Oikeudenhoito- ja järjestystehtävät
|
|
- Oskari Honkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2. Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät Oikeudenhoito- ja järjestystehtävät Maistraatin notaari tai muu pätevä henkilö saatiin virkaa haettavaksi julistamatta määrätä hoitamaan 27. pl:n tp. oikeusneuvosmiehen tehtäviä määräajaksi tai tilapäisesti, kuitenkin kauintaan kertomusvuoden loppuun ( ). Kaksi avoinna olevaa kaupunginpalvelijan virkaa saatiin jättää vakinaisesti täyttämättä kauintaan v:n 1965 loppuun saakka ( ). Eräät viranhaltijat oikeutettiin suorittamaan ylitöitä 200 tunnin enimmäismäärän ylittäen (yjsto ). Rakennustarkastusviraston tarkastusosaston avoinna olevaan 33. pl:n yli-insinöörin virkaan valittiin dipl.ins. Oiva Törmänen tavanmukaisilla ehdoilla. Virasta suoritettava kokonaispalkka oli mk/kk, jota maksettaessa saatiin ottaa huomioon viranhaltijain palkkoihin suoritettavat yleis- ja tasokorotukset ( , ); kansliaosaston 31. pl:n osastopäällikön virkaan valittiin varat. Eeva Hämäläinen ( ) ja valvontaosaston 31. pl:n osastopäällikön virkaan arkkit. Taisto Vainio ( ). Rakennuslupaosaston 33. pl:n osastopäällikön virka päätettiin viipymättä julistaa uudelleen haettavaksi kuitenkin siten, että hakijat saisivat esittää myös omat palkkavaatimuksensa ( , , Rakennustarkastusvirasto oli tehnyt esityksen eräiden avoinna olevien virkojen täyttämisestä, mitkä virat edellyttivät julkisen vallan käyttöä. Kaupunginhallitus oikeutti viraston tekemään palkkasopimuksen sen esittämien insinöörien ja arkkitehtien kanssa ( , , ). Eräät rakennustarkastusviraston sopimuspalkkaiset arkkitehdit ja insinöörit saatiin palkata edelleen virkasuhteeseen entisin sopimuspalkoin ajaksi , mihin mennessä valtuusto ehtisi käsitellä asian ( , ). Kaksi 22. pl:n avoinna olevaa rakennusmestarin virkaa päätettiin jättää vakinaisesti täyttämättä kauintaan kertomusvuoden loppuun ( ). Eräs viraston työsopimussuhteinen viranhaltija määrättiin suorittamaan ylityötä 200 tunnin enimmäismäärän ylittäen (yjsto ). Merkittiin tiedoksi, että korkein hallinto-oikeus oli jättänyt dipl.ins. Väinö Talvion kurinpitoasiaa koskevan valituksen lääninoikeuden päätöksen varaan ( , v:n 1962 kert. s. 173). Ulosottovirasto. Kaupunginhallitus oikeutti ulosottoviraston maksamaan 500 mk:n suuruisen palkkion tilittävälle kaupunginvoudille Per-Erik Gustafsille väliseltä viransijaisuusajalta, jolloin hän oman virkansa ohella oli hoitanut III kaupunginvoudin tehtäviä ( ). Kaupungin palveluksessa oleville ulosottoapulaisine ja muiden paikkakuntien ulosottoviranomaisille päätettiin maksaa henkilökohtaisia palkkioita kaupunginvaltuuston v (ks.s. 21) tekemän päätöksen mukaisesti myös kaikista v:n 1965 aikana perittävistä, erikseen maksuunpantujen kaupungin omien kunnallisverojen jäämäeristä ja niiden veronlisäyksistä ( ). Merkittiin tiedoksi johtavan kaupunginvoudin ilmoitus eräiden kaupunginvoutien virkasivutuloistaan kaupungille korvaamista niistä palkkakustannuksista, 144
2 jotka aiheutuivat toimituspalkkioiden ja toimituskirjain lunastuksien ulosottoviraston johtosäännön mukaisesta jaosta v:n 1963 aikana (yjsto ). III kaupunginvoudin alaisena toimiville niille ulosottoapulaisine, jotka käyttävät omaa puhelinta virkatehtävissä saatiin ao. kaupunginvoudin tarpeellisiksi harkitsemissa tapauksissa suorittaa kertomusvuoden alusta lukien korvauksena 11 mk/kk ( ). Kaupunginhallitus päätti tyytyä maistraatin 7.7. antamaan päätökseen, jolla oli kumottu saarnaaja Mauri Liukkusen maksamattomista veroista suoritettu ulosmittaus pianon osalta. Tämä oli ostettu vähittäismaksulla ja oli vähittäismaksusopimuksen mukaan vielä myyjän omaisuutta ( ). Raastuvanoikeuteen perustettavaan 27. pl:n sihteerin virkaan päätettiin sitä haettavaksi julistamatta ottaa varat. Solmu Hirvikallio ( ). Kertomusvuoden alussa avoimiksi tulleet kaksi rikosnotaarin virkaa päätettiin toistaiseksi jättää täyttämättä, kauintaan kuitenkin siihen saakka, kunnes raastuvanoikeuden uudelleenjärjestely olisi toteutettu ( ). Kaupunginhallitus päätti vahvistaa raastuvanoikeuden osaston tai jaoston puheenjohtajan vuosilomasijaiselle suoritettavan palkkion lukien 120 mk:ksi/ kk sekä nuoremmille oikeusneuvosmiehille pöytäkirjanpidosta rikosasioissa maksettavan palkkion 150 mk:ksi/kk samasta ajankohdasta lukien ( ). Kumoten v tekemänsä päätöksen kaupunginhallitus päätti vahvistaa raastuvanoikeuden oikeusneuvosmiesten ja notaarien vuosi- ja sairauslomasijaisille suoritettavat palkkiot 1.5. lukien 140 mk:ksi sellaiselta istunnolta, johon liittyy pöytäkirjanpitovelvollisuus, sekä 55 mk:ksi istunnolta, johon ei liity sanottua velvollisuutta ( ). Kaupunginhallitus oikeutti raastuvanoikeuden suorittamaan varatuomareille Pentti Lehtolalle ja Ilse Vanteelle pidetystä raastuvanoikeuden X osaston toisen jaoston istunnosta, joka oli alkanut klo 10 ja päättynyt vasta klo 2.3 0, apujäsenpalkkion kahdelta istunnolta, mutta hylätä esityksen autokulujen korvaamisesta ( ). Raastuvanoikeuden uudelleenjärjestely ehdotusta tarkistamaan asetetun komitean esityksestä kaupunginhallitus päätti 1) oikeuttaa raastuvanoikeuden lukien perustamaan rikosasioiden käsittelyä varten ylimääräisen, yksijaostöisen XV osaston, 2) myöntää mk seuraavien tilapäisten viranhaltijain palkkaamiseksi (palkkaluokka merkitty sulkuihin): vanhempi oikeusneuvosmies (33), kaksi nuorempaa oikeusneuvosmiestä (27) rikosasiainnotaari (14), kolme kaupunginpalvelijaa (14) sekä kunnallisneuvosmies (25) VIII osastoa varten, 3) kehottaa raastuvanoikeutta viipymättä hankkimaan oikeusministeriön suostumuksen siihen, että nuoria rikoksentekijöitä koskevia asioita saatiin käsitellä myös VIII osastolla, 4) kehottaa raastuvanoikeutta mahdollisuuksien mukaan järjestämään vuosilomat em. komitean päivätyn mietinnön liitteessä 2 esitettyjä periaatteita noudattaen sekä 5) kehottaa raastuvanoikeutta istuntoja järjestäessään käyttämään hyväksi vuoden kaikkia muita arkipäiviä paitsi kaupungin vapaapäiviä sekä juhannus- ja jouluaattoa sekä joulun ja uuden vuoden välisiä arkipäiviä ( ) Kunnall.kert. 1964, I osa 145
3 Raastuvanoikeuden kokoonpanosta ja toiminnasta annetun korkeimman oikeuden päätöksen 4 :n mukaan esteellisyyden tai tilapäisen esteen sattuessa oikeusneuvosmiehet ovat velvollisia oikeuspormestarin määräyksestä korvauksetta hoitamaan toistensa virkoja muissakin osastoissa ja jaostoissa, kuin mihin heidät on määrätty virantoimitukseen. Kun yhteisraastuvanoikeus oli katsonut, ettei tätä poikkeussäännöstä nimenomaisen määräyksen puuttuessa voitu soveltaa vuosilomien aiheuttamiin järjestelyihin, kaupunginhallitus päätti kehottaa yhteisraastuvanoikeutta viipymättä tekemään kaupunginhallitukselle esityksen raastuvanoikeuden kokoonpanosta ja toiminnasta annetun korkeimman oikeuden päätöksen sekä raastuvanoikeuden työjärjestyksestä annetun Helsingin hovioikeuden päätöksen muuttamiseksi siten, että raastuvanoikeudessa vuosilomat voitaisiin järjestää raastuvanoikeuden uudelleenjärjestely ehdotusta tarkistamaan asetetun komitean päivätyn mietinnön liitteessä 2 esitettyjä periaatteita noudattaen, mikäli sanottujen periaatteiden soveltaminen raastuvanoikeuden mielestä nykyisten määräysten puitteissa ei ole toteutettavissa ( , , kunn. as. kok. n:o 71). Kaupunginviskaalinvirasto. Kaupunginhallitus myönsi mk tp. kaupunginviskaalin palkkaamiseksi 27. pl:n mukaisin palkkaeduin ajaksi ( ). Poliisilaitos. Kaupunginhallitus päätti ilmoittaa Kaupunkiliiton toimistolle yhtyvänsä Helsingin kaupungin poliisijärjestyksen eli yleisen järjestyssäännön tarkistuskomitean antamaan lausuntoon muuten, paitsi maxlisäännön V/3 :ssä mainittuun suolan käyttöön nähden, jossa kaupunginhallitus yhtyi komitean lausunnon yhteydessä olevaan yleisten töiden lautakunnan tekemään ehdotukseen ja mallisäännön VI/01 :n 2 momriin nähden, jossa kaupunginhallitus yhtyi mallisääntöön otettuun ehdotukseen. Urheilu- ja ulkoilutoimiston lausunnosta päätettiin lähettää jäljennös Kaupunkiliiton toimistolle ja Helsingin yleisen järjestyssäännön tarkistuskomitealle ( ). Kaupunginhallitus pyysi v sisäasianministeriötä antamaan löytötavaralain 11 :n säännösten edellyttämät, yleistä kuulutusmenettelyä koskevat ohjeet muuna kuin löytötavarana kaupungin viranomaisten haltuun joutuneen omaisuuden osalta. Ministeriön ilmoituksen mukaan ei ehdotettua kuulutusmenettelyä voida käyttää, koska kaupungin viranomaisia ei voida pitää ko. lainkohdan tarkoittamina viranomaisina. Sisäasiainministeriö ilmoitti esittäneensä oikeusministeriölle, että heitteelle jätettyjen moottoriajoneuvojen käsittelykysymystä tutkimaan asetettaisiin komitea, johon tulisi paitsi valtion viranomaisia myös kuntien keskusjärjestöjen edustajat. Merkittiin tiedoksi ( ). Revisiovirasto oli todennut, että v annetulla asetuksella siirrettiin passien antaminen lääninhallitukselta hakijan kotipaikkakunnan poliisilaitokselle tai nimismiehelle. Kun Helsingissä vuosittain annettavien passien lukumäärä on n , merkitsee se poliisilaitokselle sekä huomattavaa lisätyötä että kustannusten nousua. Lain mukaan kaupungit ovat velvolliset osallistumaan poliisilaitoksen rahallisiin menoihin yhdellä kolmanneksella sekä lisäksi luovuttamaan laitoksen tarpeita varten huoneistot ym. Kunnallislain 4 :n 2 momrssa säädetään, että kunnan oikeuksia tai lailla kunnalle annettuja tehtäviä älköön siltä siirrettäkö muutoin kuin lain nojalla, älköön myöskään uusia tehtäviä tai velvollisuuksia kunnalle muulla tavalla 146
4 säädettäkö. Näin ollen olisi aiheellista ryhtyä toimenpiteisiin passinannon aiheuttamien kustannusten palauttamiseksi yksinomaan valtion kannettaviksi. Asiamiestoimisto oli lausunnossaan viitannut korkeimman hallinto-oikeuden v antamaan päätökseen. Sen mukaan oli Uudenmaan lääninhallitukselta Helsingin poliisilaitokselle siirretyn moottoriajoneuvorekisterin pitäminen katsottava yleisen järjestyksen ylläpitämistä tarkoittavaksi, poliisitoimeen kuuluvaksi tehtäväksi. Kaupunginhallitus päätti esittää Kaupunkiliitolle, että se ryhtyisi toimenpiteisiin kaupunkien osanotosta poliisilaitoksen menoihin annetun lain muuttamiseksi siten, ettei mainituilla eikä mahdollisesti myöhemminkään annettavilla asetuksilla tai päätöksillä voitaisi aiheuttaa kunnalle lisäkustannuksia. Kaupunkiliiton hallitus oli päättänyt esittää valtioneuvostolle, että se ryhtyisi kiireellisesti toimenpiteisiin mainitun lain selventämiseksi siten, että jo laissa säädettäisiin, minkälaisiin poliisilaitoksen toiminnan aiheuttamiin menoihin kaupunki on velvollinen osallistumaan ja mitkä laitoksen saamat tulot on otettava huomioon poliisilaitoksen menojen vähennyksenä kaupungin kustannusosuutta määrättäessä ( , ). Poliisilaitoksen v:n 1963 ylläpitokustannusten kaupungin osuus, mk, päätettiin suorittaa lääninkonttorin postisiirtotilille ( ). Yleisjaosto päätti hyväksyä eräät poliisilaitoksen tilitykset seuraaviin tarkoituksiin v myönnettyjen ennakkojen käytöstä: kaluston hankinta, kaluston kunnossapito, pidätettyjen hoito sekä kansaneläke- ja lapsilisämaksut (yjsto , , , ). Sisäasiainministeriölle päätettiin esittää, että kaupungin poliisivoimien vahvuutta lisättäisiin ja että poliisilaitoksen kalustoa uudistettaisiin. Lisäksi päätettiin lääninhallitukselle annettavassa lausunnossa puoltaa poliisilaitoksen kaluston täydennyshankintoja koskevaa esitystä ( , ). Vielä päätettiin sisäasiainministeriölle annettavassa lausunnossa ilmoittaa, että kaupunginhallitus puoltaa poliisilaitoksen esitystä tietokoneella suoritettavaan palkkojen laskentaan siirtymisestä ( ). Kaupunginhallitus päätti vahvistaa poliisilaitoksen ja huoltopoliisin pidätettyjen ruoanvalmistajille suoritettavan korvauksen 1.7. lukien 1.33 mk:ksi ja 1.9. lukien 1.34 mk:ksi tarjotusta ateriasta ( ). Kaupunginhallitus kehotti yleisten töiden lautakuntaa ryhtymään toimenpiteisiin Herttoniemen poliisitalon suunnittelemiseksi poliisilaitoksen esittämän huoneohjelman perusteella ja neuvottelemaan asiasta myös posti- ja lennätinhallituksen kanssa ( ). Kaupunginhallitus päätti, ettei poliisilaitoksen esitys koiratarhan perustamisesta Ruskeasuolle antanut aihetta muihin toimenpiteisiin, kuin että laitosta kehotettiin tutkimaan mahdollisuuksia koiratarhan perustamiseksi alustavasta suunnitelmasta poiketen erilliseksi yksiköksi, jolloin se voitaisiin sijoittaa esikaupunkialueille tai valtion omistamille alueille esim. Malmin ampumaradan lähistölle ( ). Holhouslautakunnan toimistoon päätettiin ajaksi palkata entisen sopimuspalkkaisen osapäivätoimisen tp. toimistoapulaisen sijaan kokopäivätoimessa oleva kanslisti 12. pl:n mukaisella palkalla. Lautakunnan toimisto päätettiin 1.6. lukien pitää avoinna asiakirjojen vastaanottamista ja tietojen antamista varten arkipäivisin klo Järjestelytoimistoa kehotettiin suorittamaan tutkimus ja 147
5 tekemään ehdotus toimiston työmenetelmien tehostamisesta ja yksinkertaistamisesta. Kanslistin palkkamenoja varten kaupunginhallitus myönsi mk ( ). Lisäksi saatiin joulukuussa noin kuukauden ajaksi palkata kaksi työsuhteessa olevaa toimistoapulaista asiakirjojen arkistoimistehtäviin (yjsto ). Asutuslautakunta. Vuokra-alueiden järjestelystä kaupungissa ja kauppaloissa annetun lain 51 :n tarkoittamina uskottuina miehinä vuokra-alueiden järjestelytoimituksiin osallistuville asutuslautakunnan jäsenille ja varajäsenille päätettiin maksaa 6 mk tunnilta siten, että palkkiosta vähennettäisiin valtion maksama päiväraha. Palkkiolaskelmat oli toimitettava yleisjaoston hyväksyttäviksi ( , yjsto ). Suojelutointa koskevat asiat Palolaitokseen päätettiin 1.3. lukien palkata 7. pl:n tp. toimistoapulainen, jonka palkan maksamiseen myönnettiin mk ( ). Kaupunginhallitus päätti, että Helsingin kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain keskusjärjestön esittämille kahdelletoista 11. pl:n tp. palomiehelle saatiin maksaa palkkaus henkilökohtaisen palkanlisän muodossa 12. pl:n mukaan siitä lähtien, kun he ovat saavuttaneet tai saavuttavat palolaitoksen johtosäännön 11 :ssä edellytetyn kelpoisuuden 12. pl:n vakinaisiin palomiehen virkoihin siihen saakka, kunnes heidät voidaan siirtää vakinaiseen palomiehen virkaan, jolloin henkilökohtainen lisä automaattisesti putoaa pois ja että heille niin ikään maksetaan samasta ajankohdasta lukien voimassa olevan suuruinen palomieslisä. Palolaitosta kehotettiin viipymättä ryhtymään toimenpiteisiin näiden palomiehen viran haltijain aseman järjestämiseksi järjestelytoimiston antamassa lausunnossa edellytetyllä tavalla virkasiirtomenettelyä hyväksi käyttäen. Palolaitoksen organisaatiota valmistelemaan asetetulle komitealle annettiin tehtäväksi selvittää yksityiskohtaisesti palomiesten koulutusaikaan liittyvät kysymykset ja sitä kehotettiin tekemään mahdolliset esitykset asian hoitamiseksi voimassa olevan virkasäännön ja yleisesti noudatetun käytännön mukaisesti. Palolautakunnan esitys palomieslisän maksamisesta kaikille tilapäisille palomiehille ei antanut aihetta muihin toimenpiteisiin ( ). Kaupunginhallitus päätti hylätä palokers. Bo Winqvistin valituksen, joka koski palomestarin viran täyttämistä. Niin ikään kaupunginhallitus päätti esittää hylättäväksi valituksen, jonka Winqvist oli kaupunginhallituksen päätöksestä tehnyt lääninhallitukselle ( , ). Merkittiin tiedoksi, että lääninhallitus oli hylännyt palokersanttien Pekka Ennevaaran ja Jarl Laxenin valitukset, jotka koskivat apulaispalomestarin viran täyttämistä. Ennevaara oli valittanut asiasta myös korkeimmalle hallinto-oikeudelle, jolle annettavassa selityksessään kaupunginhallitus päätti esittää valituksen hylättäväksi ( , ). Kaupunginhallitus päätti hylätä palomies Göran Weckmanin valituksen, joka koski kurinpitorangaistusta ( ). Palolaitoksen hyväksytyn sukeltajakoulutuksen suorittaneille viranhaltijoille maksettavat sukellusrahat päätettiin 1.2. lukien korottaa niiltä päiviltä, jolloin 148
6 he joutuvat pelastustöiden takia suorittamaan sukelluksia, sukellusten tapahtuessa 0 10 m:n syvyyteen mk:ksi, sukellusten tapahtuessa yli 10 m:n syvyyteen 20 mk:ksi sekä niiltä päiviltä, jolloin heillä on sukellusharjoituksia, sukellusta suorittavalle harjoituksen johtajalle ja kouluttajalle 10 mk:ksi ja muille sukellusta suorittaville 5 mk:ksi ( ). Entinen palokorpraali Antero Hurme oli valittanut kaupunginvaltuuston v (ks.s. 11) tekemästä päätöksestä, joka koski sunnuntaityökorvauksen ottamista huomioon eläkepohjia laskettaessa. Sekä palkkalautakunta että kaupunginhallituksen asiamiestoimisto olivat uudistaneet asiasta aikaisemmin esittämänsä (v:n 1963 kert. s. 181). Kaupunginvaltuustonpäätös koski kaikkia vahvistetun eläkesäännön alaisia viranhaltijoita. Kun Hurmeelle oli myönnetty täysi eläke lukien, ei mainittu päätös koskenut häntä. Kaupunginhallitus päätti lääninhallitukselle annettavassa selityksessään esittää valituksen hylättäväksi palkkalautakunnan ja asiamiestoimiston esittämillä perusteilla ( ). Vaasan palolaitoksen palomestari K. Tuori päätettiin ottaa harjoittelijaksi palolaitokseen ajaksi (yjsto ). Kaupunginhallitus oikeutti asiamiestoimiston luopumaan perimistoimenpiteistä poistoluetteloissa 2 ja 12/1964 mainittujen palolaitoksen eräiden saatavien osalta ( , ). Merkittiin tiedoksi Palosuojelurahaston ilmoitus, että palolaitokselle oli myönnetty mk:n suuruinen valtionavustus v:n 1963 palokaluston hankintoihin. Peruskorjauksia varten ei valtionavustusta ollut myönnetty ( ). Haagan paloaseman henkilökunnalle päätettiin toimittaa ruoka Koskelan sairaskodista. Toimitetusta ruoasta saatiin periä luontoisetusäännön perusteiden mukainen omakustannushinta ( ). Haagan paloaseman virvokekioski päätettiin edelleen v:n 1965 alusta vuokrata Helsingin Palokunnan Urheilijat yhdistykselle, vuokra 10 mk/kk kuitenkin siten, että lautakunnalla oli oikeus tarkistaa vuokra, mikäli se myöhemmin osoittautui tarpeelliseksi ( ). Kaupunginhallitus kehotti palolaitosta laatimaan kaupungin virastoja ja laitoksia varten yleiset ohjeet alkusammutuskaluston hankkimista, luetteloimista, tarkastusta ja huoltoa varten. Virastoja ja laitoksia kehotettiin samalla kiinnittämään huomiota mainittuihin ohjeisiin sekä muutoinkin käyttämään hyväkseen laitoksen asiantuntija-apua alkusammutuskalustoa koskevissa kysymyksissä ( ). Jätkäsaaressa sattuneen tulipalon sammutustyössä tarvittujen koneiden vuokraamisesta aiheutuneen laskun maksamista varten myönnettiin 872 mk (yjsto ). K. Nummela Oy:lle päätettiin vuokrata Ford-merkkinen konetikasauto Malmössä pidettävää pohjoismaista palokalustoalan suurnäyttelyä varten, vuokra 30 mk/vrk ja muuten sillä ehdolla, että yhtiö vakuuttaa auton täydestä arvosta sekä luovuttaa sen huollettuna takaisin laitokselle sekä palkkaa jonkun henkilön auton kuljettajaksi ja huoltajaksi yhden vuorokauden ajaksi (yjsto ). Seuraavat palolaitoksen irtaimistoon kuuluvat esineet päätettiin hävittää: Vanhan Käpylän vapaaehtoisen palokunnan talon luona oleva käyttökelvoton paloallas (yjsto ); yksi paloauto, yksi kuorma-auto, yksi henkilöauto ja kaksi pakettiautoa (yjsto , ). 149
7 Eräät palolaitoksen viranhaltijat vapautettiin suorittamasta liikennerikkomuksista heidän maksettavakseen tuomittuja korvauksia ym. sillä ehdolla, että he suorittavat omavastuuosuutenaan 20 mk (yjsto , ). Eräiden palolaitoksen viranhaltijain ja eräiden yksityisten henkilöiden tulipalossa vahingoittuneen omaisuuden korvaamista varten yleisjaosto myönsi yht. 782 mk (yjsto , 6 292, ). Palolaitoksen talon, Korkeavuorenkatu 39, katolta pudonneen jäisen lumen eräälle henkilöautolle aiheuttamien vahinkojen korvaamista varten yleisjaosto myönsi tavanmukaisilla ehdoilla 500 mk (yjsto ). Kesävesijohdon rakentamisesta palokunnan kesäkotiin aiheutuneiden kustannusten korvaamista varten myönnettiin yht. 425 mk (yjsto ). Helsingin Palolaitoksen Esimiehet -yhdistykselle myönnettiin 180 mk:n suuruinen avustus edustajan lähettämistä varten Göteborgissa pidettäville palomiesten pohjoismaisille opintopäiville (yjsto ) sekä mk:n suuruinen avustus Helsingin Palomiesten ammattiosastolle yhdistyksen edustajien lähettämistä varten em. opintopäiville (yjsto ). Palavien nesteiden varastoimissääntö. Kaupunginhallitus päätti peruuttaa palavien nesteiden varastointisääntöä ja satamajärjestyksen muuttamista tarkistamaan asettamansa komitean tehtävän. Suomen Kaupunkiliittoa päätettiin pyytää ryhtymään toimenpiteisiin siinä suhteessa, että palavia nesteitä koskevissa laeissa tai asetuksissa varattaisiin kunnallisille viranomaisille mahdollisuus antaa paikallisten olosuhteiden vaatimia yksityiskohtaisia määräyksiä palavien nesteiden varastoinnista ja käsittelystä. Kaupunkisuunnittelu- ja palolautakuntaa kehotettiin ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin palavien nesteiden varastointialueelle laadittavien asemakaavojen ja ko. varastoinnin palontorjunnan ym. suhteen ja tekemään mahdolliset esitykset näitä koskevien uusien määräysten aikaansaamiseksi kaupungin toimesta ( ). Nuohoustoimi. Kaupunginhallitus päätti lähettää nuohoustaksan tarkistamista koskevat asiakirjat maistraatille ja puoltaa sen vahvistamista Helsingin Nuohoojamestariyhdistyksen ehdotuksen mukaisesti noudatettavaksi 1.4. lukien ( , kunn. as. kok. n:o 114). Palolautakunnalle päätettiin ilmoittaa, että öljykamiinoiden nuohousmaksu voidaan periä voimassa olevan nuohoustaksan 2. taksaluokan mukaan ( ). Väestönsuojelu. Kaupunginhallitus myönsi mk vakinaiseen virkaan valitun eversti evp. Uljas Käkösen palkkaamiseksi edelleen työsopimussuhteeseen väestönsuo jelutoimistoon 1.7. lukien toistaiseksi ja kauintaan kertomusvuoden loppuun, koska valitusasia oli vielä vireillä ( ). Eversti Pekka Jokipaltio oli valittanut ev. Käkösen vaalia koskevasta lautakunnan päätöksestä kaupunginhallitukseen, joka hylkäsi valituksen. Tästä päätöksestä asianomainen vielä valitti sekä lääninhallitukseen että korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jotka molemmat hylkäsivät valituksen ( , , ). Suojarakenteiden valvojalle Hemmo Salmelle päätettiin suorittaa pitämättä jäänyt 9 p:n vuosiloman korvaus rahana ( ); kaupungin palveluksesta eronneen vs. suunnittelu- ja koulutuspäällikön Pekka Jokipaltion vuosiloman korvaamista varten myönnettiin 363 mk (yjsto ). 150
8 Asiamiestoimisto oikeutettiin luopumaan poistoluettelossa n:o 1/1964 mainitun erään väestönsuojelutoimiston saatavan perimisestä. Saatavan poistamiseksi tileistä myönnettiin 274 mk ( ). Kaupunginhallitus päätti tyytyä sisäasiainministeriön päätökseen, joka koski korvauksen saamista valtion varoista eräiden kalliosuojien perusparannustöistä ja väestönsuojelumateriaalin hankkimisesta v aiheutuneisiin kustannuksiin ( ). Yleisjaosto oikeutti väestönsuojelulautakunnan käyttämään kertomusvuonna väestönsuojelullisen ensiapumateriaalin hankinnoissa asiantuntijana lääket. lis. Alpo Lahtea. Kertakaikkisen palkkion maksamista varten myönnettiin 750 mk (yjsto ). Lehtisaaren kalliosuojan rakentamiseen ja suojan vastaisesta käyttämisestä huolehtivan osakeyhtiön perustamiseen liittyviä kysymyksiä selvittämään Helsingin pitäjän ja Helsingin kaupungin evankelisluterilaisten seurakuntien asettamaan toimikuntaan määrättiin kaupungin edustajaksi ins. Tauno Salomäki, jolle tarvittaessa oli annettava asiantuntija-apua (yjsto ). Uudenmaan läänin pelastuspalvelutoimikunnan perustavaan kokoukseen määrättiin väestönsuojelupääll. Väinö Karanko, liikennejoht. Teuvo Riittinen ja apul. hygieenikko Maija Taka ( ). Katri Valan kalliosuojan n. 350 m 2 :n suuruisen osan kunnostamiseksi väestönsuojelun koulutustarkoituksiin kaupunginhallitus myönsi mk. Koulutustilat saatiin luovuttaa Helsingin Väestönsuojeluyhdistykselle, vuokra 50 mk/kk ja lisäksi sillä ehdolla, että kalusto jää kaupungin omistukseen ja että tiloja voidaan käyttää muihin kaupungin koulutustarkoituksiin silloin, kun ne eivät ole yhdistyksen käytössä ( , yjsto ). Kaupunginhallitus päätti tyytyä Keski-Kallion väestönsuoja-asiassa asetetun pakkolunastuslautakunnan antamaan lausuntoon, missä oli todettu, että korttelin n:o 337 tonteilla n:o 9 ja 20 olevat pakkolunastusta koskevat alueet sijaitsevat niin syvällä maan pinnan alapuolella, ettei alueiden omistajilla käytännössä ole mahdollisuutta käyttää niitä hyväkseen. Koska pakkolunastus ei aiheuta luovuttajille mitään haittaa, on pakkolunastuslautakunta esittänyt, että ao. luovuttajille, Asuntooy Malmivuori ja Asunto-oy Franzeninkatu 20 nimisille yhtiöille ei voimassa olevien rakennusmääräysten mukaan ollut maksettava muita korvauksia kuin pakkolunastusasiasta aiheutuneiden ylimääräisten kustannusten korvauksena 200 mk kummallekin luovuttajalle 6 %:n vuotuisine korkoineen lukien. Laskun maksamista varten myönnettiin mk ( ). Yleisjaosto oikeutti väestönsuojelutoimiston toimeenpanemaan Linnanmäellä olevan vesitornin katolle asennettavan suurtehohälyttimen äänen kuuluvuuskokeilun yhtenä arkipäivänä välisenä aikana siten, että hälytin kytketään toimimaan mainittuna päivänä 15 sekunnin ajaksi kerrallaan määrättyinä aikoina klo 13 ja 15 välillä. Väestönsuojelutoimiston oli yhteistoiminnassa tiedotuspäällikön kanssa huolehdittava siitä, että kokeilusta ilmoitetaan tehokkaasti yleisölle sanomalehdistön ja radion välityksellä (yjsto ). Jäljempänä mainittuja kalliosuojien kunnostamis- ym. töitä varten myönnettiin määrärahat seuraavasti: kalliosuojan sisätöiden loppuunsuorittamista varten: Toukolan suoja mk ( ), Karstulantien suoja 1.16 mmk, Niemen- 151
9 mäen suoja mk ( , ) ja Kulosaaren suoja mk ( ); mk Valpurinpuiston kalliosuojan louhintatöitä varten ( ); mk Laajalahdentien väestönsuojan peruskorjaustyön loppuun suorittamista varten ( ) sekä mk Helsingin suomalaisten ja ruotsalaisten ev.lut. seurakuntien rahatoimistolle Lehtisaaren väestönsuojan rakennuskustannusten kaupungin osuuden suorittamista varten ( ). Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan ja Helsingin Sato Oy:n esityksestä kaupunginhallitus päätti, 1) että Kontulan asutusalueen keskustaan tulevan ostokeskuksen lähellä olevaan kallioon saadaan suunnitella ja rakentaa anojien toimesta kalliosuoja, jonka kustannuksiin kaupunki ottaa osaa sen osuuden mukaisesti, mikä suojasta tulee palvelemaan kaupungin suojatarvetta, kuitenkin vähintään 17 mk:lla asuntoneliömetriä kohti, 2) että kalliosuojan kerääntymisaluetta ei ole laajennettava maanalaisilla pitkillä käytävillä, vaan asuntoalueen laidoille tuleviin rakennuksiin on rakennettava talokohtaiset suojat, 3) että kalliosuojan suuruus ja tarkka sijainti määritetään yhteistoiminnassa väestönsuojelutoimiston kanssa sen jälkeen, kun sen kerääntymisalueelle tulevien rakennusten paikat ja kerrosalat on vahvistettu, 4) että Haka-Saton jo vahvistetulle rakennusalueelle tulevien rakennusten korttelin n:o tonteilla 1 ja 2, korttelin n:o tontilla 1, korttelin n:o tonteilla 5 7, korttelin n:o tonteilla 1 6 sekä korttelin n:o tonteilla 1 3 on väestönsuojatarve otettava huomioon kalliosuojaa rakennettaessa ja 5) että kalliosuojan valmistumisaika ratkaistaan erikseen ( ). Kaupunginhallitus päätti hyväksyä seuraavien väestönsuojien piirustukset: dipl.ins. Tuukka Tarkan laatimat liikennelaitoksen Vallilan hallialuetta varten Hauhon puistoon rakennettavan väestönsuojan pääpiirustukset ( ) sekä Lehtisaaren kalliosuojan pää- ja muutospiirustukset ( , ); talorakennusosaston laatiman Karstulantien kalliosuojan uuden julkisivupiirustuksen ( ); talorakennusosaston laatimat Koskelantien kalliosuojan pääpiirustukset ( ) ja katurakennusosaston laatimat Valpurinpuiston kalliosuojan pääpiirustukset ( , , ). Merkittiin tiedoksi, että maistraatti oli suostunut kaupungin anomukseen Karstulantien ja Niemenmäen kalliosuojien rakentamisajan pidentämisestä ( , 1 515, ). Vielä kaupunginhallitus päätti anoa lykkäystä Pihlajamäen kalliosuojien valmistumisaikaan saakka sekä kehottaa yleisten töiden lautakuntaa tekemään kaupunginhallitukselle esityksen kalliosuojien rakentamisesta alkuperäisen eli halvemman suunnitelman mukaan ( ). Sisäasiainministeriöltä päätettiin pyytää, että se vapauttaisi kaupungin velvollisuudesta rakentaa väestönsuoja Myllypuroon rakenteilla olevaa vesilaitoksen vesisäiliötä varten ( ). Suomen Väestönsuojelujärjestön Diakonissalaitoksen alueen kalliosuojasta maksama vuokra vahvistettiin 500 mk:ksi/kk lukien ( ). Kaupunginhallitus päätti v (ks. s. 262) ryhtyä oikeusteitse perimään puolustusministeriöltä Erottajan kalliosuojan suojatilan nro 1 vuokraa v:lta
10 Raastuvanoikeus velvotti ministeriön maksamaan kaupungille vmk sekä korkoa 6 % lukien ja oikeudenkäyntikuluja vmk. Hovioikeus vapautti v ministeriön suorittamasta mainittua summaa korkoineen, mutta velvoitti valtion suorittamaan kaupungille raastuvanoikeuden tuomitseman 6 %:n koron ministeriön jo maksamalle vmk:n erälle eli vmk. Lisäksi hovioikeus vapautti valtion suorittamasta oikeudenkäyntikulut. Korkein oikeus ei suostunut kaupungin muutoksenhakulupa-anomukseen. Ministeriö oli suorittanut em. korot, joista kuitenkin oli vähennetty valtiolle tuomitut oikeudenkäyntikulut 30 mk ( ). Kunnallisvaalit. Merkittiin tiedoksi, että sisäasiainministeriö oli 8.7. hyväksynyt kaupunginhallituksen ehdottaman korttilomakkeen käytettäväksi annetun kunnallisvaalilain 8 :n 1 mom:n mukaisesti vaaliluetteloon otetulle äänioikeutetulle lähetettävänä ilmoituskorttina ( , ). Merkittiin tiedoksi keskusvaalilautakunnan ilmoitus kertomusvuoden kunnallisvaaleja varten laadittujen Helsingin kaupungin ehdokaslistojen yhdistelmästä( ). Kaupunginhallitus päätti hyväksyä henkikirjoittajan toimesta äänestysalueittain laaditut luettelot ja merkitä ne ao. äänestysalueiden vaaliluetteloiksi. Sen jälkeen kun ko. luettelot oli oikaistu, päätettiin v:n 1964 kunnallisvaaleja varten laaditut vaaliluettelot merkitä lainvoimaisiksi ( , ). Yleisjaosto päätti korkeimmalle hallinto-oikeudelle annettavassa lausunnossaan ilmoittaa puoltavansa vs. henkikirjoittajan esitystä siitä, että kaupunginhallituksen edellä oleva päätös purettaisiin 15. ja 75. äänestysaluetta koskevalta osalta sekä että mainituista vaaliluetteloista erehdyksessä pois jääneet henkilöt merkittäisiin sanottuihin vaaliluetteloihin. Korkein hallinto-oikeus oli määrännyt talojen Neptuninkatu 4 ja Raisiontie 11 eräät asukkaat merkittäväksi ao. vaaliluetteloon (yjsto , ). Kaupunginhallitus hyväksyi joukon vaaliluetteloiden oikaisuvaatimuksia, joita olivat tehneet vs. henkikirjoittaja sekä eräät yksityiset henkilöt. Eräät oikaisuvaatimukset kaupunginhallitus hylkäsi ( ). Merkittiin tiedoksi, että lääninhallitus oli kaupunginhallituksen lausunnon mukaisesti hylännyt Viljo Joki virran valituksen, koska tämä oli poistettu henkikirjasta, kun hänellä ei ollut vakinaista asuinpaikkaa kaupungissa ( , ). Merkittiin tiedoksi kunnallisvaalitoimiston ilmoitus v:n 1964 kunnallisvaalien valmistelutehtävissä havaituista virheellisyyksistä. Samalla kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunginkansliaa tutkimaan hyvissä ajoin ennen seuraavia kunnallisvaaleja, millä tavoin vaalitulosten laskentaa voitaisiin nopeuttaa ja miten vaalilautakuntien sekä vaali toimikuntien toiminta voitaisiin saada entistä joustavammaksi sekä tekemään asiasta esityksensä kaupunginhallitukselle ( ). Kaupunginhallitus päätti todeta, että kaupunginvaltuuston asettaman V vaalitoimikunnan tehtävänä oli huolehtia vaalitoimituksesta kertomusvuoden kunnallisvaaleissa myös Apollonkatu 5:ssä sijaitsevassa Apollon Sairas- ja vanhainkodissa, joka oli aloittanut toimintansa syksyllä 1964 ( ). Kaupunginhallitus teki joukon päätöksiä, jotka koskivat vaalilautakuntien jäsenten tai varajäsenten vapauttamista tehtävästään ja uusien jäsenten valitsemista heidän tilalleen ( , , ). 153
11 Henkikirjoittajalle myönnettiin mk:n ennakko varat tilitystä vastaan käytettäväksi kunnallisvaaleja varten tarvittavien vaaliluetteloiden pohjaluettelon laatimisesta aiheutuviin kuluihin. Samalla päätettiin ilmoittaa, että kaupunki on valmis antamaan henkikirjoittajan suoritettavaksi myös vaaliluetteloiden hakemistokortiston ja ns. vaali-ilmoituskortin, samaten talohakemiston laatimisen sillä edellytyksellä, että sanottujen töiden suorittamisesta maksettavasta palkkiosta voidaan aikanaan sopia. Kaupunginhallitus päätti sittemmin hyväksyä henkikirjoittajan 7.3. päivätyn tarjouksen vaaliluetteloiden pohjaluetteloiden yhteydessä suoritettavista töistä. Näitä varten myönnettiin ennakkona tilitystä vastaan mk/kk aikana ja sen jälkeen, kun kaikki luettelot olisi toimitettu, loppuosa mk. Henkikirjoittajalle suoritettiin myöhemmin ennakkona suoritetun mk:n lisäksi vielä mk ( , , yjsto ). Yleisjaosto päätti antaa sairaalaviraston tp. sihteerin valtiot.maist. Alpo Korhosen tehtäväksi oman toimensa ohella hänen suostumuksensa mukaisesti vaaliluettelojen laatimisen valvonnan, vaaliluettelojen ja -kortistojen tarkistamisen valmistelun ja valvonnan, vaaliluettelojen nähtävänä pitämisen järjestämisen, äänestysalueista ja vaaliluettelojen nähtävänä pitämisestä sekä vaalin toimittamisesta annettavien kuulutusten valmistelun, ilmoituskorttien lähettämisen valvonnan sekä seuraavien tehtävien järjestämisen: oikaisuvaatimusten vastaanoton ja käsittelyn sekä oikaisuvaatimusten ja niistä annettujen päätösten tiedoksiantamisen, oikaisuvaatimusten johdosta tehdyistä valituksista aiheutuvien toimenpiteiden, vaaliluettelon otteiden antamisen ja lisäksi otteiden allekirjoittamisen, vaaleista aiheutuvia menoja koskevien laskujen tarkistamisen sekä vaalien yhteydessä kaupunginhallituksen tehtäväksi tulevien muiden huoneisto-, henkilö-, kalusto- ym. asioiden valmistelemisen ja käytännöllisen hoidon ja valvomisen, sikäli kuin jostakin tehtävästä ei ole erikseen toisin päätetty. Tehtävien hoitamisesta päätettiin maksaa yht mk, mikä suoritetaan 500 mk:n erissä puolikuukausittain 1.8. alkaen (yjsto ). Kaupunginvaltuusto päätti vahvistaa kunnallisvaalien vaalivalmistelutöissä maksettaviksi tuntipalkkioiksi kanslisteille 5 mk, vanhemmille toimistoapulaisille 3.25 mk ja toimistoapulaisille 3 mk mahdollisista ylitöistä maksettavine työaikalain 17 :n mukaisine korotuksineen sekä vaalikaluston ja muun materiaalin järjestäjille kertakaikkisena korvauksena kahdelle henkilölle yhteensä 600 mk sekä valvonta- ja vartiointitehtäviin äänestyshuoneistoissa käytettävälle poliisihenkilökunnalle 4.25 mk/t, mikäli heidän tehtävänsä suoritetaan asianomaisen säännöllisen palvelusajan ulkopuolella ( ). Kunnallisvaalien kustannuksiin käytettiin yht mk. Yleisjaosto päätti, että kaupunginvaltuuston istuntosali sivuhuoneineen, kaupunginkanslian kirjaamon eteisaula ja kiinteistölautakunnan entinen istuntohuone saatiin luovuttaa korvauksetta keskusvaalilautakunnan käytettäväksi kertomusvuonna toimitettavien kunnallisvaalien äänestyslippujen tarkistuslaskentaa varten illan ja illan väliseksi ajaksi (yjsto ). 154
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat 2. Kaupunginhallitus- Maistraatti. Kaupunginhallituksen yleisistä käyttövaroista myönnettiin 47 955 mk hautausavun ja 7 668 mk vuosilomakorvauksen suorittamista
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
2. Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät
2. Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät Oikeudenhoito ja järjestyste h- t ä v ä t Maistraatin lisäjäsenelle, joka toimii asiantuntijana asemakaava- ja rakennusasioita käsiteltäessä, maksettava
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä
2. Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät
allekirjoittamisesta sekä vaalien yhteydessä kaupunginhallituksen tehtäväksi tulevien muiden huoneisto-, henkilö- ja kalustoasioiden valmistelemisesta, hoitamisesta sekä valvomisesta, sikäli kuin jostakin
3. Oikeus- ja järjestystointa koskevat asiat
äyrien perusteella suoritettavaa etumaksua oli vrlta 1961 korotettava toistaiseksi 15 % (2.3. 665 ). Verontasausrahastojen sääntöjen tarkistamista koskeva Suomen Kaupunkiliiton suositus merkittiin tiedoksi
1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely
(Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen
2. Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät
sentti Yrjö Blomstedtille suorittaa indeksikorotuksineen yht. 847 mk (yjsto 5.3. 5 460 ). Helsinki-kuvateos päätettiin antaa lahjaksi kaupunginjohtajan ohjeiden mukaisesti (yjsto 29.1. 5 231, 25.6. 6 273,
2. Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät
2. Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät Maistraatin julkisten notaarien avuksi päätettiin ajaksi 1.7. 31.12. palkata 7. pl:n toimistoapulainen (2.6. 1597 ). Seuraavat maistraatin virat päätettiin
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
P A L K K I O S Ä Ä N T Ö
1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11
Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006
evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta
Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä
Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin
92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005, kaupunginvaltuuston 14.1.2013
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin
Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset
Liite 1 1 (5) Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Palkkiot ja korvaukset 2 Pormestarin ja apulaispormestarin palkka 3 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan kaupungin luottamustehtävien
POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ
POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1
RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAISION KAUPUNKI 041 00 1 RAISION KAUPUNGIN Kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,
KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö SISÄLLYS 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Osa-aikaiset luottamushenkilöt 5 Vaalitoimielinten palkkiot 6 Erillispalkkiot 7 Toimielimen sihteerin palkkio 8
2. Oikeus-, järjestys- ja suojelutointa koskevat asiat
jaan jatkettaisiin ja tarvittaessa myös laajennettaisiin mainittujen erikoisselosteiden julkaisemista kaupungin huomattavista suunnitelmista. Lisäksi viitattiin kaupungin erittäin laajaan julkaisutoimintaan,
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3
VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.
1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA 2013 MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuusto 18.6.2012/36 Voimaantulo 1.1.2013
17. Ulosottovirasto. Martti Mutanen 1.3.
kaan valittiin ts. toimistoapul. Aila nen 1.1.1970 lukien ja 10. pl:n ulosotto-. hoiti opisk. Kari Björklund Häärättiin hoitamaan vir- 1.1.-31.12.1970. Osaston Hugo Lindfors siirtyi 1.9. 10. pl:n Björklund
NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö alkaen
NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö 1 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 23.10.2017 60 1 Sisällys TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Vuosipalkkiot...
HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x
HAAPAVEDEN KAUPUNKI Palkkiosääntö Khall 10.4.2017 x Kvalt xx.xx.2017 x I LUKU 1 Soveltamisala 2 Maksaminen II LUKU 3 Kokouspalkkiot Yleistä Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö
LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ
r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...
TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ
TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista, joita luottamustoimen
2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):
NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
16. Ulosottovirasto. Henkilökunta. Viraston henkilökunnan kokoonpanossa. Verosaatavain osaston avustavalle kaupunginvoudille,
Henkilökunta. Viraston henkilökunnan kokoonpanossa tapahtuivat v. 1965 mm. seuraavat muutokset: Verosaatavain osaston avustavalle kaupunginvoudille, varat. Gunnar Hertzille myönnettiin ero 31.12.1964 lukien,
Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95
Forssan kaupunki PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantuloajankohta 1.1.2013 Kv. 28.1.2013, muutos 4 :ään Voimaantuloajankohta 1.2.2013 Kv. 3.3.2014, lisäys 2 :ään Voimaantuloajankohta
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä
MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo
MÄNTYHARJUN KUNTA Kh 10.12.2012 Kv 30.1.2013 liite 3 Palkkiosääntö Kvalt hyväksynyt 30.1.2013 25 Voimaantulo 1.2.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 15.5.2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen
Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö
1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa
SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan
Kankaretie 7. Jakomäentie 6 Jakomäentie 8
26 3. Asuntotuotantokomitea Rakennusohjelmasta valmistui v:n 1968 aikana asuinhuoneistoja asuttavaan kuntoon 77 ja v:n 1969 aikana 132 asuinhuoneistoa. Lisäksi kertomusvuoden aikana valmistui asuttavaan
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,
KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 17.12.2012 hyväksymä Voimassa 1.1.2013 lukien Soveltamisala 1 Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa
17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
valtuusto, kunnanhallitus ja konsernijaosto 80 eur 100 eur muut toimielimet lautakunnat (pl. vaalilautakunnat), niiden jaostot
V OSA Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 17 luku Palkkiot ja korvaukset 135 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:
Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä
1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 17.5.2017 1. Kaupungin toimielinten kokouksista maksettavat palkkiot Kaupunginvaltuusto - Kokouspalkkio: 510 euroa (puheenjohtaja),
SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251
SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan
Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö
1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston. päivänä kuuta 2009 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,
Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet
1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 1. 2. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa annetaan tarpeelliset määräykset
Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010
Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen
RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto 14.11.2012 7. Voimaantulo 1.1.2013. Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan 1.
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen
Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013
Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Kuopion kaupungin Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.5.2008, voimassa 1.7.2008 ja 1.1.2009 lukien. Muutokset hyväksytty
KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2013 lukien Valtuusto hyväksynyt 17.12.2012 KEURUUN KAUPUNKI 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Valtuustossa 17.12.2012 Voimaantulo
PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 14.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 2 4 Vuosipalkkiot...
hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut
P A L K K I O S Ä Ä N T Ö
SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kunnanvaltuusto 28.2.2006 5. Muutettu 9.12.2008 12 ja 9.11.2010 :t 7 ja 12 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala..2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan
Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.
Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haminan kaupunginvaltuusto 1.9.2015 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Vuosipalkkiot... 2 4 Luottamushenkilösihteerin palkkio... 3 5 Toimituspalkkio...
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaisesti palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista,
Luottamustointen palkkiosääntö. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa
Luottamustointen palkkiosääntö Hyväksytty kaupunginvaltuustossa LUOTTAMUSTOINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä
HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----
1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla
KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ
KITEEN KAUPUNGIN KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) Hyväksytty KV 16.12.2013 126 Voimaantulo 1.1.2014 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
1. Kaupunginvaltuusto
taa ennen kuin koko väestökirjanpidon uudistamista koskeva suunnitelma on saatu toteutetuksi. Valtiona varainmini st eriössä oli ryhdytty suunnittelemaan väestökirjanpidon keskusrekisterin ja valtion tietokonekeskuksen
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.1.2013 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen hoitamisesta aiheutuvasta
2 Kokouspalkkiot Joensuun kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:
1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Konsernipalvelut Kh esityslista 23.1.2017 JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä xx.xx.2017
Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.6.2019 Kunnanhallitus 6.5.2019 135 Kunnanvaltuusto 20.5.2019 28 Voimaantulo 1.6.2019 1 1.1.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1.6.2019 alkaen... 1 1 Soveltamisala...
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...
JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
Palkkiosääntö 1 Liite JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 2017 Voimaantulo 1.6.2017 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulopäivä 1.6.2017 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä
VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
VEHMAAN KUNTA Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston 11.11.2013,.. hyväksymä. 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta
Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty valtuusto 11.4.2011 Voimaantulo 1.5.2011 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö
Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö
1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston 10. päivänä joulukuuta 2012 85 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena
Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009
Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen