Koulukukko koulupolkua muistaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulukukko koulupolkua muistaen"

Transkriptio

1 Koulutyö KOULUKUKKO Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Vappuaattona p Koulukukko koulupolkua muistaen Meillä jännitetään, odotamme lehteä joka julkaisee kevään ylioppilaiden nimet. Keskimmäinen lapseni odottaa hetkeä, jolloin saa painaa valkolakin tummille kutreilleen. Perheemme kevättä on valottanut jännitys. Ensin kirjoitukset ja sitten yhteishaku, nyt odotamme tuloksia ja pääsykoekutsuja. Ensi viikolla nuori nainen käy armeijan kutsunnoissa. Sallinette minulle pienen nostalgisen muistelun tuon tytön koulupolusta. Tyttäreni oppi juoksemaan kymmenen kuukauden vanhana ja puhumaan vuoden ikäisenä, vuosi ja kaksikuukautta vanhana hän yhdisteli useita sanoja lauseiksi. Jo ennen esikoulua neiti kertoi haluavansa lääkäriksi. Ensimmäisenä aamuna kouluun lähtiessään pieni napakka nainen ilmoitti Äiti, minun pitää mennä sinne kouluun, että opin lukemaan ja minusta voi tulla lääkäri. Lääkäri haave hioutui kirurgin urasta unelmointiin. Kunnes eräänä päivänä tummat silmät tuijottivat minua ja pettymyksen täytteiset sanat tulvivat alakoululaisen huulilta: On tainnut minun kirurgin ura nousta pystyyn, kun en opi lukemaan. Näin haaveet muuttuivat ja koulupolusta tuli ennakoitua mutkikkaampi. Pienen koulun resursseissa ei lukihäiriöiselle lapselle riittänyt tarpeeksi erityistukea, ja kun haave valkolakista loisti yhä kirkkaana lapsen silmissä, piti miettiä peruskoululle vaihtoehtoisia ratkaisuja. Onneksi opettajat tukivat minua vanhempana, kun päädyimme steineriin yläkoulun opinahjona. Lapseni löysi uudelleen oppimisenilon ja menetelmät, joissa hänen dyslexiat ja praksiat eivät haitanneet. Erityisopetuspäätökset voitiin purkaa ja lukioon mentiin tanssien. Kirjoituksiin vein tytön Abi Muslu huppari päällä. Kielten oppimisen haasteellisuuden takia oli pitkä matikka ainut mahdollisuus, mutta reaaliaineissa lukihäiriö ei haitannut hitautta kummemmin. Englantia nuori odotti kauhulla, vaikka lyhyen oppimäärän kirjoituksissa kuunteluiden aikarajat pidennettiin. Suurella kiitollisuudella ajattelen niitä mahdollisuuksia mitä meille on auennut. On surullista, että juuri lapseni kaltaiset jäävät usein paitsi tarvitsemaansa tukea, kun resurssimme vähenevät. On ollut ihanaa, haasteellisuudesta huolimatta, kulkea tätä koulutietä lapsen rinnalla opettajien kanssa. Kuin sattumalta tanssiharrastus on toiminut tarvittuna voimavarana ja terapiana. Tulevaisuuden ovet ovat auki ja haaveena nuorella on toimintaterapeutin ammatti ja siinä kenties erikoistuminen tanssiterapiaan. Tähän rukoilen Taivaan Isän siunausta. Suurella kunnioituksella ja kiitoksella rakkaat opettajat kerron teille tätä tarinaa. Teette korvaamattoman arvokasta työtä ja siitä on hyvä lähteä kesälomalle. Antaa suvivirren ansaitusti soida sydämissämme; Jo joutui armas aika Jumalan siunausta jokaisen kesään toivottaen! Marjukka Borgman, nuorisotyönohjaaja Kallaveden seurakunta

2 Kallaveden seurakunnan Koulukukko - toukokuu 2015 Ajankohtaisia asioita seurakunnan ja koulun yhteistyössä. Tiedotteen voi tulostaa ja laittaa opettajan huoneen ilmoitustaululle tutkailtavaksi. KALLAVEDEN SEURAKUNNAN KOULUTYÖN NETTISIVU KOULUJEN KEVÄTKIRKOT 2015 Kevätlukukausi lähenee loppua ja sen huipennuksena laulamme jälleen suvivirttä. Koulujen kevätkirkko ajankohdat on sovittu ja lista niistä on koulukukon lopussa liitteenä. Toivomme kouluilta musiikkia ja lukijoita jumalanpalveluksiin, mahdolliset lasten esitykset ovat tervetulleita. Koulun esityksistä ja erityistoiveista voi olla yhteydessä pappiin (yhteystiedot löytyvät koulukukon lopussa olevasta liitteestä). Koulukirkkojen käsiohjelma (Kanta-Kallavesi) löytyy koulukukon lopusta, sekä nettisivulta. Osoitteessa löytyy myös äänitteinä kevätkirkkovirret ja liturgiset laulut. Kevätkirkkovirsiksi ehdotamme: Kosketa minua henki (vk125), Jumala loi (vk135), Hyvä Jumala, kiitän kodista (vk471) ja Suvivirsi (vk571) tai Ah, kuinka kevät hohtaa (vk567). TOIVEITA ENSI LUKUVUODELLE Nyt on ajankohtaista esittää toiveita seurakuntayhteistyöstä tulevalle lukuvuodelle. Pyydän teiltä pientä keskustelua opettajanhuoneessa toiveistanne ja palautteesta seurakunnalle. Koulukukon saatepostissa on samat kysymykset, joihin vastauksia toivon toukokuun puoliväliin mennessä. 1. Päivänavaukset; Onko päivänavauksien määrä, sisältö ja ajankohta sopiva? Toivotteko sali vai keskusradio päivänavauksia? Sopivatko kaikki oppilaat samaan päivänavaukseen vai jaetaanko oppilaita useampaan ryhmään? Mikä on koulun toive päivänavauksien tiheydestä, viikonpäivästä ja kellonajasta. (Kokonaissuunnitteluamme helpottaa, mikäli seurakunta voi ehdottaa viikkoa esim. kuukauden 3.vk.) 2. Syys-, joulu- ja kevätkirkot; Oletteko olleet tyytyväisiä kuluvan lukuvuoden koulukirkkoihin? Minkä tyyppisiä koulukirkkoja toivotte ensi lukuvuodelle? Pyydämme teiltä toivetta koulunne syys-, joulu- ja kevätkirkkojen ajankohdalle ja paikalle? Syyskirkkojen osalta parhaiten sopivat loppuviikon päivät (ke-pe) elokuussa. 3. Onko seurakunnan tarjonta vastannut tarpeitanne? Mitä toivotte seurakunnan ja koulun yhteistyöltä tulevan lukuvuotena? Olisiko koulunne kiinnostunut tekemään jumalanpalveluksen kirkkoon yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa? 4. Toivotteko seurakunnan työntekijän mukana oloa koulun tilaisuuksissa esim. vanhempainilloissa, teemapäivissä ja juhlissa? 5. Kuka toimii ensi lukuvuonna koulunne yhteishenkilönä seurakuntayhteistyössä. Toiveet ja palautteen voi lähettää sähköpostitse marjukka.borgman@evl.fi ja Karttulassa riikka.kukkonen@evl.fi.

3 KALLAVEDEN SEURAKUNNAN KOULUYHTEISTYÖ LUKUVUODELLE Syyslukukausi Koulujen syyskirkot viikot Koulukukko ilmestyy elokuun ja lokakuun lopussa - Seurakunnan kouluikäisten toimintaesitteiden jako viikoilla Päivänavaukset syys-joulukuu alusta - Rippikouluinfot syyskuussa - Hautausmaakävelyt ja kirkkoseikkailut (voi kysellä marjukka.borgman@evl.fi) - Oppituntivierailut esim. raamattutuolialttarit (voi kysellä marjukka.borgman@evl.fi) Upeat koulutuspäivä Kuopio ( - Marraskuun lopussa adventtihartaudet - Joulukuussa koulujen joulukirkot Kevätlukukausi Päivänavaukset tammi-toukokuu - Koulukukko ilmestyy tammi- ja huhtikuun lopussa - Yhteistyökahvihetki kirkkoherran kutsumana Runebergin päivänä kello 15 - Koulukinkerit tammi-helmikuu - Pääsiäishartaudet viikot 11 ja 12 - Koulujen kevätkirkot toukokuun loppu OLEMME MIELELLÄMME MUKANA KOULUJEN ARJESSA, OTTAKAA ROHKEASTI YHTEYTTÄ! Kallaveden seurakunta kouluyhteistyö Nuorisotyönohjaaja Marjukka Borgman puh marjukka.borgman@evl.fi Nuorisotyönohjaaja Riikka Kukkonen (Karttula) puh riikka.kukkonen@evl.fi Koulupappi Veli Mäntynen puh veli.mantynen@evl.fi

