Pulloposteja Itämeren alueesta

Transkriptio

1 PULLOPOSTI 2014

2 Pulloposteja Itämeren alueesta Tiettävästi maailman vanhin pulloposti löytyi Itämerestä huhtikuussa Saksalaisen kalastajan verkkoon tarttunut viesti oli ollut matkalla yli sata vuotta. Aika oli häivyttänyt suuren osan tekstiä, mutta tutkijat onnistuivat selvittämään lähettäjän ja toimittamaan pullossa olleen postikortin lähettäjän lapsenlapselle. Viestin vastaanottaja, Angela Erdman, ei tiennyt paljoa pullopostin lähettäneestä isoisästään. Liikutuksestaan huolimatta Erdman toivoi, ettei mereen enää heitettäisi pulloja tai muita roskia. Pullopostin lähettäminen käy nykyään helpommin. Centrum Balticum on välittänyt omaa Pullopostiksi nimettyä kolumnisarjaansa marraskuusta 2011 lähtien tuhansille suomalaisille. Vuonna 2014 Pulloposti rantautui lukijoille lähes 50 kertaa ja kirjoittajiin lukeutuivat niin Suomen pääministeri, merivoimien komentaja kuin useat Itämeren alueen asiantuntijat ja keskeiset toimijat. Ilmestymisensä aikana Pulloposti on vakiinnuttanut asemansa korkeatasoisena ja laaja-alaisena julkaisuna, joka on vaivattomasti jokaisen suomalaisen tavoitettavissa. Pullopostin kirjoitukset rakentavat vuoden mittaisen tarinan Itämeren alueen keskeisimmistä tapahtumis-ta, merkittävimmistä kysymyksistä ja pinnan alla kehittyvistä virtauksista. Vuoden 2014 alussa katseet suunnattiin Turussa kesäkuussa järjestettyihin Itämeri-päiviin. Tavoitteena oli järjestää samanaikaisesti Itämeren valtioiden liiton huippukokous, elinkeinoelämän toimijat yhteen saattava Baltic Development Forum, EU:n Itämeri-strategian vuosikokous sekä vuosittainen Itämeren alueen kansalaisjärjestöfoorumi. Kesäkuussa Turkuun saapuikin yli tuhat Itämeren alueen toimijaa. Kansainvälisistä olosuhteista johtuen ainoastaan Itämeren valtioiden liiton huippukokous jäi toteutumatta. Ukrainan kriisi syveni kevään kuluessa. Vielä maaliskuussa 2014 suurlähettiläs Hannu Himanen kuvasi Pullopostissaan Itämeren alueen yhteistyötä EU:n ja Venäjän välillä huonosti tunnetuksi menestystarinaksi ja näki alueen foorumeiden määrän osoituksena yhteistyön ja luottamuksen hengestä. Kesän lähentyessä luottamus Pullopostin kirjoituksissa antoi tilaa epävarmuudelle. Syyskuussa Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen muistutti luottamuksen olevan kansainvälisessä kanssakäymisessä erittäin arvokas pääoma. Kansainvälisen tilanteen vaikeus ja vakavuus on läsnä Pullopostin kirjoituksissa vuoden loppuun saakka. Aikaisempiin vuosiin verrattuna poliittisten toimijoiden kirjoitukset korostuivat kevään Pulloposteissa, mikä johtui toukokuussa järjestetyistä Euroopan unionin parlamentin vaaleissa. Centrum Balticumin tavoitteena oli nostaa esiin eri puolueiden näkökantoja Itämeren alueen keskeisistä kysymyksistä. Poikkeuksetta aluetta ja alueen menestystä pidettiin tärkeänä Suomelle, vastuuta meren suojelusta ja pelastamisesta painotettiin ja yhteistyön välttämättömyyttä vaadittiin. Usea kirjoittajista lunasti vaaleissa paikan suomalaisten europarlamentaarikkojen joukossa. Centrum Balticumin Pulloposti elää ajassa kolumnisarja jatkaa alueen keskeisten asioiden esiin nostamista, kirjoittajat edustavat merkittävää asiantuntemusta ja kokonaisuudessaan kirjoitukset kattavat huomattavan laajan aihepiirin. Kolumnien ilmestymistiheyttä on harvennettu siten, että Pulloposti rantautuu tilaajilleen pääsääntöisesti joka toinen viikko. Poikkeukset vahvistavat säännön ajankohtaisten, kenties yllättävien tilanteiden ja tapahtuminen yhteydessä. Kari Liuhto professori, johtaja Hanna Ekman kehitysjohtaja ISSN:

3 Sisältö Jyrki Katainen Uusi vuosi ja Itämeren alueen uudet mahdollisuudet... 5 Ilkka Herlin Ravinteet rullaamaan ja loppu tuhlaukselle... 7 Satu Mattila Puhdas, turvallinen ja älykäs Itämeri Suomi luotsaa Itämeren valtioiden neuvostoa Niko Kyynäräinen Elämää Pohjoisella kasvukäytävällä Mikko Lohikoski Turun Itämeripäivistä voimalataus alueelliselle yhteistyölle Helena Johansson Inga Gaile kuvaa nykyelämän varjoja Kari Takanen Merivoimien näkymiä Hanna Haaksi Roskaantuva Itämeri Mitä jos toimittaisiin puhumisen sijasta? Mikael Pentikäinen Suomi siirtyy laidalta keskelle Miapetra Kumpula-Natri Itämeri on vettä ja politiikkaa Hannu Himanen EU:n ja Venäjän Itämeri-yhteistyö tuottaa tuloksia Sari Essayah Itämeren puhelinnumero? Christina Gestrin Itämeri-parlamentaarikkojen vaikuttamismahdollisuutta tulisi hyödyntää Aleksi Randell Tervetuloa Turun Itämeri-päiville! Pirkko Ruohonen-Lerner Pienetkin teot merkitsevät Sirpa Pietikäinen Itämeri kuntoon nyt! Paavo Väyrynen Pohjolan yhteisö Petri Sarvamaa Itämerestä oppia arktiselle strategialle Eija-Riitta Korhola Itämeren poliittinen kanta? Annika Lapintie Puhdas Itämeri on elinehto Suomelle Satu Hassi Pussipostia Maria Lohela Toimeenpanon valvontamekanismit kuntoon Torsti Sirén Itämeren alue sotilasstrategisesti tarkasteltuna Jorma Alanne Baltian maiden talouskasvu veturina myös suomalaisille yrityksille... 47

4 Pasi Holm Suomi Ruotsi -talouskasvuottelu: Pentti-Oskari Kangas Bornholmin luotsi Annaleena Mäkilä Satamat kasvun vauhdittajina Kari Uotila Jäänmurtajat vahvuutenamme Oras Tynkkynen Itämeren menestyksen resepti Juha Nurmi Itämeri, ilmasto ja energiantuotanto Amanda Sundell Itämeren suojelu osaksi arkea! Seppo Kääriäinen Itämeri ja Pohjolan vakaus Reijo Heiskanen Itämeren alue jatkossakin tärkeä Suomen viennille Timo Vihavainen Itämeri, geopolitiikka ja luottamus Sampo Terho Itämeri on Suomelle korvaamaton Pauli Järvenpää Itämeren turvallisuus pelin säännöt uusiksi Valery Shlyamin Kumppanuus ja pakotteet Matti Kankare Kuilun partaalta uuteen alkuun Kari Liuhto Venäjän talouskasvun hyytyminen syö idänvientiämme Pekka Kanervisto Turun Yliopistosäätiö ja Itämeri Riikka Nurmi Kansallispuistobrändistä kasvun eväitä Salossa Kai Myrberg Suomenlahti-vuosi 2014 missä olemme nyt ja mihin olemme matkalla? Minna Arve Mitä poliittinen puolue voi tehdä Itämeri-yhteistyön hyväksi: Kokoomuksen toiminta Itämeren puolesta Emil Asp Itämeri linkkinä Aasiaan? Voitto Visuri Ruotsinsuomalaisuus elää voimakkaana Sanna Immanen Kirjallista käsityötä ja kulttuurin lähituotteita Esa Hämäläinen Informaatiojärjestelmät ja ympäristölähtöinen logistiikan tiedonhallinta Markku Sippola Baltia ja Pohjoismaat: yhtenäinen työmarkkina-alue? Anneli Reigas Pragmaattinen maailma ja sen uhrit... 91

5 Pulloposti 1/ Uusi vuosi ja Itämeren alueen uudet mahdollisuudet Jyrki Katainen Itämeri on historian saatossa tarjonnut Suomelle yhteydet lähialueille ja muuallekin Eurooppaan. Yhä tänään se on Suomen ulkomaankaupan tärkein kulkuväylä, ja suomalaisille tietysti paljon muutakin. Se on virkistyksen lähde ja olennainen osa Suomen identiteettiä. Itämeri on ainoa meremme ja velvollisuutemme on pitää siitä huolta. Yhteistyö Itämeren alueella on Suomelle korvaamattoman tärkeää, ja Suomen tulee olla aktiivinen Itämeren alueella toimivissa yhteistyöjärjestöissä ja -verkostoissa. Erityisesti Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS), Itämeren suojelukomissio (HELCOM), EU:n Itämeristrategia ja Pohjoinen ulottuvuus ovat keskeisiä yhteistyötahoja. Yhteisten ongelmien ratkaiseminen kuin myös yhteisten mahdollisuuksien hyödyntäminen onnistuu parhaiten kaikkien Itämeren alueen maiden yhteistyöllä. Suomi toimii parhaillaan Itämeren valtioiden neuvoston puheenjohtajamaana. Puheenjohtajuuskautemme painopisteitä ovat meripolitiikka, kansalaisturvallisuus sekä Itämeren asukkaiden välinen vuorovaikutus. Suomen puheenjohtajuuskauden huipentuma on Turussa kesäkuussa järjestettävä Itämeren valtioiden neuvoston huippukokous ja sen ympärillä järjestettävät muut Itämeri-tapahtumat. Turussa jo pitkään tehty työ Itämeren alueen yhteistyön kehittämiseksi on luonut vahvan pohjan mielenkiintoiselle tapahtumien sarjalle ja Itämeripäivät kokoavatkin yhteen satoja Itämeren alueen vaikuttajia ja asiantuntijoita. Itämeripäivistä saattaa muodostua tähän mennessä suurin Itämeri-teemaan keskittyvä tapahtuma Suomessa. Turussa järjestetään samaan aikaan myös EU:n Itämeren alueen strategian vuosikokous ja Itämeren alueen talousvaikuttajien kokous, Baltic Development Forum. Lisäksi järjestetään Itämeren maiden kansalaisjärjestöfoorumi, seitsemäs kansallinen Itämeri-foorumi sekä lukuisia muita meri-, elinkeino- ja kulttuuriaiheisia tapahtumia. Itämeren alue on erottautunut monin positiivisin tavoin muista Euroopan unionin alueista. Lähialueemme vahvuuksia ovat esimerkiksi korkea koulutustaso, suhteellisen hyvin toimiva julkinen sektori, innovaatiotoiminnan kehittyneisyys ja yleisesti ottaen vakaat olot. Alueella on myös jo verrattain pitkät perinteet yhteistyöstä: tunnemme toisemme ja toistemme toimintatavat. Itämeren alueen kilpailukyvyn voimistamiseen ja houkuttelevuuden lisäämiseen on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota, jotta kehitys olisi myönteistä jatkossakin, ja Itämeren alueen asema kestävän sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen edelläkävijänä Euroopassa voisi vahvistua. Talouskriisi on vaikeuttanut kehitystä kaikkialla, myös Itämeren alueella, mutta edellytykset parempaan ovat olemassa ja katse on nyt suunnattava eteenpäin. Itämeren alue on etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille luonnollinen kasvualusta ja kansainvälistymisen ensietappi. Suomen hyvinvoinnin turvaamisessa Itämeren alueella on suurempi merkitys kuin välttämättä tiedostammekaan. Lähes puolet ulkomaankaupastamme tapahtuu Itämeren valtioiden kanssa. Noin 70 % Suomeen tulevista sijoituksista on lähtöisin Itämeren alueelta, ja vastaavasti noin 40 % suomalaisista suorista investoinneista ulkomaille suuntautuu Itämeren alueelle. Yksi tärkeimmistä edistysaskeleista Itämeren alueen yhteistyössä otettiin, kun Euroopan unionissa päätettiin 2009 Itämeren alueen strategian käyttöönottamisesta. Kyseessä oli ensimmäinen EU:ssa hyväksytty makroalueellinen strategia, jonka ideana on tiivistää koordinaatiota ja yhteistyötä. Suomi on ollut strategian aktiivinen toimeenpanija. Voimat yhdistämällä olemme saaneet aikaan parempia tuloksia. Euroopan unionin Itämeren alueen strategia on viimeisten vuosien aikana läpikäynyt uudistamisprosessin, jonka tuloksena sille on määritelty kolme päämäärää. Ensimmäinen on meren pelastaminen; toinen alueen yhdistäminen ja kolmas hyvinvoinnin kasvattaminen. Strategia ja siihen liittyvä toimintasuunnitelma paneutuvat kattavasti alueen maiden yhteisten haasteiden ja mahdollisuuksien työstämiseen. 5

6 Meren pelastaminen on tavoite, jolle ei ole vaihtoehtoa. Strategia tähtää siihen, että HELCOM:in tavoite meren hyvän ekologisen tilan saavuttamisesta vuoteen 2021 mennessä toteutuu. Se on tehtävissä, mikäli alueen maat yhteistyössä pitävät huolta, että merta rasittaviin ongelmiin, kuten rehevöitymiseen ja lisääntyvän alusliikenteen mukanaan tuomiin riskeihin, puututaan määrätietoisesti. Meren pelastaminen on itseisarvoisen tärkeää, mutta samalla alueen maille ja yrityksille tarjoutuu tilaisuus toimia edelläkävijöinä kehittää uusia ratkaisuja, tuotteita ja teknologioita meren puhdistamiseksi. Näitä puhtaan teknologian ratkaisuja on mahdollista hyödyntää myös muualla, esimerkiksi Arktisella alueella. Itämeren alueen liikenne- ja energiaverkot kaipaavat edelleen kehittämistä. Niiden vaikutus kilpailukykyyn ja houkuttelevuuteen on huomattava. Alueen sisäistä yhteyttä lisäämällä ja alueen kytkeytymistä ulkopuolisiin verkkoihin edistämällä on mahdollista parantaa alueen yritysten mahdollisuuksia operoida laajennetuilla kotimarkkinoilla. Samalla Itämeren alue profiloituu kiinnostavampana yhtenäisenä markkina-alueena. Hyvinvoinnin kasvattamiseen tähtääviin toimiin kuuluu Itämeri-strategiassa muun muassa alueen sisäisten markkinoiden toimivuuden parantaminen. Tämä on tavoite, jota voidaan viedä eteenpäin samalla, kun EU:n sisämarkkinoiden toimivuutta yritetään parantaa. Itämeristrategia on tehty alueen ihmisiä varten. On tärkeää, että jokaisella alueen asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua strategian toimeenpanoon. Tiedon jakaminen, uusien yhteistyöverkostojen luominen ja kynnysten poistaminen osallistumisen tieltä ovat tärkeitä tehtäviä. Itämeristrategian tunnettavuuden lisääminen, jota Centrum Balticum Suomessa tekee, on hyödyllistä. Suomelle Itämeri on kotimeri, ja sen mukaisesti sitä pitää myös vaalia. Jyrki Katainen pääministeri Valtioneuvoston kanslia 6

7 Pulloposti 2/ Ravinteet rullaamaan ja loppu tuhlaukselle Ilkka Herlin Kansalaisen, kuluttajan ja päättäjän perustietoa on, että muovi syntyy öljystä. Sen sijaan on huonosti tunnettua, että elämälle tärkein asia, ruoka, ei synny ilman minimiravinteita fosforia ja typpeä. Näitä laitetaan lannoitteena maahan ruuan kasvun aikaansaamiseksi. Vesistöissä kuten Itämeressä, samat ravinteet aiheuttavat rehevöitymistä. Itämeren pelastamiseksi perustetun säätiön Baltic Sea Action Groupin, BSAG:n, toiminnassa ravinteiden kierrätys on näkökulma ja tavoite, jonka saavuttaminen vaatii usean Itämeren keskeisen ongelman ratkaisua: Itämeren alueen maatalouden päästöjen hallitsemista, jätevesien päästöjen ja vaarallisten aineiden haittojen minimointia sekä kestävää kalastuspolitiikkaa. Ravinteiden kierrätyksellä on välitön globaali ulottuvuus mm. ruokaturvan ja kaupungistumisen keskeisenä kysymyksenä. Tämä antaa nostetta Itämeri-työlle ja yhdistää sen kiinteästi maailman megatrendeihin. Mitä on ravinteiden kierrätys? Ei ole yhdentekevää, mistä ruokamme ravinteet tulevat ja minne ne päätyvät. Nykyisin suuri osa lannoitteista on ns. primäärilannoitteita, ensi kertaa käytössä olevia teollisia tuotteita. Niissä olevat fosforiyhdisteet on louhittu kaivoksesta ja typpiyhdisteet tuotettu teollisesti monimutkaisella menetelmällä. Mikäs siinä, ellei maailmassa olisi pulaa luonnonvaroista tai energiasta. Valitettavasti pian loppuviin luonnonvaroihin kuuluu fosfori. Typpeä ilmassa kyllä on, mutta sen teollinen nappaaminen lannoitekäyttöön kuluttaa huikeasti (lähes aina fossiilista) energiaa. Kierrätetystä materiaalista tehtyjä lannoitteita, sekundäärilannoitteita, ovat esimerkiksi lanta tai vaikka jätteistä tehty valmiste, josta on bioenergia otettu talteen ja jäljelle jäävä massa ravinteineen käytetään lannoitteena. Luonnonmukaisessa viljelyssä tietyt erityiskasvit tekevät saman kuin teollisuuslaitos ja ottavat suoraan ilmasta käyttöön typpeä. Primäärilannoitteet siis tuovat uusia, käyttämättömiä ravinteita ruokajärjestelmäämme. Mitä enemmän, sitä varmemmin se on tuhoisaa maalle, merelle ja ilmalle. Vaikka suurin osa lannoitteiden ravinteista kulkeekin alkutuotannossa pellon, rehun ja lannan kautta, ravinteet päätyvät myös ruuansulatusjärjestelmän kautta eteenpäin. Matka on siinä vaiheessa vasta puolessa välissä. Suuressa kokonaisuudessa kysymys on yhdyskuntien jätevedenkäsittelystä. Ei riitä, että mereen päätyvä viemärivesi on ravinteiden osalta puhdistettua. Jätevedestä poistetut ravinteet pitäisi saada myös järkevään käyttöön. Minne ravinteet ovat jatkaneet matkaansa? Jos ravinteet ovat oikeassa paikassa, kuten vielä sata vuotta sitten, ne ovat päätyneet takaisin pellolle tuottamaan lisää ruokaa. Jos ravinteet on poistettu ruuantuotannon kierrosta, kuten enimmäkseen nykyään, ne ovat maanparannusaineena golf- tai lentokentällä, josta ne puolestaan ennemmin tai myöhemmin päätyvät vesistöihin. Ravinteiden kierrätys on väistämätöntä. Typen osalta maailma on jo nyt läkähtyä; kun typpeä vuotaa systeemiin liikaa, ilmastonmuutos pahenee ja vedet rehevöityvät. Primäärilannoitteita ei myöskään ole ikuisuuksiin asti, fosforia ei voi valmistaa synteettisesti. On pakko keksiä, mistä saamme lisää tätä ruuantuotannossa välttämätöntä ainetta. Koska fosforia ei voi korvata millään toisella 7

8 aineella, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kierrättää ravinteita. Koko maailman ruuantuotannon turvaaminen taas vaatii jokseenkin paikallista ravinnekierrätystä. Ilmastonmuutoskin vielä... Ihminen sekoittaa luonnon tasapainotilaa kasvattamalla kasvihuonekaasupäästöjä. Kun palamisessa vapautunut hiilidioksidi ei pääse sitoutumaan takaisin maaperään ja kasvillisuuteen, kaikki ylimääräinen kertyy ilmakehään. Kun metsiä kaadetaan peltojen tai asutuskeskusten tieltä, puun sisältämä hiili vapautuu takaisin ilmakehään. Maailma tarvitsee hiilinieluja. Maassa pitää olla vihreää, joka sitoo kasvihuonekaasuja. Typpilannoitus lisää dityppioksidipäästöjä. Metaania syntyy luonnontilaisilla soilla. Samoin metaania vapautuu myös tuotantoeläinten lannasta ja ruuansulatuksesta. Sitä nousee ilmaan kaatopaikoilta ja palamisprosesseissa. Pellot sekä vapauttavat että sitovat kasvihuonekaasuja. Tasapainossa pysyminen on taitolaji. Tasapainottelun onnistumiseen, ravinteiden pitämisen käytössä vaikuttavat esimerkiksi maan rakenne, kosteuspitoisuus ja kasvipeitteisyys. Suomi on Euroopan pohjoisin maatalousmaa. Suomalainen ruuantuotanto kamppailee etunenässä ilmastonmuutoksen aiheuttamissa tilanteissa. Parhaimmillaan sen voi kääntää vahvuudeksi, ja sopeuttaa tuotantoa osaamisella. EU mukaan ravinteiden kierrätykseen Onko EU:lla yhteistä politiikkaa ja jos on, niin onko siinä muutettavaa? Olen ymmärtänyt, että keskeinen päämäärä Euroopan yhteisöä perustettaessa oli rauhantilan vakiinnuttaminen maanosaamme. Tässä kiistämättömän arvokkaassa päämäärässä EU:n alueella on onnistuttu kunnioitettavasti. Naapurimaat ovat kuitenkin säilyneet varoittavina esimerkkeinä kriisiherkkyydestä. Myös ympäristöasioissa EU on osoittanut globaalia edelläkävijyyttä. Pessimistisesti olen joskus sanonut, että Kioton sopimus jää EU:n ainoaksi uutta luovaksi saavutukseksi. Nykyään olen kuitenkin eri mieltä. Vastaavia tekoja kannattaa tavoitella ja niitä voidaan saavuttaa. Miksi olemme onnistuneet näissä asioissa? Syy on se, että olemme niissä korjanneet vanhoja virheitä. II maailmansodan jälkeen rauha oli ainoa vaihtoehto. Kioton sopimuksen vankimmat tukijat olivat EU ja Japani, alueet, joilla joko ei ole omia hiilivaroja tai jotka ovat kuluttaneet ne loppuun. Hiilirikkaat maat olivat vastustavalla kannalla. Toisaalta kun on yritetty yhteistä rahapolitiikkaa tai muuta yhteistä sopimista, on menty metsään siksi, ettei sopimuksia ole noudatettu. Samoin on kaikenlaisten julistusten, kuten vaikka Lissabonin, laita. Se on lähinnä naurettava esimerkki EU:n toiminnasta. Viisainta olisi yhdistää ympäristö- ja rauhantyö. Ne kulkevat käsi kädessä muutenkin, ja tulevaisuudessa entistä enemmän. Ensinnäkin ympäristökysymykset tulevat olemaan suurin syy kriiseihin ja sotiin, ja toisaalta, aina sotien ja konfliktien seurauksena on sekä inhimillinen että ympäristökatastrofi. Parasta varustelupolitiikkaa on puhdas vesi ja riittävä ruoka kaikille. On hyvä ymmärtää ja muistaa, että jos ympäristöasiat jäävät toisarvoisten asioiden jalkoihin, EU tulee olemaan häviävällä puolella. Meillä ei ole energiaa, eikä sen kummemmin ruoantuotannon vaatimia ravinteitakaan omasta takaa. Viimeinkin on herätty siihen, että fosforin saatavuus on kriittinen tekijä EU:n ruokaturvassa. Kyseistä ainetta on Euroopassa käytetty tuhlaten jo pitkään aikaa joten pellot ja täyttöalueet ovat sitä pullollaan. 8

9 Mutta nyt on tuhlaamiselle tulossa loppu, sillä on huomattu että Suomessa on EU:n ainoa fosforikaivos ja olemme fosforin osalta ruuantuotannossa riippuvaisia Venäjästä ja Marokosta. Myös typpi on tuontitavaraa Venäjältä. Kierrätyksentaloudellisen kannattavuuden perusteella ei kannata jättää mitään tekemättä, sillä ainakin Itämeren osalta kysymys on ympäristöongelmasta, jolla on hinta, joka kasvaa ajan kuluessa. Jos samalla voidaan ratkaista poliittisia ongelmia, niin aina parempi. Tämä viimeistään on osoitus siitä, että olemme astuneet uuteen aikakauteen, jossa ympäristöongelmat ja raaka-aineiden riittävyys näyttelevät merkittävää strategista roolia. Oma maa mansikka? Maatalous tuntuu niin paikallisesti kuin laajemminkin ottaneen kaksi suuntaa. Toinen on oikeastaan aina vallinnut pienviljely ja toinen yhä suurempiin yksiköihin pyrkivä useimmiten lihan tuotanto. Suurempia yksiköitä on syntynyt, mutta kilpailukyky ei ole parantunut. Sen sijaan ongelmat ovat kasvaneet. Viljelijät ovat velkaantuneet investoidessaan suurempiin yksiköihin, mutta kannattavuus on pysynyt heikkona. Samoin Itämeri on menettänyt. Kun tuotanto on keskittynyt, ovat ravinnepäästötkin keskittyneet, vaikka ravinteiden käyttö keskimäärin Suomessa on vähentynyt. Ja mikä pahinta, päästöt ovat keskittyneet nimenomaan Saaristomereen laskeville vesialueille. Yksikkökoon kasvu ja viljelyn tehostuminen on maailmanlaajuinen suuntaus. Sen seurauksena halpaa ruokaa on kaupan niille, joilla rahaa on, mutta myös maailmanlaajuiset ympäristöongelmat ovat paisuneet ennennäkemättömiin mittoihin. Lasku niistä on lankeamassa, eikä halpa ruoka sitten näytäkään enää niin halvalta. Ravinteiden kierrätystä olisi syytä painottaa toiminnassa, mikäli halutaan saada kehkeytymässä olevat ja jo syntyneet ekokatastrofit hallintaan niin täällä kotimaassa kuin maailmallakin. Suomen pitäisi repiä etumatkaa ja keskittyä hankkimaan tietoa ja ratkaisuja katastrofien alueilta ja kehittää niitä oloihimme sopiviksi. Suomen kannattaisi investoida voimakkaasti lannankäsittelyyn. Edut olisivat lukuisat: voisimme päästä Itämeren suojelukomission Helcomin asettamiin maakohtaisiin päästöjen vähentämistavoitteisiin ja samalla hyötyä operaatiosta. Sen sijaan että vähäpäästöinen maatalous olisi vain pelkkiä kustannuksia, asiassa yhdistyisivät ravinteiden kierrätys, bioenergia, ilmastonmuutoksen torjunta sekä yritysten innovaatio- ja cleantechtoiminta. Ilkka Herlin hallituksen puheenjohtaja Baltic Sea Action Group 9

10 Pulloposti 3/ Puhdas, turvallinen ja älykäs Itämeri Suomi luotsaa Itämeren valtioiden neuvostoa Satu Mattila Suomen heinäkuussa 2013 alkanut vuoden mittainen puheenjohtajuuskausi Itämeren valtioiden neuvostossa on puolivälissä. Puheenjohtajuutta koordinoi ulkoministeriön CBSS-tiimi, mutta käytännön yhteistyöstä ovat myös vastuussa eri ministeriöt ja viranomaiset. Yhteistyötä tehdään lukuisten toimijoiden kanssa, kuten kaupungit, maakuntaliitot, yliopistot ja eri järjestöt. Puheenjohtajuuskauden tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikille yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi ja mahdollisuuksien hyödyntämiseksi tehokkaammin Itämeren valtioiden neuvoston tavoitteiden pohjalta. Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) perustettiin vuonna 1992 aikana, jolloin Baltian maat itsenäistyivät ja EU laajeni vähitellen itään ja pohjoiseen. Tällä hetkellä CBSS:n yhdestätoista jäsenmaasta kahdeksan on EU:n jäseniä. Neuvostoon kuuluvat kaikki pohjoismaat, Baltian maat sekä Saksa, Puola ja Venäjä. Myös EU:n edustaja osallistuu toimintaan ja on järjestön perustajajäsen. CBSS on keskeinen alueellinen foorumi korkean tason strategisille keskusteluille. Se kokoaa yhteen jäsenmaiden ulkoministerit vuorovuosin alueen pääministerien kanssa. Alueellista yhteystyötä koskevien keskustelujen lisäksi ministerikokousten yhteydessä pidetään monia kahdenvälisiä tapaamisia. CBSS on parinkymmenen vuoden olemassaolonsa aikana kehittynyt myös projektiorganisaationa erityisesti 2000-luvun lopun uudistusprosessin seurauksena. Sillä on kasvava rooli EU:n Itämeristrategian täytäntöönpanossa. Lisäksi vuonna 2012 perustetusta 1 milj. euron rahoitusinstrumenttista myönnetään pienimuotoista avustusta Itämeren alueen kehittämiseen liittyville projekteille. Venäjän puheenjohtajuuskausi CBSS:ssä päättyi kesäkuun 2013 alussa pidettyyn CBSS:n ulkoministerikokoukseen Kaliningradissa. Ulkoministerikokouksessa keskusteltiin CBSS:n roolista ja Venäjän puheenjohtajuuskaudesta saavutuksista. Venäjän kaudella korostui erityisesti Kaliningradin alueen kehittäminen (SEBA-yhteistyö) ja rahoitusinstrumenttien käynnistäminen, mitkä olivat yhteisiä tavoitteita Venäjää puheenjohtajana edeltävän Saksan kanssa. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja esitteli Kaliningradissa Suomen puheenjohtajuuskauden tavoitteet. Suomella on CBSS-puheenjohtajuuskaudellaan kolme käytännön periaatetta: koherenssi, yhteistyö ja jatkuvuus. Tavoitteena on parantaa Itämeren alueen toimijoiden yhteistyötä ja löytää synergioita pohjoisten alueneuvostojen ja erityisesti CBSS:n, pohjoisen ulottuvuuden politiikan ja EU:n Itämeristrategian kesken. Yhteistyötä alueellisten toimijoiden kesken pohditaan Helsingissä huhtikuussa 2014 pidettävässä CBSS:n varaulkoministerikokouksessa. Kokous järjestetään yhdessä Barentsin euroarktisen neuvoston kanssa (BEAC), jonka puheenjohtajana Suomi toimii seuraavat kaksi vuotta. Kysymys alueellisen koherenssin parantamisesta on ollut esillä useampien vuosien ajan. Suomi pyrkii osaltaan jatkamaan näitä pohdintoja yhteistyön vahvistamiseksi ja toimintojen koordinoimiseksi yhteisten tavoitteiden aikaansaamiseksi. Yhteistyötä on tiivistetty mm. HELCOMin kanssa, joka vastaa merellisen ympäristön suojelusta. Suomen puheenjohtajuuskauden yleisteemana on puhdas, turvallinen ja älykäs Itämeri. Kolme prioriteettialuetta ovat meripolitiikka, kansalaisturvallisuus ja ihmisten välinen kanssakäyminen. Meripolitiikassa painopisteenä on puhdas merenkulku ja erityisesti vaihtoehtoiset polttoaineet ja nesteytetyn luonnonkaasun käytön lisääminen laivaliikenteessä. Keskeisin tapahtuma tällä sektorilla on tammikuussa Viking Grace-laivalla pidettävä seminaari, jossa hallinnon, elinkeinoelämän ja finanssialan asiantuntijat sekä tutkijat pohtivat yhdessä keinoja edistää kestäviä ratkaisuja meriliikenteessä. Rajavalvonta- ja pelastusviranomaisten toiminnan edistäminen, liittyen esim. merellä tapahtuviin monialaonnettomuuksiin sekä ydin- ja säteilyturvallisuuteen, ovat osa kansalaisturvallisuuden vahvistamista. 10

11 Turku on kesäkuun 2014 alussa monien Itämeren alueen toimijoiden kohtaamispaikka. Suomen CBSS-puheenjohtajuuskauden huipentuma on Turussa 3-4. kesäkuuta 2014 pidettävä pääministerikokous. Edellinen huippukokous järjestettiin Saksan puheenjohtajuuskaudella Stralsundissa toukokuussa 2012 liittokansleri Angela Merkelin johdolla. Turun huippukokouksen kanssa samaan aikaan kaupungissa järjestetään EU:n Itämeri-strategiaa koskeva vuosittain foorumi, Baltic Development Forum (BDF) kokoaa Turkuun elinkeinoelämän edustajia ja lisäksi vuosittaiseen Itämeren alueen kansalaisjärjestöfoorumiin odotetaan noin 200 osanottajaa kaikista alueen maista. Turku Baltic Sea Days kokoaa Turkuun odotettavasti lähes 1000 osanottajaa eri tilaisuuksiin. Itämeri-teema näkyy tuolloin myös Turun toreilla ja kaduilla, innostaen toivottavasti meitä kaikkia toimiin Itämeren ympäristön ja hyvinvoinnin parantamiseksi. formin.finland.fi/cbss Satu Mattila suurlähettiläs CBSS-puheenjohtajuus Kuva: Henrik Budich 11

12 Pulloposti 4/ Elämää Pohjoisella kasvukäytävällä Niko Kyynäräinen On vuosi Olen juuri ostanut itselleni Northern bridge matkailupassin, jonka avulla pystyn matkustamaan yhdellä lipulla Tukholman, Turun, Helsingin ja Pietarin väliä. Mahtava matkailutuote. Lähden liikkeelle Turun matkakeskuksesta, johon on juuri saapunut useat matkailuryhmät satamasta. Turkuun heidät toi Itämeren ympäristöystävällisimmät ja nopeimmat alukset, tietysti Turussa valmistetut alukset. Puheensolinasta päätellen kansallisuuksia on kymmenittäin. Matkailutuote selvästi houkuttelee. Juna lähtee liikkeelle, ainoastaan tunti Helsinkiin ja siitä enää kaksi tuntia Pietariin. Helpottaa kummasti matkantekoa, kun ei viisumiakaan tarvinnut erikseen hankkia. Turussa huomio kiinnittyy jo useaan tuttuun yritysnimeen, joita ei vielä vuonna 2013 alueella sijainnut. Vanhatkin nimet näkyvät entistä kirkkaimmilla valoilla. Selvästi Kupittaa-Itäharju, Skanssi-Piispanristi, Logicity sekä Kehätie ovat houkutelleet uusia investointeja alueelle ja taanneet koko seutukunnalle elinvoimaa. Blue Industry Park kylttejä näkyy E-18 tien varrella. Uudet investoinnit alueelle ovat syntyneet pitkälti osaavan työvoiman sekä sijaintiin liittyvien etujen vuoksi. Globalisaation nk. megatrendit ovat osoittautuneet pohjoiselle alueelle suotuisiksi. Ilmaston lämpeneminen on yksi asioista, joka on edistänyt innovaatioiden syntymistä alueellamme. Pitkään jatkunut panostus terveysbusinekseen ja biotieteisiin on saavuttanut edelläkävijän aseman maailmassa, jossa väestön ikääntyminen on suuri haaste. Erityisesti Kiinan ja Venäjän valtavat markkinat ovat tuoneet meille lounaissuomalaisille valtavasti vientituloja. Eteläisen Suomen liikenneverkko on osa niin kutsuttua Euroopan TEN-T verkkoa, eli Euroopan yhtenäistä liikenneverkkoa. EU:n uuden infrastruktuuripolitiikan kokonaistavoite on muokata nykyisestä teiden, rautateiden, lentoasemien ja kanavien hajanaisesta kokonaisuudesta yksi yhtenäinen Euroopan laajuinen liikenneverkko (TEN-T). Siihen kuuluu niin E-18-valtatie, rataverkko kuin Turun, Vuosaaren ja Kotkan satamatkin. Multimodaalinen kuljetuskäytävä joka yhdistää Euroopan ja Venäjän. Onneksi vuonna 2013 ymmärrettiin, että kuljetuskäytäviä tarkastellessa on yhtä tärkeää kehittää tietoverkkoa. Digitaalisuudesta on tullut Suomen seuraava menestystekijä. Mitä tämä kaikki on meiltä edellyttänyt? Tärkein tekijä on ollut se, että olemme sisäistäneet innovaatiokeskittymäajattelun. Pienenä kansakuntana ovat elinehtomme aina ollut osaaminen ja verkottuminen maailman parhaisiin osaamiskeskittymiin. Ehkä emme ole aina olleet parhaimmillamme maan sisäisessä verkostoitumisessa, joka on kuitenkin vuoteen 2035 mennessä muuttunut. Tärkeää on ollut havaita kohtalon yhteys verkostometropolin kesken. Tämä tarkoittaa Turusta Tampereen ja Lahden kautta aina Itärajalle ulottuvaa vyöhykettä metropolialueen ympärillä, jossa asuu pääosa Suomen väestöstä ja toimii pääosa Suomen yritystoiminnasta. Palataanpa hetkeksi vielä reissun päälle. Mukanani matkustaa poikani, joka on juuri aloittanut opinnot Turun yliopistossa. Opinnot hän suorittaa siten, että osa opinnoista tehdään Turussa, osa Otaniemessä, osa Pietarissa ja osa Tukholmassa. Tutkinto suoritetaan Turkuun. Erittäin hieno uusi tutkinto, joka on vetänyt opiskelijoita ympäri maailmaa opiskelemaan alueelle. Helpot yhteydet, kasvunäkymät, upeat elinolosuhteet ja elämisen laatu sekä luonto ja vehreys takaavat sen, että alueella opiskelleet haluavat jäädä kehittämään aluetta perustaen uutta yritystoimintaa ja takaamaan rakennemuutoksen täällä jo toimiville yrityksille. Valtioneuvosto päätti osana rakennepoliittista ohjelmaa käynnistää Pohjoinen kasvukäytävä prosessin, joka on keskeinen tekijä, jolla nostetaan suomalaista kilpailukykyä 2020-luvulle. Prosessi tullaan hankkeistamaan, ja tähän 12

13 työhön tarvitaan laajat sidosryhmät. Elinkeinoelämästä täytyy löytyä visiota tulevista tarpeista, jotka liittyvät infrastruktuurin ja logistiikan kehittämiseen sekä osaamisen tarpeisiin. Samaa visiointia ja niistä johdettuja toimenpiteitä tarvitaan puolestaan julkiselta puolelta. Kasvukäytävän tulee toimia innovaatioalustana, jossa yritykset pääsevät kokeilemaan tuotteitaan, joilla on kasvavat kansainväliset markkinat. Niko Kyynäräinen johtaja Turun Seudun Kehittämiskeskus 13

14 Pulloposti 5/ Turun Itämeripäivistä voimalataus alueelliselle yhteistyölle Mikko Lohikoski Turku on 2014 Itämeri-toiminnan polttopisteessä. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla kaupungissa kokoontuvat niin Itämeren valtioiden neuvoston pääministerit, poliittiset ja elinkeinoelämän päättäjät, asiantuntijat kuin kansalaisjärjestötoimijatkin. Turkuun odotetaan toista tuhatta osanottajaa. Perusrungon Turun Itämeripäiville antaa kesäkuuta konferenssikeskus Logomossa järjestettävä kaksipäiväinen konferenssi, joka liittää toisiinsa kaksi keskeistä yhteistyöfoorumia: Baltic Development Forumin huippukokous (BDF Summit) sekä EU:n Itämeri-strategian vuosifoorumi. Kumpikin näistä on jo itsessään vuosittaisen Itämeri-toiminnan kohokohta. Tänä vuonna ne järjestetään yhdessä ja lisäksi kytkeytyneenä pääministerikokoukseen. Näin syntyy ainutlaatuinen mahdollisuus vuoropuheluun eri toimijoiden kesken. Kullakin tapahtumalla joita Turussa tullee olemaan kymmeniä - on oma erityinen teemansa ja järjestäjänsä. Yhteistä niille on ajoituksen lisäksi tavoite: Muuntaa Itämeren aluetta koskevat strategiat ja tavoitteet tehokkaammin käytännön toiminnaksi, edetä sanoista tekoihin. Strategiat ja prosessit ovat parhaimmillaan oivia työkaluja. Mutta viime kädessä toiminnan tuloksellisuutta arvioidaan käytännön tulosten pohjalta. Erityisfokus Turun Itämeripäivillä on alueellisen yhteistyön kehittämisessä Venäjän kanssa. Siihen on vinhat perusteet: Pietari on Itämeren alueen suurin metropoli, ja yhdessä Leningradin alueen kanssa muodostaa erittäin merkittävän taloudellisen, hallinnollisen ja kulttuurisen valtakeskittymän. Siihen, mikä Suomessa aletaan jo ymmärtää, ovat muutkin Itämeren toimijat havahtumassa: Venäjän osallistuminen on edellytys alueellisten kysymysten ratkaisemiselle, liittyvätpä ne sitten Itämereen, terveyteen, logistisiin pullonkauloihin tai ihmisten vuorovaikutukseen. Vielä enemmän yhteistyötä edellyttää Itämeren alueen kehityspotentiaalin muuntaminen ihmisten työksi, toimeentuloksi ja elämän laaduksi. Vuonna 2009 hyväksytty EU:n Itämeristrategia tarjoaa erinomaisen kehikon ja yhteiset tavoitteet Itämeren alueen yhteistyölle. Nyt tulee varmistaa, että kaikki jäsenmaat ottavat strategian tosissaan, ja että sen hankkeet saavat alkavalla rahoituskaudella ( ) tarvittavan rahoituksen. Myös Suomen tulee jäntevöittää Itämeri-strategian toteutusta, muun muassa huolehtimalla siitä, että ministeriöiden lisäksi muut toimijat, kuten poliittiset päättäjät, elinkeinoelämä ja kansalaisyhteiskunta, tuntevat sen tarjoamat mahdollisuudet ja pitävät sitä esillä. Venäjä ei ole EU:n jäsen, eikä luonnollisestikaan osallistu sen strategioiden toteutukseen. Mutta tämän ei tule jarruttaa keskinäistä yhteistyötä, joka perustuu yhteisiin intresseihin. Käytännön ratkaisuksi näyttää muodostuvan yhteisymmärryksen etsiminen kahden alueellisen kehitysstrategian Luoteis-Venäjän federaatiopiirin taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen strategian ja EU:n Itämeristrategian kesken. Asiaa koskevat neuvottelut Euroopan komission ja Venäjän hallituksen (ulkoasiain- ja aluekehitysministeriöt) kesken ovat edenneet hyvässä hengessä. Niissä on sovittu, että tässä vaiheessa yhteistyössä keskitytään seuraaviin viiteen kysymysryhmään: ympäristö, mukaan lukien maatalous liikenne elinkeinoyhteistyö ja innovaatiot 14

15 siviilisuojelu (hätätilanteet maalla ja merellä) ihmisten välinen vuorovaikutus (terveys, kasvatus ja koulutus, nuorisoyhteistyö, kulttuuri) Tavoitteeksi on asetettu, että keskusteluissa päästäisiin tuloksiin kesäkuun Turun Itämeri-päiviin mennessä niin, että käytännön toimijoille voidaan näyttää vihreää valoa. Tämä antaisi voimakkaan myönteisen viestin yhteistyölle yli rajojen. Turun kaupunki, yhdessä Varsinais-Suomen liiton kanssa, toimii aktiivisesti näiden tavoitteiden puolesta. Juuri päättänyt Turun ja Pietarin ystävyyssuhteen 60. juhlavuosi vahvisti monilla aloilla käytännön vuorovaikutusta, ja Varsinais-Suomen liiton sopimus Luoteis-Venäjän toimijoiden kanssa antaa tähän merkittävän lisän. Turun ja Varsinais-Suomen toiminta on noteerattu myös kansainvälisesti. Euroopan Unioni on vastuuttanut niiden aloitteesta syntyneelle Turku-prosessille Itämeri-strategiansa yhteistyön kehittämisen naapurimaiden, kuten Norjan, Valko-Venäjän ja aivan erityisesti Venäjän kanssa. Tämä on paitsi merkittävä luottamuksen osoitus, myös suuri ja työteliäs haaste, josta aiomme kunnialla selviytyä. Painopiste Turku-prosessissa, jonka tavoitteena on käytännön alueellisen yhteistyön kehittäminen erityisesti Pietarin ja Leningradin alueen ja EU-maiden kesken, on nyt konkreettisessa hankevalmistelussa. Vain muutamia päiviä sitten saimme lisää myönteisiä uutisia: EU:n Itämeristrategian hankkeiden valmistelemiseksi tarkoitettua siemenrahaa myönnettiin kahdelle uudelle prosessin hankkeelle. Toinen niistä painottuu paikallisten jätevedenpuhdistamoiden tukemiseen, toinen ammatillisen työvoiman liikkuvuuteen. Jo aiemmin saimme myönteisen päätöksen rakennusten energiatehokkuutta ja vihreää asumista koskevaan hankkeeseen. Yhteistyötä Venäjän kanssa siis tehdään ja siitä on jo hienoja tuloksia, kuten Pietarin vedenpuhdistamot osoittavat. Myös tahtoa on, mistä Suomenlahti-vuosi on jälleen uusi esimerkki. Mutta tyytyväisyyteen ei ole varaa, sillä tehtävää riittää. Ja siihenkin tulee varautua, ettei kaikki aina suju nuottien mukaan, sillä suurvaltapolitiikka ja muut syyt voivat aina aiheuttaa viiveitä. Mutta niiden ei tule estää yhteistyön rakentamista pikemminkin päinvastoin! Tehdään Turun huipputapahtumasta alueellisen yhteistyön vakuuttava näyte ja voimalataus tiiviimmälle yhteistyölle yli rajojen. Mikko Lohikoski Turun kaupunki, yhteysjohtaja Centrum Balticum -säätiö, asiamies 15

16 Pulloposti 6/ Inga Gaile kuvaa nykyelämän varjoja Helena Johansson Latvialaisen teatteriohjaajan ja runoilijan Inga Gailen palkittu runoteos Sumu (Migla, Mansards, 2012) kuvaa nykynaisen sielunelämää. Ensimmäistä kertaa naisen olemusta punnitaan latvialaisessa runoudessa määrätietoisesti. Raadin mukaan runoilija esittää nykyelämästä ja historiasta epämukavia kysymyksiä tuoden esille mm. maastapaon. Hän ylistää elämän haurasta, mutta välttämätöntä sidettä sukupolvien välillä ja uskoa ihmiskuntaan - ja luo näin lukijalle toivoa. Runoilijankutsumus on toteutunut toisin kuin teatteriin vienyt tie, pikemminkin kääntymisenä itseen päin ja ympäristön havainnointina sivullisen näkökulmasta. Inga Gaile kuvaa naisen ja lapsen elämän konkreettisen elävästi. Kuvat pyrähtähtävät runon näyttämölle ja lukija voi sielunsa silmin seurata esitystä. Runot ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia ja runoilija saa kuulla, että hänen ei pitäisi kirjoittaa niin rankoista asioista. Sumu herätti ristiriitaisia tunteita. Runopäivien aikaan lukijat tulivat huomauttamaan, että tekstit eivät ole sopivia. - Latvialainen lukija on varautunut. Minulle sanotaan, että olen nuori eikä minun sovi kirjoittaa niin kipeistä aiheista kuin lapsen hyväksikäyttö. En ole nuori, olen jo 37-vuotias ja juuri raskaita asioita tahdon tuoda esille. On niin paljon aiheita, joista ei puhuta, kuten mitä tapahtui juutalaisille. Latviassa ei myöskään tahdota keskustella naisten oikeuksista. Vaikka sananvapaus vallitseekin, niin taiteessa kuitenkin vallitsee kansallinen tilaus. Käsitykset kasvatuksesta muuttuvat Nykyään lapsen rooli on toisenlainen kuin ennen. Käsitykset kasvatuksesta muuttuvat. Lasten fyysistä kuritusta ja komentelua vastaan kampanjoidaan, koska tällainen ankaruus haavoittaa loppuiäksi. Monet silti ajattelevat, että lasten tulee näkyä, muttei kuulua tai hyvä lapsi on nukkuva lapsi. Valtion lastentarhassa oltiin sitä mieltä, että mitä aikaisemmin lapsi tuodaan kouluun, sitä helpompi hänet on kesyttää. Edelleenkin lapsi alistetaan, hänellä ei ole omaa tahtoa tai oikeutta omaan tahtoon tiettyyn ikään asti. 18-vuotiaana lapsi jatkuvasti alistettu lapsi ei enää kykene löytämään itseään. Naisen osa herättää minussa ihmetystä. Mediassa naista edelleen kohdellaan objektina, jonka tehtävänä on joko maata miehen kanssa tai olla äiti. Samaan aikaan monenlaisten kehityskulkujen tuloksena Latviassa vallitsee voimakas matriarkaatti, joka todellisuudessa on naisen tarpeita vähättelevä patriarkaatti. Naisen on usein ollut pakko ottaa perheen tai työyhteisön johtajan rooli ja niinpä nyt tämä nainen jatkaa kilpailua muiden naisten kanssa ja taistelee ahnaasti saavuttamastaan paikasta miesten kanssa. Samaan aikaan nainen tahtoo, että mies vastaisi hänen odotuksiinsa ja olisi miehekäs, sellainen kuin lehdissä kuvataan ja haluaisi totella olla objekti. Nainen on sivistynyt ja vahva, mutta samaan aikaan ystävieni keskuudessa näen tilanteita, joissa poika kättelee vain toista miestä ja jättää tytön huomiotta tai haluaa suudella tytön kättä. Miehellä on vaikeaa. Hän alkaa kuulla naisten tasa-arvoa, samaa tulotasoa, työnjakoa lasten ja kotitöiden hoidossa vaativat äänet. Hän haluaa paeta sitä kaikkea tai puolustautua. Hän moittii naista syypääksi tai puhuu luonnonjärjestyksen vastaisuuksista. Monella miehellä on ollut vahvasti dominoiva äiti, joka on alistanut poikansa tahtoonsa, koska ei ole pärjännyt oman aviomiehensä kanssa. Minusta tuntuu, että naisiin kohdistuva viha voi olla huomattava ongelma Latviassa lähivuosina. 16

17 Runoilijan voima, kauhu, ilo? Runoilijan voima on hänen tunteellisuutensa, runoilijan kauhu on, että hän ei voi puhua, mitä haluaa, runoilijan ilo ovat ne hetket, kun intensiivisen työn tai kokemuksen tuloksena on syntynyt uusi runo. Helena Johansson (haastattelija) puheenjohtaja Rozentals-seura 17

18 Pulloposti 7/ Merivoimien näkymiä Kari Takanen Suomen sotilaallinen asema on säilynyt ennallaan. Puolustusratkaisumme peruspilarit ovat edelleen koko maan puolustaminen, alueellinen puolustus, yleinen asevelvollisuus sekä sotilaallinen liittoutumattomuus. Itsenäinen ja turvallisuusympäristöön nähden riittäväksi mitoitettu puolustuskyky on liittoutumattomalle maalle välttämätön. Suomi on riippuvainen meriyhteyksistä. Meripuolustuksella on keskeisen tärkeä merkitys meriyhteyksien turvaamisessa. Euroopan ja lähialueemme kehitys on ollut viime aikoina vakaata. Monissa asevoimissa on tehty laajamittaisia muutoksia, ja toiminnan painopiste on siirtynyt puolustuksesta kriisinhallintaan. Lähialueemme tyypillinen suuntaus ei kuitenkaan ole ollut puolustusmäärärahojen väheneminen, vaan puolustukseen käytettävissä olevia varoja on kasvatettu Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Venäjällä. Naapurimme pitävät edelleen uusien sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä ja ylläpitoa välttämättömänä. Itämeri on tärkeä kaupan ja energian siirtotie. Se on jatkuvasti myös sotilaallisen kiinnostuksen kohteena. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Etelä-Itämerelle vuonna 2013 pidetyt suuret harjoitukset: Saksan johtama Northern Coasts sekä Venäjän ja Valkovenäjän yhteinen Zapad. Sotavarustus kallistuu yleistä hintatasoa nopeammin. Kallistuminen on johtanut kustannusrakenteen vääristymiseen. Käytettävissä olevilla määrärahoilla saadaan suhteellisesti vähemmän kalustoa. Tämä yhdessä taloudellisen laman kanssa on asettanut Puolustusvoimat haasteelliseen tilanteeseen. Epätasapainoa pitää oikaista samalla kun määrärahoja leikataan merkittävästi. Vuosina on käytössä merkittävästi nykyistä vähemmän rahaa harjoitteluun. Myös käynnissä oleva laaja puolustusvoimauudistustyö vaatii varojen kohdentamista muutokseen. Puolustusvoimauudistuksen tärkeänä tavoitteena on toiminnan palauttaminen riittävälle tasolle vuodesta 2015 alkaen. Päämääränä on Suomen puolustuskyvyn turvaaminen. Uudistuksella sopeutetaan menot tasapainoon käytettävissä olevien resurssien kanssa. Käytännössä se tarkoittaa säästämistä henkilöstö- ja kiinteistömenoista, jotta jatkossa kyetään kohdentamaan varoja toimintaan ja materiaaliin. Ylimenokauden aikana toiminnasta ja hankinnoista joudutaan kuitenkin tinkimään. Merivoimissa toiminnan tason palauttaminen vuonna 2015 tarkoittaa käytännössä nykytilanteeseen verrattuna taistelualusvuorokausien lisäämistä ja sekä kunnossapitovarojen että polttoainekiintiöiden kasvattamista varusmiesten maastovuorokausien lisäämistä sekä lisäkouluttajien kohdentamista varusmieskoulutukseen kertausharjoitusten määrän lisäämistä. Näillä toimenpiteillä kyetään parantamaan valmiutta sekä sodan ajan joukkojen koulutustasoa. Merivoimissa uudistus tarkoittaa merkittävää uudelleenorganisointia, joka toimeenpannaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2013 loppuun mennessä Kotkan rannikkopataljoona lakkautettiin. Merivoimien tutkimustoiminta organisoitiin osittain Merisotakoulun yhteyteen ja osin perustettavaan Puolustusvoimien tutkimuslaitokseen. Laivaston soittokunta siirrettiin Merivoimien esikunnan alaisuuteen. Toisessa vaiheessa vuoden 2014 lopussa lakkautetaan meripuolustusalueet, perustetaan uusi laivastojoukko-osasto, Rannikkolaivasto, ja uusi rannikkojoukko-osasto, Rannikkoprikaati, sekä organisoidaan Puolustusvoimien logistiikka ja palvelut yhteisiksi tukitoiminnoiksi. Yhteiset tukipalvelut muuttavat merkittävästi Merivoimien nykyisiä toimintatapoja. Asioita, jotka on totuttu tekemään itse, tehdään jatkossa keskitetysti muualla. Muutoksen yhteydessä tehdään myös muita toiminnallisia muutoksia: valvontaa ja johtamista ja johtamisjärjestelmiä keskitetään Merivoimien esikuntaan. Joukko-osastojen tehtävissä painottuvat nykyistä enemmän koulutus ja valmiuden ylläpito. 18

19 Merivoimien uudistuksen toimeenpano on hyvää vauhtia käynnissä. Uusi organisaatio on kokonaisuudessaan toiminnassa vuoden 2015 alussa. Merivoimien materiaalinen tilanne on tällä hetkellä varsin hyvä. Suorituskyky paranee lähivuosina miinantorjunta-alusten hankinnan, Rauma-luokan ohjusveneiden eliniän jatkamisen sekä rannikkojoukkojen varustuksen täydentämisen myötä luvulle siirryttäessä on nähtävissä Merivoimienkin kaluston vanhenemisia luvun alussa rakennetut Hämeenmaa-luokan miinalaivat ja Rauma-luokan ohjusveneet sekä 2000-luvun alussa modernisoitu Meritorjuntaohjus 85 -järjestelmä tulevat elinkaarensa päähän. Näistä avainsuorituskyvyistä luopuminen aiheuttaa Merivoimien suorituskykyyn suuren vajeen. On keskeistä, että suorituskykyvaje korjataan. Tämä edellyttää merellisen valvonnan, johtamisen ja tulenkäytön mittavaa kehittämistä sekä uuden alusluokan rakentamista. Kansallisen kehittämisen ohella on myös kansainvälisen yhteistyön mahdollisuudet yhteisiin hankintoihin ja yhdessä tekemiseen kammattava tarkasti ja pyrittävä löytämään uusia kustannustehokkaita ratkaisuja. Tässä työssä tärkein foorumi on pohjoismainen yhteistyöjärjestely NORDEFCO (Nordic Defence Cooperation), jonka tarjoamat mahdollisuudet on Merivoimissa selvitettävä perusteellisesti. Materiaali luo perustan suorituskyvylle. Mutta kalusto yksin ei riitä, vaan on oltava myös tehokkaat toimintamenetelmät sekä ammattitaitoinen henkilöstö järjestelmiä käyttämään. Kehittämisessä onkin muistettava tasapaino suorituskyvyn osatekijöiden välillä. Vain näin voidaan saada aikaan toimiva kokonaisuus. Kari Takanen merivoimien komentaja kontra-amiraali 19

20 Pulloposti 8/ Roskaantuva Itämeri Mitä jos toimittaisiin puhumisen sijasta? Hanna Haaksi Itämeri kärsii monenlaisista ja monitahoisista ongelmista. Usein työssäni törmään siihen, että ihmiset haluaisivat auttaa Itämerta konkreettisin keinoin, mutta eivät tiedä miten. Monet asiat, kuten rehevöityminen ja ravinnepäästöt voivat tuntua monelle isoilta, muodottomilta ja vaikeasti hahmotettavilta asioilta. Asioilta, joihin on vaikea tarttua ja joihin meidän yksittäisten ihmisten on vaikea vaikuttaa. Näin ei ole, mutta siltä se kovin useasti tuntuu. Yksi Itämeren konkreettisimmista ongelmista on roskaantuminen. Ikävä kyllä, tämänhetkisten tietojen valossa ongelma on kasvamassa. Tämän ongelman ytimessä olemme me. Jokainen meistä voi tehdä osansa roskaantumisen pysäyttämiseksi. Yksinkertaista, eikö? Tunnistamisesta tunnustamiseen Itämeren roskaantuminen on tähän asti ollut melko tuntematon aihe. Ongelmaan on vaikea puuttua, jos sen olemassaoloa ei tunnisteta, tunneta tarpeeksi, saatikka tunnusteta. Ensimmäisen askeleen Itämeren roskaantumisen selvittämiseksi otti Baltic Marine Litter (MARLIN) -projekti. Projektissa olivat mukana Suomen lisäksi Ruotsi, Viro ja Latvia. Suomessa projektiin osallistui Pidä Saaristo Siistinä ry. Kaksivuotisen projektin tarkoituksena oli aloittaa selvitystyö siitä miten ja millaisella vauhdilla Itämeri roskaantuu. MARLIN-projekti on ollut ainutlaatuinen, sillä koskaan aikaisemmin Suomessa eikä muissa projektimaissa ole selvitetty rantojen roskien määrää ja laatua systemaattisesti yhtenäisen metodin avulla. Nyt yhtenäisen metodin ansioista meillä on vertailukelpoista tietoa Itämeren roskaantumisesta. Tulokset on myös kirjattu yhteiseen sähköiseen tietokantaan. Nyt projektin loputtua on tulosten tutkinnan aika. Projektin tuloksista voidaan päätellä, että Itämeri roskaantuu ja että roskat tulevat suurimmaksi osaksi maalähteistä käsin. Suurimmaksi uhkakuvaksi Itämerenkin osalta nousee muovi. Kaikesta projektin siivouksissa löydetystä roskasta 62 prosenttia oli muovia tai vaahtomuovia. Suomessa tämä vastaava luku oli 75 prosenttia. 75! Roska saattaa tippua taskusta maahan huomaamatta. Joskus roskia heitellään tahallaan luontoon. Harvoin kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että kuivalta maalta roskat saattavat kulkeutua pitkänkin matkan merelle asti tuulen ja lintujen mukana. Projektissa mukana olleita rantoja siivottiin kolme kertaa vuodessa, kahden vuoden ajan. Näiden kahden vuoden aikana on pakostakin tullut monesti mieleen epäilys siitä, että asenteet roskaamista ja roskaantumista kohtaan ovat löystyneet. Koetaanko kaupunkiympäristö, jonka läheisyydessä olevilta rannoilta löytyy keskimäärin yli neljä kertaa enemmän roskaa kuin luonnontilaisilta kaukaisilta rannoilta, sellaiseksi ympäristöksi, jossa on luvallista roskata? Olemmeko me ulkoistaneet vastuun ympäristön hyvinvoinnista kaupungissa kaupungin siivouksesta vastaaville tahoille? Tätä tukee esimerkiksi Helsingin kaupungin alueiden puhtaanapidon noin 50 prosenttia nousseet kulut. Vuodesta 2009 vuoteen 2012 kulut nousivat 8,1 miljoonasta eurosta 12,3 miljoonaan euroon. 20

21 Hukummeko kiireisen elämäntyyliimme aikaansaannoksiin, kirjaimellisesti MARLINin tulosten mukaan Suomessa seitsemän yleisintä rannalta löydettyä roskaa kymmenestä on muovinen. Näistä seitsemästä yleisimmästä roskatyypistä viisi liittyy ruokailuun ja niin sanottuun take away -elämäntyyliin. Elämäntyyliimme, jossa me olemme koko ajan menossa ja syömme ja juomme ollessamme liikkeellä. Rannoiltamme löytyy paljon muovipusseja, muovisia ruokailuvälineitä, muovisia ruokakääreitä ja -laatikoita, pullonkorkkeja ja erilaisia kansia. Nämä ovat jokapäiväisiä tavaroita, joiden olemassaoloa emme huomioi mutta samalla ne ovat tavaroita, joita ilman emme ehkä enää osaisi elää. Nämä tavarat ovat pienen hetken osa päiväämme, mutta ilman asiallista loppukäsittelyä nämä tavarat päätyvät sadoiksi tai tuhansiksi vuosiksi luontoon ja mereen. Muovin päätyessä mereen, sen silppuuntuessa pienemmäksi ja pienemmäksi, sitä ei poista sieltä kukaan tai mikään. Muovi on ja pysyy meressä ikuisesti. Roskaantumisen pysäyttämiseksi on vain yksi vaihtoehto: lopettaa roskaaminen. Kuulostaa lapsellisen helpolta. Asenteisiin on tultava muutos ja sen muutoksen on lähdettävä niin ruohonjuuritasolta kuin valtion viranomaisten taholta. Sormen heiluttaminen yksilön ja yritysten suuntaan ei vie asiaa eteenpäin. On tartuttava toimeen, käärittävä hihat. Vaikka rantojen siivoaminen ei poista sitä ongelmaa, että roskaamista edelleen tapahtuu, on se kuitenkin alku. Pidä Saaristo Siistinä ry haluaa haastaa kaikki mukaan siivoustalkoisiin Siisti Biitsi -kampanjallaan. Siivotaan yhdessä Suomen rannikko ja Ahvenanmaa puhtaaksi. Nostetaan yhdessä Itämeren roskaantuminen isosti tapetille, tehdään asialle yhdessä jotakin. Tehdään yhdessä jotakin ennen kuin on liian myöhäistä. Siivoaminen on alku, jolla pystymme vaikuttamaan lähteisiin, eli meihin rannikon kansalaisiin. Vain lähteiden toimintamalleja muuttamalla voimme tehdä pysyvän muutoksen Itämeren roskaantumiseen. Itämeri ja sen rannat ovat meidän. On meidän kaikkien oikeus pitää niistä huolta. Nähdään rannoilla toukokuussa! Hanna Haaksi projektipäällikkö Pidä Saaristo Siistinä ry 21

22 Pulloposti 9/ Suomi siirtyy laidalta keskelle Mikael Pentikäinen Olen lukenut viime aikoina kiehtovaa raporttia Arktinen myrsky. Sen ovat kirjoittaneet Mika Aaltonen ja Michael Loescher. Kirjanen valmistui noin vuosi sitten. Kirjoittajat arvioivat arktisen alueen kehitystä. Heidän johtopäätöksensä on huikea: Suomea läpi historiamme määritellyt sijainti periferiassa muuttuu ja Suomi siirtyy keskelle tärkeimpiä kansainvälisiä kuljetusväyliä. Suomen taloudellinen, poliittinen ja turvallisuuteen liittyvä tilanne muuttuu olennaisesti. Suomi siirtyy laidalta keskelle. kuluessa. Muutos johtuu kolmesta trendistä, jotka muuttavat maailmaa noin sukupolven päässä meistä eli parin vuosikymmenen Tärkeä muutosvoima on Jäämeren hillitön ja valitettava sulaminen, joka avaa uusia merireittejä ja tuo suunnattoman muutoksen globaalissa logistiikassa. Maailma siirtyy kohti pohjoista, maapallon kattoa. Toinen muutostekijä on suuret öljy- ja kaasulöydöt pohjoisella pallonpuoliskolla, muun muassa Alaskassa, Pohjois-Kanadassa, Pohjois-Norjassa ja Venäjällä. Lisäksi Grönlannin ja Siperian tundran sulaminen avaa merkittävimpiä tutkimus- ja hyödyntämisnäkymiä sitten Amerikan löytymisen. Tärkeä tekijä on myös TransAasian junaradan modernisointi. Kun se tapahtuu, neljä suurta taloutta, EU, Korea, Kiina ja Japani, ovat suorassa maareitissä läpi vuoden. Näistä syntyy arktinen myrsky, joka vaikuttaa merkittävästi Suomen asemaan. Suomi on näiden nousevien reittien keskiössä. Arktisella myrskyllä on radikaaleja seurauksia. Pohjois-Euroopasta ja Itämeren alueesta tulee kuten raportissa arvioidaan Uusi Välimeri, maailman logistiikan ydinmeri. Se avaa suuria mahdollisuuksia kulttuuriselle, taloudelliselle ja poliittiselle uudistumiselle. Monelle Itämeren alueen maalle avautuu uusi reitti energian lähteille ja niiden riippuvuus Venäjästä vähenee. Aasian huikeat markkinat neljä miljardia ihmistä ovat yhtäkkiä logistisesti naapurissa hyvän ratayhteyden varrella. Samalla Suomen kansalliseen turvallisuuteen liittyvät lähtökohdat muuttuvat dramaattisesti. Miten Suomi voi varautua Arktiseen myrskyyn. Nostan pari tekijää. 22

23 Ensiksi Suomen panostaa arktiseen osaamiseen. Pohjoinen on Suomelle suuri mahdollisuus, jos uskallamme siihen panostaa. Toiseksi pitää rakentaa ratayhteys Jäämerelle, koska se avaisi väylän pohjoisille merille. Jäämeren rata olisi yksi tärkeimpiä teollisuuspoliittisia hankkeita ja mahdollisuuksia Suomelle lähivuosikymmeninä. Se lyhentäisi entisestään Koillisväylän avaamaa oikotietä Aasiaan. Ehkä noin 1,5 miljardia maksava rata olisi kallis, mutta se olisi merkittävä investointi paitsi koko Suomelle myös laajemmin. Radan rahoitusta kannattaa pohtia luovasti ja laajasti. Uusi rata hyödyttäisi paitsi Suomea myös koko Eurooppaa ja ennen muuta Aasiaa. Kolmanneksi pitää panostaa logistiseen infrastruktuuriin erityisesti tärkeisiin lentokenttiin, rautateihin ja satamiin ja osaamiseen hyödyntäen sijaintiamme keskuksessa, jonka arktinen myrsky synnyttää. Muutos voi vaikuttaa myös Helsinki-Tallinna tunnelin laskelmiin. Samalla pitää pohtia, mitä uusia mahdollisuuksia arktinen myrsky avaa Suomen viennille ja suomalaisten luonnonvarojen hyödyntämiselle. Jos Suomi on hereillä, arktinen myrsky avaa meille tietä periferiasta ytimeen. Mikael Pentikäinen metsänhoitaja ja toimittaja 23

24 Pulloposti 10/ Itämeri on vettä ja politiikkaa Miapetra Kumpula-Natri EU-asioita käsittelevässä eduskunnan suuressa valiokunnassa olemme vastikään hyväksyneet mietinnön Suomen EU-politiikasta. Mietintö on vastaus valtioneuvoston eduskunnalle viime kesäkuussa antamaan EU-selontekoon. Olemme tuoneet valiokunnan mietinnössä esille näkemyksemme EU:n tulevaisuuden kärkiteemoista, haasteista ja kehityskohteista. Mietinnössä kiinnitetään huomiota myös Itämereen, onhan se EU:n sisämeri ja osa EU:n Venäjä-suhdetta. Suuren valiokunnan mielestä Itämeri-politiikka on nostettava unionissa samanlaiseksi strategiseksi kysymykseksi kuin Välimeren-politiikka. EU:n alueellinen Itämeri-strategia ja unionin eri politiikkalohkot tulee saattaa yhteen siten, että yksittäiset linjaukset ja toimet tukevat toisiaan. Itämeri-asioiden painoarvon nostaminen vaatii myös riittävää resursointia ja jatkuvaa, tasavertaisuuteen perustuvaa yhteydenpitoa Itämeren valuma-alueen valtioiden ja alueellisten yhteistoimintaelinten kanssa. Itämeri-politiikan parissa toimijoita on jo yksin EU:n sisällä lukuisia. Tämän takia kokonaisote EU:n sisällä olisi välttämätön. Tarvitsemme siis EU:n sisäistä sekä tietysti EU:n ja muiden toimijoiden välistä vuorovaikutusta ja toiminnan yhteensovittamista. Vaikka Itämeren suojelussa on otettu merkittäviä edistysaskelia, paljon on vielä tehtävää. On ilahduttavaa, että Itämeren suojelukomission ja sen jäsenvaltioiden lisäksi meren kunnosta kantavat huolta myös monet muut yhteisöt. Itämeren tilaa parantavat yksityiset ympäristöhankkeet ovat merkittävästi lisänneet Itämeri-tietoisuutta sen lisäksi, että niiden avulla on konkreettisesti ja käytännön työn tuloksena saatu puhtaampaa Itämerta. Suuren valiokunnan mietinnössään esiin nostama Itämeren suojelutyön riittävän resursoinnin tarve on ilmeinen. Vastuu tästä kuuluu ensi sijassa tietysti Itämeren valuma-alueen saastuttajille ja valtioille, mutta myös koko EU:n tulee osoittaa nykyistä enemmän voimavaroja sisämerensä tilan kohentamiseen. Liikarehevöitymisen ja muun saastumisen vastaisiin toimiin tarvitaan kaikkia liikeneviä voimia. Liikarehevöitymisen vastainen työ vaatii kansainvälisiä ponnistuksia, mutta myös öljyonnettomuuksien riski on minimoitavissa vain rajojen yli ulottuvalla yhteistyöllä. Kuten hyvin tiedämme, Suomenlahti on kansainvälisesti merkittävä kuljetusreitti. Venäjä kuljettaa valtaosan öljyntuotannostaan Itämeren kautta. Öljyssä räpiköivät linnut ovat kauhukuva, jonka realisoitumista ei soisi tapahtuvan. Yhteistyötä on lisättävä ja syvennettävä Itämeren suojelussa, eivätkä karikot muilla yhteistyön osa-alueilla suorastaan edesauta tämän tavoitteen saavuttamista. Suuren valiokunnan mietinnössä kehotettiin Suomen hallitusta panostamaan Venäjä-suhteisiin myös EU:n sisällä. Valtioneuvoston EU-selonteossa suhteet Venäjään jäivät vaille riittävän syvää tarkastelua. Suomelle ja muulle EU:lle Venäjä on edelleen valtava mahdollisuus, ja huonot EU-Venäjä-suhteet valtava riski. Naapurusten kanssa on opittava puolin ja toisin toimimaan nykyistä sujuvammin. Viime marraskuun EU:n itäisen kumppanuuden huippukokous symboloi EU:n ongelmallista suhdetta Venäjään ja joihinkin muihinkin entisen Neuvostoliiton maihin. Ukrainan tulenarka tilanne vaikeuttaa tilannetta entisestään. Itäsuhteiden ongelmat haittaavat jo kauppasuhteita, joissa poliittinen hankaus valitettavasti vaikuttaa yksittäisten maiden ja jopa yritysten toimintaan. 24

25 Unionin on saavutettava Venäjä-suhteissaan tasapainoinen tilanne, joka perustuu molemminpuoliseen ymmärrykseen yhteistyörakenteista ja tavoitteista. Venäjä on alkanut rakentaa Euraasian liittoa, jonka se haluaisi neuvottelupuoleksi EU:n kanssa. Euroopan komissiolla taas ei ole valtuutta neuvotella Euraasian liiton, vaan Venäjän kanssa. Epäselvyydestä, joka on näyttäytynyt viimeisissä EU-Venäjä-huippukokouksissa, tulisi päästä pikimmiten rakentavaan vuoropuheluun. Olen syntynyt ja kasvanut Vaasan merenrantakaupungissa. Itämeren merkitys on vain kasvanut, kun on tullut aika tutustuttaa omat lapset mereen ja saaristoon. Itämeren merkitys alueen asukkaille, elinkeinoille ja hyvinvoinnille on ollut elintärkeä jo tuhansia vuosia. Nykyisillä sukupolvilla ei ole mitään oikeutta pilata Itämerta. Jo tehtyjen tuhojen korjaaminen ja vaikutusten rajaaminen on moraalinen ja eettinen velvoitteemme. Miapetra Kumpula-Natri kansanedustaja, Vaasa, sd Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja 25

26 Pulloposti 11/ EU:n ja Venäjän Itämeri-yhteistyö tuottaa tuloksia Hannu Himanen Itämeren alueen yhteistyö rantavaltioiden, alueellisten järjestöjen sekä EU:n ja Venäjän välillä on Euroopan kylmän sodan jälkeisen historian huonosti tunnettu menestystarina. Itämeren valuma-alue on yli 70 miljoonan ihmisen markkina-alue, jolla on edellytykset kilpailla globaalissa maailmassa ja antaa alueen asukaille kestävään kehitykseen perustuvaa hyvinvointia. Onnistuminen edellyttää kunnianhimoisia tavoitteita ja kaikkien yhteisiä pnnistuksia. On tärkeää, että Pietari ja koko Luoteis-Venäjä saadaan täysimittaisesti mukaan Itämeren alueen taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen kehittämiseen. Itämeren maiden neuvosto (CBSS) sekä EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin tasavertainen yhteistyö pohjoisen ulottuvuuden hankkeissa tarjoavat hyvän alustan yhteistyölle. Pohjoisen ulottuvuuden merkittävimpiin saavutuksiin kuuluu Pietarin kaupungin jätevesiongelman ratkaiseminen. Se on ollut mahdollista EU:n, pohjoismaiden ja Venäjän yhteisin ponnistuksin. Nyt jo yli 98 prosent tia Pietarin jätevesistä puhdistetaan. Itäisen Suomenlahden tila on alkanut kohentua. Parhaillaan EU:n ja Venäjän välillä keskustellaan siitä, miten EU:n Itämeristrategian ja Luoteis-Venäjän kehitysstrategian avulla voidaan vauhdittaa yhteistyötä. Yksi keskeisistä teemoista tässä työssä on ollut merenkulun turvallisuus. Kun öljyn ja öljytuotteiden kuljetukset Suomenlahdella kasvavat ripeästi, turvallisuusjärjestelmien tulee pysyä meriliikenteen kasvun tahdissa. Venäjän pääministeri Medvedev isännöi järjestyksessään toista Itämeri-huippukokousta Pietarissa viime huhtikuussa. Siellä päästiin eteenpäin monissa tärkeissä kysymyksissä: Äänisen, Laatokan ja Nevan yhteisen valuma-alueen jätevesien käsittelyä ryhdytään toden teolla kehittämään; Pietarin hankalaan ongelmajätteiden käsittelyyn etsitään ratkaisua; Leningradin alueen navettojen, sikaloiden ja kanaloiden jätteisiin käydään käsiksi; ja merenkulun turvallisuus nousee käytännön toimien tasolle. Tässä suhteessa on syytä noteerata pääministeri Medvedevin lupaus, että Krasnyi Borin ongelmajätelaitoksen tilanteeseen lopultakin puututaan. Samoin pitää kirjata Pietarin vesilaitoksen (Vodokanal) sitoumus siitä, että se osallistuu Leningradin alueen ja Karjalan tasavallan vedenkäsittelyn kehittämiseen ja siipikarjan tuottaman lannan kierrätykseen. Kananlannan kierrätys ja hyväksikäyttö on hyvä esimerkki alasta, jossa suomalaisilla yrityksillä on tarjottavanaan teknologiaa ja osaamista. Suomi aloitti Itämeren maiden neuvoston puheenjohtajana viime heinäkuussa. Suomen puheenjohtajuuden teemana on puhdas, turvallinen ja älykäs Itämeri. Venäjä on toivonut Suomelta tukea omalla puheenjohtajuuskaudellaan käynnistämiensä hankkeiden seurantaan. Turussa kesäkuun alussa pidettävän pääministerikokoukseen ja sen valmisteluihin kohdistuu merkittäviä odotuksia. Toista kertaa vietettävä Suomenlahti-vuosi käynnistyi tammikuussa Se toimii sateenvarjona, joka alle kerätään toimijoita ja hankkeita paitsi Suomenlahden rantavaltioista myös koko Itämeren alueelta. Vuoden ohjelmaan 26

27 kuuluu mm. yhteisiä tutkimushankkeita ja veden laadun seurantaa. Tavoitteena on varmistaa Suomenlahden tilan koheneminen. Itämeren ja Pohjois-Euroopan alueellisia yhteistyöfoorumeita on paljon. Itämerineuvoston, Arktisen neuvoston, Barentsin euro-arktisen neuvoston ja pohjoisen ulottuvuuden välille on löydettävä luontevaa yhteistyötä ja täydentävyyttä ja samalla vältettävä päällekkäisyydet ja kilpailu. Foorumeiden määrä kertoo alueen dynaamisuudesta ja Itämeren maiden välillä vallitsevasta luottamuksesta ja yhteispelin hengestä. Suomi työskentelee aktiivisesti eri foorumeilla tämän myönteisen kehityksen vahvistamiseksi. Hannu Himanen Suomen suurlähettiläs Moskova 27

28 Pulloposti 12/ Itämeren puhelinnumero? Sari Essayah Itämerellä on EU:n kanssa samanlainen ongelma; USA:n ex-ulkoministeri Kissingeriä mukaillen: kenelle pitäisi soittaa, jos haluaa tietää kuulumiset? Nimittäin toimijoita ja näkökulmia ei Itämeren ympäriltä puutu. Kymmenet ellei sadat kansalliset, alueelliset ja kansainväliset tahot kansalaisjärjestöistä ja edunvalvontaorganisaatioista rantavaltioiden ministeriöihin saakka pohtivat samoja haasteita ja tuskailevat siinä sivussa yhteistoiminnan puutetta. EU:ssa päätettiin ottaa härkää sarvista ja sen ensimmäiseksi makro-alueen ohjelmaksi valikoitui juuri Itämeri-strategia, joka valmistui edellisten europarlamenttivaalien vanavedessä kesällä Itämeren alueen kehittäminen haluttiin nykyistä paremmin huomioida unionin lainsäädännössä, politiikkaohjelmissa ja rahoituksessa. Kunnianhimoinen tavoite oli listata kaikki painopistealueet, joihin yhteistoiminnassa tulisi keskittyä ja siten välttää päällekkäisyyksiä ja tehostaa resurssien käyttöä. Intressipiirien oli helppo listata ympäristö, elinkeinoelämä, kalastus, maatalous, merenkulku, kulttuuri, matkailu ja turvallisuus yhteisten kehittämishankkeiden kohteiksi. Ruotsin EU-puheenjohtajuuskausi sattui vielä onnekkaasti tuoreen strategian hyväksymiseen ja jalkauttamiseen jäsenmaihin. Länsinaapurimme ottivat tehtävän tosissaan ja parlamentissakin saimme olemassa olleiden EU- ja kansallisten rahoitusinstrumenttien lisäksi strategialle oman, joskin vaatimattoman rivin EU-budjettiin. Strategian toteuttamisen välineenä on ollut toimintasuunnitelma, jonka painopistealueiden toimien koordinointi on jaettu Itämeren maiden kesken. Suomella on ollut mm. ympäristöministeriön ravinteiden vähentämistä ja rehevöitymistä koskeva koordinointivastuu yhdessä Puolan kanssa. Samoin maa- ja metsätalousministeriö on ohjannut kestävää maataloutta ja kalastusta Ruotsin ja Latvian kanssa, liikenne ja viestintäministeriö meriturvallisuutta Tanskan kanssa ja sisäministeriö rajat ylittävää rikollisuutta koskevaa painopistettä Liettuan kera. Horisontaalisissa toimissa vastuussa mm. yhteistyöstä ja alueen markkinoinnista ovat mukana Turun ja Helsingin kaupungit. Strategian välitarkastelu Puolan puheenjohtajuuskaudella johti uudistettuun strategiaan 2012 ja toimintasuunnitelmaan Talouskriisin runtelemassa EU:ssa uudistettu strategia haluttiin entistä selkeämmin yhteensopivaksi Eurooppa 2020-kasvustrategian ja Itämeren suojelukomission (HELCOM) Itämeren toimintaohjelman kanssa. Strategian alusta saakka on ymmärretty, että sitä on mahdoton toteuttaa ilman yhteistyötä EU:n kuulumattomien naapureiden kanssa. Itämeren tulevaisuuden ja hyvinvoinnin keskeisiä kysymyksiä on Venäjän osallistuminen vastuulliseen Itämeri-politiikkaan. Venäjän ja muiden rantavaltioiden sitouttaminen yhteisiin sopimuksiin vaatii pitkäjänteistä ja katkeamatonta ministeritason keskustelua Itämerta ja sen toimintaympäristöä käsittelevillä foorumeilla. Suomenkin ongelmana on mielestäni ollut se, että meillä ei ole ollut varsinaista Itämereen ja sen kysymyksiin keskittynyttä ministeriötason hallinnollista yksikköä. Tästä syystä mm. Itämeren valtioiden neuvoston (CBSS) työskentely on jäänyt vähälle huomiolle ja Itämeri-politiikkamme on ajautunut välillä juhlapuheiden ja käytännön politiikan väliseen ristiriitaan. Useiden keskeisten Itämerellä palveluita tuottavien toimijoiden ja laitosten (merenkulku, merentutkimus ja kauppalaivat) resurssit ja toimintaympäristö ovat sirpaloituneet tai palvelun tuottaminen on vaikeutunut lyhytnäköisen tai vailla kokonaisnäkemystä olevan politiikan seurauksena. Pitäisikö seuraavaan hallitukseen harkita Itämeri-ministerin asettamista edistämään ja valvomaan kansallista toimintaa Itämeren liikenne-, kauppa- ja ympäristökysymyksissä ja neuvottelemaan niistä yhdessä EU:n ja Venäjän kanssa. Onhan meillä mm. Pohjoismaisesta yhteistyöstä vastuuta kantava ministeri. Silloin olisi edes kansallisesti se puhelinnumero, johon soittaa Itämeren kuulumisia kysyäkseen! 28 Sari Essayah Euroopan Parlamentin jäsen KD/EPP

29 Pulloposti 13/ Itämeri-parlamentaarikkojen vaikuttamismahdollisuutta tulisi hyödyntää Christina Gestrin Alueiden merkitys on kasvanut EU:n laajentumisen myötä. Viimeaikaiset globaalit talousongelmat ovat myös johtaneet siihen, että maantieteellisesti ja kulttuurisesti yhteneväiset maat tiivistävät yhteistyötään. Pohjoismaiden EU-parlamentaarikkojen aloitteesta alkunsa saanut EU:n alueellinen Itämeristrategia on hyvä esimerkki tästä. Pohjoismaista yhteistyötä lisätään juuri nyt tuntuvasti ulko-, turvallisuus- ja puolustus-politiikassa. Ympäristöyhteistyötä on toki harjoitettu jo vuosikymmeniä. Helcom:n perustamisesta onkin kulunut jo neljä-kymmentä vuotta. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. Keskeinen parlamentaarinen toimija ja yhteistyöelin Itämeren alueella on myös Itämeren parlamentaarikkokonferenssi, BSPC, jossa toimin Pohjoismaiden neuvoston edustajana ja puheenjohtajana vuosina BSPC kokoaa parlamentaarikkoja Itämeren alueen 27 alueellisesta ja kansallisesta parlamentista mukaan lukien Euroopan parlamentti, Pohjoismaiden neuvosto ja Baltian neuvosto. Helsingin komission (HELCOM) toimintasuunnitelma, joka hyväksyttiin vuonna 2007 ja jonka tavoitteena on luoda hyvä Itämeren ympäristö vuoteen 2021, on tärkeä strateginen ja poliittinen työväline. Ohjelman painoarvo kasvoi siitä, että se sisällytettiin EU:n Itämeristrategiaan vuonna BSAP:n toteutus on valitettavasti hidasta. Pohjoismaiden neuvosto ja BSPC vaativat toistuvasti hallituksia kiirehtimään kansallisten ohjelmien täytäntöönpanoa, jotta aikataulusta ei jäädä jälkeen. Kööpenhaminan ministerikokous lokakuussa 2013 oli tärkeä prosessin uskottavuuden kannalta. Siitä selvittiin rimaa hipoen, yhteisymmärryksen saavuttaminen kokouksessa osoittautui luultua vaikeammaksi. Ilmassa on tällä hetkellä merkkejä siitä, että vahvempaa poliittista tukea tarvitaan, mikäli haluamme pitää Itämeren ympäristönsuojelun alueellisen yhteistyön keskeisenä prioriteettina. EU:n Itämeristrategia on työväline monipuoliselle Itämeren alueen kehitykselle ja alueen kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiselle. On tärkeää, että strategia yhtenäistetään tiiviisti Pohjoiseen ulottuvuuteen, jotta voidaan varmistaa kaikkien alueellisten toimijoiden yhteistyö ja osallistuminen ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Itämeri-parlamentaarikoiden kokouksessa Euroopan parlamentissa tammikuussa tapasimme komission EU- Itämeristrategian asiantuntijan Lina Marcinkuten. Huolestuin kun kuulin hänen huomauttavan siitä, että jäsenmaiden kiinnostus alueellisiin strategioihin on hiipumassa. Ei voi olla niin, että luovumme vapaaehtoisesti tärkeimmästä työvälineestämme, minkä avulla voisimme pelastaa Itämeren ympäristön sekä vahvistaa alueen taloutta, kilpailukykyä ja hyvinvointia. Olen siksi erityisen iloinen Turussa kesäkuun alussa järjestettävistä Itämeri -aiheisista kokouksista. Toivon, että järjestävät tahot kutsuisivat kansanedustajia ja ministereitä kaikista Itämeren valtioista tilaisuuksiinsa. On tärkeää, että viimeisten vuosien positiivinen toiminta saa myös tulevaisuudessa vahvan poliittisen tuen. Parlamentaarisilla elimillä on tärkeä tehtävä keskustelufoorumeina ja sitä kautta asioiden eteenpäin viemisellä. Christina Gestrin kansanedustaja, Ruotsalainen eduskuntaryhmä 29

30 Pulloposti Tervetuloa Turun Itämeri-päiville! Aleksi Randell Suomi ja Turku ovat kesäkuun ensimmäisen viikon ajan strategisten, taloudellisten ja poliittisten keskustelujen polttopisteessä, kun Turku isännöi Baltic Development Forumin (BDF) huippukokousta ja EU:n Itämeri-strategian vuosikokousta. Yhteiskokous on osa Turku Baltic Sea Days kokonaisuutta eli Itämeri-päiviä. Turun kaupungin ja kaikkien järjestäjien puolesta toivotan kaikki maamme Itämeren alueen yhteistyöstä kiinnostuneet kesäiseen Turkuun keskustelemaan ja sopimaan käytännön yhteistyön tiivistämisestä. BDF:n ja EU:n Itämeri-strategian yhteisessä, Itämeren alueen vuoden suurimmassa kokouksessa haetaan ratkaisuja Itämeren talousalueen yhteistyön parantamiseksi teemalla Growing Together. Ratkaisuja ja strategisia linjauksia on pohtimassa päättäjiä ja asiantuntijoita aina pääministereistä kansalaisjärjestöjen edustajiin. Turussa ovat ensimmäistä kertaa koolla kaikki Itämeren alueen merkittävimmät keskustelufoorumit, sillä päivien aikana pidetään 16. Baltic Development Forum Summit ja 5. EU:n Itämeri-strategian vuosikokous ja XII Itämeren maiden kansalaisjärjestöfoorumi. Näiden mittavien konferenssien lisäksi Turussa järjestetään lukuisia muita seminaareja ja konferensseja sekä eri järjestöjen kokouksia. Maanantaina 2. kesäkuuta järjestettävä perinteinen Centrum Balticumin ja Turun kaupungin Itämeri-foorumi luo hyvän pohjan viikon tapahtumille. Ensimmäistä kertaa järjestetään myös EU:n Itämeristrategian kansallinen sidosryhmätapaaminen, jonka tavoitteena on aktivoida kaikkia kansalaispiirejä yhteiseen toimintaan Itämeren ja alueemme hyväksi. Turkuun odotetaan eri tapahtumiin yhteensä yli Itämeren alueen asiantuntijaa, korkean tason poliittista päättäjää sekä yhteiskunta- ja elinkeinoelämän vaikuttajaa. Turku on tehnyt määrätietoista työtä Itämeren valtioiden välisen yhteistyön ja EU:n rajat ylittävän yhteistyön edistämiseksi sekä Venäjän saamiseksi mukaan keskustelupöytään. Euroopan komissio on tästä syystä päättänyt antaa Turulle virallisen roolin EU:n Itämeri-strategian toteuttamisessa: kaupungin tehtävänä on edistää Itämeren alueen naapurivaltioiden välistä tehokasta yhteistyötä. Lisäksi vuonna 2016 Turku toimii EU:n meripäivän isäntänä. Talouskasvun lisäksi teemoina meri-, bio- ja kasvuvyöhyke Turussa kokousten kantavana teema on alueen talouskasvu ja hyvinvointi teemalla Growing Together. Strategiatason keskustelun lisäksi konkreettista talouskasvua ja yhteistyötä haetaan mm. seuraavilla teemoilla: pohjoinen kasvuvyöhyke, meripolitiikka, BlueGrowth sekä bioalat ja terveys. Taloudellisesti ja poliittisesti haastavina aikoina on tärkeää, että Itämeren alueella kyetään edistämään mahdollisimman hyvin konkreettisia yhteistyömahdollisuuksia. Koska Turun alue on mm. meriteollisuuden ja bioalan johtavia klustereita Suomessa, oli luonnollista, että kokosimme omat ohjelmakokonaisuudet näiden teemojen ympärille. 30

31 Yhtenä teemana Itämeri-päivillä on uutta kasvua ja yhteistyötä edistävä Pohjoinen kasvuvyöhyke, joka on merkittävä pohjoisen Itämeren valtiot ja niiden innovaatiot yhteen sitova kehityshanke. Kasvukäytävä kulkee akselilla Oslo-Tukholma-Turku-Helsinki-Pietari. Vyöhyke kokoaa kaupungit, kunnat ja yritykset hyödyntämään investointeja ja tuotteistamaan uutta innovatiivista, ekologista ja älykästä liiketoimintaa. Turun kaupunki haluaa olla edesauttamassa yhtenäisen talousalueen kehittymistä, jossa mm. logististen yhteyksien ja tietoverkkojen kehittymisen kautta kaupankäynti, matkailu ja elinkeinot löytävät uutta potentiaalia ja kilpailukykyä. Turun Itämeri-päiviin osanotto on maksuton. Tavataan Turussa! Aleksi Randell Turun kaupunginjohtaja Centrum Balticum -säätiön hallituksen puheenjohtaja 31

32 Pulloposti 14/ Pienetkin teot merkitsevät Pirkko Ruohonen -Lerner 32 Kotoinen Itämeremme on yksi maailman saastuneimmista merialueista. Vakavin ongelma on rehevöityminen, joka on suurelta osin seurausta ihmisen aiheuttamasta ravinnekuormituksesta. Suomesta tuleva kuormitus on omien rannikkovesiemme tilan kannalta ratkaiseva. Huolestuttavaa kyllä, yksikään Itämeren rantavaltioista ei ole saavuttanut tehokkaita tuloksia esimerkiksi maatalouden hajakuormituksen rajoittamisessa. Päinvastoin, erityisesti Pietarin alueella kanankakka on yhä suurempi ympäristöuhka, mutta myös sian- ja karjanlannan määrät jatkavat kasvuaan. Muidenkaan sektoreiden päästöjen vähentämisessä ei ole kehumista. Tilanne ei voi jatkua näin. Nyt viimeistään tarvitaan yhteisiin tavoitteisiin sitoutumista ja konkreettisia tekoja kaikilta valuma-alueen mailta. Rehevöityminen vaikuttaa Itämeren ekosysteemiin voimakkaasti: merenpohjan hapettomista syvänteistä on jo elämä kadonnut, ja rihmalevien lisääntymisen vuoksi rantavedet ovat sameita ja limaisia. Meren pahoinvoinnista kärsimme myös me ihmiset. Kesäisin myrkylliset sinilevälautat valtaavat meren pintaa ja estävät uimisen. Rehevöitymisen seurauksena kalastajien toimeentulo heikkenee, kun arvokalat vähenevät ja roskakalat lisääntyvät. Tiedot Itämeren vaarallisten ja haitallisten aineiden päästöistä, esiintymisestä ja vaikutuksista ovat edelleen puutteellisia. Vieraiden aineiden kuormitusvaikutus on voimakas vähäisen vesimäärän ja veden hitaan vaihtuvuuden vuoksi erityisesti Suomen rannikolla, jossa meri on matala verrattuna Viron rannikkoon. Suomenlahden erikoisuus ovat aivan erilaiset pohjois- ja etelärannikot. Peruskallio, joka Suomen puolella on siloluotoina näkyvissä, on Viron puolella satojen metrien syvyydessä nuorempien kerrostumien alla. Ihmiseen kulkeutuessaan myrkyt aiheuttavat monia terveydellisiä haittoja. Rasvaisten kalojen sisältämän dioksiinin ja pcb-yhdisteiden on todettu kasvattavan syöpäriskiä. Lisäksi niiden epäillään vaikuttavan hermostoon ja hormonitoimintaan. Pikaisia toimenpiteitä tarvitaan, sillä tuskin kukaan meistä haluaa jättää tuleville sukupolville sellaista merta, josta saa vain syömäkelvotonta kalaa. Sekä matkustajaliikenne että öljy- ja kemikaalikuljetukset ovat viime vuosina lisääntyneet Itämerellä voimakkaasti. Samalla kasvaa öljyonnettomuuksien riski. Maaliskuun alkupuolella uutisoitiin, että suuri öljysäiliöalusvahinko Suomenlahdella aiheuttaisi pahimmillaan useiden miljardien eurojen kustannukset. Vahinkojen korvaaminen on öljysuojarahaston, alusten omistajien vakuutusten ja kansainvälisten korvausrahastojen varassa. Korvausprosessit ovat kuitenkin pitkiä ja korvauksiin liittyy rajoituksia, joten onnettomuus kuormittaisi aluksi kuntien ja valtion talouksia. Kaikkia torjunnasta aiheutuneita kustannuksia ei välttämättä saataisi perittyä, jolloin Suomen valtio voisi jäädä öljyvahinkojen lopulliseksi maksajaksi. Itämeren suojelu on kaikkien rannikkovaltioiden vastuulla. Sen tilan koheneminen ei tapahdu yhdessä yössä. Nyt tehtävistä investoinneista hyötyvät tulevat sukupolvet. Paljon on jo tehtykin. Puolan valtavilla viljapelloilla, joiden tilanne vaikuttaa ratkaisevasti Itämeren rehevöitymiseen, on ainakin paikoittain ryhdytty toimenpiteisiin, kuten suojavyöhykkeiden perustamisiin ja puiden istuttamisiin peltoalueiden väliin.

33 Jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa Itämeren hyvinvointiin. Kotitöissä kannattaa suosia ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia ja helposti hajoavia pesuaineita, eikä jätevesiä pidä edes mökkiolosuhteissa päästää vesistöihin. Jätteistä on aina huolehdittava vastuullisesti. Usein pienillä teoilla on suuret vaikutukset. Pirkko Ruohonen-Lerner kansanedustaja Perussuomalaisten eduskuntaryhmä 33

34 Pulloposti 15/ Itämeri kuntoon nyt! Sirpa Pietikäinen Itämeren suojelun tehostaminen on aihe, joka ei valitettavasti menetä ajankohtaisuuttaan: mitä EU voisi tehdä paremmin? Itämeren ekosysteemi ei kestä enää kaatopaikkana toimimista. Itämeri on yksi maailman haavoittuvimmista merialueista. Itämeren veden pysyvä kerrostuneisuus tekee pinta- ja pohjaveden vaihtuvuuden vaikeaksi, eikä hapekkaampi pintavesi näin ollen sekoitu helposti syvempiin kerroksiin. Kerrostuneisuus syntyy, kun Pohjanmeren suolainen vesi painuu syvälle joista mereen laskevan makean veden alle. Tämän lisäksi Itämeri on suhteellisen matala merialue, jonka vesi vaihtuu äärimmäisen hitaasti. Liikenne merellämme on vilkasta. Meri on ollut kautta historian yksi Itämeren valtioiden menestystekijöistä. Merenantimet tarjosivat ravintoa ja meri kulkureitin tavaroille, ihmisille ja ajatuksille. Ilman merta elämämme olisi kaikin puolin köyhempää. Liikenteen lisääntyessä, ympäröivien alueiden kasvaessa kylistä metropoleiksi sekä teollisuuden ja maatalouden kehittyessä Itämeri päätyi kuitenkin valitettavan usein monenlaisen jätteen viimeiseksi lepopaikaksi. Itämeren eläimistö ja kasvisto on kehittynyt vuosisatojen saatossa meren erityispiirteiden mukaisesti. Rehevöityminen, ympäristöjätteet... - muuttuva elinympäristö - venyttävät ekosysteemin sopeutumiskykynsä äärirajoille. Keinot Itämeren tervehdyttämiseen ovat tiedossa, nyt tarvitaan toimintaa. Mikään ekosysteemi ei veny loputtomiin, eikä Itämeri puhdistu vuodessa jos toisessakaan. Päättäväiset toimet meremme tervehdyttämiseksi eivät voi enää odottaa. Olen keskustellut useissa yhteyksissä Itämeren suojelua edistävien toimijoiden, erityisesti John Nurmisen säätiön ja Baltic Sea Action Groupin kanssa, miten EU:n aktiivisuutta Itämeren suojelussa voitaisiin tehostaa. Säätiöt tekevät erinomaista työtä, joka ansaitsisi myös vahvempaa EU:n tukea. Itämeren rehevöitymisen torjunnassa on panostettava erityisesti fosforipäästöjen vähentämiseen. Suuret kanalat Venäjällä Pietarin lähistöllä ja Karjalan kannaksella ovat keskeisimpiä kohteita tältä osin. Alueen suurkanaloiden lannan fosfori- ja typpivalumat ovat yksi Itämeren suuri kuormittaja. Kananlanta voitaisiin käyttää polttoaineena bioenergialaitoksissa. Lanta voidaan käsitellä esimerkiksi Outotecin kehittämällä tekniikalla, jolla kyetään erottamaan lannasta fosfori, typpi ja vaaralliset aineet. Tällaisia ratkaisuja tulisi myös EU:n nykyistä paremmin edistää. Mitä EU voisi sitten tehdä Itämeren hyväksi muutoin kuin kannustaa Venäjää tehokkaampiin toimiin? EU-alueen suurin haasteemme on Puola, joka on suurin kokonaiskuormittaja. Puolan välinpitämätön ja löyhentynyt suhtautuminen Itämereen päästettäviin ravinteisiin on tällä hetkellä erityinen huolenaihe, johon EU voisi tehokkaammin puuttua. Ongelma on Itämeren suojelukomissio HELCOM:in suosituksia löyhempi EU-sääntely. Tämä koskee erityisesti fosforia. Kun Helcomin suositusten mukaan isoimpien asutuskeskusten jätevesistä tulee puhdistaa 90 %, EU hyväksyy tätä löyhemmät rajat fosforipäästöille. EU:n toiminta Itämeren suhteen on ollut ristiriitaista. EU:n meristrategian mukaan unionin merien tilan tulee vuoteen 2020 olla hyvä. Itämeren osalta tähän ei tulla pääsemään ilman ravinnekuormitusta koskevien sääntöjen kiristämistä ja kaikkien Itämeren valtioiden huomattavaa panostusta. Jotta Itämeren osalta päästäisiin edes lähelle vuoteen 2020 asetettua tavoitetta, tulisi EU-lainsäädännön jätevesien puhdistusvaatimukset tiukentaa HELCOM:n suositusten tasolle. Puolan ja Venäjän pistekuormituslähteistä on edelleen kaikkein kustannustehokkainta vähentää Itämeren ravinnekuormitusta. 34

35 EU:n tulisi siis ottaa tosissaan Itämeren rantavaltioiden HELCOM:ssa keskenään sopimat päästörajoitukset ja edellyttää omassa lainsäädännössään niiden noudattamista. Olen tehnyt komissiolle kirjallisen kysymyksen siitä, mihin toimenpiteisiin komissio ryhtyy vesipuite- ja yhdyskuntajätevesidirektiivin saattamiseksi HELCOM:n suosituksia vastaavaksi ja meristrategian tavoitteiden tehokkaaksi täytäntöönpanemiseksi. Itämeren tilan parantaminen on sekä EU:n meristrategian että Itämeri-strategian keskeinen kulmakivi. Itämeren puhdistamiseksi tarvitaan kaikkien rantavaltioiden panostusta. EU:n roolina on asettaa riittävän kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet. Suomen osalta omien päästöjemme vähentäminen vaikuttaa erityisesti rannikkovesiemme ja Saaristonmeren tilaan. Tekemistä riittää. Sirpa Pietikäinen Euroopan Parlamentin jäsen 35

36 Pulloposti 16/ Pohjolan yhteisö Paavo Väyrynen Pohjoismaat ovat keskenään hyvin samanlaisia ja toisaalta hyvin erilaisia kuin muut Itämeren alueen maat. Tämä johtuu ennen muuta siitä, että Pohjolassa on ollut vallalla talonpoikainen maatalous, kun taas naapurimaissa on eletty pitkiä aikoja feodaalisen järjestelmän tai jopa maaorjuuden oloissa. Itsenäiset vapaat talonpojat järjestäytyivät ammatillisesti, taloudellisesti ja poliittisesti. Ruotsiin, Suomeen ja Norjaan syntyivät Keskustapuolueet ja Islantiin Edistyspuolue. Vanhin Pohjolan talonpoikais-keskustapuolueista on Tanskan Venstre, josta myöhemmin erkaantui Radikale Venstre. Nämä puolueet yhdessä viljelijöiden etujärjestöjen ja osuustoimintayritysten kanssa ovat muovanneet olennaisella tavalla pohjoismaisia yhteiskuntia. Saksalaisten hallitsema Hansa-liitto menetti otteensa Pohjolasta, kun syntyi tanskalaisten johtama Kalmarin unioni. Se hajosi, kun Ruotsi Kustaa Vaasan johdolla irrottautui siitä. Pohjoismaita yhdistävät samanlaiset arvot, uskonto ja yhteiskunnalliset instituutiot. Suurimmalla osalla Pohjolaa on myös kielellinen yhteys. Ruotsin-, norjan- ja tanskankieliset ymmärtävät toistensa kieltä. Islannin- ja suomenkieliset opiskelevat skandinaaviskaa koulussa. Kylmän sodan kaudella pohjoismainen yhteistyö kehittyi voimakkaasti. Olimme kaikki mukana Euroopan vapaakauppaliitossa, EFTA:ssa, ja toteutimme pitkälle menevää pohjoismaista yhdentymistä. YK:ssa pohjoismainen yhteistyö oli läheistä, ja meidän panostamme kovasti arvostettiin. Joka toiselle kaudelle saimme edustajamme turvallisuusneuvostoon. Euroopan yhdentyminen on repinyt Pohjolan hajalleen. Tanska halusi päästä 1970-luvun alussa EEC:n jäseneksi. Pohjoismainen yhteistyö NORDEK:in puitteissa ei sille riittänyt luvun lopulla EY ehdotti, että EFTA-maat eivät liittyisi sen jäseniksi, vaan tulisivat sisämarkkinoille Euroopan talousalueen (ETA) kautta. EY suunnitteli ETA II -sopimusta Baltian ja itäisen Keski-Euroopan maille. ETA-sopimus syntyi. Se oli meille erinomainen. Saimme sen kautta oleelliset jäsenyyden edut, mutta olisimme välttäneet haitat. Olisimme säilyttäneet oman ulko-, kauppa-, maatalous- ja aluepolitiikkamme, emmekä olisi joutuneet mukaan ylikansalliseen päätöksentekoon. Olisimme voineet tiivistää pohjoismaista yhteistyötä Pohjolan yhteisöksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Ruotsille, joka haki jäsenyyttä EY:ssä. Suomi ja Norja seurasivat perässä. Ruotsissa ja Norjassa yleinen mielipide oli hyvin kielteinen jäsenyyttä kohtaan. Suomalaiset olivat suopeimpia sen vuoksi, että jäsenyyden uskoteltiin antavat turvaa Venäjää vastaan. Jos Pohjolan kansat olisivat voineet päättää jäsenyydestä muiden maiden mielialat tietäen, olisimme jääneet ulkopuolelle. Suomi ja Ruotsi vietiin kuitenkin unioniin pohjoismaisella domino-pelillä. Pohjola hajosi entisestään, kun Norja ja Islanti ovat ulkopuolella. Seuraavaksi Pohjolaa hajotti Suomi, jonka piti päästä ainoana Pohjoismaana yhtenäisvaluutta euroon. Samalla Suomi toimi veturina siihen, että syntyi liian laaja ja liian erilaisista kansantalouksista kokoonpantu euroalue. Tämä valuvika johti euroalueen velkakriisiin. Suomi on kärsinyt euron ja dollarin kurssivaihteluista. Ruotsin ja Tanskan talouskehitys on olut suotuisampaa, eivätkä ne ole joutuneet tukemaan euroalueen kriisimaita. Nyt Euroopan unioni on eriytymässä siten, että Suomi on ainoana Pohjoismaana joutumassa sen liittovaltio-yti- 36

37 meen. Samalla Suomen taloudellinen kehitys on erkaantumassa muusta Pohjolasta, kun olemme joutumassa hitaan kasvun, kriisien ja kasvavan yhteisvastuun kurimukseen. Sanotaan, että euroalueen kriisit on voitettu, kun Portugalin ja Irlannin taloudet ovat tervehtymässä. Kreikankin uskotaan pääsevän jaloilleen lisätuella ja antamalla lainoja anteeksi. Tämä ei ole totta, valuvika on edelleen olemassa. Edessä on uusia tukipaketteja. Edessä on uusia kriisejä, joiden nojalla euroalueelle vaaditaan yhteistä finanssipolitiikkaa, yhteistä valtiovarainministeriä ja yhteistä budjettia. Suomea viedään EU:n liittovaltio-ytimeen. Euroalueen valuvika pitäisi korjata siirtymällä kohti sitä mallia, jota mm. Saksan nykyinen valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble 1990-luvulla esitti. Yhtenäisvaluutassa olisivat vain Saksa, Ranska ja BENELUX-maat, joista muodostuisi Schäublen esittämä EU:n kova ydin. Välimeren alueen maat ja Suomi ottaisivat euron rinnalla käyttöön kansallisen valuutan. Tämä toisi rahajärjestelmään tarvittavaa joustavuutta ja estäisi uusien kriisien puhkeamisen. Jos EU tällä tavalla eriytyisi, ytimen ulkopuolinen EU voisi kehittyä mm. Britannian pääministerin David Cameronin esittämällä tavalla siten, että päätösvaltaa palautettaisiin jäsenmaille ja estettäisiin unionin liiallinen puuttuminen jäsenmaiden asioihin. Tällöin ehkä Norja ja Islantikin voisivat liittyä unioniin. Eriytyvä yhdentyminen voisi siis avata Pohjoismaiselle yhteistyölle uuden kultakauden. Edelleen laajentuvan EU:n puitteissa Pohjoismaat voisivat muodostaa omaleimaisen subregioonin, Pohjolan yhteisön. Paavo Väyrynen valtiotieteen tohtori eurovaaliehdokas 37

38 Pulloposti 17/ Itämerestä oppia arktiselle strategialle Petri Sarvamaa Itämeren alueen yhteistyö on yksi Euroopan menestystarinoita. Harva edes muistaa, että Euroopan Unionin Itämeren strategiakin on vain viisi vuotta vanha. Itämeren alueella tehdään yhteistyötä monilla eri aloilla ja myös EU:n ulkopuolisten jäsenvaltioiden kesken. Itämeri-yhteistyön oppeja onkin siis luonnollista soveltaa myös arktisilla alueilla kun ryhdymme toteuttamaan Euroopan parlamentin maaliskuussa hyväksymää arktista strategiaa. Suomi on kuin saari jota Itämeri ympäröi. Liikenne- ja viestintäministeriön tilastojen mukaan viennistämme noin 90 prosenttia ja tuonnista noin 70 prosenttia hoidetaan meriteitse. Itämerellä on tärkeä rooli sekä historiallisesti että kulttuuriperintönä. Euroopan parlamentin mietinnössä Euroopan arktisesta strategiasta painotetaan arktisten alueiden mahdollisuuksia, juuri niillä aloilla joilla Suomi on osaamisensa ydinalueella. Arktisilla alueilla tulee toimia kuten toimitaan jo Itämerellä: turvallisesti, taloudellisesti ja kestävästi. Suomessa on syntynyt innovaatioita rankkojen talvien seurauksena. Nyt nuo oivallukset voivat toimia avaimena Suomen menestykseen arktisilla alueilla, esimerkiksi jäämurtajien suhteen. Tutkimus erilaisista merenkulun talviolosuhteista on Suomessa maailmanluokkaa. Itämeren herkkyys on myös varmistanut, että turvallisuus ja ympäristön huomioonottaminen ovat suomalaisessa yhtälössä mukana. Esimerkiksi öljyntorjuntaoperaatioista talvella kerätään koko ajan lisää tietoa. Parlamentin hyväksymä lauselma kehottaakin edistämään aktiivisesti korkeimpien ympäristönormien noudattamista arktisilla merialueilla. Jotta Koillisväylä voitaisiin ottaa joskus käyttöön, tarvitaan huomattavasti enemmän lisätietoa reitin turvallisuudesta. Tämän lisäksi reitille pitää saada vahva turvainfrastruktuuri, jotta merihätään joutunut alus saa apua riittävän nopeasti. Tutkimuksen ja infrastruktuurin lisäksi tarvitaan yhteistyötä kaikkien maiden kesken ja selkeää sitoutumista Venäjältä. Suomen yliopistoissa tutkitaan ja kehitetään talvisen merenkulun työkaluja ja olosuhteita jo useissa eri tutkimushankkeissa. Tulevaisuudessa tämä osaaminen tulee vain korostumaan kun arktinen osaaminen integroidaan Eurooppa 2020-kasvustrategiaan ja Horisontti 2020-ohjelmaan. Ne toimijat, jotka voivat osoittaa erityisosaamista toimivan infrastruktuurin ja logistiikan, arktisen alueen kehityksen, kylmäosaamiseen sekä siihen kuuluvaan ympäristöystävälliseen teknologiaan investoimisessa tulevat olevaan kehityksen kärjessä. Venäjän suhteen arktisilla alueilla meillä on myös paljon opittavaa Itämeri-yhteistyöstä. Venäjän Itämeri-sitoumukset sekä useat projektit joissa Suomi ja Venäjä tekevät yhteistyötä ovat esimerkkejä siitä, kuinka saadaan aikaan merkittävää, molempia hyödyttävää edistystä. Merenkulun osaaminen on vahva kenttä kaikissa tulevissa arktisen strategian keskusteluissa. Kuitenkin siinä missä Itämeren alueella meri on melkein ainoa tapa liikuttaa tavaraa, on meillä mahdollisuus kehittää arktisille alueille myös muita liikennekäytäviä. Tie- ja raideverkoston venyttämistä yhdessä Norjan kanssa tulisi suunnitella. Parlamentin hyväksymässä strategiassa juuri liikennekäytävät ja niiden mahdollistamat rajat ylittävät yhteydet muuhun Eurooppaan ovat avainasemassa. Tätä tukee myös EU:n liikennepolitiikka ja sen ydinverkkoajattelu. Suomi ja koko Eurooppa hyötyy Euroopan Unionin arktisesta strategiasta. Jos sijaintimme Euroopan pohjoisessa nurkassa ei aina ole toiminut eduksemme, niin nyt se on valttikorttimme. 38 Petri Sarvamaa Euroopan Parlamentin jäsen

39 Pulloposti 18/ Itämeren poliittinen kanta? Eija-Riitta Korhola 39 Jos Itämeri olisi henkilö, mitä hän ajattelisi EU:sta? Puoluekantaa en arvaile mutta olisiko hän euroskeptikko vai EU-jäsenyyden kannattaja? Myönnän, että olin aikeissa kirjoittaa tarinan Itämeren turhautumisesta, sillä pitkäaikaisena europarlamentaarikkona näen ja muistan parhaiten monet turhauttavat hetket ja menetetyt mahdollisuudet. Muistin esimerkiksi harmistukseni, kun tuntui, että Suomi oli puheenjohtajakaudellaan 2006 liian häveliäs eikä nostanut Itämeren suojelua tarpeeksi painokkaasti agendalleen. Pelkäsin, etteivät seuraavat puheen johtajamaat (Saksa, Portugali, Slovenia, Ranska, Tsekki) sitä ainakaan tekisi, ja kallista aikaa menetettäisiin. Suomen puheenjohtajuuskauden lainsäädäntöohjelmaan kun sattuivat osumaan sekä meridirektiivin että meristrategian käsittely, josta jälkimmäisestä vastasin itse. Vaadin tuolloin Suomea politisoimaan Itämeren niin, että sen arvo tajutaan ja sen tutkimukselle ja tehokkaalle suojelulle saadaan rahaa. Sitä olisi voitu markkinoida EU:ssa laajentumisen poliittisena testinä ja malliesimerkkinä siitä, mitä unioni parhaimmillaan voi saada aikaan. Vaadin myös lopettamaan häveliään ajattelun, ettei omaa intressiä saisi puheenjohtajuuskaudella edistää. Kysymyshän oli ilman muuta koko Unionin intressistä, jos sen oikein muotoilisi. Unionin laajentuminen oli vasta kaksi vuotta aiemmin tehnyt Itämerestä EU:n sisämeren; nyt sen pelastamiseen oli oikeasti lihasvoimaa. Samanaikaisesti kansalaisten epäluottamus EU:ta kohtaan oli kasvussa ja populismi nousussa. Yksi kipeimpiä poliittisia tarpeita oli kyetä konkreettisesti osoittamaan, että EU:sta on hyötyä ja että yhdessä olemme vahvempia kuin yksin. Tällaisiin tarpeisiin haaste pelastaa Itämeri olisi sopinut paremmin kuin hyvin. Ajattelin, että jos onnistumme politisoimaan Itämeren suojelun koko EU:n yhteiseksi intressiksi, suojelu saa ison sykäyksen eteenpäin. Me lähimaat ajattelemme sen ympäristöä, kauemmat voisivat ymmärtää sen poliittisen hyödyn näytönpaikkana. Ajattelin myös, ettemme ole saaneet riittävästi rahoitusta Itämerelle emmekä riittävästi edistettyä Itämeri-strategiaa, jonka me kokoomusmepit aikoinaan lanseerasimme, jotta saisimme kollegat käsittämään että meremme vaatii oman strategiansa ja budjettilinjansa siinä missä Välimerikin. Harmittelin, ettei parlamenttiin järjestämäni Suomen Akatemian ja Itämeren suojelukomissio HELCOMin toteuttama Itämeri-näyttely saanut tarpeeksi näkyvyyttä: siinä esiteltiin Itämeren maiden yhteisen Itämeritutkimusohjelman BONUS-hanketta, jolle vaadittiin rahoitusta. Tuijottelin epäkohtia ja huolestuttava tietoja Itämeren tilasta ja mietin, että euroskeptikko se Itämeri varmaan olisi. Kyllästynyt jahkaukseen. Mutta onneksi soitin sitten eräälle tuntemalleni Itämeri-asiantuntijalle ja kysyin mitä hän veikkaisi. Voi, ei epäilystäkään! Itämeri olisi innokas EU-jäsenyyden kannattaja. Kaikki on muuttunut niin perinpohjaisesti,

40 hän kertoi ja vetosi itse havaitsemaansa muutokseen politiikkamahdollisuuksien suhteen. Hän on itse tutkinut Itämerta melkein 40 vuotta ja sanoi, että olosuhteet ovat muuttuneet täysin. Suomenkin toimintaan EU:ssa hän oli tyytyväinen; BONUSTA oli ajettu menestyksekkäästi. Ennen jouduimme toimimaan heikoimman linkin mukaan, kun oikeastaan mitään ei voinut tehdä. Nyt meillä on apuna jäsenmaiden yhteinen politiikka ja sen suomat mahdollisuudet ja velvoitteet. BONUKSEN tutkimushankkeisiin saatiin rahaa sata miljoonaa, josta puolet EU:n tutkimuksen puiteohjelmasta: uusimman nelivuotishankkeen 27 miljoonaa euroa on juuri jaettu seitsemälle laajalle tutkimuskonsortiolle kaikista Itämeren alueen maista. Kyllä nyt on aivan eri mahdollisuudet tehdä työtä Itämeren eteen. Tietenkin kyseessä on todella haavoittuva merialue, mutta nyt sen tilanne paranee, vaikka hitaasti, niin silti paranee. Olipa hyvä että soitin. Eija-Riitta Korhola Euroopan parlamentin jäsen 40

41 Pulloposti 19/ Puhdas Itämeri on elinehto Suomelle Annika Lapintie Keski-Euroopasta katsottuna Suomi on meren ympäröimä. Olemme kuitenkin vuosisatojen aikana osanneet kääntää tämän vahvuudeksemme. Suomessa on korkeaa osaamista ja mahdollisuuksia merenkulussa, meren taloudellisessa hyödyntämisessä, sekä meriluonnon ja kulttuuriympäristön suojelussa. Itämeren tulevaisuudesta riippuvat Suomen kansantalous ja tulevaisuuden työpaikat. Itämeri yhdistää Suomen maailman-markkinoihin ja on silta Venäjän markkinoille. Itämerellä tapahtuva matkailu, virkistys ja kalastus koskettavat myös lukemattomia suomalaisia. Meriluonto on Suomen elinehto ja kansallinen perintömme, josta olemme vastuussa tuleville sukupolville. Puhtaampi teknologia tulee nähdä väistämättömänä ja välttämättömänä osana tulevaisuuden toimintaympäristöä. Suomessa on syytä ylläpitää ja edistää korkeatasoista, monipuolista ja ympäristöystävällistä merialan osaamista. Globalisaation myötä merikuljetukset kasvavat ja tiukempien ilmastonormien myö tä puhtaasta merenkulusta tulee entistä houkuttelevampi vaihtoehto maakuljetuksille. EU:n rajoja fosforipäästöille on tiukennettava, jotta maatalouden ja asutuskeskusten fosforipäästöt saadaan vähenemään. Meriluonnon sijaan lannan ja lannoitteiden paikka on pelloilla tai biopolttolaitoksissa. Tässä riittää työtä myös Suomessa olevalle bioenergian osaamiselle. Suomelle tärkeitä lähitulevaisuuden hankkeita ovat Poriin ja mahdollisesti Turkuun sijoitettavat nesteytetyn maakaasun (LNG) terminaalit, jotka tulee nopeasti saada rakennettua ja toimintakuntoon. Tulevaisuuden mahdollisuuksia meriklusterille voi piillä myös esimerkiksi aaltovoimassa, jossa suomalaiselle huippuosaamiselle on jo ilmennyt kysyntää. Meren suojelussa ympäristö- ja talousarvoja ei voi laittaa vastakkain. Itämeren ympäristöongelmat ovat ratkaistavissa siten, että työllisyys ja elinkeinot voivat jatkua kestävällä pohjalla. Keskustelu Suomelle epäedullisesta EU:n rikkidirektiivistä osoitti sen, että ympäristön kustannuksella tapahtuvassa jäsenmaiden keskinäisessä kilpailussa on vain häviäjiä. Oleellista olisi, että ratkaisut ovat pitkäkestoisia ja pelisäännöt kaikille samat. Olen jäsen Itämeren ympärysvaltioiden kansanedustajista koostuvassa Itämerivaltuuskunnassa (BSPC), jossa on kannettu huolta erityisesti ympäristön tilasta. Ilman tiivistä kansainvälistä yhteistyötä kaikilla tasoilla ei Itämeren tilaa saada kohennettua kestäväksi. Puhtaampi Itämeri tulee nostaa myös Suomen EU-politiikkaa ohjaavaksi keskeiseksi tavoitteeksi. Ilman todellista paneutumista asiaan uhkaavat EU:n meristrategian hyvät tavoitteet karata. Itämeren rantavaltiot ovat yhdessä sopineet Itämeren suojelukomissio HELCOM:issa tiukoista päästörajoista. Ongelma on, että EU:n nykyinen sääntely on huomattavasti tätä löysempää. Euroopan unionilla onkin korostuva rooli siinä, että meriluonnolle tuhoisan jäsenmaiden keskinäisen kilpailun sijaan osaamista kehitetään yhteistyön hengessä. EU:ssa on nyt kuunneltava ja tuettava Itämeren suojelua edistävien säätiöiden ja järjestöjen osaamista. Annika Lapintie Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Itämerivaltuuskunnan (BSPC) jäsen 41

42 Pulloposti 20/ Pussipostia Satu Hassi Pulloposti, kirje meressä lasipullon suojassa, on kirjoista ja elokuvista tuttu. Mutta nykyisin meressä kulkee pikemminkin pussipostia. Sen vastaanottajia ovat kaikki meressä elävät olennot. 94 prosentilla Pohjanmeren linnuista on muovia mahassaan, eli siis 19 linnulla 20:sta. Isot muovinpalaset, joita lintu, valas tai muu elävä olento erehtyy syömään, voivat tappaa. Arvioidaan että muovi tappaa vuosittain puolitoista miljoonaa merieläintä. Mitä pienemmiksi muruiksi mereen joutunut muovi jauhautuu, sitä pienemmät eliöt sitä syövät. Tätä kautta pussiposti kulkeutuu myös meidän lautasillemme. EU-parlamentin täysistunto otti pääsiäisen alla kantaa komission ehdotukseen muovikassien käytön vähentämisestä. Parlamentti tuki isolla enemmistöllä, , ympäristövaliokunnan ehdotusta sitovista muovikassien käytön vähentämistavoitteista, joiden mukaan EU-maiden tulee vähentää kertakäyttöisten ohuiden muovikassien käyttöä puoleen 3 vuodessa, ja 5 vuodessa pitää vähentää 80 %, eli muovikassien käyttö tulisi vähentää viidesosaan nykyisestä. Muoviroska on iso ja kasvava ympäristöongelma. Samat ominaisuudet, jotka tekevät muovipusseista käteviä, eli keveys, kestävyys ja hajoamattomuus, tekevät niistä myös pahan ympäristöriesan. EU-komissio arvioi, että Euroopassa vuosittain 8 miljardia muovikassia lentää ympäristöä roskaamaan. Luontoon joutunut muovi ei häviä, vaan jauhautuu yhä pienemmiksi ja pienemmiksi paloiksi. Siitä, millainen riesa muoviroska on merissä, on tehty paljon havainnollisia videoita. Tässä niistä yksi, Seas at Risk -järjestön julkaisema: Ja tässä Surfrider-säätiön video: Ikävä kyllä muovi kerää merivedestä pintaansa myrkyllisiä yhdisteitä, myös pysyviä orgaanisia ympäristömyrkkyjä, joihin kuuluvat esimerkiksi DDT ja PCB. Muovin pinnalla ympäristömyrkkyjä voi olla jopa miljoonakertaisesti verrattuna aineiden pitoisuuteen merivedessä. Kalojen ja äyriäisten syöminä nuo myrkyt kulkeutuvat myös ihmisten ruokalautasille. EU-maissa kulutetaan melkein 100 miljardia muovikassia vuodessa, keskimäärin 200 EU-kansalaista kohti. Se on enemmän kuin pussi päivässä perhettä kohti. 90% niistä on ohuita, alle 0,05 mm paksuisia kertakäyttöpusseja, jotka ovat ympäristön roskaantumisen kannalta pahimpia, ja joita parlamentin pääsiäisen alla hyväksymä ehdotus koskee. Parlamentti siis tiukensi EU-komission viime vuonna tekemää ehdotusta. Se olikin varsin löysä, ehdotti vain että jäsenmaat saavat itse keksiä toimia. Komissio sanoo, että jos eniten pusseja tuhlaavat maat petraisivat parhaan maan tasolle, muovipussien kulutus voisi vähetä 80%. Komission ehdotus olisi vain laillinen selkänoja niille maille, jotka haluavat kansallisin päätöksin rajoittaa muoviroskaa, ehdotus varmistaisi että muovikasseja valmistavien firmojen ei kannata yrittää kaataa näitä päätöksiä EU-tuomioistuimen kautta. Monissa maissa ja kaupungeissakin on jo tehty järeämpiä päätöksiä. Los Angelesin kaupunginvaltuusto on päättänyt kieltää muovipussit ruokakaupoista. Kaliforniassa jo 40 kaupunkia on kieltänyt muovipussit, samoin Washington DC. Kieltoja ovat päättäneet myös useat Australian ja Intian osavaltiot sekä Afrikan maista ainakin 42

43 Etelä-Afrikka, Kenia, Ruanda ja Kongo. Joissakin maissa, kuten Meksikossa ja Hong Kongissa, on kiellettyä antaa kaupoissa muovipusseja ilmaiseksi. Nyt siis myös EU-parlamentti kannattaa, isolla enemmistöllä, komission ehdotusta järeämpiä toimia. Lopullinen päätös syntyy vasta kun myös ministerineuvosto on käsitellyt asian. Tehokkain tapa vähentää kertakäyttöisten muovikassien määrää on periä niistä maksu. Niissä maissa, joissa on biojätteen erilliskeräily, parlamentti sanoo, että biohajoavien muovikassien maksu voi olla alempi kuin perinteisten muovikassien. Mutta biohajoavina myytävien kassien pitää myös oikeasti olla biohajoavia, nythän näin ei välttämättä aina ole. Satu Hassi Euroopan Parlamentin jäsen 43

44 Pulloposti 21/ Toimeenpanon valvontamekanismit kuntoon Maria Lohela Turku toimii Suomen alkaneen Itämeren valtioiden neuvoston puheenjohtajakauden päätteeksi Itämeren ympäristöministerikokouksen isäntäkaupunkina kesäkuussa. Huhtikuussa 2013 Pietarissa pidetyssä Itämeren huippukokouksessa sovittiin, että Turulla ja Suomella on suuri mahdollisuus olla mukana luomassa Itämeren alueelle poliittisia ja oikeudellisia mekanismeja, joiden avulla voidaan valvoa valtioiden velvoitteiden täyttymistä. Tavoite puhtaasta ja elinvoimaisesta Itämerestä on alueen maiden yhteinen. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan valtioiden välistä luottamusta, vastavuoroisuutta ja tunnetta sopimusten pitävyydestä, mitä vastaa kansainvälisen oikeuden periaate pacta sunt servanda. Itämeren valtioiden neuvostolla (CBSS) ja muilla jo olemassa olevilla Itämeren alueen organisaatioilla on mahdollisuus toimia valvontamekanismina, jonka avulla Itämeren alueen valtioiden sitoumusten toteutumista voidaan seurata. Niiden tulisi auttaa määrittelemään se, mikä on jokaisen valtion legitiimi osa tavoitteiden täyttämisessä. Valvontamekanismien avulla voidaan myös määrittää, milloin valtioiden toiminta on hyväksyttävää ja milloin ei. Vastavuoroisuuden periaate tarkoittaa jaettua ymmärrystä siitä, minkälaisia toimenpiteitä valtioilta odotetaan ja miten keskinäiset yhteistyösopimukset vahvistetaan. Vastavuoroisuus vaatii myös täydellistä tietoisuutta siitä, miten toiset sopimuksen osapuolet ovat toimineet. Sopimus-osapuolten määräysten noudattamisen valvonnan vaikeutuessa on vaara, että valtioiden välinen vastavuoroisuus muuttuu epäsäännölliseksi ja suhteettomaksi havaittuihin sopimusrikkomuksiin nähden. Uskottavan vastavuoroisuuden ja toimivien valvontamekanismien luomiseksi ei tarvitse välttämättä rakentaa uutta, vaan tavoitteeseen voidaan yltää myös saattamalla olemassa olevat rakenteet tehokkaampaan käyttöön. Itämeren ympäristöyhteistyön kannalta keskeisin asia on poliittinen painoarvo, joka saa valtiot toimimaan yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti. Itämeren valtioiden neuvosto alueen merkittävimpänä poliittisena instituutiona olisi sopiva areena arvioida saavutettuja tuloksia. Valtioiden onnistumista yhdessä sovittujen asioiden toteuttamisessa tulisi arvioida Itämeren suojelukomission HELCOM:in tuottaman tiedon pohjalta. Sen päätehtävänä on jo tähän asti ollut valvoa Itämeren alueen suojelua koskevien sopimusten toteutusta, seurata Itämeren tilaa ja antaa merenkulun turvallisuutta ja haitallisten aineiden torjuntaa koskevia suosituksia. Se vastaa avomeriseurannasta ja tarkkailee mm. ravinteita ja rehevöitymistä, pohjien happitilannetta sekä pohjaeläimien esiintymistä. Itämeren valtioiden neuvoston mahdollisuus olisi antaa HELCOM:in tuottamalle tiedolle merkittävä julkaisuareena. Suomen olisi syytä antaa jo kesäkuussa Turussa pidettävälle Itämeren ympäristö-ministerikokoukselle lisää painoarvoa. Näkyvyyttä pitäisi antaa sekä HELCOM:in tulosten arvioimiselle että huhtikuussa 2013 Pietarissa pidetyssä Itämeri-huippukokouksessa sovittujen Itämeren pelastustyötavoitteiden väliaika-arviolle. Ympäristöministerikokouksen tulisi arvioida esimerkiksi sitä, miten Puola on edistynyt sitoumuksessaan rakentaa kilometriä jäteviemäriverkostoa ja 177 jätevedenpuhdistamoa sekä nykyaikaistaa 569 vanhempaa puhdistamoa kahdeksalla miljardilla eurolla. Tanska on sitoutunut panostamaan vuoteen 2015 mennessä noin kaksi miljardia euroa maatalouden päästöjä vähentävään Green Growth -ohjelmaan ja Venäjä on päättänyt vähentää jätemääriä ja ilman sekä veden pilaantumista yli prosentin vuodessa. Miten näissä tavoitteissa on onnistuttu? Lisäksi tulee arvioida, miten Ruotsi on edistynyt sitoumuksessaan nostaa rahoitusosuuttaan Pohjoismaiden investointipankin teknisen avun rahastossa Itämeren suojeluohjelman toteutumisen edistämiseksi ja miten Suomen tavoite parantaa Saaristomeren tilaa tehokkaasti vuoteen 2020 mennessä on lähtenyt käyntiin. Maria Lohela kansanedustaja Perussuomalaisten eduskuntaryhmä 44

45 Pulloposti 22/ Itämeren alue sotilasstrategisesti tarkasteltuna Torsti Sirén Itämeren alue ei ole poliittis-sotilaallisista jännitteistä vapaa vakaan rauhan alue. Sotilasstrategisesti tarkasteltuna Itämeren alueen valtioiden uhkakuvapolitiikassa etusijalle on noussut Venäjän arvaamattomuus. Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti jo vuonna 2005 Neuvostoliiton romahtamisen olleen vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi. Tästä ei osattu tai uskallettu vetää johtopäätöstä, jonka mukaan Venäjä pyrkisi palauttamaan Neuvostoliiton menetetyn arvovallan - jos ei aivan aluepalautuksin, niin kuitenkin poliittisesti ja taloudellisesti. Viimeistään Ukrainaan kuuluvan Krimin liittäminen Venäjään maaliskuussa 2014 teki selväksi, että Venäjän tavoittelema strateginen loppuasetelma on ainakin osittain palauttaa Neu vostoliiton kaltainen sotilaallinen, poliittinen ja taloudellinen vaikutusvalta Euroopassa. Venäjää lukuun ottamatta kaikki Itämeren alueen valtiot kuuluvat joko Euroopan unioniin, Natoon tai molempiin. Itämeren alueen valtioiden (muiden kuin Venäjän) tavoittelema kokonaisstrateginen loppuasetelma on palauttaa alue vakaaksi rauhan, yhteistyövaraisuuden ja avoimen vuorovaikutuksen alueeksi. Itämeren alueen valtioiden noudattama politiikka loppuasetelmaan pääsemiseksi hajautuu kahteen päälinjaan, pienvaltiorealistiseen ja liberalistiseen. Pienvaltiorealistisessa näkökulmassa hyväksytään se, että sellaisella alueellisella suurvallalla kuin Venäjä olisi olemassa legitiimejä strategisia intressejä muiden valtioiden alueeseen tai noudattamaan politiikkaan. Liberalistinen näkökulma puolestaan korostaa kansainvälisen yhteistyön merkitystä tasa-arvoisten valtiotoimijoiden kesken. Sotilasstrategisessa tarkastelussa mainitut päälinjat kulminoituvat viime kädessä kysymykseen sotilaallisesta liittoutumisesta. Itämeren alueen valtioista Suomi ja Ruotsi ovat perinteisesti korostaneet pienvaltiorealistista sotilasstrategiaa. Tällöin ajatellaan, että sotilaallinen pidäke Venäjää vastaan tulee rakentaa itsenäisesti, koska sotilaallinen liittoutuminen ärsyttäisi Venäjää. Tämä kuitenkin tarkoittaa juuri sitä, että Venäjälle on ikään kuin annettu legitiimi oikeus vaikuttaa Suomen ja Ruotsin turvallisuusratkaisuihin. Baltian maat, Tanska ja Itämeren ulkopuolelta Norja ovat Nato-jäsenyyttä korostavassa sotilasstrategiassaan päätyneet liberalistiselle linjalle. Kyseiset valtiot korostavat sopimusjärjestön yhteistä arvopohjaa demokraattisten valtioiden yhteenliittymänä ja poliittis-sotilaallisena pidäkkeenä Venäjän arvaamattomuuden edessä Venäjälle ei ole annettu oikeutta vaikuttaa maiden turvallisuusratkaisuihin. Pienvaltiorealistinen sotilasstrategia on Suomen ja Ruotsin kannalta toimiva ratkaisu niin kauan kuin maat pystyvät ylläpitämään riittävää ja itsenäistä puolustuskykyä, joka tarjoaa uskottavan pidäkkeen Venäjälle. Puolustuksen uskottavuutta ei siis mitata omissa silmissämme, vaan tässä tapauksessa Venäjän. Uskottavan sotilaallisen pidäkkeen ylläpitäminen itsenäisesti on modernin sotavarustuksen jatkuvasti kallistuessa ja yhteiskuntien talouden heikentymisen takia käymässä liian kalliiksi kestävänä linjana. Venäjän houkutteleminen yhteistyövaraiseen ja muihin Itämeren alueen valtiotoimijoihin tasa-arvoisesti suhtautuvaan politiikkaan ei ole mahdollista, jos Venäjälle annetaan legitiimi oikeus rajoittaa alueen valtioiden politiikkaa ja turvallisuusratkaisuija. Sotilasstrategisessa tarkastelussa tämä tarkoittaa sitä, että ainoa uskottava pidäke Venäjän arvaamattomuuden edessä muodostuu pienvaltiorealistisen ja liberalistisen sotilasstrategian yhdistelmän kautta. Jokaisen alueen valtion tulisi siis rakentaa riittävä kansallinen puolustuspidäke sekä kuulua samalla Natoon, demokraattisten valtioiden sopimusjärjestöön. Puolustuksellisen pidäkkeen riittävyys määritetään ja resurs- 45

46 soidaanpääasiassa kansallisissa poliittisissa prosesseissa (pienvaltiorealistinen sotilasstrategia), mutta pidäkkeen uskottavuutta olisi mahdollista lisätä ja saada resurssisäästöjä Naton jäsenvaltiona (liberalistinen sotilasstrategia). Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta kirjoittajan työnantajan kantaa. Torsti Sirén, everstiluutnantti, valtiotieteiden tohtori, Strategian laitoksen johtaja, strategisen kommunikaation dosentti, Maanpuolustuskorkeakoulu 46

47 Pulloposti 23/ Baltian maiden talouskasvu veturina myös suomalaisille yrityksille Jorma Alanne Baltian maiden taloudet ovat elpyneet finanssikriisistä hyvin. Kaikki kolme maata osoittavat hyvää esimerkkiä muille Euroopan maille päättäväisellä kriisinratkaisupolitiikallaan. Numerot puhuvat puolestaan; Baltian maiden bruttokansantuotteiden ennustettu kasvu on EU-maiden nopeimpien joukossa. Euroopan Komission toukokuun alun ennusteissa Virolle povataan 1,9 prosentin kasvua, Latvialle 3,8 prosentin kasvua ja Liettualle 3,3, prosentin kasvua tälle vuodelle. Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,2 prosenttia. Geopoliittisen tilanteen epävarmuus on heikentänyt hieman Baltian maiden kasvunäkymiä, mutta todennäköisesti vain lyhytaikaisesti. Baltian maat ja Suomi ovat riippuvaisia Venäjältä tuotavasta öljystä ja kaasusta. Myös vientimaana Venäjä on tärkeä kaikille Baltian maille sekä Suomelle. Liettuan viennistä suuntautuu noin 20 prosenttia Venäjälle, ja kokonaistuonnista tulee Venäjältä lähes saman verran. Latvian vienti Venäjälle on Liettuan kanssa samaa luokkaa, mutta tuontimaana Venäjä on vasta Saksan ja Liettuan jälkeen vajaalla 10 prosentilla. Viron viennistä suuntautuu Ruotsin ja Suomen jälkeen noin 11 prosenttia Venäjälle, tuonnista tulee vain noin 4 prosenttia Venäjältä. Suomen tuonnista 18,9 prosenttia tulee Venäjältä. Venäjän osuus Suomen viennissä on uusimpien tilastojen mukaan 8,1 prosenttia. Baltia on mahdollisuus Kauppasuhteet Suomen ja Baltian maiden välillä ovat aktivoituneet vuosi vuodelta. Ylimääräiset transaktiokustannukset ovat jääneet euron tulon myötä pois, mikä kannustaa yrityksiä esimerkiksi tuotannonsiirtoon. Euron myötä suomalaisille avautuu uusia mahdollisuuksia myös Latviassa, ja todennäköisesti lähitulevaisuudessa myös Liettuassa, jossa kustannustaso on edelleen hyvin edullinen. Virossa alkaa olla jo työvoimapulaakin. Kovenevassa kilpailussa ja talouskasvussa Suomi on jäämässä Baltian maista jälkeen. Baltian maiden talouksien tarjoamat mahdollisuudet ovat huomattu myös OP-Pohjolassa. Baltian finanssimarkkina on pystynyt hyvin tervehdyttämään toimintansa finanssikriisin jälkeen. Baltia on OP-Pohjolalle kotimarkkina-aluetta, ja menestyksekäs pankki- ja vakuutusintegraatiomme saa jatkoa myös Baltiassa. Huhtikuussa avasimme Pohjolan ja tytäryhtiömme Seesamin yhteiskonttorin Riiassa, Latviassa. Avajaisissa saimme rohkaisevia terveisiä asiakkailtamme; Latviassa luotetaan suomalaisiin ja jämpteihin työtapoihimme. Yhteiskonttorimme on Latviassa ainoa virallisesti suomalaisen pankin sivukonttori. OP-Pohjolalla on toimintaa kaikissa Baltian maissa; yrityspankkipalvelut Pohjolan tarjoamana, ja vakuutuspalvelut sekä henkilö- että yritysasiakkaille tytäryhtiö Seesamin kautta. Seesam on toiminut Virossa vuodesta 1991, Latviassa vuodesta 1993 ja Liettuassa vuodesta Rahoitusyhtiötoimintaa Pohjolalla on ollut Baltiassa vuodesta 2008 lähtien. Palveluvalikoimaan ovat kuuluneet kattavat leasing-rahoituspalvelut. Kesällä 2011 Pohjola avasi yrityskonttorin Tallinnaan Viroon, syksyllä 2012 Riikaan Latviaan ja maaliskuussa 2013 Vilnaan, Liettuaan. Pohjolalla ja Seesamilla on Baltian maissa yhteensä noin 445 työntekijää. Pystymme palvelemaan kansainvälistyviä suomalaisia yrityksiä ja paikallisia keskisuuria ja suuria yrityksiä yhdessä entistä tehokkaammin. Vaikeassa markkinatilanteessa etunamme on vakaa taloudellinen tulos ja pitkäjänteinen 47

48 strategia. Haemme myös Baltian maissa kannattavaa kasvua. Baltia on siis hyvin keskeisessä tärkeässä roolissa Pohjolan strategiassa ja kansainvälisen kilpailukyvyn parantamisessa myös tulevina vuosina. Jorma Alanne Baltian pankkitoiminnan johtaja Pohjola Pankki oyj 48

49 Pulloposti 24/ Suomi Ruotsi -talouskasvuottelu: 0-8 Pasi Holm Ruotsissa eduskuntavaalit ovat tänä syksynä ja Suomessa ensi vuoden keväällä. Kataisen nykyisen hallituksen ensimmäinen budjetti koski vuotta 2012 ja viimeinen koskee vuotta Neljä vuoden kautena Suomen kansantalous ei juuri kasva. Vastaavana aikana Ruotsin talous kasvaa yhteensä vajaat kahdeksan prosenttia. Kahtena ensimmäisenä vuotena Ruotsin kansantalous kasvoi 2,4 prosenttia ja Suomen kansantaloustalous supistui 2,2 prosenttia. Nordean keväisen ennusteen mukaan Ruotsin kansantalous kasvaa vuosina 2014 ja 2015 yhteensä 5,3 prosenttia ja Suomen talous kasvaa 2,3 prosenttia. Ukrainan kriisin pitkittyminen ja sen Venäjän kasvua heikentävät vaikutukset heikentävät Suomen kasvuodotuksia enemmän kuin Ruotsin. Monet arvioitsijat ovat etsineet syitä Ruotsin Suomen parempaan talouskehitykseen Nokian ongelmista, Ruotsin monipuolisemmasta tuotantorakenteesta ja siitä, että finanssikriisin ja maailmantalouden rakennemuutokset ovat heikentäneet erityisesti Suomen kasvua. Varmasti näillä omien toimiemme ulkopuolelta tulleilla syillä on merkittävä vaikutus. Mutta osasyy Ruotsin parempaan talouskasvuun halutaanpa sitä tunnustaa tai ei löytyy myös omissa käsissä olevista toimista, kuten harjoitetusta talouspolitiikasta ja työmarkkinoiden joustavuudesta. Suomen kokonaisveroaste ja julkisen sektorin osuus kansantuotteesta on nykyisin Euroopan korkeimmalla tasolla. Suomessa verotus on kiristynyt viime vuosina. Ruotsissa se on laskenut. Ruotsin kansainvälinen kilpailukyky reaalisilla yksikkötyövoimakustannuksilla mitattuina on noin kymmenen prosenttia Suomea parempi. Tämän vuoksi ruotsalaiset yritykset pärjäävät kansainvälisillä markkinoilla suomalaisia paremmin. Osin kilpailukykyisyytensä vuoksi Ruotsi houkuttelee ulkomaisia yrityksiä ja ulkomaisia investointeja selvästi Suomea enemmän. Ruotsin työmarkkinat ovat myös Suomea joustavammat. Palkanmuodostus Ruotsissa perustuu teollisuuden kilpailukykyyn ja teollisuusliittojen toimiessa palkkajohtajana. Suomessa palkat ovat nousseet julkisella sektorilla nopeammin kuin teollisuudessa. Ruotsin valtion tase on 2,8 kertaa suurempi kuin Suomen valtion tase. Valtion taseeseen suhteutettuna Ruotsi panostaa selvästi Suomea enemmän kasvuhankkeisiin, viennin edistämiseen ja infrainvestointien rahoitukseen. Viimeisen kolmen vuoden aikana Ruotsi on lisännyt toimenpiteitä; Suomessa on etsitty leikkauskohteita. Uskon ja toivon, että Suomen seuraava hallitus kääntää painopisteen teollisuuden ja yksityisen sektorin toimintaedellytysten parantamiseen. Keinona ovat teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen. Suomi tarvitsee maltillisia palkkaratkaisuja useamman vuoden ajan. Erilaisia yritysten toimintaan vaikuttavia lupa- ja hallintomenettelyjä on yksinkertaistettava ja nopeutettava kotimaisten ja ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi. Julkista infrastruktuuria on pyrittävä kehittämään. Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuutta on lisättävä julkisessa palvelutuotannossa Ruotsin mallin mukaisesti. Pk-yritysten työllistämispotentiaali on hyödynnettävä nykyistä paremmin. Seuraavaa talousmaaotteluerää ei varmaan monikaan suomalainen halua Ruotsille hävitä! Pasi Holm toimitusjohtaja Pellervon taloustutkimus PTT 49

50 Pulloposti 25/ Bornholmin luotsi Pentti-Oskari Kangas Ostimme joskus 80-luvulla naapurini Mäkisen Penan kanssa ANNA-nimisen troolarin. Olimme kavereitten kanssa ajelemassa m/s Annalla Etelä-Ruotsiin Karlskronan lähelle. Pena oli viettänyt siellä aikaansa sotalapsena. Pahaksi onneksemme, lähestyessämme kohdetta yöaikaan aikamoisessa sumussa, joku oli laittanut magneettitaskulampun kompassin kylkeen, mistä johtuen ajoimme väärään maahan. Piti mennä Ruotsiin, mutta ajauduimmekin Tanskaan, Bornholmin saareen. Koska meillä oli väärän maan merikortti, lähetimme avoimen yhteyspyynnön hyvissä ajoin ennen rantaa Ula-puhelimellamme. Meille vastasi RÖNNEN (Rønnen) luotsi. Hän kertoi sijaintimme tutkatarkastelunsa perusteella. Meillä oli suuria ongelmia kyseisen luotsin kanssa, sillä emme ymmärtäneet hänen puhettaan. Emme sitten millään, vaikka mukanamme oli Urposen Hessu, joka oli seilannut aikanaan niin norjalaisissa kuin tanskalaisissakin laivoissa. Lähestyimme Rönnen satamaa kapeassa rännissä, joka oli ruopattu suureen hiekkadyyniin. Aina kun luotsi huusi Ula-puhelimeensa kovaan ääneen, otimme pakkia ja kun hän oli hiljaa, etenimme. Pääsimme vihdoin satamaan ja saimme aluksen laituriin. Paikalle saapui kyseinen luotsi polkupyörällään. Syy siihen, miksemme ymmärtäneet hänen puhettaan selvisi. Hän puhui tanskaa, joka on vaikea kieli ymmärtää. Hän puhui lisäksi Bornholmin murretta, joka on todella haasteellista. Kaiken kukkuraksi hän änkytti. Ja jotta ymmärtämättömyytemme olisi varmasti taattu, hän oli humalassa. Ostimme uuden merikortin ja uuden taskulampun. Jatkoimme turvallisesti alkuperäiseen määräsatamaan. Pentti-Oskari Kangas vanhaisäntä Herrankukkaro 50

51 Pulloposti 26/ Satamat kasvun vauhdittajina Annaleena Mäkilä Satamat ovat saumaton osa logistiikan kokonaisuudessa. Kun lähivuosien keskeisimpiä haasteita on lisätä kansallista kilpailukykyämme hitaan talouskasvun puitteissa, jokainen tehostamisen osa-alue on tärkeä. On syytä nostaa tarkastelun keskiöön kuljetusketjujen tehostaminen ja tiedon hyödyntämiseen nojaavat palveluratkaisut. Huomionarvoinen tehokkuuden lisäämisen potentiaali löytyy tavaroiden entistä sujuvammasta liikkuvuudesta. Siinä, missä keskieurooppalainen rekka ylittää valtioiden rajat suhteellisen sujuvasti, meriliikenteessä vastaava EU-maiden välinen tavaraliikenne käy satamissa läpi samantasoisen asiakirjabyrokratian, kuin valtamerten takaa ensimmäiseen satamaan saapuvat tavaraerät. Keväällä valmistunut kansallinen meriliikennestrategia käy kattavasti läpi satamien keskeistä roolia kuljetusketjuissa ja toteaa, että Suomen nykyinen hajautettu satamaverkosto on asiakkaiden etu: tarjolla on useita vaihtoehtoisia reittimahdollisuuksia. Vesiliikennöinnin ylivertaisuus ympäristöystävällisimpänä liikennemuotona on kiitettävästi tunnistettu. Asiakkaalle syntyvien vaihtoehtojen runsaus ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että ohuiden tavaravirtojen Suomessa logistisen tehostamisen alinomainen tarve on ilmeinen. Meriliikennestrategian visiossa Itämeri olisi uitavan puhdas meri. Tärkeiden ympäristö- ja turvallisuusnäkökohtien ohella Itämeren alue on keskeinen elinkeinopoliittinen markkina ovathan keskeisimmät kauppakumppanimme edelleen Ruotsi, Saksa ja Venäjä. Ei siis ole lainkaan vähämerkityksistä, kuinka Itämeren meriliikenteen edellytyksiä kehitetään. Suomen elinkeinoelämän kustannuskilpailukyky on heikentynyt kuluneen vuosituhannen aikana. Näköpiirissä ei tähän ole olennaista muutosta odotettavissa, eritoten vuoden vaihteessa voimaan tulevien rikkipäästörajoitusten johdosta. Kotimaan logistinen markkina ei ole juurikaan kasvussa. Siksi olisi tärkeää, että asettaisimme seuraavassa hallitusohjelmassa selkeäksi tavoitteeksi kasvattaa logistista markkinaamme tavoittelemalla nykyistä vahvempaa osaa Venäjän markkinoiden kasvusta ja liikenteestä. Suomen satamilla on edelleen kilpailuvaltteina tehokas toimintatapa, luotettavuus ja palvelualttius, mutta sillä investointivauhdilla, jolla Venäjä kehittää Suomenlahden satamiaan, toimintatapaamme nojaava kilpailuasema on pian mennyttä. Tavaroiden ohella ihmiset liikkuvat. Suomi on nyttemmin tunnistettu jokseenkin hintavana mutta kiinnostavana matkailumaana. Itämeren kansainvälisessä risteilymatkailussa kilpailu on ollut kireää jo pidempään. Matkailijat valitsevat käytännössä kolme kohdetta Pietarin, Tallinnan, Tukholman ja Helsingin välillä. Pietarilla on tsaarinaikaiset taidekokoelmansa, Tallinnalla keskiaikainen keskustansa ja Tukholmalla kuninkaan linnansa. Suomi pääsee vihdoin kohottamaan profiiliaan modernilla Guggenheim ratkaisullaan. Satamat ja muu logistinen järjestelmä ovat paljon muutakin kuin asfalttia ja karttakuvaan piirrettyä infraa. Entistä enemmän kyse on palveluista, joita kehitetään tiedon kokoamisen ja hyödyntämisen, jopa avoimen datan pohjalta. Sanotaankin, että tieto on nykyisin viides liikennemuoto. Digitaalisten palvelumarkkinoiden ja teollisen internetiin nojaavan kehittämisen mahdollisuudet ovat mittavat. Satamilla on kaikki mahdollisuudet olla mukana kasvun vauhdittamisessa ja uusien palveluliiketoimintojen kehittämisessä nyt kun siirtyminen yhtiömuotoon on tosiasia koko toimialalla. Elämä satamayhtiönä avaa mahdollisuuksia uusille kokonaisvaltaisimmille liiketoimintamalleille. Satamayhtiöt linjaavat strategioitaan, eikä kovinkaan monen sataman valinnat nojaa skaalaetujen tuomaan tehokkuuteen. Valinnat ovat aitoja valintoja palveluprofiilista. Satamayhtiöittämisestä käsittelevien kuntapäättäjien tulisi viimeistään nyt 51

52 ymmärtää, että kuntataustaisten satamayhtiöiden kyky vastata kiristyvään kilpailuun on merkittäviltä osin kiinni myös siitä, minkälaiset menestymisen eväät uudelle yhtiölle annetaan. Tällä hetkellä päättäjien lyhytnäköisyys antaa pikemminkin aihetta huoleen. Annaleena Mäkilä toimitusjohtaja Suomen Satamaliitto 52

53 Pulloposti 27/ Jäänmurtajat vahvuutenamme Kari Uotila Tulin Wärtsilän Hietalahden Helsingin telakalle kesällä 1972 ja huomasin heti, että jäänmurtajat olivat telakan ylpeyden aihe jo silloin. Se, että Hietalahden telakalla oli silloin rakennettu noin 60 % kaikista maailman jäänmurtajista pitänee suunnilleen tänäänkin paikkansa, vaikka muuallakin murtajia on rakennettu. Seitsemänkymmentäluvun alussa alkoi telakalla myös toinen suomalaisen laivanrakennus-osaamisen keskeinen osio, kun ensimmäiset loistoristeilijät tulivat tilauskirjoihin. Myöhemmin, kun niin sanottu Panama-luokka, eli Panaman kanavan läpäisemisen edellytyksenä ollut 32 metrin maksimileveys menetti merkityksensä, siirtyi koko ajan kasvavien risteilijöiden rakentamisen painopiste Suomessa Turkuun. Henkilökohtaisesti minulle kertyi vuosikymmenten aikana rakentamiskokemusta hyvin erityyppisistä jäänmurtajista. Ensimmäisenä osallistuin akselihevosvoiman Polar-jäänmurtajien rakentamiseen Neuvostoliittoon. Mieleen jäi näistä ainakin Jermak, joka kahden sisaraluksensa kanssa toimitettiin vuosina On vastuullista, että pyrimme saamaan tähän toimintaan ympäristönsuojelunkin kannalta parhaan mahdollisen osaamisen jäissä kulkemisen ja jäänmurron alueella. Meille on kehittynyt globaalisti ainutlaatuinen arktisen osaamisen ketju, johon kuuluu jäälaboratorioiden toiminta, tutkimus ja tuotekehitys, alusten suunnittelu, rakentami- Sitten oli vuorossa Urho-luokka, jonka tyyppisiä rakensimme myös Ruotsiin. Haastavimmat projektit olivat kahden matalakulkuisen ydinkäyttöisen murtajan Tajmyrin ja Vaigachyn rakentaminen. Reaktorit toki asenettiin vasta silloisessa Leningradissa, mutta kyllä tarkastajat vaativat erityisen tarkkaa työjälkeä etenkin reaktorialueen lähirakenteissa. Haastavia olivat myös Siperian joille rakennetut erityisen matalakulkuiset 1,5-2 metrin syvyydessä operoivat jokimurtajat. Niissä ahtaiden tilojen lisäksi haasteena oli alumiinista tehdyn kansirakennelman teko ja liittäminen runkoon. Mieleen ovat jääneet myös jäänmurtajan rakentaminen Argentiinaan, Itävaltaan Tonavalle ja nykyisten monitoimimurtajien jonkinlaiset edeltäjät, eli jäätä murtavat pelastusalukset. Erilaisten jäänmurtajien rakentaminen erilaisiin olosuhteisiin ja tarkoituksiin on edellyttänyt määrätietoista tutkimusta, tuotekehittelyä, suunnittelua ja rakentamista koko jäänmurtajahistoriamme ajan. Jäälaboratoriot ja koealtaat ovat mahdollistaneet uusien teknologioiden kehittämisen. Rungon muodot, kallistusjärjestelmät, ilmapuhallustekniikat, pintamateriaalit, potkurijärjestelmät ja monet muut innovaatiot eivät olisi olleet mahdollisia ilman riittävää suunnittelu- ja tuotantokapasiteettia. Todella moni laivanrakennusalan innovaatio onkin syntynyt jäänmurtamisen kapealla erikoisalalla. Suomella ei todellakaan ole varaa menettää tätä pääomaa, vaan suomalaista jäänmurtajaosaamista on edelleen vaalittava ja kehitettävä. Suomalaisen merenkulun sekä vientimme ja tuontimme häiriöttömän sujumisen on oltava ykkösasia, mutta kyllä osaamista on edelleen vietävä myös Itämeren ulkopuolelle. Öljyntorjuntaan ja hätähinaukseen avomerellä kykenevien uuden sukupolven jäänmurtajien rakentaminen on tulevaisuudessa yhä suurempi osa telakoidemme perustaa, sillä arktinen merenkulku tulee kasvamaan huomattavasti tulevien vuosikymmenten kuluessa. Koillisväylä avautuu, liikenne kasvaa ja pohjois- ja etelämantereen luonnonvarojen hyödyntäminen lisääntyy. 53

54 nen, huolto- ja kunnossapitotyöt sekä taito operoida aluksia jääolosuhteissa. Osaamistamme on kutsuttu snow-howksi. Tätä osaamista on kehitettävä rohkeasti eteenpäin. Kari Uotila kansanedustaja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jäänmurtajien rakentaja

55 Pulloposti 28/ Itämeren menestyksen resepti Oras Tynkkynen Julkaisin vuosi sitten kirjan Pieni maailmanpelastusopas, jossa tarkastelen kymmentä maailman suurinta ongelmaa ja kymmentä ratkaisua niihin. Kirjaa varten kävin läpi kasapäin tutkimuksia ja tilastoja. Niistä piirtyy varsin selvä kuva siitä, mitkä kansakunnat ovat menestyneet parhaiten. Kansainvälisiä vertailuja hallitsevat lähes poikkeuksetta Pohjoismaat. Sijoitumme tukevasti kärkipaikoille, kun tutkitaan esimerkiksi hyvinvointia, tasa-arvoa, demokratiaa tai vaikka kilpailukykyä. Vähän mittarista riippuen kanssamme kisaavat lähinnä muutamat Itä-Aasian menestyjät ja Länsi-Euroopan maat, kuten Hollanti, Saksa ja Sveitsi. Ei olekaan ihme, että monissa maissa katsotaan mallia juuri Pohjoismaista. televaan Skotlantiin. Jokin aika sitten sain kunnian alustaa vihreästä kasvusta kiinalaiselle seurueelle, joka tuli hakemaan oppia puhtaan teknologian hyödyntämisessä. Vähän aikaisemmin annoin haastattelun toimittajalle, joka etsi eväitä hyvinvointimallistamme itsenäisyyttä havit- Suomea ja muita Pohjoismaita riivaavat ongelmat ovat toki todellisia, vakaviakin. Aika monessa olemme silti onnistuneet, koska pärjäämme kansainvälisissä vertailuissa niin loistavasti. Ainakin tähän asti. Mutta entä tulevaisuudessa? Uusia ideoita voi saada aivan vierestä. Yhä useampi suomalainen haluaa hakea Virosta muutakin kuin halpaa viinaa. Moni ihailee erityisesti pienen naapurimme ketteryyttä ja rohkeutta. Tunnetuimpia esimerkkejä on tietoyhteiskuntakehitys. Osuvan sutkautuksen mukaan 20 vuotta sitten Viro oli meitä 10 vuotta jäljessä ja nyt 20 vuotta myöhemmin 10 vuotta edellä. Suomessa tuskaillaan yhä useiden tuhrattujen vuosien ja miljardien eurojen jälkeen vaikkapa sähköisen tunnistautumisen ja potilaskertomusten parissa. Suomenlahden eteläpuolella järjestelmät toimivat ja tuottavat mittavia yhteiskunnallisia hyötyjä. Sähköisestä äänestämisestä, ilmaisesta joukkoliikenteestä, koodaamisen opettamisesta peruskoulussa ja muista Viron yksittäisistä ratkaisuista voi toki olla perustellusti montaa mieltä. Se on kuitenkin kiistatonta, että sukukansamme ei epäröi uudistua - ja kokeilla asioita ensimmäisenä maailmassa. Ehkä liki kaikki tarvitsemamme onkin Itämeren alueella jo käsissämme. Ehkä yhteiskuntiamme riivaavien ongelmien ratkaiseminen onkin pohjimmiltaan melko yksinkertaista. Hyvin pitkälle päästään jo sillä, jos pystymme levittämään maidemme parhaat käytännöt kautta koko Itämeren alueen. Yhdistetään pohjoismainen sivistys, tasa-arvo ja ympäristöstä välittäminen virolaiseen ennakkoluulottomuuteen ja uudistumiskykyyn. Toki ratkaisuja ei voi noin vain siirtää maasta toiseen. Suomalainen peruskoulu, tanskalainen työllisyys, virolainen 55

56 tietoyhteiskunta ja ruotsalainen tasa-arvo ovat syntyneet kunkin maan olosuhteisiin. Niillä jokaisella on oma historiansa. Mutta voimme varmasti oppia enemmän toisiltamme. Voimme avata silmämme ja korvamme naapurien kokemuksille. Voimme rohkeammin kokeilla uusia ratkaisuja ja jakaa oppimaamme muille. Voimme oppia myös epäonnistumisista, jotta kaikkien ei tarvitse ottaa samoja harha-askelia. Organisaatioita on jo kylliksi. Emme tarvitse uutta Itämeri-instituuttia levittämään alueen ratkaisuja. Sen sijaan nykyiset välineet pitää valjastaa tukemaan paremmin keskinäistä oppimista. Menestyksen resepti voi siis olla jo käsissämme. Otetaan tuhti annos perinteisiä pohjoismaisia hyvinvointiyhteiskuntia. Lisätään kourallinen virolaista uudistushalua. Voilà! Oras Tynkkynen kansanedustaja Vihreä eduskuntaryhmä 56

57 Pulloposti 29/ Itämeri, ilmasto ja energiantuotanto Juha Nurmi Kasvavat sinilevälautat ovat jälleen tänä kesänä muistuttaneet meitä ilmaston lämpenemisen aiheuttamista vakavista muutoksista Itämerellä. Ilmasto- ja energiatutkijat James Hansen, Ken Caldeira, Kerry Emanuel ja Tom Wigley julkaisivat vuonna 2013 avoimen kirjeen(1) politiikan vaikuttajille pyytäen heitä edistämään ydinvoiman kehittämistä ja käyttöönottoa osana ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtääviä toimia. Taustalla on pragmaattinen näkemys siitä, että maailman energiantarpeeseen voidaan vastata samanaikaisesti kasvihuonekaasujen vähentämisen kanssa vain, jos uudet voimalaitokset eivät käytä ilmakehää kasvihuonepäästöjen kaatopaikkana. Ilmastonmuutokseen keskittynyt tiedeyhteisö tukee Hansenin, Caldeiran, Emanuelin ja Wigleyn näkemystä. The Nuclear Communications Network julkaisi elokuun alussa 2014 ilmastonmuutostutkijoille osoitetun kyselytutkimuksen tulokset. Kyselyyn vastanneista tutkijoista 71 % oli sitä mieltä, että ydinvoimalla on kriittinen rooli missä tahansa realistisessa suunnitelmassa vakauttaa ilmasto. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ei ole heidän mukaansa mahdollista ilman ydinvoimaa(2). Korvaamalla fossiilisiin polttoaineisiin pohjautuvia energiantuotantomuotoja ydinvoimalla ja uusiutuvilla energialähteillä, kuten tuuli- ja aurinkoenergialla, voidaan kasvihuonekaasujen määrän kasvua hillitä merkittävästi. Ydinvoimalla on oma tärkeä roolinsa osana päästöjä vähentävää energiakokonaisuutta uusiutuvien tuotantomuotojen rinnalla. Ydinvoimalla sähköä voidaan tuottaa vakaasti ja ennustettavasti kaikissa oloissa, myös silloin kun ei tuule tai aurinko ei paista. Ilmastonmuutoksen vaikutukset alkavat näkyä myös Itämeren tilassa. Seuraavan sadan vuoden aikana Itämeren alueen ilman lämpötila nousee 3 5 C ja meren lämpötila vastaavasti 2 4 C BALTEX Assessment of Climate Change -raportin(3) ennusteiden mukaan. Ilmastonmuutoksen myötä Itämeren maita odottavat leudommat talvet, lämpimämmät kesät, kosteuden, sadannan ja erilaisten ääri-ilmiöiden lisääntyminen. Leutojen talvien myötä jääpeite ohenee ja peittää alleen pienemmän alueen Itämerestä. Muutokset vaikuttavat Itämeren ekosysteemiin ja eliöihin. Hiilidioksidipitoisuuden lisääntyminen laskee veden ph-arvoa ja happamoittaa Itämerta. Ilmastonmuutoksen yhteiskunnalliset vaikutukset mm. merenkulkuun, rannikkorakentamiseen, kalastukseen ja virkistyskäyttöön tulevat myös kasvamaan. Suomen energia- ja ilmastopolitiikassa ydinvoimalla on tärkeä osa ja meillä on ydinvoiman turvallisesta ja tehokkaasta käytöstä kokemuksia jo vuosikymmenten ajalta. Fennovoima suunnittelee noin 1200 megawatin ydinvoimalaitosta uudelle ydinvoimapaikkakunnalle, Pyhäjoelle. Ydinvoimalan laitospaikka Hanhikiven niemi sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Perämeren rannalla. Ydinvoimalaitoksilla on tunnetusti oma vaikutuksensa Itämeren tilaan. Ydinvoimalaitosten kuormittava vaikutus on kuitenkin pieni verrattuna muun teollisuuden, maatalouden ja yhteiskunnan aiheuttamaan kuormitukseen. Fennovoiman ydinvoimalaitoksella käytettävän jäähdytysveden johtaminen mereen nostaa veden lämpötilaa vain purkupaikan lähialueilla, missä esimerkiksi kasviplanktonin ja vesikasvillisuuden vuosituotanto kasvaa jonkin verran. Jäähdytysveden ei kuitenkaan arvioida aiheuttavan alusveden hapettomuutta, lisäävän merkittävästi sinileväkukintojen määrää tai aiheuttavan merkittäviä haittoja laitospaikan merialueen kalakannoille. Talvinen sula-alue vaikeuttaa jäältä kalastusta, mutta toisaalta se pidentää avovesikalastuskautta ja houkuttelee alueelle talvisin siikaa 57

58 ja taimenta. Ydinvoimalla voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä ja vaikuttaa näin myönteisesti Itämeren tulevaisuuteen. Huoltovarmuuden turvaaminen, elinkeinoelämän ja teollisuuden sähköntarpeista huolehtiminen vuosikymmeniksi eteenpäin mahdollisimman ilmastoystävällisellä tavalla on haaste, jonka ratkaisemisessa ydinvoimalla on jatkossakin tärkeä roolinsa. (1) (2) (3) Juha Nurmi toimitusjohtaja Fennovoima 58

59 Pulloposti 30/ Itämeren suojelu osaksi arkea! Amanda Sundell Tänä kesänä saimme Suomessa jälleen hyvin konkreettisen muistutuksen: Itämeren ongelmat ovat ratkaisematta. Heinäkuun helleaalto ja pitkään tyynenä jatkunut sää loivat oivalliset olosuhteet sinileväkukinnoille Saaristomerellä ja Suomenlahdella havaittiinkin pahimmat levälautat yli kymmeneen vuoteen. Monin paikoin rantavesi oli paksuna vellovaa pahanhajuista puuroa, jota katsellessa ei kenellekään jäänyt Itämeren huono tila epäselväksi. Leväkukinnot tuskin tulivat monelle yllätyksenä. Suomessa Itämeren rehevöityminen tiedostetaan hyvin ja sekä kansalaiset että asiantuntijat peräänkuuluttavat muutosta. Käsitys siitä, miten muutos saadaan aikaan kuitenkin vaihtelee. Keskusteluissa olen usein havahtunut siihen, että moni haluaisi osallistua Itämeren suojeluun, mutta ei tiedä miten asiaan tarttuisi. Itämeren ongelmat ovat monitahoisia, monikansallisia ja monimutkaisia. Yksilön ei aina ole helppoa nähdä omaa vaikuttamismahdollisuuttaan tässä kokonaisuudessa. Vaikka vastuuta esim. ravinnepäästöjen vähentämisestä ei voida sysätä yksilöille, olisi kuitenkin äärimmäisen tärkeää tarjota kaikille kiinnostuneille helppo tapa aktiivisesti osallistua Itämeren suojeluun. Madaltamalla osallistumisen kynnystä uskon, että saataisiin yhä useampi mukaan käytännön Itämerityöhön. Koska perinteinen järjestötoiminta ja säännölliset lahjoitukset ympäristöjärjestöille ja -säätiöille eivät enää ole kaikista tehokkain tapa osallistaa varsinkaan nuorempia, on aika nostaa esille uusia, arkeen sopivia Itämeritekoja. Kun mahdollisimman moni on mukana Itämeren suojelussa omien tekojensa kautta, omistajuus Itämeren hyvinvoinnista kasvaa. Yksi tapa tuoda osallistuminen arkeen on tarjota kuluttajalle mahdollisuus tukea Itämeren suojelua kaupassa, kahvilla ja ravintolassa. Juuri tämän tekee DROPP uusi yhteiskunnallinen yritys, jonka päämääränä on saada ihmiset innostumaan Itämeren pelastamisesta. DROPP tuo Itämeren suojeluun mukaan erityisesti nuoret aikuiset, joille kuluttaminen vaikuttamisen tapana on tuttua. Ideana on tuoda Itämeren suojelu jokaiseen päivään ja tehdä siitä niin helppoa kuin mahdollista, jotta osallistuminen ei kaatuisi vaivalloiselta tuntuvan lahjoituslomakkeen täyttämiseen tai ajanpuutteeseen. DROPP on tuonut markkinoille lähdeveden joka on samalla itämeriystävällinen valinta. Tuotteen ympäristövaikutukset on minimoitu ja yritys lahjoittaa kaiken voittonsa Baltic Sea Action Groupin tulokselliseen Itämeren suojeluun. Kuten Itämeren parissa työskentelevät tietävät, BSAG toimii koko Itämeren alueella rehevöitymisen vähentämiseksi, vaarallisten aineiden aiheuttamien riskien minimoimiseksi ja edistääkseen turvallista ja puhdasta meriliikennettä. BSAGn erinomaiset työsuhteet poliittisten päättäjien, yritysten ja kansalaisjärjestöjen kanssa takaavat että tuloksia saadaan aikaan. Kuten DROPP, myös BSAG uskoo, että Itämeren pelastamiseen tarvitaan tiivistä yhteistyötä yhteiskunnan eri toimijoiden kesken. Vaikka DROPPin kaltainen yritys ei yksin pysty lahjoituksillaan pelastamaan Itämerta, pystyy se tuomaan Itämeren suojelun kaikkien ulottuville. Toiveena on, että DROPP saa ihmiset kokemaan itsensä osallisiksi ja sitä kautta omalta osaltaan lisää sitoutumista puhtaan Itämeren puolesta. Kun yksilöt tuntevat, että he ovat osa ratkaisua, on helpompi kannustaa heitä osallistumaan myös laajemmin. Näin pieneltä tuntuva teko voi saada suuremman merkityksen. Uskon vahvasti, että myönteinen, konkreettinen lähestymistapa ympäristöongelmiin on tehokkaampi tapa mobilisoida ihmisiä kuin läksyttäminen. Toivon että DROPP tulee osoittamaan tämän todeksi! 59

60 60 Amanda Sundell perustaja DROPP Water

61 Pulloposti 31/ Itämeri ja Pohjolan vakaus Seppo Kääriäinen Suomi on osa laajaa Pohjolaa. Se, mitä Pohjolassa tapahtuu, heijastuu meille tavalla tai toisella. Asia on myös toisin päin: Suomi vaikuttaa omalla politiikallaan, valinnoillaan ja toiminnallaan Pohjolan tilanteisiin. Tarkoitan laajalla Pohjolalla Euroopan pohjoista ja luoteista kolkkaa. Pohjoisessa se on arktisella alueella, Jäämeressä. Etelässä Pohjola ulottuu Itämeren yli Keski-Euroopan pohjoisosiin, Baltiaan. Lännessä olemme Atlantin valtameren rannoilla Islantia myöten. Idässä vastaan tulee Venäjä. Laaja Pohjola on iso osa kotimaanosaamme. Pohjolassa on ollut aina tarve toimivaan yhteistyöhön niin sisäisesti kuin ulospäinkin. Turvallisuus, talous, ympäristö ja rikollisuus sitovat yhteen ja vaativat tiivistyvää yhteistoimintaa. Olemme maantieteellisesti kytkeytyneet toisiimme niin, että vain yhteistoiminnalla alueen ongelmat voidaan ratkaista ja turvallisuus taata. Suomen ulkopolitiikan keskeinen tavoite on ollut vahvistaa Pohjolan turvallisuuspoliittista vakautta. Ruotsin ja Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen samalinjaisuus ja kiinteytyvä yhteistyö on erittäin keskeinen tekijä Pohjolan vakauden näkökulmasta myös tulevaisuudessa. Pohjola on pysynyt maailman ja Euroopan muutoksissa vakaana alueena. Voi sanoa, että varsinkin Ruotsin ja Suomen yhteinen pyrkimys on tuonut tulosta, jolla on merkitystä, kun pohditaan tulevaisuuden politiikkavalintoja. Keskinäisriippuvuuden maailmassa kaikki liittyy kaikkeen. Turvallisuuspoliittinen vakaus, taloudellinen yhteistyö, ympäristöongelmien ratkaiseminen, ympäristökatastrofien estäminen Itämerellä ja yhteisen meren pelastaminen ovat kytköksissä toisiinsa. Jos turvallisuuspoliittinen vakaus murtuisi, se heijastuisi kaikkeen muuhun tärkeään yhteistyöhön. Laajassa Pohjolassa on kolme erilaista turvallisuuspoliittista järjestelmää. Norja, Tanska ja Islanti ovat Baltian tasavaltojen tapaan Naton jäseniä. Suomi ja Ruotsi ovat sotilaallisesti liittoutumattomia. Venäjä on omalla pohjallaan. Historian saatossa näiden blokkien välillä on kehkeytynyt tasapaino. Se on palvellut kaikkien intressejä. Yksikään Pohjolan valtioista ei ole halunnut horjuttaa tasapainoa ja siitä heittyvää ennustettavuutta. Vakauden vaihtoehto on jännitteisyys. Arktinen alue on muutoksessa. Sitä on seurattava valppaasti. Alueella on iso poliittinen ja taloudellinen merkitys laajan Pohjolan valtioille ja myös suurvalloille kuten Yhdysvalloille ja Kiinalle. Meneillään on kilpajuoksu. Arktisten resurssien hyödyntämisessä on pidettävä tiukasti johtotähtenä ekologista kestävyyttä ja paikallisväestön elinkeinojen ja kulttuurin kunnioittamista. Tähän mennessä kaikki osalliset ovat melkein kuin yhdestä suusta vannoneet sen puolesta, että arktinen alue pidetään sotilaallisen varustautumisen ulkopuolella. Se on hyvä asia, mutta vaatii jatkuvaa seurantaa. Itämeri on Pohjoismaiden, Baltian tasavaltojen ja Venäjän yhteinen meri. Se on kaikille elintärkeä kulkuväylä ja läheinen elinympäristö. On kliseemäistä nimittää Itämerta rauhan mereksi. Niin se vain on. Kaikkien rantamaiden yhteinen intressi on toimia niin, että Itämeri on rauhan meri ja että sotilaallinen varustautuminen sen piirissä olisi minimaalista. Öljyvahinkojen ennaltaehkäiseminen ja meren puhdistaminen ja pelastaminen tuleville polville sekä päästöjen sulkeminen onnistuu vain vastuullisella yhteistyöllä. Kaikki liittyy kaikkeen. Viimeisimmät tiedot (Helsingin Sanomat ) kertovat veden puhdistuneen ainakin kansalaishavaintojen perusteella. 61

62 Laajan Pohjolan ja Itämeren asioiden hoitaminen onnistuu parhaiten yhtenäisessä Euroopassa, idän ja lännen yhteistoiminnassa. Vastakkainasettelu pilaa varmuudella tehokkaasti kaikkea järkevää yhteistyötä. Vastakkainasettelu heijastuu myös Itämeren alueelle. Suomi on Eurooppa- ja turvallisuuspolitiikassaan omaksunut vuosikymmeniä sitten sillanrakentajan meiningin. Se on ollut ja on viisas tie. Nyt sillä on käyttöä. Seppo Kääriäinen VTT, kansanedustaja Keskustan eduskuntaryhmä 62

63 Pulloposti 32/ Itämeren alue jatkossakin tärkeä Suomen viennille Reijo Heiskanen Itämeren maita suitsutettiin kymmenisen vuotta sitten todellisena talouden dynamona. Mitä pohjoisemmaksi Itämeren rantoja edettiin, sitä paremmalta näytti. Saksa oli tuolloin vielä ongelmatapauksen kirjoissa. Sittemmin Itämeren alueen maiden kasvueväät ovat olleet aika lailla levällään. Finanssikriisin jälkeen tarinoita on yhtä monta kuin maitakin. Itämeren maiden niputtaminen yhteen joukkoon voi nykytilanteessa tuntua keinotekoiselta. Venäjää lukuun ottamatta maat kuuluvat EU:iin ja yhä useampi myös euroalueeseen. Nämä ovat monesti luontevampi tarkasteluyhteys. Alueen taloudellista merkitystä Suomelle ei silti voi kiistää. Suomen viennistä euromaihin menee 31 %, mutta Itämeren rantamaihin peräti 40 %. Itämeren maiden talouskehitys on mitä suurimmissa määrin myös meidän suomalaisten asia. Finanssikriisin jälkeen Itämeren alueen maat voi jakaa BKT:n kehityksen perusteella karkeasti kahteen ryhmään. Paremmassa puoliskossa ovat Puolan ja Venäjän ohella Ruotsi ja Saksa. Nämä kaikki ovat pystyneet kasvattamaan kansantuotettaan vuoden 2007 jälkeen. Heikompaan kastiin kuuluvat Baltian maat, Suomi ja Tanska. Nämä maat ovat hyvin eri latuja päätyneet tilanteeseen, jossa BKT on edelleen edellisen huipun alapuolella. Viennin perusteella kuvio muuttuu aika lailla. Baltian maat kävivät läpi rajun sisäisen devalvaation, minkä seurauksena niiden tavaraviennin arvo on elpynyt ja noussut selvästi yli vuoden 2007 tason. Ainoastaan Ruotsi ja Suomi jäävät alle finanssikriisiä edeltäneen tavaraviennin arvon tason. Viennin rakennemuutoksen runtelema Suomi on selvä jumbo, mutta yllättävämpää saattaa olla löytää Ruotsi liki samasta tilanteesta. Ruotsi on saanut osansa rakennemuutoksesta ja ilman finanssikriisin aikaista kruunun heikkenemistä tilanne saattaisi olla vieläkin lähempänä Suomea. Vuonna 2007 tuskin kukaan olisi uskonut mitä taloudessa on edessä. Suurimmat taloudelliset riskit laukesivat niin Baltiassa kuin Suomessakin. Miten uskaltaa ennakoida tilannetta nyt keskipitkällä aikavälillä, kun geopoliittinen tilannekin on muuttunut merkittävästi? Taloudellisten tekijöiden näkökulmasta tilanne vaikuttaa Itämeren maiden näkökulmasta kohtuullisen lupaavalta. Saksan, Ruotsin ja Tanskan taloudet ovat useimmilla mittareilla terveessä ja tasapainoisessa kunnossa. Saksan talous on kuitenkin jo varsin lähellä kapasiteettinsa äärirajoja, joten kovin vahvaa kasvua ei keskipitkällä jänteellä odottaa. Tässä suhteessa Ruotsin ja Tanskan näkymät ovat hieman paremmat. Baltian maat ja Puola ovat hyvissä asemissa. Myös niiden talouden tasapaino on verrattain hyvällä tolalla ja kehittyvinä maina niillä on vielä paljon kiinni kurottavaa verrattuna läntisempiin naapureihinsa. Venäjän keskipitkän ajan kasvuodotukset ovat laskeneet viime aikoina, mutta ne ovat edelleen korkeammat kuin EU-maissa yleensä. Suomen kannalta Itämeren alueen näkymät ovat myönteiset. Nykyinen vientiosuus on noin viisi prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosituhannen vaihteessa. Itämeren alueen verrattain myönteisten keskipitkän aikavälin näkymien perusteella osuus voi olla kymmenen vuoden jälkeen jälleen nykyistä korkeampi. Viennin vetoa Suomi todella tarvitsee, sillä pudotus viime vuosina on ollut raju. Itämeren alueen kasvusta Suomen elpymisen ei kuitenkaan pitäisi jäädä kiinni. 63 Reijo Heiskanen pääekonomisti OP-Pohjola-ryhmä

64 Pulloposti 33/ Itämeri, geopolitiikka ja luottamus Timo Vihavainen Lähes jokainen suomalainen tuntee Stalinin sanat Paasikivelle: Maantieteelle me emme voi mitään. Ne olivat pahaenteiset sanat ja tarkoittivat sitä, että poliittiseen maantieteeseen oli tarkoitus tehdä muutoksia, joita myös tehtiin. Muutokset eivät olleet niitä, joita Stalin alun perin suunnitteli, mutta niiden merkitys oli, että Neuvostoliiton geopoliittinen asema muuttui. Sen sijaan, että suurvallan laivastolla oli ollut vain kaistale Suomenlahden ja Itämeren keskellä, se pian hallitsi sen itäistä rantaa ja myös Suomenlahden pohjoisranta oli sotilaallisesti melko hyvin varmistettu. Kun tosipaikka tuli, osoittautui, että se, mitä oli luultu geopoliittiseksi eduksi, ei auttanut mitään. Tosiasiassa Neuvostoliitto oli menettänyt sen ja Saksan välissä olleet puolueettomat puskurivaltiot, jotka olisivat enemmän tai vähemmän tehokkaasti voineet hidastaa saksalaisten hyökkäystä. Nyt sitä ei hidastanut mikään, kaikkein vähiten Hangon tukikohta tai Karjalan kannaksen maa-alue. Kostonhimoiset suomalaiset olivat omasta puolestaan valmiita käymään väkivaltaa tehneen Neuvostoliiton kimppuun, eikä tällaista mielialaa puuttunut Baltiastakaan. Geopolitiikan nimellä tunnettu kvasitiede nautti suurta suosiota ennen toista maailmansotaa ja nyt se on kokenut renessanssin etenkin Venäjällä. Putinin lempilapsi, Euraasian liitto on venäläisten geopoliitikkojen toiveiden täyttymys ja heidän mielestään vain se pystyy antamaan Venäjälle sen maailmanhistoriallisen roolin, joka sille kuuluu. Nykyisten geopoliitikkojen fantasiat mannermaisesta ydinalueesta ja sitä hallitsevasta Venäjän imperiumista ovat vakavia, jos ne vakavasti otetaan. Ikävä kyllä, näyttää siltä, että ne otetaan. Geopolitiikan fokuksessa ovat potentiaaliset asiat, se kehys, jossa politiikkaa tehdään, ei niinkään itse politiikka. Suhteettoman huomion kiinnittäminen potentiaalisiin etuihin ja haittoihin ja niiden ennakointiin vie helposti samanlaisiin virheratkaisuihin kuin mitä Stalin teki. Stalin uskoi vain alastomaan voimaan, jota hän mittasi divisioonien määrällä. Takavuosina Suomessa esitettiin elokuvaa Luottamus, jonka sanoma oli, että Suomelta oli aikoinaan puuttunut luottamusta neuvostojen maata kohtaan, minkä johdosta suhteet olivat kärsineet. Suomen virheellinen asenne teki myös Neuvostoliitolle mahdottomaksi luottaa sen ystävällismieliseen politiikkaan ja tämä johti historiallisiin onnettomuuksiin. Suomen asettaminen moraaliseen vastuuseen sitä vastaan tehdystä hyökkäyksestä oli koomista, mutta luottamuksen puute todella oli eräs niitä suuria tekijöitä, jotka johtivat molempien maailmansotien syttymiseen ja hallitsemattomaan laajenemiseen. Aikanaan osoittautui, että Hitler ilmeisesti todella oli hullu tai ainakin edesvastuuton aloittaessaan Neuvostoliittoon tuon valapattoisen hyökkäyksen, kuten Stalin sitä luonnehti. Mutta mikään ei voinut tätä päätöstä estää, geopolitiikan muuttaminen kaikkien vähiten. Nykyisen Venäjän elinhermo ovat sen kaasuputket ja öljynkuljetusväylät. Aivan keskeinen asema tässä on Suomenlahdella ja Itämerellä. Mahdollisena hyökkäysreittinä vihollislaivastolle tämä väylä sen sijaan lienee varsin epäkiinnostava. Kukaan tuskin enää kuvittelee miljoona-armeijojen invaasiota järjelliseksi toimintastrategiaksi ja muitakin hyökkäysuria on riittävästi, jos tarvitaan. Venäjän kannalta suurin potentiaalinen uhka voisi olla Tanskan salmien sulkeminen. Mikäli Venäjän öljykauppa tätä tietä katkaistaisiin, se ilmeisesti halvaannuttaisi Venäjän talouden nopeasti. Mikäli Venäjä, uudessa euraasialaisessa roolissaan, irtisanoutuisi kansainvälisistä tullisopimuksista, voitaisiin siihen joissakin oloissa kohdistaa eräänlainen uusi juutintulli. Tanskan salmet ovat, Dardanellien ohella, luonnoneste, jonka poistaminen vaatisi paljon enemmän resursseja, kuin Venäjällä nyt on tai on koskaan ollut. 64

65 Kuitenkaan ne maat, jotka sen olisivat voineet tehdä, eivät koskaan ole rauhan aikana sulkeneet näitä salmia. Myös juutintulli jäi historiaan vuonna Ruotsalaisten geopoliittinen innovaatio, vuonna 1832 valmistunut Götan kanava menetti näin merkityksensä. Venäjän politiikan stalinistinen periaate oli varmistaa ja vielä kerran varmistaa, etteivät ikävät mahdollisuudet toteudu. Tämä politiikka, joka aliarvioi luottamuksen merkitystä, kääntyy helposti itseään vastaan ja päinvastoin varmistaa Venäjälle ikävien vaihtoehtojen toteutumisen. Ollaanko Venäjällä taas menettämässä se valtioviisaus, joka periaatteessa sisältyy lauseeseen, maantieteelle me emme voi mitään. Väkivalloin Venäjä ei voi myydä hiilivetyjään eikä se kykene väkivalloin edes pitämään auki strategisia kauppareittejään, mikäli kävisi niin onnettomasti, että ne haluttaisiin sulkea. Venäjän strategisten etujen turvaaminen Itämeren alueella tai muualla ei voi tapahtua sotilaalliseen voimaan nojaten. Normaalien valtioiden kesken vallitsee aina perusluottamus siihen, että ne toimivat rationaalisesti eivätkä ryhdy äärimmäisiin toimiin. Luottamus on kansainvälisessä kanssakäymisessä erittäin arvokas pääoma. Sen voi myös hukata, kuten aikoinaan tekivät Saksa ja Neuvostoliitto ja silloin sen palauttaminen voi koitua hyvin kalliiksi. Valtionrajojen muuttaminen ei viime kädessä auta mitään. Timo Vihavainen Venäjän tutkimuksen professori Helsingin yliopisto 65

66 Pulloposti 34/ Itämeri on Suomelle korvaamaton Sampo Terho Itämeri on Suomen ainoa meri. Se piirtää suomineidon hameenhelman. Itämeren vesireitit ovat yhdistäneet meitä Eurooppaan koko historiamme ajan. Edelleen valtaosa ulkomaankaupastamme kulkee Itämerta pitkin. Hyvin moni suomalainen on jossakin elämänsä vaiheessa saanut kokemuksia ja tutustunut Itämereen myös henkilökohtaisella tasolla. Kirkkonummella kasvaneena minullakin on lapsuudenmuistoja niin kalareissuista, Porkkalan saaristossa vietetyistä vapaapäivistä kuin seurakunnan purjehdusleireistä. Itämeri ei ole pelkkä kalataloudellinen tai strateginen realiteetti, se on osa suomalaista sielunmaisemaa. Se on ympäristöltään ja lajistoltaan ainutlaatuinen. Missään muualla ei tavata vastaavanlaista merellisten ja makeiden vesien lajien yhdistelmää. Valitettavasti se on myös hyvin haavoittuva merialue. Itämeren suojelu on keskeisimpiä ympäristökysymyksiä, joita meidän tulisi EU:n avulla kyetä ratkaisemaan meille suomalaisille ehkä jopa keskeisin. Itämeremme voi liian huonosti. Suurin ja näkyvin ongelma on pitkään jatkunut rehevöityminen, joka on viime vuosikymmenien aikana päässyt niin pahaksi, että Itämeri käytännössä rehevöittää jo itse itseään. Rehevöityminen näyttäytyy meille ennen kaikkea sinileväkukintoina, jotka runsaina vuosina peittävät melkein koko merenpinnan tämän kesän viileys tosin saattaa jättää kukinnan vähäisemmäksi. Pinnan alla muhiva happikato puolestaan hävittää pohjan eliöstöä. Jopa kolmannes Itämeren pohjasta kärsii tällä hetkellä happikadosta. Näillä alueilla käynnistyy ns. sisäinen kuormitus, jossa entuudestaan pohjasedimenttiin sitoutuneet fosfaatit uudelleen vapautuvat veteen. Epätoivoon ei silti pidä vaipua. Vuosien varrella on saatu aikaan jo paljon Itämeren pelastamiseksi. Teollisuuden päästöt on suureksi osaksi laitettu kuriin, samoin kotitalouksien jätevesiä ryhdytty puhdistamaan. Ongelmallisin asia on tätä nykyä maatalous, jonka lannoitteiden virtaaminen Itämereen jokien välityksellä pitäisi pystyä ehkäisemään. Lisäksi Itämeren eliöstöä uhkaavat muilta meriltä saapuvien laivojen mukana kulkevat vieraat lajit, joita pääsee veteen muun muassa laivojen painolastivesiä tyhjennettäessä. Rahtilaivat saattavat myös joskus laskea mereen likaisia pilssivesiään. Itämeren suojelemiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Itämereen virtaavien jokien takia meren valuma-alue ulottuu Valko-Venäjälle ja Ukrainaan saakka, joista voi siis valua ravinteita meille asti. Samoin Venäjän ja erityisesti Pietarin kaupungin jätevedet ovat varsinkin Suomenlahdelle huomattava rasite, vaikkakin kaupunkiin on viimein saatu nykyaikaiset puhdistamot. Suurin Itämeren yllä leijuva äkillisen katastrofin uhka on öljyonnettomuus, joten öljyntorjuntaan täytyy varautua erityisesti. Vain kansainvälisen yhteistyön kautta merien saastuttamiselle voidaan asettaa sellainen hinta, ettei se ole enää kenellekään kannattavaa liiketoimintaa. Tässä kohden yksityissektorinkin tulee kantaa vastuunsa. Sellaista markkinataloutta ei pidä hyväksyä, jossa liiketoiminnan ulkoisvaikutukset jäävät muiden kärsittäviksi, ja ympäristöriskin toteutuessa vastuun kantavat tavalliset kansalaiset niitä aiheuttavien toimijoiden sijaan. Sääntelyn on oltava kuitenkin tasapuolista, eikä suomalaisia yrityksiä saa asettaa huonompaan asemaan asettamalla yksipuolisia rajoituksia vain heille. Tarvitaan laajempaa vastuuta. Meidän poliitikkojen tehtävä on nostaa Itämeren suojelu päätöksentekoon kansainvälisillä areenoilla, joista EU on keskeinen. Toki Itämeren suojelemiseksi voidaan toimia muidenkin järjestöjen kuin vain EU:n puitteissa. Muun muassa vuosittain kokoontuva HELCOM (The Helsinki Commission) on antanut jäsenmailleen suosituksia Itämeren suojelusta jo 66

67 vuodesta 1980 lähtien. Samoin me kaikki voimme omassa elämässämme auttaa Itämeren asiaa, esimerkiksi noudattamalla seuraavia ohjeita (lista on kirjasta Kotimeri Itämeri ympärillämme): 1. Käytä ympäristöä vähän kuormittavia ja helposti hajoavia pesuaineita ja muita kodin kemikaaleja 2. Huolehdi, että käyttämäsi pesuvedet eivät kulkeudu vesistöihin. Älä pese mattoja rannalla tai laiturilla 3. Huolehdi mökkisi asianmukaisesta sauna- ja käymälävesien käsittelystä ja talteenotosta 4. Liikkuessasi merellä, rannikolla tai saaristossa ota huomioon Itämeren luonto ja sen eläimet 5. Suosi laivayhtiöitä, jotka huomioivat ympäristön 6. Suosi poliitikkoja ja puolueita, jotka toimivat Itämeren hyväksi. Sampo Terho Euroopan Parlamentin jäsen 67

68 Pulloposti 35/ Itämeren turvallisuus pelin säännöt uusiksi Pauli Järvenpää Tiedemiehet puhuvat paradigman muutoksesta. Yhtäkkiä syntyy uusi mullistava tapa tulkita maailmaa, eivätkä vanhat selitysmallit enää pidäkään kutiaan. Jotakin tällaista on juuri nyt meneillään Itämeren alueella. Ennen niin rauhallinen maankolkka, melkeinpä turvallisuuspoliittinen idylli, on järkkymässä, ja alueella ihmetellään, mitenkä tässä nyt näin pääsi käymään. Tapahtumat alkoivat Krimiltä. Venäjä rikkoi räikeästi pelin sääntöjä valtioiden alueellista koskemattomuutta ja itsenäisen valtion suvereniteettia - aina YK:n peruskirjasta Helsingin 1975 sopimukseen, ja yhtäkkiä paradigman muutos oli tosiasia. Kaiken taustalla oli Ukrainan poliittinen tilanne. Maan sisäisen kriisin kärjistyessä viime syksynä ja alkutalvesta Venäjä valitsi selkeästi puolensa. Se tuki presidentti Viktor Janukovytšia ja hänen ympärilleen linnoittautunutta oligarkkiryhmää, kun kansan riveistä voimansa ammentanut vallakumous pyyhkäisi nämä miehet vallasta. Venäjä toimi nopeasti ja päättäväisesti. Sotshin olympiatuli oli häthätää ehtinyt sammua, kun koko muun maailman ällistellessä presidentti Vladimir Putin liitti Krimin Venäjään ja jatkoi Ukrainan painostusta. Venäjä asetti koko Läntisen sotilaspiirinsä joukot hälytystilaan ja sen taistelukoneet lensivät aggressiivisia lentoja Ukrainan, Puolan ja Baltian maiden rajojen läheisyydessä. Lisäksi sen joukot kävivät hyökkäyksellisiä sotaharjoituksia Ukrainan rajojen tuntumassa. Käsitteestä pienet vihreät miehet tuli uusi lisä sotilasslangiin. Kansainvälisistä uutiskuvista oli pääteltävissä, että Krimin valtaukseen osallistuneet joukot olivat sonnustautuneet tyypillisiin erikoisjoukkojen tamineisiin aina vihreänkirjavia maastopukuja, luotiliivejä ja taittuvaperäisiä rynnäkkökivääreitä myöten. Heillä ei ollut asuissaan minkäänlaisia kansallisia tai yksikkötunnuksia, eivätkä he antautuneet keskustelemaan kenenkään kanssa. Aluksi Venäjä kiisti näiden joukkojen olevan venäläisiä, mutta sittemmin presidentti Putin ilmoitti heidän olleen Venäjän erikoisjoukkoja ja jopa jakoi televisioidussa tilaisuudessa heille kunniamerkkejä. Revisionistinen, kansalliskiihkoinen Venäjä ja puheet historiallisesti sille kuuluvista alueista saivat selkäpiin karmimaan eikö enää todellakaan muisteta mitä tuhoa ja kärsimystä äärinationalistiset ja rasistiset äänenpainot ovat maailmanhistoriassa tuottaneet? Presidentti Putinin kansansuosio nousi kohisten, kun hän sekoitti puheissaan kansallisia ja uskonnollisia ideologioita ja historiallisia myyttejä. Tällaiset puheet eivät ole uhka vain Venäjän naapureille, vaan myös koko EU:lle ja Natolle ja sitä kautta koko liberaalille ja demokraattiselle länsimaiselle yhteisölle. Itämeren Nato-maat ovatkin ottaneet venäläisten puheet tosissaan, ja vastatoimiin on ryhdytty. Baltian ilmatilaa valvovien lentokoneiden lukumäärää on lisätty, pienehköjä ylimääräisiä sotaharjoituksia on alueella järjestetty ja Yhdysvallat on lähettänyt vähäisen määrän erikoisjoukkojaan Baltian maihin ja Puolaan. Syyskuun alussa Walesissa järjestetty Naton huippukokous siunasi nämä toimet, ja samalla Nato ilmoitti harkitse- 68

69 vansa aseiden ja erilaisten puolustustarvikkeiden ennakkovarastointia Baltian maihin ja Puolaan. Sotaharjoituksia tullaan myös lisäämään. Näin osoitetaan tukea Baltian maille ja nostetaan niitä vastaan mahdollisesti kohdistettavan voimankäytön kynnystä. Pelin sääntöjen muutos heijastuu Baltian lisäksi koko Pohjolaan, myös Naton ulkopuolisiin Suomeen ja Ruotsiin. Molemmissa maissa keskustellaan puolustukseen suunnattavien reseurssien lisäämisestä sekä mietitään valmiuksien kohentamista uudessa tilanteessa. Talouden puolella pakotteet ja vastapakotteet näyttävät seuraavan toisiaan. Itämeren alueen, Mare Nostrumin, idylli on särkynyt, haluamme me sitä tai emme. Pauli Järvenpää suurlähettiläs (ent.) vanhempi tutkija, International Center for Defense Studies (ICDS) 69

70 Pulloposti 36/ Kumppanuus ja pakotteet Valery Shlyamin Muutaman kuukauden Ukrainassa ja sen ympärillä kestänyt tilanne on kärjistänyt huomattavasti poliittisia ja taloudellisia suhteita Venäjän federaation, Yhdysvaltojen sekä EU:n välillä. Vaikka Venäjä on kiinnostunut naapuruussuhteista Ukrainan kanssa enemmän kuin muut, on lännessä päätetty asettaa pakotteita Venäjää vastaan. Kylmän sodan museosta on kaivettu esiin talouspakotteiden keinot. Pakotealoittelijoita ei tunnu rasittavan maailmantalouden seurausten arviointi, ja Pohjois-Euroopan kestävä ja jatkuva kehitys onkin nyt uhattuna. Itämeren ja Barentsin alueiden pohjoinen Eurooppa on kansainvälisen talousyhteistyön kannalta puoleensavetävä alue. Euroarktisella alueella on mittavia luonnonvaroja ja sinne on kehittymässä merkittävä kauppa- ja elinkeinokeskittymä. Toisaalta Itämerellä on huomattavia ympäristöongelmia, ja alueella havaitaan lännen ja idän välisiä eroja niin sosiaalisessa, taloudellisessa, logistisessa ja institutionaalisessa kuin myös infrastruktuurin kehityksessä. Viimeisten 20 vuoden kuluessa Pohjois-Euroopan maat ovat panostaneet selviytymiseen kylmän sodan seurauksista. Paljon on saatu aikaan. Esimerkiksi kumppanimaat ovat ensimmäistä kertaa ryhtyneet yhteisen sosiaalis-taloudellisen rajaseutukehityksen spatiaaliseen suunnitteluun. Venäjällä ja Suomella on ainutlaatuista kokemusta lähialueyhteistyöstä, jonka avulla on toteutettu lähes 400 yhteistä hanketta. Nimenomaan rajat ylittävä yhteistyö on esimerkiksi EU:n ja Venäjän välisen ENPI-ohjelman perusta. ENPI:n lisäksi menestyksekkäistä yhteistyöhankkeista voidaan mainita Leningradin alueelta Saksaan rakennettu Nord Stream -kaasuputki, Venäjän liittyminen WTO:hon sekä vuonna 2007 syntynyt ympäristö-, sosiaali-, terveys-, kulttuuri-, logistiikka- ja liikennekumppanuuteen perustuva Pohjoinen ulottuvuus Euroopan Unionin, Norjan, Islannin ja Venäjän välillä. Pohjois-Euroopan kehittyvän talousyhteistyön arvioinnin perusteella on todettava, että viimeiset 20 vuotta ovat olleet enemmän hyödyntämättä jääneiden mahdollisuuksien kuin aikaansaatujen tuloksien aikaa. Verratessa Pohjois-Euroopan (Venäjän ja sen naapureiden) BKT:n kehitystä Itä-Aasian (Kiinan ja sen naapureiden) BKT:n kehitykseen on valitettavasti todettava, että Pohjois-Euroopan kehitys on jäänyt jälkeen, vaikka starttivaiheissa eroja oli Pohjois-Euroopan hyväksi sekä kansallisen elinkeinoelämän rakenteissa että mittakaavassa. Todennäköisesti edelle päässeen Itä-Aasian kehityksen trendi säilyy tulevaisuudessakin. Kiina, Japani ja Etelä-Korea vaikuttavat tuntuvasti Pohjois-Euroopan maiden talouksiin. Vaikutus vahvistuu epäilemättä lähivuosina. Itä-Aasian talousveturit pyrkivät esimerkiksi hyödyntämään arktisen alueen luonnonvaroja, ja siihen heillä on jo tänä päivänä riittävästi teollisuus- ja finanssiresursseja. Kiina, Venäjän strateginen talous- ja kauppakumppani, kiinnittää yhä kasvavaa investointihuomiotaan Luoteis-Venäjällä sijaitseviin teollisuuskohteisiin. Etelä-Koreasta on tullut viime vuosina jääluokan alusten johtavia tuottajia. 70

71 Vaikuttaa siltä, että globalisaatio, kertynyt kokemus ja osaaminen, EU:n ja Venäjän lainsäädäntöjen harmonisointi, Venäjän liittyminen WTO:hon sekä 21. vuosisadan taloudelliset uhat ja haasteet edellyttävät uusia lähestymistapoja talousyhteistyöhön sekä maiden että bisnesyhteisöjen osalta. Toisaalta Pohjois-Euroopan maiden talouksien keskinäinen vuorovaikutus edistyy mielestämme hitain askelin. Venäjän vastaisten pakotteiden vuoksi talouksien keskenäinen vuorovaikutus ja strategiaetujen saavuttaminen hidastuvat. Monet suomalaiset tutkijat arvioivat nyt Venäjän pakotteiden vaikutusta Suomen talouteen. Näyttää siltä, että Suomi menettää enemmän kuin suurin osa EU-maista, koska Venäjän osuus Suomen ulkomaankaupassa on merkittävä (14 %). Myös liikenne- ja logistiikkapalvelujen määrä Venäjältä Suomen kautta kolmansiin maihin on tuntuva (yli 10 miljardia dollaria vuodessa). Täytyy korostaa, että Suomi on Venäjän merkittävimpiä teknologiakumppaneita. Suomen ja Venäjän modernisaatiokumppanuuden puitteissa toteutettavien taloudellisen yhteistyön hankkeiden toimintaohjelma sisältää nykyään 20 innovaatiohanketta. Suomalainen energiayhtiö Fortum investoi Venäjän Länsi-Siperiaan yli neljä miljardia dollaria, venäläinen Rosatom suunnittelee yhteistä Hanhikivi-ydinvoimalahanketta, joka on arvoltaan seitsemän miljardia euroa. Näiden lisäksi toteutetaan yli sataa yhteistä pk-yritysten hanketta ja uusia hankeideoita on kymmeniä. Haluaisin myös kiinnittää huomionne innovatiivista liiketoimintaa ja startup-yrityksiä tukevaan yhteistyöhön, jota suomalaiset ja venäläiset instituutiot harjoittavat. Yhteistyöhön ovat ryhtyneet suomalainen Tekes ja venäläinen tiede- ja teknologia-alalla toimivia pk-yrityksiä tukeva Kehityssäätiö. Lisäksi Skolkovon, Venäjän Venture Companin (RVK), Turun Science Parkin, Stratup Saunan sekä Tekesin kanssa on solmittu sopimukset, jotka tähtäävät ennen kaikkea yritysten kehitykseen. Yllä mainittu hanketieto ei anna tyhjentävää kuvaa venäläis-suomalaisista suhteista, jotka ovat todellisia, kumpaakin osapuolta hyödyttäviä partnerisuhteita ja hyvä naapuruuden malli. Olen varma, etteivät pakotteet pysty hajottamaan kumppanuuttamme. Venäjän ja sen Pohjois-Euroopan naapureiden väliselle talouskumppanuudelle ei ole vaihtoehtoa, jos lähdemme alueen strategiasta: alueen kilpailukyvyn ja houkuttelevuuden pitkäjänteisestä kestävyydestä. Valery Shlyamin Venäjän Federaation kaupallinen edustaja Suomessa, taloustieteiden tohtori 71

72 Pulloposti 37/ Kuilun partaalta uuteen alkuun Matti Kankare Vain runsaat puolitoista vuotta sitten valtiovalta luki madonlukuja Suomen meriteollisuuden ytimelle. Ei suoraa tukea STX:lle. Näin voi tiivistää vuorineuvos Ole Johanssonin vetämän työryhmän Meriteollisuus raportin, jonka Johansson luovutti kesällä 2013 alkuviikosta kokoomuksen elinkeinoministeri Jan Vapaavuorelle. Nyt voi tuntua, että tästä raportista on jo niin pitkä ikuisuus, ettei siihen tarvitse palata. Luulo on väärä. Raportissa arvioitiin kriittisesti telakoiden laivanrakennuksen volatiliteettiä ja kannustettiin voimakkaasti koko meriteollisuusketjua kansainvälistymään ja lähtemään kotimaasta globaaleille markkinoille. Pelkkä Itämeri ei kasvamiseen riitä, vaan yhtiöiden täytyy mennä pidemmälle. Tässähän Wärtsilän ja Rauman Rolls-Roycen tai Steerpropin kaltaiset toimijat onnistuneet erinomaisesti, samoin Elomaticin kaltaiset suunnitteluyhtiöt. Vaikka Turussa on juhlittu elokuusta lähtien Turun telakan kauppaa, jossa valtion teollisuuspolitiikan nyrkki Suomen Teollisuussijoitus ja Saksan suuri risteilijärakentaja Meyer Werft ostivat STX:n Turun telakan liiketoiminnan, laivanrakennuksen ongelmat eivät Suomessa ole hävinneet mihinkään. STX:n Suomen telakoiden seitsemän vuoden tappioputki on liian pitkä ja karmaiseva. Lähes 400 miljoonan euron ja viime vuonnakin 61 miljoonan euron nettotappio kertoo telakan tilanteesta oleellisen. Ilman ostajien väliintuloa Turussa keskusteltaisiin nyt telakan konkurssista eikä uusista tilauksista. Meyer Werftin on pakko panna Turun telakka parempaan kuntoon, koska telakkayhtiön viime vuoden tappioita ei voi panna vain Rauman telakan lopettamiskustannusten syyksi. Uudet TUI-risteilijät testaavat hyvin telakan kilpailukyvyn. Jos myös TUI-varustamon optioalukset toteutuvat, Meyerillä on vuoteen asti aikaa tehdä Turun telakasta eli uudesta Meyer Turku Oy:stä taas 2000-luvun alun kaltainen tuottava laivanrakennuskone. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että telakalle äärimmäisen tärkeät alihankkijat ja Suomen meriteollisuuden ytimen muodostavat 450 meriteollisuusyritystä vähentävät oleellisesti riippuvuuttaan yhdestä telakkayhtiöstä. Kehittävät toimintaansa ja hiovat kilpailukykyään myös muilla markkinolla. Näinhän on ajat sitten tapahtunut erityisesti offshore-puolen hankkeissa. Ehkä yrityksille tekee loppujen lopuksi vain hyvää se, että Turun telakka ei saanut Royal Caribbeanin Oasis 3 ja Oasis 4 -risteilijätilauksia, vaan ne menivät Ranskaan. Esimerkiksi Oasis 3:een kymmenet suomalaisalihankkijat myivät osaamistaan ainakin sadalla miljoonalla eurolla. Keväällä varmistunut Oasis-4 rakentaminen Ranskassa antaa näille samoille alihankkijoille vielä lisäkauppamahdollisuuden. Entä uusi Rauman telakka? Uusi Rauma Marine Construction toimii erilaisella periaatteella henkilöstön palkkaamisen suhteen kuin Meyerin Turun telakka. Laivan rakentaminen tai korjaaminen on projekti, jonka tekemiseen palkataan projektiorganisaatio. Vain aika näyttää, miten tämä tapa laivan rakentamisessa toimii Suomessa. Rakentamisen aikainen rahoitus on joka tapauksessa Raumallakin hoidettava ennakkoon. Ole Johansson kaipasi meriteollisuuteen 5 6 veturiyritystä tai konsortiota, joiden imussa pienetkin yritykset voivat kasvaa, kehittyä ja kansainvälistyä. Johansson on osin oikeassa. Tällainen veturiyritys voi hyötyä siitäkin, että Turun telakan avulla Meyer Werft tulee yhtiölle tutuksi. Papenburgissa voi hyvin löytyä työtä osaaville suomalaisalihankkijoille. Ainakin siihen kannattaa pyrkiä. Muistutuksena. Maailman telakoiden tilauskanta laski vuodesta 2008 vapaalla pudotuksella vuoteen Kuka sanoo, etteikö näin voisi tapahtua uudestaan. Vasta tänä vuonna kuuden vuoden jälkeen uusia aluksia on tilattu tammi-kesäkuussa lähes kappaletta eli 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Näistä 72

73 tilauksista liki 90 prosenttia meni Kiinaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin. Eurooppalaisille telakoille uusista tilauksista tuli murusia, vaikkakin tärkeitä murusia, vajaat kymmenkunta risteilijää ja muita erikoisaluksia. Tilausten kasvu on kuitenkin edelleen vielä orastava, mutta ainakin toivoa se antaa paremmasta tulevaisuudesta. Matti Kankare taloustoimittaja Talouselämä 73

74 Pulloposti 38/ Venäjän talouskasvun hyytyminen syö idänvientiämme Kari Liuhto Venäjä on näytellyt tärkeää roolia viennissämme aina toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Vielä 30 vuotta sitten neljännes Suomen kokonaisviennistä päätyi itänaapuriin. Perestroikan tuomien uusien tuulien myötä Venäjän osuus viennistämme kääntyi laskuun. Neuvostoliiton hajoaminen tiputti lopulta itänaapurimme osuuden alle kolmen prosentin. Vientiyrityksemme ovat toipuneet Neuvostoliiton hajoamisesta, mutteivät kokonaan viisi vuotta sitten tapahtuneesta globaalista finanssikriisistä, jolloin idänvientimme tippui huimat 50 prosenttia. Osoituksena tästä on se, että vientimme Venäjälle oli vuonna 2013 vain 70 prosenttia siitä, mitä se oli Venäjän-kaupan huippuvuonna Tällä hetkellä Venäjä muodostaa 8,5 prosenttia Suomen kokonaisviennistä. Tällä osuudella olemme Venäjän viennistä EU:n neljänneksi riippuvaisin jäsenvaltio heti Baltian maiden jälkeen. Globaalin finanssikriisin jälkeen Venäjän talouskasvu on hiipunut. Viime vuonna maan BKT-kasvu jäi 1,5 prosenttiin. Tänä vuonna Venäjän talous voi jopa supistua. Koska noin puolet Venäjän-viennistämme on itänaapurin teollisuuden käyttämiä koneita ja kemikaaleja, on aivan luonnollista, että Venäjän teollisuustuotannon kasvun pysähtyminen on kääntänyt myös idänvientimme laskuun. Laskua ovat jyrkentäneet ruplan ulkoisen arvon heikkeneminen ja venäläisten kotitalouksien kulutusjuhlan hiipuminen. Vientimme Venäjälle lähti laskuun jo viime vuoden toukokuussa (katso artikkelin lopussa oleva taulukko). Viime vuoden heinä joulukuussa Venäjän-vientimme tippui kaiken kaikkiaan 12 prosenttia. Laskutrendi on jatkunut tänä vuonna. Kuluvan vuoden tammi heinäkuussa laskua oli samaiset 12 prosenttia. Sanktioiden vaikutus ei vielä näy tilastoissa, mutta melko suurella todennäköisyydellä voidaan uutisankkana ampua alas huhu, jonka mukaan Venäjän-vientimme tulisi tänä vuonna tippumaan 20 prosenttia. Jotta näin suuri pudotus toteutuisi, kuluvan vuoden elo joulukuun Venäjän-vientimme tulisi tippua 30 prosenttia. Näin suuri muutos ei ole todennäköistä. Itse arvelen, että Venäjän-vientimme lasku tulee tänä vuonna olemaan lähempänä 10 kuin 20 prosenttia. Sanktiot koskettavat vain 5 prosenttia viennistämme, mutta sillä on luonnollisesti negatiivinen vaikutus vientimme kehittymiseen, vaikka osa yrityksistämme on alkanut hyödyntää Valko-Venäjää takaporttinaan viedessään sanktioiden alaisia tuotteita Venäjän-markkinoille. Ukrainan tilanteen kehityksestä riippuu, milloin sanktioita aletaan purkaa. Vaikka Ukraina pysyisi vakaana, pelkään että sanktiot ovat kiusanamme huomattavasti pidempään kuin monet ennakoivat. Nähtäväksi jää miten innokkaasti Puola ja Baltian maat haluavat poistaa EU:n asettamia sanktioita huolimatta siitä, että nämä maat kärsinevät sanktioista enemmän kuin Suomi. Sanktioiden poistamistakin tärkeämpää olisi saada Venäjä jälleen kasvu-uralle. Valitettavasti näyttää siltä, että maa on syönyt omat eväänsä taloutensa kasvattamisessa ja kestää vuosikymmeniä ennen kuin modernisaatio alkaa kantaa hedelmää. Venäjän tuleva kasvu nojaa tämän takia pitkälti maailmanmarkkinoiden imuun ja öljyn hintaan. Venäjän kannalta on harmillista, että öljyn hinta on heinäkuun alusta tähän päivään saakka laskenut yli 15 dollaria tynnyriltä. Yhden dollarin lasku tynnyrihinnassa merkitsee noin 1,4 miljardin dollarin laskua Venäjän budjettituloissa. Vaikka Venäjän valtiontalous suurine valuuttavarantoineen ja vararahastoineen kestää öljyn hinnan laskun, maa tarvitsee pitkällä tähtäimellä uusia kasvun lähteitä. Yksi tällainen lähde voisi olla pienen ja keskisuuren (PK) yritystoiminnan kehittäminen. Pienen ja keskisuuren yritystoiminnan vahva kehittäminen toisi Venäjän talouteen dynamiikkaa ja joustavuutta sekä vahvistaisi maan demokratiaa, sillä yrittäjyys on keskiluokan kehto ja sitä kautta vakaan demokratian tukipilari. Jos Venäjä joutuu pitkään kituuttamaan alhaisen kasvun ajassa, pelkään että se tulee 74

75 heikentämään maan yhteiskunnallista vakautta. Panostaminen EU:n ja Venäjän väliseen PK-yritysyhteistyöhön olisi niin talous- kuin turvallisuusteko. Prof. Kari Liuhto Johtaja Centrum Balticum -säätiö 75

76 Pulloposti 39/ Turun Yliopistosäätiö ja Itämeri Pekka Kanervisto Vaikka Turun yliopiston tukisäätiön perustehtävä onkin sille uskotun lahjoitusvarallisuuden turvaava ja tuottava hoito sekä tuoton jakaminen Turun yliopistossa tehtävään tutkimukseen, yhteisen Itämeremme asiaa on voitu edistää, vaikka varsinaista Itämeri strategiaa ei säätiöllä ole ollutkaan. Turun yliopistolla on laajaa Itämeri tutkimusta mm. luonnontieteissä. Seilin tutkimuslaitos Nauvossa on ehkä kaikkein tunnetuin. Vuosien kuluessa on satoja Itämeri aiheisia tutkimushankkeita tuettu Turun Yliopistosäätiön varoista. Lisääntynyt huomion kiinnittyminen Itämeren suojeluun on varmasti vaikuttanut Turun yliopiston tutkijoiden valitsemiin tutkimusaiheisiin ja tutkimusten vaikuttavuuden arviointiin yleisesti. Valtakunnallista huomiota saimme ensimmäisessä Turussa pidetyssä Itämeripäivillä vuonna Turun Yliopistosäätiön omistama Liedon Vanhalinnan tilan toista kilometriä pitkä Aurajoen rantaviiva suojeltiin pelloilta tulevilta lannoitevalumilta. Perustimme koko matkalle kolmenkymmenen metrin suojakaistaleen. Tälle luomualueelle perustimme myös virkistyskäyttöön tarkoitetun luontopolun. Se on osa Turun tuomiokirkolta lähtevää ja joen yläjuoksua seuraavaa Suomen Sydän -ulkoilureittiä. Osana Turun yliopiston saariston kehittämisohjelmaa 1990-luvulla, päätyi Bengtskärin majakka Turun Yliopistosäätiön omistukseen vuonna Voimme ylpeänä olla mukana esittelemässä vuosittain yli kymmenelle tuhannelle matkailijalle Itämeren keskellä sijaitsevaa pohjoismaiden korkeinta majakkaa. Bengtskärin suosion salaisuutena on ollut ennen kaikkea alueella harjoitettu verkostoitunut yritystoiminta. Yliopistosäätiön asettama Bengtskärin neuvottelukunta on pyrkinyt edistämään yksityisten toimijoiden ja viranomaisten yhteistyötä. Bengtskärin taistelun muistojuhlat ja majakan 100-vuotisjuhla vuonna 2006 ovat saaneet ansaitun huomion ja laajan osallistujajoukon. Myös toinen Turun yliopiston Itämereen liittyvä strateginen avaus 1990-luvulla on tuonut yliopiston tukikohdan Itämerelle. Itämeren alueen, erityisesti entisten Itä-Euroopan maiden, yliopistojen yhteistoiminnan koordinointi annettiin aikanaan Turun yliopiston tehtäväksi. Yhtenä tämän toiminnan seurauksena perustettiin Saarenmaalle yliopistokeskus, jonka toimitilat Kuresaaren keskustassa Piispanlinnan vieressä Turun Yliopistosäätiö omistaa. Tähän liittyy jo kuudetta kertaa viime kesänä yhdessä Kuresaaren kaupungin kanssa järjestetty Itämeren Historia seminaari. Tähän mennessä aiheet ovat käsitelleet pääasiassa Suomen ja Viron suhteita, mutta myös Itämeren asioita laajemminkin. Alustajia ovat olleet mm. Heikki Talvitie, Jaan Kaplinski, Matti Maasikas, Seppo Zetterberg, Jaakko Kalela, Rein Lang, Raimo Pullat, Juhani Salokannel, Erkki Tuomioja, Siim Kallas, Jarmo Virmavirta ja Ülo Tuulik. Seminaarissa on parina viime vuonna ollut parisataa osallistujaa. Saarenmaan oopperajuhlien aikaan järjestettävään seminaariin on vapaa pääsy. Virossa säätiöllä on myös toinen kiinteistö: arkkitehti Alvar Aallon ainoa Baltiaan maihin toteutettu työ, Villa Tammekann Tartossa. Tuossa Granö-keskukseksi nimetyssä talossa vierailee vuosittain lukuisia tutkijoita ja myös arkkitehtuurituristeja. Turun Yliopistosäätiö lukeutuu niihin kolmannen sektorin toimijoihin, joilla voi luontevasti olla myös oma - jollei nyt Itämeri-strategia - niin ainakin oma toimintaohjelma, jolla se voi perustehtävänsä ohella tai lomassa edistää yhteistä Itämeriasiaamme. Pekka Kanervisto säätiön asiamies Turun Yliopistosäätiö 76

77 Pulloposti 40/ Kansallispuistobrändistä kasvun eväitä Salossa Riikka Nurmi Suomen puhdasta ja arvokasta luontoa pidetään Suomen luontomatkailun voimavarana. Saaristo ja luonto tarjoavat matkailijalle monimuotoiset mahdollisuudet niin hiljentymiseen kuin myös huikeisiin luontoaktiviteetteihin. Matkailun kasvun arvioidaan tulevan ulkomailta ja luonto onkin merkittävin syy valita Suomi matkakohteeksi. Se on myös merkittävä lähimatkailukohde. Salossa odotetaan Teijon retkeilyalueen nimeämistä kansallispuistoksi alkaen. Teijon kansallispuistosta tulee lounaisen rannikon ainoa mannerpuisto mahtavine kalliojyrkänteineen, monimuotoisine soineen ja etelärannikon yhtenäisempine metsäalueineen. Teijon luontoympäristö rajautuu luontevasti merellisen Mathildedalin kulttuuriympäristöön, jossa on jäljellä vanhan ruukkiyhdyskunnan rakennusperintöä. Kansallispuistona Teijo muodostaa puistoparin läheisen Saaristomeren kansallispuiston kanssa ja ne toimivat porttina toinen toisilleen. Saaristo ja ruukkihistoria yhdessä luovat uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia alueen matkailun kehittämiseen. Meri-Teijon alueella on jo entuudestaan matkailutoimintaa. Retkeilyalueella vierailee vuotuisesti reilu kävijää. Kansallispuiston uskotaan edistävän luontomatkailupalveluiden kehittymistä, mahdollistavan uusien kohderyhmien tavoittelemisen ja tarjoavan alueen yrityksille uuden reitin viestinnälle maailmalla tunnetun Kansallispuisto National Park brändin alla. Varsinais-Suomen liitto on myöntänyt Yrityssalolle rahoitusta hankkeelle, jolla kehitetään Teijon kansallispuiston vaikutusalueella olevien palvelutoimialan yritysten toimintaympäristöä ja toimintaedellytyksiä. Tavoitteena on terävöittää ympärivuotisia luontomatkailupalveluita huomioiden kestävä matkailu sekä luonto ja kulttuuriperintöarvot yritysten liiketoiminnassa, kehittämällä alueen saavutettavuutta sekä käynnistämällä tiivis puistopariyhteistyö Saaristomeren kansallispuiston kanssa. Hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Metsähallituksen, Salon kaupungin ja yrittäjien kanssa. Alueen kehittyminen ja kasvu riippuukin siitä, miten paljon palvelutasoa voidaan parantaa nykyisestä. Miten yritykset onnistuvat tuotteistamaan ympärivuotisia luontomatkailupalveluita, tarjoamaan elämyksiä asiakkaille ja miten innokkaasti yritykset lähtevät yhteistyössä kehittämään aluetta. Hankkeen toimenpiteitä voi seurata Yrityssalon verkkosivulla 77 Riikka Nurmi, projektipäällikkö, Yrityssalo Oy

78 Pulloposti 41/ Suomenlahti-vuosi 2014 missä olemme nyt ja mihin olemme matkalla? Kai Myrberg Suomenlahden rannikon asukille on helppo ymmärtää, miten paljon Suomenlahden ja koko Itämeren hyvä tila merkitsevät elämällemme. Muun muassa matkailu ja virkistys ja niiden laatu riippuvat paljolti meren tilasta. Mennyt kesä leväkukintoineen muistutti meitä siitä, että paljon on vielä työtä tehtävänä yhteisen meremme pelastamiseksi. Joskus voi tuntua myös siltä, että yksittäisen kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa ovat pienet, kun Itämeren pääaltaalla on pahimmillaan Tanskan kokoinen hapeton alue, joka työntyy aika ajoin pitkälle Suomenlahden sisäosiin ja tekee yksittäisen ihmisen suojelutoimet tyhjiksi vai tekeekö, koska ilman niitä tilanne voisi olla vieläkin huonompi. Voidaan myös kysyä, kuinka käy kalakantojen tulevaisuudessa, kun meret rehevöitymisen lisäksi kärsivät ympäristömyrkyistä. Myös ilmastonmuutos on riesanamme. Ravinnekuormitusten vähennykset voi tehdä tyhjiksi kasvavat sademäärät, ja sitä kautta suurenevat jokivirtaamat, jolloin luonnollinen ravinnehuuhtouma kasvaa. Pienenevä meriveden suolaisuus, nouseva veden lämpötila ja hupeneva jääpeite vaikuttavat monella tavalla meriekosysteemiin ja meriluonnon monimuotoisuuteen. On aiheellista esittää kysymys, mitä voimme tehdä näiden uhkien pienentämiseksi. Suomenlahti-vuosi 2014 haluaa antaa vastauksia näihin kysymyksiin tutkijoiden, päättäjien ja kansalaisten yhteistyön ollessa keskeinen voimavara yksin mikään näistä ryhmistä ei pääse tavoitteeseen puhdistaa Suomenlahti nopeasti ja kustannustehokkaasti. Tarvitaan myös kansainvälistä yhteisyötä ja näin virolaiset ja venäläiset on saatu mukaan yhteisiin talkoisiin, vaikka ajan poliittinen ilmapiiri ei ole aina kaikkein otollisin tällaiseen rajat ylittävään ympäristöyhteistyöhön. Monet ihmiset ovatkin kysyneet: mitä voin itse tehdä meren hyväksi? Tämä kysymys on esitetty meille monta kertaa Suomenlahden teemavuoden aikana järjestetyissä yleisötapahtumissa, kuten Turun Baltic Sea Days tapahtumassa kesäkuussa, jossa Arandalla kävi päivän aikana 1000 Itämerestä kiinnostunutta ihmistä. Nämä suuren yleisön esittämät näkemykset ovat virkistävä tuulahdus tutkijoiden ja päättäjien usein viljelevän hallinnollisen jargonin keskellä. Myös päättäjät tarvitsevat todellakin paljon uutta tietoa siitä, miten Suomenlahden tilaa voidaan parantaa jatkossa. Tässä on tutkimuksen paikka. Suomenlahti-vuoden aikana on tehty tiivistä tilanseurantaa kolmen rantavaltion tutkimusaluksilta käsin ja tieto lahtemme tilan paranemisesta sen itäpäässä on tosiasia. Näistä tuloksista saamme pian kuulla enemmän. Kuinka meren tila on kehittynyt sitten yleensä viime vuosikymmeninä: sitä analysoidaan ensi vuoden aikana ja tuodaan päättäjille konkreettinen tila-arvio sekä toimenpide-ehdotus, miten meren tilaa voidaan nopeasti parantaa, jotta tulevat sukupolvet voisivat nauttia puhtaasta meriympäristöstä. Tästä kaikesta raportoidaan myös suurelle yleisölle, joten pysykää kaikki kuulolla. Nuorten sitouttaminen ympäristönsuojeluun on tähdellistä ja niinpä teemavuonna on järjestetty paljon ympäristökasvatustapahtumia: rantojen siivousta, ympäristöleirejä, kouluopetusta jne. Myös nuorten julistus on annettu, jossa Suomen, Venäjän ja Viron nuoret esittävät oman viestinsä Suomenlahden kestävän käytön turvaamiseksi. Julistus sisältää noin 30 toimenpide-ehdotusta päättäjille, koululaisille, ympäristökasvattajille ja kaikille rannikon asukkaille. Nuorisojulistuksen ensi-ilta järjestettiin 19.9 Pietarissa Suomenlahti-vuoden kansalaisvaltuuskuntien juhlakokouksen yhteydessä. Yhteistyö on voimaa: teemavuoden aikana kansalaiset, päättäjät maittemme presidenttejä myöten, tutkijat ja eri järjestöt ovat tehneet yhteistyötä ja kohdanneet erilaisissa tilaisuuksissa. Yhteinen huoli kotomeremme tulevai- 78

79 suudesta on ilmeinen. Nyt saavutettavat tulokset ja toimenpide-esitykset päättäjille on otettava vakavasti, aikaa ei ole tuhlattavana. Tarvitsemme entistä parempaa yhteistyötä sekä kansallisesti että kansainvälisesti: tärkeintä on se mitä tehdään meremme hyväksi, ei se kuka sen tekee. Kai Myrberg Suomenlahti-vuoden koordinaattori, johtava tutkija, FT SYKE Merikeskus 79

80 Pulloposti 42/ Mitä poliittinen puolue voi tehdä Itämeri-yhteistyön hyväksi: Kokoomuksen toiminta Itämeren puolesta Minna Arve Itämeri on Suomelle elintärkeä niin taloudellisesti kuin ympäristöarvonakin, ja se on lisäksi hyvin kiinteä osa suomalaista identiteettiämme. Tämän takia Itämeren huono tila on myös jaettu poliittinen huoli. Kokoomuksen ympäristöpolitiikassa Itämeren tilan parantaminen on ollut jo pitkään tärkeä kokonaisuus. Itämeri on myös suuremmassa, ei pelkästään Suomen mittakaavassa hyvin merkittävä. Se on kahdeksan Euroopan unionin maan ja Venäjän ympäröimä ja sen ympäristössä asuu lähes 90 miljoonaa ihmistä. Tämä tekee poliittisien vaikuttamisen haasteelliseksi, mutta toisaalta sitäkin tärkeämmäksi. Jotta tuloksia voidaan saada aikaan, tarvitaan yhteisten tavoitteiden lisäksi maiden kesken yhteistyötä niin poliittisella kuin virkamiestasollakin. Itämeren ominaispiirteet tekevät siitä varsin herkän ihmistoiminnan vaikutuksille. On valitettava tosiasia, että Itämeri on maailman saastunein meri. Toimintamme kuormittaa merta lisäämällä ravinteiden ja orgaanisen aineen sekä haitallisten aineiden määrää. Uhkia aiheuttaa myös entisestään kasvanut laivaliikenne, ja esimerkiksi Suomenlahti kuuluu maailman vilkkaimmin liikennöityihin laivareitteihin. Tällä hetkellä Itämerellä kulkee yli 2000 alusta ja meriliikenteen määrän on arvioitu kaksinkertaistuvan seuraavan 20 vuoden aikana. Mitä poliittinen puolue sitten voi tehdä Itämeren suojelemiseksi ja sen tilan parantamiseksi? Tarvitaan tahtoa ja toimenpiteitä kotimaassa. Toisaalta tarvitaan halua ja taitoa vaikuttaa kansainvälisesti niin Itämeren alueella kuin EU:ssa, joka on tärkeä viiteryhmä myös Itämeren suojelun kannalta. Maatalous on Suomen suurin typpi- ja fosforikuormituksen lähde. Kokoomus on ajanut muun muassa maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentamista eniten päästöjä tuottaville alueille ja uusien vesiensuojelukeinojen ennakkoluulotonta tarkastelua. Vuonna 2011 laaditussa ympäristöpoliittisessa ohjelmassamme tavoitteenamme oli myös ajaa tehokkaita ympäristönsuojelutoimenpiteitä koko Itämeren alueelle EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä. Ilolla olen seurannut, kuinka viime vuosien aikana tavoitteiden eteen on tehty töitä. EU:n maatalouspolitiikka ottaa yhä laajemmin huomioon ympäristönäkökohdat. Maatalouden uusi ympäristökorvausjärjestelmä, joka astuu pian voimaan, kohdistaa vesiensuojelutoimenpiteitä tärkeimmille alueille. Viljelijät ovat olleet aktiivisia ja haluavat vähentää ravinnekuormitusta ja on hienoa, että nyt heillä on siihen entistä paremmat työkalut. Erityisen hyvä asia on ravinteiden kierrätyksen eteneminen sanoista tekoihin. Maa- ja metsätalousministeriön tänä syksynä käynnistämän Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön -hankkeen tavoitteena on varmistaa maataloustuotannosta syntyvän lannan sekä muun ravinteita sisältävien orgaanisten ainesten tehokas hyötykäyttö vuoteen 2020 mennessä. Maataloutemme tuottaa noin 20 miljoonaa tonnia lantaa vuodessa, minkä sisältämä fosfori vastaa Suomen maatalouden tämän hetkistä fosforin tarvetta. Lannan ravinteiden hyväksikäyttöä ei ole tällä hetkellä onnistuttu järjestämään kaikilta osin toivotulla tavalla lanta on monin paikoin ongelma sen sijaan, että se olisi tärkeä tuotantoresurssi. Ravinteet väärässä paikassa saastuttavat luontoa ja muodostavat jäteongelman, jonka vesistö- ja ilmastovaikutukset ovat merkittävät. 80

81 Kokoomukselle tärkeä Itämeri-politiikan väline on EU:n Itämeri-strategia. Olihan sen alullepanija tuore kokoomuslainen europarlamentaarikko, nykyinen puolueemme puheenjohtaja ja pääministeri Alexander Stubb. Strategian päätavoitteet ovat meren pelastaminen, alueen yhdistäminen ja hyvinvoinnin lisääminen. Itämeren alueen strategia on ollut merkittävä askel oikeaan suuntaan. Itämeren alueen kehitys edellyttää kuitenkin jatkuvaa ja nykyistä tiiviimpää yhteistyötä sekä keskinäistä luottamusta myös EU:n tasolla. EU:n Itämeri-strategian vahvuus on sen laaja-alaisuus. Keinotekoinen jaottelu Itämereen liittyvien ympäristöhaasteiden ja muun Itämeri-yhteistyön välillä on ollut yksi merkittävimmistä syistä sille, miksi emme ole vieläkään saaneet esimerkiksi jokakesäistä sinileväongelmaamme Itämerellä taltutettua. Kaikki Itämeren rantavaltiot ovat tunnettuja korkeasta ekologisesta tutkimuksestaan ja vilkkaasta elinkeinoelämästään, mutta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta näitä alueen vahvuuksia ei ole osattu yhdessä riittävästi hyödyntää. Itämeren suojelun suhteen meidän tulisi olla nykyistä ennakkoluulottomampia ja innovatiivisempia. Kokoomukselle tärkeämpää kuin se, miten parempi ekologinen tila saavutetaan, on se, että se saavutetaan. Minna Arve puoluesihteeri Kansallinen Kokoomus rp 81

82 Pulloposti 43/ Itämeri linkkinä Aasiaan? Emil Asp Maailman dataliikenne kasvaa huimaa vauhtia. Älypuhelinten lisäksi verkkoon kytkeytyy ja dataa lähettävät myös erilaiset asiat ja esineet, verkkoasiointi ja ohjausjärjestelmien käyttö verkon kautta lisääntyy, sosiaalinen media ottaa yhä suuremman otteen elämästä, videoiden katselu mobiililaitteilla kasvaa listaa voisi helposti jatkaa oman kolumnin verran. Tutkimusyhtiö IDC on arvioinut, että niin sanotun digitaalisen avaruuden koko tuplaantuu kahden vuoden välein. Kun 2013 digitaalisen avaruuden kooksi arvioitiin 4,4 zettatavua, jo vuonna 2020 sen kooksi ennustetaan 44 zettatavua. Kasvu on huimaa. Tämä korostaa tietoliikenneyhteyksien, niin kiinteiden kuin langattomienkin, merkitystä. Bitti ei liiku, jos verkot eivät pelaa. Suomen tietoliikenteen kehityksen kannalta keskiössä on Itämeren alue. Rakenteilla on suora tietoliikenneyhteys Saksaan. Valmistelusta vastaa valtio-omisteinen Corenet, mutta kaapeliyhteydessä on mukana myös yksityisiä investoreita. Kiinnostus on ollut suurta. Valmistelutyöt ovat hyvässä vauhdissa ja kasvavaan kysyntään vastaava yhteys tulee olemaan valmis Samalla hanke on myös Suomen huoltovarmuuden ja kyberturvallisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä. Uusi yhteys parantaa ja nopeuttaa kansainvälisiä yhteyksiämme Eurooppaan. Ajatukset liitävät kuitenkin jo askeleen pidemmällä. Venäläisen Polarnet-yhtiön kaavailema yhteys Euroopasta Jäämeren kautta olisi toteutuessaan Suomelle todellinen valtti. Jäämeren kaapeli voitaisiin yhdistää jo olemassa olevien yhteyksien avulla Suomen läpi uuteen Itämeren kaapeliin. Tässä vaiheessa maantieteellinen asemamme Euroopan perällä keikahtaisi uuteen uskoon. Yhteys Suomen kautta olisikin selkeästi lyhin ja nopein reitti Aasiaan. Dataliikenteen näkökulmasta Suomi olisikin keskipisteessä. Yhdistettynä muihin vahvuuksiimme, muun muassa vakaaseen maaperään ja vakaisiin yhteiskunnallisiin oloihin, osaavaan työvoimaan, edulliseen sähköön ja korkeaan tietoturvaan, uudet yhteydet muovaisivat Suomesta dataliikenteen globaalin solmukohdan. Muun muassa suurten datakeskusten ja muun, yhä kasvavan dataliiketoiminnan sijoittautumisen kannalta Suomi olisi etulyöntiasemassa; linkki Aasian ja Euroopan välillä. Tilausta uudelle Euroopan ja Aasian kytkevälle yhteydelle olisi mennessä suurin osa dataliikenteestä tulee kehittyviltä markkinoilta, kuten Venäjältä ja Kiinasta. Kiinasta on muotoutumassa Baidun, Alibaban, Tencentin, Weibon ja muiden yritysten siivittämänä internetmaailman jättiläinen. Jo seuraavan viiden vuoden aikana Euroopan ja Aasian välisen dataliikenteen odotetaankin kasvavan jopa 278 prosenttia. Mittelö kasvavista markkinoista läntisten kilpakumppaneiden kanssa on tiukkaa. Suurten datamassojen ja tiedon aikakausi tarjoaa vikkelille toimijoille suuria mahdollisuuksia. Uudet yhteydet ovat Suomen kannalta avainasemassa. Tässä yhtälössä Itämeren kaapelilla ja alueella on tärkeä osa. Pian Itämeri voi olla Euroopan digitaalinen linkki Aasiaan. 82

83 Kuvan lähde: YLE , Suomi haluaa oman tietoliikennereitin Eurooppaan. Emil Asp ylitarkastaja Liikenne- ja viestintäministeriö 83

84 Pulloposti 44/ Ruotsinsuomalaisuus elää voimakkaana Voitto Visuri Ruotsilla ja Suomella tiedetään olleen vahvat siteet kautta historian, ja on edelleen. Jo 1100-luvulta lähtien löytyy historiasta merkintöjä kiinteästä yhteydestä. Noin vuodelta 1120 löytyy joitakin merkkejä siitä, että Suomi olisi yksi Ruotsin maakunnista luvulta tiedetään myös Ruotsista Suomeen suuntautuneet ristiretket kristinuskon saattamiseksi Suomeen. Lisäksi mainittakoon yli 600-vuotinen yhteinen Ruotsi-Suomi-valtakunta, joka päättyi Suomen sotaan ( ) ja saattoi Suomen Venäjän vallan alaiseksi suurruhtinaskunnaksi. Tämäkään ei katkaissut läheisiä siteitä Ruotsin ja Suomen välillä. Suomea on puhuttu Ruotsissa ainakin noista ajoista lähtien, eikä suomen kielen puhuminen ole koskaan päässyt katkeamaan Ruotsissa, koska muuttovirrat Suomesta ovat olleet jatkuvia, joskus pienempiä ja joskus suurempia. Näin jatkuu lähes tuhatvuotinen yhdessäolo ja kanssakäyminen nyt, kun elämme 2000-lukua. Yhteisen historian aikana on ollut monia merkittäviä vaiheita, joiden aikana suomalaiset ovat niittäneet mainetta hyvinä työmiehinä. Maininnan arvoisia ovat esimerkiksi suomalaiset kaivosmiehet 1300-luvulla Taalainmaalla, muun muassa Falunin vuorikaivoksilla. Heille myönnettiin jopa erioikeuksia ansioistaan luvun lopun ja 1600-luvun savolaiset kaskenraivaajat ja viljelijät olivat myös yksi tärkeimmistä ja tunnetuimmista suomalaisryhmistä, joka tuli asuttamaan lähinnä Värmlandin ja Taalainmaan korpimetsiä, mutta heidän tiedetään asuneen huomattavasti laajemmalla alueella melkein koko Ruotsissa. Näiden metsäsuomalaisten kaskenraivaajien tuoma suomen kieli eli ainakin 1950-luvun puoliväliin ja silloinhan alkoivat jo suuret sodanjälkeiset muuttovirrat: 50-luvun myrskyn raatelemiin metsiin tulivat suomalaiset metsämiehet ja pian heidän jälkeensä sadat tuhannet Suomen maaseudulta vapautuneet nuoret miehet ja naiset pelastamaan Ruotsin teollisuutta työvoimapulasta. Tämä viimeisin suuri muuttoaalto näyttäytyy numeroiden valossa siten, että Ruotsissa asui vuoden 2012 lopussa kolmessa sukupolvessa henkilöä, joilla on suomalaistausta. Ruotsinsuomalaiset lähtivät aivan liian myöhään ajamaan etujaan vähemmistönä, vasta Ruotsinsuomalaisten Keskusliiton liittokokouksessa Hajanaista keskustelua oli käyty jo 1960-luvulla, mutta aika ei ollut kypsä vielä silloin. Oltiinhan vain käymässä, kuten termi kuului. Nyt on kuitenkin otettu ensiaskeleita vähemmistöpolitiikan saralla, jota keskusliitto noin 125 paikallisyhdistyksensä kanssa on ajanut. Työ on pahasti kesken. Nykyinen lainsäädäntö pitää sisällään perusturvan vähemmistölle koko maassa, millä tarkoitetaan, että Ruotsin hallintoviranomaisilla (kunnat ja maakäräjät) on velvollisuus neuvonpitoon vähemmistön edustajien kanssa vähemmistön tarpeista. Ei ole kuitenkaan mitään sanktioita, mikäli kunnat eivät anna erityisiä oikeuksia vähemmistölleen. Perusturvan lisäksi on tällä hetkellä 52 kuntaa, jotka ovat niin sanottuja suomen kielen hallintoaluekuntia, joissa kuntien velvollisuus on järjestää omankielistä esikoulutoimintaa ja vanhustenpalvelua joko kokonaan tai osittain, mikäli sitä vaaditaan. Tästäkään ei ole pakotteita laissa. Kunnat saavat kuitenkin valtiolta rahoituksen mahdollisiin ylimääräisiin kustannuksiin ja se on auttanut asioiden edistymistä. Hallintoaluekuntien lukumäärä nousee 59:ään ensi vuoden alussa, jolloin seitsemän uutta kuntaa tulee mukaan. Lopuksi voi mainita pari seikkaa. Ensinnäkin ruotsinsuomalaiset ovat suurelta osin myötävaikuttaneet Ruotsin kehitykseen hyvinvointivaltioksi. Toiseksi voi sanoa merkkivuoden 1809 vaikuttaneen 200 vuoden jälkeen paljon ruotsinsuomalaisten arvostukseen, kun kansan tietous yhteisestä historiasta on lisääntynyt. Ruotsin koulun historianopetus ei juuri paljasta tätä yhteistä historiaa. Tämä yhdessä vähemmistölakien (kieli- ja vähemmistölaki) kanssa on auttanut myös ruotsinsuomalaisia itseään tasavertaisina kansalaisina. Ruotsinsuomalaisuus elää edelleen voimakkaana Ruotsissa ja Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto on takeena aseman vahvistamiselle. Voitto Visuri puheenjohtaja Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto 84

85 Pulloposti 45/ Kirjallista käsityötä ja kulttuurin lähituotteita Sanna Immanen Olet varmaan joskus lukenut suomennetun kirjan. Siis sellaisen, jonka alkuperäinen kieli oli joku muu kuin suomi. Suuri osa kaikesta lukemastamme tekstistä on käännettyä, vaikka viime vuosien trendi on kirjallisuudessa ollut, että kotimaista kustannetaan ja luetaan enemmän kuin käännöskirjallisuutta. Oma pääasiallinen työkieleni on viro. Koska viro on pieni kieli, kääntäjä ei pääse tai joudu juuri erikoistumaan, vaan saa kääntää kaikenlaisia tekstejä ja koska kääntäminen aina edellyttää lähdetekstin perinpohjaista ymmärtämistä, hän saa siinä sivussa hankittua varsin laajan eri alojen tuntemuksen. Sillä pärjää mukavasti varsinkin tietokilpailuissa. Sillä ei sinänsä ole väliä, mitkä ovat kulloisenkin työtehtävän lähde- ja kohdekielet. Kääntäjä aina lukee tekstin useampaan kertaan, selvittää ja tutkii, stilisoi ja lokalisoi valmiiksi tekstin, joka on hyvää ja oikeaa kohdekieltä. Hän tuo tavalla tai toisella kaiken lähdetekstissä olevan tarkoituksenmukaisesti kohdekielelle. Viro suomi-kielipari ei tässä tee poikkeusta. Mutta omat erityispiirteensä on siinä, miten vironkielinen kirja päätyy kustannettavaksi ja käännettäväksi Suomeen. Suuressa maailmassa ja suurissa kielissä saatetaan myydä ja ostaa oikeuksia kirjoihin, jotka eivät ole vielä ilmestyneet suuressa maailmassa saatetaan käydä kauppaa oikeuksista kirjoihin, joita ei ole vielä edes kirjoitettu! Noilla markkinoilla liikkuu kirjailijoiden, kustantamoiden, kääntäjien lisäksi myös agentteja ja managereita. Virolaisen kirjan päätyminen suomen kielelle on paljon enemmän eräänlaista käsityötä. Virossa toimii, kuten Suomessakin, oman maan kirjallisuuden tiedotuskeskus, joka pitää yhteyttä ulkomaisiin kustantamoihin, esittelee kirjailijoita, kiertää messuja ja verkostoituu. Silti kääntäjillä on oma vahva roolinsa virolaisen kirjallisuuden suomalaisina asiantuntijoina ja aktiivisina seuraajina. Koska viro on pieni kieli, suomalaiset kustantajat eivät malttamattomina tähyile Viron rannoille tai itse tutki ja pengo, mitä myyntikelpoista siellä ilmestyy. Sitä työtä tekevät kääntäjät maksutta. Kyllä. Omasta halustaan ja niin sanotusti rakkaudesta lajiin. Kääntäjät lukevat paljon juuri sillä silmällä, sopisiko tämä tai tuo teos kenties käännöskirjaksi Suomeen. Paljon tulee luettua sellaista hyvää, jonka kohdalla jokin kumma näppituntuma kertoo, ettei tämän teoksen takia kannata nähdä vaivaa suomalainen kustantaja ei tule siihen uskomaan. Samanlainen outo varmuus iskee myös niiden tekstien kohdalla, joiden kääntäjä uskoo sopivan Suomeen. Hän ajattelee, että suomalainen lukija haluaisi lukea tämän ja että suomalainen kustantaja pystyy halutessaan myymään tätä. Ja hän toki ajattelee, että haluaisi viettää itse useita kuukausia tämän tekstin parissa. Siinä tapauksessa kääntäjä kirjoittaa kirjasta lausunnon ja lähettää sen sopiviin kustantamoihin. Hän hyödyntää kaikki kanavansa, jotta tulisi asiassa kuulluksi. Hän kertoo Virolaisen kirjallisuuden tiedotuskeskukseen, että puuhailee kyseisen teoksen parissa, jotta promovoimat voidaan yhdistää. Hän selvittää, kenellä on kustannusoikeudet ja minne niitä mahdollisesti on jo myyty, jotta osaa vastata, jos suomalainen kustantaja mahdollisesti kiinnostuu. Hän kuuntelee tyynesti myös monet eit : tuiki tavallinen on tuo mielenkiintoinen muttei sovi meidän kustannusohjelmaamme. Kirjan kustantaminen on varmasti enemmän liiketoimintaa kuin kulttuuritekoja. Silti pienten kielten kanssa olemme juuri kulttuuritekojen ja käsityöläisyyden äärellä. Tässä ketjussa tehdään paljon ilmaista, innoittunutta työtä ja hyödynnetään suomentajan kulttuurintuntemusta ja näppituntumaa. Kääntäjien ammattitaito on Suomessa ylipäätään korkealla ja poikkeuksetta virolaisten kirjojen suomennokset keräävät kiitosta. Kun seuraavan kerran menet kirjastoon tai kirjakauppaan, ota kirja Itämeremme rannoilta minun puolestani kaikin mokomin virolainen. Tässä pikaelämysten maailmassa on hyvä muistaa, että kirja on useimmiten vuosien työn 85

86 hiottu lopputulos. Kun se vielä on kirjoitettu täällä pienellä kielellä ja käännetty toiselle yhtä pienelle, on kyseessä varsinainen kulttuurin käsityö- ja lähituote. Siihen on tallentunut paljon sellaista asiantuntemusta, jota on vain meillä, täälläpäin maailmaa. Sanna Immanen asiatekstikääntäjä, kirjallisuuden suomentaja Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtaja 86

87 Pulloposti 46/ Informaatiojärjestelmät ja ympäristölähtöinen logistiikan tiedonhallinta Esa Hämäläinen Suomen teollisuudessa on aina ollut suuri kiinnostus toimitusketjun hallintaan ja erityisesti logistiikkaan. Asummehan me Suomessa jotakuinkin saaressa logistiikan näkökulmasta. Olemme riippuvaisia toimivista ja kustannustehokkaista multimodaali maa-meri-maa-kuljetuksista päämarkkina-alueillemme Euroopassa. Ilman laatua parantavat päästörajoitukset laivapolttoaineessa olevan rikin osalta tulevat voimaan Itämerellä ja Pohjanmerellä vuoden 2015 alusta. Laivojen polttoainetalous tulee monimuotoistumaan. Aluksien on käytettävä puhdasta ja vähärikkistä polttoainetta kuten meridieseliä, LNG:tä, metanolia, tai teknisenä ratkaisuna raskasta polttoöljyä ja rikkipesureita. Lisäksi vaihtoehtona on ajaminen hitaammin kalliilla meridieselillä käyttäen isompia aluksia. Tuoreimpien näkemysten mukaan meridiesel ei olisi nykyistä hintatasoa paljoakaan kalliimpaa vuoden 2015 alussa. Vaikutukset merirahtihintoihin olisivat luokkaa 1-5 %:a, joka on LVM:n tuorein näkemys. Teollisuuden omien selvitysten mukaan kustannuspaine merirahtihintoihin olisi merkittävästi suurempi, jopa kymmeniä prosentteja. Suomessa pohjoisen satamat esim. Kemi ja Oulu verrattuna etelän Hankoon ovat eri asemassa merikuljetuskustannuksissa ja siten kustannuksissa. Kuljetuskustannusten ennakoidaan nousevan kuitenkin pitkällä aikavälillä. Tämä tuo Suomen teollisuudelle, erityisesti bulkkituotannolle isoja haasteita, sillä ohuet katteet eivät juuri kestä kalliimpaa logistiikkaa. Esim. paperiteollisuus ei voi korottaa hintojaan Euroopassa, koska painopaperituotteista on edelleen ylitarjontaa, kulutuksen per capita laskiessa. Voisiko moderneista ICT- eli esim. cost management -järjestelmistä olla hyötyä, kun yksittäisellä tehtaalla ja koko konsernissa halutaan paremmin hahmottaa erityisesti business-logiikan ulkopuolelta tulevien ympäristömääräyksien kustannusvaikutuksia koko tehtaan talouteen? Tavoite on kannattava kustannuslähtöinen ekotehokas tuotanto ja kuljetukset. Olen ollut yli 20 vuoden ajan tietotekniikka- ja automaatioyrityksissä kehittämässä suurteollisuudelle prosessilähtöisesti rakennettuja cost management -järjestelmiä. Niissä tuotannon, talouden, logistiikan ja markkinoiden informaatiovirrat kootaan yhteen tietokantaan automaattisesti jopa sekunnin välein. Saadaan tarkka kuva markkinoista, tuotannosta, päästöistä ja taloudesta ja tarkemmat ennusteet. Cost management -järjestelmien avulla eri markkinoiden kysyntäennusteet voidaan muuntaa rullaavasti kuukausitasolla tuotanto-, kulutus- ja tulosennusteiksi. Nämä ennustelaskelmat voidaan yhdistää samassa järjestelmässä tehtävään toteumalaskentaan ja saadaan ennusteen ja toteuman jatkuva vertailu asiakkaittain ja tuotantolinjoittain. Hyvä ICT-järjestelmä on rakennettu niin, että tietokanta, laskentalogiikka, allokointisäännöt ja raportointi ymmärtävät koko ko. tehtaan toimitusketjua raaka-ainevarastosta valmistuksen kautta loppuasiakkaalle. Tehtaan toiminnan oikeanlainen digitalisointi ja raportointi helpottaa tehtaan johdon kykyä hahmottaa tulevaa paljon selkeämmin antaen vaikeillekin päätöksille paremman tietopohjan. Kuljetuskustannuksiin vaikuttavat päästönormit vaikuttavat eri tavoin vietäessä tuotteita eri markkinoille. Tämä asiakaskohtainen tieto saadaan oikein tehdyllä järjestelmällä esille ennakoidusti jopa vuotta ennen. Uusin muuttunut tieto luetaan järjestelmään reaaliaikaisesti. Erilaiset toimialakohtaiset ennusteet yritysten näkökulmasta ovat usein liian korkealla aggregaattitasolla. 87

88 On hyvin ymmärrettävää, että mm. vientiyritykset ja varustamot reagoivat voimakkaasti uusiin logistiikan päästönormeihin ja niiden mahdollisiin kustannusvaikutuksiin. Suomi elää vientiteollisuuden tulovirroista ja logistiikkakustannuksemme ovat Euroopan korkeimpia. Vihreä, vähäpäästöinen ajattelu ja oikea toiminta on tunnistettu kilpailuetu. Cost management -järjestelmät ovat suhteellisen helposti liitettävissä mm. automaattisiin prosessimittausjärjestelmiin. Saatu kulutustieto voidaan vastaavasti yhdistää tarkkoihin päästötietokantoihin. Tällä integraatiolla saadaan asiakaskohtainen päästötieto selville tuotteen koko valmistusketjun ja kuljetuksen jokaisen vaiheen osalta. Syntyy yrityskohtainen ns. Big Data, josta automatisoiduilla raporteilla asiakkaalle voidaan kertoa hyvin yksityiskohtaisesti hänelle toimitetun tuotteen aiheuttamat päästöt. Ja se, kuinka tilannetta parannetaan koko ajan. Ehkä olisi vihdoin syytä alkaa hyödyntämään reaaliaikaisia informaatiojärjestelmiä logistiikan alueella yhdistettynä ympäristötietokantoihin. Tällaisella proaktiivisella toiminnalla voidaan järjestelmällisesti alkaa kehittämään prosessia mahdollisimman päästövapaaksi. Kun käytettävät aineet ja niiden tarkat päästöt tiedetään, pahimmin päästöjä aiheuttavat kemikaalit ja valmistusmenetelmät voidaan vaihtaa puhtaampiin. Tähän on kotimainen teknologia olemassa. Cost Management -järjestelmillä ei ole toimialarajoituksia, vaan ne voidaan rakentaa nopeasti, oli kyseessä sitten esim. paperitehdas, kaivos, terästehdas tai yksittäinen laiva. Järjestelmiin voidaan integroida sensoripohjaiset automaattihälytykset ilmoittamaan vikatilanteista. Saavutettavat säästöt voivat olla satoja miljoonia koko yhteiskunnan näkökulmasta. Tärkeintä on, että pidämme ympäristöstämme jatkuvasti parempaa huolta systemaattisella työllä ja hyödyntäen informaatiojärjestelmien avulla valmistuksen- ja logistisen prosessin tietoa kattavasti. Tämä ei tarkoita, että samalla tuotanto tai kuljetukset jotenkin hankaloituisivat. Päinvastoin, saadaan viranomaiset, asiakkaat ja kansalaiset puolellemme paremmalla tiedolla ja todellisella mitatulla vähäpäästöisellä tuotannolla ja logistiikalla. Esa Hämäläinen professori Brahea-keskus, Turun yliopisto 88

89 Pulloposti 47/ Baltia ja Pohjoismaat: yhtenäinen työmarkkina-alue? Markku Sippola Baltian ja Pohjoismaiden työmarkkinat ovat olleet jatkuvassa rakennemuutoksessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan lisääntyneen globaalin kilpailun ja lamakausien takia. Suurimman mullistuksen kokivat Baltian maat Neuvostoliiton romahdettua, jolloin kokonaiset teollisuudenalat muuttuivat kannattamattomiksi. Myöhemmin erityisesti finanssikriisi on jättänyt jälkensä Baltian maiden työmarkkinoihin, joissa työttömyys kolminkertaistui muutamassa vuodessa sekä sisäinen devalvaatio nakersi palkkoja ja eläkkeitä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on huomattava, että Baltian maiden työntekijät ovat ottaneet vähitellen kiinni Pohjoismaiden palkkatasoa. Vauhti tosin hidastui finanssikriisissä. Jos vertailukohdaksi otetaan Suomen ja Viron välinen palkkaero, mediaanipalkoissa oli noin viisinkertainen ero vuosina Vuonna 2013 Viron mediaanipalkassa tapahtui reilun sadan euron hyppäys ylöspäin, mikä korjasi suhdetta vain neljäsosaksi Suomen palkasta. Itämeren alueen työmarkkinakontekstin erityispiirre on Pohjoismaiden ja Baltian keskinäisriippuvuus. Kaksi prosessia muovaavat tällä hetkellä yhteispohjoismais-balttilaisia työmarkkinoita: pohjoismaiset suorat investoinnit Baltian maissa ja Baltiasta Pohjoismaihin suuntautuva työperäinen maahanmuutto. Perustan näille prosesseille on tarjonnut EU:n sisämarkkinoiden vapaa pääomien, työntekijöiden, tavaroiden ja palvelujen liikkuvuus. Pohjoismailla on ollut tärkeä rooli työpaikkojen luomisessa Baltian maissa suoran investoinnin kautta. Riiassa marraskuun 2014 alussa kokoontuneessa pohjoismais-balttilaisessa liike-elämän foorumissa kerrottiin, että pohjoismaiset yritykset vastasivat noin kolmasosasta Liettuaan, neljänneksestä Latviaan ja jopa puolesta Viroon kohdistuneesta kumulatiivisesta investoinnista vuonna Baltian maissa toimivia pohjoismaisia, paikallisia ihmisiä työllistäviä yrityksiä oli pari tuhatta, ja ne työllistivät työntekijää. Tärkeää roolia Itämeren alueen työmarkkinoiden muutoksessa näyttelee maahanmuutto. Varovaisestikin arvioiden kymmenesosa Latvian ja Liettuan työvoimasta on muuttanut ulkomaille. Virolaisesta työvoimasta noin viisi prosenttia asuu ulkomailla, mutta kun lukuun lisätään Virosta Suomeen säännöllisesti pendelöivää työntekijää, työperäinen liikkuminen on samaa luokkaa kuin Latviassa ja Liettuassa. Puolalaiset ovat kaikissa Pohjoismaissa suurin työperäisen maahanmuuton ryhmä lukuun ottamatta Suomea, jossa virolaiset ovat enemmistönä. Seuraavaksi tärkein maahanmuuttajaryhmä ovat liettualaiset. Kaikissa Pohjoismaissa ulkomaalaisia työntekijöitä on eniten rakennusalalla, teollisuudessa, maanviljely- ja palvelusektoreilla. Vuosien kriisi lisäsi työperäistä maastamuuttoa Baltian maista, koska useille vastavalmistuneille ei ollut sopivaa työkohtaa tarjolla. Pohjoismaat houkuttelivat, koska Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa työttömyysprosentit olivat siedettävää 7-8 prosentin luokkaa ja Norjassa jopa alle viiden prosentin. Vastaanotto Pohjoismaiden työmarkkinoilla ei kuitenkaan ollut helppo, ja vasta EU:hun liittyneistä maista (EU-10) tulleiden maahanmuuttajien määrä notkahti vuosina Näistä maista kotoisin olevien maahanmuuttajien määrä on pysynyt vakaana muissa Pohjoismaissa paitsi Norjassa, jossa määrä on jatkanut rajua nousua. Itämeren alueen valtioista Suomen ja Viron työmarkkinat ovat erityisen tiiviisti kietoutuneet toisiinsa. Jopa virolaisen arvioidaan työskentelevän Suomessa. Näistä noin on muuttanut pysyvästi Suomeen. Viron tilastokeskuksen mukaan vuodesta 2008 vuoteen 2012 Viron työmarkkinoilta hävisi työpaikkaa. Ovatko virolaiset ottaneet näin suomalaisten työttömien työt? Suomessa pitkäaikaistyöttömien määrä on viime vuosina noussut lähelle sataa tuhatta. Ongelmana on myös työmarkkinoiden segmentoituminen paikalliseen ydintyövoimaan ja ulkomaalaisten reunatyöpaikkoihin. Itä-Euroopasta tulevista työntekijöistä on tulossa halpatyövoimaa erityisesti rakennussektorilla. Työntekijöiden työehtojen epätasaisuus merkitsee uhkaa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin pysyvyydel- 89

90 le. Pohjoismainen malli perustuu korkealle työmarkkinoiden osallistumisasteelle sekä suhteellisen tasaiselle tulojen jakautumiselle. Työperäisen maahanmuuton epätasa-arvoisuutta lisäävä dynamiikka murentaa tätä pohjaa. Markku Sippola tutkijatohtori Itä-Suomen yliopisto 90

91 Pulloposti 48/ Pragmaattinen maailma ja sen uhrit Anneli Reigas Syyskuussa 2007 kirjoitin artikkelin Venäjän-Saksan kaasuputkesta aikapommi Itämerelle. Viron pääministeri Andrus Ansip oli juuri vähätellyt niitä, jotka hänen mielestään liioittelivat Gazpromin suunnitteleman, Itämeressä ja ehkä jopa Viron talousvyöhykkeellä kulkevan kaasuputken, mahdollisia turvallisuusriskejä. Myöskään presidentti Toomas H. Ilves ei vuonna 2007 puhunut mitään kaasuputken rakentamista vastaan. Vuonna 2007 huomasin ensimmäisen kerran laulavan vallankumouksen jälkeen, että toimittajana esitetyt kysymykset ja erilainen näkökulma ärsyttivät poliitikkoja ja virkamiehiä. Minä kuuluin niihin, jotka toivoivat, ettei Gazpromin kaasuputkea sijoitettaisi Itämereen, vaan että uusi, monta kertaa edullisempi putki rakennetaan Ukrainan kautta vanhan putken viereen. En halunnut pysyvää venäläistä omaisuutta Itämereen, koska Venäjän presidentti Vladimir Putin oli vuonna 2007 avoimesti todennut, ettei kenenkään tarvitse olla huolissaan siitä, onko kaasuputki turvassa Itämeressä, koska Venäjä voi tarvittaessa aina lähettää sotalaivojaan Suomenlahdelle suojelemaan sitä. Pragmaattinen kanta voitti. Puolan, Latvian ja Liettuan johdon arvostelusta huolimatta kaasuputki rakennettiin Itämereen ja Putin sai oikeuden lähettää koska tahansa Venäjän sotalaivoja suojelemaan maan omaisuutta. Olemme nähneet pragmaattisen lähtökohdan myös Putinin ja Sarkozyn sopimuksessa, jonka nojalla Ranska rakentaa raskaita Mistral-luokan sota-aluksia Venäjän asevoimille. Sama pragmaattinen näkökanta mahdollisti myös sen, että Saksa koulutti venäläisiä sotilaita niinkin myöhään kuin viime talvena. Pragmaattisuus on myös ollut taustana monissa tapauksissa silloin kun kun Putinia kohdellaan kunnioitettuna johtajana unohtaen samalla tuhannet siviiliuhrit Tsetsheniassa ja monet muut Putinin vähemmän jalot aikaansaannokset. Vaikka monet ovat lännessä ihmetelleet Putinin toimintaa Ukrainassa, hänen käsityksensä eivät ole itse asiassa koskaan muuttuneet. Venäjän kaasu yksinomaan ei ole pitänyt entistä KGB:n upseeria ja hänen klaaniaan voimakkaina, tuonut tuloja ja antanut valtaa laajentaa Kremlin tavoitteita. Juuri lännen pragmaattinen lähestymistapa on auttanut Putinia tällä tiellä. Kun uusi vuosituhat koitti, uskoin, että edessä on rauhanomainen vuosisata. Luulin, että ihmiset uskomattoman kauniilla planeetallamme kulkevat vihdoin kohti aikakautta, jossa vallitsevat sopu ja rauha. Kuinka naivilta se tuntuukaan 14 vuotta myöhemmin. Kaksikymmentäkolme vuotta sitten päätin jäädä toimittajana Moskovan Valkoiselle talolle, jonne Jeltsin ja hänen lähimmät avustajansa olivat majoittuneet vuoden 1991 elokuun vallankaappausyrityksen aikana. Kun meitä varoitettiin mahdollisesta hyökkäyksestä, olin valmis antamaan henkeni paremman maailman puolesta. Nyt tunnen itseni petetyksi. Ovatko sodat ja selkkaukset, joita olemme kokeneet vuoden 2001 syyskuun terrori-iskusta lähtien lainkaan hyvän ja pahan välistä taistelua vai ovatko viha ja jatkuva vastakkainasettelu valtioiden välillä, idän ja lännen välillä, ainakin osittain lähtökodiltaan vääriä. Ohjaako niitä kummankin osapuolen maailmanlaajuinen sotateollisuus, joka menettäisi tulonsa rauhanomaisessa maailmassa ja ohjaavatko niitä myös poliitikot, joille valtioiden lietsominen pelkoon on varmasti helpompaa ja auttaa myös suuntaamaan huomion pois muista ratkaisemattomista ongelmista. Anneli Reigas toimittaja 91

92