Muonion kunta tiedottaa 2/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muonion kunta tiedottaa 2/2015"

Transkriptio

1 Muonion kunta tiedottaa 2/ Avoimet ovet Kunnantalo täyttää 65 vuotta 1.6. Pannu kuumana ja kakkua tarjolla klo Kutsumme paikalle alkuvuosien työntekijöitä ja luottamushenkilöitä muistelemaan entisiä aikoja noin kello yhden ajaksi. Kahvikupposen ja kakun äärelle toivotamme tervetulleeksi myös kuntalaisia, entisiä ja nykyisiä luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä. Muonio kuului vuoteen 1788 saakka Ylitornion seurakuntaan kappelina ja tuli itsenäiseksi seurakunnaksi vuonna Aikaisemmin kunta on kuulunut maakunnallisessa alajaotuksessa Tornion Lappiin, kunnes se 1800-luvun puolivälissä liitettiin Kittilän kihlakuntaan. Taloudellinen, järjestöllinen ja kunnallinen yhteistoiminta on kuitenkin säilynyt ensisijaisesti Tornionlaakson suuntaisena. Kunnallisia kokouksia varten vuokrattiin vuonna 1923Selim Naalisvaaralta huone. Aikaisemmin kokouksia oli pidetty mm. Lahden ja Rannan taloissa sekä pappilassa. Kauppias Kolströmiltä vuokrattiin vuonna 1928 tila kunnankansliaksi. Kunnankirjurin muutettua vuonna 1933 asiakirjoineen Nivan taloon, se oli kansliana siihen asti kunnes kirjuri muutti omaan taloon vuonna Hilda Ollin piharakennus vuokrattiin vuonna 1943 kunnanhuoneeksi. Sodan jäljiltä jäi polttamatta vain kirkko, kolme asuinrakennusta ja muutama aitta. Ruotsista saatu parakkirakennus sijoitettiin ns. Pappilanmäelle vuonna Nykyiseen kunnantoimistoon muutettiin kesäkuun 1. päivänä vuonna Huom! Ei lahjoja ja kukkia

2 Sosiaalipalvelu tiedottaa Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 26 edellyttää iäkkäiden henkilöiden sosiaalipalveluiden odotusaikojen julkaisemista puolen vuoden välein. Odotusajalla tarkoitetaan keskimääräistä aikaa, joka on kulunut hakemuksen jättämisestä siihen, kun iäkkäällä henkilöllä on mahdollisuus saada hakemansa palvelun. Sosiaalihuoltolain mukaan jokainen yli 75-vuotias on oikeutettu palvelutarpeen arviointiin, ei kiireellisissä tapauksissa viikon sisällä yhteydenotosta ja kiireellisissä tapauksissa viipymättä. Koti- ja tukipalvelun odotusajat Palvelutarpeen arviointi yli 75-vuotiaille 7 arkipäivää Kodinhoitajien kotikäynnit arkipäivälle 1-14 vrk Turvapuhelin 1-3 viikkoa Ateriapalvelu 1-7 vrk Siivouspalvelun palveluseteli 2-4 viikkoa Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu 2-4 viikkoa Omaishoidontuki, kotikäynti 2-4 viikkoa Myönteisen omaishoidon tuen palkkion maksaminen alkaa hakukuukaudesta seuraavan kuukauden alusta. Ympärivuotisen palveluasumisen odotusajat Omaishoidon vuorottelupaikka 1 viikko Toistaiseksi voimassa oleva paikka Palvelukeskus Marjapaikassa ja Hoivaosastolla selvitetään tapauskohtaisesti. Sosiaalilautakunta Perheenjäsenten lkm Säännöllisen kotipalvelun maksutaulukko Maksuttomuuden yläraja bruttotulot/kk 1-5h/kk 6-11h/kk 12-20h/kk 21-29h/kk 30-44h/kk 45-h/kk % 10 % 18 % 25 % 31 % 35 % % 8 % 15 % 17 % 20 % 22 % % 6 % 11 % 13 % 16 % 18 % % 5 % 9 % 11 % 14 % 15 % % 4 % 7 % 8 % 11 % 13 % % 3 % 6 % 8 % 10 % 11 % Jos kotitalouden henkilöluku on suurempi kuin kuusi, tulorajaa korotetaan Asiakasmaksuasetuksen 3 3 mom mukaisella määrällä 342 eurolla ja maksuprosenttia alennetaan yhdellä prosenttiyksiköllä kustakin seuraavasta henkilöstä.

3 Ojusniitty uuden vanhusten asumispalveluyksikön nimeksi Ojustielle kesäkuussa valmistuva vanhusten asumispalveluyksikkö sai vanhusneuvoston yksimielisellä päätöksellä nimekseen Ojusniitty. Huhtikuun viimeinen päivä päättyneeseen nimikilpailuun tuli 35 nimiehdotusta. Vanhusneuvostossa todettiin että monet nimiehdotukset tuntuivat mahdollisilta, mutta Ojusniitty sopii parhaiten talon henkeen ja ympäristöön. Ojusniitty soveltuu mainiosti vanhusten palvelukeskus Marjapaikan pariksi. Nimivalinnallaan vanhusneuvosto halusi myös erottautua Muonion marja-teemaisista palveluyksiköiden nimistä. Ojusniitty nimiehdotuksen teki Soile Pöyhtäri. Hän kertoi oikein innostuneensa nimikilpailusta, googlanneensa tietoa ja käyneensä paikan päällä katsomassa talon rakennustyömaata ja ympäristöä. Soile halusi Ojusniitty ehdotuksellaan pysyä luontoteemassa, mutta laittaa pisteen marjoille, joiden kanssa menee jo ihan sekaisin. Voittaja saa palkinnoksi aterian kahdelle paikallisessa ravintolassa. Päivi Salminen, sosiaalijohtaja Kirjaston kesäkuulumiset Kesän aukioloajat ma, ke, to klo 11 18, ti ja pe klo 10 16, juhannusaaton aattona klo ja juhannusaattona suljettu Kesäkuun ajan Elisa Stoorin näyttely ROSK!A!ARRE. Näyttelyn avajaiset joustavasti Lukion ranskanryhmä kertoo sanoin ja kuvin opintomatkastaan Parisiin ke klo 18. Ulkoilmakonsertti pe klo 12 Vaskiseitsikko Saaren Soittajat esittää kirjaston pihalla Syysserenadista Sateiseen iltaan. Olavi Virran syntymästä tuli helmikuussa 100 vuotta ja ohjelmisto on koottu sen kunniaksi. Vajaan tunnin esityksessä esitellään Virran elämää sanoin ja unohtumattomin sävelin alkaen ensimmäisestä äänityksestä Syysserenadi 1938 ja päättyen viimeiseen levytykseen Sateinen ilta Kulttuuritoimen kuulumiset Museo on auki tiistaista lauantaihin klo 11 17, sunnuntaina ja maanantaina suljettuna. Tanssiteatteri Rollo esittää keskiviikkona 8.7. klo 13 kotiseutumuseon pihalla koko perheen musiikkinäytelmän Hukkareissu - kaikenikäisille katsojille "Tyyne, Into ja Sulo ovat tulossa kuuntelemaan konserttia. Kun varsinaista esiintyjää ei ala kuulua, niin nämä sympaattiset eläkeläiset päättävät järjestää oman konsertin." Tämä esitys on klassikko! Se on saavuttanut jo yli 100 esityskertaa. Esitys on vieraillut päiväkodeissa, kehitysvammaisten palvelukeskuksissa, vanhusten palvelutaloissa sekä erilaisissa koko perheen tapahtumissa sisällä ja ulkona. Hukkareissun "eläkeläiset" kommunikoivat luontevasti kaikenikäisen yleisönsä kanssa. Esityksen symppaattiset laulut on säveltänyt Zen Cafe- orkesteristakin tuttu Pete Parkkonen. Kesto noin 40 minuuttia

4 Työpaja Työpajat ovat avoinna koko kesän. Olemme mukana torstaitorilla alkaen. Löydät meidät myös Facebookista, sieltä näet myynnissä olevia tuotteita mm. polkupyöriä ja huonekaluja. Puutyöpaja Entisöimme vanhoja huonekaluja sekä teemme uusia tuotteita, esim. roskakatoksia, koirankoppeja, postilaatikkotelineitä/-katoksia yms. Myynnissä vielä muutamia tuoleja, pöytiä ja kaappi. Tilaukset puh Pyöräpaja Tarvitseeko polkupyöräsi huoltoa, korjausta tai renkaanvaihtoa? Meillä on lähes kaikki varaosat ja renkaat varastossa. Myymme myös käytettyjä ja kunnostettuja pyöriä. Otamme vastaan ns. ylijäämäpyöriä kaikenkuntoiset kelpaa. Korjaukset Seppo Friberg puh Käsityöpaja Teemme pienimuotoista korjausompelua sekä valmistamme uusia tuotteita tilaustyönä. Tilaukset Päivi Rantakokko puh Mediapaja Mediapajalta käyntikortit, esitteet, valokuvien korjaukset sekä tulostuspalvelu. Muunnamme VHS kasetit dvd:ksi sekä c-kasetit cd levyksi. Tilaukset puh Kierrätyspaja Kirpparin aukioloajat: ma to klo 10 17, pe klo 10 15, vaihtotunti klo Pöytävaraukset paikan päällä tai puhelimitse Tuuli Kultima puh Kaarnikka / toimintakeskus Mustanmerenruusut myyntikunnossa Kesäisiä matonkuteista virkattuja kasseja Toimintakeskus viettää lomaa heinäkuun, mutta kuulolaitteiden paristoja saatavana koko kesän työpajalaisten ollessa töissä. Piipahtakaa Kaarnikassa kulkeissanne Pirkko puh Kaavoituskatsaus Kunnanvaltuusto hyväksyi maankäyttö- ja rakennuslain 7. :n edellyttämän kaavoituskatsauksen. Katsaus sisältää lyhyen selostuksen voimassa olevista yleiskaavoista ja selvitettävänä tai jo vireillä olevista kaavahankkeista sekä kaavoista, jotka eivät ole muutoksenhaun takia voimassa (liitteenä luettelo hyväksytyistä asema- ja ranta-asemakaavoista). Siinä on maininta myös moottorikelkka- ja latureiteistä ja arvio asuntotonttien riittävyydestä. Mesopotamian ranta-asemakaavan valmistelusta kaavoituskatsauksen hyväksymisen jälkeen järjestetyssä viranomaisneuvottelussa on todettu, että kaavoitus tulee toteuttaa asemakaavana.

5 Kesän & Syksyn tapahtumia * Lohestuskausi Tornio-Muonionjoella * Kielan Torstaitorit klo 11 alkaen Tervetuloa mukaan järjestämään toimintaa Torstaitoreille! Ilmoita ideasi Päiville: paivi.lapiolahti@muonio.fi tai tori-isäntä Pasille: raikkonen.pa@gmail.com Tulossa mm. Melontakokeilua kesäkuussa 11.6., ja klo (muutokset mahdollisia) Heinäelokuun ajat ilmoitetaan erikseen. Tervetuloa kokeilemaan kajakkimelontaa Torstaitorille! Pääset kokeilemaan melontaa lyhyellä, noin 30 min retkellä joka lähtee Torstaitorin tuntumasta Kielan rannasta. Hinta 15 /hlö. Hintaan sisältyy opastus ja melontavarusteet. Retki soveltuu kaikille uimataitoisille yli 15 -vuotiaille. Säävaraus. Retkelle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lisätietoja: Riikka Holopainen / Willijoki - Wild River Nature Adventures, , riikka@willijoki.fi. Mahdollisuus myös pidempiin melontaretkiin ja muihin ajankohtiin sekä kaluston vuokraukseen. Kysy lisää! Muonion Työpajan kahvila ym. toimintaa alkaen Muonion Marttojen järjestämää toimintaa Torstaitorien yhteydessä heinäkuussa Muonio leipoo -teemapäivät Osallistua voi kuka tahansa (ei ikärajaa eikä tarvitse olla muoniolainen). Voi osallistua useallakin tuotteella ja vaikka kaikkiin teemapäiviin. Valmis tuote tuodaan kunakin teemapäivänä klo 11 mennessä torstaitorille mökki numero kolmoseen. Arviointiraadin pj:na toimii tori-isäntä Pasi Räikkönen & kaksi vaihtuvaa tuomaria. Parhaaksi valittu saa ykköspalkinnon kaikki toiset kakkos-palkinnon. Teemapäivät: 2.7. ruokaleivät (tummat ja vaaleat) 9.7. kahvileivät mettäkakot ja kampanisut piirakat (makeat ja suolaiset) haastetehtävä Lisätietoja tori-isäntä Pasi Räikkönen: p , raikkonen.pa@gmail.com * Siivoustalkoot Pallastunturilla 5.6. * Kultainen mela 10v kumiveneiden koskenlaskukilpailut; SM-kilpailut 6.6. & Yrityssarja * Utkuhauki 6.6. * Yksisilmäisen hauen metsästys Jerisjärvellä 7.6. * Suomen Luonnonkukkien päivän teemaretket, Pallastunturin luontokeskus * Harjujärven kalastuskausi , avajaiset klo 12 * NUTS Midnight Sun Trail Ultra * Muonion Lohiviikko , Lohiviikkojen päätöstanssit Harrinivassa 1.8. * Sami Hedberg stand up Harrinivassa * Jerisjärven Apaja -kalatapahtuma * Pestuutanssit kekritapahtuma Pitkänsaarenpäässä 4.9. * Oloksen RuskaRock & Culture * Pallaksen retkiviikko / Pallaspäivä tiistaina 8.9. * Potturock Ajantasaiset tapahtumatiedot: > tapahtumakalenteri Kesän ja syksyn tapahtumat tulevat myös kunnan nettisivuille Ajankohtaisiin. Ilmoita oma tapahtumasi kalenteriin: paivi.lapiolahti@muonio.fi

6 Muonion kunta Katsaus 1 (5) Kunnanvaltuusto Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7. edellyttää, että kunta laatii vähintään kerran vuodessa katsauksen kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä voidaan ilmoittaa kaavan vireilletulosta silloin, kun se on aikataulullisesti mahdollista. 1 Maakuntakaavoitus Lapin liiton valtuusto hyväksyi maakuntasuunnitelman vuoteen 2030 kuvaamaan Lapin yhteistä, toivottua kehittämissuuntaa. Se toimii ohjeena seutukunnittain tehtävälle maakuntakaavalle, joka ohjaa kuntakaavoitusta ja muuta alueiden käytön suunnittelua. Ympäristöministeriö vahvisti Tunturi-Lapin maakuntakaavan. Kaava kattaa kaikki alueidenkäytön muodot Enontekiön, Kittilän, Kolarin ja Muonion kuntien alueella. Kaavassa on kaavamerkinnöin ja -määräyksin kiinnitetty erityistä huomiota poronhoidon, metsätalouden ja matkailun tarpeiden yhteensovittamiseen niin että maisema-, virkistysja luonnonarvot otetaan huomioon. 2 Yleiskaavoitus 2.1 Oloksen osayleiskaava Olostunturin alueelle laadittiin 1980-luvun alkupuolella kunnan ensimmäinen osayleiskaava. Sitä ei alistettu vahvistettavaksi, mutta se on toiminut ohjeena alueen asemakaavoja laadittaessa. 2.2 Ylläksen osayleiskaava Ympäristöministeriö vahvisti Kittilän, Kolarin ja Muonion kuntien yhteistyönä laaditun Ylläksen osayleiskaavan, jonka tavoitteena on ollut ensi-sijaisesti matkailun ja siihen liittyvien toimintojen tarvitsemien alueiden osoittaminen ja ympäristöllisten näkökohtien ja valtakunnallisten alueidenkäytön tavoitteiden yhteensovittaminen. Kaavaan on tehty useita muutoksia, useimmat Ylläksen alueelle. Valtuusto hyväksyi kaavamuutoksen, joka liittyi samanaikaisesti käsittelyssä olleeseen Tiurajärven asemakaavaan. 2.3 Kunnan vesi- ja tunturialueiden yleiskaavoitus Valtuusto päätti käynnistää Ylläksen osayleiskaavan laajennus- ja muutostyön Hannukaisen kaivoshankkeeseen varautumiseksi. Myöhemmin suunnittelu rajattiin pelkästään Kolarin kunnan puolelle, ja kaivosalan suhdannemuutosten takia Kolarin kunta ilmoitti elokuussa 2014 keskeyttävänsä kaavaprosessin. Valtuuston hyväksymän kehittämissuunnitelman pohjalta käynnistetty kunnan keskeisten vesi- ja tunturialueiden yleiskaavoitustyö jaettiin kolmeen osaan. Kaavoituksella tuetaan elinkeinojen, erityisesti matkailun ja kylmäteknologian, kehittämistä. Yhtenä keskeisenä tavoitteena oli osoittaa alueen erityiset luonto-, maisema- ja rakennetun ympäristön arvot ja edistää niiden säilymistä.

7 Muonion kunta Katsaus 2 Kunnanvaltuusto Ranta-alueelle rakentaminen on ratkaistu tilakohtaisesti, jolloin kaavaan merkitylle rakennuspaikalle rakennuslupa voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella ja poikkeamisvalta on kunnalla. Isonmaan osayleiskaavalla luodaan maankäytölliset edellytykset kylmäteknologian mukaiseen ajoneuvojen, laitteiden ja komponenttien testaustoimintaan. Muissa osayleiskaavoissa suunnittelun pääpaino on ollut loma-asumisen rakennusmahdollisuuksien osoittamisessa maanomistajille ja matkailun tarvitsemien alueiden varaamisessa. Valtuusto hyväksyi Isonmaan osayleiskaavan ja kaksi muuta osayleiskaavaa, mutta muutoksenhaun takia Jerisjärvi-Äkäsjärvi-osayleiskaava on voimasssa vain osittain. Kaavojen pinta-alat ovat seuraavat: Isonmaan osayleiskaava, noin 530 ha Olos Särkijärvi Torassieppi-osayleiskaava, noin 195 km 2 Jerisjärvi Äkäsjärvi-osayleiskaava, noin 200 km Kuntakeskuksen osayleiskaava (kaavan laatijaa ei ole valittu) 2.5 Sieppijärven osayleiskaava Mm. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kuntavastaavan kanssa käydyn neuvottelun perusteella valtuusto hyväksyi osayleiskaavan laatimisen kuntakeskuksen alueelle. Pohjakartta valmistunee syksyllä. Maanomistajat ovat esittäneet osayleiskaavan laatimista Kerässiepissä sijaitsevan Sieppijärven ranta-alueelle, tilan Ollila RN:o 13:4 lohkotiloille. Esitys on toimitettu tekniselle osastolle kannanottoa varten. 3 Asemakaavoitus Hyväksytyt ja vahvistetut kaavat on merkitty liitteeseen nro Asemakaavat Keskustan asemakaavat Valtuusto päätti , että Keskustan asemakaavan tarkistaminen ja mahdollinen laajentaminen otetaan valmisteluun ja että valmistelun lähtökohtia tarkastellaan myös kaavan ajanmukaisuuden kannalta. Valmistelun yhteydessä selvitetään myös kuntakeskuksen asemakaavojen yhdistäminen ja kaavan laajentaminen mm. Autiontien ja Oostatien alueelle. Suunnittelualueen rajaamista varten järjestettiin marraskuussa 2012 yleisötilaisuus, ja kunnanhallitus linjasi asemakaavan valmistelua ja kaavoitettavan alueen rajausta. Kaavan laatijaa ei ole valittu. Tavoitteena on, että pohjakartta on osin jo keväällä käytettävissä suunnittelupohjana ja valmiina syksyllä. Valtuusto päätti käynnistää kortteleiden 117 ja 118 tarkistamisen valmistelun, ja kaavoitustyöstä vastaa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. Mm. kunnantalo ja seurakuntatalo sijaitsevat suunnittelualueella. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut, ja tavoitteena on saada kaavamuutos ennen vuodenvaihdetta valtuustokäsittelyyn. Pohjakartan laatiminen edellyttää kuitenkin ensin maanmittaustoimitusta.

8 Muonion kunta Katsaus 3 Kunnanvaltuusto Keskustan asemakaavan laajennukseen liittyvänä valtuusto hyväksyi asemakaavan laatimisen kaava-alueen pohjoispuolella sijaitsevalla maa-alueelle, joka kuuluu kunnan omistamaan tilaan Haka RN:o 18:72. Kaavoitustyöstä vastaa FCG Suunnitelu ja tekniikka Oy, jonka arvion mukaan alueelle voidaan osoittaa 5 10 omakotitalon rakennuspaikkaa. Tavoitteena on saada kaavan laajennus ennen vuodenvaihdetta valtuustokäsittelyyn. Mielmukkavaaran asemakaava (Pöyry Finland Oy) wpd Finland Oy on suunnittellut tuulipuistoa Mielmukkavaaraan (Muonion pohjoinen valtionmaa RN:o 10:1). Puistoon on tarkoitus rakentaa enintään 15 tuulivoimalaitosta (yksikköteho 3 MW, voimalan lakikorkeus enintään 150 m). Hanke sisältää 110 kv:n voimajohdon rakentamisen kaavoitettavan alueen ulkopuolella sijaitsevalle Muonion sähköasemalle. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 600 ha. Valtuusto totesi mm., että tuulivoimapuisto sijoittuu maisemallisesti herkälle alueelle eikä toiminta ole riittävän hyvin sovitettavissa alueen muun käytön kanssa, ja hylkäsi asemakaavaehdotuksen. Päätökseen haettiin muutosta, ja hallinto-oikeus päätti hylätä valituksen. Päätöksestä on toimitettu jatkovalitus korkeimmalle hallintooikeudelle. Oloksen asemakaavan muutos ja laajennus (Seitap Oy) Valtuusto hyväksyi North European Invest Oy:n esityksen kaavan laatimisesta Olostunturiin noin 10 ha:n suuruiselle alueelle. Koska korkein hallinto-oikeus kumosi Olos Särkijärvi Torassieppi-osayleiskaavan hyväksymispäätöksen, valtuusto hyväksyi yhtiön esityksen asemakaavoituksen aloittamista uudelleen laillisen käsittelyn varmistamiseksi. Kaavoitustyö kuitenkin keskeytettiin Isonmaan asemakaavoituksen kiireellisyyden ja Olos Särkijärvi Torassieppi-osayleiskaavan hyväksymisestä toimitettujen valitusten takia. Asemakaavan laatija on vaihtunut, ja kaavoitustyö käynnistetty uudelleen. Valmisteluaineisto on tarkoitus saada valmiiksi kevään kuluessa ja kaavaehdotus loppuvuodesta valtuustokäsittelyyn. Kyseessä on Oloksen asemakaavan korttelin 2 tontin nro 1 muuttaminen ja kaavan laajentaminen siihen rajoittuvalle noin 10 ha:n suuruiselle alueelle. Tarkoituksena on mahdollistaa hotellitoimintaan liittyvien erillisten majoitusrakennusten rakentaminen ja järjestää liikenneyhteydet Oloksen asemakaavan korttelin 2 rakennuspaikan nro 1 kautta. Pallastunturin matkailukeskuksen asemakaava (AIHIO Arkkitehdit Oy) Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta annettu laki säätelee Pallaksen matkailukeskusalueen rakentamista (rajat, rakentamisen määrä ja vuodepaikat). Rakentaminen tulee perustua asemakaavaan, eikä se saa vaarantaa kansallispuiston perustamistarkoitusta tai suojeltujen luonnonarvojen säilymistä. Kiinteistö Oy Hotelli Pallas on esittänyt kaavoitustyön käynnistämistä, ja valtuusto hyväksyi kaavan laatimisen. Elokuussa 2014 järjestettiin ensimmäinen yleisötilaisuus ja kaavoitustyön osallisryhmän kokous. Tavoitteena on, että valmisteluaineisto saadaan valmiiksi kevään kuluessa ja kaavaehdotus alkuvuodesta 2016 valtuustokäsittelyyn.

9 Muonion kunta Katsaus 4 Kunnanvaltuusto Särkijärven asemakaavan laajennus Valtuuston vuonna 2006 hyväksymän Särkijärven asemakaavan laatimistyön alkuvaiheessa eräät maanomistajat pyysivät kuntaa käynnistämään toimenpiteet asemakaavan laatimiseksi koko kylän alueelle. Asemakaavan laajentamisen käynnistämisestä on ollut tarkoitus neuvotella viimeistään siinä vaiheessa, kun osayleiskaava on saatu voimaan. Tuomaanpalon asemakaava (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) Kunta omistaa Oloksen aluella noin 30 ha:n suuruisen Tuomaanpalon tilan, joka soveltuu hyvin loma-asumiseen ja kuntakeskuksen läheisyyden takia myös pysyvään asumiseen. Valtuusto hyväksyi asemakaavan laatimisen, ja kaavoitustyö on edennyt ehdotusvaiheeseen. Suunnitelmien mukaan kaavassa osoitetaan 15 omakotitalon rakennuspaikkaa ja 24 lomarakennuspaikkaa sekä kortteli rivitaloasuntoja varten. Tarkoitus on, että kaavaehdotus saadaan ennen vuodenvaihdetta valtuuston käsittelyyn. 3.2 Ranta-asemakaavat Koskenvainion ranta-asemakaavan muutos ja laajennus (Veikko Hiukka) Maanomistajat käynnistivät vuonna 2000 ranta-asemakaavan muutos- ja laajennustyön. Olosjärven etelärannalle sijoittuvan kaava-alueen pinta-ala on noin 195 ha, ja rantaviivaa on noin 3,2 km. Olos Särkijärvi Torassieppi-osayleiskaavan voimaantulon myötä maanomistajat selvittävät mahdollisuuksia kaavoitustyön jatkamiseen. Mesopotamian ranta-asemakaava (Arkkitehtitoimisto Jarmo Lokio) Mesopotamia Oy on käynnistänyt ranta-asemakaavan laatimisen noin 4,40 ha:n suuruiselle alueelle tavoitteena kaavoittaa Pallaksentien ja Torassiepintien varteen lomarakentamiseen soveltuvia tontteja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut, ja kaava on tarkoitus saada syksyllä valtuuston käsittelyyn. Saitajoen Muonionjoen ranta-asemakaava (Seitap Oy) Maanomistaja on käynnistänyt ranta-asemakaavan laatimisen Muonionjoen rannalla sijaitsevan Harjunpään tilan ranta-alueelle. Kaavoitettavaksi tulee siten rajaväylän ja Saitajoen ranta-aluetta, Muonionjoen rantaa noin 2,5 km. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan kaavaehdotus on tarkoitus saada tulevana kesänä valtuustokäsittelyyn. 4. Ylä-Muonion metsäalueen käyttösuunnitelma Tunturi-Lapin maakuntakaavassa on kunnan pohjoisosaan osoitettu kaavamerkinnällä MU-2 (6061) alue, joka on tarkoitettu pääasiassa metsätalouteen, matkailuun, ulkoiluun, poronhoitoon ja luonnon muuhun moninaiskäyttöön. Metsähallituksen ja kunnan edustajat sopivat vuonna 2013 maankäytön suunnittelun aloittamisesta ensisijaisena tavoitteena maakuntakaavan linjausten selkeyttäminen. Metsähallituksen johtoryhmä hyväksyi ja kunnanhallitus valtionmaiden käyttösuunnitelman. Siinä osoitetaan rakentamiseen kaavoitettavat alueet ja ulkoilureitit tukialueineen sekä metsänkäsittelyn periaatteet. Suunnitelma on voimassa vuoteen 2040, ja ratkaisut otetaan huomioon maakuntakaavaa tarkistettaessa ja myös Metsähallituksen luonnonvarasuunnitelman laadinnassa. Suunnitelma on julkaistu nimellä Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelma.

10 Muonion kunta Katsaus 5 Kunnanvaltuusto Arvio asuntotonttien riittävyydestä Valtuusto päätti ottaa käyttöön asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan korotetun kiinteistöveron (2 %). Verohallinnolle toimitettujen tietojen mukaan kuntakeskuksen kaava-alueilla on noin 85 rakentamatonta rakennuspaikkaa. Viime vuosina kunnan omistamien asuntotonttien kysyntä on ollut melko vähäistä. Kunnan tarjoama tonttimaa on kuitenkin mm. omakotirakentamisen maanhinnan tasapainottamisen kannalta tärkeää. Kunnalla on muutama omakotitalon rakennuspaikka joko asemakaava- tai tonttisuunnitelma-alueella kuntakeskuksessa (1 2), Kangosjärvellä (3 4), Särkijärvellä (3) ja Ylimuoniossa (13). Alustavien suunnitelmien mukaan Kerässiepintien pohjoispuolella sijaitsevalle palstalle voidaan osoittaa 5 10 rakennuspaikkaa, ja valmisteilla oleva Tuomaanpalon asemakaavaehdotus sisältää 15 omakotirakennuspaikkaa (kohta 3.1). Tonttitarjonnan parantamiseksi on tarkoitus neuvotella mm. Metsähallituksen ja Kolarin kunnan edustajien kanssa asemakaavan laatimisesta Äkäslompolon pohjoispuolelle aivan kunnanrajan läheisyyteen; myös Tiurajärven asemakaavan mahdollisesta tarkistamisesta ja laajentamisesta neuvotellaan. 6 Muuta maankäyttöön liittyvää 6.1 Latu- ja moottorikelkkareitit 6.2. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Valtionmaalle ja yksityismaille on rakennettu latureittejä noin 200 km. Joulukuussa 2003 käynnistetyt kelkkareittitoimitukset on saatu valmiiksi (kokonaispituus noin 370 km), mutta osa reiteistä on vielä toteuttamatta (mm. Kangosjärvi, yhdysreitti kunnan pohjoisosassa). Kunnan vuosien taloussuunnitelma sisältää määrärahavarauksen reittitoimituksiin ja rakentamiseen vuonna 2016 (mm. Särkitunturi). Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toteuttamaan ympäristö-, reitistö- ja palveluvarustushankkeeseen sisältyy latu- ja moottorikelkkareittien sekä opastuksen kunnostaminen. Yhteistoimintasopimuksen mukaan hanke päättyy Kunnanvaltuusto hyväksyi tarkistetun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman. Siinä määritellään vesihuollon kehittämistoimenpiteet ja otetaan kantaa hajaasutusalueiden vesihuoltoratkaisuihin. Suunnitelmaan kirjatut kohteet on valittu toteutustarpeen ja vesihuoltolaitosten taloudellisten mahdollisuuksien perusteella. Kunnalle on toimitettu aloitteita vesihuollon toteuttamisesta Harrinivasta Joukkoharjuun ja Särkijärveltä Keimiöniemeen. Taloussuunnitelmassa on merkittynä määräraha suunnitelmavuodelle 2016 yleissuunnitelman laatimiseen Särkijärvi Torassieppi Kutuniva Keimiöniemi-alueelle ja viemäriverkoston laajentamiseen kuntakeskuksesta Äijäkoskelle.

11 Muonion kunta Katsaus Kunnanvaltuusto Liite nro 1 Vahvistetut ja hyväksytyt asemakaavat 1 Asemakaavat 2 Ranta-asemakaavat Kirkonkylällä on voimassa kymmenen erillistä asemakaavaa, joista viimeisimmät Lapin ympäristökeskus vahvisti Suukoskenpalon asemakaavan muutoksen valtuusto hyväksyi Seuraavat asemakaavat on laadittu Oloksen, Särkijärven ja Tiurajärven alueelle: - Oloksen asemakaava ja kaavan muutos, noin 100 ha ( ) - Oloksen asemakaavan muutos ja laajennus ( ) - Oloksen asemakaavan muutos ( ) - Olos-Kuukkelin asemakaava, noin 40 ha ( ) - Olos-Reginan asemakaava, noin 41 ha ( ) - Tiurajärven asemakaava, noin 203 ha ( , 35 ) - Särkijärven asemakaava, 17,26 ha ( , 11 ) - Isonmaan asemakaava, noin 500 ha ( , 78 ) - Keskustan asemakaavan muutos (Ojustie), noin 0,36 ha ( , 23 ) Lääninhallitus ja sittemmin ympäristökeskus ovat vahvistaneet seuraavat ranta-asemakaavat: - Särkijärvi Kropion ranta-asemakaava, noin 110 ha ( ) - Koskenvainion ranta-asemakaava, noin 68 ha ( ) - Keimiöniemen ranta-asemakaava, noin 181 ha ( , ja ) - Jerismajan ranta-asemakaava, noin 35 ha ( ) - Äkäskeron ranta-asemakaava, noin 32 ha ( ) - Hietarannan ranta-asemakaava, noin 98 ha ( ) - Tapojoen ranta-asemakaava, noin 51 ha ( ) - Kukaslompolon ranta-asemakaava, noin 90 ha ( ) - Karimellan ranta-asemakaava, noin 240 ha ( ) - Jerisjärven eteläpuolen ranta-asemakaava, noin 41 ha ( ) - Apajarannan ranta-asemakaava, noin 134 ha ( ) - Lohisuvannon ranta-asemakaava, noin 90 ha ( ) - Sappisalmen ranta-asemakaava, noin 96 ha ( ). Kunnanvaltuusto on hyväksynyt seuraavat kaavat: - Keimiöniemen ranta-asemakaavan muutos ( , 60 ) - Visannon ranta-asemakaava, noin 63 ha ( , 61 ) - Aarean ranta-asemakaava, noin 322 ha ( , 49 ) - Lohisuvannon ranta-asemakaavan muutos ( , 50 ) - Kemiläisen ranta-asemakaava, noin 79 ha ( , 87 ) - Sappisalmen ranta-asemakaavan muutos ja laajennus, noin 170 ha ( , 88 ) - Käkinivan ranta-asemakaava, noin 82 ha ( , 21 ). Hallinto-oikeuden päätös valitukseen ja ympäristökeskuksen päätös poikkeamisen myöntämiseksi tilalle Rantatupa RN:o 2:70 - Aarean ranta-asemakaavan muutos ( , 18 ) - Jerismajan ranta-asemakaavan muutos, noin 7 ha ( , 63 ) - Kilpimellan ranta-asemakaava, 12,62 ha ( , 65 ) - Äkäskeron ranta-asemakaavan muutos, noin 1,38 ha ( , 6 )

Muonion kunta Katsaus 1 (5) Kunnanvaltuusto 24.3.2015

Muonion kunta Katsaus 1 (5) Kunnanvaltuusto 24.3.2015 Muonion kunta Katsaus 1 (5) Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7. edellyttää, että kunta laatii vähintään kerran vuodessa katsauksen kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Muonion kunta. Kunnanhallitus liite 2 Kunnanvaltuusto

Kaavoituskatsaus. Muonion kunta. Kunnanhallitus liite 2 Kunnanvaltuusto Kaavoituskatsaus Muonion kunta Kunnanhallitus 4.2.2019 liite 2 Kunnanvaltuusto 11.2.2019 6 Muonion kunta 1 (12) Sisällysluettelo Kaavoituskatsaus... 2 1 Kaavoituksen vaiheet maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Muonion kunta. Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto , liite nro 4

Kaavoituskatsaus. Muonion kunta. Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto , liite nro 4 Kaavoituskatsaus Muonion kunta Kunnanhallitus 28.5.2018 149 Kunnanvaltuusto 28, liite nro 4 Muonion kunta 28 1 (11) Sisällysluettelo Kaavoituskatsaus 2 1 Kaavoituksen vaiheet maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 MUONIO Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.8.2014 Seitap Oy 2014 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä on kaavoituskatsaus 2 Kaavoitusviranomainen 2 Miten voit osallistua kaavoitukseen 2 2. Maankäytön suunnittelu ja kunnan tavoitteet 3

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2015 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.06.2014 Kolarin kunta -

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta

Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta KOLARIN KUNTA Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 430-P35004 1 (8) Persson-Puurula Eva Sisällysluettelo 1... 1 2 Miksi kaavoitukseen

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNE. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE. Osallistumis ja arviointisuunnitelma LIITE 1 PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015, 9.10.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 24.7.2013 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 24.7.2013 Ilmakuva

Lisätiedot

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue ja maankäytölliset lähtökohdat. Suunnittelualueena on Markku Metsäpellon omistamat tilat Rn:o 14:128 ja

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavamuutos, kortteli 17 tontit 7 ja 10 sekä VL-alue

Äkäslompolon asemakaavamuutos, kortteli 17 tontit 7 ja 10 sekä VL-alue 1 KOLARIN KUNTA Tekninen osasto Isopalontie 2, 95900 Kolari Puh 0400 10 70 70 19.6.2018 KOLARIN KUNTA, 2. KUNNANOSA Äkäslompolon asemakaavamuutos, kortteli 17 tontit 7 ja 10 sekä VL-alue Osallistumis-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh.(015) 532 203, Fax.(015) 532 098 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MÄNTYSAAREN

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KOLARI, 2. KUNNANOSA YLLÄSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT: 1-3 SEKÄ V-, RT-, LV-, M JA KATUALUEET

KOLARI, 2. KUNNANOSA YLLÄSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT: 1-3 SEKÄ V-, RT-, LV-, M JA KATUALUEET 0 KOLARI, 2. KUNNANOSA YLLÄSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT: 1-3 SEKÄ V-, RT-, LV-, M JA KATUALUEET OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (10.12.2011) KOLARIN KUNTA SEITAP OY 2011-2012 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2)

Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.2.2015 Ilmakuva Leviltä (Maanmittauslaitos

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

PÄLKÄNE HARHALA. KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012

PÄLKÄNE HARHALA. KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 PÄLKÄNE HARHALA KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.11.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Pinteleen ranta-asemakaavan muutos Kunta: Pälkäne

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

Kolari. Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455

Kolari. Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455 Seitap Oy 2018 1 Kolari Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.02.2018 Kolarin kunta Seitap Oy 2018 Seitap Oy 2018 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

PÄLKÄNE HARHALA. KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE HARHALA. KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE HARHALA KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.6.2009 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kuikon ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635) Kylä: Harhala (402)

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 156-RAK1404 SAUVON KUNTA SORAHARJUN RANTA-ASEMAKAAVA Koskee tiloja: 738-411-1-11, SORAHARJU 738-478-1-10, SORALAAKSO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2014 / 27.1.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI: 13 RAKENNUSPAIKKA 2 JA M-ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.6.

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI: 13 RAKENNUSPAIKKA 2 JA M-ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.6. 0 LIITE 2 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI: 13 RAKENNUSPAIKKA 2 JA M-ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.6.2018) KOLARIN KUNTA SEITAP OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUKUNNANHALLI HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUNN 2016 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.9.2009 Ilmakuva Leviltä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO Puh 0400 356 500, Fax 016-642259 4.2.2009 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos Osallistumis-

Lisätiedot