AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN KÄYTÄNNÖT. Diakonia-ammattikorkeakoulu

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN KÄYTÄNNÖT. Diakonia-ammattikorkeakoulu"

Transkriptio

1 AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN KÄYTÄNNÖT Diakonia-ammattikorkeakoulu hyväksytty Diakin johtoryhmässä

2 2 Avoin tiede ja tutkimus perustuvat Diakissa Avoimen tieteen ja tutkimuksen tiekarttaan (2014). Diak on sitoutunut Suomen Akatemian laatimiin avoimen tieteen ja tutkimuksen suosituksiin. Lisäksi Diak on sitoutunut noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimaa hyvän tieteellisen käytännön ohjetta (HTK). Ohjetta sovelletaan niin tutkimus-, kehittämis- kuin innovaatiotoimintaan (TKI). Open access tarkoittaa tiedon avointa saatavuutta. Tutkimustulosten open access edellyttää ymmärrystä tutkimuksen elinkaaren kattavasta tiedonhallinnasta. Tutkimustulosten open access jakautuu kahtia: tutkimusjulkaisujen ja tutkimusaineistojen avoimeen saatavuuteen. Tutkimusjulkaisujen open access - julkaisemisella tarkoitetaan julkaisun saattamista tietoverkkoon siten, että se on avoimesti saatavissa. Tutkimusaineistojen avoimuus tarkoittaa tutkimuksen tuloksena syntyneen tietoaineiston saattamista tutkimusyhteisön verifioitavaksi ja jatkokäytettäväksi. Avoin tutkimusympäristö edellyttää, että tutkimustulosten lisäksi myös tutkimuksen tausta-aineistot ovat jatkotutkimuksen hyödynnettävissä. Diakin TKI-toiminta perustuu avoimiin toimintamalleihin. TKI-toiminnassa syntyvien aineistojen ja tulosten julkaiseminen on avointa tutkimusetiikan ja juridisen toimintaympäristön asettamissa rajoissa. Myös TKItoiminnassa käytettävien menetelmien kuvaus on avointa. Julkaisutoiminnan avoin saatavuus (open access) käsittää muun muassa aineistojen avoimen julkaisemisen, avoimen lähdekoodin ja avoimien standardien hyödyntämisen sekä TKI-prosessien julkisen dokumentoinnin niin kutsutun avoimen muistikirjan menetelmällä. Avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteet ohjaavat avoimuuden kehittämistä niin koulutustoiminnassa kuin TKI-toiminnassa. Periaatteet heijastuvat Diakin arkistonmuodostussuunnitelmaan. Avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan. Diak kehittää toiminnassaan avoimen tieteen ja tutkimuksen sisältöjä ja käytäntöjä aktiivisesti.

3 3 AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PERIAATTEET DIAKISSA 1. TKI-toiminnassa noudatetaan avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteita Suomen Akatemian suosittelemalla tavalla. Diak edellyttää eettisesti kestävien toimintakäytäntöjen noudattamista TKI-prosessin eri vaiheissa. Diakin TKI-toiminnan prosessit ja TKI-toiminnassa hyödynnettävät sähköiset järjestelmät tukevat avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden noudattamista. 2. Avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden noudattaminen avaa paikallisille, kansallisille ja kansainvälisille sidosryhmille ja verkostoille mahdollisuuden osallistua TKI-toiminnan aihioiden ideointiin ja työstämiseen, TKI-toiminnan toteuttamiseen ja tulosten arviointiin sekä sovellutusten kehittämiseen. Tavoitteena on kehittää toimijoiden yhteistä TKI-toiminnan infrastruktuuria, johon kuuluvat muun muassa aineistojen hallinta, käyttö ja saavutettavuus sekä aineistojen jakamisen työvälineet ja palvelut. TKI-toiminnassa osallisina olevia sidosryhmiä ja verkostoja perehdytetään käyttämään avoimia julkaisukanavia ja julkaisujen avointa rinnakkaistallentamista. Paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa tehdään aktiivista yhteistyötä avoimen tieteen ja tutkimuksen kehittämiseksi. 3. Diakin henkilöstö ja opiskelijat tuottavat ja käyttävät erilaisia aineistoja TKI-toiminnassa. Diak suosittelee avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden noudattamista TKI-toiminnan toteutusmenetelmien, aineistojen ja tulosten kuvaamisessa ja julkaisemisessa. TKI-toiminnan avoimuudessa huomioidaan eettiset ja juridiset lähtökohdat ja sopimukset. 4. Diak edellyttää, että TKI-toiminnan julkaisut ja opinnäytetyöt ovat avoimissa julkaisukanavissa. Diakin julkaisut julkaistaan avoimesti verkossa, ja Diakissa tuotetut tutkimusartikkelit rinnakkaistallennetaan Theseus-tietokantaan. Opinnäytetyöt julkaistaan Theseus-tietokannassa. Diakilla on avoimen tieteen ja tutkimuksen julkaisuopas, jossa on ohje julkaisujen open accessjulkaisemiseen ja julkaisujen rinnakkaistallentamiseen. Tutkimusaineistojen avoimeen tallennukseen on neuvontaa ja ohje.

4 4 5. Diakin henkilöstön, eritoten TKI-henkilöstön, perehdytykseen kuuluvat avoimen tieteen ja tutkimuksen ja hyvän tieteellisen käytännön periaatteet mukaan lukien aineistonhallintatavat. Diakin henkilöstölle tiedotetaan TKI-toiminnan rahoittajatahojen edellyttämistä avoimuuden vaatimuksista. 6. Diakissa TKI-toiminnan opetukseen sisältyy avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden ja käytäntöjen opiskelu. Opetuksessa annetaan valmiuksia avoimen tieteen ja tutkimuksen linjausten näkökulmasta tutkimusaineiston hankinnasta (mm. lupa- ja suostumusmenettelyt), tutkimusaineiston hallinnasta (mm. avoimuus, eettisyys, luottamuksellisuus ja pitkäaikaissäilyvyys/-saatavuus) sekä tutkimustulosten ja julkaisujen avoimuudesta ja rinnakkaistallennuskäytännöistä. 7. Diakilla on suositus tutkimusaineistojen avoimuudesta (Liite 1). TKI-toimijat ja opinnäytetyöntekijät vastaavat hyvästä tutkimusaineistojen hallintatavasta noudattamalla hyvän tieteellisen käytännön periaatteita ja lupamenettelyihin kirjattuja eettisiä sitoumuksia (esim. tietosuoja ja -turva). Diak kehottaa TKI-toimijoitaan noudattamaan kansallisia suosituksia tutkimusaineistojen avoimesta lisensoinnista. Diak ohjaa aineistojen ja julkaisujen lisensoinnissa (mm. CC, ODC). Lisäksi Diak kehottaa TKI-toimijoitaan käyttämään sovittuja aineistojen pitkäaikaistallennuspaikkoja. Diakissa suunnitellaan tutkimusaineistojen metatietojen luettelointija lataamispalvelujen käyttöönottoa. 8. Diak laadittaviin TKI-toiminnan hakemuksiin, esimerkiksi kehittämisprojektien ja tutkimusten suunnitelmiin, liitetään aineistonhallintasuunnitelma, jossa huomioidaan muun muassa aineistojen kerääminen, käsittely, säilytys, uudelleenkäyttö ja julkaiseminen sekä omistus- ja käyttöoikeudet. Aineistonhallintasuunnitelman laadinnassa käytetään Suomen Akatemian ohjeistusta ja siinä voidaan hyödyntää DMPTuuli-järjestelmää. Aineistonhallintasuunnitelman laadinta on erityisen merkityksellistä ja hyödyllistä, koska Diak toimii haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten elämäntilanteiden ja palvelujen kehittämiseksi. Aineistojen kerääminen, käsittely ja säilyttäminen edellyttävät aina osallistuneiden anonymiteetin varjelua.

5 5 9. Diakin TKI-toimintaa kuvaa avoin palveluperiaate. Diak edellyttää avoimuuden periaatteen noudattamista TKI-toiminnan resursseissa, esimerkiksi TKI-aineistoissa, käyttöoikeuksissa. TKItoiminnan sopimukset tehdään TKI-prosessien mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Diak edellyttää avoimuuden huomioimista sopimuksissa juridisten edellytysten tämän salliessa. Esimerkiksi aineistojen omistus- ja käyttöoikeuksia koskevissa sopimuksissa huomioidaan avoimuus ja pyritään välttämään perusteettomia aineistojen käytön rajoituksia. 10. Diak kehittää aktiivisesti avoimen tieteen ja tutkimuksen sisältöjä ja käytäntöjä. Diak seuraa julkaisutoiminnan avoimuutta ja siitä kerätään kalenterivuosittain tietoja Diakin käyttämään hanke- ja julkaisurekisteriin. Lisäksi Diak seuraa TKI-toimintansa näkyvyyttä ja vaikuttavuutta muun muassa mediaseurannan avulla. Diak käynnistää TKI-aineistojen avoimuuden seurantakäytäntöjen laadinnan.

6 6 AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN KESKEISET KÄYTÄNNÖT DIAKISSA 1. Diakissa työskentelevät vastaavat avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden noudattamisesta toiminnassaan ja muun muassa tuottamiensa aineistojen avoimuudesta. 2. TKI-toiminnosta vastaava, kuten hankkeen tai projektin vastuullinen johtaja tai päällikkö, vastaa avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden toteutumisesta koko toiminnon toteutusprosessin ajan, sen eri vaiheissa. 3. Ohjaava opettaja varmistaa, että opinnäytetyötä tai muuta ammattikorkeakouluopintoihin sisältyvää TKI-tehtävää tekevä opiskelija on perehtynyt toiminnan edellyttämiin hyviin eettisiin käytäntöihin. 4. Diakin johtoryhmä seuraa ja arvio avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden toteutumista ja vastaa kehittämiskohteiden asettamisesta. 5. Diakin TKI-toiminnoilta, kuten kehittämis- ja tutkimushankkeilta, edellytetään aineistonhallintasuunnitelmaa. 6. Diakilaisten edellytetään julkaisevan ensisijaisesti avoimissa julkaisukanavissa ja julkaisut rinnakkaistallennetaan Theseus-tietokantaan. 7. Diakin opiskelija julkaisee opinnäytetyönsä Theseus-tietokannassa. 8. Diakin innovaatiotoiminnan tulosalue sekä kirjasto- ja informaatiopalvelut ohjaavat Diakin toimijoita avoimen tieteen ja tutkimuksen edellyttämien käytäntöjen toteuttamisessa. 9. Diak rakentaa yhdessä paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaniensa kanssa tutkimusaineistojen hallinnalle toimintaa palvelevan infrastruktuurin.

7 7 TUTKIMUSEETTINEN TUKIHENKILÖ Diakissa on tutkimuseettinen tukihenkilö, jonka tehtäviin kuuluvat: tutkimusetiikan (research integrity) ja hyvän tieteellisen käytännön (HTK) edistäminen säännöllinen tiedottaminen omasta toiminnastaan organisaation sisällä HTK-tietoiskujen järjestäminen osallistuminen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) järjestämiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin HTK-loukkausten erottaminen muunlaisista eettisistä ongelmista ja tieteellisistä kiistoista; hyvän tieteellisen käytännön loukkauksilla tarkoitetaan epäeettistä ja epärehellistä toimintaa, joka vahingoittaa tieteellistä tutkimusta ja pahimmillaan mitätöi sen tulokset toimiminen luottamuksellisena keskustelukumppanina HTK-asioissa HTK-loukkausta epäiltäessä opastaminen HTK-prosessin kulusta, neuvominen kirjallisen HTK-ilmoituksen laatimisessa ja osapuolten tukeminen HTK-prosessin aikana TENKIN yhteyshenkilönä toimiminen. Yhteystiedot: yliopettaja Olli Vesterinen,

8 8 LÄHTEET Avoin tiede ja tutkimus 2014 ( ) Avoimen tieteen ja tutkimuksen käsikirja ace99-97f b297-17b708e490c1. Luettu Avoin tiede ja tutkimus a. Aineistojen säilytys. Luettu Avoin tiede ja tutkimus b. Avoimen tieteen kansalliset palvelut. Luettu Diakonia-ammattikorkeakoulu. Julkaisuopas: Avoin tiede ja tutkimus (ATT). Luettu DMPTuuli. DMPTuuli aineistonhallintasuunnitelma. Luettu FinnOA, Suomen open access työryhmä. Luettu Julkaisutietoportaali Juuli. Luettu Opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkimuksen avoimuudella yllättäviä löytöjä ja luovaa oivaltamista. Avoimen tieteen ja tutkimuksen tiekartta Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:20. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Luettu Suomen akatemia a. Aineistonhallintasuunnitelma. Luettu Suomen Akatemia b. Avoin tiede. Luettu Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Hyvä tieteellinen käytäntö. Luettu

9 9 LIITE 1 TUTKIMUSAINEISTOJEN AVOIMUUS DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUSSA (DIAK) Tutkimusaineiston avaamisen liittyen huomioon otettava Tutkimusaineiston avaamisesta puhutaan Avoimen tieteen ja tutkimuksen yhteydessä. Selkeät, ennalta sovitut pelisäännöt luovat yhteisymmärrykseen perustuvan toimintaympäristön avoimen tieteen ja tutkimuksen toteutukselle. Tutkimushanketta koskevista asioista sopiminen osoittaa lisäksi vastuullisuutta ja kunnioitusta tutkittavia kohtaan. Tutkimusaineistoa koskevat selkeät hallinnolliset ratkaisut mahdollistavat myös tutkimusaineiston tehokkaan jatkokäytön. Seuraavat kohdat (1 6) on tarkoitettu muistilistaksi tutkimuksen tekijälle, kun hän laatii aineistonhallintasuunnitelmaa (ks. Suomen akatemia, Aineistonhallintasuunnitelma, 1. Eettiset kysymykset Tutkijan sopimukset tutkittavien kanssa (informed consent) ja taustaorganisaation kanssa koskien koko tutkimusprosessia (aineiston hankinta, aineiston hallinta, aineiston analysointi, säilytys) 2. Tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset Tekijänoikeuksista säädetään tekijänoikeuslaissa (404/1961) Lailla turvataan tekijän taloudellisia ja moraalisia oikeuksia teokseensa Yhdessä tehtyjen tutkimusaineistojen käytöstä on sovittava osapuolten kesken kirjallisella sopimuksella Omiin aineistoihin voi määritellä käyttöoikeuksia 3. Juridiset kysymykset Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta 24 : salassa pidettävät asiakirjat mm. 1. asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa,

10 10 2. asiakirjat, jotka koskevat opinnäytetyön tai tieteellisen tutkimuksen suunnitelmaa tai perusaineistoa taikka teknologista tai muuta kehittämistyötä tai niiden arviointia, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei aiheuta opinnäytetyön, tutkimuksen tai kehittämistyön suorittamiselle taikka niiden hyödyntämiselle tai sen asianmukaiselle arvioinnille tai tutkijalle taikka tutkimuksen tai kehittämistyön toimeksiantajalle haittaa. 4. Rahoittajan ehdot (esim.tekes-hanke) Pääsääntöisesti: Projektin tulokset ovat julkisia projektin päättymisen jälkeen Rahoittaja voi asettaa aineistoon ja tuloksiin liittyviä ehtoja Tavoitteena on hallittu strateginen aineistojen avaaminen 5. Datan julkaisun käytäntöjä Yleensä data julkaistaan organisaation omassa verkkopalvelussa, mutta se voidaan myös julkaista yleisissä datakatalogeissa tai ainakin linkittää niihin Julkaisupaikkoja: o o o Avoin data: Aila: Ida: avointiede.fi/ida 6. Huomioon otettavat lait Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta (621/1999) Henkilötietolaki (523/1999) Rikoslain (39/1889) 24. luvun pykälät yksityiselämän loukkaamisesta Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) Tekijänoikeuslaki (404/1961) Tietoyhteiskuntakaari ( /917) Kilpailulaki 998/2011 (Kilpailulainsäädäntö: ks. EU ministerial declaration on e-government, IP/01/1704 (Bryssel, 30. marraskuuta 2001)

11 11 LÄHTEET Avoin tutkimus ja tiede a. Tietoturva. Luettu Avoin tutkimus ja tiede b. Opas sähköisen tutkimusaineiston hallintaan. Luettu DCC. Checklist for a Data Management Plan, v Luettu MITLibraries. Data management. Luettu Tietoarkisto. Aineistonhallinnan käsikirja. Luettu Tietoarkisto b. Tiedostoformaatit ja ohjelmistot. Luettu

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA 2016 1 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 9.2.2016 Turun yliopiston datapolitiikassa kuvataan tutkimusdatan keräämiseen, käyttöön

Lisätiedot

Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Lue tästä, miten voit hyödyntää avoimen tieteen ja tutkimuksen mahdollisuudet!

Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Lue tästä, miten voit hyödyntää avoimen tieteen ja tutkimuksen mahdollisuudet! Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Tieteen tekemisen prosessi on muutoksessa kohti avoimia toimintamalleja. Avoin tiede ja tutkimus tarkoittaa pyrkimyksiä tukea tätä muutosta tieteellisessä tutkimuksessa.

Lisätiedot

Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA. Stina Westman, ATT-hanke, CSC

Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA. Stina Westman, ATT-hanke, CSC Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA Stina Westman, ATT-hanke, CSC Agenda Avoin tiede ja tutkimus hanke Tutkimusdatan hallinta Työkaluja aineistojen tallennukseen ja jakamiseen

Lisätiedot

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Tutkijakoulujen hakuinfo ja tutkijan työelämätaidot. Suomen akatemian ja tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Tulevaisuus on avoin. Avoimen TKI-toiminnan periaatteet Turun ammattikorkeakoulussa

Tulevaisuus on avoin. Avoimen TKI-toiminnan periaatteet Turun ammattikorkeakoulussa Tulevaisuus on avoin Avoimen TKI-toiminnan periaatteet Turun ammattikorkeakoulussa Sisältö 1. Johdanto...3 2. Avoimen TKI-toimintakulttuurin periaatteet...5 3. Avoimien TKI-toimintamallien periaatteet...6

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen

Lisätiedot

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia & aineistonhallinnan historia Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston

Lisätiedot

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus

Lisätiedot

HY TUTKIMUSDATA POLITIIKKA

HY TUTKIMUSDATA POLITIIKKA HY TUTKIMUSDATA POLITIIKKA 10.6.2015 EEVA NYRÖVAARA MIKSI? ULKOISET SYYT Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (Valtiovarainministeriö) Avoimen tieteen ja tutkimuksen hanke (ATT) 2014-2017 (Opetus- ja kulttuuriministeriö)

Lisätiedot

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus 1.11.11 Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETEELLINEN TIETO tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus ja edistyvyys tieto syntyy tutkimuksen

Lisätiedot

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta

Lisätiedot

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Marjut Salokannel Helsingin yliopisto 10.10.2008 Tutkimustulosten avoin saatavuus Tutkimuksen vaikuttavuus ja näkyvyys tehostuu; Mahdollistaa jatkotutkimuksen;

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

Kansalliskirjaston ATThankkeet

Kansalliskirjaston ATThankkeet Kansalliskirjaston ATThankkeet Esa-Pekka Keskitalo Asiantuntijaseminaari 28.4.2015 Avoin tiede tarkoittaa avoimien toimintamallien käyttämistä tieteellisessä tutkimuksessa. Keskeinen tavoite on tutkimustulosten,

Lisätiedot

Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle

Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle Katja Fält FT, tieteenala-asiantuntija Katja.Falt@uta.fi 26.10.2015 TIETOARKISTO www.fsd.uta.fi Aineistonhallinta Aineistonhallinnalla

Lisätiedot

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS eli tieteen avoin saatavuus on tiedemaailman ajankohtainen tavoite. Tutkimus halutaan saada näkyville ja hyödyksi niin laajasti kuin mahdollista.

Lisätiedot

Aineistonhallinta pähkinänkuoressa METODIFESTARIT TAMPEREEN YLIOPISTO ARJA KUULA-LUUMI

Aineistonhallinta pähkinänkuoressa METODIFESTARIT TAMPEREEN YLIOPISTO ARJA KUULA-LUUMI Aineistonhallinta pähkinänkuoressa METODIFESTARIT 19.8.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO ARJA KUULA-LUUMI 2 3 Aineistonhallinta Aineistonhallinnalla tarkoitetaan sitä, että aineistot on luotu, tallennettu, kuvailtu

Lisätiedot

KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN. Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä

KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN. Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä 30.5.2017 Esityksen sisältö 1 Taustaa 2 Suunnittelu & käsittely 3 Anonymisointi 1 TAUSTAA Miksi avata aineisto?

Lisätiedot

PALVELUITA DATANHALLINTAAN

PALVELUITA DATANHALLINTAAN PALVELUITA DATANHALLINTAAN Etua tutkimukseesi: Huolehdi aineistostasi ja varmista tutkimuksen toistettavuus. Nosta näkyvyyttäsi, mahdollista viittaukset ja meritoidu. Vastaa rahoittajien ja kotiorganisaatiosi

Lisätiedot

Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa. Tampereen kirjastopäivät

Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa. Tampereen kirjastopäivät Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa Tampereen kirjastopäivät 11.5.2017 Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka Hyväksytty rehtorin päätöksellä

Lisätiedot

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Juha Haataja Kirjastopäivät 24.11.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy - Tutkimustiedon vahvistaminen

Lisätiedot

Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015

Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015 Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015 Johdanto aiheeseen Mitä on avoin tiede? Avoimen tieteen ja tutkimuksen prosessi Palvelut ja tietojärjestelmät Esimerkkejä

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset. Yleiskatsaus nykytilanteeseen.

Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset. Yleiskatsaus nykytilanteeseen. Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset Yleiskatsaus nykytilanteeseen Sami Borg Tietoarkiston seminaari Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke)

Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Juha Haataja Juha.Haataja@minedu.fi Yritykset Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT) Hallinto Suunnittelu Datan kerääminen Datan käsittely ja analyysi Datan

Lisätiedot

Tutkimusaineistot ja tekijyys

Tutkimusaineistot ja tekijyys Tutkimusaineistot ja tekijyys Arja Kuula, arkistonhoitaja FSD Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto http://www.fsd.uta.fi/ 1 Esityksen sisältö Tekijänoikeudellinen suoja tutkimusaineistoissa Tekijänoikeudelliset

Lisätiedot

Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tutkimusinfrastruktuuri Tutkimusinfrastruktuurit kilpailutekijänä: Tutkimusinfrastruktuurit

Lisätiedot

Ohjeita tutkimusaineistojen hallintaan ja julkaisemiseen

Ohjeita tutkimusaineistojen hallintaan ja julkaisemiseen Ohjeita tutkimusaineistojen hallintaan ja julkaisemiseen Sisältö Tutkimuksen alkuvaihe... 1 Sopimukset... 1 Aineiston uudelleenkäyttö... 2... 2 Aineistonhallintasuunnitelma... 2... 3 Aineiston kerääminen

Lisätiedot

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen

Lisätiedot

PALVELUITA AINEISTOJEN HALLINTAAN

PALVELUITA AINEISTOJEN HALLINTAAN PALVELUITA AINEISTOJEN HALLINTAAN Etua tutkimukseesi: Huolehdi aineistostasi ja varmista tutkimuksen toistettavuus. Nosta näkyvyyttäsi, mahdollista viittaukset ja meritoidu. Vastaa rahoittajien ja kotiorganisaatiosi

Lisätiedot

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi Tutkittavien informointi Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi 2 Eettisen arvioinnin keskeiset asiat aineistonhallinnan näkökulmasta Tietoturva Säilytys, arkaluonteisen aineiston suojaaminen, tarpeettomien tunnisteiden

Lisätiedot

Data Management Plan Hyvä datanhallinta alkaa suunnittelusta. Minna Ahokas CSC

Data Management Plan Hyvä datanhallinta alkaa suunnittelusta. Minna Ahokas CSC Data Management Plan Hyvä datanhallinta alkaa suunnittelusta Minna Ahokas CSC Avoin tiede ja aineistojen avaaminen edellyttävät: Tutkimusaineistojen ja tulosten avointa jakamista. Aineistonhallinnan suunnittelua

Lisätiedot

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos Tekijänoikeudet sopimustutkimuksessa Esityksessä esitetyt kannat ja tulkinnat perustuvat virkamiehen omaan käsitykseen ja tulkintaan Suomen oikeusjärjestelmästä Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos Korkeakoulussa

Lisätiedot

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula 2 Aiheitani tänään Tieteen avoimuus Datapolitiikat Tutkimuskulttuurin haasteet Eettisesti kestävä aineiston avoimuus Aineistonhallinta

Lisätiedot

Tutkimuksen pitkäaikaissaatavuuden palvelukokonaisuus

Tutkimuksen pitkäaikaissaatavuuden palvelukokonaisuus Tutkimuksen pitkäaikaissaatavuuden palvelukokonaisuus IDA-yhdyshenkilötapaaminen 3.11.2017 Esa-Pekka keskitalo (etunimi.sukunimi@helsinki.fi, orcid.org/0000-0002-4411-8452) http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2017110350478

Lisätiedot

AVOIN TIEDE JA TUTKIMUKSEN NÄKYVYYS

AVOIN TIEDE JA TUTKIMUKSEN NÄKYVYYS AVOIN TIEDE JA TUTKIMUKSEN NÄKYVYYS KATSAUS HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON TARJOAMIIN PALVELUIHIN Mikko Ojanen kirjastonhoitaja, Helsingin yliopiston kirjasto tohtorikoulutettava, Musiikkitiede, Helsingin

Lisätiedot

The European Code of Conduct for Research Integrity. ja suomalainen HTK-ohjeistus

The European Code of Conduct for Research Integrity. ja suomalainen HTK-ohjeistus The European Code of Conduct for Research Integrity ja suomalainen HTK-ohjeistus Pääsihteeri Sanna Kaisa Spoof, Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Tieteiden talo 4.5.2017 HTK-OHJEISTOT Kansalliset

Lisätiedot

AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PALVELUKARTTA - TAVOITETILA 2020

AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PALVELUKARTTA - TAVOITETILA 2020 AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PALVELUKARTTA - TAVOITETILA 2020 Versio: helmikuu 2017 PALVELUKARTAN NOTAATIO Palvelukartassa käytetty mallinnuksien merkintätapa perustuu archimate 3.0 notaatioon. ATT-KIIHDYTIN

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen

Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen Saimaan ammattikorkeakoulu 10.5.2016 Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta - Julkisen tutkimuksen Tekes-hankkeet - Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa (Tekes)

Lisätiedot

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN 2011-2012 Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta 21.9.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä

Lisätiedot

ATT-areena Avoimen tieteen palvelut

ATT-areena Avoimen tieteen palvelut ATT-areena Avoimen tieteen palvelut Ville Tenhunen, @vtenhunen 6.10.2015 2015 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Agenda Miksi

Lisätiedot

Psyka / laitoskokous Aineistonhankinta ja -tallennus

Psyka / laitoskokous Aineistonhankinta ja -tallennus Psyka / laitoskokous 16.9. Aineistonhankinta ja -tallennus Maksullisten aineistojen tarvetta? Kansainvälisten tutkimushankkeiden kehitystä tukevia aineistoja on jossain määrin mahdollista hankkia myös

Lisätiedot

Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus

Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Sami Borg Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD) Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Elektronisten tutkimusaineistojen (datan) avoimuuden

Lisätiedot

Tutkimuksen tietoaineistot

Tutkimuksen tietoaineistot IT-päivät, Rovaniemi 30.10.2012 Tutkimuksen tietoaineistot Johanna Blomqvist CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Data challenges Tutkimuksen tietoaineistot keskeisiä haasteita Miten selviämme tietovirran

Lisätiedot

Open Access ja avoimen tieteen OPS. Informaatikko Marja Kokko

Open Access ja avoimen tieteen OPS. Informaatikko Marja Kokko Open Access ja avoimen tieteen OPS Informaatikko Marja Kokko Yhdessä avoimen tieteen OPS:in suunnitteluun Avoimen tiedon toimintaympäristö: Avoin tiede on noussut kansainvälisesti merkittäväksi tavaksi

Lisätiedot

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi 2 Esityksen sisältö Tietoarkisto Tieteen avoimuus Tutkittavien informointi

Lisätiedot

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos STKS, Helsinki 20.5.2015 Jarmo Saarti Sisältö Tieteellinen julkaiseminen Jakelemisen muutos Käyttäjän kohtaaminen uudessa ympäristössä Saarti

Lisätiedot

Datapolitiikka Mitä ja miksi?

Datapolitiikka Mitä ja miksi? Datapolitiikka Mitä ja miksi? 16.3.2016 1 Oikeudellinen raami Miten tutkimusdatasta säädetään? 16.3.2016 2 Oikeus tutkimusdataan? Käytännön kontrollin ja laillisten yksinoikeuksien ero? Käytännön kontrollia

Lisätiedot

AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA

AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Avoimen tiedon keskus Avoimen tiedon keskuksessa yhdistyvät Jyväskylän

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta

Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta Pirjo-Leena Forsström & Tommi Kutilainen & Sari Räisänen Avoin tiede on kansainvälisesti nopeasti kehittynyt ja leviävä trendi, joka on osa tutkimuksen

Lisätiedot

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK Sanna Kaisa Spoof 17.5.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu

Lisätiedot

Hyvä tieteellinen käytäntö

Hyvä tieteellinen käytäntö Julkaise tai unohdu Ajatuksia julkaisupolitiikasta ja väitöskirjatöistä 8.5.2013 Tampereen yliopisto, CMT Hyvä tieteellinen käytäntö Tutkijat ottavat muiden tutkijoiden työn ja saavutukset asianmukaisella

Lisätiedot

Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus

Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Juha Haataja Etiikan päivä 9.3.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy -

Lisätiedot

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Antti Eskola Kaupallinen neuvos Innovaatiopolitiikan ryhmä Työ- ja elinkeinoministeriö Data käyttöön mutta mikä data?

Lisätiedot

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA 1.12.2014 EEVA NYRÖVAARA

HELSINGIN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA 1.12.2014 EEVA NYRÖVAARA HELSINGIN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA 1.12.2014 EEVA NYRÖVAARA TAPAHTUNUT TÄHÄN MENNESSÄ HY:SSA Helsingin yliopiston tutkimusdatatyöryhmä 2011 pj. dosentti Marjut Salokannel 8 toimenpide-ehdotusta Helsingin

Lisätiedot

LAMK visio 2020: Oivaltava, tutkiva ja kehittävä LAMK LAMK ATT toimintasuunnitelma: Avoimuuden lisääminen TKItoiminnassa

LAMK visio 2020: Oivaltava, tutkiva ja kehittävä LAMK LAMK ATT toimintasuunnitelma: Avoimuuden lisääminen TKItoiminnassa ATT Visio vuodelle 2017: Tutkimuksen avoimuudella yllättäviä löytöjä ja luovia oivalluksia LAMK visio 2020: Oivaltava, tutkiva ja kehittävä LAMK 2020 LAMK ATT toimintasuunnitelma: Avoimuuden lisääminen

Lisätiedot

Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin

Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin Riitta Maijala 21.5.2013 (* AVOIN = Avoimen tiedon instrumentit) Avoin tieto tutkimuksen ja yhteiskunnan palveluksessa Tutkimuksissa käytetään paremmin hyödyksi aiempia

Lisätiedot

Avoimen tieteen palvelut

Avoimen tieteen palvelut Avoimen tieteen palvelut Ville Tenhunen 26.11.2015 2015 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Agenda Mihin palveluita tarvitaan?

Lisätiedot

TENK, tutkimus ja yhteiskunta

TENK, tutkimus ja yhteiskunta TENK, tutkimus ja yhteiskunta Sanna Kaisa Spoof, TENK VNK aamukahvit 6.4.2016 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu asetuksella 1991 Itsenäinen ja riippumaton asiantuntijaelin OKM nimittää

Lisätiedot

Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia

Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia Kimmo Koskinen Helsingin yliopiston kirjasto Verkkopalvelut LYNET-seminaari 5.6.2013 10.6.2013 1 Esityksen teemoja Open Acces julkaisemisen perusteita

Lisätiedot

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus? Miten tieteen avoimuutta voi mitata? - artikkelit Open Access -lehdissä -

Lisätiedot

Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus

Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus avointiede.fi www.avointiede.fi -> Datanhallinnan opas Tutkimusdatan hallinnan

Lisätiedot

ATT-viitearkkitehtuuri

ATT-viitearkkitehtuuri ATT-viitearkkitehtuuri Ville Tenhunen, 17.3.2016 2015 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.f Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Kokonaiskuva muodostuu osakuvauksista

Lisätiedot

ETIIKKASEMINAARI 18.11.2015. Rahoitushauissa huomioitavaa

ETIIKKASEMINAARI 18.11.2015. Rahoitushauissa huomioitavaa ETIIKKASEMINAARI 18.11.2015 Rahoitushauissa huomioitavaa Tutkimuksen eettisten kysymysten luonteen yhteensopivuus rahoittajien edellyttämän tarkkuuden ja muodon kanssa? Tutkimuksen eettisiä kysymyksiä

Lisätiedot

Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit

Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit Kvalitatiivisen datan avaaminen Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit 30.5.2017 Esityksen sisältö Tunnisteellisten aineistojen käsittely Tekijänoikeus ja aineistot Sosiaalisen median

Lisätiedot

Tutkimusdatan pitkäaikaissäilytys ATT-hankkeessa.

Tutkimusdatan pitkäaikaissäilytys ATT-hankkeessa. Tutkimusdatan pitkäaikaissäilytys ATT-hankkeessa esa-pekka.keskitalo@helsinki.fi TS 22.3.2017 Toistettavuus Todennettavuus Datan saatavuus kuuluu tieteen perusolemukseen Uudelleenkäyttö yllättävilläkin

Lisätiedot

LYNET-TIEDONHALLINTA JA AINEISTOPOLITIIKKA. Mika Kurkilahti, RKTL Luonnontieteiden digitointiseminaari Joensuu

LYNET-TIEDONHALLINTA JA AINEISTOPOLITIIKKA. Mika Kurkilahti, RKTL Luonnontieteiden digitointiseminaari Joensuu LYNET-TIEDONHALLINTA JA AINEISTOPOLITIIKKA Mika Kurkilahti, RKTL Luonnontieteiden digitointiseminaari 2011 17.11.2011 Joensuu Mikä on LYNET? Evira GL Metla MTT RKTL SYKE Muut VAIKUTTAVUUTTA TUTKIMUKSEEN

Lisätiedot

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta Heidi Hyytinen 24.9.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Itsenäinen ja riippumaton toimija Toimisto sijoitettu Tieteellisten seurain

Lisätiedot

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI 2 Sisältö Aineiston elinkaari Aineistonkeruuvaihe Tutkimusluvat,

Lisätiedot

Tilastoaineistojen säilytysajan määrääminen - normivaatimukset ja sopimusvelvoitteet. Anna-Leena Reinikainen

Tilastoaineistojen säilytysajan määrääminen - normivaatimukset ja sopimusvelvoitteet. Anna-Leena Reinikainen Tilastoaineistojen säilytysajan määrääminen - normivaatimukset ja sopimusvelvoitteet Anna-Leena Reinikainen 6.5.2009 Vaikuttavia säädöksiä Arkistolaki (831/1994) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus ATT Hankkeiden esittely

Avoin tiede ja tutkimus ATT Hankkeiden esittely Avoin tiede ja tutkimus ATT Hankkeiden esittely 2.9.2015 Kansalliskirjasto Esa-Pekka Keskitalo - orcid.org/0000-0002-4411-8452 http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015101414897 Avoin tiede tieteenteon prosessit

Lisätiedot

Tiedon saannin edistäminen kansainvälisenä yhteistyönä Kristiina Hormia-Poutanen OKM Kirjastopäivät

Tiedon saannin edistäminen kansainvälisenä yhteistyönä Kristiina Hormia-Poutanen OKM Kirjastopäivät Tiedon saannin edistäminen kansainvälisenä yhteistyönä Kristiina Hormia-Poutanen OKM Kirjastopäivät 24.11.2016 Sisältö Toimintaympäristö muuttuu Kirjastojärjestöjen yhteistyö ketkä, mitä, miten? LIBER

Lisätiedot

Avoimen ohjelmistotuotteen hallinta julkisella sektorilla. Jukka Kääriäinen VTT Oy , Oskari-verkostopäivä

Avoimen ohjelmistotuotteen hallinta julkisella sektorilla. Jukka Kääriäinen VTT Oy , Oskari-verkostopäivä Avoimen ohjelmistotuotteen hallinta julkisella sektorilla Jukka Kääriäinen (jukka.kaariainen@vtt.fi) VTT Oy 19.5.2015, Oskari-verkostopäivä Esityksen sisältö Mitä on tuotteenhallinta? Mikä on avoimen tuotteenhallintamalli?

Lisätiedot

ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015. Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015

ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015. Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015 ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015 Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015 Koulutus- ja tiedejärjestelmä dynaamisemmaksi Korkeakouluuudistus Tiede- ja tutkimusverkoston

Lisätiedot

OPEN ACCESS HELSINGIN YLIOPISTOSSA

OPEN ACCESS HELSINGIN YLIOPISTOSSA OPEN ACCESS HELSINGIN YLIOPISTOSSA TUHAT-WORKSHOP 8.10.2013 METSÄTALO KIMMO KOSKINEN HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO VERKKOPALVELUT OA:N LYHYT HISTORIA Tammikuussa 2003 Open Access seminaari Hankenilla Lokakuussa

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Taustaa rinnakkaistallentamiselle Avoin julkaiseminen (Open publishing, Open Access) Avoimella julkaisemisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Laatua ja tehoa toimintaan

Laatua ja tehoa toimintaan Laatua ja tehoa toimintaan Tietoturvallisuus osana laatua Kuntamarkkinat 12.9.2013 Aapo Immonen, Senior Manager, FCG konsultointi Oy 5.9.2013 Page 1 Sisältö Tavoitteet Tietoturvallisuutta ohjaavat tekijät

Lisätiedot

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13 TUTKIMUSETIIKKA Hanna Vilkka 1 HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? 2 Tutkimusetiikka = Hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen koko tutkimusprosessin ajan Tarkoittaa yleisesti

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusasiamies Kaisa Männikkö Tutkimus- ja innovaatiopalvelut Suomen Akatemian projektit Suomen Akatemia kehottaa avoimeen tieteelliseen

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

JHS XXX Avointen tietoaineistojen käyttölupa. Anne Kauhanen-Simanainen

JHS XXX Avointen tietoaineistojen käyttölupa. Anne Kauhanen-Simanainen JHS XXX Avointen tietoaineistojen käyttölupa Anne Kauhanen-Simanainen 14.11.2013 Suomen avoimen tiedon politiikka on linjattu useissa yhteyksissä vuodesta 2011 lähtien Valtioneuvoston periaatepäätös 3.3.2011

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) Tietojärjestelmien käyttösäännöt

Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) Tietojärjestelmien käyttösäännöt Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Sisällysluettelo: 1 Sääntöjen tarkoitus... 2 2 Käytön periaatteet... 2 3 Käyttöoikeus ja käyttäjätunnukset... 4 4 Käyttöoikeuden

Lisätiedot

Avoin data metsäntutkimuksessa E-P DIGI, , Seinäjoki

Avoin data metsäntutkimuksessa E-P DIGI, , Seinäjoki Avoin data metsäntutkimuksessa E-P DIGI, 22.3.2017, Seinäjoki Risto Lauhanen, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, SeAMK Ruoka. Lisätiedot: risto.lauhanen@seamk.fi Seliina Päällysaho, tutkimuspäällikkö, SeAMK.

Lisätiedot

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta Eettinen kipu ja riski Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen riskit, ennakkoarvioinnin tarpeellisuus sekä ohjeistaminen Tieteiden talo, Helsinki 6.10.2008 HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö

Lisätiedot

IDA-tallennuspalvelun käyttölupahakemus

IDA-tallennuspalvelun käyttölupahakemus IDA-tallennuspalvelun käyttölupahakemus Uusi hakemus Käyttäjätietojen muutos Projektin vastuuhenkilön yhteystiedot: Etu- ja sukunimi: Mikäli sinulla ei ole HAKA-tunnusta, täytä seuraavat kentät: Projektin

Lisätiedot

Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus

Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus Anne Kauhanen-Simanainen Seminaari JHS 189 Avoimen tietoaineiston käyttölupa-suosituksesta 25.3.2015 Julkinen data saataville - taustaa Valtioneuvoston

Lisätiedot

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto Vastaajan yhteystiedot 1. Yhteystiedot (jätä halutessasi) Rahoitusorganisaatio kdjflak Yhteyshenkilö lkjaölksdj Puhelin 5678 Sähköposti 2. Kiinnostus osallistua

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo,

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, 4.5.2017 The European Code of Conduct for Research Integrity Komissaari Moedas 24.3.2017: The Commission s recent

Lisätiedot

Tudatupa tutkimusdatan tutkijapalvelut

Tudatupa tutkimusdatan tutkijapalvelut Tudatupa tutkimusdatan tutkijapalvelut Tutkijapalvelut näkyviksi - tutkimusaineistot ja kirjaston rooli seminaari 4.11.2013 Mari Elisa Kuusniemi, Meilahden kampuskirjasto Terkko Esityksen sisältö Mitä

Lisätiedot

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Valtakunnallisten eettisten toimikuntien seminaari, säätytalo 24.9.2009 Professori Niklas Bruun IPR University Center, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS

AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS LAINSÄÄDÄNNÖN TARKASTELUA AVOIMUUDEN NÄKÖKULMASTA Minna Pappila OTT, tutkijatohtori Itä-Suomen yliopisto Turun yliopisto ESITYKSEN RAKENNE: Ympäristötiedon avoimuuden merkitys

Lisätiedot

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet 1 Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto 2 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

IKKU kurssien kehitystyö

IKKU kurssien kehitystyö Suuntaviivoja IKKU-kurssipalvelujen toteuttamiseen 25.11.2015 IKKU kurssien kehitystyö Aila Pikkarainen THM, KM. Lehtori Jyväskylän ammattikorkeakoulu 12.11.2015 Lähteet: Pikkarainen A. Tutkimus- ja kehittämistoiminnasta

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat

Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat Kasvatustieteiden tiedekunta haluaa näiden suuntaviivojen avulla kiinnittää huomiota tutkimuseettisiin kysymyksiin, vahvistaa hyvää

Lisätiedot

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio 1 2.6.2006 Rahoituksen haku Akatemiasta Uudet hakuajat Sähköinen asiointi Uudet hakuohjeet Hakemus Hakulomake Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Tutkimuksen elinkaariajattelu ja aineiston käytön avoimuuden rajat Sami Borg, johtaja (vv.) Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD Tutkimus,

Tutkimuksen elinkaariajattelu ja aineiston käytön avoimuuden rajat Sami Borg, johtaja (vv.) Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD Tutkimus, Tutkimuksen elinkaariajattelu ja aineiston käytön avoimuuden rajat Sami Borg, johtaja (vv.) Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD Tutkimus, aineistot ja avoimuuden rajat seminaari Tiedonjulkistamisen

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus korkeakouluissa. ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC

Avoin tiede ja tutkimus korkeakouluissa. ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC Avoin tiede ja tutkimus korkeakouluissa ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC Mitä hyötyä yhteiskunnalle tuottaa tieteellisten julkaisujen ja aineistojen parempi saatavuus? Tieteen luotettavuus

Lisätiedot

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Suomen korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän tulevaisuus, 2.12.2013 Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija, jyrki.ilva@helsinki.fi Avoimen julkaisemisen

Lisätiedot