Markku Piri ja maallinen paratiisi
|
|
- Ilmari Virtanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lempipuuhani on edelleenkin antaa ihanan valon virrata silmiini, seurata kuinka se lankeaa tuoreeseen maahan, värjää sen violetiksi, ja kuinka se liikkuu ruohokorren kapealla selällä. August Macke ( ) Markku Piri ja maallinen paratiisi Ritva Röminger-Czako Taidehistorioitsija, kuraattori, Bonn Artikkeli (2009) Tutustuin Markku Piriin Saksassa vuonna 1991, jolloin hän valmisteli laajaa retrospektiivistä yksityisnäyttelyä Saksan tekstiilimuseoon Krefeldissä. Ensin ihmettelin, kuinka arvostettu museo tarjosi nuorelle suomalaiselle tekijälle koko talon, varsinkin kun yksityisnäyttelyt eivät kuuluneet lainkaan museon ohjelmaan. Olin toki kuullut tästä suomalaisesta tekstiilitaiteilijasta, joka 1970-luvun lopulla oli aloittanut lupaavasti uransa Marimekossa viimeisenä Armi Ratian pestaamana suunnittelijana ja sittemmin luonut huomattavan kansainvälisen uran muun muassa Japanissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Mutta silti: retrospektiiviset näyttelyt ovat kunnianosoitus ansioitunei- den vanhojen tekijöiden elämäntyölle, ja Markku Piri oli tuolloin vasta 36-vuotias. Kun näyttely oli pystyssä, en ihmetellyt enää lainkaan. Taiteilija oli loihtinut museon vaikeisiin tiloihin uskomattoman tyylikkään ja värikylläisen kokonaistaideteoksen, joka poikkesi täysin Saksan tekstiilimuseoiden akateemisista esillepanoista. Näytteillä oli kodintekstiilejä, froteekokoelmia, uniikkitekstiilejä, silkkihuiveja, solmioita, miesten vaatteita, kenkiä, teatteripukuja, keraamisia laattoja, keraamisten maljakoiden proto- tyyppejä, graafista suunnittelua sekä maalauksia. Taiteilija suunnitteli myös avajaiskutsun, julisteen ja katalogin ulkoasun. Avajaistilaisuuden kruunasi Markku Pirin taiteilijaystävien esittämä upea performanssi: Poulencin lauluja ja katkelmia Picasson näytelmästä Las cuatro niñitas ( Neljä pientä tyttöä puutarhassa ). Nostin hattua sekä taiteilijalle että harvinaisen ennakkoluulottomalle museonjohdolle. Näyttely sai lois- tavat arvostelut ja toi museoon ennennäkemättömän kävijämäärän. Aloin ymmärtää, että Markku Piri on harvinaisen monipuolisesti lahjakas linjan, värin, muodon ja tilan mestari. Jo Krefeldissä saatiin näyttöä siitä, että hän ei tyydy työskentelemään vain tekstiilien parissa. Hä-
2 nen sisällään palaa sammumaton työnilon ja uteliaisuuden tuli, joka saa hänet heittäytymään yhä uusiin kokeiluihin. Häntä kannustavat terve itsetunto ja usko omiin resursseihin. Luterilainen itsensä vähätteleminen ei kuulu hänen ominaisuuksiinsa. Silti hän tietää, että jokainen tehtävä on otettava vakavasti. Perfektionistina hän asettaa itselleen ja työtovereilleen korkeat vaatimukset. Työ vaatii materiaalin tuntemusta ja kunnioitusta, mutta myös ahkeruutta, rehellisyyttä, sinnikkyyttä ja lujaa tahdonvoimaa. Markku Pirille kelpaa vain paras tulos lukua ja 1990-luvun ensimmäistä puoliskoa voidaan kutsua Markku Pirin vaellusvuosiksi ja myös hänen Sturm und Drang -kaudekseen. Hän oleskeli pitkiä aikoja New Yorkissa, jossa hänellä oli oma suunnittelutoimistokin. Japaniin hän teki pitkän opintomatkan. Brasilia, Portugali ja Italia kuuluivat niin ikään tärkeisiin opintomatka- ja oleskelukohteisiin. Italiassa hän suoritti myös kieli- ja keittokurssin. Markku Piri seurasi näin omalla tavallaan eurooppalaisen sivistyneistön renessanssiaikana alkanutta ja varsinkin luvuilla kukoistanutta Grand tour -perinnettä: nuoret miehet, jopa muutamat rohkeat naisetkin, kiertelivät Euroopan tärkeimmissä kulttuurikeskuksissa, ennen kaikkea Italiassa, tutustumassa niiden kulttuuriin ja tapoihin. Grand tour avarsi horisontteja ja antoi viimeisen silauksen opinnoille. Markku Piri vain ei tyytynyt kiertelemään pelkästään Eurooppaa. Hän oli jo varhain kosmopoliitti maailmankansalainen. Matkat tarjosivat hyvin monenlaisia visuaalisia vaikutteita ja runsaasti käytännön oppeja. Taiteilija käytti niitä hyväkseen menettämättä silti hitustakaan omasta tyylistään. Tärkeän Krefeldin näyttelyn jälkeen Markku Pirin työskentely jatkui erittäin intensiivisenä ja monipuolisena. Ehkä juuri tämä Saksan näyttely inspiroi häntä etsimään projekteja, joissa hänelle tarjoutui mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa laajoja kokonaisuuksia. Työsarka laajeni laajenemistaan. Taiteilija tarttui ammattimaisesti ja kekseliään omaperäisesti yhä uusiin vaativiin haasteisiin. Vuonna 1991 Markku Piri suunnitteli sekä lavastuksen että puvustuksen Kaija Saariahon Suomen Kansallisbaletille säveltämään Maa -tanssiteatteriteokseen, jonka koreografina toimi Carolyn Carlson. Hänen työskentelylleen on tyypillistä, että hän otti osaa intensiivisesti teoksen harjoitteluprosessiin. Sen aikana ja ansiosta hänen oma suunnitteluprojektinsa kypsyi. Maa sai kokonaisuutena hienon vastaanoton Suomen lisäksi myös Roomassa ja Amsterdamissa. Toisen merkittävän lavastus- ja puvustusprojektin taiteilija toteutti Valkeakosken kaupunginteatterin Anna Karenina -näytelmässä vuonna Sekä teoksen visualisointi että 70 upeaa ateljeetyönä valmistettua pukua kohahduttivat yleisöä ja kriitikoita. Erittäin suuren haasteen tarjosi kutsu toimia vuonna 1994 Helsingissä pidettyjen yleisurheilun EM-kilpailujen taiteellisena johtajana. Se oli jälleen uusi tilaisuus luoda kokonaistaideteos, tällä kertaa todella suuressa mittakaavassa. Vaativa projekti oli myöskin Vakuutusyhtiö Kalevan 125-vuotisjuhlan taiteellinen johtajuus.
3 Työskentely Helsingissä jatkui vuosina Helsinki 2000 kulttuuripääkaupunki -projektin suunnittelijakonsulttina. Tähän tehtävään lukeutuivat muun muassa koko kaupungin juhlailmeen suunnittelu ja toteutuksen valvonta, vuodenaikojen mukaan vaihtuvan juhlaliputuksen suunnittelu sekä kaupungin juhlavuoden kukkaistutusten suunnittelu keväästä syksyyn. Vuonna 2003 Markku Piri voitti kutsukilpailun vuoden 2005 Helsingin yleisurheilun MM-kilpailujen kisailmeen suunnittelijaksi. Projekti toteutettiin IAAF:n tarkan valvonnan alla, mikä tarkoitti sitä, että myös sponsorien piti olla kaupunkikuvassa näkyvästi esillä. Niinpä osa kisailmeen visuaalisista teemoista toteutui valitettavasti vain paperilla. *** Markku Piriä voi verrata useisiin rajoja ylittäneisiin kuvataiteilijoihin, kuten Henri Matisseen, joka maalausten ja piirrosten lisäksi teki myös veistoksia ja oli modernismin ensimmäinen teoreetikko. Vanhoilla päivillään Matisse löysi paperileikkauksen mahdollisuudet ja julkaisi tekniikkaa käyttäen myös taiteilijakirjan vuonna Vielä 77-vuotiaana hän innostui lasimaalauksesta niin, että suunnitteli lopulta jopa Vencessä sijaitsevan Chapelle du Rosairen arkkitehtuurin, sisätilat ja lasiikkunat. Samaan sarjaan kuuluu myös saksalainen ekspressionisti August Macke, joka maalaustensa ja piirrostensa ohella suunnitteli erilaisia tekstiilejä sekä näyttelyjulisteita ja -kutsuja, maalasi lasia ja teki keramiikka- ja puuveistoksia. Hän oli myös erinomainen kirjoittaja. Markku Pirin ja näiden klassisen modernismin mestarien taiteessa on useita muitakin yhtymäkohtia kuin rajojenylitys, ennen kaikkea taiteentekemisen itsestäänselvyys ja siitä nauttiminen sekä elämänilon ja maailman kauneuden esilletuominen maanpäällisen paratiisin teeman käsittely. Matissen tavoitteena oli kuvata harmoninen ja eheä maailma: Pyrin taiteeseen, joka on tasapainoista ja puhdasta taiteeseen, joka ei herätä levottomuutta eikä hämmennystä... Samaa päämäärää seurasi myös Macke: Taide on laulu asioiden kauneudesta. Työ ei ole koko elämä. Markku Piri on omassa elämässään kokenut paljon sellaistakin, mikä ei hänen töistään näy. Hän on nähnyt matkoillaan myös köyhyyttä ja kurjuutta, mutta hänen elämänasenteensa on kaikesta huolimatta harvinaisen positiivinen. Hänkään ei halua työssään ajatella elämän pimeää puolta, vaan tuottaa ihmisille iloa. Olipa tilanne mikä tahansa, hänen lasinsa on aina puoliksi täysi, ei koskaan puoliksi tyhjä. Matisselle ja Mackelle väri ja valo olivat työskentelyn perusta ja jopa teema. Niiden avulla he loivat yhä uudelleen visioitaan maanpäällisestä paratiisista. Macke oli vakuuttunut siitä, että hyvällä maalarilla on fysionominen, henkinen näkökyky, jonka avulla hän pystyy tunnistamaan näkemästään olennaisen ja käyttämään sitä työssään.
4 Tämä intuitiivinen henkinen näkökyky ja syntymälahjana saatu erinomainen värisilmä ovat tärkeä perusta myös Markku Pirin työskentelyssä. Vuosien varrella hän on vielä kehittänyt kykyään tutkimalla analyyttisesti värejä ja niiden ominaisuuksia. Hän tietää tarkoin, kuinka eri värit vaikuttavat toisiinsa. Hän rakastaa sekä rohkeita, voimakkaita värikontrasteja (Sirpa Yarmolinskyn abstrakti muotokuva) että yhden värin eri sävyjen hienostunutta leikkiä (Maa tanssiteatteriteoksen puvut). Tarkkasilmäinen ja herkkävaistoinen niin luonnon kuin urbaaninkin ympäristön tarkkailu on myös tärkeätä. Tämän todistavat taiteilijan vuosien varrella ottamat lukemattomat valokuvat. Silmiä hivelevän värimaailman lisäksi valokuvat kertovat myös Markku Pirin kyvystä nähdä monille huomaamattomiksi jäävien yksityiskohtien kiehtovuus, esimerkiksi vanhojen rakennusten pintakerrosten herkkyys (Seinä, Setubal, ks. Vallila Interiorille suunniteltu kuosi Fresco ), Tänään poissa, grafiikan sarjasta Hetken jälki valossa, tai luonnon pienet ihmeet. Myös suunnittelijan työssään Markku Piri on yksityiskohtien mestari (ootraustyöt Puustellille; EM-94 -kilpailujen puvut). Voisi luulla, että Markku Pirille kelpaavat vain puhtaat, kirkkaat ja elegantit pehmeän murretut värit. Hän hallitsee kuitenkin myös väriskaalan, jota hän kutsuu graafiseksi. Se perustuu mustan, harmaan ja valkoisen eri sävyihin. Saksaksi näitä värejä kutsutaan osuvasti nimellä Nichtfarben, mikä tarkoittaa epävärejä. Piri käyttää näitä epävärejä usein antamaan kontrastia kirkkaille väreille, mutta myös itsenäisinä (Sirpa Yarmolinsky -muotokuva; Marimekko-kuosit Seula ja Seularaita). Tämän väriskaalan käytön hienoimpiin tuloksiin kuuluvat mustavalkoiset valokuvat, joissa on tallennettu vaikuttavasti varjon ja valon, tumman ja vaalean, positiivisten ja negatiivisten muotojen välinen monisäikeinen vuoropuhelu (Himmelblaun sarjasta Päivien kimallus; Auringon syleily). Markku Pirin kaiketi useimmin siteerattu lause on: Ilman värejä tulisin hulluksi. Vaikka hän rakastaa kaikkia värejä, sininen on ollut hänelle läheisin aina lapsuudesta saakka. Taivaan ja veden väri sininen on kautta aikojen kiehtonut ihmisiä muun muassa tietyn mystisyytensä vuoksi. Muinaisessa Egyptissä se oli jumalten väri. Siksi jumala Amonilla oli sininen iho. Kreikassa ja Roomassa indigo oli purppuran jälkeen arvostetuin väri. Keskiajalla sinistä pidettiin puhtauden symbolina, minkä vuoksi taiteilijat maalasivat Marian viitan siniseksi. Romantiikka ylisti kaipuun sinistä kukkaa. Der Blaue Reiter (Sininen ratsastaja) -ryhmän taiteilijoille Wassily Kandinskylle ja Franz Marcille sininen symbolisoi henkisyyttä. Ranskalaistaiteilija Yves Kleinin mielestä sininen oli puhtain ja meditatiivisin väri, joka parhaimmillaan melkein vetää katsojan sisäänsä. Hän jopa patentoi lempivärinsä ultramariinin nimellä International Klein Blue. Markku Pirin rakkaus siniseen jatkaa siis todella pitkää traditiota. Hän on käyttänyt sen eri sävyjä runsaasti koko 30-vuotisen työskentelynsä ajan. Mutta ylitse muiden on Pirin sininen, jossa koboltinsininen dominoi. Sinistähän pidetään yleensä kylmänä, melankolisena värinä, mikä päteekin sen moniin sävyihin. Pirin sininen
5 sitä vastoin on erittäin lämmin, juhlavakin sävy. Siksi tuntuu ehkä yllättävältä, että sininen on Markku Pirille kaipuun väri. Kaipuuseen yhdistetään yleensä surumielisyys ja myös menneen haikailu, mihin sen italian kielinen vastine nostalgia viittaa. Mutta kaipuuseen liittyy myös uteliaisuus, halu oppia tuntemaan uutta ja vierasta. Kun ihminen seuraa kaipuunsa ääntä, hän ei pysähdy paikalleen. Hän kaipaa uusia haasteita ja on valmis ottamaan vastaan myös riskejä. Nimenomaan uusien haasteiden kaipuu siivittää Markku Piriä. Markku Piri hallitsee mestarillisesti värien käytön rikkaan skaalan. Hänen tuotantonsa kertoo, mitä kaikkea väri voi olla ja miten eri tavoin se meille puhuu ohuesta herkän lyyrisestä väripinnasta aina runsaan barokkimaisiin tai ekspressionistiin värikerroksiin saakka. Koska Piri hallitsee myös komposition rakentamisen ja geometristen linjojen käytön, väri ei koskaan ajaudu kaaokseen: erilaiset linjat ja kuviot antavat kompositiolle aina ryhdin, olipa kyseessä mikä tahansa materiaali. Tuorein onnistunut kokeilu värin ja geometristen muotojen yhdistelystä ovat tänä vuonna syntyneet suurikokoiset lasimaalaukset jälleen uusi aluevaltaus. Oma todellisuuskerroksensa näissä teoksissa on läpikuultava valokuva. Palatkaamme vielä kerran Mackeen ja Matisseen. Heillä oli erittäin läheinen suhde musiikkiin. Se oli inspiraation lähde, mutta he korostivat myös musiikin ja värien yhteyttä. Macke jopa pohti ystävänsä Franz Marcin kanssa, mikä väri vastaisi pianon koskettimistolla mitäkin sointua. Värin ja musiikin välinen suhde kuuluu oleellisesti myös Markku Pirin työskentelyyn. Markku Pirin rakkaudesta jazziin ja klassiseen musiikkiin kertovat lukemattomat musiikkiin liittyvät projektit, puhumattakaan taustamusiikista hänen ateljeessaan. Monisointuiset liukuvat dynaamiset väripinnat hänen maalauksissaan, tuotteissaan ja erilaisiin projekteihin liittyvissä luonnoksissaan johdattavat katsojan ajatukset automaattisesti musiikkiin. Ne ovat värien ja sävelsointien yhteistä juhlaa. Leikkimieli on höystänyt Markku Pirin työskentelyä alusta lähtien. Pilke silmäkulmassa syntyi esimerkiksi ranskalaisen taiteilijan Baudouin Taslé d`héliandin kanssa vuonna 1993 toteutettu piirrossarja Koeputkilapsia. Yhteistyö perustui vanhaan leikkiin: paperi taitetaan neljään osaan ja sitä kääntämällä piirretään pala palalta kuva. Oleellista on, että sen kokonaisuus paljastuu vasta leikin lopuksi, kun paperi taitetaan auki. Puoli vuotta kestäneen projektin tuloksena syntyi mielenkiintoinen sarja hauskoja maalauksellisia piirroksia. Tässä yhteydessä on mahdotonta mainita enempää kuin pienen pieni osa Markku Pirin 30-vuotisen työn tuloksista. Joka tapauksessa hän hallitsee aivan uskomattoman monia luovan työn alueita, toimipa hän sitten erilaisten tapahtumien isäntänä, graafisena suunnittelijana, kirjoittajana, lavastajana, leipurina, luennoitsijana, maalarina tai lasimaalarina, muotoilijana, näyttelyarkkitehtina, puvustajana, sisustajana, tuottajana tai valokuvaajana. Kolmekymmentä vuotta luomistyötä on pitkä matka ja matka jatkuu. Ritva Röminger-Czako
paratiisi Markku Pirin muotoilua ja taidetta Hämeenlinnan Taidemuseo 23.11.2013 2.2.2014
kuva: Timo Syrjänen Maanpäällinen paratiisi Markku Piri HÄMEENLINNAN TAIDEMUSEO HÄMEENLINNA ART MUSEUM Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna, +358 (0)3 621 2669, www.hameenlinna.fi/taidemuseo AVOINNA OPENING
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN
s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo
Salin perällä on outoja tekeleitä. Kun menee lähelle katsomaan näkee vinkuroita, kummallisia kulmikkaita piirrelmiä!
Modernismi kokeili uudenlaista muotoa ja sisältöä. Edwin Lydén toi näyttelyyn esille abstrakteja teoksiaan. Maria ei ollut ainoa, joka ei ymmärtänyt uutta taidetta. Avantgarden etujoukoille ei ollut maassamme
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ
OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa
VÄRIT 12.2.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - VÄRIT
VÄRIT 12.2.2015 Väri on silmään saapuvan valon aistittava ominaisuus, joka havaitaan näkö- ja väriaistilla. Värin aistiminen riippuu silmään saapuvan valon sisältämistä aallonpituuksista ja niiden voimakkuuksista.
Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto
N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze
NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007
NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007 NÄIN NÄIN MAISEMASTA NÄHTYÄ Maisema. Sana tarkoittaa yleensä nähtyä avaraa kohdetta, joskus
Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa neljällä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-5.
LEHDISTÖTIEDOTE Helsinki 18.4.2006 NELJÄ UUTTA LAATTASARJAA Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa neljällä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-5. SIVU 2: SIVU 3: SIVU 4: SIVU
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa
Jyväskylän Taiteilijaseura ry
TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla
Entisajan vaatteissa. Tehtävät koululle
Entisajan vaatteissa Tehtävät koululle Työpajassa tutustutaan arkipukeutumiseen 1900-luvun alussa. Keski-Suomi sijaitsee itäisen ja läntisen kulttuurialueen rajalla, mikä on johtanut kulttuuripiirteiden
Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan!
Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Ennakkotehtävä Cygnaeuksen gallerian taiteilijoista Cygnaeuksen galleriassa voi tutustua moneen Suomen taiteen merkittävään
UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT
UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit.
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit. Tutki vaatteiden materiaaleja Mistä kankaista ja langoista 1900-luvun alun vaatteet ommeltiin?
Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!
Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö
Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011
Jukka-Pekka Levy Kettukin vuoden taiteilija 2011 AURINKOPOIKA Galleria ARX, Hämeenlinna 22.3. 21.4.2011 Puupiirroskollaasi Jukka-Pekka Levy - Aurinkopoika Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Taitto:
TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä.
PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 7.6.2010 KLO 10.00-12.00 1 TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ Oheinen kuva esittää Richard Longin veistosta A Line in Scotland
SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia
OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi
LogoArt- Työväline muutoksen tekemiseen taiteen menetelmin 10.06.2015
LogoArt- Työväline muutoksen tekemiseen taiteen menetelmin 10.06.2015 Hyvinvoiva Perhe HYPE -hanke (2014-2017) Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n hallinnoima Rayn rahoittama hanke, joka on mukana
TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17
1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT
VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon)
VÄRI VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon) VÄRI ON: Biologiaa: näköaistimus (solut ja aivot) Kemiaa: pigmentti (väriaine, materiaali) VÄRI ON: VÄRI ON: Psykologiaa: havainto
Martta. Rintalan Martta-pöydän Korkeus 74 cm, leveys 85 cm, pituus 185 cm tai 245 cm. p e r i n t ö h u o n e k a l u j a
Martta Rintalan Martta-pöydän Korkeus 74 cm, leveys 85 cm, pituus 185 cm tai 245 cm p e r i n t ö h u o n e k a l u j a RINTALAN MARTAN IDEA PERUSTUU PERINTEISEEN TALONPOIKAISEEN PIRTINPÖYTÄÄN: LEIPOMISPÄIVÄ-
IGORA ROYAL. Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: IGORA ROYAL HAPETE LUONNONSÄVYT VAHVISTETUT NEUTRAALISÄVYT VAALENNUSVÄRIT 10- SARJA
start IGORA ROYAL Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: IGORA ROYAL HAPETE LUONNONSÄVYT VAHVISTETUT NEUTRAALISÄVYT MUOTISÄVYT VAALENNUSVÄRIT 10- SARJA VAALENNUSVÄRIT 12- SARJA LUOVAT PASTELLISÄVYT
My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo
b My Silence - Näyttely keskittyy hiljaisuuteen, teoksiin, jotka ovat vähäeleisiä ja pelkistettyjä, mutta yksinkertaisuudessaan syvällisiä ja vaikuttavia. Näyttelyssä ei ole teoslappuja. Olennaista on
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)
Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi
LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO
SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
Blakely Knitted Sweater
100% puuvillaa Blakely Knitted Sweater Amerikkalaista urheilullista tyyliä ja skandinaavista raikkautta henkivä Blakely-palmikkoneule on valmistettu pehmeästä puuvillalangasta. Klassisessa Blakely-neuleessa
4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo
Bryk & Wirkkala -katseluvarasto Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Kokoelmatoiminnan profiili - Suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, modernismia ja muotoilua
GUDRUN SJÖDÉN. Swedish design with a green soul. Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016
Swedish design with a green soul LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016 Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ GUDRUN SJÖDÉN kevät 2017 Kevään mallistomme on kertomus Ruotsin luonnonkauniista Fårön saaresta.
Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson
Tilkkuilijan värit Saana Karlsson Tilkkutöissä erivärisiä kangaspaloja ommellaan yhteen ja siten muodostetaan erilaisia kuvioita. Värien valinta vaikuttaa siihen miten suunnitellut kuviot tulevat tilkkutyössä
Miksi johtavat ajatukset?
Miksi johtavat ajatukset? Johtavat ajatukset syntyvät aina sisältä päin. Ne ovat tärkeitä ennen kaikkea meille itsellemme. Tarkistamme ne joka vuosi yhdessä. Ne toimivat innostuksemme lähteenä ja niiden
PAJATIEDOTE KEVÄT 2011
KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen
MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA
MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA Seuraavissa harjoituksissa analysoidaan teemojen muotoja. Yleisimmät musiikin pienoismuodot erityisesti klassismin musiikissa ovat periodi ja satsimuoto.
As Oy Kontiolahden Wilhelmiina. Rakentaja M. Laukkanen Oy. Keraamiset laatat
As Oy Kontiolahden Wilhelmiina Rakentaja M. Laukkanen Oy Keraamiset laatat As Oy Kontiolahden Wilhelmiina - Keraamiset laatat Tämän esitteen avulla voitte tutustua malliesimerkkeihin, joissa on käytetty
PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen
PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT
Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5
Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.
NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI
NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu alakouluryhmien omatoimisen museokäynnin tueksi. Materiaaliin voi tutustua jo ennen museokäyntiä ja tehtävät voi tehdä joko museokäynnin
Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa.
Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa. arja löfström KUVAT katri kapanen K O T I Kaksio Helsingin Pohjois-Haagassa, 48 neliötä,
VERKOSTO GRAAFINEN OHJE
2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla
LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO
LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO Luova Etelä-Karjala logon lähtökohtana on maantieteellisen alueen muoto liitettynä Saimaaseen ja eteläkarjalaisten kädentaitoihin ja luovuuteen, monipuoliseen taito-tieto-osaamiseen.
ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA
ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä
Visuaalinen käyttöliittymäanalyysi
Visuaalinen käyttöliittymäanalyysi Johdanto Tehtävänä on analysoida Saariston ekologia-kurssilla käytettävän tietokoneohjelman käyttöliittymän visuaalisia ominaisuuksia. Vastaa ensiksi VisaWi -lomakkeeseen
Lahden kansainvälinen julistetriennale 2014
Tunnusjuliste: Linn Henrichson Lahden kansainvälinen julistetriennale 2014 13.6.-28.9.2014 Lahden perinteikäs julistebiennale on muuttunut Lahden kansainvälisiksi julistetriennaleksi. Joka kolmas vuosi
MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN
www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja
Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!
UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen
LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo.
8 LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon mittasuhteita tai väritystä ei saa muuttaa.
Akaatin mysteeri. Ensiesittelyssä uusi majesteettinen, eksklusiivisesti suunniteltu korukokoelma JAKSOT 16 2014 3 2015
Akaatin mysteeri Puhtautta ja rauhallisuutta symboloivan akaatin uskotaan rauhoittavan tunteita ja hoivaavan sisäistä voimaa. Yhdistä asuusi yksi näistä statement-koruista tai anna se erikoislahjana naiselle,
Ihmisen chakrajärjestelmä
Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;
nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.
Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Prosessin analysointi ja töiden viimeistely
ilumuoto a st kasvatu luun ou perusk Tuntikehyksen osa-alue: D1 Logon ja mainonnan suunnittelu Kesto: 1 kaksoistunti, 45 min + 45 min Aihe: Pohitaan koko Mutku-opintojaksoa prosessina ja tehään töitä jotka
luontopolkuja punaisilla naruilla
luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai
Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä
Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita
Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen
Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu
Porin taidekoulun työpajaopinnot
Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi
Tarja Pääjoki, JY Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Taikalampun strategia, laadittu 2009 10 Kuva Lastenkulttuurikeskus Lastu Lapsen taiteellinen toimijuus Lapsi näkee kaiken uutena; hän
Mattopalvelut. Design -mallisto
Mattopalvelut Design -mallisto Lindström designmatot Valitse todelliset katseenvangitsijat. Lindström designmatot. Laadukas sisustus voi kaivata viimeistelyä. Pelkistetty tila herää henkiin yksilöllisten
Taide-elämyksiä Berliinissä
Taide-elämyksiä Berliinissä Pääsin käymään kesäkuussa 2015 Berliinin taidemuseossa Gemäldegalleriessa historian opettaja Veli- Matti Ojalaisen opastamana. Taidemuseosta löytyy maailman suurin kokoelma
PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja
PORTFOLIO PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja Por+olion sisältöä ja muotoa kanna>aa mie?ä ennen aloi>amista. Tavoi>eena on saada katsoja/ vastaano>ajan mielenkiinto pysähtymään
Lataa Vesi vetää puoleensa. Lataa
Lataa Vesi vetää puoleensa Lataa ISBN: 9789525328189 Sivumäärä: 280 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.21 Mb Maapallo on vesipallo, sininen planeetta, ihminen itse enimmältään vettä. Vesiluonto tarjoaa
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden
Korulipas kätkee rakkaimmat aarteet
Ihana oma koti toivottaa tervetulleeksi! Finlaysonin kevään ja kesän 2013 mallisto luo kotiin vaihtuvia tunnelmia Finlaysonin kevään ja kesän 2013 tekstiilimallisto houkuttelee sisustamaan omasta kodista
NaturEpic Stories of our nature
NaturEpic Stories of our nature Maria Lehtman Valokuvataiteilija Dip. EMC Hiljainen lampi katselee taivasta - odottaa talven väistymistä. Hetkeksi pysähdyn minäkin ja annan verhon väistyä mielestäni Ehkä
OPISKELIJAN MUISTILISTA
Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta
Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto
Suupohjan koulutuskuntayhtymä Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tämä graafinen ohjeisto antaa perusohjeet Vuoksin visuaalisen ilmeen käytöstä markkinointiviestinnässä. Graafisen ohjeiston noudattamisella
ihannetila Sinivuokko DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Sinivuokko
30.10.2017 DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä Kesäilta
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.
Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään
EEVA JA AADAM EDENISSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
Suunnittelijan seinät saivat
syksy 06 I rene Wichmann Kuvat K r istiina Hemmink i Suunnittelijan seinät saivat murretut Sisustussuunnittelija Anu Jokela on kodissaan käyttänyt näyttävästi tämän syksyn maanläheisiä, ruskeita värejä.
Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen
Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa Teksti: Maija Karhunen n verkkojulkaisuja 3:2010 Valtion Taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki sivu 2 / 5 Kuvailutulkkaus
PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän
PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,
Katja-Maaria Vilén ART
Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén Art Taide on ikkuna asioille jotka muuten eivät näkyisi. 2 3 Taiteilija Katja-Maaria Vilén Syntynyt Helsingissä 1984, asuu Vantaalla. Tervetuloa taidematkalle!
IKONIT, IHMISET JA SOTA
OPETUSMATERIAALIA SUOMEN KANSALLISMUSEO IKONIT, IHMISET JA SOTA KUVATAITEEN OPETUKSEN TEHTÄVÄPAKETTI Tehtäväpaketin avulla käydään läpi ikoneihin liittyviä perustietoja ja tutustutaan ikonimaalarin käyttämään
SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.
TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa
MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle
MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi
TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto
TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ Sukupuu Vinkkejä opettajalle Karjalainen Nuorisoliitto TEKIJÄN TERVEISET Ensin oli idea Karjalaisesta Vauvakirjasta, jonka toteutuksen halusin ja sain vastuulleni
Lataa Klassikko - Ville Raivio. Lataa
Lataa Klassikko - Ville Raivio Lataa Kirjailija: Ville Raivio ISBN: 9789513180331 Sivumäärä: 238 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.54 Mb Miesten tyylikirjojen klassikko jo syntyessäänklassikko kokoaa yhteen
Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin
Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin Olli Sorjonen Kimmo Kirves Reima Hirvosen näyttelyssä on yli 60 yksittäistä
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Stora Enso Effex an Eye for Wood
EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Meillä on mahdollista suorittaa seuraavat lukiodiplomit. Kuvataide Liikunta Musiikki Teatteri Lukiodiplomit suoritetaan yleensä 3. vuonna Niistä on hyötyä ko. alojen
AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE
AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Brasil - Sempre em meu coração!
Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin
Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,
Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, huutokaupoille, taidekouluille, taidekilpailuille ARTEST on maailmanlaajuinen