Sunnuntai Tiikin taakin! Kansanlaulukirkko Lassin Leevin laulut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sunnuntai 3. 8. 2014 Tiikin taakin! Kansanlaulukirkko Lassin Leevin laulut"

Transkriptio

1 Seurasaari Soi! 2014 Ohjelma Seurasaari Soi! tänä kesänä jo kahdeksatta kertaa. Museotaloissa, -pihapiireissä ja Kalevalakehdossa pidettäviä konsertteja on elokuussa tarjolla kaikkiaan kuusitoista. Seurasaari soissa musiikki ja tarinat tulevat kuulijaa lähelle ja talojen seinät saavat kaikua sitä musiikkia mitä niissä niiiden entisillä sijoillaan on joskus voinut kuulla. Koko perheelle suunnattuja konsertteja ovat Freija-yhyteen lastenkonsertti ja Pikku Kakkosesta tuttu Satuja soitosta live! Maija Karhinen-Ilon Balladitanssiaisissa pääsee yleisökin tanssimaan ja Kalevalakehdon Kalevalaillassa saa laulaa. Seurasaari Soi! järjestetään yhteistyössä Museoviraston ja Seurasaarisäätiön kanssa. Taiteellisena johtajana on toiminut Maari Kallberg. Tapahtumaa on tukenut Koneen säätiö. Sunnuntai klo Antti, konsertti koko perheelle Tiikin taakin! Freija Ikivihreitä kansanlauluja kaiken ikäisille. Freija-yhtyeen koko perheen konsertista nauttii niin vauva kuin vaarikin. Freija tekee kansanlaulupohjaista musiikkia sekä aikuis- että lapsiyleisölle. Yhtyeen toinen aikuis albumi SydänJuurilla voitti vuoden 2011 Etno-Emma -palkinnon, sekä valittiin vuoden kansanmusiikkilevyksi. Sukupolvia yhdistänyt Kiekkumaralla kansanlauluja lapsille -cd on saavuttanut suuren suosion lapsiperheissä. Arto Anttila - kontrabasso, sopraanosaksofoni, laulu Maija Karhinen-Ilo - laulu, haitarit, pillit, kantele, harppu Matti Laitinen - kitarat, mandoliinit, laulu Lassi Logrén - viulu, avainviulu, jouhikko, laulu klo Karunan kirkko Kansanlaulukirkko Anna-Mari Kaskisen sanoittamat hengelliset runot lauletaan suomalaisin kansansävelmin. Musiikista vastaa Sakarat Laulupelimannit Anja Hinkkasen johdolla. Kansanlaulukirkko toteutetaan yhteistyössä Meilahden seurakunnan kanssa. klo 14.00, Halla Lassin Leevin laulut, Minna-Liisa Tammela ja Heidi Kenttälä Lars Leevi Lassila ( ), joka paremmin tunnettiin Lassin Leevinä oli Kittilän Kelontekemästä lähtöisin olevan lauluntekijä. Hän oli erityisesti pilkkalaulujen tekemisen mestari, mutta ohjelmistossa oli myös herkempiä oman tunnon kuvaelmia. Lauluissa heijastuvat aikansa kauheudet: kansalaissota ja nälkäaika. Konsertissa kerronnalla höystetyt laulut vievät kuulijan aikamatkalle 1900-luvun alkukymmenille Lappiin sen kaikkine ihanuuksineen ja kurjuuksineen kamman ja mandoliinin soidessa. Minna-Liisa Tammela (laulu, kampa, jouhikko) ja Heidi Kenttälä (laulu, mandoliini) ovat kansanmuusikkoja, joiden juuret löytyvät Kittilästä. Kumpikin on tahollaan tutkinut ja tuonut uudelleen esille Lassin Leevin lauluperintöä. Lassin Leevin laulut

2 saivat ensiesityksensä Kittilän Kelontekemässä viime kesänä, jonka jälkeen duo on esittänyt lauluja eri puolilla Lappia. Nyt Lassin Leevin laulut soivat ensimmäistä kertaa Lapin ulkopuolella. klo Kahiluodon kartano Tsaalijanna! Freija Tanssillista poljentoa, tummia tunnelmia ja tarinan voimaa. Freija-yhtye tulkitsee raikkaasti perinteisiä kansanlauluja. Freija tekee kansanlaulupohjaista musiikkia sekä aikuis- että lapsiyleisölle. Yhtyeen toinen aikuis albumi SydänJuurilla voitti vuoden 2011 Etno-Emma -palkinnon, sekä valittiin vuoden kansanmusiikkilevyksi. Sukupolvia yhdistänyt Kiekkumaralla kansanlauluja lapsille -cd on saavuttanut suuren suosion lapsiperheissä. Arto Anttila kontrabasso, sopraanosaksofoni, laulu Maija Karhinen-Ilo laulu, haitarit, pillit, kantele, harppu Matti Laitinen kitarat, mandoliinit, laulu Lassi Logrén viulu, avainviulu, jouhikko, laulu Sunnuntai klo Antti, konsertti koko perheelle Satuja Soitosta Live! Murjotin-tarjotin syrjään sä sysää, huveja kalasta riemujen rysään, iloa pursuu kattila, kiulu, meille kun soi pelimannin viulu! Alunperin Satuja Soitosta on Pikku Kakkoseen tehty 15-osainen kansanmusiikkisarja, jossa lapsille esitellään kansansoittimia sadun ja laulun keinoin. Nyt sarjan riemastuttavista lauluista on rakennettu iloinen ja interaktiivinen tarinakonsertti. Musiikki: Vilma Timonen, käsikirjoitus ja laulujen sanat: Silja Sillanpää, ohjaus: Alma Rajala, koreografia: Johanna Elovaara, Vihurin naamio: Johanna Kultala Esiintyjät: Vilma Timonen - kantele, laulu Lassi Logrén - viulu, pitkähuilu, munniharppu, jouhikko, mandoliini, laulu Topi Korhonen - kitara, laulu Riina Tikkanen - Vihuri klo Kurssi Kaarinan veri, Maija Karhinen-Ilo. laulu, soitto ja tanssi Traagisia tarinoita vuosisatojen takaa. Maija Karhinen-Ilo esittää kansanomaisia balladeja ja -arkkiveisuja. Maija Karhinen-Ilo on muusikko ja pedagogi, joka tekee taiteellista tohtorintutkintoa Sibelius-Akatemiassa aiheenaan kansanomaiset balladit ja monitaiteinen

3 muusikkous. klo 16.00, Halla Kuoleman kummina Eppel & Peppel sekä Ilkka Heinonen Mitä tapahtui kun mies teki sopimuksen kuoleman kanssa? Kuoleman kummina on tarinankerrontaa ja musiikkia yhdistävä konsertti, jossa liikutaan tämän ja tuonpuoleisen rajamailla. Kirsi Ojala ja Juulia Salonen tunnetaan Eppel & Peppel -duona, joka esiintyy pääasiassa lapsille tarinoiden ja musisoiden. Heidän esityksensä Tarinoiden Arkku on ihastuttanut niin päiväkodeissa, kouluissa kuin festivaaleilla. Uusi esitys Kuolema kummina on suunnattu yli 8-vuotialle. Siinä kokoonpano on laajentunut trioksi Ilkka Heinosen liittyessä seuraan jousisoittimineen. Juulia Salonen - kerronta, laulu, kantele ja harmoni Kirsi Ojala - puhaltimet ja lyömäsoittimet Ilkka Heinonen - jouhikko, kontrabasso ja violone Sunnuntai klo 12.00, Antti ja Antin aukio Balladitanssiaiset, Maija Karhinen-Ilo ja Balladitanssijat Maija Karhinen-Ilo ja Balladitanssijat esittävät balladeja ja kutsuvat myös yleisön kanssaan keskiaikaisen laulutanssin pyörteisiin. klo Selkämän pihapiiri Vallpiga Paimentyttö, Emma ja Anna Fält Vallpiga Paimentyttö on kahden siskoksen luoma improvisatorinen esitys, joka yhdistää pohjoismaisen laulutradition ja piirretyn viivan. Yhdessä nämä kaksi ilmaisumuotoa tarkastelevat yksinäisyyttä, kontaktia ja ihmisen ääntä. Performanssi pohjautuu musiikillisesti pääosin ruotsalaiseen paimenlaulutraditioon, jota usein lauloivat paimentytöt yksin metsässä. Esityksessä kuullaan myös muita kansanlaulun lajeja kuten kalevalaista runolaulua. Kesällä 2011 ensi-iltansa saanut esitys on kiertänyt niin Suomessa kuin Ruotsissa festivaaleilla, konserttilavoilla ja museoissa. Anna ja Emma Fält ovat savolaislähtöiset taiteilijasisarukset. Maaningalla asuva Emma työskentelee piirroksen ja performanssitaiteen parissa, sekä alan opetustehtävissä. Malmölainen Anna on laulaja/lauluntekijä, kansanmuusikko sekä lauluopettaja. Yhdessä he ovat tutkineet äänen ja viivan yhteiseloa vuodesta 2010, jolloin Vallpiga sai alkunsa. Torstai klo Kalevalakehto Kalevala-ilta Elias Lönnrotin kirjoittama kansalliseepoksemme Kalevala on käännetyin suomenkielisistä kirjoistamme. Teoksen myyttiset tarinat kiehtovat niin kääntäjiä kuin lukijoitakin.

4 Kirjoitettu tai luettu sana on kuitenkin eri asia kuin puhuttu ja laulettu tai kuultu ja kuunneltu. Tästä lähtökohdasta syntyi ajatus kuulla kalevalaista laulantaa vierailla kielillä. Tarinoita Väinämöisestä, Ilmarisesta, Kullervosta, Kanteleen synnystä ja Pohjolan häistä kuullaan ainakin viroksi, saksaksi, ruotsiksi ja suomeksi. Soolojen, duojen ja pienryhmäesitysten lomassa soi kantele. Myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua laulantaan. Maari Kallberg - laulu Anneli Kont-Rahtola - laulu Salla Pesonen - kantele Juulia Salonen - laulu Sanne Tschirpke - laulu Perjantai klo Halla Koneella, Taito Hoffrén Jos olis minulla valta ostaisin minun ladaani kultaiset ovenkin kahvat sekä hienon hattuhyllyn Haluan, että te rakastatte minua. Hyväksykää minut sellaisena, kuin olen tai haluaisin olla. Voitaisiinko me halata, kiivetä korkealle vuorelle ja katsella taivaalle, kun pilvet lipuvat edestämme pois ja taivas tähtineen näyttää meille kaiken. Tiedäthän, tähdenlennot sun muut Kone on ruumis. Me olemme tarina. Riippuu kertojasta, millainen. Onko tarinani tosi tai onko sillä oikeastaan mitään väliä? Taito Hoffrén kertoo ja runolaulaa koneella. Käsikirjoitus: Taito Hoffrén, ohjaus: Taito Hoffrén ja Taisto Reimaluoto Taito Hoffrén on laulaja, muusikko ja säveltäjä. Hän on perehtynyt syvällisesti Arhippa Perttusen runolauluihin. Koneella-esitys on osa Hoffrénin jatkotutkintoa Sibelius- Akatemiassa. klo Kurssi Juureilevia tarinoita, Rönsy Saumatonta yhteissoittoa, uskomattomia sooloja, suuria tunteita, syvää ystävyyttä. Niistä on Rönsyn musiikki tehty. Sen sävelet johdattavat kuulijan hienostuneesta kamarifolkista rehevään tanssipoljentoon. Rönsyn soitossa perinteinen suomalainen kansanmusiikki yhdistyy saumattomasti yhtyeen jäsenten säveltämään materiaaliin. Vahva perinnetietoisuus ja toisaalta halu etsiä uusia ilmaisukeinoja ovat luoneet yhtyeelle ainutlaatuisen, omalaatuisen ja tunnistettavan soinnin. Konsertissa kuullaan Rönsyn uutta materiaalia tulevalta levyltä, joka julkaistaan syksyllä.

5 Rönsy sai alkunsa vuoden 2007 lopulla, kun kolme samanhenkistä pelimannia löysivät toisensa opiskellessaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Sykähdyttävistä live-esiintymisistään tunnettu trio on tehnyt vuosien varrella useita kiertueita Suomessa sekä esiintynyt kotimaan suurimmilla kansanmusiikkifestivaaleilla. Rönsy on yhtyeen jäsenten pitkäjänteinen ja elämän mittainen projekti, joka kehittyy koko ajan. Trion tunnistettava sointi syntyy kolmen oman soittimensa virtuoosin yhdistäessä voimansa ja taiteelliset visionsa. Helmi Camus - harmooni, kontrabasso, laulu Maija Kauhanen - kanteleet, saksofoni, laulu, harmooni Kaisa Ristiluoma - haitarit, laulu Lauantai klo Pertinotsa Vienanlainen rapsodia, Maari Kallberg ja Kaisa Ristiluoma Vienankarjalaiset uudet ja vanhat laulut, joiut ja starinat yhdistyvät rapsodiaksi. Arkistoista ja kirjoista löytyneiden laulujen ja starinoiden tulkinnoissa heijastuvat esittäjän omat kokemukset Vienan Karjalasta. Maari Kallberg on musiikin tohtori, joka toimii monipuolisesti musiikin alalla esiintyjänä, tutkijana, kriitikkona ja opettajana. Kallberg laulaa MeNaiset lauluyhtyeessä sekä esiintyy niin solistisesti kuin erilaisissa produktioissa. Hänen esitystensä innoittajina ja lähtökohtina ovat usein arkistoäänitteet, valokuvat ja matkakertomukset. Keskeisinä työskentelymetodeina hänellä ovat improvisaatio, hahmonrakennus ja tarinankerronta. Lopputulos, konsertti tai esitys voi yhtä hyvin olla näyttämöteos, lauluilta, soiva luento tai yksittäisen laulun tulkinta. Kaisa Ristiluoma on oululaistunut harmonikkataiteilija, joka toimii monipuolisesti freelancerina musiikin kentällä muusikkona, säveltäjänä ja pedagogina. Tällä hetkellä Kaisaa työllistää pääasiallisesti Oulun Kaupunginteatteri, jossa hän toimii säveltäjämuusikkona huippusuosituksi nousseessa Mielensäpahoittaja-näytelmässä. Erilaiset produktiot niin toisten muusikoiden kuin eri taiteenalojen osaajien kanssa ovat lähellä Kaisan sydäntä. Maari Kallberg - laulu Kaisa Ristiluoma - haitari ja laulu klo Halla Ulda Ulla Pirttijärvi & Ulda -yhtye on modernin saamelaismusiikin kärkinimiä. Yhtye on perustettu ja sen ohjelmisto koostuu sekä perinteisistä että uusista Ulla Pirttijärven säveltämistä joiuista. Musiikissa tuodaan esiin erityisesti pohjoiseen luontoon liittyviä teemoja. Hienovarainen soitinsäestys antaa tilaa joiun rikkaalle ääniväripaletille ja tukee joiun omaa äänimaailmaa. Ulla Pirttijärvi aloitti taitelijauransa 16-vuotiaana Beaivvaš-teatterissa ja toimi perustajajäsenenä Angelin tytöt- yhtyeessä, minkä jälkeen hän jatkoi soolo-uralla. Hän on toiminut Lapin läänintaiteilijana vuosina Pirttijärville myönnettiin

6 Áillohaš-musiikkipalkinto vuonna 2007 ja Saamelaisneuvoston kirjallisuuspalkinto Hoŋkoŋ Dohkká kirjan/cd:n ansiosta vuonna Ulla Pirttijärvi - joiku ja perkussiot Marko Jouste - kielisoittimet ja perkussiot Mikko Vanhasalo - puhallinsoittimet ja perkussiot Sunnuntai klo Kahiluodon kartano Ihan Päreinä!, Päre Suomessa säkkipilliä on soitettu tiettävästi keskiajalta 1800-luvun alkuun asti, mutta siitä, mitä ja millaisia kappaleita sillä soitettiin tiedetään hyvin vähän. Päre nostaa suomalaisen säkkipillin uuteen kukoistukseen tutkimalla ennakkoluulottomasti soittimen mahdollisuuksia seikkaillen svengaavasti vanhan ja uuden perinnemusiikin maailmassa. Yhtyeen sointi on yhtä aikaa vanha ja uusi, tutun suomalais-ugrilainen ja samalla kansainvälinen. Säkkipilli soi jalan alle menevää polskaa ja valssia, uppoutuu trepatskatranssiin ja tunnelmoi virsisävelmillä. Petri Prauda - Yrjänä Ermalan rakentama suomalainen säkkipilli Piia Kleemola - viulu, oktaaviviulu Jarmo Romppanen - mandola Oskari Lehtonen - lyömäsoittimet klo Pertinotsa Jettan prata, Pajolaine Pajolaisen konsertti Jettan prata on pienoismatka Karjalaan. Ohjelmistossa on uusia pajoja eli lauluja, vanhoja runosäveliä, haikeita romansseja ja lennokasta polkkaa. Perinteen voimalla, omilla äänillä, turhia kikkailematta. Jettan prata, jettan prata, jettan prata kopla ja! Pajolaisen muodostavat kaksi vallatonta persoonaa ja omaperäistä laulajaa, Emmi Kuittinen ja Minna-Liisa Tammela. He ovat laulaneet yhdessä vuodesta 2011, ja ovat ajan mittaan hioutuneet yhteen voimaduoksi, joka vetäisee keikan niin isolla torilavalla kuin pienessä hirsipirtissäkin. Täysipainoista musiikkia, sanoi yleisö kun Pajolaista kuuli. Minna-Liisa Tammela - laulu Emmi Kuittinen - laulu Lisätiedot: Maari Kallberg maari.kallberg@gmail.com

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää 1 SEURASAARI SOI! 2013 Musiikki valtaa museotuvat ja pihatienoot, kun Seurasaari soi kesällä 2013. Ääniteatteri Iki- Turso yhdessä kansanmusiikin ammattilaisten kanssa johdattaa kuulijoita soivan historian

Lisätiedot

Seurasaari soi! Ohjelma PERJANTAI Tapahtumaa järjestää: Seurasaaren ulkomuseo & Seurasaarisäätiö

Seurasaari soi! Ohjelma PERJANTAI Tapahtumaa järjestää: Seurasaaren ulkomuseo & Seurasaarisäätiö Seurasaari soi! 2017 Ohjelma Tapahtumaa järjestää: Seurasaaren ulkomuseo & Seurasaarisäätiö PERJANTAI 18.8. Taito Hoffrén: Gilgameš. Kuva: Saara Autere Kurssi klo 13.00 Suo Suo-trio on kansanmusiikin pieni

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Seurasaari Soi! Ohjelma Perjantai Kahvihuone Mieritz klo

Seurasaari Soi! Ohjelma Perjantai Kahvihuone Mieritz klo Seurasaari Soi! 16.8. 20.8.2019 Ohjelma Perjantai 16.8. 2019 Kahvihuone Mieritz klo 17.00 19.30 Arkaaiset jamit Kirsi Vinkki ja Samuli Karjalainen kutsuvat koolle arkaaisen musiikin ystävät, soittajat

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kansanmusiikki. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kansanmusiikki. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu. SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kansanmusiikki Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 KANSANMUSIIKIN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on: Kotikonsertti Sunnuntaina, 26.1.2014 klo 15.00 oli kotikonsertin aikaa. Konsertti järjestettiin 94-vuotispäivän kunniaaksi. Päivänsankarin vieraina olivat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Mukana

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA. www.runolaulu.fi. Teemat: pelimanni viulu hävyttömät laulut erikoisteemana terva

SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA. www.runolaulu.fi. Teemat: pelimanni viulu hävyttömät laulut erikoisteemana terva J U M I N K E K O - S Ä Ä T I Ö Kansanmusiikkijuhla Kainuussa ja Vienan Karjalassa www.runolaulu.fi Ennakkotietoja Sommelo 2010 ohjelmasta SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä

Lisätiedot

SOMMELO. Ääni 2. 7.7.2007

SOMMELO. Ääni 2. 7.7.2007 J U M I N K E K O - S Ä Ä T I Ö Ääni SOMMELO 2. 7.7.2007 Jos minulla olisi jäljellä yksi ääni. Yksi ääni jonka voisin maailmalle parkaista. Niin säästäisin sen, tarttuisin ääneen ja pistäisin silmät kiinni.

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1 VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 2.-9.10.2016 2 Vanhusten viikko 2.-9.10.2016 3.-8.10. klo 11 13 & 17-19 Pullakahviresidenssi, avoimet ovet Taiteilijat Jukka Ristolainen ja Sanna Karlsson-Sutisna kutsuvat

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013 Vilma Putro CV Teatterialalta Yhteystiedot: Gsm: 045-8036855 vilma.putro@hotmail.com www.vilmaputro.com Henkilötiedot: Syntymäaika: 1988 Pituus: 156cm Kielitaito: suomi (äidinkieli), venäjä, englanti Erityistaidot:

Lisätiedot

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen)

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) NYKYTILANNE Kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajakenttä on Suomessa laaja ja monimuotoinen. Harrastajien joukossa

Lisätiedot

Tapahtuman järjestää Suomen musiikkineuvosto yhteistyössä Musiikkitalon ja Sibelius-Akatemian kanssa.

Tapahtuman järjestää Suomen musiikkineuvosto yhteistyössä Musiikkitalon ja Sibelius-Akatemian kanssa. SUOMALAISEN MUSIIKIN PÄIVÄ MUSIIKKITALOSSA 8.12.2011 Suomalaisen musiikin päivää vietetään torstaina 8.12. ja ensimmäistä kertaa se on valtakunnallinen liputuspäivä. Maamme musiikkielämä ammattilaisista

Lisätiedot

Satuja Soitosta Live!

Satuja Soitosta Live! Satuja Soitosta Live! Muokkaukset Riina 20.5.2014 Vilma Timonen - laulu, kantele, yleisön aktivointi Lassi Logren - viulu, pitkähuilu, munniharppu Topi Korhonen - kitara Riina Tikkanen - Vihuri, tarinan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu

SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu Sinisessä Tulessa kohtaavat suomalainen laulaja, viulisti ja pianisti Sanna Mansikkaniemi ja perulainen

Lisätiedot

Sinivalkoista juhlaa. Riihimäen Kesäkonsertit TIISTAI 6.6. KESKIVIIKKO 7.6. klo Granitin aukio AVAJAISFANFAARI

Sinivalkoista juhlaa. Riihimäen Kesäkonsertit TIISTAI 6.6. KESKIVIIKKO 7.6. klo Granitin aukio AVAJAISFANFAARI Riihimäen Kesäkonsertit Sinivalkoista juhlaa 6. 11.6.2017 TIISTAI 6.6. klo 12.00 Granitin aukio AVAJAISFANFAARI Kesäkonserttien 36. kamarimusiikkifestivaali alkaa! klo 19.00 Suomen lasimuseo, 30 / 25 MESTARIPIANISTIN

Lisätiedot

Lauluja Englannista ja muualta John Dowlandin tyyliin Veikko Kiiver (Ruotsi): laulu, yhtyeet

Lauluja Englannista ja muualta John Dowlandin tyyliin Veikko Kiiver (Ruotsi): laulu, yhtyeet 33. Haapaveden FOLK KURSSI 24.6. 28.6.2019 111 kurssia Haapavedellä 1987-2019 KURSSIT: KAIKKI MUUTOKSET MAHDOLLISIA Kurkkulaulun tyylit ja tekniikat (ke-pe / 18t) Sauli Heikkilä Tuvalaisesta näkökulmasta

Lisätiedot

W O N D E R F U L L A N D

W O N D E R F U L L A N D WONDERFUL L A N D P A R E M M A L L E RANNALLE WONDERFUL LAND: Ville Vester, kitara Reino Vester, kitara Tiina Kemiläinen, laulu Kari Hokkanen, rummut Jussi Hyvönen, bassot S A A T T E E K S I S ÄV E L

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

104 FOLK-KURSSIA HAAPAVEDELLÄ

104 FOLK-KURSSIA HAAPAVEDELLÄ 104 FOLK-KURSSIA HAAPAVEDELLÄ 1987-2017 31. Haapaveden FOLK KURSSI 26.6. 30.6.2017 KURSSIT: Folk- ja pop/jazz-laulu, laulutekniikat, ohjelmisto Selina Sillanpää: laulu,viulu Vanhoja virsiä Eestistä ja

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Sivu 1/5 Kotimaa 24.10.2015 klo 17:38 päivitetty 24.10.2015 klo 17:39 Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Vaikka Nukketeatteri tunnetaankin paremmin ulkomailla, on sen historia Suomessakin yli

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää Toukokuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 18 Maanantai 29.4. Klo 10.00 11.30 Skibpo-kerho Klo 13.00 Tuolijumppa Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

Vastaajien määrä: 284

Vastaajien määrä: 284 Koillinen Pulssin kausikysely 1. Pulssi järjestää keväälle erilaisia kursseja, pajoja ja tapahtumia toiveiden mukaan. Millaiseen toimintaan sinä osallistuisit? Rastita kursseista ne, joille osallistuisit

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä).

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa Haapajärven V Urkujuhlat 6.-11.11.2012 Kristuksen kirkastumisen kirkossa HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI OULUN HIIPPAKUNTA Piispan tervehdys Hyvät ystävät Tänä vuonna haluan tervehtiä Haapajärven Urkujuhlille tulevia

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista? Liite Pienten Kielireppuun. Eväspussi Oman äidinkielen vahva hallinta tukee kaikkea oppimista. Tämän vuoksi keskustelemme kielten kehityksestä aina varhaiskasvatuskeskustelun yhteydessä. Kopio Kielirepusta

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 auttakylän koulu/ autta 1 ltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 YY J NEN ÄDENTDT EENEN T T E Tutustumisleikkejä asviksiin liittyvä askartelu asviksiin asviksiin runoja loruja asviksiin lauluja

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

On myös. ihmisiä, tarkoitusta ei tiedä. - Runon ja musiikin ilta

On myös. ihmisiä, tarkoitusta ei tiedä. - Runon ja musiikin ilta On myös ihmisiä, joiden tarkoitusta ei tiedä - Runon ja musiikin ilta Hymyilevä Apollo Onko se Apollo vai apinankukka? Maailman arkun sisällä taikaa Niin kaunis, kaunis on maa Ei paha ole kenkään ihminen,

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi Lokakuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 40 Maanantai 30.9. Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi www.vhy.fi p. 040 716 4330 palveluohjaaja

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

KEIKALLA. TALKOOPELIMANNIT 1981 (Kokkola)

KEIKALLA. TALKOOPELIMANNIT 1981 (Kokkola) TALKOOPELIMANNIT 1981 (Kokkola) Kun Talkoopelimannien perustuksia valettiin, elettiin vuotta 1981. Näissä talkoissa olivat mukana mm. Aimo Torppa, Taisto Paananen, Rauno Laasanen, Markku Tunkkari ja Timo

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

PERFORMANCESIRKUS. Taiteelliset produktiot

PERFORMANCESIRKUS. Taiteelliset produktiot PERFORMANCESIRKUS Taiteelliset produktiot ESITYKSET AIKUISILLE Valkoinen Seinä - Inspirated by Rodin on PerformanceSirkuksen ja unkarilaisen Rita Góbin tanssiryhmän yhteistuotanto, jonka ensi-ilta oli

Lisätiedot

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Yhteyshenkilö tapahtumassa: Puhelin ja sposti: TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Ryhmän nimi Esityksen nimi Ohjaaja Musiikkiryhmän nimi Seura Kesto Sommittelija tai koreografi Musiikkiryhmän ohjaaja Musiikkitiedot

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

LISÄOHJELMA viroksi ja võroksi täältä:

LISÄOHJELMA viroksi ja võroksi täältä: SAVUSAUNASINFONIA MOOSTESSA 1.-4.8.2019 LISÄOHJELMA viroksi ja võroksi täältä: https://savvusann.ee/et/suidsusannasumfoonia/lisaprogramm/ TORSTAI 1.8. Klo 17 Savusaunanäyttelyn avajaiset Moosten kartanon

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot