Ei vain ranskalainen tai suomalainen vaan vähän molempia Tarinoita kulttuuri-identiteeteistä

Transkriptio

1 Tanja Pesonen Ei vain ranskalainen tai suomalainen vaan vähän molempia Tarinoita kulttuuri-identiteeteistä Opinnäytetyö Kansalaistoiminta ja nuorisotyö Lokakuu 2008

2 TIIVISTELMÄ Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Tanja Pesonen Nimeke Koulutusohjelma ja suuntautuminen Kansalaistoiminta ja nuorisotyö Ei vain ranskalainen tai suomalainen vaan vähän molempia tarinoita kulttuuri-identiteeteistä Tiivistelmä Tutkimuksessani pohditaan kuinka Ranskassa asuvat vuotiaat nuoret, joiden äiti on suomalainen ja isä ranskalainen määrittelevät kulttuuri-identiteettinsä. Yhteisöjen merkitys kulttuurisen identiteetin rakentamisessa on tutkimuksessa toisena keskeisenä teemana. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä olen käyttänyt Stuart Hallin identiteetti teoriaa ja Kaipion yhteisökasvatus teoriaa. Henkilökohtainen suhteeni aiheeseen on toiminut innoittajana koko tutkimuksen ajan. Tutkimus on narratiivinen. Tutkimukseen osallistuneet kuusi nuorta kertovat kulttuuri-identiteetistään, joka ei ole ranskalainen eikä suomalainen vaan jotain niiden väliltä. Nuorten tarinoiden esittämisen tavoitteena on toimia samastumiskohteina postmoderneille subjekteille. Postmodernisubjektit eivät määrittele itseään perinteisen yhteisöllisen jaottelun mukaan meihin ja toisiin vaan he siirtävät identiteettinsä kulttuurista toiseen tilanteen mukaan. Subjektien ja sosiaalisen maailman liikkuessa kulttuuri-identiteetit jäävät ikään kuin kellumaan jonnekin. Tutkimuksessa osoitetaan kuinka nuoren ympärillä olevat yhteisöt vaikuttavat positiivisen kulttuuri-identiteetin syntymiseen. Vaikkakaan nuoret eivät voi koskaan täysin samaistua ranskalaisuuteen tai suomalaisuuteen, tarve kuulumisesta johonkin tekee kansalliset yhteisöt tärkeäksi ja niitä ylläpidetään muun muassa kansallisia tarinoita kertomalla. Tarinat elävät ja siksi tutkimukseni pyrkiikin tuomaan esille nuorten tämän hetkisten kulttuuri-identiteetti tarinoiden lähteitä. Asiasanat (avainsanat) Ranska, Suomi, identiteetti, kulttuuri, kansallinen, yhteisö, narratiivi Sivumäärä Kieli URN 49s. + liitteet 2s. Suomi Huomautus (huomautukset liitteistä) URN:NBN:fi:mamkopinn Ohjaavan opettajan nimi Opinnäytetyön toimeksiantaja Helena Timonen

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Tanja Pesonen Name of the bachelor's thesis Degree programme and option Civic activities and youth work Not just French or Finnish but a little bit of both Stories about culture identities Abstract This study asks how 15 to 18 years old youngsters living in France, mother is Finnish, and father is French define their cultural identities. The importance of community for building up cultural identities is the second major theme of the study. The theoretical frame used is Stuart Hall's concept of identity and Kaipio's theory of community education. The personal experiences of the author in French-Finnish cultural environment gave the inspiration for the study. The study is narrative. Six young persons, who took part to the study, told about their cultural identities. The identities were found to be neither French nor Finnish but something between. The reason for presenting the stories by the youngster's is to give a possibility for postmodern subjects, meaning people with multiple cultural identities, to identify themselves. Post modern subjects do not define themselves to us and others by way of classical communal division. They transfer their identity from one culture to other depending on the situations and circumstances they face. When a subject and his/hers social world are moving, the cultural identity floats without being fixed. The study shows how communities around youngsters affect on building positive cultural identities. Even if interviewed persons could not completely identify themselves as French or Finnish, it seems that they still need to belong somewhere. This makes national communities, being kept alive in their stories, important for them. Stories are living, and my research tries to bring up what is behind these narratives. Subject headings, (keywords) France, Finland, identity, culture, nationality, community, narrative Pages Language URN 49p. + appendices 2p. Finnish Remarks, notes on appendices URN:NBN:fi:mamk-opinn Tutor Bachelor s thesis assigned by Helena Timonen

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA MERKITYS Tutkimuksen kulku Johtolankojen ja vihjeiden kerääminen Narratiivinen tutkimus Tutkimukseni narratiivinen luonne KULTTUURI-IDENTITEETIN MÄÄRITTELY Kulttuuri Identiteetti Kulttuuri-identiteetti Kulttuuri-identiteetti yhteiskunnan muutoksissa Mihin kulttuuri-identiteettiä tarvitaan? Hybridi, muukalainen ja postmodernisubjekti 16 4 YHTEISÖN MERKITYS KULTTUURI-IDENTITEETILLE Ranskansuomalaisten nuorten toiminnalliset yhteisöt Suomi-koulu Perhe ja suku Internet ja media Ranskansuomalaisten nuorten symboliset yhteisöt Minkälaista tukea ranskansuomalainen nuori tarvitsee? Suomen hallituksen ulkosuomalaispoliittinen ohjelma KERTOMUKSET KANSAKUNNISTA RANSKA JA SUOMI Mitä eroa on ranskalaisella ja suomalaisella eli keitä heistä voi tulla? Kieli Luonto ja kulttuuri Suomi ranskalaisten silmin ja Ranska suomalaisten silmin Miten nuoret määrittelevät, identifioivat ja esittävät itsensä? Traditiot 36

5 5.3.2 Kansallisluonne Miten ranskansuomalainen nuori esittäytyy? Ranskalainen, suomalainen vai postmodernisubjekti? Ranskansuomalaiset nuoret tulevaisuudessa.44 6 LOPUKSI Minä tutkijana..47 LÄHTEET LIITTEET: Liite 1: Kysymyslomake Liite 2: Saatekirje

6 1 1 JOHDANTO Zygmunt Bauman kuvaa modernia aikaamme notkeana. Hänen mielestään moderni aikakautemme vaatii toimimaan nesteiden ja kaasujen tavoin: muutos valmiina ja aina liikkeessä. Juoksevat aineet ovat riippuvaisia ajasta kun taas kiinteä on tilasta ja vastustaa aikaa (Bauman 2002, 8). Stuart Hallin Identiteetti tukee Baumania. Hall näkee, että subjekti ja sosiaalinen maailma ovat jatkuvassa liikkeessä, mikä johtaa identiteettien pirstaloitumiseen. Identifioituminen kulttuurisiin identiteetteihin on aiempaa avoimempi, monipuolisempi ja ongelmallisempi (Hall 2002, 22). Kalevi Kaipio näkee myös aikamme juoksevan hengen ja perään kuuluttaa kirjassaan Kasvattavat yhteisöt kohdistamaan tulevien sukupolvien kasvatus aktiiviseen muutosvalmiuteen. Sosialisaatio ei riitä kannattamaan modernin ajan vaatimuksia kasvatuksen tehtävänä. Notkean moderni ihminen tulisikin kasvattaa yhteiskunnan arvoja, normeja ja yhteisöjen toimintakulttuuria aktiivisesti muuttavaksi yksilöksi yhteiskunnan muutostarpeista käsin. (Kaipio 1999,27.) Suomalaiset juuret omaavia ihmisiä on arveltu olevan maailmalla noin 1,3 miljoonaa (Paasio, 2002,5). Jouni Korkiasaaren vuonna 1987/1988 kartoituksen mukaan Ranskassa asui 1260 suomenkansalaista. EU:n myötä suomalaisten maastamuutto on ollut kasvussa. Suomen siirtolaisinstituutin tilastot vuodelta 1996/1997 osoittaa, että Ranskassa asui jo 1942 suomen kansalaista. Kriteerinä asumiselle oli vähintään vuosi. Maastamuuton myötä kulttuurit sekoittuvat ja sulautuvat toisiinsa. Baumanin kuvaamat juoksevat aineet valloittavat ja kiinteät aineet saavat väistyä. Kuinka aikamme liike näkyy ranskansuomalaisten nuorten kulttuurisen identiteetin määrittelyssä? Identifioivatko he itsensä ranskalaiseksi, suomalaiseksi vai muuttuuko kulttuurisen identiteetin määrittely ajan ja tilan mukaan? Identiteetti nähdään nykykäsityksen mukaan prosessimaiseksi. Kulttuuri, historia ja kieli eivät auta yksilöä representoimaan itseään olevaksi jotakin vaan niiden tehtävä on vastata kysymyksiin keitä meistä voi tulla, kuinka meidät on esitetty ja mitkä kaikki vaikuttavat siihen kuinka mahdollisesti esitämme itsemme (Hall 2002, 250). Ranskansuomalainen nuori elää yhteisöissä, jotka tarjoavat sekä ranskalaisia että suomalaisia arvoja, normeja ja toimintakulttuuria. Monikulttuurinen tausta saa pohtimaan nuoren mahdollisuuksia rakentaa positiivinen kulttuuri-identiteetti tarjolla olevista palasista.

7 2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA MERKITYS 2 Tutkimukselleni alku sysäyksen antoi oman lapseni kasvun seuraaminen maahanmuuttaja kotiäitinä Ranskassa. Pohdin, kuinka hän tulee tulevaisuudessa muodostamaan identiteettinsä, sekä Ranskan että Suomen kansalaisena, saatikka sitten maailman kansalaisena. Omista henkilökohtaisista tarpeistani käsin lähdin selvittämään kuinka matkalaukkulapset ovat kasvaneet ympäristön vaihtumisen myötä maailmankansalaisiksi. Tuntevatko he oloaan juurettomiksi, vai onko matkalaukussa elämisessä jotain positiivistakin. Löytämäni Johanna Tervosen 2004 vuonna tekemän pro gradu tutkimuksen: Lähden siis iloisin, mutta samalla haikein ja surullisin mielin takaisin kotiin - Suomeen paluuprosessi matkalaukkulasten kokemana ja Miia Takalan vuonna 2004 tekemä Pro gradu-tutkielma Lähetyslasten sopeutuminen Suomeen Näkökulmina sosiaalinen pääoma, identiteetti, muukalaisuus ja yhteisö antoivat vastaukset kysymyksiini, joten tutkimukselle ei ollut enää tarvetta. Päätin haudata aiheen. Selaillessani Siirtolaisinstituutin www-sivuja ja Työministeriön yhteydessä toimivan Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) raporttia Muuttoliikkeet ja etniset vähemmistöt Suomessa huomasin, että siirtolaisuus ja maastamuutto on ollut hyvin suosittu tutkimusaihe. Kuitenkin raportin mukaan muut EU-maat kuten Ranskaan muuttaneet ja heidän jälkeläisensä olivat jääneet tutkimatta. Henriikka Hoffrén on tutkinut pro gradussaan Suomalaiset Ranskassa Ranskassa asuvia suomalaisia, erityisesti naisten näkökulmasta. Jälkipolvet ovat jääneet tutkimusalueen ulkopuolelle. Kuitenkin esimerkiksi Saksa, Ruotsi ja Venäjä puolestaan ovat hyvin edustettuina siirtolaistutkimuksessa myös lasten ja nuorten näkökulmassa. Löysin internetin sivuilta informaatiota Benelux-maiden vuonna toimivasta projektista, jonka tarkoituksena on kehittää nuorisotyötä belgialais-/luxemburgilais- /hollantilais-suomalaisille nuorille. Projekti kuulosti alkaneen hyvin ja se sai minut pohtimaan onko Ranskalla tarjota ranskansuomalaisille nuorille vastaavaa. Voisiko Beneluxmaiden nuorisotyömallia soveltaa Ranskaankin? Jälleen kerran palasin tyttäreeni, ja mietin tulisiko suomen kulttuurin välittäminen Ranskassa vain minun varassani? Olisiko tyttärelläni mahdollista saada tukea suomalaiselle kulttuuri-identiteetilleen myös Ranskassa olevista yhteisöistä? Tapasin Suomen Ranskan instituutin johtajan Marjatta Levannon helmikuussa Udellessani nuorisotyöstä ranskansuomalaisille Pariisissa, hän kertoi, että sellaista ei ole

8 3 olemassa, koska nuoret ovat vaikea ryhmä tavoittaa. Olin hämilläni. Yhdeksän kuukautiselle tyttärelleni olisi ollut ohjelmaa, mutta entä sitten kun hän kasvaa. Keskustelun jälkeen tunsin, että tutkimukseen olisi aihetta. Millaisia yhteisöjä, joissa suomalaisuus on esillä, ranskansuomalaisille nuorille on tarjolla Ranskassa? Ovatko nuoret ranskistuneita niin, että suomalaisuus ei kiinnosta vaan kaipaavatko he vain yhteisön tukea löytämään suomalaisen kulttuuri-identiteettinsä? Kysymyksiin päätin ottaa selvää kysymällä nuorilta itseltään käyttäen Kalevi Kaipion yhteisökasvatus teoriaa ja Stuart Hallin identiteetti teoriaa teoreettisena viitekehyksenä. 2.1 Tutkimuksen kulku Tutkimuksen tekemisen aloitin tammikuussa 2008 ja se oli valmis lokakuussa Pohjatyötä tein huhtikuulle asti, jonka jälkeen aloitin tiedonantajien keräämisen. Lähetin saatekirjeen ja ohjeet kuvailun kirjoittamiselle avainhenkilöille, jotka sitten lähettivät ne eteenpäin nuorille. Kaikkien nuorten kirjoitukset sain nuorilta kesäkuun alkuun mennessä. Kesäkuussa analysoin kirjoitukset ja tein niiden pohjalta haastattelu kysymykset. Haastattelin kolmea nuorta elokuun ja syyskuun aikana. Syyskuussa ja lokakuussa tein haastattelu analyysit kirjoituksista tullutta teema pohjaa käyttäen Johtolankojen ja vihjeiden kerääminen Kohderyhmäksi valitsin vuotiaat ranskansuomalaiset nuoret, sillä tässä iässä identiteetti kysymykset ovat vahvasti läsnä jo muutoinkin ja nuoret ovat riittävän vanhoja pohtimaan syvällisemmin omaa minuuttaan. Tavoitteenani oli saada vähintään kymmenen vastausta, sillä uskoin sen tuovan riittävästi erilaisia variaatioita tarinoista. Koska tutkimukseni pohjautuu postmodernille tieteenkäsitykselle, yleistämiseen ei ollut näin ollen tarvetta, en nähnyt syytä useammalle informantille (postmodernista tieteenkäsityksestä enemmän kappaleessa Narrattivinen tutkimus). Kuitenkaan en voinut täysin kontrolloida vastausten määrää, sillä lumipallo-otanta, jota käytin aineistonkokoamismenetelmänä pystyi lentämään useammallekin nuorelle. Lumipallo-otannassa yhden avainhenkilön tai useamman kautta viedään tieto tutkimuksesta informanteille. Tutkimuksen kannalta loppujen lopuksi merkittävää ei ollut, oliko vastauksia kymmenen vai kaksikymmentä, sillä postmoderni tieteenkäsitys ei usko yhteen totuuteen vaan se on aina subjektiivista.

9 4 Tavoittaakseni nuoret heitin lumipallon Ranskan Suomi-seuralle, he eivät saaneet sitä kiinni, seuraavaksi heitin Pariisin Suomi-kouluille ja Strasbourgin Suomi-koululle ja Rivieran Suomi-seuran lapsi- ja nuorisoryhmän vetäjälle. Molemmilta kouluilta opettajat ottivat tutkimuksen avoimesti vastaan ja lupasivat laittaa eteenpäin oppilailleen ja tuttavien lapsilleen. Sain myös idean ottaa yhteyttä pastoriin Strasbourgin Suomi-koulun opettajalta. Näiden kontaktien kautta sain vastaukset kuudelta nuorelta, joista kolmea nuorta haastattelin. Tavoitteena oli haastatella näitä kaikkia, mutta kaksi nuorta oli ulkomailla haastattelu ajankohtana. Jokainen nuori ja heidän perheensä oli ennestään minulle tuntematon. Yhteistä näillä nuorilla on se, että kaikilla on suomalainen äiti ja ranskalainen isä. He ovat kaikki syntyneet Ranskassa ja asuneetkin yhtä lukuun ottamatta(joka asui vuoden Suomessa ollessaan seitsemän vuotta), koko ikänsä Ranskassa. Myös Suomi-koulu yhdistää jokaista nuorta. Nämä taustatekijät ovat sattumaa, sillä kriteereinä informanteille oli vain, että toinen vanhemmista täytyy olla suomalainen ja asuinmaana Ranska. Toisaalta käsitteen ranskansuomalainen käyttö rajasi pois sen mahdollisuuden, että esimerkiksi Ranskassa asuva suomalaisnorjalainen ei olisi voinut vastata kyselyyn. Myös Suomikoulun opettajien hyödyntäminen kyselyn levittämisen avainhenkilöinä vaikutti siihen, että nuoret olivat suurella todennäköisyydellä Suomi-koulun nykyisiä tai entisiä oppilaita. Myös kysymykset ja ohje siihen olivat suomeksi, joten siihen vastaaminen vaati riittävää suomenkielentaitoa. En halunnut kirjoittaa kysymyksiä myös ranskaksi, sillä vastassa olisi voinut olla kielimuuri. Rönnholmin mukaan kahden kielen käsitteillä on usein erilainen subjektiivinen sisältö. Näin ollen täydellistä vastinetta ei voi löytää kielestä toiseen muutettaessa (Rönnholm 1999,114). Kuitenkin vastaukset saivat olla ranskaksi sekä suomeksi. Tällä tähtäsin siihen, että kynnys vastaamiselle olisi ollut matalampi Narratiivinen tutkimus Maailma on täynnä kertomuksia, jotka luovat meille merkityksiä ympärillä olevasta maailmastamme. Näissä kertomuksissa toisinaan olemme päähenkilöinä ja toisinaan joku toinen saa nauttia keskiöstä. Se kuka tarinan kertoo, on valta päättää kuka on päähenkilö tarinassamme. Näin kertomuksia voidaan käyttää myös vallan välineenä. Kertoja kertoo vain sen mikä ajaa hänen omaa etuaan ja jättää kertomatta sen mikä voi olla haitallista omien tavoitteiden saavuttamiselle. Kertomukset kansakunnista toimivat usein edellisen perusteella. Hyvä esimerkki on Ranska, joka 1800-luvulla pakotti kaikki vähemmistö kielet opettelemaan Ranskaa ja oppimaan yksi yhteinen menneisyys: Une seule langue,

10 5 un seul passé. Historia siistittiin niin, että kouluissa opetettiin vain asiat jotka tukivat käsitystä puhtaasta kansasta, vähemmistöt siivottiin maton alle (Toivanen 2000,62 66.) Suomi Ranskan tavoin loi myös omaa kansakuntansa unohtamalla vähemmistöt ja luomalla kuvan puhtaasta suomalaisesta kansakunnasta. Päähenkilöiksi eivät päässeet saamelaiset tai romanit suomalaisesta kansakunnasta puhuttaessa ei myöskään Ranskassa flaamit tai baskit. Narratiivinen tutkimus kohdistuu kertomuksiin tiedon välittäjinä ja rakentajina (Heikkinen 2001,116). Kertomusten avulla pyritään tekemään selkoa todellisuudesta (Eskola & Suoranta 1998, 22). Syrjälän (2001,204) mukaan ihmisen koko elämän ja hänen itsensä voidaan nähdä rakentuneen tarinoiden kertomisen kautta. Heikkinen (2001,118) yhtyy Syrjälään ja uskoo, että rakennamme identiteettimme tarinoiden välityksellä, narratiivisesti. Vastaamalla kysymykseen kuka olen joka päivä luomme uutta tietoa itsestämme ja maailmastamme kertomuksen muodossa. Tutkimuksen tavoitteena on saattaa ranskansuomalaisten nuorten kirjoitukset ja haastattelut narrattiiviseen muotoon, niin, että tarinat kertoisivat heidän kulttuuri-identiteetistään. Kun viittamme tiedonprosessiin itseensä, siihen kuinka näemme tiedon olevan ja sen kuinka se syntyy, puhumme sen ontologisesta ja epistologisesta merkityksestä. Narratiivisen tutkimuksen takana voidaan pitää postmodernia tai konstruktivistista tieteenkäsitystä. Konstruktiivisen näkemyksen mukaan ihmiset rakentavat konstruktoivat tietonsa ja identiteettinsä kertomusten välityksellä. (Heikkinen 2001,119). Postmoderni tiedonkäsitys ei usko perinteiseen objektiiviseen todellisuuskäsitykseen, jonka mukaan on olemassa vain yksi todellisuus ja sitä koskeva totuus vaan näkee käsityksen todellisuudesta olevan sidottu aikaan, paikkaan ja sosiaaliseen kenttään. Tietäminen on aina perspektiivi sidonnaista: se muodostuu sen mukaan missä sosiaalisessa ja fyysisessä ympäristössä olemme eläneet. (Heikkinen 2001, ) Postmodernissa tutkimuksessa tutkijan tavoite ei ole rakentaa tutkimuskohdettaan uudestaan todellisuuden kuvaksi tai heijastumaksi, sillä kaikki kokemamme ja näkemämme asiat perustuvat jatkuvasti muuttuviin merkityssuhteisiin todellisuudestamme ja pirstaloituneeseen tietoon (Tuomi & Sarajärvi 2002,56). Hallin teoria pirstaloiduista identiteeteistä ja Kaipion ajatus yhteisökasvatuksen mahdollisuudesta kasvattaa näitä identiteettejä tukevat postmodernia tieteenkäsitystä. Kun Hall kysyy identiteeteiltä keitä meistä voi tulla, kuinka meidät on esitetty ja mitkä kaikki vaikuttaa siihen kuinka mahdollisesti esitämme itsemme ja Kaipio kysyy Paolo Freifeä lainaten mistä olen tulossa, missä olen, ja minne olen menossa, voidaan näihin vastata mieles-

11 6 täni parhaiten käyttäen narrattiivista tutkimusotetta. Postmoderni tiedonkäsityksen Heikkinen uskoo rohkaisseen marginaaliryhmiä luomaan omia kertomuksiaan ja asettumaan päähenkilöiksi sen sijaan kuin näyttelisivät sivuroolia suurissa kertomuksissa (Heikkinen 2001,120). Tässä tutkimuksessa ranskansuomalaiset nuoret toimivat päähenkilöinä ja sivuroolia näyttelevät kansakunnat ranska ja suomi. Tutkimuskysymykset ovat: Kuinka nuori määrittelee kansallisen kulttuuriidentiteettinsä, onko hän ranskalainen tai suomalainen vai jotain muuta? Mikä merkitys yhteisöillä on kansallisen kulttuuri-identiteetin rakentamisessa? Nuorten kirjoituksia tai haastatteluja ei voi tiivistää yksiselitteisesti numeroina tai kategorioina vaan ne vaativat tulkintaa. Näin siis tutkimusaineistoa voidaan pitää narratiivisena (Heikkinen 2001, 121). Lähden tekemään analyysiä deduktiivisesti eli aikaisempi tutkimus ja teoria ohjaavat analyysin vaiheita. Aineistolle tulen esittämään kysymykset Hallin postmodernisubjekti teoriaa, Kaipion yhteisökasvatus teoriaa ja Rönnholmin tutkimusta ruotsinsuomalaisten identiteetistä käyttäen. Kysymykset aineistolle ovat: Keitä meistä voi tulla? Kuinka meidät on esitetty? Ja mitkä kaikki vaikuttaa siihen, kuinka me esitämme itsemme? Aluksi etsin tarinoista yhteisiä teemoja ja vastakkaisia teemoja, joista yhdessä muodostuu aineiston yleinen käsite. Narratiivisen analyysin tavoitteena ei ole kuitenkaan luokitella aineistoa vaan luoda uusi kertomus, jossa esiintyy aineiston kannalta keskeiset teemat (Heikkinen 2001,122) Tutkimukseni narratiivinen luonne Heikkinen mukailee Hatchin ja Wisniewskin (1995, ) tarinaa narratiivisen tutkimuksen olemuksesta. Hänen mielestään narratiivisessa tutkimuksessa huomio keskittyy yksilön merkityksen antoon. Tärkeää on mitkä asiat tarinoissaan yksilöt nostavat merkityksellisiksi. (Heikkinen 2001,129.) Tutkimuksessani nuoret kirjoittivat ensin vapaamuotoisen kuvailun itsestään, jonka aihepiiri oli kuitenkin rajattu tutkimukseen liittyvillä kysymyksillä. Kuvailuista pyrin löytämään nuorten antamat merkitykselliset kohdat, jotka olivat myös oleellisia tutkimuskysymysten kanssa. Syvällisempää tietoa ja tarkennusta nuorten kuvailuihin sain haastattelemalla kolmea nuorta. Kaikki haastattelut nauhoitettiin ja litteroin ne viikon sisällä haastattelu ajankohdasta. Haastatteluiden äänenlaatu ei ollut paras mahdollinen, joten osan nuorten sanomisista jäi tutkimusaineiston ulkopuolelle epäselvyyden vuoksi. Haastatteluiden analyysissa noudatin samaa ideaa kuin nuorten kirjoittamien kuvailuidenkin. Tärkeää haastatteluiden onnistumiseksi on, että informantti tuntee haastateltavan aiheen ja ehkä jopa nähnytkin kysymykset etukäteen. Ranskansuo-

12 malaisten nuorten kerronta varaston uskoin avanneeni kuvailun kirjoituttamalla, joten haastattelusta tuli luonnollinen jatkumo jo aiemmin puhutulle. 7 Narrattiivisessa tutkimuksessa on tärkeää henkilökohtainen kosketus tutkittaviin; tieto muodostuu usein dialogissa tutkittavien kanssa. Tutkijan ei tarvitse kuitenkaan välttämättä kohdata tutkittaviaan, jos hän kykenee jollain muulla tavoin tutustumaan tutkittavan elämään. (Heikkinen 2001,129.) Ovi nuorten elämään oli nuorten kirjoitukset, haastattelut ja heidän perheiden tapaaminen, koska haastattelin nuoret heidän omissa kodissaan tai iso-vanhempiensa luona. Yhden nuoren luona jopa yövyinkin perheeni kanssa, joten kosketus tutkittaviin oli hyvin läheinen. Nuoren perheen kanssa keskusteluja käytiin illallisen tai kahvittelun merkeissä haastattelua ennen tai jälkeen. Haastattelu oli dialogisen haastattelun ja syvällisen haastattelun sekoitus. Valmiilla kysymyksillä pyrin pitämään keskustelun aiheessa, mutta haastateltavilla oli täysin vapaus luoda omat merkitykselliset kokonaisuutensa. Vaikka valmiit kysymykset olivat olemassa, keskustelu eteni dialogin ehdoilla. Dialogisessa haastattelussa on tärkeää, että myös haastattelijalla on mahdollisuus ottaa osaa keskusteluun: haastateltava ja haastattelija ovat tasa-arvoisia. Narratiivisessa tutkimuksessa tutkijan tulee antaa arvoa niille käytännöllisille seurauksille, mitä siitä voi olla tutkittavien elämään (Heikkinen 2001,130). Kun pyysin nuoria kertomaan suomalaisuuteen liittyvistä yhteisöistään heidän ympärillään ja heidän tarpeestaan siihen, oli taka-ajatuksenani mahdollisuus nuorten uuden aktiviteetin avaamiselle tai ainakin kimmokkeelle siihen, mikäli siihen olisi tarvetta. Tutkimus voi myös toimia nuorille omia tarinoita kertoessaan persoonallisen kasvun välineenä, sillä oman elämän pohdinnan kautta ihminen rakentaa minuuttaan (Syrjälä 2001,2004). Yksi nuorista kokikin tutkimuksen osallistumisen positiivisena, sillä muutoin hänelle ei olisi tullut mielenkään pohtia kansallisen identiteettinsä merkitystä näin syvällisesti. Narratiivisen tutkimuksen erottaa muusta laadullisesta tutkimuksesta sen pyrkimys paikalliseen, henkilökohtaiseen ja subjektiiviseen tietoon (Heikkinen 2001,130). Näin Heikkistä(2001,130) lainaten: Tieto muodostuu moniäänisempänä ja kerroksellisempana entiteettinä, joukkona pieniä kertomuksia, eikä pelkisty yhteen, universaaliin ja monologiseen suureen kertomukseen, joka toimii usein myös vallan ja manipuloinnin välineenä. Tutkimukseni ei siis pyri puhumaan kaikkien ranskansuomalaisten nuorten suulla, sillä jokaisella heillä on oma tarina kerrottavana. Yksi tutkimukseen osallistunut nuori toteaa: Ihanaa, että joku on kiinnostunut kaksoiskulttuurista ja siitä miltä se meistä tuntuu. Tutkimukseni mahdollistaa nuorten oman äänen kuulumisen.

13 8 3 KULTTUURI-IDENTITEETIN MÄÄRITTELY Hall puhuu kulttuurisesta identiteetistä yläkäsitteenä, jonka alakäsitteenä on kansallinen identiteetti. Kansallinen kulttuuri on moderni ilmiö. Hänen mukaansa synnymme kansallisiin kulttuureihin, jotka toimivat modernissa maailmassa kulttuuri identiteettimme keskeisenä lähteenä. (Hall 2002, 45 46). Kansallinen kulttuuri koskettaa lasta sinä päivänä kun hän syntyy. Kansallinen kulttuuri termin avulla teemme eron kansojen välillä. (Hofstede & Pedersen 2002,18.) Etninen identiteetti kansallisen identiteetin tavoin on osa kulttuurista identiteettiä. Etnisyyteen sisältyy käsitys yhteisistä kulttuurisista piirteistä kuten kieli, uskonto, tavat, traditiot ja kiintyminen paikkoihin. Nämä yhteiset piirteet haluavat todistaa, että on olemassa yhden kansan yhtenäinen kulttuuri (Hall 2002, 54.) Etnisyys on jotain mikä laittaa ihmiset omiin luokkiinsa ja luo ryhmäsuhteet (Eriksen 2002,4). Etnisyys ja kansallisuus käsitteen voi erottaa toisistaan se, että kansallisuus edustaa enemmistön käsitystä kansasta kun taas etnisyys vähemmistön. Esimerkiksi suomalainen Suomessa voi puhua kansallisesta identiteetistään, mutta Ranskassa asuva suomalainen kuuluu etniseen ryhmään. Usein kuitenkin kulttuurinen identiteetti, kansallinen identiteetti, etninen identiteetti käsitteistä puhutaan toistensa synonyymeinä. Rönnholmin mielestä kaikille näille käsitteille on löydettävissä yhteiset nimittäjät. Kulttuurinen, etninen ja kansallinen identiteetin käsitteiden yhteinen keskeinen elementti on sosiaalisen kuulumisen taannehtiva tausta, jälkiorientaatio, ja sukupolvien ketju. (Rönnholm, 1999, 32). Tieteellisessä kielenkäytössä käsitteet kansallisuus ja kulttuuri tavallaan kohtaavat ajatuksessa, että ne ovat yksilön juuret, minuuden viitekehys ja kollektiivinen suhde (Rönnholm 199,33). Tämä ajatus mahdollistaa kulttuurinen identiteetti, kansallinen identiteetti ja etninen identiteetti käsitteiden toisiaan täydentävän käytön. Niitä ei voi erottaa toisistaan, mutta ei myöskään pitää täysin toistensa synonyymeina. Kulttuurinen identiteetti käsitteenä jää liian laajaksi ilman sitä tarkentavaa etnistä tai kansallista identiteetti käsitettä. 3.1 kulttuuri Kulttuuri käsitteenä on hyvin moni merkityksellinen ja sen vuoksi se tuottaa ongelmia arkipuheessa, mutta myös teoreettisella tasolla. Immanuel Wallersteinin jakaa kulttuurin määrittelyt kahteen osaan. Kulttuurista puhuttaessa se käsitetään joko niiden ominaisuuksien joukoksi, jotka erottavat tietyn ryhmän muista. Määrittelynä voivat olla esimerkiksi

14 9 sukupuoli, rotu, kieli, yhteiskuntaluokka, kansallisuus. Kulttuuri voidaan myös määritellä joidenkin sellaisten ilmiöiden joukoksi, jotka ovat tietyn ryhmän piirissä erilaisia ja ylempänä kuin jotkut muut ilmiöt kuten erotamme korkean taiteen kansanomaisesta tai arkisista ilmaisutavoista (Wallerstein 1988,35 36, vrt. Bauman 1999,179). Tukeudun Wallersteinin jakoon ja tulen käyttämään kulttuuri käsitettä ensimmäisen määritelmän mukaisesti, missä kansallisuus toimii erottavana tekijänä. Jokaisen kansan kulttuurista on löydettävissä Hofsteden (2002, 34) mukaan viisi yhteiskunnallista ongelmaa. Kansat erottaa toisistaan se kuinka näihin ongelmiin on vastattu. Ongelmat ovat identiteetti (identity), hierarkia (hierarchy), sukupuoli (gender), totuus (truth) ja hyveet (virtue). Käsitys identiteetistä vaihtelee kollektiivisen ja individualistisen välillä: määritteleekö ryhmä kuka kukin on ja vaatii lojaalisuutta muilta ryhmän jäseniltä vai onko yksilö vapaa harjoittamaan kulttuuriaan omien kiinnostusten mukaan välittämättä muista (Hofstede 2002,35). Ranska ja Suomi länsimaina voidaan nähdä edustavan individualistista käsitystä identiteetistä. Eri maissa vallitsee myös erilainen hierarkia käsitys: tasa-arvo ihmisten välillä. Ison etäisyyden voimaan uskovissa kulttuureissa vanhemmat eivät ole lapsia, johtajat eivät seuraajia ja kuninkaat eivät kansalaisia (Hofstede 2002,36). Ranskassa etäisyys ihmisten välillä voidaan nähdä suurempana kuin Suomessa, vaikkakin erot ovat suhteessa pieniä. Suhtautuminen sukupuoleen on kansoja erottava tekijä. Mitä maskuliinisempi maa, sitä suurempi on miehen sosiaalinen rooli. Kun puolestaan feminiinisissä maissa miehen ja naisen rooli on tasa-arvoinen. Ranska on Suomea maskuliinisempi. Henriikka Hoffrenin tutkimuksessa tuli ilmi kuinka suomalaisen naisen oli välillä vaikea sopeutua maskuliinisiin arvoihin Ranskassa. Maiden välillä on eroja kuinka he suhtautuvat totuuteen, onko olemassa vain yksi totuus vai onko voiko niitä olla useampia. Tuntemattomaan suhtautumien eli kuinka hyvin se sietää erilaisuutta, luo eroja eri maiden välillä. Maat, joissa siedetään hyvin vähän poikkeavuutta, ajattelee, että erilaisuus on vaarallista (Hofstede 2002,38). Ranska on huomattavasti monikulttuurisempi maa kuin Suomi. Ranskassa on totuttu kohtaamaan eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Kuitenkaan se ei merkitse sitä, että poikkeavuuden sieto olisi sen suurempi Ranskassa kuin Suomessa vaan merkittäviä eroja näiden maiden välillä ei ole.

15 10 Jokaisella kansalla on oma myös oma käsitys hyveistä. Vastauksia etsitään miettimällä katsooko kansa tulevaisuuteen pidemmällä aikavälillä vai lyhyellä. Pidemmällä aikavälillä uskova, ajattelee, että meidän täytyy uhrata itsemme tänään, jotta tulevaisuus olisi parempi kuin taas lyhyemmällä aikavälillä ajattelija uskoo tähän hetkeen (Hofstede 2002,38). Ranskan ja Suomen voidaan nähdä tekevän suunnitelmia lyhyemmällä aikavälillä. Hofsted uskoo, että jokainen ihminen on samanlainen biologisesti, mutta jokainen ihminen on kuitenkin yksilö. Olemme sosiaalisia olentoja, joten olemme tekemisissä jatkuvasti näiden viiden sosiaalisen ongelman kanssa siinä maassa, jossa me elämme (Hofstede 2002,39). Ja näistä viidestä tekijästä Hofstedin mukaan muodostuu kulttuuri. Hofstedin määritelmä kulttuurista mielestäni pätee myös Kaipion kuvaamaan yhteisön vuorovaikutukseen. Yhteisön vuorovaikutuksessa määräytyy 1) jäsenten väliset vuorovaikutussuhteet eli hierarkia, sukupuoli, hyveet, 2) yksittäisen jäsenten yksilöllisen käyttäytymisen vapausasteet ja valintavaihtoehdot yhteisössä eli identiteetti ja 3) jäsenten ja ei jäsenten välisen vuorovaikutuksen säännöt eli kuinka paljon poikkeavuutta siedetään (Kaipio 1999,160). Kulttuuri näin ollen voidaan sanoa olevan, jotain mikä muodostuu vuorovaikutuksessa tietyn yhteisön sisällä. 3.2 Identiteetti Hall jakaa käsitykset identiteetistä kolmeen osaan: valistuksen subjekti, sosiologinen subjekti ja postmodernisubjekti. Valistuksen subjektilla Hall tarkoittaa käsitystä identiteetistä, joka on täysin yhtenäinen ja olemukseltaan samanlainen kokoyksilön olemassa olon ajan. Tämä yksilö oli varustettu järjellä, tietoisuudella ja toimintakykyisyydellä ja joiden keskus koostui sisäisestä ytimestä. (Hall 2002, 21.) Idean valistuksen subjektista tiivistää hyvin 1600-luvulla vaikuttanut ranskalainen filosofi Rene Descartes kuuluisalla lauseellaan: Ajattelen, siis olen. Sosiologinen subjekti puolestaan muodostuu minän ja yhteiskunnan välisessä vuorovaikutuksessa. Tällä subjektilla on myös "sisäinen minä" niin kuin valistusajankin subjektilla, mutta se muotoutuu jatkuvassa dialogissa sen ympärillä olevien kulttuuristen maailmojen ja niiden tarjoamien identiteettien kanssa. (Hall 1999,22.) Postmodernisubjekti Hallin mukaan edustaa modernia aikaamme. Postmodernisubjekti on syntynyt kun subjektit ja sosiaaliset maailmamme ovat liikkeessä. Se on subjekti, jolla ei ole kiinteää, olemuksellista tai pysyvää identiteettiä (Hall 2002,22 23).