U 27/2017 vp. Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Opetusneuvos Johanna Moisio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "U 27/2017 vp. Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Opetusneuvos Johanna Moisio"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (säänneltyjen ammattien suhteellisuusarviointi) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan komission 10 päivänä tammikuuta 2017 tekemä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uuden ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymistä edeltävästä suhteellisuusarvioinnista. Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta 2017 Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Opetusneuvos Johanna Moisio

2 OPETUS- JA KULTTUURIMI- NISTERIÖ MUISTIO EU/2017/0470 EHDOTUS DIREKTIIVIKSI UUDEN AMMATTEJA KOSKEVAN SÄÄNTELYN HY- VÄKSYMISTÄ EDELTÄVÄSTÄ SUHTEELLISUUSARVIOINNISTA 1 Yleistä Euroopan unionin komissio antoi 10 päivänä tammikuuta 2017 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uuden ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymistä edeltävästä suhteellisuusarvioinnista (COM(2016) 822 final). Direktiiviehdotus on yksi palvelupaketin aloitteista, jotka pohjautuvat sisämarkkinastrategiaan. Palvelupaketin tavoitteena on parantaa ja tehostaa toimivia palveluiden sisämarkkinoita. Ehdotus täydentää ammattipätevyysdirektiivin 2005/36/EY säännöksiä. Ammattipätevyysdirektiivissä säädetään menettelyistä, joiden mukaisesti tiettyyn ammattiin pääsyn edellytyksiä sääntelevän jäsenvaltion on tunnustettava ammattipätevyys, joka on hankittu toisessa jäsenvaltiossa ja joka antaa kyseisen pätevyyden haltijalle oikeuden harjoittaa siellä samaa ammattia. Ammattipätevyysdirektiivin yksi keskeisimmistä termeistä on säännellyn ammatin käsite. Säännellyllä ammatilla tarkoitetaan tehtävää, jonka aloittamisen tai harjoittamisen edellytyksenä on, että henkilö täyttää tietyt kansallisessa lainsäädännössä yksilöidyt ammattipätevyyttä koskevat vaatimukset. Ammattipätevyysdirektiivin 59 artiklassa (muutettu direktiivillä 2013/55/EU) jäsenvaltiot velvoitettiin arvioimaan ammatteja koskevan sääntelynsä oikeasuhteisuutta. Jokaisen jäsenvaltion tuli yhtenä osana direktiivimuutoksen täytäntöönpanoa toimittaa komissiolle luettelo säännellyistä ammateista. Lisäksi jäsenvaltioiden edellytettiin tutkivan, onko säänneltyjä ammatteja koskeva lainsäädäntö (yhdistysten tai järjestöjen jäsenyyttä koskevat vaatimukset mukaan lukien) seuraavien periaatteiden mukaisia: - vaatimukset eivät saa olla kansalaisuuden tai asuinpaikan perusteella suoraan tai epäsuoraan syrjiviä - vaatimukset ovat perusteltuja yleiseen etuun liittyvistä pakottavista syistä - vaatimusten on oltava omiaan takaamaan asetetun tavoitteen saavuttaminen, eivätkä ne saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi. Jäsenvaltioiden on ammattipätevyysdirektiivin nojalla annettava komissiolle kuuden kuukauden kuluessa uusien säännösten hyväksymisestä tiedot uusista vaatimuksista, joita ne ovat ottaneet käyttöön sekä perusteet sille, että vaatimukset täyttävät edellä luetellut edellytykset. 2 Ehdotuksen tavoitteet Direktiiviehdotuksen tavoitteena on luoda oikeudellinen kehys suhteellisuusarviointien tekemiseksi ennen säänneltyihin ammatteihin pääsyä tai niiden harjoittamista rajoittavien säädösten käyttöönottoa tai muuttamista. Direktiiviehdotuksessa on todettu, että eri ammatteja koskevaa sääntelyä tarkastellaan epätasaisesti EU:n sisällä, millä on kielteinen vaikutus palvelujen tarjontaan ja ammattihenkilöiden liikkuvuuteen. Pelkästään jäsenvaltioiden yksin toteuttamilla toimilla ei komission näkemyk- 2

3 sen mukaan saada aikaan johdonmukaista EU:n oikeudellista kehystä suunnitellun kansallisen sääntelyn oikeasuhteisuuden arvioimiseksi eikä puututa kansallisten viranomaisten kohtaamiin ongelmiin. Direktiiviehdotuksen tärkeimpänä tavoitteena on selkeyttää kelpoisuussääntelyn arviointiperusteita, parantaa suhteellisuusarvioinnin luotettavuutta, avoimuutta ja vertailukelpoisuutta jäsenvaltioissa sekä varmistaa, että sääntöjä sovelletaan yhdenmukaisella tavalla tekemättä sisämarkkinoista nykyistä raskaampia ja niitä hajauttamatta. Kun otetaan huomioon toimen laajuus ja vaikutukset, tavoite voitaisiin komission näkemyksen mukaan saavuttaa paremmin EU:n tasolla ottamalla käyttöön kaikissa jäsenvaltioissa yhdenmukaisella tavalla sovellettava yhteinen EU:n laajuinen arviointimekanismi. Kun jäsenvaltioissa tehdään ammattien sääntelyä koskevia muutoksia tiuhaan, pitää komissio vaarana, että asianmukaisia sääntelykäytänteitä jo soveltavien jäsenvaltioiden etumatka vain lisääntyy sellaisiin jäsenvaltioihin nähden, joissa kelpoisuussääntelyn oikeasuhteisuutta ei arvioida riittävästi. Erot sääntelyn laadussa vaikuttavat kielteisesti ammatteihin pääsyyn, kuluttajiin ja talouksiin. 3 Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Komissio on punninnut vaikutustenarvioinnissa eri vaihtoehtoja: 1) annetaan oikeasuhteisuutta koskevia ohjeita ja otetaan käyttöön seikkaperäinen tietojenvaihto suhteellisuusarviointeja tekevien viranomaisten välillä; 2) vahvistetaan vähimmäisperusteet oikeuskäytäntöön perustuville suhteellisuusarvioinneille sitovalla säädösinstrumentilla tai suosituksella, ja lisätään jäsenvaltioiden tekemien arviointien avoimuutta; tai 3) vahvistetaan vähimmäisperusteet oikeuskäytäntöön perustuville suhteellisuusarvioinneille sitovalla säädösinstrumentilla tai suosituksella sekä lisätään menettelyllisiä toimia kuten julkinen kuuleminen ja määräaikaiset uudelleentarkastelut, ja lisätään jäsenvaltioiden tekemien arviointien avoimuutta. Komissio on katsonut, että harkintavapauteen perustuva lähestymistapa eli suositus ei pakottaisi tekemään tarvittavaa analyysiä varsinkaan kaikkein vaikeimmissa tapauksissa. Direktiiviehdotuksen 1 artiklan (Kohde) mukaan direktiivissä säädetään sisämarkkinoiden asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi yhteinen kehys suhteellisuusarvioinneille, jotka tehdään ennen kuin säänneltyihin ammatteihin pääsyä tai niiden harjoittamista rajoittavia säädöksiä otetaan käyttöön tai muutetaan. Ehdotuksen 2 artiklan (Soveltamisala) mukaan direktiiviä sovelletaan jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä (käsiteltävänä olevan direktiivin voimaantulon jälkeen) vahvistettuihin vaatimuksiin, joilla rajoitetaan pääsyä säänneltyihin ammatteihin tai niiden harjoittamista. Uusi säädös linkittyy ammattipätevyysdirektiivin 2005/36/EY soveltamisalaan kuuluvaan ammattitoimintaan, eikä ehdotettua direktiiviä sovelleta silloin, kun erillinen EU-säädös sisältää tiettyä ammattia koskevia kelpoisuussäännöksiä. Direktiivin 3 artiklassa säädetään ammattipätevyysdirektiivin määritelmien soveltamisesta, ja lisäksi artiklassa määritellään uusina termeinä suojatun ammattinimikkeen ja varattujen toimintojen käsitteet. Jäsenvaltioille säädetään velvoite (4 artikla) tehdä etukäteen suhteellisuusarviointi ennen säänneltyihin ammatteihin pääsyä tai niiden harjoittamista rajoittavien säädösten käyttöönottoa tai muuttamista. Säänneltyjä ammatteja koskevien säännösten mukana on oltava yksityiskohtainen lausunto, josta suhteellisuusperiaatteen noudattaminen voidaan arvioida. Suhteellisuusarvioinnin (syyt siihen, että säännös katsotaan perustelluksi, tarpeelliseksi ja oikeasuhteiseksi) tulisi perustua laadulliseen ja mahdollisuuksien mukaan myös määrälliseen näyttöön. Jäsenvaltioiden tulisi myös seurata sääntelyn oikeasuhteisuutta säännöllisesti ja riittävän usein. 3

4 Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen esimerkiksi riippumattomien sääntelyntarkasteluelinten osallisuuden kautta, että suhteellisuusarviointi tehdään objektiivisella ja riippumattomalla tavalla. Direktiiviehdotuksessa (5 artikla) luetellaan yleisen edun mukaisten tavoitteiden oikeuttamisperusteet, jotka pohjautuvat SEUT-sopimukseen tai jotka ovat tuomioistuimen tunnustamia oikeuttamisperusteita. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonteeltaan puhtaasti taloudelliset perusteet, joiden tarkoitus tai vaikutus on ensisijaisesti protektionistinen, eivät ole yleiseen etuun liittyviä pakottavia syitä. Direktiiviehdotuksessa (6 artikla) säädetään yleinen velvoite, jonka mukaan jäsenvaltioiden on ennen kuin ne ottavat käyttöön tai muuttavat säänneltyihin ammatteihin pääsyä tai niiden harjoittamista rajoittavia säännöksiä arvioitava, ovatko kyseiset säännökset tarpeen, soveltuvatko ne aiotun tavoitteen saavuttamisen takaamiseen ja ylittäväkö ne sen, mikä on tarpeen halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Direktiiviehdotus sisältää ne erityisesti huomioon otettavat arviointiperusteet, joita toimivaltaisten viranomaisten on suhteellisuusperiaatteen toteutumista arvioitaessa tarkasteltava. Näitä ovat esim. riskien luonne, tietylle ammatille varattujen toimintojen soveltamisala, pätevyyden ja toimintojen välinen yhteys sekä toimenpiteen taloudellinen vaikutus. Lisäksi direktiivi velvoittaa arvioimaan eri vaatimusten asettamisen kumulatiivista vaikutusta. Direktiivin 7 artiklassa säädetään velvoite ilmoittaa kaikille asianomaisille osapuolille ennen uusien toimenpiteiden toteuttamista ja antaa niille tilaisuus esittää näkemyksensä. Direktiivin 8 artiklassa säädetään eri jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisestä tietojenvaihdosta, jonka perusteella ammatin uudistamista suunnitteleva jäsenvaltio voi saada tietoja muiden jäsenvaltioiden kokemuksista. Direktiivin 9 artiklassa säädetään suhteellisuusarviointien avoimuudesta säänneltyjen ammattien tietokannassa. Direktiiviehdotuksen 10 artikla mukaan komissio antaa viimeistään ja sen jälkeen viiden vuoden välein Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta ja toiminnasta. Direktiivin saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä säädetään 11 artiklassa ja voimaantulosta 12 artiklassa. 4 Ehdotuksen oikeusperusta ja suhde toissijaisuuteen ja suhteellisuusperiaatteeseen Ehdotuksen oikeusperustana on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 46 artikla, 53 artiklan 1 kohta ja 62 artikla, jotka liittyvät henkilöiden ja palvelujen vapaaseen liikkuvuuteen ja joiden nojalla voidaan antaa säädöksiä tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Ehdotuksia voidaan pitää toissijaisuusperiaatteen ja suhteellisuusperiaatteen mukaisina. 5 Ehdotuksen vaikutukset Ammattihenkilöt, kuluttajat ja viranomaiset hyötyvät komission aloitteesta lähinnä sen vuoksi, että kohtuuttomien sääntöjen estäminen varmistaa ammattien paremman sääntelyn. Direktiivi 4

5 helpottaisi jäsenvaltioiden velvoitetta noudattaa suhteellisuusperiaatetta ja takaisi sen, että jäsenvaltiot tekevät suhteellisuusarvioinnit yhdenmukaisella tavalla. Kansalliset viranomaiset pystyisivät tekemään kattavia ja vertailukelpoisia suhteellisuusarviointeja, koska se loisi avoimet ja ennustettavat oikeudelliset puitteet säänneltyihin ammatteihin liittyvien esteiden arvioimiseksi. Direktiivi lisää ammatteja sääntelevien viranomaisten hallinnollista taakkaa, koska se pakottaa jäsenvaltiot tekemään säänneltyjä ammatteja koskevat vaikutusten arvioinnit nykyistä kattavammin ja yksityiskohtaisemmin. Toisaalta direktiivissä annetaan selkeät arviointiperusteet ammattien sääntelyn suhteellisuusarvioinneille, mikä toisaalta helpottanee uuden velvoitteen täytäntöönpanorasitusta. Ehdotuksessa asetettavalla vaatimuksella tehdä ammattien sääntelyä koskevia suhteellisuusarviointeja ei komission mukaan ole merkittäviä kustannusvaikutuksia ainakaan, jos prosessit ovat jo nykyisin kunnossa. Komission esittämien laskelmien mukaan suhteellisuusarvioinnista aiheutuu n. 700 euron hallinnolliset kustannukset jokaisen ammatin osalta. Tämä laskelma perustuu keskimääräiseen kahden työpäivän lisäresurssitarpeeseen. 6 Ahvenanmaan asema Ahvenanmaan maakunnan tehtävänä on huolehtia unionin oikeuden kansallisesta täytäntöönpanosta siltä osin kuin tarvittavat kansalliset toimenpiteet Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 :n mukaan kuuluvat maakunnan toimivaltaan. Itsehallintolain 18 :n 1, 2, 14 ja 22 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta mm. asioissa, jotka koskevat maakunnan viranomaisia ja virkamiehiä, opetusta ja eräin poikkeuksin elinkeinotoimintaa. Valtakunnan toimivallassa ovat mm. asiat, jotka itsehallintolain 27 :n 30 kohdan nojalla terveyden- ja sairaanhoidon piirissä toimivien kelpoisuusvaatimuksia. Ammattipätevyysdirektiivi on tähän valtakunnan ja maakunnan väliseen toimivallanjakoon perustuen vuoden 2011 lopulla pantu täytäntöön maakunnassa maakuntalailla ammattipätevyyden tunnustamisesta (landskapslag om erkännande av yrkeskvalifikationer). Maakuntalakiin on pääasiallisesti sisällytetty ammattipätevyysdirektiivin yleistä tutkintojen tunnistamisjärjestelmää koskeva sääntely. Voimassa olevan maakuntalain 3 :n mukaan Ahvenanmaan maakunnan hallitus vastaa ammattipätevyyden tunnustamisesta ja muista maakuntalaista johtuvista tehtävistä. Ahvenanmaan valtuuskunta totesi yksimielisesti maakuntalain lainsäädäntövalvontaan kuuluvassa lausunnossaan ( nr 46/11), että mitä tulee oikeuteen toimia eri säännellyissä ammateissa, lainsäädäntövalta on jaettu valtakunnan ja maakunnan kesken; eräitä säänneltyjä ammatteja harjoitetaan maakunnassa valtakunnan lainsäädännön nojalla, eräistä sellaisista ammateista säädetään maakuntalailla. Komission ehdotus uudeksi direktiiviksi koskee myös yleistä tutkintojen tunnistamisjärjestelmää koskevaa sääntelyä. Jos direktiiviehdotus hyväksytään, lopullinen direktiivi kuuluu maakunnan lainsäädäntövaltaan siltä osin kuin kyse on maakunnan itse sääntelemistä ammateista. Tällöin maakunta vastaisi toimivaltaansa kuuluvilta osin hyväksytyn direktiivin täytäntöönpanosta maakunnassa. 5

6 7 Ehdotuksen kansallinen käsittely ja käsittely Euroopan unionissa U-kirjelmäluonnosta on käsitelty sisämarkkinajaoston (EU8) kokouksessa ja kirjallisessa käsittelyssä Lisäksi asia on saatettu tiedoksi koulutusjaostolle (EU30) Ehdotus esiteltiin 25 päivänä tammikuuta 2017 neuvoston kilpailukyky- ja kasvutyöryhmässä osana palvelupaketin esittelyä. Direktiiviehdotuksen käsittely on alkanut em. työryhmässä Suomi on jättänyt ensimmäisessä työryhmäkokouksessa tarkasteluvarauman. 8 Valtioneuvoston kanta Palvelumarkkinoiden avaamista ja EU:n sisämarkkinoiden kehittämistä voidaan pitää Suomen kannalta keskeisinä hankkeina. Suomi on pitänyt tarpeellisena tarvetta arvioida ja keventää suhteettomia sääntelyesteitä, mukaan lukien ammattipätevyydet. Jäsenmaissa on paljon erilaisia käytänteitä ammattien pääsyä rajoittavien säännösten valmistelussa. Direktiivi yhtenäistäisi jäsenmaiden säänneltyjä ammatteja koskevan lainsäädännön vaikutusarviointia, jota voidaan EU:n sisämarkkinoiden kehittymisen kannalta perusteltuna. Suomi voi hyväksyä ehdotetun lähestymistavan neuvottelujen lähtökohdaksi, vaikka lainsäädännön suhteellisuusarvioinnin tekemisvelvoitteesta säätämistä direktiivillä ei voida pitää yleisesti ottaen erityisen tarkoituksenmukaisena. Suomessa säädösvalmistelun perusperiaatteisiin kuuluu jo nykyisin laaja vaikutusten arviointi sekä kuulemismenettely, joten ehdotuksen perusperiaatteet on jo toimeenpantu säädösvalmisteluprosesseissa. Valtioneuvoston ohjesäännössä (262/2003) säädetään asioiden valmistelusta, lähinnä lausuntomenettelyn ja laintarkastusta koskevista velvoitteista. Säädösvalmisteluun liittyvät yksityiskohtaiset ohjeet on laadittu oikeusministeriössä. Epäselvää on, miten direktiiviehdotus olisi toteutuessaan pantava täytäntöön. Asetettavia ammattipätevyysvaatimuksia ja muita elinkeinonharjoittamisen rajoituksia arvioidaan Suomessa säännönmukaisesti perustuslain oikeutta työhön ja elinkeinovapautta koskevan 18 :n 1 momentin nojalla. Neuvotteluissa on pyrittävä selvittämään, onko tällainen sääntely riittävää direktiiviehdotuksen täytäntöön panemiseksi ja mitä mahdollisia lisätoimia tarvittaisiin. Suomi pitää tärkeänä, että direktiivi tuo mahdollisimman vähän uusia hallinnollisia velvoitteita. Esimerkiksi 4 artiklan mukaisten uusien sääntelyntarkasteluelinten tarve on kyseenalainen. 6

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 29.5.2017 2016/0404(COD) LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

9057/17 tih/sas/km 1 DG G 3A

9057/17 tih/sas/km 1 DG G 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0404 (COD) 9057/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto COMPET 328 MI 400 ETS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.4.2012 COM(2012) 139 final 2008/0241 (COD) KOMISSION LAUSUNTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 7 kohdan c alakohdan nojalla Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti L 173/25

Euroopan unionin virallinen lehti L 173/25 9.7.2018 Euroopan unionin virallinen lehti L 173/25 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI (EU) 2018/958, annettu 28 päivänä kesäkuuta 2018, uuden ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymistä edeltävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.1.2011 KOM(2010) 791 lopullinen 2011/0001 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

PE-CONS 19/1/18 REV 1 FI

PE-CONS 19/1/18 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 28. kesäkuuta 2018 (OR. en) 2016/0404 (COD) LEX 1818 PE-CONS 19/1/18 REV 1 COMPET 215 MI 249 ETS 9 DIGIT 65 SOC 193 EMPL 143 CONSOM 103 CODEC 525

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 3.6.2016 A8-0126/ 001-001 TARKISTUKSET 001-001 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Markus Ferber Rahoitusvälineiden markkinat A8-0126/2016 Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/2016

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa. Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa. Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.12.2016 COM(2016) 756 final 2016/0372 (NLE) Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS yhteisestä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ammattipätevyysdirektiivi (2005/36/EY) ja tulevat muutokset

Ammattipätevyysdirektiivi (2005/36/EY) ja tulevat muutokset Ammattipätevyysdirektiivi (2005/36/EY) ja tulevat muutokset Laboratoriolääketiede ja näyttely 2014 Marina Congress Center 9.10. Hallitusneuvos Maiju Tuominen Esityksen aiheet Ammattipätevyysdirektiivistä

Lisätiedot

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2010 KOM(2010)17 lopullinen 2010/0009 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyjen Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien volframielektrodien tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

U 34/2013 vp. Työministeri Lauri Ihalainen

U 34/2013 vp. Työministeri Lauri Ihalainen U 34/2013 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (työvoiman liikkuvuuden toimeenpanodirektiivi) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 28.2.2018 Direktiiviehdotuksen taustaa Direktiiviehdotuksen taustalla vuonna 1991 annettu todentamisdirektiivi, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

ÅLR 2016/2421

ÅLR 2016/2421 Ahvenanmaan maakunnan hallitus Asiakirjanimi Nro LAUSUNTO Pvm 193 N3 Dnro 8.11.2016 ÅLR 2016/2421 Viite Lausuntopyyntönne Yhteyshenkilö Jenny Eklund-Melander, Tom Karlsson Asia TÄYDENTÄVÄ LAUSUNTO HALLITUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 477 final 2016/0229 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013 muuttamisesta meri-

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2012 COM(2012) 217 final 2012/0110 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

9960/12 paf/paf/sk 1 DG G 3A

9960/12 paf/paf/sk 1 DG G 3A EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. toukokuuta 2012 (24.05) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0435 (COD) 9960/12 ETS 15 MI 339 COMPET 279 EDUC 112 CODEC 1309 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Uuden ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymistä edeltävä suhteellisuusarviointi. Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0822 C8-0012/ /0404(COD))

Uuden ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymistä edeltävä suhteellisuusarviointi. Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0822 C8-0012/ /0404(COD)) 8.6.2018 A8-0395/ 001-043 TARKISTUKSET 001-043 esittäjä(t): Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta Mietintö Andreas Schwab A8-0395/2017 Uuden ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymistä edeltävä suhteellisuusarviointi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

U 37/2017 vp. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hallitusneuvos Laura Eiro

U 37/2017 vp. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hallitusneuvos Laura Eiro Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kilpailun turvaamisesta ilmakuljetuksissa asetuksen (EY) N:o 868/2004 kumoamisesta Perustuslain

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0404 (COD) 5281/17 EHDOTUS Lähettäjä: COMPET 22 MI 32 ETS 3 DIGIT 6 SOC 16 EMPL 12 CONSOM 11 CODEC 36 IA

Lisätiedot