien perheet ovat myös kovilla. Seurakuntien on pyrittävä aidosti vaikuttamaan perheitten hyvinvointiin ja tukemaan niitä kasvatustyössään, kymmenenvuotiaan Nooran ja seitsemänvuotiaan Nean äiti sekä Robert Knappin aviopuoliso peräänkuuluttaa perheiden huomioimista myös seurakuntien toiminnassa. Teksti ja kuvat: Seppo Paldanius Muun muassa hengellisten kolumnien kirjoittaminen on oleellinen osa oman toimensa ohella evankelistana toimivan Sari Essayahin palvelustehtävää. KOTIMAAN EVANKELIOINTI on helluntaiherätyksen kotimaan evankeliointiin ja sen kehittämiseen erikoistunut yhdistys. Vapaa Sisälähetys on tukenut hyvän sanoman julistamista monipuolisesti jo 65 vuotta. Tukea ja kenttätyötä Vapaa Sisälähetys järjestää seurakuntien evankelistoille ja muille vastuunkantajille koulutustapahtumia sekä tukee evankelistojen palkkaamista. Toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen vierailee vuosittain sadoissa tilaisuuksissa seurakunnissa, kouluissa ja erityisryhmien parissa. Vierailuilla tuetaan seurakunten kotimaantyötä. Erityisosaamista Vammaispalvelu auttaa huomioimaan aisti- ja liikuntarajoitteiset sekä vammaiset. Hengellistä äänikirjastoa käyttävät sadat näkövammaiset. Kirjastosta löytyy satoja kaseteille ja CD-levyille luettuja kirjoja ja lehtiä. Vankilalähetys tukee vankiloissa työskenteleviä seurakuntien lähettejä. Vankilalähetit tapaavat vankeja, pitävät hengellisiä tilaisuuksia sekä auttavat uskoon tulleita siviili- ja seurakuntaelämään. Vankilalähettejä on noin 90. Koulupalvelu koordinoi ja kehittää seurakuntien ja koulujen välistä yhteistyötä. Koulupalvelu vastaa koulutyöntekijöiden koulutuksesta ja viranomaisyhteistyöstä. Koulutyön yhdyshenkilöitä on noin 20. Koulupalvelutoimintaan kuuluu myös erityisnuorisotyö. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen pitää oppitunteja koululaisille, heidän vanhemmilleen sekä erityisammattiryhmille. Nettipastoripalvelussa pastori Seppo Paldanius auttaa seurakuntia tavoittamaan ihmisiä internetissä. Kotimaan Jippii-työ rohkaisee ja tukee lapsikuorojen toimintaa sekä levitää evankeliumia ja lähetysnäkyä. Jippii-lauluja laulavia kuoroja on jo 90. Kotimaan aktioiden ja kampanjoiden avulla autetaan seurakuntia viemään hyvä sanoma sinne missä ihmiset ovat. Tunnetuin kesäaktio on Joosua. Tunnettuja kampanjoita ovat olleet KK Kirjalahjoitus yläkouluihin vuonna 2005, Rukous- ja paastoristiretki sekä Jippiivalokulkue läpi Suomen vuonna Vuonna 2007 yhdistys osallistui Keskellä elämää -kampanjaan ja vuonna 2008 Lauluista kaunein -toimintaan ja Paras on edessä -hankkeeseen. Materiaalipalvelua Vapaa Sisälähetys kustantaa ja välittää seurakunnille edullista evankelioimismateriaalia. Yhdistys julkaisee maksutonta Kotimaan evankeliointi -lehteä. Varainhankintaa :n toiminta rahoitetaan lahjoitusvaroin. Yhdistyksen toimintaa voi tukea liittymällä kannatusjäseneksi, lahjoittamalla varoja, soittamalla kannatuspuheluja tai käyttämällä esimerkiksi yhdistyksen adresseja ja kortteja. Myös testamenttilahjoituksia otetaan kiitollisena vastaan. Lahjoitetuista varoista yli 90 % käytetään kotimaan evankelioinnin hyväksi. YHTEYSTIEDOT Kauppatie 117, Kauhava Gsm sisalahetys@ kotimaanevankeliointi.fi Toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen. Puh markku.kure@netikka.fi Tiedottaja, projektipäällikkö Janne Lahti. Puh janne.lahti@netikka.fi Hallituksen jäsenet Tapio Sopanen (pj), Petri Harjula (siht.), Hannu Puustelli (vpj), Sari Essayah, Tuija Valtanen, Leo Rintaniemi, Onni jr. Haapala ja Pentti Walden Tilit ja viitenumerot Yksityiset lahjoitukset: Osuuspankki Seurakuntien suoritukset: Osuuspankki Sampo Viitenumerot: Kotimaan evankeliointi 3609 Aktiot/kampanjat 3735 Evankelistat 3560 Erityisnuorisotyö 3366 Jippii 3874 Koulupalvelu 3502 Nettipastoripalvelu 3544 Näkövammaispalvelu 1012 Vankilatyö 3706 Vammaispalvelu 3586 Keräyslupa: ESLH:n lupa OKH 28A

4 Kotimaan evankeliointi 2/08 PARAS ON EDESSÄ JUHANNUSKONFERENSSI Helluntaiherätyksen perinteinen Juhannuskonferenssi kokoaa kymmeniätuhansia vieraita Suomesta ja ulkomailta. Konferenssin Paras on edessä -teema on yhteydessä valtakunnalliseen lapsi- ja perhetyön hankkeeseen. Huolellisesti valmisteltu juhla, monipuoliset tilaisuudet ja helluntaiherätyksen yhteisten yhdistysten Missio-teltta tarjoavat varmasti jokaiselle konferenssivieraalle uusia ja mielenkiintoisia kokemuksia. Vapaa Sisälähetys nostaa esille monia Kotimaan evankelioinnin haasteita Missio-teltassa, tietoiskuissa ja juhlateltassa. Tervetuloa mukaan! Vapaa Sisälähetys konferenssissa Missio-teltassa Aktiot, Jippii, Koulupalvelu, Vankilatyö, Vammaispalvelu, paras on edessä, Materiaalipalvelu ym. Erityisvieraana Gospel Riders Konferenssissa Kotimaan evankelioinnin jäsenkumppaniksi liittyneille (20 /v) laadukas liittymislahja! Edullista materiaalia ja runsaasti ideoita ihmisten saavuttamiseksi! Paras uutinen juhlateltassa pe klo 19. Mukana Sam Abraham Intiasta tulkkina Mika Halkola. gospelkuoro Appelsiini, Carita Kallio, Tapio Sopanen, Markku Tuppurainen jne. Uhrilahja kotimaan evankelioinnin haasteisiin. TERVETULOA MUKAAN! Materiaalia Evankelioivat pikkukirjaset 1 /kpl, äänitteet alk. 10 /kpl, Adressit, kortit ym Kesän (6/7) Hyvä Sanoma -lehti vain 1,50 /kpl Sam Abrahamin opetussarja 8 CD-levyä 45 /sarja Bonnken Full Flame -elokuvasarja seurakunnille Kannatuspuukko kaiverruksella. Aitoa kauhavalaista käsityötä. 50 /kpl Tutustu myös muihin Sisälähetyksen tuotteisiin. Seurakunnan kirjamyyjä: nouda maksuton materiaalikassi Kotimaan evankeliointi -osastolta! Helluntaiherätyksen Missio-teltta Helluntaiherätyksen yhteisten yhdistysten esittelyteltat ovat vaihtuneet yhdeksi Missio-teltaksi. Paloturvallisuustekijät kokosi yhteisen työn tekijät samaan telttaan. Sehän sopii, sillä jokaisella on oma vastuualueensa työ on yhteinen! Missio-teltta tarjoaa ainutlaatuiset näköalat koko herätysliikkeemme keskeisiin kotimaan ja lähetystyön toimintoihin. Tietoiskuja taukoamatta Missio-teltan myötä eri toimijoiden tiedotukset kootaan tietoiskuissa yhteen paikkaan. Ajankohtaista tietoa ja kokemuksia jaetaan lähes taukoamatta tietoiskuteltassa, joka on avoinna torstaina kello 15-21, perjantaina ja lauantaina kello Tietoiskuista vastaavat Avainmedia, Elämä ja valo, Fida ja Vapaa Sisälähetys. Vapaa Sisälähetyksen tietoiskut Torstai 16:00 16:20 Koulupalvelutyön mahdollisuudet lasten ja perheiden tavoittamisessa. Leevi Ahopelto. 16:20 16:40 Elämälle uudet eväät Kristillisen alkoholisti- ja narkomaanityön kautta. Ismo Valkoniemi. 16:40 17:00 Raamattukoulu kaltereiden takana. Pauli Särkkä. Perjantai 14:00 14:20 Paras on edessä. Välineitä lapsi- ja perhetyön kehittämiseen. Janne Lahti. 14:20 14:40 Esteetön seurakunta on (ta)voittava seurakunta. Aki Miettinen. 14:40 15:00 Jippii - Pieniä tekoja Jumalalle. Outi Rossi. 15:00 16:00 Kotimaan evankeliointi -special. Markku Tuppurainen, Mika Karola, Sari Essayah jne. Lauantai 19:00 19:20 Evankelistakoti, rukouksen talo. Raakel Jussila. 19:20 19:40 Eväät uuden elämän polulle. Raimo Leppälä ja Ari Saatola. 19:40 20:00 Aktiot varustaa vastuuseen. Timo Valtonen. Sinua tarvitaan! Liittymällä Sisälähetyksen jäsenkumppaniksi (20 /v) olet viemässä hyvää sanomaa koteihin, kouluihin, vankiloihin ja kaduille sekä innostamassa ja kouluttamassa maamme seurakuntia tavoittamaan paikkakuntansa ihmiset evankeliumilla. Tulemalla kumppaniksemme konferenssissa saat kauniin ja arvokkaan liittymislahjan. Tervetuloa Missio-teltan Kotimaan evankelioinnin osastolle - odotamme sinua! Gospel Riders konferenssissa Vuonna 1980 perustettu Gospel Riders -moottoripyöräkerho on laajentunut yli seitsemänsadan jäsenen ympäri Suomea toimivaksi kerhoksi. Gospel Ridersin toiminta on monipuolista, johon liittyy kristillisessä hengessä tapahtuvaa liikkumista, muiden motoristien kohtaamisia, lastenleirivierailuja, moottoripyöränäyttelyjä sekä talviaikaankin tapahtuvia kokoontumisia ja raamattupiirejä. Gospel Ridersit jakavat ilmaiseksi julkaisemaansa TÄSSÄ ON TIE - Motoristiraamattua. Gospel Riders esittäytyy Keuruun Juhannuskonferenssissa omalla osastollaan, jossa se kutsuu kiinnostuneita mukaan koko Suomen kattavaan toimintaansa. Eino ja Sirkka Korhonen Keski-Suomen Gospel Ridersien aluevastaavat Syty voittamaan sieluja! Evankelista Reinhard Bonnken nimi on tuttu kaikkialla maailmassa. Hän on vieraillut myös Suomessa useita kertoja. Hän on saanut Jumalalta näyn koko Afrikan voittamiseksi Kristukselle. Ja mies toimii näkynsä mukaisesti! Hän ei vain saarnaa valtavissa massakokouksissa sadoilletuhansille ihmisille, vaan pitää myös tulikonferensseja eri puolilla maailmaa. Näissä hän haluaa innostaa seurakuntia evankelioimaan. Reinhard Bonnke sai Jumalalta käskyn valmistaa evankelioimiskoulutuspaketti, jota on käännetty useille kielille, myös suomeksi. Jumalan mies oli heti valmis toimimaan. Hän uskoo, että seurakuntiin tulee sielujenvoittamisen herätys. Sitä varten on valmistunut oivallinen apuväline: Full Flame. Sielujen voittaminen. Materiaalin ennakkoesitys pidettiin Lappeenrannan talvipäivillä tammikuussa. Nyt koko sarja on valmis ja sitä välittää Vapaa Sisälähetys. Sisälähetyskokous on perinteisesti ollut eräs juhannuskonferenssiemme tärkeimmistä tilaisuuksista. Me helluntailaiset olemme oivaltaneet kotimaan työn tärkeyden. Tehokas sisälähetystyö on pohja tehokkaalle ulkolähetystyölle ja seurakuntiemme menestys kotimaassa vaikuttaa suoranaisesti myös lähetystyöhön. Sisälähetyksen hallituksessa pohdimme konferenssin kokouksen sisältöä. Muistamme hyvät kokemuksemme Suzette Hattinghin julistuksesta konferenssin Sisälähetysjuhlassa. Myös kotimaiset julistajat ovat vuosien saatossa puolustaneet paikkaansa. Sisälähetyskokoukset ovat olleet rakentavia ja siunattuja. Viime syksynä Kuopiossa pidetyssä evankelioimisseminaarissa vieraili kiinnostava tuttavuus, raamattukoulun johtaja ja tulisieluinen pastori, Sam Abraham Intiasta. Hän valloitti kuulijat ajankohtaisella sanomallaan, joka oli suoraan Jumalan sydämeltä. Samin julistus ei jättänyt ketään kylmäksi, sillä hänen antautuneisuutensa Herran käyttöön näkyi, kuului ja tuntui. Kuopiossa heräsi ajatus pyytää Sam Abrahamia juhannuskonferenssiin sisälähetyskokouksen puhujaksi. Nyt asiat ovat järjestyneet ja hän on tulossa yhdessä mainion tulkkinsa Mika Halkolan kanssa. Uskomme Samilla olevan jälleen tuoreen sanoman Jumalalta. Upea paketti sisältää 4-osaisen DVD-sarjan, 12 keskusteluopasta sekä ohjaajan oppaan. Materiaali on ihanteellinen pienryhmätoimintaan. Se on soluryhmäpaketti, jota voi käydä läpi kunkin ryhmän omaan tahtiin. Sekä elokuvan että painotuotteiden laatu on erittäin korkea. Kaikki on pakattu kätevään laatikkoon. Tuotteesta on koottu myös seurakuntapaketti, jossa on vastaava sisältö, mutta nelinkertaisena. Soluryhmäpaketin hinta on 89 euroa. Seurakuntapaketti tulee hiukan halvemmaksi, 279 euroa. Hinnat ovat nettohintoja. Vapaa Sisälähetys kantaa huolta evankelioimisnäyn hiipumisesta seurakunnissa. Vanhoista asemista kiinni pitäminen ei riitä. Nyt on aika ottaa käyttöön kaikki keinot. Evankelioimiselle ei ole mitään rajoituksia. Bonnken järjestön toimittama evankelioimismateriaali innostaa ja sytyttää. Sielujenvoittaminen ei ole vain haaste. Se on Jeesuksen käsky! Full Flame -evankelioimismateriaalia voi tilata Vapaan Sisälähetyksen toimistosta Kauhavalta. Se on myös näyttävästi esillä kesäkonferenssin Missio-teltassa yhdistyksemme osastolla. Kannattaa tutustua! Tapio Sopanen Sam Abraham juhannusaattoillassa Paras uutinen -sisälähetysjuhla on perjantai-iltana klo 19.00, jonka johtaa Sisälähetyksen hallituksen puheenjohtaja Tapio Sopanen. Vammalalainen Carita Kallio kertoo kuulumisiaan ja esittää tekemiään lauluja. Juhannusaattoillassa esiintyy myös lahtelainen Gospelkuoro Appelsiini johtajanaan Kirsi Malkki. Paras uutinen -sisälähetysjuhlassa kerätään uhrilahja Kotimaan evankelioinnin hyväksi. Juhannuskonferenssin juhlassa kerättävä lahja on yhdistyksellemme erittäin tärkeä, joten varauduthan siihen hyvissä ajoin. Voit antaa lahjasi myös soittamalla toisaalla lehdessä näkyviin kannatuspuhelinnumeroihimme. Muista myös rukouksin yhteistä sisälähetysjuhlaamme, jolla tulee olemaan keskeinen merkitys koko konferenssia ajatellen. Tapio Sopanen

5 8 Kotimaan evankeliointi 2/08 Elokuvan lauluja on myös syksyllä ilmestyvällä uudella Jippii-äänitteellä, joka on järjestyksessään jo kuudes Jippii-levy. Elokuvan lauluja äänitettiin Kälviällä toukokuun lopulla Mandariini-kuoron sekä Kokkkolan ja Sievin lapsikuorojen yhteistyönä. Lisäksi äänityksessä oli mukana Jippii-jätkiä Keuruulta. Äänitysleirin aikana monet lapsista täyttyivät Pyhällä Hengellä ja kertoivat nähneensä näkyjä ja ilmestyksiä. Sekä elokuva että uusi Jippii-äänite valmistuvat syksyllä 2008 osana Jippiin 10- vuotiskiertuetta, jonka aikana järjestetään elokuvan esityksiä ja Jippii-konsertteja eri puolilla Suomea. Monet seurakunnat ovat varaamassa elokuvan ensi-iltoja varten elokuvateattereita. Keuruulla kajahtaa Jippii Erittäin aktiivinen Keuruun nelikymmenpäinen Jippii-kuoro tunnetaan nimellä 316-kuoro, Joh. 3:16 mukaan. Keuruun helluntaiseurakunnassa Marko Valkeisen johdolla harjoittelevassa ja yli kirkkokuntarajojen esiintyvässä kuorossa on myös luterilaisten kotien lapsia. Opettajana toimiva Marko Valkeinen kertoo saaneensa kuoronjohtajan tehtävän sattumalta, sillä alun perin näyn kuoron perustamisesta sai hänen vaimonsa Johanna Keuruun Juhannuskonferenssissa Tapahtumat saivat alkunsa kun heidän 8-vuotias Saara-tyttö sanoi haluavansa mennä laulamaan Jippii-kuoroon. Siitä innostuneena Johanna tutustui toimintaan ja tilasi tarvittavan materiaalin Jippiin aloittamiseksi. Kesällä Johanna kuitenkin sairastui, jolloin päätin syksyllä aloittaa kuoron harjoitukset. Alussa oli mukana myös Niina Sunila ja Kirsi Laakso. Suurena apuna kuoron alkutaipaleella oli myös kaksi kuorolaista, Saara Syrjä ja Vilhelmiina Joensuu, sillä he osasivat jo entuudestaan kaikki laulut sekä koreografiat. Olen usein miettinyt, kuinka soittotaidoton ja vain hieman lauluääntä omaava lähes nelikymppinen mies voi toimia lapsikuoron vetäjänä. Viime vuoden alussa meinasin jo lopettaa koko kuorotouhun, mutta kuoronjohtajaleirillä Jumala juurrutti tämän tehtävän sydämeeni. Keuruun 316-kuoro on esiintynyt viimeisen puolentoista vuoden aikana yli neljäkymmentä kertaa. Esiintymisiä on ollut seurakunnan kokouksissa Keuruulla ja Haapamäellä, seurakunnan MIX-illoissa, vanhainkodilla, kouluilla, Isossa Kirjassa sekä Jippii-konserteissa useilla paikkakunnilla. Kuoron suuri ponnistus oli viime syksynä järjestetty koululaiskonserttisarja Keuruulla, jolloin kuorolla oli kolme konserttia. Mukana oli laulajia myös Jyväskylästä, Saarijärveltä ja Toivakasta. Jippii-laulut tavoittivat kaikkiaan parituhatta ihmistä, kun päivän aikana yleisönä olivat kaikki Keuruun peruskoulun oppilaat sekä iltakonsertissa myös heidän vanhempiaan. Tämän jälkeen kuoro sai kutsun kuorolaisten sukulaisilta Ruotsiin Söderteljeen. Kuorolaisten ja heidän vanhempiensa tempauksilla kerättiin matkarahoja ja kun mukaan lähti vielä Keuruun kaupunki ja helluntaiseurakunta sekä muita tukijoita, matkabudjetti oli kunnossa. Kuoro konsertoi sekä Söderteljen että Tukholman suomalaisessa helluntaiseurakunnassa. Mukana oli myös Ilontuojat-kuoron laulajia Saarijärveltä. Keuruun 316-kuoro oli ensimmäinen Jippii-kuoro, joka konsertoi Ruotsin puolella. Rohkaisevaa on, että muutama viikko matkan jälkeen Tukholmaan syntyi Jippii-kuoro, joka on nyt puolestaan tulossa esiintymään Juhannuskonferenssiin Keuruulle. On hienoa kuulua suureen Jippiiperheeseen muiden yhdeksänkymmenen kuoron ja tuhannenviidensadan laulajan kanssa. Toivon, että Jippii-toiminta laajenee yli seurakuntarajojen ja laulujen kautta evankeliumin ilosanoma leviää kaikelle kansalle ja erityisesti lapsille niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Marko Valkeinen Jippii 10 v. JIPPII ELOKUVAA KUVATAAN 12 PAIKKAKUNNALLA ippii -kupla, salainen tehtävä eloku kuvataan kesäkuussa ja elokuussa Jvaa 12 paikkakunnalla. Kuvauksissa on mukana satoja lapsia ja päätä huimaava koneisto. Eri kunnat ja kaupungit, yhdistykset ja yritykset, seurakunnat sekä yksityiset ihmiset ovat mahdollistamassa suomalaisittain valtaisaa kristillistä elokuvaprojektia. Jippii-kupla on raikas komedia, jolla on Jippii-työn ydinsanoma: evankeliumi ja lähetysnäky lapsille. Lapset ovat ideoijia ja Riikka Miettinen Päijät- Hämeen koulutyöntekijäksi Päijät-Hämeen koulutyö jatkuu syksyllä lahtelaisen 31-vuotias perheenäidin Riikka Miettisen toimesta Anne Korkeamäen siirtyessä uusiin haasteisiin Kainuun-Koillismaan alueelle. Valmistuttuaan sosionomiksi vuonna 1999 ja työskenneltyään lastentarhassa Riikka kiinnostui koulumaailmasta. Toimittuaan luokanopettajana pari vuotta ja maahanmuuttajalasten valmistavan luokan opettajana, olivat kansainvälisyys ja monikulttuurisuus jo lähellä Riikan sydäntä. Riikka Miettinen ei voinut olla hakematta avoimena ollut koulutyöntekijän paikkaa. Tulen jatkamaan innolla Annen työtä. Koen mahtavana haasteena päästä pitämään uskontotunteja Päijät-Hämeen kouluihin, Riikka iloitsee. Janne Lahti tekijöitä koko perheen elokuvassa, joka innostaa palvelemaan. Elokuvan kuvaa Veikko Ruohotie ja ohjaa käsikirjoittaja Outi Rossi. Musiikista vastaa Lasse Heikkilä. Pääosissa ovat Satu Hietala, Tapani Huotari, Karoliina Kakko, Onni Pyhälahti ja Viktoria Vainiomäki. Kuvauksissa on mukana satoja lapsia sekä maanmainiot koomikot Puttonen & Puttonen. Elokuvaa kuvataan kesäkuun alussa Kiskossa, Salossa, Sammatissa, Porvoossa, Kotkassa, Kustavissa, Uudessakaupungissa, Laitilassa, Eurajoella, Keuruulla sekä elokuussa Helsingissä Urbaani Unelma tapahtuman yhteydessä. Kesäkuu ESPANJA, fifteen-leiri KEURUU, konferenssi SEINÄJOKI, Sateet lähetä Heinäkuu IKAALINEN KESÄLOMA (ulkomailla) Elokuu JOENSUU TAMPERE ESKILSTUNA TAMPERE Syyskuu 3.9. VIVAMO, syysrastit ITÄVALTA KANKAANPÄÄ FORSSA, PAKILA JOENSUU Jippii-elokuvan äänityksiä tehtiin mm.kälviällä. Jumala kohtasi leirillä monia Jippii-laulajia. Kotimaan Jippii-työtä ja sen koordinoimista voi tukea kannatuspuhelulla tai tilisiirron kautta tehtävällä lahjoituksella. Kannatuspuhelimen numero on Puhelun hinta 10 euroa + pvm. Tiliyhteystiedot löytyvät lehden takakannesta. TILAA KOTIMAAN EVANKELIOINNIN MAKSUTON UUTISKIRJE / -LEHTI. Lähetä teksiviesti: UUTISKIRJE + NIMI + OSOITE numeroon Markku Tuppuraisen / Kotimaan evankeliointi tulevaa vierailuohjelmaa Lokakuu LIEKSA KOUVOLA SUONENJOKI, LEPPÄVIRTA JA VARKAUS VAASA, koulujen kutsuma Marraskuu KUHMO TAMPERE KAUHAJOKI HYVINKÄÄ Muista vierailuja rukouksin. Tervetuloa myös mukaan tilaisuuksiin! Katso tarkemmin:

6 Kotimaan evankeliointi 1/08 10 JOOSUA AKTIO Suomen kesän suurin ja haastavin evankelioimisaktio Operaatio Joosua lähenee. Aktiot ovat eräs lähetystyön muoto joka toteutetaan kutsuvan seurakunnan evankeliointisuunnitelman mukaan. Operaatio Joosuan tavoitteena on varustaa ja lähettää nuoria paikallisseurakuntien jäsenten kanssa evankelioimaan, rohkaisten sielujen voittamiseen Jeesukselle. Neljäkymmentä paikkakuntaa kolmessa viikossa Operaatio Joosua kiertää 40 kaupunkia ja paikkakuntaa 3 viikon aikana. Aktio alkaa Korsosta kahden päivän koulutuksella. Keskiviikkona 25.6 on startti Eduskuntatalon portailta, josta seitsemän Joosua-bussia ja n. 120 aktiolaista lähtee viemään ilosanomaa Jeesuksesta ympäri Suomea. Joosua-aktio päättyy Keuruulle Iso Kirja raamattuopistolle yhteiseen kiitosjuhlaan. Joosua-busseissa käydään myös aktioraamista 12 askelta Jeesuksen jalanjäljissä. Tavoitteena varustaa ja välittää lähetysnäkyä Tavoitteena ei ole ainoastaan viedä evankeliumia ihmisille, vaan tehdä konkreettista työtä, että uusi lähetyssukupolvi syntyisi tätä ja tulevaa aikaa varten. Toivommekin, että seurakuntien nuorisopastorit voisivat rohkaista ja kannustaa nuoria lähtemään Joosua-aktioon ja muihinkin aktioihin tänä kesänä. Jos et pääse tänä vuonna mukaan, niin aina voi muistaa Joosua-aktioihin lähtijöitä rukouksin! Osallistu aktioon Suomen kansa tarvitsee Jumalan Sanan leipää. Jeesus sanoi, minä olen elämän leipä, Joh.6:35. Vaikka asumme kristityssä maassa, suurin osa ihmisistä ei tunne elävää Jumalaa. Tarvitaan aktioita, että nekin ihmiset, jotka eivät käy seurakunnissa kuulisivat ilosanoman Jeesuksesta. Aktiotyön päämäärä on johdattaa ihmiset tuntemaan Jeesus henkilökohtaisena pelastajanaan ja Herranaan. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa (Jeesuksen), ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh.3:16) Aktiolaisia ja bussikuskeja tarvitaan lisää joten ilmoittaudu mukaan. Jos et pääse osallistumaan koko kolmeksi viikoksi, on myös mahdollisuus osallistua lyhyemmäksi aikaa. Joosua-aktion etenemistä voi seurata lukemalla raportit netistä Kysy lisää Timolta ( ) tai Sannalta ( ). Timo Valtonen toiminnanjohtaja Joosua Missio ry timo.valtonen@icon.fi Nuorten hätä rohkaisi evankeliumin työhön Olen osallistunut Operaatio Joosuaan neljä kertaa. Aikaisemmin olin ollut parissa aktiossa, mutta vieraiden ihmisten lähestyminen ja keskustelun aloittaminen tuntui vaikealta. Halusin kuitenkin voittaa pelkoni, jotta voisin viedä sanomaa Jeesuksesta. Joosua-aktiossa kohtasimme ihmisiä kaduilla ja pidimme tilaisuuksia seurakunnissa, toreilla ja laitoksissa. Lauloimme ja todistimme. Jokaista aktiolaista kannustettiin kertomaan uskoontulostaan jonkin tilaisuuden aikana. Aluksi minua jännitti, mutta pian opin muotoilemaan oman todistukseni ja kertomaan lyhyesti evankeliumin perusasiat. Viime ja toissa kesänä vierailimme muun muassa Imatralla. Pidimme puistossa kahvipöytää ja lauloimme. Saimme rukoilla monen alkoholin sitoman nuoren puolesta. Anjalankoskella lauloimme baarien terasseilla ja jaoimme traktaatteja. Eräs keski-ikäinen mies kertoi kaipaavansa samaa, mitä näki meillä olevan. Hän oli todennut elämässään tyhjyyden ja kysyi, miten voisi löytää Jumalan. Parasta on festareilla, missä sadat nuoret ottavat vastaan sarjakuvatraktaatteja ja esittävät visaisia kysymyksiä. Jotkut naureskelevat tai väittelevät, mutta moni etsii aidosti suurempaa sisältöä elämään. Teetupabussien aika ei todellakaan ole ohi, sillä parhaat keskustelut syntyvät usein kuuman kupposen äärellä. Toisinaan nuoret kertovat kyynelsilmin elämäntilanteistaan, ja saamme tarjota heille uutta toivoa Jeesuksessa. Jumalan Henki koskettaa monia myös rippileiriltä tuttujen laulujen kautta. Operaatio Joosua on paras tapa viettää kesälomaa: vauhtia ei puutu, eikä edes uimareissuista tarvitse tinkiä! Totista työtähän evankeliumin työkin on ja erittäin palkitsevaa. Aktiot ovat innostaneet minua osallistumaan viikoittain oman seurakuntani evankelioimistyöhön ja ottamaan vastuuta. Suosittelen Operaatio Joosuaan lähtöä jokaiselle nuorelle, joka haluaa kasvaa uskossa ja löytää paikkansa Jumalan valtakunnan työssä. Porukassa on helpompi voittaa pelkonsa, ja se ilo, jonka saa kokea johdattaessaan jonkun taivastielle, rohkaisee tekemään evankeliumin kertomisesta osan arkielämäänsä. Sari Nuutinen Rohkeutta ja käytönnön kokemusta Tulin uskoon Jeesukseen 15-vuotiaana radio Dein ja come-home ohjelman kautta keväällä Samana kesänä sisimmässäni alkoi polttaa ajatus, kuinka voisin välittää evankeliumia eteenpäin. En tiennyt mitään mistään aktioista, kunnes kuulin Timo Valtosen ja Matti Natrin puhuvan Radio Deissä aktioista. Kesällä 2004 lähdin ensimmäisen kerran Operaatio Joosuaan. Tuleva kesä on kohdallani viides vuosi sen merkeissä. Joosuassa sain mielettömästi rohkeutta, viisautta ja käytännön kokemusta siitä, kuinka voin olla elävänä todistuksena Jeesuksesta. Sain myös pitkäaikaisia ystäviä, joihin voin luottaa tänäkin päivänä. Operaatio Joosuasta sanotaan, että se on ensiaskel ulkomaanaktioihin. Näin todella on, sillä maaliskuussa palasin Intiasta kolmen kuukauden lähetysmatkalta ystävieni kanssa, jotka tapasin Joosuassa ja joiden kautta minulla oli mahdollisuus ylipäätään lähteä Intiaan. Tulkaa kaikki mukaan voittamaan sieluja Jeesukselle! Janne Hirvelä Omakohtainen kokemus Operaatio Joosuasta Kahdeksan bussia kiersi evankelioimassa ympäri Suomea myös vuonna 2006, jolloin minäkin olin mukana. Vaikka olin tullut vasta pari kuukautta aikaisemmin uskoon, se ei estänyt minua tekemästä Herran työtä. Hyvässä ryhmässä sain kasvaa uskossani, oppia kärsivällisyyttä ja rukousta. Myös luottamukseni Jumalaan kasvoi, kun ihmisiä tuli uskoon ja sairaita parani. Jumala puhui minulle, kun vielä eiuskovana ollessani olin tekemässä itsemurhaa. Kuulin äänen sanovan, että Diego, jos sinä tuon teet, joudut helvettiin. Seuraava ääni, jonka kuulin, oli kuin paljojen vetten pauhina. Se kutsui nimeäni kolme kertaa ja sanoi: Katkaise huumekasvisi, koska se on saatanan suunnitelma. Jumala kutsui minua jo tuolloin palvelustyöhönsä, olin ihmeissäni. Viikon päästä tulin uskoon, kun tunnustin Jeesukselle syntini. Sain Pyhän Hengen ja pelastusvarmuuden. Silmänräpäyksessä vapauduin masennuksesta, huumeista, tupakasta ja viinasta. Diego Gigante Kotimaan aktiotoimintaa voi tukea kannatuspuhelulla tai tilisiirron kautta tehtävällä lahjoituksella. Kannatuspuhelimen numero on Puhelun hinta 10,10 (+pvm). Tiliyhteystiedot löytyvät lehden takakannesta. KOTIMAAN EVANKELIOINNIN MATERIAALIA Evankelioivat kirjaset 1 /kpl Ritun stoori jatkuu Kapinallisen narkkaritytön uskoontulo on aina kertomisen arvoinen. Huumeiden orjasta tuli vapaa ihminen, joka ei menettänyt persoonallisuuttaan. Vaikka Ritu Ylipahkalan ensimmäisestä kohtaamisesta Jeesuksen kanssa on jo kauan, Ritu kertoo siitä edelleen. Jokaisella ihmisellä on uusi mahdollisuus! Hyppy Jumalan syliin Ariel Mäkisoini oli yksi lahjakkaimmista seiväshyppylupauksista. Sitten elämä iski: energinen, täynnä suunnitelmia ollut nuorukainen istui pyörätuolissa, eikä kukaan tiennyt, mikä häntä vaivasi. Elämä oli ollut pelkkää urheilua, ja nyt se oli ohitse. Sairauden kautta Ariel oppi, että paras hyppy onkin hyppy Jumalan syliin. Tulesta temmattu Erja Tapanisen lapsuuteen liittyi voimakas kokemus Jumalasta ja sisimmän puhtaudesta. Avioliitossa elämän ylle kerääntyi synkkiä pilviä. Tarkoituksettomuuden keskellä Erjan sisin täyttyi vastustamattomalla Jumala-kaipuulla. Erjan ja Arin elämä muuttui yliluonnollisella tavalla pääsiäisenä Äänitteet Elämän avain Vammalalaisen Carita Kallion kaunis, herkkä ja Pyhän Hengen täyttämä äänite sisältää lauluja, joiden sanoma on tarkoitettu Jumalaa etsiville ja kaipaaville ihmisille. Äänitteen hinta on 18 euroa Adressit Uusi mahdollisuus Ari Lähdekorven elämä lähti väärään suuntaan johtuen jo ala-asteella. Koulunkäynti oli kuin tervanjuontia, eikä kiusaamiset, lukihäiriö ja heikko itsehillintä helpottanut tilannetta. Ari reagoi ongelmiin ottamalla yhteen oppilaiden ja opettajienkin kanssa. Kaksikymppisenä Ari kohtasi Jeesuksen ja sai uuden mahdollisuuden. Kohtalokas lifti Hyvistä lähtökohdistaan huolimatta Mika ja Ann-Niina Turusen parisuhde ajautui kriisiin. Muutamassa vuodessa ammattisotilaan ja perheenäidin avioliitosta oli jäljellä lähinnä kulissit. Pelihimo, pettymykset ja monet muut vaikeudet ajoivat heidän elämänsä pohjakosketuksiseen. Jäljelle jäi enää yksi suunta - ylöspäin. Pimeyden läpi valkeuteen Antero Ahtiainen koki lapsuudessaan monia hylkäämisiä. Kun elämään astuivat mukaan alkoholi, huumeet, väkivalta ja vankilakierre, oli diagnoosi monille selvä: toivoton tapaus. Raamatun sanoma muutti kuitenkin Anteron elämän. Tänään Antero julistaa sanomaa Jeesuksesta. Jumalalle ei kukaan ole toivoton tapaus. Toivoa on -äänite Anne Mikkola eli Kikkis on joensuulainen artisti, jonka esikoislevy, Toivoa on, sisältää akustista, melankolista ja toivorikasta musiikkia. Äänitteellä on tuttuja ja uudempia hengellisiä kappaleita. Äänitteen hinta on 18 euroa. Ajattele taivasta Jorma Viljamaan laulut soivat sydämellisemmin ja koskettavammin kuin koskaan. Äänitteellä esiintyy myös Jorman tyttö Anna-Lotta sekä Elävä Vesi -kuoro Seinäjoelta. Äänitteen hinta 10 /kpl (+pk) Muistoadressi: Lilja, Auringon lasku, Kynttilä, Lilja. Onnitteluadressi Useilla eri lauseilla. Kaikki lauseet internetissä. Adressien hinta 10 /kpl Kortit Kaksiosaiset kortit sisältävät kuoret ja ovat pakattu kelmuun.korttien lauseet löytyvät internetistä. Korttien hinta 2,80 /kpl Osanottokortti Suruvihko, 24-sivua. Sisältää kuvia ja raamatunlauseita. Mukana kirjekuori. Voi jättää postiin normaalilla kirjemaksulla. Hinta 6 /kpl. Vuosipäiväkortteja 30, 40, 50, 55, 60, 65, 70, 75, 80, 85, 90 ja 95 v Koulutyöhön Päivänavaus-CD 1-6 luokkalaisille. 12 viiden minuutin avausta. Hinta 2 /kpl tai 15 /10kpl Onnittelukortti VAPAA SISÄLÄHETYS RY Enkelikortti Maailmani-multimediaCD 10 suomenkielistä kappaletta sekä multimediaosion. Hinta 5 /kpl 11 Muut kirjat Seurakunnan opetussuunnitelma Seurakunnan opetussuunnitelma -kirja antaa monipuolisia välineitä seurakunnan opetustoimintaan. Kirjoittaja Jyrki Isohella avartaa seurakunnan opetus- ja oppimiskäsityksiä ottaen asiantuntevasti huomioon myös uskovan elämänvaiheet, kasvun, tason ja tarpeet jo seurakunnan opetusta suunniteltaessa. Kirjan materiaalista huokuu vankka teologinen tietämys ja seurakuntakokemus. Kirjan hinta on 12,50 euroa Viisi leipää ja kaksi kalaa Toimittaja, kirjailija ja pastori Kari Honkanen haastaa lukijan kulkemaan kanssaan palan matkaa elämän pitkospuilla, lähtemään löytöretkelle ihmisyyteen, sen kipuun ja tuskaan, toivoon ja luottamukseen, iloihin ja suruihin. Viisi leipää ja kaksi kalaa -teos on matkakumppani. Sen sivuilta löytyy purtavaa vuoden jokaiselle päivälle. Teos käsittelee arkipäivän asioita ja tarjoaa rohkaisun sanoja talletettavaksi sydämen syvimpiin sopukoihin. Hartauspäiväkirja hinta 21,50 /kpl (+pk) KURE, yksinäinen susi Koskettava elämänkerta :n toiminnanjohtaja Markku Kure Tuppuraisesta. Anssi Tiittasen esikoiskirja kertoo vaikuttavasti Kuren dramaattisista Kuopioon sijoittuvista lapsuuden vaiheista, joista kasvoi ulos kapinoiva, väkivaltaan ja rikollisuuteen ihastunut nuori. Onneksi evankeliumi Sukevan vankilassa tarjosi paljon parempaa ja käynnisti prosessin, joka on koitunut siunaukseksi monille. Hinta 21 /kpl (+pk) Avoimesti Sinulle Jumala avasi Jussi Jokisaarelle työn oven: hän sai kirjoittaa 14 vuoden ajan hartauskirjoituksia sanomalehti Pohjalaiseen neljän päätoimittajan aikana. Jumala antoi Jussille myös sanoman. Jos sanottavaa ja tasoa ei olisi ollut, Jussi olisi pudotettu kirjoittajarivistä. Päätoimittajat vaihtuivat, mutta Jussi pysyi. Hanki Avoimesti Sinulle -kirja seurakuntasi kirjamyynnistä tai Vapaa Sisälähetykseltä. Kirjan hinta 15. Opetussarjat Sam Abraham, intiasta Intialainen pastori Sam Abraham opetti evankelioimiskonferenssissa syksyllä 2007 tulkkinaan Mika Halkola. Seurakuntien vastuunkantajille suunnattu opetus innoitti, rohkaisi ja sytytti. Äänitesarja tarjoaa vahva opetuspaketti jokaiselle halukkaalle - edullisesti. Äänitesarja sisältää 8 CD-levyä. Hinta 45 euroa. Evankeliointiin varustava Full Flame -elokuvasarja Reinhard Bonkkelta Laadukkaasta koulutuspaketista on saatavissa seurakuntaversio ja soluryhmäversio. Seurakuntapaketti 48 osallistujalle sisältää 4 DVD-sarjaa, joista jokaisessa 4 DVD-levyä 4 ohjaajaopasta 48 keskusteluopasta 1 Bonus DVD 1 mainostuspaketti Hinta 279 euroa Jippii Soluryhmäversio 12 osallistujalle sisältää 1 DVD-sarja (4 dvd-levyä) 1 ohjaajaopas 12 keskusteluopasta Hinta 89 euroa. Tilaa esite tai tutustu internetissä! Valo voittaa -CD. Hinta 17 /kpl Valokulkue tupladvd 20 /kpl Jippii-ranneke 3 /kpl vapsis@co.inet.fi Puh

7 12 Kotimaan evankeliointi 2/08 13 Palveluspaikka Näkövammaispalvelussa IRJA, YHTÄ Vapaa Sisälähetyksen Näkövammaispalvelussa tapahtui henkilövaihdos kun tuusulalainen Sari Fonsén jäi pois tehtävästä ja hänen työtään jatkaa Pirjo Paldanius Loimaalla. ARVOKAS Vapaa Sisälähetyksen ylläpitämän Äänikirjaston hoitajana ja näkövammaistyön yhdyshenkilönä toiminut tuusulalainen Sari Fonsén jäi pois tehtävästä. Sisälähetyksen hallitus kiittää Saria hänen panoksestaan näkövammaispalvelussa ja toivottaa hänelle Jumalan siunausta uusiin tehtäviin ja haasteisiin. Irja Haapiainen syntyi Ristiinassa viisilapsiseen perheeseen. Isä oli ammattimies, taitava käsistään ja pärjäsi niin miesten kuin naistenkin töissä. Hän saattoi rakentaa kivistä kaivon tai muurata uunin, mutta yhtä lailla leipoa leivänkin. Ihmeeksi asian tekee se, että hän syntyi kuitenkin molemmista käsistään vammaisena. Kotia leimasi hyväksyvä ilmapiiri, jossa vammaisuus ei tehnyt ihmisestä toisia huonompaa, vaan oli luonnollinen asia. Irja lähti aikalaistensa tavoin jo 12-vuotiaana kotoa pois piikomaan. Tulin uskoon kuusitoistavuotiaana Helsingissä. Olin halunnut tulla jo aiemminkin ja menin rippikouluaikana papin puheille kokemani syntisyyden vuoksi, mutta pappi ei ymmärtänyt asiaa. Pikajuna pohjoiseen -elokuvan tapahtumat saivat ajattelemaan, että elämä voi olla rajallinen omallakin kohdallani ja siksi rukoilin pelastusta, Irja muistelee. Irjan sydämeen tulleet sinun tähtesi -sanat saivat nuoren etsijän täyttymään riemulla. Seuraavan vuoden syksyllä Irja sairastui polioon ja halvaantui. Irjan selviäminen hengissä sairaalajakson jälkeen oli lääkärin mukaan ihme. Toipumiseen vaikutti myös hengityskone, joka siihen aikaan oli vain Helsingissä. Sairauden ilmaantuessa Irja sai sisimpäänsä sanan lapsihalvaus. Hän näki myös mielessään itsensä pyörätuolissa kirjoittamassa runoja. Niinpä lääkärin diagnoosi muutaman päivän jälkeen ei hätkäyttänyt nuorta neitosta. Irja koki yliluonnollista rauhaa. Runot elämän peilinä Irjan lapsuudenkodissa oli tapana kertoa iltaisin satuja toinen toisilleen, mutta ominaisinta Irjalle ovat runot. Niitä hän on kirjoittanut jo lapsesta lähtien ja vuonna 1986 julkaistiin Minulla on elämä suojeltavana -runokirja. Irja kirjoittaa kipeitäkin tapahtumia peilaavia runoja edelleen. Hänen runonsa yllättävät kuulijansa, joka lopulta tajuaa, mihin suuntaan kärki osoittaa. Runo kissankellosta kuvaa Irjan omaa elämää: Älkää sanoko, että minun on vaiettava. Minä olen kissankello. Kieleni kilahtaa aina kun tuuli käy minun niittuni yli. Älkää sanoko, että kissankello on niitettävä. Kissankelloja ei saa niittää. Niitä on kuunneltava. Runon tuuli kuvaa asenteellisuutta, joka ei näe vammaisuuden takaa ihmistä, vammaisuudesta nousevia pettymyksiä, halveksuntaa tai väärinymmärtämistä. Irja hyväksyi 18-vuotiaana häntä kohdanneen polion ja halvaantumisen. Hän ei kapinoinut sairastumistaan vastaan, mutta seurakunnissa ilmennyttä suhtautumista vammaisuuteen on ollut vaikea kohdata. Jumalan palvelijaksi Vammautumisensa jälkeen Irjalla oli vahva halu opiskella, joten hän hakeutui opiskelemaan raamattukouluun, jossa vierähti neljä vuotta. Rehtorin kannustus oli tärkeä koko opiskeluajan. Opiskelua vauhdittivat rehtorin kannustus ja erityisesti ajatus saada päästä palvelemaan Jumalaa. Kun hän ei saanutkaan kaipaamaansa palvelustehtävää, sitä seurasi pettymys. Siellä se on temppelin upean lattian alla. Ei sitä kunniallisesti haudattu, ei peloissaan piilotettu. Se vain polkeutui kovien kenkien, voimakkaiden jalkojen alle. Siellä se on temppelin upean lattian alla, vaivaisen ainoa talentti, kutsumus. Seurakunnan keskellä Irja on kokenut seurakuntien keskellä asennevamman vammaisia kohtaan. Hän on nähnyt, miten vammaiset torjutaan, heitä surkutellaan, voivotellaan heidän kohtaloaan ja rukoillaan heidän ihmeparantumisensa puolesta. Irjakin on ollut monien ihmeparantamisrukousten kohteena. Vammaisen henkilön omia rukousaiheita ei kysytä, vaikka niitä on yhtä lailla vammaisilla kuin kellä tahansa terveellä. Luullaan, että vammainen henkilö haluaa vain paranemista. Miksei vammainen saa istua paikoillaan? Miksei häntä kohdata kuten tavallista ihmistä? Usein saatetaan pohtia mitä vammaiselle pitäisi tehdä. Toivon, että seurakunnissa kerrotaan, mitä vammaisille ei pidä tehdä! En esimerkiksi halua, että sairauteni takia päätäni ravistellaan tai kosketellaan esirukouksen aikana. Olen yhtä arvokas kuin kuka tahansa. Haluan olla Jeesuksen kaltainen: haluan kaataa pöydät ja panna pyörätuolit oikealle paikalleen. Luulivat minun halventuneen, mutta minähän vain halvaannuin. Olen yhtä arvokas kuin ennenkin, ja kallis Jumalan silmissä. Anneli Karras Sari Fonsénin työtä jatkaa monille Aikamedian asiakaspalvelussa tutuksi tullut ja hiljattain pastorimiehensä työn vuoksi loimaalaistunut Pirjo Paldanius (kuvassa). Omaa hengellistä palveluspaikkaansa etsinyt ja rukoillut Pirjo kuuli vielä Keuruulla asuessaan, että Sari Fonsén on lopettamassa eikä hänen tilalleen ollut tiedossa jatkajaa. Tuolloin Pirjolla heräsi ajatus, että voisikohan hän tehdä jotakin Sisälähetyksen ja näkövammaisten hyväksi. Myöhemmin Aikamediassa työskennellessään hän kuuli kun Janne Lahti puhui puhelimessa äänikirjaston hoitajan olevan edelleen rukousaiheena. Vaikkei Pirjo siinä vaiheessa tiennyt kyseisestä työstä mitään, hän päätti kertoa olevansa kiinnostunut tehtävästä ja ottaa sen vastaan jos Sisälähetys hänet siihen kelpuuttaa. Hyvin pian tuon jälkeen Sisälähetyksen hallitus kutsui hänet palvelemaan Näkövammaispalvelussa ja vastaamaan myös äänikirjaston hoitamisesta ja kehittämisestä. Koen tämän palvelustehtävän tulleen eteeni Jumalan johdatuksena ja rukousvastauksena, Loimaalta edelleen palkkatyötä hakeva Pirjo kertoo. Aiemmin Tuusulassa sijainnut äänikirjasto sisältöineen, hyllyineen ja laitteineen on jo Loimaalla, jossa Näkövammaispalvelu jatkaa Loimaan Helluntaiseurakunnan yläkerran tiloissa Savipellonkatu 5:ssä. Näkövammaispalvelusta on tarkoitus saada osittain myös seurakunnan toimintaa ja pari seurakuntalaista on jo tarjoutunutkin Pirjon avuksi hänen näkövammaisia palvelevassa vapaaehtoistyössään. Pyrimme ajanmukaistamaan ja kehittämään Näkövammaispalvelua ja mahdollisesti sulauttamaan sen Celia-Näkövammaisten kirjastoon, jolloin hengelliset kirjat ja lehdet olisivat Daisy-formaatissaan nopeammin ja helpommin yhä useamman näkövammaisen löydettävissä ja saatavissa, omien sanojensa mukaan uudesta palvelustehtävästään vielä mitään tietämätön Pirjo Paldanius suunnittelee. Teksti ja kuva: Seppo Paldanius Helluntaiseurakuntien Vammaispalvelu Vammaispalvelu haluaa tukea helluntaiseurakuntia esteiden raivaamisessa niin, että vammaisen henkilön on helppo tulla seurakuntaan. Esteenä voi olla hankala pääsy kirkkorakennukseen tai esimerkiksi vaikeus lähestyä vammaista henkilöä. Asennekasvatus, tiedon jakaminen, vammaistietoisuuden lisääntyminen tai koulutuksen järjestäminen ovat avaintoimintoja. Vammaispalvelu ei ole vain vammaisille henkilöille suunnattua toimintaa,vaan koskee kaikkia, terveitä tai vammaisia, seurakunnan jäseniä tai vielä sen ulkopuolella olevia. Poistamalla esteitä voidaan yhdessä vaikuttaa siihen, että aito ihmisten kohtaaminen on mahdollista. Voit tukea Vammaispalvelun toimintaa kannatuspuhelulla tai lahjoittamalla tilille. Kannatuspuhelimen numero on: (puhelun hinta on 10 /puhelu+pvm). Tili: , viitenumero ELSH:n keräyslupa OKH28A Kiitos tuestasi! Vammaispalvelusta voi lukea lisää internetsivuilla. - Luotettava autovalikoima Seinäjoella - Päivölänkatu 32, Seinäjoki Tel Gsm Kotka Kotka Online: Karhulantie Kotka PIETARIIN JUNALLA, torstaisin 4 pv LAIVA-LENTO TUKHOLMAAN *junalla 235.-/hlö * bussilla esim: /hlö LAATOKAN LUOSTARIT lento Helsinki/Tampere/Turku-Tukholma Kesän upea erikoismatka Laivamatka valitussa hyttiluokassa Bussilla Helsingistä 3.7 ja pv OMATOIMISESTI EUROOPPAAN MOSKOVA omatoimisesti MILANO to-su 330,- Junalla to-su 305.-, Lentäen pe-su 479.-RIIKA pe-su sis matkat, maj, 2-h huoneessa DUBLIN la-ti 496,- VIIPURI omatoimisesti Lennot tur-lk maj. 2 hh, aamiainen Junalla MEILTÄ KAIKKI RYHMÄMATKAT! sis junaliput, maj. 1 yö, 2-h huoneessa - Pyydä tarjouksemme VENÄJÄN VUOSIVIISUMI Kaikki hinnat alk. Toim.maksu 9,-/varaus. Venäjän matkoihin Viisumi +35.-

8 14 Kotimaan evankeliointi 2/08 LAULUISTA KAUNEIN VIERAILUOHJELMA Nokia Keuruu Savonlinna Vääksy Lappeenranta, 3.7. Kuhmo 4.7 Kajaani Keuruu Isosoitto 9.7. Keuruun tori klo 12 (vapaa pääsy), Isossa Kirassa klo 19 (liput 10 ) Nastola Peräseinäjoki Pori Kauhava 2.8. Joensuu 7.8. Toivakka Eskilstuna Lohja Tampere, lasten Lauluista kaunei Imatra Kotka Imatra RIFE EAL L Life TAVOITA NUORESI! ilmestyy: Pastoreille evankelistoille evankelioimisryhmille aktiolaisille koulutyöntekijöille vankilaläheteille vanhimmistoille ja kaikille evankelioinnista kiinnostuneille Kotimaan lähetyskonferenssi Forssassa Aiheita Lasten ja perheiden tavoittaminen Median mahdollisuudet Ystävyysevankeliointi Varaa aika kalenteriin hinta: 30 senttiä kappale (50 kpl:n nipuissa) Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu@aikamedia.fi OJENNA SINÄKIN AUTTAVA KÄTESI KAN-KERÄYS KAN ry pähkinänkuoressa - - Keräyksen toimeenpanija: Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö ry Yhdistyksen toimisto: Osoite: PL 10, KORTESJÄRVI Puhelin , info@kan.fi Pankkiyhteys: POP Luvan myöntäjä: Etelä-Suomen lääninhallitus Myöntämispäivä: Keräysaika: Lupanumero: ESLH /Tu-52 Toimeenpanoalue: Koko maa, Ahvenanmaata lukuunottamatta - Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö ry, eli Kan perustettiin 1971 Yhdistyksellä on yli 5000 kannattajajäsentä Toimintaa on 22 paikkakunnalla ympäri maata. Eteläisin toimipiste on Helsingissä ja pohjoisin Rovaniemen Meltauksessa Lisäksi tuemme kahta Kan-kotia Venäjällä 3 hoitokotia, 5 Kan-kotia, 2 kontaktipistettä, 3 tukiasumisyksikköä, 2 avohoito-yksikköä, Lähimmäinen kirpputori sekä RAY:n rahoittamaa kehitystoimintaa Yhdistyksen palkkalistoilla on yli 50 henkilöä Seurakunnissa yli 200 Kan yhdyshenkilöä Yhdistyksen tarkoituksena on kristillisen elämänkatsomuksen mukaisen kuntouttamishoidon ja avun antaminen pysyvään vapautumiseen päihdyttäviä aineita käyttäville henkilöille ja samoin vankilasta vapautuneiden auttaminen yhteiskuntaa hyödyttävään elämään. Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö ry L auluista kaunein vierailee ensi kesänä eri puolilla Suomea. Vierailuja on pohjustettu paikallisilla ennakkotilaisuuksilla. Lauluista kaunein on toimintakokonaisuus, joka aktivoi koko seurakuntaa. Jokaisella seurakuntalaisella on mahdollisuus olla mukana kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Yhdessätekemisen idea Lauluista kaunein on yhteislaulutilaisuus, jossa lauletaan ihmis- kolmesti vuodessa Yhdistykset yhteistyössä: Lauluista kaunein kohtaa kesällä Paras on edessä (seuraava numero syyskuussa 2008) Tilaukset: 15 Paras on edessä paidat ja lippikset konferenssista tai numerosta ten toivomia hengellisiä lauluja. Järjestävä seurakunta kartoittaa toivelaulut omalta paikkakunnaltaan haastattelulomakkeen avulla. Lomakkeessa on useita tuttuja lauluja, joista haastateltavat voivat toivoa omat mielilaulunsa. Haastattelu antaa luontevan mahdollisuuden tutustua ihmisiin, keskustella hengellisistä asioista ja kutsua laulutilaisuuteen. Lauluista kaunein -tilaisuudet johtaa Mika Karola yhdessä Lasse Heikkilä ja orkesterin kanssa. Myös paikalliset laulajat ja soittajat voivat esiintyä näissä tilaisuuksissa. Toivelaulujen lomassa kuulijoille kerrotaan laulujen taustoista ja vaikutuksista ihmisten elämässä eri aikakausina. Valmistelut tiimissä Jokaisella kiertuepaikkakunnalla vierailua valmistelee paikallinen vastuutiimi. Tiimin tehtäviin on tutustuttu yhdessä kiertueen järjestäjien kanssa ja niihin kuuluvat haastattelujen ja esirukoustyön organisoiminen sekä tilaisuuden tekniset valmistelut, mainostukset sekä jälkihoidosta huolehtiminen. Aikamedia ja Vapaa Sisälähetys tukevat seurakuntia ja tiimejä Lauluista kaunein -tapahtumaan liittyvässä koulutuksessa ja tiedottamisessa. Koskettavat laulut Viime kesänä Lauluista kaunein -tapahtumia järjestettiin Noki- alla, Peräseinäjoella ja Virroilla, joista saadut kokemukset ovat rohkaisevia. Monet kuulijoista olivat tuolloin ensimmäistä kertaa seurakunnan järjestämässä tilaisuudessa. Palautteet kertoivat Lauluista kaunein -toimintamallin tuoneen evankeliumin lähelle ihmisten arkea. Janne Lahti Aikamedia julkaisee Lauluista kaunein -äänitteen, jonka voi hankkia AIkamediasta sekä kiertueelta. Elämää sanoissa ja sävelissä OPISKELEMAAN! Philip Yancey VaikuttaakO rukous? Kari Ketoja uskoitpa tai Et Tk.AK822 Sh. 26,50 Tk. AK830 Sh. 4,00 Syyslukukausi Hakuaikaa asti! Kysy lisää: puh. (014) koulutussihteeri@isokirja.fi Olli Helenius aikalisä Tk. ACD 1300 Sh. 20,00 Hanna-Maria Helenius POLku Tk. ACD1302 Sh. 20,00 KAUHAVAN PUUKKOPAJA MATTI KOSKI Puh w w w. k a u h a v a n p u u k k o p a j a. f i asiakaspalvelu@aikamedia.fi Asiakaspalvelu: Lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min (alv 22%) Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min (alv 22%) aikamedia_ilmo.indd 1 Heli Ahvenainen-Saaristo (toim.) LauLuLautta -kirja Tk. AK839 Sh. 14,90 LauLuLautta -cd Tk. ACD1299 Sh. 18, :12:53

9 16 Kotimaan evankeliointi 2/08 TAPAUS VAPAUS ALAVUS Alavuden Helluntaiseurakunnan ja Kotimaan evankelioinnin yhteisessä nuorisotapahtumassa puhuneen toiminnanjohtaja ja pastori Markku Tuppuraisen aiheena oli elämänhallinta ja arvot. Hetafiia Niemi & Co ja Alavuden nuorisokuoro puhuttelivat tilaisuuksien kuulijoita musiikillaan. Alavuden Kirkkomännikön yläasteen ja lukion 400 oppilasta ja opettajaa saivat kuulla voimallista evankeliumia kun Alavuden Helluntaiseurakunnan ja Kotimaan evankelioinnin yhteistyönä syntynyt nuorisotapahtuma pyörähti käyntiin. Nuorekkaasti valaistussa koulun salissa Hetafiia Niemi & Co soitti ja lauloi hyvän sanoman nuorten sydämiin. Tapahtumassa julistaneen pastori Markku Tuppuraisen aineena oli elämänhallinta. Markun liikuttava kertomus karusta lapsuudestaan ja vääristä valinnoistaan valtasi kuulijat. Hänen kertoessa, että hän oli viettänyt alle kaksikymmentäviisivuotiaana jo seitsemän vuotta vankiloissa, ymmärsi jokainen kuulija nuoruudessa tehtyjen väärien valintojen olevan todella kohtalokkaita. Markun elämä ei jäänyt kuitenkaan kiven sisään ja vääryyteen, vaan Jeesus pelasti, vapautti ja kutsui hänet palvelukseensa. Kutsujansa lailla Markkukaan ei moralisoinut vaan hänen puheestaan kuulsi sydämen lämpö ja aito hätä nuorten elämän puolesta. Oppilaiden huomioiminen julistuksessa sekä kielenkäytön tuttavallisuus tekivät elämänhallintaa koskevasta luennosta vaikuttavan herätteen, joka muistetaan. Tupakan, huumeiden ja päihteiden vaarallisuudesta faktatietoa sisältäneessä puheessaan Markku huomioi myös nuorten asenteen merkityksen samoin kuin sen, että on vaarallista elää arvoköyhässä ympäristössä. Arvojen esiin nostaminen sai opettajatkin miettimään omaa tehtäväänsä uudelleen eräs opettaja kiitti erityisesti saamistaan herätteistä. Oppilaille jaettiin Real Life -lehti sekä kutsut illan tilaisuuteen. Tapaus Vapaus jatkui rukoushuoneella lauantaina ja sunnuntaina, jolloin Tuppurainen opasti kuulijoitaan Raamatun kokonaissanoman sisäistämiseen ja evankeliointia. Tapahtumassa puhunut Alavuden Helluntaiseurakunnan pastori Onni Haapala pohti varteenotettavasti koko Suomen evankeliointia. Uskovina ajattelemme evankeliumin levittämisen olevan sitä, että kokoonnumme erilaisiin keskinäisiin, jopa viihdytysluonteisiin tilaisuuksiin ja luulemme sen olevan evankeliointia. Samalla unohdamme ne, jotka eivät ole kuulleet lainkaan pelastussanomaa. Evankelioimissuunnitelmissa ja budjetoinnissa tulisi uudelleen arvioida toimintamme painopisteitä. ja satsata todelliseen julistustoimintaan siellä missä ihmiset elävät. Kotimaan evankelioinnin toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen kertoi käytännön läheisestä evankelioinnista, jota parhaillaan toteutetaan Paras on edessä -teemavuoden puitteissa yksilökristityn toimesta. Tuppurainen käytti esimerkkinään kynttilää, jonka tehtävä on palaa ja valaista. Vain tulessa ollessaan kynttilä valaisee ja lämmittää! Sammunut kynttilä sen sijaan käryää ja saa aikaan ympäristössään ikävää yskimistä ja pois pyrkimistä. Tuppurainen toivoi tulta jokaisen kristityn elämään. Tapaus Vapaus Alavuskin tavoitti ei-uskovia ja uskovia evankeliointiin kannattaa panostaa! Onni Haapala Arvojen esiin nostaminen sai opettajatkin miettimään omaa tehtäväänsä uudelleen Markku Tuppuraisen vierailuja arvostavat niin opettajat kuin oppilaat. Vihdoinkin muu kuin koppalakki kertoo asiat ja vielä meidän kielellä, kirjoittaa eräs nuori palautteessa. Apuasi tarvitaan! Palvelemme seurakuntia lahjoitusten varassa. Tule rinnallemme vastaamaan haasteisiin ja auta meitä kulkemaan kotimaan lähetystyön kärjessä. Kiitos lahjastasi! Osuuspankki KOTIMAAN EVANKELIOINTI ESLH:n keräyslupa OKH28A VIITENUMEROT Kotimaan evankeliointi 3609 Aktiot ja kampanjat 3735, Evankelistat 3560, Koulupalvelu 3515, Erityisnuorisotyö 3366, Nettipastoripalvelu 3544, Vammaispalvelu 3586, Näkövammaispalvelu 1012, Vankilalähetys 3706, Jippii 3874, Lapin koulupalvelu KANNATUS- PUHELIMEN NUMEROT: Aktiot ja kampanjat Evankelistat Lapsi- ja nuorisotyö Internet, nettipastori Vammaispalvelu Vankilalähetys Puhelun hinta 10,10 /puhelu (+pvm)

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan Paras on edessä

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan  Paras on edessä Ohje esittelijälle Tämän ohjaustekstin tarkoitus on auttaa sinua kertomaan lyhyesti ja vapaasti mitä valkokankaalla lukee. Tavoite on, että sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan valkokankaalta

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

SEURAKUNTAINFO 1/2015

SEURAKUNTAINFO 1/2015 Pastorit, vanhimmat, johtoryhmä SEURAKUNTAINFO 1/2015 Hyvät työtoverit Ohessa saatte tietoa useammastakin kotimaamme evankeliointiin liittyvästä asiasta. Toivomme, että jokainen asia löytää sopivan käsittelyajan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten kohdata vammainen ihminen käytännön toimin helpottaa hänen osallisuuttaan seurakunnassa aloittaa vammaistyö seurakunnassa Tiesitkö? Miljardi (1 000

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

TP Keskellä elämää Paras on edessä

TP Keskellä elämää Paras on edessä Paras on edessä Keskellä elämää n o s a Par ä s s e ed Keskellä elämää Yhteistyöllä tulevaisuuden hyväksi Yhteistyöllä saadaan suuria aikaan. Vuonna 2007 helluntaiseurakuntien toteuttama kampanja Keskellä

Lisätiedot

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi Rovaniemen Helluntaiseurakunta Välähtikö? Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi 2 Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä uuden työmuodon aloittamiseksi Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Tukikohdan tila ja tulevaisuus. Markku Kellomäki 25.1.2009

Tukikohdan tila ja tulevaisuus. Markku Kellomäki 25.1.2009 Tukikohdan tila ja tulevaisuus Markku Kellomäki 25.1.2009 Mikä Tukikohta on? Tukikohta on kristillinen paikallisseurakunta, joka on osa Kuopion helluntaiseurakuntaa Seurakunnan talousjohto Rukoushuoneyhdistys

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö Paremman tulevaisuuden puolesta Helluntaiseurakuntien Vankilatyö Vankilatyö on evankeliumin viemistä vankiloihin, vankien ja heidän läheistensä kohtaamista sekä kokonaisvaltaista tukemista vankeudessa

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

ARVOISA SEURAKUNNAN JOHTAJA / KIRJEENVAIHTAJA. Ilmoittautuminen hankkeeseen. Vanhimmistotapaamiset. Rukous- ja paastojakso 23.3. 11.5.

ARVOISA SEURAKUNNAN JOHTAJA / KIRJEENVAIHTAJA. Ilmoittautuminen hankkeeseen. Vanhimmistotapaamiset. Rukous- ja paastojakso 23.3. 11.5. ARVOISA SEURAKUNNAN JOHTAJA / KIRJEENVAIHTAJA Ilmoittautuminen hankkeeseen Vanhimmistotapaamiset Talvipäivät päätti tammikuussa ottaa Paras on edessä -hankkeen herätysliikkeemme yhteiseksi projektiksi

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kotimaan evankeliointi

Kotimaan evankeliointi Kotimaan evankeliointi Vapaa Sisälähetys ry:n tiedotuslehti 1 / 2008 www.kotimaanevankeliointi.fi Vuoden 2007 evankelioimisteko -tunnustus JIPPIILLE Keskellä elämää - Paras on edessä! s. 5 Lauluista kaunein.

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu 07 Kooste vastauksista . Sukupuolesi 0 0 40 60 80 00 0 40 60 NAINEN 40 MIES 78 EN HALUA VASTATA . Ikäsi 0 0 0 30 40 50 60 5 9 0 9 30 30 39 38 40 49 5 50

Lisätiedot

Aamuvarhaisella vielä. - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa

Aamuvarhaisella vielä. - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa Aamuvarhaisella vielä - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa Kuinka kaikki alkoi Aamurukouksilla on pitkät perinteet Joshua Paul suomeen heinäkuussa 1991 Ensimmäisellä

Lisätiedot

Kiitos kaikista viesteistä, joita olemme saaneet. Kiitos esirukouksistanne. Olemme saaneet olla terveinä.

Kiitos kaikista viesteistä, joita olemme saaneet. Kiitos esirukouksistanne. Olemme saaneet olla terveinä. Keväinen Unkari Kiitosaiheita Kiitos kaikista viesteistä, joita olemme saaneet. Kiitos esirukouksistanne. Olemme saaneet olla terveinä. Olemme muuttaneet huhtikuun alusta keskelle kaupunkia Otp - pankin

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Meyer: Jumalan pitäminen

Meyer: Jumalan pitäminen Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40

Lisätiedot

Che H~qgqB,Um,gp mg)g~agtmaa4g

Che H~qgqB,Um,gp mg)g~agtmaa4g Ote kirjasta Che H~qgqB,Um,gp mg)g~agtmaa4g (Parantarnisepidemia) kil-joittanut Peter Masters Luku 2 Okkulttinen parantaminen rakentaa maailman suurinta seurakuntaa Paul Yonggi Chon vaikutusvalta Elamme

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot