SOMMELO. Ääni

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOMMELO. Ääni 2. 7.7.2007"

Transkriptio

1 J U M I N K E K O - S Ä Ä T I Ö Ääni SOMMELO Jos minulla olisi jäljellä yksi ääni. Yksi ääni jonka voisin maailmalle parkaista. Niin säästäisin sen, tarttuisin ääneen ja pistäisin silmät kiinni. Kuuntelisin. Jos minulla olisi jäljellä yksi ääni, haaveilisin äänistä joita en enää voisi kuulla. Meillä on vielä monta ääntä. Sommelossa on. Taito Hoffrén Sommelon taiteellinen johtaja

2 KANSANMUSIIKKIJUHLA KAINUUSSA JA VIENAN KARJALASSA SOMMELO KUHMO SOTKAMO SUOMUSSALMI UHTUA HAIKOLA Sommelon ohjelma on erittäin monipuolinen. Se sisältää useita vahvoja elementtejä, joiden avulla Sommelo profiloituu rohkeasti erilaisena kansanmusiikkijuhlana. Sommelo 07 ohjelma sisältää huipputasokkaita ja monipuolisia konsertteja, kansanmusiikin tutkimusta tieteellisesti mutta kansantajuisesti käsitteleviä seminaareja, kursseja ja koulutusta sekä aloittelijoille että ammattiopiskelijatasolle, ammattikansanmuusikkoja ja perinteentaitajia Suomesta ja Vienan Karjalasta sekä kulttuurimatkailua kahdessa maassa, ainakin kolmessa kulttuuriympäristössä, satuoopperaa, jne. Aivan oma teemansa muodostuu lapsille ja isovanhemmille sekä odottaville äideille suunnatuista konserteista. Sommelo toteutuu siis kahdessa maassa, Suomen Kainuussa ja Venäjän Vienan Karjalassa. Täällä, meidän alueellamme ovat pisimpään säilyneet elossa runolaulu ja monet muutkin vanhakantaiset kansanmusiikin lajit. Niihin haluamme Sommelossa kiinnittää erityistä huomiota, mikä näkyykin seminaariohjelmassamme. Mutta, ohjelmasta löytyy toki muutakin, oikeastaan sieltä löytyy kaikenlaista musiikkia, soittoa. laulua, tanssia. Kuhmo-talossa on Sommelon aikaan Samaa maata - Rooted in Finland -taidenäyttely, jonka taiteilijat ovat valokuvaaja Salla Rautiainen ja kuvanveistäjä Jaana Bombin. Ja taidammepa olla ainoa kansanmusiikkijuhla, jossa esiintyy myös sinfoniaorkesteri! Heinäkuu alkaa todella tasokkaasti! Tervetuloa Sommeloon! Kainuussa ja Vienan Karjalassa heinäkuun alussa toteutuvan kansanmusiikkijuhla Pekka Huttu-Hiltunen Kansan Musiikki -projekti ja Runolaulun juuret ja versot -hankkeen johtaja

3 SOMMELO K u h m o Maanantai klo Kuhmon tori Vapaa pääsy Sommelon Avajaiset Ohjelma alkaa torilla * Koulutuksen aloitus Kuhmotalossa tori-osuuden jälkeen klo Kuhmo-talo Odottaville äideille ja isille vapaa pääsy, muut 2 e / 5 e Äänimatka odottaville äideille Matkaoppaina Ilona Korhonen ja Pauliina Syrjälä Sommelon muusikkoja klo Tuupalan museo Liput 2 e / 5 e Mandoliinilla ja pitkähuilulla Jarmo Romppanen klo Kuhmo-talo, ulkoterassi Vapaa pääsy Yhteislauluja - Suomi soi Taito Hoffrén, Pekka Huttu-Hiltunen, Jari Komulainen, Eero Grundström, Janne Seppänen, Salla Seppä jne. klo Kuhmo-talo, ulkoterassi Vapaa pääsy Iltanuotio Sommelon muusikoita * Spontaaneja esiintymisiä Tiistai klo 9.00 Kuhmon tori Vapaa pääsy Päivän alkusoitto Taito Hoffrén kertoo päivän ohjelmasta yleisölle ja tiedotusvälineiden edustajille * Eero Grundström, harmooni ja laulu K u h m o klo Juminkeko Liput 2 e / 5 e Satuooppera Köyhä veli ja pohatta veli Libretto: Markku Nieminen vienankarjalaisen kansansadun pohjalta * Sävellys: Heikki Valpola Näyttelijä-muusikko: Hanna Hurskainen * Muusikko: Liisa Huttu-Hiltunen * Ohjaus: Pirkko Uitto * Nuket ja lavasteet: Vilma Metteri OHJELMA

4 SOMMELO K u h m o klo Kuhmo-talo Vapaa pääsy Seminaari: teemana runolaulu Alustuksia, keskustelua ja perinne-esityksiä * Heikki Laitinen: runolaulu luvuilla * Pekka Huttu- Hiltunen: länsivienalainen runolaulu ja 2000 luvuilla * Jussi Huovinen, Hietajärvi * Marina Wdovitsina, Kurki klo Kuhmo-talo Vapaa pääsy Konsertti isovanhemmille ja lapsenlapsille Maija Karhinen-Ilo ja Sommelon muusikoita * lauletaan yhdessä lastenlaulujen ikivihreitä klo Juminkeko Liput 2 e / 5 e Arhippa Perttunen - Runo Taito Hoffrén * Kevään aikana toteutuneen kuusi-osaisen konserttisarjan päätöskonsertti klo Kuhmo-talo Liput 3 e / 8 e Hiien hirvi ja Herra Heinärikki Heikki Laitinen klo Kuhmo-talo, ulkoterassi Vapaa pääsy Iltanuotio Jamimeininki * Kainuulaisia esiintyjiä Keskiviikko K u h m o klo 9.00 Kuhmon tori Vapaa pääsy Päivän alkusoitto Pekka Huttu-Hiltunen kertoo päivän ohjelmasta yleisölle ja tiedotusvälineiden edustajille * Minna Seilonen, viulu klo Juminkeko Liput 2 e / 5 e Satuooppera Köyhä veli ja pohatta veli OHJELMA klo Kuhmo-talo Vapaa pääsy Seminaari: teemana itäiset joikuperinteet Alustuksia, keskustelua ja perinne-esityksiä * Maari Kallberg: Vienankarjalainen joiku * Ilpo Saastamoinen: Kildininsaamelainen luvvjt * Helmi Rekina, Luusalmi Jekaterina Korkina, Lovozero

5 SOMMELO K u h m o klo Kuhmo-talo Liput 2 e / 5 e Harmoonilla ja huuliharpulla Eero Grundström klo Tuupalan museo Liput 2 e / 5 e Minun Vienan Karjalani Maari Kallberg, laulu * Jari Komulainen, haitari * Ilari Nummi, ohjaus klo Kuhmo-talo Liput 3 e / 8 e ILTASOMMELO Konsertti klo Von & Af * MeNaiset & Toorama * Maari Kallbeg & Helmi Rekina * Salla Seppä & Sattuma Tanssit! noin klo Haitaristi Jari Komulainen yhtyeineen tanssittaa * Maija Karhinen-Ilo tanssituvan vetäjänä: helppoja ja hauskoja yhteistansseja kaikenikäisille Kainuun Sanomien etukortilla 3 euron alennus 8 euron pääsylipun hinnasta (yksi pääsylippu/etukortti). klo Kuhmo-talo, ulkoterassi Vapaa pääsy Jamit iltanuotiolla Jami-isäntänä juhlapelimanni Eero Grundström Sakari Kukko ja Ilpo Saastamoinen: yhteinen jamihetki 25 vuoden tauon jälkeen * Lopuksi vapaamuotoista jammailua. Soitin mukaan! Torstai klo 9.00 Kuhmon tori Vapaa pääsy Päivän alkusoitto Taito Hoffrén kertoo päivän ohjelmasta yleisölle ja tiedotusvälineiden edustajille * Eero Grundström, harmooni ja laulu klo Juminkeko Liput 2 e / 5 e Satuooppera Köyhä veli ja pohatta veli K u h m o OHJELMA

6 SOMMELO K u h m o klo Kuhmo-talo Vapaa pääsy Seminaari: teemana jouhikko ja kantele Alustuksia, keskustelua ja perinne-esityksiä * Rauno Nieminen: Jouhikko klo Juminkeko Liput 2 e / 5 e ITE-taiteen konsertti Veikko Määttä * Sommelon taiteilijoita klo Tuupalan museo Liput 2 e / 5 e Jouhikolla aika paljon Rauno Nieminen, jouhikko ja kantele * Pekko Käppi, jouhikko klo Kuhmo-talo Liput 3 e / 8 e Hodi! Arnold Chiwalala, sävellykset, runot, käsikirjoitus ja ohjaus Aliko Mwakanjuki, laulu, tanssi ja rummut * Menard Mponda, laulu, tanssi ja rummut * Taito Hoffrén, laulu ja puhaltimet * Topi Korhonen, kitara, trumpetti, rummut ja laulu * Arnold Chiwalala, laulu, tanssi, kantele ja rummut Taito Hoffrén, äänitekniikka klo Kuhmo-talo, ulkoterassi Vapaa pääsy Iltanuotio Sommelon taiteilijoita * paikallisia ryhmiä K u h m o Kuhmo-talo Vapaa pääsy Taidenäyttely SamaaMaata -rooted in Kainuu Salla Rautiainen, valokuvia * Jaana Bombin, kiviveistoksia OHJELMA Alemmalla lipun hinnalla konsertteihin pääsevät lapset, opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset. Ohjelman muutokset ovat mahdollisia.

7 SOMMELO S o t k a m o Tiistai klo Sotkamon tori Vapaa pääsy Pole Pole Arnold Chiwalala, kantele, huilu, rummut, laulu ja tanssi Topi Korhonen, kitara ja laulu * tansanialaisesta perinteestä ammentavaa laulelmallista musiikkia kitaralla ja kanteleella. SOMMELO S u o m u s s a l m i Torstai klo Soiva metsä, Kaunisniemi Liput 7 e Sommelo Soivassa Metsässä MeNaiset & Toorama * Janne Seppänen * Jarmo Romppanen ja Sommelon kurssilaisia ja opettajia SOMMELO U h t u a Perjantai klo Uhtuan tori Vapaa pääsy Aamunkoitto Uhtualla Svetlana Staskoit kertoo päivän ohjelmasta yleisölle ja tiedotusvälineiden edustajille * Sattuma S o t k a m o S u o m u s s a l m i U h t u a OHJELMA

8 SOMMELO U h t u a klo Kulttuuritalo Vapaa pääsy Satuooppera Köyhä veli ja pohatta veli Libretto: Markku Nieminen vienankarjalaisen kansansadun pohjalta * Sävellys: Heikki Valpola Näyttelijä-muusikko: Hanna Hurskainen * Muusikko: Liisa Huttu-Hiltunen * Ohjaus: Pirkko Uitto * Nuket ja lavasteet: Vilma Metteri klo Kulttuuritalo Liput 5 rpl / 50 rpl Minun Vienan Karjalani Maari Kallberg, laulu * Jari Komulainen, haitari * Ilari Nummi, ohjaus klo Kulttuuritalo Liput 10 rpl / 100 rpl Sinfonietta Lentua Säveltäjät: Mihail Glinka, Camille Saint-Saëns, Anastasia Salo, Pjotr Tshaikovski, Henri Wieniawski * Solisteina Anatoli Melnikov, viulu ja Juri Gladyshev, kantele Kapellimestari: Jukka-Pekka Kuusela klo Kulttuuritalo Liput 5 rpl / 50 rpl Hodi! Arnold Chiwalala, sävellykset, runot, käsikirjoitus ja ohjaus Aliko Mwakanjuki, laulu, tanssi ja rummut * Menard Mponda, laulu, tanssi ja rummut * Taito Hoffrén, laulu ja puhaltimet * Topi Korhonen, kitara, trumpetti, rummut ja laulu * Arnold Chiwalala, laulu, tanssi, kantele ja rummut Taito Hoffrén, äänitekniikka U h t u a klo Uhtuan ulkolava Liput 5 rpl / 50 rpl Iltakonsertti MeNaiset & Toorama * Sattuma * Svetlana Staskoit, Valentina Saburova ja Arina Timonen * Sommelon taiteilijoita * paikallisia ryhmiä Uhtualta OHJELMA Alemmalla lipun hinnalla konsertteihin pääsevät lapset, opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset. Ohjelman muutokset ovat mahdollisia.

9 SOMMELO H a i k o l a Lauantai Haikolan kylässä Ohjelmahinta 10 rpl / 200 rpl noin klo Opastettu vierailu kalmismaalla Markku Nieminen * Miihkali Stepanov noin klo alkaen Kansanmusiikkikonsertteja Taito Hoffrén * Pekka Huttu-Hiltunen & Marina Wdovitsina * Jarmo Romppanen * MeNaiset ja Toorama Maari Kallberg & Helmi Rekina * Arnold Chiwalala & Co Salla Seppä * Sattuma * Jari Komulainen * Sommelon taiteilijoita * Paikallisia esiintyjiä noin klo Iltanuotio Maksullinen ruokailu ja kahvitarjoilu paikan päällä. Alemmalla ohjelman hinnalla tilaisuuteen pääsevät lapset, opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset. Ohjelman muutokset ovat mahdollisia. OHJELMA H a i k o l a

10 SOMMELO E s i i n t y j ä t Eero Grundström Sommelon 2007 juhlapelimanni Eero Grundström on raumalaissyntyinen 30-vuotias kansanmusiikin varttia-vaille-maisteri, joka ei ole oikein koskaan osannut päättää mitä alkaisi isona tehdä. Siksipä mukaan on tarttunut kaikenlaista ohjelmistoa ja vaikutteita eri musiikkityyleistä. Soitosta paistaa kuitenkin aina läpi kansanmuusikkous ja perinnetietoisuus, olipa kyse pelimannimusiikista, vapaasta improvisaatiosta tai katusoitto-trubduuritoiminnasta. Nykyisin Eero on laajasti kansanmusiikin, improvisaation, laulelman, teatterin, mykkäelokuvan ja katusoiton piirissä toimiva musiikin sekatyöläinen. Huuliharpun, pianon, sähkösoitinten ja säveltämisen parista Eero palaa aina omimpaan soittimeensa: harmooniin, jonka käyttöä soolosoittimena hän laajentaa aina vain kummallisempiin suuntiin. Puinen, villainen, karhea, vino ja lempeä ääni tuntuu ihmisen kokoiselta. Se panee vastaan sopivasti ja johdattaa asiat aina omaan suuntaansa. Sommelossa kuullaan arkaaista ja pelimannihenkistä perinnemusiikkia harmoonilla ja huuliharpulla, improvisaatiota, sekä laulua kaalenlauluista bluesiin. Ilona Korhonen Ilona Korhonen on monella taholla uurastava musiikin moniottelija; laulaja, säveltäjä, tutkija ja opettaja. Paraikaa häntä työllistävät oman taiteellisen tohtorintutkintonsa opinnot Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Viime vuosina hän on työskennellyt muun muassa nuotintajana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran runolaulututkimusprojektissa sekä Vantaan kamarikuoron taiteellisena johtajana.

11 Pauliina Syrjälä Pauliina Syrjälä on Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta valmistunut muusikko. Pääinstrumentteinaan hän soittaa erilaisia kanteleita. Soolourallaan Syrjälä on keskittynyt kanteleensoiton tikkutyyliin sekä sen pohjalta uusien soittotapojen kehittelyyn. Lisäksi hän musisoi mm. Vonkaleduossa yhdessä Ilona Korhosen kanssa sekä Orota ja Sytyke -yhtyeissä. Maija Karhinen-Ilo Maija Karhinen-Ilo on Sibelius-Akatemiasta valmistunut kansanmusiikin ammattilainen joka toimii soittajana, laulajana ja opettajana. Kiinnostus useisiin soittimiin, lauluun ja tanssiin on vienyt hänet mukanaan monipuolisiin projekteihin. Tällä hetkellä kaikkein läheisimpiä ovat laulamisen erilaiset muodot. Hän esiintyy vakituisesti yhtyeissä Freija, MeNaiset ja Duo Haitara. Maijan tapaa usein myös lastenkulttuurin parissa, mm. Nukketeatteri Sampossa ja Hullu Pöllö -ryhmän esityksissä. Satuooppera Köyhä veli ja pohatta veli Satuooppera Köyhä veli ja pohatta veli perustuu vienalaiseen satuun, joka on elänyt suullisena perintönä vuosisatojen ajan. Satu kertoo rehellisyydestä ja ahneudesta sekä niiden seuraamuksista. Sadun toisintoja Vienan Karjalassa on tallentanut Markku Nieminen, joka on muokannut niiden pohjalta sekä kirjallisen version että satuoopperan libreton. Oopperan on säveltänyt Heikki Valpola. Siinä esiintyvät näyttelijä Hanna Hurskainen ja muusikko Liisa Huttu-Hiltunen sekä nuket. Ohjaus on Pirkko Uiton. Lavastuksen ja nuket ovat taiteilija Vilma Metterin käsialaa. Köyhä veli ja pohatta veli on Juminkeon tuotantoa.

12 Heikki Laitinen Heikki Laitinen on Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professori. Muusikkona ja säveltäjänä hän liikkuu sujuvasti eri musiikkien ja monenlaisten poikkitaiteellisten produktioiden parissa. Aloitettuaan klassisen ja kansanmusiikin parissa hän erikoistui 1980-luvulla improvisoituun musiikkiin ja sen pedagogiseen merkitykseen ja oli mukana perustamassa vaihtoehtoisen musiikkipedagogiikan projektia. 90-luvulla hän keskittyi uudenlaisen ihmisääni-ilmaisun kehittämiseen ja osallistui useimmiten sävellystensä esittämiseen. Nykyisin Laitisen sooloteokset ja lukuisat improvisatoriset performanssit ulottuvat arkaaisesta kalevalaisesta runolaulusta kokeellisen ääni-ilmaisun ja äänenmuokkauslaitteiden yhdistelyyn. Hodi! Hodi! -teos koostuu tansanialaisen Arnold Chiwalalan sävellyksistä ja runoista. Arnold Chiwalala on Tansanian valtion Bagamoyon maailmankuulun taidekoulun kasvatti, joka nyt opiskelee Sibelius- Akatemian kansanmusiikin osastolla. Chiwalala vastaa esityksen käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Tanssia, laulua, kantelemusiikkia ja kerrontaa yhdistävä monikulttuurinen teos on alun perin tehty Chiwalalan taiteellista tohtorintutkintoa varten. Pole Pole Pole Pole esittää tansanialaisesta perinteestä ammentavaa musiikkia. Yhtyeessä musisoivat tansanialainen Arnold Chiwalala (kantele, huilu, rummut, laulu ja tanssi) ja Topi Korhonen (kitara ja laulu).

13 MeNaiset & Toorama Kaksi lauluyhtyettä, suomalainen MeNaiset ja mordvalainen Toorama kohtasivat yli kymmenen vuotta sitten laulaen. Syntyi sointi, joka kosketti, vavisutti ja vaivutti herkkään hurmioon. Konserteissa MeNaiset ja Toorama laulavat yhdessä ja erikseen sekä perinteisiä, että perinteen pohjalta syntyneitä uusia sävellyksiä ja sovituksia. MeNaiset: Eila Hartikainen Maari Kallberg Maija Karhinen-Ilo Anneli Kont-Rahtola Sirkka Kosonen Anna-Kaisa Liedes Outi Pulkkinen Toorama: Aleksei Aleksandrin Juri Bujankin Gennadi Dulkin Vitali Prokin Sergei Mineev Sakari Kukko Kajaanista Helsingin kautta jo 1970-luvulla maailmanmusiikin kiintotähdeksi ponnistanut Sakari Kukko on yksi monipuolisimpia muusikkojamme. Hän liikkuu suvereenisti eri musiikkityylien välillä ja hänen soitinvalikoimaansa kuuluvat tenori- ja sopraanofonien sekä huilun lisäksi erilaiset bambuhuilut ja kosketinsoittimet.

14 Ilpo Saastamoinen Ilpo Saastamoinen on maailmanmusiikin pioneereja, soittajana, säveltäjänä, tutkijana ja pedagogina. Saamelaismusiikki on ollut hänen kiinnostuksensa kohteena jo kolmen vuosikymmenen ajan. Hän on tehnyt yhteistyötä yhden tunnetuimman joikujen taitajan, Nils-Aslak Valkeapään kanssa. Lisäksi Saastamoinen on soittanut mm. Soulset, Karelia, ja Pohjantahti -yhtyeissä sekä Piirpauke-yhtyeen alkuperäiskokoonpanossa yhdessä Sakari Kukon kanssa. Von & Af Von & Af -kahtue esittää vakavaa vähäpuheisesti yhdellä iskulla. Taito Hoffrén: Torvet Eero Grundström: Vapaalehdykät Sattuma Sattuma on kansanmusiikkiyhtye Petroskoista, Venäjän Karjalasta. Sattuma on perheyhtye, jossa soittavat isä-dmitri ja poika Vladik Demin sekä isä-arto ja tytär Eila Rinne. Sattuman isät ovat tunnettuja kansanmuusikoita mm. yhtyeistä Santtu Karhu & Talvisovat sekä Myllärit, eivätkä lapset ole sattumalta saaneet musiikillisia lahjojaan. Vuosia yhdessä kypsynyt yhtye on lyhyessä ajassa valloittanut konserttilavojen yleisön niin Venäjällä, USA:ssa kuin Suomessakin.

15 Sinfonietta Lentua Sinfonietta Lentua syntyi kapellimestari Jukka-Pekka Kuuselan perustamana vuoden 2000 Uuden Vuoden konserttia varten. Sen soittajisto koostuu puoliksi Petroskoin konservatorion ammattiopiskelijoista ja puoleksi kainuulaisista, pääosin nykyisistä ja entisistä kuhmolaisista soittajista. Uhtuan konsertissa solisteina ovat viulutaiteilija Anatoli Melnikov ja kanteletaiteilija Juri Gladyshev. Jarmo Romppanen Jarmo Romppanen on kokenut muusikko ja opettaja. Pääinstrumenttinsa mandoliinin ohella hän soittaa mm. pitkähuilua. Hän on ollut opettajana useilla kursseilla ja Porvoonseudun musiikkiopistossa, missä hän johtaa Lieto-yhtyettä. Lisäksi Romppanen on toiminut kyläpelimannina Uudellamaalla ja on muusikkona Plektronite ja Kouon Frouva yhtyeissä. Taito Hoffrén Sommelo -kansanmusiikkijuhlan taiteellinen johtaja Taito Hoffrén on vuonna 2005 Suomen arvostelijain liiton Kritiikin kannuksilla palkittu monipuolinen musiikin ammattilainen. Hoffrén on toiminut säveltäjänä, muusikkona, äänisuunnittelijana ja äänittäjänä. Hän on tullut tunnetuksi myös runolaulun ja erityisesti Arhippa Perttusen runojen taitajana.

16 Maari Kallberg Maari Kallberg on muusikko, jolla on tutkimuksellinen ote musiikin tekemiseen. Hän on työskennellyt Kuhmon musiikki-instituutin kansanmusiikkiprojekteissa sekä esiintynyt laulajana Suomessa ja ulkomailla. Kallberg tutkii vienankarjalaista joikua taiteellisissa tohtorin opinnoissaan Sibelius- Akatemian kansanmusiikin osastolla. Jari Komulainen Jari Komulainen on Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta vuonna 2001 valmistunut musiikin maisteri. Hänen soittimiaan ovat erikokoiset harmonikat ja huuliharput. Komulainen toimii opettajana Pakilan musiikkiopistossa, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa ja Joensuun konservatoriossa, sekä Hiiden opistossa Vihdissä. Muusikkona hän toimii pääasiassa teatteri-, kansantanssi-, iskelmä- ja viihdemusiikin saralla. Veikko Määttä Veikko Määttä on kuhmolainen itseoppinut muusikko. Hän aloitti soittamisen jo 1950-luvulla haitarilla, mandoliinilla, kitaralla ja muilla peleillä mitä sattui saamaan, aluksi itsekseen, taitojen karttuessa tansseissa ja juhlissa. Tällä hetkellä hänen pääinstrumenttinsa on syntetisaattori, mutta haitarikin pysyy käsissä. Veikko tekee itse lauluja, tunnetuimpia niistä ovat Taina Sorsan runoon tehty valssi Kainuun helmi, Yö Tuupalan saunassa, Pajakkakosken humppa ja Kaarneenkosken jenkka sekä Maija Tähkävuoren runoon tehdyt laulelmat Ahvenpoika ja Tule Lentualle.

17 Rauno Nieminen Rauno Nieminen on soitinrakentaja ja muusikko, joka on toiminut Ikaalisten Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa soitinrakennuksen opettajana vuodesta 1984 lähtien. Rauno Nieminen on kirjoittanut useita kirjoja ja artikkeleita soitinrakennuksesta ja soitintutkimuksesta. Tällä hetkellä hän tekee väitöskirjaa Sibelius- Akatemian kehittäjäkoulutuksessa, aiheenaan jouhikko. Pekko Käppi Pekko Käppi on säveltäjä, laulaja ja jouhikonsoittaja. Hän on ollut mukana useissa kansanmusiikkiyhtyeissä kuten Loksutadassa, Biedermeier pojkarnissa ja Äijässä, sekä erilaisissa teatteriproduktioissa. Käppi on ollut tuottamassa Hiien Hivuksista -jouhikkolevyä. Johannes Heikkilä Johannes Heikkilä on toiminut Kaustisella Kansanmusiikki-instituutissa koulutusohjaajana luvulla. Hän on koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja toimii tuntiopettajana erityiskoulussa. Johannes on viisikielisen kanteleen ekspertti ja Teppanana Veljien nuorempi veli.

18 Marina Wdovitsina Marina Wdovitsina on loitsujen ja runolauluperinteen taitaja. Nämä perinteenlajit hän on oppinut omalta äidiltään. Hän on kotoisin Vienan Karjalasta, Kuren kylästä. Jussi Huovinen Runolaulaja Jussi Huovinen Suomussalmen Hietajärvestä on elävä lenkki vuosisataisessa suullisen perinteen ketjussa. Hän on oppinut runolauluja ennen kaikkea äidiltään Oksenie Huoviselta ja starinoita isältään Iivana Huoviselta. Jussi on myös taitava pelimanni. Hän soittaa kanteletta, viulua ja haitaria. Jekaterina Korkina Jekaterina Korkina syntyi Voronjassa, Kuolan niemimaalla. Kylä on myöhemmin jäänyt säännöstelyn vuoksi veden alle, ja asukkaat ovat pääosin siirtyneet Lovozeroon. Jekaterina Korkina on kolttasaamelaisten luvvit-perinteen taitaja.

19 Helmi Rekina Helmi Rekina on syntynyt Luusalmessa, Vienan Karjalassa. Hän oppi jo lapsena äidiltään vienankarjalaista joikua, erittäin harvinaiseksi käynyttä kansanlaulun lajia. Pekka Huttu-Hiltunen Pekka Huttu-Hiltunen on Juminkeko-säätiön tutkija-muusikko ja projektin johtaja, joka valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Sibelius- Akatemian kansanmusiikin osastolle länsivienalaisesta runolaulusta 1900-luvulla. Janne Seppänen Janne Seppänen on suomussalmelainen musiikintutkija ja muusikko. Hän työskentelee tällä hetkellä Juminkeon Kansan Musiikki -projektissa ja valmistelee väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistoon musiikkitiedonhakumenetelmistä digitaalisissa kansanmusiikkiaineistoissa. Seppäsen pääinstrumentti on kitara.

20 Salla Seppä Salla Seppä on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kuhmolaistunut pohjalainen laulaja. Juminkeko-säätiön tutkija-muusikon tehtävien ohella Seppä ohjaa ja opettaa kainuulaisia kansanmusiikkiryhmiä lapsista aikuisiin. Sommelossa Salla Seppä vastaa lasten koulutuksesta sekä esiintyy yhdessä mm. petroskoilaisen Sattuma-yhtyeen kanssa. Minna Seilonen Minna Seilonen opiskelee Sibelius-Akatemiassa pääaineenaan musiikkikasvatus. Hän on toiminut monipuolisesti musiikin eri osa-alueilla viulistina, laulajana, pianistina ja kansanmuusikkona. Hän ohjaa kansanmusiikkiyhtyettä ja Kuhmon kesämuusikkotoimintaa kesällä Minna säveltää ja sovittaa yhdistellen luovasti kansanmusiikkia ja vaikutteita muista musiikin tyyleistä. Paula Karppinen Paula Karppinen on kuhmolaissyntyinen Joensuun yliopistossa opiskeleva hanuristi. Harmonikan soittoa hän on opiskellut Kuhmon Musiikkiopistossa, Joensuun konservatoriossa, sekä Rääkkylässä kansanmusiikkilinjalla. 5-rivisen soiton lisäksi lähellä sydäntä ovat 2-rivinen ja laulaminen. Sommelossa Karppinen vastaa lasten harmonikkaopetuksesta.

21 Svetlana Staskoit Svetlana Staskoit tuntee laajasti vienankarjalaista ja erityisesti uhtualaista perinnettä. Hän toimii Uhtuan museon hoitajana sekä Juminkeko-säätiön Runolaulun juuret ja versot -hankkeen työryhmän paikallisena johtajana. Hän on suorittanut kaksi akateemista loppututkintoa, historian ja kansanperinteen alalta. Valentina Saburova Valentina Saburova on erittäin kokenut kulttuurityöntekijä, joka johtaa mm. maineikasta Hepokatti -ryhmää. Hän on toiminut pitkään myös Kalevalan kansanteatterin ohjaajana. Hän työskentelee tutkija-muusikkona Juminkeko-säätiön Runolaulun juuret ja versot -hankkeessa Uhtualla. Arina Timonen Arina Timonen on koulutukseltaan musiikinopettaja. Viime vuosien aikana hän on ollut Vienan Karjala -lehdessä toimittajana. Hän toimii tutkija-muusikkona Juminkeko-säätiön Runolaulun juuret ja versot -hankkeessa Uhtualla.

22 Taidenäyttely Kuhmo-talossa SAMAAMAATA- Rooted in Kainuu Näyttelykokonaisuus esittelee kahden syntyperäisen kainuulaisen naistaiteilijan Salla Rautiaisen ja Jaana Bombinin teoksia. Sotkamosta kotoisin olevan, nykyisin Saksassa asuvan Rautiaisen valokuvien lähtökohtana on ihminen ja hänen suhteensa luontoon. Kajaanissa työskentelevän Bombinin kiviveistoksissa on vaikutteita luonnon lisäksi sekä kalevalaisista että universaaleista myyteistä. Kuva: Eeva Arffman SOMMELO i n f o p i s t e Sommelon infopiste sijaitsee Kuhmo-talossa. Toimistosta saat lisätietoja mm. Sommelon koulutuksista, seminaareista, konserttimatkasta, tapahtuman ohjelmasta. Infopisteessä on myynnissä mm. Sommelo T-paitaa, erilaisia julkaisuja, lippuja konsertteihin. Yhteystiedot: Kansan Musiikki projekti Kainuuntie 99, Kuhmo Anja Pulkkinen, , anja.pulkkinen@runolaulu.fi Janne Seppänen, , janne.seppanen@runolaulu.fi

23 H i l p e ä h e i n ä k u u j a S o m m e l o Hilpeä heinäkuu on kuhmolaisten kulttuuritoimijoiden yhteisen Lasten Kuhmo -hankkeen järjestämä tapahtumaketju. Hilpeän heinäkuun aikana lapsille ja nuorille järjestetään joka päivä jotakin mukavaa. Hilpeän heinäkuun ideana on tukea lasten myönteistä kasvua ja kehitystä tasokkaan kulttuuritarjonnan ja luontoelämyksien avulla. Tapahtumien toivotaan keräävän yleisöä yli sukupolvirajojen, sillä yhdessä koetut hauskat tai ajatuksia herättävät hetket kantavat mukavina muistoina pitkälle tulevaisuuteen. Joka päivälle on tarjolla iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta, hyvänolontunnetta, jännitystä, yhdessäoloa ja yllätyksiä! Sommelon panos Hilpeään heinäkuuhun ovat erikoiskonsertit lapsenlapsille ja isovanhemmille, sekä odottaville äideille. Sommelo tarjoaa myös lapsille suunnatun satuoopperanäytännön, ja järjestää lasten ja nuorten koulutusta kansanmusiikissa. Tervetuloa Hilpeään heinäkuuhun ja Sommeloon!

24 J U M I N K E K O - S Ä Ä T I Ö Yhteystiedot: Kansan Musiikki projekti SOMMELO Kainuuntie 99, Kuhmo Anja Pulkkinen, anja.pulkkinen@runolaulu.fi Janne Seppänen, janne.seppanen@runolaulu.fi

SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA. www.runolaulu.fi. Teemat: pelimanni viulu hävyttömät laulut erikoisteemana terva

SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA. www.runolaulu.fi. Teemat: pelimanni viulu hävyttömät laulut erikoisteemana terva J U M I N K E K O - S Ä Ä T I Ö Kansanmusiikkijuhla Kainuussa ja Vienan Karjalassa www.runolaulu.fi Ennakkotietoja Sommelo 2010 ohjelmasta SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA

Lisätiedot

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää 1 SEURASAARI SOI! 2013 Musiikki valtaa museotuvat ja pihatienoot, kun Seurasaari soi kesällä 2013. Ääniteatteri Iki- Turso yhdessä kansanmusiikin ammattilaisten kanssa johdattaa kuulijoita soivan historian

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

Seurasaari Soi! Ohjelma Perjantai Kahvihuone Mieritz klo

Seurasaari Soi! Ohjelma Perjantai Kahvihuone Mieritz klo Seurasaari Soi! 16.8. 20.8.2019 Ohjelma Perjantai 16.8. 2019 Kahvihuone Mieritz klo 17.00 19.30 Arkaaiset jamit Kirsi Vinkki ja Samuli Karjalainen kutsuvat koolle arkaaisen musiikin ystävät, soittajat

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Seurasaari soi! Ohjelma PERJANTAI Tapahtumaa järjestää: Seurasaaren ulkomuseo & Seurasaarisäätiö

Seurasaari soi! Ohjelma PERJANTAI Tapahtumaa järjestää: Seurasaaren ulkomuseo & Seurasaarisäätiö Seurasaari soi! 2017 Ohjelma Tapahtumaa järjestää: Seurasaaren ulkomuseo & Seurasaarisäätiö PERJANTAI 18.8. Taito Hoffrén: Gilgameš. Kuva: Saara Autere Kurssi klo 13.00 Suo Suo-trio on kansanmusiikin pieni

Lisätiedot

Kuusi päivää Vienan runokylissä

Kuusi päivää Vienan runokylissä Matkatoimisto Kotiranta Gorniakovkatu 2A, Kostamus E-mail: kotiranta-tour@mail.ru http://kotiranta-tour.ru/ru/suomeksi/5951/ Kuusi päivää Vienan runokylissä 6.-11.7.2016 Kostamus Jyskyjärvi Haikola Kalevala

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Tiivistelmä EOST- Transnational Projektin toiminnasta 1.1. 30.9.2013

Tiivistelmä EOST- Transnational Projektin toiminnasta 1.1. 30.9.2013 Juminkeko-säätiö / Hankenumero 17098 Runolaulu-Akatemia Kainuuntie 99 88900 Kuhmo www.runolaulu.fi Tiivistelmä EOST- Transnational Projektin toiminnasta 1.1. 30.9.2013 Hankkeen tavoitteet lyhyesti: Hankkeessa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

SOMMELO. Rikkaus 2. 7.7.2008. itketään hiljaa karjutaan jouhella avoinna muuntuen nautitaan äänellä omalla, yhteisellä nyt hetkessä Sommelossa

SOMMELO. Rikkaus 2. 7.7.2008. itketään hiljaa karjutaan jouhella avoinna muuntuen nautitaan äänellä omalla, yhteisellä nyt hetkessä Sommelossa J U M I N K E K O - S Ä Ä T I Ö SOMMELO Rikkaus 2. 7.7.2008 itketään hiljaa karjutaan jouhella avoinna muuntuen nautitaan äänellä omalla, yhteisellä nyt hetkessä Sommelossa Taito Hoffrén Sommelon taiteellinen

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI-HARMONIKKA KANSANMUSIIKKI-HARMONIKAN VALMENNUSOPETUS Soiton ilo, kiinnostuksen

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kansanmusiikki. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kansanmusiikki. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu. SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kansanmusiikki Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 KANSANMUSIIKIN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN. Luontoa ja kulttuuria. Kesän 2015 parhaat vinkit. Kuva: Lassi Rautiainen

Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN. Luontoa ja kulttuuria. Kesän 2015 parhaat vinkit. Kuva: Lassi Rautiainen Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN Luontoa ja kulttuuria Kesän 2015 parhaat vinkit Kuva: Lassi Rautiainen VILLIÄ ELÄMÄÄ erämaaluonnossa Wild Taigan koskematon erämaaluonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet eläinten

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

Sunnuntai 3. 8. 2014 Tiikin taakin! Kansanlaulukirkko Lassin Leevin laulut

Sunnuntai 3. 8. 2014 Tiikin taakin! Kansanlaulukirkko Lassin Leevin laulut Seurasaari Soi! 2014 Ohjelma Seurasaari Soi! tänä kesänä jo kahdeksatta kertaa. Museotaloissa, -pihapiireissä ja Kalevalakehdossa pidettäviä konsertteja on elokuussa tarjolla kaikkiaan kuusitoista. Seurasaari

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1 VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 2.-9.10.2016 2 Vanhusten viikko 2.-9.10.2016 3.-8.10. klo 11 13 & 17-19 Pullakahviresidenssi, avoimet ovet Taiteilijat Jukka Ristolainen ja Sanna Karlsson-Sutisna kutsuvat

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2007 2008. Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos. Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot

OPINTO-OPAS 2007 2008. Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos. Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot 2 ERIKOISTUMISOPINNOT LUKUVUONNA 2007-2008 Lukuvuonna 2007-2008

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö)

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) SYKSY 2016 27.11. Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) 1.10. Paimio opiston 50 v. juhla Paimiosalissa KEVÄT 2016 14.4. Paimiolaisen kuvanveistäjä Raili

Lisätiedot

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013 Vilma Putro CV Teatterialalta Yhteystiedot: Gsm: 045-8036855 vilma.putro@hotmail.com www.vilmaputro.com Henkilötiedot: Syntymäaika: 1988 Pituus: 156cm Kielitaito: suomi (äidinkieli), venäjä, englanti Erityistaidot:

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi Lokakuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 40 Maanantai 30.9. Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi www.vhy.fi p. 040 716 4330 palveluohjaaja

Lisätiedot

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa musiikkileirit 2015 Raudaskylän kesä soi. Jo 46 kerran. Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa pedagogisesti korkeatasoisia musiikkikursseja klassisesta popmusiikkiin, puhallinmusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Turvallinen,

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri Ruskeala Symphony -retki 10.8.2019 (Lähtö Joensuusta ja Paluu Joensuuhun) Tapahtuman viralliset nettisivut: https://ruskeala-symphony.com/en Ruskealan Symphony Music Festival. Ruskealan Mountain Park (Sortavalan

Lisätiedot

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen)

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) NYKYTILANNE Kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajakenttä on Suomessa laaja ja monimuotoinen. Harrastajien joukossa

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

Tämä vuosi on Uhut-šeura istorijassa juhlavuosi pakkaiskuušša 2000 šeura rekisteröitih iččenäisekši kanšalaisjärještökši.

Tämä vuosi on Uhut-šeura istorijassa juhlavuosi pakkaiskuušša 2000 šeura rekisteröitih iččenäisekši kanšalaisjärještökši. Tämä vuosi on Uhut-šeura istorijassa juhlavuosi pakkaiskuušša 2000 šeura rekisteröitih iččenäisekši kanšalaisjärještökši. Vain još laškie vuuvvet ihan alušta šuati, niin voi juhlie šeuran 25-vuotispäivyäki,

Lisätiedot

SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu

SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu Sinisessä Tulessa kohtaavat suomalainen laulaja, viulisti ja pianisti Sanna Mansikkaniemi ja perulainen

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010)

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) MUSIIKKITERAPIA Ari Hyvönen T:mi Musiikkiterapia Pekka

Lisätiedot

Toimipaikkojen ohjelmat ovat myös nähtävillä tässä esitteessä.

Toimipaikkojen ohjelmat ovat myös nähtävillä tässä esitteessä. Meidän musiikkiopisto musiikin uusia tuulia Meidän musiikkiopisto -tapahtuma on jälleen käsillä. Vuosi sitten ensimmäisen kerran järjestetty tapahtumaviikko saa nyt jatkoa. Tällä kertaa tapahtumien määrää

Lisätiedot

KONSERTIT KEVÄT 2014

KONSERTIT KEVÄT 2014 KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

IV kansainvälinen musiikkifestivaali Kalevala Fest. Italia, Englanti, Suomi ja Venäjä

IV kansainvälinen musiikkifestivaali Kalevala Fest. Italia, Englanti, Suomi ja Venäjä IV kansainvälinen musiikkifestivaali Kalevala Fest Italia, Englanti, Suomi ja Venäjä Blues, fusion, pop-jazz, latino, modern-mainstream 18. lokakuuta (perjantai ) 2. marraskuuta (lauantai) 2013 Petroskoi

Lisätiedot

PKMO PIENI SOITINOPAS

PKMO PIENI SOITINOPAS PKMO PIENI SOITINOPAS 1 TUTUSTU HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. Lapsen soitinvalintaan vaikuttavat usein soittimen kauniiksi

Lisätiedot

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Curriculum Vitae. Opinnot. Sivilisääty: leski, 2 lasta

Curriculum Vitae. Opinnot. Sivilisääty: leski, 2 lasta 1 Curriculum Vitae Elina Niiranen 27.1.2010 Kanavantie 6B13 37830 Viiala Puhelin työhön 0400-270596 Puhelin kotiin 0400-270596 Syntymäaika: 04. 09. 1969 Sähköposti: elina.niiranen@kolumbus.fi elina.niiranen@uta.fi

Lisätiedot

Kantele Goes Global! Ground Zero. Кантеле выходит на мировой уровень! Эпицентр

Kantele Goes Global! Ground Zero. Кантеле выходит на мировой уровень! Эпицентр Kantele Goes Global! Ground Zero Кантеле выходит на мировой уровень! Эпицентр. 01.01.2019 31.08.2021 Kantele-yhtye Karjalan tasavallan kansallinen laulu- ja tanssiyhtye Kantele Perustanut Vikotor Gudkov

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Keikkailua ja käytäntöä. á la Marjo Leppä

Keikkailua ja käytäntöä. á la Marjo Leppä Keikkailua ja käytäntöä á la Marjo Leppä Freelancer - Vahva ydinosaaminen : onnistuneen toiminnan piirteet - Kyky luovasti jalostaa ja muuntaa omaa ydinosaamistaan asiakkaan tarpeisiin - Kyky kommunikoida

Lisätiedot

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot