HANKERAPORTTI maaliskuussa 2014 Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HANKERAPORTTI maaliskuussa 2014 Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry"

Transkriptio

1 HANKERAPORTTI maaliskuussa 2014 Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry 1

2 HANKERAPORTTI Maaliskuussa 2014 Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry 1. Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry on toteuttanut vuosina Kalkkisten kylän kehittämiseksi ja aktivoimiseksi kaksi hanketta. 2. Yleishyödyllinen investointihanke nro ja Kylämatkailun kehittäminen n:ro Johdanto Kalkkinen hakeutui syksyllä 2010 mukaan Lomalaidun ry:n hankkeeseen, jossa kehitetään suomalaista kylämatkailumallia. Kyläyhdistyksen tavoite oli kehittää yhdessä Kalkkisten kylän ja sen lähitienoon matkailualan yritysten kanssa yhtenäisenä pakettina myytävä matkailutuote tarjottavaksi esimerkiksi Lahden ja pääkaupunkiseudun matkailijoille tai kongressivieraille työnimellä Päivä Kalkkisissa. Muutamien palaverien jälkeen kävi selväksi, että alueemme yritykset eivät nykyisessä tilanteessaan ja olemassa olevilla resursseillaan kaipaa em. kylätuotetta, emmekä löytäneet kaupallista organisaatiota ko. tuotteen koordinoinnille ja myynnille. Ryhdyimme sitten kehittämään sellaisia ideoita, jotka ovat toteutettavissa kylämme yhdistysten ja muiden kyläläisten talkoovoimin. Syksy ja talvi ovat kyläläisiä ja matkailijoita palvelevissa yrityksissä hiljaisia. Halusimme virkistää kylän elämää nimenomaan kesäsesongin ulkopuolella. Lomalaidun ry:n tilaisuuksissa hioimme ideamme kahdesta uudesta kylän vireyttä ja tunnettuutta lisäävästä vuotuisesta tapahtumasta: kuntoilu- ja juoksutapahtuma Kalkkisten 10 elo-syyskuun vaihteeseen ja tunnelmallinen joulukuun tapahtuma Joulukylä Kalkkinen joulukuulle. Saimme hyvät neuvot ja runsaasti apua Lomalaidun ry:n hankkeeseen meitä rohkaisi mukaan Päijät-Hämeen kylät ry:n kyläasiamies Liisa Helanto. Joulukylä Kalkkinen -tapahtuman ideoinnissa vahva rohkaisijamme oli Päijänne-Leaderin toiminnanjohtaja Liisa Häme. Perustimme Kalkkisten 10:n ja Joulukylä Kalkkinen -tapahtuman toteuttamiseen ja kylämme brändin kehittämiseen kaksi hanketta, joiden toteutukseen haimme ja saimme Päijänne-Leaderin asiantuntemuksen avulla hankerahoitusta Hämeen ELY-keskukselta vuosille 2011 ja nro 13652, yleishyödyllinen investointihanke tukee uusia tapahtumia ja kyläilmettä nro 12937, kylämatkailun kehittäminen toteutti yleisötapahtumat ja kylämme tunnettuuden lisäämisen Kylämatkailun kehittämishankkeelle haimme jatkoaikaa vuoden 2013 loppuun. 2

3 4. Raportti hankkeista Tavoitteet Suuri tavoitteemme oli lisätä kylän vireyttä, aktiivisuutta ja kiinnostavuutta. Tärkeätä oli päästä kertomaan Kalkkisten vahvasta perinteestä toimivien ja osaavien ihmisten kylänä. Halusimme saattaa kylän eri yhdistykset toimimaan entistä paremmin yhdessä kylän hyväksi ja tehdä Kalkkisten kylän tunnetuksi koko Päijät-Hämeen alueella. Tunnettuuden ja yhteisten tekemisten tiesimme lisäävän kyläläisten itsetuntoa, ylpeyttä omasta kylästä ja uskoa hyvään tulevaisuuteen. Sopivasti toimijoita Kylällämme toimii useita yhdistyksiä ja muita yhteisöjä: Kalkkisten seudun kyläyhdistyksen lisäksi mm. Kalkkisten Nuorisoseura, urheiluseura Kalkkisten Kataja, Kalkkisten kyläkoulun aktiivinen vanhempainyhdistys, Kalkkisten Urheilukalastajat, äiti-lapsi-piiri, Kalkkisten kyläkuoro, Kymenvarren Martat, ikäihmisten Laatua elämään -kerho, Kalkkisten Vasket, Wellamo-opiston taidepiiri, pienviljelijäyhdistyksiä, metsästysseuroja ja monia aktiivisia kyläläisten ryhmiä muissa asikkalalaisissa yhdistyksissä. Halusimme, että kylän aktiiviset ihmiset saadaan tekemään työtä muutaman tarpeeksi ison yhteisen asian eteen. Tavoite oli, että eri toimijat saavat yhdessä enemmän hyötyä, iloa ja näkyvyyttä kuin erikseen omien tapahtumiensa kanssa puurtaen. Kalkkisten seudulla asuu ihmistä noin 250 taloudessa. Lähialueella on loma-asuntoja kolminkertainen määrä vakituisiin asuntoihin verrattuna. Loma-asukkaita on runsaasti enemmän kuin kylän vakituisia asukkaita. Loma- asuntoja Kalkkisten postinumeroalueella on 736 ja koko Koillis-Asikkalassa Kun puhutaan Kalkkisten kylän palveluiden (koulu, kirkko, kauppa, pankki jne.) palvelualueesta, on puhuttava koko Koillis-Asikkalasta, joka käsittää myös mm. Mustjärven ja Kotkaniemen alueet ja muitakin lähitienoon alueita, mm. Ravioskorven Sysmän puolelta. Kylä on kesällä vilkas, mutta hiljenee aina heti koulujen alettua. Tarvitsimme jotain, millä elävöittää kylää kesäkauden ulkopuolella. Halusimme pidentää kesäkautta ja saada loma-asukkaat näkymään kylällä myös joulun tienoolla. Meidän vanhat isot tapahtumamme ajoittuvat vilkkaaseen kesään. Kalkkisissa on yli 20 vuotta järjestetty kesän kohokohdaksi Kalkkisten kyläpäivä, joka on vuosia ollut heinäkuun ensimmäinen lauantai. Juhannuskokko kylän satamassa on toinen ihmisiä kokoava kesätapahtumamme. Vuoden 2012 tietojen mukaan Kalkkisten postinumeroalueella oli 250 taloutta ja ko. alueella asui 440 henkilöä. Kunnan tilastoissa on käsite Koillis-Asikkala, jonka asukasluku vuonna 2012 oli 571. Koillis-Asikkalaan kuuluu enemmän aluetta kuin Kalkkisten postinumeroalueeseen. Kalkkisten kyläpäivä kokoaa kyläläisiä, kesäasukkaita, entisiä kyläläisiä, Kalkkisten ystäviä ja satoja lähitienoon ihmisiä kylän markkinoille ja päivän muihin tapahtumiin keskelle kylää, nuorisoseurantalolle ja kylän satamaan. 3

4 4.1. Kalkkisten 10 Kalkkisten 10 on nyt järjestetty kolme kertaa: ensimmäinen , toinen ja kolmas Kalkkisten 10 jatkaa kylämme vilkasta kesää syksyn alkuun. Suurin riski on sää. Toteutuneet kolme Kalkkisten 10:ä on saatu viedä läpi hyvässä tai ainakin kohtalaisen hyvässä säässä. Kilpasarja ja kuntoilulenkit vetivät vuosittain noin 200 osanottajaa, ja noin 200 ihmistä seurasi tapahtumaa lähtöja maalialueella ja reittien varrella. Tapahtuman pääpaikka on Kalkkisten Lomameijerillä. Näin tehtiin Kilpasarjassa juostaan neljännesmaratonin matka kylän ympäri ja metsäautoteitä. Kuntosarjalaisille on eripituisia reittivaihtoehtoja. Kilpailutoimet on hoitanut Kalkkisten Kataja, muonituksen Kalkkisten Nuorisoseura, liikenteen ja järjestyksen valvonnan metsästysseuralaiset ja reserviläisyhdistyksen edustajat ja tapahtuman yleisjohtamisen ja markkinoinnin kyläyhdistys. Alkuperäinen ideamme oli tehdä tapahtumasta ennen kaik- kea tavallisten ihmisten liikuntapäivä, ja esimerkiksi Lomalaidun ry:n kylämatkailun työryhmissä oltiin sitä mieltä, että kylän hyvä nimi tuki hauskasti alkuperäistä formaattia. Jatkokehittelyissä kuitenkin päädyttiin malliin, jossa kilpasarja on tapahtuman timantti. Se tuo osanottajia myös kuntosarjoihin ja kannustajia ja katsojia tapahtumapaikalle. Kalkk s ten 10 Koko perheen rento liikuntatapahtuma lauantaina Kalkkisissa Tule mukaan reippaaseen liikuntaan koko perheen tai kaveriporukan voimin! Kilpasarjan reittimestari on ollut Eemeli Saarelma, tunnettu pitkänmatkan juoksija, kylän omia talkoolaisia. Ensimmäisen Kalkkisten 10:n juontajaksi palkattiin Johanna Raunio, kaksi seuraavaa juonsi kylän oma talkoolainen Kalle Lepistö, Euro Sportin Suomen toimintojen päällikkö ja tunnettu urheilutoimittaja. Nostetta esiintyjistä ja osallistujista Osallistujia ja kannustusjoukkoja on kaikissa kolmessa Kalkkisten 10:ssä viihdyttänyt asikkalalainen yhtye Julkinen Zektori, jonka jäsenet ovat tuttuja päätoimistaan kunnan hallinnon ja terveystoimen puolelta. Kolmannella Kalkkisten 10:llä kannustajana ja viihdyttäjänä oli Eki Liikanen, taitava tunnelmantekijä. Tässä tapahtumassa olivat juoksemassa mm. mäkihyppääjä Janne Ahonen, kilpahiihtäjä Marjut Rolig ja yhdistetyn mies Jari Mantila, joiden kannustusjoukoissa oli useita tunnettuja huippu-urheilijoita ja urheiluvaikuttajia. Tapahtumasta on ilmoiteltu ja kerrottu Päijät-Hämeen alueen lehdissä, siitä on tehty ulkomainontaa, esitteitä, kylätiedotteita ja radiohaastatteluja ja viestiä on levitetty sosiaalisessa mediassa. Tapahtumalla on oma sivustonsa kalkkinen. fi-sivujen sisällä. Kyläläiset ovat tehneet Kalkkisten 10:n hyväksi lukemattoman määrän talkootunteja erilaisissa neuvotteluissa ja järjestelyissä, kymmenissä suunnittelukokouksissa ja itse tapahtumissa. 4

