INSPIRE-osahankkeen suunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INSPIRE-osahankkeen suunnitelma"

Transkriptio

1 INSPIRE-osahankkeen suunnitelma Osahankkeen suunnitelma Versio 0.3 / Käsitelty Hanketoimiston kokouksessa Käsitelty Paikkatietoasian neuvottelunnan kokouksessa Tausta 1.1 Osahankkeen käynnistämisen syyt INSPIRE-direktiivi 2007/2/EY edellyttää kansallisten yhteentoimivien paikkatietoinfrastruktuurien toteuttamista kaikissa EU-jäsenmaissa. Direktiivin vaatimusten pohjalta toteutettava kansallinen paikkatietoinfrastruktuuri edistää laajasti eri tietoteemoihin kuuluvien paikkatietoaineistojen ja niitä välittävien palveluiden yhteiskäyttöä ja yhteentoimivuutta ja tehostaa siten paikkatiedon käyttömahdollisuuksia yhteiskunnassa. Listaa tunnistetuista direktiivin soveltamisalaan kuuluvista aineistoista ja niiden vastuuviranomaista ylläpidetään kansallisessa aineistoluettelossa Suomella on edelleen merkittäviä puutteita INSPIRE-direktiivin toimeenpanossa, mikä on todettu vuosittain kerättävien toimeenpanon seurantatietojen keruun yhteydessä (ks. tarkemmin tuorein tilannekatsaus vuoden 2016 osalta get_file?uuid=5c f22-4a60-8dbf-ae36ce6e85d7&groupid=108478). Seurantatiedoissa viranomaisten ilmoittama aineistojen ja palveluiden vaatimustenmukaisuus perustuu kunkin viranomaisen omaan ilmoitukseen eikä sitä ole verifioitu, joten toimeenpanon toteutumisen aste voi olla todellisuudessa vielä ilmoitettua alhaisempi. Olemassaolevista direktiivin soveltamisalaan kuuluvista paikkatietoaineistoista ja -palveluista on pitänyt laatia kuvailutiedot (metatiedot) ja aineistot on pitänyt tuoda tarjolle direktiivin vaatimukset täyttävien katselu- ja latauspalveluiden kautta jo vuoteen 2013 mennessä. Valtionhallinnon ylläpitämien paikkatietoaineistojen osalta näiden velvoitteiden toimeenpanosta on huolehdittu jo varsin kattavasti, mutta etenkin kuntien INSPIRE-velvoitteet ovat vielä pääosin toteuttamatta. Edellisten vaatimusten lisäksi kaikista soveltamisalaan kuuluvista paikkatietoaineistoista on toteutettava direktiivin yhteisten tietomallimäärittelyiden (direktiivin liitteet I, II ja III) mukaiset harmonisoidut paikkatietotuotteet. Vaatimus koskee valtionhalinnon, maakuntien ja kuntien paikkatietoaineistoja. Direktiivin liitteen I mukaisten tietotuotteiden toteuttamisen määräaika on 11/2017 ja liitteiden II ja III osalta määräaika on 10/2020. Tällä hetkellä direktiivin määrittelemien tietomallien mukaisia tietotuotteita on asetettu saataville vasta joistakin liitteen I tietoteemoista, toteutetut palvelut ovat organisaatiokohtaisia ja ne eivät muodosta teemoittaisia kokonaisuuksia. Toteutettujen palveluiden toimivuutta ja suorityskykyä ei ole myöskään validoitu ja tietosisällön laatua ei ole tarkistettu. EU-komissio on lisäksi havainnut lukuisia puutteita eri ympäristödirektiivien raportointivelvoitteiden toimeenpanoa tukevien paikkatietoaineistojen saatavuudessa. Komission havaintojen mukaan suuri määrä INSPIRE:n soveltamisalaan kuuluvia paikkatietoaineistoja olisi tunnistamatta myös Suomessa, ja siten aineistot puuttuvat kokonaan toimeenpanon ja kansallisen paikkatietoinfrastuktuurin piiristä. Osin tämän seurauksena ympäristöraportointivelvoitteiden hoitaminen vaatii edelleen hyvin runsaasti viranomaisten resursseja, päällekkäistä raportointityötä tehdään paljon ja raportoitujen tietojen laadussa on puutteita. Suomi oli huhtikuussa 2016 EU-komission kuultavana liittyen INSPIRE-toimeenpanon puutteisiin, minkä tuloksena Suomen edellytettiin laativan erillinen toimenpidesuunnitelma toimeenpanon puutteiden korjaamiseksi. Suomi toimitti paikkatietoasiain neuvottelukunnan vahvistaman suunnitelman EU-komissiolle alkukeväällä Suunnitelmassa on tunnistettu ja aikataulutettu lukuisia toimeenpanoa tehostavia toimenpiteitä. Monilla oganisaatioilla, erityisesti pienillä paikkatiedon tuottajilla kuten kunnilla ei ole kuitenkaan edelleenkään mahdollista järjestää kustannustehokkaasti direktiivin mukaisia rajapintapalveluja tai tietotuotteita kuntien ylläpitämistä paikkatietoaineistoista, mikä hidastaa olennaisesti toimenpidesuunnitelman toteuttamista. Toimenpidesuunnitelma on tehty yhteistyössä Ahvenanmaan maakuntahallinnon kanssa, joka vastaa INSPIRE-toimeenpanosta maakunnan itsehallinnon myötä laaditun oman INSPIRE-lainsäädännön mukaisesti. EU-komissio on tunnistanut myös Ahvenanmaan toimeenpanossa lukuisia puutteita, minkä seurauksena yhteistyötä manner-suomen ja Ahvenanmaan kesken on tiivistetty käytännön toimeenpanoon liittyvissä kysymyksissä. Kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin hyödyntämisen mahdollisuuksia rajoittaa puhtaasti INSPIRE-toimeenpanon puutteiden lisäksi myös harmonisoitujen INSPIRE-tietotuotteiden tietosisällön ja -rakenteen rajoitukset, vaikka tietotuotteet olisi toteutettu täysin vaatimusten mukaisesti. INSPIRE-tietomallit on rakennettu yhteiseurooppalaisten vaatimusten mukaisesti, minkä seurauksena useiden tietotuotteiden sisällöt eivät vastaa sellaisenaan kansallisiiin käyttötarpeisiin. Tämä ongelma on tunnistettu sellaisissa jäsenmaissa, joissa harmonisoitujen tietotuotteiden toimeenpano on edennyt pidemmälle ja toteutettujen tietotuotteiden käyttö on jäänyt hyvin vähäiseksi. Suomessa on kaiken kaikkiaan panostettava lähivuosina vielä merkittävästi aineistojen yhteistoimivuuden kehittämiseen ja niitä jakelevien verkkopalveluiden toteuttamiseen. Yleisemmin paikkatiedon infrastruktuurin käyttöä vähentää tarjolla olevan tiedon ja palveluiden löytämisen vaikeus. Löydettävyyden ongelma on tiivistetty OGC:n ja W3C:n yhteisen työryhmän Spatial Data on the Web Best Practices-raportissa, 11. Why are traditional Spatial Data

2 Infrastructures not enough?: "(Referointia:) Tiedon löytäminen, saatavuus ja käyttäminen paikkatietoinfrastruktuureissa OGC Web services-palvelujen kautta on vaikeaa muille kuin paikkatiedon ammattilaisille, koska niissä tiedon hakua palvelevat luettelopalvelut on suunnattu tietoaineistojen löytämiseen (metatiedot asiasanojen avulla) eivätkä yleisten hakukoneiden tai -menetelmien kautta käytettäviksi. Tieto saadaan käyttöön monimutkaisten kyselyillä, joiden tekeminen edellyttää tietorakenteiden ja paikkatiedolle ominaisten kyselykielten hallintaa." Aineistotasoiset asiasanat antavat yleiskuvan aineistoista ja kattavat vain osan aineiston yksityiskohtaisemmasta tietosisällöstä ja paikkatietokohteista. Seurauksena on, että tiedon käyttäminen edellyttää usein koko aineiston lataamista käyttäjälle merkityksellisen sisällön selvittämiseksi, eikä esimerkiksi vain haluttuja paikkatietokohteita voida ladata suoraan vaan koko aineistona metatietoon viedystä rajapinnasta. Paikkatiedolla johtamisen palvelut tehostaisivat merkittävästi päätösten valmistelua. Perinteisesti tiedon hankinta on ollut työlästä ja olemassa oleva tieto saattaa jäädä resurssien puutteessa käyttämättä. Nykytilassa tiedolla johtamisen välineet ja palvelut ovat mahdollisuuksiin nähden vielä paljolti vaikeakäyttöisiä ja erillisiä eivätkä palvelut tarjoa juuri helppoja työkaluja eri tietolähteiden yhdistelyyn. Monia ilmiöitä kuvaavia, eri aluejakoihin kytkettyjä tilastotietoja voidaan käsitellä ja analysoida paikkatietoina ja havainnollistaa mm. teemakarttoina. Hallinnon tuottamaa paikkatietoa olisi ylipäätään mahdollista yhdistää eri lähteistä sijaintitiedon avulla sekä analysoida ja visualisoida paikkatietotekniikan tarjoamilla välineillä. Paikkatietoalustan on tarkoitus yhtenäistää ja parantaa laajasti sähköisiä palveluita, parantaa tietopohjaista päätöksentekoa, lisätä avoimuutta sekä säästää kustannuksia julkisessa hallinnossa mm. mahdollistamalla tietovarantojen tehokas ylläpito, poistamalla päällekkäistä toimintaa ja yhtenäistämällä aineistoja. 1.2 Osahankkeeseen vaikuttavat ulkoiset tekijät Paikkatietopoliittinen selonteko Otetaan huomioon paikkatietopoliittisen selonteon linjaukset INSPIRE-toimeenpanon resursointi Toimeenpanon tehtävät vaativat aina myös viranomaisten oman (substanssi)asiantuntemuksen käyttöä hankkeen ulkopuolelta Harmonisoitujen tietotuotteiden toteuttamista edistävät hankkeet ja palvelut MML:n PARANE-hanke SYKE:n ja maakuntaliittojen HAME-hanke Kuntaliiton KuntaTietoPalvelu KTP INSPIRE-toimeenpanon kehittäminen Komission ja jäsenmaiden yhteisessä MIG-ryhmässä (Maintenance and Implementation Group) INSPIRE:n ns. fitness for purpose -arviointityön mahdolliset vaikutukset INSPIRE-lainsäädäntöön (mm. liitteen III tietomallit) MIG-työohjelman vaikutukset käytännön toimeenpanon kehittämisessä (mm. ohjeistus, tukipalvelut) YTI-hanke (Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke) Tiedon teknisen ja semanttisen yhteentoimivuuden menetelmien ja välineistön kehittäminen Kv. standardisoinnin kehitystyö Mahdolliset muutokset ISO- ja OGC-standardeihin 1.3 Suunnitelman toteutuksen edellytykset Ministeriön rahoituspäätös syyskuussa, jotta hankkeeseen liittyvät pilotoinnit ja toteutusvaihe voidaan toteuttaa MML:n projektiohjausmallin mukaiset päätökset koordinaatiotiimissä, jotta toteutusvaihe voidaan aloittaa 2018 SYKE:n ympäristöraportointiin liittyvien osahankkeen tehtävien toteutuksen käynnistäminen SYKE:n projektikäytäntöjen mukaisesti 1.4 Suunnitelman oletukset Osahankkeen suunnitelman mukainen toteutus perustuu seuraaviin oletuksiin INSPIRE-lainsäädäntöön ei toteuteta merkittäviä toimeenpanon laajuuteen vaikuttavia muutoksia INSPIRE-toimeenpanon lakisääteisiin tehtäviin liittyvä neuvonta ja tuki jatkuvat vähintään nykyisellä tasolla Komission MIG-työohjelman ja ISA2-ohjelman toteutusta jatketaan vähintään nykyisellä resursointitasolla (vaikuttaa mm. validaattori- ja luettelopalveluohjelmistojen kehitysnäkymiin ja INSPIRE-tietotuotteiden toteuttamisen tukemiseen) TJS-standardin päivitysprosessi etenee aikataulussa ja standardi valmistuu vuonna 2018 INSPIRE-velvoitetut viranomaiset panostavat jatkuviin toimeenpanon tehtäviin ja puutteiden korjaamiseen vähintään toimeenpanon aikataulujen ja Suomen toimenpidesuunnitelman (Action plan) mukaisesti PTA-hankkeen aikana Suunnitelmassa oletetaan että muut osahankkeet, erityisesti Tekninen alusta -osahanke, etenevät suunnitellusti osahankkeelle välttämättömien palveluiden toteuttamisessa ja työnjako osahankkeiden välillä palveluiden toteuttamisessa täsmennetään rkustannusten arvioinnin täsmentämiseksi. Suunnitelmassa oletetaan, että Maakunnat-osahanke osallistuu tiedolla johtamisen kokonaisuuden toteuttamiseen, jotta INSPIRE-osahankkeen kokonaisbudjetti pysyy asetetuissa rajoissa. Tuki, koulutus ja viestintä -osahankkeen antama tuki käyttäjille on välttämätön käyttöönottovaiheessa.

3 2. Osahankkeen tavoitteet 2.1 Tehtävä Osahankkeen tehtävänä on tukea velvoitettuja viranomaisia INSPIRE-toimeenpanon puutteiden korjaamisessa ja auttaa ehkäisemään uusien puutteiden syntymistä. Osahankkeessa luodaan velvoitettujen viranomaisten käyttöön yhteinen toiminta- ja palvelukokonaisuus, jonka avulla INSPIRE-direktiivin velvoitteita voidaan toteuttaa nykyistä helpommin ja kustannustehokkaammin, mikä alentaisi merkittävästi hallinnollista taakkaa lähivuosina. Lisäksi pyritään parantamaan harmonisoitujen INSPIRE-tietotuotteiden käyttömahdollisuuksia vastaamaan nykyistä paremmin kansallisia tarpeita. Osahankkeen keskeisenä tehtävänä on lisäksi kehittää kansallista paikkatietoinfrastruktuuria siten, että paikkatietojen löydettävyys ja saatavuus paranevat ja aineistojen ja palveluiden hyödyntäminen helpottuu. Osahanke toteuttaa yhteistyössä Tekninen alusta -osahankkeen kanssa INSPIRE-toimeenpanoa ja kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin hyödyntämistä tukevia palveluita sekä laatii yhteistyössä Maankäyttö-osahankkeen kanssa kansallisten INSPIRE-yhteensopivien tietomallien määrittely- ja toteutusprosessin. 2.2 Osahankkeen tavoite INSPIRE-osahanke tarjoaa paikkatiedon tuottajille yhtenäisen palvelukokonaisuuden, jonka avulla viranomaiset voivat validoida INSPIRE-toteutuksensa toimivuuden ja toteuttaa harmonisoituja INSPIRE-tietotuotteita siten että myös kansalliset käyttötarpeet huomioidaan nykyistä paremmin. Pienet tiedontuottajat voivat huolehtia INSPIRE-velvoitteiden toteuttamisesta myös olemassa olevien aineistojen osalta keskitetyn ratkaisun kautta. Ympäristöraportointivelvoitteiden toimeenpanon ja tiedon uudelleenkäytön helpottamiseksi osahanke tarjoaa yhtenäisen hallinta-alustan raportointitiedon hallintaan ja jakeluun sekä kansallisten tietotuotteiden ja aikasarjojen käyttöönottamiseksi. INSPIRE-osahanke tarjoaa paikkatiedon hyödyntäjille nykyistä edistyneempiä ja tavalliselle käyttäjälle helpompikäyttöisiä hakutoimintoja paikkatietoaineistojen ja -palveluiden etsintään. Päättäjille ja kansalaisille osahanke mahdollistaa (paikka)tiedolla johtamista ja päätösten vaikutusten ennakointia, seurantaa ja arviointia tukevia toiminnallisuuksia. Muutokset, joita tavoitellaan INSPIRE-osahankkeen tavoitteet ovat: Tarjoaa validointipalvelun tiedontuottajille aineistojen ja palveluiden INSPIRE-vaatimusten mukaisuuden testaamiseksi Huolehtii että hankkeessa tarjotaan pienten toimijoiden paikkatietoaineistoille keskitetyt katselu- ja latauspalvelurajapinnat, jotka ovat 100% INSPIRE-vaatimusten mukaisia Toteuttaa INSPIRE-vaatimusten mukaiset, kansallisin tarpein rikastetut harmonisoidut tietotuotteet priorisoiduista tietoteemoista Toteuttaa hakutoiminnallisuus jonka avulla paikkatietoinfrastruktuurin aineistot ja palvelut löytyvät nykyistä helpommin, myös Google-hakua käyttäen Toteuttaa kv. standardiin perustuvan toiminnallisuuden, jonka avulla voidaan yhdistää helposti ei-paikkatietomuotoista tilasto- tai muuta tietoa paikkatietoihin (aluejaot) Edistää paikkatiedon yhdistelemistä laajasti muuhun tietoon linkitetyn tiedon ratkaisujen avulla Toteuttaa paikkatiedon infrastuktuurin varaan tiedolla johtamista ja päätösten vaikutusten ennakointia, seurantaa ja arviointia tukevia toiminnallisuuksia Helpottaa tunnistettujen ympäristöraportointiaineistojen julkaisemista INSPIRE-direktiivin vaatimusten mukaisesti EU-komission tunnistamisen puutteiden osalta Kehittää ratkaisuja ympäristöraportointitiedon kuvaamiseksi, tiedon löydettävyyden parantamiseksi sekä raportointitiedon uudelleenkäytön tehostamiseksi jakeluratkaisujen ja visualisoinnin keinoin Huolehtia että PTA-hankkeessa noudatetaan julkishallinnon paikkatiedon viitearkkitehtuuria 2.3 Käyttötapaukset INSPIRE-velvoitteiden toimeenpanon tehostaminen Päätöksenteon tukeminen ja tiedolla johtaminen (paikka- ja ei-paikkatiedon yhdistäminen) Tarkennetut kuvaukset käyttötapauksista ovat työn alla. 2.4 Kustannus- ja hyötyanalyysi Kustannus-ja hyötyanalyysi tehdään yhteenvetona koko hankkeen osalta. Valmistuu syyskuussa.

4 3. Organisaatio 3.1 Osahankkeen organisaatio ja toteutusmalli Osahanke toteutetaan Maanmittauslaitoksen projektiohjausmallin mukaisesti vuoden 2018 alusta lukien. SYKE:n osavastuulla olevien ympäristöraportointeihin liittyvien tehtävien toteutus tehdään SYKE:n projektiohjausmallin mukaisesti. Vuoden 2017 osalta edetään hankesuunnitelmassa esitetyllä organisaatiolla. Hankefoourumin INSPIRE-referenssiryhmä on tärkeässä roolissa valmisteluun ja toteuttamiseen liittyvässä ideoinnissa, palautteen keruussa ja toiminnallisuuksien testauksessa. 3.2 Vastuut ja päätöksentekoprosessi Osahankkeen vetäjä vastaa osahankkeen johtamisesta. Hankeryhmä toimii osahankkeiden vetäjien yhteysfoorumina. Ministeriön hanketoimisto ja hankepäällikkö seuraavat hankkeen etenemistä ja osahankkeet raportoivat etenemisestä sovitun mallin mukaisesti. 3.3 Osahankkeen toleranssit Kunkin osavaiheen alussa sovitaan toleransseista (aika, kustannukset ja tavoitteet). 4. Osahankkeen vaiheet Valmisteluvaihe I ( ) Vaihe VI Hahmotellaan alustava prosessi harmonisoitujen INSPIRE-tietotuotteiden toteuttamiselle siten että tietotuotteet vastaavat INSPIRE-määrittelyjä paremmin kansallisiin käyttötarpeisiin Selvitetään älykkään hakutoiminnon ja linkitetyn tiedon toiminnallisuuksien toteutuksen edellytykset ja alustavat vaatimukset Määritellään tiedolla johtamista ja päätöksentekoa tukevat toiminnallisuudet ja luonnostellaan niihin liittyvää arkkitehtuuria Luonnostellaan ympäristöraportointia tukevien toiminnallisuuksien ja prosessien vaatimukset Laaditaan alustavat käyttötapauskuvaukset ja luonnokset kustannus-hyötyanalyysille Tunnistetaan tarvittavat liitospinnat hankkeen ulkopuolisiin palveluihin mukaan lukien nykyiset paikkatietoinfrastruktuurin palvelut Selvitetään SDI-tukipalveluiden kehittämistarpeita osahankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi Kerätään palautetta toteutussuunnitelmaa varten hankefoorumin INSPIRE-referenssiryhmältä Vaihe VI Tuotetaan seuraava versio osahankkeen suunnitelmasta hyväksyttäväksi ministeriön rahoituspäätöstä varten Pohjustetaan osahankkeessa toteutettavien INSPIRE-teemoihin liittyvää kansallisten rikastustarpeiden selvitystyötä Aineistotarjonnan perkaaminen mm. PTP-hankkeen julkishallintoselvityksen tuloksia hyödyntäen Selvitetään INSPIRE Test Framework -validointikehyksen ja -ohjelmiston kyvykkyys suhteessa PTA:n tavoitteisiin Valmistaudutaan Validointipalvelun pilotointiin Määritellään Luettelopalvelun jatkokehitysvaatimukset PTA-hankkeelle (toteutus TA-osahankkeessa) Viimeistellään kustannus- ja hyötyanalyysi Viimeistellään käyttötapauskuvaukset Selvitetään Ahvenanmaan osallistumismallia PTA-hankkeeseen sekä tiedon tuottajan että käyttäjän näkökulmasta Vaihe VI Tehdään osahankkeessa toteutettaviin INSPIRE-teemoihin liittyvä kansallisten rikastustarpeiden selvitystyö Työpaja- ja haastatteluprosessi, konsulttityönä Teemat: Hallinnolliset yksiköt (AU), Tilastointiyksiköt (SU), Aluehallinnan, rajoitusten ja sääntelyn piiriin kuuluvat alueet ja raportointiyksiköt (AM) Selvitetään ympäristöraportointitiedon tiedonhallinnan kehittämisen ratkaisuvaihtoehtoja (toimintamalli, metatiedot ja tallennusalusta) Selvitetään PTA:n laajennetun metatietoprofiilin vaatimukset (yhteistyössä kaikkien osahankkeiden kanssa) Tuotetaan yksityiskohtaiset projekti- ja työpakettisuunnitelmat Maanmittauslaitoksen projektiorganisaatiomallin mukaisesti ja sen aikataulujen mukaan Tuotetaan yksityiskohtainen projekti/työpakettisuunnitelma SYKE:n tehtävien osalta SYKE:n projektiorganisaatiomallin mukaisesti ja sen

5 aikataulujen mukaan Valmistelu: aineistotasoinen haku INSPIRE-käsitteiden ja Paikkatietohakemiston avainsanojen perusteella sekä Google-haku Hakukäyttöliittymän suunnittelu ja alustan valinta Hakusanastoratkaisun suunnittelu Hakusanasto ja metatiedon täydentäminen Paikannimien Linked data-palvelun toteutuksen valmistelu Otetaan huomioon paikkatietopoliittisen selonteon vaatimukset Huomioidaan osahankkeen näkökulma PTA-hankkeen liiketoimintasuunnitelman laatimisessa Päivitetään osahankkeen suunnitelma Pilotointivaihe I ( ) Pilotoidaan PTA:n metatietoprofiilia Paikkatietohakemistossa (PTH) Pilotoidaan INSPIRE-validointipalvelua seuraavilta osin: Metadatan validointi (aineistot ja palvelut) Katselu- ja latauspalvelurajapintojen validointi (kyselyoperaatiot, suorituskyky) Harmonisoitujen INSPIRE-tietotuotteiden validointi (liite I) Pilotoidaan päivitettävän TJS 2.0 -standardin referenssitoteutusta tilasto- ja paikkatietojen yhdistelytoiminnallisuutta varten Pilotoidaan Luettelopalvelun seuraavaa kehitysversiota Toteutusvaihe I ( ) Vaihe TI.1: Otetaan huomioon pilotointien kokemukset Määritellään toiminnallisuudet harmonisoitujen INSPIRE-yhteensopivien tietotuotteiden vaatimien muunnosten toteuttamiseksi Skeemamuunnospalvelu, koordinaattimuunnospalvelu Toteutetaan kansallisia käyttötarpeita vastaavat tietomallit seuraavista INSPIRE-tietoteemoista Hallinnolliset yksiköt (AU), Aluehallinnan, rajoitusten ja sääntelyn piiriin kuuluvat alueet ja raportointiyksiköt (AM), Tilastointiyksiköt (SU) Toteutetaan ympäristöraportointitiedon tiedonhallinnan kehittämisen 1. vaihe Luodaan toimintamalli ympäristöraportointien, niiden tietoaineistojen kuvaamiseksi, tallentamiseksi ja hyödyntämiseksi standardien mukaisina palveluina. Toteutetaan tallennusalusta ja kehitetään metatietojärjestelmää ympäristöraportointien tiedonhallinnan tueksi. Tehdään osahankkeessa toteutettaviin INSPIRE-teemoihin liittyvä kansallisten rikastustarpeiden selvitystyö Työpaja- ja haastatteluprosessi, konsulttityönä Teemat: Geologia (GE), Väestön terveys ja turvallisuus (HH), Yleishyödylliset ja muut julkiset palvelut (US) Toteutetaan paikkatietoinfrastruktuurissa tarjolla olevien INSPIRE:n soveltamisalaan kuuluvien aineistojen ja palveluiden validointi seuraavilta osin: Metadatan validointi (aineistot ja palvelut) Katselu- ja latauspalvelurajapintojen validointi (kyselyoperaatiot, suorituskyky) Toteutetaan TJS-standardia hyödyntävä tilasto- ja paikkatietoa yhdistelevä palvelu (1.versio) Tarvittava käyttöliittymätoteutus yhdisteltävien aineistojen valintaan Aluejaotuksena ensi vaiheessa Hallinnolliset yksiköt -tietotuotteen tarjoamat kuntapohjaiset jaottelut Yhdistellyn aineiston tarjoaminen WFS-rajapinnalta Toteutetaan PTA:n metatietoprofiili Toteutetaan PTA-hankkeen tarpeisiin jatkokehitetty Luettelopalvelu Toteutetaan INSPIRE:n vaatimusten mukaiset katselu- ja latauspalvelurajapinnat (yhteistyössä TA-osahankkeen kanssa) Kohderyhmä: pienet tiedontuottajat, jotka lataavat (upload) "as is" aineistonsa PTA:aan Aineistotasoinen haku INSPIRE-käsitteiden ja Paikkatietohakemiston avainsanojen perusteella sekä Google-haku - 1. vaihe Hakukäyttöliittymän toteutus Google-haku aineistojen metatietoihin Paikannimien Linked-data palvelun toteutus ja käyttöönotto Vaihe TI.2: Toteutetaan kansallisia käyttötarpeita vastaavat tietomallit seuraavista INSPIRE-tietoteemoista Väestön terveys ja turvallisuus (HH), Yleishyödylliset ja muut julkiset palvelut (US), Geologia (GE) Toteutetaan paikkatietoinfrastruktuurissa tarjolla olevien INSPIRE:n soveltamisalaan kuuluvien aineistojen ja palveluiden validointi seuraavilta osin: Harmonisoitujen INSPIRE-tietotuotteiden validointi (liitteet I-III) Otetaan käyttöön ympäristöraportointitiedon tiedonhallinnan kehittämisen 1. vaiheen palvelut Kansallisten INSPIRE-yhteensopivien tietotuotteiden toteuttaminen seuraavista teemoista: Hallinnolliset yksiköt (AU), Aluehallinnan, rajoitusten ja sääntelyn piiriin kuuluvat alueet ja raportointiyksiköt (AM), Tilastointiyksiköt (SU) Toteutetaan cascading-tyyppinen palvelu olemassa olevien, hajautetusti toteutettujen INSPIRE-tietotuotteiden ja niiden osien jakelemiseksi yhden kanavan kautta Ensisijaisesti PTA-hankkeen ulkopuolella toteutetut liitteen I tietotuotteet, kuten Suojellut alueet (PS)

6 Toteutetaan toiminnallisuudet harmonisoitujen INSPIRE-yhteensopivien tietotuotteiden vaatimien muunnosten toteuttamiseksi Skeemamuunnospalvelu, koordinaattimuunnospalvelu Selvitetään ympäristöraportointitietoihin pohjautuvien kansallisten tietotuotteiden ja aikasarjojen toteuttamisen ja hallinnan vaihtoehtoja Prosessit ja käytännöt mahdollistamaan eri ympäristöraportointisyklien raportoimien tietojen julkaisemisen aikasarjatuotteina. Käytännöt kansallisten tietotarpeiden tunnistamiseksi ja tietomallien rakentamiseksi, tavoitteena liittää paikkatietokohteisiin raportoituja ominaisuustietoja. Toteutetaan tiedolla johtamisen toimintokokonaisuuden ensimmäinen vaihe Tiedostomuotoisten tilastoaineistojen lataamisen mahdollistaminen PTA:an Vapaamuotoisten aluejakojen kytkeminen yhdistelytoimintoon Indikaattoreiden ja indeksien johtaminen ja visualisointi (teemakartat, peruskuviot) Vaihe TI.3: Kansallisten INSPIRE-yhteensopivien tietotuotteiden toteuttaminen seuraavista teemoista: Hallinnolliset yksiköt (AU), Aluehallinnan, rajoitusten ja sääntelyn piiriin kuuluvat alueet ja raportointiyksiköt (AM), Tilastointiyksiköt (SU) Suunnitellaan tiedolla johtamisen lisäarvopalveluiden kehittämiselle toimintamalli osaksi PTA:n palveluekosysteemiä Toteutetaan ympäristöraportointitietoihin pohjautuvien kansallisten tietotuotteiden ja aikasarjojen toteutuksen ja hallinnan toiminnallisuudet Julkaiseminen TJS-yhdistelytoiminnallisuuden avulla Toteutus: Kohdehaku ominaisuussuodatuksella Pilotointivaihe II ( ) Pilotoidaan tiedolla johtamista tukevia toiminnallisuuksia Aineistot toiminnallisuuksille saadaan pääasiassa TJS-standardia hyödyntävän yhdistelypalvelun avulla Toteutetaan yhdisteltyä paikkatietoa jalostava toimintokokonaisuus, jonka avulla tiedosta voidana johtaa indikaattoreita ja indeksejä tiedolla johtamisen tarpeisiin Paikkatietoon perustuvia indikaattoreita toteutetaan paljolti olemassa olevilla analyysivälineillä laatimalla tarpeellisia prosessikuvauksia. Indikaattorit visualisoidaan erilaisina kuvioina, teemakarttoina ja näihin perustuvina animaationa. Visualisoinnit voidaan julkaista muilla verkkosivustoilla upotettuina ikkunoina Paikannimien Linked-data palvelun Tutkimustieto-käyttötapaus pilotointina Pilotoidaan INSPIRE-validointipalvelua seuraavilta osin: Harmonisoitujen tietotuotteiden INSPIRE-skeeman mukaisuus ja kansallisten skeemojen mukaisuus Käyttöönottovaihe I ( ) Vaihe KI.1: Käyttöönottoon liittyvä korjauskehittäminen. Käyttäjien neuvonta, tukeminen, koulutusten järjestäminen. Osahankkeet suunnittelevat tarvittavan substanssituen ja aineistojen siirtoon liittyvät toimet. Ylläpitovaihe I Ylläpitovaiheen tehtävät tarkennetaan myöhemmin. Aikataulutus

7 5. Osahankkeen tuotokset Validaattoripalvelu metatietokuvausten, paikkatietoaineistojen ja rajapintapalveluiden INSPIRE-vaatimusten mukaisuuden testaamiseksi Katselu- ja latauspalvelurajapinnat, jotka ovat 100% INSPIRE-vaatimusten mukaisia Harmonisoitu poikkitemaattinen prosessi, jonka avulla selvitetään kansalliset käyttötarpeet halutuille tietoteemoille toteutetaan käyttötarpeiden pohjalta kansalliset tietomallit valituille teemoille varmistetaan kansallisten tietomallien täysi yhteensopivuus INSPIRE-tietomalleihin INSPIRE-vaatimusten mukaiset, kansallisin tarpein rikastetut harmonisoidut tietotuotteet seuraavista tietoteemoista Hallinnolliset yksiköt Geologia Väestön terveys ja turvallisuus Tilastointiyksiköt Yleishyödylliset ja muut julkiset palvelut Aluehallinnan, rajoitusten ja sääntelyn piiriin kuuluvat alueet ja raportointiyksiköt (valtionhallinnon aineistoista) Hakutoiminnallisuus ja INSPIRE-vaatimusten mukainen metatietopalvelu, joka tukee PTA:n tarpeisiin laajennettujen metatietoprofiilien laatimista ja tallentamista tukee semanttisesti älykkäiden aineisto- ja palveluhakujen tekemistä mahdollistaa paikkatietoinfrastruktuurin metatietojen haun Googlen kautta Paikannimien Linked Data -palvelu Linked Data palvelu INSPIRE-vaatimusten mukainen luettelopalvelu (Registry Service), joka tukee kansallisten koodiluetteloiden tallentamista, ylläpitoa ja versiointia tukee tietotuoteskeemojen tallentamista, ylläpitoa ja versiointia tukee sanastojen hallintaa toimii osana EU-komission ylläpitämää jäsenmaiden federoitua luettelopalvelua TJS-standardiin perustuva toiminnallisuus, jonka avulla voidaan yhdistää lennossa erilaisiin aluejaotuksiin ei-paikkatietomuotoista tilasto- tai muuta tietoa jakaa yhdistetty tieto paikkatietomuodossa katselu- ja latauspalvelurajapinnan kautta Toteuttaa paikkatiedon infrastuktuurin varaan tiedolla johtamista ja päätösten vaikutusten ennakointia, seurantaa ja arviointia tukevia toiminnallisuuksia kuten indikaattoreiden ja indeksien määrittelyn, visualisoinnin ja julkaisemisen toimintoja Ympäristöraportointitiedon hallinnan toimintamalli sekä hallinta-, ylläpito- ja jakelualusta Toimintamalli ympäristöraportointien, niiden tietoaineistojen kuvaamiseksi, tallentamiseksi ja hyödyntämiseksi standardien mukaisina palveluina. Tallennusalusta ja metatietojärjestelmän kehitys ympäristöraportointien tiedonhallinnan tueksi.

8 Raportointitietoihin pohjautuvien kansallisten tietotuotteiden ja aikasarjojen toteutus ja hallinta

9 6. Rahoituksen käyttö INSPIRE-osahanke 2017LTA 2017LTAII 2018TA Yhteensä MML SYKE Vaihe 2017 henkilötyökustannukset 2018 henkilötyökustannukset 2019 henkilötyökustannukset 2017 hankinnat 2017 yhteensä 2018 hankinnat 2018 yhteensä 2019 hankinnat VI (60 htp) VI (20 htp) VI (60 htp) PI.1 huom! pilotointivaiheen käynnistys edellyttää rahoituspäätöstä (50 htp) T (400 htp) T (300 htp) T (200 htp) PI (30 htp) K (100 htpv) Yhteensä Riskienhallinta Osahankkeen riskienhallintataulukko täydennetään myöhemmin

10 Tunnistettuja riskejä ovat mm: Kansallisten tietotuotteiden sisällöstä (tietotarpeet) ja tietomallista ei löydetä yhtenäistä näkemystä kohtuullisessa ajassa Kansallisista tietotuotteista tulee rakenteellisesti liian erilaisia suhteessa INSPIRE-tietomalleihin, jolloin muunnosta puhtaasti INSPIRE:n mukaiseen profiiliin ei saada tehtyä kohtuullisilla resursseilla INSPIRE-tietotuotteiden toteutus osoittautuu merkittävästi työläämmäksi kuin on suunniteltu, eikä niitä ehditä toteuttaa käytössä olevilla resursseilla ja aikataululla. TJS-standardin päivittäminen viivästyy liikaa suhteessa PTA:n etenemiseen PTA -hankkeen palveluiden käyttöönottoaikataulu ei vastaa INSPIRE-osahankkeen tarpeita. Ympäristödirektiivien raportointiin liittyvien paikkatietoaineistojen tunnistaminen viivästyy. Tähän liittyy myös EU:sta tulevien ohjeistusten mahdollinen viivästyminen. Tällä voi olla vaikutusta siihen miten uusia tietotuotteita saadaan lopulta julkaistua. Älykkään haun ominaisuussuodatuksen kompleksisuus INSPIRE MIWP6-ryhmän edistämän luettelopalveluratkaisun implementoinnin mahdollinen viivästyminen EU-tasolla YTI-hankkeen Koodistopalvelun vaatimukset ja yhteensovittaminen PTA:n vaatimuksiin saattavat hidastaa aikataulua 8. Viestintä Viestintä toteutetaan hanketasolla.

Paikkatietoalustahanke (MMM)

Paikkatietoalustahanke (MMM) Paikkatietoalustahanke (MMM) Osakokonaisuudet Tekninen Paikkatietoalusta Määritellään, suunnitellaan ja toteutetaan julkisen hallinnon yhteinen paikkatiedon palvelualusta Maankäyttöpäätökset Muodostetaan

Lisätiedot

Tekninen alusta. Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos

Tekninen alusta. Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos Tekninen alusta Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin 14.12.2017 Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos 1 TA - Tavoitteet tiivistetysti Muiden osahankkeiden käyttötapausten tukeminen

Lisätiedot

Paikkatietoalustahanke (MMM)

Paikkatietoalustahanke (MMM) Paikkatietoalustahanke (MMM) Osakokonaisuudet Tekninen Paikkatietoalusta Määritellään, suunnitellaan ja toteutetaan julkisen hallinnon yhteinen paikkatiedon palvelualusta Maankäyttöpäätökset Muodostetaan

Lisätiedot

Missä mennään INSPIRE-osahankkeessa?

Missä mennään INSPIRE-osahankkeessa? Missä mennään INSPIRE-osahankkeessa? PTA-tilannekatsaus 30.10.2018 Minna Veseloff Maanmittauslaitos 1 Miksi INSPIRE-osahanke? INSPIRE-direktiivin toimeenpanoa tehostettava EU-komissiolta moitteita Suomelle

Lisätiedot

Paikkatietoalustahanke (MMM)

Paikkatietoalustahanke (MMM) Paikkatietoalustahanke (MMM) Rakennetaan yhteiskäyttöinen, muita järjestelmiä täydentävä paikkatieto- ja palvelualusta Parannetaan keskeisten paikkatietoaineistojen laatua ja käytettävyyttä Tuetaan kuntien,

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-hanke. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta-hanke. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta-hanke Maanmittauspäivät 31.5.2017 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 2 3 80% tiedosta on paikkatietoa!? = Julkishallinnon tiedoista 80% on paikkatietoa. =Onko meillä tarvetta Julkishallinnon

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö

Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö Paikkatietoalusta Maanmittauspäivät 2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Mitä on Yhteiskunnan Digitalisaatio? Se on organisaatiorajoja ja toimintatapoja rikkovaa, asiakaslähtöistä uusien palvelujen ja

Lisätiedot

Paikkatietopalveluja koskevat Inspire-vaatimukset

Paikkatietopalveluja koskevat Inspire-vaatimukset Paikkatietopalveluja koskevat Inspire-vaatimukset Panu Muhli Inspire-sihteeristö Paikkatietokeskus / Maanmittauslaitos Ajankohtaista Inspirestä koulutustilaisuus 6.10.2015 Hotelli Arthur, Helsinki Paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

Paikkatietojen yhteiskäyttö - mitkä mahdollisuudet!

Paikkatietojen yhteiskäyttö - mitkä mahdollisuudet! 1 Paikkatietojen yhteiskäyttö - mitkä mahdollisuudet! Teemu Saloriutta Maanmittauspäivät 31.5.2017 2 Sisältö Paikkatietoinfrastruktuuri Standardit ja yhteistyö Yhteiskäytön esteitä INSPIRE-direktiivi Yhteenveto

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-hanke. Tilannekatsaus v2 PATINE Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta-hanke. Tilannekatsaus v2 PATINE Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta-hanke Tilannekatsaus v2 PATINE 2.10.2017 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 01/2017 01/2018 Valmisteluvaihe I Valmistelu-vaihe II Käyttöönottovaihe Pilotointivaihe I Toteutusvaihe I Toteutusvaihe

Lisätiedot

Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet. HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet. HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 Paikkatietoalustat ja -portaalit Varmistavat laadun ja poistavat päällekkäisen datan Helpottavat

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset Topi Tjukanov

Maankäyttöpäätökset Topi Tjukanov Maankäyttöpäätökset Topi Tjukanov 1.3.2018 1 Vuonna 2017 tehtyjä esiselvityksiä Maankäyttöpäätöstietojen nykytilakartoitus ja maankäyttöpäätösten määrittely (Ympäristöministeriö) Kaavatiedot tunnistettiin

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-hanke. PATINE Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta-hanke. PATINE Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta-hanke PATINE 6.6.2017 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 Paikkatiedon ja rakennetun ympäristön kokonaisarkkitehtuuri Muodostetaan käsitys kokonaisuudesta nykyisestä ja tulevasta paikkatiedon

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-hanke. PATINE Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta-hanke. PATINE Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta-hanke PATINE 17.8.2017 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 2 01/2017 01/2018 Valmisteluvaihe I Valmistelu-vaihe II Pilotointivaihe I Toteutusvaihe I Toteutusvaihe II 09/2017 01/2018 Pilotointi-vaihe

Lisätiedot

Maankäyttöpäätöksethanke. Paikkatiedon Palvelualusta

Maankäyttöpäätöksethanke. Paikkatiedon Palvelualusta Maankäyttöpäätöksethanke Paikkatiedon Palvelualusta Kahdeksan osahanketta keskeisiä yhtymäkohtia jokaiseen osahankkeeseen Satu Taskinen 2 Maankäyttöpäätökset osahankkeen tavoitteet: Tukea maankäyttöpäätöksiin

Lisätiedot

Paikkatietoalustatilannekatsaus

Paikkatietoalustatilannekatsaus Paikkatietoalustatilannekatsaus PATINE 19.4.2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Biotalous Energiatalous Kansalainen Paremmat palvelut, oman elämän parempi hallinta Liikenne ja logistiikka Rakennettu

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous Muistio Aika: Keskiviikko kello 13 15 Paikka: Maanmittauslaitos, Pasila, neuvotteluhuone Struve Osallistujat:

Lisätiedot

Paikkatietoalusta ja alueet

Paikkatietoalusta ja alueet Paikkatietoalusta ja alueet Aluetietofoorumi 2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Biotalous Energiatalous Kansalainen Paremmat palvelut, oman elämän parempi hallinta Liikenne ja logistiikka Rakennettu

Lisätiedot

Paikkatietotuotteen määrittely

Paikkatietotuotteen määrittely Paikkatietotuotteen määrittely Työpaja tietotuotteista 24.11.2010 Panu Muhli Maanmittauslaitos Inspire-sihteeristö etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi Sisällys Mikä on paikkatietotuote? Mitä paikkatietotuotteen

Lisätiedot

Tietotuoteseminaari. Helsingin Messukeskus klo 13-16

Tietotuoteseminaari. Helsingin Messukeskus klo 13-16 Tietotuoteseminaari Helsingin Messukeskus 1.4.2014 klo 13-16 Seminaarin ohjelma 13.00-13.15 Seminaarin avaus ja INSPIRE-tilannekatsaus (Panu Muhli (MML)) 13.15-13.45 Kansallisen INSPIRE-tietotuotetyön

Lisätiedot

INSPIRE-seurantatietojen keruu v. 2013

INSPIRE-seurantatietojen keruu v. 2013 INSPIRE-seurantatietojen keruu v. 2013 INSPIRE:n seuranta ja raportointi INSPIRE-direktiivin toimeenpanoon kuuluu seuranta ja raportointi EU:n komissiolle seuranta vuosittain tiedot toimitetaan excel-taulukkona

Lisätiedot

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen 20.9.2010 VN periaatepäätös Valtioneuvoston periaatepäätökseen 21.6.2007 kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteista vuosina 2007-2011 on kirjattuna:

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous Muistio Aika: Keskiviikko kello 14 16 Paikka: Maanmittauslaitos, Pasila, neuvotteluhuone Struve Osallistujat:

Lisätiedot

Komission asetus latauspalveluista Jani Kylmäaho Inspire-sihteeristö

Komission asetus latauspalveluista Jani Kylmäaho Inspire-sihteeristö Komission asetus latauspalveluista 31.1.2012 Jani Kylmäaho Inspire-sihteeristö 1 Sisällys Verkkopalveluasetus ja yhteentoimivuusasetus Mitä aineistoja velvoite koskee? Kansallinen vs. yhteentoimiva muoto

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset yritystyöpaja Ympäristöministeriö Topi Tjukanov

Maankäyttöpäätökset yritystyöpaja Ympäristöministeriö Topi Tjukanov Maankäyttöpäätökset yritystyöpaja Ympäristöministeriö Topi Tjukanov 1 Mistä hankkeessa on kyse? Hanke kehittää maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen digiloikkaa. Hankkeen pääpaino on edistää

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-hanke Tilannekatsaus Paikkatietoasian neuvottelukunta/pta työvaliokunta Antti Jakobsson

Paikkatietoalusta-hanke Tilannekatsaus Paikkatietoasian neuvottelukunta/pta työvaliokunta Antti Jakobsson Paikkatietoalusta-hanke Tilannekatsaus Paikkatietoasian neuvottelukunta/pta työvaliokunta Antti Jakobsson 25.4.2017 1 Yleistä Suunnittelu on käynnistynyt/käynnistymässä kaikissa osahankkeissa Viestintäkanavat

Lisätiedot

Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana. Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio

Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana. Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio 17.1.2013 Sopimusviidakko Yhteinen sopimusmalli Käyttöehdot SOPIMUSMALLI Verkkopalvelusopimus

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Paikkatietoverkosto Antti Jakobsson

Paikkatietoalusta. Paikkatietoverkosto Antti Jakobsson Paikkatietoalusta Paikkatietoverkosto Antti Jakobsson 1 Palveluekosysteemi Yhteentoimivat aineistot ja palvelut Alusta Toimintatapojen muutos Määrittelyt 2 3 4 Käyttötapaukset Metsäsektori Turvasektori

Lisätiedot

INSPIRE-toimeenpanon seuranta ja raportointi. Kai Koistinen Inspire-sihteeristön verkkoseminaari

INSPIRE-toimeenpanon seuranta ja raportointi. Kai Koistinen Inspire-sihteeristön verkkoseminaari INSPIRE-toimeenpanon seuranta ja raportointi Kai Koistinen 17.5.2016 Inspire-sihteeristön verkkoseminaari INSPIRE seuranta ja raportointi INSPIRE-toimeenpanon etenemistä jäsenmaissa seurataan vuosittain

Lisätiedot

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Paikkatietoverkoston kärkiteeman työpaja 15.11.2016 Panu Muhli, Maanmittauslaitos Lena Hallin-Pihlatie, Suomen ympäristökeskus Kysely: Mistä aiheista

Lisätiedot

Harmonisoidut INSPIRE-tietotuotteet - mistä on kyse ja missä mennään nyt?

Harmonisoidut INSPIRE-tietotuotteet - mistä on kyse ja missä mennään nyt? Harmonisoidut INSPIRE-tietotuotteet - mistä on kyse ja missä mennään nyt? Panu Muhli INSPIRE-sihteeristö Tietotuotteet-koulutus 27.10.2017 Tietotuotteiden toteuttamisen ohjeistusta vuodelta 2010 JHS 177

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset-hanke / Satu Taskinen. Hankkeen Internetsivut:

Maankäyttöpäätökset-hanke / Satu Taskinen. Hankkeen Internetsivut: Maankäyttöpäätökset-hanke 6.9.2017 / Satu Taskinen Hankkeen Internetsivut: http://maankaytto.paikkatietoalusta.fi/ 1 Päävaihe I vuosina 2017-2019 toteutetaan priorisoidut paikkatietoalustan toiminnot Päävaihe

Lisätiedot

Paikkatietotuotteet ja niiden määrittely

Paikkatietotuotteet ja niiden määrittely Paikkatietotuotteet ja niiden määrittely Inspire-koulutuspäivä 30.3.2011 Panu Muhli Maanmittauslaitos Inspire-sihteeristö etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi Sisällys Mikä on paikkatietotuote? Mitä paikkatietotuotteen

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNTA (JUHTA) 6/2016. Paikkatieto asiantuntemusalueen tilanne (liite 6)

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNTA (JUHTA) 6/2016. Paikkatieto asiantuntemusalueen tilanne (liite 6) JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNTA (JUHTA) 6/2016 Paikkatieto asiantuntemusalueen tilanne (liite 6) Taustaa Organisointi Toiminta ja hankkeet Esittelijä: tietohallintojohtaja Antti Vertanen

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Tilannekatsaus PATINE Antti Jakobsson

Paikkatietoalusta. Tilannekatsaus PATINE Antti Jakobsson Paikkatietoalusta Tilannekatsaus PATINE 30.11.2017 Antti Jakobsson 1 Ohjausryhmä Pitänyt kaksi kokousta jossa hyväksytty osahankesuunnitelmat (koko hankeen ajalta) ja vaihesuunnitelmat 30.12.2017 saakka

Lisätiedot

Paikkatiedon kehittämisohjelma

Paikkatiedon kehittämisohjelma Paikkatiedon kehittämisohjelma 2011-2014 Toimeenpanon toteutumisen tilannekatsaus, siht. Outi Hermans Tiivistelmä Strategiset päämäärät Missio: Kaupungin tehtävänä on palvella kuntalaisiaan ja alueellaan

Lisätiedot

Digitaalisen kaavoituksen yhteiskäyttöinen tietomalli

Digitaalisen kaavoituksen yhteiskäyttöinen tietomalli Digitaalisen kaavoituksen yhteiskäyttöinen tietomalli Maankäytön suunnittelun digitalisaatio -työpaja 14.12.2017 Ilkka Rinne / Spatineo, Kari Mikkonen / Paikkatietokonsultit Digitaalinen yhteiskäyttöinen

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset-hanke

Maankäyttöpäätökset-hanke Maankäyttöpäätökset-hanke 1 Päävaihe I vuosina 2017-2019 toteutetaan priorisoidut paikkatietoalustan toiminnot Päävaihe II Vuosina 2020-2021 toteutetaan paikkatietoalustan koko toiminnallisuus 2 Maankäyttöpäätökset

Lisätiedot

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Paikkatietoverkoston kärkiteeman työpaja 20.9.2016 Panu Muhli, Inspire-sihteeristö Lena Hallin-Pihlatie, Suomen ympäristökeskus Ohjelma 9:00 9:15

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön. Kuntakiertue Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo

Paikkatietoalusta. Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön. Kuntakiertue Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo Paikkatietoalusta Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön Kuntakiertue 2019 - Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo Datalle on tarvetta. Tiedon pitää olla luotettavaa. Toiminta tehostuu Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Projektisuunnitelma julkishallintoa koskevasta selvityksestä Paikkatietopoliittista selontekoa varten

Projektisuunnitelma julkishallintoa koskevasta selvityksestä Paikkatietopoliittista selontekoa varten 1 Projektisuunnitelma julkishallintoa koskevasta selvityksestä Paikkatietopoliittista selontekoa varten Selvitystyön lähtökohdat Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee valtioneuvostolle paikkatietopoliittista

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI SELVITYSTYÖN TAUSTAA SELVITYKSEN TOTEUTUSTAPA LOPPURAPORTTI

LOPPURAPORTTI SELVITYSTYÖN TAUSTAA SELVITYKSEN TOTEUTUSTAPA LOPPURAPORTTI LOPPURAPORTTI 1 LOPPURAPORTTI Selvitys eräiden INSPIRE-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien paikkatietoaineistojen kansallisten laajennosten hyödyistä ja toteuttamismahdollisuuksista osaksi Paikkatietoalustaa.

Lisätiedot

Paikkatiedot käyttöön! -hanke

Paikkatiedot käyttöön! -hanke Digitalisaatioryhmä 15.12.2015 Paikkatiedot käyttöön! -hanke Hanke, jolla edistetään ja tuetaan paikkatietojen ja paikannuksen tehokasta käyttöä laaja-alaisesti. Välineinä paikkatietoihin liittyvän osaamisen,

Lisätiedot

Inspire-toimeenpano Seuranta ja eteneminen

Inspire-toimeenpano Seuranta ja eteneminen Inspire-toimeenpano Seuranta ja eteneminen Seurantatiedot 2010 Kerätty helmikuussa aineistoluettelon pohjalta Valtionhallinnon viranomaisille lähetettiin esitäytetty taulukko Metatietojen tilanne saatu

Lisätiedot

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Paikkatietoverkoston kärkiteeman työpaja 15.2.2017 Panu Muhli, Maanmittauslaitos Lena Hallin-Pihlatie, Suomen ympäristökeskus OHJELMA 12:00 12:30

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunta

Paikkatietoasiain neuvottelukunta 29.3.2011 Tausta paikkatietojen yhteiskäytön edistämistyö edelliset neuvottelukunnat (2001-2004, 2004-2007) kansallinen paikkatietostrategia 2005-2010, 2011-2015 INSPIRE-direktiivi 2007/2/EY laki paikkatietoinfrastruktuurista

Lisätiedot

Inspire-aineistojen ja palveluiden validoinnin haasteet. Inspire-infotilaisuus Kai Koistinen

Inspire-aineistojen ja palveluiden validoinnin haasteet. Inspire-infotilaisuus Kai Koistinen Inspire-aineistojen ja palveluiden validoinnin haasteet Inspire-infotilaisuus Kai Koistinen 10.10.2014 Inspire-yhteensopivuuden määritelmät: Metatiedot Inspire-direktiivin soveltamisalaan kuuluvat paikkatietoaineistot

Lisätiedot

Julkishallintoa koskeva taustaselvitys. Selvityksen ja raportin esittely Antti Rainio

Julkishallintoa koskeva taustaselvitys. Selvityksen ja raportin esittely Antti Rainio Julkishallintoa koskeva taustaselvitys Selvityksen ja raportin esittely Antti Rainio 27.4.2017 Selvitystyön tavoitteet Selvitystyön tavoitteena on tuottaa julkishallintoa koskeva tietopohja paikkatietopoliittisen

Lisätiedot

Askeleet kunnan paikkatietopalvelujen toteuttamisessa. Antti Rainio Kunnat ja Inspire -koulutus

Askeleet kunnan paikkatietopalvelujen toteuttamisessa. Antti Rainio Kunnat ja Inspire -koulutus Askeleet kunnan paikkatietopalvelujen toteuttamisessa Antti Rainio Kunnat ja Inspire -koulutus 29.1.2013 Prosessit tuottavat ja tarvitsevat paikkatietoa Tuotetun tiedon jakaminen HALLINNON TIETOPROSESSEJA

Lisätiedot

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2017

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2017 INSPIRE-toimeenpanon seuranta Tulokset 2017 Seurantatiedon keruumenetelmä Keruumenetelmä sama kuin kahtena viime vuonna (XML-tiedoston editointi EIONETin lomakkeella) Aiempina vuosina toteutettu Excel-kyselynä

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunta Viestintäsuunnitelma 1 (5) Paikkatietoverkosto Viestintä-kärkihanke

Paikkatietoasiain neuvottelukunta Viestintäsuunnitelma 1 (5) Paikkatietoverkosto Viestintä-kärkihanke Paikkatietoasiain neuvottelukunta Viestintäsuunnitelma 1 (5) Paikkatietoasiain neuvottelukunnan ja n Viestintä ja osallistaminen -kärkihanke: Viestintäsuunnitelma 1. Johdanto Viestintä-kärkihankkeen avulla

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-tilannekatsaus

Paikkatietoalusta-tilannekatsaus Paikkatietoalusta-tilannekatsaus Webinaari 19.2.2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Paikkatietoalustaekosysteemi mahdollistajana M U U P A I K KA T I E T O Biotalous Lainsäädäntö Rakennettu ympäristö

Lisätiedot

Paikkatiedon yksilöivät tunnukset. Pekka Sarkola

Paikkatiedon yksilöivät tunnukset. Pekka Sarkola Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Pekka Sarkola Taustaa - Inspire Inspire-direktiivi (2007/2/EY) edellyttää soveltamisalallaan yksilöiviä ulkoisia kohdetunnisteita, jolla tarkoitetaan alkuperäisen tiedon

Lisätiedot

Rajapintapalveluiden toteutusvaihtoehdot ja tilaaminen. Kunnat ja Inspire koulutus Jani Kylmäaho

Rajapintapalveluiden toteutusvaihtoehdot ja tilaaminen. Kunnat ja Inspire koulutus Jani Kylmäaho Rajapintapalveluiden toteutusvaihtoehdot ja tilaaminen Kunnat ja Inspire koulutus 29.1.2013 Jani Kylmäaho Rajapintapalvelujen toteutusvaihtoehdot Itse tekemällä Rajapintapalvelut kunnan omaan paikkatietojärjestelmään

Lisätiedot

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi Ville Meloni ja Pekka Vuori 6.6.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien saataville, vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

Rajapintapalveluiden toteutuksessa huomioitavaa. Rajapinnat tehokäyttöön Jani Kylmäaho

Rajapintapalveluiden toteutuksessa huomioitavaa. Rajapinnat tehokäyttöön Jani Kylmäaho Rajapintapalveluiden toteutuksessa huomioitavaa Rajapinnat tehokäyttöön 7.3.2013 Jani Kylmäaho Rajapintapalvelujen toteutusvaihtoehdot Itse tekemällä Rajapintapalvelut suoraan organisaation omaan paikkatietojärjestelmään

Lisätiedot

YHTEINEN TIETO HYÖTYKÄYTTÖÖN -SEMINAARI

YHTEINEN TIETO HYÖTYKÄYTTÖÖN -SEMINAARI YHTEINEN TIETO HYÖTYKÄYTTÖÖN -SEMINAARI 16.5.2017 AVOIMET YMPÄRISTÖ- JA LUONNONVARA-AINEISTOT SUJUVASTI YHTEISEEN KÄYTTÖÖN PAIKKATIETOIHIN LIITTYVIÄ AJANKOHTAISIA HANKKEITA (PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO,

Lisätiedot

Paikkatietoalusta Missä mennään nyt ja tulevaisuudessa? HSY:n Paikkatietoseminaari 2019 Paikkatiedon uudet ulottuvuudet Antti Jakobsson

Paikkatietoalusta Missä mennään nyt ja tulevaisuudessa? HSY:n Paikkatietoseminaari 2019 Paikkatiedon uudet ulottuvuudet Antti Jakobsson Paikkatietoalusta Missä mennään nyt ja tulevaisuudessa? HSY:n Paikkatietoseminaari 2019 Paikkatiedon uudet ulottuvuudet 20.3.2019 Antti Jakobsson 1 Yhteentoimivuuden hallinta Laatuvahti, koordinaatistomuutospalvelu,

Lisätiedot

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2015

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2015 INSPIRE-toimeenpanon seuranta Tulokset 2015 Seurantatiedon keruumenetelmä Keruumenetelmä poikkesi aiemmista vuosista Aiemmin toteutettu Excel-kyselynä Tänä vuonna käytettiin EEAn seurantatyökaluja Dashboard-työkalu

Lisätiedot

JHS 193 Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Liite 1. URI:n muodostamisen prosessi

JHS 193 Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Liite 1. URI:n muodostamisen prosessi JHS 193 Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Liite 1. URI:n muodostamisen prosessi Versio: 1.0 Julkaistu: 2.9.2015 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto...1 2 Paikallisen tunnuksen luominen tietokantaan

Lisätiedot

Paikkatiedot palveluväylässä

Paikkatiedot palveluväylässä 1 Paikkatiedot palveluväylässä PATINE 28.9.2015 Lassi Lehto, hankkeen projektipäällikkö Tapani Sarjakoski, hankkeen vastuullinen johtaja 2 Hankkeen perustiedot Paikkatietopalvelujen kytkeminen palveluväylään

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön. Kuntakiertue Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo

Paikkatietoalusta. Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön. Kuntakiertue Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo Paikkatietoalusta Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön Kuntakiertue 2019 - Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo Datalle on tarvetta. Tiedon pitää olla luotettavaa. Toiminta tehostuu Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Paikkatiedon luovuttamisen pelisäännöt

Paikkatiedon luovuttamisen pelisäännöt Paikkatiedon luovuttamisen pelisäännöt Koulutuspäivä 9.3.2010 Maanmittauslaitos / Tietopalvelukeskus Pasi Pekkinen etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi Inspire: säädökset ja suositukset Lainsäädäntö Inspire

Lisätiedot

INSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT

INSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT INSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT Suunnitelma Otsikko Päivämäärä 2010-11-10 Aihe/alue Julkaisija Tyyppi Kuvailu Tekijät Muoto Julkisuus Oikeudet Tunniste Kieli Viitteet

Lisätiedot

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin!

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! 14.11.2016 Yhteinen tiedon hallinta -hanke vauhtiin! -seminaari Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke 1990-luku 2000 Tekniikka

Lisätiedot

INSPIRE tulee entäs sitten? Nordean metsäpäivä 23.8.2007. Arvo Kokkonen maanmittausneuvos Maanmittauslaitos

INSPIRE tulee entäs sitten? Nordean metsäpäivä 23.8.2007. Arvo Kokkonen maanmittausneuvos Maanmittauslaitos INSPIRE tulee entäs sitten? Nordean metsäpäivä 23.8.2007 Arvo Kokkonen maanmittausneuvos Maanmittauslaitos INSPIRE (Infrastructure for Spatial Information in Europe) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset (N=5) Huhtikuu 2016

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset (N=5) Huhtikuu 2016 Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia Palautekyselyn tulokset (N=5) Huhtikuu 2016 Miten neuvottelukunta on onnistunut tehtävissään (1=heikosti... 6=erinomaisesti) seurata kansallisen

Lisätiedot

Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja

Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja Koulutustilaisuus 16.4.2015 Messukeskus, Helsinki Panu Muhli Inspire-sihteeristö Työpajan tavoitteet Tarkastellaan erilaisia lähestymistapoja (skenaariot)

Lisätiedot

Punaisella merkityt ajankohdat ovat tämänhetkisiä arvioita ja täsmentyvät myöhemmin. Kts myös:

Punaisella merkityt ajankohdat ovat tämänhetkisiä arvioita ja täsmentyvät myöhemmin. Kts myös: INSPIRE ROADMAP Inspire sihteeristö 30.8.2010 Komission antaman asetuksen status yleisesti EU -oikeudessa: Asetuksia antavat neuvosto ja parlamentti yhdessä tai komissio yksin, ja ne ovat kaikilta osin

Lisätiedot

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015 Tampereen kaupunki 28.3.2013 TAMPERE Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 1 PAIKKATIETO JA PAIKKATIETOINFRASTRUKTUURI KÄSITTEENÄ Paikkatiedolla tarkoitetaan

Lisätiedot

INSPIRE direktiivin liitteiden II&III tietotuoteryhmät Suomessa. Inspire-sihteeristö Antti Rainio

INSPIRE direktiivin liitteiden II&III tietotuoteryhmät Suomessa. Inspire-sihteeristö Antti Rainio INSPIRE direktiivin liitteiden II&III tietotuoteryhmät Suomessa Inspire-sihteeristö Antti Rainio 2.5.2012 29.5.2012 täytäntöönpanosäännöt metatieto täytäntöönpanosäännöt seuranta ja raportointi 2009 2010

Lisätiedot

Inspire-toimeenpano TILANNEKATSAUS

Inspire-toimeenpano TILANNEKATSAUS Inspire-toimeenpano TILANNEKATSAUS Inspire-tietotuotteiden määrittely Direktiivin liitteiden II ja III teemojen osalta käynnissä 19 työryhmää - Suomesta mukana: - Risto Ilves, MML, Ortokuvat - Aaro Mikkola,

Lisätiedot

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö 2.10.2018, Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tiedon käyttö asiakaslähtöisen toiminnan perustana Lait, Linjaukset Toimintatavat Tiedonhallinta Palvelussa

Lisätiedot

Jäsenmaan toimenpidesuunnitelma Suomi,

Jäsenmaan toimenpidesuunnitelma Suomi, INSPIRE 15.9.2016 Member State Action Plan: Finland 2016 2020 INSPIRE Infrastructure for Spatial Information in Europe Jäsenmaan toimenpidesuunnitelma Suomi, 2016 2020 Member State Action Plan Finland,

Lisätiedot

Paikkatiedon käyttöehdoista

Paikkatiedon käyttöehdoista Paikkatiedon käyttöehdoista Käyttöehtojen julkaisu ja neuvonta Laki paikkatietoinfrastruktuurista 15 Paikkatietoaineistojen käyttöä koskevat ehdot Paikkatietoa hallinnoiva viranomainen voi asettaa ehtoja

Lisätiedot

Paikkatietoalusta Kuntafoorumi, Kuntaskype tapaaminen

Paikkatietoalusta Kuntafoorumi, Kuntaskype tapaaminen Paikkatietoalusta Kuntafoorumi, Kuntaskype tapaaminen 8.5.2019 1 Tänään agendalla: KMTK-Tieliikenne Ajankohtaista osoitteista Muut ajakohtaiset asiat Kysykää ja kommentoikaa! 2 PTA:n kehitys- ja koulutusympäristö

Lisätiedot

mmm.fi /06.02/2017

mmm.fi /06.02/2017 PYYNTÖ 1(2) mmm.fi 31.8.2017 399/06.02/2017 Jakelun mukaan NIMEÄMISPYYNTÖ JULKISEN HALLINNON PAIKKATIETOALUSTA (PTA) -HANKKEEN TOTEUTUSVAIHEEN OHJAUSRYHMÄÄN Julkisen hallinnon paikkatietoalusta (PTA) on

Lisätiedot

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <Mineraalivarat>

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <Mineraalivarat> Muistio 2014-06-11 Sivu 1 / 6 INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: Suunnitelma Otsikko INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: Mineraalivarat

Lisätiedot

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2016

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2016 INSPIRE-toimeenpanon seuranta Tulokset 2016 Seurantatiedon keruumenetelmä Keruumenetelmä sama kuin viime vuonna (XML-tiedoston editointi EIONETin lomakkeella) Aiempina vuosina toteutettu Excel-kyselynä

Lisätiedot

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2018

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2018 INSPIRE-toimeenpanon seuranta Tulokset 2018 Seurantatiedon keruumenetelmä Keruumenetelmä sama kuin kolmena viime vuonna (XML-tiedoston editointi EIONETin lomakkeella) Aiempina vuosina toteutettu Excel-kyselynä

Lisätiedot

Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta. Jaana Sinipuro, Projektijohtaja

Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta. Jaana Sinipuro, Projektijohtaja Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta ja tietojohtamista Jaana Sinipuro, Projektijohtaja 23.5.2017 Kohti kestävää data-alustataloutta Datan luonti Datan harmonisointi Integraatio Soveltava

Lisätiedot

Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous

Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus Patinen kokous 13.6.2013 Paikkatietostrategian päivityksen pohjatyöt Avoin sähköinen kysely helmi-maaliskuu, 58 vastausta Toimintaympäristön muutosanalyysi

Lisätiedot

Inspire-prosessi ja Inspire-soveltamisala

Inspire-prosessi ja Inspire-soveltamisala Inspire-prosessi ja Inspire-soveltamisala 21.11.2011 Katselupalvelun palvelutaso Vaatimukset tulivat voimaan 9.11.2011 Vaatimukset koskevat direktiivin liitteen I&II piiriin kuuluvien paikkatietoaineistojen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 54/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi paikkatietoinfrastruktuurista. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 54/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi paikkatietoinfrastruktuurista. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 54/2009 vp Hallituksen esitys laiksi paikkatietoinfrastruktuurista Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi paikkatietoinfrastruktuurista (HE 18/2009 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

Paikkatietoinfrastruktuuri. Esittely Antti Rainio 2017

Paikkatietoinfrastruktuuri. Esittely Antti Rainio 2017 Paikkatietoinfrastruktuuri Esittely Antti Rainio 2017 sää ja ilmasto suojelualueet tietoliikenneverkot energiaverkot vesi- ja viemäriverkot liikenneverkot teollisuus ja tuotanto toimipaikat ja palvelut

Lisätiedot

Paikkatietoikkunan Verkkopalvelusopimus Karttajulkaisun käyttöehdot. Maanmittauslaitos / Inspire-sihteeristö / Antti Rainio 29.9.

Paikkatietoikkunan Verkkopalvelusopimus Karttajulkaisun käyttöehdot. Maanmittauslaitos / Inspire-sihteeristö / Antti Rainio 29.9. Paikkatietoikkunan Verkkopalvelusopimus Karttajulkaisun käyttöehdot Maanmittauslaitos / Inspire-sihteeristö / Antti Rainio 29.9.2011 Taustaa Verkkopalvelusopimus liitteineen (1-5) valmisteltiin vuonna

Lisätiedot

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Kansallinen paikkatietostrategia 2010-2015 Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Pekka Sarkola Poscon Oy 9.2.2012 Visio 2015 Paikkatietoinfrastruktuuri on parantanut palvelun ja päätöksenteon laatua

Lisätiedot

Inspire-prosessin tilannekatsaus 01 / 2012

Inspire-prosessin tilannekatsaus 01 / 2012 Inspire-prosessin tilannekatsaus 01 / 2012 23.1.2012 Täytäntöönpano-ohjeet Ohje haku- ja katselupalvelujen palvelutasosäännösten tulkinnasta Latauspalvelujen ohjeiden laatiminen pitkällä Tiedostolatauspalvelu

Lisätiedot

Paikkatiedon viitearkkitehtuuri - toimeenpano

Paikkatiedon viitearkkitehtuuri - toimeenpano Paikkatiedon viitearkkitehtuuri - toimeenpano Panu Muhli Inspire-sihteeristö Paikkatietokeskus / Maanmittauslaitos Paikkatiedon viitearkkitehtuuri -infotilaisuus 13.10.2016 Pasila, Helsinki Poliittinen

Lisätiedot

Paikkatiedon luovuttamisen pelisäännöt

Paikkatiedon luovuttamisen pelisäännöt Paikkatiedon luovuttamisen pelisäännöt 11.12.2009 Pasi Pekkinen Maanmittauslaitos / Myyntipalvelut etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi Inspire: säädökset ja suositukset Lainsäädäntö Inspire -direktiivi

Lisätiedot

KATSAUS TOIMINTAKAUTEEN

KATSAUS TOIMINTAKAUTEEN KATSAUS TOIMINTAKAUTEEN 1.3.2010-28.2.2013 Sihteeri Antti Rainio INSPIRE direktiivi 19 artikla: Kunkin jäsenvaltion on nimettävä yhteystaho, tavallisesti jokin viranomainen, joka vastaa tätä direktiiviä

Lisätiedot

Vuosikokous klo 12-

Vuosikokous klo 12- Vuosikokous 12.6.2013 klo 12-12.6.2013 Kokouskutsu Kokouskutsu Ilmoittautuminen verkkolomakkeella Vastanneita 22, Ilmoittautuneita 20 Kokousmateriaalina Ehdotus asialistaksi Ehdotus toimintasuunnitelmaksi

Lisätiedot

Paikkatiedon palvelualustan kehittäminen. Tarjouspyyntö info Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus

Paikkatiedon palvelualustan kehittäminen. Tarjouspyyntö info Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus Paikkatiedon palvelualustan kehittäminen Tarjouspyyntö info 16.10.2012 Antti Rainio Maanmittauslaitos Kehittämiskeskus Infrastruktuurin tilan viestintää Ontologiapohjainen hakutoiminto Tietojen rajaamista

Lisätiedot

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: PAIKANNIMET

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: PAIKANNIMET INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: PAIKANNIMET Suunnitelma Otsikko Päivämäärä 2015-05-19 Aihe/alue Julkaisija Tyyppi INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen:

Lisätiedot

Verkkopalvelusopimuksen täydentäminen: Karttajulkaisun käyttöehdot. Maanmittauslaitos / Inspire-sihteeristö

Verkkopalvelusopimuksen täydentäminen: Karttajulkaisun käyttöehdot. Maanmittauslaitos / Inspire-sihteeristö Verkkopalvelusopimuksen täydentäminen: Karttajulkaisun käyttöehdot Maanmittauslaitos / Inspire-sihteeristö Taustaa Verkkopalvelusopimus liitteineen (1-5) valmisteltiin vuonna 2010 yhteistyössä viranomaisten

Lisätiedot

Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen

Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 2.11.2011 - MML Paikkatietomarkkinat 2011 Helsinki Region Infoshare Kehitetään tiedontuottajien

Lisätiedot

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <Maannos>

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <Maannos> Muistio 2015-02-06 Sivu 1 / 6 INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: Suunnitelma Otsikko INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: Maannos Päivämäärä

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013 Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013 Miten neuvottelukunta on onnistunut tehtävissään (1=heikosti... 6=erinomaisesti) seurata kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

Paikkatietoinfrastruktuuri ja INSPIREn toimeenpano

Paikkatietoinfrastruktuuri ja INSPIREn toimeenpano Paikkatietoinfrastruktuuri ja INSPIREn toimeenpano 30.8.2010 Antti Rainio Maanmittauslaitos täytäntöönpanosäännöt metatieto täytäntöönpanosäännöt seuranta ja raportointi 2009 2010 2011 2012 2013 INSPIRE

Lisätiedot