PÄÄTÖS Nro 62/2014/2 Dnro ISAVI/3/04.09/2014
|
|
- Marjut Pesonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 62/2014/2 Dnro ISAVI/3/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Matoniemen vedenottamon vesitalousluvan jatkohakemus, Pieksämäki Pieksämäen kaupunki / Pieksämäen Vesi HAKEMUS Pohjavesialue Pieksämäen kaupunki on aluehallintovirastoon toimittamassaan ja täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa ottaa pohjavettä Jäppilässä sijaitsevasta Matoniemen vedenottamosta m 3 vuorokaudessa. Matoniemen vedenottamo on otettu käyttöön vuonna Itä-Suomen ympäristölupavirasto on myöntänyt Pieksämäen kaupungille luvan pohjavedenottamon rakentamiseen ja pohjaveden ottamiseen antamallaan päätöksellä nro 18/07/2. Luvan mukaan otettava vesimäärä saa olla enintään m 3 vuorokaudessa. Lupa oli voimassa viisi vuotta vedenoton aloittamisesta. Luvan saajan oli ennen luvan voimassaoloajan päättymistä tehtävä uusi hakemus, jos vedenottoa haluttiin jatkaa. Lupa on voimassa, kunnes uusi hakemus on lainvoimaisesti ratkaistu. Hakemuksessa on pyydetty uutta lupaa entisin ehdoin. Hakemuksen mukaan Pieksämäen kaupungin vesihuoltolaitoksen toimintaa ei ole mahdollista järjestää muulla tavoin kohtuullisin kustannuksin. Matoniemen vedenottamo on tarpeen, jotta voidaan turvata yhdyskunnan talousvesihuollon toteuttaminen vesilaitoksen toimialueella ja poikkeustilanteiden vedentoimituksen varmistamista varten. Normaalitilanteessa puolet kaupungin vedestä otetaan Matoniemen vedenottamosta ja puolet Kukkarojärven vedenottamosta, mutta häiriötilanteessa laitokset korvaavat toisensa. Kaupungilla on lisäksi kolme pienempää vedenottamoa, jotka toimivat varalaitoksina. Matoniemen vedenottamo sijaitsee Hiidenlammen pohjavesialueella. Pohjavesialue on kallio- ja moreeniharjanteen lounaisreunalle kerrostunut pitkittäisharjumuodostuma, joka rajautuu kaakossa Syvänsin vesistöalueeseen. ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE puh fax kirjaamo.ita@avi.fi Mikkelin päätoimipaikka Maaherrankatu 16 Mikkeli Joensuun toimipaikka Torikatu 36 Joensuu Postiosoite: PL 50, Mikkeli Kuopion toimipaikka Hallituskatu Kuopio
2 Nykyisen rajauksen mukainen pohjavesialueen kokonaispinta-ala on noin 5,05 km 2 ja pohjavedenmuodostumisalueen pinta-ala on noin 3,36 km 2. Luonnollinen pohjaveden virtaus suuntautuu luoteesta kaakkoon. Pohjavesi purkautuu pohjavesiesiintymään rajautuviin Syvänsin Hiidenlahteen ja Hietalahteen. Pohjavesialueella sijaitsevat Hiidenlampi ja Ahvenlampi ovat pohjavesilampia, joiden taso on nykyisin noin 0,15-0,20 m Syvänsin pintaa korkeammalla. Hiidenlammen ja Syvänsin välisellä harjualueella suoritetun koepumppauksen perusteella tutkitulta vedenottoalueelta on saatavissa hyvälaatuista pohjavettä m 3 vuorokaudessa. Hiidenlammen ja Tuopunkankaan pohjavesialueille on vuonna 2008 laadittu suojelusuunnitelma, jossa alueen riskejä on kartoitettu ja esitetty toimenpiteitä. 2 Kaavoitus Alueella on voimassa Etelä-Savon maakuntakaava, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut Matoniemen vedenottamon alue on maakuntakaavassa merkitty pohjavesialueeksi (PV). Pohjavesialueen eteläosa kuuluu Sorsaveden, Syvänsin ja Suonteen alueen rantaosayleiskaavaan, jonka Pieksänmaan kunnanvaltuusto on hyväksynyt Alueelle on merkitty maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M-1) sekä asuntoalueet A/2 ja A/3. Jäppilan taajaman kirkonkylän asemakaavan, joka on vuodelta 1962 ja jota on muutettu viimeksi 2001, kaavakarttaan Hiidenlammen pohjavesialuetta ei ole merkitty. Hanketta koskevat sopimukset Vedenoton järjestelyt Pieksämäen kaupunki on tehnyt sopimuksen kolme erillistä siiviläputkikaivoa käsittävän vedenottamoalueen vuokraamisesta Hiidenkankaan tilan ( ) omistajan kanssa. Pohjavesi otetaan kolmesta siiviläputkikaivosta, joista vesi johdetaan jakoputkessa käsiteltäväksi erillisessä vedenkäsittelyrakennuksessa. Käsittelynä on kalkkikivialkalointi, jonka jälkeen vesi desinfioidaan UV-valolla ennen verkostoon johtamista. Pohjavedenoton vaikutukset Tarkkailun perusteella pohjaveden ottamisesta Matoniemen vedenottamosta ei aiheudu merkittävää vaikutusta Hiidenlammen tai Ahvenlammen vedenkorkeuksiin. Pohja- ja pintaveden korkeuden vaihtelut johtuvat pääosin sadannan vaihtelusta ja lumien sulamisesta.
3 Vedenotolla on vaikutusta paikallisesti vedenottokaivojen läheisyydessä alentuneena happipitoisuutena ja kohonneena pohjaveden lämpötilana. Selkeää ph-muutosta taikka rauta-, mangaani- tai kloridipitoisuuden nousua ei ole havaittavissa. Suurin muutos pohjaveden laadussa on happipitoisuuksien merkittävä laskeminen vuosien noin 10 mg/l tasolta nykyiselle noin 3 mg/l tasolle. Hapen kyllästysasteena muutos on tasolta noin 80 % tasolle noin 25 %. Happipitoisuuden lasku voi näkyä myöhemmin mm. rauta- ja mangaanipitoisuuden nousuna. 3 Tarkkailu Pohjaveden laatua, vedenottomääriä ja vedenpintoja tarkkaillaan Etelä-Savon ympäristökeskuksen hyväksymän Matoniemen pohjavedenottamon tarkkailuohjelman mukaisesti. Tarkkailuun kuuluu pohjavedenpinnan ja pohjaveden laadun tarkkailu pohjavesiesiintymässä. Lisäksi tarkkaillaan Syvänsin, Ahvenlammen ja Hiidenlammen vesipintoja ja veden laatua. HAKEMUKSEN TIEDOKSIANTO LAUSUNNOT Hakemus on annettu vesilain 11 luvun 6, 7, 10 ja 11 :n mukaisesti tiedoksi kuuluttamalla ja erityistiedoksiantona asianosaisille. Lausunnot ja muistutukset tuli toimittaa aluehallintovirastoon viimeistään Etelä-Savon ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue on ilmoittanut, että sillä ei ole lausuttavaa. 2. Pieksämäen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen on ilmoittanut, että sillä ei ole hakemuksesta huomauttamista. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU LUPAMÄÄRÄYKSET Rakenteet Aluehallintovirasto myöntää Pieksämäen kaupungille luvan Matoniemen pohjavedenottamon pitämiseen Hiidenlammen pohjavesialueella Hiidenkankaan tilasta ( ) vuokraamallaan alueella ja pohjaveden ottamiseen. Lupa on voimassa toistaiseksi. 1. Pohjavedenottamo koostuu kolmesta vedenottokaivosta. Pohjavesikaivojen ja vedenkäsittelylaitoksen sijainti näkyy hakemuksen liitteenä 7 olevasta päivätystä asemapiirustuksesta 1:3000.
4 4 Veden ottaminen Tarkkailu 2. Otettava vesimäärä saa olla enintään m 3 vuorokaudessa kuukausikeskiarvona laskettuna. 3. Luvan saajan on varustettava pohjavedenottamo luotettavalla vesimäärän mittauslaitteella, mitattava otettavat pohjavesimäärät ja pidettävä niistä kirjaa. 4. Luvan saajan on kustannuksellaan seurattava pohjaveden korkeutta ottamolla ja sen ympäristössä sekä ottamon käytön vaikutuksia pohjavesioloihin, käytössä oleviin kaivoihin sekä Ahvenlammen ja Hiidenlammen vedenkorkeuksiin hakemuksen liitteenä 2 olevan tarkkailuohjelman mukaisesti. Etelä-Savon ELY-keskuksella on oikeus tehdä ohjelmaan tarpeellisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan lisäyksiä tai muutoksia. 5. Tiedot otetuista vesimääristä ja tarkkailuhavainnoista tulee toimittaa ELYkeskukselle ja Pieksämäen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle niiden kanssa sovitulla tavalla. Lisäksi tiedot on esitettävä pyydettäessä niille, joiden oikeus tai etu saattaa olla tiedoista riippuvainen. Edunmenetykset, joita ei ole ennakoitu lupaa myönnettäessä PERUSTELUT 6. Jos hankkeesta aiheutuu edunmenetys, jota lupaa myönnettäessä ei ole ennakoitu ja josta luvan saaja on vesilain säännösten mukaisesti vastuussa, eikä asiasta sovita, voidaan edunmenetyksestä vaatia korvausta erillisellä hakemuksella aluehallintovirastossa siten kuin vesilain 13 luvun 8 :ssä säädetään. 7. Mikäli pohjaveden ottamisesta on seurauksena vedenoton estyminen tai vaikeutuminen, luvan saaja on velvollinen, jos korvaukseen oikeutettu sitä vaatii, korvauksen sijasta tekemään tarpeelliset toimenpiteet vedensaannin turvaamiseksi. Jos edunmenetys aiheutuu vedenottamon tekemisestä tai käyttämisestä, voidaan korvauksen saaja oikeuttaa saamaan ottamosta vettä siten kuin vesilain 13 luvun 15 :ssä säädetään. Jos asianosaiset eivät pääse sovintoon rahakorvauksen suorittamisesta ja vedensaannin turvaamisesta tai muista asian järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä, vedensaantiin oikeutettu voi saattaa asian hakemuksella aluehallintoviraston ratkaistavaksi. Pohjaveden ottaminen Matoniemen vedenottamosta on tarpeen Pieksämäen kaupungin alueen vesihuollon kehittämiseksi ja riittävän vesimäärän saannin turvaamiseksi myös poikkeusoloissa. Vedenotto Matoniemen vedenottamosta on aloitettu kesällä Luvan mukaan vettä saadaan ottaa enintään m 3 /vuorokaudessa. Vettä on otettu melko tasai-
5 LAINKOHDAT sesti keskimäärin m 3 vuorokaudessa ja vedenotto on kasvanut noin prosentin vuosittain vuodesta 2010 lähtien. Hakija on ilmoittanut, että vaikka Pieksämäen vedentarpeen ei oleteta kasvavan lähitulevaisuudessa, vedenoton tarve Matoniemen vedenottamosta voi kasvaa tulevaisuudessa, jos kaupungin muilla vedenottamoilla esiintyy ongelmia. Vuonna 2009 aloitetun vedenoton tarkkailutietojen perusteella vedenotolla Matoniemen vedenottamosta ei ole aiheutunut sellaisia haitallisia vaikutuksia Ahvenlammen ja Hiidenlammen vedenkorkeuksiin, joita lupaa myönnettäessä epäiltiin saattavan aiheutua ja joiden vuoksi lupa myönnettiin viiden vuoden määräajaksi. Tarkkailun perusteella luvan mukaisen vedenoton ei arvioida vaikuttavan merkittävästi Hiidenlammen tai Ahvenlammen pinnantasoon. Syvänsin pinnanvaihtelu ei vaikuta pohjavedenpinnan tasoon. Pohjavesien ja vesistöjen korkeudet vaihtelevat lähinnä sadannan vaihtelun ja lumen sulamisen mukaan. Tarkkailun mukaan vedenotto on vaikuttanut pohjavesiin paikallisesti vedenottokaivojen läheisyydessä niin, että pohjaveden happipitoisuus on alentunut vuosien tasolta noin 10 mg/l nykyiselle tasolle noin 3 mg/l ja sen lämpötila on noussut. Lisäksi on havaittavissa pieniä viitteitä pohjaveden sameuden lisääntymistä. Selkeää ph-muutosta taikka rauta-, mangaani- tai kloridipitoisuuden nousua ei ole havaittu. Hankkeesta saatava hyöty on huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityisille eduille mahdollisesti koituviin menetyksiin, joten luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Vesilain 3 luvun 4 :n 1 momentin 2 kohta, 8 :n 1 momentti, 11 ja 18, 4 luvun 6 sekä 13 luvun 8 ja 15 5 KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 3 919,50 euroa. Lasku lähetetään myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy aluehallintovirastojen maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (1092/2013) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan pohjaveden ottamista koskevan asian käsittelystä peritään euroa, kun otettava vesimäärä ylittää m 3 /d. Maksu peritään 35 prosenttia taulukon mukaista maksua alempana, koska asian käsittelyn vaatima työmäärä on ollut taulukossa mainittua työmäärää pienempi.
6 6 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakija Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Pieksämäen kaupunginhallitus Pieksämäen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Päätöksen antamisesta ilmoitetaan niille, joille hakemuksesta on annettu erikseen tieto, sekä niille, jotka ovat tehneet muistutuksen asiassa. Ilmoittaminen ilmoitustaululla Tieto päätöksestä julkaistaan Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen ilmoitustaululla Mikkelissä ja päätöksestä kuulutetaan Pieksämäen kaupungin virallisella ilmoitustaululla.
7 7 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Liite Valitusosoitus Esko Vaskinen Sinikka Kangasmaa Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Esko Vaskinen. Asian on esitellyt ympäristölakimies Sinikka Kangasmaa.
8 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, hankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Itä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Itä-Suomen aluehallintoviraston Mikkelin päätoimipaikan kirjaamon yhteystiedot käyntiosoite: Maaherrankatu 16, Mikkeli postiosoite: PL 50, Mikkeli puhelin: (vaihde) fax: sähköposti: kirjaamo.ita@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 97 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka
Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010
Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 36/2014/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2014 ASIA HAKIJA Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Ruunaan kalastusalue
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää
Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle
Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
PÄÄTÖS Nro 1/2013/2 Dnro ISAVI/44/04.09/2012
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 1/2013/2 Dnro ISAVI/44/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2013 ASIA HAKIJA Pohjaveden oton lisääminen Vellikankaan vedenottamolla, Rautavaara Vesiosuuskunta Vellikangas HAKEMUS
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu
1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat
Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola
Etelä-Suomi Päätös Nro 15/2012/2 Dnro ESAVI/224/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68
PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)
Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,
Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu
ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT
1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco
ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi
1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
Joroisselän rannan ruoppausta koskevan Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 56/2014/2 asetetun määräajan pidentäminen, Joroinen
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro Dnro 79/2018/2 ISAVI/2816/2018 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2018 ASIA Joroisselän rannan ruoppausta koskevan Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 56/2014/2 asetetun
Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.
Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro
PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 3.9.2013 ASIA Roitonsuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa, Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen
PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA HAKIJAT Aallonmurtaja-laiturin rakentamiselle asetetun määräajan jatkaminen Pielisen Hökänselän rannassa
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy
Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen
Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo
Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin
BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa
Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista
LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie
PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro
Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.
LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen
PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150
PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kinnulanniemen ja Meltunsaaren välille, Ala- Luostan järveen, Rautavaara
L&T Biowatti Oy:n Iisveden pellettitehtaan ympäristöluvan raukeaminen, Suonenjoki
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro ISAVI/24/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2014 ASIA L&T Biowatti Oy:n Iisveden pellettitehtaan ympäristöluvan raukeaminen, Suonenjoki HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-,
MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen
Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT
Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,
Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman
Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna
Itä-Suomi Päätös Nro 40/2012/2 Dnro ISAVI/31/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2012 ASIA HAKIJA Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen,
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle
PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2
PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101
PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286
PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012
PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
Kopsalammen keskivedenkorkeuden pysyvä nostaminen, Juuka
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 90/2012/2 Dnro ISAVI/14/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2012 ASIA HAKIJAT Kopsalammen keskivedenkorkeuden pysyvä nostaminen, Juuka Tenho ja Tuija Toivanen HAKEMUS Tenho
Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,
PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA
Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain
ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori
Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,
ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari
Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston
PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen
Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2012 HAKIJA ASIA Savon Voima Verkko Oy Kaapelin asentaminen Remesjoen alitse Kiuruveden Remeskylässä, Kiuruvesi
Päätös. Nro 51/2011/4 Dnro ESAVI/474/04.09/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 51/2011/4 Dnro ESAVI/474/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2011 ASIA Veden johtamista Kokemäenjoesta Virttaankankaan tekopohjavesilaitokselle koskevan Länsi-Suomen ympäristölupaviraston
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,
Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2
Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.
PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010
Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Asia on ratkaistu Itä-Suomen ympäristölupaviraston istunnossa 17.12.2009. Itä-Suomen ympäristölupaviraston
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,
0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2014/2 Dnro ISAVI/2/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele HAKIJA Savon Voima Verkko Oy HAKEMUS Savon Voima
Kyseessä on luvan haltijan vireille panema, voimassa olevan ympäristöluvan muutoshakemus (ympäristönsuojelulaki 89 ).
PÄÄTÖS Nro 103/2014/1 Dnro ISAVI/3384/2014 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2014 ASIA Huutokosken kalanviljelylaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 9. muuttaminen siten, että maa-altaiden muuttamista