Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Adventtina 2014 p

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Adventtina 2014 marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 28.11.2014"

Transkriptio

1 Koulutyö KOULUKUKKO Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Adventtina 2014 p HYVÄÄ PERINTEISTÄ ADVENTTIA JA JOULUA ARMON VUONNA 2014! Arvoisat oppilaat, opettajat ja opetusta tukeva henkilökunta Kallaveden seurakunnan alueen kouluissa! Syyslukukausi lähestyy loppuaan. Jouluun valmistautuminen alkaa tänä vuonna marraskuun 30. päivänä ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Mitähän se hieno sana adventti oikein tarkoittikaan? Aika harvoin suomen kielessä tuota sanaa käytetään muussa kuin joulua edeltävän ajan kuvauksessa. Joulukalenterin toinen nimi on adventtikalenteri. Sitähän voisi kuvata sanoilla odotuskalenteri tai valmistautumiskalenteri. Adventti tarkoittaa siis odotusta ja valmistautumista. Koulussa ja kotona varmasti keskustelette jouluun liittyvistä asioista. Perinne tarkoittaa jotain sellaista asiaa tai ilmiötä, joka on opittu edeltävien sukupolvien tavoista. No tämähän on aivan täysin selvää, mutta joskus itsestään selvyyksiäkin on hyvä kerrata. Joulun perinteeseen liittyy paljon asioita, joita olemme Suomeen perineet useasta eri kulttuurista. Tietysti lahjat ja iloinen odotus ovat parasta joulussa. Vai ovatko lahjat sitä alkuperäisintä parasta? Parasta on itseasiassa se miksi joulua vietetään. Joulu on Jumalan pojan Jeesuksen syntymäjuhla. Kaiken jouluperinteen ja kivan alku ja juuri on Jeesuksen syntymä Betlehemin kaupungissa. Siitä sitten seuraa kaikki muu kiva. Joulupukki ja lahjat muistuttavat siitä Jeesuksen syntymän ilosta. Joulun vietto on meille rakas kansainvälinen ja suomalainen perinne. Tätä perinnettä te oppilaatkin joskus siirrätte sitten omille lapsillenne. Muistakaa joulun vieton alku ja juuri. Se on Jeesuksen syntymä tallin seimeen Betlehemissä. Tervetuloa perinteisiin koulujen joulujumalanpalveluksiin! Siunausta opiskeluun ja työhön toivottaen, Kallaveden seurakunnan kirkkoherra Matti Matti Pentikäinen, kirkkoherra, Kallaveden seurakunta

