Tässä työssä käytän lähteinä kirjoja, potilasoppaita ja artikkeleita, jotka alan ammattilaiset ovat kirjoittaneet.

Transkriptio

1 1/23 Johdanto Tämä työ käsittelee paniikkihäiriötä, joka kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Aihe on tärkeä, koska paniikkihäiriö on suhteellisen yleinen sairaus suomalaisten keskuudessa. Minua itseä aihe koskettaa läheltä, sillä kärsin kyseisestä sairaudesta. Tässä työssä käytän lähteinä kirjoja, potilasoppaita ja artikkeleita, jotka alan ammattilaiset ovat kirjoittaneet. Tässä työssä paniikkihäiriötä käsitellään mahdollisimman laajasti, mutta kuitenkin tavalla, jonka ns. tavallinenkin ihminen ymmärtää. Paniikkihäiriöisen ihmisen diagnosoiminen, oireet, elämä ja lääkitys käydään myös läpi tässä tekstissä, sillä ne ovat tärkeä osa sairauden kokonaisuutta. Tämän työn avulla toivon, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin paniikkihäiriötä sairautena, eikä vain ihmisten heikkoutena. Työn lopussa esittelen kaksi potilastapausta, joissa kuvataan paniikkihäiriötä sairastavan ihmisen elämää. Toivon että ihmiset saisivat oikean kuvan siitä, minkälaista on elää paniikkihäiriön kanssa.

2 2/23 PANIIKKIHÄIRIÖ Paniikkihäiriö kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Ahdistuneisuushäiriöihin kuuluu; Sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö, Yleistynyt tuskaisuus, pakko-oireinen häiriö ja traumaperäinen stressihäiriö. Jokaisella ahdistuneisuushäiriöllä on oma ICD-10 koodi eli diagnoosinumero. Ahdistuneisuushäiriöt ovat tavallisimpia psykiatrillisia sairauksia. Peräti neljäsosa väestöstä kärsii jostain ahdistuneisuushäiriöstä jossain elämänsä vaiheessa. Paniikkihäiriöksi kutsutaan toistuvia paniikkikohtauksia. Paniikkihäiriö on voimakas ahdistuskohtaus, joka tulee äkillisesti normaaleissa tilanteissa ja siihen liittyy erilaisia ruumiillisia oireita. Paniikkihäiriötä esiintyi pitkään ilman, että sillä oli mitään omaa diagnoosia. Vasta vuonna 1987 paniikkihäiriöstä tuli oma diagnoosinsa. Uusien diagnoosiluokitusten avulla lääketieteellinen tutkimus ahdistuneisuushäiriöihin on kehittynyt huomattavasti. (Turtonen, Jukka). Paniikkihäiriö on vieläkin osakseen aika tuntematon sairaus: sille ei ole yksiselitteistä syytä mistä se johtuu, eikä sille ei ole tiettyjä oirekriteerejä minkä perusteella paniikkihäiriö diagnosoitaisiin. 1. Paniikkihäiriön esiintyvyys Paniikkikohtaus satunnaisena ilmiönä on yleinen. Paniikkihäiriötä esiintyy noin 3 %:lla väestöstä ja yksittäisiä kohtauksia jopa 6 %:lla. Aika usein paniikkihäiriö sekoittuu muihin ahdistuneisuushäiriöihin. (Turtonen, Jukka). Paniikkihäiriö on naisilla yleisempi kuin miehillä, koska naisilla hormonaaliset seikat vaikuttavat mahdollisesti yleisempään esiintyvyyteen. Nämä naishormonit ovat estrogeeni ja keltarauhashormoni. (Moilanen, Pirjo) Paniikkihäiriötä esiintyy niin lapsilla, aikuisilla kuin vanhuksillakin. Paniikkihäiriö voi alkaa jo lapsuudessa ja se saattaa olla koulupelon takana. Monilla aikuisilla

3 3/23 paniikkihäiriö on alkanut jo alle kymmenvuotiaana. Sairaus alkaa harvoin yli 50 vuoden iässä. Myöhemmällä iällä alkaneessa paniikkihäiriössä ei sukulaisilla yleensä esiinny vastaavia oireita. Tavallisesti kuitenkin paniikkihäiriö alkaa nuoruudessa tai varhaisella aikuisiällä. 2. Mikä aiheuttaa paniikkihäiriön? Ahdistuneisuushäiriöiden syntyyn vaikuttavat monet tekijät; perinnölliset tekijät, psykologiset seikat, sekä muutokset aivojen hermovälittäjäainetoiminnassa. (Lepola, Ulla 2002). Aikaisemmin vanhemmat teoriat painottivat ristiriitoja ja traumoja potilaan lapsuudessa, mutta pitkään menneisyyttä tutkittavat hoidot eivät ole juurikaan poistaneet oireita. Paniikkihäiriön laukaisevia tekijöitä voi olla henkinen paine, stressi, suuret menetykset, suuret elämän muutokset, kahvi, alkoholi, colajuomat, eräät lääkkeet ja fyysiset sairaudet esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminta. Iäkkäällä potilaalla paniikkihäiriön laukaisee yleensä jokin ruumiillinen sairaus tai menetys. Paniikkihäiriölle altistavia lääkkeitä on monet astmalääkkeet, yskänlääkkeet, nuhalääkkeet, kofeiini, hormonilääkkeet kuten tyroksiini, kortisoni johdokset, lapsettomuuden hoitoon käytettävät hormonit sekä tietyt tulehduskipulääkkeet esimerkiksi indometasiini. (kts. Taulukko 1) (Turtonen, Jukka) Taulukko 1: Paniikkihäiriön laukaisevia tekijöitä: * Henkinen paine, stressi, menetykset, suuret elämänmuutokset * Kahvi, alkoholipitoiset juomat, eräät lääkkeet, huono fyysinen kunto * Fyysiset sairaudet, hormonihäiriöt (esim: kilpirauhasen tulehdus tai liikatoiminta), vaihdevuodet.

4 4/23 Paniikkihäiriölle altistavia lääkkeitä: * Monet astmalääkkeet, * Yskänlääkkeet, * Nuhalääkkeet, * Flunssalääkkeet (kofeiini) * Hormonilääkkeet (tyroksiini, kortisonijohdokset, lapsettomuuden hoidossa käytettävät hormonit, anaboliset steroidit) * Tietyt tulehduskipulääkkeet (indometasiini) (Turtonen, Jukka) Paniikkihäiriötä ei voi selittää ainoastaan psykologisesta näkökulmasta. Nykyisten tutkimusten mukaan taustalla on muutoksia hermoston välittäjäainetoiminnoissa. Paniikkihäiriötä sairastavilla epäillään olevan häiriöitä varsinkin serotoniini - nimisessä välittäjäainejärjestelmässä. Tähän viittaa tiettyjen masennuslääkkeiden tehokkuus paniikkihäiriön hoidossa. Aivorungossa on tumake nimeltään locus coeruleus, josta lähtee noin puolet nonadrenaliinia välittäjäaineena käyttävistä hermosoluista. On todettu, että koe-eläimillä tämän tumakkeen ärsytys aiheuttaa lisääntynyttä ahdistuneisuutta ja tämän tumakkeen tuhoaminen estää ahdistuneisuuskohtaukset kokonaan. Paniikkihäiriön tutkimuksessa on keskitytty tähän tumakkeeseen. Epäillään, että paniikkihäiriössä olisi kyse locus coeruleuksen ylitoiminnasta. (Lepola, Ulla 1992) Psykologiset teoriat korostavat paniikin kehämäistä ja itse itseään ruokkivaa luonnetta: uuden kohtauksen pelko on laukaiseva ajatus potilaan mielessä. Pelko, jännitys, itsetarkkailu ja katastrofimielikuvat lisäävät ahdistuneisuutta entisestään, mikä johtaa uuteen kohtaukseen. (kts. Liite 1). Psykoanalyyttisen teorian mukaan paniikkikohtaus olisi ilmaus signaaliahdistuksesta joka viestittäisi tiedostamattomasta vaarasta. Ensimmäisen kohtauksen katsotaan tästä teoriasta olevan potilaan vahvasti torjuma tai hänen mielessään olemassaoloa uhkaava ristiriita. Myöhemmät kohtaukset tulevat refleksin toteuttamana. Vaikeampi paniikkihäiriö esiintyy usein suvuittain tai samoissa suvuissa masennuksen, pakkomielteisyyden, syömishäiriön ja alkoholismin kanssa. Useissa tutkimuksissa on

5 5/23 osoitettu, että mitä nuorempana sairaus alkaa, sitä selvempi on perinnöllinen alttius. Paniikkialttiit ihmiset ovat muita alttiimpia reagoimaan paniikilla ja liikahengityksellä joihinkin kemiallisiin ärsykkeisiin, kuten veren happo-emästasapainon häiriöihin ja sisäelinhermostoa kiihottaviin aineisiin, kuten kofeiiniin tai adrenaliinin kaltaisesti vaikuttaviin aineisiin. Biologisiin ja psykologisiin tekijöihin pohjaavat selitysmallit eivät periaatteessa ole ristiriidassa keskenään. Ihminen on kokonaisuus, jossa psyykkinen kokemus aiheuttaa fyysisiä muutoksia ja toisin päin. 3. Paniikkihäiriön oireet Paniikkihäiriön oireet alkavat yleensä vähitellen. Ennen ensimmäistä kohtausta osalla potilaista on ollut jokin tärkeä elämäntapahtuma. Joillakin ensimmäisen kohtauksen laukaiseva tekijä voi olla jonkun lähiomaisen menetys, avioero, työpaikan menetys, pitkään jatkunut stressi tai jokin muu negatiivinen tekijä. Myöhemmin kohtaukset voivat tulla ilman mitään näkyvää syytä. Ne tulevat usein myös tilanteissa, joissa potilas pelkää niiden esiintyvän. Kognitiivisen teorian mukaan potilas tulkitsee paniikkikohtauksen katastrofaaliseksi tapahtumaksi. Elimistö reagoi kuin hätätilanteessa, vaikka kyseessä olisi vain tavallinen jonotustilanne alennusmyynnin ruuhkassa. Potilas tuntee turvallisuutensa uhatuksi, hän yliarvioi vaaraa ja samalla aliarvioi omia mahdollisuuksiaan selvitä siitä. (Lepola, Ulla 1992) Kaikki voivat saada ahdistuskohtauksia, joiden oireet ovat samantapaisia kuin paniikkihäiriössä. Tämä lyhytaikainen, harvoin toistuva ahdistus liittyy yleensä johonkin mekaaniseen syyhyn. Esimerkiksi tungoksessa alennusmyynnissä hengityksen hiilidioksidipitoisuus nousee, mikä laukaisee aivoissamme tiedostamattoman psyykkisen hätäreaktion. Tämäntapaiset pahoinvointireaktiot ovat melko tavallisia esimerkiksi tavaratalojen alennusmyynneissä, konserteissa, ruuhkametrossa ja muissa vastaavissa paikoissa. (Christophe, André ja Muzo 2004).

6 6/23 Yleensä paniikkikohtaus alkaa räjähdysmäisesti ja pahenee nopeasti täydeksi pakokauhuksi. Kohtaukset eivät rajoitu yleensä tiettyyn erityistilanteeseen tai tiettyihin olosuhteisiin. Henkisinä oireina ihminen voi kokea kuoleman pelkoa, hallinnan menettämisen tai sekoamisen pelkoa. Samaan aikaan tuntuvat voimakkaina ruumiilliset oireet: sydämen tykytys tai kiihtynyt sydämen rytmi, vapina tai tärinä, kylmät ja kuumat aallot, huimaus, pyörrytys, heikotus, hikoilu, vatsan oireet ja ilman loppumisen tunne joka voi johtaa hyperventilaatioon, joka taas voi aiheuttaa puutumista ja pistelyä. (kts. Taulukko 2: paniikkihäiriön oireet). Lapsilla ja aikuisilla paniikkihäiriön oireet ovat samanlaisia. Taulukko 2: Paniikkihäiriön oireet * Sydämen tykytys tai kiihtynyt sydämen rytmi * Hikoilu * Vapina tai tärinä * Suun kuivuminen ( * Hengenahdistus * Hyperventilaatio * Tukehtumisen tai ilman loppumisen tunne * Rintakipu (joka tuntuu yleensä rintakehässä vasemmalla) * Pahoinvointi (Lepola, Ulla 2002). * Vatsavaivat * Huimaus, epävarma olo, pyörtymisen tunne * Tajunnan tason häiriöt * Kuoleman pelko * Kontrollin menettämisen- tai sekoamisen pelko * Kuumat tai kylmät aallot * Vilunväristykset * Tunnottomuus, pistely, puutuminen Jokaisella ihmisellä paniikkihäiriön oireet ovat vähän erilaiset. Kaikkia oireita ei tarvitse olla edellä mainitusta luettelosta, vaan oireet vaihtelevat yksilöittäin. Kohtaukset kestävät yleensä alle puoli tuntia, mutta sekin vaihtelee yksilöittäin. Kohtausta seuraa usein ahdistus, väsymys, hämmennys ja huoli seuraavasta kohtauksesta. Toistuessaan ne lisäävät omien tuntemusten tarkkailua ja

7 7/23 jännittyneisyyttä. Vähitellen mahdollisesti ihminen alkaa vältellä tilanteita, jossa hän on saanut paniikkikohtauksen aikaisemmin, tai joissa kohtaus tuntuisi erityisen kiusalliselta tai nololta. Paniikkihäiriöön joskus liittyy julkisten paikkojen pelkoa tai yksin olemista. Masennus liittyy usein paniikkihäiriöön, siksi sitä hoidetaankin usein masennuslääkkeillä. Oireiden kroonistumisesta voidaan puhua, kun toistuvat kohtaukset aiheuttavat paljon huolta ja johtavat jatkuvaan jännitystilaan. Silloin koko elimistö on stressaantunut eikä ihminen pysty rentoutumaan edes öisin. (Turtonen, Jukka, 2006: Mielen terveys ongelmat. Minerva. Jyväskylä.) 4. Oikea diagnoosi Oikean diagnoosin tekeminen on joskus vaikeaa. Joitakin paniikkipotilaita on hoidettu epileptikkoina kohtaustensa takia. Joillakin taas kohtauksissa esiintyvät sydäntuntemukset on sekoitettu sydän- ja verisuonisairauksien oireisiin, tai hengenahdistuksen ja tukehtumisen tunteen on katsottu liittyvän hengityselinsairauksiin. Erotusdiagnostiikka sydäntauteihin ja hengityselinsairauksiin on hyvin tärkeä. Sydäntaudeista paniikkihäiriö voidaan erottaa sydänfilmin avulla. Keuhkokapasiteetti mittausten avulla voidaan selvittää onko kyseessä hengityselinsairaus vai paniikkihäiriö. Epilepsiasta paniikkihäiriö voidaan erottaa aivokäyrän pitkäaikaisella mittauksella (EEG). Paniikkihäiriön kohtaus ei näy EEG-filmissä epileptisenä kohtauksena, kun epilepsian kohtaus näkyy. Ahdistuneisuutta esiintyy melkein kaikissa psyykkisissä sairauksissa. Paniikkihäiriö voidaan erottaa näistä selvästi, sillä sille on ominaista ilman syytä esiintyvät kohtaukset, joita ei psyykkisissä sairauksissa ole. Sosiaalisten tilanteiden pelossa potilas saa kohtauksen ollessaan sosiaalisessa tilanteessa, mutta ei yksin ollessa, kuten paniikkipotilaat. (Lepola, Ulla 1992)

8 8/23 Erotusdiagnoosi on tärkeä tehdä muihin sairauksiin. Paniikkihäiriö ei ole niin kutsuttu roskakoppadiagnoosi joka tehtäisiin sulkemalla muut sairaudet pois. Sille on tyypilliset piirteet, jotka on selostettu aiemmin kappaleessa paniikkihäiriön oireet. (Lepola, Ulla 1992) Paniikkihäiriö diagnosoidaan ICD-10 kriteerien mukaan. Suomessa käytetään ICD-10 tautiluokituskoodiston suomalaista versiota. Paniikkihäiriön diagnoosi numerot ovat: Paniikkihäiriö F41.0, Keskivaikea paniikkihäiriö F41.00, vaikea-asteinen paniikkihäiriö F41.01 ja määrittämätön paniikkihäiriö F Paniikkihäiriön kriteereihin kuuluu, että 1) paniikkikohtauksia tulee toistuvasti ennaltaarvaamattomissa tilanteissa, 2) kohtaus on intensiivisen pelottava tai epämiellyttävä kokemus, 3) kohtaus saavuttaa huippunsa muutaman minuutin kuluessa ja kestää vähintään muutaman minuutin sekä 4) kohtaukseen liittyy oireluettelosta (taulukko 2) vähintään 4 oiretta, joista yksi on autonomisen hermoston (Sydämentykytys, hikoilu, vapina, suun kuivuminen) oire. Paniikkihäiriön diagnoosin voi tehdä kaikki lääkärit ja psykiatrit. (Veijola, Juha, Therapiafennica) 5. Paniikkihäiriön hoito On erittäin tärkeää, että paniikkihäiriö todetaan ja hoidetaan ajoissa. Oikealla hoidolla saavutetaan oireettomuus ja parannetaan toimintakykyä ja elämänlaatua. Samoin sillä voidaan ylläpitää työkykyisyyttä, sekä ehkäistä masentuneisuutta ja perheongelmia, että välttää alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden väärinkäyttö. Kroonistumattomassa paniikkihäiriössä riittää melko lyhytkin hoito. Potilaan tulee ymmärtää oireiden vaarattomuus, sillä se on hoidon ensimmäinen askel. Kuitenkin pitkään jatkuneeseen paniikkihäiriöön ei pelkkä tieto riitä. Pahat paniikit pitäisi saada lääkityksellä pois. Jos paniikkipotilaalla on masennus, riippuvuusongelmia, koti- tai työvaikeuksia, ne ovat huomioitava hoidossa, koska ne voivat pitkittää paranemista. Myös potilaan itsemurhavaara on huomioitava. (Lepola, Ulla ) (kts. Taulukko 3).

9 9/23 Laukaisevat henkiset tekijät vaativat terapeuttisia keskusteluja. Ruumiilliset sairaudet ovat voineet laukaista paniikkihäiriön, jolloin syy-yhteyden osoittaminen helpottaa. Elämäntapoihin kuten kahvin ja alkoholinjuontiin, liikuntaan ja lepoon jokainen voi itse vaikuttaa - usein näiden elämäntapojen muuttamisen vaikutus hämmästyttääkin potilaan. Lääkehoitokaan ei anna täyttä tehoa, jos kahvin tai alkoholin juonti on runsasta. Keskeinen hoidon osa on masennuksen lääkehoito. Sen tarkoituksena on masennuksen poistamisen lisäksi auttaa vähitellen jäähdyttämään koko paniikkimekanismia ja saattaa paniikkikynnys normaaliksi. (Turtonen, Jukka, 2006) Taulukko 3: Paniikkihäiriön hoidossa on huomioitava: * Oireiden syyt ja vaarattomuus ymmärrettävä * Oireiden sisäiset merkitykset: läheisten suhtautuminen, painostava elämäntilanne, kohtuuttomat ulkoiset tai sisäiset vaatimukset * Asenteiden tai elämäntilanteen historia, kroonistunut asenne, ihmissuhdeongelmat, riippuvuudet: pitkä yksilöterapia, perheterapia, ryhmäterapia * Oireiden hallinta: elämäntavat, elämän hallinta, ensiapulääkitys * Pitkäaikaishoito: Mielialalääkitys kohtausten hallinnan ja unohtamisen tukena * Itsemurhavaara on otettava huomioon (Lepola, Ulla ) * Yleensä lääkehoito ja psykoterapia yhdessä ovat tarpeen (Lepola, Ulla ) 5. 1 Lääkehoito: Paniikkihäiriön lääkehoito on yleensä estolääkitystä. (Lepola, Ulla 2002) Sillä pyritään poistamaan kohtaukset sekä estämään niiden tuloa. Vain muutamat rauhoittavat lääkkeet vaikuttavat kunnolla varsinaisiin paniikkikohtauksiin. Useat muut lääkkeet tehoavat yleiseen jännitykseen ja kohtausten pelkoon. (Turtonen Jukka) Harvoin esiintyvistä paniikkikohtauksista kärsivät eivät välttämättä halua säännöllistä lääkehoitoa. Tällöin voidaan käyttää tarvittaessa nopeasti imeytyvää bentsodiatsepiinia.

10 10/23 Tämän kappaleen lopulla esittelen eri lääkeaineiden hoitoannokset paniikkihäiriön hoidossa. (Taulukko 4) Masennuslääkkeet: Masennuslääkkeet eivät sovi äkillisten paniikkikohtausten hoitoon, vaan niiden tarkoituksena on masennuksen poistamisen lisäksi auttaa vähitellen jäähdyttämään paniikkimekanismia ja siten saattaa paniikkikynnys normaaliksi, jotta paniikkikohtauksia ei esiintyisi. Masennuslääkkeet eivät tehoa paniikkihäiriöön heti, vaan toivottu vaikutus ilmenee vasta 2-4 viikon kuluttua. Paniikkihäiriön ensisijaisia lääkkeitä ovat selektiiviset serotoniinin takaisin oton estäjät eli SSRI masennuslääkkeet (fluoksetiini, fluvoksamiini, paroksetiini, sertraliini, sitalopraami ja essitalopraami). Moklobemidia voidaan kokeilla paniikkihäiriön hoidossa, jos muut lääkkeet eivät ole tehonneet tai niillä on häiritseviä haittavaikutuksia. (Huttunen, Matti 2004) Trisyklisistä masennuslääkkeistä klomipramiini estää paniikkikohtauksia, mutta sillä on enemmän sivuvaikutuksia. Masennuslääkkeen aloitusannoksen tulee olla aina mahdollisimman pieni, kun niitä käytetään paniikkihäiriön hoitoon. Tämä johtuu siitä, että paniikkihäiriötä sairastavilla henkilöillä tulee masennuslääkkeiden käytön alkuvaiheessa herkästi motorista levottomuutta. Aloituksen jälkeen annosta suurennetaan hitaasti tarpeen mukaan. Osalle henkilöistä riittää masennustilan hoitoannosta pienempi annos. (Huttunen, Matti 2004)

11 11/ Bentsodiatsepiinit Bentsodiatsepiineja käytetään vain äkillisissä paniikkikohtauksissa. Ne vaikuttavat nopeasti, ja niillä on vain vähän sivuvaikutuksia. Pitkä aikaisessa käytössä bentsodiatsepiinit aiheuttavat helposti riippuvuutta. (Martin, Tanja). Bentsodiatsepiineista käytetään alpratsolaamia, klonatsepaamia ja diatsepaamia paniikkihäiriön kohtauksien hoidossa. Kuitenkin alpratsolaamia ja klonatsepaamia on eniten tutkittu. Muut Bentsodiatsepiinit auttavat paniikkihäiriön kohtauksiin kun niiden hoitoannos on riittävän suuri. Joillekin alpratsolaami aiheuttaa ahdistusoireita annosten väleissä. Tällöin saadaan parempi hoito klonatsepaamilla, joka on pitkävaikutteisempi kuin alpratsolaami. Paniikkihäiriön kohtauksien hoitoon käytetään bentsodiatsepiineja vain silloin kun masennuslääkkeet eivät käy. Bentsodiatsepiineja voidaan käyttää myös yhdessä masennuslääkkeiden kanssa. Tällöin niitä tarvitaan kuitenkin vain 2-4 viikkoa masennuslääkityksen alussa, ehkäisemään masennuslääkkeen aloittamiseen liittyvää motorista levottomuutta. Bentsodiatsepiinin käyttö lopetetaan asteittain sitten kun masennuslääke on alkanut vaikuttaa. (Huttunen, Matti 2004)

12 12/23 Taulukko 4: Paniikkihäiriön lääkehoito: Lääkkeet ja niiden annokset Lääke Aloitusannos mg/vrk Hoitoannos mg/vrk SSRI-masennuslääkkeet * Fluoksetiini * Fluvoksamiini * Paroksetiini * Sitalopraami * Sertraliini * Essitalopraami * Moklobemidi Trisykliset masennuslääkkeet * Klomipramiini Bentsodiatsepiinit * Alpratsolaami * Klonatsepaami * Diatsepaami Beetasalpaaja * Propranololi (Huttunen, Matti 2004, Moilanen, Pirjo) 5.2 Psykoterapia Paniikkipotilaan ongelmia hoidettaessa on tärkeää tukea-antava tai kognitiivinen psykoterapia. Kognitiivinen terapia opettaa potilasta hallitsemaan itseään tilanteissa, joissa paniikkikohtaukset ovat ilmenneet. Tämä auttaa potilasta tunnistamaan virhetulkinnat, joita hän on aikaisemmin tehnyt kohtausten aikana. Potilas oppii

13 13/23 poistamaan kielteiset ajatukset ja lieventämään kohtauksen aikana ilmeneviä fyysisiä oireita. Joillekin potilaille myös ryhmäterapiasta on apua. (Lepola, Ulla 1992) Usein pelkkä psykoterapia ei yksinään riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan lääkehoitoa. Kuitenkin joillekin potilaille riittää vain psykoterapia, eikä siis silloin ole tarvetta lääkehoitoon. (Lepola, Ulla 1992) Monet potilaat ovat saaneet apua ryhmäkeskusteluista muiden paniikkihäiriötä sairastavien kanssa. Hoidosta hyötyneiden tuki rohkaisee kestämään oireita ja uskaltautumaan pelottavien tilanteiden kohtaamiseen. Nämä keskustelut ja kohtalotovereiden tapaamiset antavat uskoa myös siihen, että sairaus on voitettavissa. (Lepola, Ulla 1992) 5.3 Muut hoitomenetelmät Joskus paniikkihäiriö voi vaatia sairaalahoitoa työkyvyn arvioimiseksi ja palauttamiseksi. Useimmissa tapauksissa paniikkihäiriö voidaan hoitaa ilman sairaalahoitojaksoa. Paniikkihäiriön hoidossa on tärkeää myös itsehoito. Säännöllinen liikunta on tärkeää paniikkihäiriön kuntoutuksessa. Liikunta kohottaa kuntoa, ja sillä on vähentävä merkitys ahdistuneisuudelle ja jännitykselle. (Lepola, Ulla 1992)

14 14/23 6. Miten elää paniikkihäiriön kanssa? Tärkeintä on hyväksyä itsensä. Minulla on paniikkihäiriö, mutta voin elää sen kanssa. Itseään ei saa syyllistää. Syyllisyydentunteista vapautuminen ei ole helppoa, eikä sitä tule aliarvioida. Paniikkihäiriö on kiusallinen sairaus, sillä se latistaa ihmisen suorituksia ja asettaa kaikenlaisia rajoituksia. Ellei syyllisyydentunteista vapaudu itsestään, on haettava siihen apua. Kun on hyväksynyt oman sairautensa, ja omat oireensa, on mahdollista puhua niistä myös muille. Puhumisen mahdollisuus on tärkeää, koska paniikkikohtauksen pelko vähenee huomattavasti, jos voi esimerkiksi sanoa kutsujen emännälle: minulla on nyt se kohtaus josta puhuin, missä voisin levätä hetken? Itselleen pitää antaa oikeus oireisiinsa. Oireiden vastustaminen sitoo itseensä määrättömästi energiaa, ja sitä paitsi se yleensä epäonnistuu. Jos kohtaus on tulossa, sen pitää antaa tulla ja mennä ohitse. Voit pyrkiä pois kaikkein pahimmasta paikasta, mutta vaikka olisit maannut hetken tavaratalon lattialla, et ole epäonnistunut ihmisenä. Sairautta ei tarvitse hävetä. Kun paha kohtaus tulee, järkevä toiminta on vaikeaa. Kuitenkin kannattaa ajatella että olen tästä ennenkin selvinnyt, ei tähän kuole. Kun kohtaus on ohitse, olisi hyvä palata mahdollisimman pian siihen mitä ennen kohtausta oli tekemässä. Kun et tuhlaa energiaasi sairautta vastaan taistelemiseen ja salaamiseen voit tehdä asioita jotka sinua todella kiinnostavat. Paniikkihäiriö on kuitenkin vain pieni osa ihmistä, ei suinkaan se tärkein. (Lepola, Ulla 1999)

15 15/23 7. Miten elää paniikkihäiriöstä kärsivän potilaan kanssa? Tuntuu todella raivostuttavalta kun kesken mukavan vierailun puoliso sanoo, että nyt lähdetään kotiin, hänen on huono olo. Kun huono olo ei edes näy päällepäin, on perheriita helposti valmis. Paniikkihäiriöinen on rasitus perheelleen ja läheisilleen. Myönnä itsellesi lupa harmistua. Suojele myös oikeuttasi elää omaakin elämääsi. Jos haluat jäädä kylään, ehdota että voit tilata puolisollesi taksin jos hän jo haluaa lähteä kotiin. Asiat selviävät neuvotellen. Mitä enemmän puhutaan, sitä parempi. Silloin selviää sekin, ettei paniikkihäiriöinen tahallaan oikuttele, eikä halua tuottaa vaikeuksia. Läheisen tuki on tärkeää, mutta se ei saa olla liiallista holhoamista. Rohkaiseminen ei saa olla pakottamista. Kumppanin on hyvä tiedostaa paniikkihäiriöisen taipumus reagoida liiallisen voimakkaasti. Pieni säikähdys voi laukaista pitkällisen pahan olon. Myös kaikenlainen stressi aiheuttaa helposti paniikkioireita. Vaikeudet ja niistä selviäminen on elämän rikkaus. (Lepola, Ulla 1999)

16 16/23 8. Potilaskertomuksia Potilaskertomukset kertovat paniikkihäiriöstä kärsivän ihmisen elämää, siitä miten he saivat diagnoosin ja miten heitä hoidettiin. Kertomukset kertovat sen, miten kauan potilaat mahdollisesti joutuvat kärsimään oireistaan ja sairaudestaan ennen kuin saavat siihen oikean hoidon ja lääkityksen. Halusin tuoda esille paniikkihäiriöisen jokapäiväistä elämää, heidän tuskiaan, ja sitä miten vaikea on kuvata ja puhua sairaudesta, jota ei ulkopuoliset huomaa. 8.1 Aarno Aarno muistaa kärsineensä paniikkihäiriöstä jo alle kouluikäisenä, mutta hän ehti kasvaa aikuiseksi ennen kuin sai oikean diagnoosin. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa sain kohtauksen. Sydämeni hakkasi, hikoilin ja pelkäsin. Ryntäsin keittiöön äidin luo, joka ei ymmärtänyt mistä oli kysymys. Hän ei antanut sytyttää valoa makuuhuoneeseen, mikä olisi nopeuttanut kohtauksen ohimenoa. Päivisin olin seurallinen vitsiniekka, sillä halusin jättää kirkkaan muiston itsestäni. Iltaisin minut valtasi kuolemanpelko ja ahdistus. Alkuun kärsin ne vain hammasta purren. Olin pidetty niin tyttöjen kuin poikienkin keskuudessa. Nautin kavereiden seurasta, mutta kun erkanin sakista, vaivuin tilaan, jossa aloin pelätä illan hämärtymistä ja uusia kohtauksia. Kaikki tuttavani kehottivat minua vain ottamaan itseäni niskasta kiinni. He uskoivat, että ongelmani oli pelkkä ryhdistäytymiskysymys. Naamioin kohtauksen kiireestä johtuvaan stressiin ja ärähdin, ettei minua saa häiritä. Tästä tuli toistuva kaava: paniikkikohtaus, muiden syyttely siitä, rauhoitusryyppy ja sitten itsesyytökset. Lopulta jäin sairaus eläkkeelle sillä työsuoritukseni huononivat. Paniikkihäiriöni eteni sellaiseksi, että aloin jännittää kaikkia sosiaalisia tilanteita niin paljon, etten muista niistä mitään. Muut kertoivat minun seurustelleeni normaalisti, mutta minä muistan vain koko ajan pelänneeni, että joudun pian poistumaan seurasta.

17 17/23 Pidin itseäni niin kummallisena, ettei minua mikään terapia tai lääkkeet voineet auttaa. Olin sairauseläkkeellä, enkä pystynyt muuhun kuin makaamaan sängyssä. Työssäkäyvää vaimoani se ärsytti, koska hänellä ei ollut tietoa tautini luonteesta. Vaivuin syvään masennukseen. Olin niin onneton, että yritin itsemurhaa. Eräänä lauantai-iltana näin televisiossa keskusteluohjelman, jonka aiheena oli paniikkihäiriö. Tunnistin itseni paniikkipotilaan kuvauksesta. Sunnuntaina kirjaimellisesti ryömin puhelimeen ja soitin ohjelmassa olleen psykiatrin toimistoon. Sain ajan torstaille. Siihen tuntui olevan mahdottoman pitkä aika, koska suunnittelin täältä lähtöä jatkuvasti. Poikani vuoksi halusin kuitenkin vielä yrittää. Vasta tämän psykiatrin luo tultuani kuulin, että minulla on paniikkihäiriö, jota voidaan hoitaa siihen suunnitellulla lääkkeellä. Epäilin sitä ensin, mutta hän sai minut kokeilemaan lääkettä. Parin kuukauden kuluttua lääkityksen aloittamisesta huomasin olossani helpotusta ja puoli vuotta myöhemmin elämäni oli selkeästi erilaista entiseen verrattuna. Vähitellen aloin voida paremmin. Siitä lähtien kun paniikkihäiriö lakkasi hallitsemasta minua, elämä on ollut uskomatonta. Ennen en oikeastaan elänyt ollenkaan. Minua ympäröivä pimeys on hälvennyt valon tieltä. Nyt minulla menee hyvin. Toki silloin tällöin tulee pieniä mielen ailahduksia, jotka muistuttavat kohtauksista. Olen myös edelleen taipuvainen masennukseen, jonka vuoksi jatkan lääkitystä ja hoitosuhdettani terapeuttiini. Haluan sanoa että toivoa kannattaa pitää yllä, sillä apua on saatavilla.

18 18/ Tuomas-Kalle Tuomas-Kalle käyttää kilpirauhasen liikatoiminnan ja epilepsia lääkkeitä. Kilpirauhasen liikatoiminta altisti Tuomas-Kallen paniikkihäiriölle. Eräänä perjantaina kesken oppituntia alkoi hirveä ahdistus. Sydän hakkasi, hiki valui ja kädet tärisivät. Sanoin opettajalle etten tiedä mikä minua vaivaa, mutta lähden nyt kotiin. Ahdistuskohtaukset toistuivat ja vähitellen niiden pelossa aloin lintsata koulusta. Poissaoloja kertyi melkoisesti. En pystynyt enää käymään koulua. yritin pari kertaa, mutten vain kestänyt istua tunneilla. Jätin lukion kesken toiselta luokalta. Käännyimme yksityislääkärin puoleen, joka totesi minulla paniikkihäiriön ja määräsi siihen lääkkeitä. Käytin puoli vuotta epilepsia-, kilpirauhas-, ja paniikkihäiriölääkkeitä yhtä aikaa. Paniikkihäiriölääkitys ei tehonnut, koska kilpirauhasen liikatoiminta oli edelleen voimakasta. Vointini jatkui huonona. Aloitin terapiassa käynnit ja paniikkihäiriön lääkitystä vähennettiin. Toisena vuotena terapia alkoi tuntua tervanjuonnilta. Jatkoin vastaanotolla käyntejä toivoen niiden joskus auttavan. Olin tyytyväinen kun terapia päättyi kolmen vuoden kuluttua. Terapian loputtua jäin yksin. Vuosien aja ajattelin itsemurhaa, sillä kuolema tuntui paremmalta kuin herääminen uuteen päivään. Onneksi löysin aina jonkun syyn, joka esti aikeeni. Aika kului. Löysin potilasoppaan paniikkihäiriöstä. Hätkähdin kun luin siitä, että paniikkihäiriöstä voi parantua. Soitin oppaan kirjoittaneelle psykiatrille, joka totesi lääkitykseni olevan puutteellinen. Tapasimme ja sain uuden lääkkeen, joka alkoi vähitellen vaikuttaa. Tämä lääkäri ja uusi lääke antoivat toivoa, että voin sittenkin parantua. Jo muutamien viikkojen kuluttua lääkkeen aloituksesta usko elämään palautui ja elämäni alkoi muuttua normaaliksi.

19 19/23 9. Potilashaastattelu Potilashaastattelun myötä halusin ottaa esille potilaan kannalta sairautta, ja siitä miten sitä hoidetaan. Myös se tulee ilmi haastattelussa, miten vaiettu sairaus on. Haastatteluun vastasi noin 40 -vuotias nainen nimimerkillä Jossu. 1. Milloin sairastuit paniikkihäiriöön? Mikä oli silloinen elämäntilanteesi? Sairastuin n.4 vuotta sitten. Oli monta syytä, ei yksiselitteistä. Työttömyys, masennus, yksinäisyys, huono itsetunto. 2. Milloin sait oikean diagnoosin? Ja kuka sen antoi? Heti terveyskeskuslääkäriltä. 3. Mitä oireita sinulla on kohtauksen aikana? Sydämen tykytys, käsien hikoilu, punastuminen, pyörtymisen tunne, huono olo, tunne että happi loppuu, ajatus että kaikki kyttää eli pitää päästä poistumaan paikalta 4. Missä saat kohtauksia? kaupan kassajonossa, ihmisruuhkassa esim. alennusmyynneissä. Lääkkeen jälkeen en ole saanut kohtauksia. 5. Kuinka usein joudut lähtemään pois, tai jättämään hetkellisesti työsi kesken, kun kohtaus saapuu? Kaupasta olen poistunut muutaman kerran silloin aluksi kun en oikein edes tiennyt mistä oli kyse. 6. Onko sinulla omia konsteja millä saat kohtauksen pois, ilman että joudut liikkumaan tai muuten keskeyttämään sen hetkisen tekemisen? Ajatuksen voimalla hokemalla itselle että ei ole mitään hätää. Ja keskittymällä hengittämään syvään ja rauhallisesti. 7. Käytätkö/käytitkö siihen lääkkeitä? Mitä lääkettä/lääkkeitä? Auttoivatko ne? Cipralex 20 mg, auttaa.

20 20/23 8 Saitko mielestäsi kaiken tarpeellisen tiedon lääkäriltäsi? Sain kyllä ja itse myös luin... 9 Rajoittiko paniikkihäiriö elämääsi sen alkuvaiheessa? Entä nyt? Ei rajoittanut. Eikä rajoita. 10 Miten muut (perheesi, ystäväsi, sukulaisesi yms.) suhtautuivat sairauteesi? No eipä siitä juuri moni tiedä. Ei ole mielestäni sellainen asia että pitäisi ystäville kertoa, muutama tietää ja se riittää. Rinnastetaan minun mielestäni masennukseen. 9. Entä miten itse suhtauduit sairauteesi? En oikeastaan pidä sitä sairautena koska lääkkeillä pärjää. Ja jossain vaiheessa varmaan voi lopettaa kokonaan lääkkeet, kun saa tilanteen hallintaan. 10. Sairastaako kukaan muu sinun tuntemasi henkilö paniikkihäiriötä? Kyllä 11. Onko sairaus omasta mielestäsi yleinen, harvinainen tai jotain muuta? Varmaan aika yleinen masennuksen kanssa mutta ei siitä niin paljon puhuta.