I Lapin korkeakoulukonsernin sopimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "I Lapin korkeakoulukonsernin sopimus"

Transkriptio

1 I Lapin korkeakoulukonsernin sopimus 1. Korkeakoululaitoksen yhteiset tavoitteet Lapin korkeakoulukonsernissa Lapin korkeakoulukonserni ja sen korkeakoulut, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto ja Rovaniemen ammattikorkeakoulu, sitoutuvat seuraaviin korkeakoululaitoksen yhteisiin tavoitteisiin. Lapin korkeakoulukonserni ja sen korkeakoulut edistävät toiminnallaan kansalaisten hyvinvointia ja sivistystä sekä kestävää taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista kehitystä. Toiminta on korkealaatuista, vaikuttavaa, eettistä ja tukee monikulttuurisen yhteiskunnan kehitystä. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat innovaatiojärjestelmän perusta. Konsernin korkeakoulut toimivat aktiivisena osana yhteiskuntaa. Yritykset, työyhteisöt ja viranomaiset ovat kiinnostuneita osallistumaan konsernin ja sen korkeakoulujen kehittämiseen ja hyödyntävät niiden osaamista. Konserni ja sen korkeakoulut kehittävät toimintaansa kansainvälisinä ja vetovoimaisina oppimis- ja tutkimusyhteisöinä. Konsernin korkeakoulut profiloituvat kansainvälisessä toiminnassaan omilla vahvuusalueillaan ja kantavat vastuuta globaalisten kysymysten ratkaisemissa. Konserni järjestää toimintansa taloudellisesti, tuottavasti ja tehokkaasti. Sen korkeakoulujen toiminta perustuu tarkoituksenmukaiseen yhteistyöhön ja työnjakoon. Konsernin rakenteellista kehittämistä jatketaan tavoitteena tiivis korkeakoulukonserni, vahvat, vetovoimaiset sekä koulutustarjonnaltaan ja tutkimus- ja kehittämistoiminnaltaan profiloituneet korkeakouluyksiköt. Konserniin kuuluva yliopisto vahvistaa korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja tasa-arvoisen tutkijanuran edellytyksiä sekä asemaansa kansainvälisessä tutkimuskentässä. Yliopisto turvaa oman profiilin mukaisen työvoiman ja tutkijakunnan saatavuuden. Konserniin kuuluvat ammattikorkeakoulut vahvistavat työelämään ja alueellisiin tarpeisiin kytkeytyvää opetusta, yrittäjyyttä sekä erityisesti tuotekehitykseen sekä yritysten ja työyhteisöjen kehittämiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä. Ammattikorkeakoulut turvaavat oman profiilinsa mukaisesti työvoiman saatavuuden. Konserni ja sen korkeakoulut vahvistavat elinikäisen oppimisen edellytyksiä joustavoittamalla koulutusjärjestelyjä, kehittämällä eri tavoin hankitun osaamisen tunnustamista sekä monipuolistamalla avoimen korkeakouluopetuksen tarjontaa. Yliopisto ja ammattikorkeakoulut uudistavat opiskelijavalintaansa sellaiseksi, että siirtyminen toisen asteen koulutuksesta korkeakouluopetukseen nopeutuu. Opintoprosessien kehittämisellä vähennetään keskeyttämistä sekä nopeutetaan tutkintojen suorittamista ja sen jälkeistä työelämään siirtymistä. Yliopisto ottaa käyttöönsä valtakunnallisen opiskelijapalautejärjestelmän. Ammattikorkeakoulut jatkavat opiskelijapalautejärjestelmän sisällöllistä kehittämistä.

2 Konsernin yliopisto ja ammattikorkeakoulut lisäävät yhteistyötään maakunnan toisen asteen yksiköiden sekä työelämän ja innovaatiojärjestelmän muiden toimijoiden kanssa. Alueiden muuttuviin koulutustarpeisiin vastataan ensisijaisesti aikuiskoulutustarjontaa kehittämällä. Konserni ja sen korkeakoulut osallistuvat aktiivisesti alueellisten strategioiden valmisteluun sekä alueidensa kehittämiseen. Korkeakoulut tehostavat tutkimustulosten ja osaamisen liiketoiminnallistamista sekä muuta yhteiskunnallista hyödyntämistä sekä innovaatiopalveluita. Konsernin korkeakoulut kehittävät toimintaansa siten, että ne ovat kilpailukykyisiä, tasaarvoisia ja kiinnostavia työ- ja opiskelupaikkoja. Korkeakoulut hyödyntävät toimintansa kehittämisessä arviointien ja laatujärjestelmiensä auditointien tuloksia. 2. Lapin korkeakoulukonsernin tehtävä Lapin korkeakoulukonserni yhdistää Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun koulutus-, tutkimus-, kulttuuri- sekä muun osaamisen Lappia, Suomea ja globaalia maailmaa palvelevaksi korkeatasoiseksi ja vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Korkeakoulukonserni varmistaa yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan tulevaisuuden Lapissa. 3. Lapin korkeakoulukonsernin profiili Lapin korkeakoulukonserni profiloituu innovatiivisena yliopiston ja kahden ammattikorkeakoulun liittoutumana, jonka laatu ja vaikuttavuus perustuvat duaalimallin hyödyntämiseen sekä toiminnalliseen, sisällölliseen, alueelliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön sekä keskinäiseen työjakoon. Konsernin erityinen vahvuusalue on pohjoisuuteen ja arktisuuteen liittyvä tutkimus-, koulutus-, kulttuuri-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta. Konsernin profiili täsmentyy seuraavissa konsernin painoalueissa sekä konserniin kuuluvien korkeakoulujen strategisissa osaamisalueissa. 4. Lapin korkeakoulukonsernin yhteiset painoalueet Toiminnallisen yhteistyön painoalueet Elämysten, matkailun ja kulttuurin Lappi Hyvinvoinnin Lappi Luonnonvarojen Lappi Teollisuuden Lappi Lappeja palveleva osaaminen syntyy koulutuksen rakenteellisesta kehittämisestä, työnjaosta ja vastuusta sekä yhteisen innovaatio-ohjelman vahvistamasta tutkimus-, kehittämisja innovaatiotoiminnasta.

3 Läpileikkaavat yhteiset osaamisalueet Pohjoisuuteen liittyvä osaaminen Arktinen tutkimus Kylmän ilmanalan sovellukset Yrittäjyys Liiketoimintaosaaminen Ict-osaaminen Konsernin rakenteellisen kehittämisen painoalueet Konsernin korkeakoulujen sisältöjen kehittäminen Konsernin yhteisten palvelujen kehittäminen Konsernin hallinnon ja toiminnan kehittäminen Konsernin ja ympäröivän yhteiskunnan yhteistyön kehittäminen 5. Toimenpiteet tavoitteisiin pääsemiseksi 5.1. Konsernin korkeakoulujen sisältöjen kehittäminen Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti ja Pohjoisen kulttuuri-instituutti Matkailualan instituutin tutkimus-, koulutus- ja palvelutoiminnan vakiinnuttaminen, kulttuuriinstituutin toiminnan käynnistäminen. Koulutusta koskevan työnjaon toteuttaminen Lakkautettavien koulutusohjelmien hallittu alasajo, vahvistuvien ja uusien koulutusohjelmien ylösajo, hyvä henkilöstöpolitiikka Yhteisen innovaatio-ohjelman toteuttaminen ja sen ohjaavan vaikutuksen varmistaminen Seurataan ja huolehditaan korkeakoulujen innovaatiotoiminnan suuntaamisesta yhteisen innovaatio-ohjelman neljään painoalaan (hyvinvoinnin Lappi, teollisuuden Lappi, luonnonvarojen Lappi sekä elämysten, kulttuurin ja matkailun Lappi) Kansainvälisen toiminnan vahvistaminen Laaditaan yhteinen, konsernin profiilia vahvistava kansainvälistymisohjelma.

4 5.2. Konsernin yhteisten palvelujen kehittäminen Koulutuksen ja tutkimuksen tukipalvelujen järjestäminen pääsääntöisesti yhdessä ja toimivasti Perustetaan Lapin korkeakoulujen yhteinen kirjasto ja käynnistetään sen toiminta, perustetaan yhteinen palvelukeskus ja käynnistetään sen toiminta, rakennetaan konsernin yhteinen tietohallinto 5.3. Konsernin hallinnon ja toiminnan kehittäminen Konsernin strategisen päätöksenteon vakiinnuttaminen Konsernin johtoryhmän ja strategiaryhmän työn toimivuus, konsernin yhteisen neuvottelukunnan työn käynnistäminen ja hyödyntäminen, ristiinedustuksen toimivuus ja vaikuttavuus Laadun, tuloksellisuuden ja tehokkuuden parantaminen Laaditaan ja käynnistetään laadun ja tuloksellisuuden kehittämisohjelma. Siirrytään strategiseen budjetointijärjestelmään Konsernin ja ympäröivän yhteiskunnan yhteistyön kehittäminen Elinkeinoelämä- ja yhteiskuntasuhteet nostetaan uudelle tasolle Ulkopuolisten asiantuntijoiden osallistuminen toimialojen ja tiedekuntien kehittämiseen. Konsernin yhteisestä neuvottelukunnasta tehdään aktiivinen toimija. Strategisten kumppanuuksien lisääntyminen. Konsernin korkeakoulujen ja elinkeino- ja työelämän yhteisten projektien laatutason nostaminen. Ulkopuolisen rahoituksen vaikuttava käyttö. Konsernin tunnettuuden ja julkisen kuvan rakentaminen Valmistellaan ja toteutetaan konsernitason yhteinen tiedotus, visuaalinen ilme ja imago. Yhteistä markkinointiviestintää suunnataan erityisesti potentiaalisille opiskelijoille.

5 6. Määrälliset tavoitteet Kokonaisopiskelijamäärä Tutkinnot YLIOPISTO 3500 FTE kand. maisteri tohtori - kasvatustieteet oikeustieteet yhteiskuntatieteet taideteollinen ala 85 3 kandidaatin tutkinnot 500 AMMATTIKORKEAKOULUT 5215 amktutk. - kulttuuriala luonnontieteet 237, luonnonvara-ala marata sosiaali, terveys ja liikunta tekniikka yhteiskuntatieteet 867,5 140 ylempi ylempi alempi ylempi tohtori KONSERNI YHT Konsernin kehittämishanke ja sen rahoitus Rakenteellisen kehittämisen toimeenpano Instituuttien perustaminen ja käynnistäminen - Koulutuksen rakenteellisen kehittämisen toimeenpano - Konsernin strategisen ohjauksen kehittäminen - Konsernin innovaatio-ohjelman toteuttaminen - Konsernin kansainvälistymisohjelman toimeenpano - Konsernin palvelukeskuksen perustaminen - Lapin korkeakoulukirjaston toteuttaminen ja toiminnan käynnistäminen - Konsernin tietohallinnon suunnittelu ja toteuttaminen Kehittämishankkeen yksityiskohtainen suunnitelma budjetteineen korkeakoulukohtaisten sopimusten liitteissä.

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PORIN KAUPUNGIN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUOSAKEYHTIÖN JA KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄN JA HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, JOENSUUN KAUPUNGIN JA POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N JA JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö

Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö Ari Konu kehitysjohtaja Lapin korkeakoulukonserni Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät 29.-30.9.2010

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN OHJAUKSEN UUDISTAMINEN. Ylijohtaja Sakari Karjalainen 5.12.2008

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN OHJAUKSEN UUDISTAMINEN. Ylijohtaja Sakari Karjalainen 5.12.2008 KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN OHJAUKSEN UUDISTAMINEN Ylijohtaja Sakari Karjalainen 5.12.2008 ALUSTUKSENI TEEMOJA Yliopistolakiluonnoksesta annetut lausunnot Ammattikorkeakoululakiluonnoksesta annetut

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN OHJAUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Anita Lehikoinen

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN OHJAUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Anita Lehikoinen KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN OHJAUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Anita Lehikoinen 19.11.2008 SISÄLTÖ Yliopistolakiluonnoksesta annetut lausunnot Ammattikorkeakoululakiluonnoksesta annetut lausunnot Korkeakoulujen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke. hanke. Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke. hanke. Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke hanke Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu Taustaa Lapin korkeakouluyhteisön kehittäminen (työryhm ryhmät t 11 / 2006)

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Lapin korkeakoulukonserni 22.9.2010 Markku Tarvainen LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI MIKSI? Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen vuosi 2020: enintään 15 yliopistoa

Lisätiedot

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta AMK-kirjastopäivät 10.6.2010 Maija Koponen ja Marjatta Puustinen Lapin korkeakoulukirjasto Lapin korkeakoulukonserni Korkeakouluyhteisö, jossa mukana

Lisätiedot

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan 2008 Lapin korkeakoulukonserni perustetaan 2009 Perustetaan korkeakoulujen yhteinen neuvottelukunta Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA Lapin yliopisto KAMUSSTRATEGIA VALTAKUNNALLINEN KAMUSSTRATEGIATYÖ Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Lapin yliopisto ovat yhdessä laatineet tämän kampusstrategian. Kampusstrategia on yliopiston ajantasaisen

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Tavoitetila 2020 Suomalainen

Lisätiedot

Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun

Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun Lapin korkeakoulukonserni on Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen liittouma, jonka avulla korkeakoulut kykenevät tarjoamaan opiskelijoille, henkilökunnalleen ja ympäröivälle yhteiskunnalle

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri

Lisätiedot

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Yliopisto hahmottuu 4 tiedekuntaa: kasvatustieteet oikeustieteet taiteet yhteiskuntatieteet ja tarkentuu Vajaa 5 000 opiskelijaa 625 työntekijää Budjetti n.

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö, ammattikorkeakoulun ylläpitäjä ja ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin

Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin Antti Lehmusvaara LTY, 7.11.2003 Ammattikorkeakoululaki, 9.5.2003/351: Ammattikorkeakoulun tehtävänä on harjoittaa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys "Korkeakoulujen alueellisessa tehtävässä on kysymys siitä, että maan eri alueille saadaan riittävästi korkeatasoista työvoimaa ja että alueille syntyy kestäviä, itseään

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Työelämä muuttuu entä osaaminen?

Työelämä muuttuu entä osaaminen? Työelämä muuttuu entä osaaminen? Vapaan sivistystyön päivät 29.8.2019 Milma Arola, @MilmaArola Johtava asiantuntija Osaamisen aika Lähde: https://publicdomainreview.org/collections/france-in-the-year-2000-1899-1910/

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni Kv-hanketoiminnan kehittämispäivät 2012 Microsoft Office PowerPoint 2007.lnk Markku Tarvainen Kv toimintaohjelman pääteemat Aidosti kansainvälisen korkeakouluyhteisö Korkeakoulujen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Savonia-ammattikorkeakoulu ja

Lisätiedot

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä

Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä Talousalueparlamentti, Hyvinkää 18.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA AALTO-YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM), yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteiset tavoitteet

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM), yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteiset tavoitteet OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIAN JA KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö, ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU Rehtori. Lukuvuoden avajaisjuhla 28.8.2009 klo 13.00 Rehtorin tervehdys

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU Rehtori. Lukuvuoden avajaisjuhla 28.8.2009 klo 13.00 Rehtorin tervehdys OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU Rehtori Lukuvuoden avajaisjuhla 28.8.2009 klo 13.00 Rehtorin tervehdys Arvoisat kutsuvieraat, hyvä ammattikorkeakouluväki, hyvät naiset ja herrat minulla on mieluista tehtävä

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Yleisesittely Tiedekunnat ja koulutusvolyymit Neljä tiedekuntaa Kasvatustieteiden Oikeustieteiden Taiteiden ja Yhteiskuntatieteiden tiedekunnat. Lapin

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö, ammattikorkeakoulun ylläpitäjä ja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Yhteistyötä laadun vuoksi

Yhteistyötä laadun vuoksi Yhteistyötä laadun vuoksi laatutoimijoiden tapaaminen 13.9.2012, Laurea-amk Kehitysinsinööri rja Sinkko / tekniikan ja liikenteen toimiala Laatu ja kestävä kehitys? Sisältö Järjestäjän esille nostamat

Lisätiedot

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

Toiminta konkretisoituu seutukuntakohtaisesti räätälöityjen, yhteisten koulutus-, tutkimus- ja kehittämishankkeiden

Toiminta konkretisoituu seutukuntakohtaisesti räätälöityjen, yhteisten koulutus-, tutkimus- ja kehittämishankkeiden MAAKUNTAKORKEAKOULU / POHJOIS-LAPIN OSAAMISSTRATEGIA 2010-2015 1. Maakuntakorkeakoulun tavoitteet Lapin maakuntakorkeakoulu on Kemi-Tornion ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Lapin

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu on laatinut tavoitteellisen toimintasuunnitelman vuosiksi , joka jatkaa korkeakoulun aloittamaa painoalojen kehittämistä.

Ammattikorkeakoulu on laatinut tavoitteellisen toimintasuunnitelman vuosiksi , joka jatkaa korkeakoulun aloittamaa painoalojen kehittämistä. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy Lapin ammattikorkeakoulu Oy EVOLUUTIOTA JA REVOLUUTIOTA! Rakennamme uutta ammattikorkeakoulua Lappiin Kemi-Tornion AMK & Rovaniemen AMK Muutoksen taustaa Kataisen hallitusohjelman lähtökohdat Aloituspaikkaleikkaukset

Lisätiedot

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta

Lisätiedot

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa TAMKin strategia kohti vuotta 2020 Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 12.2.2016 TAMKin strategia kohti vuotta 2020 1. TAMKin strategian tausta Tampereen ammattikorkeakoulu käynnisti

Lisätiedot

Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä.

Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä. Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä. Teknologia- ja innovaatiopuisto INNOMARE INNOMARE Tutkimus ja kehitys INNOMARE Koulutuspalvelut Visio 2008 Kymenlaakson

Lisätiedot