2 Kallaveden seurakunnan Koulukukko - adventtikukko 2014 Ajankohtaisia asioita seurakunnan ja koulun yhteistyössä. Tiedotteen voi tulostaa ja laittaa opettajan huoneen ilmoitustaululle tutkailtavaksi. YHDYSOPETTAJIEN JA REHTORIEN TAPAAMINEN RUNEBERGIN PÄIVÄNÄ Kirkkoherramme Matti Pentikäinen kutsuu koulujen edustajat kahvikupin ääreen keskustelemaan yhteistyöstä ja ajankohtaisista asioista torstaina 5. helmikuuta 2015 kello Kallaveden kirkolle, Rauhalahdentie 21. PIENI HETKI LAPSEN KANSSA KUOLEMAN ÄÄRELLÄ HARTAUSMATERIAALIA OPETTAJILLE Kun olemme kasvokkain kuoleman kanssa, ovat sanat usein vähäiset ja olisi helpompaa vain ohittaa tilanne. Kuoleman hyväksyminen ja siitä puhuminen, ovat keskeisiä asioita surutyön tekemisessä. Surutyö on taas välttämätöntä, jotta pääsemme eteenpäin läheisen pois menosta. Tutun ryhmän kanssa surun jakaminen ja asioista puhuminen helpottavat pahaa mieltä. Pieni hetki lapsen kanssa kuoleman äärellä on tehty työvälineeksi aikuisille, kun joku lapsi ryhmässä kohtaa kuoleman. Opettaja voi vapaasti mukailla valmista hartautta ja jättää siitä halutessaan osia pois. Rohkaisemme teitä puhumaan kuolemasta lasten kanssa silloin kun se on ajankohtaista. Seurakunnan työntekijää voi pyytää halutessa mukaan pitämään suruhartautta ja keskustelemaan kuolemasta lasten kanssa. Hartauden lopussa on hieman lutherilaista kristinoppia kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Hartaus liitteenä koulukukon lopussa JOULUKIRKOT 2014 Lista joulukirkoista on Koulukukon liitteenä. Yläkoulujen joulukirkot rakentuvat kauneimpien joululaulujen ympärille ja kanttorimme Riku onkin ollut yhteydessä kouluihin musiikin toteuttamisesta. Alakoulujen joulukirkko virret ovat 21: 1-3 ja 10, 30 ja 32. Joulukirkkoa elävöittää mukavasti oppilaiden musiikkiesitykset ja joulukuvaelmat yms., näistä kannattaa sopia hyvissä ajoin papin kanssa. Koulu voi esittää toiveita ja ideoita mukana olevalle papille ja kanttorille, sähköpostiosoitteet kaikille seurakunnan työntekijöille ovat etunimi.sukunimi@evl.fi. Joulukirkkoon kello 10 Kallaveden kirkossa kokoontuu neljän koulun väki. Tähän kirkkoon olisi hienoa saada jokaiselta koululta jotain pientä. Alustavasti on keskusteltu musiikkiesityksestä Rytkyn koulun kanssa (Riku), tekstinlukijoista Kaislastenlahden koulun kanssa (Marjukka), joulurunosta Hirvilahden koulun kanssa (Marjukka) ja ikkunatähtien tekemisestä Pitkälahden koulun kanssa (Marjukka). Tarkempi ohjelma jumalanpalvelukseen tulee Matti-papilta lähempänä joulua.

3 KEVÄT LUKUKAUDEN PÄIVÄNAVAUKSET Onko koulunne päivänavausajankohdat sopivat ja vastaavatko päivänavaukset odotuksianne. Kevätlukukaudelle voimme muuttaa tarvittaessa päivänavauksien ajankohtaa, mikäli jokin muu kuin aiemmin sovittu aika sopii koulun työjärjestykseen paremmin. Tarkennukset ja muutostoiveet päivänavausaikoihin 10. joulukuuta mennessä sähköpostitse Voitte tehdä muutokset Koulukukon mukana tulevaan listaan ja lähettää listan korjattuna takaisin, kiitos. Lista päivänavauksista ja kevätkirkkojen alustavista ajankohdista on liitteenä. Tarkistattehan sen koulunne osalta, kiitos. KOULUJEN PÄÄSIÄISHARTAUDET JA KEVÄTKIRKOT Kutsumme kouluja hiljaisella viikolla seurakunnan toimipisteisiin (Kallaveden kko, Petosen seurakuntatalo, Hirvilahden ja Vehmasmäen kappelit) pääsiäishartauksiin. Näiden hiljaisen viikon tapahtumien aikataulu ja sisältä hahmottuvat alkuvuodesta. Koulujen kevätkirkkoaikatauluja on aika rueta hiomaan. Olen tehnyt alustavaa ehdotusta koulujen toiveiden pohjalta kevätkirkkojen aikatauluihin. Yritämme järjestellä kirkkojen toimittajia (pappi ja kanttori) riittävästi, jotta pystyisimme palvelemaan teitä kolmella työparilla. Pyydän, että tarkennatte koulun toivetta ja rohkeasti ehdotatte toimivia aikatauluja. Lista liitteenä. USKONNONOPETUKSEN TUKEMINEN Olemme jo sopineet keväälle joitakin kirkkoseikkailuja ja kouluvierailuja. Keskustelua ja toiveita uskontotuntivierailuista voisimme käydä tapaamisessamme Laitan tämän postin liitteeksi pienen pähkinän purtavaksi, kuva-arvoituksen kirkontyöntekijöistä, se on mukava välitehtävä yläkoululaisille tai opettajan huoneeseen. KEVÄÄN 2015 KOULUKIRNKERIT TOTEUTETAAN TEEMALLA JUMALANPALVELUS Koulukinkerit toteutuvat alkukeväästä 2015 (viikot 5-7). Aiheena on jumalanpalveluskaava ja liturginen laulu. Kinkeriaikataulu selviää joulukuun aikana.

4 TAIKA-PETTERIN ESITYS YSTÄVYYDESTÄ JA AUTTAMISESTA Taika- Petteri kiertää seurakuntamme alueen kouluilla ja Alustavan aikataulu ehdotus on tullut sähköpostitse alakoulujen yhdysopettajille ja nyt odotellaan koulujen kommentteja. Joitakin muutoksiakin on jo ehdoteltu, mutta eiköhän me saada yhdessä aikataulu toimivaksi. Lisätietoa: PÄIVÄNAVAUSKUKKO Koulukukossa mukana tulee päivänavausvinkkejä opettajien käyttöön. Tältä nettisivulta löytyy valmiita päivänavauksia viikko 49, itsenäisyyspäivä viikko Alttaripöydälle voi laittaa pöytälipun ja kaksi kynttilää. Tehdään ristin merkki (yhdessä) Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (kosketaan otsaan, rintaan ja kumpaankin olkapäähän). Ristin merkillä voimme siunata itsemme. Ristin löydät monesta paikasta, myös Suomenlipusta, joka nousee taas ensi lauantaina salkoihin ympäri maata. Lipussa risti kertoo meille siitä, että elämme kristityssä maassa. Kristityn maan laki ja perussäännöt perustuvat Jumalan kymmeneen käskyyn, sekä Jeesuksen opetukseen oikeudenmukaisuudesta ja lähimmäisen rakkaudesta. Suomi on tasavalta ja maamme päämies on presidentti, mutta maatamme johtaa eduskunta. Kansanedustajat eduskuntaan ja presidentin valitsemme vaaleilla, joissa kaikki aikuiset saavat äänestää. Me suomalaiset saamme itse vaikuttaa mihin suuntaan maatamme johdettaan. Kirkossakin on vaalit, kirkon vaaleissa voi äänestää kaikki 16 -vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet. Yleinen äänioikeus on yksi niistä asioista, joista me suomalaiset voimme olla kiitollisia itsenäisessä maassamme. Mitä muita sellaisia asioita keksitte, joista voisimme olla kiitollisia suomalaisina? (keskutelu) Esim. Puhdas luonto, neljä selkeää vuodenaikaa, turvallinen ympäristö, vapaus liikkua luonnossa ja vesillä (jokamiehenoikeudet vain hyvin harvassa maassa), voi olla iltaisin ulkona, vapaa liikkuminen mm. kaupungissa, toimiva jätehuolto, riittävä puhdas vesi, luotettava sähköverkko, koulun käynti oikeus, yleinen terveydenhuolto, lastenhoito ja vanhuspalvelut, sosiaaliturva, sananvapaus, mielipidevapaus, vapaa oikeuslaitos, YK:n lasten oikeudet (mm oikeus leikkiin).

5 Nämä kaikki asiat ovat sellaisia, ettei niihin ole mahdollisuutta kaikkialla maailmassa, osaan vain hyvin harvoissa maissa. Nämä ovat myös niitä asioita, joiden turvaamiseksi maamme päättäjät toimivat. Ne ovat asioita, joiden mahdollistamiseksi jatkossakin me kaikki voimme tehdä jotain pientä, kuten säästää vettä ja sähköä puhtaan luonnon säilymiseksi tai olla itse aiheuttamatta häiriötä lähiympäristössä. Voimme myös tuoda esiin epäkohtia, jotka huomaamme kertomalla niistä aikuisille. Jeesus opetti opetuslapsiaan käyttämään valtaa toisia ihmisiä palvellen. Itsenäisyyspäivän evankeliumissa Hän sanoo: Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. (Matt. 20: 25-28) Meidän kristittyjen tehtävä on rukoilla toisten ihmisten puolesta ja kiittää Jumalaa siitä hyvästä mitä Hän on meille antanut. Rukous: Rakas Jumala kiitos vapaasta kotimaasta Suomesta, auta meitä muistamaan kaikki ne asiat, jotka ovat elämässämme hyvin. Anna viisautta päättäjillemme, kun he hoitavat yhteisiä asioitamme. Siunaa itsenäisyyspäivän viettoamme. Anna rauha ja vapaus myös muille maailman kansoille. Aamen Virsi 581 Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan Adventin koulukukon liitteet Pieni hetki lapsen kanssa kuoleman äärellä, hartaus opettajien käyttöön Joulukirkot 2014 Päivänavaukset ja kevätkirkot, kevätlukukausi 2015 Taika-Petterin mainos

6 PIENI HETKI LAPSEN KANSSA KUOLEMAN ÄÄRELLÄ Opettajalle tai ohjaajalle toteutettavaksi, kun jonkun läheinen kuolee. Kun olemme kasvokkain kuoleman kanssa, ovat sanat usein vähäiset ja olisi helpompaa vain ohittaa tilanne. Kuoleman hyväksyminen ja siitä puhuminen, ovat keskeisiä asioita surutyön tekemisessä. Surutyö on taas välttämätöntä, jotta pääsemme eteenpäin läheisen pois menosta. Tutun ryhmän kanssa surun jakaminen ja asioista puhuminen helpottavat pahaa mieltä. Jokaisella on lupa olla surullinen ja itkeä, jos itkettää. Tämä pieni hetki on tehty työvälineeksi aikuisille, kun joku lapsi ryhmässä kohtaa kuoleman. Opettaja voi vapaasti mukailla valmista hartautta ja jättää siitä halutessaan osia pois. Rohkaisemme teitä puhumaan kuolemasta lasten kanssa silloin kun se on ajankohtaista. Seurakunnan työntekijää voi pyytää halutessa mukaan pitämään suruhartautta ja keskustelemaan kuolemasta lasten kanssa. Hartauden lopussa on hieman lutherilaista kristinoppia kuolemasta ja ylösnousemuksesta. MINULLA ON IKÄVÄ SURUHARTAUS Alttari haluttaessa Luokkaan voi laittaa pienen alttaripöydän: pöydälle valkoinen liina ja risti, sekä kynttilä (mikäli vainaja on hyvin läheinen voi alttarille laittaa valokuvan). Sytytetään kynttilä yhdessä Sytytämme kynttilän, koska..(oppilaan nimi) (läheinen esim. Paavo - ukki) on kuollut. Kynttilän sytyttäminen ihmisen kuollessa on vanha tapa. Kynttilä on rukouksen ja Jumalan läsnäolon merkki. Kynttilän liekki tuo valoa pimeyteen. Raamatun teksti, Psalmi 23:1,4 Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Lupa olla surullinen Surussa sydän on raskas ja tuntuu, että ilo on poissa. Voimme aina luottaa Jumalan lupaukseen olla kanssamme kaikissa elämän hetkissä, myös silloin, kun suru valtaa sydämen ja mieli tuntuu pimeälle. Rukouksessa voimme pyytää Taivaan Isän lohdutusta itsellemme ja läheisillemme. Kuoleman lähellä tunnemme ikävää. Ikävää tunnemme, koska meille tärkeä, rakas ihminen on poissa. Ikävän tunne voi olla kuin kipua, se voi tehdä meidät kiukkuisiksi tai turruttaa tunteettomiksi. Ikävä tuntuu kuin sydäntä ahdistaisi ja itkettää. Surussa ja ikävässä on lupa itkeä. Itkeminen helpottaa. Samoin helpottaa, kun voi jutella toisten ihmisten kanssa. Lohdutukseksi: Aika korjaa haavat Vanha sanonta on, että aika korjaa haavat. Surun keskellä voimme ajatella tuota vanhaa viisautta lohdutuksena. Aluksi on vaikea muistaa, niitä hyviä hetkiä kuolleen rakkaamme kanssa. Ajan kuluessa mukavat hyvät hetket palaavat mieleen ja läheisemme elää jälleen

7 muistoissamme. Surun keskellä on vaikea ajatella, että jonain päivänä voimme taas nauraa yhteisille kommelluksille. Kuolema ei erota meitä lopullisesti rakkaistamme. He jäävät elämään sydämiimme ja muistoihimme. Suru on välttämätöntä kohdata ja menetys hyväksyä, jotta elämä voi jatkua. Tätä kutsutaan surutyöksi ja siihen pitää antaa mahdollisuus, aikaa ja tilaa. Ystävinä voimme kuunnella toisiamme ja lohduttaa silloin, kun on ikävä ja itkettää. Rakkaamme ovat kuin aarrehelmiä sydämessä Sanotaan, että kuolleet rakkaamme muuttuvat pikkuhiljaa aarteiksi sydämeemme. Helmi muodostuu niin, että simpukan sisään joutuu kivensiru. Kivi simpukan sisällä on terävä ja pistävä. Kuolema ja menetys ovat, kuin noita kivensiruja sydämessämme. Simpukka alkaa pikkuhiljaa muodostaa suojakerrosta kiven ympärille. Ajan myötä kivestä tulee helmi. Helmet ovat arvokkaita. Kuolleen läheisen muisto muuttuu, kuin kivi helmeksi ajan myötä sydämessä. Rakkaat kuolleet läheisemme ovat aina meidän sydämemme aarteita. Voimme iloita ja olla kiitollisia siitä, että olemme saaneet elää heidän kanssaan. Rukous (Kotien rukouskirja s. 19) Anna, Jumala, meille juuri tänään voimaa sinun voimastasi, viisautta sinun viisaudestasi, rauhaa sinun rauhastasi, iloa sinun ilostasi ja rakkautta, Herra rakkautta sinun rakkaudestasi. Lohduta surevia rakas Jumala. Aamen Laulu: Jumalan kämmenellä, virsi 499 LUTERILAISEN KRISTINOPIN KÄSITYS KUOLEMASTA JA YLÖSNOUSEMUKSESTA Ihmisen elämään kuuluu syntymä ja kuolema. Kuolema on siis osa ihmisen elämää. Elämä on kokonaisuus syntymästä kuolemaan, riippumatta siitä milloin kuoleman hetki koittaa. Kuolemanhetkeä emme voi ennalta tietää. Uskomme, ettei kuolema ole kaiken loppu, vaan uuden, salatun, iankaikkisen elämän alku. Kristittynä tiedämme elämän jatkuvan kuoleman jälkeen paikassa, jota kutsumme taivaaksi. Ihmisen sielu pääsee sellaiseen tilaan, jossa ei ole olemassa kipua, surua eikä kuolemaa. Siellä elämä jatkuu ikuisesti. Uskomme myös siihen, että kohtaamme tuonpuoleisessa elämässä uudelleen kaikki menettämämme läheiset ihmiset. Toivo jälleennäkemisestä kannattelee meitä surun keskellä. Tietoisuus siitä, että eromme on vain väliaikainen, lisää toivoamme. Se auttaa meitä jaksamaan. Nuorisotyönohjaaja Marjukka Borgman ja pastori Sirpa Nummenheimo, Kallaveden seurakunta, 2014

8 KOULUJEN JOULUKIRKOT 2014, kesto noin 30 min Kallaveden seurakunta MAANANTAI Kallaveden kirkko (Matti Pentikäinen p ja Richard Nicholls) klo 9.15 Pyörön koulu (Ala- Pyörö), Yhteyshenkilö koululla Maija Svärd p klo Jynkänlahti (kauneimmat joululaulut kirkko), Yhteyshenkilö koululla Kaija Matilainen Kouluilla (Anni Tanninen p ja Anna-Mari Linna) klo 9.15 Pirtin koulu, Yhteyshenkilö koululla Helena Pussinen, rehtori Timo Kemppinen p klo Kurkimäen koulu, Yhteyshenkilö koululla Tarja Hartikainen p TIISTAI Kallaveden kirkko (Matti Pentikäinen p ja Richard Nicholls) klo 9.00 Ylä-Pyörö (kauneimmat joululaulut kirkko), Yhteyshenkilö koululla Mikko Parviainen klo Pitkälahden koulu ja kuljetettavat koulut Pitkälahden koulu, Yhteyshenkilö koululla Sohvi Almila p Rytky (50-60), yhteysopettaja, Yhteyshenkilö koululla Timo Oranen p Kaislastenlahti (51 + opet), Yhteyshenkilö koululla Auli Koistinen p Hirvilahti (30 + opet), Yhteyshenkilö koululla Kirsi Tuoriniemi p Kuljetusaikataulu Hirvilahden koulu lähtö koululta klo 9.05 ja paluu koululle noin klo 11.20, 32 paikkainen auto Kaislastenlahden koulu lähtö koululta klo 9.20 ja paluu koululle klo 11.15, 55 paikkainen auto Rytkyn koulu lähtö koululta 9.30 ja paluu koululle klo 11.15, 62 paikkainen auto Koulut tai kappelit yms. (Anni Tanninen p ja Anna-Mari Linna) klo 8.10 Aurinkorinteen koulu, Yhteyshenkilö koululla Vuokko Hassinen p klo 9.15 Hiltulanlahden koulu Vanulassa, Yhteyshenkilö koululla Harri Korteniemi p klo Vehmäsmäen koulu kappelilla, Yhteyshenkilö koululla Hannu Rönkkö p

9 Kallaveden seurakunta, koulutyö Marjukka Borgman KEVÄTLUKUKAUSI 2015 KOULUJEN PÄIVÄNVAUKSET JA KEVÄTKIRKOT ALAKOULUT KOULU PÄIVÄNAVAUKSET Yhdysopettaja KEVÄTKIRKKO Aurinkorinteen koulu Kuukauden toinen ma tai to klo Vuokko Hassinen kello 8.10 (toive) Hiltulanlahden koulu Harri Korteniemi Hirvilahden koulu Kirsi Tuoriniemi Jynkän koulu Kati Pesonen Kaislastenlahden koulu Auli Koistinen Kurkimäen koulu Tarja Hartikainen Pirtin koulu Helena Pussinen Pitkälahden koulu Sohvi Almila Pyörön koulu Maija Svärd Rytkyn koulu Timo Oranen Vehmasmäen koulu Hannu Rönkkö Kuukauden 2. perjantai klo klo 8.00 (toive) Kuukauden 1. maanantai klo klo 9.00 koululla (ehdotus) TARKENNUKSET - tarkat päivätoiveet; 15.1./ 12.3./ 12.3./ 9.4./11.5.? - kevätkirkko koululla vai kirkossa? - - kevätkirkko Vanulassa? - Olisiko tarpeen vaihtaa päivänavaus päivää? - Voisiko kevätkirkko alkaa klo 9.00? Missä toivotte kirkon olevan? Kuukauden 1. tiistain klo haluatteko kevätkirkon kirkkoon esim klo Kuukauden 1. maanantai klo sopisiko kevätkirkko koululle esim klo klo (ehdotus) Kuukauden 1. perjantai klo tuletteko kevätkirkkoon yhdessä Rytkyn koulun klo 9 tai 10 Kallaveden kko (ehdotus) kanssa klo 10 vai haluatteko omat kirkot, Kuukauden 1. torstai klo klo 9.15 (ehdotus) Kuukauden 1. perjantai klo klo 9.30 koululla (toive) Kuukauden 1. perjantai klo ehdotus klo (ehdotus) Kuukauden 2. keskiviikko klo klo 9 tai 10 Kallaveden kko (ehdotus) Kuukauden 2. maanantai klo klo 9.15 (toive) - paikka jolloin toinen alkaa klo 9 ja toinen klo 10 - onko koululla kevätkirkko toivetta; aika ja paikka? - ehdotan klo minkälaisia kevätkirkko toiveita teillä on; kirkko / Petonen / koulu, sopisiko ajaksi 29.5.klo tuletteko kevätkirkkoon yhdessä Kurkimäen koulun kanssa klo 10 vai haluatteko omat kirkot, jolloin toinen alkaa klo 9 ja toinen klo 10 YLÄKOULUT Jynkänlahti Kaija Matilainen Ylä-Pyörö Mikko Parviainen parillisina torstaina klo klo Kallaveden kirkko (varattu) parillisina keskiviikkoina klo klo 8.00 Kallaveden kirkko (varattu)

10

11

Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki!

Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki! Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 1 / 2015 2016 31.8.2015 Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki! Uusi lukuvuosi iloineen

Lisätiedot

Pekka Asumaa Erityisnuorisotyönohjaaja Kuopion ev.lut. seurakunnat, Kallaveden srk

Pekka Asumaa Erityisnuorisotyönohjaaja Kuopion ev.lut. seurakunnat, Kallaveden srk Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 1 / 2018 2019 Suojelusenkeleitä - Suomen tulevaisuuden toivoille Oli ukkini hautajaisten muistotilaisuus.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Elämän murroksessa. Koulukukko 1 /

Elämän murroksessa. Koulukukko 1 / Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 1 / 2016 2017 23.9.2016 Elämän murroksessa Syyskuu on päättymässä, vielä puut kukoistavat ruskapuvussa

Lisätiedot

Kallaveden seurakunta Lokakuu 2014 10.10.2014

Kallaveden seurakunta Lokakuu 2014 10.10.2014 Koulutyö KOULUKUKKO Kallaveden seurakunta Lokakuu 2014 10.10.2014 Tervehdys seurakunnasta Tutkin Kallaveden kirkon kellarissa vanhoja papereita ja löysin Koulukukon, joka ilmestyi muinoin seurakunnan koulutyön

Lisätiedot

Koulukukko 2 / 2015 2016. Turvaa ja rauhaa. Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 30.10.

Koulukukko 2 / 2015 2016. Turvaa ja rauhaa. Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 30.10. Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 2 / 2015 2016 30.10.2015 Turvaa ja rauhaa Kemppaanmäen koululle tullessa ei voi olla huomaamatta

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

Uudistajat koululaisten teesit

Uudistajat koululaisten teesit Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 2 / 2016 2017 7.5.2017 Uudistajat koululaisten teesit Jännää elää vuotta 2017! Ikään kuin pysähtelisin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

PAASTOHARTAUDET 2017

PAASTOHARTAUDET 2017 1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi

Lisätiedot

Koulukukko 3 / 2015 2016

Koulukukko 3 / 2015 2016 Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 3 / 2015 2016 3.5.2016 Kohti kesää Toukokuu pyörähti käyntiin ja opettajanhuoneen aamukammassa on

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen

Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen Hyvä omainen 2 (8) Sisällys Johdanto... 3 Vainajan säilytys... 4 Vainajan omaisuus... 4 Hautauslupa ja ruumiinavaus... 4 Vainajan noutaminen... 5 Perhe-eläke... 5 Vakuutukset... 5 Perunkirjoitus... 6 Hautajaisjärjestelyt...

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Koulukukko koulupolkua muistaen

Koulukukko koulupolkua muistaen Koulutyö KOULUKUKKO Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman Vappuaattona 2015 marjukka.borgman@evl.fi 30.5.2015 p. 040 4848 357 Koulukukko koulupolkua muistaen Meillä jännitetään, odotamme lehteä joka julkaisee

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Opettajalle. RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia RUKOUS JA VIRRET. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Rukous ja rukoileminen

Opettajalle. RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia RUKOUS JA VIRRET. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Rukous ja rukoileminen RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia Isä meidän Herran siunaus Ruokarukous ennen ruokaa Opettajalle Kiitosrukous ruuan jälkeen Pöytärukous, joka voidaan laulaa Ystävä sä lapsien RUKOUS JA VIRRET TAUSTATIETOA

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16 Pyhä kaste Onnittelut... 4 Kasteesta sopiminen... 5 Miksi kastetaan?... 5 Nimeltä kutsuttu... 7 Kummin tehtävä... 7 Kasteen jälkeen... 8 Tervetuloa mukaan seurakuntaan... 8 Kastekynttilä kutsuu rukoukseen...

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

D. Koulua aloitettaessa

D. Koulua aloitettaessa D. Koulua aloitettaessa Kouluun lähtevien siunaaminen voidaan toimittaa keväällä tai syksyllä juuri ennen koulun alkamista. iunaamisen toimittaa pappi tai muu seurakunnan työntekijä. Kouluun lähtevien

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot