Kuninkaanharjun näkötornin synty

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuninkaanharjun näkötornin synty"

Transkriptio

1 Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI UUSIKYLÄ ASEMA m markku.meriluoto@ti eokas.fi Y tunnus Alv.rek. KERTOMUS AVOIN KIRJE Kuninkaanharjun näkötornin synty Ensimmäisen Salpausselän harju, geologisesti reunamuodostuma vuoden takaa, on ollut minulle kotiseudun tärkeä paikka Uudenkylän itäosassa koulupojasta alkaen. Aloittelevan lintuharrastajan polkuretket veivät harjunpäällystää itään Arolaan, Selkojärvelle, Harramaanjärvelle kilometrimäärin avaraa maisemaa ihaillen. Retkitiedot tallentuivat Lintuhavaintokirjoihin 1960 luvulta alkaen. Siinä taustaa, miksi Uudenkylän Salpausselkä minua kiinnostaa, miksi sitä arvostan ja kunnioitan ja miksi tämän kertomuksen kirjoitin ja siihen tietoja kokosin. Kuninkaanharjuksi nimeämäni Ensimmäisen Salpausselän osa sai näkötornin 2013 pääpiirtein siten kuin seuraavassa kuvaan. Kuvaukseen sisältyy varmaankin monelle uusia asioita. Eräiltä osin oikaisen julkisuudessa esitetyttyjä tietoja. Vaikutus jää nähtäväksi, mutta ainakin Kahdeksas käsky tulee arvioitavaksi. Kertomukseni pyrkii osoittamaan, että ennen suoraviivaisten mielipiteiden esittämistä kannattaisi tuntea tai ainakin tarkistaa asioiden ja ilmiöiden taustat ja tosiseikat. Ne ovat usein monimutkaisia ja nykypolvelle vieraita. Kirjoitus olkoon kunniaksi kaikille, joiden tietojen ja avun ansiosta se on syntynyt, ja opiksi heille, joiden näkemyksen mukaan asiat ovat yksinkertaisia ja helposti esitettävissä. Ilmavalvontatorni vai mikä? Välittömästi Uudenkylän Seurojentalon itäpuolella vanhan harjupolun vieressä seisoi vuosikymmenet rinnan kaksi suurta, neliön muotoista betonianturaa. Vanha polvi tiesi, että talvisodan aikana siinä paikassa oli sijainnut ilmavalvontatorni. Urheat lotat valvoivat tornissa Uudenkylän ilmatilaa läpi ankaran pakkastalven. Uhka tuli idästä, mutta yllättäen myös lännestä ja johti Uudenkylän asemarakennuksen tuhoon , kolme päivää ennen talvisodan päättymistä. Ilmavalvontatornin tarina alkoi jo aiemmin ja toisessa tarkoituksessa. Arno Jarlan tytär Virpi Vihervä luovutti minulle tietolevykkeen, mikä sisälsi mittavan kokoelman valokuvia isänsä albumeista. Joukossa oli kaksi valokuvaa otsikolla "lottatorni 1 2". Ymmärsin, että siinä rakennetaan keskelle hongikkoa suurta puista tornia, ja arvelin, että kysymyksessä oli talvisodan ilmavalvontatorni. Rakentajatkin näyttivät olevan sotilaspuvussa. Valokuvat ovat ainutlaatuisia, sillä mitä tahansa työtä on kautta aikain kuvattu niukasti, työn tuloksia kyllä. Muuta valokuvista ei selvinnytkään pitkään aikaan, ne jäivät minulle arvoituksiksi.

2 Tornin rakennustyömaa Ensimmäisen Salpausselän päällä Uudessakylässä 1936 Seurojentalon itäpuolella. Kuvat Marja Granqvist, kokoelma Arno Jarla.

3 Seuraavaksi järjestin asiantuntijoiden tutkimusretken Uudenkylän alueelle mielenkiintoisiin luonnon ja kulttuuurihistoriallisiin kohteisiin, joita olivat muun muassa Heinolantien Myllymäen päällä Salpausselän Kuninkaanharju ja ilmavalvontatorni. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytin julkisesti paikannimeä Kuninkaanharju. Osallistujat olivat Sari Dufva Manna ry, Markku Sakari Meriluoto Lahti, Matti Oijala Immilä, Heikki Jarla Uusikylä, Hannu Miilus Nastola ja Päivi Siikaniemi Lahden kaupunginmuseo. Retkiraportin mukaan Kuninkaanharjulla Uudenkylän Seurojentalon itäpuolella Salpausselän korkeimmalla tasolla, entisen sorakuopan reunassa, sijaitsi ilmavalvontatorni. Talvisodan aikana venäläiset pommikoneet lensivät miehitetystä Virosta Paldiskista Suomenlahden yli pohjoiseen, kunnes Salpausselän maamerkin kohdalla kääntyivät länteen Lahteen. Koneet lensivät ensin hieman ohi pohjoiseen, koska pelkäsivät ilmatorjuntaa Salpausselältä. Ilmavalvontaa hoitivat lotat, jotka oli majoitettu Hamaran taloon (Sipilä). Yksikköä johti luutnantti Kunnas. Uudenkylän ilmavalvonta toimi 24 h vrk. Tornin yläosassa oli kaminalla lämmitettävä, mutta silti kylmä vartiokoppi. Koneiden lentosuunta katsottiin suuntakehältä. Tornista on jäljellä kaksi betonianturaa, mahdollisesti kaksi muuta on vierinyt sotien jälkeisessä soranotossa pohjoisrinteen sorakuoppaan. Rinne on nykyisin metsittynyt läpinäkemättömän tiheäksi. Paikasta, jota kutsutaan Kuninkaanharjuksi, kaksi Ruotsi Suomen kuningasta oli 1700 luvulla ihaillut avointa kulttuurimaisemaa silloiseen Uudenkylän vanhaan ryhmäkylään ja Sylvöjärvelle asti. Ilpo Lounento Nastolasta kertoi , että agronomi Sirkka Pilli Sihvola Nastolasta päivysti 17 vuotiaana lottana Uudenkylän ilmavalvontatornissa, kun venäläiset pommikoneet tulivat lännestä Villähteen suunnasta. Hän yritti soittaa hälytystä havainnosta ilmavalvonnan aluekeskukseen (IVAK). Keskus kysyi puhelun kiireellisyydestä, jolloin pommit jo iskivät ja Uudenkylän asema tuhoutui kolme päivää ennen talvisodan päättymistä. Sain tietää, että tietokirjailija Marja Huovila oli haastatellut häntä Nastolan maanpuolustuskirjan toimitustyön yhteydessä. Tietokirjailija Marja Huovilan teos "Kaikki isänmaan puolesta Nastolassa. Suojeluskunta, Lotat ja vankileirit (Nastolan suojeluskunta ja lottaperinneyhdistys ry) ilmestyi Kirjaan sisältyy tietoja Uudenkylän ilmavalvontatornista ja muun muassa kaksi kuvaa, mitkä asemoivat tornin paikkaansa Salpausselän korkealle laelle välittömästi Seurojentalon itäpuolelle125,8 m mpy.

4 Kirjan kuvatekstit: Vuonna 1936 rakennettiin ilmavalvontatorni Uuteenkylään (vas.). Kuva Sirkka Pilli Sihvola. Näkymä vartiotornista pohjoiseen. Ilmavalvontalotta Aili Pekala talvisodan pakkaspäivänä tehtävässään (oik.). Kuva Mirja Sisko Oijala. Tornikuva on otettu Seurojentalon suunnasta itään. Edessä oikealla näkyvä antura on yhä paikassaan. Tähystyslavalta näkyy Uudenkylän peltoaukea luoteeseen. Pellon poikki kulkee nykyinen Mustakalliontie, minkä takapuolella vas. lähteinen lehtimetsäsaareke ja sen takana Mustakallion tilan rakennusryhmä. Ilmavalvontatornin arvoitus ratkesi minulle lopullisesti vasta 2010 luvulle tullessa, kun maanmittauksen asiantuntija Erkki Vanhakoski Uudestakylästä kertoi tietonsa tornin syntytavasta ja rakentamisesta Arno Jarlan kokoelman valokuvien perusteella. Valokuvat rakennustyöstä on ottanut Marja Granqvist Hamaran (Sipilän) tilalta. Valokuvien perusteella työmaalla 1936 oli pystytetty maanmittauksen kolmiomittaustornia valmistellen samana vuonna alkanutta koko Suomen kartoituskierrosta. Työmaa oli siis maanmittauslaitoksen, mutta työssä käytettiin ammattilaisten apuna asepukuisia työvelvollisia tms. joukkoa, ehkä suojeluskuntalaisiakin. Kysymys ei siis tuolloin ollut ilmavalvontatornin pystytyksestä. Sen sijaan talvisodassa tornin ylätasolle rakennettiin lautasuojus ilmavalvontalottien suojaksi.

5 Erkki Vanhakoski löysi silloin vielä, ennen vaelluspolun rakentamista, ehjästä anturan betonipinnasta erottuvan pyöreäpäisen metallitapin merkkinä korkeuskiintopisteestä 125,8 m mpy (nuoli). Vaelluspolun rakennustyössä esiin kaivettu ja sivuun työnnetty antura ilmentää hänen mukaansa ns. säästöbetonia, missä oli mahdollisimman vähän betonia ja paljon kiviä, mikä teki anturasta kuitenkin riittävän lujan. Pintabetoni oli murennut pois ilmeisesti kaivutyössä, mutta kiinnityssalpa on jäljellä. Ehjästä anturasta se puuttuu, mutta ankkurirauta on jäljellä. Ilmavalvontatornin ehjä antura alkuperäisessä paikassaan nykyisen vaellusreitin etelävieressä Uudenkylän Seurojentalon itäpuolella. Huom. pylvään kiinnityssalvan ankkurirauta ja korkeuskiintopiste. Kuva Markku Sakari Meriluoto. Ilmavalvontatornin sivuun nostettu antura nykyisen vaellusreitin (oik.) etelävieressä Uudenkylän Seurojentalon (taust.) itäpuolella. Huom. pylvään kiinnityssalpa ankkurirautoineen. Ehjä antura kesk. oik. Kuva Markku Sakari Meriluoto.

6 Kuninkaanharjun näkötornin siirto Sähkötalon pihasta sijoituspaikalleen. Ilmavalvontatorni sijaitsi taust. latukoneen ja valaisinpylvään välissä. Kuva Markku Sakari Meriluoto. Kuninkaanharjun näkötornin työryhmän muodostavat aloitteentekijä ja asiantuntija Tieokas sekä Lahden seudun ympäristöpalvelut luonnonsuojeluvalvoja Asko Riihelän johdolla, Nastolan Naseva ry., Manna ry., Taivasalla Oy ja Nastolan kunta yhteistyötahoineen. Lahjoittajat ja talkootekijät kaiverretaan kotiseudun historiaan. Tornin on suunnitellut Jukka Vesanen ja rakentanut Hannurakenne Oy. Sijaintipaikan käyttöoikeuden ovat ystävällisesti antaneet Kuninkaanharjun maanomistajat Eeva Liisa ja Heikki Jarla.

7 \ M arkku Meriluoto Kokkokall ionkatu 5 D LAHTI (03) (k) (09) (t) l ahti Nastolan kunta Ympäristönsuojelusihteeri Tiina Karu-Hanski Työpäälli kkö Matti Karv inen Ka avoitusa rkkitehti Anne Karvinen-Jussi lainen SammalsiHansuon perinnemaiseman hoito ja käyttö Keskusteluihimme viitaten esitän ho ito- j a käyttösuunnitelman laatimista Uudenkylän Sa mmalsillansuon peri nnemaiseman alueelle. Sylvöjärven ns. Sammalsillansuon alue on mo nimuotoinen maa ja ves iekosysteem in mosaiikki. Se käsittää Nastolan kunnan omistamat Sylvöjärven eteläpään rantamaat sekä itse Sammalsillansuon siihen vä littömästi liittyvi ne yksityismaineen. luonteenomaista alueelle on pitkäaikai ne n kulttuurivaikutus, minkä ovat aihe utta neet vesistöj ärjestelyt sekä nykyisin jo päättynyt luhta ni ittyjen lai dunnus ja muu ihmisen toiminta. Ajankohtaisten hakkui den osalta o lemme voineet sopia, että ennen töiden aloittami sta hakkuu kohteita tarkastellaan yhdessä maastossa niiden luonnonarvojen turvaa miseksi. "Tältä osin esitän seuraavassa jo ennalta muutamia tuntemi ani näkökohti a yleispiirteisesti. Samalla kuitenkin rohkenen toivoa, että tältä pohjalta voisi mme ulottaa arvokeskustelun koskemaan koko Sammalsillansuon alueen tulevaa käyttöä. Nastolan kunnalla on mielestäni erinomai nen mahdollisuus kehittää Sammalsillansuon perinnemaisemasta nykyistäkin antoisampi kunta laisten virkistyksen ja luontoelämysten kohde ja yhdistää maankäytön tavoittfi! ri kkaan luonnon I tu rvaami sen tarpeisiin. Olen valm is tarjoamaan oman ~rrtuntemukse ni ja"" vuos ikymmenten tietoaineistoani käytettäväksi esimerkiksi pie ni muotoisen opastuskeskuksen tarpeisi in. Sammalsi llansuon alueen linnustoa ja muuta luontoa ovat Päijät-H ämeen lintuharrastajat tutkineet ainakin 1960-luvulta alkaen, mistä omat havaintoni ja luonnonkuvaukseni alkavat. Ne kattavat keskeytyksettä ko. neljän vuosikymmenen ajan'ja sisältävät runsaan lintuh avaintoaineiston lisäksi alueen luontotyyppien kuvaukset teksteineen ja satoi ne diakuvineen. Sa mmalsi llan;suon alue on perinnemaisema, jo nka arvoa mi elestä ni ei ole vielä nähty oikealla tava ll a. Harvi naisessa monipuolisuudessaan ja kaiki lle helpossa tavoi tettavuudessaan al ue ansaitsee maankäytön suu nnittelussa erityisen huomion. Suunnitteluun antaa hyvän lähtökohdan se, että alueen omistaa lähes kokonaan Nastolan kunta. Entisen va nhainkodin piiriin viime vuosina kehittyneet uudet toi minnot, uimaranta-a lueen virkistys käyttö sekä hevosten ja lehmien laidunnus

8 lähistöllä tukevat perinteitä. Sa mmalsi ll ansuon perinnemaisema näkyy kau ni ist i Heinolantien, Sammalsillantien ja Toivonojantien kul kijoille. Tälle talvikaude lle o n suunniteltu harvennushakkuu mm. Sammalsil lantien etelänpuoleiselle koivikkoalueelle kuvio ille Vuoteen 1960 asti siellä va lli tsi avoluhta, kunnes Arrajoen Arrakosken perkaus ja Sammalsill anojan kaivu poistivat tulvat ja hies:._ '1..1')i nopeasti vallata avointa maisemaa. Koivikkoalueelle ovat luonteenomaisia lukuisat pienet avokosteikot ja melko suuretkin lampareet, joissa vallitsee rehevä kasvillisuus, mm. upeita kurjenmiekka. ja osmankäämikasvustoja. lampareita ja valtaojien varsia reunustaa pensasviita. lintutiheys on suuri näissä reunavyöhykke issä, joissa esiintyy monimuotoisuude lle tärkeää lahopuuta. Harvinaisen laajana kosteikko ja lehvästöalueena Sa mmalsillansuo on pitäjän merkittävimpiä satakieli ja muiden harvinaisempien yölaulajien tihentymiä. Esitän, että emo kapeat reunavyöhykkeet valtaojien va rsi ll a ja koivikon sisä ll ä lampareiden ja kosteikkojen rannoi lla rajataan hakkui den ulkopuolelle ja säilytetään tulevaisuudessakin koskemattomina. Näin luodaan talousmetsäympäristöön vä hin kustannuksin arvokkaita biologisen monimuotoisuuden piirteitä, suojaisuutta ja lahopuuta. Pieni metsäsaareke Kurenojan pohjoispuolella (kuvio 245) on myös merkitty hakkuu kohteeksi. Sen osalta toivoisin vielä harkintaa. Pienialaisen metsikön monipuoliset luonnonarvot ovat paljon me rk ittävämmät kuin osin huonolaatuisen puuston hakkuuarvo. Metsäsaareke näkyy keskeisesti Sammalsillantielle ja halli tsee peltoaukean maisemanäkymää myös Toivonojanti etä kartanolle kulkevien si lmissä pitkän matkaa. Saareke on ollut luhdilla käys kenne lleen k artanon ka rjan oleskelu ja suojapaikka, a ikoinaan varsin avoin hakamaa. laidunnuksen päätyttyä on yks ittäisten järeiden, vahvaoksaisten petäjien ja koivujen alle tuuheutunut näreikköä ja pensastoa. Nykyiselt äänkin metsikkö on tärkeä, suoj ai ne n elinpiiri ympäröivien pelto ja kosteikkomaiden tarjotessa ravintomahdollisuuksia monipuoliselle e liöstölle. Metsikössä on säilynyt hakamaapiirteitä ja se o n ennallistettavissa arvokkaaksi perinnebiotoopiksi lähinnä kuusta yksilöllisesti harventaen. Ennal lista mista va rten tarvitaan kuitenkin tarkka hoi tosuunnitelma. Erinomainen vertailukohde elävästä perinnemaisemasta löytyy kuvion 248 itäpuolelta Peltokallion til an koivikkoisesta lehmihaasta. Myös uimarannan eteläpuole lla sijaitseva va nha hakametsikkö sisältää vastaavia piirteitä. Ne kaikki täyttävät metsäsertifioinnin kriteeri ssä 10määritellyn arvokkaan hakamaaelinympäristön ominaispiirteet, jotka tulisi vapaaehtoisesti turvata (liite). Viime talvena kaivettiin Sammalsilla nl ahden länsi reunaan leveä vesiväylä, joka tuhosi täydellisesti tärkeän, laajan kalojen kutualueen länsirannan avoluhdalla. Tietääkseni ranta aluei lle mahdollisesti kaavoitetaan tulevaisuudessa asutusta. Näiden näkymien edessä Samma lsill ansuon alueella tarvita an asiantuntevaa ekologista suunnittelua luonnonarvojen turvaamiseksi. Esimerkkinä jo itaki n ehdotuksia:

9 HUOMAUTUS KOKO MITTAVA SAMMALSILTA HANKE SAI ALKUNSA TÄSTÄ KIRJELMÄSTÄ, MINKÄ PONTIMENA OLI NASTOLAN KUNNAN AIHEUTTAMA HAKKUU UHKA ALUEEN METSISSÄ. NYT (2013) SAMMALSILLAN ALUETTA ESITETÄÄN UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVASSA LUONNONSUOJELUALUEEKSI.

10 Sylvöjärven Kuninkaanharjun kulttuurimaisema VIITE * Kirjoituksessa kuvaillaan Kuninkaanharjun historiasisältöä ja merkitystä. * Kuninkaanharju paikannimi otettiin virallisesti käyttöön Nastola viikolla kutsumallani ja johtamallani retkeilyllä maanomistajien Eeva Liisa ja Heikki Jarlan ja noin 30 osallistujan kanssa tarkalleen tulevan Kuninkaanharjun näkötornin paikalla, mistä on paras näköala pohjoispuolen kulttuurimaisemaan. Osallistujien kanssa keskustelimme näkötornin rakentamisesta Kuninkaanharjulle entisen ilmavalvontatornin historian innoittamina:

11 esitin aloitteeni Sammalsillan luonnonhoitohankkeesta. Siihen sisältyy mm. lintutornin rakentaminen Sammalsillan luontopolulle ja muita laajakantoisia hankkeita Sammalsillan alueen kehittämiseksi:

12 Noin vuotta myöhemmin, kesällä 2011, asiantuntijat retkeilivät Sammalsillan alueella tarkastamassa kunnostetun luontopolun ja neuvottelemassa lintutornin toteutuksesta.

13 ESS : Ajatukseen Sammalsillan lintutornista liittyi alusta alkaen esteettömyyden vaatimus Manna yhteisön asukkaita ja vieraita ajatellen.

14 Kuninkaanharjun näkötornin sijoituspaikan valinta Sammalsillan lintutornin valmistelu käynnistyi kesän 2011 jälkeen vapaamuotoisena työryhmätyönä. Lähtökohta oli tornin sijoittaminen Sylvöjärven kaakkoisrantaan Latometsäsaarekkeeen edustalle, mihin paikka oli katsottu valmiiksi. Mannassa muistikirjamerkinnän mukaan esitin työryhmälle tornin sijoittamista Sammalsillan asemesta Kuninkaanharjulle. Perustelin, että tornin aikaansaaminen Sylvöjärven rantaan on vaikeampaa ja kalliimpaa mm. ajatellun esteettömän pääsyvaatimuksen vuoksi ja siksi, että paikalle olisi rakennettava saman tien esteetön polunosa Mannasta lintutornin kautta luontopolulle. Esitykseni ei saanut osallistujilta välitöntä hyväksyntää tai kannatusta, vaan todettin tarpeelliseksi selvitystarve tornin paikasta Kuninkaanharjulla. Kukaan osallistujista ei maininnut mitään mahdollisista aiemmista aloitteista tornin sijoittamiseksi Kuninkaanharjulle, ei myöskään esimerkiksi Marja Liisa Immonen. Tämä herätti minussa kysymyksiä jälkeenpäin. Perustelin Kuninkaanharjua tornin paikaksi ainakin seuraavasti: Kuninkaanharjulta avautuu näköala kaakon lounaan suuntaan Alimmaisista Huhmarmäelle asti ja luoteen koillisen suuntaan Uudenkylän ja Pönnölän peltoaukeiden yli aina Toiselle Salpausselälle Vierumäelle ja Kymijokilaaksoon asti, pohjoisen näköalan lisäksi lintujen muuttoreitit koko Sylvöjärven johtolinjalla näköalan tarkastelemiseksi olisi käytännössä tarpeen tuoda paikalle nostolava auto, esimerkiksi paloauto, minkä voisi järjestää pelastuslaitokselta lintumies palomies Jorma Pulkkinen, arvelin tornin paikanmääritys ja tarvittava rakennuskorkeus olisi selvitettävä ennen lumen tuloa tornihankkeista on otettava yhteys lisäksi Päijät Hämeen lintutieteelliseen yhdistykseen (puheenjohtaja Jorma Rautama) paikanmääritystä varten; Asko Riihelä lupasi hoitaa. Lumi satoi kuitenkin siihen väliin, eikä tikasautoa saatu paikalle. Tornin paikan määritin itse samaan kohtaan, missä 2009 oli annettu juhlatilaisuudessa Kuninkaanharjun nimi. Työryhmän yhteisellä arviointikäynnillä osoittautui, että Marja Liisa Immonen olisi halunnut sijoittaa tornin huomattavasti idemmäs vaellusreitillä, lähelle Kurkelanpolkua. Ajatus ei kuitenkaan saanut kannatusta, vaan Kuninkaanharjun näkötorni paikaksi päätettiin ja merkittiin ehdottamani kohta, tornin nykyinen sijoituspaikka. Seuraavaksi laadin kartat, joista selvisi tornin tarkka rakennuspaikka (punainen nuoli) ja tornista avautuvat näkemäsektorit (siniset nuolet). Työryhmä hyväkyi lopullisesti sijoitusesitykseni karttojen mukaisesti:

15

16 Rahankeräys Kuninkaanharjun näkötornin rakentamiseksi käynnistyi laatimani vetoomuksen pohjalta:

17 Tornin piirros Jukka Vesanen.

18 Paikallislehti antoi kiitettävästi palstatilaa näkötornihankkeelle jo valmisteluvaiheessa ( teksti Markku Sakari Meriluoto, piirros Jukka Vesanen). Kuninkaanharjun näkötornin avajaiset oli Uudessakylässä mieleen jäänyt kesäinen kansalaisjuhla runsaalle yleisölle. Tornin vihki käyttöön Nastolan kirkkoherra Matti Piispanen. Hänet kutsui tehtävään kirkkovaltuuston jäsen Marja Liisa Immonen. Annoin osaltani lämpimän tunnustuksen aloitteentekijälle. Keskustelin kirkkoherran kanssa vihkimisen muodoista. Lahden Rautatieharrastajat TOPPAROIKKA ry:n puheenjohtajana olin samassa tilanteessa 1990 luvun alussa. Silloin Keski Lahden kirkkoherra Kauko Eränummi, veturinkuljettajan poika, pyynnöstäni vihki Lahden veturivarikon vesitorniin kunnostamamme toimitilat koruttoman juhlavasti. Tapahtuma sai myönteistä huomiota viestimissä. Kuninkaanharjulla myös luonnonvoimat osallistuivat arvokkaaseen juhlahetkeen, kun ukonilma sadekuuroineen rymisteli juhlaväen yli juuri oikealla hetkellä mustin pilvin. Kirkkoherran sanojen saattelemana Kuninkaanharjusta torneineen tuli pyhä paikka. Henkilökohtaisesti koin tämän kaiken eräänä elämän suurista hetkistä minulle koko iältäni rakkaassa paikassa. Nastolan kunnan edustus oli pyydetyllä tavalla korkeinta tasoa kunnanhallituksen puheenjohtajan, uusikyläläisen Reijo Savurinteen johdolla. Hän myös puhui tornissa.

19 Lahden seudun ympäristölautakunta osallistui myös juhlaan Asko Riihelän ohjauksella osana luottamushenkilöiden kaksipäiväistä kesäretkeä osakaskuntiin. Lautakunnan retkeilyä johti uusikyläläinen varapuheenjohtaja Pekka Sillanmäki, joka myös puhui tornissa.

20 Vihkiäisjuhlassa soitti viihdyttävää musiikkia Päivi Viholainen ja kuvat tallensivat Satu Meriluoto ja Markku Sakari Meriluoto: lideshow/ Ystävällisin tervehdyksin Tieokas Markku Sakari Meriluoto metsänhoitaja, erityisasiantuntija itsenäinen, riippumaton ja puolueeton asiantuntijayritys ja rekisteröity tavaramerkki.

21 Päijät Hämeen uudet lintutornit Päijät-Hämeen Linnut-lehdessä 2/2013 esiteltiin kaksi uutta lintutornia. Ne rakennettiin 2013Vääksyn Kanavaniemeen Vesijärven rantamalle ja Padasjoen Kullasvuoren alueelle, Kelventeen kansallispuiston maiseman äärelle. Molemmat tornit ovat järeitä ja näyttäviä. Myös Kuninkaanharjun näkötorni palvelee lintujen muutonseurantaa ja muuta havainnointia, osallistuihan suunnittelu- ja rakennustyöhön Päijät- Hämeen lintutieteellinen yhdistys usean asiantuntijan voimin idean esittämisestä alkaen, MOT.

22

23 Saunalahti Sähköposti Vastaanottaja Lähetetty :13:41 Lähettäjä Markku Sakari Meriluoto Aihe Kuninkaanharjun näkötornin synty Arvoisa vastaanottaja, linkki: Kertomuksen pontimena on väärinkäsitys Kuninkaanharjun näkötornin syntyhistoriasta, mikä rämähti julkisuuteen juhannusviikolla. Väärinkäsityksen seurauksena näkötornin jalustaan ilmestyi kesän ajaksi kaksi valkoista kilpeä. Toisessa kiivettiin omalla vastuulla ja toisessa otettiin näkötorni-idean isännyys. Toinen kilpi oli hätävarjelun liioittelua ja toinen antoi väärän todistuksen lähimmäisestä eli rikkoi Kahdeksannen käskyn. Oikeamielinen lähimmäinen tarjoutui poistamaan väärän kilven. En sitä suositellut, koska minä olisin saanut syyn. Vaelluspolun kesäkulkijat kai kummastelivat kilpi-ilmiötä. Syksyn saaden sain ulkopuolisenkin todistuksen väärästä syntyväittämästä. Kirjoitin kertomukseni Kuninkaanharjun näkötornin synnystä siksi, että se on merkittävää kotiseututietoa. Samalla kirjoitin järeän oikaisun, mutta en avaa linkkiä toistaiseksi, toivottavasti en koskaan: Vuodenlopun harmaina päivinä kävin valokuvaamassa näkötornilla ensi kerran kuukausiin. Havaitsin kilvet ja huopakaton revityn. Ilkiö oli osaltaan ratkaissut syntyongelman. Hiihtosesongin koittaessa vaeltajan ei enää tarvitse pohtia perätöntä väittämää, vaan hän voi levähtää laavulla mielen myrkyttymättä.

24 Errare humanum est mutta ennen seuraavaa julkisuuteen pörheltämistä kannattaa tarkistaa tosiasiat, ettei pilkka iske omaan nilkkaan eikä ainakaan rehtien talkooveteraanien niskaan. He joutuivat uhraamaan työnsä poliittisen näkyvyyden tarkoitusperille. Tieokas itsenäinen, riippumaton ja puolueeton asiantuntija ei alistu poliittisen pyrkyryyden kynnysmatoksi, siksi tämä kertomus. Jos oikaisu tarpeen vaatiessa kuitenkin ilmestyy, se ei jätä tulkinnan varaa: yksi yhteiskunnallinen polku päättyy siihen paikkaan. Jo toisen kerran lyhyehkössä ajassa Uudenkylän Villähteen asemataistelusta törmäsin kohdallani uusikyläläiseen päättäjäkäytökseen, mikä sai kysymään, ovatko pönttöjä valitut vai valitsijat vai loogisesti molemmat. Opimmeko tästäkään mitään? Seuraava pettymys tulee, kun valittumme, kunnajohtoa kumartaen, lopettavat Uudenkylän koulun. Siihen ei pystynyt kukaan muu sataankahteenkymmeneenkahteen vuoteen. Sillä teolla pääsee kyllä Nastolan historian tulevaan IV osaan. Se teos on vuorenvarmasti minun ideani, yksin. -- Ystävällisin tervehdyksin ja hyvän uuden vuoden toivotuksin Tieokas Markku Sakari Meriluoto metsänhoitaja, erityisasiantuntija Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FIN UUSIKYLÄ ASEMA m markku.meriluoto(at)tieokas.fi Y-tunnus Alv.rek.

Markku Sakari Meriluoto ja Matti Oijala

Markku Sakari Meriluoto ja Matti Oijala Markku Sakari Meriluoto ja Matti Oijala 2008-11-15 18 Uusikylä 1895 Kuninkaanharjulta suunnilleen nykyisen Seurojentalon alapuolelta. Edessä jyrkkä Myllymäki kaiteineen. Keskellä poikkisuuntaan nykyinen

Lisätiedot

Toivottavasti kysymys ei ole Nastolan kunnan välinpitämättömyydestä tai jopa asenteellisuudesta ko. selvityksen ratkaisuja kohtaan.

Toivottavasti kysymys ei ole Nastolan kunnan välinpitämättömyydestä tai jopa asenteellisuudesta ko. selvityksen ratkaisuja kohtaan. UUDENKYLÄNKADUN RAKENTAMINEN Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@ti eokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek.

Lisätiedot

Sammalsiltakuvitelma

Sammalsiltakuvitelma KUTSU VALOKUVANÄYTTELYYN Sammalsiltakuvitelma Sylvöjärven Sammalsilta - Nastolan monimuotoisin kosteikkoalue Uudessakylässä Valokuvat Markku Sakari Meriluoto Kuvanvalmistus Saku Ruusila Kopijyvä Oy Suurkuva

Lisätiedot

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2013 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Uusi rakennuspaikka 3. Rakennuspaikan kuvaus 4. Lepakot 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on

Lisätiedot

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi. Timo Jussila. * ~~I!Qf!!T!!.fll. Kustantaja: Kuortaneen kunta

KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi. Timo Jussila. * ~~I!Qf!!T!!.fll. Kustantaja: Kuortaneen kunta KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila * ~~I!Qf!!T!!.fll _L--..._ ARKEOLOGISET TUTKIMUKSET ~ TAIDOLLA VUODESTA 1988 Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot....

Lisätiedot

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle

Lisätiedot

* UUDENKYLÄN TAVARA ASEMA LOGISTIIKKAKESKUS (tämä sisältö) * TEOLLISUUSRAIDE UUSIKYLÄ NASTOLA * PENDELILÄHILIIKENTEEN PÄÄTEASEMA UUSIKYLÄ ITÄINEN

* UUDENKYLÄN TAVARA ASEMA LOGISTIIKKAKESKUS (tämä sisältö) * TEOLLISUUSRAIDE UUSIKYLÄ NASTOLA * PENDELILÄHILIIKENTEEN PÄÄTEASEMA UUSIKYLÄ ITÄINEN UUDENKYLÄN TAVARA-ASEMA - LOGISTIIKKAKESKUS L-ALUE YMPÄRISTÖINEEN Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@ti eokas.fi www.tieokas.fi

Lisätiedot

MUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla.

MUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla. Näyttely kertoo, kuinka Nastola on kehittynyt ja maisema muuttunut. Näyttelyssä on rinnan vanhoja ja uusia näkymiä samoista kohteista. Valitut kohteet ovat olleet tärkeitä paikkoja. Myös niiden merkitys

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

VAATIMUS 2014 09 22. Nastolan kunta Hallintojohtaja Lotta Mikkola lotta.mikkola(a)nastola.fi. Tiedoksi: kari.kankanen(a)lh.nastola.

VAATIMUS 2014 09 22. Nastolan kunta Hallintojohtaja Lotta Mikkola lotta.mikkola(a)nastola.fi. Tiedoksi: kari.kankanen(a)lh.nastola. VAATIMUS 2014 09 22 Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek. Nastolan

Lisätiedot

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3

Lisätiedot

Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016

Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 1 Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: Inkoon kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 6 Alueen luoteisosan

Lisätiedot

Maakuntakaavakartasta on poistettava seuraavat merkinnät:

Maakuntakaavakartasta on poistettava seuraavat merkinnät: MUISTUTUS 2015 06 10 Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus

Lisätiedot

MUISTUTUS LIITE 4 Uusikylä Master Plan

MUISTUTUS LIITE 4 Uusikylä Master Plan Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 8 FI 600 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 65 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 5650 5 Alv.rek. MUISTUTUS

Lisätiedot

Kartanoiden Uusikylä Lintuparatiisi

Kartanoiden Uusikylä Lintuparatiisi Kartanoiden Uusikylä Lintuparatiisi Markku Sakari Meriluoto 2009 Kartanoiden Uusikylä on lintuparatiisi Markku Sakari Meriluoto www.tieokas.fi Sylvöjärvi ja Heinolantie liittävät yhteen Uudenkylän, Toivonojan,

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Ystävällisin tervehdyksin Tieokas Markku Sakari Meriluoto metsänhoitaja, erityisasiantuntija, tietokirjailija

Ystävällisin tervehdyksin Tieokas Markku Sakari Meriluoto metsänhoitaja, erityisasiantuntija, tietokirjailija 1 Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek. LAUSUNTO 2014 11 22

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009

Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 1 Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Plus arkkitehdit 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 5 Kansikuva: rakennettavaa tonttialuetta,

Lisätiedot

Nokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011.

Nokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011. 1 Nokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011. Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: GEORGIA-PACIFIC NORDIC OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

UUDENKYLÄN MUINAISMUISTOT historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännöset

UUDENKYLÄN MUINAISMUISTOT historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännöset UUDENKYLÄN MUINAISMUISTOT Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@ti eokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek.

Lisätiedot

1 of 6 11.8.2010 10:29

1 of 6 11.8.2010 10:29 1 of 6 11.8.2010 10:29 Subject: Vuosanka_Hallintopakot_metsanhakkuut_090810 From: Ylä-Vieksin kyläyhdistys Date: Mon, 09 Aug 2010 10:01:13 +0300 To: kirjaamo.kainuu@ely-keskus.fi,

Lisätiedot

Ikaalinen Iso-Kalajärvi ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014

Ikaalinen Iso-Kalajärvi ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 1 Ikaalinen Iso-Kalajärvi ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Hannu Poutiainen Tilaaja: Ikaalisten kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tutkimus... 4 Havainnot ja yhteenveto...

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa Lataa Lähde linturetkelle! Lataa ISBN: 9789522403179 Sivumäärä: 372 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.58 Mb Helsingin ja lähialueiden linnusto on monipuolinen. Jo Helsingin kantakaupungista löytyy erilaisia

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009

Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009 1 Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Etelä-Pälkäneen vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Maastokartat... 5 Ilmakuva...

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi

Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston

Lisätiedot

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

Lisätiedot

0 0,5 1 2 Kilometriä. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti.

0 0,5 1 2 Kilometriä. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti. Näppisen ja Lieviön peltoaukeat ovat vuosisataista viljelymaisemaa. pelto alue Lieviön peltomaisemat Näppisen kantatilojen vanhat rakennusryhmät. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti. Alue tulee säilyttää

Lisätiedot

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartat...

Lisätiedot

VALOKUVIA LIITE 22 PUNKAHARJUN KESKUSTAAJAMA ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

VALOKUVIA LIITE 22 PUNKAHARJUN KESKUSTAAJAMA ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS PUNKAHARJUN KESKUSTAAJAMA ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS VALOKUVIA LIITE 22 MUUTOS JA LAAJENNUS LIITE 22 SIVU 1 Näkymä vesitornista koilliseen Eetun elle. Näkymä Punkasalmen sillalta länteen Rantarai lle.

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru

KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru Koekaivaus kivikautisella asuinpaikalla 1985 Matti Bergström KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru 1 Kunta: KUOPIO Kylä Syrjäsaari Tila: Välisalmi Rnro 8:8,

Lisätiedot

Lempäälä Sääksjärvi Kipinäaidan inventointi 2010.

Lempäälä Sääksjärvi Kipinäaidan inventointi 2010. 1 Lempäälä Sääksjärvi Kipinäaidan inventointi 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rosted Timo Sepänmaa Kustantaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat kartat...

Lisätiedot

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TURPEENSALMEN ETELÄPUOLEN OSAYLEISKAAVA NASTOLAN KIRKONKYLÄ, OSAYLEISKAAVA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Villähteen Kukkasen ja Pikku-Kukkasen järvien

Lisätiedot

Epoon asemakaavan luontoselvitys

Epoon asemakaavan luontoselvitys Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se

Lisätiedot

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 1 Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 4 KIURUVESI 60

Lisätiedot

TARKASTUSKERTOMUS KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus. Kaisa Lehtonen MUSEOV I RASTO

TARKASTUSKERTOMUS KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus. Kaisa Lehtonen MUSEOV I RASTO TARKASTUSKERTOMUS 27.5.2009 KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus Kaisa Lehtonen '' MUSEOV I RASTO TARKASTUSKERTOMUS 27.5.2009 Kauhava, (Alahärmä), Rintavainio 4010013

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Toivottavasti kysymys ei ole Nastolan kunnan välinpitämättömyydestä tai jopa asenteellisuudesta ko. selvityksen ratkaisuja kohtaan.

Toivottavasti kysymys ei ole Nastolan kunnan välinpitämättömyydestä tai jopa asenteellisuudesta ko. selvityksen ratkaisuja kohtaan. UUDENKYLÄN MATKAKESKUS Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@ti eokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek. MUISTUTUS

Lisätiedot

Tämä tarkastuskertomus liittyy Pohjanmaan museon Teuvan kunnalle antamaan lausuntoon.

Tämä tarkastuskertomus liittyy Pohjanmaan museon Teuvan kunnalle antamaan lausuntoon. TARKASTUSKERTOMUS PMA 1201 Paikka TEUVA ÄYSTÖ KUKUNKALLIO Tarkastuskäynti 23.5.2012 Pentti Risla Kukunkallio E:n sijainti PK lehti 124302 RIIPPI P: 6937296 I: 237804 P (YKJ): 6940205 I (YKJ): 3237869 Taustaa

Lisätiedot

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen Turengin Hopealahti Luontokartoitus 2011 Christof Siivonen 2 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Selvitysalueen yleiskuvaus.. 4 3. Selvitysalueen alustava maankäyttötarkastelu 5 4. Luontokartoituksen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 16.1.2014 klo 17-19 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

VIITE: UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYS 2014

VIITE: UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYS 2014 1 SAMMALSILLAN LUONNONSUOJELUALUE 2014 Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503

Lisätiedot

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Siikajoki Revonlahden tuulipuiston ja Ruukin sähköaseman välisen uuden voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Siikajoki Revonlahden tuulipuiston ja Ruukin sähköaseman välisen uuden voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Siikajoki Revonlahden tuulipuiston ja Ruukin sähköaseman välisen uuden voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Ahma Ympäristö Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

LAUSUNTO 2014 11 22. Nastolan kunta Kaavoitus kaavoitus(at)nastola.fi. VIITE Uudenkylän osayleiskaavan luonnos 2014

LAUSUNTO 2014 11 22. Nastolan kunta Kaavoitus kaavoitus(at)nastola.fi. VIITE Uudenkylän osayleiskaavan luonnos 2014 1 LAUSUNTO 2014 11 22 Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek.

Lisätiedot

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013

Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 1 Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Sepänmaa Timo Jussila Tilaaja: Megatuuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 5 Liite museoviranomaisille:

Lisätiedot

Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o.

Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o. TARKASTUSRAPORTTI FM Tiina Äikäs tarkasti seuraavat kohteet Pohjois-, Itä- ja tunturi-lapin alueella 2.7.- 12.7.2007 osana väitöskirjaansa liittyviä kenttätöitä. Apuna kenttätöissä oli fil. yo Siiri Tolonen.

Lisätiedot

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja. AQUA ROMANA Vesi oli elintärkeä ja keskeinen edellytys Rooman imperiumin kehitykselle. Vedensaannin turvaamiseksi taitavimmat rakennusmestarit rakensivat valtavan pitkiä akvedukteja, joita pidetään antiikin

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011 59 56 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 24.10.2011 56 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014

Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014 1 Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Muistutus ratasuunnitelman Pasila-Riihimäki liikenteen välityskyvyn nostamisesta, vaihe 2

Muistutus ratasuunnitelman Pasila-Riihimäki liikenteen välityskyvyn nostamisesta, vaihe 2 Värjymaa Päivi Lähettäjä: Aihe: Liitteet: Tekninen toimi VL: Muistutus lisäraidesuunnitelmasta Lisäraidemuistutus.pdf Lähettäjä: Eeva-Liisa Nieminen [mailto:eeva.liisa.nieminen@gmail.com] Lähetetty: 27.

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset

Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maatalouden ympäristösopimus maisemanhoitoon Perinnebiotoopin, luonnonlaitumen

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4

RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 OHJEITA RAKENTAMISEEN JA MAISEMANHOITOON KYLÄALUEELLA Röölän taajamaosayleiskaavan alueella tulee noudattaa Rymättylän kunnan rakennusjärjestystä ellei osayleiskaavassa

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006

Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...

Lisätiedot

Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011

Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011 Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 2 Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot

Lisätiedot

Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen

Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013

Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013 1 Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013 Johanna Stenberg Tilaaja: Lujatalo Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 4 Tutkimus...

Lisätiedot

Vuosanka_Hallintopakot_metsanhakkuut_090810

Vuosanka_Hallintopakot_metsanhakkuut_090810 1 of 8 24.11.2010 19:05 Subject: Vuosanka_Hallintopakot_metsanhakkuut_090810 From: Ylä-Vieksin kyläyhdistys Date: Mon, 09 Aug 2010 10:01:13 +0300 To: kirjaamo.kainuu@ely-keskus.fi,

Lisätiedot

Rytkyn rantaosayleiskaava

Rytkyn rantaosayleiskaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaehdotuksen vastineet 1 (7 ) Harjukatu 2 74701 Kiuruvesi Rytkyn rantaosayleiskaava VASTINE KAAVAEHDOTUKSESTA ANNETTUIHIN KANNANOTTOIHIN Lausunnot Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven

Lisätiedot

Hankasalmi Revontulen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2014

Hankasalmi Revontulen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2014 1 Hankasalmi Revontulen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Lomakeskus Revontuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi... 5

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA

Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA Rakennustapaohjeet Statukset, jotka vaikuttavat rakentamiseen: Valtakunnallisesti arvokas maisema alue. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Seudullisesti

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN PENDELILÄHILIIKENNE PÄÄTEASEMA UUSIKYLÄ ITÄINEN

LAHDEN SEUDUN PENDELILÄHILIIKENNE PÄÄTEASEMA UUSIKYLÄ ITÄINEN LAHDEN SEUDUN PENDELILÄHILIIKENNE PÄÄTEASEMA UUSIKYLÄ ITÄINEN Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@ti eokas.fi www.tieokas.fi

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET 1 PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET Timo Jussila, Mikroliitti Oy (email: Mikroliitti@dlc.fi, p: 0400-530057) Tutkimukset tehty vuosina 1994-1995 Puumalan kunnan kustannuksella, Puumalan muinaisjäännösten merkinnän

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 Harjunsinisiipi/Antti Below 1 METSO turvaa monimuotoisuutta Suojelemalla tai hoitamalla arvokkaita metsiä suojellaan myös niissä eläviä harvinaisia

Lisätiedot

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot