1/061/2016 HKE DM
|
|
- Petteri Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lausunto 1 (14) HKE DM TrV@eduskunta.fi Asia: K 17/2016 vp Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus eduskunnalle toiminnastaan 2016 valtiopäiville, Tarkastusvaliokunta Teema: Yritystukien vaikuttavuus Tekesin lausunto Yhteenveto Tekesin lausunnosta Innovaatioihin perustuva kasvu on Suomelle ainoa mahdollisuus kestävään talouskasvuun. Viime vuosina toteutunut julkisten innovaatiokannusteiden raju lasku samanaikaisesti yritysten omien tutkimus- ja innovaatioinvestointien määrän ja laadun hiipumisen kanssa on Suomelle erittäin vaarallinen yhdistelmä. Kasvun vauhdittajina vaikuttaviksi todennetut tulevaisuusinvestoinnit tulisi erottaa julkisen sektorin juoksevista kuluista ja tulevan kasvun siemeniin kannattaisi sijoittaa vaikeinakin aikoina, ettei Suomi ajautuisi pitkäkestoiseen taloudellisen kurjistumisen kierteeseen. Tekesin innovaatiorahoitus täyttää tutkitusti kaikki hyvän yritystuen edellytykset, jotka on määritelty laissa taloudelliseen toimintaan myönnetyn tuen yleisistä edellytyksistä (429/2016): selkeä taloudellinen tai yhteiskunnallinen tavoite markkinapuutteen korjaaminen ja ulkoisvaikutukset kustannustehokkuus vähäiset kilpailua vääristävät vaikutukset määräaikaisuus kannustava vaikutus yritysten toimintaan tuen vaikuttavuuden arviointi Tekesin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen vaikutuksista yritysten toimintaan ja menestykseen on paljon tutkimusnäyttöä luvulta rahoituksen vaikutuksia koskevia tutkimuksia on useita kymmeniä. Tekesin toimintaa koskevat vaikuttavuusarvioinnit osoittavat selkeästi rahoituksen positiiviset vaikutukset. Tekes Osoite/Address/Adress Posti/Post/Mail Puh./Tel. Kyllikinportti 2 PL 69, Helsinki Kyllikkiporten 2 PB 69, Helsingfors Kyllikinportti 2 P.O. Box 69, FI Helsinki kirjaamo@tekes.fi
2 Lausunto 2 (14) HKE DM Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Kansantuotteemme muodostuu suomalaisen työn tuottamasta arvonlisäyksestä. Talouskasvun avaintekijöitä ovat työn määrän lisääminen ja työtuntia kohti syntyvän arvonlisäyksen kasvattaminen. Suomalaisen työn määrää voidaan lisätä työuria pidentämällä ja työperäisellä maahanmuutolla, mutta niillä ei lopulta ratkaista ikääntyvän kansakuntamme kestävän talouskasvun haastetta. Tärkein yksittäinen seikka kasvun takana on elinkeinojen innovatiivinen uudistuminen (= innovaatiot ja teknologia) (kuva 1). Kuva 1. Kansantalouden tuottavuutta parantavan uudistumisen merkitys Suomen kestävän kasvun avaimet löytyvät rohkeasta ja innovatiivisesta uudistumisesta. Työpaikkamme ja hyvinvointimme riippuvat ennen kaikkea työmme tulosten haluttavuudesta ja hinnasta kansainvälisillä markkinoilla. Vaikka tuotannollista tehokkuuttakin on jatkuvasti kehitettävä, tästä suunnasta ei löydy ponnistuspohjaa seuraavalle kansantalouden kasvuharppaukselle. Ratkaiseva ero kilpailijoihin tehdään entistä useammin yllättävällä liiketoimintamallilla, odotukset ylittävällä palvelulla, poikkeuksellisen toimivalla designilla tai muilla uusilla asioilla, jotka synnyttävät asiakkaiden mielissä positiivisia tunteita ja merkityksiä. Uudistumisen ja kasvun avaintekijöitä ovat kokonaan uudet yritykset, liiketoiminnot ja yritteliäät ihmiset, jotka haastavat vanhat tapamme ajatella ja tuottaa tavaroita ja palveluja. Rohkeat uudet avaukset radikaalit innovaatiot ja uudet ekosysteemit ovat nyt Tekesinkin toiminnan ytimessä. Panostus yritysten rohkeaan uudistumiseen on valitettavasti hiipumassa Suomesta löytyy hienoja yritysten menestystarinoita ja paljon potentiaalia, mutta valitettavasti yritystemme valmius ja kyky rohkeaan uudistumiseen ei tällä hetkellä keskimäärin yllä parhaiden kilpailijamaidemme tasolle. Panostukset laskevat (kuva 2) eikä niiden tavoitetaso yllä kunnianhimossaan kilpailijoidemme tasolle (kuva 3). Tämä on Suomelle erittäin vaarallinen yhdistelmä. Vahvaa osaamisperustaa ja yrittäjähenkeä rakentava koulutusjärjestelmä, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimus sekä yritysten t&k- ja innovaatiotoiminta ja työssä oppiminen muodostavat kokonaisuuden, jossa ei saa olla heikkoa lenkkiä.
3 Lausunto 3 (14) HKE DM Kuva 2. Suomen t&k-panostukset pienenevät samaan aikaan, kun kilpailijamaat lisäävät t&k-investointejaan Kuva 3. Suomalaisten yritysten t&k-panostukset kohdistuvat rohkeiden uusien avausten sijaan pieniin parannuksiin (Lähde: SGE Ltd; kuva: tutkimus- ja innovaationeuvosto)
4 Lausunto 4 (14) HKE DM Yrityksemme lähtevät pahasti takamatkalta innovaatiokilpailuun kansainvälisillä markkinoilla Toisin kuin yleensä luullaan, Suomi tukee kansainvälisessä vertailussa harvinaisen vähän yritysten yksityistä tutkimus- ja kehitystoimintaa. Suomen innovaatiojärjestelmän suurin, tulevaa kasvua rajoittava pullonkaula näyttääkin olevan elinkeinoelämän rohkeaan uudistamiseen suunnattujen resurssien kohdalla. Suomalaiset yritykset joutuvat innovaatiotoiminnassaan antamaan koko ajan lisää epäreilua etumatkaa ulkomaisille kilpailijoilleen. Suhteessa kansantalouden kokoon, Suomi on OECDn vertailussa sijalla 27 yritysten haastavan t&k-toiminnan julkisissa kannusteissa (kuva 4). Suomalaisten yritysten ruotsalaiset kilpailijat saavat keskimäärin lähes kaksinkertaisen määrän, USA:laiset kilpailijat kolminkertaisen määrän ja eteläkorealaiset kilpailijat viisinkertaisen määrän julkista tukea t&k-toimintaansa kuin suomalaiset yritykset. Kuva 4: Suomessa julkinen tuki yritysten t&k-toimintaan on selvästi OECD-maiden keskitason alapuolella. Elinkeinoelämän kilpailukyvyn kehittämiseen ja uudistumiseen Tekesin kautta kohdistetut resurssit säilyvät alhaisella tasolla Tekesin kautta elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja uudistumisen tukemiseen suunnatut resurssit ovat vakiintuneet selvästi aiempaa alemmalle tasolle (kuva 6). Euromääräisesti Tekesin myöntövaltuudet ovat samalla tasolla kuin yli 15 vuotta sitten. Avustusrahoituksen taso vastaa yli 20 vuoden takaista tilannetta. Rahoituksen reaaliarvo on vielä huomattavasti pienempi.
5 Lausunto 5 (14) HKE DM Kuva 6. Tekesin rahoituksen kehitys graafina Taulukko 1: Tekesin rahoituksen kehitys lukuina 1. Uusia rahoituspäätöksiä asiakkaille voidaan tehdä keltaisella merkityistä valtuuksista ja määrärahoista euroa 2015 TA 2016 TA VALTUUDET yhteensä Avustukset tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan euroa 2015 TA 2016 TA MÄÄRÄRAHAT yhteensä Avustukset tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan Pääomasijoitus Tekes pääomasijoitus Oy.lle Tekesin toimintamenot Cleantech- ja biotalousratkaisujen sekä innovaatioiden kaupallistamisen tukeminen Toimintamenoluvuista puuttuvat vielä Tekesin tehtäviä ELY-keskuksissa hoitavan henkilöstön siirrosta Tekesiin aiheutuvat lisäykset, jotka tulevat täydentävään talousarvioehdotukseen.
6 Lausunto 6 (14) HKE DM Tekesin rahoitus on uudistanut elinkeinojamme ja ollut veronmaksajille hyvä sijoitus Julkisten panostusten vaikuttavuutta pitää jatkuvasti seurata ja arvioida. Tekesin vaikuttavuus syntyy asiakkaiden onnistumisista ja kehittymisestä sekä tämän heijastusvaikutuksista muissa kansantalouden ja yhteiskunnan toimijoissa. Vaikutukset syntyvät pitkällä aikavälillä ja suurelta osin välillisten mekanismien kautta, joten yhteys toimenpiteiden ja vaikutusten välillä ei tule esille nopeasti eikä se ole helposti mitattavissa. Tekesin vaikuttavuuden seuranta onkin järjestetty parhaiden vaikuttavuustutkijoiden osaamisia hyödyntäen, monia eri seurantatapoja (tilastollinen analyysi, case-tutkimukset, kyselyt jne.) yhdistävänä kokonaisuutena. Tekesin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen vaikutuksista yritysten toimintaan ja menestykseen on paljon tutkimusnäyttöä luvulta rahoituksen vaikutuksia koskevia tutkimuksia on useita kymmeniä. Tekes on omilla arviointihankinnoillaan ja tietoaineistoillaan aktiivisesti pyrkinyt kehittämään vaikuttavuustutkimuksen määrää ja laatua Suomessa. VNK:n tilaaman selvityksen mukaan (Katsaus yksityisen t&k-toiminnan ja sen julkisen rahoituksen vaikuttavuuteen, ETLA) Suomi onkin 2000-luvulla ollut yksi innovaatiorahoituksen vaikuttavuustutkimusten huippumaista kansainvälisesti. Tekesin toimintaa koskevat vaikuttavuusarvioinnit osoittavat selkeästi rahoituksen positiiviset vaikutukset. Tämän lausunnon liitteeseen (liite 1) ja alla olevaan kuvaan (kuva 5) on tiivistetty keskeisiä havaintoja 2000-luvulla tehdyistä arvioinneista ja tutkimuksista. Kuva 5. Tekesin kautta kohdennettu rahoitus on ollut veronmaksajille tutkitusti hyvä sijoitus.
7 Lausunto 7 (14) HKE DM Talousvaikuttajien evästyksiä kasvupolitiikalle Monet johtavat taloustieteilijät ovat liputtaneet sen puolesta, että Suomen pitkän aikavälin kasvun perusta on t&k- ja innovaatiotoiminta. Talousviisaiden viimeaikainen vyörytys innovaatiotoiminnan puolesta on ollut vaikuttavaa. Taloustieteen professori Matti Pohjola Aalto-yliopistosta kirjoitti Helsingin Sanomissa (vieraskynä 17.8.), että kustannuskilpailukykyä korostavat vanhentuneet ajatusmallit pitää korvata nykyaikaisilla, tutkimuksen ja kehittämisen sekä teknologian merkitystä korostavilla opeilla. Pohjolan mukaan "talouskasvu syntyy vain sellaisista investoinneista, jotka luovat innovaatioita ja vauhdittavat teknologian kehittymistä". Pohjola esittää, että eduskunta muuttaisi talouspolitiikkaa talouskasvua tukevaksi lisäämällä julkisyhteisöjen kautta kanavoitua rahoitusta tutkimukseen ja kehitystyöhön. Investointeihin tehottomiin verotukiin hän ei näe tarvetta. Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki totesi, että 50 vuodeksi näyttäisi saavan lainarahaa vain reilun prosentin korolla (Kauppalehti 20.9.). Kuoppamäen mukaan tarjontapuolella hyvä sijoitus voisi olla Tekesin leikattujen määrärahojen korottaminen ja tutkimus- ja kehitystoiminnan tukeminen sitä kautta. Myös IMF on ottanut asiaan kantaa julkaistussa raportissaan. IMF:n mukaan "Luopuminen julkisten tutkimus- ja kehitysmenojen leikkauksista ja entistä vahvempien kannustimien luominen yksityisiin tutkimus- ja kehityshankkeisiin edistäisivät innovaatioita". IMF ehdottaa, että esimerkiksi hyvin suunniteltujen ja pysyvien verovähennysten kautta saataisiin innovaatiotoimintaan lisää puhtia. Monet tutkimukset kuitenkin osoittavat, että suorat innovaatiotuet ovat tehokkaampia kuin verovähennykset. Siksi Suomessa innovaatioihin kannustaminen kannattaisi toteuttaa suorien tukien avulla. Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen (Talouselämä 4.10.) yhtyy IMF:n näkemykseen ja pitää "t&k-panostuksia hyvin tärkeinä tulevan tuottavuuskehityksen, innovaatioiden sekä uusien huipputuotteiden syntymisen kannalta. Etlan mukaan maailman talouskasvun ja kaupan hidastuminen on vahvistanut arvioita kasvun pitempiaikaisesta hidastumisesta, johon vaikuttavat mm. ikääntyminen ja talouksien ylivelkaantuminen (Etla, Suhdanne 1/2016). Pitkän aikavälin talouskasvu Suomessa turvataan siten, että elinkeinoelämässä panostetaan kasvukilpailukyvyn parantamiseen. Tämä tarkoittaa elinkeinoelämän kykyä kasvaa kestävästi ja tuottaa yhä korkeampi elintaso tuottavuuden parantamisen kautta. Tuottavuutta parannetaan, kun panostetaan yritysten innovoinnin edellytyksiin ja kannustimiin (Etla, 70-v. juhlajulkaisu). Julkinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitus on siten tärkeässä roolissa, koska se jakaa riskiä uusien teknologioiden kehittämisessä ja käyttöönotossa.
8 Liite 1 8 (14) HKE Liite 1: Tekesin vaikuttavuustuloksia Suomessa on tehty paljon tutkimuksia Tekesin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen vaikutuksista yritysten toimintaan ja menestykseen luvulta rahoituksen vaikutuksia koskevia tutkimuksia on useita kymmeniä. Ne osoittavat selkeästi rahoituksen positiiviset vaikutukset. Tähän on tiivistetty tuoreimmat, 2000-luvulla tehdyt tutkimukset. Maliranta, M. et al. (2016) o Innovaatiotukea saaneeseen yritykseen alkaa usein siirtyä innovaattoreita muista korkean tuottavuuden yrityksistä. Innovaatiojärjestelmän toimivuuden näkökulmasta näitä voidaan pitää myönteisinä havaintoina. o Havainnot viittaavat siihen, että innovaatiotuet edistävät taloudellista uudistumista ja tiedon leviämistä yritysten välillä. Sen sijaan muut yritystuet kuin innovaatiotuet näyttävät tukevan vanhoja yritysrakenteita: ne kohdentuvat erityisesti perinteisille teollisuusaloille ja voittopuolisesti vanhoihin yrityksiin..." Reid, A. J. Angelis E. Griniece K. Halme D. Regeczi J. Ravet V. Salminen (2016) How to improve Global Competitiveness in Finnish Business and Industry? o Kansainvälistä kilpailukykyä ei pitäisi mitata ainoastaan viennin kasvulla, vaan pikemminkin yritysten kyvyllä saavuttaa strateginen asema kansainvälisissä arvoverkostoissa. o Suomessa kolme sisäistä kilpailukykytekijää ovat erityisen ongelmallisia: Rajoittunut kotimarkkinoiden kysyntä, talouden/viennin rakenne ja sääntely-/verotusympäristö. o Ulkoisten kilpailukykytekijöiden osalta arviointi korosti, että suomalaiset liiketoimintaekosysteemit ovat erityisen herkkiä ulkoisille tekijöille ja shokeille. o Alakohtaiset liiketoimintamallit (esim. korkean teknologian tuotteiden viennin hiipuminen jne.) tarkoittavat, että maailmanlaajuisten markkinoiden tai arvoketjujen muutoksilla voi olla erityisen vakavia taloudellisia vaikutuksia. o Suomi suoriutuu yllättävän heikosti ulkomaisten korkean lisäarvon tai teknologiaintensiivisten yritysten investointien sekä lahjakkaiden yksilöiden houkuttelemisessa. Halme, K. K. Haila B. Barge - M. Dalziel T. Lemola A. Hautamäki (2015) Impact of Tekes on Capabilities, Tekes 318/2015 o Päämääräselvitys: Tekes on onnistunut hyvin tavoitteessaan edistää kyvykkyyksiä. Tärkein vaikutuskeino on ollut yhteistyön ja verkostoitumisen edistäminen. Suurimmat haasteet ovat tutkimustulosten kaupallistamisessa, IPR:ssä ja kansainvälisen tutkimuksen johtamisessa Meta-analyysi julkisen tutkimuksen hyödyntämisestä, (2016) Strategisen kumppanin selvitys, tekijänä Gaia Consulting Oy, Mari Hjelt, ei julkaistu o Painopiste yliopistojen haluun kaupallistaa, kaupallistamisyksiköihin yliopistoissa, innovaatiojohtamiseen ja syvällisempään yhteistyöhön yritysten kanssa Tekesin rahoituksella on näitä tekijöitä tuettu jo menestyksekkäästi Ali-Yrkkö, J. (2008) Essays on the Impacts of Technology Development and R&D Subsidies, A-236, Helsinki School of Economics. o Euro julkista tutkimus- ja kehitysrahaa lisää 2,02-kertaisesti yrityksen koko tutkimus- ja kehitystoiminnan määrää eli vaikutus on suuruudeltaan noin kaksinkertainen.
9 Liite 1 9 (14) HKE Valtakari, M. (2015) Avustusta, lainaa vai molempia? Tekesin rahoituksen vaikuttavuus yritysten kasvuun, Tekes 324/2015. o Avustukset vs. lainat-analyysi: Avustus: suurimmat vaikutukset yritysten innovaatiotoimintaan sekä yhteistyösuhteisiin ja verkostoitumiseen. Laina: liiketoiminnan käynnistäminen ja kaupallistaminen. Heikoin tulos onnistumiseen oli pelkällä lainalla. Kuusi, T. M. Pajarinen P. Rouvinen T. Valkonen (2016), Arvio t&k-verokannusteen vaikutuksista yritysten toimintaan Suomessa, ETLA raportit o TKI verokannustinta palkkakuluihin käytti 566 yritystä ja näille yrityksille myönnetyn lisävähennyksen määrä oli yhteensä 65 miljoonaa euroa vuonna 2013, josta yritykset saavat veropalautusta 30 % eli noin 20 milj. euroa. Halme, K. - K. Haila H. Paavola H. Thomsen K. Lahtonen (2014), Challenges of Market Changes Evaluation of well-being oriented SME innovation programmes aiming at international growth, Evaluation Report, Tekes Report 7/2014, Helsinki. o Tekes on edistänyt innovaatiotoiminnan kyvykkyyksiä eritoten yhteistyön ja verkostoitumisen kautta Riipinen, T. M. Valtakari J. Nyman A. Järvinen (2014), Aineettoman pääoman siirtyminen Tekesin päättyneissä asiakasyrityksissä, väliraportti, Tempo Economics Oy. o Kun yritys lopettaa toimintansa, niin 50 % aineettomasta omaisuudesta (IPR yms.) siirtyy eteenpäin muihin yrityksiin. Valovirta, V. - J. Lehenkari O. Lehtoranta T. Loikkanen A. Suominen H. Bodewes - B. Mostert S. Zegel G. van der Veen (2014) The Impact of Tekes Activities on Wellbeing and Environment Teker Reports 308/2014 o Rahoitus on vaikuttanut merkittävästi muun muassa osaamistason, kansainvälisen innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden kasvuun. Tekesin rahoitus on tuottanut 1,7-kertaiset ulkoisvaikutukset verkostoitumisen ja yhteistyön kasvun kautta. o Vaikka Suomi on kansainvälisesti ensimmäisellä sijalla eko-innovaatioiden mittaristolla mitattuna, sijoitus on selvästi huonompi resurssi- ja energiatehokkuudessa. o Suomen yhteiskunta on kokonaisuudessaan kansainvälisten hyvinvointivertailujen kärjessä. Suomessa julkinen hyvinvointisektori on suuri, joten yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä tarvitaan. Tekesin hyvinvointiin suunnatut panostukset ovat uusi aluevaltaus ja yrityksillä on hyvinvointialalla lukuisia mahdollisuuksia. Viljamaa, K. K. Piirainen A. Kotiranta H. Karhunen J. Huovari (2014), Impact of Tekes activities on productivity and renewal, Tekes Review 315/2014, Helsinki. o Strategisesti merkittävät Tekesin hankkeet pienissä ja keskisuurissa yrityksissä ovat tuottavuusvaikutuksiltaan kaikkein merkittävimpiä (erityisesti Nuorten innovatiivisten yritysten rahoitus (NIY)). Takalo, T. - Tanayama, T. O. Toivanen, (2013), Estimating the Benefits of Targeted R&D Subsidies, Review of Economics and Statistics, 95, o Tekesin rahoituksen yhteiskunnan tuotot ovat 50 %. Tekes-rahoituksen 1 euron ja yrityksen oman rahoituksen 1 euron lisäys t&k-toimintaan (yhteensä 2 euroa) lisää ulkoisvaikutuksia 1 eurolla.
10 Liite 1 10 (14) HKE Einiö, E. (2014), R&D Subsidies and Company Performance: Evidence from Geographic Variation in Government Funding based on the ERDF Population-Density Rule,:Review of Economics & Statistics. Oct 2014, Vol. 96. o Työllisyyden, kiinteiden investointien ja myynnin osalta Tekesin rahoitus lisää kasvua lyhyellä aikavälillä. Rouvinen, P. M. Pajarinen (2012), Tilastoanalyysi Tekesin asiakkaiden tuottavuudesta, Etlatieto Oy, Helsinki. o Tekesin 2000-luvulla rahoittamien pk-yritysten työllisyys ja eritoten jalostusarvo ovat kasvaneet nopeammin kuin vertailuyritysten. Näiden tekijöiden kautta myös yritysten työn tuottavuus on kehittynyt muita paremmin. Hyytinen, K. S. Kivisaari O. Lehtoranta M. Toivanen T. Loikkanen T. Lyytinen J. Oksanen N. Rilla R. van der Have (2012), Funder, activator, networker, investor... Exploring Roles of Tekes in Fuelling Finnish Innovation, Tekes Review 289/2012. o Tekes on ollut rahoittamassa 60 prosenttia Suomessa syntyneistä yleisesti tunnistetuista innovaatioista vuosina ja 80 prosentissa näistä innovaatioiden toteuttajat arvioivat Tekesin rahoituksen vaikutuksen merkittäväksi. Ebersberger, B. (2011), Public Funding for Innovation and the Exit of Firms, Journal of Evolutionary Economics, 21: o Tekesin rahoitus lisää yritysten selviytymistä, mutta ei pidä sellaisia yrityksiä markkinoilla, jotka ilman Tekesin rahoitusta ajautuisivat konkurssiin. Czarnitzki, D. B. Ebersberger (2010), Do Direct R&D Subsidies Lead to the Monopolization of R&D in the economy? ZEW Discussion Paper No o Tekesin rahoitus ei lisää t&k-toiminnan keskittymistä ja markkinoiden monopolivoimaa tiettyihin yrityksiin, vaan päinvastoin se vähentää keskittymistä. Tämä johtuu innovaatiopolitiikan laajentamisesta pk-yrityksiin. Valtakari, M. T. Riipinen M. Rajahonka P. Ilmakunnas L. Väänänen (2010), Katsaus Tekesin toiminnan vaikutuksista tuottavuuteen ja elinkeinoelämän uusiutumiseen, Tekesin päämääräselvitys, loppuraportti, Tempo Economics Oy. o Tekesin toiminnalla on selkeitä suoria vaikutuksia yritysten innovaatiotoimintaan. Erityisesti tämä näkyy yritysten omien tutkimus- ja kehityspanostusten lisääntymisenä sekä innovaatiotoiminnan tehostumisena, positiivisina vaikutuksina yritysten innovaatiotoiminnan välittömissä tuloksissa, kuten uusien innovaatioiden synnyssä ja aineettoman pääoman lisääntymisessä. o Innovaatiotoiminnan välittömät tulokset näkyvät yrityksissä viipeellä. Tulokset näkyvät tuottavuutta ja uusiutumista edistävinä vaikutuksina sekä yritysten ulkopuolelle leviävinä vaikutuksina. o Tekesin toiminnan erillisvaikutuksesta yritysten kasvuun on olemassa vahvaa evidenssiä. Olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden sekä tässä tutkimuksessa suoritettujen analyysien perusteella Tekesin rahoituksella ja yritysten kasvun välillä on osoitettavissa tilastollisesti merkitsevä yhteys. o Tutkimusten mukaan Tekesin rahoituksella on vaikutusta elinkeinoelämän uusiutumista välillisesti tukevaan yritysten kasvuun ja menestymiseen. o Rahoitus on vaikuttanut yritysten t&k-toiminnan haasteellisuuteen, laatuun, yhteistyöhön ja toteutukseen. o Tekesin rahoitus on kannustanut yrityksiä tutkimus- ja kehitystyön lisäämiseen sekä hallittuun riskinottoon.
11 Liite 1 11 (14) HKE Czarnitzki, D. - B. Ebersberger (2010) Do Direct R&D Subsidies Lead to the Monopolization of R&D in the economy? ZEW Discussion Paper No o Julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus ei vähennä yritysten omia t&k-panostuksia eikä vääristä kilpailua markkinoilla. Ebersberger, B. O. Lehtoranta (2008) Effects of Public Funding. VTT WP No o Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksella on merkittävä myönteinen vaikutus innovaatiopanoksiin ja tuotoksiin sekä yhteistyön laajuuteen ja syvyyteen rahoitusta saaneissa yrityksissä. Kiuru, P. M. Rajahonka S. Kotala (2008) Tekesin hankerahoituksen vaikuttavuus innovaatioprosessia koskevien hypoteesien testaus jälkiraportointiaineistossa, Tilastoanalyysi Tekesin vaikuttavuudesta, Tekesin katsaus 229/2008, Helsinki o Julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus vaikuttaa myönteisesti innovaatiotoiminnan tuotosten laatuun ja määrään sekä parantaa liiketoiminnan tuloksia. Mitä suurempaa Tekesin rahoitus on ollut, sitä suuremmat ovat organisaatiotason vaikutukset. o Julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus vaikuttaa myönteisesti hankeorganisaatioiden toimintatapoihin nimenomaan yhteistyötä, osaamisalueiden yhdistämistä sekä innovaatioiden soveltamista ja tietopohjan paranemista. o Julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus lisää organisaatioiden omaa tutkimus- ja kehitystoiminnan panostusta. Lehtoranta, O. J. Hyvönen T. Loikkanen B. Ebersberger (2008) Tuloksia Tekesin rahoituksen kannustinvaikutuksista, Tilastoanalyysi Tekesin vaikuttavuudesta, Tekesin katsaus 229/2008, Helsinki o Tekesin rahoituksella on erittäin merkitsevä positiivinen vaikutus yritysten patentointialttiuteen sekä patenttihakemusten lukumäärään. Lehtoranta et al. (2008) o Julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus pienentää innovaatioprosessin tehottomuutta, kun panosta mitataan innovaatiotoiminnan menoilla ja tuotosta patenttihakemusten lukumäärällä. o Julkisella rahoituksella on positiivinen vaikutus yritysten innovaatioyhteistyön laajuuteen ja syvyyteen. Rahoitusta saaneet yritykset harjoittavat merkitsevästi laajempaa ja syvempää yhteistyötä kuin ne harjoittaisivat, jos eivät saisi rahoitusta. Viljamaa, K. T. Lemola S. Kanninen P. Mäki- Fränti R. Volk (2008), jälkiraportointiaineisto Tekesin rahoittamien hankkeiden tulosten ja vaikutusten kuvaajana, Tilastoanalyysi Tekesin vaikuttavuudesta, Tekesin katsaus 229/2008, Helsinki. o Mitä paremmin hankkeet ovat edistäneet teknologisten kilpailuetujen syntymistä, sitä paremmin kaupallistaminen on onnistunut. Autio, E. S. Kanninen R. Gustafsson (2008) First and Second Order Additionality and Learning Outcomes on Collaborative R&D Programs, Research Policy, Vol. 37, 1. o Julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus Tekesin ohjelmissa lisää sekä suoraa teknologista että markkinoiden ja kansainvälistymisen oppimista. Tämä näkyy tiedon ulkoisvaikutuksina. Einiö, E. (2009) The Effect of Government Subsidies on Private R&D: Evidence from Geographic Variation in Support Program Funding. Hecer DP no o Yhden euron lisäys julkisessa t&k-rahoituksessa johtaa 2,5-kertaiseen lisäykseen yritysten koko t&k-panostuksessa.
12 Liite 1 12 (14) HKE Tiivistelmiä ohjelma-arviointien arvioinneista: IEA - tutkimusyhteistyön arviointi Suomi osallistuu kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön. Tekes toimii yhteistyön kansallisena vastuuorganisaationa. Kiinnostus tutkimusyhteistyöhön lähtee siitä, että Suomi on monella alalla energiateknologian kehittämisen kärkimaita. Suomalaisia alan yrityksiä halutaan tehdä tunnetuksi ja luoda vientimahdollisuuksia. Toimintaan kuuluva suomalainen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö rahoitetaan kansallisesti, pääosin Tekesin rahoituksella. Työn luonne on pääosin kansallisten projektien tiedonvaihtoa tai yhteishankkeita. Ohjelmiin osallistuneet tutkijat ovat hyötyneet mukana olosta ja verkottuneet globaalisti muiden kyseisen tutkimusalueen tutkijoiden kanssa. Tiedon levittäminen laajemmin erityisesti yrityksiin vaatii kehittämistä. Arvioitsijat suosittelevat suunnittelemaan kansallista IEA-strategiaa, jossa määritellään Suomen kannalta tärkeät painotukset, tavoitteet, panostustaso ja päävastuut. Ohjelmiin osallistumisen valintaan arvioitsijat ehdottavat SHOK-ohjelmien ja IEA-ohjelmien yhteensopivuuden selvittämistä ja ohjelmien toisiinsa liittämistä. NIY-ohjelman arviointi Nuorten innovatiivisten yritysten (NIY) rahoituksella oli merkittävä vaikutus nuorten kasvuyritysten resursseihin ja kykyyn pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Kanadalaisen The Evidence Networkin tekemän arvionnin mukaan Tekesin rahoitus vaikutti erityisen positiivisesti yritysten liiketoiminnan suunnitteluun, kansainväliseen myyntiin, strategiaan ja johtamiseen. Lisäksi raportti osoittaa Tekesin rahoituksen merkittävän vaikutuksen kasvuyritysten liikevaihdon kasvuun, kansainvälisten asiakassuhteiden luomiseen, työpaikkojen syntyyn ja viennin kasvuun. Vaikuttavuusanalyysin pohjalta NIY-rahoituksella todettiin olevan suuri vaikutus nuorten yritysten kykyyn kerätä sijoituksia yksityisiltä markkinoilta. Tulokset osoittavat myös, että pelkkä rahoitus ei riitä, vaan Tekesin tarjoamilla palveluilla oli tärkeä rooli yritysten menestymisen kannalta. Innovation Mill ja Ideat kiertoon -arviointi Innovation Millissä ja Ideat kiertoon-hankkeissa on syntynyt runsaan kolmen vuoden aikana 74 kasvuyritystä. Innovation Mill -hankkeessa on luotu uusia yrityksiä, tuotteita ja palveluja. Tähän päästään hyödyntämällä ja kaupallistamalla mukana olevien suuryritysten vapauttamia liikeideoita ja teknologioita. Tekes on rahoittanut näitä hankkeita yhteensä 3,5 milj. eurolla. Jatkorahoituspäätöksiä yrityksille on tehty alun panostuksen jälkeen yli 15 milj. eurolla. Rahoituksella on rakennettu 30 miljoonan euron hankekokonaisuus ja kerätty noin 15 miljoonaa euroa riskipääomaa.
13 Liite 1 13 (14) HKE Tutkimuksesta liiketoimintaa -ohjelmien arviointi Tekesin keskeinen väline julkisen tutkimuksen kaupallistamisessa ovat olleet Tutkimuksesta liiketoimintaa (TULI) - ohjelmat. TULI-ohjelmissa ( ja ) käsiteltiin yli tutkimuslähtöistä keksintöä tai liikeideaa. Mukana olleista yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja ammattikorkeakouluista perustettiin ohjelmien tuloksena yhteensä 236 yritystä. Perustettujen yrityksien lisäksi TULI-ohjelmien suurimpana vaikutuksena oli arvioinnin mukaan kaupallistamista koskevan kiinnostuksen, tietoisuuden ja ymmärryksen lisääntyminen. TULI-ohjelmat auttoivat rakentamaan ympäristöä, joka tukee uusien yritysten perustamista. Suomeen on nyt saatu aikaan startup:ien nousukausi uusien yritysten määrän kasvaessa merkittävästi vuosina TULI on kehittänyt erityisesti ammattikorkeakouluja, joissa perustettiin ohjelman ansiosta kaupallistamisjärjestelmiä. TULI on tarjonnut tutkimuslaitoksille työkalun, jolla aktivoida tutkijoita kaupallistamiseen. Siirtymisessä perinteisistä vahvuusalueista kaupallistamiseen on vahvaa muutosvastarintaa. Lääkealan ohjelmien arviointi Pharma Kilpailuetua uusista toimintatavoista -ohjelman ( ) tavoitteena oli luoda Suomeen ydinosaamiseensa keskittynyt, verkostomaisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava lääketeollisuus, joka on houkutteleva yhteistyökumppani ja sijoituskohde. Erityisen hyvin ohjelma onnistui lääkealan toimijoiden verkottamisessa sekä kytkemisessä kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin. Lähes kaikki yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimusprojektit verkottuivat kahden tai jopa viiden eri liiketoimialan yrityksen kanssa ja lähes kaikki sisälsivät kansainvälistä tutkijayhteistyötä. Ohjelma onnistui varsin hyvin lääke- ja diagnostiikka-alan yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Kaksi kolmesta projektivastaavasta arvioi alan yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn ja tutkimus- ja tuotekehityksen riskien hallinnan parantuneen ainakin jossain määrin Pharma-ohjelman ansiosta. Vastaavasti lähes kolme neljästä vastaajasta näki ohjelmalla olleen vaikutusta lääkealan liiketoimintaosaamisen paranemiseen. Bioalan ohjelmien arviointi NeoBio Uusi bioteknologia ja SymBio Biotekniikasta tuotantoon -ohjelmissa luotiin uusia ja entistä tehokkaampia metodeja bioteknologiseen tutkimukseen ja kehitettiin teollisuuden tarpeita vastaavia tuotanto- ja prosessiratkaisuja. Ohjelmat vahvistivat suomalaisten bioalan yritysten ja tutkimuslaitosten kansainvälistä verkostoitumista. SymBio-ohjelman loppuessa osallistuvat yritykset arvioivat päättyneiden projektien tuottavan jatkossa noin 300 milj. euron myyntitulot vuositasolla, joista noin 200 milj. euroa tulee viennistä. Pk-yritysten osuus myyntituloista on noin 60 prosenttia. Tekes rahoitti SymBioohjelmaa 32 milj. eurolla. NeoBio- ja SymBio-ohjelmissa on saavutettu paljon positiivia tuloksia, jotka mahdollistavat lisäarvon saamisen panostukselle, toiminnalle, tuloksille ja vaikutuksille.
14 Liite 1 14 (14) HKE Älykäs elinympäristö Tekes on viime vuosina edistänyt rakennetun ympäristön tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä muun muassa Rembrand, Kestävä yhdyskunta ja Tila-ohjelmien avulla. Rembrand-ohjelma kehitti kiinteistöalaa liiketoiminnallisemmaksi ja palvelupohjaisemmaksi alaksi sekä edisti asiakaslähtöisyyttä ja kansainvälistymistä kiinteistöalalla. Kestävä yhdyskunta -ohjelma edisti kestävien ja energiatehokkaiden alueiden ja rakennusten kehittämistä. Tila-ohjelma keskittyi tilojen ja niihin liittyvän liiketoiminnan kehittämiseen ja kehitti ymmärrystä tilojen käyttäjätarpeista. Arvioinnin mukaan ohjelmien käynnistämisen perusteet ovat olleet selkeitä ja osuvia. Ohjelmissa on vastattu hyvin niiden kohteena olevin alojen kehityshaasteisiin ja onnistuttu ennakoimaan toimintaympäristön muutoksia. Lähtökohtaisesti ohjelmien strategiatyö on ollut onnistunutta ja tavoitteet relevantteja toimintaympäristön haasteisiin ja mahdollisuuksiin nähden. Arvioinnin toteutti Tempo Economics Oy (Valtakari et al., 2014). Elinvoimainen ihminen Hyvinvointialueen ohjelmien arviointi sisälsi Vene ( ), Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska ( ) ja Vapaa-ajan palvelut ( ) -ohjelmien loppuarvioinnin sekä Elintarvikkeet ja terveys-ohjelman (Elite ) jälkiarvioinnin. Arvioinnin toteutti Ramboll Management Consulting (Halme et al., 2014). Arvioinnin tulosten perusteella ohjelmat onnistuivat hyvin tavoitteiden asettelussaan ja toiminnassaan. Vene- ja Sapuska-ohjelmat ottivat ohjelmasuunnittelussa hyvin huomioon kansainvälistä kasvua tavoittelevien pk-yritysten tarpeet. Vapaa-ajan palvelut -ohjelman yritykset palvelivat lähinnä Suomeen tulevia matkailijoita. Jälkiarvioinnin tulosten perusteella vuonna 2004 päättynyt Elite-ohjelma vahvisti selvästi poikkitieteellistä ja teknologista yhteistyötä yritysten ja tutkimuslaitosten välillä Suomessa. Kaikki tapaustutkimuksen kohteena olleet yritykset onnistuivat kehittämään kaupallisesti hyödynnettävää teknologiaa, funktionaalisia elintarvikkeita tai ravitsemustuotteita kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille. FiDiPro-ohjelma FiDiPro Finland Distinguished Professor Programme on Suomen Akatemian ja Tekesin yhteinen rahoitusohjelma, jonka tavoitteena on palkata ulkomailla toimivia huippututkijoita määräajaksi Suomeen. Arvioinnin mukaan kohdeyliopistoista lähes kaikki kertoivat FiDiPron vaikuttaneen uusien metodien, tiedon ja teknologian leviämiseen koko tutkimuslaitoksessa, mikä on avannut uusia tutkimusalueita. FiDiPro-tutkijat näkivät vaikutukset hyvin samanlaisina kuin yliopistot. Vastaavasti ohjelmaan osallistuminen oli hyödyttänyt yrityksiä muun muassa verkostoitumisessa ja kansainvälisen tunnettuuden kasvamisessa. Tuloksia yritysten käyttöön odotetaan vasta pitkällä aikavälillä Arvioinnin toteutti Owal Group Oy (Wennberg et al., 2014). Suomalaisen innovaatioympäristön kannalta ohjelman todettiin tekevän Suomea tunnetuksi ulkomailla ja toisaalta vähentävän huippututkijoiden kynnystä tulla Suomeen.
Tekesin lausunto, Talousvaliokunta
Lausunto 1 (6) TaV@eduskunta.fi Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Tekesin lausunto, Talousvaliokunta 12.10.2016 Yhteenveto Tekesin lausunnosta Hallituksen
1/061/2016 HKE DM Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
Lausunto 1 (5) TaV@eduskunta.fi Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Yhteenveto Tekesin lausunnosta Valtioneuvoston selonteko
Tekesin lausunto, Talousvaliokunta
Lausunto 1 (5) Eduskunta, Talousvaliokunta TaV@eduskunta.fi Asia: VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021 Tekesin lausunto, Talousvaliokunta 11.5.2017
Eduskunnan työ- ja elinkeinojaosto
Eduskunnan työ- ja elinkeinojaosto Tekesin lausunto Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Tiivistetty ajankohtaiskatsaus Business Finlandin perustamisesta; mahdolliset riskikohdat
Tekesin lausunto, Tulevaisuusvaliokunta
Lausunto 1 (6) Eduskunta, Tulevaisuusvaliokunta TuV@eduskunta.fi Asia: Mitkä ovat Suomen kolme suurinta kestävän kasvun haastetta ja ovatko ne huomioitu riittävästi valtiontalouden suunnitelmassa? VNS
Hyvä Tekesin asiakas!
RAPORTOINTIPYYNTÖ 5.6.2009 «Organisaatio» «Yksikko» «Etunimet» «Sukunimi» «Postiosoite» «Postinumero» «Postitoimipaikka» Hyvä Tekesin asiakas! Pyydämme teitä ystävällisesti täyttämään jälkiraportointilomakkeen
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
Business Finlandin lausunto
Lausunto 1 (6) Eduskunnan talousvaliokunta TaV@eduskunta.fi Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/he+123/2018
VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Hannu Kemppainen 28.4.2016 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Yritysten
Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa
DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
1/061/2016 HKe DM Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
Lausunto 1 (6) HKe 5.10.2017 DM 1925091 Eduskunnan työ- ja elinkeinojaosto Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Teema: Pl 32; Tiivistetty ajankohtaiskatsaus Business
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes
Hallitusohjelman ja resurssileikkausten vaikutukset Tekesin toimintaan Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa: HE 30/2015 vp hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016
Tekesin tunnusluvut DM
Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
T&k-rahoituksen muutoksia
T&k-rahoituksen muutoksia 2009-2016 1. T&k-toiminta 1.1 Ylesitä t&k-rahoituksen kehityksestä Vuonna 2011 alkanut valtion suoran t&k-rahoituksen nimellinen lasku jatkui myös vuonna 2014. Tilastokeskuksen
1/061/2017 HKe DM Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
Lausunto 1 (6) Eduskunnan talousvaliokunta Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Tekesin lausunto Yhteenveto Tekesin lausunnosta Innovaatioihin perustuva
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö
Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain
Lisäävätkö yritystuet innovaatioita?
Lisäävätkö yritystuet innovaatioita? Elias Einiö VATT VATT-ETLA Yritystukiseminaari, 18.4.2017 Yritystukien yleisistä tavoitteista Taloudelliset tavoitteet Investoinnit; työllisyys; tuottavuus Tärkeää
Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija
Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen 6.5.2008 Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija Ohjelman kesto: 2008-2011 Ohjelman laajuus: 58 miljoonaa euroa Visio Suomessa
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Hyvä Tekesin asiakas!
www.tekes.fi RAPORTOINTIPYYNTÖ 5.6.2009 «Organisaatio» «Yksikko» «Etunimet» «Sukunimi» «Postiosoite» «Postinumero» «Postitoimipaikka» Hyvä Tekesin asiakas! Pyydämme teitä ystävällisesti täyttämään jälkiraportointilomakkeen
Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global
Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa
Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten
INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä
MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi
Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen
Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet keskustelun tausta ja yleisiä huomioita Keskustelu käynnistyi poliittisella tasolla ja julkisuudessa
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on
OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa
Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT
BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017
BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja kiinteästä
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Turku Science Park 18.1.2010 DM 450969 11-2009 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiopolitiikan suunnittelun
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global
Esityksen rakenne. Työn tuottavuudesta tukea kasvuun. Tuottavuuden mennyt kehitys. Tuottavuuskasvun mikrodynamiikka. Tuottavuuden tekijät
Työn tuottavuudesta tukea kasvuun Mika Maliranta (ETLA) Yrittäminen ja työelämä -seminaari, Helsinki, 21.8.2008 Esityksen rakenne Tuottavuuden mennyt kehitys Tuottavuuskasvun mikrodynamiikka Tuottavuuden
Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen
Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
Tekesin tutkimushaut 2012
Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,
Business Finlandin lausunto: Innovaatiot ja uuden ajan liiketoiminta eivät kasva tyhjästä Tulevaisuuden kasvun siemenet kylvetään tänään
Lausunto 1 (11) Eduskunnan valtiovarainvaliokunta VaV@eduskunta.fi; sara.kuitunen@eduskunta.fi Asia: VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019 2022 https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/vns+1/2018
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden
Projektien rahoitus.
Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto
Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes
Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra
Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari
Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö
Suomalaisten hyvinvointi pohjautuu innovaatioiden luomaan talouskasvuun 5. Globaali talouskriisi haastaa Suomen uudella tavalla 6
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2012 2 Sisältö 1 SUOMEN JA SUOMALAISTEN HYVINVOINTI 5 RAKENTUU ELINKEINOJEMME MENESTYKSESTÄ Suomalaisten hyvinvointi pohjautuu innovaatioiden luomaan talouskasvuun
Suomi innovaatioympäristönä maailman paras?
Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Pekka Ylä-Anttila 20.1.2011 Maailman paras? Evaluation of the Finnish National Innovation System (syksy 2009) Suomessa on edelleen hyvä ja toimiva innovaatiojärjestelmä,
Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä
TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.
Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan
Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia
Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Impact Brief. AV-tuotantokannustimen väliarviointi. Brief No. /2018. AVtuotantokannustimen. ensiaskeleet ovat lupaavia
Impact Brief Brief No. /2018 AV-tuotantokannustimen väliarviointi Katri Haila ja Heikki Rannikko, Ramboll Management Consulting Oy Mikko Valtakari ja Juho Nyman, MDI Oy N Business Finlandin AV-alan tuotantokannustin
MEDIAN INNOVAATIOTUEN ARVIOINTI
MEDIAN INNOVAATIOTUEN ARVIOINTI SEMINAARIESITYS 2.10. 4FRONT OY Esityksen sisältö 1. Arvioinnin tausta, tavoitteet ja toteutus 2. Johtopäätökset 3. Suositukset 2 1. Tausta, tavoitteet ja toteutus 3 Taustaa
Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen
Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Valtiontuki on lähtökohtaisesti kielletty Laiton valtiontuki Takaisinperintä Perussopimus Tuki
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen
Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:
Suomen edellytykset talouden uudistumiseen innovaatiotoiminnan kautta heikentyneet
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan tukemisen haasteet ja kehittämiskohteet sekä vuoden 2019 valtion talousarvioehdotuksen uudet toimet ja niiden vaikutukset TEM Suomen edellytykset talouden uudistumiseen
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä
Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto
Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta 29.11.2017 Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yrityksen kehittämisavustus Myönnetään lähinnä pk-yrityksille kasvua, kansainvälistymistä,
OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja
Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto
Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat Mika Aalto 31.8.2017 Kasvun agenda kasvupolitiikan tukena Kasvupolitiikan tavoitteena on elinkeinoelämän uudistuminen ja kannattava, korkean jalostusarvon
Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus
Tekes rohkaisee uudistumaan Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus 27.1.2015 Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 440 Finnvera
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista ikk i t Elint. alan tuottavuustalkoot 1.10.200910 Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen jussi.toivonen@tekes.fi 050 5577 826 DM 492975 06-2009 Copyright
Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa
Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään
Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes
Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena
Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta
Yrittäjyysohjelma 2014-15 Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Teknologiateollisuuden yrittäjyysohjelma Ohjelma on Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan kannanotto teollisuuden toimintaedellytysten
KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?
KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus
INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA
INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet
Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet Kansallisten tilastojen rooli kansainvälistyvässä taloudessa seminaari Tilastokeskus 19.4.2007 Pekka Ylä-Anttila Teemat Miten globalisoituva maailmantalous
Innovaatiot ja kilpailukyky. Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK
Innovaatiot ja kilpailukyky Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Suomen menestyksen edellytyksenä on: Kokonaistuottavuuden nostaminen Osaaminen ja sen hyödyntäminen on sen keskeisin keino
Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1
Kommenttipuheenvuoro Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy 10.12.2018 Finlandia-talo 1 Kysymys #1: Kolme tietä talouskasvuun: Halpa työvoima Valtavat luonnonresurssit Innovaatiot ja osaaminen Mikä näistä
Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014
Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden
Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto
Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655
Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin
Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä