Opetus- ja kulttuuriministeriölle
|
|
- Viljo Salonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (10) Opetus- ja kulttuuriministeriölle LUONNOS Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n lausunto nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistiossa olevasta ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi nuorisolaiksi Yleiset huomiot asetusehdotuksesta Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry (Allianssi) toteaa aluksi, että nuorisolain uudistamisen prosessi on käynnistetty hallinnon aloitteesta, ei nuorisokentän tarpeista muuttaa nykyistä lakia. Nyt kun laki on valmistelussa, Allianssi toivoo, että se valmistellaan hyvin. Voimassa olevassa nuorisolaissa avustustoimikunta antaa esityksen nuorisojärjestöjen ja palvelujärjestöjen valtionapukelpoisuudesta ja valtionavustusten jaosta. Allianssi vaatii nykyistä muotoilua, jossa avustustoimikunta antaa esityksen kyseisestä asiasta, ei lausuntoa (lakiehdotus 7 ). Pelkästään lausunnon antaminen heikentäisi toimikunnan roolia ja painoarvoa sekä kasvattaisi virkamiesvaltaa. Se poistaisi myös järjestöjen vertaisarviointia, sillä toimikunta tuo prosessiin avustuksen käyttäjien äänen ja järjestöasiantuntemusta. Kyseisen kaltainen vertaisarviointi on nähty tärkeänä, ja se olisi tärkeää säilyttää tulevaisuudessakin. Esimerkiksi rahapelifuusioon liittyvässä selvityksessä tunnustettiin vertaisarvioinnin tärkeys. Lisäksi rahapeliyhtiöiden tulevasta fuusiosta saattaa seurata muutoksia nykyiseen tuotonjakoon, minkä vuoksi nykyiseen avustustoimikuntamalliin ei ole järkevää tehdä muutoksia. Allianssi pitää selkeyttävänä ja hyvänä muutoksena yläikärajan nostamista, minkä mukaan kaikki alle 30-vuotiaat ovat nuoria. Se helpottaa valtionavustusten jakoa ja selkeyttää, miten nuorten edustus määräytyy. Kansainvälisesti ikäraja on yhdenmukainen esim. EU:n Erasmus+ -ohjelman kanssa. Allianssi vastustaa nuorisolakiesitykseen määriteltyä alaikärajaa, ja pitää nykylakia, jossa alaikärajaa ei ole määritelty, hyvänä. Lain alaikärajan määritteleminen alkavaksi 7 ikävuodesta on Allianssin mukaan keinotekoinen ja ongelmallinen monille nuorisoalan toimijoille. Myös alle 7-vuotiailla tulee olla mahdollisuus harrastustoimintaan. Lisäksi huolena on, että nykyinen lakiehdotus asettaa lapset ja nuoret keskenään eriarvoiseen asemaan ja kaventaa mahdollisuuksia osallisuuteen ikäperusteisesti. Lakiesityksen ikärajalla on myös mahdollisia vaikutuksia järjestöjen toimintaedellytyksiin suhteessa alle 7-vuotiaisiin. (Kts. lisää Allianssin kommentit 3 :lään.) Allianssin mielestä osallisuutta koskevan säännöksen (22 ) tulee olla velvoittavampi ja tarkempi. Muotoilun tulee olla järjestettävä mahdollisuus osallistua, kuten lakiluonnoksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan. Tarjota mahdollisuus - muotoilu jättää mahdollisuuden esimerkiksi siihen, että säännöksessä tarkoitettua osallistumisoikeutta ja kuulemisvelvollisuutta toteutettaisiin käytännössä esimerkiksi tiedottamalla nuoria koskevista asioista verkossa. Lisäksi Allianssi vaatii, että nykyisen nuorisolain muotoilu(8 ): Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa on saatava myös uuteen lakiin, sillä lakiluonnoksen nykyinen kirjaus rajaa nuorten osallistumista ja vaikuttamista pelkästään nuorisotyötä ja -politikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. (Kts. lisää Allianssin kommentit 22 :lään.)
2 2 (10) Lakiluonnoksessa on yksityiskohtaisia perusteluja melko paljon sivumäärällisesti suhteessa lakipykäliin. Vaikuttaa siltä, että keskeistä pykäläsisältöä on siirretty perusteluihin, eli perustelutekstiä on paljon. Varsinainen pykälä on kuitenkin se, mikä painaa ja mitä luetaan. Tärkeät asiat tulee olla kirjoitettuna selkeästi pykäliin. 1 luku, Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Allianssi on tyytyväinen yksityiskohtaisten perustelujen nuorisotoiminnan määrittelyyn, johon on lisätty myös nuorten omaehtoinen toiminta. Yleisperusteluissa käydään läpi kansainvälisiä sopimuksia. Allianssi esittää lisättäväksi myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan sopimuksen, jonka ratifiointi prosessi on ihan loppusuoralla. 2 Lain tavoite Lain tavoitemuotoilu on kattava ja hyvä kokonaisuus. Hienoa on esimerkiksi, että yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen sekä oikeusnäkökulma on selkeästi määritelty tavoitepykälässä (nykyisessä laissa vain ns. arvolistauksessa). Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys ovat lain tavoitteena kannatettavia. Toisessa pykälässä sanotaan, että tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat "terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen". Allianssin mielestä epäselväksi jää, mitä näillä tarkoitetaan. Nämä voisi määritellä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin. 3 Määritelmät, tähän kohtaan yleisesti määritelmistä, seuraavassa kysymyksessä ikärajoista Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa selvennetään, mitä nuorisopolitiikalla tarkoitetaan. Tähän on tullut uutena osana sukupolvien välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Tätä voisi avata paremmin sillä nyt epäselväksi jää, mitä tällä vuorovaikutuksen parantamisella tarkoitetaan. Hämäräksi jää myös viittaus Suomen väestörakenteen muutokseen sekä maan sisäisen muuttoliikkeen huomioon ottaminen. 3 Määritelmät kohta 1) nuorilla tarkoitetaan vuotiaita Kannatan työryhmän esitystä (7-29 -vuotiaita) Muu mikä? Allianssi pitää selkeyttävänä ja hyvänä muutoksena yläikärajan nostamista, minkä mukaan kaikki alle 30-vuotiaat ovat nuoria. Se helpottaa valtionavustusten jakoa ja selkeyttää, miten nuorten edustus määräytyy. Kansainvälisesti ikäraja on yhdenmukainen esim. EU:n Erasmus+ -ohjelman kanssa. Yläikärajan muutos myös tukee vallitsevaa ymmärrystä nuoruudesta elämänvaiheena, joka on pitkittynyt. Nuoret esimerkiksi itsenäistyvät lapsuuden kodista myöhemmällä iällä ja etsivät paikkaansa työelämässä pidempään. Siten nuorisolaki tukee ikäryhmää, joka on monessa suhteessa väliinputoaja.
3 3 (10) Allianssi vastustaa nuorisolakiesitykseen määriteltyä alaikärajaa, ja pitää nykylakia, jossa alaikärajaa ei ole määritelty, hyvänä. Nykyinen nuorisolaki (8 ) vahvistaa lasten ja nuorten oikeutta tulla kuulluksi, joka turvataan myös perustuslaissa. Lakiluonnoksessa jää hyvin epäselväksi, miten osallisuus-pykälässä (22 ) taataan alle 7-vuotiaiden lasten yhdenvertaisten osallistumisoikeuksien toteutumisen. Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa vain todetaan, että nuorten osallistumisessa ja kuulemisessa otettaisiin huomioon myös alle 7-vuotiaat. Allianssi peräänkuuluttaa etenkin tässä kohtaa lapsivaikutusten arviointia, jossa on eriteltävä, miten lakiehdotus vaikuttaa tiettyihin lapsi- ja nuorisoryhmiin. Katso lisää Allianssin kantoja ikärajasta osallisuuspykälän (22 ) kohdalla. Lain alaikärajan määritteleminen alkavaksi 7 ikävuodesta on myös keinotekoinen ja ongelmallinen monille nuorisoalan toimijoille. Esimerkiksi alle 7-vuotiaat ovat yleensä harvoin virallisia jäseniä järjestöissä, mutta osallistuvat järjestön toimintaan. Ikärajan asettaminen on hankala esimerkiksi perhetoiminnalle, iltapäiväkerhoille, perhejäsenyyksille, lasten leirikouluille, leiritoiminnalle tms. Lisäksi ikärajan asettaminen saattaa vähitellen ohjata toiminnan kohderyhmän rajaamista 7 vuotta täyttäneisiin, jos rahoitusta ei saada tälle kohderyhmälle tai avustusten hakeminen muuttuu liian byrokraattiseksi ikärajojen takia. Avustuksiin liittyvät muotoseikat lisääntynevät, vaikka niitä lienee ollut tarkoitus purkaa. Näin ollen laki ohjaisi järjestöjen toimintaa, vaikka se ei suoranaisesti kiellä tarjoamasta toimintaa alla 7-vuotiaille. Allianssi haluaa painottaa, että myös alle 7-vuotiailla tulee olla mahdollisuus harrastustoimintaan. Ikärajan nostaminen saattaa myös vaikeuttaa lasten yhdenvertaisia edellytyksiä kasvaa aktiivisiksi kansalaisiksi. Aktiiviseen kansalaisuuteen ja osallisuuteen kasvetaan pienestä pitäen, mutta myös syrjäytyminen alkaa usein jo varhaislapsuudessa. Paras eri osallistumismuotojen oppiminen tapahtuu toiminnalla ja kokemuksellisuudella, joilla voidaan kuroa umpeen lasten ja nuorten erilaisten tiedollisten ja taidollisten lähtökohtien tuottamaan eroa. Tässä prosessissa järjestöt ovat merkittäviä toimijoita. Alaikärajan asettaminen saattaa myös aiheuttaa väärinymmärryksiä sekä monimutkaistaa toimintoja. Epäselvyys saattaa liittyä käytännön tilanteisiin, joissa ei tiedetä onko kyseessä lapsi vai nuori. Esimerkkinä alakoulun ensimmäinen luokka, onko luokalla sekä lapsia että nuoria lain näkökulmasta? Nuorisolain alaikärajan säätäminen saattaisi vaikuttaa myös kuntien valtionosuuksiin, valtionavustusten jakamiseen ja kuntien myöntämiin avustuksiin järjestöille. Varhaisnuorisojärjestöille tehtiin valmisteluvaiheessa ministeriön kysely, johon oli tiukan aikataulun vuoksi vähän osallistujia. Varhaisnuorisojärjestöjen yhteenliittymä vastusti ikärajamuutosta ja lausui aiheesta: Lisäksi OKM:n ja Allianssin yhteisissä järjestöfoorumeissa (2015) alaikärajan asettaminen ei saanut kannatusta. Jos valitsitte vaihtoehdon Muu mikä?, niin antakaa tässä ehdotuksenne ikärajaksi mainiten ala- ja yläikärajat (esim "12-25-vuotiaat")
4 4 (10) 0-29-vuotiaat 2 luku Valtion nuorisotyö ja politiikka 4 Valtion vastuu 5 Valtion nuorisopolitiikan ohjelma Pykälässä todetaan, että ohjelma sisältää tarkemmat tavoitteet valtakunnalliselle nuorisopolitiikalle. Nykytilanteen sekä tämän lakiluonnoksen perusteella epäselväksi jää, mikä on nuorisopolitiikan ohjelman suhde maan hallitusohjelmaan. Onko ohjelma rahoituskanava vai nuorisopoliittinen väline? Onko ohjelmalla painoarvoa, jos sitä ei ole valtaa ja voimia toteuttaa? Nuorisopolitiikan ohjelmasta tulisi tehdä tosiasiallisia vaikutusarviointeja. Nykyään valmistelusykli on liian nopea vaikutusarviointien hyödyntämiseen. Kun loppuraportti valmistuu, uusi ohjelma on jo tehty. Ohjelman perusteella rahoitettavia hankkeita on ollut myös paljon, ja rahoitussykli koetaan järjestöjen keskuudessa lyhyeksi. Rahoituspäätökset ovat tulleet myös viiveellä, mikä vaikeuttaa työntekijöiden rekrytointia ja osaamisen pysymistä jo käynnistetyissä hankkeissa. Nuoria ja nuorisojärjestöjä tulee kuulla ohjelman valmistelussa ja seurannassa. Katso myös Allianssin kommentti asetuksen 2 :lään. 6 Valtion nuorisoneuvosto Katso Allianssin kommentti asetuksen 3 :lään. 7 Avustustoimikunta Voimassa olevassa nuorisolaissa avustustoimikunta antaa esityksen nuorisojärjestöjen ja palvelujärjestöjen valtionapukelpoisuudesta ja valtionavustusten jaosta. Allianssi vaatii nykyistä muotoilua, jossa avustustoimikunta antaa esityksen kyseisestä asiasta, ei lausuntoa (lakiehdotus 7 ). Pelkästään lausunnon antaminen heikentäisi toimikunnan roolia ja painoarvoa sekä kasvattaisi virkamiesvaltaa. Se poistaisi myös järjestöjen vertaisarviointia, sillä toimikunta tuo prosessiin avustuksen käyttäjien äänen ja järjestöasiantuntemusta. Kyseisen kaltainen vertaisarviointi on nähty tärkeänä, ja se olisi tärkeää säilyttää tulevaisuudessakin. Esimerkiksi rahapelifuusioon liittyvässä selvityksessä tunnustettiin vertaisarvioinnin tärkeys. Lisäksi rahapeliyhtiöiden tulevasta fuusiosta saattaa seurata muutoksia nykyiseen tuotonjakoon, minkä vuoksi nykyiseen avustustoimikuntamalliin ei ole järkevää tehdä muutoksia. Katso Allianssin kommentti asetuksen 4 :lään. 3 luku Kuntien nuorisotyö ja -politiikka sekä monialainen yhteistyö
5 5 (10) 8 Kunnan vastuu Allianssin huolena on kuntien lisääntyvä valinnanvapaus, joka tulee vaikuttamaan siihen, mitä toimintaa kunnat toteuttavat nuorille. Huolena on, mitä käy nuorisotyön voluumeille ja eri toimintamuodoille eri kunnissa. Myös esimerkiksi Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotuksen -kyselyn tulokset kertovat nuorisotyön tilanteen ja näkymien vaihtelevan suuresti kunnasta toiseen ( Aiempi tulevaisuuden odotuksiin liittyvä optimismi on vaihtunut epäilykseen mm. leikkauspaineista. 9 Monialainen yhteistyö Pykälän 9 yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että verkostossa voisi olla edustettuina myös muita viranomaisia, kuten esimerkiksi kunnan kulttuuri-, liikuntaja kirjastotoimi. Allianssi ehdottaa tähän kohtaan lisäystä "verkostossa voisi olla edustelttuna..sekä nuorisoalan järjestöjä että nuoria". 10 Etsivä nuorisotyö Etsivän nuorisotyön kohdalla tulee huomioida vammaiset nuoret. 11 Tietojen luovuttaminen etsivälle nuorisotyölle 11, 12 ja 13 ovat pitkiä yksityiskohtaisia pykäliä, jotka käsittelevät nuoren henkilötietojen luovuttamista ja ylläpitoa. Näiden pykälien sisältö on tärkeä, mutta nuorisolain kokonaisuuden kannalta liian yksityiskohtaista sääntelyä. Siksi Allianssi ehdottaa, että nämä pykälät tulee siirtää erinäisiin säännöksiin. 12 Rekisteri viranomaisten yhteistyötä varten etsivässä nuorisotyössä Tietojen luovutus nuorelle tai huoltajille on tehtävä saavutettavassa muodossa ja ymmärrettävästi esim. maahanmuuttajille. 13 Nuoren tietojen käsittely etsivässä nuorisotyössä 4 luku Valtionrahoitus 14 Valtionosuus kunnille 15 Nuorisoalan järjestön valtionapukelpoisuus Allianssi kannattaa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja osallisuuden edistäminen mainitaan valtionavustuksen ehtona.
6 6 (10) 16 Valtionavustuksen myöntäminen nuorisoalan järjestölle 17 Valtionavustuksen myöntäminen nuorisoalan osaamiskeskukselle Pykälän perusteluissa todetaan, että keskusten valtionapukelpoisuusharkinnassa huomioitaisiin "ehdotetun lain 5 mukaisen valtion nuorisopolitiikan ohjelman tavoitteet." Allianssi ei pidä järkevänä sitoa osaamiskeskuksen valtionapukelpoisuutta ja avustuksia siihen, miten keskus noudattaa erilaisia poliittisia linjauksia, kuten valtion nuorisopolitiikan ohjelmaa. Esimerkiksi jos maan hallitus (nuorisopolitiikka) haluaa toimia ristiriidassa nuorisolain tavoitteiden kanssa, osaamiskeskus joutuisi myös toimimaan vastoin kyseisiä tavoitteita. Allianssi huomauttaa, että osaamiskeskuksella voi kansalaisjärjestönä olla myös muita nuorisolain mukaisia tehtäviä kuin mitä osaamiskeskukselle on pykälässä luonnehdittu. Lakiluonnoksesta ei käy ilmi, miten tämä huomioidaan esimerkiksi avustuksista päätettäessä. 18 Valtionavustuksen myöntäminen nuorisokeskukselle 19 Valtionavustuksen myöntäminen nuorten työpajatoimintaan Allianssi haluaa huomauttaa, että työpajat ovat olleet vammaisille nuorille melko tavoittamattomissa. 20 Muut valtionavustukset 21 Valtionapukelpoisuuden peruuttaminen 5 luku Erinäiset säännökset 22 Nuorten osallistuminen, vaikuttaminen ja kuuleminen Nykyinen nuorisolaki (8 ) vahvistaa lasten ja nuorten oikeutta tulla kuulluksi, joka turvataan myös perustuslaissa. Epäselväksi jää, miten tämän lakiluonnoksen muotoilu (22 ) takaa alle 7-vuotiaiden lasten yhdenvertaisten osallistumisoikeuksien toteutumisen. Pykälän perusteluissa vain todetaan, että nuorten osallistumisessa ja kuulemisessa otettaisiin huomioon myös tätä nuoremmat lapset. Allianssi peräänkuuluttaa etenkin tässä kohtaa lapsivaikutusten arviointia, jossa on eriteltävä, miten lakiehdotus vaikuttaa tiettyihin lapsi- ja nuorisoryhmiin. Lakiuudistuksen tavoitteena on lasten ja nuorten yhdenvertaisuus, joka ei toteudu tekemällä eri kategorioita lasten ja nuorten välille. Huolena on, että nykyinen la-
7 7 (10) kiehdotus ei edistä yhdenvertaisesti eri-ikäisten lasten ja nuorten osallisuutta, sillä se asettaa alle 7-vuotiaat eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin lapsiin ja nuoriin. Lasten ja nuorten osallisuus toteutuu vain siten, että he saavat tietoa vaikuttamismahdollisuuksista. Tämä tieto välittyy nuorille nuorisolain piirissä olevissa toimintaympäristöissä ja -foorumeissa, josta nyt alle 7-vuotiaat ollaan rajaamassa pois. Siten on ristiriitaista määritellä osallisuudelle (22 ) eri kohderyhmä kuin koko laille. Nykyisessä nuorisolaissa sanotaan (8 ): Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Tämä muotoilu on saatava myös uuteen lakiin, sillä lakiluonnoksen nykyinen kirjaus rajaa nuorten osallistumista ja vaikuttamista pelkästään nuorisotyötä ja -politikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Miksi pykälässä lukee sen lisäksi ja perusteluissa siltä osin kuin ei muualla..säädettäisi?. Nämä eivät ole samanvertaiset muotoilut. Pykälän "sen lisäksi" on parempi muotoilu. Pykälässä todetaan, että "nuorille ja lapsille tulee tarjota mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa.." Allianssi vaatii, että sanamuodon tulee olla järjestää mahdollisuus, kuten yksityiskohtaisissa perusteluissa lukee, sillä tarjota mahdollisuus on liian yleispiirteinen ilmaisu. Sanamuoto jättää mahdollisuuden esimerkiksi siihen, että säännöksessä tarkoitettua osallistumisoikeutta ja kuulemisvelvollisuutta toteutettaisiin käytännössä esimerkiksi tiedottamalla nuoria koskevista asioista verkossa. Tärkeää olisi, että nuoret pääsevät tosiasiallisesti vaikuttamaan nuorisotyötä ja - politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn ja että nuoret tulevat kuulluiksi heitä koskevissa asioissa jo niiden valmisteluvaiheessa. Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan että säännöksessä ei tarkemmin määritellä kuulemisen keinoja. Allianssi ehdottaa tähän lisäystä mutta nuorten osallistumis- ja vaikuttamiskanavien tulee olla monipuolisia ja yhdenvertaisia. Tämä lisäys on tärkeä myös siitä syystä, että lakiluonnoksen yleisperusteluissa todetaan, että tietyt ryhmät nuorten keskuudessa eivät saa ääntään kuuluviin. Tämä epäkohta tulee huomioida myös lainsäädännön tasolla, ei yksinomaan vain yleisperusteluissa. Allianssille jää hieman epäselväksi, onko tässä lakiuudistuksessa oikeasti arvioitu osallisuutta koskevien säännösten toimivuutta, kuten demokratiapoliittisessa selonteossa (2014) linjataan. Allianssin mielestä säännöksen (22 ) toimivuudessa oleellista on riittävä velvoitus ja motivaatio säännöksen noudattamiseen. Pykäläluonnos antaa liian paljon tilaa sen tulkitsijalle. Se on muotoiltava enemmän osallistamista tukevaksi. Allianssi esittää, että pykälän lopusta poistetaan muotoilu: tai heitä tulee muutoin kuulla mainituissa asioissa. Tämä siksi, että osallisuuden vähimmäisvaatimusta ei tarvita pykälässä, jonka on tarkoitus tukea nuorten osallisuutta. 23 Valtionapuviranomainen 24 Valtionosuuksien ja -avustusten rahoitus 25 Muutoksenhaku
8 8 (10) 26 Valtionavustuslain soveltaminen 27 Huumausainetestaus nuorten työpajatoiminnassa 28 Arkaluonteisten tietojen käsittely 29 Oma-aloitteinen ilmoitusoikeus 6 luku Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 30 Voimaantulo 31 Siirtymäsäännökset Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta 1 Nuorisotyön ja -politiikan aluehallinnon tehtävät 2 Valtion nuorisopolitiikan ohjelma Allianssi pitää myönteisenä ohjelman valmistelussa huomioon otettavaa kirjausta lapsen oikeuksien sopimuksesta. Toisaalta hieman epäselväksi jää, miksi sopimukseen viitataan juuri tässä kohtaa. Allianssi haluaa muistuttaa, että lakiluonnos kokonaisuudessaan noudattaa kansainvälisiä velvoitteita (lakiluonnos 1 ). Lisäksi lapsen oikeuksien sopimus koskee vuotiaita, joten tämä kirjaus on ristiriidassa lakiluonnoksen alaikärajan kanssa. Hienoa, että ohjelman valmistelussa otetaan huomioon moninaisuus ja eri vähemmistöihin kuuluvat nuoret. Tämä tulee huomioida myös ohjelmaa valmisteltaessa, esimerkiksi tulee kuulla vammaisjärjestöjä ja vammaisia nuoria. 3 Valtion nuorisoneuvoston kokoonpano, asettaminen ja päätösvaltaisuus Lakiluonnoksessa ei ole mainintaa, mutta tähän asetukseen voisi edes lisätä: Valtioneuvosto kutsuu neuvoston jäseniksi nuorten asemaan ja oikeuksiin perehtyneitä henkilöitä. Neuvosto olisi siten linjassa myös muiden valtioneuvoston asettamien neuvostojen kanssa (vrt. esim. lapsiasianeuvottelukunta). 4 Avustustoimikunnan kokoonpano, asettaminen ja päätösvaltaisuus
9 9 (10) Avustustoiminnan toiminnan tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Jäseniä valitessa tulee huomioida vaalivuosittainen rotaatio. Toimikunnan työ koskee koko nuorisoalaa, joten toimikunnan kokoonpano tulee olla myös moninainen, esimerkiksi muilla kuin poliittisilla tahoilla tulee olla riittävä edustus toimikunnassa. Tärkeää on lisäksi, että toimikunta kuulee järjestöjä. Katso myös Allianssin kommentti lakiluonnoksen 7 :lään. 5 Nuorisoalan järjestön valtionapukelpoisuuden hyväksyminen Allianssi pitää tärkeänä, että asetuksella ei luoda liian tiukkoja järjestöluokituksia. Asetusluonnoksen luokittelut eivät ole joustavia, tai ota huomioon toimintakentässä tapahtuvia muutoksia. On myös tärkeää, että tukea voidaan myöntää täysin uudenlaiseen toimintaan. Epäselväksi jää, mitä tapahtuu, jos järjestön tilanne muuttuu näiden kriteerien osalta? Esimerkiksi organisaatiouudistuksia tulee voida tehdä järjestöissä ilman, että laki määrittelee sille rajoja. Allianssille jää epäselväksi, mikä rooli näillä eri järjestöluokituksilla on valtionavustuksen myöntämisessä (6 ). Järjestöjen näkökulmasta rahoitusta tulisi tehdä ennakoitavammaksi ja pitkäjänteisemmäksi. Rahoitusta voisi myöntää esimerkiksi kahdeksi vuodeksi, jolloin toiminnan suunnittelua voisi parantaa. Hakuprosessit on myös pidettävä yksinkertaisina, jotta pienemmilläkin ja tuoreilla järjestöillä on mahdollisuus osallistua. Sukupolvien välinen vuorovaikutus on tärkeää järjestöjen jatkuvuuden kannalta. Ohjaako luokittelu tätä? 6 Valtionavustuksen myöntäminen nuorisoalan järjestölle Toiminnan laajuutta arvioitaessa on myös keskityttävä siihen, mutta laajuutta mitataan. Nuorten määrän arviointi ei ole aina niin yksiselitteistä esimerkiksi verkkonuorisotoiminnassa. Nuorisolakiluonnoksen pykälissä 15 ja 16 : Valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan lisäksi huomioon miten järjestö toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta sekä toteuttaa muita tämän lain 2 :ssä säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia. Asetuksessa linjataan tarkemmin kriteerit sille, miten järjestö edistää osallisuutta: "Osallisuuden edistämisen arvioinnissa otetaan huomioon, miten järjestö tarjoaa nuorille mahdollisuuden osallistua järjestön päätöksentekoon ja miten järjestö muulla tavoin edistää nuorten kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. Voisiko yhdenvertaisuuden edistämisen kohdalla mainita yhdenvertaisuussuunnitelmat (vrt. liikuntalakiin liittyvät ohjeistukset)? Muutoin vain osallisuudelle asetetaan tarkemmat kriteerit. 7 Nuorisoalan osaamiskeskusten valtionapukelpoisuuden hyväksyminen 8 Valtionavustuksen myöntäminen nuorisoalan osaamiskeskukselle 9 Nuorisokeskusten valtionapukelpoisuuden hyväksyminen
10 10 (10) 10 Valtionavustuksen myöntäminen nuorisokeskukselle 11 Valtionavustuksen myöntäminen nuorten työpajatoimintaan Eero Rämö puheenjohtaja Olli Joensuu pääsihteeri
A L L I A N S S I N L A U S U N T O H A L L I T U K S E N E S I T Y K S E S T Ä N U O R I S O L AIKSI
LAUSUNTO 29.9.2016 1 (5) A L L I A N S S I N L A U S U N T O H A L L I T U K S E N E S I T Y K S E S T Ä N U O R I S O L AIKSI Sivistysvaliokunnalle Asia: HE 111/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle
Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi
LAUSUNTO Helsinki 30.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 2.11.2015 Dnr 53/040/2014 Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi
Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Laatija: Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta...1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan
Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Lausuntopyyntö on suljettu eikä siihen voi enää antaa lausuntoja Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Lausunnon diaarinumero (vapaaehtoinen): Vastausaika on päättynyt: 30.11.2015
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta
Nuorisolaki uudistus. Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede Uudistustarpeet miksi uudistetaan vuoden 2006 laki Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle 29-vuotiaita LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi
Uudistunut nuorisolaki
Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.
Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp Hallituksen esitys nuorisolaiksi sekä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä nuorisolaiksi
Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV
Vaikuttavuusvalmentamo 29.10.2016 Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vallitsevia trendejä keskitetyn ja paikallisen julkisen palvelun suhteen muutos, edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan
Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja
Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita NEET-nuoret Nuorisolaki
2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;
Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede Lain rakenne - luvut 1. Yleiset säännökset 2. Valtion nuorisotyö ja politiikka 3. Kuntien nuorisotyö ja -politiikka sekä monialainen yhteistyö
Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Laatija: Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Niina Mykrä niina.mykra@luontokoulut.fi puh. 044 700 2505 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Uusi Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp. Helmikuu 2017 Georg Henrik Wrede
Uusi Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp Helmikuu 2017 Georg Henrik Wrede Lain rakenne - luvut 1. Yleiset säännökset 2. Valtion nuorisotyö ja politiikka 3. Kuntien nuorisotyö ja -politiikka
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede 1 luku Yleiset säännökset Syykuu 2016 1 Lain soveltamisala 2 Lain tavoite 3 Määritelmät 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Syyskuu 2016 Georg Henrik Wrede 1 luku Yleiset säännökset Syykuu 2016 1 Lain soveltamisala 2 Lain tavoite 3 Määritelmät 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön
Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp, SiVM 12/2016vp
Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 24.10.2017 Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp, SiVM 12/2016vp Vanupo, Valtioneuvoston periaatepäätös 12.10.2017 Merja Hilpinen Nuoriso- ja liikuntapolitiikan
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;
OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri
OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri 15.11.2011 Arviointi- ja avustustoimikunta 2011-2015 Tuomas Nurmela (pj) Heta Välimäki
Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.
Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä
Nuorisolakiuudistus. Diasarja on julkinen 15.4.2014 alkaen. 27. maaliskuuta 2014 Nuorisoyksikkö 1
Nuorisolakiuudistus Diasarja on julkinen 15.4. alkaen 27. maaliskuuta Nuorisoyksikkö 1 Nuorisolain uudistus kahden hallituksen rajapinnassa ajallisesti, tavoitteena se, että lakiuudistus ja LANUKE tulisivat
Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö
Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait
Liikuntalain uudistus
Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.
SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
TYÖRYHMÄN LUONNOS - MUOKKAUKSET 2.9.2015 Hallituksen esitys uudeksi nuorisolaiksi, pykälä-osa
1 TYÖRYHMÄN LUONNOS - MUOKKAUKSET 2.9.2015 Hallituksen esitys uudeksi nuorisolaiksi, pykälä-osa 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön ja -toiminnan edistämisestä
OKM:n ajankohtaiset asiat
OKM:n ajankohtaiset asiat Nuorisotyön neuvottelupäivät 19.8.2016 Sallamaarit Markkanen NUORISOTYÖN- JA POLITIIKAN VASTUUALUE VASTUUALUEEN JOHTAJA Georg Henrik Wrede EU, KV-YHTEISTYÖ, ITÄMERI, YK, NUORISO
Valtioneuvoston asetus
LUONNOS 20.1.2017 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään nuorisolain (1285/2016) nojalla: 1 luku Valtion nuorisotyö ja -politiikka 1 Nuorisotyön
Nuorisolaki. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain soveltamisala
Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään nuorisotyön ja -toiminnan edistämisestä ja nuorisopolitiikasta sekä niihin liittyvästä
Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Laatija: Valtiontalouden tarkastusvirasto Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...
Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp. Lokakuu 2017 Jaana Walldén
Nuorisolaki 1285/2016 HE 111/2016vp SiVM 12/2016vp Lokakuu 2017 Jaana Walldén Yhdenvertaisuus ja nuorisolaki 12.10.2017 toteutumiseen vaikuttavia asioita: toimialan ihmiskuva ja käsitys ml. aikakäsitys,
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään nuorisolain (1285/2016) nojalla: 1 Nuorisotyön ja -politiikan aluehallinnon tehtävät Aluehallintoviraston
Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet
Toiminnan ja talouden suunnittelu Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet Valtionavustuspäätös vaikuttaa ehtoineen ja ohjeineen täysimääräisesti jokaisen avustuksen käyttäjän toimintaan
Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät
Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Kaksi muutosta nuorisolaissa 2010 1. Paikallisten
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Muistioluonnos
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Muistioluonnos 20.1.2017 EHDOTUKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI NUORISOTYÖSTÄ JA- POLITIIKASTA 1 Asian tausta Tasavallan presidentti vahvisti 21.12.2016 uuden nuorisolain
Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki
Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki N T Hyvinvointi, Osaaminen, Osallisuus, Elinvoima, Nuorisotyö Kari Sjöholm 12.11.2015 0-200 -400-600 -800-1000 -1200-1400 -1600-1800 -2000 Vuosien 2012-2019
27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 7 21/03/2011 13:10 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 27.1.2006/72 27.1.2006/72 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Nuorisolaki 27.1.2006/72
Talousarvioesitys Nuorisotyö
91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään
KEHITTÄMISKESKUS OPINKIRJON LAUSUNTO LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI NUORISOTYÖSTÄ JA -POLITIIKASTA
Opetus- ja kulttuuriministeriölle KEHITTÄMISKESKUS OPINKIRJON LAUSUNTO LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI NUORISOTYÖSTÄ JA -POLITIIKASTA Kehittämiskeskus Opinkirjon lausunto on jäsennetty 1. yleiseen
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Syyskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista
Nuoren henkilötietojen käsittely nuorten työpajatoiminnassa Nuorisolaki 1285/2016. Toukokuu 2017 Jaana Walldén
Nuoren henkilötietojen käsittely nuorten työpajatoiminnassa Toukokuu 2017 Jaana Walldén Nuorisotyö tiedontuottajana Toukokuu 2017 Nuorisoasiain neuvottelukunta ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten
Lausunto nuorisolain uudistuksesta
1(6) Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Viite: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö, 3.11.2015 kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä lausuntopyynnöstä
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
Ò«± ± ² ««¼ ³ ²»². Ñ» «ó µ«««³ ²» *² * ³<³«±» ª µ < îðïëæïê
Ò«± ± ² ««¼ ³ ²»² Ñ» «µ«««³ ²» *² * ³
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Marraskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista
Talousarvioesitys Nuorisotyö
91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan
5.2.2016 YHTEENVETO NUORISOLAIN UUDISTAMISTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN ESI- TYKSESTÄ UUDEKSI NUORISOLAIKSI ANNETUISTA LAUSUNNOISTA
5.2.2016 YHTEENVETO NUORISOLAIN UUDISTAMISTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN ESI- TYKSESTÄ UUDEKSI NUORISOLAIKSI ANNETUISTA LAUSUNNOISTA 1 JOHDANTO Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti syyskuussa 2014 työryhmän,
Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén
Nuoret ja monialainen yhteistyö Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuorisotyö tiedontuottajana 1.3.2018 Valtion nuorisoneuvosto ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista
Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja
Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja 8 Nuorten osallistuminen ja kuuleminen Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa
Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana
OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/12/627/2018 ohjausasiakirja 1.2.2018 Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja kulttuuriministeriö
Asetukselle ehdotetaan nimeä valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja politiikasta.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Johtaja 5.4.2017 Georg Henrik Wrede EHDOTUKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI NUORISOTYÖSTÄ JA- POLITIIKASTA 1 Asian tausta 2 Ehdotus Tasavallan presidentti
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä
Ehdotukset nuorisolakiin
1 Ehdotukset nuorisolakiin 23.3.2016 Kestävä elämäntapa on nostettava uudessa nuorisolaissa läpäiseväksi periaatteeksi. Olemme jättäneet lausuntomme liittyen uuden Nuorisolain valmisteluun marraskuussa
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp. Marraskuu 2016 Jaana Walldén
Nuorisolaki uudistus HE 111/2016vp Marraskuu 2016 Jaana Walldén Huhtikuu 2014: Allianssi-risteily Kesä 2014: Taustatietoa kerätään webropol - kuulemisilla Syksy 2014: Työryhmä aloittaa toimintansa Talvi
Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku
Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku on tarkoitetun niille nuorten työpajoille, jotka järjestävät työpajatoimintaa ja aikovat hakea
Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen
Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuus täydennyshaku 2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuushaku
Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)
Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun
Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori
Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät Nuori2017 29.3.2017 Nuorisotyö tiedontuottajana 4.4.2017 Nuorisoasiain neuvottelukunta ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista
Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle : Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi nuorisolaiksi
(HE 111/2016 vp) Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 6.10.2016: Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi nuorisolaiksi Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) kiittää sivistysvaliokuntaa kutsusta
Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen
Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten
Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.
Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
Nuorisolain uudistusta valmistellaan
Katsaus toimialaan Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä
Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen
Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta 5.5.2017 puheenjohtaja Kimi Uosukainen YLEISTÄ Lausunnossa hallituksen esitystä maakuntalaiksi tarkastellaan
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi
Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisolaki uudistuu Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.-18.2.2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994-2024 1994
Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista
Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät
Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen
Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku
Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö
Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 43/2015 1 (7) Kaupunginhallitus Sj/2 7.12.2015 Pöytäkirjanote tarkastamaton
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 43/2015 1 (7) Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 (Meritullinkatu 10) 00023 VALTIONEUVOSTO 1189 Lausunnon antaminen opetus- ja kulttuuriministeriölle työryhmämuistiosta
Allianssin. strategia
Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti
Allianssin. strategia
Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.
Nuorisolaki uudistus. Helmikuu 2015 Georg Henrik Wrede
Nuorisolaki uudistus Helmikuu 2015 Georg Henrik Wrede Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle 29-vuotiaita Nuorten
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander
VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1. Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Eduskunta on hyväksynyt uuden liikuntalain 3.2.2015. Tarkoitus on, että laki tulee voimaan 1.5.2015. Liikuntalain
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1
Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM
Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, 8.2. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen tausta ja lähtökohdat Keskeinen sisältö Jatkovalmistelun kärjet
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku VTVn nuorten
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana
OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/4/627/2018 Tavoiteohjausasiakirja 1.2.2018 Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja
Nuorten Keski-Suomi ry:n lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulemista varten
1(5) Hallituksen esitys eduskunnalle nuorisolaiksi / HE 111/ 2016 vp Nuorten Keski-Suomi ry:n lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulemista varten Lämmin kiitos kutsusta tulla kuultavaksi eduskunnan
Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista
Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen
Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen
Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia
Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa
Nuorisolain uudistus Pohjois-Suomen AVIn nuorisotoimen työpajapäivät Syötekeskuksessa 12. marraskuuta 2014 Jaana Walldén Nuorisotyön ja politiikan
Nuorisolain uudistus Pohjois-Suomen AVIn nuorisotoimen työpajapäivät Syötekeskuksessa 12. marraskuuta 2014 Jaana Walldén Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa
Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia
Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa
Nuorisolain uudistus. Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue
Nuorisolain uudistus Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta
Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto
Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta
Nuorisovastuualueen valtionavustusprosessin toimivuus ja kehittämistarpeet
Nuorisovastuualueen valtionavustusprosessin toimivuus ja kehittämistarpeet Valtion nuorisoneuvosto sekä arviointi- ja avustustoimikunta ovat käynnistäneet opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisovastuualueen
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ilari Huhtasalo ilari.huhtasalo@parkinson.fi
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue
Uudistuva vammaislainsäädäntö
Uudistuva vammaislainsäädäntö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 20.1.2017 Jaana Huhta, STM 1 23.1.2017 Vammaislainsäädännön uudistaminen Pitkäaikainen hanke yhteensovittaa vammaispalvelulaki
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien
Oulun kaupungin osaamiskeskuksen (Koordinaatti) tavoitteet ja toiminta vuosien aikana
OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/6/627/2018 Tavoiteohjausasiakirja 1.2.2018 Oulun kaupungin osaamiskeskuksen (Koordinaatti) tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus
Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä
Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 2015 Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Hannu Sulin Helsinki 24.11.2015 HE valtion vuoden 2016 talousarvioksi Valtionavustukset yleisten kirjastojen