Tietokoneverkkojen erikoistumisopinnot Opintosuunnitelma
|
|
- Riitta Penttilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tietokoneverkkojen erikoistumisopinnot Opintosuunnitelma M.Kettunen korjattu Kohderyhmä Tietokoneverkkojen erikoistumisopinnot lähestyvät tietokoneverkkojen kenttää erityisesti nykyaikaisen tietoverkoissa tapahtuvan IP-pohjaisen tietoliikenteen ja Ethernet-pohjaisen elektroniikan näkökulmasta. Ne soveltuvat parhaiten tietoliikennetaustan omaaville elektroniikkainsinöörin tutkinnon suorittaneille tai muille vastaavat valmiudet omaaville tietoverkkojen ja tietoliikenteen parissa työskenteleville alan ammattilaisille. Tavoitteet ja teema Yrityksen tietoverkko on tärkeä jalusta, jonka päällä useat yritykselle elintärkeät sovellukset toimivat. Tietokoneverkkojen erikoistumisopinnot tähtäävät tämän jalustan oikeanlaiseen, luotettavaan ja tietoturvalliseen suunnitteluun ja ylläpitoon. Opintojen teemana on kolme tietoverkkojen keskeistä ja vahvasti toisiinsa sidoksissa olevaa aihealuetta: tietoverkkojen saatavuus, palvelutasot sekä tietoverkkojen turvallisuus. Koulutuksen tavoitteena on antaa tiedot ja käytännön taidot vikasietoisten, korkean palvelutason omaavan ja tietoturvallisen tietoverkon suunnittelemiseen ja ylläpitämiseen. Opintojen tavoitteena on myös antaa valmiuksia käytännöllisen tutkimustyön tekemiseen tietokoneverkkojen alueella. Vaikka koulutuksen pääpaino on laboratoriossa tapahtuvassa käytännöllisessä työskentelyssä, myös tietoverkkojen simulointi on tärkeässä osassa erikoistumisopintojen toteutusta. Opintojen rakenne Opinnot rakentuvat tietoverkkojen saatavuuden, palvelutasojen ja turvallisuuden teeman ympärille. Opinnot aloitetaan orientaatiokurssilla (6 op), joka johtaa teeman aihepiiriin. Vahvan perustan käytännön tietoverkkotyöskentelylle muodostavat maailmanlaajuisen verkko-oppimisympäristön Cisco-verkkoakatemian CCNP 1 -opetusohjelman kurssit. Cisco-verkkoakatemian opintojen laajuus (6-12 op) riippuu siitä, onko näitä kursseja suoritettu aikaisemmin. Teeman aiheita täydennetään syventävillä opinnoilla (6 op). Erikoistumisopintojen tavoitteiden saavuttaminen täyttyy tutkimuskursseilla (6 12 op). Erikoistumisopintojen kokonaislaajuus on 30 opintopistettä (3 opintopistettä vastaa 80 tunnin työskentelyä). 1 CCNP: Cisco Certified Network Professional
2 Seuraavassa kaksi esimerkkiä opintojen suorittamiseksi: 1. Verkkoakatemian CCNP-opinnot suoritettu aikaisemmin: opintopisteet lähit. Orientaatiokurssi erikoistumisopintojen teemaan: Tietokoneverkkojen teemakurssi 6 op 36 h Käytäntöpainotteiset kurssit: Kytkentäiset verkot (uusittu versio) 3 op 24 h Verkkojen vianhaku (uusittu versio) 3 op 24 h Syventävät kurssit: Network design and modelling 3 op 24 h Network Security 3 op 24 h Tutkimuskurssit: Tietoverkkotekniikan tutkimuskurssi 6 op 24 h Tietoverkkojen käytännön tutkimustyö 6 op 36 h 2. Ei aikaisempia suorituksia: yhteensä: 30 op 192 h opintopisteet lähit Orientaatiokurssi erikoistumisopintojen teemaan: Tietokoneverkkojen teemakurssi 6 op 36 h Käytäntöpainotteiset kurssit: Kehittyneet reititysmenetelmät (CCNP1) 3 op 24 h Etäyhteydet (CCNP2) 3 op 20 h Kytkentäiset verkot (CCNP3) 3 op 24 h Verkkojen vianhaku (CCNP4) 3 op 24 h Syventävät kurssit: Network design and modelling 3 op 24 h Network Security 3 op 24 h Tutkimuskurssit: Tietoverkkotekniikan tutkimuskurssi 6 op 24 h yhteensä: 30 op 200 h
3 Orientaatiokurssi tietokoneverkkojen erikoistumisopintojen teemaan: Tietokoneverkkojen teemakurssi 6 op syksy 2004/kevät 2005 Base of Orientation Tavoitteet: Kurssin tavoitteena on perehdyttää erikoistumisopintojen teemaan, joka koostuu kolmesta toisiinsa sidoksissa olevasta aiheesta: saatavuus, verkon palvelujen taso sekä verkon tietoturva. Sisältö: Sisältö jakautuu kolmeen aihealueeseen; verkon saatavuuteen, palvelutasoon ja tietoturvaan. Verkon saatavuus: Nopean konvergessin merkitys. Tietoverkkojen redundanttiratkaisut nykyisissä tietoverkoissa ja tulevaisuudessa. Tietoverkon optimointi luotettavuuden ja vikasietoisuuden osalta. Työasemien ja palvelinten verkkoon pääsyn varmentaminen. Verkon palvelutaso: Verkon palvelun laadun komponentit, luokat ja mallit. Palvelutasojen luokittelu. Erilaiset jonotusalgoritmit. Verkon tietoturva: Verkon haavoittuvuus ja uhat. Verkon tietoturvan päämäärät. Tietoturvalaitteet. Palomuurit. Pääsylistat. VPN-tekniikka. Lisäksi kurssilla tehdään yritysmaailmasta otettuja tapaustutkimuksia ryhmätyöskentelynä. Toteutus: Luentoja, ryhmissä tehtäviä tapaustutkimuksia (case studies), seminaarityöskentelyä. Suoritustapa ja arviointi: Henkilökohtainen seminaarityö ja sen esitys. Oppimateriaalia: Martin L. Shooman, Reliability of Computer Systems and Networks, Wiley 2002 Grenville Armitage, Quality of Service in IP Netwoks, Macmillan 2000 Laajuus: Lähiopetus 36 tuntia, seminaarityön ja esitysgrafiikan valmistaminen 124 h
4 Käytäntöpainotteiset kurssit: Kehittyneet reititysmenetelmät CCNP1 3 op kevät 2005 Advanced Routing Tavoitteet: Opiskelija oppii suunnittelemaan, konfiguroimaan, ylläpitämään ja laajentamaan reitittimillä toteutettuja verkkoja. Sisältö: IP-aliverkkosuunnittelu, osoitemuunnostekniikat, EIGRP-reititys, OSPF-reititys, IS-ISreititys, BGP-reititys, reittien suodatus, palomuuritekniikoita. Laajuus: Lähiopetusta 24 h, etäopiskelua ja etäkokeet 56 h Etäyhteydet CCNP2 2 op syksy 2005 Remote Access Tavoitteet: Opiskelija oppii toteuttamaan reititinlaitteilla etäyhteyksiä ja laaja-alueverkkojen sovelluksia. Sisältö: Asynkronisten yhteydet, ISDN/BRI ja ISDN/PRI, Frame Relay tekniikka, verkon suorituskyky ja jonotustekniikat, osoitemuunnostekniikat, pääsyn ja käyttöoikeuksien valvonta verkossa, laajakaistayhteydet, VPN-tekniikat. Laajuus: Lähiopetusta 20h, etäopiskelua ja etäkokeet 60 h
5 Käytäntöpainotteiset kurssit (kaikille pakolliset): M.Kettunen korjattu Kytkentäiset verkot CCNP3 3 op kevät 2005 Multilayer Switching Tavoitteet: Kurssin tavoitteena on antaa tiedot ja taidot kehittyneiden kytkentäisten yritys- ja kampusalueverkkojen rakentamiseen. Sisältö: Kampusverkkojen mallit. VLAN-tekniikat. VTPprotokolla. Spanning Tree tekniikat. Virtuaalilähiverkkojen välinen reititys. Sisältö: Kampusverkkojen mallit. VLAN-tekniikat. VTP-protokolla. Spanning Tree tekniikat. Virtuaalilähiverkkojen välinen reititys. Kampusverkkojen redundanssi. Multicast-tekniikka. Palvelujen laatu QoS. Tietoturva. Läpinäkyvät LAN-palvelut. Laajuus: Lähiopetusta 24h, etäopiskelua ja etäkokeet 56 h Verkkojen vianhaku CCNP4 3 op syksy 2005 Network Troubleshooting Tavoitteet: Opiskelija oppii tekniikan järjestelmälliseen vian paikantamiseen ja korjaamiseen tietoverkoissa. Sisältö: Vianselvitysmetodologiat, vianselvitystyökalut, tietojen kerääminen ja analysointi verkosta, verkon perussuorituskyky, OSI-malliin perustuva vianpaikannusmenetelmä. Laajuus: Lähiopetusta 24h, etäopiskelua ja etäkokeet 56 h
6 Syventävät kurssit: Network design and modelling 3 op autumn 2005 Verkkojen suunnittelu ja mallinnus Objectives: Student is capable to plan and carry out simulations of computer networks with modern simulation system. Contents: : Introduction to network design and modeling and network simulation in general and with the OPNET IT Guru and Modeler tools. Abstracting real networks; traffic generation: importing traffic from real networks and using probability density functions; choosing "relevant" parameters; analyzing and interpreting results. Using different node and application models; building up different topologies; implementing simulation projects using different protocols, e.g. different TCP flavors, STP and IP QoS simulations (using active queuing and different scheduling algorithms). Implementation: Lectures Assessment: exam Duration: 24 hours, exercises 56 hours Teacher: Georg Mittenecker, Austria, Graz, FH JOANNEUM Network Security 3 op autumn 2005 Verkkojen tietoturva Objectives: The course objective is to provide the essentials of network security concepts, common vulnerabilities, security products, solutions, and security policy designs. Contents: The goals of network security. Elements of network security. Vulnerabilities and Threats. Security policy design and security management. Security technologies, products and solutions. Firewalls. VPN implementations. Intrusion detection. Implementation: Lectures Assessment: exam Duration: lectures 24 hours, exercises 56 hours Teacher: Professor NN
7 Tutkimuskurssit: Tietoverkkotekniikan tutkimuskurssi 6 op, 2005 Computer Network Research Course Tavoitteet: Kurssin tavoitteena on perehdyttää opiskelija käytännön tutkimustyön menetelmiin ja prosesseihin. Sisältö: Kurssilla tunnistetaan jokin toistaiseksi ratkaisematon kysymys tai ongelma, joka liittyy tietoverkkotekniikaan. Valitun ongelman perusteella määritetään tehtävän tutkimuksen tavoite ja rajaukset. Ongelma pyritään ratkaisemaan analyyttisen tutkimuksen keinoin hyödyntäen tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja prosesseja. Tulokset esitellään tutkimusraportissa. Toteutus: Kurssin alussa annetaan jokaiselle opiskelijalle/opiskelijaryhmälle tutkimusaihe, sekä esitellään tutkimustyön menetelmät ja prosessit. Tutkimusaiheiden määrittelyn jälkeen työ jatkuu omaehtoisena tutkimuksen tekemisenä. Työn etenemistä valvotaan ja ohjataan järjestämällä säännöllinen yhteydenpito työn ohjaajan ja opiskelijan/opiskelijaryhmän välillä. Kaikki kurssin opiskelijat osallistuvat kuukausittain järjestettäviin esittelytilaisuuksiin, jossa opiskelijat kukin vuorollaan esittelevät tutkimuksensa tilanteen, sekä osallistuvat eri tutkimuksista käytävään keskusteluun. Suoritustapa ja arviointi: Tutkimusraportin kirjoittaminen. Kurssin luennoija arvioi tutkimusraportit ja antaa niiden perusteella kurssin arvosanan. Laajuus: Lähiopetus 24 tuntia, tutkimusraportin kirjoittaminen 136 h Opettaja: Tietoverkkotekniikan tutkimusjohtaja Juhani Talvela, KyAMK Tietoverkkojen käytännön tutkimustyö 6 op kevät/syksy 2005 Practical Research of Computer Networks. Tavoitteet: Kurssin tavoitteena on saada mitattua käytännön tutkimustuloksia tietoverkoista. Sisältö: Toteutus: Kurssin aikana tutkimusryhmä rakentaa laajan kampusalueen yritysverkkoa vastaavan tutkimusverkon laboratoriossa. Tutkimusverkko konfiguroidaan annettujen uusimpien tietoliikenneprotokollien mukaan. Tutkimusverkossa tehdään mittauksia verkon eri tekijöistä verkon eri tilanteissa. Suoritustapa: Onnistuneesti suoritettu tutkimustyö. Tutkimustulokset julkaistaan. Laajuus: Lähiopetus 36 tuntia, tutkimusraporttien kirjoitus 124 h Tutkimusryhmän ohjaajat: Yliopettaja Martti Kettunen, KyAMK, tutkimusjohtaja Juhani Talvela, KyAMK.
Tietoverkkotekniikan erikoistumisopinnot. Martti Kettunen Tietoverkkotekniikan yliopettaja KyAMK
Tietoverkkotekniikan erikoistumisopinnot 2011-2012 Martti Kettunen Tietoverkkotekniikan yliopettaja KyAMK http://www.ictlab.kyamk.fi Teema: Siirtyminen IPv6-yhteyskäytäntöön Nykyisin käytössä olevat IP
Tietoverkkotekniikan erikoistumisopinnot 2008
Tietoverkkotekniikan erikoistumisopinnot 2008 Martti Kettunen yliopettaja Osoitteita Moodle http://moodle.kyamk.fi Tuntien ajantasainen toteutustilanne Kannattaa seurata säännöllisesti mahdollisten muutosten
Microsoft-teollisuussertifikaatit Metropolian testauskeskuksessa
Cisco Networking Academy Metropolia Ammattikorkeakoululla ja sen edeltäjällä (Helsingin ammattikorkeakoulu) on vuodesta 1997 (ensimmäisenä Suomessa) toiminut Cisco Networking Academy. Metropolian kurssit
Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik
Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik Maisteriohjelma Building Technology, Rakennustekniikka, Byggteknik Yhteiset Syventävät Vapaasti valittavat Diplomityö 30 op Pääaine
Network Management Systems, 3 ECTS, daytime course
Network Management Systems, 3 ECTS, daytime course Positioning, preliminary knowledge The course is part of the professional studies of Computer Networks I for B. E. of Information Technology, and scheduled
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo
Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-38 Tieterkkotekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi S-38.101 Sähköisen
TIETOLIIKENNEVERKKOJEN OPISKELU TTY:llä
ma 13.12. klo 16-18 sali TB220 TIETOLIIKENNEVERKKOJEN OPISKELU TTY:llä Tilaisuus verkkotekniikasta kiinnostuneille Joulukuu 2010 Matti Tiainen matti.tiainen@tut.fi Mitähän ihmettä tuokin kurssi pitää sisällään?
Alan tasokkainta koulutusta Cisco Specialized - koulutuskumppanilta
Alan tasokkainta koulutusta Cisco Specialized - koulutuskumppanilta Cisco Training www.insoftservices.fi Olemme Ciscon ainoa virallinen koulutuskumppani Suomessa Insoft Services on maailmanlaajuinen teknologiayritys,
KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI
Liite 6.5/2/2016 Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI 2016-2017 RAKENNE- JA RAKENNUSTUOTANTOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Valmistelija Seppo Hänninen (Päivi
LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE
Sivu 1 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Konetekniikan osasto 22.10.2006 LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE 1. OHJEEN TARKOITUS Ohjeen tarkoituksena on antaa jatko
Cisco Networking Academy Metropolia Ammattikorkeakoulussa
Cisco Networking Academy Metropolia Ammattikorkeakoulussa Cisco Systems on maailman johtava Internet-järjestelmien toimittaja. Ciscon IP (Internet Protocol) -pohjaiset ratkaisut toimivat Internetin sekä
Me olemme ainoa Ciscon valtuuttama koulutuskumppani Suomessa
Me olemme ainoa Ciscon valtuuttama koulutuskumppani Suomessa Insoft Services on maailmanlaajuinen teknologiayritys, joka keskittyy yksinomaan suurten tietojärjestelmien suunnitteluun ja käyttöönottamiseen
Future Internet. Markus Peuhkuri Funet tekniset päivät Aalto-yliopisto Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos
Future Internet Funet tekniset päivät 2010 Markus Peuhkuri Aalto-yliopisto Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos 30.11.2010 Sisältö ICT SHOK Future Internet WP4: Testbed Verkkoyhdistämispalvelut
Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta Korvaavuusluettelo S-38 Tietoverkkotekniikka
Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta Korvaavuusluettelo S-38 Tieterkkotekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi S-38.3001
SMART BUSINESS ARCHITECTURE
SMART BUSINESS ARCHITECTURE RAJATTOMAN VERKON ALUSTA Mihail Papazoglou, järjestelmäasiantuntija Agenda Markkinatrendit Miksi Smart Business Architecture? LAN Security Yhteenveto 2010 Cisco Systems, Inc.
Cisco Networking Academy Metropolia Ammattikorkeakoulussa
Cisco Networking Academy Metropolia Ammattikorkeakoulussa Cisco Systems on maailman johtava Internet-järjestelmien toimittaja. Ciscon IP (Internet Protocol) -pohjaiset ratkaisut toimivat Internetin sekä
Master-tutkinnot Turun AMK:ssa
Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät
Diplomityöseminaari
Nimi: Diplomityön aihe: Network Based Intrusion Detection in Corporate Network Valvoja: Prof. Seppo J. Halme Ohjaaja: DI Leo Lähteenmäki Sisällysluettelo Johdanto Hyökkäystekniikat ja työkalut Tunkeutumisen
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo
Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-38 Tieterkkotekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi S-38.101 Sähköisen
Pv Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko
Pv Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko Ma 02.09.13 16:00-19:00 ELEC-A7200 Signaalit ja järjestelmät 4/S1 A102 T02 36 Mon 02.09.13 16:00-19:00 S-104.3310 Optoelectronics 4/S1 A102 T2 36
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo
Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-38 Tieterkkotekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi ELEC-A7900 Telecommunications
Ubicom tulosseminaari
ITEA2 project #11011 2012 2015 Ubicom tulosseminaari Pertti Kortejärvi, Pohto Oy Helsinki 03.10.2013 Taustaa ja tavoitteita Nykyisin monien systeemien (teollisuusautomaatio, kommunikaatioverkot, jne.)
Poistuvat kurssit ja korvaavuudet (RRT ja YYT)
Poistuvat kurssit ja korvaavuudet 2016-2017 (RRT ja YYT) Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Rak-43.3001 Rakennuksen rungon suunnittelu I CIV-E1030 Fundamentals of Structural Design Rak-43.3111 Prestressed
Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa
Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa Cisco Expo 8.9.2009 Jari Litmanen 1 Agenda Kuinka IP-palveluverkko tukee asiakkaan liiketoimintaa Palvelukeskusten ja konsolidoinnin asettamat haasteet verkkoratkaisuille
Risto Kauppi, CEO. Rugged Tooling Subject to change
Risto Kauppi, CEO Rugged Tooling 2013. Subject to change Experience of multicore network processors SW programming Deep expertise of IP network testing solutions: 1. load testing 2. deviation and error
Haastattelututkimus Martti Kettunen 2006
Haastattelututkimus 26 Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa vuosina 1996-22 aloittaneiden elektroniikan koulutusohjelmasta valmistuneiden insinöörien tutkinnon osuvuus ja työhön sijoittuminen Kymenlaakson
Kaikki analogiset järjestelmät digitaalisiksi ja verkkokäyttöisiksi - jo tänään Kustannustekkuutta ja joustavuutta työskentelyyn
Kaikki analogiset järjestelmät digitaalisiksi ja verkkokäyttöisiksi - jo tänään Kustannustekkuutta ja joustavuutta työskentelyyn Terveydenhuollon 29. ATK-päivät Jyväskylä 25-27.5.2003 Verkostoitumisen
LCCE Case: SimuNet-hanke ja sen integroituminen tietoverkkotekniikan opetukseen KyAMK:ssa. Tietoverkkotekniikan Yliopettaja Martti Kettunen
LCCE Case: SimuNet-hanke ja sen integroituminen tietoverkkotekniikan opetukseen KyAMK:ssa Tietoverkkotekniikan Yliopettaja Martti Kettunen SimuNet is Hardware Hardware Arms Race Next week Reagan will probably
Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Elektroniikan koulutusohjelma / tietoliikennetekniikka Opinnäytetyö 2011 Tuomo Korja
Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Elektroniikan koulutusohjelma / tietoliikennetekniikka Opinnäytetyö 2011 Tuomo Korja Tiedot KORJA, TUOMO Opinnäytetyö Työn ohjaaja Toimeksiantaja Huhtikuu 2011 Avainsanat
Amisto 2020 Suomi maailman osaavin kansakunta?
Amisto 2020 Suomi maailman osaavin kansakunta? Maailma on meille liian suuri. Tapahtuu liian paljon Yrität kaikkesi jäät kilpailussa jälkeen! Tarvitset lakkaamatonta ponnistelua pysyäksesi edes paikallasi
Introduction to exterior routing
Introduction to exterior routing CIDR-1 Autonomous Systems AS - Autonomous System on Internetin hallinnollinen alue, eli osa verkosta, jolla on yksi omistaja. AS:lla käytössä on yleensä yksi (sisäinen)
Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma. Tietojenkäsittelytieteiden laitos Department of Information Processing Science
Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma Tietojenkäsittelytieteet Laskennallinen data-analyysi Ohjelmistotekniikka, käyttöjärjestelmät, ihminen-kone -vuorovaikutus Teoreettinen tietojenkäsittelytiede
Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila
Lyhyesti uusista DI-ohjelmista 2015 Isohenkilökoulutus to 28.8.2014 Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Master s Programmes at SCI Starting 2015 (in English) Master s Programme in Engineering Physics *
Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/
OPINTO-OPAS 2012 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala. Johtamisen erikoistumisopinnot 30 op Matkalla menestykseen
OPINTO-OPAS 2012 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala Johtamisen erikoistumisopinnot 30 op Matkalla menestykseen JOHTAMISEN ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Opintojen tavoitteena on selkeyttää ja
Hankintariskit haltuun virtualisoinnilla
Hankintariskit haltuun virtualisoinnilla Markku Selin Teknologiajohtaja, HPJ Markku Selin Teknologiajohtaja 16 vuoden kokemus tietoverkoista ja tietoturvasta CCNA,CCSI, Cisco Sales Expert 1998 CCDA 1999
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus
Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon johtamistehtävissä tarvitaan laaja-alaista ja syvällistä teologista ammattitaitoa sekä kykyä teologiseen reflektioon ja
Ylläpitäjät, järjestelmäarkkitehdit ja muut, jotka huolehtivat VMwareinfrastruktuurin
KOULUTUSTIEDOTE 1(6) VMWARE VSPHERE 5: INSTALL, CONFIGURE AND MANAGE II Tavoite Koulutuksen jälkeen osallistujat hallitsevat VMware vsphere -ympäristön asennuksen, konfiguroinnin ja hallinnan. Koulutus
Introduction to exterior routing
Introduction to exterior routing CIDR-1 Autonomous Systems AS Autonomous System on Internetin hallinnollinen alue, eli osa verkosta, jolla on yksi omistaja. AS:lla käytössä on yleensä yksi (sisäinen) reititysprotokolla,
Opinnäytetyön loppuseminaari
Opinnäytetyön loppuseminaari 19.4.2011 Opinnäytetyön nimi: Palomuurien IPv6-migraatio Riku Leinonen TI07TIVE Toimeksiantaja yritys: Optimiratkaisut Oy Ohjaava opettaja: Martti Kettunen Työ liittyy hankkeeseen:
TIETOTURVATEKNOLOGIAN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
1 TIETOTURVATEKNOLOGIAN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 19.1. 16.12.2011 2 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU Tervetuloa päivittämään ja kehittämään osaamistasi Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestämiin
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research
Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
Osaamistavoitteet yritysyhteistyönä tehtävään diplomityöhön Kyösti Ruuttunen Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu 16.2.
Osaamistavoitteet yritysyhteistyönä tehtävään diplomityöhön Kyösti Ruuttunen Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu 1 Bolognan prosessi (1998-) Osaamistavoitteet Osaamisperustainen opetussuunnittelu
Aalto-yliopiston verkkopalveluiden arkkitehtuuri
Aalto-yliopiston verkkopalveluiden arkkitehtuuri Diplomityöseminaari 1.6.2010 Tommi Saranpää Valvoja: Professori Heikki Hämmäinen Ohjaaja: DI Petri Makkonen IT-palvelukeskus Sisältö Tausta Tutkimus Palvelut
IP-verkkojen luotettavuus huoltovarmuuden näkökulmasta. IPLU-II-projektin päätösseminaari Kari Wirman
IP-verkkojen luotettavuus huoltovarmuuden näkökulmasta IPLU-II-projektin päätösseminaari Network Message Formatting Huoltovarmuus ja sen turvaaminen Huoltovarmuus: Väestön toimeentulo, välttämättömän talouden
Poluttamo oma digipolku oppimiseen
Poluttamo oma digipolku oppimiseen Omnian AMK-polkukokeilu Jarmo Aho 9.11.2018 Ammatillisista opinnoista korkeakouluun teknisillä aloilla Ammatilliset opiskelijat eivät ole tasasuhtaisessa asemassa kaksoistutkinnon
FuturaPlan. Järjestelmävaatimukset
FuturaPlan Järjestelmävaatimukset 25.1.2017 2.2 Hermiankatu 8 D tel. +358 3 359 9600 VAT FI05997751 33720 Tampere fax. +358 3 359 9660 www.dbmanager.fi i Versiot Versio Päivämäärä Tekijä Kommentit 1.0
Tietotekniikan koulutus ammattikorkeakouluissa 2012 Uudellamaalla
ammattikorkeakouluissa 2012 Uudellamaalla ICT-alan ennakointikamari 17.4.2012 Terttu Honkasaari HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu ammattikoreakouluissa Koulutustasot: Master Bachelor Luonnontieteiden koulutusala
Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014
1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa
Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan
Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan CC1991:n ja CC2001:n vertailu Tutkintovaatimukset (degree requirements) Kahden ensimmäisen vuoden opinnot Ohjelmistotekniikan
TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology
TSSH-HEnet 9.2.2006: Kansainvälistyvä opetussuunnitelma CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology Elina Orava Kv-asiain suunnittelija Tietotekniikan osasto Lähtökohtia Kansainvälistymisen
Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke
Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot Kohderyhmä Ne syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai joiden jatko-opintoihin
Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät)
Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät) Opiskelija osaa - kuvata yritystoiminnan merkitystä ja roolia yhteiskunnassa - selittää yrittäjyyden ilmenemismuotoja yksilöiden ja organisaatioiden
MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 - Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT Tervetuloa
GEOTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA (KANDI, Iso Pyörä -koulutusohjelmiin siirtyville)
1 2 3 4 5 6 GEOTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA (KANDI, Iso Pyörä -koulutusohjelmiin siirtyville) Tutkintovaatimukset 2016-2017 ISOPYÖRÄ Opetussuunnitelma 2017-2020 Vastaava opettaja tai yksikkö Henkilö, jolta
Introduction to exterior routing
Introduction to exterior routing CIDR-1 Autonomous Systems AS Autonomous System on Internetin hallinnollinen alue, eli osa verkosta, jolla on yksi omistaja. AS:lla käytössä on yleensä yksi (sisäinen) reititysprotokolla,
Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely
1 Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely Pekka Kohti tohtorin tutkintoa 19.4.2017 UniOGS 2 Ensimmäinen versio väitöskirjasta Käytä Acta -kirjoituspohjaa Aloita väitöskirjan / yhteenvedon tekeminen
VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAISET JATKO-OPINNOT
TEKNILLINEN KORKEAKOULU REHTORIN PÄÄTÖS 15.6.2005 VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAISET JATKO-OPINNOT Teknillisen korkeakoulun rehtori on tänään tekemällään päätöksellä hyväksynyt liitteenä olevan tutkintorakennetyöryhmän
TIETOJÄRJESTELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
1 TIETOJÄRJESTELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 14.1. 16.12.2011 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU Tervetuloa
Joonas Haapala Ohjaaja: DI Heikki Puustinen Valvoja: Prof. Kai Virtanen
Hävittäjälentokoneen reitin suunnittelussa käytettävän dynaamisen ja monitavoitteisen verkko-optimointitehtävän ratkaiseminen A*-algoritmilla (valmiin työn esittely) Joonas Haapala 8.6.2015 Ohjaaja: DI
Tärkeää huomioitavaa:
Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti
OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT
OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty TU-22 TEOLLISUUSTALOUS
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 TU-22 TEOLLISUUSTALOUS Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava 1 TU-0.1100 Johdatus tieteenfilosofiaan 3op TU-0.3100
Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat
Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat Teollisuusautomaation tietoturvaseminaari Purchasing Manager, Hydro Lead Buyer, Industrial Control Systems 1 Agenda / esityksen tavoite
Maailman ensimmäinen Plug & Go etäyhteyslaite
Maailman ensimmäinen Plug & Go etäyhteyslaite PATENTOITU RATKAISU» Suojattu patenteilla laitejärjestely sekä yhteydenmuodostus menetelmä ONGELMA» Sisäverkossa verkkolaitteiden käyttäminen on helppoa» Kun
Tietojärjestelmätiede (TJT) / Tekninen viestintä (TEVI) linjavalintainfo
Tietojärjestelmätiede (TJT) / Tekninen viestintä (TEVI) linjavalintainfo Tietojärjestelmätiede 5.4.2017 2 Tietojärjestelmätiede Markkinat IT ja markkinat Organisaatio Ryhmä IT ja organisaatio IT ja ryhmä
Web-palvelut ja niihin kohdistuneiden poikkeavuuksien tunnistamisen. Harri Mäkelä
Web-palvelut ja niihin kohdistuneiden poikkeavuuksien tunnistamisen Harri Mäkelä Aiheet Yleiset asiat ja tutkimuskysymys Johdanto Web-palvelun tietoturvaan Sisällysluettelo Teoria Testausympäristö Mitä
Tietokoneverkot. T Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa
Tietokoneverkot T-110.4100 Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa ja Matti Siekkinen Tietokoneverkot 2014 sanna.suoranta@aalto.fi Kurssista kaksi versiota
Visualisointi informaatioverkostojen Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta)
Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2008-2009 Opintoneuvoja Teemu Meronen 29.10.2008 (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö (30
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen
7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland Tiina Merikoski, Landscape Architect (M.Sc) Aalto University School of Science and Technology Department of Architecture
Savonia: ECB4000 Karelia: XYZ UEF:
1 / 6 OPINTOJAKSOKUVAUS - FIN * Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia Uusista opintojaksoista täytetään koodia lukuunottamatta kaikki taulukoiden kohdat, olemassa olevista opintojaksoista ainoastaan
Turvallinen etäkäyttö Aaltoyliopistossa
Turvallinen etäkäyttö Aaltoyliopistossa Diplomityöseminaari Ville Pursiainen Aalto-yliopiston tietotekniikkapalvelut Valvoja: Prof Patric Östergård, Ohjaajat: DI Jari Kotomäki, DI Tommi Saranpää 7.10.2016
Siirtyminen IPv6 yhteyskäytäntöön
Siirtyminen yhteyskäytäntöön SimuNet loppuseminaari 7.12.2011 Vesa Kankare 7.12.2011 1 Agenda Taustaa Miksi Muutoksen vaikutukset verkoille operaattori ja yritysnäkökulma SimuNet 7.12.2011 2 IPv4 IPv4
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset
Osaa käyttää työvälineohjelmia, tekstinkäsittelyä taulukkolaskentaa ja esitysgrafiikkaa monipuolisesti asiakasviestintään.
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018 31.12.2018 29.6.2018 1 Sisällys... 1 Työvälineohjelmat... 2 peruskäyttö, 7 osp... 2 tehokäyttö, 8 osp... 2 Käyttöjärjestelmät... 3 käyttöjärjestelmän
Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus
Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka Infotilaisuus 10.11.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi 31.10.2016
Tietojärjestelmätieteen ohjelmat
Tietojärjestelmätieteen ohjelmat PÄÄAINEENVALINTAINFO KEVÄT 2018 LAURA LAPPALAINEN KO-VASTAAVA TEKNINEN VIESTINTÄ Tietojärjestelmiä on kaikkialla, ja yhteiskunnan digitalisoituminen vain kiihtyy Technology
Sähkötekniikan tutkintoohjelma. DI-tutkinto ja uranäkymät
Sähkötekniikan tutkintoohjelma DI-tutkinto ja uranäkymät Tervetuloa opiskelemaan sähkötekniikkaa Oulun yliopistoon! ITEE RESEARCH UNITS Tutkinto-ohjelman tuottajat CAS CIRCUITS AND SYSTEMS PROF. JUHA KOSTAMOVAARA
Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives
Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives Jari Ikonen 16.10.2012 Ubicom sulautettu tietotekniikka Ubicom - Sulautettu tietotekniikka -ohjelma Alkoi vuonna 2007
CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC
CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 12.9.2016 Pia Lahti Ohjelma 12.9.2016 9.15 Tutkinnon rakenne ja opintojen suunnittelu Kotitehtävä myöhemmin tällä viikolla, tulee kurssin
Teollisuustalouden sivuaineopiskelijoille tarkoitettujen jatkomoduulien suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti
Teollisuustalouden sivuaineopiskelijoille tarkoitettujen jatkomoduulien suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti Ohjeita moduuleja suorittaville opiskelijoille opintotilanteen mukaan: 1. Opiskelija
Tilanne sekä MS-A0003/4* Matriisilaskenta 5 op
MATEMATIIKKA Mat-1.1210 Matematiikan peruskurssi S1 ei järjestetä enää MS-A0103/4* Differentiaali- ja integraalilaskenta I 5 op sekä MS-A0003/4* Matriisilaskenta 5 op Mat-1.1110 Matematiikan peruskurssi
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo
Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-72 Tietoliikennetekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi ELEC-A0110 Johdatus
T Johdatus tietoliikenteeseen 5 op. Kevät 2013
T-110.2100 Johdatus tietoliikenteeseen 5 op Kevät 2013 Yleistä Suunnattu tietotekniikan opiskelijoille Esitietona T-106.1150 Tietokone ja käyttöjärjestelmä tai vastaavat tiedot Kurssin tavoitteet: Tietää
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen
30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. järjestelmätyöt: työskentely
Hyväksymismerkinnät 1 (7) Näytön kuvaus: Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä toimimalla tieto- ja tietoliikennealan yrityksissä erilaisissa työkokonaisuuksissa ja tehtävissä sekä
LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne
LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen
T Johdatus tietoliikenteeseen 5 op
T-110.2100 Johdatus tietoliikenteeseen 5 op T-110.2100 Johdatus tietoliikenteeseen Suunnattu tietotekniikan opiskelijoille Esivaatimuksena Tietokone Työvälineenä -kurssi T-106.1001 Kurssin tavoitteet:
Virtuaalilaboratorio kyberturvallisuuskoulutuksessa
Virtuaalilaboratorio kyberturvallisuuskoulutuksessa 16.11.2017 yliopettaja ITY Kotkan koulutukset Kyberturvallisuuden erikoistumisopinnot 30 op Joka toinen vuosi Master of Engineering, Cybersecurity 60
PÄÄAINEENA TUOTANTOTALOUS
PÄÄAINEENA TUOTANTOTALOUS University Teacher Katariina Pukkila-Palmunen Industrial Management Department of Production Faculty of Technology University of Vaasa Tuotantotalouden yksikkö 1/2 Ammattilaisia
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikka / Tietoverkkotekniikka. Antti Parkkinen. ICTLAB tuotantoverkon IPv6 toteutus
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikka / Tietoverkkotekniikka Antti Parkkinen ICTLAB tuotantoverkon IPv6 toteutus Projektiopinnot kevät 2011 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 TUTUSTUMINEN IPV6 OSOITTEISIIN
Päivätty S-alkuisten kurssien tentit Pv Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko
Pv Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko Ti 18.12.12 13:00-19:00 BIO.kand Kandidaatintyö ja seminaari S4 T3 51 Ma 20.05.13 13:00-19:00 BIO.kand Kandidaatintyö ja seminaari S4 T6 21 Ti 18.12.12
Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!
Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot
Case Otaniemi. Eetu Ristaniemi
Case Otaniemi Eetu Ristaniemi 15.2.2018 Otaniemen lähtökohta Nykyinen käyttötarkoitus opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (YO) Kapea määrittely jäykistänyt kehittämistä ja edellyttänyt
Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko Ilm.aika 1.tenttijakso
Pv Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko Ilm.aika 1.tenttijakso Ma 27.08.12 09:00-12:00 S-118.2101 Valaistustekniikka ja sähköturvallisuus S1 T1 35 28.06. - 20.08.2012 Mon 27.08.12 09:00-12:00