PIRKANMAAN SININAUHAN PÄIHDEPALVELUIDEN LAAJENTAMINEN

Transkriptio

1 PIRKANMAAN SININAUHAN PÄIHDEPALVELUIDEN LAAJENTAMINEN Mika Kalttonen Opinnäytetyö, kevät 2004 Diakonia- ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Kalttonen, Mika. Pirkanmaan Sininauhan päihdepalveluiden laajentaminen, Helsinki, kevät 2004, 69 s. 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi(amk). Opinnäytetyön tarkoitus on tarkastella Pirkanmaan Sininauhan ry:n tarjoamien päihdehuollon erityispalveluiden alueellista laajentamista ja kehittämistä Tampereen ulkopuolelle kuuteen Pirkanmaan kuntaan. Opinnäytetyössä kuvataan tapahtunut laajenemisprosessi sekä tarkastella palveluiden tarvetta, niiden riittävyyttä ja kehittämistarpeita. Työssä kartoitetaan myös yhdistyksen tärkeimmät yhteistyötahot toiminnan kannalta sekä tarkastella kristillisen päihdepalveluja tarjoavan yhdistyksen toiminnassa arvopohjan, vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen merkitystä. Aineisto on kerätty teemahaastatteluilla. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää Pirkanmaan Sininauhan nykyistä tai entistä työntekijää sekä kuuden kunnan päihdetyötä tekevää sosiaalityöntekijää. Haastattelut tehtiin pääosin henkilöiden työpaikoilla. Kolme sosiaalityöntekijän haastattelut tehtiin puhelinhaastatteluina. Opinnäytetyö prosessi käynnistyi keväällä 2003 yhteistyössä Sininauhaliiton kanssa. Kevään kuluessa tutustuttiin ja kerättiin taustamateriaalia ja valmisteltiin tutkimussuunnitelma. Haastattelut toteutettiin syys-marraskuussa. Pirkanmaan Sininauha ry:n tarjoamat päiväkeskus- ja tukiasumispalvelut ovat tärkeä osa kunkin kunnan päihdehuoltoa. Kunnat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä yhdistyksen tuottamiin palveluihin ja yhdistyksen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Palvelujen kehittämistarpeita ovat asumispalvelut. Tukiasumistoiminta ei ole vielä riittävää ja asumiseen liittyvää muuta tukitoimintaa tarvittaisiin lisää. Osassa kunnista olisi tarvetta kehittää työtoimintaa sekä etsivää työtä osana päiväkeskustoimintaa. Yhdistyksen kristillinen arvopohja koetaan merkittäväksi osaksi palvelua. Palvelut ovat kuitenkin usein paikkakunnan ainoat päihdehuollon erityispalvelut, joten kristilliseen arvopohjaan liittyvä toiminnan on hyvä olla vapaaehtoista ja lähteä asiakkaan tarpeista. Yhdistyksen tarkoituksena on luoda yhteisöjä, joissa on mahdollista saada apua ja tukea päihdeongelmasta toipumisessa niin ammattityöntekijöiltä kuin koko yhteisöltä. Toimintaa liittyy voimakkaasti yhteisöllisyyden korostaminen ja sen käyttö voimavarana asiakkaiden toipumisessa päihdeongelmasta. Asiasanat: päihdehuolto; päihdetyö; avohuolto; järjestöt; yhteisöllisyys; kehittäminen; tutkimus; kvalitatiivinen analyysi

3 ABSTRACT Kalttonen, Mika. Subtance Users and Increasing Specialised Services: the developmental needs from the perspective of employees and social workers. Helsinki, Spring 2004, Language: Finnish, 69 pages, 1 appendices Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Heath Care and Education. The purpose of this study is to research the increasing specialised services for substance abusers by one association in six municipalities in Finland. Also, one goal is to find the developmental needs for these services. This association (Pirkanmaan Sininauha) does Christian-based welfare work with substance abusers. Support housing and day centres are employed in the work with the substance users. The research was based on qualitative methods. The material was gathered by theme interviews with seven employees of the association and six social workers of these municipalities. The interviews focused on the needs for these services, the sufficiency of the services, and developmental needs. The process of the research was started in spring The plan for the research was made during the spring and. The interviews were made from September to November The interviews indicated that the services produced by the association are an important part of the local services for substance abusers. Often being the only special services in these municipalities. For the most part, they were satisfied with the services but thought there was not enough support housing to meet the needs of the communities. Consequently, more development is needed in some areas of service. For example, development is needed in support housing, but also in other forms of housing services. Key words: support, substance users, social support, special services, qualitative research

4 SISÄLTÖ JOHDANTO 1 PÄIHDEPALVELUJEN TARKASTELUA Päihdepalveluissa tapahtuneita muutoksia Päihdepalveluille annetut laatusuositukset Päihdepalvelujen järjestämiseen vaikuttavat lait Päihdepalvelut Päiväkeskukset Tukiasuminen 14 2 JÄRJESTÖT PALVELUJEN TUOTTAJINA Järjestöjen palvelut osana hyvinvointipalveluja Vapaaehtoistoiminta Vertaistukitoiminta Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina 20 3 KRISTILLISTEN PÄIHDEJÄRJESTÖJEN TOIMINTA Kristillisten järjestöjen päihdetyön vaiheita Sininauhaliitto Yhteisöllisyys osana päihdetyötä 25 4 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 26 5 TUTKIMUKSEN ETENEMINEN Tutkimustehtävä Tutkimusympäristö Tutkimuksen kohderyhmän valinta Tutkimusmenetelmät ja aineiston keruu Aineiston analyysi 32

5 6 TUTKIMUKSEN TULOKSET Prosessikuvaus yhdistyksen toiminnan laajentumisesta Päihdepalvelujen tarve kunnissa Palvelujen riittävyys ja vaikuttavuus Yhteistyötahot Arvopohjan merkitys Vapaaehtoistyö ja vertaistuki Yksiköiden työntekijät Kehittämistarpeet 50 7 POHDINTA 54 8 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 57 LÄHDELUETTELO 65 LIITTEET Liite 1. Teemahaastattelun runko 69

6 JOHDANTO Päihdehuollon erityispalvelujen järjestämisessä on tapahtunut muutoksia viime vuosikymmenellä. Nämä muutokset ovat johtaneet siihen, että yhä suurempi osa kunnan päihdepalveluista tuotetaan kansalaisjärjestöjen tai muiden yksityisten palveluntuottajien toimesta. Opinnäytetyö liittyy päihdehuollon palvelujen kehittämiseen haja-asutusalueella. Pienten kuntien päihdehuollon resurssit ovat vähäiset ja päihdehuolto toteutetaan pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluilla. Päihdehuollon erityispalveluja ei pienissä kunnissa juurikaan ole. Päihdehuoltolain mukaan kunta huolehtii päihdepalvelujen saatavuudesta olemassa olevan tarpeen mukaan. Laki edellyttää, että palvelut ovat monipuolisia ja helposti tavoitettavia. Tästä vastuusta kuntien on huolehdittava pienistä päihdehuollon budjeteista huolimatta. Tutkimus liittyy kristillisten päihdejärjestöjen keskusliiton Sininauhaliiton toimintaan päihdepalveluiden kehittämiseksi haja-asutusalueilla jäsenjärjestöjensä toimesta. Toiminnan laajentamisen tarkoituksena on parantaa alueellisesti päihdeongelmaisten tilannetta. Tähän pyritään panostamalla paikallisen kansalaistoiminnan ja yhteisöllisyyden kehittämiseen tarjoamalla kunnille ostopalveluina sen tarvitsemia päihdehuollon erityispalveluja. Tutkimuksen viitekehyksenä on päihdehuollon erityispalveluja tarjoavien järjestöjen toiminta osana päihdehuoltojärjestelmää. Tutkimuksella pyritään kartoittamaan yhden Sininauhaliiton jäsenyhdistyksen Pirkanmaan Sininauhan (Pirkanmaan Sininauha ry.) toiminnan laajeneminen alueellisesti, siihen liittyviä tekijöitä ja toiminnan kehittämistarpeita. Tarkoituksena on saada tietoa laajenemisprosessista myöhemmin muiden yhdistysten toiminnan alueellisen kehittämisen tukemiseksi. Tutkimustuloksissa kuvataan tapahtunut laajentumisprosessi, josta selviää miten kunnat ovat päätyneet ostamaan palvelun Pirkanmaan Sininauhalta ja mihin tarpeeseen toiminnalla on vastattu. Tutkimuksessa tarkastellaan yhdistyksen tarjoamien palvelujen riittävyyttä ja vaikuttavuutta sekä niiden kehittämistarpeita.

7 7 Pirkanmaan Sininauhan tarjoamat palvelut ovat osa päihdejärjestöjen lisääntyvää toimintaa päihdehuollon alueella. Tutkimuksessa tarkastellaan mitkä ovat tärkeimmät yhteistyötahot toiminnan kannalta ja kuinka yhteistyö toimii. Vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki ovat järjestö- ja yhdistystoiminnan ominta aluetta. Tutkimuksessa on nostettu esiin niiden merkitykset Pirkanmaan Sininauhan toiminnalle. Lisäksi Pirkanmaan Sininauha on kristillistä päihdetyötä tekevä yhdistys. Tutkimuksessa tarkastellaan myös arvopohjan merkitys yhdistyksen toiminnalle ja yhteistyötahoille.

8 8 1 PÄIHDEPALVELUIDEN TARKASTELU Päihdepalveluja tarkastellaan aluksi niiden tuottamisessa tapahtuneiden muutosten kautta. Päihdepalveluihin liittyvien tutkimuksien avulla kiinnitetään huomiota yleisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä erityispalvelujen rooliin, saatavuuteen ja niiden käyttöön päihdehuollossa. Palveluja tarkasteltaessa kiinnitetään huomio myös niiden järjestämiseen liittyvään lainsäädäntöön, josta tärkeimpänä on päihdehuoltolaki. Lainsäädännön ohella päihdepalveluihin ja niiden tuottamiseen pyritään vaikuttamaan vuonna 2002 annetuilla laatusuosituksilla. Suosituksilla pyritään yhtenäistämään päihdepalveluja ja ohjaamaan niiden järjestämistä. Päihdepalveluja tarkastellaan osana päihdehuoltojärjestelmää. Päihdehuollon erityispalveluista on esiin nostettu päiväkeskukset ja tukiasuminen. Tutkimuksen kohteena olevan Pirkanmaan Sininauhan toiminnan laajentamisessa nämä palvelumuodot ovat keskeisiä. 1.1 Päihdepalveluissa tapahtuneita muutoksia Päihdepalvelut tulivat voimakkaasti osaksi julkista sektoria 1970-luvulla. Vuoden 1974 valtionosuuslainsäädännöllä kunnallistettiin laajasti päihdehuollon erityispalveluja ja palvelujen toimintaperiaatteet alkoivat yhtenäistyä. (Kaukonen 2000, 203.) Päihdepalveluissa tapahtuneet muutokset 1990-luvulla ovat koskeneet päihdehuollon palvelurakennetta ja erityispalvelujen järjestämistä. Valtio vetäytyi päihdepalvelujen sisältöjen määrittelystä, vaikka osallistuukin niiden rahoittamiseen yleisten valtionosuuksien kautta. Kunnat karsivat omia erityispalvelujaan. Karsinta on koskenut erityisesti kuntien laitoskuntoutuspaikkoja. Vastuuta päihdepalveluiden järjestämisestä ja sisällöistä on siirtynyt yhä enemmän päihdepalveluja tuottaville järjestöille. (Kaukonen 2000, 197.)

9 9 Päihdehuollon palvelurakennetta on muutettu painottamalla avopalveluja. Esimerkiksi huono-osaisimmille asiakkaille tarkoitettujen päivätoimintapalvelut ovat lisääntyneet. Voimavaroja ei ole kuitenkaan pystytty riittävästi suuntaamaan avopalveluihin. Tämä on aiheuttanut sen, että laitoskuntoutuksen väheneminen on näkynyt sairaalahoitojen ja psykiatrisen päihde-ehtoisen hoidon lisääntymisenä. (Kaukonen 2000, 194; Nuorvala, Metso, Kaukonen & Haavisto 2000, 253.) Yleisten sosiaali- ja terveyspalvelujen merkitys päihdehuollossa on erityisen suuri sellaisissa kunnissa, joissa ei ole erityispalveluja. Nämä ovat yleensä pieniä alle asukkaan kuntia, joilla ei ole mahdollisuutta pitää yllä erityispalveluyksiköitä. Noin puolet kaikista päihde-ehtoisista asiakkuuksista tehdään kuntien yleisiin palveluihin. (Kaukonen 2000, 170,195.) Päihdehuollon erityispalveluiden käytöllä on selkeä vaikutus yleisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttöön. Mitä tehokkaammin erityispalveluja on ollut kunnassa tarjolla ja niitä on käytetty, sitä vähemmän päihde-ehtoinen palveluntarve on suuntautunut yleisiin palveluihin. Lisäksi huono-osaisimmille päihdeongelmaisille suunnatut palvelut tuottavat eniten säästöjä yleisten palvelujen käytössä. (Kaukonen 2000, 194, 196.) Päihdehuollon erityispalvelut ovat kohdentuneet pääosin huono-osaisimpiin kansalaisiin. Vuoden 1999 poikkileikkaustilastojen mukaan 59 % päihdehuollon erityispalveluista oli huono-osaiselle asiakaskunnalle suunnattuja asumis-, päiväkeskus- ja ensisuojapalveluja. Näiden palvelujen osuus on noussut nopeasti viime vuosikymmenen aikana. (Nuorvala ym. 2000, 248.) Kokonaisuutena päihdehuollon erityispalvelut voidaan lukea viimesijaisimpiin sosiaalija terveyspalveluihin. Selkeä tarve niiden kehittämiselle on varsinkin maaseutukunnissa ja haja-asutusalueilla. Näillä aluilla ei ole riittävästi avokuntoutus mahdollisuuksia eikä päiväkeskustoimintaa. Myös tukiasuntotoiminta on riittämätöntä. (Kaukonen 2000, 196; Kytöharju 2000, 80.) Aivan viime vuosina valtio on tullut takaisin osallistuakseen päihdepalvelupolitiikan määrittelemiseen. Osoituksena tästä voidaan pitää vuonna 2002 julkaistuja päihdepalve-

10 10 lujen laatusuosituksia, joilla pyritään ohjaamaan kuntien ja muiden päihdepalveluja järjestävien tahojen toimintaa. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002.) 1.2 Päihdepalveluille annetut laatusuositukset Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa julkaissut päihdepalveluiden laatusuositukset. Suosituksilla pyritään tukemaan kuntien päihdepalvelujen suunnittelua, päätöksentekoa, järjestämistä, tuottamista ja kehittämistä. Niiden tarkoituksena on antaa yleisiä suuntaviivoja, joiden avulla kunnat voivat luoda omat palvelunsa omien ja kuntalaisten tarpeiden mukaan. Laatusuositukset on tarkoitettu sekä yleisten että erityisten päihdepalveluiden järjestämiseen. Ne koskevat niin valtion ja kuntien kuin yksityisten yritysten ja järjestöjen tuottamia palveluja. (Päihdepalveluiden laatusuositukset 2002, 3,14.) Päihdepalveluiden laatusuositukset sisältävät periaatteita ja suosituksia aivan yleisistä palvelujen tuottamisen periaatteista niiden konkreettisiin edellytyksiin. Lähtökohtana niissä korostetaan kuntalaisen ja asiakkaan oikeuksia ja asiakaslähtöisyyttä niin palvelujen saatavuuden kuin niiden kehittämisen kohdalla. Samalla suosituksissa painotetaan kunnan päihdestrategiaa sen terveys- ja hyvinvointistrategian osana. Päihdestrategian tulisi olla osa kunnan päihdehuoltojärjestelmää. (Päihdepalveluiden laatusuositukset 2002, ) Laatusuositukset antavat ohjeita koko palvelujärjestelmän järjestämisestä ja sisällöstä. Suosituksissa korostetaan kuntalaisten mahdollisuutta erilaisten päihdepalvelujen saatavuuteen tarpeen mukaan. Siinä nostetaan myös esiin palvelujen järjestäminen seudullisesti, jolloin kunnat voisivat yhdessä järjestää tarvittavia palveluja koko seutukunnan käyttöön. Yksityiskohtaisempia suosituksia ja ohjeita laatusuositukset antavat niin toimitilojen ja palveluasumisen kuin henkilöstömitoituksen kohdalla. Samoin se nostaa esiin henkilöstön ammatillisen osaamisen ja työssä jaksamisen, joita tulisi edesauttaa koulutuksella ja työnohjauksella. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, ) Asiakastyön toteuttamisessa asiakaslähtöisyys korostuu. Laatusuosituksissa korostetaan myös moniammatillista- ja verkostotyötä sekä erityisryhmien tarpeiden huomiointia.

11 11 Asiakastyössä tulisi suositusten mukaan kiinnittää huomiota asiakkaan ohjaamiseen, hoidonsuunnitteluun, sen jatkuvuuteen sekä seurantaan ja arviointiin. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, ) 1.3 Päihdepalveluiden järjestämiseen vaikuttavat lait Päihdehuoltolaki astui voimaan vuoden 1987 alusta. Keskeistä uudessa laissa oli ongelmakäyttäjän ja hänen läheisensä edun korostaminen. Toimintatavoissa korostettiin vapaaehtoisuutta ja oma-aloitteellisuutta sekä avohuollon ensisijaisuutta ja palvelujen saatavuutta. Laissa tuotiin esiin peruspalvelujen merkitystä päihdeongelmaisten hoidossa ja nostettiin terveydenhuollon rooli päihdetyössä sosiaalihuollon rinnalle. (Haavisto, Kaukonen, Nuorvala & Niemelä 1997, ) Päihdehuoltolain tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä. Sen tavoitteena on myös ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöön liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja sekä edistää päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä toimintakykyä ja turvallisuutta. (L 41/86,1.) Päihdehuoltolain mukaan kuntien on huolehdittava päihdehuollon järjestämisestä, sen sisällöstä ja laajuudesta kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta (Svol 733/92) antoi kunnille mahdollisuuden järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät eri tavoin. Kunnat voivat hoitaa toiminnan itse, yhdessä jonkun muun kunnan kanssa tai olemalla jäsenenä kuntaliitossa. Näiden lisäksi kunnilla on mahdollisuus hankkia tarvitsemansa palvelut valtiolta, toiselta kunnalta tai muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta, kuten palveluja tuottavalta järjestöltä. (L 41/86,2 ; SVOL 733/92, 4.) Päihdehuoltolaki antaa ohjeita myös palvelujen kehittämisestä. Sen mukaan palveluja tulee järjestää yleisten sosiaali- ja terveyshuollon palveluja kehittämällä sekä antamalla päihdehuollolle tarkoitettuja erityispalveluja. Kunnassa tulee yleisiä palveluja kehittää siten, että niissä voidaan riittävästi hoitaa päihteiden ongelmakäyttäjiä. Tarvittaessa on päihteiden ongelmakäyttäjä kuitenkin pystyttävä ohjaamaan erityispalvelujen piiriin.

12 12 Palvelut tulee järjestää ensisijaisesti avopalveluina ja niiden tulee olla helposti tavoitettavissa sekä joustavia ja monipuolisia. (L 41/86, 6.) Lain mukaan päihdehuollon palvelut on tarkoitettu henkilöille, joilla on päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia. Palvelujen piiriin kuuluvat myös hänen perheensä ja muut läheiset ihmiset. Palveluja on annettava henkilön, hänen perheensä ja läheisensä avun, tuen ja hoidon tarpeen mukaan. (L 41/86, 7.) Päihdehuollon palveluita koskee myös laki sosiaalihuollon asiakakkaan asemasta ja oikeudesta. Sen mukaa päihdepalvelujen asiakkaalla on oikeus saada laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa sekä siihen liittyvää hyvää kohtelua. (L 812/2000, 4.) Päihdehuoltolain keskeisten periaatteiden mukaan palvelut on järjestettävä siten, että niiden piiriin on mahdollista hakeutua oma-aloitteisesti ja niin, että asiakkaan itsenäistä suoriutumista tuetaan. Palveluja annettaessa on otettava huomioon myös asiakkaan toimeentuloon, asumiseen ja työhön liittyvät ongelmat ja pystyttävä ratkaisemaan ne. (L41/86, 8.) 1.4 Päihdepalvelut Päihdehuoltojärjestelmän perusta on nykyisin kunnan päihdestrategia. Se sisältää suunnitelman kunnan ehkäisevästä päihdetyöstä ja siinä ilmenee myös kuinka päihdepalvelut kunnissa järjestetään. Päihdestrategia antaa kuntalaiselle tietoa myös siitä mistä päihteiden ongelmakäyttäjä voi hakea apua. Päihdehuoltojärjestelmään kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon yleiset palvelut sekä päihdehuollon erityispalveluiden avohuollon palvelut. Näiden lisäksi päihdehuoltojärjestelmään kuuluvat em. sektorien laitoshoito. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, 28.) Päihdepalveluilla tarkoitetaan niitä sosiaali- ja terveyshuollon yleisiä ja erityisiä palveluita, joista päihteiden ongelmakäyttäjä ja hänen läheisensä saavat tukea, apua, hoitoa tai kuntoutusta. Yleiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat keskeisessä asemassa päihdeongelmaisten tavoittamisessa ja auttamisessa. Perusterveydenhuollon palvelut tai yhdistetyt sosiaali- ja terveyspalvelut vastaavat useimmissa kunnissa päihdeongelmaan liitty-

13 13 vistä päivystysluonteisista palveluista ja ensiavusta. Yleisten terveyspalveluiden rooli on merkittävä varhaisvaiheen päihdeongelman tunnistamisessa, avun tarjoamisessa ja hoitamisessa. Monissa kunnissa perusterveydenhuolto vastaa myös katkaisu- ja vieroitushoidosta. Yleisten sosiaalipalvelujen vastuulla on vaikeimmassa tilanteessa olevien yksilöiden ja perheiden auttaminen. Niistä asiakkaat saavat myös neuvontaa ja ohjausta eri päihdehuollon palveluihin. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, ) Päihdehuollon erityispalvelut voidaan jakaa avohuollon palveluihin, välimuotoisiin palveluihin ja laitoskuntoutukseen. Avohuoltoon kuuluvat A-klinikat, nuorisoasemat ja päiväkeskukset. Välimuotoisiin palveluihin luetaan erilaiset asumispalvelut kuten ensisuojat, palveluasuminen ja tukiasuminen. Laitoskuntoutusta annetaan päihdehuollon erityispalveluissa katkaisuhoitoasemilla ja kuntoutuslaitoksilla. Erityispalveluissa tarjottu hoito, tuki tai kuntoutus katsotaan soveltuvan päihdeongelmaisen asiakkaan tilanteen lievittämiseen paremmin tai tehokkaammin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon yleiset palvelut. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, 30; Kaukonen 2000, ) Päihdehuollon erityispalveluiden käyttö on lisääntynyt koko luvun. Erityisesti avohuollon palveluista päiväkeskukset ovat lisääntyneet ja niiden asiakasmäärät ovat olleet kasvussa. Asumispalvelut ovat olleet pitkään eniten käytetty palvelumuoto päihdehuollon erityispalveluissa. Niiden sisällä tukiasuminen on jonkin veran lisääntynyt. (Nuorvala ym ) Päiväkeskukset Päiväkeskustoiminta on muodostunut osaksi päihdehuoltojärjestelmää ja asunnottomille suunnattuja palveluja monilla paikkakunnilla. Varsinkin päihdejärjestöt ovat kunnostautuneet toiminnan käynnistäjinä ja kehittäjinä. Huomattava osa päiväkeskustoiminnasta tuotetaan juuri päihdejärjestöjen toimesta. Esimerkiksi Sininauhaliitto jäsenjärjestöineen on toiminut aktiivisesti päivätoiminnan edistämiseksi ja kehittämiseksi 1980-luvulta lähtien. Ne ovatkin yleistyneet erityisesti kaupunkikunnissa ja niiden tarve lisääntyi 1990-luvun massatyöttömyyden myötä. (Niemelä 1989, 21; Kaukonen 1992, 25; Kaukonen 2000, 114.)

14 14 Päiväkeskuksien toiminta on monipuolista. Niiden toimintaan kuuluu niin ruokailu- ja peseytymismahdollisuus kuin työ- ja askartelutoiminta. Erilaisten harrastustoiminnan ohella ne tarjoavat ennen kaikkea sosiaalisen yhteisön, jossa toimia. Päiväkeskukset toimivat joko erillisinä tai muiden palvelujen kuten tukiasuntojen yhteydessä. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, 31.) Päiväkeskustoiminnan tarkoitus on tukea ja auttaa asiakkaittensa päihteettömyyttä. Toiminnan tulee pyrkiä antamaan elämään uutta sisältöä ja sosiaalista kanssakäymistä ilman päihteitä. Päiväkeskustoiminnan tarkoitus on vastata arkisella ja käytännöllisellä tavalla asiakkaiden elämäntilanteesta nousevaan tarpeeseen. (Knuuttila 1989, 9 10; Niemelä 1989, 23.) Päihdepalvelujen kentässä päiväkeskuksilla on tärkeä tehtävä asiakkaittensa elämänhallinnan tukemisessa. Niiden toiminta on monipuolista ja joustavaa sekä lähellä asiakkaittensa arkea. Päiväkeskustoiminnassa painottuvat viihtyvyys, toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja aineellinen apu. Niiden toiminta-ajatus on kohdistettu päihdeongelmien ratkaisemiseen erityisesti asunnottoman ja huonotasoisesti asuvan väestönosan kanssa. (Kaukonen 1992, 8, ) Päiväkeskusten toiminta koostuu hyvinkin arkisista toimista. Ne antavat mahdollisuuden mielekkääseen ajankäyttöön ja jokaiselle kykyjensä ja kiinnostuksen mukaista tekemistä. Erilaiset keskuksen yhteisten tehtävien suorittaminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja antaa mahdollisuuden kantaa vastuun päiväkeskuksen toiminnasta. Tällä tavalla edistetään myös otteen saamista omasta elämästä. Yhteisten tehtävien ohella päiväkeskus tarjoaa mahdollisuuden erilaisiin harrastustoimintoihin ja yhdessäoloon. Erilaiset keskusteluryhmät, pelit ja retket kuuluvat keskuksen toimintoihin. (Knuuttila 1989, ) Tukiasuminen Tukiasuminen on osa päihdehuollon erityispalveluja ja se luetaan ns. välimuotoisiin palveluihin erotuksena avo- ja laitoshuollon palveluista. Tukiasumisen tavoitteena voi olla asiakaan selviytyminen itsenäisempään elämään. Asumisen aikana tuen tarve vähe-

15 15 nee ja asukas siirtyy vähitellen itsenäiseen asumiseen. Tukiasumisella voidaan toisaalta ehkäistä asiakasta joutumasta laitospalveluiden käyttäjäksi. (Niemelä 1999, 32 33; Poteri 1997, 11; Heinonen 1997, 6.) Tukiasumista toteutetaan monilla eri tavoin. Tukiasunnot voivat olla aivan tavallisessa asuntokannassa tai perheasunnon yhteydessä. Ne voivat sijaita myös ryppäänä esim. kerrostalon yhdessä porraskäytävässä ja päiväkeskuksen tai muun palveluyksikön yhteydessä tai läheisyydessä. Toteutustapaan vaikuttavat järjestävän tahon resurssit ja asiakaskunnan tarpeet. (Heinonen 1997, 8.) Varsinainen tukiasuntotoiminta alkoi Suomessa 1980-luvun alkupuolella. Tällöin toimintaa alkoivat järjestää suurten kaupunkien ja eräiden muiden yhteisöjen perustama Y- säätiö ja seurakunnat, joiden kautta se laajeni voimakkaasti osaksi diakoniatyötä. Näiden toimijoiden rinnalle on noussut yksityisten palveluntuottajien tarjoamaa tukiasumistoimintaa. Sillä on ollut suuri merkitys erityisryhmien kuten päihdeongelmaisten asumispalveluiden turvaamisessa. (Heinonen 1997, 3, 7.) Kristilliset järjestöt ovat tuottaneet asumispalveluja jo pitkään. Ensimmäiset yksiköt perustettiin jo 1880-luvulla. Palveluita on tuotettu päihdeongelmallisille, vankilasta vapautuneille ja asunnottomille luvulta lähtien ollaan pyritty pois laitosmaisesta asumispalveluista ja mukaan on tullut tukiasumistoimintaa. (Niemelä 1997, 39.) Tukiasumispalveluista iso osa tuotetaan kolmannen sektorin toimijoiden toimesta. Verkostojen, palvelukokonaisuuksien ja oma-aputoimintaa ja yhteisöllisiä ratkaisuja yhdistämällä voidaan luoda edellytyksiä sellaiselle asumiselle, jossa on sekä itsenäisyyttä ja omatoimisuutta että tarpeen tullen tukea. Tukiasumis- ja päiväkeskustoiminnan yhdistäminen on tuonut päihdehuoltoon järkevän toiminnallisen kokonaisuuden, jossa on tarjolla yhteisöllisyyttä, vuorovaikutusta ja ihmissuhteiden verkosto. (Niemelä 1997, )

16 16 2 JÄRJESTÖT PALVELUJEN TUOTTAJINA Palveluja tuottavien järjestöjen toimintaa tarkastellaan osana hyvinvointiyhteiskunnan muita palveluja. Esiin nostetaan järjestöjen toiminnan edellytyksinä oleva rahoitus ostopalvelusopimuksilla ja RAY:n rooli toiminannan ja sen kehittämisen mahdollistajana. Vapaaehtois- ja vertaistukitoiminta ovat keskeisiä järjestöjen ja yhdistysten toimintamuotoja. Ne ovat tärkeitä väyliä kansalaistoiminnan lisäämiseksi ammatillisen toiminnan rinnalla sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla. Päihdepalvelujen kohdalla on huomattava palveluja tuottavien järjestöjen roolin korostuminen. Järjestöjen tuottamat palvelut ovat lisäksi keskittyneet voimakkaasti huonoosaisimpiin asiakkaisiin. 2.1 Järjestöjen palvelut osana hyvinvointipalveluja Kansalaisjärjestöjen toiminnan merkitys suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä on ollut merkittävä. Monet hyvinvointi palvelut ovat syntyneet järjestöjen ja yhdistysten käynnistämästä toiminnasta ja ne nähdään edelleen olevan elinvoimaisia 2000-luvun alussa. Ne ovat myös yhteiskunnan ilmiöihin herkästi reagoivia ja yhteiskuntaan monella tavoin vaikuttavia toimijoita.(ruohonen 2003, 45; Siisiäinen 2002, 108.) Suomessa yleisenä yhteiskunnallisena kehityksenä on ollut viime vuosikymmenien aikana valtion ohjauksen väheneminen, jolloin paikallistason toiminnan merkitys on kasvanut. Tämä on lisännyt myös kuntien ja kansalaisjärjestöjen yhteistyön merkitystä. Vaikka kunnat ovat edelleen suurin palvelujen tuottaja, sosiaali- ja terveydenhuollon alueilla järjestöt ovat saaneet tai ottaneet yhä enemmän palvelujen tuottajan roolin muiden tehtävien ohella. Kunnan tehtävänä on oman palvelutuotantonsa ohella luoda edellytyksiä järjestöjen toiminnalle. (Möttönen 2002, 112, 119, 126.)

17 17 Vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen myötä kunnille annettiin vapaammat mahdollisuudet ostaa palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta. Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen osto onkin lisääntynyt tasaisesti. Yksityiset sosiaalipalvelujentuottajat ovat sen myötä lisääntyneet 1990-luvun aikana. (Kauppinen & Niskanen 2003, 31.) Järjestöt asettuvat osaksi hyvinvointipalvelujärjestelmää tekemällä yhteistyötä kuntien kanssa. Kunnat ovat merkittävin järjestöjen palveluja ostava taho ja ostopalvelujen osuus on koko ajan kasvamassa kunnissa sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdalla. Kunnat omalta osaltaan luovat edellytyksiä järjestöjen toiminnalle. Tällä yhteisellä toiminnalla pyritään lisäämään kuntalaisten hyvinvointia. (Möttönen 2002, 118.) Yhdistykset, säätiöt ja järjestöt ovat vuosikymmenten aikana tulleet tiiviiksi osaksi julkista palvelujärjestelmää. Palveluja tuottava järjestötoiminta nähdään julkisia palveluja paikkaavana tai täydentävinä. Järjestöjen palveluissa toimii sen oma palkattu henkilökunta, joka hoitaa tehtävänsä ammattimaisesti. Osaksi hyvinvointivaltiota järjestöjen toiminta nähdään senkin vuoksi, että palvelujen tuottamiseen käytetään paljon julkisia varoja maksusitoumusten ja ostopalvelusopimusten muodossa ja niiden olemassaolo riippuu julkisen hallinnon halusta ja kyvystä rahoittaa ja ostaa niitä. (Murto 2003, 67; Möttönen 2002, 128; Kauppinen & Niskanen 2003.) Järjestöillä on ollut suuri merkitys 1990-luvulla tehdyssä palvelurakenteen uudistamisessa. Laitospalveluja on korvattu monesti juuri niiden tuottamilla kevyemmillä palveluilla. Järjestöjä on myös haluttu tuottamaan palveluja sellaisille marginaaliryhmille, joille yksittäisten kuntien ei ole tarkoituksenmukaista sen pienen koon mukaan tuottaa palveluja. Usein nämä ryhmät vaativat myös erityisosaamista, jollaista järjestöistä usein löytyy. Toisinaan järjestöt tuottavat myös vaihtoehtoisia ja kokeilevia palvelumuotoja, joihin niiden toiminta on riittävän joustavaa ja uudistumiskykyistä. Näihin järjestöt saavat usein RAY:n avustuksia. (Möttönen 2002, 129; Murto 2003, 70.) Kunnille palvelujen ostaminen on usein edullista, koska järjestöt saavat rahoitusta esimerkiksi toiminnan aloittamiseen myös muita kautta, esimerkiksi RAY:n avustuksina. Yksi tapa kanavoida järjestöjen palveluihin resursseja on käyttää työvoimahallinnon yhdistelmätukea työntekijöiden palkkaamiseen. (Möttönen 2002, )

18 18 Järjestöjen toiminnassa palvelujen käyttäjällä on usein mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja palvelujen sisältöä koskevaan keskusteluun. Näin ollen niillä on myös hyvät edellytykset tunnistaa asiakkaiden tarpeita ja kehittää palvelujaan niitä vastaaviksi. Palvelujen tuottajajärjestöjen tuleekin tulevaisuudessa tehdä tiivistä yhteistyötä niin kuntien kuin asiakaskuntansa kanssa. Menestyäkseen niiden tulee pitää kiinni perustehtävästään huono-osaisten väestöryhmien palvelujen turvaamisesta. Tässä onnistuakseen ne tarvitsevat joustavuutta, muuntumiskykyä ja räätälöityjä ratkaisuja tarvitsijoiden mukaan. Haasteena nähdään myös se 10 % väestöstä, joka kokee jäävänsä paitsi kaikkea sosiaalista tukea. Kuinka estää heidän syrjäytymisensä yhteiskunnasta. (Möttönen 2002, 119, 130; Murto 2003, 72; Niemelä 2003, 126.) 2.2 Vapaaehtoistoiminta Järjestökenttä on vapaaehtoistoiminnan ominta aluetta. Vapaaehtoistoiminta voidaan nähdä prosessina, jossa ihmiset yhdessä ryhtyvät parantamaan elämänlaatuaan ja voittamaan vaikeuksiaan. Yhteiskunta on määritellyt sen julkisia palveluja tukevana ja täydentävänä toimintana. Vapaaehtoistoiminnan yleiseksi tehtäväksi voidaan asettaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja omaehtoisen osallistumisen edistämisen sekä vaikuttamisen yhteiskunnan palvelujen kehittämiseen ihmisten tarpeita vastaaviksi. (Lehtinen, 1997, ) Vapaaehtoistoiminnan periaatteita ovat vapaaehtoisuus, palkattomuus ja että siinä toimitaan tavallisen ihmisen ehdoin ja taidoin. Vapaaehtoistyöllä on oma tehtävänsä ja roolinsa. Sillä ei voi korvata ammatillista työtä. Ammatillisuus ei voi myöskään korvata vapaaehtoistoimintaa. (Lehtinen 1997, 20.) Suomalaisten mielikuvat vapaaehtoistyöstä ovat monipuolisia ja positiivisia ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan on aktiivista. Tutkimuksen mukaan yli kolmannes osallistuu johonkin vapaaehtoistoimintaan. Neljännes heistä osallistuu sosiaali- ja terveysalojen vapaaehtoistoimintaan. Usein vapaaehtoistoimintaan osallistutaan yhdistyksen tai säätiön organisoimaan toimintaan. Tulevaisuudessa puolet suomalaisista olisi valmis osallistumaan johonkin vapaaehtoistoimintaan, jos heitä pyydettäisiin mukaan. Sen pe-

19 19 rusteella voidaankin sanoa, että vapaaehtoistoiminta on merkittävänä osa kansalaisyhteiskuntaa ja sen kehittämiselle suuri potentiaalinen tekijä. (Yeung 2002.) 2.3 Vertaistukitoiminta Vertaistukitoiminta soveltuu hyvin kansalaisjärjestöjen toimintaan, sillä järjestöt kokoavat yhteen samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä keskustelemaan, toimimaan ja vaikuttamaan. Järjestöt voivat antaa ryhmien käynnistäjille koulutusta, työnohjausta, tukimateriaalia ja käytännön apua. (Kuuskoski 2003, 33.) Vertaistuessa on oleellista kokemusten ja kokemustiedon hyödyntäminen ja jakaminen. Se on merkittävää varsinkin silloin kun elämäntilanne poikkeaa merkittävästi lähiympäristön elämäntilanteesta, erilaisissa muutostilanteissa ja identiteetin rakentamisessa. Tuen avulla voidaan paremmin selviytyä muutoksesta ja siihen liittyvästä stressistä. Vertaistoiminta perustuu tasa-arvoiseen, avoimeen ja kunnioittavaan kohtaamiseen. Se on vapaaehtoista, vastavuoroista ja toiminta muodostuu aina osallistujiensa näköiseksi. Toiminnan vahvuuksia ovat tilanneherkkyys, myötäeläminen ja ymmärtäminen. (Kuuskoski 2003, 34.) Vertaistukiryhmän merkitys korostuu erilaisissa identiteetin kriisitilanteissa kuten sairastumisen, vammautumisen, päihdeongelman tai muun kriisin yhteydessä. Vertaistukija oma-apuryhmissä ihmiset voivat rakentaa uudelleen identiteettiään. Tällaisissa ryhmissä yksilöt toisiaan tukien vaikuttavat yhteisöön ja yhteisö yksilöön. Yhteisön tuki on erityisen merkittävää, kun perhe-, suku- ja ystävyysverkostoja ei ole tai ne toimivat tuhoisasti. (Niemelä 2002, 90.) Ammattiauttaminen ja vertaistoiminta eivät ole toistensa kilpailijoita. Niiden tulee täydentää toisiaan. Vertais- ja vapaaehtoistoiminnalla ei voida korvata julkisia tai yksityisiä palveluja, vaan kummallakin on omat tehtävänsä. Epävarmuuden ja elämän monimutkaistuessa vertaistoiminnan tarve ja kysyntä on lisääntynyt. Järjestöjen piirissä vertaistuen osuus tulee tulevaisuudessa kasvamaan. (Kuuskoski 2003, 35.)

20 20 Päihdehuollossa vapaaehtois- ja vertaistukitoiminta on tärkeät toimintamuodot. Virallisen päihdepalvelujärjestelmän rinnalla toimii vapaaehtoisuuteen perustuvia vertaistukiryhmiä ja asiakasjärjestöjä. Niistä tunnetuimmat ovat AA, NA ja A-kilta toiminnat. Lisäksi alkoholistien läheisille on olemassa vertaisryhmätoimintaa. Myös Sininauhaliitolla ja sen jäsenjärjestöillä on useita vertaisryhmiä eri puolella maata. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, 33.) 2.4 Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina Päihdehuollon palveluista järjestetään yhä enemmän yksityisten palveluntuottajien toimesta. A-klinikka ja nuorisoasemien toiminnasta iso osa on yksityisten järjestämää. Asumispalveluista yksityisten osuus on kaksi kolmasosaa. Katkaisu- ja kuntoutuslaitosten toiminta on suurelta osin yksityistä. Suurin osa yksityisestä päihdehuollosta on palveluja tuottavien järjestöjen toimintaa. (Kauppinen & Niskanen 2003, 40.) Järjestöt toimivat tiiviissä yhteydessä hyvinvointivaltioon ja sen periaatteisiin. Myös päihdepalveluja tuottavien järjestöjen toiminta nähdään osana suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan yleistä kehitystä. (Kaukonen 2002, 141, 146.) Palvelujen tuottamisessa järjestöjen rooli ja tavoite oli pitkään päihdehuollon humanisointi tuottamalla vapaaehtoisuuteen perustuvia vaihtoehtoja luvulla Suomessa elettiin voimakkaan julkisen sektorin yhdenmukaistamisen aikaa. Silloin järjestöjen tuottamat päihdehuollon erityispalvelut kytkettiin suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmään. Se motivoi kuntia kunnallistamaan aiemmin järjestöjen tuottamia palveluja. Tuolloin kunnissa laajennettiin voimakkaasti päihdehuollon erityispalveluita laajenivat nopeasti. (Kaukonen 2002, ) 1980-luvulla uuden palvelupolitiikan myötä päihdejärjestöissä kehiteltiin runsaasti uusia kuntoutus- ja terapiamalleja. Piirre oli yhteinen koko palvelupolitiikalle, jossa korostettiin monimuotoisuutta. Se liittyi yleisempiin, osallistuvan hyvinvointivaltion toimintaperiaatteisiin. Kuntien päihdepalvelujärjestelmät eivät juuri enää laajentuneet luvun puolivälin jälkeen. Sen sijaan järjestöjen tuottamat palvelut jatkoivat kasvuaan. (Kaukonen 2002, )

21 21 Koko julkista taloutta alettiin katsoa 1990-luvulla yhtenä kokonaisuutena. Vuonna 1993 voimaantulleella lailla luovuttiin kokonaan korvamerkitystä rahasta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Samaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia leikattiin. Valtio vetäytyi palvelujen tuotannosta ja myös kunnat vähensivät sitoutumistaan palvelujen ylläpitoon. Kunnat purkivat noin kolmanneksen omasta päihdehuollon erityispalvelukapasiteetistaan 1990-luvun jälkipuoliskolla ja ostivat yhä enemmän palveluita yksityisiltä luvun nousukausi on ollut kunnissa päihdehuollon erityispalvelujen leikkaamisen aikaa. (Kaukonen 2002, 151.) Järjestöjen näkökulmasta on kuljettu ympyrä siitä, kun päihdehuollon erityispalveluja 1970-luvulla yhteiskunnallistettiin ja kaksi vuosikymmentä myöhemmin niitä järjestöitiin uudelleen luvun alussa noin kolmannes päihdehuollon erityispalveluista tuotettiin järjestöpohjaisesti, nykyisin pitkälti yli puolet. (Kaukonen 2002, ) Järjestöjen palveluiden tuottamisen taustalla on myös rahoituksen muuttuminen. Vuoden 1987 jälkeen RAY on toiminut myös päihdepalvelujärjestöjen rahoittajana luvula päihdejärjestöjen saamien avustusten määrä on nelinkertaistunut. (Kaukonen 2002, 154.) Järjestöjen tuottamat päihdepalvelut ovat entistä tiukemmin osa universaalista palveluverkkoa, sillä niiden rahoitus tulee pääosin julkiselta sektorilta. Päihdepalvelujen hallinto on yhä enemmän kunnallisen päätöksenteon ulkopuolella. Se on entistä vähemmän osa kuntien palvelupolitiikkaa ja ohjautuu entistä enemmän kilpailuttamalla ostopalveluja asiakas- ja hoitojaksokohtaisesti. Eriytyneet huumeidenkäyttäjien palvelut ovat kasvaneet vasta 1990-luvun lopulta alkaen ja ne ovat lähes kokonaan järjestöjen vastuulla ja rakentuneet pitkälti RAY-avustusten tuella. (Kaukonen 2002,154.) Kasvanut järjestövastuu ja siirtyminen ostopalvelusopimuksiin on käytännössä merkinnyt sitä, että päihdeongelmiin aina liittynyt huono-osaisuuden hoito on muuttunut neuvottelukysymykseksi. Erityisesti huono-osaisimpien päihdeasiakkaiden palvelut ovat yhä enemmän siirtyneet järjestöjen vastuulle. Järjestöpainotteiset päihdehuollon erityispalvelut ja erityisesti huumehoitopalvelut ovat juuri nyt sosiaalipoliittisesti tärkeä osa hyvinvointijärjestelmän turvaverkkoa. (Kaukonen 2000, 10; Kaukonen 2002, 162.)

22 22 3 KRISTILLISTEN PÄIHDEJÄRJESTÖJEN TOIMINTA Kristillisten päihdejärjestöjen toimintaa tarkastellaan valottamalla niiden vaiheita ja toiminnan painotuksia eri aikoina. Sininauhaliikkeen ja Sininauhaliiton rooli on historian aikana muuttunut. Nykyisellään se on valtakunnallinen vaikuttaja päihdetyönkentällä, joka kohtaa päivittäin tuhansia ihmisiä jäsenjärjestöjensä kautta. Sininauhaliiton toiminnassa korostetaan voimakkaasti yhteisöjen ja yhteisöllisyyden merkitystä päihdeongelmasta toipumisessa. 3.1 Kristillisten järjestöjen päihdetyön vaiheita Kristillisen päihdetyön juuret ovat amerikkalaisessa ja englantilaisessa raittiusliikkeessä, jotka tulivat Suomeen 1830-luvulla. Maassamme oli 1800-luvun lopulla jo useita kristillisiä järjestöjä, joilla oli toimintaa alkoholiongelmaisten auttamiseksi luvulla Suomeen tuli valkonauhaliike, joka perusti yömajoja ja pelastuskoteja ja Pelastusarmeija avasi jo vuosisadan ensimmäisillä vuosikymmeninä useita yömajoja. (Niemelä 1999, 162.) Sininauhaliike tuli Suomeen 1936 ja se avasi ensimmäisen kotinsa saman vuosikymmenen lopulla. Helsingissä evankelisluterilaiset seurakunnat aloittivat toimintansa luvulla asunnottomien auttamiseksi ja katulähetystoiminnassa. Sodan jälkeen ja sitä seuranneella vuosikymmenellä kristillisen päihdehuollon alueella aloitettiin myös laitoshuoltoa. Katulähetykset eri puolilla maata pitivät yllä asuntolatoimintaa ja seurakunnat aloittivat erityisnuorisotyön. (Niemelä 1999, ) 1960-luvulla perustettiin paljon erilaisia hoitokoteja ja katkaisuhoitoasemia. Eri puolilla maata syntyi sekä yleisaatteellisia että kristillisiä suojakotiyhdistyksiä. Tällöin alkoivat aktivoitua myös asiakasyhdistykset ja huumeisiin erikoistuneet yhdistykset luvulla suuntaus päihdehuollossa yleisesti alkoi siirtyä pois tahdonvastaisista toimista ja samalla alettiin siirtyä yhä enemmän kohti avohuoltoa. Alkoholin kulutus alkoi nousta 1970-luvun alussa. Alkoholiongelmat näkyivät laajaan asunnottomuusongelmaan kyt-

23 23 keytyneenä. Tähän vastattiin myös kristillisten järjestöjen puolella perustamalla uusia hoito- ja suojakoteja. (Niemelä 1999, 163.) Myllyhoidon aloittaminen sävytti 1980-luvun alkua. Suomessa myllyhoidon järjestäjäksi tuli kristillisyhteiskunnallinen setlementtijärjestö, Kalliolan Kannatusyhdistys. Myös evankelisluterilaisen kirkon piirissä seurakuntien päihdetyö laajeni. (Niemelä 1999, 164.) Kristillisten päihdejärjestöjen määrä oli 1970-luvulla noussut yli 50:een. Ne toimivat täysin erillään ilman yhteistoimintaa eivätkä olleet välttämättä edes tietoisia toistensa toiminnasta. Tämän seurauksena oli, ettei yhteiskuntakaan ollut niistä tietoinen. Nämä järjestöt ja yhteisöt tuottivat palveluja yli ihmiselle päivittäin. 70-luvun lopulla alettiin järjestöjä koota yhteen. Vihdoin 80-luvun alussa Sininauhaliitto muuntui keskusliitoksi kristillisille päihdejärjestöille. (Niemelä 1999, 164.) 1980-luvulla asunto-ongelmaan pyrittiin vastaamaan eri toimijoiden tahoilla tukiasuntotoiminnalla. Kristilliset järjestöt lakkauttivat useita suuria asuntoloita ja siirtyivät enemmän palvelu- ja tukiasuntotoimintaan. Avohuollon puolella alettiin kehittää päiväkeskuksia, joiden idea saatiin Ruotsista. Huumenuorten vanhemmat perustivat Vapaaksi Huumeista ry, joka profiloitui kristilliseksi järjestöksi. (Niemelä 1999, 164.) Huumeet nousivat voimakkaasti esille Suomessa 1990-luvulla. Tällöin mm. Helsingin Diakonialaitoksen ja Jyväskylän Katulähetyksen toimesta kehitettiin erityispalveluita päihtyneille, joilla oli vaikea irrottautua päihteistä. Kristillisen päihdejärjestöjen toimintaa alettiin laajentamaan myös vankeinhoitoon ja toipumisryhmätoimintaan luvulla ryhdyttiin raittiusjärjestöjen toimesta kiinnittämään huomiota ehkäisevän päihdetyöhön. Toimintaa kristillisellä päihdehuollon kentällä hoitaa Sininauhaliitto. (Niemelä 1999, 165.)

24 Sininauhaliitto Sininauhaliike on saanut alkunsa monien muiden raittiusjärjestöjen lailla Yhdysvalloista. Sininauhaliiton toimintaan johtaneen liikkeen perusti 1870 luvulla Yhdysvalloissa asuva irlantilainen Francis Murphy. Hänen toimestaan liike siirtyi myös muille mantereille. Eurooppaan sinistä nauhaa tunnuksenaan käyttänyt liike tuli1880-luvulla, jolloin sen käyttö levisi myös Suomeen. (Knuuttila 1986, ) Varsinaisesti Suomessa Sininauhaliitto perustettiin Yhdistyksen tarkoituksena oli -- kristillisellä pohjalla toimia ehdottoman raittiuden edistämiseksi, erityisesti omistaen huomiota juoppoudesta kärsivien auttamiseksi (Knuuttila 1986.) Toimintana tuolloin oli raittiusvalistustyö, avustustoiminta alkoholisteille ja heidän omaisilleen sekä ylläpitämällä alkoholisteille tarkoitettuja suojakoteja. Järjestötoimintaa oli eri puolilla Suomea ja yhdistyksiä perustettiin ja niiden toiminta jatkui vaihtelevasti. Tampereelle perustettu yhdistys osoittautui erääksi elinvoimaisimmista. Yhdistys perusti veljeskodin, jonka toiminta jatkuu edelleen tänä päivänä Pirkanmaan Sininauhan toimesta Sininauhakotina Tampereen Kaukajärvellä. (Knuuttila 1986, ) Nykyisin Sininauhaliitto on kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto. Siihen kuuluu kaikkiaan yli 80 jäsenjärjestöä ja -yhdistystä eri puolilta maata. Sininauhaliiton perustehtävänä ja toiminta-ajatuksena on palvella kristilliseltä pohjalta jäsenyhteisöjään ja kristillisiä seurakuntia ehkäisevässä päihdetyössä, päihdehaittojen ja syrjäytymisen vähentämisessä sekä riippuvuuksista toipumisessa ja elämän eheytymisessä. (Sininauhaliitto 2004.) Sininauhaliitto tarjoaa kunnille palveluita jäsenyhteisöjensä päiväkeskus-, asumis-, hoito- ja kuntoutuspalvelujen muodossa. Näiden lisäksi liitto tekee erilaisia päihdeselvityksiä, antaa koulutusta ja järjestää erilaisia kehittämisprojekteja sekä ryhmä- ja kurssitoimintaa. Sininauhaliiton jäsenjärjestöt tarjoavat palvelujaan monille eri ryhmille. Näitä ovat erilaiset päihdeongelmaiset, asunnottomat, syrjäytyneet, peliongelmaiset, vangit ja vankilastavapautuneet riskivyöhykkeellä olevat nuoret sekä lapset ja lapsiperheet.(sininauhaliitto 2004.)

25 25 Sininauhaliitto kuuluu Kansainväliseen Siniristiin (IFBC), jonka jäsen yhteisöjä toimii 43 maassa. Suomen liityttyä EU:hun, liitto liittyi myös EU:n alueen Siniristin (BCEU) jäseneksi. Ruotsinkielinen kristillinen päihdetyön yhteistoimintaelin Kran rf on myös liittynyt Sininauhaliitoon ja vastaa ruotsinkielisen väestön parissa tehtävästä työstä. (Niemelä 1999, 164.) 3.3 Yhteisöllisyys osana päihdetyötä Sininauhaliiton jäsenyhdistyksen Pirkanmaan Sininauhan yksiköissä korostetaan yhteisöllisyyden merkitystä. Yksiköt toimivat yhteisöllisyyden periaatteella ja yhdistys antaa henkilöstölleen ja asiakkailleen yhteisökoulutusta (Pirkanmaan Sininauhan toimintakertomus 2002). Yhdistyksen eri yksiköiden yhteisöllisyyteen kuuluvat tärkeänä osana yhteisökokoukset, ryhmätoiminta, erilaiset työtehtävät sekä yhdessä järjestettävät tilaisuudet ja retket. Yhteisöä pyritään käyttämään tietoisesti hyväksi toiminnassa pyrittäessä toiminnan tavoitteisiin. Erilaisten yksiköiden toiminnassa yhteisöllisyydellä tarkoitetaan koko yhteisön tietoista käyttämistä kuntoutuksellisten tavoitteiden toteuttamiseen. Käsite kattaa fyysisen ja sosiaalisen ympäristön sekä terapiaan, kuntoutukseen liittyvät seikat. Erilaiset painokset vaihtelee yhteisötyypistä toiseen. Yhteisöllisyyteen kuuluu, että kaikki mitä yhteisössä tapahtuu, pitäisi palvella kuntoutustavoitteita ja sitä pitäisi arvioida ja pohtia yhteisön perustehtävän kautta. (Murto 1997, 13, 239.) Yhteisöhoidon ja yhteisöllisyyden keskeisiä piirteitä ovat erilaiset toiminnalliset rakenteet. Niitä ovat yhteisökokoukset, työtoiminta, terapiaryhmät sekä retket ja juhlat. Yhteisöllisyyden tärkein foorumi on yhteisökokous. Sen keskeisenä tehtävänä ovat pitää yllä yksikön perustehtävää, avoimen kommunikaation ylläpitäminen koko yhteisössä, yhteisten päätösten tekeminen, säännöistä sopiminen ja noudattamisen valvominen sekä toimia yhteisön ristiriitojen käsittelyn foorumina. (Murto 1997, ) Yhteisössä työtehtävät liittyvät usein yhteisöjen jokapäiväisiin tehtäviin. Henkilöstön ja asiakkaiden osallistuminen tehtävien hoitoon laskee hoidon kustannuksia. Samalla se tarjoaa tilaisuuden harjoitella vastuun ottoa ja sosiaalisia taitoja. Yhteisöissä tera-

26 26 piaryhmillä tarkoitetaan kaikkia ryhmätoimintoja, joilla on hoidollinen tai kuntoutuksellinen tavoite. Yhteisöllisyyteen kuuluvat oleellisena osana yhteiset juhlat ja retket. Ne ovat tärkeitä yhteisön itsetunnon ja yhteenkuuluvuuden lujittamisessa. Niiden valmistelu antaa myös paljon uusia ja haasteellisia tehtäviä asiakkaille. (Murto 1997, ) Yhteisöhoidon ja yhteisöllisyyden vaikutus toipumista edistävänä perustuu pitkälti vertaisryhmän hyödyntämiseen. Tällöin on tärkeää pitää yllä luottamuksellista ja yhtenäistä yhteisöä sekä varoa kuilun syntymistä henkilöstön ja asiakas ryhmien välille. (Murto 1997, 242.) Niemelä (2002b) korostaa yhteisöllisyyttä ja sen avulla toteutettavan uuden identiteetin löytämisen merkitystä päihdeongelmasta toipumisesta. Päiväkeskus ja tukiasumistoiminnalla voidaan luoda arkielämän kontaktipintoja kehittämällä yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja sosiaalisia suhteita. Yhteisöllisyys edellyttää kaikkien osallistujien panosta yhteiseen hyvään. Se tukee yksilön antamalla hänelle valtaa ja vastuuta suhteessa koko yhteisöön. Kuntoutuminen yhteisössä on uuden elämäntavan ja identiteetin etsintää. (Niemelä 2002b.) 4 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA Aikaisempia tutkimuksia ja selvityksiä päihdepalveluista ja niiden kehittämistarpeista on tehty jonkin verran joidenkin kaupunkien ja seutukuntien osalta. Niissä nousee hyvin esiin, että merkittävä osa päihde-ehtoisista asioinneista tehdään sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiin palveluihin (Nuorvala ym ). Varsinkin pienissä kunnissa päihdehuollon erityispalveluja ei juurikaan ole. Mikäli erityispalveluja on tarjolla, niihin myös hakeudutaan ja niiden käyttö vähentää kustannuksia yleisissä palveluissa.(kaukonen 2000.) Kuopion päihdepalveluselvityksessä Kaukonen, Ahtola, Kaivonurmi, Metso, Nuorvala ja Kuusisaari (1998) ovat tehneet arvioin kaupungin päihdepalvelujen tilasta ja kehittämistarpeista. Tutkimuksen mukaan päihdetyö painottui voimakkaasti sosiaalityöhön.

27 27 Kuopiossa erityispalveluista päiväkeskuksiin, asumispalveluihin ja muihin matalan kynnyksen yksikköihin ohjautui paljon asiakkaita. Kuitenkaan huono-osaisimmat asiakkaat eivät ole pystyneet riittävästi hyödyntämään matalimmankaan kynnyksen palveluja. Tutkimuksessa todetaan päihdeasiakkaiden ohjautuvan voimakkaasti erityispalveluihin, jolloin niitä tulisi kehittää ja vahvistaa. Lisäksi huono-osaisten asiakkaiden elinoloihin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. (Kaukonen, Ahtola, Kaivonurmi, Metso, Nuorvala & Kuussaari 1998, ) Iisalmen päihdetyötä selvittäneet Niemelä ja Sulkko (1995) ehdottavat pitkälle alkoholisoituneiden, moniongelmaisten ja päihtyneiden asiakkaiden palvelujen kehittämistä. Erityisesti asumispalvelujen tuottaminen tälle asiakasryhmälle nähtiin tarpeellisena. Asumispalveluja kehitettäessä tulisi pyrkiä sellaisiin asumismuotoihin, joissa --syntyisi positiivista yhteisöllisyyttä ja keskinäistä tukea. Päihdepalvelut tulisi sijoittaa lähelle niitä tarvitsevia asukkaita. (Niemelä & Sulkko 1995, ) Ilmonen ja Juppi (2002) ovat Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun Iisalmen yksikköön tehtyä opinnäytetyötään varten haastatelleet Ylä-Savon sosiaalijohtajia kartoittaakseen seutukunnan päihdehuollon palveluja ja yhteistyöstä päihdepalveluissa. He toteavat, että alueen päihdehuolto toteutetaan pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuollon yleisissä palveluissa. (Ilmonen & Juppi 2002, 43.) Alueella on jonkin verran erityispalveluja ja ne ovat pitkälti järjestöjen tai yksityisen sektorin tuottamia. Alueen kunnat ovat pääosin pieniä alle asukkaan kuntia, jolloin niiden resurssit tuottaa erityispalveluja ovat vähäiset. Palvelujen lisäämistä kuntien taholta ei ole odotettavissa. Sitä vastoin palvelujen lisäämistä odotetaan tapahtuvan juuri järjestöjen ja yritystoiminnan taholta. (Ilmonen & Juppi 2002, 28, 40.)

28 28 5 TUTKIMUKSEN ETENEMINEN 5.1 Tutkimustehtävä Pirkanmaan Sininauha on laajentanut tuottamiaan päihdehuollon erityispalvelujaan Tampereen ulkopuolelle kuuteen Pirkanmaan kuntaan. Yhdistys muutti nimensä Tampereen Sininauhasta paremmin vastaamaan toiminta-aluettaan Pirkanmaan Sininauhaksi syksyllä Yhdistyksellä on päiväkeskus- ja tukiasumistoimintaa kolmella sekä niiden lisäksi minipäiväkeskustoimintaa neljällä paikkakunnalla. Tutkimustehtävänä on kartoittaa Pirkanmaan Sininauhan päihdehuollon erityispalveluiden alueelliseen laajentamiseen liittyviä tekijöitä. 5.2 Tutkimusympäristö Tutkimus ympäristönä on päihdehuollon erityispalveluja tuottava yhdistys Pirkanmaan Sininauha ja erityisesti sen toimipisteet Lempäälässä, Längelmäellä, Mäntässä, Parkanossa, Ruovedellä ja Ylöjärvellä. Näiden yksiköiden lisäksi tutkimukseen osallistuvat em. kuntien päihdetyötä tekevät sosiaalityöntekijät. Pirkanmaan Sininauha on Sininauhaliiton jäsenyhdistys. Sen toiminta-ajatuksena on työskennellä päihderiippuvuuksista vapaan elämän puolesta kristillisellä arvopohjalla. Yhdistys tuottaa erilaisia päihteettömyyttä tukevia päihdehuollon erityispalveluja. Pirkanmaan Sininauhalla on toimintayksiköitä seitsemällä paikkakunnalla. Jokaisen kunnan kanssa yhdistyksellä on ostopalvelusopimus. Toimintamuodot vaihtelevat paikkakunnittain. (Pirkanmaan Sininauhan toimintakertomus 2002.) Pirkanmaan Sininauhan vaiheista Tässä opinnäytetyössä puhutaan selvyyden vuoksi yhdistyksestä sen nykyisellä Pirkanmaan Sininauhan nimellä. Pirkanmaan Sininauha ry., aikaisemmalta nimeltään Tampereen Sininauha ry. on perustettu vuonna Kahden vuoden kuluttua perustamisesta alkoi yhdistyksen asumispalvelutoiminta. Silloinen asuntola tarjosi majoitustilat parille kymmenelle miehelle. Yksikössä työskenteli asuntolan työntekijä ja keittäjä. Asuntola