3D-kaupunkitiedon hyödyntäminen WLAN-verkkojen visualisoinnissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3D-kaupunkitiedon hyödyntäminen WLAN-verkkojen visualisoinnissa"

Transkriptio

1 3D-kaupunkitiedon hyödyntäminen WLAN-verkkojen visualisoinnissa Yleiskuvaus Pilotoinnin puitteissa toteutettiin interaktiivisen 3D-visualisoinnin prototyyppi, jolla kuvataan kaupunkiympäristöön sijoittuvien WLAN-verkkojen ominaisuuksia. Visualisoinnilla välitetään sovelluksen käyttäjille tietoa verkkojen sijoittumisesta ja peittoalueista. Pilottiehdotuksen ajatusmalli on verrattavissa esimerkiksi Berliinin kaupungista tehtyyn semantic 3D city model -toteutukseen, jolla visualisoidaan mm. kaupungin energianjakelua. Pilotoinnin perusteella mahdollisesti toteutettavaa lopputuotetta voidaan käyttää myös muiden verkkotyyppien visualisointiin ja langattomien verkkojen suunnittelun apuvälineenä. Pilottitoteutuksen kohde ja lähdeaineistot Pilottitoteutus perustuu Kajaanin kaupungin keskustan alueen käsittävään CityGML-dataan sekä saatavilla olevaan tietoon alueen WLAN-verkoista. WLAN-liityntäpisteistä (WLAN/WiFi access point / hotspot) on saatavilla tietoa muutamista Internet-lähteistä. Tyypillisesti lähteissä kuvataan liityntäpisteen sijainti ja tarjotaa 2D-karttanäkymä. Kuvissa 1 ja 2 esitetään hotspots.fi-sivuston näkymät koskien Kajaanin alueen WLAN-verkkoja. KUVA 1: Kajaanin alueen tukiasemalista. ( ) 1

2 KUVA 2: Yksi Kajaanin alueen tukiasemista karttanäkymässä. ( ) Vastaavanlaisia WLAN-tietoutta tarjoavia sivustoja ovat esimerkiksi instabridge.com ja majoitusta tarjoavien tahojen (hotellit yms.) hakupalvelu a-hotel.com, jossa hakuparametrina voi käyttää majoitustilasta löytyvää langatonta verkkoyhteyttä. Kaikkiaan Kajaani keskustan alueelta poimittiin pilottitoteutuksen visualisointiin seuraavat 12 langatonta verkkoa. Nimi Hotel Kajaani Original Sokos Hotel Valjus Kajaani Scandic Kajanus Karolineburg Manor House Hotel Bio Rex Kajaanin kaupunginkirjasto Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus Café Mokka PanOulu -verkko Hesburger Osoite Onnelantie 1, Kajaani Kauppakatu 20, Kajaani Koskikatu 3, Kajaani Karoliinantie 8, Kajaani Kauppakatu 38, Kajaani Seminaarinkatu 15, Kajaani Koskikatu 2-4, Kajaani Lönnrotinkatu 18, Kajaani Kauppakatu 20, Kajaani Kauppakatu 18, Kajaani 2

3 Hesburger Raatihuoneen tori Veturitie 1, Kajaani Linnankatu 16, Kajaani Pilottitoteutuksen työkalut FME Workbench / Investigator FME-ohjelmisto luonnehditaan englanniksi data integration software -tyyppiseksi työkaluksi. Se tarjoaa laajan valikoiman mahdollisuuksia muuntaa dataa tiedostomuodosta toiseen. Pilottitoteutuksessa FME Workbench/Investigator-moduuleita käytettiin Kajaania koskevan CityGML-datan muuntamiseen 3Dgeometriaformaattiin jatkokäsittelyä varten. KUVA 3: FME Investigator -ohjelmiston käyttöliittymä. Blender Blender on GPL-lisensoitu suosittu 3D-mallinnusohjelma, jonka kehityksestä vastaa nykyisin Blender Foundation -säätiö. Blender-ohjelmistoa käytettiin pilottitoteutuksessa lähinnä kaupunkigeometrian 3

4 rajaukseen sekä sisätilamallinnuksessa esiintyvien yksinkertaisten mallien (hyllyt, kassat) tuottamiseen. 3Dkaupunkimallia ei muuten editoitu tai optimoitu esimerkiksi tri-polygonien osalta. KUVA 4: Rajattu Kajaanin kaupunkialueen 3D-malli Blender-käyttöliittymässä. Unity Unity on pelikehitysympäristö, jonka kehityksestaä vastaa Unity Technologies. Pelien lisäksi Unity soveltuu esimerkiksi pilottityön kaltaisten ei-pelimäisten visualisointien tuottamiseen. Unity-projektit voidaan suunnata mobiililaitteille, selainpohjaisiksi sovelluksiksi tai työpöytäsovelluksiksi. Kaikkiaan Unityn Target Platform -listalla mainitaan 21 erilaista laite-/käyttöjärjestelmäalustaa. Unityn pelituotantoon suunnatut ominaisuudet mahdollistavat erilaisten interaktiomallien toteuttamisen ja visuaaliset tehosteet. Ohjelmoinnin osalta Unity tukee JavaScript- ja C#-ohjelmointikieliä. Unityn käyttöliittymä sisältää Scene-näkymän, joka muistuttaa yllämainittujan FME- ja Blenderohjelmistojen vastaavia 3D-näkymiä. Kehitystyö on luonteeltaa integroivaa siten, että asset-tiedostot kuten 3D-mallit kehitetään ulkopuolisilla työkaluilla ennen kuin ne tuodaan Unity-projekteihin. Interaktiiviset sovellukset rakentuvat visuaalisten komponenttien ja niiden käyttäytymistä ohjaavien skriptitiedostojen yhteistyön varaan. Alla näkyvässä esimerkissä esitetään Unity-ympäristöön tuotu Kajaanin keskustan 3Dnäkymä, johon yhdistyy kuvitteellinen Oulujokea kuvaava komponentti sekä 2D-käyttöliittymän luova paneelikomponentti. 4

5 KUVA 5: Unityn käyttöliittymä, Scene-näkymä. Pilottitoteutuksen toiminnallisuudet Pilottitoteutus mahdollistaa vapaan navigoinnin kolmiulotteisessa kaupunkinäkymässä ja WLANverkkotiedon tarkastelun. Langattomien verkkojen osalta esitetään verkon tarjoaja, verkon status, liityntäpisteen sijainti sekä tietoa verkon käyttömahdollisuuksista. Kuvassa 6 esitetään pilottitoteutuksen käyttöliittymä. Liityntäpisteitä kuvataan sinisillä WiFi-ikoneilla, valittu verkko esitetään vihreällä värillä ja toimimaton verkko punaisella värillä. 5

6 KUVA 6: Pilottitoteutuksen käyttölitttymä. Kaupunki- ja langattomia verkkoja kuvaavan tiedon lisäksi pilottityössä toteutettiin versio, jossa näkymää laajennettiin pelikehitysympäristön tarjoamien mahdollisuuksien pohjalta. Koska verkkojen peittoalueiden osalta ei ollut käytettävissä todenperäistä dataa, perustuvat pilotissa esitetyt signaalin voimakkuutta ja mittauspisteitä koskevat visualisoinnit kuvitteellisiin esimerkkeihin. Visuaalisuuden osalta pelikehitysympäristöt tarjoavat huomattavasti pilottityössä käytettyjä keinoja edistyneempiäkin ominaisuuksia esimerkiksi maaston yksityiskohtien ilmaisuun. KUVA 7: Pilottitoteutuksen pelikehitysympäristön ominaisuuksia hyödyntävä käyttölitttymä. Pilottityöhön toteutettiin myös lähinnä LOD4-tarkkuustason mahdollisuuksia demonstroimaan näkymä jossa esitetään kaupunkidata-aineistosta poimitun rakennuksen sisätilat ja yhdistettynä osin kuvitteelliseen 6

7 WLAN-liityntäpistettä koskevaan tietoon ensimmäisen persoonan näkökulmasta. Näkymä mahdollistaa vapaan liikkumisen sisätilassa ja se tuottaa käyttöliittymään tietoa signaalin voimakkuudesta ja etäisyydestä liityntäpisteeseen. KUVA 8: Rakennuksen sisätilan mallinnusta ja 1. persoonan pelinäkymää hyödyntävä interaktiivinen näkymä. Pilotin käyttömahdollisuudet ja jatkokehitys Pilotin kaltaisen sovelluksen pääasiallinen käyttö rajoittunee informaation välittämiseen WLAN-verkkojen mahdollisille käyttäjille. 3D-ympäristö on luonnollinen tapa välittää käyttäjille tietoa asioista kuten WLANverkkojen liityntäpisteet ja signaalin voimakkuusarvot mittauspisteissä, koska esimerkiksi signaalin kantoalue on luonteeltaan kolmiulotteinen. Erilaiset tavat, joilla käyttäjä voi liikkua mallinnetulla kaupunkialueella, monipuolistavat käyttökokemusta. Lisäksi 3D-geomterioita voidaan käyttää, ja käytetäänkin, langattomien verkkojen suunnitteluun. Jos kaupunkitietoon liitetään dataa verkkosuunnittelun kannalta relevanteista rakennuksien ominaisuuksista, kuten seinämateriaaleista ja häiriönlähteistä, voidaan tätä informaatiota käyttää hyväksi WLAN-suunnittelussa. Suunnittelullisesta näkökulmasta myös tukiasemien sijainteja ja muita ominaisuuksia voidaan simuloida hyödyntäen kaupunkitietoa. Tulevaisuudessa kaupunkiympäristöihin tulee nykyisten lisäksi käyttöön useita uudenlaisia langattomia verkkotyyppejä. 5G-verkkojen on kaavailtu tulevan yleiseen käyttöön kaupunkien keskusta-alueille luvulla, ja 5G-verkkojen tukiasemien välillä voi olla vain kymmeniä metrejä. Internet of things edellyttää lukuisten laitteiden keskustelua keskenään (Machine to Machine MTM) langattomia yhteyksiä käyttäen ja tätä viestintää tukevia verkkoja. 3D-kaupunkimallia voidaan siis tulevaisuudessa käyttää entistä laajemmin ja monipuolisemmin informaation välittämiseen ja suunnittelun välineenä. 7

Kaupunkimallit ja CityGML

Kaupunkimallit ja CityGML Kaupunkimallit ja CityGML Smart cities nyt ja huomenna SFS-seminaari 14.4.2015 Hannu Lammi, Osastopäällikkö, DI When infrastructure counts. Kaupunkimalli 3D kaupunkimalli on kolmiulotteinen digitaalinen

Lisätiedot

Tekninen Tuki. Access Point asennusohje

Tekninen Tuki. Access Point asennusohje Access Point asennusohje Langattoman signaalin kantoaluetta on kätevä laajentaa Access Pointia ja ns. siltausta käyttämällä. Access Pointin pohjassa on WAN MAC Address (MAC osoite). Kirjoita tämä ylös

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja:

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: HL-340CW/350CDN/350CDW/370CDW/380CDW DCP-905CDW/900CDN/900CDW MFC-930CW/940CDN/9330CDW/9340CDW Versio A FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa

Lisätiedot

Visualisoinnin ja vuorovaikutuksen voimavarat

Visualisoinnin ja vuorovaikutuksen voimavarat Visualisoinnin ja vuorovaikutuksen voimavarat Päivi Tiihonen HYVINKÄÄN KAUPUNKI Täältä löytyy vaikka mitä, tänne kannattaa tulla! Hyvinkään kaupungin 3D-kehitys Kokeilevaa -> uudet teknologiat! Selainpohjaista

Lisätiedot

Pikaopas. Valintanauhan näyttäminen tai piilottaminen Avaa valintanauha napsauttamalla välilehteä, tai kiinnitä se pysyvästi näkyviin.

Pikaopas. Valintanauhan näyttäminen tai piilottaminen Avaa valintanauha napsauttamalla välilehteä, tai kiinnitä se pysyvästi näkyviin. Pikaopas Microsoft Visio 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Päivitetyt mallit Mallien avulla voit nopeasti

Lisätiedot

Projektinhallintaa paikkatiedon avulla

Projektinhallintaa paikkatiedon avulla Projektinhallintaa paikkatiedon avulla Tampereen Teknillinen Yliopisto / Porin laitos Teemu Kumpumäki teemu.kumpumaki@tut.fi 25.6.2015 1 Paikkatieto ja projektinhallinta Paikkatiedon käyttäminen projektinhallinnassa

Lisätiedot

Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300

Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300 Erinomainen ja vankkatekoinen all-in-one-ultrakannettava. Toshiba EasyGuard sisältää monia ominaisuuksia, joiden avulla yritysasiakkaat voivat parantaa tietoturvaansa, tehostaa järjestelmän suojausta ja

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702)

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) yleistyvät verkkopalveluissa Youtube Google... Avaavat pääsyn verkkopalvelun sisältöön. Rajapintojen tarjoamia tietolähteitä yhdistelemällä luodaan uusia palveluja,

Lisätiedot

Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä

Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä IP laitteiden asennus tapahtuu oletusarvoisesti käyttäen verkkokaapelointia. Kaapeli kytketään kytkimeen tai suoraan reittimeen, josta laite saa IP -osoitetiedot,

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Web Services. Web Services

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Web Services. Web Services Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Standardoidutu tapa integroida sovelluksia Internetin kautta avointen protokollien ja rajapintojen avulla. tekniikka mahdollista ITjärjestelmien liittämiseen yrityskumppaneiden

Lisätiedot

DNA Prepaid WLAN Mokkula

DNA Prepaid WLAN Mokkula DNA Prepaid WLAN Mokkula Mokkula käyttää normaalikokoista / suurempaa SIM-korttia. Irrota SIM-kortti kokonaisena ja laita se Mokkulaan alla olevan kuvan mukaisesti. Jos irrotat vahingossa pienemmän SIM-kortin,

Lisätiedot

TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta

TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta WDS- VERKON RAKENTAMINEN OSA 1: JOHDANTO WDS- tekniikalla voidaan jatkaa langatonta verkkoa käyttämällä tukiasemia siltana, jolloin verkkoa

Lisätiedot

AirPrint-opas DCP-J562DW MFC-J480DW MFC-J680DW MFC-J880DW

AirPrint-opas DCP-J562DW MFC-J480DW MFC-J680DW MFC-J880DW AirPrint-opas DCP-J562DW MFC-J480DW MFC-J680DW MFC-J880DW Ennen Brother-laitteen käyttöä Kuvakkeiden selitykset Tavaramerkit Tärkeä huomautus Kuvakkeiden selitykset Koko tässä Käyttöoppaassa käytetään

Lisätiedot

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

Tuotannon laitteiden käyttöasteen seuranta

Tuotannon laitteiden käyttöasteen seuranta Tuotannon laitteiden käyttöasteen seuranta Jaakko Yli-Luukko t95586@student.uwasa.fi 19. maaliskuuta 2017 KEY WORDS Internet of Things, esineiden Internet, teollinen Internet, datan visualisointi 1 Tiivistelmä

Lisätiedot

Avoin Data Kehittäjäyhteisön käynnistäminen

Avoin Data Kehittäjäyhteisön käynnistäminen Avoin Data kyselyn yhteenveto 11.09.2017 Avoin Data Kehittäjäyhteisön käynnistäminen Mikko Katajamäki Vesa Ilola Oletko käyttänyt toiminnassasi hyväksi avointa dataa 100,0 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 %

Lisätiedot

Ohjelmiston toteutussuunnitelma

Ohjelmiston toteutussuunnitelma Ohjelmiston toteutussuunnitelma Ryhmän nimi: Tekijä: Toimeksiantaja: Toimeksiantajan edustaja: Muutospäivämäärä: Versio: Katselmoitu (pvm.): 1 1 Johdanto Tämä luku antaa yleiskuvan koko suunnitteludokumentista,

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Turvaa langattomat laitteesi ja verkkosi. Harri Koskinen Rossum Oy www.rossum.fi

Turvaa langattomat laitteesi ja verkkosi. Harri Koskinen Rossum Oy www.rossum.fi Turvaa langattomat laitteesi ja verkkosi Harri Koskinen Rossum Oy www.rossum.fi Aiheet Rossum Oy lyhyesti Langattomien verkkojen lyhyt yleiskatsaus Langattomien verkkojen turvallisuus Turvallisuuden arviointi

Lisätiedot

Koulutus 2: Pistepilviohjelmistot

Koulutus 2: Pistepilviohjelmistot ProDigiOUs -hanke Koulutus 2: Pistepilviohjelmistot Kalle Tammi Kevät 2018 Koulutuksen sisältö 1. Aloitus 2. Yleistä ohjelmistoista 3. Scene-ohjelma, käyttöliittymä ja toiminnot 4. Pistepilvien käsittely

Lisätiedot

ja ilmakuvauksen hankinta

ja ilmakuvauksen hankinta HANKEKUVAUS, liite 6 1 /6 Imatran kaupungin 3Dkaupunkimalli: Laserkeilausdatan ja ilmakuvauksen hankinta HANKEKUVAUS ja KILPAILUTUSMENETTELY Vasemmalla rakennuskaavan pohjakarttaa Vuoksenniskalta1930 luvulta,

Lisätiedot

Se on sinussa. Virtuaalinen ja laajennettu todellisuus. Jari Kotola Sovelto Aamiaisseminaari Tampere

Se on sinussa. Virtuaalinen ja laajennettu todellisuus. Jari Kotola Sovelto Aamiaisseminaari Tampere Se on sinussa. Virtuaalinen ja laajennettu todellisuus Jari Kotola Sovelto Aamiaisseminaari 31.3.2017 Tampere Jari Kotola Senior-konsultti, MCT IT-kouluttajana vuodesta 1995 Soveltossa vuodesta 2002 Tietotyö,

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Avoimet web-rajapinnat

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Avoimet web-rajapinnat Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) SOA yleistyvät verkkopalveluissa Youtube Google... Avaavat pääsyn verkkopalvelun sisältöön. Rajapintojen tarjoamia tietolähteitä yhdistelemällä luodaan uusia palveluja,

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J132W/J152W/J172W/J552DW/J752DW, MFC-J285DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J132W/J152W/J172W/J552DW/J752DW, MFC-J285DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J3W/J5W/J7W/J55DW/J75DW, MFC-J85DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään

Lisätiedot

KUTOJAN TIE 4 JA KUTOJAN KULMA

KUTOJAN TIE 4 JA KUTOJAN KULMA KUTOJAN TIE 4 JA KUTOJAN KULMA Kaupunkimallitietojen käyttö aluekehityshankkeessa ja Suunnitelmatietojen käyttö kaupunkimallin päivityksessä SIJAINTI KUTOJA KERA Kutojantie 4 ALUEEN NYKYTILA Rakennettua

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: MFC-J6520DW/J6720DW/J6920DW/J6925DW. Versio A FIN

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: MFC-J6520DW/J6720DW/J6920DW/J6925DW. Versio A FIN AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: MFC-J650DW/J670DW/J690DW/J695DW Versio A FIN Huomautusten selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa huomautusten tyyliä: Vinkit kertovat,

Lisätiedot

AirPrint-opas. Versio 0 FIN

AirPrint-opas. Versio 0 FIN AirPrint-opas Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa kuvaketta: Vinkki Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa voi toimia tai miten toimintoa voi käyttää yhdessä muiden

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

SUOMEN KUNTALIITTO RY

SUOMEN KUNTALIITTO RY Karttaliittymä Versio: 18.10.2011 Julkaistu: 27.10.2011 Voimassaoloaika: Toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 2 1.1 Suosituksen tausta... 2 1.2 Suosituksen rakenne... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Lyhenteet...

Lisätiedot

Seminaariesitelmä. Channel Model Integration into a Direct Sequence CDMA Radio Network Simulator

Seminaariesitelmä. Channel Model Integration into a Direct Sequence CDMA Radio Network Simulator S-38.310 Tietoverkkotekniikan diplomityöseminaari Seminaariesitelmä Channel Model Integration into a Direct Sequence CDMA Radio Network Simulator Teemu Karhima 12.8.2002 Koostuu kahdesta eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

Collector for ArcGIS. Ohje /

Collector for ArcGIS. Ohje / Collector for ArcGIS Ohje / 10.5.2019 2 (11) Sisältö 1. Collector for ArcGIS... 3 2. Kartan luominen ArcGIS Onlinessa... 3 2.1 Karttatason luominen... 3 2.2 Ominaisuustietotaulun kenttien määrittäminen...

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä opas on tarkoitettu mustesuihkumalleille. Versio B FIN

AirPrint-opas. Tämä opas on tarkoitettu mustesuihkumalleille. Versio B FIN AirPrint-opas Tämä opas on tarkoitettu mustesuihkumalleille. Versio B FIN Soveltuvat mallit Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J40DW, MFC-J430DW/J440DW/J450DW/J460DW/J470DW Kuvakkeiden selitykset

Lisätiedot

Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali. Tampereen teknillinen yliopisto, Jyrki Ilva

Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali. Tampereen teknillinen yliopisto, Jyrki Ilva Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali Tampereen teknillinen yliopisto, 4.10.2012 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Julkaisuportaalin idea Raportointiportaali (http://vipunen.csc.fi) tuottaa

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1

C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1 C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1 Kurssi johdattaa sinut askel askeleelta C-ohjelmoinnin perusteisiin. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tutorin avustuksella.

Lisätiedot

Langaton tietokone (vain tietyt mallit) Käyttöopas

Langaton tietokone (vain tietyt mallit) Käyttöopas Langaton tietokone (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Bluetooth on omistajansa

Lisätiedot

Pasi Lappalainen, Nosto Consulting Oy. Testauksen tulokset. Työpaja

Pasi Lappalainen, Nosto Consulting Oy. Testauksen tulokset. Työpaja Pasi Lappalainen, Nosto Consulting Oy Testauksen tulokset Työpaja 23.5.2019 Testaukset BST-Arkkitehdit Oy Kaupunkimallin hyödyntäminen lähtötietoina Finnmap Infra Oy Lähtötietoaineistojen siirtäminen

Lisätiedot

Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset

Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset Vaatimusmäärittely Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 12.10.01 Pekka Koskinen Ensimmäinen luonnos 0.2 17.10.01 Pekka Koskinen Lisätty vaatimuksia

Lisätiedot

Jarmo Suomisto / Helsinki Kaupunkisuunnitteluvirasto 11.2.2014

Jarmo Suomisto / Helsinki Kaupunkisuunnitteluvirasto 11.2.2014 3D kaupunkimallinnuksen kehitys Ennen vuotta 2000 Mallinnus manuaalisesti Tietojen käsittely ja siirto monimutkaista Mallien käsittely edellytti tehotyöasemia Aikavievää, kallista ja tehotonta Vain innokkaille

Lisätiedot

XBRL-raportointi julkishallinnolle. Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta Seppo Harju

XBRL-raportointi julkishallinnolle. Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta Seppo Harju XBRL-raportointi julkishallinnolle Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta 25.4.2017 Seppo Harju Fujitsu maailmalla ja suomessa Maailman suurimpia ict-palveluiden tarjoajia, markkinajohtaja

Lisätiedot

Ukkoverkot Oy. 100% Internettiä - 0% Puhetta 19.8.2015. CC-BY-SA Ukkoverkot Oy, 2015.

Ukkoverkot Oy. 100% Internettiä - 0% Puhetta 19.8.2015. CC-BY-SA Ukkoverkot Oy, 2015. Ukkoverkot Oy 100% Internettiä - 0% Puhetta 19.8.2015 Saarijärvi Ukkonet 4G LTE Band 38, 2.6GHz Tukiasemapaikat ja peittoennusteet 2 Selvityksen kohteet 3 Keskustaajaman ulkopuolella, asukasluvun perusteella

Lisätiedot

Ilmaisia ohjelmia laserkeilausaineistojen käsittelyyn. Laserkeilaus- ja korkeusmalliseminaari 8.10.2010 Jakob Ventin, Aalto-yliopisto

Ilmaisia ohjelmia laserkeilausaineistojen käsittelyyn. Laserkeilaus- ja korkeusmalliseminaari 8.10.2010 Jakob Ventin, Aalto-yliopisto Ilmaisia ohjelmia laserkeilausaineistojen käsittelyyn Laserkeilaus- ja korkeusmalliseminaari 8.10.2010, Aalto-yliopisto Johdanto Aalto-yliopiston maanmittausosastolla tehdyn kesätyön tuloksia Tehtävä oli

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas soveltuu seuraaville malleille:

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas soveltuu seuraaville malleille: AirPrint-opas Tämä käyttöopas soveltuu seuraaville malleille: HL-L850CDN/L8350CDW/L8350CDWT/L900CDW/L900CDWT/ L9300CDW/L9300CDWT/L9300CDWTT DCP-L8400CDN/L8450CDW MFC-L8600CDW/L8650CDW/L8850CDW/L9550CDW

Lisätiedot

AirPrint-opas. Versio 0 FIN

AirPrint-opas. Versio 0 FIN irprint-opas Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa kuvaketta: Vinkki Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa voi toimia tai miten toimintoa voi käyttää yhdessä muiden

Lisätiedot

Perhemetro Virtuaalinen perhekeskus

Perhemetro Virtuaalinen perhekeskus Perhemetro Virtuaalinen perhekeskus Taustaa Taustaa EKSOTE on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) kautta kehittämässä virtuaalista palvelua, jonka tavoitteena on tuoda tukea ja apua lapsille,

Lisätiedot

Vuorekseen liittyvä tutkimusja kehitysprojekti. Langaton Vuores. Kotikatupalvelin

Vuorekseen liittyvä tutkimusja kehitysprojekti. Langaton Vuores. Kotikatupalvelin Vuorekseen liittyvä tutkimusja kehitysprojekti Langaton Vuores Kotikatupalvelin Tutkimuksen tausta Langaton tietoliikenne on arkipäivää Personoidut päätelaitteet (taskutietokone, matkapuhelin, kannettava

Lisätiedot

18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi

18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi 18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Sisältö Alustus 1. Pelikomponentit 2. Ulkoasu ja visuaalisuus 3. Esimerkkejä Työskentelyä Pelikomponenttien suunnittelu Visuaalisuuden

Lisätiedot

PlanMan Project 2010 -projektihallintaohjelmisto

PlanMan Project 2010 -projektihallintaohjelmisto PlanMan Project 2010 -projektihallintaohjelmisto (PlanMan Project2000 projektihallintaohjelmisto on PlanMan Oy:n kehittämä ja ylläpitämä tuote) 7.5.2010 Pekka Väätänen PlanMan Project 2010 -yleiskuvaus

Lisätiedot

Korjauksia käyttöohjeeseen

Korjauksia käyttöohjeeseen Korjauksia käyttöohjeeseen Olemme pahoillamme, mutta sääaseman liittämisessä langattomaan verkkoon (Wifi) on tapahtunut muuoksia käyttöohjeen painamisen jälkeen (Sivu ) 7.2 Sääaseman liittäminen Wifi-verkkoon

Lisätiedot

labs.kirjastot.fi Antti Pakarinen Timo Tuominen

labs.kirjastot.fi Antti Pakarinen Timo Tuominen labs.kirjastot.fi Antti Pakarinen Timo Tuominen 31.5.2010 labs.kirjastot.fi-projekti Projekti alkoi keväällä 2009 ja jatkuu vuoden 2011 keväälle. Opetusministeriön rahoittama Yhteistyössä kirjastot.fi

Lisätiedot

ECL Comfort 310 -säätimen yhdistäminen langattomaan verkkoon (WLAN)

ECL Comfort 310 -säätimen yhdistäminen langattomaan verkkoon (WLAN) ECL Comfort 310 -säätimen yhdistäminen langattomaan verkkoon (WLAN) 1.0 Sisältö 1.0 Sisältö...1 2.0 Johdanto...2 2.1 ECL Comfort 310:n käyttö SCADA-järjestelmissä WLANin kautta...2 2.2 Mikä on langaton

Lisätiedot

JulkICTLab käyttöön liittyvät ehdot. Luonnos

JulkICTLab käyttöön liittyvät ehdot. Luonnos JulkICTLab käyttöön liittyvät ehdot Luonnos 4.3.2014 Pilottiprojektien sitoutuminen (1/2) VM allekirjoittaa JulkICTLab-pilottiprojektien sopimukset DIGILE:n kanssa, ja sopimusehdot ovat luettavissa osoitteessa:

Lisätiedot

DNA Mokkula 4G LTE WLAN S

DNA Mokkula 4G LTE WLAN S PIKAOPAS DNA Mokkula 4G LTE WLAN S Virtapainike Navigaatiopainike WPS-painike LCD-näyttö Ulkoisen antennin liitin Micro USB-portti Paketin sisältö Mokkulan lisäksi: Litium-ioniakku Seinälatausadapteri

Lisätiedot

Uudelleenkäytön jako kahteen

Uudelleenkäytön jako kahteen Uudelleenkäyttö Yleistä On pyritty pääsemään vakiokomponenttien käyttöön Kuitenkin vakiokomponentit yleistyneet vain rajallisilla osa-alueilla (esim. windows-käyttöliittymä) On arvioitu, että 60-80% ohjelmistosta

Lisätiedot

AMR-MITTARIDATAN VISUALISOINTI FME:LLÄ. Helen Sähköverkko Oy Juha Iivonen

AMR-MITTARIDATAN VISUALISOINTI FME:LLÄ. Helen Sähköverkko Oy Juha Iivonen AMR-MITTARIDATAN VISUALISOINTI FME:LLÄ Helen Sähköverkko Oy Juha Iivonen Sisältö Yritysesittely Otsikon selitys AMR-mittarointi mitä se on? Miksi visualisoida? FME:n rooli Käyttöliittymä Visualisoinnin

Lisätiedot

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA Tarjouspyyntö Liite 5.3: Järjestelmän ylläpidettävyden arviointi 1 / 5 VERSIOHISTORIA Päivä Versio Kuvaus Tekijä 22.4.15 3.01 Poistettu kotihoito

Lisätiedot

ELM GROUP 04. Teemu Laakso Henrik Talarmo

ELM GROUP 04. Teemu Laakso Henrik Talarmo ELM GROUP 04 Teemu Laakso Henrik Talarmo 23. marraskuuta 2017 Sisältö 1 Johdanto 1 2 Ominaisuuksia 2 2.1 Muuttujat ja tietorakenteet...................... 2 2.2 Funktiot................................

Lisätiedot

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen Customer Intelligence ja Big Data Digile D2I Kimmo Valtonen Sisältö 1. Data2Intelligence-ohjelman kuvaus 2. Customer Intelligence: mitä sillä tässä tarkoitetaan? 3. Customer Intelligence Big Data ongelmana

Lisätiedot

Virtuaalinen vuorovaikutus kaupunkisuunnittelussa. kaavoitusarkkitehti Jere Klami Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, asemakaavoitus

Virtuaalinen vuorovaikutus kaupunkisuunnittelussa. kaavoitusarkkitehti Jere Klami Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, asemakaavoitus Virtuaalinen vuorovaikutus kaupunkisuunnittelussa kaavoitusarkkitehti Jere Klami Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, asemakaavoitus Virtuaalimalli? Virtuaalimallit ovat tietokoneen avustuksella

Lisätiedot

Käyttöliittymäuudistus 2011

Käyttöliittymäuudistus 2011 Käyttöliittymäuudistus 2011 ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Jarmo Annala, ValueFrame Oy Esityksen sisältö 1 2 3 4 5 6 Käyttöliittymäuudistuksen taustaa Keskeiset muutokset Käyttöliittymäuudistusten

Lisätiedot

Pohjois-Suomen paikkatietoiltapäivä 3D-aineistojen visualisointi HoloLens-laseilla

Pohjois-Suomen paikkatietoiltapäivä 3D-aineistojen visualisointi HoloLens-laseilla 25.4.2018 Pohjois-Suomen paikkatietoiltapäivä 3D-aineistojen visualisointi HoloLens-laseilla @tanelihil 3D-visualisointikokeilujen tavoitteet Uutta näkökulmaa jo hallussa olevaan 3D-aineistoon Lähtökohtana

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet BL F00

Uudet ominaisuudet BL F00 Uudet ominaisuudet Versio 1.10 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Kandidaatintyön aiheita

Kandidaatintyön aiheita Kandidaatintyön aiheita PM&RG:n aihe-ehdotukset Mervi L. Ranta ja Henrik J. Asplund Mervi L. Ranta & Henrik J. Asplund PL 15400, 00076 AALTO email: pmrg@tkk.fi FINLAND http://www.cs.hut.fi/~pmrg Version

Lisätiedot

Kopio saamasi pelaajatiedosto (.plr) Game01-alikansioon. Valitse pelissä Continue Campaign.

Kopio saamasi pelaajatiedosto (.plr) Game01-alikansioon. Valitse pelissä Continue Campaign. Pura Zip haluamaasi kansioon. Kaksoisnapsauta Campaign-exe-tiedostoa. Ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä ohjelma kysyy omaa polkuaan, joka on helppo kopioida suoraan Windows Explorerin (Resurssienhallinnan)

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta -seminaari Lappeenranta Kuntien aineistojen vienti KMTK-kantaan. Jussi Immonen, MML

Kansallinen maastotietokanta -seminaari Lappeenranta Kuntien aineistojen vienti KMTK-kantaan. Jussi Immonen, MML Kansallinen maastotietokanta -seminaari 4.10.2017 - Lappeenranta Kuntien aineistojen vienti KMTK-kantaan Jussi Immonen, MML KMTK KASKO-projekti Toteutettavat ratkaisut ovat osa paikkatietoalustaa Projektin

Lisätiedot

DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377

DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377 DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377 Sisällysluettelo Pikaopas... 3 Matkamokkula tutuksi... 6 Ensimmäinen käyttöönotto... 7 Windows 7 ja Windows Vista... 9 Windows 8... 11 MAC OS X... 13 Apple ipad... 14 Android

Lisätiedot

KDK: Finna ja pitkäaikaissäilytys

KDK: Finna ja pitkäaikaissäilytys KDK: Finna ja pitkäaikaissäilytys Maakuntamuseoiden, aluetaidemuseoiden ja valtakunnallisten erikoismuseoiden johtajien tapaaminen 22.3.2017 Vesa Hongisto Kansallinen digitaalinen kirjasto 22.3.2017 /

Lisätiedot

Yhdistä kahviautomaattisi tulevaisuuteen.

Yhdistä kahviautomaattisi tulevaisuuteen. Yhdistä kahviautomaattisi tulevaisuuteen. Home Connect. Yksi sovellus kaikkeen. Home Connect on ensimmäinen sovellus, joka pesee puolestasi pyykin ja astiat, paistaa, keittää kahvia ja katsoo jääkaappiin.

Lisätiedot

Työskentelyosuuksien tulokset Kuntapilotti-projektin 2. työpajaseminaari

Työskentelyosuuksien tulokset Kuntapilotti-projektin 2. työpajaseminaari Työskentelyosuuksien tulokset Kuntapilotti-projektin 2. työpajaseminaari 7.2.2019 1 Kuntapilotti 2. työpajaseminaari 7.2.2019 Työpajan työskentelyosuudessa pohdittiin seuraavia aiheita: 1) Kaavan visualisointi:

Lisätiedot

Työasemien hallinta Microsoft System Center Configuration Manager 2007. Jarno Mäki Head of Training Operations M.Eng, MCT, MCSE:Security, MCTS

Työasemien hallinta Microsoft System Center Configuration Manager 2007. Jarno Mäki Head of Training Operations M.Eng, MCT, MCSE:Security, MCTS Työasemien hallinta Microsoft System Center Configuration Jarno Mäki Head of Training Operations M.Eng, MCT, MCSE:Security, MCTS IT Education Center Agenda Yleistä työasemien hallinnasta Työasemien hallinta

Lisätiedot

Verkkoasetusten ohjeet

Verkkoasetusten ohjeet Älyvaraajan ohjaus 1 Älyvaraajan liittäminen kodin internet-reitittimeen... 2 1.1 Älyvaraajan liittäminen internetiin Ethernet-kaapelilla... 2 1.2 Älyvaraajan liittäminen internetiin langattomasti WPS

Lisätiedot

KMTK-tietokannan yleistys ja monitasoprosessit (KMTK-Yleistys)

KMTK-tietokannan yleistys ja monitasoprosessit (KMTK-Yleistys) KMTK-tietokannan yleistys ja monitasoprosessit 2016-2017 (KMTK-Yleistys) KMTK-suunnittelupäivät 18.1.2018 Pyry Kettunen K a n s a l l i n e n m a a s t o t i e t o k a n t a o n o s a S u o m e n j u h

Lisätiedot

Sisäilmaston mittaus hyödyntää langatonta anturiteknologiaa:

Sisäilmaston mittaus hyödyntää langatonta anturiteknologiaa: Ismo Grönvall/Timo/TUTA 0353064 Tehtävä 5: Sisäilmaston mittaus hyödyntää langatonta anturiteknologiaa: Ihmiset viettävät huomattavan osan (>90 %) ajasta sisätiloissa. Sisäilmaston laatu on tästä syystä

Lisätiedot

Connection Manager -käyttöohje

Connection Manager -käyttöohje Connection Manager -käyttöohje 1.0. painos 2 Sisältö Tee yhteysongelmien vianmääritys 10 Tietoja yhteydenhallintasovelluksesta 3 Näin pääset alkuun 3 Avaa yhteydenhallintasovellus 3 Tarkista nykyisen yhteyden

Lisätiedot

Asennus Windows XP ja Vista -käyttöjärjestelmiin

Asennus Windows XP ja Vista -käyttöjärjestelmiin LW056V2 Langaton Sweex LAN-korttiväyläsovitin 54 Mbps Johdanto Älä altista langatonta Sweex LAN-korttiväylän sovitinta 54 Mbps äärilämpötiloille. Älä aseta laitetta suoraan auringonvaloon tai sulje lämmityselementtejä.

Lisätiedot

Luokka- ja oliokaaviot

Luokka- ja oliokaaviot Luokka- ja oliokaaviot - tärkeimmät mallinnuselementit : luokat, oliot ja niiden väliset suhteet - luokat ja oliot mallintavat kuvattavan järjestelmän sisältöä ja niiden väliset suhteet näyttävät, kuinka

Lisätiedot

Täydentyvä kaupunkimalli ja digitalisaatio muuttaa kaiken

Täydentyvä kaupunkimalli ja digitalisaatio muuttaa kaiken Täydentyvä kaupunkimalli ja digitalisaatio muuttaa kaiken Kaupunkimallit 2017 seminaari 8.11.2017 klo 13 Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Vantaa pekka.virkamaki@vantaa.fi Rakennusvalvonnat pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Visuaaliset työpöydät - lisää voimaa liiketoimintaan suurten datamassojen ketterästä analysoinnista

Visuaaliset työpöydät - lisää voimaa liiketoimintaan suurten datamassojen ketterästä analysoinnista Visuaaliset työpöydät - lisää voimaa liiketoimintaan suurten datamassojen ketterästä analysoinnista Tomas Rytkölä Presales Leader Business Analytics 2013 IBM Corporation Agenda 1 Miten saadaan lisää voimaa

Lisätiedot

Ohjelmistotekniikan menetelmät, Ohjelmistotuotannon työkaluista

Ohjelmistotekniikan menetelmät, Ohjelmistotuotannon työkaluista 582101 - Ohjelmistotekniikan menetelmät, Ohjelmistotuotannon työkaluista 1 Ohjelmistotuotannon työkaluuista Projektinhallintatyökalut (ei käsitellä tällä kurssilla) CASE- ja mallinnustyökalut (esim. Poseidon)

Lisätiedot

WLAN-laitteen asennusopas

WLAN-laitteen asennusopas 1 WLAN-laitteen asennusopas Ohje Inteno DG200 käyttöön WLAN-tukiasemana Tässä ohjeessa WLAN ja WIFI tarkoittavat samaa asiaa. 2 1. Myyntipaketin sisältö: -Inteno-modeemireititin (malli DG200) -Virtajohto

Lisätiedot

TERRASOLID Point Cloud Intelligence

TERRASOLID Point Cloud Intelligence www.terrasolid.com TERRASOLID Point Cloud Intelligence Keilaus- ja kuva-aineiston jalostaminen kaupunkimalliksi Kimmo Soukki 1.9.2016 Sisältö LOD ajattelu Lähtökohdat vektoroinnille Vektorointi Vektorointitavoista

Lisätiedot

Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen

Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen Helia Metropolialueen vapaat langattomat verkot Helsinki, 30.3.2006 Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen TkT Arto Karila Karila A. & E. Oy E-mail: arto.karila@karila.com Helia 30.3.2006-1 Konvergenssi

Lisätiedot

Mobiilikartoitusdatan prosessointi ja hyödyntäminen

Mobiilikartoitusdatan prosessointi ja hyödyntäminen Mobiilikartoitusdatan prosessointi ja hyödyntäminen Alkuprosessointi - Vaiheet 1. Ajoradan jälkilaskenta 2. Havaintodatan korjaus 3. RGB-värjäys 4. Tukipisteiden käyttö Ajoradan jälkilaskenta Korjataan

Lisätiedot

FIND, COMPARE, APPLY!

FIND, COMPARE, APPLY! Eri verkot eri kaloille Suomi-näkyvyys verkossa Studyinfo.fi FIND, COMPARE, APPLY! Studyinfo.fi Joni Penkari, Opetushallitus 13.5.2014 Studyinfo.fi = KV-hakijan Opintopolku Opintopolun englanninkielinen

Lisätiedot

Copyright Observis Oy All rights reserved. Observis Oy Ville Kanerva, CTO Heikki Isotalus, COO Datasta tietoa

Copyright Observis Oy All rights reserved. Observis Oy Ville Kanerva, CTO Heikki Isotalus, COO Datasta tietoa Observis Oy Ville Kanerva, CTO Heikki Isotalus, COO Datasta tietoa Platform Tuotekehityksen haasteita ja ratkaisuja Haaste: Massiivisten tietomäärien hallinta Ratkaisu: Pilvipalvelun skaalautuvuus Haaste:

Lisätiedot

Kuvaruudun striimaus tai nauhoitus. Open Broadcaster Software V.20. Tero Keso, Atso Arat, Niina Järvinen & Valtteri Virtanen (muokattu 20.2.

Kuvaruudun striimaus tai nauhoitus. Open Broadcaster Software V.20. Tero Keso, Atso Arat, Niina Järvinen & Valtteri Virtanen (muokattu 20.2. Kuvaruudun striimaus tai nauhoitus Open Broadcaster Software V.20 Tero Keso, Atso Arat, Niina Järvinen & Valtteri Virtanen (muokattu 20.2.2019) Sivu 1 / 14 Sisällysluettelo Mikä on OBS... 2 Ohjelman perusasetukset...

Lisätiedot

Lustotiedon kokoaminen arkistoihin ja asiantuntijajärjestelmiin. Mauri Timonen

Lustotiedon kokoaminen arkistoihin ja asiantuntijajärjestelmiin. Mauri Timonen Lustotiedon kokoaminen arkistoihin ja asiantuntijajärjestelmiin Mauri Timonen 3.4.2014 1 Tieto on osattava jäsentää kehitettäessä lustotietoa hyödyntävää asiantuntijajärjestelmää. Hyvän lähtökohdan 2 antaa

Lisätiedot

Google Cloud Print -opas

Google Cloud Print -opas Google Cloud Print -opas Versio 0 FIN Merkintöjen selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa vinkkityyliä: Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa tulee toimia tai miten toimintoa voi käyttää muiden

Lisätiedot

Visual Case 2. Miika Kasnio (C9767) 23.4.2008

Visual Case 2. Miika Kasnio (C9767) 23.4.2008 Visual Case 2 Miika Kasnio (C9767) 23.4.2008 Työn tarkasti: Jouni Huotari 24.4.2008 1 SISÄLTÖ 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 2 2. PERUSTIEDOT... 2 3. ASENTAMINEN... 2 4. OMINAISUUDET... 3 4.1. UML-kaaviot... 4

Lisätiedot

Inspire-prosessin tilannekatsaus 01 / 2012

Inspire-prosessin tilannekatsaus 01 / 2012 Inspire-prosessin tilannekatsaus 01 / 2012 23.1.2012 Täytäntöönpano-ohjeet Ohje haku- ja katselupalvelujen palvelutasosäännösten tulkinnasta Latauspalvelujen ohjeiden laatiminen pitkällä Tiedostolatauspalvelu

Lisätiedot

Kieliversiointityökalu Java-ohjelmistoon. Ohje

Kieliversiointityökalu Java-ohjelmistoon. Ohje Kieliversiointityökalu Java-ohjelmistoon Ohje 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ OHJELMASTA... 3 2 PÄÄ-IKKUNA...4 3 YLÄVALIKKO... 4 3.1 TIEDOSTO... 4 3.2 TOIMINTO... 4 3.3 ASETUKSET... 5 3.4 OHJE... 5 4 VÄLILEHDET...5

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013 HEI KAIKKI! Nimeni on Anni Ojantakanen ja olen La Roche-Posay -tiimin uusin vahvistus. Työnkuvaani kuuluvat koulutukset sekä lääkäriyhteistyö. Koulutukseltani olen farmaseutti ja olen työskennellyt niin

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

Ohjelmiston testaus ja laatu. Testaus käytettävyys

Ohjelmiston testaus ja laatu. Testaus käytettävyys Ohjelmiston testaus ja laatu Testaus käytettävyys Yleistä - 1 Käytettävyys on osa tuotteen laatuominaisuutta Käytettävyys on mittari, jolla mitataan tuotteen käytön tuottavuutta, tehokkuutta ja miellyttävyyttä.

Lisätiedot

Langaton tietokone (vain tietyt mallit)

Langaton tietokone (vain tietyt mallit) Langaton tietokone (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröity tavaramerkki. Bluetooth on omistajansa

Lisätiedot

OSA 1 LUKON ASENNUS JA KYTKENTÄ. Lukon asennusosat

OSA 1 LUKON ASENNUS JA KYTKENTÄ. Lukon asennusosat Tämä on Rollock WLAN-lukon ja lukijalaitteen käyttöönotto-ohje. Osassa 1 kuvataan lukon asennus ja kytkentä. Osassa 2 kuvataan lukijan asennus ja kytkentä. Osassa 3 kuvataan käyttöönotto, joka on molemmille

Lisätiedot

Juulin kehittäminen: tilannekatsaus

Juulin kehittäminen: tilannekatsaus Juulin kehittäminen: tilannekatsaus VIRTA-julkaisuyhteyshenkilöiden kokous, 4.11.2016 Jyrki Ilva Juuli-julkaisutietoportaali Juuli-portaali (www.juuli.fi) ollut käytössä kesäkuusta 2013 lähtien Uutta dataa

Lisätiedot

Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita

Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita Miksi SmartView v4.1 ei suostu avaamaan lämpökuvia? Mikäli SmartView-ohjelmiston täysversio 4.1 ladataan suoraan nettisivuilta, jotkin tietokoneet

Lisätiedot