5 Kalkkisten 10:lle on saatu osanottajien lisäksi muutakin yleisöä, kun mukana on ollut kiinnostavia julkisuuden henkilöitä ja hyviä viihdyttäjiä. Hiihtäjä Marjut Rolig ja mäkihyppääjä Janne Ahonen osallistuivat Kalkkisten 10:n kilpasarjaan vuonna Heitä haastatteli tapahtuman juontaja Kalle Lepistö, joka on Kalkkisten kyläläisiä, Eurosportin Suomen toimintojen päällikkö ja Eurosportin toimittaja. Johanna Raunio oli Kalkkisten 10:n juontajana vuonna Hän haastatteli paitsi osanottajia, myös tapahtuman nuorimpia kannustajia. Erkki Liikanen viihdytti rautaisella ammattitaidollaan yleisöä vuoden 2013 Kalkkisten 10:ssä. Julkinen Zektori on ollut mukana kaikissa kolmessa Kalkkisten 10:ssä. Yhtye kiinnostaa yleisöä paitsi viihdyttävän musiikin ansiosta, myös siksi, että sen jäsenet ovat asikkalalaisten tuttuja siviiliammateistaan kunnan hallinnon ja terveystoimen tehtävistä. 5

6 Kalkkisten 10:n kuntosarjaan voi osallistua rennosti ilman mitään aikatavoitteita. Mukaan voi tulla perheen, työporukan tai ystävien kanssa viettämään mukavaa liikunnallista päivää aidossa maalaiskylässä. 6

7 7

8 8

9 4.2 Joulukylä Kalkkinen Joulukylä Kalkkinen alkoi kunakin vuonna adventtimessusta ja päättyi jousikvartetin konserttiin aivan joulun alla viimeksi päätös oli jouluseimen purkaminen loppiaisena. Päätapahtuma oli kuitenkin kaksipäiväiset markkinat, jotka on nyt järjestetty kolme kertaa: ensimmäiset , toiset ja kolmannet Kontaktit markkinamyyjiin hoiti nuorisoseura, jolla oli aiempien joulumyyjäisien kautta tähän jo perustaa. Nuorisoseura hoiti myös tapahtuman ravintolan. Liikenteen ja pysäköinnin ohjaus oli metsästysseuralaisten ja reserviläisten hoidossa. Kirkon tapahtumissa oli seurakunnan lisäksi mukana kyläkuoro ja osaltaan oman paikkakunnan voimavaroihin kuuluva Jousikvartetti Felis, ja myös joitain kylän ulkopuolelta hankittuja esiintyjiä. Joulukylän yleisjohto ja markkinointi oli kyläyhdistyksen käsissä. Markkinat ulkoilmakojuineen ja monine ulkoilmatapahtumineen ovat sään armoilla, eikä joulukylä ole edukseen ilman kaunista lumipeitettä. Ensimmäisenä vuonna oli vähän tuulista ja räntäsadetta, mutta kuitenkin aika kohtuullinen sää, toiset kaksi vietiin läpi erinomaisessa talvisäässä ja jouluisessa maisemassa. Markkinat ja niiden aikana järjestetyt oheistapahtumat kiinnostivat kunakin vuonna ihmistä. Markkinamyyjiä on ollut useita kymmeniä. Päätapahtumapaikka on nuorisoseurantalo Pörskälä ja sen pihapiiri, mutta Joulukylä Kalkkinen on levittäytynyt koko kylään koululle, viinituvalle, baariin, kaupan aukiolle ja kirkkoon. Kaupan aukiolle valmistui 2013 paljon huomiota saanut hieno jouluseimi. Kyläläiset ovat varustaneet porttiensa pielet ja teiden risteykset tapahtumaa varten suositelluin lyhdyin, jotka on ripustettu heinäseiväskolmioihin. Tämäkin on osa maalaiskylän joulutunnelmaa, joka on muuta kuin kaupunkien sähköiset jouluvalot. Kalkkinen on sopiva joulukyläksi Joulukylä Kalkkinen sopii kyläämme ja sen sydäntalveen erinomaisesti. Kalkkinen on puitteiltaan joulutapahtumalle idyllisen sopiva. Pieni tunnelmallinen kirkkomme on erin- 9

10 omainen joulun oikean sisällön tapahtumille, seurakunnan messuille, joululaulutilaisuudelle ja konserteille. Viinitilan viinitupa tuo mahdollisuuden värittää tapahtumia keskieurooppalaisten joulukylien tapaan, kylän baari tuo pubitunnelman ja nuorisoseurantalo ja kyläkoulu pihapiireineen antavat hyvät puitteet markkinoille oheisohjelmineen. Kävimme ennen oman joulutapahtumamme perustamista joulun alla 2010 tutustumassa kahdeksaan Itävallan joulukylään. Opintomatkaan osallistuivat kylältä Riitta Pihamaa, Hellevi Tupala ja Aila Tyrni. Matkan järjestäjänä ja oppaana toimi Päijänne-Leaderin Liisa Häme, joka oli sopinut meille useita kiinnostavia joulukyläjärjestäjien tapaamisia. Vierailimme erinomaisissa tapahtumissa niinkin pienillä paikkakunnilla, joiden resurssit ja mittakaava vastasivat omaa kyläämme ja rohkaistuimme aloittamaan hankkeen. Matkalta saimme monia hyviä ideoita, mm. kauniisti koristellut markkinakojut. Ei mennyt ihan kuin suunniteltiin Hankkimiemme 15 markkinakojun kanssa kuvittelimme aluksi, että pystytämme ne keskelle kylää ja puramme sitten taas varastoon joulukylätapahtuman jälkeen. Kokeilimme tätä toimintamallia muutamalla kojulla Kalkkisten 10:ssä elokuussa 2011 ja koimme sen mahdottomaksi. Kylämme talkoomiehet sanoivat, että kojuille on saatava pysyvä paikka. Edestakainen pystytys ja purku on liian työlästä, eikä kojujen rakenne tulisi kestämään monia pystytyksiä. Joulukylä Kalkkinen -markkinoiden pääpaikaksi tuli tämän takia nuorisoseurantalo Pörskälän pihapiiri ja itse nuorisoseurantalo. Markkinakojut ostimme käytettyinä Sauna-Holm-nimiseltä yritykseltä Vääksystä. Kyseiset kojut olivat palvelleet jo muutaman vuoden Helsingissä Esplanadin joulutapahtumassa. Kun ne nyt näin saavat olla paikoillaan, ne hyvin huollettuina palvelevat meitä vielä pitkään. Kojut koristellaan joulun ajaksi havuin, lyhdyin ja kylän taidepiiriläisten maalaamin korvakkein, ja kauniista ylöspanosta on saatu paljon kiitosta markkinamyyjiltä ja yleisöltä samoin kuin talkoolaisten jouluisesta pukeutumisesta. Joulukylä Kalkkinen on muutakin kuin kaksipäiväiset markkinat. Jo kolmena vuotena on Kalkkisten kyläkirkossa kuultu jouluisia säveliä Jousikvartetti Felisin soittamana. Kvartetista viulisti Sirkka Kautonen on Kalkkisten kyläläisiä. Vuoden 2013 Joulukylä Kalkkisten markkinapäivien viihdyttäjiä oli mm. Pikku Kakkosesta tuttu kaksikko Mimi ja Kuku. 10

11 11

12 Tunnustusta kylän hyväksi tehdystä työstä Joulukylä Kalkkinen -tapahtumaan halusimme sisällyttää vuotuisen tunnustuksen kylän hyväksi tehdystä työstä. Julkistamme joulukylässä Kalkkisten Tontun, jonka arvonimen voi saada kylän, sen elinvoimaisuuden ja hyvän maineen eteen täysillä töitä tehnyt henkilö. Nämä julkistukset on huomioitu hyvin maakunnan lehdissä. Ensimmäinen Kalkkisten Tonttu on teollisuusneuvos Ensio Rapala, Kalkkisten kylän kasvattama menestynyt yrittäjä, joka muistaa jatkuvasti tuoda esille kylämme erinomaisuutta. Toinen on pitkäaikainen kylätoimikunnan jäsen ja pitkäaikainen kyläpäällikkö Heikki Lagom, joka jäi näistä luottamustoimistaan vuoden 2012 lopussa, ja on vuosien varrella tehnyt täysillä työtä Kalkkisten kylän hyväksi. Kolmas on kyläkauppias Arto Lampinen. Hän on toiminut vanhempiensa jälkeen kylämme kauppiaana jo 30 vuotta, ja on aivan keskeinen henkilö kylämme elinvoimaisena pitämisessä. Joulun tunnelmaa musiikista, saduista ja muista ohjelmista Markkinapäivien ohjelmissa on ollut musiikkiesityksiä esiintymislavalla, viinituvassa, baarissa ja kirkossa, Tonttumuorin tarinallista tonttupolkua, hevosajeluja, poniratsastusta, kiertäviä tiernapoikia, soittoniekkoja jne. Joulukylä Kalkkinen on sisältänyt tapahtumia myös markkinapäivien ulkopuolella: konsertteja kirkossa, ensimmäisen adventtisunnuntain lyhtyvaelluksen kirkolta kylän hautausmaalle ja nyt kolmantena vuonna tunnelmallisen jouluseimen keskellä kylää kolmen tien risteyksessä. Seimen edustan kivetykselle kyläläiset sytyttivät kynttilälyhtyjä niin, että siinä paloi pieniä valoja koko joulun ajan adventista loppiaiseen. Kalkkisten Tonttu -arvonimi on nyt annettu ansioituneille kyläläisille kolmessa Joulukylä Kalkkinen -tilaisuudessa. Kyläpäällikkö Hannu Lepistöllä (vas.) oli ilo saada joulukylään mukaan kaikki tähänastiset Kalkkisen Tontut: Heikki Lagom, Arto Lampinen ja Ensio Rapala ja heidän lisäkseen oikea Joulupukki. Joulukylä Kalkkinen on näkynyt maakunnan lehdissä juttuina ja ilmoituksina ja siitä on kerrottu alueradioiden lähetyksissä. Olemme markkinoineet sitä paitsi lehti-ilmoituksin, myös ulkomainonnalla, esittein, kylätiedottein ja viesteillä sosiaalisessa mediassa. Tapahtumalla on oma sivustonsa kalkkinen.fi-sivujen sisällä. Talkootunteja on joulukylän eteen tehty lukematon määrä: monenlaista suunnittelua, kyselyä ja järjestämistä, kymmeniä kokouksia ja itse tapahtumissakin valtavasti. 12

13 13

14 14

15 15

16 4.3. Muutakin kuin Kalkkisten 10 ja Joulukylä Kalkkinen Hankkeen alussa avasimme kylälle uuden veppisivuston jota tuoreutetaan uusin asiasisällöin lähes viikottain. Sisältö ja päivitys on kyläyhdistyksen talkootyötä, webmasterina toimii vääksyläinen Arto Kantola, jolla on vahvat suvun yhteydet kylällemme. Suunnittelimme ja teimme hienot kyläportit kyläämme johtavien kolmen tien varteen. Ne nostavat kylämme entistä paremmin kulkijoiden tietoisuuteen. Porttien ilmeestä vastasi kylällämme asuvien yrittäjien firma Zoom Design. Suunnittelimme ja teimme matkailijoita palvelevat infotaulut Päijänteen kansallispuiston levähdyspaikalle ja kylämme satamaan. 5. Resurssit Hankkeelle valittiin alussa ohjausryhmä, jossa toimivat Antti Pitkänen ja Timo Kukkonen Hämeen ELY-keskuksesta, Liisa Helanto Päijät-Hämeen kylät ry:stä, Liisa Häme Päijänne-Leader ry:stä ja Heikki Lagom, Aila Tyrni, Hellevi Tupala ja Sami Lehtola Kalkkisten seudun kyläyhdistyksestä. Heikki Lagomin tilalle kyläyhdistyksen puheenjohtajaksi (kyläpäälliköksi) tuli vuoden 2013 alusta Hannu Lepistö, jonka kyläyhdistys nimitti Lagomin tilalle ohjausryhmään. Liisa Helannon tilalle Päijät-Hämeen kylät ry:n kyläasiamieheksi tuli Timo Taulo, ja ko. yhdistyksen hallitus nimitti hänet 2013 Helannon tilalle Kalkkisten kylän hankkeen ohjausryhmään. Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Hankkeiden yhteyshenkilöksi nimitettiin kyläyhdistyksen johtokunnasta Aila Tyrni ja hänelle työpariksi Hellevi Tupala, joka on toiminut kylän hankeyhdyshenkilönä jo 1990-luvun hankkeissa. Kyläyhdistys palkkasi ensimmäisen hankevuoden ajaksi v lle vu Etusivu Etusivulle ankohtaista Ajankohtaista A Aj itykset Yritykset Y Yr hittämistoimet Kehittämistoimet K Ke hliä yhles Tehliä T Te ydet yyd vyy vy Nahtavy Nahtavyydet Yhdistykset Y Yh distykset Historiaa Ota yhteys ys ys yhtey yh Tervetuloa kylämme sivuille! Asikkalan kunnan koillinen alue on Kalkkisten seutua. Alueella asuu noin 600 henkilöä, ja suunnilleen yhtä monella on tällä alueella vapaaajan asuntonsa. Kalkkisten kylästä on matkaa kuntakeskukseen Vääksyyn ja naapurikuntien taajamiin Heinolaan ja Sysmään kuhunkin 30 kilometriä. Matkaa Lahteen kertyy 55 kilometriä. Alueemme kartan löydät tästä linkistä: Kalkkisten Kyläpäivän nettisivu Kalkkisten 10:n nettisivut Joulukylä Kalkkisten nettisivu Kyläläiset ja vapaa-ajan asukkaat, vastatkaa tähän kyselyyn 5.4. mennessä! kävijää Kalkkinen on hyvien ihmisten kylä keskellä kauneinta Suomea Sivuston toteutus Arto Kantola 16

17 päätoimisen projektipäällikön, jonka tehtävä oli luoda tapahtumille hyvä toimintamalli ja näkyvyys, hankkia hyvät yhteistyökontaktit ja rakentaa tiedostot, joiden perusteella voi sitten jatkaa talkoovoimin. Projektipäällikkö Päivi Pesu oli palveluksessamme Projektipäällikön työhuoneeksi vuokrasimme Mani-Baarin yläkerrasta kylätoimiston, jota käytimme kahden vuoden ajan hankkeen muihinkin tarpeisiin. Tapahtumarekvisiitalle olemme vuokranneet tilaa myös nuorisoseurantalolta. Kalkkisten kylän eri yhdistyksiin kuuluvien henkilön voimin olemme tehneet yhteensä satoja tunteja talkootyötä. Kylällämme on monenlaista osaamista. Ihmiset ovat antaneet valtavasti aikaansa hankkeiden hyväksi. Mainontaan ja tiedottamiseen saamamme varat ovat olleet tapahtumillemme elintärkeitä. Ne ovat tehneet Kalkkisten kylää, Joulukylä Kalkkista ja Kalkkisten 10:ä tunnetuiksi, ja tästä on hyvä jatkaa seuraavien vuosien ajan. Joissain vaiheissa toteutusta haittasi rahapula, vaikka hankkeessa vahvasti mukana olleet yksityishenkilöt lainasivat kyläyhdistykselle rahaa. Saimme hankkeiden kulujen maksamiseksi tilapäistä lainaa myös Asikkalan kunnalta vuosina 2012 ja Lainat on maksettu hanketuella. Likviditeettiongelmaa tuli osin myös siitä, kun hankkeesta saamamme ennakkomaksu vähennettiin maksatuksesta jo ennen alkuperäisen hankeajan viimeistä maksatushakemusta. Hankkeet taloudellinen raportti/maksatushakemukset yksityiskohtaisine laskelmineen on toimitettu erikseen Hämeen ELY-keskukselle. 6. Hanke teki meistä kiinnostavan kylän Aktiivisuutemme huomattiin muidenkin hanketoimijoiden piirissä. Kalkkisten kylä haluttiin mukaan toteuttamaan Pro Agria Etelä-Suomi ry:n ja Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten kanssa Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin -nimistä yleishyödyllistä kehittämishanketta Siinä järjes- Uudet opaskartat neuvovat kulkijoita Kalkkisten kylän eri kohteisiin Pulkkilanharjulla ja kylän satamassa. 17

18 tettiin asukastilaisuuksia, joissa toivottiin ja sitten saatiinkin rakennus- ja pihasuunnitteluun liittyvää asiantuntijaneuvontaa nuorisoseurantalo Pörskälää varten. Osa Pörskälän suunnitelmista on hankkeen aikana jo toteutettu ja osalle on haettu hankerahoitusta. Löytöretkiä Päijät-Hämeen kylissä -hankkeen suurin työ oli kylän maisemasuunnittelu. Kehitimme ja saimme paljon ideoita ennen kaikkea siihen, että kylässämme jotenkin näkyisi, että olemme vesien äärellä. Meillä on nyt monia pienimuotoisia parannusehdotuksia, joista voidaan ryhtyä keskustelemaan maanomistajien kanssa. Maiseman kulttuuriin liittyy kohteiltaan selostettu kyläpolku. Myös vesireitit ja satama ovat mukana suunnitelmissa. Tästä kokonaisuudesta on tehty hyvä, paljon kylän historiaa ja nykyistä osaamista sisältävä raportti. Toivottavasti pystymme jo lähiaikoina toteuttamaan esimerkiksi kylämaisemaan liittyviä pieniä suunnitelmia yhdessä maanomistajien kanssa. Teimme kylän kehittämishankkeen ohella paljon työtä myös kylämme tietoliikennetarpeiden kartoittamisessa. Valosahankkeessa kartoitettua ja suunniteltua Asikkalan valokuituverkkoa rakennetaan nyt Urajärven ja Vesivehmaan alueilla. Siellä tuli tilauksia tarpeeksi monesta taloudesta. Kalkkisten kylän kiinnostus oli liian vähäistä tukihakemusten tekoon. 7. Mitä olemme Kalkkisten kylän kehittämishankkeella saaneet aikaan Kalkkinen valittiin Päijät-Hämeen Vuoden kyläksi Tämä kunnia toi meille runsaasti hienoa julkisuutta. Olemme myös saaneet tämän takia vastaanottaa toiminnastamme kiinnostuneita ryhmiä eri puolilta Suomea ja joitain ulkomailtakin. Uudet vuotuiset tapahtumat on saatu hyvin käyntiin, ja niiden toteutus osataan. Kalkkisten 10:ä ja Joulukylä Kalkkista kehitetään ja toteutetaan tästä eteenpäin kylän yhdistysten Kalkkisten kylän hanke on ollut mukana valtakunnallisilla matkamessuilla sekä Lomalaidun ry:n että Asikkalan kunnan osastoilla. Asikkalan kunnan Merja Palokangas-Viitanen ja Kalkkisten hankkeen keskeinen toimija Hellevi Tupala tekivät yhteistyötä matkamessuilla Helsingin Messukeskuksessa vuonna

19 voimin ja tapahtuman markkinointiin haetaan sponsoreita. Olemme toteuttaneet Kalkkisten 10:n ja Joulukylä Kalkkinen -tapahtuman nyt kolmeen kertaan, tehneet ne kohtalaisen tunnetuiksi maakunnassamme ja saaneet niistä hyvää palautetta ja tärkeää kokemusta. Näiden turvin on hyvä jatkaa. Kylän brändi on kehittynyt haluamaamme suuntaan ja kylän tunnettuus lisääntynyt, mikä vaikuttaa myös kylän sisäiseen ilmapiiriin. Kalkkinen on ollut vahvasti lähialueen median kiinnostuksen kohteena, mikä oli yksi tavoitteistamme hankkeisiin ryhtyessämme. Myös tämä tärkeä tavoite toteutui: Kylämme eri yhdistykset ja muut toimivat ryhmät ovat olleet yhteisellä asialla ja kaikenlainen kanssakäyminen ihmisten välillä on lisääntynyt. Hanke oli innostava, ja kylän eri yhdistykset ovat ryhtyneet entistä innokkaammin muutenkin kehittämään toimintaansa, mm. Kalkkisten Nuorisoseura on aloittanut nuorisoseurantalon kunnostamisen ja saanut siihen jo jonkin verran tukirahaakin. 8. Tästä eteenpäin Hyvin viritetty yhteistyö tulee näkymään kylän kehittämisen jatkohankkeissa, joita ehkä syntyy, kun kevään 2014 aikana saamme valmiiksi Kalkkisten kylän uuden kyläsuunnitelman. Tammikuun 2014 alussa pidetyn tulevaisuusillan osanottajamäärä oli Päijät-Hämeen kylien ennätys vastaavissa tapahtumissa. Suunnitteluprosessissa on kevään aikana tarkoitus pohtia, mitä kylässämme tapahtuu, muuttuu tai säilyy, jotta täällä viihtyy, ja jotta Kalkkisissa on hyvä asua ja tehdä työtä. 9. Kiitämme Kiitämme Kalkkisten 10:n osanottajia ja yleisöä, Joulukylä Kalkkinen -markkinapäivien yleisöä ja markkinamyyjiä ja muiden joulukylätapahtumien osanottajia. Tervetuloa mukaan jatkossakin! Hanke on tuonut Kalkkisten kylälle julkisuutta ennen kaikkea omassa maakunnassa, mutta kylä on kiinnostanut eri yhteistyökumppaneiden kautta myös ulkomaisia ryhmiä tässä puolalaisia vieraita tutustumassa kylämme elinkeinoihin. 19

20 Kiitämme Hämeen ELY-keskusta myönteisestä suhtautumisesta rahoitustarpeisiimme, Päijät-Hämeen kylät ry:tä rohkaisusta, jonka ansiosta taas aloitimme hanketoimet ja myös Vuoden kylä valinnasta ja sen merkeissä saamastamme mieluisasta huomiosta. Päijänne-Leader ry:tä kiitämme hienoista ideoista, kannustuksesta, hankkeemme saamasta Leader-kunniakirjasta ja ennen kaikkea asiantuntevista käytännön neuvoista ja monenlaisesta tarpeellisesta avusta hankkeen aikana. Kiitämme Asikkalan kuntaa ja muutamia kylämme yksityishenkilöitä rahan lainaamisesta tilapäisissä likviditeettiongelmissa ja Asikkalan seurakuntaa yhteistyöstä ja siitä, että olemme saaneet käyttää kirkkoa joulun konsertteihin. Kiitos taiteilija Juhani Honkaselle jouluseimen rakentamisen taiteellisesta johtamisesta. Olemme kiitollisia myös monille tapahtumissamme esiintyneille muusikoille, muille taiteilijoille ja julkisuuden henkilöille, jotka ovat esiintymisillään ja osallistumisillaan tukeneet tavoitteitamme. Kiitos kylän yrittäjille toimintaan kannustavasta rohkaisusta ja julkisen sanan edustajille kyläämme kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta. Kiitos myös niille yrityksille, joiden kanssa teimme kauppaa hankkeemme puitteissa. Suurin kiitos osoitetaan kaikille mukana olleille kyläläisille, joiden valtava työpanos, taiteellinen näkemys, käytännön osaaminen ja hyvät neuvot ovat tehneet ja tekevät jatkossakin kylän kehittämisen mahdolliseksi. Kalkkisissa 16. päivänä maaliskuuta 2014 Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry Hannu Lepistö puheenjohtaja Aila Tyrni hankkeiden yhteyshenkilö 20

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista - Omanlainen maaseutukylä, jossa paljon lapsiperheitä - Salon kaupungin taloudellinen ahdinko sekä nykyaikaiset verkostoitumisen ja markkinoinnin vaatimukset ovat nähtävissä kaikessa kylän toiminnassa

Lisätiedot

Vastaajan taustatietoa

Vastaajan taustatietoa 27 Vastaajan taustatietoa yhteistyökumppani 1 lappilaiset Kylät ry:n jäsen 4 kaupungin asukasyhdistyksen jäsen 0 kyläyhdistyksen jäsen 23 kyläläinen 17 0 5 10 15 20 25 Vastaajan kunta 25 3 2 1 0 Mitä tulee

Lisätiedot

Kalkkinen KYLÄMATKAILURAPORTTI

Kalkkinen KYLÄMATKAILURAPORTTI Kalkkinen KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama

Lisätiedot

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Salo 31.1.2012 Katja Ranta Lohjan Kylät ry Lohjan ja siihen yhdistymispäätöksensä tehneiden kuntien kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöelin Perustettu

Lisätiedot

Kyläsuunnitelma. Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry. Hankkeet. Tavoitteet. Toimenpiteet. penny@sci.fi 26.1.2009

Kyläsuunnitelma. Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry. Hankkeet. Tavoitteet. Toimenpiteet. penny@sci.fi 26.1.2009 Kyläsuunnitelma 2009 Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry Hankkeet Tavoitteet Toimenpiteet layout PW-Computers Ky penny@sci.fi 26.1.2009 Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry 2 (8) Kyläsuunnitelma 2009 Sisällysluettelo

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude: Projektin tavoite 1) Winter is attitude projektin avulla halutaan elävöittää

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Konginkankaan IDEAILTA

Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen 10 9 8 7 6 5 3 Täysin eri mieltä Vähän eri mieltä En osaa sanoa Jonkin verran samaa mieltä Täysin samaa mieltä Fiskarsissa on hyvä asua Saan apua naapureiltani sitä

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Miten saada uusia asukkaita kylään? Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat

Lisätiedot

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä 2010 -valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3. Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.2012, Wanha Satama Ennen kuin aloitat mieti seuraavia: Kohderyhmä Tavoitteet Mitä on

Lisätiedot

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 EXPO 2010 - SUURMENESTYS Kävijöitä virpoi yhteensä lähes 67 000. Aiemmat ennätykset rikottiin + 35 %! Ei huono, kun posse oli enimmäkseen tyytyväinenkin.

Lisätiedot

Mistä kuulitte eetu-hankkeesta?

Mistä kuulitte eetu-hankkeesta? 40 35 Takaisin yhteenvetoon Mistä kuulitte eetu-hankkeesta? 37% 30 25 23% % 20 15 10 10% 10% 13% 5 3% 3% 0 esitteestä mainoksesta tiedotustilaisuudesta uutisesta sosiaalisen median kautta suoran yhteydenoton

Lisätiedot

Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa

Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa 26.9.2018 Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa Yhteenveto keskustelusta Taustatietoa keskustelusta Aihe, ajankohta ja paikka Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI YHTEENVETO HANKKEESTA JyväsRiihen NUOTTA II -koordinointihankkeella edistettiin maaseutualueilla toimivien yhteisöjen harrastustoimintaa ja kylien kokoontumispaikkojen

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN Luonnon- ja maisemanhoitopalvelut -seminaari Tampere 16.9.2009 Marketta Nummijärvi Kauhajoki HYYPPÄ: SIJAINTI MAISEMA- RAKENNE ARVOT

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi 14.4.2018 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa hanke Yleishyödyllinen kehittämishanke 1.1.2016 30.5.2018, Maaseudun palvelut ja kehittäminen Hallinnoija

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Tapahtumien Hämeenlinna

Tapahtumien Hämeenlinna Tapahtumien Hämeenlinna 20.1.2015 www.linnan.fi Linnan Kehityksen tavoitteena on hankkia kaupunkiin isoja tapahtumia Haemme aktiivisesti kaupunkiin erityyppisiä isoja tapahtumia: Isojen yritysten vuositilaisuudet,

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Suomusjärvi 9.5.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys,

Lisätiedot

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2012 MESSUKESKUKSESSA 2.-4.11.2012

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2012 MESSUKESKUKSESSA 2.-4.11.2012 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2012 MESSUKESKUKSESSA 2.-4.11.2012 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 TYYTYVÄISIÄ NÄYTTEILLEASETTAJIA, KUMPPANEITA JA KÄVIJÖITÄ Edellisvuoden tapaan Lätkä&Säbä-Expossa 2011 viihdyttiin pitkään (3,9 h)

Lisätiedot

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme

Lisätiedot

Tontti ja talomarkkinointi

Tontti ja talomarkkinointi Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistysten ja kaupungin johdon tapaaminen 15.1.2015 Tontti ja talomarkkinointi Kommenttipuheenvuoro Marja Tast Särkisalo Kaupungin alue Koko kaupunki Asukasluku : 54 260 Pinta-ala:

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Ala-Ounasjoen tontti-ilta Sinetän monitoimitilassa osallistujia 140

Ala-Ounasjoen tontti-ilta Sinetän monitoimitilassa osallistujia 140 TONTTI-ILLAT ROVANIEMEN PALVELUKYLISSÄ Rovaniemen kaupungilla on tiivis keskusta ja laaja maaseutuympäristö kymmenine kylineen. Kaupunki on kasvanut viime vuosina reippaasti ja tämän vuoksi rakentamisen

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Tapahtumanjärjestäjälle

Tapahtumanjärjestäjälle Tapahtumanjärjestäjälle Näin pääset alkuun Näin pääset alkuun Työ kannattaa aloittaa hyvissä ajoin työryhmän kokoamisella oman yhteisösi tai järjestösi edustajista. Tapahtuman toteuttamisessa kannattaa

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Osuuskunta KeroKuitu 2. Hankkeen nimi/hanketunnus Kerässieppi-Liepimän kyläverkko/22657 3. Yhteenveto hankkeesta Kerässieppi-Liepimän

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit

Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Teemat Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Hyvinvointi, liikunta ja rauha Elävät ruukkimiljööt Tarinat ja kulttuuri Ruoka Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Monipuolinen Monipuolinen Markkinointi

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

1 of 6 11.8.2010 10:29

1 of 6 11.8.2010 10:29 1 of 6 11.8.2010 10:29 Subject: Vuosanka_Hallintopakot_metsanhakkuut_090810 From: Ylä-Vieksin kyläyhdistys Date: Mon, 09 Aug 2010 10:01:13 +0300 To: kirjaamo.kainuu@ely-keskus.fi,

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

Kesätapahtumiin osallistuminen

Kesätapahtumiin osallistuminen Kesätapahtumiin osallistuminen 1. Missä kylien kesätapahtumissa olette vierailleet tänä kesänä? Vastaajien määrä: 13 0 1 2 3 4 5 6 Ankkapurha Go Go Car & Swap & Vintage Meeting 2016, Koskiston meijeri

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan 22.5.2013 Suvi Nirkko Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR -hanke Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Lisätiedot

Kylämatkailu Ylä-Karjalan matkailukylät

Kylämatkailu Ylä-Karjalan matkailukylät Kylämatkailu Ylä-Karjalan matkailukylät 29.10.2018 MATKAILU- JA YMPÄRISTÖVALMENNUS ENTRA OY Matkailun valmennus-, asiantuntija- ja kehittämispalvelut yli 30 vuoden kokemuksella. Markkinointipalvelut mm.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä Brändityöryhmä Kaarina Johansson, liiton varapj., pj. Merja Salanko-Vuorela, toiminnanjohtaja Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Marianne Lind, liiton hallituksen jäsen, Hiidenseudun Omaish.

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

PÄÄKALLE KOTISELKOSTEN JÄLLEENRAKENTAJANA-hanke

PÄÄKALLE KOTISELKOSTEN JÄLLEENRAKENTAJANA-hanke Jokijärven kyläseura ry, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus/maaseutuosasto Tukipäätös Dnro 229/3510-2002 PÄÄKALLE KOTISELKOSTEN JÄLLEENRAKENTAJANA-hanke LOPPURAPORTTI Hankkeen toteutusaika: 12.4.2002-31.12.2004

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä

Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä 21.5.2019 Vastaajien kokonaismäärä: 8 1. Missä asioissa käytät Kehyn palveluja vai käytätkö? Vain vähäisesti käyttänyt. Etelä-Karjalan Yrityskummien ja Kehyn

Lisätiedot

Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia

Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia MUISTIO Lasten maaseutuparlamentti suunnittelupalaveri 2 Paikka: Etelä-Savon ELY- keskus Aika: 8.10.2013 klo 9:00-11:15 Paikalla: Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja

Lisätiedot

Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset

Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset T-Media on osa Taloudellista tiedotustoimistoa ja edustaa Suomessa Reputation Institutea Mediabarometri? T-Median Yritysten Mediabarometrissa

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Tapahtumatuottajan ABC

Tapahtumatuottajan ABC Tapahtumatuottajan ABC Elina Nieminen Elina.ae.nieminen@gmail.com 1 Tämän työpajan jälkeen Teet hemmetin hyvän tapahtumaprojektisuunnitelman Budjettisi ei koskaan petä Tiedät miten houkutella sponsoreita

Lisätiedot

Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017

Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017 Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017 ROVANIEMEN KYLIEN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ 1. TONTTI-ILLAT ROVANIEMEN PALVELUKYLISSÄ Rovaniemen kaupungilla on tiivis keskusta ja laaja maaseutuympäristö kymmenine kylineen.

Lisätiedot