4 KOULUJEN KEVÄTKIRKOT 2015 Kevätkirkkovirret: Kosketa minua henki (vk125), Jumala loi (vk135), Hyvä Jumala, kiitän kodista (vk471) ja Suvivirsi (vk571) tai Ah, kuinka kevät hohtaa (vk567). Virret ja liturgiset laulut ovat äänitettyinä netissä: Koulun toiveista ja lasten esityksistä toivomme teidän olevan yhteydessä pappiin. Sähköpostiosoitteemme ovat Kanta-Kallaveden alue Maanantai Jynkänlahden koulu Kallaveden kirkossa, Sanna Alanen p ja Anna-Mari Linna Torstai Ala-Pyörön koulu Kallaveden kirkossa, Petteri Hämäläinen p ja Richard Nicholls Perjantai Ylä-Pyörön koulu Kallaveden kirkossa, Petteri Hämäläinen p ja Richard Nicholls 9.00 Hirvilahden koulu Hirvilahden kappelilla, Veli Mäntynen p ja Anna-Mari Linna Kaislastenlahden koulu koululla, Veli Mäntynen p ja Anna-Mari Linna Lauantai Aurinkorinteen koulu koululla, Veli Mäntynen p ja Richard Nicholls 9.30 Pitkälahden koulu koululla, Veli Mäntynen p ja Richard Nicholls 9.15 Vehmasmäen koulu Vehmasmäen kappelilla, Sanna Alanen p ja Anna-Mari Linna Kurkimäen koulu Vehmasmäen kappelilla, Sanna Alanen p ja Anna-Mari Linna 8.00 Hiltulanlahden koulu Kallaveden kirkossa, Petteri Hämäläinen p ja Rami Tuomikoski 9.00 Rytkyn koulu Kallaveden kirkossa, Petteri Hämäläinen p ja Rami Tuomikoski Karttulan alue Perjantai Pihkainmäen koulun koululla Karttulanlahden koulu, Karttulan kirkossa Kissakuusen koulu, Karttulan kirkossa Karttulan alueen kirkot toteutetaan yhteistyössä koulujen oppilaiden kanssa, niissä on oppilaiden valitsemat virret. Pappina Karttulassa toimii Mikko Väisänen ja kanttorina Anne Keränen, mukana toteutuksessa on nuorisotyönohjaaja Riikka Kukkonen puh Maaningan alue Lauantaina Maaningan kirkko, Raija Jokela puh ja Talvikki Attila-Pekonen

5 PÄIVÄNAVAUSKUKKO Koulukukossa mukana tulee päivänavausvinkkejä opettajien käyttöön. Tältä nettisivulta löytyy valmiita päivänavauksia KESÄLAITUMILLE kirje koululaisille Hei lapset En pääse teitä tapaamaan, siksipä ajattelin kirjoittaa teille kirjeen. Ajattelen teitä paljon ja toivon mukavia viimeisiä koulupäiviä kaikille. Muistattehan joka päivä ilahduttaa ja auttaa toisianne, sekä aikuisia, silloin teette sen mikä on oikein. Jeesus opetti meille: Tehkää toisille se, mitä haluaisitte itsellenne tehtävän. (kultainen sääntö Matt.7:12) Mitä sinulle kuuluu? Jännittääkö todistus, mietitkö millaisen arvioinnin saat, pääsetkö luokaltasi? Saatko esiintyä kevätjuhlassa? Mitä suunnitelmia sinulla on kesälomalle? Minulle kuuluu aika hyvää. Olin jo hieman etukäteen lomailemassa Espanjan auringossa ja sain pienen rusketuksen kesän etuotoksi. Kun sinä jäät kesälomalle, jatkan minä töissä leireillä ja rippikoulussa. Onko sinun kesäsuunnitelmissasi leirejä. Niillä on mukana olla, kun yhdessä toisten kanssa pidetään hauskaa, opetellaan uusia asioita, uidaan, saunotaan, ihmetellään luontoa ja hiljennytään. Kesäloma on hyvää aikaa pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan ympärille, silloin voi nähdä uusia asioita kauniista luonnosta, jonka ympäröimänä saamme elää. Jumala on luonut meidät ja meille kauniin maailman. Sitä oppii ymmärtämään juuri katsellen ja kuunnellen, hiljentyen luonnon puhuteltavaksi. Oletko kirjoittanut joskus luontopäiväkirjaa, siinä on mukava kesälomapuuha. Voit ottaa valokuvia kukista, eläimistä, puista ja erilaisista kesäsäistä, sekä kirjoittaa mitä kuulet ja näet. Oletko lähdössä kesän aikana jollekin matkalle? Matkaan valmistautuminen pakkaamisineen ja suunnitelmien tekemisineen ovat hauskaa, mutta joskus stressaavaa. Muistathan auttaa vanhempiasi valmisteluissa tehden oman osasi, siis huoneesi siivouksen ja omien tavaroiden pakkaamisen, sekä asiat joita sovitaan sinun hoidettavaksesi. Lomalaisella on aikaa ja siksipä pienten kotiaskareiden hoitaminen kesäaikana, onkin hyvä mahdollisuus oppia kantamaan vastuuta. Auttamisesta tulee hyvä mieli, niin itselle kuin toiselle ihmiselle. Kesälomalaisena voitkin ilahduttaa toisia tekemällä, joka päivä jonkun pienen tai suuremmankin hyvän työn. Enää koulua ei tänä keväänä montaa päivää ole. Opettajalla on kiirettä, kun hän kirjoittelee todistuksia ja valmistaa kevätjuhlia. Sinua voi jännittää millaisen arvioinnin saat. Kun meitä arvioidaan, se tuntuu aina jänskälle, mutta sen kautta voimme huomata, mitä osaamme hyvin ja minkä eteen meidän pitäisi tehdä enempi töitä. Yksi tärkeä asia elämässä on oppia kiittämään, siitä mitä osaa ja siitä mitä saa. Nyt onkin hyvä aika kiittää opettajaa ja itseäsi, sekä luokkakavereita vuoden työstä, hyvistä yhteisistä hetkistä ja oppimisen mahdollisuuksista. Muistathan, että koulussa arvioidaan oppimista ja vaikka todistuksesi ei hirmuisen hyvä olisikaan, niin se ei tarkoita ettet sinä olisi hyvä jossain. Mieti missä asioissa olet hyvä ja kiitä siitä Taivaan Isää. Laitan kädet ristiin ja rukoilen Taivaan Isän siunausta sinun kesääsi. Hyviä viimeisiä koulupäiviä ja mukavaa kesää toivottaen Marjukka, kotiseurakunnastasi Kallavedestä Marjukka Borgman, Kallaveden srk, Rauhalahdentie 21, Kuopio

6

Pekka Asumaa Erityisnuorisotyönohjaaja Kuopion ev.lut. seurakunnat, Kallaveden srk

Pekka Asumaa Erityisnuorisotyönohjaaja Kuopion ev.lut. seurakunnat, Kallaveden srk Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 1 / 2018 2019 Suojelusenkeleitä - Suomen tulevaisuuden toivoille Oli ukkini hautajaisten muistotilaisuus.

Lisätiedot

Koulukukko 3 / 2015 2016

Koulukukko 3 / 2015 2016 Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 3 / 2015 2016 3.5.2016 Kohti kesää Toukokuu pyörähti käyntiin ja opettajanhuoneen aamukammassa on

Lisätiedot

Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki!

Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki! Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 1 / 2015 2016 31.8.2015 Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki! Uusi lukuvuosi iloineen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Koulukukko 2 / 2015 2016. Turvaa ja rauhaa. Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 30.10.

Koulukukko 2 / 2015 2016. Turvaa ja rauhaa. Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 30.10. Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 2 / 2015 2016 30.10.2015 Turvaa ja rauhaa Kemppaanmäen koululle tullessa ei voi olla huomaamatta

Lisätiedot

Uudistajat koululaisten teesit

Uudistajat koululaisten teesit Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 2 / 2016 2017 7.5.2017 Uudistajat koululaisten teesit Jännää elää vuotta 2017! Ikään kuin pysähtelisin

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Adventtina 2014 marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 28.11.2014

Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Adventtina 2014 marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 28.11.2014 Koulutyö KOULUKUKKO Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Adventtina 2014 marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 28.11.2014 HYVÄÄ PERINTEISTÄ ADVENTTIA JA JOULUA ARMON VUONNA 2014! Arvoisat oppilaat,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Koulukukko, koulupapin kynästä

Koulukukko, koulupapin kynästä Koulutyö KOULUKUKKO Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Nestorinpäivänä 2015 marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 26.2.2015 Koulukukko, koulupapin kynästä Valoisaa kevätaikaa teille kaikille, niin

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Elämän murroksessa. Koulukukko 1 /

Elämän murroksessa. Koulukukko 1 / Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 1 / 2016 2017 23.9.2016 Elämän murroksessa Syyskuu on päättymässä, vielä puut kukoistavat ruskapuvussa

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista? Liite Pienten Kielireppuun. Eväspussi Oman äidinkielen vahva hallinta tukee kaikkea oppimista. Tämän vuoksi keskustelemme kielten kehityksestä aina varhaiskasvatuskeskustelun yhteydessä. Kopio Kielirepusta

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kallaveden seurakunta Lokakuu 2014 10.10.2014

Kallaveden seurakunta Lokakuu 2014 10.10.2014 Koulutyö KOULUKUKKO Kallaveden seurakunta Lokakuu 2014 10.10.2014 Tervehdys seurakunnasta Tutkin Kallaveden kirkon kellarissa vanhoja papereita ja löysin Koulukukon, joka ilmestyi muinoin seurakunnan koulutyön

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

KUOPION KALLAVEDEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ Rauhalahdentie 21, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 5/2018 P SEURANKUNTANEUVOSTO

KUOPION KALLAVEDEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ Rauhalahdentie 21, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 5/2018 P SEURANKUNTANEUVOSTO KUOPION KALLAVEDEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 Aika Keskiviikko 23.05.2018 klo 17.30 Paikka Kallaveden kirkko, Rauhalahdentie 21 Kokoonpano ja läsnäolo Pentikäinen Matti puheenjohtaja läsnä Ahonen

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

e-opin sä hkö isten öppikirjöjen kä yttö ö nöttö Läppeenrännän Pedä.netöppimisympä

e-opin sä hkö isten öppikirjöjen kä yttö ö nöttö Läppeenrännän Pedä.netöppimisympä e-opin sä hkö isten öppikirjöjen kä yttö ö nöttö Läppeenrännän Pedä.netöppimisympä ristö ssä Ohjeen tehnyt 10.8.2015 Petja Pyykkönen, Saimaan mediakeskus Kuinka opettaja saa sähköiset oppikirjat... 2 Sähköisen

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2014-2015 Henkilöiden määrä 1. Perusopetuksen oppilasmäärä Tilastointipäivä 20.9. lv. 2012-2013 lv.

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Länsituulen viesti 2 / 2003

Länsituulen viesti 2 / 2003 Länsituulen viesti 2 / 2003 2 Kesä mielessä Meille on jälleen koittanut Suomen suloisin vuodenaika. Saamme nautiskella kesäluonnon tarjoamista tuoksuista, uudesta vihreydestä kaikkineen, kuulostella lintujen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät #ollaharauhas http://varhaiskasvatus.everwall.com/post Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20.-21.9.2018 Seinäjoki No heipä hei! KAIKKI: Ja laita vielä matkaan lentosuukkoja!

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 3/2013 25 Aika 09.09.2013 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 22 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 6 Maanantai 7 Tiistai 8 Keskiviikko 9 Torstai 10 Perjantai 11 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 12

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot